LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2008
|
|
- Juuso Uotila
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2008
2 ESIPUHE Seudullinen ympäristönsuojelu on Hollolan, Lahden ja Nastolan yhteistyönä ollut käynnissä kesästä 2006 lähtien. Lahden seudun ympäristöpalvelut ja viranomaisena toimiva yhteinen ympäristölautakunta ovat tuona aikana tehneet runsaasti työtä laadukkaan ympäristön hyväksi. Lahden seudun ympäristölautakunta on yhteistuumin päättänyt kaikkien kolmen kunnan ympäristöasioista kuluvan vuoden alusta lautakuntien kunnallisten jaostojen lopetettua. Suuri kysymys on edelleen ilmastonmuutos, jonka asettamaan haasteeseen joutuvat jo lähivuosina vastaamaan niin asukkaat, yritykset kuin kuntaorganisaatiotkin. Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen varautuminen edellyttävät konkreettisia, ympäristöä suojelevia ja energiaa säästäviä toimenpiteitä meiltä kaikilta. Seudun ympäristöjohtoryhmän päätöksen mukaisesti ollaan laatimassa kuntien ilmasto-ohjelmaa laaja-alaisena yhteistyönä. Lisäksi syksyllä 2009 on tarkoitus käynnistää seudullisen ilmastostrategian laadinta. Ilmastokysymys on uudella tavalla tuonut keskusteluun kansainvälisen ympäristövastuun huomioimisen paikallistasolla. Lahden seudulla on pitkä kokemus valtakunnan rajat ylittävästä paikallistason ympäristöyhteistyöstä, joka on toteutunut erilaisten hankkeiden yhteydessä. Energian ja materiaalien kulutuksen vähentäminen on merkittävä edellytys kestävän kehityksen aikaansaamiselle ja tässä onnistuminen vaatii alueeltamme yhä laajempaa verkottumista myös Suomen ulkopuolelle. Kansalaisten huolena on asuin- ja muun elämisen ympäristön viihtyisyys ja häiriöttömyys. Kaikkien näkemykset viihtyisyydestä eivät ole samanlaiset. Erilaiset elinkeinoihin liittyvät toiminnot tai jopa vapaa-ajan harrastukset aiheuttavat ympäristöhaittoja lähistölleen ja joskus laajemmaltikin. Asiallisen tiedon jakaminen, vastuullisuuden lisääminen ja sitoutumisen syventäminen ovat lakisääteisten lupa- ja valvontatehtävien ohella jatkuvan kehittämisen kohteena Lahden seudun ympäristöpalveluissa Päivi Rahkonen Jyrki Myllyvirta Pauli Syyrakki Hollolan Lahden Nastolan kunnanjohtaja kaupunginjohtaja kunnanjohtaja 2
3 KAUPUNKISEUDUN YHTEINEN YMPÄRISTÖPOLITIIKKA Tämä ympäristökatsaus on yksi ympäristöpolitiikan toteutumisen seurantaväline. Kaupunkiseudun kuntien Hollolan, Lahden ja Nastolan valtuustot ovat päättäneet yhteisestä ympäristöpolitiikasta jo edellisellä valtuustokaudella ja uusi ympäristöpolitiikka on parhaillaan hyväksyttävänä kuntien valtuustoissa. Seuraavassa esitetään uusi ympäristöpolitiikka sellaisena kuin Lahden seudun ympäristölautakunta sen maaliskuussa 2009 hyväksyi. Yhteinen ympäristöpolitiikka ohjaa kunnan/kaupungin ja sen liikelaitosten sekä yhtiöiden toimintaa ympäristöasioissa. Ympäristöasioiden hoito on osa hyvää taloudenpitoa ja toiminnan jatkuva parantaminen takaa, että kunta/kaupunki on ympäristöasioiden ja kestävän kehityksen edistäjänä edelläkävijöiden joukossa. Ympäristöpolitiikan toteuttamista seurataan ja siitä raportoidaan kuntalaisille, päättäjille ja eri sidosryhmille. Ympäristöpolitiikka toteuttaa osaltaan kunnanvaltuustojen hyväksymiä kuntastrategioita. Politiikan ympäristöpäämäärät, joiden toteuttamiseksi ylläpidetään alueen kunnanhallitusten hyväksymää ympäristöohjelmaa: Toteutetaan ilmastonmuutosta hillitseviä toimenpiteitä ja varaudutaan sen aiheuttamiin riskeihin Suojellaan asuin- ja elinympäristön viihtyisyyttä ja terveydellisyyttä sekä luonnon monimuotoisuutta Turvataan pohjavesien laatu ja määrä sekä vaalitaan vesistöjen virkistys- ja luonnonarvoja Varataan voimavarat ajantasaisen ympäristötiedon levittämiseen sekä lisätään asukkaiden mahdollisuuksia toimia elinympäristönsä hyväksi Kunnan/kaupungin johto ja liikelaitosten sekä yhtiöiden johtajat vastaavat ympäristöpolitiikan toteuttamisesta omissa organisaatioissaan. Lisäksi on tavoitteena, että kaikki työntekijät ja luottamushenkilöt ovat tietoisia omasta vastuullisesta roolistaan ympäristöasioissa. Ympäristöpolitiikan toteuttaminen sisällytetään kuntien eri yksiköiden toimintajärjestelmiin. Päätöksenteon kaikilla tasoilla tarkastellaan päätöksien vaikutuksia ympäristöpäämääriin. Hollola, Lahti ja Nastola toimivat yhteistyössä asukkaiden, yritysten, järjestöjen ja muiden sidosryhmien kanssa yhteisen ympäristön hyväksi. 3
4 LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖPÄÄMÄÄRÄT JA SEURANNAN TUNNUSLUVUT Lahden seudun ympäristökatsaus 2008 esittelee alueen ympäristön tilaa tunnuslukujen ja sanallisen selostuksen muodossa. Ympäristökatsaus julkaistaan vuosittain ja se kuvaa Lahden seudun kuntien ympäristöpolitiikan toteutumista. Tämän julkaisun otsikointi on johdettu kuntien yhteisen ympäristöpolitiikan (Lahden seudun ympäristölautakunta 02/2009) päämääristä. Tunnuslukujen säännöllinen seuranta aloitettiin ympäristötilinpäätöksen muodossa Lahdessa vuonna Nimi muutettiin v alkaen Lahden seudun ympäristökatsaukseksi, erotukseksi ympäristötilinpäätöksestä, joka on osa kuntien virallista vuosittaista tilinpäätöstä. Vuoden 2008 ympäristökatsaukseen kuuluvia tietoja on kerätty Lahden lisäksi myös Hollolan ja Nastolan kunnilta. Mikäli kunnan nimeä ei ole erikseen indikaattorin kohdalla mainittu, tiedot koskevat vain Lahtea. Ympäristökatsaukseen on kuvattu pidemmän aikavälin muutosta erivärisillä nuolilla. Vihreä nuoli tarkoittaa positiivista muutosta, punainen negatiivista muutosta ja sininen ei suurta muutosta. Katsaukseen on koottu lisäksi Lahden kaupunkikonsernin ympäristötoiminnan aiheuttamia kuluja ja investointeja. Lahti oli mukana vv KUVA-hankkeessa, jossa kehitettiin ympäristökulujen ja niiden vaikuttavuuden arviointia. Ympäristökatsaus on koottu Lahden kaupunkikonsernin sekä Hollolan ja Nastolan kuntien yhteistyönä. Ympäristön viihtyisyyttä ja terveydellistä laatua seurataan Ympäristön terveydelliseen laatuun ja viihtyisyyteen Lahdessa vaikuttavat mm. kaupunkikeskustan ilmanlaatu, melu sekä sisäilmanlaatu. Ilmanlaatua seurataan jatkuvatoimisesti viidellä mittausasemalla eri puolilla kaupunkia. Liikenteen päästöillä on suuri vaikutus erityisesti keskusta-alueen ilmanlaatuun. Ilmanlaadun kannalta huonolaatuiset päivät aiheutuvat pääosin kevään katupölystä. Ilmanlaatuindeksin mukaan v tunneista ilmanlaatu oli Lahdessa 61 % hyvää, 35 % tyydyttävää, vajaat 4 % välttävää ja noin 0,5 % huonoa tai erittäin huonoa. Mittaustulokset ovat reaaliaikaisesti nähtävillä kansallisessa ilmanlaatuportaalissa; Keväisiä pölyhaittoja vähennetään katujen tehokkaalla ja nopealla puhdistamisella. Haittoja pyritään minimoimaan yhteistyössä kunnallistekniikan kanssa. Lahden kaupungin terveysvalvonta saa vuosittain reilut 200 tarkastuksiin johtavaa valitusta sisäilmanlaadusta. Suurimmat syyt huonoon sisäilmanlaatuun ovat mikrobit, kuten home sekä orgaaniset hiilivedyt ja huono ilmanvaihto. Huono sisäilmanlaatu aiheuttaa tuntuvia kustannuksia lisääntyneinä sairauspoissaoloina. Sisäilmanlaadun parantaminen edellyttää usein merkittäviä rakennusten kunnostustoimenpiteitä. Terveysvalvontayksikön vastaanottamat haju- ja savuvalitukset ovat lisääntyneet, nämä johtuvat suurelta osin lämmityksestä sekä parvekkeilla tupakoinnista. Liikenteen kasvun myötä melusta on muodostunut kasvava ympäristö- ja terveyshaitta myös Lahden seudulle. Melua torjutaan suunnittelun ja melusuojausten avulla, joita on toteutettu vilkasliikenteisten väylien, esimerkiksi valtatie 12 varrella. Seurannan tunnusluvut Päivien lukumäärä, jolloin ilmanlaatu on ollut huonoa, vrk Melualueen tonttien osuus kaavoitetuista omakotitonteista, % Melualueen asuntojen osuus kaavoitetuista kerrostaloneliöistä, % 17,0 19,0 10,0 4,5 3,0 2,0 3,8 27, v v B 4
5 Ympäristökuormituksen vähentäminen Energiantuotannon määrä ja siitä aiheutuvat päästöt riippuvat alueella vallitsevista sääoloista, valtakunnallisesta energiantarpeesta sekä sähkönhankintatilanteesta. Hiilidioksidipäästöt Lahden energiantuotannossa ovat vähentyneet, koska Kymijärven voimalaitos tuotti vuonna 2008 vähemmän sähköä kuin edellisenä vuonna. Hiilidioksidipäästöt ovat kasvihuonepäästöjä, joiden vähentämiseen Lahden seudullakin pyritään. Loppusijoitettavan yhdyskuntajätteen eli kaatopaikkajätteen määrä asukasta kohden on selvästi vähentynyt. Tämä johtuu kaatopaikkajätteen energiahyötykäytön käynnistymisestä Ekovoima Oy:ssä Riihimäellä ja Kotkan Energian hyötyvoimalaitoksessa Kotkassa. Loppusijoitettavaksi yhdyskuntajätteeksi lasketaan kotitalouksien, kaupan, laitosten ja pienyritysten kaatopaikkajäte. Kaatopaikkajätteen syntyä on ehkäisty ympäristötietoisuuden lisäämisellä, lajitteluneuvonnalla, maksuohjauksella ja kierrätyskeskusten palveluilla. Ajoneuvojen pakokaasumääräykset sekä polttonesteiden verotus ovat osoittautuneet tehokkaiksi toimenpiteiksi typenoksidien päästöjen vähentämisessä. Erityisesti autojen katalysaattorien yleistyminen autokannan uudistumisen myötä on supistanut tasaisesti NO X -päästöjen määriä myös Lahden alueella. Liikenteen ja autojen määrän kasvaminen lisäävät puolestaan CO 2 -päästöjen määrää alueella. Päästöjen laskenta tapahtuu VTT:n LIISA - tieliikenteen päästöjen inventointimallilla, josta saadaan kuntakohtaiset päästöarvot. Biologinen hapenkulutus mittaa vedessä olevan orgaanisen aineen aiheuttamaa hapen kulumista. Tämä aiheutuu siitä, kun bakteerit käyttävät vedessä olevaa eloperäistä ainetta energianlähteenään. Reaktio on siten yhteytystoiminnalle vastakohtainen, koska tällöin kuluu happea ja syntyy hiilidioksidia. Lahti Aqua Oy:n Kariniemen ja Ali-Juhakkalan jätevedenpuhdistamot täyttivät lupaehtojen edellyttämät puhdistusvaatimukset. Puhdistamoiden kautta tulevat päästöt sisältävät vain Lahden ja Hollolan jätevedet. Molemmat puhdistamot ovat biologis-kemiallisia jätevedenpuhdistamoita. Jätevedestä poistetaan siten mekaanisesti hiekka ja kiinteät jätteet, biologisesti orgaaninen aines ja typpi sekä kemiallisesti fosfori. Seurannan tunnusluvut Kaupungin virastojen ja laitosten tuottaman kaato paikkajätteen määrä, t Loppusijoitettavan yhdyskuntajätteen määrä / asukas, kg Hiilidioksidipäästöt energian tuotanto ja teollisuus, t Liikenteen NO X päästöt (LIISA 2007 mallilla), kg/as Lahti 5,5 6,1 6,4 Hollola 11,8 12,9 13,8 Nastola 14,4 16,6 16, v B 234 v B ,9 26,1 29,9 5
6 Seurannan tunnusluvut Liikenteen CO 2 päästöt (LIISA 2007 mallilla), kg/as Lahti 1 560, , ,3 Hollola 3 041,4 3099, ,6 Nastola 3 428, , ,9 Jätevesipuhdistamojen kautta Porvoonjokeen tulevat päästöt, t, Ho-La yhteensä Fosfori 3,2 2,9 2,7 Typpi (NH 4 ) 24,0 16,6 9,6 BHK 7 80,0 69,0 57, ,5 v C 2 825,2 v C 3 013,3 v C 5,8 28,8 140 Kestävää kehitystä luonnonvarojen käytössä Lahden seudulta kerätyistä ja Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n vastaanottamista yhdyskuntajätteistä yli 50 % saadaan hyötykäyttöön. Hyötyjätteeksi lasketaan esimerkiksi keräyskartonki, lasi, metalli, erilliskerätty energiajäte sekä erilliskerätty biojäte. Päijät- Hämeen Jätehuolto Oy:n vastaanottaman yhdyskuntajätteen hyödyntämisastetta tullaan nostamaan 75 %:iin vuoden 2010 loppuun mennessä. Lahti Energia on lisännyt uusiutuvien polttoaineiden ja energiajätteen käyttöä energiantuotannossa lajittelujärjestelmien kehittymisen myötä. Kaukolämpöä asuntojen lämmitykseen tuotetaan maakaasun ja kivihiilen ohella energiajätteellä ja puulla. Kaukolämpöverkko kattaa nykyisellään lähes koko Lahden kaupunkialueen ja kaukolämpötaloissa asuukin noin 90 % kaupunkilaisista. Vedenkulutukseen asukasta kohden lasketaan asutuksessa, teollisuudessa ja palveluissa käytetty vesi 6 sekä sammutus- ja vuotovedet. Lahdessa vedenkäyttö jakaantuu siten, että asutus kuluttaa 2/3 ja elinkeinotoiminta 1/3 käytetystä vedestä. Kerrostaloasukkaan henkilökohtainen vedenkulutus on keskimäärin 155 l, vaihteluvälin ollessa l vuorokaudessa. Omakotitaloasukas kuluttaa muutamia kymmeniä litroja vettä vähemmän kuin kerrostaloasukas. Sähkön kokonaiskulutuksen kasvu on jatkunut jo pidemmällä aikavälillä valtakunnallisesti muutaman prosentin vauhtia vuosittain. Muussa kuin teollisuudessa sähkönkulutus on pysytellyt edellisvuoden tasolla. Viimeisimmät tiedot sähkön kulutuksesta ovat saatavilla vuodelta Kaupungin energiankulutus koostuu käytetystä lämmöstä, sähköstä ja vedestä. Lahti on tehnyt KTM:n kanssa energia- ja ilmastosopimuksen energiansäästötoimenpiteiden toteuttamiseksi. Kaupunki toimii aktiivisesti energia- ja materiaalitehokkaiden hankintojen kehittämiseksi, mutta suurimpien hankintojen osalta ympäristöasioiden huomioimisessa olisi vielä parantamisen varaa. Lahden seudulla liikenteen kehitys on samansuuntaista kuin muuallakin Suomessa. Henkilöautoliikenteen määrän kasvu jatkuu, mutta joukkoliikenteen matkustajamäärät pysyttelevät aikaisempien vuosien tasolla. Kasvanut henkilöautojen määrä kertoo liikkumistottumusten ohella etäisyyksistä seudulla ja yhdyskuntarakenteen hajautumisesta, jonka seurauksena eri toiminnot ovat sijoittuneet kauaksi toisistaan. Kevyelle liikenteelle varattujen väylien määrä on lisääntynyt hieman vuosittain.
7 Seurannan tunnusluvut Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n vastaanottaman yhdyskuntajätteen hyödyntämisaste, % Uusiutuvien polttoaineiden osuus energian tuotannosta, % Veden ominaiskulutus / asukas, l / vrk 54,3 42,4 39,4 14,7 8,4 6,6 Lahti Hollola Nastola Sähkön kulutus, kwh / asukas / vuosi v v Sähkön ominaiskulutus kaupungin / kunnan toimitilakiinteistöissä, kwh/ r-m v Lahti 16,3 17,0 17,2 34 v B v v C 16,2 v Hollola 19,21 19,3 19,2 Lämmön kulutus kaupungin / kunnan toimitilakiinteistöissä, kwh/r-m 3 Lahti 45,6 42,3 47,9 Hollola 27,4 36,1 35,0 Ympäristönäkökohdat huomioitu tarjouspyynnöissä, % 11,0 9,0 8,0 Ajoneuvoliikenteen suhteellinen muutosindeksi * 111,5 110,3 108,9 Julkisen liikenteen käyttäjämäärä, matkaa / asukas / vuosi Yhdistetyt jalankulku- ja pyörätiet, km 54,0 53,0 54,0 Lahti ,9 v B 11,0 v ,0 v C 67,0 v C 344 v B Hollola 49 Nastola Autoistuminen, henkilöautojen määrä / 1000 as Lahti Hollola Nastola v C 392 v C 422 v C * Ajoneuvoliikenteen suhteelliseen muutosindeksiin kuuluu Lahdessa kymmenen eri kohdetta, joiden liikennemääriä seurataan. 7
8 Maisema- ja kulttuuriarvojen vaaliminen Lahdessa rakennetun ympäristön maisemaan, viihtyisyyteen sekä kulttuuriarvojen säilymiseen vaikuttavat liikenteen kasvu, rakentamisen tiivistäminen sekä kaupan ja elinkeinorakenteen nopeat muutokset. Maisemalliset, kaupunkikuvalliset ja kulttuuriset luonnonarvot pyritään ottamaan huomioon maankäytönsuunnittelussa. Suojellut, arvokkaat alueet on pyritty suojaamaan asemakaavoilla jo aikaisessa vaiheessa, mistä syystä rakennetun ympäristön suojeluala ei ole enää kasvanut viime vuosien aikana. Lahdessa asemakaava-alueilla sijaitsevia puistoja on 1965 ha ja asemakaavamääräyksillä suojeltuja tontteja 966 kpl. Nastolasta asemakaava-alueilla olevia puistoja löytyy 592 ha. Perinnemaisemat ovat perinteisten maankäyttötapojen synnyttämiä maisematyyppejä. Ne jaetaan perinnebiotooppeihin ja rakennettuihin perinnemaisemiin. Perinnebiotooppeja ovat erilaiset niityt, kedot, ahot, kaskimetsät, hakamaat, nummet ja metsälaitumet. Tällaista perinteisen maanviljelyksen synnyttämää maisemallisesti arvokasta aluetta edustaa esimerkiksi Jalkarannan niitty Lahdessa. Rakennettuun perinnemaisemaan lasketaan kuuluvaksi mm. historialliset rakennukset ja rakennelmat lähiympäristöineen sekä muinaisjäännökset. Lahden seudun merkittävimmäksi muinaisjäännökseksi voidaan laskea Ristolan kivikautinen asuinpaikka, joka on samalla eräs Suomen vanhimmista tunnetuista asuinpaikoista. Seurannan tunnusluvut Puistojen ja viheralueiden osuus asemakaavoitetuilla alueilla, % Lahti v B Hollola 25 Nastola Asemakaavamääräyksillä suojellut arvokkaat alueet, tonttien lukumäärä Suojeltavat rakennukset, lukumäärä Perinnemaisemat, ha Lahti 26,6 26,6 26,6 60* v B 3 v B 26,6 v Hollola 54,9 54,9 Nastola 9,9 9,9 8 * Tapanilan omakotialueen kaava
9 Pohjavesien laadun ja saatavuuden turvaaminen Pohjavettä muodostuu runsaimmin alueilla, joissa maaperä koostuu hyvin vettä johtavista sora- ja hiekkamuodostumista. Laadultaan parhaat pohjavedet esiintyvät harjuissa ja reunamuodostumissa kuten Salpausselällä. Pohjavettä käytetään runsaasti talousvetenä ja vesilaitosten raakaveden lähteenä. Talousvesi on vettä, jota käytetään kotitalouksien juomavetenä ja ruoanvalmistuksessa sekä elintarvikealan yrityksissä tuotteiden valmistamiseen. Talousvedessä ei saa olla mitään eliöitä (bakteerit, virukset, loiset) eikä aineita (kemikaalit) sellaisina määrinä, että niistä voisi aiheutua vaaraa ihmisten terveydelle. Lahden seudulla käytetään hyvälaatuista pohjavettä. Vedenlaatua tarkkaillaan pohjavesialueilla, vedenottamoilla ja vesijohtoverkostoissa. Vuoden 2008 näytteiden perusteella Lahden seudun talousvesi täytti kaikki talousvedelle asetetut laatuvaatimukset ja -suositukset. Vuonna 2008 jatkettiin puhdistuspumppauksia Lahti Aqua Oy:n Launeen ja Urheilukeskuksen vedenottamoilla pohjavedessä olevien torjunta-ainejäämien vuoksi. Pilaantuneita maita koskevat päätökset tehdään Hämeen ympäristökeskuksessa. Pohjavesien ja maaperän laatua uhkaavat mm. öljytuotteiden, kemikaalien ja torjunta-aineiden käyttö, kuljetus ja varastointi. Vuoden 2008 aikana toteutettiin Lahdessa useita maaperänkunnostuskohteita, mm. lopetettujen polttoaineiden jakeluasemien maaperät tutkittiin ja kunnostettiin. Seurannan tunnusluvut Pohjaveden sähkönjohtavuus, μs/ cm Lahti, Urheilukeskus Ei vedentuotanto käytössä v C Hollola, Salpamattila Nastola, Mälkösen vedenottamo Pilaantumisen vuoksi käytöstä poissa oleva vedenottokapasiteetti, % Pilaantuneiden maiden puhdistamisesta tehdyt päätökset, lkm Lahti v C 11 v B Hollola
10 Järvien virkistys- ja luontoarvojen vaaliminen Klorofylli a:n määrä mittaa lehtivihreällisten planktonlevien runsautta vedessä. Tulos on suoraan verrannollinen levämäärään ja siten järven rehevyystasoon. Klorofylli a:n määrä on vähäinen karuissa järvissä (alle 4 µg/l) ja suuri (yli 20 μg/l) rehevissä järvissä. Lahden seudun ympäristöpalveluille on laadittu vesistötarkkailuohjelma vuosiksi Vesistöjen tilaa seurattiin tarkkailuohjelman mukaisesti vuonna 2008 Lahdessa 9 järvellä, Hollolassa 5 järvellä ja Nastolassa 10 järvellä. Vesijärvellä, Alasenjärvellä, Kymijärvellä ja Ruuhijärvellä seurattiin myös merkittävimpien kuormitusojien vedenlaatua. Vesijärven tilaa seurattiin kolmella Enonselälle asennetulla jatkuvatoimisella mittausasemalla, joiden tulokset ovat nähtävissä Internetissä. Lahden seudun vesienhoidon suunnitteluun osallistuttiin Hämeen ympäristökeskuksen vesienhoidon yhteistyöryhmässä. Vesienhoitolaki edellyttää vesienhoitosuunnitelman ja toimenpideohjelman laatimista tavoitteena vähintään hyvä pintavesien ekologinen tila vuoteen 2015 mennessä. Alueen järvistä Vesijärvi, Kymijärvi, Ruuhijärvi, Salajärvi ja Arrajärvi on luokiteltu laadultaan tyydyttävään luokkaan. Hollolassa Kartanon alueella kunnostettiin ruoppaamalla paikallisille asukkaille tärkeä lampi, joka oli pahoin liettynyt ja umpeenkasvanut. Vesijärveä kunnostettiin hoitokalastuksen avulla Enonselällä, Komonselällä ja Laitialanselällä. Hoitokalastuksen saaliina saatiin yhteensä kg (12,6 kg/ha), pääasiassa särkikalaa. Lahden kaupungin vesialueelle Vesijärveen istutettiin vuoden 2008 aikana 7500 ankeriaanpoikasta. Enonselän happitilanne oli edelleen huono, sisäisen kuormituksen vähentämiseksi Myllysaaren syvänteessä jatkettiin hapetusta kevättalvella jäiden lähtöön asti ja jälleen syystalvella Vesijärven jäädyttyä. Vuonna 2008 käynnistettiin Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön toiminta. Vesienhoitosuunnitelma on koottu laaja-alaisen neuvottelukunnan yhteistyönä uudeksi Vesijärvi-ohjelmaksi ja sen tarkoituksena on parantaa ja ylläpitää Vesijärven ja Lahden seudun pienempien järvien tilaa. Ohjelmassa esitetään vesienhoidon toimenpiteitä sekä tutkimus- ja selvitysteemoja. Maankäyttö, kunnallistekniikka ja Lahden seudun ympäristöpalvelut ovat sitoutuneet Koiskalan kalastuskunnan kanssa tekemässään sopimuksessa hoitotoimenpiteisiin Kymijärvellä vuosiksi Hoitotoimenpiteillä estetään rantarakentamisen haitallisia vaikutuksia veden laatuun. Vuonna 2008 Kymijärvestä hoitokalastettiin yhteensä kg (46 kg/ha) vähäarvoista kalaa. Nastolassa hoitokalastettiin lisäksi myös Kärkjärvellä 1700 kg ja Salajärvellä 7200 kg. Rekolanpohjan syvänteen huonon happitilanteen vuoksi Kymijärveen asennettiin hapetin, joka oli käytössä koko kesän ja syystalven
11 Seurannan tunnusluvut Järviveden Klorofylli a, µg/l, elokuussa Vesijärvi, Enonselän Lankiluoto 12,0 11,0 13,0 10 v C Hollolan Arkiomaanjärvi - 3,7 Nastolan Salajärvi 13,0 7,4 Vesistöjen näkösyvyys, m, elokuussa Vesijärvi, Enonselkä 1,8 2,1 1,8 Alasenjärvi 2,5 3,0 3,1 2,6 v C 4,6 v C Hollolan Arkiomaanjärvi - 2,0 Nastolan Salajärvi 2,0 1,5 Vesijärven hoitokalastussaaliit, t / vuosi Kymijärven lämpövoimalan lämpökuorma Vesijärveen, TJ v B 722 v B Luonnon monimuotoisuus seudun rikkautena Lahden kaupungin omistamia metsiä hoidetaan monikäyttöperiaatteella FSC sertifikaatin kriteereitä noudattaen. Kaupunkimetsien hoidossa on painotettu virkistys- ja suojeluarvoja, jotka mahdollistavat myös luonnon monimuotoisuuden suojelun. Lahden sijainti erilaisten luonnonmaantieteellisten maisematyyppien raja-alueella luo perustan rikkaalle eliöstölle. Tuleville sukupolville tätä turvataan kaupungin alueella sijaitsevilla kahdeksalla luonnonsuojelualueella, jotka ovat edustava valikoima erilaisia elinympäristöjä kuten esim. vanhoja metsiä, soita ja lintuvesiä. Suojelualueiden suhteellisen suppeaa pinta-alaa täydentävät kaupungin viheralueet, joista useita on hoidettu luonnonarvoja kunnioittaen. LUMO - kohteista (Luonnon Monimuotoisuus) n. 300 on koottu Lahden kaupungin tietokantaan. Näitä kaupunkiluonnon monimuotoisuutta lisääviä kohteita kartoitettiin Lahdessa ensimmäisen kerran jo vuonna 1995 ja ne on päivitetty tämän jälkeen muutamia kertoja. EU-direktiivilajien, esim. liito-oravan, kartoituksia tehtiin myös Hollolassa ja Nastolassa. Lahden seudun luontoa tutkittiin monipuolisesti ja tutkimuksen myötä valmistui Lahden kasviatlas ja useita luontoselvityksiä, joita tehtiin myös Hollolassa ja Nastolassa. Linnaistensuon ja Tiirismaan luonnonsuojelu-alueiden luontopolkujen opastaulut uusittiin vuonna Lahden omistamien metsien rauhoitustoimet Enonsaaressa ovat edenneet ja saaren keskiosaan on perustettu 15 hehtaarin suuruinen luonnonsuojelualue. Hollolan Tiirismaan Natura-alueen hoito- ja käyttösuunnitelman laadinta aloitettiin vuonna Luontotyyppikohteet ovat Luonnonsuojelulaissa suojeltuja, luonnontilaisia tai luonnontilaiseen verrattavia pienialaisia suojelukohteita. Lahden seudulta löytyy esimerkiksi jalopuumetsiköitä, pähkinäpensaslehtoja sekä suuria yksittäisiä maisemapuita. Kohteet ovat harvinaisia ja monien luontotyyppikohteiden säilyminen edellyttää usein jatkuvaa hoitoa. 11
12 Seurannan tunnusluvut Luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettujen alueiden osuus kunnan pinta-alasta, % Lahti 2,8 2,7 2,7 1,9 v B Hollola 1,35 1,35 Nastola 0,14 0,14 Luonnonsuojelulain nojalla rauhoitetut alueet, ha Lahti v B Hollola Nastola LUMO-kohteet Lahdessa, ha v B Luontotyyppikohteet, ha Lahti 22,6 22,6 17,5 Hollola 14,1 11,9 Nastola 9,1 9,1 Ympäristöklusteri alueen veturina Vuonna 2005 Lahden alueen kehittämisen kärjeksi ja tulevaisuuden kasvualaksi valittiin ympäristöklusteri, mikä perustui alueella olevaan ympäristöosaamiseen. Lahden alue on pääkaupunkiseudun ohella Suomen merkittävin ympäristöliiketoiminnan keskittymä. Ympäristöalan yhteenlaskettu liikevaihto on noin 0,5 miljardia euroa, mikä on noin 12 % alan kokonaisliikevaihdosta Suomessa. Ympäristöliiketoiminnan kasvu Lahden alueella on tällä hetkellä noin 17 prosenttia vuodessa. Vuonna 2007 Lahti sai kansallisen ympäristöteknologian osaamisklusterin vetovastuun. Lahden alueen uudessa kilpailukyky- ja elinkeinostrategiassa vuosille on edelleen selkeä teknologinen kärki, ympäristöteknologia. Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy on Suomen johtava ympäristöteknologiapuisto, jolla on kansallisen ympäristöteknologian osaamisklusterin vetovastuu. Alueen ympäristöliiketoiminnan painopisteet ovat säästävissä, ympäristötehokkaissa ratkaisuissa sekä kierrätysliiketoiminnassa, sisältäen jätteiden energiasisällön hyödyntämisen. Ympäristöteknologiaa hyödyntävistä toimialoista tärkeimpiä ovat mekatroniikka ja asumisen liiketoiminta-ala. Ympäristöalan koulutus- ja tutkimustoiminta Lahden alueella on monipuolista ja korkeatasoista. Yliopistotasoisen tutkimuksen kärjen muodostavat Helsingin yliopiston ympäristöekologian laitos ja Teknillisen korkeakoulun Lahden keskus. Myös Tampereen ja Lappeenrannan teknillisten yliopistojen sekä Lahden ammattikorkeakoulun profiilit Lahden alueella tukevat ympäristöteknologian osaamiskärkeä. Koulutuskeskus Salpaus tarjoaa monimuotoista ympäristöalan ammatillista peruskoulutusta Lahden alueella. Kokonaisuudessaan ympäristöalan koulutuspaikkojen määrä Lahdessa on ollut kasvussa viimeisen 10 vuoden ajan. 12
13 Seurannan tunnusluvut Ympäristöklusterin liikevaihto, M Ympäristöklusterin työpaikat Ympäristöalan koulutuspaikat, opiskelijat / vuosi 676 v v v v v v v B v B 47 Ympäristöasiat osana opetusta Ympäristöasiat sisällytetään kasvatukseen jo päiväkodeissa, joissa ympäristöasiat on otettu osaksi jokapäiväistä toimintaa, ne sisältyvät myös opetussuunnitelmaan läpi koko peruskoulun. Kouluilla ja päiväkodeilla on oma ympäristömerkintä nimeltä Vihreä lippu, jolla pyritään kohti ympäristöystävällisempää arkea, ympäristökasvatustyön pitkäjänteisyyteen sekä lasten ja nuorten osallistamiseen. Lahden Kivimaan ala-aste on saanut Vihreän lipun käyttöoikeuden ainoana kouluna Lahden seudulla. Hollolan lukiossa ympäristöasiat on otettu kokonaisvaltaisesti mukaan opetussuunnitelmaan ja koululle on myönnetty Oppilaitosten ympäristösertifikaatti. Lisäksi WWF Suomen arvostettu Pandapalkinto myönnettiin vuonna 2008 Hollolan lukion tuulivoimalahankkeelle. Ympäristökoulu Ekoteon antaman ympäristökasvatuksen avulla on lisätty sekä lapsiryhmien että kasvattajien ympäristötietoja ja -valmiuksia. Ympäristökasvatuksen resurssit ovat riippuvaisia hankerahoituksesta ja vaihtelevat näin vuosittain. Lahden, Hollolan ja Nastolan kouluissa järjestettiin toukokuun alussa perinteiset kevätsiivoustalkoot ja koulujen lähiympäristöjä siistittiin lähes 9400 koululaisen voimin. Asukkaille annettava jäteneuvonta on pienentynyt hieman 2000-luvulla. Jätteiden lajittelujärjestelmään ei ole tullut suuria muutoksia sen jälkeen, kun omakotitalot tulivat energiajätteen lajittelun piiriin vuonna Seurannan tunnusluvut Vihreä lippu koulut ja ympäristösertifioidut oppilaitokset Lahti Hollola Ympäristökoulu Ekoteon osallistujat Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n jäteneuvonnan panos, / asukas 1,27 1,10 1,12 1 v v ,39 v
14 Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet Asukkaiden osallistumismahdollisuuksia edistetään asukastilaisuuksin ja kyselyin. Maankäytön suunnittelun asukastilaisuudet ovat vähentyneet, mutta tietoa on saatavilla muilla keinoin. Asemakaavat ja asemakaavamuutokset ovat esillä osoitteessa Vesijärvenkatu 11C sijaitsevassa teknisen ja ympäristötoimialan palvelupisteessa, maankäytön toimistossa, Lahden pääkirjastossa sekä aluekirjastoissa. Lahden kaupunki parantaa kaupunkilaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia erilaisten projektien avulla. Lahti-Fenix -hankkeessa on kyse sähköisen asioinnin ja palveluiden kehittämisestä. Sähköinen asiointi on kehitystyön kohteena kaupunkikonsernin eri toimialoilla. Rakennuslupahakemuksen voi tehdä sähköisesti Lahdessa. Palvelu on julkaistu ensimmäisten kaupunkien joukossa Suomessa. Osassa terveyspalveluita sähköinen ajanvarauspalvelu on testausvaiheessa ja suun terveydenhuollon ajanvarauspalvelut ovat edenneet pidemmälle sähköisen asioinnin piirissä. Vanamo - hankkeessa toteutettua toimintaa jatketaan Lahden seudun ympäristöpalveluiden ympäristöneuvonnan yhteydessä. Hankkeen päättyminen v alussa vähensi huomattavasti asukastilaisuuksien toimintaresursseja. Toiminnan kehittämiseen kuitenkin panostettiin ja ympäristöneuvonnan kontaktimäärät ovat kasvaneet huomattavasti ja vuoden aikana tavoitettiin 5060 henkilöä. Lahden kaupunki osallistui Kuntien demokratiatilinpäätös - hankkeeseen (v ). Kansalaisvaikuttamisen haasteita edistettiin kansalaisvaikuttamisen kehittämisohjelmalla. Lasten ja nuorten kuulemismallissa järjestetään nuorille mahdollisuus osallistua heitä koskevien asioiden käsittelyyn. Tätä mallia toteutetaan koulujen oppilaskuntien hallitusten ja nuorisotalojen kautta. Nuorisopalvelut koordinoi kuulemismalli-menettelyä. Seurannan tunnusluvut Maankäytön suunnittelun asukas tilaisuuksien määrä Asukaskyselyiden tyytyväisyysprosentti, tekniset palvelut, % Ympäristöneuvonnan asukas tilaisuuksien määrä v C 72 v C 53 v B 14
15 Lahden kaupunkikonsernin ympäristötoiminnan taloudellisia tunnuslukuja v Ympäristökuluja tuhatta euroa Yhtiö/ toimiala Meluesteiden suunnittelu 3 Lahden kaupunki Pilaantuneiden maa-alueiden saneeraus ja tutkimus 87 Lahden kaupunki Ympäristökulut 362 Lahti Energia Oy Ympäristöinvestointeja Jätevesien johtaminen, jäteveden puhdistus, vesijohtoverkon uudisrakentaminen ja saneeraus, vedentuotanto Lahti Aqua Oy Meluesteiden rakentaminen 236 Lahden kaupunki Kaukolämpöverkon korjaaminen 725 Lahti Energia Oy Kujalan käytöstä poistetun kaatopaikan salaojituksen ja kaasunkeräysjärjestelmän täydentäminen sekä muut jälkihoitotyöt. 408 Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy Jätteenpolton kuonien käsittelykentän rakentaminen 354 Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy Jätteiden esikäsittelystä ja siirtokuormauksesta vastaavan lajitteluterminaalin rakentaminen Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy Kujalan hyötyjätekentän laajennus 298 Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy Kujalan jätekeskuksen maisemapenkereen rakentaminen 11 Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy 15
16 Lisätietoja Lahden seudun ympäristöpalvelut Vesijärvenkatu 11 C, LAHTI Kari Porra Timo Permanto puh. (03) toimittanut Marja-Leena Kalpio Kuvat: Lahden kaupungin kuvapankki sekä eri toimijatahojen arkistot Lahden seudun ympäristökatsaus 2008 ISSN-L X ISSN X Sarja 6/2009 Markprint Oy, Lahti, 2009
LAHDEN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2005
LAHDEN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2005 LAHDEN YMPÄRISTÖPÄÄMÄÄRÄT JA SEURANNAN TUNNUSLUVUT Lahden ympäristötilinpäätös 2005 esittelee ympäristön tilaa ympäristötunnuslukujen ja sanallisen selostuksen muodossa.
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2009
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2009 ESIPUHE Hollolan, Lahden ja Nastolan yhteinen ympäristökatsaus julkaistaan nyt kolmannen kerran sisältäen ympäristön tilaa kuvaavia tunnuslukuja jokaisesta kunnasta.
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2010
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2010 ESIPUHE Hollolan, Lahden ja Nastolan yhteinen ympäristökatsaus julkaistaan nyt neljännen kerran sisältäen ympäristön tilaa kuvaavia tunnuslukuja jokaisesta kunnasta.
LAHDEN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2006
LAHDEN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2006 LAHTI, KESTÄVÄSTI KEHITTYVÄ KAUPUNKI LAHDEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖPOLITIIKKA 2006-2009 Lahden kaupungin ulkoisia vahvuuksia ovat sen sijainti ja yhteydet, tiivis ja toimiva
LAHDEN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2004
LADN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2004 LADN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2004 Lahden kaupungin uusi strategia korostaa hyvinvoinnin, elinympäristön ja asumisviihtyisyyden merkitystä kaupungin keskeisinä vetovoimatekijöinä,
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2011
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2011 ESIPUHE Hollolan, Lahden ja Nastolan yhteinen ympäristökatsaus julkaistaan nyt viidennen kerran sisältäen ympäristön tilaa kuvaavia tunnuslukuja jokaisesta kunnasta.
Ihmisen paras ympäristö Häme
Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2012
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS 2012 Sisällysluettelo Esipuhe 3 Kaupunkiseudun yhteinen ympäristöpolitiikka 2009-2012 4 Lahden seudun ympäristöpäämäärät ja seurannan tunnusluvut 5 Ympäristön viihtyisyyttä
Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki
Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012 Johanna Karimäki Kestävä kehitys Sosiaalinen -tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, terveys -yhteisö, kulttuuri Ekologinen -luonnonvarat, luonto, biologinen monimuotoisuus -ilmastonmuutos
Nykyisen ympäristöohjelman toteutumisen arviointi. Lounais-Suomen ympäristöohjelma seminaari 10.4.2013 Nina Myllykoski, Varsinais-Suomen ELY-keskus
Nykyisen ympäristöohjelman toteutumisen arviointi Lounais-Suomen ympäristöohjelma seminaari 10.4.2013 Nina Myllykoski, Varsinais-Suomen ELY-keskus Ympäristöohjelman 2010 2013 toteutuminen Alueiden käyttö
Lappeenrannan ilmasto-ohjelma
18.11.2013 Lappeenrannan ilmasto-ohjelma Seurantaindikaattorien toteutuma vuonna 2012 1 Johdanto Lappeenrannan kaupunginhallitus hyväksyi 28.9.2009 kaupungille laaditun ilmasto-ohjelman. Lappeenrannan
KUOPION YMPÄRISTÖN TILA JA ILMASTOPOLITIIKKA (Environment and climate issues in Kuopio region)
KUOPION YMPÄRISTÖN TILA JA ILMASTOPOLITIIKKA (Environment and climate issues in Kuopio region) Ympäristönsuojelutarkastaja Kuopio, 29.11.2010 YMPÄRISTÖHALLINTO SUOMESSA ALUEHALLINTOVIRAS TOT - Ympäristölupien
KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020. Tiivistelmä
ympäristöystävällinen KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020 Tiivistelmä KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020 Ympäristöohjelman vuoteen 2020 ulottuvat tavoitteet toteuttamalla vähennetään
Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Äänekosken energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Äänekosken energiatase 2010 Öljy 530 GWh Turve 145 GWh Teollisuus 4040 GWh Sähkö 20 % Prosessilämpö 80 % 2 Mustalipeä 2500 GWh Kiinteät
Green Lappeenranta. Lappeenranta A Sustainable City
Green Lappeenranta Lappeenranta A Sustainable City Lappeenranta ylsi WWF:n kansainvälisen Earth Hour City Challenge -kilpailun 14 finalistin joukkoon. Finalistikaupungit toimivat edelläkävijöinä ilmastonmuutoksen
KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA
YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon
Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo
Jätevirroista uutta energiaa Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo 1 Etusijajärjestys 1. Määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön valmistelu 3. Hyödyntäminen
Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian
Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian seuranta Pirkanmaan ilmastoseminaari 6.3.2014 UKK-instituutti Tom Frisk, Pirkanmaan ELY-keskus 7.3.2014 Ilmasto- ja energiastrategian seurannan toteuttaminen Päävastuu
Lahden ilmastotavoitteet ja tulevaisuus
Lahden ilmastotavoitteet ja tulevaisuus Eero Vainio Lahden seudun ympäristölautakunnan puheenjohtaja Kaupunginvaltuutettu (SDP) Eero Vainio - Kuntien V ilmastokonferenssi -Tampere Lahti on kasvava ja elinvoimainen
Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö
YMPÄRISTÖ- TILINPÄÄTÖS Kunnanhallitus (KH/2017) Kunnanvaltuusto (KVALT/2017)
YMPÄRISTÖ- TILINPÄÄTÖS 2016 Kunnanhallitus 30.3.2017 (KH/2017) Kunnanvaltuusto 22.5.2017 (KVALT/2017) Yleistä ympäristötilinpäätöksestä Työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimiva kirjanpitolautakunta
Lahden seudun kierrätyspuisto
Lahden seudun kierrätyspuisto Kujalan jätekeskus? Hajut, haittaeläimet? Vaarallinen jäte? Asukastilaisuudet 3. ja 4.6.2019 Heinsuon koulu, Hollola / Erkko-lukio, Orimattila Mielipiteissä ja kommenteissa
Uudenkaupungin kasvihuonekaasupäästöt 2007
Uudenkaupungin kasvihuonekaasupäästöt 2007 Olli-Pekka Pietiläinen, Suomen ympäristökeskus, 20.2.2009 Ilmastonmuutos on haastavin ja ajankohtaisin maailmanlaajuisista ympäristöuhkista johtuu kasvihuonekaasujen
LAHDEN SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS
LAHDEN 2013 SEUDUN YMPÄRISTÖKATSAUS SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 3 Kaupunkiseudun yhteinen ympäristöpolitiikka 2013-2016 4 Lahden seudun ympäristöpäämäärät ja seurannan tunnusluvut 5 Ympäristön viihtyisyyttä
KUUTOSKAUPUNKIEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN INDIKAATTORIT 2004 2006
KUUTOSKAUPUNKIEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN INDIKAATTORIT 24 26 Espoo, Helsinki, Oulu, Tapere, Turku, Vantaa YLEISTÄ KEHITYSTÄ KUVAAVAT INDIKAATTORIT Ekologinen jalanjälki Ekologinen jalanjälki vuonna 21 [gha]
ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2018
ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2018 Kuva: Portti Päijänteelle 3/2018 A.J. ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2018 Anniina Jäntti Asikkala 3/2019 Yleistä ympäristötilinpäätöksestä Ympäristömenojen ja
Ilmastoviisas asuminen. Miliza Ryöti, HSY:n Seutu- ja ympäristötieto
Ilmastoviisas asuminen Miliza Ryöti, HSY:n Seutu- ja ympäristötieto 30.11.2017 Tavoite: Hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä Uuden rakentaminen ja vanhan korjaaminen Asuminen ja asukkaan valinnat Yhdyskuntarakenne
ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2014
ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Kuva: Päijänteen Eetunpohjaa 9/2014 K.V ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Katja Viita Arja Stenhammar Asikkala 3/2015 Yleistä ympäristötilinpäätöksestä Työ-
Lahti uusiutuu energiatehokkaaksi Omistajarooli ja muut roolit 101 665 asukasta (2012), kasvuvauhti 0.7 % Pinta-ala 154,6 km 2 Tärkeimmät työllistäjät: palvelut, koulutus, puunjalostusteollisuus, mekatroniikka,
Ajankohtaista kestävän kehityksen kasvatuksen edistämisessä
Ajankohtaista kestävän kehityksen kasvatuksen edistämisessä Ilmastonmuutos / koulut Koulujen keke-ohjelmat Osaamisen levittäminen Ilmastonmuutoksen hidastaminen Hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC:
Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa -hanke
Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa -hanke Anu Kerkkänen, projektitutkija, Kuntaliitto Kuntien 5. ilmastokonferenssi 5.-6.5.2010, Tampere tavoitteena parantaa kuntien edellytyksiä
Pääkaupunkiseudun ilmastoraportti
Pääkaupunkiseudun ilmastoraportti Avainindikaattorit 2013 Irma Karjalainen Tulosaluejohtaja, HSY HSY:n ilmastoaamiainen 19.11.2014, Helsinki Avainindikaattorit 1. Pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt
KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA
YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon
Ympäristöohjelma kaudelle:
Yritys Ympäristövastaava tai -tiimi Ympäristöohjelman tekijä(t) Kiinteistö-KYS Oy Päivämäärä (päivitetty viimeksi) 18.1.2018 Ympäristöpolitiikka Ympäristöohjelma kaudelle: 2018-2019,, Kati Lundgren Kiinteistö-KYS
ILMASTONMUUTOS JA HÄMEENKYRÖ ANTERO ALENIUS
ILMASTONMUUTOS JA HÄMEENKYRÖ ANTERO ALENIUS ILMASTONMUUTOKSEN KÄSITTEET IHMISTEN TOIMINNASTA JOHTUVA ILMASTON LÄMPENEMINEN, JOTA AIHEUTTAA ILMAKEHÄN LISÄÄNTYVÄ KASVIHUONEKAASUPITOISUUS. KASVAVIA HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖJÄ
1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta
Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 19.2.2019 1 (11) 1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Kuva 1.1. Hankkeen vaikutusten yhdyskuntarakenteeseen arvioidaan ulottuvan enintään kilometrin
Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa
Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Perinteiset polttoaineet eli Bensiini ja Diesel Kulutus maailmassa n. 4,9 biljoonaa litraa/vuosi. Kasvihuonekaasuista n. 20% liikenteestä. Ajoneuvoja n. 800
Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI: LUONNOS STRATEGISIKSI PÄÄMÄÄRIKSI
Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå LUONNON JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINTI: LUONNOS STRATEGISIKSI PÄÄMÄÄRIKSI Ehdotukset strategisiksi päämääriksi Kaupungin hyvinvoinnin osa-alue Ehdotukset strategisiksi
ILMASTOSTRATEGIA JA SEN TAVOITTEET. Hannu Koponen 21.9.2011
ILMASTOSTRATEGIA JA SEN TAVOITTEET Hannu Koponen 21.9.2011 Sektorikohtaiset tavoitteet vuoteen 2020 Vertailuvuosi 2004-2006 Liikenne -30% Lämmitys -30% Sähkönkulutus -20% Teollisuus ja työkoneet -15% Maatalous
Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti
Kysely suomalaisten luontosuhteesta Kyselyn tulosten koonti 21.6.2018 Kyselyllä selvittiin suomalaisten suhdetta luontoon, sen monimuotoisuuden turvaamiseen ja siihen, miten vastuut tulisi jakaa eri tahojen
Ympäristö ja terveys. Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä
Ympäristö ja terveys Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä 13.11.2009 Eija Enberg 2 13.11.2009 Eija Enberg 3 Ympäristötyön ohjaus Työ aloitettu 1998, ISO 14001 pohjana Ympäristökäsikirja Ympäristötyöryhmä
Jyväskylän energiatase 2014
Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 18.2.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus 9 %
Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Muuramen energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Muuramen energiatase 2010 Öljy 135 GWh Teollisuus 15 GWh Prosessilämpö 6 % Sähkö 94 % Turve 27 GWh Rakennusten lämmitys 123 GWh Kaukolämpö
Ympäristövastuullinen Riihimäki
Ympäristövastuullinen Riihimäki Tiivistelmä Riihimäen kaupungin ympäristöraportista 213 213 RIIHIMÄEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 214 Vastuu ympäristöstä kuuluu kaikille Ympäristötietoisuus on yksi Riihimäen
Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari
Hiilineutraali Helsinki 2035 Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Millaiset ilmastotavoitteet Helsingin uusi strategia asettaa? Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa
YMPÄRISTÖ- TILINPÄÄTÖS Yhteistyötoimikunta (YHTMK XX) Kunnanhallitus (KH XX) Kunnanvaltuusto XX.X.
YMPÄRISTÖ- TILINPÄÄTÖS 2017 Yhteistyötoimikunta 26.3.2018 (YHTMK XX) Kunnanhallitus 26.3.2018 (KH XX) Kunnanvaltuusto XX.X.2018 (KVALT XX) 2 Yleistä ympäristötilinpäätöksestä Ympäristömenojen ja tulojen
Vesihuolto. Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet
Vesihuolto Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma jatkossa huomioitavaa
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut
Ilmastoviisas asuminen. Miliza Ryöti, HSY:n Seutu- ja ympäristötieto
Ilmastoviisas asuminen Miliza Ryöti, HSY:n Seutu- ja ympäristötieto 18.1.2018 Tavoite: Hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä tai jo aiemmin? Uuden rakentaminen ja vanhan korjaaminen Asuminen ja asukkaan
Liiketoimintana luonnonvarojen säästäminen
Liiketoimintana luonnonvarojen säästäminen Liiketoimintaa ympäristöstä -asiakastilaisuus 10.12.2013 Yliaktuaari Tilastokeskus Ympäristöliiketoiminta osana ympäristötilinpitoa Ympäristötilinpito mittaa
Elintarviketeollisuusliitto ry Yhteenveto ympäristökyselystä 2007 1(7)
Yhteenveto ympäristökyselystä 2007 1(7) Yhteenveto Elintarviketeollisuusliiton vuonna 2007 toteuttamasta ympäristökyselystä Elintarviketeollisuusliitto kokosi vuonna 2006 ensimmäisen teollisuuden yhteisen
E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G
Lapin ilmastostrategia vuoteen 2030 asti E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S 1 0. 1 0. 2 0 1 2 A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G TAUSTA Ilmastonmuutos
Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö
Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Vilja Tähtinen/ HSY vilja.tahtinen[at]hsy.fi Päivitetty 10.6.2019 Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Yhdyskuntarakenne ja työpaikat Liikkuminen Ympäristö
Jyväskylän energiatase 2014
Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän kaupunginvaltuusto 30.5.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 1.6.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus
Pääkaupunkiseudun ilmastoindikaattorit 2010. 16.1.2012 Alatunniste 1
Pääkaupunkiseudun ilmastoindikaattorit 21 16.1.212 Alatunniste 1 Liikenne 16.1.212 Alatunniste 2 Liikenteen päästöt ajoneuvoluokittain khk-päästöt (1 t CO 2- ekv.) 18 16 14 12 1 8 6 4 2 9 1 2 3 4 5 6 7
TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA
TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA Pirkanmaan ilmastoseminaari 6.3.2014 Kaisu Anttonen Ympäristöjohtaja Tampereen kaupunki Strategian taustaa EUROOPAN TASOLLA osa EU: ilmasto- ja energiatavoitteita
Rauman kaupunki Yrityspalvelut
Rauman kaupunki Yrityspalvelut Energiatehokkuuden, päästöjen ja kustannusten laskennalla vaikutetaan yritysten imagoon ja kilpailukykyyn Esittelyaineistoa Reijo Laine Senior & Sons Oy Rauman kaupunki lähti
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia)
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 19 1998 ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut
Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.
TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan
Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima
Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Uuraisten energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Uuraisten energiatase 2010 Öljy 53 GWh Puu 21 GWh Teollisuus 4 GWh Sähkö 52 % Prosessilämpö 48 % Rakennusten lämmitys 45 GWh Kaukolämpö
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018)
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018) Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 12.4. 12.12.2018 Selvitetään ja arvioidaan keinoja, joilla liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voidaan
Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö
Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Vilja Tähtinen/ HSY vilja.tahtinen[at]hsy.fi Päivitetty 1.3.2017 Yhdyskuntarakenne, liikkuminen ja ympäristö Yhdyskuntarakenne ja työpaikat Liikkuminen Ympäristö
ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2015
ASIKKALAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2015 Kuva: Päijänne / Ykskoivu 7/2015 K.V ASIKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS 2015 Katja Viita Arja Stenhammar Asikkala 3/2016 Yleistä ympäristötilinpäätöksestä Työ- ja
Suomi ja kestävän kehityksen haasteet
Suomi ja kestävän kehityksen haasteet Maailmanpolitiikka ja tulevaisuuden kehityslinjat Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 11.5.2010 Mitä on kestävä kehitys? Taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristöllinen
TIETOISKU 8/2002 Espoo
1 TIETOISKU 8/22 Espoo 1.1.22 Kestävä kehitys Espoossa 22 Kestävän kehityksen kulmakivinä pidetään ekologista, taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä. Kestävän kehityksen edellytyksenä on luonnon monimuotoisuuden
Keski-Suomen energiatase 2016
Keski-Suomen energiatase 216 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 216 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus
Biokaasua Espoon Suomenojalta
Biokaasua Espoon Suomenojalta Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 8.11.2012 Tommi Fred, vs. toimialajohtaja 8.11.2012 1 HSY ympäristötekoja toimivan arjen puolesta Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä
Keski Suomen energiatase Keski Suomen Energiatoimisto
Keski Suomen energiatase 2012 Keski Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 10.2.2014 Sisältö Keski Suomen energiatase 2012 Energiankäytön ja energialähteiden kehitys Uusiutuva
KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA
YMPÄRISTÖRAPORTTI 2016 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon
OULU KASVAA KESTÄVÄSTI
Oulun kaupungin ympäristöpolitiikka OULU KASVAA KESTÄVÄSTI Hyväksytty kaupunginhallituksessa 9.8.2010 399 2 Oulu kasvaa kestävästi Sisältö Johdanto... 3 Oulun kaupungin ympäristöjohtaminen... 4 Oulun kaupungin
METROPOLI JA VESI toimitusjohtaja Raimo Inkinen 17.3.2011 1
METROPOLI JA VESI 1 Helsingin seudun toimintaympäristö 14 kuntaa, ylikunnalliset organisaatiot 1.3 miljoonaa asukasta Liikenne ja ympäristöpalvelut kaupunkiseudulla: HSY 4 kaupunkia,vesi- ja jätehuolto,
Kirkon ympäristödiplomi ja Kirkon energia- ja ilmastostrategia. Elina Hienonen Helsingin seurakunnat ympäristöasiantuntija
Kirkon ympäristödiplomi ja Kirkon energia- ja ilmastostrategia Elina Hienonen Helsingin seurakunnat ympäristöasiantuntija Kirkon ympäristödiplomi Suomen ev.lut. kirkon oma ympäristöjärjestelmä Voimassa
Ryhmä 5. Ihminen ja Ympäristö Tms. 5 op
Ryhmä 5 Ihminen ja Ympäristö Tms. 5 op Perustiedot Ajankohta: kevätlukukausi, muiden moduulien jälkeen Korvaa: YMPP123 YMPP105 (biologia, avoin yliopisto) Koordinoi: YMP Keskeisin oppiaines.ideointia.
Kirkonkylän osayleiskaava
Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset
Ilmasto- ja energiastrategian seurantaindikaattoreiden lähtötiedot Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian seurannan käynnistämisseminaari 24.9.
Ilmasto- ja energiastrategian seurantaindikaattoreiden lähtötiedot Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian seurannan käynnistämisseminaari 24.9.2014 Tutkimusprofessori Tom Frisk ja erikoissuunnittelija
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018)
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018) Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 12.4. 12.12.2018 Selvitetään ja arvioidaan keinoja, joilla liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voidaan
Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan
Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan Strategian laadintaa varten on tunnistettu neljä näkökulmaa, joiden kautta kaupungin toiminnalle asetetaan tavoitteita. Näkökulmat ovat: kuntalaisen hyvinvointi
1. Kaavoitus -yleissuunnitelma 2013-14 - asemakaavat 2014 alkaen. 2. Kaavoitus - jatkuva prosessi. Kaavoitus
HYVINKÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖOHJELMA Aika: 2013-2016 Yksikkö: Hyvinkään kaupunkiorganisaatio Laatijat: Ympäristöhallintatyöryhmä 15.5.2013, Kaupungin johtoryhmä 27.5.2013 Hyväksyjä: Kaupunginhallitus 10.6.2013,
Savon ilmasto-ohjelma
Savon ilmasto-ohjelma Kuntien ilmastokampanjan seminaari 15.11.2011 Anne Saari 1 Kansainvälinen ilmastopolitiikka Kioton sopimus 16.2.2005, v. 2012 jälkeen? Durbanin ilmastokokous 28.11. 9.12.2011 EU 2008:
Energiantuotannon tuhkien hyödyntäminen. Eeva Lillman 12.11.2015
Energiantuotannon tuhkien hyödyntäminen Eeva Lillman 12.11.2015 Päätuotteet yhteistuotannolla tuotettu sähkö ja kaukolämpö Lahden kaupungin 100- prosenttisesti omistama Kolme voimalaitosta Lahdessa, yksi
Cleantech-osaamisen kärjet ja kehittämistarpeet Lahden seudulla Lahti Science Day 2017 Mari Eronen
Cleantech-osaamisen kärjet ja kehittämistarpeet Lahden seudulla Lahti Science Day 2017 Mari Eronen Cleantech-osaamisen kärjet ja kehittämistarpeet Lahden seudulla Selvityksessä kartoitettiin energiatehokkuuden
YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA
Vt 9 Tampere Orivesi YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Arvioinnin työohjelma: ohjaa vaikutusarviointien tekemistä Välittää tietoa: hankkeen suunnittelun vaihtoehdoista tutkittavista vaihtoehdoista
VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran lausunto VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 15.2.2017 Kari Herlevi ja Mari Pantsar Yleistä - Valtioneuvoston
Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava
1 NURMEKSEN KAUPUNKI Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kehittämistavoitemerkinnät ja niihin liittyvät määräykset: Alueen tiivistämis-/eheyttämistarve. Alueen lisärakentaminen
Liito-oravan suojelustatus ja asema Suomen ja EU:n lainsäädännössä suhteessa kaavoitukseen
Liito-oravan suojelustatus ja asema Suomen ja EU:n lainsäädännössä suhteessa kaavoitukseen Liito-oravat kaupunkioloissa seminaari Espoossa 11.11.2014 12.11.2014 Esityksen sisältö Liito-oravaa koskevat
Vantaalainen tarvitsee kulutukseensa kuuden ja puolen jalkapallokentän suuruisen alueen vuodessa
Tilastokatsaus 2000:8 Vantaan kaupunki Tilasto ja tutkimus 26.9.2000 Katsauksen laatija: Tina Kristiansson, puh. 8392 2794 e-mail: tina.kristiansson@vantaa.fi B 12 : 2000 ISSN 0786-7832, ISSN 0786-7476
Maapallon kehitystrendejä (1972=100)
Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä
TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ. Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut
TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut YDINTOIMINNOT KAUPUNKIRAKENNE Yhdyskuntasuunnittelu Maankäyttö Yhdyskuntatekniikka VESIHUOLTO Veden myynti 4,22 milj. m3 / v Vesijohtoverkoston
Ilmanlaatu paikkatietona Tilannekuva ilmanlaadun heikennyttyä Maria Myllynen, ilmansuojeluasiantuntija
Ilmanlaatu paikkatietona 4.11.2009 -Tilannekuva ilmanlaadun heikennyttyä Maria Myllynen, ilmansuojeluasiantuntija YTV vastaa ilmanlaadun seurannasta pääkaupunkiseudulla YTV huolehtii Helsingin, Espoon,
Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Keski-Suomen energiatase 2008 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton energiaryhmän työtä EU:n IEE-ohjelman tuella Energiatoimistoa
Lappeenrannan ilmasto-ohjelma:
Lappeenrannan ilmasto-ohjelma: Seurantaindikaattorit ja kyselyn tulokset 2012 Lappeenrannan seudun ympäristötoimi 24.7.2012 PL 302, 53101 Lappeenranta Pohjolankatu 14 puh. (05) 6161 faksi (05) 616 4375
Rovaniemen ilmasto-ohjelma
Rovaniemen ilmasto-ohjelma 2012-2020 Miksi ilmasto-ohjelma? Ilmastonmuutos on suuri globaali ympäristöongelma Kansainväliset ja kansalliset sitoumukset Maakunnallinen ilmastostrategiatyö Kunnille ei ole
Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP)
Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP) 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Kestävän energiankäytön toimintasuunnitelma... 4 3. Johtopäätökset... 5 LIITE: Kestävän
LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT
LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT Osallistujamäärä alle 20 Leirialue nimi (leiriläiset) 2050 koko
Jätämme maapallon lapsillemme vähintään samanlaisena kuin meillä se on nyt
Jätämme maapallon lapsillemme vähintään samanlaisena kuin meillä se on nyt 1. Emme tuhlaa luonnonvaroja ja saastuta ympäristöä - tasapaino luonnon käytön ja suojelun välillä 2. Huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista
HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TYÖPAJOJEN KOOSTE 2019
HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TYÖPAJOJEN KOOSTE 2019 TYÖPAJAT Yhteensä 3 työpajaa eri sektoreille: 7.3.2019 Teollisuus, pienteollisuus, työkoneet ja energia (Kouvola) Osallistujia 29, lisäksi Kymenlaakson
TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI
TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖPAJA 2, HANKEKUVAUS VE1 HANKEKUVAUS VE2 HANKEKUVAUS VE0A JA VE0B ARVIOINTIMENETELMÄT Herkkyys Alhainen Keskisuuri
Keski-Suomen energiatase 2014
Keski-Suomen energiatase 2014 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 2014 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus
Pirkanmaan ilmastostrategiatyö käynnistyy
Pirkanmaan ilmastostrategiatyö käynnistyy Ilmastostrategiatyön käynnistämisseminaari 14.11.2012, Tampere, Vapriikki Tom Frisk Pirkanmaan ELY-keskus 1. ILMASTOSTRATEGIATYÖN LÄHTÖKOHDAT Valtioneuvoston pitkän