Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava"

Transkriptio

1 1 NURMEKSEN KAUPUNKI Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kehittämistavoitemerkinnät ja niihin liittyvät määräykset: Alueen tiivistämis-/eheyttämistarve. Alueen lisärakentaminen perustuu tähän osayleiskaavaan, jonka mukaan alueelle voi osoittaa 2 uutta maisemaan ja kylärakenteeseen sopeutuvaa asuinpientalon rakennuspaikkaa. Terveyshaitan poistamistarve. Kyllästämölaitoksen ympäristölupaa käsiteltäessä tulee ottaa huomioon erityisesti pohjaveden suojelu ja viereisen asuntoalueen läheisyys. Alueiden erityisominaisuuksia ilmaisevat merkinnät ja niihin liittyvät määräykset: Tärkeä tai veden hankintaan soveltuva pohjavesialue. Tieliikennealueet ja väylät tulee suunnitella siten, että liikenteen ja tienpidon mahdolliset haitat pohjaveden laadulle voidaan välttää. Alueen rakennuksista tulee kaikki jätevedet saattaa käsiteltäväksi jäteveden puhdistamoon. Rakennukset tulisi ensisijaisesti liittää kunnalliseen vesi- ja viemäriverkostoon. Suojelumääräys Alueella rakentamista rajoittavat vesilain ja ympäristölain mukaiset pohjaveden muuttamis- ja pilaantumiskiellot.

2 2 Suojavyöhyke. Suojavyöhyke on tarkoitettu joko vesistöä tai asustusta vastaan, jolle ei saa sijoittaa muita toimintoja. : Alueella on voimassa MRL 43.2 :n mukainen rakentamisrajoitus. Alueiden käyttötarkoituksia kuvaavat aluevaraus- ja kohdemerkinnät ja niihin liittyvät määräykset: Erillispientaloalue, jolla valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävän kulttuuriympäristön ja kylämaiseman vaalimisen kannalta ympäristö ja rakennuskanta säilytetään ehostaen kyläraitin erityispiirteitä. Alue varataan 1-2 -asuntoisten erillispientalojen rakentamiseen. Alueelle saa sijoittaa Iu½ kerroksisia omakotitaloja. Rakennuspaikan yhteenlaskettu rakennusoikeus saa olla enintään: - rakennuspaikan pinta-ala alle m 2 ei muodosta rakennuspaikkaa. - rakennuspaikan pinta-ala m 2 = 200 k-m². - rakennuspaikan pinta-ala m 2 = 300 k-m². - rakennuspaikan pinta-ala yli m 2 = 500 k-m², Alueelle saa sijoittaa myös asumiselle tarpeellisia lähipalveluita ja virkistysalueita sekä sellaisia pienimuotoisia työtiloja, joista ei aiheudu melua, raskasta liikennettä, ilman pilaantumista tai näihin verrattavia ympäristöhaittoja. Alueen rakennusten tulisi olla harjakattoisia ja ikkunoiden monijakoisia ja rakennukset on liitettävä keskitetyn kunnallistekniikan piiriin. Pientalovaltainen asuntoalue, jolla valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävän kulttuuriympäristön ja kylämaiseman vaalimisen kannalta ympäristö ja rakennuskanta säilytetään ehostaen kyläraitin erityispiirteitä. Alue varataan pientalovaltaiseen rakentamiseen. Alueelle saa sijoittaa Iu½ kerroksisia pientaloja. Alueella oleva rakentaminen on tarkoitettu perustuvaksi tonttitehokkuuslukuun et=0,1. Alueelle saa sijoittaa myös asumiselle tarpeellisia lähipalveluita ja virkistysalueita sekä sellaisia pienimuotoisia työtiloja, joista ei aiheudu melua,

3 3 raskasta liikennettä, ilman pilaantumista tai näihin verrattavia ympäristöhaittoja. Alueen rakennusten tulisi olla harjakattoisia ja ikkunoiden monijakoisia ja rakennukset on liitettävä keskitetyn kunnallistekniikan piiriin. Työpaikka-alue, jolla valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävän kulttuuriympäristön ja kylämaiseman vaalimisen kannalta ympäristö ja rakennuskanta säilytetään ehostaen kyläraitin erityispiirteitä. Alue varataan työpaikkarakentamiseen, jonka tulee olla ympäristövaikutuksiltaan liike-, toimisto- ja näihin verrattavia tiloja. Alueelle saa sijoittaa Iu½ kerroksisia rakennuksia. Alueella oleva rakentaminen on tarkoitettu perustuvaksi tonttitehokkuuslukuun, joka kullakin rakennuspaikalla on enintään et=0,1. Alueelle saa sijoittaa myös toimintoja, joista ei aiheudu melua, raskasta liikennettä, ilman pilaantumista tai näihin verrattavia ympäristöhaittoja. Alueen rakennusten tulisi olla harjakattoisia ja ikkunoiden monijakoisia ja rakennukset on liitettävä keskitetyn kunnallistekniikan piiriin. Teollisuus- ja varastoalue. Alueen suunnittelussa on otettava huomioon toiminnan aiheuttaman liikenteen järjestäminen siten, ettei läheisten asuinalueiden tai hautausmaan tieverkkoa tarpeettomasti kuormiteta. Alueelle on järjestettävä hautausmaata palveleva autojen pysäköimisalue. Teollisuus- ja varastoalueen yhteenlaskettu rakennusoikeus saa olla enintään 5000 k-m². Alueen rakennukset on liitettävä keskitetyn kunnallistekniikan piiriin. Varastoalue. Alueen suunnittelussa on otettava huomioon toiminnan aiheuttaman liikenteen järjestäminen siten, ettei läheisten asuinalueiden tai hautausmaan tieverkkoa tarpeettomasti kuormiteta. Varastoalueen yhteenlaskettu rakennusoikeus saa kuitenkin olla enintään 2500 k-m². Alueen rakennukset on liitettävä keskitetyn kunnallistekniikan piiriin.

4 4 Urheilu- ja virkistyspalvelujen alue. Alueelle voidaan sijoittaa urheilu-, virkistys- ja vapaa-ajan toimintoja palvelevia rakennuksia ja rakennelmia. Uimaranta. Alueelle saa sijoittaa aluetta palvelevia rakennuksia, rakennelmia ja laitteita. Yhdystie. Pääsytie. Ulkoilureitti. Rautatieliikenteen alue. Yhdyskuntateknisen huollon alue. Alue on varattu jäteveden puhdistamoa varten. Hautausmaa-alue. Maa- ja metsätalousvaltainen alue. Alueelle ei saa rakentaa muutoin kuin erillisen suunnittelutarveratkaisun tai poikkeamisluvan perusteella. Vesistön rantavyöhykkeellä metsänkäsittelyssä tulee jättää 20 metriä leveä suojavyöhyke. Metsänhoidossa tulee noudattaa metsälaissa määrättyjä periaatteita, ellei kaavassa ole toisin määrätty.

5 5 Maatalousalue. Alueelle on sallittua vain maatalouteen liittyvä rakentaminen. Alueelle ei saa sijoittaa uusia teitä, ulkoilureittejä tai muita rakenteita, jotka vaikeuttavat maatalouden harjoittamista. Metsänhoidossa tulee noudattaa metsälaissa määrättyjä periaatteita, ellei kaavassa ole toisin määrätty. Vesialue. Johto tai linja (j = viemäri, v = vesijohto, z = sähkölinja). Ympäristömuutoksia kuvaavat merkinnät ja niihin liittyvät määräykset: Pienen toimenpitein kehitettävät alueet. Alueella suoritettavia maisemanhoitotoimenpiteitä suoritettaessa on huolehdittava näkymien avaamisesta Pieni Everikinlammelle. Erityistä huomiota on kiinnitettävä uimaranta-alueen maisemaan. Piirtämistekniset merkinnät: Yleiskaava-alueen raja. Alueen raja. Osa-alueen raja. NURMES Kunnan nimi. HÖLJÄKKÄ Kyläkeskuksen nimi.

6 6 Yleiskaavan erityismääräykset: Alueelle osoitetuille rakennusalueille rakennusluvat voidaan myöntää suoraan tämän yleiskaavan perusteella ilman asemakaavaa (MRL 44 ja 137 ). Alueiden rakentamisessa noudatetaan kaupungin rakennusjärjestyksessä olevia määräyksiä, ellei kaavassa ole toisin määrätty. Rakennusten ja rakenteiden tulee sopeutua malliltaan, materiaaleiltaan, mittasuhteiltaan ja väritykseltään valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävään kulttuuriympäristöön ja kylämaisemaan. Maisemaa, puustoa ja rakennusalueita tulee käsitellä siten, että Höljäkän kylämaisema paranee. Nurmes Nurmeksen kaupunki Tekninen palvelukeskus Ympäristön hallinta Kaavoituspäällikkö Martti Piironen

NASTOLA ISO-KUKKASEN, SALAJÄRVEN, Ä RUUHIJÄRVEN Ä RANTAYLEISKAAVA

NASTOLA ISO-KUKKASEN, SALAJÄRVEN, Ä RUUHIJÄRVEN Ä RANTAYLEISKAAVA NASTOLA ISO-KUKKASEN, SALAJÄRVEN, Ä RUUHIJÄRVEN Ä RANTAYLEISKAAVA YLEISKAAVAMERKINNÄT Ä JA MÄÄRÄYKSET Ä AP PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE Alue varataan pääasiassa asuinpientaloille ja erillispientaloille.

Lisätiedot

NASTOLA VILLÄHDE - KOISKALAN OSAYLEISKAAVA

NASTOLA VILLÄHDE - KOISKALAN OSAYLEISKAAVA NASTOLA VILLÄHDE - KOISKALAN OSAYLEISKAAVA OSAYLEISKAAVALLA KUMOUTUU KURENNIITYN OSAYLEISKAAVA SEKÄ OSA KALLIO-, PITKÄ- JA SÄRKIJÄRVEN ALUEEN OSAYLEISKAAVASTA OSAYLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET: AP PIENTALOVALTAINEN

Lisätiedot

vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan

vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan KARSTULA ITÄISTEN JA LÄNTISTEN VESISTÖJEN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA MK :0000 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET : AM AO AO-3 RA MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE. Alueelle saa sijoittaa

Lisätiedot

Sälinkään ja Soukkion osayleiskaavaehdotuksen kaavamerkinnät ja määräykset Mkl 2.6.2015

Sälinkään ja Soukkion osayleiskaavaehdotuksen kaavamerkinnät ja määräykset Mkl 2.6.2015 Sälinkään ja Soukkion osayleiskaavaehdotuksen kaavamerkinnät ja määräykset Mkl 2.6.2015 AT-1 AT-1 a Kyläalueet AT-1 a ja b Alue varataan asumiselle, asumiseen liittyvälle toiminnalle, palveluille, yritystoiminnalle

Lisätiedot

TAAJAMAYLEISKAAVA. Kaavaluonnos PUUMALAN KUNTA MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE

TAAJAMAYLEISKAAVA. Kaavaluonnos PUUMALAN KUNTA MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE PUUMALAN KUNTA TAAJAMAYLEISKAAVA Kaavaluonnos MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE JA/TAI PALVELUIDEN ALUE Ranta-alueen virkistyskäyttömahdollisuus sekä järvinäkymä

Lisätiedot

0.91 YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:

0.91 YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys Kuohu-Vesanka-Ruoke osayleiskaava Palokan osayleiskaavan vähäinen muutos (tämän kaava-alueen itäpää) 0.91 YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.00 1.01 KYLÄALUE. Alue

Lisätiedot

Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset:

Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: LAUKAAN KUNTA Keski-Laukaan yleiskaavan pohjoisosa Osa-alue I Piilopohja-Kuukkala Kaavaluonnos 16.9.2015 1:10 000 Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: AP-1 PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Alueen rakentamisesta

Lisätiedot

ASKOLA KESKUSTAAJAMIEN OSAYLEISKAAVA

ASKOLA KESKUSTAAJAMIEN OSAYLEISKAAVA ASKOLA KESKUSTAAJAMIEN OSAYLEISKAAVA OSAYLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET: AP PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Alue on pääosin rakennettu tai sen käyttö on ratkaistu asemakaavalla. Alue varataan pääasiassa

Lisätiedot

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015.

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015. Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 94 MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT Päiväys 16.11.2015. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 22.6.2015 Luonnos nähtävänä

Lisätiedot

http://sr512201/webmap/content/result.htm

http://sr512201/webmap/content/result.htm Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 ASUINPIENTALOJEN KORTTELIALUE 1.04 ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE. 3.01 LIIKERAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLE SAADAAN RAKENTAA KASVIHUONERAKENNUKSIA SEKÄ TÄHÄN TARKOITUKSEEN

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

YRITYSTONTIT. Ruoveden kunta Ruovedentie 30, RUOVESI p

YRITYSTONTIT. Ruoveden kunta Ruovedentie 30, RUOVESI p YRITYSTONTIT Ruovedellä myynnissä olevat kunnan omistamat yritys- ja teollisuustontit sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien varrella keskustan läheisyydessä Kuruntien ja Rajaportin alueilla sekä Ruhalassa

Lisätiedot

Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava

Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava Luonnonvarat ja liikenne Merkinnät, määräykset ja suositukset 19.1.2015 Kaavaehdotus Hyväksytty maakuntahallituksessa 3.11.2014 1 Rakentamisrajoitus Maakuntakaavan MRL

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 103 03.12.2014

Tekninen lautakunta 103 03.12.2014 Tekninen lautakunta 103 03.12.2014 NURMES, PIELISEN-KUOKKASTENJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS JA -LAAJENNUS (ELLUN ALUEEN MOOTTORIKELKKA- JA KOIRAVALJAKKOURA SEKÄ YHTEISKÄYTTÖ MÖNKIJÄLLE JA

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus 1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö

Lisätiedot

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön

Lisätiedot

MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos

MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos LIITE 7 Kuva: Rejlers Oy MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos 17.6.2014 2 1. JOHDANTO... 3 2. SUUNNITTELUALUE... 3 2.2 Kuvakooste suunnittelualueesta ja rakennetusta

Lisätiedot

Määräysnumero Ulkoasu

Määräysnumero Ulkoasu Sivu 1/6 Määräysnumero Ulkoasu 0.9 1.00 selitys YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KOOSTE I, II, III ja IV OSA-ALUEEN MERKINNÖISTÄ. Yleiset määräykset: Rakentamisessa on säästettävä arvokkaita kasvillisuuden

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisuhakemus

Suunnittelutarveratkaisuhakemus ALUEARKKITEHDIN LAUSUNTO Suunnittelutarveratkaisuhakemus Diaarinumero: 734/605/2015 Hakija: Karppinen Anna-Mari ja Ossi Tila: Kirstinä Kiinteistötunnus: 859-401-12-14 Kylä: Tyrnävä Asia: Haetaan suunnittelutarveratkaisua

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 12.10.2015, tarkistettu 13.1.2016 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 902-926, 930-940, 950-969, 971-974 Kaavan

Lisätiedot

MÄNTYHARJU TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVA

MÄNTYHARJU TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVA MÄNTYHARJU TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVA KORJATTU KAAVAEHDOTUS 10.6.2002 Kaavamerkinnät ja -määräykset KYLÄALUE Yleiskaavalla ei osoiteta alueelle uutta rakennusoikeutta. ERILLISPIENTALOJEN

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014

MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 1(5) MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 PROJ. NRO 247 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Tetriniemi) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

Yht. 876:2:0 11:52 6:71 13:32 11:56 6:15 13:7 11:62 13:8 6:53 9:28 6:70 11:57 9:88 11:56 13:33 11:61 13:4 11:45 11:58. Yht. 43:0 9:54 9:54 11:14. Yht.

Yht. 876:2:0 11:52 6:71 13:32 11:56 6:15 13:7 11:62 13:8 6:53 9:28 6:70 11:57 9:88 11:56 13:33 11:61 13:4 11:45 11:58. Yht. 43:0 9:54 9:54 11:14. Yht. P 876:2:0 0 1 km 3:59 2:61 7:60 878:5:0 13:5 10:169 7:80 9:106 1:52 1:19 50:0 7:166 7:167 7:165 7:169 10:170 7:174 10:171 7:168 7:170 10:172 7:171 10:175 10:173 10:176 7:175 10:178 10:177 10:174 46:0 10:155

Lisätiedot

TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET:

TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET: KAAVA 02 SIVU 1/4 TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 1-19, 21 JA 31 SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ RAKENNUSKAAVATIE-, LIIKENNE-, VIRKISTYS-, ERITYIS-, MAA- JA METSÄTALOUS- SEKÄ VESIALUEITA.

Lisätiedot

JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY

JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY SULKAVALLA 29.2.2016 Käsittelyvaiheet Osayleiskaavamuutoksen luonnoksen nähtävillä olo pp.kk.-pp.kk.2016 Osayleiskaavamuutoksen ehdotuksen nähtävillä olo (MRL 65) pp.kk.-pp.kk.2016

Lisätiedot

Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen. Case Jyväskylä

Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen. Case Jyväskylä Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen 3.9.2015 Iisalmi Case Jyväskylä Julia Virtanen Muuramen kunta Jyväskylä 2009 JYVÄSKYLÄ - Kaupunkikeskusta - 86 500 JKYLÄN MLK - Taajamia - 36 400

Lisätiedot

HIRVAAN OSAYLEISKAAVA Kaavamerkinnät ja -määräykset

HIRVAAN OSAYLEISKAAVA Kaavamerkinnät ja -määräykset 11:56:11 1 (9) HIRVAAN OSAYLEISKAAVA Kaavamerkinnät ja -määräykset Kuva Selitys YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue. Melualue. Rakennettaessa lähemmäs

Lisätiedot

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan

Lisätiedot

KOSKI TL ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 62 LUONNOS. tark 20.09.2012 30.07.2012

KOSKI TL ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 62 LUONNOS. tark 20.09.2012 30.07.2012 A R K K I T E H T I T O I M I S T O T A R M O M U S T O N E N O Y L E H M US T I E 27 A 2 0 7 2 0 T U R K U 02-2424 963 tark 20.09.2012 30.07.2012 KOSKI TL ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 62 LUONNOS KOSKI

Lisätiedot

KIRKONSEUTU. yk - 4-5. ajo. ajo/h. 140 + t 50. t 25. sa 25. lv-1 50. lv-1 50 1:149 1:148 1:147 1:81 1:2 1:103. Vesijärvi 1:67 1:66 1:146 1:18 1:26

KIRKONSEUTU. yk - 4-5. ajo. ajo/h. 140 + t 50. t 25. sa 25. lv-1 50. lv-1 50 1:149 1:148 1:147 1:81 1:2 1:103. Vesijärvi 1:67 1:66 1:146 1:18 1:26 94 98 405 372 407 372 90 409 rp411 374 94 376 413 378 386 380 415 382 429 431 3 417 427 425 419 423 421 60 11 3 1 4 5 6 7 8 59 9 76 67 86 2 24 62 1 1:155 1 43 53 49 26464800 6776200 95 69 96 1290 80 1:81

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Kaavatunnus 1/7 5-021 Asianumero 471/10.02.03/2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Asemakaavan muutos koskee asemakaavan mukaista puistoaluetta Valssitien alueella. Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 29.8.2011 OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 29.8.2011 OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011 1(6) OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011 PROJ. NRO X Taruman asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä ALOITE TAI HAKIJA

Lisätiedot

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA Mikkelin kaupunki (491) Vitsiälän kylä (564) Heikintila 1:114 Loma-Löytö 1:133 (osa) Löytö 1:145 (osa) Kartanonranta 1:177 Kaavaluonnos 22.3.2013 1: 2000 MRL 63 ja 62 :

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.0111 1.0112 1.0113 1.022 1.023 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

Lisätiedot

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA

Lisätiedot

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa

Lisätiedot

Merkinnällä osoitetaan yhdyskuntarakenteen pitkän aikavälin tavoitteellinen laajenemissuunta.

Merkinnällä osoitetaan yhdyskuntarakenteen pitkän aikavälin tavoitteellinen laajenemissuunta. 1 Kv hyväksynyt 24.3.2003 ANJALANKOSKEN TAAJAMAYLEISKAAVA YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Yleiskaavamerkinnät on laadittu Ympäristöministeriön 31.3.2000 antaman asetuksen mukaisesti. Merkinnät on numeroitu

Lisätiedot

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella.

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella. asia: 235/713/2006 OAS/Perussel./tavoitteet Ympa 30.5.2006 67 Ympa liite 8 vireilletulokuulutus 9.6.2006 kaavaehdotus MRL 65 /MRA 27 Ympa 20.6.2006 76 Ympa liite 4 MRL 65 nähtävillä olo 23.8.-5.9.2006

Lisätiedot

KESKEISET PERIAATTEET

KESKEISET PERIAATTEET NUMMI-PUSULA IKKALA KAAVARUNKO Luonnos 9.3.2009 KESKEISET PERIAATTEET 1 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Suunnittelualue käsittää Ikkalan kylätaajaman keskeisen ydinalueen. Suunnittelualueella sijaitsee

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9. HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 14.4.2015 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.2014 162 Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo

Lisätiedot

Naapureiden kuuleminen: Hakija on toimittanut naapurikiinteistöjen omistajien suostumukset poikkeamiseen (MRL 173 ).

Naapureiden kuuleminen: Hakija on toimittanut naapurikiinteistöjen omistajien suostumukset poikkeamiseen (MRL 173 ). ALUEARKKITEHDIN LAUSUNTO Poikkeamishakemus Diaarinumero: 237/605/2014 Hakija: Jaakko Heiskari, Tiina Väisänen Tila: Ryhtyli Kiinteistötunnus: 859-401-153-0 Kylä: Tyrnävä Haettava poikkeaminen: Haetaan

Lisätiedot

ETELÄ-KONNEVEDEN RANTAYLEISKAAVA. KAAVAMÄÄRÄYKSET (kv. hyv. V.1994) LUKU MERKINNÄN ALLA OSOITTAA ASUINPIENTALOJEN RAKENNUSPAIKKOJEN ENIMMÄISMÄÄRÄN.

ETELÄ-KONNEVEDEN RANTAYLEISKAAVA. KAAVAMÄÄRÄYKSET (kv. hyv. V.1994) LUKU MERKINNÄN ALLA OSOITTAA ASUINPIENTALOJEN RAKENNUSPAIKKOJEN ENIMMÄISMÄÄRÄN. ETELÄ-KONNEVEDEN RANTAYLEISKAAVA. KAAVAMÄÄRÄYKSET (kv. hyv. V.1994) PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE LUKU MERKINNÄN ALLA OSOITTAA ASUINPIENTALOJEN RAKENNUSPAIKKOJEN ENIMMÄISMÄÄRÄN. ALUEELLE SAA SIJOITTAA ENINTÄÄN

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 )

Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 ) Kunnanhallitus 301 03.11.2014 Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 ) 3564/11.111/2014 KHALL 301 Hakija Nimi Moilanen Jorma Osoite Palokankaantie 45, 92400 Ruukki

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA 1(5) MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 220 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Osayleiskaavan muutos Mäntyharjun kunnan (507) Niinimäen kylän (419) tilan Antinmäki 1:66 osa-alueella. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti jarmo.makela@karttaako.fi

Lisätiedot

143 25.08.2015. Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 12-59-POY / Kylmälä 452-2-212

143 25.08.2015. Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 12-59-POY / Kylmälä 452-2-212 Rakennus- ja ympäristölautakunta 143 25.08.2015 Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 12-59-POY / Kylmälä 452-2-212 Rakennus- ja ympäristölautakunta 143 Asia Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle

Lisätiedot

Vastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Kaavaselostus. Päivämäärä 14.4.2014 LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANTIET KADUIKSI

Vastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Kaavaselostus. Päivämäärä 14.4.2014 LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANTIET KADUIKSI Vastaanottaja Laihian kunta Asiakirjatyyppi Kaavaselostus Päivämäärä 14.4.2014 LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANTIET KADUIKSI LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS, MAANTIET KADUIKSI KAAVASELOSTUS Tarkastus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisuhakemus

Suunnittelutarveratkaisuhakemus ALUEARKKITEHDIN LAUSUNTO Suunnittelutarveratkaisuhakemus Diaarinumero: 493/605/2015 Hakija: Bäckman Tarja, Bäckman Anne-Mari Tila: Riihikartano Kiinteistötunnus: 859-401-84-35 Kylä: Tyrnävä Asia: Haetaan

Lisätiedot

1. Keskusurheilukenttä

1. Keskusurheilukenttä Lainvoimaiset kaavat 1. Keskusurheilukenttä Vastuuhenkilö: Kaisu Kuusela Urheilu- ja virkistystoimintojen korttelialue. Pinta-ala (%) 24 600 m² (100%) Rakennusoikeutta 4470 k-m² Kadut Vesiputket 2013 Aikataulu:

Lisätiedot

OTAVAN KOULUTILAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.8.2015

OTAVAN KOULUTILAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.8.2015 MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Eveliina Könttä puh. 044 794 2521 e mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0957 OTAVAN KOULUTILAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO / SUUNNITTELUOSASTO SANTALANTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavoitettava alue sijaitsee Naantalin Luonnonmaalla, noin

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014

Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014 Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014 1 Taimistotie Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustassa, Turengintien pohjoispuolella, rautatien molemmin

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala 31, YMP 10.5.2012 17:30 Suunnittelutarvepäätös kiinteistölle 535-404-8-124 Asia Hakija Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Nietula Matti ja Anita Poutakuja 3 B 2 37470 Vesilahti Rakennuspaikka

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS TUOHIVEHMAAN TAAJAMANOSAN KORTTELISSA 442, LIIKENNEALUEELLA SEKÄ URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN ALUEELLA

ASEMAKAAVAN MUUTOS TUOHIVEHMAAN TAAJAMANOSAN KORTTELISSA 442, LIIKENNEALUEELLA SEKÄ URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN ALUEELLA NUMMELA TUOHIVEHMAA ASEMAKAAVAN MUUTOS TUOHIVEHMAAN TAAJAMANOSAN KORTTELISSA 442, LIIKENNEALUEELLA SEKÄ URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN ALUEELLA KAAVA N:O N 139 Kaavaselostus 20.11.2007 Asia 294/713/2007

Lisätiedot

Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo)

Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo) Rakennus- ja ympäristölautakunta 202 04.11.2015 Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo) 674/10.03.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 04.11.2015 202 Valmistelija:

Lisätiedot

Suunnittelutarve ja säädökset

Suunnittelutarve ja säädökset Kaupunkisuunnittelulautakunta 121 14.06.2016 Suunnittelutarveratkaisu, Kirjakkala 734-574-1-2, määräala 893/10.03.00.04/2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.06.2016 121 Valmistelija: kaavoitusinsinööri

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376 FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue

Lisätiedot

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue ILOMANTSI Kirkonkylä Päiväys 30.1.2015 KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Ilomantsin Kirkonkylän

Lisätiedot

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11. ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA

Lisätiedot

PYHÄSELÄN KUNTA HAMMASLAHDEN OSAYLEISKAAVA

PYHÄSELÄN KUNTA HAMMASLAHDEN OSAYLEISKAAVA 1 PYHÄSELÄN KUNTA HAMMASLAHDEN OSAYLEISKAAVA Maankäyttö- ja rakennuslain 72 :n mukainen oikeusvaikutteinen yleiskaava. Hyväksytty kunnanvaltuustossa 6.4.2006 20. YLEISKAAVAMERKINNÄT: AP AR ARA/2 Pientalovaltainen

Lisätiedot

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/reijo Ukura (MRL 137 ja 171-173 )

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/reijo Ukura (MRL 137 ja 171-173 ) Kunnanhallitus 78 10.03.2014 Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/reijo Ukura (MRL 137 ja 171-173 ) 3389/11.111/2014 KHALL 78 Hakija Nimi Reijo Ukura Osoite Martikkalantie 42, 92320

Lisätiedot

2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.08 Hevosurheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00

Lisätiedot

Poikkeamislupa uuden asuinrakennuksen rakentamisesta asemakaavamääräyksistä poiketen/teija ja Petri Hanhiniemi (MRL 171-174 )

Poikkeamislupa uuden asuinrakennuksen rakentamisesta asemakaavamääräyksistä poiketen/teija ja Petri Hanhiniemi (MRL 171-174 ) Kunnanhallitus 209 15.06.2015 Poikkeamislupa uuden asuinrakennuksen rakentamisesta asemakaavamääräyksistä poiketen/teija ja Petri Hanhiniemi (MRL 171-174 ) 3777/11.111/2015 KHALL 209 Hakija Nimi Teija

Lisätiedot

Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto

Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto Prof. Kai T. Kokko Lapin yliopisto, syksy 2011 Tentit 24.11. ja 26.1. Sisältö Rakentamisrajoitukset Toimenpiderajoitus Rakennuskiellot 1a Ehdollinen

Lisätiedot

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT 1 TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT HAKUAIKA: 17.3. - 9.4.2014 KELLO 15:00 MENNESSÄ Yleisehdot ja tiedot: - ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan laatimiskustannuksena

Lisätiedot

III LPA. jk-6. py-5 4800 +102.8 III III III. 35 dba III. jk-6 III III III III

III LPA. jk-6. py-5 4800 +102.8 III III III. 35 dba III. jk-6 III III III III 0 0 V V V V V V V V V V V V 9 kt kt 9 0 9 0 00 0 0 0 0 0 0 lt V 00 +0. dba jk- jk- py- 900 00 9900 00 LPA ASEMAKAAVAMERKNNÄT JA -MÄÄRÄYKSET LPA 00000 Autopaikkojen korttelialue. 00000 m kaava-alueen rajan

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 1 (8) KH 25.3.2013 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 2 (8) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki

Lisätiedot

VAPAAT YRITYSTONTIT 4. 8. 3. 9.

VAPAAT YRITYSTONTIT 4. 8. 3. 9. VAPAAT YRITYSTONTIT 11. 6. 10. 7. 5. 4. 8. 3. 9. 2. 1. Pääsette tonttien tarkempiin tietoihin klikkaamalla kyseisen tontin numeroa Leppävirran vapaat yritystontit 1. Pohjukansalon teollisuusalueella, Pöllipolun

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy ASKOLAN KUNTA TORNIKALLION ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11051-P13502 11.1.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Tornikallion asemakaava - OAS 11.1.2011

Lisätiedot

http://opaskartta.turku.fi/ims/fi/map/print

http://opaskartta.turku.fi/ims/fi/map/print Turun karttapalvelu :: Tulostussivu http://opaskartta.turku.fi/ims/fi/map/print Sivu 1/1 6.3.2014 3200 m Kiinteistöliikelaitos KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE 6.3.2014 Rekisteriyksikkö 529-499-8-9 Dosentti

Lisätiedot

UUTTA LIIKETILAA OULUN VASARAPERÄÄN

UUTTA LIIKETILAA OULUN VASARAPERÄÄN Kuva: taiteilijan näkemys luonnosvaiheessa UUTTA LIIKETILAA OULUN VASARAPERÄÄN Perkkiöntie 7, Oulu Google, 2007 Tele Atlas VASARAPERÄN LIIKEALUE 2 VUOKRATAAN UUTTA LIIKETILAA OULUN VASARAPERÄSTÄ TONTTI-

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.03 6.011 Lähivirkistysalue,

Lisätiedot

PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA

PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA KONTIOLAHDEN KUNTA Tekninen osasto Kaavoitus 1.9.2014 PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA Lähde: http://www.paihola.net/fi/kuvagalleria.html PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA 2 (8) N TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

TONTTEJA JA KIINTEISTÖJÄ

TONTTEJA JA KIINTEISTÖJÄ TONTTEJA JA KIINTEISTÖJÄ 1. Tannila (tontit 1 ja 2) Alueella on valmis vesi- ja viemäriverkosto, omakotitalotonttien koot ovat noin 3500 m 2 4000 m 2 ja niiden rakennusoikeus on 0,15, kaavamerkintä on

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 58 18.03.2015. 58 Asianro 643/10.03.00.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 58 18.03.2015. 58 Asianro 643/10.03.00.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) 58 Asianro 643/10.03.00.01/2015 Poikkeaminen (LTK) / Maaninka 408-6-90 (Isohiekantie 82) Vs. suunnittelujohtaja Martti Lätti Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156

MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavaehdotuksen selostus, joka koskee 8.9.2011 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavaehdotus koskee Myllylän

Lisätiedot

Kunnanhallitus 140 19.05.2014 SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / LUNKI PENTTI JA SISKO

Kunnanhallitus 140 19.05.2014 SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / LUNKI PENTTI JA SISKO Kunnanhallitus 140 19.05.2014 SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / LUNKI PENTTI JA SISKO 249/60.605/2011 KHALL 228 Sisko ja Pentti Lunki ovat jättäneet suunnittelutarveratkaisuhakemuksen omakotitalon ja talousrakennuksen

Lisätiedot

FCG Planeko Oy Selostus 1 (8) Pihkainmäen yhteismetsä 17.4.2008 Rakennuspaikkaselvitys 5873-C9116

FCG Planeko Oy Selostus 1 (8) Pihkainmäen yhteismetsä 17.4.2008 Rakennuspaikkaselvitys 5873-C9116 FCG Planeko Oy Selostus 1 (8) ALUEEN MÄÄRITTELY:... 2 1. PERUSTIEDOT... 2 1.1. Suunnittelutilanne... 2 1.2. Maanomistus... 2 1.3. Rakennettu ympäristö... 2 1.4. Luonnonympäristö... 3 2. TAVOITTEET... 6

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9. 691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan

Lisätiedot

2014 Nuorgamin kyläalueella. Tenonlaakson rantaosayleiskaavan muutos. Nuorgamin kyläalueella KAAVASELOSTUS VALMISTELUVAIHE (MRA 30 ) Seitap Oy

2014 Nuorgamin kyläalueella. Tenonlaakson rantaosayleiskaavan muutos. Nuorgamin kyläalueella KAAVASELOSTUS VALMISTELUVAIHE (MRA 30 ) Seitap Oy Utsjoki Tenonlaakson rantaosayleiskaavan muutos Nuorgamin kyläalueella KAAVASELOSTUS VALMISTELUVAIHE (MRA 30 ) Seitap Oy 2014 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi

Lisätiedot

PYHÄSELKÄ TELMONSELÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS

PYHÄSELKÄ TELMONSELÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIPERIN KUNTA PYHÄSELKÄ TELMONSELÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS EHDOTUS 1.3.2016 Kaavan valmisteluaineisto nähtävillä: 17.12.2015 15.1.2016 Kaavaehdotus nähtävillä:

Lisätiedot

ORIVESI ORIVEDEN KAUPUNGIN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA KAAVALUONNOS 6.11.2013 M K 1 : 1 0 0 0 0 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET

ORIVESI ORIVEDEN KAUPUNGIN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA KAAVALUONNOS 6.11.2013 M K 1 : 1 0 0 0 0 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET ORIVESI ORIVEDEN KAUPUNGIN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA M K : 0 0 0 0 KAAVALUONNOS 6..203 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET ALUEVARAUSMERKINNÄT : AM MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE Alue

Lisätiedot

Ilmajoen kunnan kaavoitustoimi Ilkantie 17 PL 20, 60801 Ilmajoki. Kaavoitusarkkitehti Kaisa Sippola puh. 044 4191 334

Ilmajoen kunnan kaavoitustoimi Ilkantie 17 PL 20, 60801 Ilmajoki. Kaavoitusarkkitehti Kaisa Sippola puh. 044 4191 334 Ilmajoki Asemakaavan muutos ja kumoaminen 2014 Antila-Paalutien alue Kaavaselostus 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Kunnanosa: Alue: Korttelit: Kaava: Ilmajoki Siltalan kunnanosa Antila-Paalutien

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PYHÄJOEN STRATEGINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PARHALAHTI PYHÄJOEN KESKUSTA - hallinto ja palvelut (viheralueet ja väylät yhdistävät) - asuminen - ympäristöstä selkeästi erottuva kokonaisuus, joka osittain

Lisätiedot

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI

Lisätiedot

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S PITKÄNKARIN ITÄOSAN JA KYLMÄNIEMENLAHDEN RANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S PITKÄNKARIN ITÄOSAN JA KYLMÄNIEMENLAHDEN RANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RAAHEN KAUPUNKI T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S PITKÄNKARIN ITÄOSAN JA KYLMÄNIEMENLAHDEN RANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 218 Raahen kaupungin Lahjoitusmaa tilaa koskeva asemakaava

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

Hakemus Vehkataipaleen osayleiskaavan muuttamiseksi

Hakemus Vehkataipaleen osayleiskaavan muuttamiseksi KAAVAMUUTOSHAKEMUS 1 (6) 26.11.2014 Taipalsaaren kunta Hakemus Vehkataipaleen osayleiskaavan muuttamiseksi Hakija Yhteyshenkilöt Lappeenrannan kaupunki Tekninen toimi, Kiinteistö- ja mittaustoimi Villimiehenkatu

Lisätiedot

BRÄNDÖÖN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS 15.11.2013

BRÄNDÖÖN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS 15.11.2013 BRÄNDÖÖN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS 15.11.2013 Kaavatunnus 484AKAM32013 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee: Merikarvian kunnan Pappilan

Lisätiedot

SÄKYLÄN KUNTA LUSIKKAOJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SÄKYLÄN KUNTA LUSIKKAOJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SÄKYLÄN KUNTA LUSIKKAOJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Alue ja suunnittelun kohde Asemakaavoitus koskee pääosin Säkylän kunnan Isosäkylän kylässä olevaa rantaaluetta

Lisätiedot

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut KAPULIN YRITYSALUEEN III-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJ.NRO 188 Asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Alueen ohjeellinen rajaus on

Lisätiedot

Poikkeamislupa loma-asunnon rakentamiseen loma- ja matkailualueelle / Jouko Viitanen (MRL 171-173 )

Poikkeamislupa loma-asunnon rakentamiseen loma- ja matkailualueelle / Jouko Viitanen (MRL 171-173 ) Kunnanhallitus 216 03.06.2013 Poikkeamislupa loma-asunnon rakentamiseen loma- ja matkailualueelle / Jouko Viitanen (MRL 171-173 ) 3182/11/111/2013 KHALL 216 Hakija Nimi Jouko Viitanen Osoite Kuusikarinkatu

Lisätiedot

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa

Lisätiedot