Psoriasisliiton. palvelut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Psoriasisliiton. palvelut"

Transkriptio

1 Psoriasisliiton palvelut

2 PSORIASISLIITON PALVELUT Psoriasisliitto Psoriasisförbundet ry on valtakunnallinen potilas- ja kansanterveysjärjestö. Psoriasisliitto toimii psoriasista sairastavien palveluiden kehittäjänä, oikeuksien valvojana ja psoriasisyhdistysten keskusjärjestönä. Liitto välittää psoriasistietoa muun muassa Ihonaika-lehden, kotisivujensa ja esitemateriaalin avulla. Psoriasisliittoon kuuluu yli 50 paikallista psoriasisyhdistystä, joissa on yli henkilöjäsentä. Psoriasisliitolla on toimisto Helsingissä ja viisi aluetoimistoa eri puolilla Suomea. Psoriasisliiton toiminnan keskeisiä tavoitteita ovat: edistää psoriasista sairastavien hyvää hoitoa ja elämänlaatua vaikuttaa yleisön asenteisiin ja päättäjiin järjestää kuntoutuspalveluja tukea psoriasisyhdistysten toimintaa kehittää laadun ja vaikuttavuuden arviointimenetelmiä ja edistää alan kehittämis- ja tutkimustoimintaa Psoriasisliiton toiminnan rahoitus perustuu Raha-automaattiyhdistyksen avustusten lisäksi Kelan sopeutumisvalmennusrahoitukseen ja omaan varainhankintaan. Psoriasisliitto tarjoaa jäsenilleen tietoa, kuntoutusta ja vertaistukea. Myös psoriasista sairastavien perheet ja läheiset sekä muut asiasta kiinnostuneet voivat liittyä jäseneksi psoriasisyhdistykseen. PITKÄ KOKEMUS PSORIASISTOIMINNASTA Psoriasisliitto on toiminut vuodesta 1975 alkaen psoriaatikkojen yhdyssiteenä ja edunvalvojana. Liitto juontaa juurensa Suomen Psoriasisyhdistyksestä, joka perustettiin psoriaatikoiden edunvalvontajärjestöksi vuonna Kun Suomen Psoriasisyhdistyksen toiminta laajeni, psoriasistyötä jatkamaan perustettiin lokakuussa 1975 Suomen Psoriasisliitto ry. Vuonna 1983 liiton uudeksi nimeksi otettiin Psoriasisliitto Psoriasisförbundet ry. TUKEA PSORIASIKSEN KANSSA ELÄMISEEN Psoriasisliitto ja paikalliset psoriasisyhdistykset tuottavat yhteistyössä lukuisia palveluja, jotka auttavat psoriaatikkoja ja heidän läheisiään sairauden eri vaiheissa. Tärkeänä tavoitteena on tarjota psoriaatikoille tietoa ja taitoa hoitaa sairautta, jolloin sen kanssa on helpompi elää. Toiminnasta saa myös henkistä tukea ja virkistystä. 2 Psoriasisliiton palvelut

3 KUNTOUTUSPALVELUT Psoriasisliitto tarjoaa monipuolisia kuntoutuspalveluja psoriaatikoiden ja myös muiden ihopotilaiden tueksi. Kuntoutuspalveluilla annetaan tietoa sairaudesta ja omahoitotaitoja. Ne toimivat vertaistuen välineenä. Psoriasisliiton kuntoutuspalvelut perustuvat psoriasiksen hoidon ja kuntoutuksen erityisosaamiseen ja täydentävät muita terveydenhuollon palveluja. Jotta eri puolilla maata asuvat psoriaatikot olisivat tasavertaisessa asemassa palvelujen saatavuuden suhteen, Psoriasisliitto yhdistyksineen tarjoaa tietoa ja hoidonohjausta myös alueellisissa tapahtumissa. Kuntoutuspalvelut ovat kaikkien psoriaatikkojen käytettävissä ja paikalliset tilaisuudet ovat avoimia yleisölle. Psoriasis on tulehduksellinen pitkäaikaissairaus, jonka iho-oireina on hilseileviä läiskiä. MITÄ PSORIASIS ON? Psoriasis on tulehduksellinen ihon ja/tai nivelten pitkäaikaissairaus. Psoriasiksen taudinkuva on vaihteleva. Psoriasis ei ole tarttuva sairaus. Suomessa psoriasista sairastavia arvioidaan olevan n (2 3 % väestöstä), joten se voidaan luokitella kansansairaudeksi. Psoriasiksen vaikutus elämänlaatuun on yhtä merkittävä kuin muilla kansansairauksilla, kuten sydän- ja verisuonitaudeilla ja diabeteksella. Psoriasis tunnetaan lääketieteen kielessä nimellä psoriaasi, mutta yleiskieleen on vakiintumassa lyhyempi muoto psori, jota potilaat ovat käyttäneet jo pitkään puhuessaan sairaudestaan. Kun puhutaan psoriasiksesta, viitataan sekä iho- että nivelpsoriasikseen, jotka esiintyvät usein yhdessä. Joskus iho-oireita tai niveloireita esiintyy yksin. Iho- ja nivelpsoriaasin käypä hoito -suositus painottaa kokonaisvaltaista hoitoa ja nostaa esiin myös liitännäissairauksien ennaltaehkäisemisen. Psoriasiksen oireisiin iholla kuuluvat tarkkarajaiset, punoittavat ja paksuuntuneet läiskät, jotka hilseilevät ja kutiavat. Monilla psoriaatikoilla esiintyy lisäksi eriasteisia niveloireita. Nivelpsoriasis voi vahingoittaa niveliä ja rajoittaa liikunta- ja toimintakykyä. Psoriasiksen taustalla on perinnöllinen taipumus, mutta oireita ei kuitenkaan tule kaikille, joilla on periytyvä taipumus sairastua. Taudin puhkeamiseen voivat vaikuttaa esim. tulehdukset, stressi, ihon vaurioituminen, runsas alkoholin käyttö, tupakointi ja eräät lääkkeet. Psoriasisliiton palvelut 3

4 KUNTOUTUS JA OPPIMISEN PORTAAT Kun sairaus on uusi asia, psoriasisluennot ovat ensiaskel sairauteen tutustumisessa. Ne antavat tärkeää tietoa sairaudesta ja sen hoidosta, sosiaaliturvasta, kuntoutuksesta ja elämäntapojen merkityksestä. Lisäksi toisten psoriaatikoiden tapaaminen ja keskustelut toimivat vertaistukena, joka auttaa sairauden kohtaamisessa ja siihen sopeutumisessa. Hoidonohjaustilaisuudet ja -kurssit, joissa korostetaan psoriasiksen omahoitotaitoja, antavat käytännön opastusta psoriasiksen hoitoon. Näitä tilaisuuksia järjestetään eri puolilla maata liiton ja paikallisyhdistysten yhteistyönä. Kuntoutumiskeskus IHO on viihtyisä ja kodinomainen kurssipaikka, joka sijaitsee Helsingin keskustassa. Sopeutumisvalmennus- ja kuntoutumiskurssit, joista vastaa Psoriasisliiton Kuntoutumiskeskus IHO, antavat laajasti tietoa pitkäaikaisen ihosairauden PSORIASISLUENNOT JA HOIDONOHJAUSTILAISUUDET perustiedot sairaudesta ja sen hoidosta järjestetään alueellisesti avoimia yleisölle SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT työikäisille psoriaatikoille syventävää tietoa ja omahoitotaitoja sekä mahdollisuus kuntoutumiseen Kelan lääkinnällistä kuntoutusta Sopeutumisvalmennuskursseja järjestetään perus- ja jatkokursseina Kuntoutumiskeskus IHO:ssa Helsingissä HOIDONOHJAUSKURSSIT kohdennettuja kursseja, järjestetään myös alueellisesti tietoa ja omahoitotaitoja tarkoitettu ryhmille, jotka jäävät Kelan kuntoutuksen ulkopuolelle monille näistä kursseista ovat tervetulleita myös psoriaatikkojen läheiset ILMASTOHOITOMATKAT hoito- ja kuntoutusmuoto vaikeaa psoriasista sairastaville kuntoutuja maksaa omavastuuosuuden matkan hinnasta ja voi hakea kuntoutusrahaa Kelasta 4 Psoriasisliiton palvelut

5 kanssa elämisen tueksi. Kuntoutumiskeskus IHO:ssa järjestetään perus- ja jatkokursseja mm. psoriaatikoille lääkinnällisenä kuntoutuksena. Peruskurssit kestävät kymmenen arkipäivää, jatkokurssit viisi päivää. Jatkokurssille voi hakeutua käytyään peruskurssin. Kurssit tarjoavat ajantasaista tietoa psoriasiksesta tai muusta ihosairaudesta, sen hoidosta ja ihopotilaan sosiaaliturvasta. Kurssilaiset saavat myös opastusta sairauden hoidosta ja terveyden edistämisestä. Kurssien sisältö on monipuolinen ja monialainen: luennoijina on eri alojen asiantuntijoita, kuten iho- ja reumatautien sekä muiden erikoisalojen lääkäreitä, fysioterapeutteja ja ravitsemusterapeutteja. Lisäksi kursseilla pohditaan pitkäaikaissairauden vaikutuksia elämään ja ihmissuhteisiin. Kuntoutumiskeskus IHO:n kurssit auttavat löytämään toimintamalleja, jotka parantavat henkistä vireyttä ja elämänlaatua sekä ylläpitävät työ- ja toimintakykyä. Kurssit järjestetään pienryhmissä, joissa on enintään kymmenen osallistujaa, joten niillä on helppo vaihtaa mielipiteitä, tietoja ja kokemuksia. Psoriasisliiton kuntoutuspalvelut järjestetään Kelan ja Raha-automaattiyhdistyksen tuella. Kursseille osallistuminen on pääosin osallistujalle maksutonta. Työelämässä mukana oleville Kela maksaa matkakorvauksen ja kuntoutusrahaa sopeutumisvalmennuskurssin ajalta. Kurssipalvelujen lisäksi Psoriasisliiton palveluihin kuuluu neuvonta, jota Kuntoutumiskeskus IHO:n ja liiton henkilökunta antavat. Lisäksi Iholiiton Ihopisteiden palvelut ovat psoriaatikkojen käytettävissä. ILMASTOHOITO JA -KUNTOUTUS Auringonvalo on psoriasiksen luontainen hoitomuoto, mutta Suomen ilmastossa auringonvaloa ei ole saatavilla riittävästi psoriasiksen hoitoon. Psoriasisliitto järjestää vaikeaa psoriasista sairastaville ohjattuja ilmastohoitomatkoja etelän aurinkoon RAY:n tuella. Yksittäinen ilmastohoito- ja kuntoutusmatka kestää kolme viikkoa, joiden aikana ihoa hoidetaan suunnitelmallisella auringonotolla ja sitä tukevilla hoidoilla. Hoitomatkalla iho- ja niveloireet lieventyvät merkittävästi. Hoitojakso myös tauottaa lääkkeiden käyttöä. Ilmastohoidon vaikutukset säilyvät yleensä useita kuukausia matkan jälkeenkin. Ilmastohoidon vaikutukset perustuvat auringonvaloon, meriveteen ja miellyttävään hoitoympäristöön. Auringon ultraviolettisäteily hillitsee psoriaatikon ihosolujen kiihtynyttä jakautumista. Lämmin merivesi kuorii iholta hilseen, jolloin tervehdyttävä auringon säteily pääsee vaikuttamaan hoidettavaan ihoon. Rentouttavassa hoitoympäristössä on mahdollisuus irrottautua Sopeutumisvalmennuskurssit antavat tietoa ja taitoa hoitaa sairautta. Kursseilla on myös liikunnallista ohjelmaa. Psoriasisliiton palvelut 5

6 Teemaloman tavoitteena on irrottaa arjesta, virkistää ja kuntouttaa. Sen aikana pyritään herättämään kiinnostusta psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Teemaloma antaa myös vertaistukea sekä tietoa psoriasiksesta ja sen hoidosta. Liiton sivustolla on lomien aikataulut ja muita lisätietoja aiheesta. Ilmastohoitomatkat etelän aurinkoon on tarkoitettu vaikeaa psoriasista sairastaville. arkipäivän paineista ja omistautua kokonaisvaltaisesti hoidolle. Psoriasisliitto järjestää vuosittain keskimäärin kymmenen ilmastohoitomatkaa, joista yleensä yksi on tarkoitettu nuorille psoriaatikoille ja yksi nivelpsoriaatikoille. Ilmastohoitomatkalle valitaan hakijat mm. oirekuvan, lääkärintodistuksen ja ihotyypin mukaan. Valinnassa käytetään tarkkoja, lääketieteellisiä kriteereitä ja valintamenettelystä vastaa moniammatillinen työryhmä. Matkat suuntautuvat pääosin psoriasishoitokeskus Valle Marinaan, joka on yhteispohjoismaisessa käytössä. Se sijaitsee Kanarian saarilla Arguineguinin alueella, jonka ilmasto soveltuu erittäin hyvin ilmastohoitoon. TEEMALOMAT Teemalomat ovat tuettuja lomia, joilla on oma teemansa ja sisältönsä. Ne toteutetaan yhteistyössä lomajärjestöjen kanssa, jotka toimivat Raha-automaattiyhdistyksen tuella. Teemalomalle osallistuva asiakas maksaa omavastuuosuuden lomajaksosta, joten osallistuminen on edullista. Lomatukea myönnetään erilaisissa elämäntilanteissa oleville henkilöille sosiaalisista, terveydellisistä tai taloudellisista syistä. TIEDOTUS JA VIESTINTÄ Psoriasisliiton toiminnassa on keskeistä tiedon välittäminen psoriasiksesta. Liitto julkaisee Ihonaika-lehteä. Ihonaika-lehti on ihonhoidon erikoislehti ja liiton jäsenlehti, joka antaa ajankohtaista tietoa psoriasiksesta ja muista ihosairauksista sekä niiden hoidosta. Ihonaika-lehti sisältää henkilöhaastatteluja, jotka tuovat esiin erilaisia elämäntarinoita ja näkemyksiä ihosairauden kanssa elämisestä. Lehti käsittelee lisäksi yleisiä terveyteen ja liikuntaan liittyviä aiheita. Psoriasisliiton ja psoriasisyhdistysten tapahtumatiedot löytyvät lehdestä. Psoriasisliitto tuottaa esitemateriaalia ja muuta aineistoa, joka välittää tutkittua tietoa psoriasiksesta. Aineiston avulla edistetään sairauden tunnettuutta ja asiallista suhtautumista psoriaatikoihin sekä välitetään tietoja sairauden hoidosta potilaille. Psoriasistietoa välitetään myös teemapäivien avulla. Psoriasisliitto on mukana viettämässä vuosittain maailman psoriasispäivää sekä Valon päivää 3.2. ja siihen liittyvää Psori-viikkoa. Liiton kotisivusto ja nuorten psoriaatikoiden sivusto välittävät verkossa tietoa psoriasiksesta ja liiton sekä yhdistysten toiminnasta. Ne ovat osoitteessa: ja 6 Psoriasisliiton palvelut

7 TOIMINTAA KOKO MAASSA Psoriasisliiton aluetoimistot sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Kunkin aluetoimiston ja aluesihteerin toimialueeseen kuuluu keskimäärin viisi sairaanhoitopiiriä ja 9 12 psoriasisyhdistystä. Aluetoimistot ovat tärkeä yhdysside Psoriasisliiton ja psoriasisyhdistysten välillä: aluesihteerit toimivat yhteistyössä paikallisten yhdistysten ja muiden järjestöjen työntekijöiden kanssa. Aluesihteerit ohjaavat alueensa psoriasisyhdistysten toimintaa ja osallistuvat yhdistysten jäseniltoihin, hallituksen kokouksiin, vuosikokouksiin ja tapaamisiin. Lisäksi aluesihteerit järjestävät hoidonohjaustilaisuuksia ja psoriasisluentoja, jotka ovat tärkeä tiedonvälittämisen keino paikallisella tasolla. Aluesihteerit myös antavat neuvontaa yhdistysten jäsenille mm. sosiaaliturvaa koskevissa asioissa sekä ovat yhteydessä alueensa oppilaitoksiin, sairaaloihin ja muihin tärkeisiin yhteistyötahoihin. NUORET TOIMIVAT NUPSOSSA Psoriasisliiton toiminta on avointa kaikenikäisille psoriaatikoille ja heidän läheisilleen. Nuorten psoriaatikkojen yhdysside on Nupso-toiminta, josta Nupso-toimikunta vastaa. Sen piiriin kuuluvat kaikki alle 30-vuotiaat nuoret, jotka ovat jäseninä jossakin Psoriasisliiton paikallisyhdistyksissä. Nupso järjestää jäsenilleen toiminnallisia viikonlopputapahtumia, teemaviikonloppuja eri ikäryhmille sekä tuo esiin nuorten näkökulmia ja kokemuksia mm. perheleireillä ja ilmastohoitomatkoilla. Nupso mahdollistaa nuorille psoriaatikoille yhteistä toimintaa, jossa on mahdollisuus tiedonsaantiin, mutta ennen kaikkea vertaistukeen ja yhdessäoloon. Nuorten psoriaatikkojen Nupsotoimikunta järjestää toimintaa alle 30-vuotiaille. PAIKALLISET PSORIASISYHDISTYKSET Psoriasisliiton paikalliset psoriasisyhdistykset kattavat toiminnallaan koko Suomen. Yhden psoriasisyhdistyksen alueena on tyypillisesti yhdestä viiteen kuntaa. Yhdistysten maantieteellinen koko ja jäsenmäärä vaihtelee toimintaalueen mukaan. Yksittäinen psoriaatikko tai hänen perheenjäsenensä kuuluu aina paikalliseen psoriasisyhdistykseen. Psoriasisyhdistykset ovat puolestaan Psoriasisliiton jäsenyhdistyksiä. Liitossa ei ole suoria henkilöjäseniä, vaan se toimii keskusjärjestönä yhdistyksille. Psoriasisyhdistykset järjestävät jäsenilleen koulutusta, virkistystä ja kokoontumisia. Monien yhdistysten toimintaan kuuluu liikuntaryhmiä, jotka on suunniteltu psoriaatikoiden tarpeisiin, kuten nivelystävällistä kuntojumppaa, vesijumppaa ja ohjattua sauvakävelyä. Lisäksi yhdistykset järjestävät ulkoilu- ja liikuntatapahtumia. Useissa psoriasisyhdistyksissä on liikuntavastaava tai vertaisohjaaja, joka on koulutettu vastaamaan liikuntatarjonnan järjestämisestä tai toteuttamisesta. Psoriasisyhdistykset tarjoavat vertaistukea ja hoitavat edunvalvontaa ja tiedottamista paikallisesti muun muas- jatkuu sivulle 8... Psoriasisliiton palvelut 7

8 Täyttä elämää psorista huolimatta Koska psoriasis on varsin yleinen sairaus, se on tuttu vaiva monille. Vaikka psoriasiksesta vaietaan usein, se vaikuttaa elämään monin tavoin. Psoriasista ei voida parantaa nykytietämyksen mukaan, mutta hoitovalikoima on laaja ja oireita voidaan lievittää tehokkaasti. Psoriaatikko voi parantaa elämänlaatua huolehtimalla hyvin hoidosta ja terveydestään. Perustiedot psoriasiksesta auttavat hoitamaan sairautta paremmin, jolloin se häiritsee elämää vähemmän. Jos läheisesi sairastaa psoriasista, on hyvä ottaa huomioon, että psoriasis voi vaikuttaa mielialaan ja jaksamiseen. Psoriaatikon kannattaa hoitaa hyvinvointiaan myös harrastamalla liikuntaa. Psoriasisyhdistykset järjestävät liikuntaryhmiä, joissa voi liikkua omiensa parissa. Psoriasistoiminnassa saat mahdollisuuden tuulettaa tuntojasi, jos siltä tuntuu. Mikäli sinulla tai läheiselläsi on psoriasis, älä jää yksin, vaan tule rohkeasti mukaan!...jatkuu sivulta 7 4/2008 sa vertaistukihenkilö- ja psoriasiamiesverkoston avulla. Paikallisyhdistyksissä on usein myös nuorisovastaava, joka toimii nuorten psoriaatikkojen yhteyshenkilönä. Monet psoriasisyhdistykset ovat tehneet paikallisten yritysten kanssa yhteistyösopimuksia jäseneduista. Yhdistykset myös vuokraavat valohoitolaitteita lääkärin lähetteellä kotikäyttöön. Tarkemmat tiedot paikallisesta tarjonnasta löytyvät psoriasisyhdistyksen jäsentiedotteesta tai -lehdestä. Löydät alueesi psoriasisyhdistyksen yhteystiedot Psoriasisliiton sivustolta. Psoriasisliitto ry Psoriasisförbundet ry Fredrikinkatu 27 A Helsinki Puh. (09) Faksi (09) liittotoimisto@psori.fi Psoriasisliitto on valtakunnallinen potilas- ja kansanterveysjärjestö, johon kuuluu yli 50 paikallisyhdistystä ja noin jäsentä. Psoriasisliiton keskeisiä palveluja ovat mm. ilmastohoitomatkat ja kuntoutumis- ja sopeutumisvalmennuskurssit. Kuvat: Psoriasisliitto Kannen kuva: Comma Image

Täyttä elämää psorista huolimatta

Täyttä elämää psorista huolimatta Täyttä elämää psorista huolimatta Koska psoriasis on varsin yleinen sairaus, se on tuttu vaiva monille, vaikkei siitä välttämättä pidetä suurta ääntä. Vaikka psoriasiksesta vaietaan usein, se vaikuttaa

Lisätiedot

Enemmän kuin pintaa - harjoitteluita ja opinnäytteitä Psoriasisliittossa. SoveLi-messut 11.3.2011

Enemmän kuin pintaa - harjoitteluita ja opinnäytteitä Psoriasisliittossa. SoveLi-messut 11.3.2011 Enemmän kuin pintaa - harjoitteluita ja opinnäytteitä Psoriasisliittossa SoveLi-messut 11.3.2011 Psoriasis on tulehduksellinen, pitkäaikainen iho ja tai nivelsairaus, jota sairastaa n. 2,5 3 % väestöstä

Lisätiedot

PSORIASIKSEN HOIDON BARO METRI NYKYTILA SUOMESSA. Janssen & Psoriasisliitto

PSORIASIKSEN HOIDON BARO METRI NYKYTILA SUOMESSA. Janssen & Psoriasisliitto PSORI PSORIASIKSEN HOIDON BARO NYKYTILA SUOMESSA METRI Janssen & Psoriasisliitto Psoriasis on ihon ja nivelten monimuotoinen, krooninen, usein suvuittain esiintyvä immunologinen tulehdustauti. Iho- ja

Lisätiedot

NUORI PSORIASIS NUORI PSORIASIS

NUORI PSORIASIS NUORI PSORIASIS NUORI PSORIASIS NUORI PSORIASIS Tämä on Nupson esite nuorille psoriasista sairastaville ja heidän läheisilleen. Haluamme kertoa teille, mikä on psoriasis ja mihin se vaikuttaa. Psoriasiksen kanssa voi

Lisätiedot

Psoriasisliitto on potilas- ja kansanterveysjärjestö, joka: - lisää psoriasiksen ja Psoriasisliiton tunnettuutta

Psoriasisliitto on potilas- ja kansanterveysjärjestö, joka: - lisää psoriasiksen ja Psoriasisliiton tunnettuutta 1 (5) Lh:n esitys 7.6.2013 lk:lle 25.8.2013 STRATEGIA 2014 2016 1. Toiminta-ajatus Psoriasisliitto on potilas- ja kansanterveysjärjestö, joka: - edistää psoriasista sairastavien hyvää elämänlaatua ja oikeuksien

Lisätiedot

Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja

Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja Toiminta-ajatus Lihastautiliitto (ja sen yhdistykset) on valtakunnallinen vammaisjärjestö, joka tukee ja palvelee jäsenyhdistystensä

Lisätiedot

PSORIASIS ON YLEINEN SAIRAUS

PSORIASIS ON YLEINEN SAIRAUS Psoriasis perusopas PSORIASIS ON YLEINEN SAIRAUS Psoriasis on pitkäaikaissairaus, jota Suomessa sairastaa noin 150 000 henkilöä, 2-3 % väestöstä. Psoriasis on tulehduksellinen sairaus, joka esiintyy iholla

Lisätiedot

PSORI BARO METRI PSORIASIKSEN HOIDON NYKYTILA SUOMESSA. Psoriasis on ihon ja nivelten

PSORI BARO METRI PSORIASIKSEN HOIDON NYKYTILA SUOMESSA. Psoriasis on ihon ja nivelten PSORI PSORIASIKSEN HOIDON BARO NYKYTILA SUOMESSA METRI Psoriasis on ihon ja nivelten monimuotoinen, krooninen, usein suvuittain esiintyvä immunologinen tulehdustauti. Psoriasiksen oireita voidaan hoitaa

Lisätiedot

Syöpäyhdistyksestä tukea rintasyöpäpotilaille

Syöpäyhdistyksestä tukea rintasyöpäpotilaille Syöpäyhdistyksestä tukea rintasyöpäpotilaille Pirkanmaan Syöpäyhdistys ry. V.1951 perustettu kansanterveysjärjestö ja Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenjärjestö Toimialue Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Yhdistyksen

Lisätiedot

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja

Lisätiedot

Sisällys. Vuosi 2018 lyhyesti. Valmistautumista muutoksiin. Painopiste 1: Vaikuttamistoiminta ja oikeuksien valvonta

Sisällys. Vuosi 2018 lyhyesti. Valmistautumista muutoksiin. Painopiste 1: Vaikuttamistoiminta ja oikeuksien valvonta Vuosikertomus 2018 Sisällys Vuosi 2018 lyhyesti Valmistautumista muutoksiin Painopiste 1: Vaikuttamistoiminta ja oikeuksien valvonta Painopiste 2: Psoriasisyhdistysten toiminnan vahvistaminen Painopiste

Lisätiedot

Palmoplantaarinen pustuloosi PPP-opas

Palmoplantaarinen pustuloosi PPP-opas Palmoplantaarinen pustuloosi PPP-opas Palmoplantaarinen pustuloosi, PPP, on rakkuloiva kämmenten ja jalkapohjien ihosairaus. Yleisin sairastumisikä on 30 50 ikävuoden vaiheilla, vaikka poikkeuksiakin on.

Lisätiedot

Palmoplantaarinen pustuloosi. PPPopas

Palmoplantaarinen pustuloosi. PPPopas Palmoplantaarinen pustuloosi PPPopas Palmoplantaarinen pustuloosi, PPP, on rakkuloiva kämmenten ja jalkapohjien ihosairaus. Yleisin sairastumisikä on 30 50 ikävuoden vaiheilla, vaikka poikkeuksiakin on.

Lisätiedot

Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille. Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015

Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille. Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015 Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015 Kela Kansaneläkelaitos hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri

Lisätiedot

Diabeteskeskus Diabetesliiton keskustoimisto ja kurssikeskus sijaitsee n. 25 km Tampereen keskustasta Näsijärven rannalla Aitolahdessa

Diabeteskeskus Diabetesliiton keskustoimisto ja kurssikeskus sijaitsee n. 25 km Tampereen keskustasta Näsijärven rannalla Aitolahdessa Diabetesliiton terveiset Vastaava diabeteshoitaja Anneli Jylhä Diabeteskeskus Diabetesliiton keskustoimisto ja kurssikeskus sijaitsee n. 25 km Tampereen keskustasta Näsijärven rannalla Aitolahdessa 1 Diabeteskeskus

Lisätiedot

Mielenterveyskurssit 2011 Kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit (Kela) Kuntoutumiskeskus Summassaari

Mielenterveyskurssit 2011 Kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit (Kela) Kuntoutumiskeskus Summassaari Kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit (Kela) 2 Voimavarat ja tukea elämään - mielenterveyskurssi 39456 (avo-internaatti) Alueet, joissa asuville kurssi on tarkoitettu: Länsi-Suomi Kurssin toteuttaa:

Lisätiedot

Psoriasis. osa elämää

Psoriasis. osa elämää Psoriasis osa elämää Hyvä lukija, Tämä opas antaa kattavat perustiedot tulehduksellisesta iho- ja nivelsairaudesta, psoriasiksesta. Vaikka tauti on luonteeltaan krooninen, on siihen löydetty runsaasti

Lisätiedot

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2019 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa 50 Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen

Lisätiedot

PSORI-TIEDOTE 2/2007

PSORI-TIEDOTE 2/2007 KUOPION SEUDUN PSORIASISYHDISTYS RY PSORI-TIEDOTE 2/2007 Moni osaa neuvoa meille tien, mutta ystävän tunnistaa siitä, että hän kulkee sitä kanssamme jonkin matkaa. Puheenjohtajan terveiset 2 Hyvä yhdistyksemme

Lisätiedot

Psoriasis koskettaa pintaa syvemmältä

Psoriasis koskettaa pintaa syvemmältä Psoriasis koskettaa pintaa syvemmältä Mikä on psoriasis? Psoriasis on tulehduksellinen pitkäaikaissairaus, joka aiheuttaa iho- ja niveloireita sekä altistaa liitännäissairauksille. Alttius psoriasikseen

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016 (HE 332/2014) Vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta

Lisätiedot

Syöpäjärjestöt kuntoutumisen tukena

Syöpäjärjestöt kuntoutumisen tukena Syöpäjärjestöt kuntoutumisen tukena Ylilääkäri, LT, dosentti Suomen Syöpäyhdistys ry SYÖPÄJÄRJESTÖT Syöpäjärjestöillä tarkoitetaan Suomen Syöpäyhdistyksen ja Syöpäsäätiön muodostamaa kokonaisuutta. Suomen

Lisätiedot

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi Suomen CP-liitto ry Suomen CP-liitto ry on CP-, MMC- ja hydrokefaliavammaisten lasten, nuorten ja aikuisten sekä heidän omaistensa valtakunnallinen keskusjärjestö, jonka päätehtävät ovat oikeuksien valvonta

Lisätiedot

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2019 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa 50 Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen

Lisätiedot

ALS-sopeutumisvalmennuskurssit,

ALS-sopeutumisvalmennuskurssit, ALS-sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit Palveluntuottajien koulutus Merja Pouttu suunnittelija Kela, Työ ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutuspalvelujen ryhmä ALS-kurssit Mikä on muuttunut

Lisätiedot

Sisällys. Vuosi 2017 lyhyesti. Tavoitteena hyvä elämä. Painopiste 1: Vaikuttamistoiminta ja oikeuksien valvonta

Sisällys. Vuosi 2017 lyhyesti. Tavoitteena hyvä elämä. Painopiste 1: Vaikuttamistoiminta ja oikeuksien valvonta Vuosikertomus 2017 Sisällys Vuosi 2017 lyhyesti Tavoitteena hyvä elämä Painopiste 1: Vaikuttamistoiminta ja oikeuksien valvonta Painopiste 2: Psoriasisyhdistysten toiminnan vahvistaminen Painopiste 3:

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2018 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen

Lisätiedot

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *

Lisätiedot

Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke

Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke Hankkeen koordinoinnista vastasi hanketyöntekijä Marjukka Miettinen Esityksen on koonnut kuntoutuspäällikkö Iiris Ahlgren Kumpulantie 1 A, 6. krs,

Lisätiedot

Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti Pohjois-Pohjanmaalla

Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti Pohjois-Pohjanmaalla Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä $timestamp-j.n.y$ Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti Pohjois-Pohjanmaalla Eletäänkö paremmin - seminaari

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuksen vaikutukset kokemuksina ja euroina. Kuntoutuspäivät Sonja Bäckman ja Sirpa Pajunen

Sopeutumisvalmennuksen vaikutukset kokemuksina ja euroina. Kuntoutuspäivät Sonja Bäckman ja Sirpa Pajunen Sopeutumisvalmennuksen vaikutukset kokemuksina ja euroina Kuntoutuspäivät 6.6.2019 Sonja Bäckman ja Sirpa Pajunen 1 Esityksen rakenne Selvityksen tausta Kurssimuodon kuvaus Selvityksen tavoitteet Aineisto

Lisätiedot

Asia: Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuista

Asia: Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuista Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi Viite: STM017:00/2018 Asia: luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuista Psoriasisliitto Psoriasisförbundet

Lisätiedot

Miksi kuntoutusta pitää suunnitella?

Miksi kuntoutusta pitää suunnitella? Perusterveydenhuollon kuntoutussuunnitelman perusteet ja kuntoutussuunnitelmaopas Koulutuspäivä 17.9.2010 Miksi kuntoutusta pitää suunnitella? Miia Palo Ylilääkäri, avovastaanottotoiminta, Rovaniemen kaupunki

Lisätiedot

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä

KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2018 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen

Lisätiedot

Opas harvinaistoiminnasta

Opas harvinaistoiminnasta Opas harvinaistoiminnasta Hengitysliiton tarkoituksena on edistää hengitysterveyttä ja hengityssairaan hyvää elämää. 2 Harvinaiset Hengitysliiton harvinaistoiminta Hengitysliiton harvinaistoiminta edistää

Lisätiedot

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,

Lisätiedot

Millainen on minun liikuntapolkuni? NEUROLIIKKUJA PAIKALLISTASOLLA

Millainen on minun liikuntapolkuni? NEUROLIIKKUJA PAIKALLISTASOLLA Millainen on minun liikuntapolkuni? NEUROLIIKKUJA PAIKALLISTASOLLA Konsultointi- ja kehittämisprojekti 2013 2015 Liikunta kuuluu kaikille myös neurologista sairautta sairastavalle Liikunnan on todettu

Lisätiedot

Avokuntoutuksen aika on tullut

Avokuntoutuksen aika on tullut Avokuntoutuksen aika on tullut Janne Jalava Seurantapäällikkö, dosentti Janne Jalava, 27.8.2015 1 Tehdään selvä ero Kela-kuntoutukseen Selkeä ero on tehtävä lakisääteisen ja RAY-rahoitteisen toiminnan

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutuksen kysymyksiä järjestönäkökulmasta - erityiskysymyksenä syömishäiriöt

Mielenterveyskuntoutuksen kysymyksiä järjestönäkökulmasta - erityiskysymyksenä syömishäiriöt Mielenterveyskuntoutuksen kysymyksiä järjestönäkökulmasta - erityiskysymyksenä syömishäiriöt Kirsi Broström, toiminnanjohtaja, Syömishäiriöliitto SYLI ry KUVE 19.3.2019 Mielenterveyskuntoutus mistä on

Lisätiedot

Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit

Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Arita Goh Crohnin tauti ja colitis ulcerosa -kurssit vuoden 2019 alusta alkaen Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi

Lisätiedot

Vertais- ja vapaaehtoistoiminta

Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Crohn ja Colitis ry:ssä Vertaistoiminta on vuorovaikutusta. Vertaistukea voi antaa toinen saman tyyppisen kokemuksen läpikäynyt henkilö.

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit Aivoverenkiertohäiriöt

Sopeutumisvalmennuskurssit Aivoverenkiertohäiriöt Sopeutumisvalmennuskurssit 2018 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikka Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, www.aivoliitto.fi Lisätietoja (ma pe klo 9 15) Kurssisuunnittelija

Lisätiedot

Epilepsialiiton toiminta ja kurssityön käytännöt. Kurssityöntekijöiden koulutuspäivät Tanja Vihriälä-Määttä

Epilepsialiiton toiminta ja kurssityön käytännöt. Kurssityöntekijöiden koulutuspäivät Tanja Vihriälä-Määttä Epilepsialiiton toiminta ja kurssityön käytännöt Kurssityöntekijöiden koulutuspäivät 30. 31.3.2019 Tanja Vihriälä-Määttä Epilepsialiitto ry Valtakunnallinen potilasjärjestö Perustettu v. 1969 -> tänä vuonna

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen

Lisätiedot

Reumaliiton tavoitteena on saada reumasairaille oikea hoito oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa tarkoituksenmukaisella tavalla.

Reumaliiton tavoitteena on saada reumasairaille oikea hoito oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa tarkoituksenmukaisella tavalla. 19.3.2015 Reumaliiton tavoitteena on saada reumasairaille oikea hoito oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa tarkoituksenmukaisella tavalla. LIITON TOIMINTA-AJATUS KITEYTETTIIN 14.9.2015 REUMALIITON JA

Lisätiedot

ME-kävely - kannustiko liikkumaan enemmän?

ME-kävely - kannustiko liikkumaan enemmän? ME-kävely - kannustiko liikkumaan enemmän? Hyvän hoidon puolesta maailmanennätyskävely oli Suomen Reumaliiton ja Roche Oy:n yhteinen hanke Hanke koostui Suomen Reumaliiton paikallisyhdistysten liikuntavastaavien

Lisätiedot

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa 23.9.2014 Irma Paso vakuutussihteeri, kuntoutuksen etuusvastaava Kela, Oulun vakuutuspiiri Ammatillinen kuntoutusjärjestelmä Suomessa 1/2 Kuntoutuksen

Lisätiedot

Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus alkavat uudet palvelut. Palvelujen toteutus

Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus alkavat uudet palvelut. Palvelujen toteutus Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkavat uudet palvelut Palvelujen toteutus Elina Kulmanen Suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä @ElinaKulmanen Sisältö

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit Aivoverenkiertohäiriöt

Sopeutumisvalmennuskurssit Aivoverenkiertohäiriöt Sopeutumisvalmennuskurssit 2017 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikka Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, www.aivoliitto.fi Lisätietoja (ma pe klo 9 15) Kurssisuunnittelija

Lisätiedot

INFO. Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan. lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen

INFO. Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan. lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen INFO Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen Kehittämispäällikkö Juhani Rinne Lakimies Lyyti Harju Pääsuunnittelija Riikka Peltonen Asiantuntijalääkäri

Lisätiedot

Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi

Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi Palveluntuottajien koulutus Anita Ketola suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi Lasten perhekurssi Nuorten osittainen

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit 2015. Aivoverenkiertohäiriöt

Sopeutumisvalmennuskurssit 2015. Aivoverenkiertohäiriöt Sopeutumisvalmennuskurssit 2015 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikka Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, f. 02 2138 210, www.aivoliitto.fi Lisätietoja (ma pe klo

Lisätiedot

KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE

KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE 26.3.2018 MERJA JÄNTTI TOIMINNANSUUNNITELIJA TALOUDEN JA TOIMINNAN TUKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA KELAN KUNTOUTUSKURSSIT KENELLE: KAIKENIKÄISILLE OMAISHOITAJINA

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden jaksaminen. Työympäristöseminaari Murikka 27.5.2014

Luottamushenkilöiden jaksaminen. Työympäristöseminaari Murikka 27.5.2014 Luottamushenkilöiden jaksaminen Työympäristöseminaari Murikka 27.5.2014 Mistä voin itse huolehtia? Varmista osaamisesi: Murikan kurssit! Hyödynnä vertaistuki: työpaikan luottamushlöt, ammattiosasto Nuku

Lisätiedot

Nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Psoriasisyhdistys ry ja sen kotipaikka on. Tarkoitus ja toimintamuodot 2

Nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Psoriasisyhdistys ry ja sen kotipaikka on. Tarkoitus ja toimintamuodot 2 Ennakkotarkastettu yhdistysrekisterissä 6.10.2005 PSORIASISYHDISTYSTEN MALLISÄÄNNÖT/ 2 vuosikokousta Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Psoriasisyhdistys ry ja sen kotipaikka on Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy. Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015

OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy. Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015 OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015 Esitys sisältää Vähän taustaa - Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Uusi palvelu käynnistyy yhteistyö alkaa Kenelle OPI

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 Tervetuloa Jytyliiton jäsenille suunnatulle toimisto- ja hallintotyöntekijöiden KIILA- kuntoutuskurssille 2017 Mikä KIILA kuntoutus (kurssi numero 69310) Kuntoutuksessa saat tukea

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Turun Seudun Psoriasisyhdistys ry Yleistä Turun Seudun Psoriasisyhdistys on psoriasista sairastaville ja heidän läheisilleen tarkoitettu yhdistys, joka toimii Turun alueella. Toiminta-alueeseemme kuuluvat

Lisätiedot

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,

Lisätiedot

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1.

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. Liite 8 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. VN1 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista, jollaiseen

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit 2016. Aivoverenkiertohäiriöt

Sopeutumisvalmennuskurssit 2016. Aivoverenkiertohäiriöt Sopeutumisvalmennuskurssit 2016 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikka Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, f. 02 2138 210, www.aivoliitto.fi Lisätietoja (ma pe klo

Lisätiedot

Kokemuksia terveydenhuollon palveluista Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa

Kokemuksia terveydenhuollon palveluista Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa Kokemuksia terveydenhuollon palveluista Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa Lisää teksti tähän TAUSTATIETOJA 1. Merkit se koht a, joka ilmaisee sukupuolesi ja ikäryhmän, johon kuulut NAINEN

Lisätiedot

HARVINAISEN SAIRAUDEN YHDISTYS MUKANA HARVINAISESSA KATTOJÄRJESTÖSSÄ. Katri Karlsson Suomen HAE-yhdistyksen puheenjohtaja

HARVINAISEN SAIRAUDEN YHDISTYS MUKANA HARVINAISESSA KATTOJÄRJESTÖSSÄ. Katri Karlsson Suomen HAE-yhdistyksen puheenjohtaja HARVINAISEN SAIRAUDEN YHDISTYS MUKANA HARVINAISESSA KATTOJÄRJESTÖSSÄ Katri Karlsson Suomen HAE-yhdistyksen puheenjohtaja SISÄLLYS - HAE eli hereditäärinen angioödeema - Mikä on Suomen HAE-yhdistys? - Miten

Lisätiedot

Harvinaiset-verkosto

Harvinaiset-verkosto Harvinaiset-verkosto verkosto Mitä aukkoja harvinaissairaan palveluissa? Hanna Eloranta varapuheenjohtaja Harvinaiset-verkosto 20 jäsenyhteisöä, joiden toiminnassa on edustettuina useita harvinaisia sairaus-

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2012 ATOPIALIITTO RY

VUOSIKERTOMUS 2012 ATOPIALIITTO RY VUOSIKERTOMUS 2012 ATOPIALIITTO RY ** www.atopialiitto.fi ** Karjalankatu 2 B, 00520 Helsinki 2 1 YLEISTÄ Atopialiitto on atooppista ihottumaa sairastavien potilas- ja edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä

Lisätiedot

Teh-Kev päätösseminaari. Avaus. Tiina Huusko

Teh-Kev päätösseminaari. Avaus. Tiina Huusko Teh-Kev päätösseminaari Avaus Tiina Huusko 04102013 Human development model mukaeltu Patric Fougeyrollas 2012 Yksilö Ympäristö Vuorovaikutus Osallistuminen, elämänlaatu Kuntoutustarpee n havaitseminen

Lisätiedot

TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ

TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ Opinnäytetyön tutkimustuloksia Terveydenhoitaja Tiina Ahonpää 2017 Opinnäyte työ valmistui toukokuussa 2016 Yhteistyössä Invalidiliiton

Lisätiedot

Keliakialiiton strategia

Keliakialiiton strategia Keliakialiiton strategia 2016 2020 Keliakialiitto ry Kuvat ja taitto: Sonja Tuomi Painopaikka: Waasa Graphics Oy, 2015 Keliakialiiton strategia 2016 2020 Visio 2020... 4 Toiminta-ajatus... 6 Toimintaympäristön

Lisätiedot

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 13.11.2017 Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Tähän otsikko. Tähän kuvateksti. Tunnista omainen! Ota omaisasia puheeksi: Jos lähipiirissäsi on henkilö, jonka päihteidenkäyttö

Lisätiedot

PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi

PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi Näkövammaisten liiton alueellinen oikeuksienvalvonta sinun asiallasi kohti toimivaa sosiaaliturvaa Oikeuksienvalvonnan asiantuntijat ovat sosiaalialan

Lisätiedot

Sidosryhmien vaikuttavuusketju

Sidosryhmien vaikuttavuusketju Sidosryhmien vaikuttavuusketju Syöpäjärjestöjen sopeutumisvalmennuskurssit Suomen Syöpäyhdistys ry Marika Skyttä, kuntoutuksen asiantuntija, tutkija Suvi Pankakoski, projektikoordinaattori Suvi Pankakoski

Lisätiedot

SYDÄNLIITON KUULUMISET Annukka Alapappila

SYDÄNLIITON KUULUMISET Annukka Alapappila SYDÄNLIITON KUULUMISET Annukka Alapappila 28.10.2016 Sydänliiton kuntoutus Voimavarojen tukeminen -ideologia kautta linjan Vertaistuki, kokemuskouluttajat Verkkokuntoutus, pilotti 2015 SOPE 80-100 kurssia

Lisätiedot

Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen

Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen Suuntaviivoja kuntoutuspalveluiden toteutukseen -koulutus Tiina Huusko Tuula Ahlgren Kuntoutuspäällikkö Kehittämispäällikkö 4.2.2014 2 Kelan kuntoutusta saaneet lakiperusteen

Lisätiedot

Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015

Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015 Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015 2 Kuntoutustilastot, Kelan järjestämä kuntoutus vuonna 2014 3 Ennuste 2014 Kelan sopeutumisvalmennus Kela järjestää sopeutumisvalmennusta

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus toimintasuunnitelmaan 2018

Ajankohtaiskatsaus toimintasuunnitelmaan 2018 Ajankohtaiskatsaus toimintasuunnitelmaan 2018 Toimintalinjaukset vuoteen 2020 Yhteisö välittää Vapaaehtoistoiminnan tuki ja kehittäminen Vaikuttamis- ja tiedotustoiminta Kokemustiedon ja vertaisyhteisön

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2008 TOIMINTAKERTOMUS 2008 1 YLEISTÄ Atopialiitto on atooppista ihottumaa sairastavien potilas- ja edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on parantaa atoopikkojen elämänlaatua ja atooppisen ihon omahoidon edellytyksiä.

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Epilepsiayhteisö kehittää missä mennään?

Epilepsiayhteisö kehittää missä mennään? Epilepsiayhteisö kehittää missä mennään? Piritta Selin, järjestöpäällikkö 16.1.2019 Epilepsialiitossa vahvaa kehittämistoimintaa Neljä kehittämishanketta (STEA) käynnissä, eri vaiheissa: Minusta tulee

Lisätiedot

PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi

PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi Näkövammaisten liiton alueellinen oikeuksienvalvonta sinun asiallasi kohti toimivaa sosiaaliturvaa Oikeuksienvalvonnan asiantuntijat ovat sosiaalialan

Lisätiedot

Tehdään yhdessä hyvä maailma!

Tehdään yhdessä hyvä maailma! Tehdään yhdessä hyvä maailma! Kehitysvammaisten Tukiliitto ry wwwtukiliittofi Tehdään yhdessä Jäsenenä saat tietoa ja vertaist Tavoitteemme ovat kehitysvammaisten ihmisten osallisuuden sekä perus- ja ihmisoikeuksien

Lisätiedot

2012 KURSSI-info 16-24v. nuorille

2012 KURSSI-info 16-24v. nuorille 2012 KURSSI-info 16-24v. nuorille www.lahdenkuntoutuskeskus.fi Kuntoutusta 16-24 vuotiaille nuorille SE ON siistii olla kimpassa - Kuka minä olen? Nuoruudessa tunne-elämä, fyysiset ominaisuudet ja persoonallisuus

Lisätiedot

CORONA II UVB -valohoitolaitteen ohjeet. Opas valohoitolaitteen lainaajalle

CORONA II UVB -valohoitolaitteen ohjeet. Opas valohoitolaitteen lainaajalle CORONA II UVB -valohoitolaitteen ohjeet Opas valohoitolaitteen lainaajalle Yleistietoa auringonvalosta ja UV-säteilystä Auringonvalo koostuu lämpösäteilystä ja ultraviolettisäteilystä eli UVsäteilystä.

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

GAS:ia käytetty Vaikeavammaisten MS-kuntoutujien moniammatillinen avokuntoutus l. Vake-hanke 2 vuoden GAS Teema GAS

GAS:ia käytetty Vaikeavammaisten MS-kuntoutujien moniammatillinen avokuntoutus l. Vake-hanke 2 vuoden GAS Teema GAS PALVELUNTUOTTAJAN KOKEMUKSIA GAS- TAVOITEASETTELUSTA AVOKUNTOUTUKSESSA GAS-koulutus, Oulu 8.12. 2010 Tuula Rantakari, kuntoutussuunnittelija Suomen MS-liitto ry GAS:ia käytetty Vaikeavammaisten MS-kuntoutujien

Lisätiedot

Psoriasisyhdistys toimii

Psoriasisyhdistys toimii Psoriasisyhdistys toimii 4 Psoriasisyhdistys toimii... 3 Psoriasisliiton toiminnanjohtajan tervehdys:... 3 Psoriasisliiton arvot... 4 Arvostettu jäsenyys... 4 Yhdistyksen jäsenellä on oikeus... 4 Yhdistyksen

Lisätiedot

Diabeteksen psyykkinen kuorma

Diabeteksen psyykkinen kuorma Diabeteksen psyykkinen kuorma Diabetesosaaja 24.1.2018 Maria Aitomaa (Tmi Maria Aitomaa) psykologi, työnohjaaja (Suomen työnohjaajat ry.) 1 Diabeteskuorma on tunnekuorma Ykköstyypin ja kakkostyypin diabeteksen

Lisätiedot

Psoriaatikon oikeuksien julistus VISIO PAREMMASTA HOIDOSTA JA VETOOMUS TOIMENPITEISTÄ

Psoriaatikon oikeuksien julistus VISIO PAREMMASTA HOIDOSTA JA VETOOMUS TOIMENPITEISTÄ Psoriaatikon oikeuksien julistus VISIO PAREMMASTA HOIDOSTA JA VETOOMUS TOIMENPITEISTÄ 2004 Psoriaatikon oikeuksien julistus Psoriaatikot ja potilasjärjestöt vetoavat päättäjiin, terveydenhuoltohenkilöstöön

Lisätiedot

Kelan korvaamat sairausvakuutuslain mukaiset matkat

Kelan korvaamat sairausvakuutuslain mukaiset matkat Kelan korvaamat sairausvakuutuslain mukaiset matkat 7.4.2011 Mirja Reinikka Kela, Oulun toimisto Kela korvaa matkakustannuksia Sairauden, vaikean vamman raskauden, synnytyksen ja Kelan järjestämän kuntoutuksen

Lisätiedot

PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi

PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi Näkövammaisten liiton alueellinen oikeuksienvalvonta sinun asiallasi kohti toimivaa sosiaaliturvaa Oikeuksienvalvonnan asiantuntijat ovat sosiaalialan

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

MS liitto 17.1.2013. Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni. MS liiton kuntoutuspalvelut. Maskun neurologinen kuntoutuskeskus

MS liitto 17.1.2013. Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni. MS liiton kuntoutuspalvelut. Maskun neurologinen kuntoutuskeskus MS liiton kuntoutuspalvelut Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni MS liiton kuntoutuspalvelut Maskun neurologinen kuntoutuskeskus Avokuntoutus Aksoni Valtakunnallinen laitoskuntoutus

Lisätiedot

Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit

Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2016 kurssit Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2016 kurssit Neuroliiton Avokuntoutus Aksoni tarjoaa valtakunnallisesti ryhmämuotoisia sopeutumisvalmennuskursseja

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset Maarit Väisänen OMAISHOITO MIKKELISSÄ Valtakunnallisiin arvioihin perustuen Mikkelissä on n. 3000 omaishoitajaa,

Lisätiedot

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua (TYP) koskeva laki (1369/2014) tuli täysimääräisesti voimaan

Lisätiedot

Vertaistuesta kanssakulkija sairastuneelle

Vertaistuesta kanssakulkija sairastuneelle Vertaistuesta kanssakulkija sairastuneelle Aivoverenkiertohäiriö, sydänsairaus, diabetes? Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto ovat kouluttaneet Yksi elämä -hankkeissaan vertaistukihenkilöitä ja vertaistukiryhmänohjaajia

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen 26.10.2015 Pitkänimen sairaala, Psykoterapiapaja. Elina Kinnunen, asiantuntijalääkäri, Kela - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus

Lisätiedot

Nivelystävällinen. liikunta

Nivelystävällinen. liikunta Nivelystävällinen liikunta LIIKUNTA TUNTUU HYVÄLTÄ Ihminen on luotu liikkumaan. Vaikka psoriasikseen kuuluu usein monenlaisia niveloireita, kuten nivelten jäykkyyttä ja kipuja, liikuntaa voi ja kannattaa

Lisätiedot