Keskustelunavaus yhtiökokoukseen !

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keskustelunavaus yhtiökokoukseen !"

Transkriptio

1 Pelilippupooli Keskustelunavaus yhtiökokoukseen Kanavagolf Vääksy Oy, pelilipputyöryhmä - 9. helmikuuta

2 Lähtökohta Viime vuosien kehitys golfosakkeen arvostuksessa ei luultavasti tyydytä ketään golfosakkeen omistajaa. Myös Kanavagolf Vääksy Oy:n hallituksessa asiasta on keskusteltu ja käynnistetty selvityksiä toimenpiteistä, joiden avulla yhtiö voisi osaltaan vaikuttaa osakkeen arvostukseen myönteisesti. Erääksi haasteeksi koettiin pelilippujen luomat, yhtiön tuotteiden kanssa kilpailevat pelilippumarkkinat. B-osakkeen omistaja voi halutessaan ottaa pelioikeutensa pelilippuina. Tämä on yhtiöjärjestyksen hänelle suoma oikeus. Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiö voi päättää pelilippujen määrän, mutta minimiksi on määritetty 18 lippua kaudessa per B-osake. Viime vuosina yhdellä B-osakkeella on saanut 20 lippua. Peliliput sinällään ovat oiva tapa käyttää osakkaan pelioikeus silloin kun ne käytetään omaan ja lähipiirin pelaamiseen tai esimerkiksi omien asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden hyväksi. Haasteeksi asia muodostuu tilanteissa, joissa ylimääräiset peliliput myydään vapailla markkinoilla ja ne näin kilpailevat yhtiön greenfee-myynnin kanssa. Pelilippuhan käytännössä myydään euron hintaan, kun yhtiö tarjoaa omia greenfee-pelikierroksia euron hintaan. Tässä joudutaan tilanteeseen, jossa vieraspelaaja pelaa kentällämme jopa edullisemmin kuin itse osakas, erityisesti vähän pelaava osakas. Tämä ei varmastikaan ole omiaan ylläpitämään osakkeen arvostusta. Havaittuaan haasteen hallitus nimitti keskuudestaan pelilippupoolia selvittävän työryhmän syksyllä Tässä esitetty keskustelunavaus on työryhmän työn tulos. Tavoitteet Työryhmän tehtäväksi tuli laatia selvitys siitä, voitaisiinko yhtiön hallinnoiman pelilippupoolin avulla tervehdyttää tilannetta ja nostaa golfosakkeen arvostusta. Tavoitteena olisi ohjata markkinoita siten, että osakas pelaa kentällemme keskimäärin edullisemmin kuin vuokrapelaaja tai muu ns. sitoutumaton pelaajaryhmä. Tämän seurauksena yhtiö saisi myös takaisin kontrollin pelikierroksen hinnoittelusta 2

3 kentällämme. Edelleen tavoitteena olisi luoda tilanne, jossa osakas kokisi saavansa aitoa hyötyä golfosakkeen omistamisesta ja pelaamisesta sen tuomalla pelioikeudella. Pelilippupooli ei myöskään saisi vähentää nykyisiä osakkaan oikeuksia, kuten esimerkiksi oikeutta pelilippuihin. Toisin sanoen yhtiöjärjestykseen ei tässä kohtaa puututtaisi. Pelilippupoolin toimintaperiaate Ajatuksena on se, että B-osakkeen omistaja voisi luovuttaa osakkeen tuoman pelioikeuden yhtiön hallinnoimaan pelilippupooliin tilanteissa, joissa hän itse ei tarvitse osakkeen tuomaa pelioikeutta tai pelilippuja. Tällä osakas välttyisi tilanteelta, jossa hän on pakotettu keksimään tapa päästä eroon omasta pelioikeudestaan joko vuokraamalla se eteenpäin tai ottamalla se pelilippuina ja myydä niitä eteenpäin jopa omakustannehinnan alle jäävällä hinnalla. Tämä omakustannehinta on nykyisellä hoitovastikkeella 30,50 euroa per pelilippu. Yhtiö asettaa takarajan, johon mennessä osakkaan tulee ilmoittaa luovuttavansa pelioikeutensa poolin hallinnoitavaksi. Luontevasti tämä takaraja olisi keväällä ennen pelikauden alkua ja luovutus tehtäisiin mahdollisesti nykyisen pelioikeuden käyttöilmoituksen yhteydessä. Yhtiö käyttää pooliin luovutetut pelioikeudet kysynnän mukaan myymällä vuokrapelioikeuksia, pelilippupaketteja sekä kertapelioikeuksia. Yhtiö hinnoittelee nämä tuotteet tavalla, joka ohjaisi markkinoita osakkaalle suotuisampaan suuntaan, esim. vuokrapelioikeus 750 /pelikausi, 10 kierroksen pelilippupaketti 400 / kpl ja kertapelioikeus tavoiteltavaan keskihintaan 40 / kierros. Kertapelioikeuden vaihteluväli vastaisi yhtiön greenfee-tuotteen hinnoittelua, kuitenkin niin, että nyt yhtiöllä olisi mahdollisuus hinnoitella vapaammin, esimerkiksi huokutella pelaajia hiljaisille lähdöille edullisemmalla hinnalla. Huomioitavaa tässä olisi, että yhtiö myy näitä pelilippupoolin pelioikeuksia siihen asti, kunnes poolin sisältämän pelioikeudet loppuvat. Vasta tämän jälkeen yhtiö alkaisi myymään normaalia greenfee-tuotetta. Asiakkaalle pelikierros näkyisi kuitenkin vain yhtenä tuotteena koko kauden ajan. Pelikauden päätteeksi yhtiö palauttaisi pooliin hoitovastikkeen suuruisen summan jokaista sinne luovutettua pelioikeutta kohden. Summa tilitettäisiin edelleen osakkaille lyhentämättömänä. Yhtiö saisi välityspalkkiona sen katteen, jonka se pystyisi hinnoittelussaan kussakin kilpailutilanteessa pelioikeustuotteistaan saamaan. 3

4 Pelilippupoolin tuomat hyödyt 1. Pelilippumarkkinoiden selkeytyminen: Pooli toivottavasti poistaisi markkinoilta tarpeettomat peliliput ja osakkaan tarpeen päästä eroon pelilippuista hinnalla millä hyvänsä. Vain sellaiset peliliput jäisivät vapaille markkinoille, jotka luontevasti jäisivät yli osakkailta, esimerkiksi kun oma tarve on vain 10 pelilippua. 2. Golfosakkeen omistamisen riskin pieneneminen: Pelilippupooli poistaa riskin vuosittaisesta golfosakkeen hoitovastikkeesta. Vuosina, joina syystä tai toisesta osakas ei voi hyödyntää oman osakkeen tuomaa pelioikeuttaan, hän voi luovuttaa sen pelilippupooliin ja saada hoitovastikkeen takaisin pelikauden päätteeksi. Myöskin tarve päästä tarpeettomasta golfosakkeesta eroon vähenee, koska vuosittaista hoitovastikeriskiä ei ole. 3. Osakkeen arvon säilyminen tai jopa nouseminen pitkällä aikavälillä: Kun vapailla markkinoilla olevien pelilippujen määrä vähenee, voi yhtiö selkeämmin ohjata hinnoittelua suuntaan, jossa osakkaan pelaaminen on keskimäärin muita pelaajaryhmiä edullisempaa. Tämä toteutuu niin vuokrapelioikeuden (hoitovastike 610 vs. vuokrapelioikeus 750 ) kuin kertapelioikeuden (30,50 vs. 40 ) kohdalla. 4. Pelioikeustuotteiden hinnoittelu palautetaan yhtiön käsiin: Kun pelilippumarkkinat rauhoittuvat ja vapaat peliliput vähenevät markkinoilta, voi yhtiö selkeämmin ohjata hinnoittelullaan osakkaan ja ei-osakkaan pelaamisen hintaa yhtiön osakkaiden haluamaan suuntaan. 5. Hiljaisina aikoina mahdollisuus hinnoitella edullisemmin: Yhtiölle olisi edullista, että se voisi kilpailla lähialueen kenttien kanssa erityisesti niinä peliaikoina, kun kentällemme on tilaa vieraspelaajille. Tällainen joustava hinnoittelu ei ole nyt juurikaan mahdollista, koska markkinoilla oleva mittava pelilippujen määrä luo kuvaa pelaamisen todellisesta hinnasta. 6. Pelikierroksen hinta voidaan palauttaa oikealle tasolle: Edelliseen kohtaan liittyen, yhtiö voisi jatkossa hinnoitella pelaamisen tasolle, joka mahdollistaisi kentän kehittämisen ja hoitamisen osakkaiden haluamalla tasolla. 7. Vuokrapelioikeuden hinta nousee: Todennäköisesti yhtiön vuokrapelioikeudelle asettama korkeampi hinta (esim. 750 / pelikausi) toimii esimerkkinä myös osakkaille vuokrapelioikeuden hinnoitteluun. Tämä ohjaisi markkinaa terveempään ja osakkaalle suotuisampaan suuntaan. 8. Kannustaa aktivoimaan C-osakkeen: Yhtiön talouden kannalta paras tilanne olisi, että C- osakkeita aktivoitaisiin mahdollisimman paljon jokaisella pelikaudella. Vuokrapelioikeuden korkeampi hinta (esim. 750 / pelikausi) saattaisi kannustaa osaltaan etsimään muita pelioikeusvaihtoehtoja. Tämä tuonee luontevan tavan C- osakkeiden laajempaan aktivointiin ja jopa osakekaupan elpymiseen. C-osakkeellahan osakas pääsee pelaamaan hoitovastikkeen hinnalla ilman pelioikeuden vuosittaista aktivointivelvoitetta. 4

5 Riskit 1. Greenfee-tuottojen pieneneminen: Oletettavaa on, että yhtiön greenfee-tuotot tulevat ainakin aluksi pienenemään pelilippupoolin perustamisen takia. Yhtiöhän myy pelilippupoolin ensin tyhjäksi ennen greenfee-myynnin aloittamista. Greefee tuotot muodostivat vuonna 2013 noin euron osuuden yhtiön tuotoista. Toki pelilippupoolista jää myös osa yhtiön kassaan, koska pooliin palautetaan vain hoitovastikkeen osuus (30,50 / kierros) ja keskihintatavoite on korkeampi (vähintään 40 /kierros). 2. Vieraspelaaminen kentällä vähenee, koska halpoja pelilippuja ei ole saatavilla: Tällä saattaisi olla luonnollisesti vaikutuksia myös oheispalvelujen, kuten ravintolan ja proshopin myyntiin. 3. Osakkaiden suhtautuminen kilpailuun pelilippujen myynnistä: Tätä asiaa pyritään selvittämään tällä keskustelunavauksella yhtiökokouksessa. 5

AULANKO GOLF OY YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 31.10.2013

AULANKO GOLF OY YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 31.10.2013 AULANKO GOLF OY YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 31.10.2013 PELIOIKEUKSIEN MÄÄRÄN SELVITYS (Varsinainen yhtiökokous 13.3.2013) Lähtökohtana on varmistaa riittävästi pelitilaa osakkaille (osa strategiaa 2010-2015).

Lisätiedot

Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Kylpylähotelli Rauhalahti, Kuopio , klo 19.30

Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Kylpylähotelli Rauhalahti, Kuopio , klo 19.30 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Kylpylähotelli Rauhalahti, Kuopio 28.11.2016, klo 19.30 ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan

Lisätiedot

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy 1 Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy Caddiemasterin toimisto ja ajanvaraus Nettivaraus Tasoitusrajat Valvonta Caddiemasterit työskentelevät aiempaan tapaan Classic-, Coach-

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 13.2.2014

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 13.2.2014 Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 13.2.2014 Yhtiökokous 13.2.2014 1. Vuoden 2013 tilinpäätöksen esittely 1.1 Kauden 2013 plussat ja miinukset 1.2 Osaketilanne 31.12.2013 1.3 Tunnusluvut 1.4 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Kanavagolf Strategia 2020. Kanavagolf Vääksy Oy

Kanavagolf Strategia 2020. Kanavagolf Vääksy Oy Kanavagolf Strategia 2020 Kanavagolf Vääksy Oy Vahvuudet Pelattava, kehityskelpoinen ja hyväkuntoinen kenttä Par 3 kenttä Tiivis kokonaisuus (klubi, harjoitusalueet, pysäköinti) Talous kunnossa Osaavat

Lisätiedot

Tarinaharjun Golf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Hotelli Puijonsarvi, Kuopio , klo 19.00

Tarinaharjun Golf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Hotelli Puijonsarvi, Kuopio , klo 19.00 Tarinaharjun Golf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Hotelli Puijonsarvi, Kuopio 26.11.2015, klo 19.00 ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015 Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015 1. Vuoden 2014 tilinpäätöksen esittely 1.1 Osaketilanne 31.12.2014 1.2 Tunnusluvut 1.3 Tuloslaskelma 2014 1.4 Tase 2014 1.5 Yhteenveto talouden tunnusluvuista

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 9.2.2016 1. Vuoden 2015 tilinpäätöksen esittely 1.1 Osaketilanne 31.12.2015 1.2 Tunnusluvut 1.3 Tuloslaskelma 2015 1.4 Tase 2015 1.5 Yhteenveto talouden tunnusluvuista 1.6

Lisätiedot

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Golf-toimintaa en ja cranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Uutiset Edelliset uutiset 7.3.2011 KoKe-mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011 5.3.2011 Vuokraa Hyvinkään pelioikeus Klikkaa linkkiä. Tapahtumat

Lisätiedot

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Uutiset Edelliset uutiset 14.3.2011 KoKe-mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011 7.3.2011 Vuokraa Hyvinkään pelioikeus Tapahtumat Johtokunta

Lisätiedot

Asiakaskysely 2014 Kanavagolf Vääksy Oy 25.11.2014

Asiakaskysely 2014 Kanavagolf Vääksy Oy 25.11.2014 Asiakaskysely 2014 Kanavagolf Vääksy Oy 1 Yhteenveto Kanavagolf Vääksy Oy:n asiakaskysely järjestettiin sähköisenä kyselynä 29.10.- 9.11.2014 välisenä aikana. Kyselyyn saatiin määräaikaan mennessä 103

Lisätiedot

************************************************************************************************

************************************************************************************************ Espoo Ringside Golf Oy Y-Tunnus: Nurmikartanontie 5 0689186-0 02920 Espoo ************************************************************************************************ YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTOSEHDOTUS

Lisätiedot

Asiakaskysely 2013 Kanavagolf Vääksy Oy

Asiakaskysely 2013 Kanavagolf Vääksy Oy Asiakaskysely 2013 Kanavagolf Vääksy Oy 1 Yhteenveto Kanavagolf Vääksy Oy:n asiakaskysely järjestettiin sähköisenä kyselynä 20.9.- 20.10.2013 välisenä aikana. Kyselyyn saatiin määräaikaan mennessä 119

Lisätiedot

MERKINTÄESITE LAHDEN GOLF OY:N OSAKEANTI 19.05.2014 30.09.2014

MERKINTÄESITE LAHDEN GOLF OY:N OSAKEANTI 19.05.2014 30.09.2014 MERKINTÄESITE LAHDEN GOLF OY:N OSAKEANTI 19.05.2014 30.09.2014 OSAKEANNIN JÄRJESTÄJÄ Osakeannin järjestää Lahden Golf Oy. Yhtiö on perustettu 7.7.1997 ja sen kotipaikka on Lahti. Kaupparekisteriin yhtiö

Lisätiedot

GUMBÖLE GOLF OY OSAKEANTIESITE I/2014

GUMBÖLE GOLF OY OSAKEANTIESITE I/2014 1 GUMBÖLE GOLF OY OSAKEANTIESITE I/2014 (Yhtiökokouksen valtuutus ja hallituksen päätös 17.12.2013) Antipäätös O007, 4.2.2014 II D-lajin osake YLEISTÄ TAUSTAA Gumböle Golf Oy:n yhtiökokous teki 27.11.2013

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Oy Porvoon Keskusgolf Ab 21.07.2015 15:03:38 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 21.07.2015 Toiminimi: Oy Porvoon Keskusgolf Ab Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2015 Vierumäki Golf Club Oy

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2015 Vierumäki Golf Club Oy 1 Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2015 Vierumäki Golf Club Oy Caddiemasterin toimisto ja ajanvaraus Nettivaraus - lähtöajat Caddiemasterit työskentelevät Classic-, Coach- ja Cooke- kenttien frontline

Lisätiedot

KEVÄT TIEDOTE 24.5.2016. Hyvä osakkeenomistaja. Moro!

KEVÄT TIEDOTE 24.5.2016. Hyvä osakkeenomistaja. Moro! KEVÄT TIEDOTE 24.5.2016 Hyvä osakkeenomistaja Moro! Kirjoitin lähes tasan kaksi vuotta sitten, aloittaessani ensimmäistä kesää Levillä, että klubimme imago olisi sosiaalinen, helposti lähestyttävä, viihtyisä

Lisätiedot

GOLF TALMA OY 1 (6) 15.7.2011

GOLF TALMA OY 1 (6) 15.7.2011 GOLF TALMA OY 1 (6) GOLF TALMA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toiminimi on Golf Talma Oy ja kotipaikka Sipoo. Yhtiön toimialana on toimia golfkeskuksena ja

Lisätiedot

Syysyhtiökokous. Oy Nordgolf Ab 15.11.2011 klo 19.00. Nordcenter 2009 www.nordcenter.com

Syysyhtiökokous. Oy Nordgolf Ab 15.11.2011 klo 19.00. Nordcenter 2009 www.nordcenter.com Syysyhtiökokous Oy Nordgolf Ab 15.11.2011 klo 19.00 1 Nordcenter 2009 www.nordcenter.com KUTSU SYYSYHTIÖKOKOUKSEEN Oy Nordgolf Ab:n osakkeenomistajat kutsutaan syysyhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina

Lisätiedot

Syyskokous Liitteet: Vihti Hill Side Golf & Country Club Oy

Syyskokous Liitteet: Vihti Hill Side Golf & Country Club Oy Vihti Hill Side Golf & Country Club Oy Syyskokous 9.12.2014 Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 10 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat ja päätetään rahoitusvastikkeiden rahastoimisesta

Lisätiedot

OSAKASTIEDOTE 23.2.2015

OSAKASTIEDOTE 23.2.2015 1(5) OSAKASTIEDOTE 23.2.2015 Tämän tiedotteen aiheet ovat 1. Vastikelaskutus 2. Tiedote yhtiökokouksen päätöksistä 3. Pelioikeuksien ilmoittaminen 4. Pelilippujen muuttaminen sarjakortiksi 5. Pelioikeuden

Lisätiedot

SYYSKOKOUS 2013. - TALOUSARVIOESITYS ja MAKSUT 2014. Tiistai 3.12.2013 Metropolia

SYYSKOKOUS 2013. - TALOUSARVIOESITYS ja MAKSUT 2014. Tiistai 3.12.2013 Metropolia SYYSKOKOUS 2013 - TALOUSARVIOESITYS ja MAKSUT 2014 Tiistai 3.12.2013 Metropolia 2013 8. VUODEN 2014 TALOUSARVIO - PERUSTEET Kenttä jäsenten näkökulmasta edelleen täysi (yli 26.000 kierrosta) Kierrostilastot

Lisätiedot

Peliohje 20.4.2011 1(6)

Peliohje 20.4.2011 1(6) 1. Rakentaja Cup, reikäpeli 2 1.1. Yleistä reikäpelistä 2 1.2. Arvonta ja pelaajien sijoittaminen ottelukaavioon 2 1.3. Tasoitukset ja tiit 3 1.4. Pelikentät ja kustannukset 3 1.5. Tuomaritoiminta 4 1.6.

Lisätiedot

Lahden Golf 3.0 Mestari ja Kisälli 27-reikäinen golfkeskus

Lahden Golf 3.0 Mestari ja Kisälli 27-reikäinen golfkeskus Lahden Golf 3.0 Mestari ja Kisälli 27-reikäinen golfkeskus Yhtiökokous 14.11.2012: Kokonaissuunnitelma ja Vaiheen 1 ehdotus HL / 14.11.2012 Lahden Golf 3.0 1 Lahden Golf 3.0 Kokonaissuunnitelma ja taustatietoja

Lisätiedot

1. TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Katin Golf Oy ja sen kotipaikka on Sotkamo.

1. TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Katin Golf Oy ja sen kotipaikka on Sotkamo. KATIN GOLF OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Y-tunnus: 0807649-9 Sivu 1 1. TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Katin Golf Oy ja sen kotipaikka on Sotkamo. 2. TOIMIALA Yhtiön toimialana on Sotkamossa hallita

Lisätiedot

Jäsenten tyytyväisyys golfseurojen palvelujen laatuun. Toimeksiantajana Suomen Golfliitto ry.

Jäsenten tyytyväisyys golfseurojen palvelujen laatuun. Toimeksiantajana Suomen Golfliitto ry. Jäsenten tyytyväisyys golfseurojen palvelujen laatuun Toimeksiantajana Suomen Golfliitto ry. Kaksi eri kyselyä: Yleistä 1. Seurakysely postitus valtakunnallisesti 5591 golfseuran jäsenelle 2. Internet-kysely

Lisätiedot

Kullo Golf Club Palveluopas 2014

Kullo Golf Club Palveluopas 2014 Kullo Golf Club Palveluopas 2014 Sisältää tietoa Kullo Golf Clubin toiminnasta ja antaa ohjeita käytännön toimintaan. Hyvä Kullo Golf Clubin osakas, pelioikeuden haltija, jäsen, yhteistyökumppani ja vierailija!

Lisätiedot

Ajatuksia hinnoittelusta. Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin.

Ajatuksia hinnoittelusta. Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin. Ajatuksia hinnoittelusta Hinta on silloin oikea, kun asiakas itkee ja ostaa, mutta ostaa kuitenkin. Hinnoittelu Yritystoiminnan tavoitteena on aina kannattava liiketoiminta ja asiakastyytyväisyys. Hinta

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 14.2.2017 1. Vuoden 2016 tilinpäätöksen esittely 1.1 Osaketilanne 31.12.2016 1.2 Tunnusluvut 1.3 Tuloslaskelma 2016 1.4 Tase 2016 1.5 Yhteenveto talouden tunnusluvuista

Lisätiedot

Golfseurojen jäsentyytyväisyyskysely ja harrastajatutkimus 2005

Golfseurojen jäsentyytyväisyyskysely ja harrastajatutkimus 2005 Golfseurojen jäsentyytyväisyyskysely ja harrastajatutkimus 2005 Tutkimus tehdään opinnäytetyönä Suomen Golfliitto ry:n toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa otoksella Suomen Golfliiton

Lisätiedot

KEVÄT TIEDOTE 2.6.2015. Hyvä osakkeenomistaja

KEVÄT TIEDOTE 2.6.2015. Hyvä osakkeenomistaja KEVÄT TIEDOTE 2.6.2015 Hyvä osakkeenomistaja Pitkä talvi on taittunut ja voimme täällä pohjoisessakin ruveta viemään suksia golf bägin tilalle varastoon sekä ottaa ensimmäiset lyönnit rangella. Kenttäkin

Lisätiedot

NURMIJÄRVI GOLF. Osakasinfo ja keskustelutilaisuus tiistai klo 18 20:30

NURMIJÄRVI GOLF. Osakasinfo ja keskustelutilaisuus tiistai klo 18 20:30 NURMIJÄRVI GOLF Osakasinfo ja keskustelutilaisuus tiistai 4.10.2016 klo 18 20:30 Tarkoituksena on avoimen keskustelun myötä avata näkemyksiä Nurmijärvi Golfin tulevaisuudesta, erilaisista strategisista

Lisätiedot

Osakeannin järjestäjä on Gumböle Golf Oy. Gumböle Golf Oy on perustettu vuonna 2000 (y-tunnus 1637407-4). Yhtiön kotipaikka on Espoo.

Osakeannin järjestäjä on Gumböle Golf Oy. Gumböle Golf Oy on perustettu vuonna 2000 (y-tunnus 1637407-4). Yhtiön kotipaikka on Espoo. 1 GUMBÖLE GOLF OY SIJOITUSMUISTIO OSAKEANTI I / 2014 II D-LAJIN OSAKE Osakeannin järjestäjä: Osakeannin järjestäjä on Gumböle Golf Oy. Gumböle Golf Oy on perustettu vuonna 2000 (y-tunnus 1637407-4). Yhtiön

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Kauden 2012 toimintasuunnitelma pohjautuu hallituksen laatimaan Talma 2020 strategiaan. yhtiökokoukselle 1.3.2011. Strategia esiteltiin Talous Hoitovastikkeeksi hallitus ehdottaa

Lisätiedot

MERKINTÄESITE LAHDEN GOLF OY:N OSAKEANTI

MERKINTÄESITE LAHDEN GOLF OY:N OSAKEANTI MERKINTÄESITE LAHDEN GOLF OY:N OSAKEANTI 2.5.2016 28.10.2016 OSAKEANNIN JÄRJESTÄJÄ Osakeannin järjestää Lahden Golf Oy. Yhtiö on perustettu 7.7.1997 ja sen kotipaikka on Lahti. Kaupparekisteriin yhtiö

Lisätiedot

Monopoli 2/2. S ysteemianalyysin. Laboratorio. Teknillinen korkeakoulu

Monopoli 2/2. S ysteemianalyysin. Laboratorio. Teknillinen korkeakoulu Monopoli / Monopolimarkkinat - oletuksia Seuraavissa tarkasteluissa oletetaan, että monopolisti tuntee kysyntäkäyrän täydellisesti monopolisti myy suoraan tuotannosta, ts. varastojen vaikutusta ei huomioida

Lisätiedot

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia SGL aluekierros 10.11.2016 Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf pähkinänkuoressa 629 C-osakasta (yksityishenkilöt) ja 100 B-osakasta (yritykset)

Lisätiedot

Aloitamme yksinkertaisella leluesimerkillä. Tarkastelemme yhtä osaketta S. Oletamme että tänään, hetkellä t = 0, osakkeen hinta on S 0 = 100=C.

Aloitamme yksinkertaisella leluesimerkillä. Tarkastelemme yhtä osaketta S. Oletamme että tänään, hetkellä t = 0, osakkeen hinta on S 0 = 100=C. Luku 1 Johdatteleva esimerkki Herra K. tarjoaa osto-option Aloitamme yksinkertaisella leluesimerkillä. Tarkastelemme yhtä osaketta S. Oletamme että tänään, hetkellä t = 0, osakkeen hinta on S 0 = 100=C.

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Keimola Golf Club Oy 19.09.2014 08:59:54 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 19.09.2014 Toiminimi: Keimola Golf Club Oy Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 0 POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen taustaa 3. Sopimuksen tarkoitus 4. Yhtiön osakepääoma, osakkeiden

Lisätiedot

1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Virpiniemi Golf Oy ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki.

1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Virpiniemi Golf Oy ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. LIITE 1 1 VIRPINIEMI GOLF OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Virpiniemi Golf Oy ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. 2 YHTIÖN TOIMIALA Yhtiön toimialana on vuokraoikeuden nojalla hallita

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset Edelliset uutiset 10.5.2011 Kevättiedote lähetetty sähköpostilla (mm. alkeiskurssit, reikäpeli -cup jne.) 14.3.2011 KoKe + KoHo mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011

Lisätiedot

Syyskokous

Syyskokous Vihti Hill Side Golf & Country Club Oy Syyskokous 1.12.2016 Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 10 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat, päätetään rahoitusvastikkeiden rahastoimisesta

Lisätiedot

Oy Sea Golf Ab. Toimintakertomus ja tilinpäätös

Oy Sea Golf Ab. Toimintakertomus ja tilinpäätös Toimintakertomus ja tilinpäätös 1.12.2014-30.11.2015 Toimintakertomus tilikaudelta 1.1 1.12.2014-30.11.2015 Yleistä Oy Sea Golf Ab omistaa Rönnäsissä Loviisan Kaupungissa (31.12.2009 asti Pernajan kunnassa)

Lisätiedot

Pekka Lund 24.2.2015. Ikääntyneiden peliriippuvuus

Pekka Lund 24.2.2015. Ikääntyneiden peliriippuvuus Ikääntyneiden peliriippuvuus Ketä sinä ajattelet, kun alamme puhua ikäihmisten peliongelmista? Milloin pelaaminen on ongelmallista? Milloin pelaaminen on ongelmallista? Pelaamista ei tule ylipatologisoida:

Lisätiedot

Hallituksen esitys: Käsitellään yhtiön tilinpäätös. Vahvistetaan tilikauden 1.11.2013 31.10.2014 tuloslaskelma ja tase

Hallituksen esitys: Käsitellään yhtiön tilinpäätös. Vahvistetaan tilikauden 1.11.2013 31.10.2014 tuloslaskelma ja tase ASIALISTA 1 (3) Varsinainen yhtiökokous Kanavagolf Vääksy Oy 22.2.2015 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 22.2.2015 Kanavagolf Vääksy Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään sunnuntaina 22.2.2015 klo 15 alkaen Kanavagolfin

Lisätiedot

Hallisarjan uudistaminen

Hallisarjan uudistaminen Hallisarjan uudistaminen Parin viimeisen vuoden aikana ollessani sarjavastaavana olen havainnut useita ongelmia hallisarjan järjestämiseen liittyen. Järjestämisongelmien lisäksi joukkueiden ja pelaajien

Lisätiedot

Hill Side Golf & Country Club Oy. Yhtiökokous

Hill Side Golf & Country Club Oy. Yhtiökokous Hill Side Golf & Country Club Oy Yhtiökokous 1.12.2016 Työjärjestys 1 Kokouksen avaus 2 Valitaan kokouksen puheenjohtaja 3 Valitaan kokouksen sihteeri 4 Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

Lisätiedot

Lahden Golf Oy Kevätkokous

Lahden Golf Oy Kevätkokous Lahden Golf Oy Kevätkokous 04.04.2012 Esityslista: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen Puheenjohtaja Sihteeri Pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 10.50

SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 10.50 PÖRSSITIEDOTE 11.2.2004 KLO 10.50 SAMMON HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE Sampo Oyj:n hallitus on päättänyt tehdä 7.4.2004 järjestettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle seuraavat ehdotukset, joiden

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLISTEN YRITYSTEN SUPERPÄIVÄ TAMPERE 28.5.2013

YHTEISKUNNALLISTEN YRITYSTEN SUPERPÄIVÄ TAMPERE 28.5.2013 YHTEISKUNNALLISTEN YRITYSTEN SUPERPÄIVÄ TAMPERE 28.5.2013 Yhteiskunnallinen yritys ja muut yritysmuodot Henkilöyhtiöt Toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö Osakeyhtiöt Normaali osakeyhtiö Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 5.9.2014

Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 5.9.2014 Hereditas Elinkorkolaitoksesta osakeyhtiöksi 5.9.2014 1 Menestyksekästä sijoittamista jo 109 vuotta Elinkorkolaitos Hereditas perustettiin 4.6.1905 Keisarillisen Senaatin antaman toimiluvan perusteella.

Lisätiedot

Pystysuuntainen hallinta 2/2

Pystysuuntainen hallinta 2/2 Pystysuuntainen hallinta 2/2 Noora Veijalainen 19.2.2003 Yleistä Tarkastellaan tilannetta jossa: - Ylävirran tuottajalla on yhä monopoliasema - Alavirran sektorissa vallitsee kilpailu - Tuottaja voi rajoitteillaan

Lisätiedot

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 4.5.2004 RRu / Muutokset 2.0 18.5.2015 RRu / JymyGolf versio Sisälysluettelo 1 JYMYGOLF REIKÄPELI... 2

Lisätiedot

Muita asioita: Toimintasuunnitelma 2014 Kentänhoidon kehittäminen 2014 Lahden Golf katsaus

Muita asioita: Toimintasuunnitelma 2014 Kentänhoidon kehittäminen 2014 Lahden Golf katsaus Lahden Golf Oy Kevätkokous 20.03.2014 Esityslista: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen Puheenjohtaja Sihteeri Pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Oy Kråklund Golf Ab Ylimääräinen yhtiökokous ti 26.8.2014 klo 18:00. Extra bolagsstämma tis 26.8.2014 kl. 18:00

Oy Kråklund Golf Ab Ylimääräinen yhtiökokous ti 26.8.2014 klo 18:00. Extra bolagsstämma tis 26.8.2014 kl. 18:00 Oy Kråklund Golf Ab Ylimääräinen yhtiökokous ti 26.8.2014 klo 18:00 Oy Kråklund Golf Ab Extra bolagsstämma tis 26.8.2014 kl. 18:00 Jokamieskentän rakentaminen ja harjoitusalueiden perusparannus Hanke 2014

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2014 25.7.2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja

Lisätiedot

LOUNAIS-LIIGAN SÄÄNNÖT

LOUNAIS-LIIGAN SÄÄNNÖT LOUNAIS-LIIGAN SÄÄNNÖT JOHDANTO Lounaisliiga on joukkuekilpailusarja, jonka järjestämisoikeudet ovat Lounais-Suomen piirillä. Lounais-liigan säännöt ovat kolmiosaiset. Ne koostuvat Hallintosäännöstä, Kilpailusäännöistä

Lisätiedot

Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics www.hanken.fi

Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics www.hanken.fi Sijoittajan sanastoa Pörssisäätiön sijoituskoulu VERO 2014 Prof. Minna Martikainen Hanken School of Economics, Finland Sijoitusmaailman termistö ja logiikka, omat toimet ja näin luen. SIJOITUSMAAILMAN

Lisätiedot

MS-C2105 Optimoinnin perusteet Malliratkaisut 5

MS-C2105 Optimoinnin perusteet Malliratkaisut 5 MS-C2105 Optimoinnin perusteet Malliratkaisut 5 Ehtamo Demo 1: Arvaa lähimmäksi Jokainen opiskelija arvaa reaaliluvun välillä [0, 100]. Opiskelijat, joka arvaa lähimmäksi yhtä kolmasosaa (1/3) kaikkien

Lisätiedot

TALOUS JA TILINPÄÄTÖSILTA- PÄIVÄ 15.1.2013 PÄÄLAKIMIES ANU KÄRKKÄINEN

TALOUS JA TILINPÄÄTÖSILTA- PÄIVÄ 15.1.2013 PÄÄLAKIMIES ANU KÄRKKÄINEN TALOUS JA TILINPÄÄTÖSILTA- PÄIVÄ 15.1.2013 PÄÄLAKIMIES ANU KÄRKKÄINEN VARAINSIIRTOVEROLAIN UUDISTUS VARAINSIIRTOVEROLAIN UUDISTUS Voimaan 1.1.2013 (HE 125/2012) Muutoksia sovelletaan 1.3.2013 tai sen jälkeen

Lisätiedot

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016 FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016 Näissä määräyksissä säädetään liiton otteluissa annetuista varoituksista ja kentältäpoistoista seuraavista pelikielloista. Pelikiellot ovat kilpailun

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 30.7.2014 Osallistu Wine-kisaan. Pelilippuja myynnissä kokelaisille 15.6.2014 Mestaruuskisat onnistuivat hyvin. Voittajat kisatuloksia sivuilla ja valokuvissa

Lisätiedot

http://www.nelostuote.fi/suomi/rummikubsaan.html

http://www.nelostuote.fi/suomi/rummikubsaan.html Sivu 1/5 Pelin sisältö 104 numeroitua laattaa (numeroitu 1-13) 2 laattaa kutakin neljää väriä (musta, oranssi, sininen ja punainen) 2 jokerilaattaa, 4 laattatelinettä, pelisäännöt Pelin tavoite Tavoitteena

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

Syyskokous Esityslista

Syyskokous Esityslista Lahden Golf Oy Syyskokous 27.11.2013 Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen Puheenjohtaja Sihteeri Pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Gumböle Golfin jäsenkysely

Gumböle Golfin jäsenkysely Gumböle Golfin jäsenkysely 1. Sukupuoli? Nainen 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 24 26 28 30 32 34 36 38 40 42 44 46 48 Mies 2. Ikä? 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 24 26 28 30 32 alle 22 22-35 36-50 51-65

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 28.4.2014 Alkeiskursseja kokelaisille. Golf-jaos tukee osallistumista 14.4.2014 Pelilippuja myynnissä kokelaisille 6.2.2014 Mestaruuskisa 2014 pelataan Hyvinkäällä

Lisätiedot

Asymmetrinen informaatio

Asymmetrinen informaatio Asymmetrinen informaatio Luku 36 Marita Laukkanen November 24, 2016 Marita Laukkanen Asymmetrinen informaatio November 24, 2016 1 / 10 Entä jos informaatio tuotteen laadusta on kallista? Ei ole uskottavaa,

Lisätiedot

LOUNEA OY:N OSAVUOSIKATSAUS Q2/2017

LOUNEA OY:N OSAVUOSIKATSAUS Q2/2017 1 LOUNEA OY:N OSAVUOSIKATSAUS Q2/2017 Julkaisuvapaa 31.8.2017 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Lounea konsernin liikevaihto ja liikevoitto oli toisella vuosineljänneksellä viime vuoden tasolla.

Lisätiedot

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang 1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop

Lisätiedot

Aineiston rakenne % Sukupuoli Mies Nainen

Aineiston rakenne % Sukupuoli Mies Nainen Aineiston rakenne % 2009 2011 2012 2014 2015 Sukupuoli Mies 79 70 70 80 81 Nainen 21 30 30 20 19 Ikä alle 18 4 1 3 1 1 18-29 8 7 8 4 4 30-54 39 40 32 45 44 yli 55 48 51 57 49 51 Onko osakas osakas 49 48

Lisätiedot

GOLF TALMA OY - TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kauden 2011 toimintasuunnitelma pohjautuu hallituksen laatimaan Talma 2020 strategiaan. Strategia esitellään yhtiökokoukselle 1.3.2011. Talous Hoitovastikkeeseen

Lisätiedot

MIKROTEORIA, HARJOITUS 6 YRITYKSEN JA TOIMIALAN TARJONTA JA VOITTO TÄYDELLISESSÄ KILPAILUSSA, SEKÄ MONOPOLI

MIKROTEORIA, HARJOITUS 6 YRITYKSEN JA TOIMIALAN TARJONTA JA VOITTO TÄYDELLISESSÄ KILPAILUSSA, SEKÄ MONOPOLI MIKROTEORIA, HARJOITUS 6 YRITYKSEN JA TOIMIALAN TARJONTA JA VOITTO TÄYDELLISESSÄ KILPAILUSSA, SEKÄ MONOPOLI 1a. Täydellisen kilpailun vallitessa yrityksen A tuotteen markkinahinta on 18 ja kokonaiskustannukset

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 13.6.2011 Koke /KOHO-golfmestaruuskisojen tulokset 8.6.2011 Pelilippuja tarjolla, Reikäpeli-cup alkanut, mestaruuskisassa 77 osallistujaa Tapahtumat Johtokunta

Lisätiedot

LYHYT JOHDATUS JA OPAS GOLFOSAKKEEN HANKINTAAN

LYHYT JOHDATUS JA OPAS GOLFOSAKKEEN HANKINTAAN ESPOO RINGSIDE GOLF OY Sivu 1 / 5 Yleistä Golfosakkeen omistaminen tarkoittaa nimensä mukaisesti golfyhtiön, eli osakeyhtiön (oy) omistamista. Golfyhtiössä on yleensä 800 1 000 osaketta per 18 väylää.

Lisätiedot

Osakas A-osakkeet B-osakkeet

Osakas A-osakkeet B-osakkeet 1 (5) LISÄSOPIMUS 28.2.2013 PÄIVÄTTYYN TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY:N OSAKASSOPIMUKSEEN A-lisäosakkeet / VSS-tila 1. OSAPUOLET Osakas A-osakkeet B-osakkeet Finprop Tapiola Oy (Y-tunnus: 1749679-4) 460

Lisätiedot

Mielipidekartoitus 2008

Mielipidekartoitus 2008 Mielipidekartoitus 28 Pelioikeuteni perustuu 73 7 5 omaan osakkeeseen vuokrapelioikeuteen yrityksen pelioikeuteen 2 1 1 17 Vastaukset yhteensä 237 kpl Tasoitukseni on 35 35 27 25 hcp -5 2 19 hcp 6-12 hcp

Lisätiedot

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen Osapuolia ovat: 2. 1. Helsingin kaupunki, y-tunnus 0215438-8 Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 29.4.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Golfseura Jäsentutkimus. Golfseura. Loppuraportti. Reconos

Golfseura Jäsentutkimus. Golfseura. Loppuraportti. Reconos RECONOS Golfseura Loppuraportti Johdanto Tutkimuksen toimeksiantaja, tekijä ja ajankohta Projekti Golf jäsentutkimus Tutkimuksen tekijä Ky Vastaava tutkija Kari Ehari Ajankohta Joulukuu 5 Toimeksiantaja

Lisätiedot

ASIALISTA 1 (3) Varsinainen yhtiökokous Kanavagolf Vääksy Oy 22.2.2015 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 22.2.2015 Kanavagolf Vääksy Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään sunnuntaina 22.2.2015 klo 15 alkaen Kanavagolfin

Lisätiedot

Omakustannushintainen mankalatoimintamalli. lisää kilpailua sähköntuotannossa

Omakustannushintainen mankalatoimintamalli. lisää kilpailua sähköntuotannossa Omakustannushintainen mankalatoimintamalli lisää kilpailua sähköntuotannossa Mankalatoimintamalli lisää kilpailua sähkömarkkinoilla Omakustannushintainen mankalatoimintamalli tuo mittakaava- ja tehokkuusetuja

Lisätiedot

Lahden Golf Oy Syyskokous Esityslista

Lahden Golf Oy Syyskokous Esityslista Lahden Golf Oy Syyskokous 29.11.2016 Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen Puheenjohtaja Sihteeri Pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat 3. Osanottajat, kokouksen laillisuus,

Lisätiedot

I samarbejde med: Yhteistyössä:

I samarbejde med: Yhteistyössä: I samarbejde med: Yhteistyössä: MENESTYSTEKIJÄT 1. Asiakasuskollisuus 6 % pelaajista jättää golfin - miksi? 67 % golfin jättävistä pelaa tasoituksella 37 tai yli Uskollisuus = Pysyvyys = Tuotto 2. Uudet

Lisätiedot

KEIMOLA GOLFIN ASIAKASOPAS. eli Käsikirja 2012

KEIMOLA GOLFIN ASIAKASOPAS. eli Käsikirja 2012 KEIMOLA GOLFIN ASIAKASOPAS eli Käsikirja 2012 Ohjeita & neuvoja kentällä ja klubilla käyttäytymiseen. Sisältää käytännön tietoa toiminnasta, aukioloajoista, golfauton vuokraamisesta, green fee-eduista

Lisätiedot

KAUPINTATILIEN KÄYTTÖ JA ASIAKASTOIMEKSIANTOJEN SELVITYSTOIMINNASSA KÄYTETTÄVÄT MENETTELYTAVAT

KAUPINTATILIEN KÄYTTÖ JA ASIAKASTOIMEKSIANTOJEN SELVITYSTOIMINNASSA KÄYTETTÄVÄT MENETTELYTAVAT 1 KAUPINTATILIEN KÄYTTÖ JA ASIAKASTOIMEKSIANTOJEN SELVITYSTOIMINNASSA KÄYTETTÄVÄT MENETTELYTAVAT 2 1 Yleistä... 3 2 Kaupintatilin käyttö... 3 2.1 Toimeksiantojen toteuttaminen ja kaupintatilin käyttö kaupan

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy LUONNOS OSAKASSOPIMUS 5.10.2016 Jykes Kiinteistöt Oy 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Osapuolet... 3 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 3 3. Yleisvelvoite... 3 4. Yhtiön hallinto ja omistajaohjaus... 3 5. Osakkeiden

Lisätiedot

Päästökaupasta Kiotoperiodilla 2008-2012 -90 luvun pankkituen suuruinen tulonsiirto sähkönkäyttäjiltä voimantuottajille

Päästökaupasta Kiotoperiodilla 2008-2012 -90 luvun pankkituen suuruinen tulonsiirto sähkönkäyttäjiltä voimantuottajille SUOMEN ELFI OY KANNANOTTO Antti Koskelainen 1 (5) 1.8.2007 Päästökaupasta Kiotoperiodilla 2008-2012 -90 luvun pankkituen suuruinen tulonsiirto sähkönkäyttäjiltä voimantuottajille 1. Pohjoismainen sähkö

Lisätiedot

SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA

SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA Sopimustyypit ja niiden valinta Kaksi päävaihtoehtoa ovat liiketoiminnan myynti (liiketoimintakauppa) ja yrityksen itsensä, eli ns. oikeushenkilön, myynti (osuus

Lisätiedot

2 a (23.8.2013/626) Kunnan toiminta kilpailutilanteessa markkinoilla

2 a (23.8.2013/626) Kunnan toiminta kilpailutilanteessa markkinoilla Hallitus 115 30.04.2014 Keskussairaalan satunnaisen ylikapasiteetin myynti 173/00.04.01.01/2014 EKSTPHAL 115 Eksotessa on joissain erikoissairaanhoidon palveluissa, kuten syövän sädehoidossa ja synnytyksissä,

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA Tämä osakassopimus (jäljempänä Sopimus) on solmittu seuraavien osapuolten välillä: 1. Helsingin kaupunki (Y-tunnus 0201256-6),

Lisätiedot

St. Laurence Golf - Golfia Parhaimmillaan

St. Laurence Golf - Golfia Parhaimmillaan St. Laurence Golf - Golfia Parhaimmillaan St. Laurence Golfin arvot Golfperinteiden kunnioittaminen Ympäristön huomioiminen Jatkuva kehittäminen Toisten huomioiminen Toimivat palvelut Sujuva peli Aukiolo

Lisätiedot

SEB GYLLENBERG RAHASTOYHTIÖ OY:N OMISTAJAOHJAUSTA KOSKEVAT PERIAATTEET (CORPORATE GOVERNANCE)

SEB GYLLENBERG RAHASTOYHTIÖ OY:N OMISTAJAOHJAUSTA KOSKEVAT PERIAATTEET (CORPORATE GOVERNANCE) 1 SEB GYLLENBERG RAHASTOYHTIÖ OY:N OMISTAJAOHJAUSTA KOSKEVAT PERIAATTEET (CORPORATE GOVERNANCE) SEB Gyllenberg Rahastoyhtiö Oy:n (jäljempänä Rahastoyhtiö) hallitus on hyväksynyt nämä omistajaohjausta koskevat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

1. Konserttisali 2. Konserttisalin lämpiö- ja aputilat 3. Taiteilijakahvio

1. Konserttisali 2. Konserttisalin lämpiö- ja aputilat 3. Taiteilijakahvio Salassa pidettävä kohtien 5, 6, 7 ja 8 osalta, JulkL 24 1 mom. 17 ja 20 kohta OSAKASSOPIMUS 1 Osapuolet 1.1 Helsingin kaupunki PL 1, 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6 1.2 Yleisradio Oy Radiokatu

Lisätiedot

PAINOPISTEALUEET Yhtiön hallituksen työskentelyn painopisteet toimintavuonna ovat:

PAINOPISTEALUEET Yhtiön hallituksen työskentelyn painopisteet toimintavuonna ovat: NURMIJÄRVEN GOLFKESKUS OY Hallitus 15.12.2016 Yhtiökokous 19.1.2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 PAINOPISTEALUEET Yhtiön hallituksen työskentelyn painopisteet toimintavuonna 1.11.2016 31.10.2017 ovat:

Lisätiedot

Näytesivut LAATIMINEN. 5.1 Lainaosuuslaskelmamalleja esimerkkien muodossa

Näytesivut LAATIMINEN. 5.1 Lainaosuuslaskelmamalleja esimerkkien muodossa 5 LAINAOSUUSLASKELMAN LAATIMINEN 5.1 Lainaosuuslaskelmamalleja esimerkkien muodossa Kuten edellä on todettu, lainaosuuslaskelmat ovat muokkautuneet kentällä nykymuotoonsa. Kirjanpitolautakunnan 7.12.2010

Lisätiedot