Vähemmistöjen erityisen suojan epäoikeudenmukaisuudesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vähemmistöjen erityisen suojan epäoikeudenmukaisuudesta"

Transkriptio

1 Vähemmistöjen erityisen suojan epäoikeudenmukaisuudesta Valtakunnansyyttäjänvirasto julkaisi raportin 1 rangaistavan vihapuheen levittämisestä Internetissä, mikä on raportin laatineen työryhmän muodikas kiertoilmaisu laille kansanryhmää vastaan kiihottamisesta 2. Sananvapauden puolesta ry on aiemmin kommentoinut useita oikeustapauksia, joissa kyseistä lakia on sovellettu sananvapautta kohtuuttomasti rajoittaen. Näissä kannanotoissaan yhdistys on kiinnittänyt huomiota teon kuvauksen, lähinnä panettelun ja solvaamisen, oikeuskäsittelyissä alati venyviin käsitteisiin. Tässä julkilausumassa yhdistys keskittyy työryhmän perusteluihin vähemmistöjen erityiselle suojalle eli sille, että lakia ei sovelleta enemmistöjen uhkaamisesta, panettelusta ja solvaamista rankaisemiseksi. Asiassa on tiivistetysti kyse siitä, että työryhmän mukaan laki suojelee erityisesti vähemmistöryhmiä, jotka ovat yhteiskunnassa sosiaalisesti heikommassa asemassa, mutta sen soveltamista enemmistöryhmien suojaksi rajoittaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 10:nnen artiklan edellyttämä sananvapauden rajoittamisen välttämättömyys. Lähtökohtaisesti työryhmä tarjoaa siis enemmistölle suomalaisista sopimusta harvinaisen huonoilla ehdoilla: enemmistöön kuuluva, vaikka hän ei koskaan olisi saanut siitä mitään konkreettista hyötyä, häviää niin sananvapauden käyttäjän kuin suojan kohteenkin asemassa. Työryhmän argumentti on kuitenkin kyseenalainen jo lähtökohtaisesti: se perustelee sosiaalisella asemalla valikoivaa tulkintaa laista, jonka tarkoitus on sen omasta mielestä suojella ihmisarvoa. Työryhmän mukaan perustuslain vaatimus ihmisarvon loukkaamattomuudesta ilmaisee perustavanlaatuisten oikeuksien yleisinhimillisen perustan ja kysymyksessä olevan käsitteen katsotaan viittaavan kaikkien ihmisyksilöiden periaatteelliseen yhdenvertaisuuteen. Tästä periaatteellisesta yhdenvertaisuudesta huolimatta työryhmän mukaan ihmisarvoa loukkaavan teon rangaistavuus on suhteessa kohteena olevan ryhmän sosiaaliseen asemaan. Jos sananvapautta rajoitetaan vähemmistöjen ihmisarvon suojelemiseksi, mutta vastaavaa enemmistöihin kohdistuvaa puhetta ei pidetä rangaistavana, annetaan ymmärtää, että enemmistöjen ihmisarvo on vähäisempi kuin vähemmistön. Tällöin ihmiset eivät enää ole periaatteellisesti yhdenvertaisia, ja työryhmän perustelu vähemmistöjen erityisen suojan puolesta kumoaa itsensä. Ihmisarvo ei periaatteellisesta yhdenvertaisuudesta kiinni pidettäessä voi riippua sosiaalisesta asemasta, koska sosiaalinen asema on suhteellista. Vähemmistöjen erityisen suojan perusteleminen sosiaalisella asemalla onkin epäoikeudenmukaista enemmistöihin kuuluvien yksilöiden kannalta, koska harvemmin missään kansanryhmässä kaikki ovat samalla tavalla sosiaalisesti sen enempää heikommassa kuin vahvemmassakaan asemassa johonkin toiseen ryhmään kuuluviin ihmisiin verrattuna. Esimerkiksi niin sanotun valtaväestön sisällä heikommassa asemassa olevat saattavat kokea työryhmän kollektivismin

2 hyvinkin epäoikeudenmukaisena, jos heiltä evätään suojelu heidän ihmisarvoonsa kohdistuvilta loukkauksilta vain siksi, että he assosioituvat viiteryhmänsä vahvemmassa asemassa oleviin. Itse asiassa käsite valtaväestö on harhaanjohtava, koska valta tyypillisesti keskittyy harvoille. Merkittävä osa suomalaisista ei edes ole asemassa, jossa on mahdollista syrjiä mitään vähemmistöä. Näitä näkökohtia tukee työryhmän oma myönnytys siinä, että valtakunnallisesti valtaväestöön kuuluvat henkilöt voivat paikallisesti muodostaa vähemmistön. Ihan yhtä hyvin voidaan huomauttaa, että Suomen valtaväestö muodostaa globaalissa mittakaavassa paikallisesti vähemmistön. 4 On syitä pitää vähemmistöjen sosiaalisesti heikompaa asemaa vain kiertoilmaisuna valtiovallan poliittiselle suosiolle. Ne kansanryhmät, joita suojellaan vihapuheilta, eivät nimittäin edes ole kaikkein heikoimmassa asemassa. Siinä vaiheessa, kun vähemmistö saa laillisesti tunnustetun ja suojellun aseman, sen oikeuksia uhkaavat on jo marginalisoitu. Kaikki työryhmän raportissa erityisen suojan kohteiksi mainitut kansanryhmät ovat siis tosiasiallisesti paremmassa asemassa kuin ne (vähemmistöt), joita ei mainita suojan kohteina. Kansanryhmän sosiaalista asemaa ei määritä ensisijaisesti sen koko vaan sen mahdollisuudet vaikuttaa vallanpitäjiin. Tästä syystä esimerkiksi pedofiilejä ei pidetä erityisen suojan kohteina, vaikka jo sellainen yleistävä väite, että pedofiilit raiskaavat lapsia, täyttää työryhmän mukaan panettelun tuntomerkit, sillä kaikki pedofiilit eivät ryhdy rikollisiin tekoihin lapsia vastaan. Teon tunnusmerkistön laaja tulkinta pakottaa siis tinkimään oikeusvaltioperiaatteesta, kun oikeuslaitos ei viitsi rajoittaa sananvapautta vihatun vähemmistön takia. Juuri tästä syystä vähemmistöjen erityisen suojan kannattajilla on ilmeinen tarve kieltää esimerkiksi pedofiilien asema kansanryhmänä, vaikka lakitekstissä mainitaan seksuaalinen suuntautuminen ja vammaisuus suojan kohteiksi ja vielä laajennetaan näitä perusteita erillisen rinnastuslausekkeen kautta. 5 Itse asiassa työryhmän käytössä koko kansanryhmän käsite on lähtökohtaisesti tarkoitushakuinen: Esimerkiksi sellainen yleistävä väite, jossa kokonaisen kansanryhmän esitetään syyllistyneen rikoksiin tai niihin rinnastettaviin halveksittaviin tekoihin, on jo sen vuoksi paikkaansa pitämätön, että rikoksiin ja vastaaviin tekoihin syyllistyvät aina yksilöt. Samalla logiikalla kuitenkin rikosten uhrit ovat tyypillisesti yksittäisiä ihmisiä eivätkä kansanryhmiä. Nyt uhrina ollessaan yksittäinenkin henkilö voi tehdä kokonaisesta vähemmistöstä uhrin, mutta rikokseen syyllistyessään hän on yksin syyllinen. Lisäksi väite vähemmistöjen tarvitsemasta erityisestä suojasta käsittää sen yleistyksen, että enemmistöt ovat kokonaisuudessaan valmiita toimimaan vähemmistöjä vastaan, sillä enemmistöjen vähemmistöille muodostama uhka perustuu juuri oletukselle enemmistön määrällisestä ylivoimasta. Työryhmän logiikalla tämä on panettelua, koska rikokseen eli kansanryhmää vastaan kiihottamiseen syyllistyy aina yksittäinen ihminen eikä koko enemmistö. Työryhmä perustelee vähemmistöjen erityistä suojaa siis

3 sellaisella yleistävällä olettamalla, jota se itse vähemmistöistä esitettynä pitäisi kansanryhmää vastaan kiihottamisena. Työryhmä myöntää, että [p]oliittinen vakaumus voi monessa suhteessa rinnastua esimerkiksi uskonnolliseen vakaumukseen. Poliittiset ryhmittymät jäävät kuitenkin käytännössä panettelu- ja solvaamistunnusmerkistön ulkopuolelle yhteiskunnallisen ja poliittisen keskustelun erityisen vahvan sananvapaus- suojan perusteella. Toisin sanottuna, työryhmän mukaan lain (laajan) tunnusmerkistön soveltaminen poliittisten ryhmittymien suojaksi johtaisi sananvapauden rajoituksiin sen erityisen vahvasti suojatulla alueella, vaikka tuomiot kansanryhmää vastaan kiihottamisesta annetaankin tyypillisesti nimenomaan yhteiskuntaa ja politiikkaa koskevista kannanotoista koska poliittinen keskustelu ei kohdistu vain poliittisiin ryhmittymiin. Lisäksi työryhmä itse rajaa ihmisarvoa loukkaavien mielipiteiden esittämisen poliittisen sananvapauden ulkopuolelle sille annetusta erityisen vahvasta asemasta huolimatta. Tästä huolimatta poliittiset vakaumukset jätetään lain suojaamien kohderyhmien ulkopuolelle, vaikka historia tarjoaa riittävästi esimerkkejä systemaattisista ihmisoikeusloukkauksista poliittisen vakaumuksen perusteella. Tässä yhteydessä on painotettava, että uskontoon rinnastettuna poliittinen vakaumus ei tarkoita niinkään poliittisia puolueita tai muita (poliittisia) yhdistyksiä sen enempää kuin uskonto jonkin uskonnon julkisia instituutioita. Kyse on nimenomaan jotain poliittista vakaumusta tunnustavista ihmisistä, joita on mahdollista uhata, panetella ja solvata siinä missä jotain uskontoakin tunnustavia ihmisiä. Poliittisen mielipiteen perusteella muodostuneilla ryhmillä on lisäksi erilainen luonne kuin sellaisilla ryhmillä, jotka muodostuvat synnynnäisten ominaisuuksien ja identiteetin perusteella. Yhteiskunnallisten ja poliittisten mielipiteiden perusteella muodostuvat ryhmät eivät samalla tavoin ole pysyviä ja ne perustuvat henkilöiden vapaaehtoisiin valintoihin. Työryhmän perustelu on käsittämätön: ikään kuin poliittisella vakaumuksella ei olisi mitään tekemistä identiteetin kanssa ja että uskonnot eivät perustuisi henkilöiden vapaaehtoisiin valintoihin! Suuri osa Suomessa rekisteröidyistä uskonnoista harjoittaa aktiivista käännytystyötä tai ainakin hyväksyy käännynnäisiä, joten uskonto on valintakysymys tai sitten Suomessa on vihapuheita vakavampi ihmisoikeusongelma: uskontoon pakottaminen. Poliittinen vakaumus ei ole sekään täysin vapaa valinta. Poliittinen vakaumus perustuu usein sellaisille materiaalisille olosuhteille, jotka ovat vain osittain suoraa seurausta yksilön vapaaehtoisista valinnoista, loppujen ollessa omien valintojen kerrannaisvaikutuksia tai vanhemmilta periytyviä puhumattakaan nyt henkilökohtaisista luonteenpiirteistä. Näiden olosuhteiden seurauksena

4 yksittäinen ihminen ei omien etujensa nimissä valitse politiikassa kuin rajallisesta määrästä vaihtoehtoja. Työryhmä tietää, että kansanryhmää vastaan kiihottamisen soveltaminen poliittisiin vakaumuksiin vaikeuttaisi keskustelua yhteiskunnallisista asioista, mutta niinhän se tekee jo nyt. Raportin irvokkain piirre onkin sen ilmaisema huoli sananvapauden toteutumisesta, jos kansanryhmiä kohdeltaisiin yhdenvertaisesti: Edelleen huomiota tulkinnassa on kiinnitettävä säännöksen sananvapautta rajoittavaan merkitykseen: mitä laajemmaksi suojan kohteet määritellään, sitä laajemmasta sananvapauden rajoituksesta on kysymys. Sananvapauden rajoittamisen edellytyksenä oleva välttämättömyyskriteeri puoltaa yleisesti ottaen mieluummin suojan kohteiden supistavaa kuin rinnastuslausekkeen avulla tapahtuvaa laajentavaa tulkintaa. Erityisen suojan kohteena olevien kansanryhmien koostumus halutaan siis tulkita mahdollisimman suppeasti sananvapauden suojelemiseksi. Paljon perustellumpaa olisi kuitenkin huolehtia teon tunnusmerkistön tulkitsemisesta. Jos sananvapaus voidaan taata vain siten, että (liian) laajasti määriteltyä lakia sovelletaan valikoiden vain tiettyjen henkilöiden tai ihmisryhmien suojaksi, mikä tahansa valtio voisi julistaa kunnioittavansa sananvapautta kriminalisoidessaan vain opposition kannattajien mielipiteenilmaisut eikä myös omien kannattajiensa vastaavia mielipiteenilmaisuja. Joka tapauksessa lakitekstissä annetaan iso joukko kansanryhmiä määritteleviä ominaisuuksia ja vielä mahdollisuus jollain niihin rinnastettavalla muulla perusteella laajentaa suojattujen ryhmien joukkoa entuudestaankin. Jos lainsäätäjän tarkoitus oli, että erityisen suojan kohteet tulkitaan suppeasti, se tuskin olisi kirjoittanut lakitekstiin yhtä kattavaa luetteloa erilaisia kansanryhmiä ja jättänyt mahdollisuutta laajentaa tätä joukkoa rinnastusten kautta. Perustellumpi tulkinta välttämättömyyskriteeristä olisi tulkita teon kuvaus suppeammin, koska siihen ei ole lakitekstissä liitetty vastaavaa rinnastuslauseketta. Toisekseen on syytä kysyä millainen yhteiskunnallinen välttämättömyys edes edellyttää, että enemmistöihin kohdistuviin uhkauksiin, panetteluun tai solvaamiseen ei saisi puuttua, sillä onhan tällaisessa vihapuheessa kyse työryhmän mukaan ihmisarvoa loukkaavien lausumien esittämisestä. Työryhmä itse asiassa myöntää epäsuorasti, että tällaisten lausumien esittämisen kriminalisoiminen rajoittaa myös sellaistenkin yhteiskuntaa koskevien mielipiteiden esittämistä, jotka eivät ehkä olekaan sananmukaisesti kiihottamista kansanryhmää vastaan. Toisin sanottuna uhkaaminen, panettelu ja solvaaminen kattavat paljon muutakin kuin nämä ilmaisut ilmimerkityksessään, joten niissä ei ole vähemmistöjenkään suojaksi käytettyinä kyse mistään triviaalista sananvapauden rajoituksesta. Muutenhan lakia voitaisiin soveltaa enemmistöihinkin ilman kummempaa huolta sananvapauden rajoittumisesta. Säännöksen sanamuoto ei poissulje sen soveltamista lausumiin, joita kohdistetaan valtaväestöä vastaan. Kynnys säännöksen soveltamiseen tällaisiin lausumiin on kuitenkin varsin korkea

5 ottaen huomioon esitöissä säännökseen liitetty vähemmistöjä suojaava tarkoitus. Vaatimus siitä, että sananvapautta saa rajoittaa vain, milloin se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa, rajoittaa myös mahdollisuuksia soveltaa säännöstä valtaväestöön kohdistuviin lausumiin. Koska valtaväestö vain hyvin harvoin on säännöksen tarkoittaman erityisen suojan tarpeessa, sananvapauden rajoittamisen edellytyksenä oleva välttämättömyyskriteeri täyttyy vain harvoin valtaväestöön kohdistuvien lausumien ollessa kysymyksessä. Säännös voinee tulla sovellettavaksi valtaväestöön kohdistuvan teon osalta lausuman ollessa erityisen vakava (esim. suoranainen väkivaltaan yllyttäminen). Ensinnäkin, lain perusteleminen vähemmistöjen suojelulla ei tarkoita, etteikö sitä tulisi soveltaa enemmistöihin. Ei ole lainkaan tavatonta, että jokin laki saa alkunsa jonkin pienen ryhmän syistä tai tarpeista, mutta lain säätämistarkoitus ei yleensä johda sen soveltamiseen valikoivasti vain kyseiseen ryhmään. Työryhmä käsittää kansanryhmää vastaan kiihottamisen kohdistuvan vain yhdestä ryhmästä toiseen ja tietysti vain enemmistöstä vähemmistöön. Näin se on kuitenkin vain sokea kaikille muille tavoille, jotka yhtä lailla saattavat vaikuttaa yhteen kansanryhmään kuuluvien ihmisten (kielteisiin) käsityksiin muista ryhmistä. On täysin mahdollista, että vähemmistö provosoi enemmistön itseään vastaan tai että enemmistöstä enemmistöön kohdistettu arvostelu esimerkiksi näennäisen itsekritiikin nimissä vain vahvistaa vähemmistöjen ennakkoluuloja enemmistöistä. Tällaiset näkökohdat osoittavat, kuinka yksipuoliset ja epäsymmetriset sananvapauden rajoitukset ovat paitsi epäreiluja myös epätarkoituksenmukaisia, jos niitä perusteellaan vähemmistöjen turvallisuudella. 6 Työryhmän enemmistöille tekemä myönnytys on sekin mielivaltainen. Jos vähemmistöjen erityistä suojaa perustellaan sillä, että ne ovat sosiaalisesti heikommassa asemassa pelkästään lukumääräisesti, miksi laki soveltuisi enemmistöjen suojaksi juuri suoranaisen väkivaltaan yllyttämisen osalta? Unohdettakoon tässä nyt täysin se implikaatio, että ihmisarvon loukkaaminen (panettelemalla tai solvaamalla) ei työryhmän logiikalla ole erityisen vakava teko. Joka tapauksessa kyseessä on työryhmän oma tulkinta, sillä lakitekstissä ei lue mitään sellaista, joka oikeuttaisi erottelun vähemmän tai erityisen vakavan kansanryhmää vastaan kiihottamisen välillä. Erottelu enemmistöihin ja vähemmistöihin on kuitenkin mielekäs vain sillä edellytyksellä, että enemmistö kokonaisuudessaan muodostaa konkreettisen uhan suojeltavana olevalle vähemmistölle. Tämä on kuitenkin mahdollista vain, jos enemmistö toimii kokonaisuudessaan. Enemmistö ei kuitenkaan tue yksimielisesti siihen kuuluvia yksilöitä tai sitä omastaan mielestään edustavia ryhmiä kuin jokin sotilasosasto. Niin kauan, kun suojan kohteena on abstrakti (ihmisarvo), kansanryhmien eriarvoista kohtelua ei voida perusteella minkään kuvitteellisen konfliktin osapuolten konkreettisten, lukumääriin perustuvien valtasuhteiden kautta, varsinkin kun vähemmistöryhmä saattaa olla paremmin järjestäytynyt kuin enemmistö. Lukumääriin vetoaminen on siis pelkkä

6 harhautus, jolla pyritään kiemurtelemaan ulos lain vaikutuksista kaikkien sananvapauteen. Varsinkin tiukasti yhtä pitävä vähemmistö nimittäin pystyy saamaan aikaan konkreettisia seuraamuksia enemmistöihin kuuluville ihmisille puhumattakaan nyt enemmistöjä sisällöltään uhkaavien, panettelevien ja solvaavien lausumien levittämisestä. Työryhmän argumentointi sotkeutuu siis omaan tarkoitushakuisuuteensa. Se pitää rangaistavana tekona uhkaavien, solvaavien ja panettelevien lausumien levittämistä ja rinnastaa kansanryhmää vastaan kiihottamisen rikoksena kunnianloukkaukseen. Rikoksen tunnusmerkistö ei edellytä minkään seuraamuksen syntymistä vaan riittää, että tekijä on ymmärtänyt levittämiensä lausumien uhkaavan, solvaavan tai panettelevan sisällön. Mikä tahansa vähemmistö, tai mihin tahansa vähemmistöön kuuluva yksittäinen henkilö, voi esittää lausumia, jotka sisältönsä puolesta uhkaavat, panettelevat tai solvaavat enemmistöä, vaikka ne eivät olisikaan omiaan kohdistamaan enemmistöä kohtaan minkäänlaista todellista uhkaa. Laki voisi siis suojella epäsymmetrisesti vähemmistöjä enemmistöiltä vain sillä ehdolla, että se edellyttäisi teon olevan omiaan aiheuttamaan uhan teoista, joita lailla halutaan ehkäistä. Tällaisen varauksen lukeminen lakiin edellyttäisi kuitenkin vain sellaista johdonmukaisuutta, että myös kaikissa niissäkin tapauksissa, joissa epäilty kuuluisi enemmistöön ja kohde olisi vähemmistö, olisi otettava huomioon missä määrin kiihottaminen tosiasiassa olisi omiaan saamaan enemmistön kokonaisuudessaan jotain vähemmistöä vastaan. Sananvapauden puolesta ry tähdensi jo aiemmassa kannanotossaan, ettei enemmistöjen ja vähemmistöjen yhdenvertainen kohtelu vähennä millään tavalla vähemmistöjen nauttimaa suojaa. Itse asiassa yhdenvertainen kohtelu saattaisi jopa lisätä sitä lisäämällä kunnioitusta lakia kohtaan. Sellaiset tarkoitushakuiset perustelut, joissa johdonmukaista on ainoastaan enemmistöjen asettaminen tosiasiallisesti heikompaan asemaan, ovat vain syrjintää puolustavia. Yhdenvertaisen kohtelun uhka sananvapaudelle on vain tekosyy. Sananvapauden kannalta olisi tärkeämpää huolehtia siitä, että teon tunnusmerkistö ei anna mahdollisuuksia rajoittaa kenenkään sananvapautta liikaa. Vähemmistöjen erityinen suoja nimittäin liioitellaan, jos se enemmistöihin ulotettaessa rajoittaisi sananvapautta enemmän kuin demokraattisessa yhteiskunnassa on välttämätöntä. Tampereella, Sananvapauden puolesta ry:n hallitus Oula Lintula, puheenjohtaja Mikko Tanni, varapuheenjohtaja Pasi Kylliö

7 1 7AEF00421F53/$file/ %20ty%C3%B6ryhm%C3%A4raportti%20finaali.pdf Jokin aika sitten kolme helsinkiläistä mukiloitiin suomalaisuuden takia. Olivatko tapauksessa sosiaalisesti heikommassa asemassa suomalaiset uhrit vai tekoon syyllistyneet kaksi ulkomaalaista miestä? 5 Erityistä suojaa nauttivien kansanryhmien mielivaltaiset valintaperusteet rinnastuvat esimerkiksi siihen, että Suomen valtio on kieltäytynyt antamasta virallista uskonnollisen yhdyskunnan asemaa uuspakanallisille uskonnoille vedoten kriteereihin, jotka on laadittu hierarkkisten ja dogmaattisten kirjauskontojen näkökulmasta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi lakia uskonrauhan rikkomisesta ei sovelleta uuspakanallisten uskontojen suojaksi vain näiden uskontojen ominaispiirteiden vuoksi. 6 Tähän liittyy läheisesti se yleinen käsitys, että muista (etnisistä ja uskonnollisista) ryhmistä ei saisi esittää samansisältöisiä väitteitä kuin omasta viiteryhmästä. Näkemys on tietysti kohtuuton jo siinä mielessä, että sen seurauksena juuri niihin ryhmiin, jotka onnistuvat vaientamaan oppositionsa, kohdistuu käytännössä kaikkein vähiten arvostelua, vaikka juuri nämä ryhmät sitä kaikista eniten ansaitsivatkin. Toisaalta näkemys on myös absurdi siinä mielessä, että ihmiset säännönmukaisesti kuitenkin arvostelevat myös muita ryhmiä kuin omiaan. Miksi etninen tausta ja uskonto muodostaisivat tässä suhteessa poikkeuksen? Kyse on kuitenkin loppujen lopuksi moraalisesta ongelmasta: halutaanko valtiovallan virallistavan lainsäädännössään ihmisryhmien välisiä eroja ylläpitävän kollektivismin.

SISÄLLYS I KOMMENTAARI 1 JOHDANTO 15

SISÄLLYS I KOMMENTAARI 1 JOHDANTO 15 7 I KOMMENTAARI 1 JOHDANTO 15 2 VIHAPUHE SUOMEN RIKOSOIKEUDESSA 19 2.1 Vihapuheen sääntelyn perusta 19 2.2 Vihapuheen määritelmä 21 2.3 Rangaistava vihapuhe 23 2.4 Vihapuhe ja sananvapaus 24 2.4.1 Sananvapaus

Lisätiedot

EDUSKUNNAN VASTAUS 332/2010 vp. Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta

EDUSKUNNAN VASTAUS 332/2010 vp. Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta EDUSKUNNAN VASTAUS 332/2010 vp Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien välityksellä tehtyjen luonteeltaan

Lisätiedot

Valtakunnalllinen etno + 7 alueellista etnoa = 300 jäsentä

Valtakunnalllinen etno + 7 alueellista etnoa = 300 jäsentä Etnisten suhteiden neuvottelukunta * Keitä me olemme? Valtakunnalllinen etno + 7 alueellista etnoa = 300 jäsentä - verkosto - jäsenten tuoma laaja asiantuntemus - jäsenten laajat verkostot - mukana keskeiset

Lisätiedot

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan. Matti Jutila

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan. Matti Jutila Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan Matti Jutila #ihmisoikeudet #nuorisotyö @ihmisoikeus @JutilaMatti Tarjolla tänään o Mitä oikeuksia puolustamme, kun vastustamme vihapuhetta?

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta 5.10.201 Mitä on yhdenvertaisuus? Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja ettei ketään saa syrjiä

Lisätiedot

Reseptioanalyyttinen näkökulma rangaistavan vihapuheen tarkasteluun

Reseptioanalyyttinen näkökulma rangaistavan vihapuheen tarkasteluun Reseptioanalyyttinen näkökulma rangaistavan vihapuheen tarkasteluun Kuinka aggressio otetaan haltuun? Kielitieteen päivät 2015 Elina Vitikka Helsingin yliopisto kirjallisuuksien laitos / Elina Vitikka

Lisätiedot

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta !

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta ! Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta 20.11.2019! YK:n lapsen oikeuksien sopimus takaa lapselle oikeuden olla oma itsensä Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ketään ei saa syrjiä. Jokaisella lapsella

Lisätiedot

Ikääntyneiden ihmisten moninaisuus ja yhdenvertaisuus

Ikääntyneiden ihmisten moninaisuus ja yhdenvertaisuus Ikääntyneiden ihmisten moninaisuus ja yhdenvertaisuus Eloisa Yhdenvertaisuus -gallupin raportti Juho Rahkonen/Taloustutkimus Oy 28.10.2015 1 Mielipidekyselyn toteutus Henkilökohtainen käyntihaastattelu

Lisätiedot

Rangaistavan vihapuheen levittäminen Internetissä

Rangaistavan vihapuheen levittäminen Internetissä 1 (59) Rangaistavan vihapuheen levittäminen Internetissä Rangaistavan vihapuheen määrittäminen ja rikosoikeudellisen vastuun kohdentuminen erilaisiin Internetissä toimiviin toimijoihin Työryhmän raportti

Lisätiedot

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta !

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta ! Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta 20.11.2019! YK:n lapsen oikeuksien sopimus takaa lapselle oikeuden olla oma itsensä Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ketään ei saa syrjiä. Jokaisella lapsella

Lisätiedot

JOHDATUS IHMISOIKEUSAJATTELUUN KURSSI OSIO 3: SANANVAPAUS

JOHDATUS IHMISOIKEUSAJATTELUUN KURSSI OSIO 3: SANANVAPAUS JOHDATUS IHMISOIKEUSAJATTELUUN KURSSI OSIO 3: SANANVAPAUS Kuvitus: Miina Pohjolainen Tämän osion sisällöt Sananvapaus oikeutena Sananvapauden rajat ja rajoittaminen Sotapropagandan kielto Kiihottaminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 5004/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 5004/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 13 19.3.2018 29 Asianro 5004/00.01.02.00/2017 Valtuustoaloite suvaitsevuuden puolesta vihapuhetta ja rasismia vastaan Päätöshistoria

Lisätiedot

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä. Matti Jutila

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä. Matti Jutila Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä Matti Jutila #ihmisoikeudet #nuorisotyö @ihmisoikeus @JutilaMatti Tarjolla tänään o Ihmisoikeudet? Mitä ne ovat, mistä ne tulevat ja mitä niillä tehdään? o Syrjinnän

Lisätiedot

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä. Matti Jutila

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä. Matti Jutila Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä Matti Jutila #ihmisoikeudet #nuorisotyö @ihmisoikeus @JutilaMatti Tarjolla tänään o Ihmisoikeudet? Mitä ne ovat, mistä ne tulevat ja mitä niillä tehdään? o Syrjinnän

Lisätiedot

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta?

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Mitä on se suunnitelmallinen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävä työ, jota oppilaitosten odotetaan tekevän? Miko Lempinen, ylitarkastaja

Lisätiedot

Esitutkintapäätöksen perusteleminen

Esitutkintapäätöksen perusteleminen ANONYMISOITU PÄÄTÖS 11.05.2016 Dnro OKV/1353/1/2015 1/8 ASIA Esitutkintapäätöksen perusteleminen KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 27.9.2015 osoittamassaan kantelukirjoituksessa arvostellut poliisilaitoksen

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUSKYSELY

YHDENVERTAISUUSKYSELY YHDENVERTAISUUSKYSELY Hyvä oikeusministeriöläinen, Tervetuloa vastaamaan ministeriön yhdenvertaisuuskyselyyn! Vastaukset annetaan ja niitä käsitellään anonyymisti. Vastaamalla olet mukana kehittämässä

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely luokat

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely luokat Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely 7.-9. luokat Perustietoja vastaajasta 1. Sukupuoli * i poika tyttö muu en halua vastata 2. Luokka * i 7. luokka 8. luokka 9. luokka 3. Koulusi * Anttolan yhtenäiskoulu

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen edellyttää aktiivista toimintaa ja toisten ihmisten huomiointia toiminnassa, erityisesti vähemmistöryhmien. Tämän verkkokurssin

Lisätiedot

Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014

Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014 MaRa-koulutuspalvelut Suvi Lahti-Leeve Syrjintäkielto ja tasapuolinen kohtelu

Lisätiedot

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka

Lisätiedot

Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä

Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä 13.11.2017 Lapsen itsemääräämisoikeus terveydenhuollossa Merike Helander Merike Helander, lakimies 13.11.2017 2 YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista (Sops

Lisätiedot

SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT

SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT 23 24.10.2018 Näe minut Näen sinut Academill/Åbo Akademi, Rantakatu 2, Vaasa Janette Grönfors, Suomen Punainen Risti SINUT ON LEIMATTU- harjoitus Sinut on leimattu harjoitus

Lisätiedot

1 (8) Syytemääräys. 27.3.2008 Dnro R 09/8. Jussi Halla-aho Armfeltintie 18 A 4 00150 Helsinki. 1 Esitutkinta 8010/R/013164/09

1 (8) Syytemääräys. 27.3.2008 Dnro R 09/8. Jussi Halla-aho Armfeltintie 18 A 4 00150 Helsinki. 1 Esitutkinta 8010/R/013164/09 1 (8) Jussi Halla-aho Armfeltintie 18 A 4 00150 Helsinki 1 Esitutkinta 8010/R/013164/09 Helsingin kihlakunnan poliisilaitos on syyteharkintaa varten toimittanut Valtakunnansyyttäjänvirastoon 30.1.2009

Lisätiedot

Lyhenteet Lukijalle Sananvapaus...17

Lyhenteet Lukijalle Sananvapaus...17 Lyhenteet.....................................11 Lukijalle.......................................13 I JOHDANTO 1. Sananvapaus..................................17 1.1 Sananvapaus Suomen perustuslaissa..............

Lisätiedot

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA ASIAKAS YTIMESSÄ, AMMATTILAISET YHTEISTYÖSSÄ AJANKOHTAISSEMINAARI 27.5.2015 27/05/2015 Pirjo Kruskopf, ylitarkastaja 2 Yhdenvertaisuusvaltuutettu

Lisätiedot

Syrjinnän sääntely ja työelämä

Syrjinnän sääntely ja työelämä 1 Syrjinnän sääntely ja työelämä Esiteteksti heinäkuu 2004 (vain sähköisenä) Sisällysluettelo Lainsäädäntö... 2 Suomen perustuslaki (731/1999)... 2 Yhdenvertaisuuslaki (21/2004)... 2 Työsopimuslaki (55/2001)...

Lisätiedot

LAUSUNTO. Vähemmistövaltuutettu esittaa lausuntonaan kunnioittavasti seuraavaa. 1 Sananvapauden ja rasistisen kiihottamisen välisestä suhteesta

LAUSUNTO. Vähemmistövaltuutettu esittaa lausuntonaan kunnioittavasti seuraavaa. 1 Sananvapauden ja rasistisen kiihottamisen välisestä suhteesta LAUSUNTO Eduskunnan lakivaliokunta lav@eduskunta.fi Kuulemistilaisuus Eduskunnan lakivaliokunnassa 20.1.20 1 1 klo 10.15. Kuultavana vähemmistövaltuutetun edustajana ylitarkastaja Hanna Välimaa. Hallituksen

Lisätiedot

Valokuva ja yksityisyyden suoja

Valokuva ja yksityisyyden suoja Valokuva ja yksityisyyden suoja Valtakunnalliset kuva-arkistopäivät 21.11.2011 Kansallismuseon auditorio Puheenvuoroja kentältä: intendentti Hannu Häkkinen Museovirasto / Kuvakokoelmat MUSEOVIRASTO Museoviraston

Lisätiedot

Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies. Lapsen osallisuus lastensuojelussa

Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies. Lapsen osallisuus lastensuojelussa Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies Lapsen osallisuus lastensuojelussa Esityksen rakenne 1) Lapsen oikeuksista Lapsen oikeuksien sopimus: keskeiset periaatteet Lasten oikeuksien toteutumisen

Lisätiedot

Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön

Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön 10.9.2018 1 Yhdenvertaisuuden huomioiminen Anssi Pirttijärvi 6.9.2018 10.9.2018 2 Perustuslaki 6 Yhdenvertaisuus Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Lisätiedot

YLEINEN OHJE JA MÄÄRÄYS VKS:2004:1 syyttäjille Dnro 65/31/04. 28.12.2004 YSjäL 3 2 mom., AVKSV 13. Voimassa 1.1.2005 - toistaiseksi

YLEINEN OHJE JA MÄÄRÄYS VKS:2004:1 syyttäjille Dnro 65/31/04. 28.12.2004 YSjäL 3 2 mom., AVKSV 13. Voimassa 1.1.2005 - toistaiseksi YLEINEN OHJE JA MÄÄRÄYS VKS:2004:1 syyttäjille Dnro 65/31/04 Annettu Säädösperusta 28.12.2004 YSjäL 3 2 mom., AVKSV 13 Voimassa 1.1.2005 - toistaiseksi Menettely sananvapausrikosasioissa 1. Taustaa Vuoden

Lisätiedot

YHDENVERTAINEN KOHTELU TYÖ- SUHTEESSA. Mika Valkonen Seppo Koskinen

YHDENVERTAINEN KOHTELU TYÖ- SUHTEESSA. Mika Valkonen Seppo Koskinen YHDENVERTAINEN KOHTELU TYÖ- SUHTEESSA Mika Valkonen Seppo Koskinen ALMA TALENT Helsinki 2018 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-3651-2 ISBN 978-952-14-3650-5

Lisätiedot

T-110.460 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04

T-110.460 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 T-110.460 Henkilöstöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 Ilkka Kouri Henkilöstöturvallisuus 22.3.2005: Työyhteisön fyysinen ja henkinen turvallisuus Työyhteisön riskejä Fyysinen turvallisuus ei

Lisätiedot

Monimuotoisuus ja yhdenvertaisuus

Monimuotoisuus ja yhdenvertaisuus Monimuotoisuus ja yhdenvertaisuus työnhaussa Vates-päivät 2016 Asianajaja, varatuomari Outi Tähtinen Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy Viime vuosien muutoksia ja trendejä Työnteon muotojenja työnhaun

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus ja syrjintäkielto vammaisten henkilöiden matkanteossa

Yhdenvertaisuus ja syrjintäkielto vammaisten henkilöiden matkanteossa Yhdenvertaisuus ja syrjintäkielto vammaisten henkilöiden matkanteossa Kaikille helppo matkanteko -seminaari, 25.5.2016 Helsinki Elina Akaan-Penttilä, lakimies, Invalidiliitto ry 1 Tavoite ja tarkoitus

Lisätiedot

Jokainen alle 18-vuotias on lapsi.

Jokainen alle 18-vuotias on lapsi. Jokainen alle 18-vuotias on lapsi. Lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle lapselle. Ketään lasta ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa ominaisuuksien, mielipiteiden tai alkuperän vuoksi. Lapsia koskevia

Lisätiedot

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET KOTOUTTAMISLAKI KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET mahdollisuus päästä yhteiskunnan jäseneksi oikeus kaikkiin peruspalveluihin, kuten terveydenhoito, koulutus, eläke, työttömyysturva, työllistyminen KOTOUTTAMISTYÖN

Lisätiedot

Vammaisten ihmisten ihmisoikeudet

Vammaisten ihmisten ihmisoikeudet Vammaisten ihmisten ihmisoikeudet Vammaispalvelujen järjestäminen ja hankinta koulutus 6.3.2019, THL, Helsinki Henrik Gustafsson, lakimies, ry 1 YK:n vammaissopimuksen merkitys YK:n vammaissopimus ratifioitiin

Lisätiedot

Julkisuus ja salassapito. Joensuu Riikka Ryökäs

Julkisuus ja salassapito. Joensuu Riikka Ryökäs Julkisuus ja salassapito Riikka Ryökäs Sovellettavat lait Henkilötietolaki Julkisuuslaki Erityislainsäädäntö Kirkkolaki Suomen perustuslaki Yksityiselämän suoja, PL 10.1 (yksityisyyden suojan periaate)

Lisätiedot

Turvallisesti netissä

Turvallisesti netissä Turvallisesti netissä Reilun somen säännöt: 1. Erottele tieto ja mielipide. Esitä tietona vain sellaista, mikä on totta. Erota oma pohdintasi, kantasi ja arvelusi tiedosta. 2. Perustele väitteesi. Tuo

Lisätiedot

Menettely sananvapausrikosasioissa

Menettely sananvapausrikosasioissa Menettely sananvapausrikosasioissa YLEINEN OHJE Dnro 21/31/14 24.4.2015 Voimassa 1.5.2015 - toistaiseksi Kumoaa VKS:2004:1 Dnro 65/31/04 Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Telekopio Sähköpostiosoite Albertinkatu

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista

Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Kehitysvammaliiton opintopäivät 4.11.2015 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Itsemääräämisoikeus Kehitysvammalain

Lisätiedot

Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta

Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta IT-erityisasiantuntija Lauri Karppinen Tietosuojavaltuutetun toimisto 21.11.2011 Valtakunnalliset kuva-arkistopäivät Tietosuojavaltuutettu Ohjaa,

Lisätiedot

Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet

Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet 1. Johdanto Shellin toimiessa Suomessa saattaa syntyä tilanteita, joissa Shell kerää henkilötietoja. Shellin yleiset tietosuojaperiaatteet on laadittu, jotta voidaan

Lisätiedot

5.3 Laillisuusperiaatteen osa-alueet muodolliset kriminalisointikriteerit

5.3 Laillisuusperiaatteen osa-alueet muodolliset kriminalisointikriteerit ... Sisällys Alkusanat... Lähteet... V XV Lyhenteet... LXIV 1 Tutkimuksen kysymyksenasettelu... 1 1.1 Johdatus aiheeseen ja kysymyksenasetteluun... 1 1.2 Tutkimuksen tavoite, kohde ja tehtävä... 2 1.3

Lisätiedot

Kriisitilanteen eettiset periaatteet

Kriisitilanteen eettiset periaatteet Kriisitilanteen eettiset periaatteet Kristiina Kumpula pääsihteeri Kirkot kriisien kohtajana Kriisien auttajat auttavat eriarvoisesti Köyhyys ja eriarvoisuus heikentävät ihmisten mahdollisuutta selviytyä

Lisätiedot

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana Reetta Kallio Asiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Etelä-Pohjanmaan LAPE -seminaari 9.2.2018 Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie

Lisätiedot

Vantaan kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman uudistaminen

Vantaan kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman uudistaminen Vantaan kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman uudistaminen 2015-16 Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.12.2015 Meija Tuominen, asukaspalvelut Sinikka Mustakallio, WoM Oy Tasa-arvo?

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Lorenzo Fontana ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Lorenzo Fontana ENF-ryhmän puolesta 9.2.2017 A8-0228/102 102 Lorenzo Fontana ENF-ryhmän puolesta Johdanto osan 4 kappale (4) Terrorismin uhka on kasvanut ja muuttunut nopeasti viime vuosina. Henkilöt, joita tarkoitetaan nimityksellä terrorismiin

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus

YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus Sisällys Yhdenvertaisuussuunnitelma... 1 1 Johdanto... 1 2 Sisältö ja tavoitteet... 1 3 Positiivinen erityiskohtelu...

Lisätiedot

1. Lapsen oikeuksien julistus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsen oikeuksien julistuksessa lapsiksi kutsutaan sekä lapsia että nuoria.

1. Lapsen oikeuksien julistus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsen oikeuksien julistuksessa lapsiksi kutsutaan sekä lapsia että nuoria. Lapsen oikeuksien julistus Barnkonventionen på finska för barn och ungdomar YK:n lapsen oikeuksien julistus annettiin vuonna 1989. Lapsen oikeuksien julistuksessa luetellaan oikeudet, jotka jokaisella

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN 11.9.2015 Satu Valtere @satuvaltere 2 MIKÄ TASA-ARVO? TASA-ARVO Tasa-arvolla viitataan useissa yhteyksissä miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon.

Lisätiedot

Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki

Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Luottamusmieskurssi A evankelis- luterilaisen kirkon luottamusmiehille Perustuslain 6 (2 ja 4 mom.) Ketään ei saa

Lisätiedot

Työelämän sääntely ja hyvän työpaikan pelisäännöt. Tarja Kröger Hallitusneuvos

Työelämän sääntely ja hyvän työpaikan pelisäännöt. Tarja Kröger Hallitusneuvos Työelämän sääntely ja hyvän työpaikan pelisäännöt Tarja Kröger Hallitusneuvos Mistä työelämän sääntely rakentuu? A. Työlainsäädäntö B. Alakohtaiset työehtosopimukset Normaalisitovat työehtosopimukset Yleissitovat

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus sosiaalialalla. YHDENVERTAISUUSVALTUUTETTU, toimistopäällikkö Rainer Hiltunen

Yhdenvertaisuus sosiaalialalla. YHDENVERTAISUUSVALTUUTETTU, toimistopäällikkö Rainer Hiltunen Yhdenvertaisuus sosiaalialalla, toimistopäällikkö Rainer Hiltunen Yhdenvertaisuuden merkityksen muutos Monimuotoistumisen (arvo)muutos o globalisaatio, ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus Muutos lainsäädännössä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/258. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/258. Tarkistus 20.3.2019 A8-0245/258 258 João Pimenta Lopes, João Ferreira, Miguel Viegas, Stelios Kouloglou Johdanto-osan 38 kappale 3 kohta Jotta varmistettaisiin mahdollisten lisenssisopimusten toiminta, tietoyhteiskunnan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 292 final 2015/0131 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) allekirjoittamisesta Euroopan

Lisätiedot

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi.

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Kysymys: Kuka voi olla sellainen henkilö, joka täyttää seksuaalinen kaltoinkohtelijan määritelmän? Kysymys: Kenen vastuulla seksuaalinen kaltoinkohtelu on? Kuka vaan. Naapuri, sukulainen, tuttu, tuntematon,

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna 1 Amartya Sen Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan

Lisätiedot

Kuinka tunnistaa syrjintä?

Kuinka tunnistaa syrjintä? Kuinka tunnistaa syrjintä? Pirkko Mahlamäki Pääsihteeri, Vammaisfoorumi ry Uutta lainsäädäntöä Nykytilanne Uudistettu yhdenvertaisuuslaki voimaan 1.1.2015 Käytäntöjä YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia

Lisätiedot

Ekosysteemin eri toimijat. Yritys Työntekijä Ulkopuolinen taho Media Muut tiedonvälittäjät (esim. Wikileaks)

Ekosysteemin eri toimijat. Yritys Työntekijä Ulkopuolinen taho Media Muut tiedonvälittäjät (esim. Wikileaks) Lainsäädännölliset keinot onko niitä kansainvälisellä tasolla? - Kansainvälisesti poikkeavat lähestymistavat - Ekosysteemin eri toimijoiden roolit ja rajat Mikko Manner Riskienhallintayhdistyksen seminaari

Lisätiedot

Toiminnan arvoperiaatteet

Toiminnan arvoperiaatteet Sivu 1/5 1 Yleistä Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen arvoperustana on luovuttamaton yleismaailmallinen ihmisarvo ja kaiken elämän arvokkuus itsessään. Yhdistys sitoutuu toiminnassaan yhdenvertaisuuteen,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/253. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/253. Tarkistus 20.3.2019 A8-0245/253 253 Kostadinka Kuneva, Stelios Kouloglou, Sofia Sakorafa, Dimitrios Papadimoulis Johdanto-osan 2 a kappale (uusi) (2 a) Yhdenmukaistamisella, johon unionin lainsäädännöllä tähdätään,

Lisätiedot

Vainoaminen rikoksena. Oulu Matti Tolvanen OTT, professori

Vainoaminen rikoksena. Oulu Matti Tolvanen OTT, professori Vainoaminen rikoksena Oulu 11.2.2014 Matti Tolvanen OTT, professori Tausta Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (CETS 210), 34

Lisätiedot

Suomen Ensihoitoalan Liitto ry. Kevätopintopäivät Savonlinna 8.42016 Seksuaalinen väkivalta

Suomen Ensihoitoalan Liitto ry. Kevätopintopäivät Savonlinna 8.42016 Seksuaalinen väkivalta Suomen Ensihoitoalan Liitto ry Kevätopintopäivät Savonlinna 8.42016 Seksuaalinen väkivalta Seksuaalisuus Seksuaalisuus on olennainen osa ihmisyyttä koko elämänsä ajan. Siihen kuuluvat seksuaalinen kehitys,

Lisätiedot

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN Sisällysluettelo I Usko Vakaumus Uskonto... 2 Käsitteiden määrittely... 2 Käsitteiden soveltaminen... 2 Kappalekohtaiset pienet esseetehtävät... 2 Laajemmat,

Lisätiedot

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 39/2010 vp. Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta. lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 39/2010 vp. Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta. lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 39/2010 vp Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien välityksellä tehtyjen luonteeltaan

Lisätiedot

Yhdenmukainen arviointi ja asiakkaan oikeudet

Yhdenmukainen arviointi ja asiakkaan oikeudet Yhdenmukainen arviointi ja asiakkaan oikeudet Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 17.3.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Asiakkaan oikeuksista sosiaalihuollossa Oikeus

Lisätiedot

Etnisen syrjinnän pikakurssi. Ylitarkastaja Yrsa Nyman

Etnisen syrjinnän pikakurssi. Ylitarkastaja Yrsa Nyman Etnisen syrjinnän pikakurssi Ylitarkastaja Yrsa Nyman 8.9.2010 Suomen perustuslaki Perustuslain 6, yhdenvertaisuus Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ?

YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ? YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ? Vammaisten henkilöiden oikeudet ja yhdenvertaisuus 2.2.2017 Oulu Pamela Sarasmo Ylitarkastaja, YVV-toimisto 2 VALTUUTETUN TEHTÄVÄ Valtuutettu edistää yhdenvertaisuutta

Lisätiedot

ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS JA TUETTU PÄÄTÖKSENTEKO

ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS JA TUETTU PÄÄTÖKSENTEKO ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS JA TUETTU PÄÄTÖKSENTEKO Sanna Ahola Erityisasiantuntija VamO, Kynnys 28.9.2018 ESITYKSEN KULKU Yleistä itsemääräämisoikeudesta Nykyistä lainsäädäntöä itsemääräämisoikeudesta sosiaalihuollossa.

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016-2019 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ja sen tarkoitus 2. Tasa-arvoinen ja yhdenvertainen koulu

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja

Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja Vammaispalveluiden neuvottelupäivät 19.1.2017 Liisa Murto Kynnys ry Itsemääräämisoikeus Perustuu perus- ja ihmisoikeuksiin Itsemääräämisoikeus lähtee jokaisen

Lisätiedot

Kunnanjohtajan lyhyt koonti hyvän hallinnon periaatteista. Helmikuun 2013 luottamushenkilökoulutuksesta

Kunnanjohtajan lyhyt koonti hyvän hallinnon periaatteista. Helmikuun 2013 luottamushenkilökoulutuksesta Kunnanjohtajan lyhyt koonti hyvän hallinnon periaatteista Helmikuun 2013 luottamushenkilökoulutuksesta Hyvän hallinnon periaatteet YHDENVERTAISUUSPERIAATE Tasapuolinen kohtelu ei tasapäistävä! Viranomainen

Lisätiedot

Ympäristöperusoikeuden evoluutio kirjallisuuden ja KHO:n. Prof. Kai Kokko Syksy 2010 Tentit ja

Ympäristöperusoikeuden evoluutio kirjallisuuden ja KHO:n. Prof. Kai Kokko Syksy 2010 Tentit ja Ympäristöperusoikeuden evoluutio kirjallisuuden ja KHO:n vuosikirjaratkaisujen valossa Prof. Kai Kokko Syksy 2010 Tentit 5.11.2010 ja 7.1.2011 Kysymykset 1) Miten PeL 20.1 :n ympäristövastuu kohdistuu?

Lisätiedot

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Kohti lapsiystävällisiä maakuntia, LAPE seminaari 24.1.2018 Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie

Lisätiedot

Yhteiskuntafilosofia. - alueet ja päämäärät. Olli Loukola / käytännöllisen filosofian laitos / HY

Yhteiskuntafilosofia. - alueet ja päämäärät. Olli Loukola / käytännöllisen filosofian laitos / HY Yhteiskuntafilosofia - alueet ja päämäärät Olli Loukola / käytännöllisen filosofian laitos / HY 1 Yhteiskunnan tutkimuksen ja ajattelun alueet (A) yhteiskuntatiede (political science') (B) yhteiskuntafilosofia

Lisätiedot

Oikeusministeriö 2019 Tekijä: Milla Aaltonen

Oikeusministeriö 2019 Tekijä: Milla Aaltonen Oikeusministeriö 2019 Tekijä: Milla Aaltonen Tämä julkaisu on tuotettu osana AGAINST HATE -hanketta, joka on saanut rahoitusta Euroopan Unionin perusoikeus-, tasa-arvo- ja kansalaisuus ohjelmasta (2014-2020).

Lisätiedot

Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely Kajaanin kaupungin työpaikoilla

Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely Kajaanin kaupungin työpaikoilla Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely Kajaanin kaupungin työpaikoilla Luonnos Opas pohjautuu työsuojeluhallinnon julkaisuun työsuojeluoppaita ja ohjeita 42 EPÄASIALLINEN KOHTELU 1 Mikä ei ole epäasiallista

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus. Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Yhdenvertaisuus. Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. 6 Yhdenvertaisuus Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan,

Lisätiedot

OMANTUNNONVAPAUS, OSALLISTUMINEN, OIKEUS OMAAN KULTTUURIIN

OMANTUNNONVAPAUS, OSALLISTUMINEN, OIKEUS OMAAN KULTTUURIIN OMANTUNNONVAPAUS, OSALLISTUMINEN, OIKEUS OMAAN KULTTUURIIN STANDARDI Asukkailla on oikeus osallistua sosiaaliseen, kulttuuriseen, uskonnolliseen tai yhdistystoimintaan sekä liikuntaan ja urheiluun tai

Lisätiedot

PERIAATELAUSUMA 31.7.2010 Julkaisuvapaa heti

PERIAATELAUSUMA 31.7.2010 Julkaisuvapaa heti PERIAATELAUSUMA 31.7.2010 Julkaisuvapaa heti Muutos 2011:n ensisijainen tavoite on Suomen kansalaisten etu ja keinot sen ajamiseksi ovat suora demokratia sekä sananvapaus. Muutos 2011 nostaa esimerkeiksi

Lisätiedot

VAMMAISTEN HENKILÖIDEN SYRJINTÄ YHDENVERTAISUUSLAKI APUUN

VAMMAISTEN HENKILÖIDEN SYRJINTÄ YHDENVERTAISUUSLAKI APUUN VAMMAISTEN HENKILÖIDEN SYRJINTÄ YHDENVERTAISUUSLAKI APUUN Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä Kehitysvammaisten Tukiliiton liittokokous 19.5.2017 24/05/ 2 Valtuutettu edistää yhdenvertaisuutta ja puuttuu

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnitelma

Yhdenvertaisuussuunnitelma Tervolan kunta Yhdenvertaisuussuunnitelma 2017 Henkilöstötoimikunta 17.11.2016 40 Kunnanhallitus 28.11.2016 331 1 Sisällys Tervolan kunnan yhdenvertaisuussuunnitelma v. 2017... 2 1. Saatteeksi... 2 2.

Lisätiedot

Jussi Halla-ahon tuomiosta korkeimmassa oikeudessa

Jussi Halla-ahon tuomiosta korkeimmassa oikeudessa Jussi Halla-ahon tuomiosta korkeimmassa oikeudessa Kansanedustaja Jussi Halla- aho (ps) tuomittiin 1 8.6.2012 korkeimmassa oikeudessa päiväsakkoihin uskonrauhan rikkomisesta ja kansanryhmää vastaan kiihottamisesta

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta

Oikeudellisten asioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 12.1.2012 2009/2170(INI) TARKISTUKSET 1 20 Mietintöluonnos Diana Wallis (PE469.99.v02-00) suosituksista komissiolle sopimukseen perustumattomiin

Lisätiedot

TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ

TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ Koulutus työelämän asiantuntijoille 14.4.2015 Hallitussihteeri Projektipäällikkö Outi Viitamaa-Tervonen Tasa-arvolain syrjintäkiellot työelämässä Terhi Tullkki 15.4.2015 Suomen

Lisätiedot

Minkälainen on rasisminvastainen työote?

Minkälainen on rasisminvastainen työote? Minkälainen on rasisminvastainen työote? R-sana kirja rasismista ja siihen puuttumisesta Chatit 1. Nuorisoalan ammattilaiset Tiedot, taidot ja pohdinta TAUSTAA Tutkimukset Tarve rasisminvastaisuudelle

Lisätiedot

Lapsen saattohoito YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta

Lapsen saattohoito YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta Lapsen saattohoito YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta Pyöreän pöydän keskustelu 14.3.2016 Säätytalo, Helsinki 14.3.2016 1 Eettiset koodistot/ ohjeet Terveys-/ lääkintäoikeus Sosiaalioikeus

Lisätiedot

Eva Rönkkö Eläkeläiset ry

Eva Rönkkö Eläkeläiset ry Eva Rönkkö Eläkeläiset ry 16.3.2017 Sosiaalinen esteettömyys mitä se on? Esteettömyys yhdenvertaiset toimintamahdollisuudet Sosiaalinen esteettömyys merkitsee sellaista ilmapiiriä ja toimintaympäristöä,

Lisätiedot

Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta

Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Mikä on ETNO? Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) on valtioneuvoston asettama,

Lisätiedot

Syrjintäolettama, koulutukseen pääsy, oletettu mielipide, yhdistys YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto

Syrjintäolettama, koulutukseen pääsy, oletettu mielipide, yhdistys YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto Syrjintäolettama, koulutukseen pääsy, oletettu mielipide, yhdistys YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto Diaarinumero: 49/2015 Antopäivä: 31.3.2016 Hakija oli ilmoittautunut M ry:n järjestämään

Lisätiedot

Eduskunnan lakivaliokunnalle

Eduskunnan lakivaliokunnalle 1 Eduskunnan lakivaliokunnalle Lausunto eduskunnan lakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle etu- ja sukunimilaiksi ja laiksi rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 8 ja 9 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Case: Työnantaja hakee esille tai avaa työntekijän sähköpostin JASMINA HEINONEN

Case: Työnantaja hakee esille tai avaa työntekijän sähköpostin JASMINA HEINONEN Case: Työnantaja hakee esille tai avaa työntekijän sähköpostin 1 Esityksen sisältö Mistä on kysymys? Sovellettava lainsäädäntökehikko Vastakkaiset intressit ja niiden punninta? Työelämän tietosuojalain

Lisätiedot

Janne Salminen Kirjallinen lausunto. Perustuslakivaliokunnalle

Janne Salminen Kirjallinen lausunto. Perustuslakivaliokunnalle 1 Janne Salminen 20.2.2019 Kirjallinen lausunto Perustuslakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys eduskunnalle siviilitiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi (HE 202/2017 vp) ja hallituksen esitys eduskunnalle

Lisätiedot

Poliisit sosiaalisessa mediassa

Poliisit sosiaalisessa mediassa Poliisit sosiaalisessa mediassa Lounais-Suomen alueellinen turvallisuusfoorumi Ylikonstaapeli, nettipoliisi Outi Leppäjoki Lounais-Suomen poliisilaitos 1 Poliisit sosiaalisessa mediassa Jokaisella Suomen

Lisätiedot

Kalajoen kaupunki on antanut kantelun perusteella asiasta selvityksen.

Kalajoen kaupunki on antanut kantelun perusteella asiasta selvityksen. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 17.03.2014 Dnro OKV/734/1/2013 1/6 KANTELU A on 26.4.2013 osoittanut oikeuskanslerille kantelun, jossa hän pyytää tutkimaan Kalajoen kaupungin menettelyn lainmukaisuutta kaupungin osoitettua

Lisätiedot

Lausunto Ulkoasiainministeriö pitää ehdotettua säännöstä tarkoituksenmukaisena ja perusteltuna.

Lausunto Ulkoasiainministeriö pitää ehdotettua säännöstä tarkoituksenmukaisena ja perusteltuna. Ulkoasiainministeriö Lausunto 28.08.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi uudeksi

Lisätiedot