Suomen Ensihoitoalan Liitto ry. Kevätopintopäivät Savonlinna Seksuaalinen väkivalta

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Ensihoitoalan Liitto ry. Kevätopintopäivät Savonlinna 8.42016 Seksuaalinen väkivalta"

Transkriptio

1 Suomen Ensihoitoalan Liitto ry Kevätopintopäivät Savonlinna Seksuaalinen väkivalta

2 Seksuaalisuus Seksuaalisuus on olennainen osa ihmisyyttä koko elämänsä ajan. Siihen kuuluvat seksuaalinen kehitys, biologinen sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, sosiaalinen sukupuoli-identiteetti ja sen mukainen rooli, sekä suvun jatkaminen. Seksuaalisuus voidaan kokea ja ilmaista monin eri tavoin: asenteissa, arvoissa, uskomuksissa ja suhteessa itseen ja toisiin. Seksuaalisuuteen ja sen ilmaisuun vaikuttavat psykologiset, biologiset, kulttuuriset, sosiaaliset, poliittiset, historialliset, uskonnolliset, taloudelliset ja henkiset tekijät (WHO:n määritelmän pohjalta).

3 Rikoslain määritelmät Lapsi on alle 18-vuotias (ETL 4:7 ) Sukupuoliyhteys RL 20:10 = sukupuolielimellä tehtävää taikka sukupuolielimeen tai peräaukkoon kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoontaikka toisen sukupuolielimen ottamista omaan kehoon. Seksuaalinen teko RL 20:10 =tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen.

4 Rikos = oikeustieteellisten määritelmien mukaan teko tai laiminlyönti, josta on laissa säädetty rangaistus. Rikos määritellään yleensä tietyn tunnusmerkistöntäyttäväksi ja oikeudenvastaiseksi teoksi, joka osoittaa tekijässään syyllisyyttä.

5 Suojaikäraja Suomessa 16-vuotta Suojaikärajallatarkoitetaan lakisääteistä ikärajaa, jota nuoremman henkilön ei katsota kykenevän antamaan suostumustaan seksuaaliseen kanssakäymiseen. Laki on säädetty suojelemaan lapsia ja nuoria seksuaaliselta hyväksikäytöltä. Suojaikä vaihtelee maittain ja kulttuureittain. Euroopassa suojaikäraja asettuu yleisesti 14 ja 17 ikävuoden väliin.

6 Rikoslain 20 luku seksuaalirikoksista Raiskaus Törkeä raiskaus Pakottaminen seksuaaliseen tekoon Seksuaalinen hyväksikäyttö Seksuaalinen ahdistelu Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

7 Lisää rikosnimikkeitä Seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta Lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin Paritus Törkeä paritus Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta koskevan esityksen seuraaminen + RL 17 luku mm. sukupuolisiveellisyyttä lasta esittävän kuvan hallussapito ym.

8 Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön oireet Ei ole olemassa nimenomaan hyväksikäyttöön viittaavia oireita tai oireyhtymää, joka olisi tyypillinen valtaosalle. Seksuaalisella hyväksikäytöllä viitataan hyvin monenlaisiin kokemuksiin, joiden seuraukset myös ovat monenlaisia.

9 Kaikki hyväksikäytetyt lapset eivät reagoi siihen samalla tavalla, ja merkittävällä osalla hyväksikäytetyistä lapsista ei ole näkyvää oireilua lainkaan. Vanhempien toiminta vaikuttaa lasten kykyyn käsitellä hyväksikäyttökokemusta, minkä takia vanhemmat saattavat tarvita apua tukiessaan lastaan. Yleisimmin seksuaaliseen hyväksikäyttöön yhdistetyt oireet ovat erilaiset stressioireet ja yliseksualisoitunut käyttäytyminen.

10 Milloin on syytä epäillä Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä? Kun: Koskettelemalla tai muulla tavoin: Hyväksikäyttö tapahtumat ovat sisältäneet kohdehenkilön riisumista, katselemista, hivelyä/koskettelua, sukupuolielimien nuolemista,pumpulipuikoilla suoritettuja sukupuolielimien "gynekologisia tutkimuksia", suihinotonpakottamisia sekä yhdyntäyrityksiä Tekee alle 16-vuotiaalle lapselle seksuaalisen teon tai saa lapsen ryhtymään tällaiseen On omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä = SEKSUAALINEN HYVÄKSIKÄYTTÖ, JOSTA MINIMIRANGAISTUS 4 KK VANKEUTTA (max. 4 v.)

11 Milloin on syytä epäillä Törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä? Kun: 1. On sukupuoliyhteys alle 16-vuotiaan kanssa tai on sukupuoliyhteys vuotiaan kanssa JA on vanhempi / vanhempaan rinnastettava SEKÄ asuu samassa taloudessa

12 Milloin on syytä epäillä Lapsen houkuttelemista seksuaalisiin tarkoituksiin? Kun: Ehdottaa tapaamista tai kanssakäymistä lapsen kanssa siten, että ehdotuksen sisällöstä tai olosuhteista käy ilmi, että tarkoituksena on Valmistaa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavia kuvia Kohdistaa seksuaalinen hyväksikäyttö tai törkeä hyväksikäyttö

13 Lapsen puhuttamien Lapsen kielellinen kehitys Pienen lapsen maailmankuva on täysin aikuisen hänelle antaman tiedon varassa Johdateltavuus Eli mitä voimme lapselta kysyä Avoimet kysymykset Kerro siitä Mitä sitten tapahtui Kerro siitä kun menitte taloon tai Mitä sitten tapahtui kun olitte mennyt sinne? EIKÄ Koskiko hän sinua jalkoväliin?

14 Ilmoitusvelvollisuus Terveydenhuollon ammattihenkilöillä on velvollisuus tehdä salassapitosäännösten estämättä ilmoitus poliisille, jos heillä on syytä olettaa, että lapseen on kohdistunut seksuaalirikos.

15 Vaitiolovelvollisuus todistettaessa Rikos, mistä saattaa seurata vankeutta 6 vuotta tai ankarampi rangaistus, taikka sanotunlaisen rikoksen yrityksestä tai osallisuudesta siihen mutaa vaitiolovelvollisuuden. Esimerkiksi raiskaus, törkeä raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Asianomistajan, huoltajan tai edunvalvojan suostumuksella voidaan kuulla todistajana vaikka rangaistus pienempi ( Julkl 26 )

16 Lastensuojeluilmoitus Lastensuojeluilmoitukseen riittää huoli lapsen elinoloista (hoito ja huolenpito, kehityksen vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen ) Väkivalta ja seksuaalirikosepäilyjen kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että epäily riittää, ei tarvitse olla näyttöä rikoksen tapahtumisesta. Velvollisuus tehdä tilanteessa, jossa he ovat tehtävässään saaneet tietää. LastensuojeluL 25

17 Ja lopuksi, kuinka ryssinkaiken En tunnista tapahtumia tai en halua tunnistaa Johdattelen lapsen puhuttamisen En huomioi mahdollista rikospaikkaa En ilmoita havainnoistani kenellekään, ainakaan poliisille. Viivyttelen ilmoituksen teossa, jos joku toinen sen tekisi. Annan väärää ohjeistusta asiassa. En konsultoi ketään, kyllä minä tiedän Höperöiden höpinää.

Yhteistyöllä eteenpäin. KASTE koulutus

Yhteistyöllä eteenpäin. KASTE koulutus Yhteistyöllä eteenpäin 24.9.2014 KASTE koulutus Kuka minä olen? vanhempi rikoskonstaapeli Mikko Halme vaativan rikostutkintaryhmän tutkija Rovaniemellä pääosin lapsiin kohdistuneet väkivalta ja seksuaalirikokset

Lisätiedot

Seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö

Seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö Seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö Seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö tarkoittavat toisen ihmisen kiusaamista ja satuttamista seksuaalisesti. Seksuaalinen kiusaaminen kohdistuu intiimeihin eli

Lisätiedot

MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON. Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys

MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON. Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys SEKSUAALIRIKOKSEN MÄÄRITTELY Suomen lainsäädäntö määrittelee, mitkä seksuaalista itsemääräämisoikeutta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 364/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 364/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 364/2010 vp Hallituksen esitys lasten suojelemista seksuaalista riistoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen hyväksymiseksi ja siihen liittyviksi

Lisätiedot

Väliinputoamisia vai välittävä verkosto?

Väliinputoamisia vai välittävä verkosto? Väliinputoamisia vai välittävä verkosto? VÄLITÄ! hankkeen aloitusseminaari 28.11.2012 Satu Hintikka Seksuaalinen väkivalta? Toisen pakottamista tai houkuttelemista vastoin tämän tahtoa tai parempaa ymmärrystä

Lisätiedot

LASTENSUOJELUILMOITUKSEN ILMOITUSVELVOLLISUUDEN LAAJENEMINEN SEKÄ VALMISTUMASSA OLEVA ALUEELLINEN TOIMINTAOHJE

LASTENSUOJELUILMOITUKSEN ILMOITUSVELVOLLISUUDEN LAAJENEMINEN SEKÄ VALMISTUMASSA OLEVA ALUEELLINEN TOIMINTAOHJE LASTENSUOJELUILMOITUKSEN ILMOITUSVELVOLLISUUDEN LAAJENEMINEN SEKÄ VALMISTUMASSA OLEVA ALUEELLINEN TOIMINTAOHJE Johtava sosiaalityöntekijä Päivi Mykrä Alkuarviointi Lastensuojelupalvelut Lahti ILMOITUSVELVOLLISUUS

Lisätiedot

Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October

Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön Martta October 5.4.2016 Martta October 1 Lähisuhdeväkivallan ehkäisy kunnissa säädösten soveltaminen Jotakin vanhaa Jotakin uutta Jotakin

Lisätiedot

ESITUTKINTA LAPSIJUTUISSA. Lasten haastatteleminen rikosselvittelyssä Mia Tuominen

ESITUTKINTA LAPSIJUTUISSA. Lasten haastatteleminen rikosselvittelyssä Mia Tuominen ESITUTKINTA LAPSIJUTUISSA Lasten haastatteleminen rikosselvittelyssä Mia Tuominen Prosessi pähkinänkuoressa Sosiaali- / terveydenhuollon toimet? Rikosilmoitus ETL 5 heti Lastensuojeluilmoitus? Virka-apupyyntö

Lisätiedot

Terttu Utriainen Miten lainsäädäntö kohtaa seksuaalisen väkivallan uhrin?

Terttu Utriainen Miten lainsäädäntö kohtaa seksuaalisen väkivallan uhrin? Uskotko Sinä, että tämä on raiskaus? seksuaalisen väkivallan uhrin kohtaaminen viranomaiskäytänteissä Etelä-Suomen aluehallintovirasto, auditorio, Helsinki 22.11.2012 Terttu Utriainen Miten lainsäädäntö

Lisätiedot

Internet ja lapset Kast Ka e st koulutus k 30.10.2014

Internet ja lapset Kast Ka e st koulutus k 30.10.2014 Internet ja lapset Kaste koulutus 30.10.2014 rikosnimikkeitä RL 20 RL 20 6 Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö Joka koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen

Lisätiedot

Viranomaisten toimintaohjeisto lapsen kaltoinkohteluepäilyn

Viranomaisten toimintaohjeisto lapsen kaltoinkohteluepäilyn Viranomaisten toimintaohjeisto lapsen kaltoinkohteluepäilyn selvittelyyn Heinola Lahti Peruspalvelukeskus Aava Peruspalvelukeskus Oiva S o s i a a l i a l a n o s a a m i s k e s k u s V e r s o l i i

Lisätiedot

Raiskauksen uhrin oikeudellinen neuvominen mitä ammattilaisen tulee tietää? Jaana Koivukangas Rikosuhripäivystys

Raiskauksen uhrin oikeudellinen neuvominen mitä ammattilaisen tulee tietää? Jaana Koivukangas Rikosuhripäivystys Raiskauksen uhrin oikeudellinen neuvominen mitä ammattilaisen tulee tietää? Jaana Koivukangas Rikosuhripäivystys Väkivaltarikoksen uhri tarvitsee tukea ja tietoa Suurella osalla ihmisistä rikoksen uhriksi

Lisätiedot

Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava?

Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava? Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava? Seksuaalisen väkivallan puheeksi ottaminen ja mitä sitten tapahtuu -koulutus 4.12.2013 Satu Hintikka Kaksi näkökulmaa päivän teemaan Video 1 Video 2 Mitä on seksuaalinen

Lisätiedot

ULKOMAAN KANSALAISTEN OSUUS RIKOLLISUUDESSA - KOKO MAA

ULKOMAAN KANSALAISTEN OSUUS RIKOLLISUUDESSA - KOKO MAA ULKOMAAN KANSALAISTEN OSUUS RIKOLLISUUDESSA - KOKO MAA TIETOLÄHDE: PolStat sisältää tietoa monista eri tietojärjestelmistä - se on tietovarasto poliisille ja ulkopuolisille tiedon tarvitsijoille. PolStat

Lisätiedot

Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito. Päihdelääketieteen kurssi

Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito. Päihdelääketieteen kurssi Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito Päihdelääketieteen kurssi 13.11.2014 Esityksen sisältö Taustaa lyhyesti Lastensuojeluilmoitus ja ennakollinen lastensuojeluilmoitus Erityiskysymyksenä tahdonvastainen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain, pakkokeinolain 10 luvun 7 :n ja poliisilain 5 luvun 9 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

LAPSET, NUORET JA PERHEET, LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISY MIKKELI

LAPSET, NUORET JA PERHEET, LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISY MIKKELI LAPSET, NUORET JA PERHEET, LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISY 28.9.2015 MIKKELI Erikoissyyttäjä Pia Mäenpää/ Itä-Suomen syyttäjänvirasto, Mikkeli ESITYSLISTALLA. NÄKÖKULMA RIKOSPROSESSI LAPSIIN KOHDISTUVAT RIKOSEPÄILYT

Lisätiedot

Helsingin poliisilaitoksen näkemys kansalaisaloitteeseen KAA 3/2015 ja lakialoitteeseen LA 21/ Rikoskomisario Anne Hietala

Helsingin poliisilaitoksen näkemys kansalaisaloitteeseen KAA 3/2015 ja lakialoitteeseen LA 21/ Rikoskomisario Anne Hietala Helsingin poliisilaitoksen näkemys kansalaisaloitteeseen KAA 3/2015 ja lakialoitteeseen LA 21/2015 11.2.2016 Rikoskomisario Anne Hietala 1 HELSINGIN POLIISILAITOS 1.1.2015 POLIISIPÄÄLLIKKÖ Lasse Aapio

Lisätiedot

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi.

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Kysymys: Kuka voi olla sellainen henkilö, joka täyttää seksuaalinen kaltoinkohtelijan määritelmän? Kysymys: Kenen vastuulla seksuaalinen kaltoinkohtelu on? Kuka vaan. Naapuri, sukulainen, tuttu, tuntematon,

Lisätiedot

Tasa-arvo ja seksuaalisuus kotoutumisen tueksi. Väestöliitto

Tasa-arvo ja seksuaalisuus kotoutumisen tueksi. Väestöliitto Tasa-arvo ja seksuaalisuus kotoutumisen tueksi Väestöliitto 1. Luku Suomen laki, parisuhde ja seksuaalisuus Väestöliitto Sanasto: LAKI JA PARISUHDE Parisuhde Avoliitto Tasa-arvo Seksuaalioikeudet Vaitiolovelvollisuus

Lisätiedot

MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON

MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON Toimintaa tukee: Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys SEKSUAALIRIKOKSEN MÄÄRITTELY Suomen lainsäädäntö määrittelee, mitkä seksuaalista itsemääräämisoikeutta

Lisätiedot

eteneminen esitutkinnassa Rovaniemi 22.10.2014 Kaste

eteneminen esitutkinnassa Rovaniemi 22.10.2014 Kaste Lapsiin kohdistuvien rikosten eteneminen esitutkinnassa Vrk Mikko Halme Rovaniemi 22.10.2014 Kaste TUTKINTAPYYNTÖ / AKUUTTI TILANNE Poliisille lapsiin kohdistuneet rikokset ilmoitetaan tutkintapyyntö konsultointisoitto

Lisätiedot

Esityksen sisältö. Seksuaalirikoksesta tuomittujen kuntoutus osana rangaistuksen täytäntöönpanoa

Esityksen sisältö. Seksuaalirikoksesta tuomittujen kuntoutus osana rangaistuksen täytäntöönpanoa Seksuaalirikoksesta tuomittujen kuntoutus osana rangaistuksen täytäntöönpanoa Esitys 13.1.2015 Otanvastuun.fi infotilaisuus/pela Yliopettaja, psykologi Nina Nurminen Rikosseuraamuslaitos/ Rikosseuraamusalan

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Koulutusmateriaali vapaaehtoisille SPR/ Päihdetyö / Kati Laitila Koulutuksen tavoite Edistää lasten ja nuorten turvallisuuden, terveyden, oikeuksien ja

Lisätiedot

RAISKAUSKRIISIKESKUKSEN TILASTOBAROMETRI 1.1.-31.5.2009

RAISKAUSKRIISIKESKUKSEN TILASTOBAROMETRI 1.1.-31.5.2009 RAISKAUSKRIISIKESKUKSEN TILASTOBAROMETRI 1.1.-31.5.2009 1 RAISKAUSKRIISIKESKUS TUKINAINEN Tilastotietoa kriisi- ja juristipäivystyksen yhteydenotoista 1.1. 31.5.2009 välisenä aikana 1.1. 31.5.2009 välisenä

Lisätiedot

LASTENSUOJELULAKI ja ILMOITUSVELVOLLISUUS Lastensuojelun yhteistyötahojen näkökulmasta. 8.3.2013 Lakimies Kati Saastamoinen 1

LASTENSUOJELULAKI ja ILMOITUSVELVOLLISUUS Lastensuojelun yhteistyötahojen näkökulmasta. 8.3.2013 Lakimies Kati Saastamoinen 1 LASTENSUOJELULAKI ja ILMOITUSVELVOLLISUUS Lastensuojelun yhteistyötahojen näkökulmasta 8.3.2013 Lakimies Kati Saastamoinen 1 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN Viranomaisten välinen yhteistyö 8.3.2013

Lisätiedot

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä seksuaalirikoksiin ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää pienryhmissä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 743. Laki. rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006

SISÄLLYS. N:o 743. Laki. rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2006 N:o 743 748 SISÄLLYS N:o Sivu 743 Laki rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta... 2249 744 Laki järjestyslain 7 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

Lapsen pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö - epäilystä tutkintaan. 8.9.2015 Rikosylikonstaapeli Kari Korhonen

Lapsen pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö - epäilystä tutkintaan. 8.9.2015 Rikosylikonstaapeli Kari Korhonen Lapsen pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö - epäilystä tutkintaan 8.9.2015 Rikosylikonstaapeli Kari Korhonen TUTKINTAPYYNTÖ LAATU! Tutkintapyynnön sisällöstä käytävä ilmi, mitä on tapahtunut tai

Lisätiedot

Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla. Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola

Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla. Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola Toimintaympäristö 1.1.2014 Pirkanmaan ja Keski-Suomen poliisilaitoksista Sisä-Suomen

Lisätiedot

Nuori Seksuaalisen Väkivallan Kohteena. Anna Kotiranta NKL

Nuori Seksuaalisen Väkivallan Kohteena. Anna Kotiranta NKL Nuori Seksuaalisen Väkivallan Kohteena Anna Kotiranta NKL 3.4.2017 Esityksen Ohjelma Seri-määritelmä lain mukaan Tutkinnan eteneminen Nuori potilaana Käytännön ohjeita Tilastoja (Kuva lainattu netistä)

Lisätiedot

Seksuaalisuutta loukkaava väkivalta

Seksuaalisuutta loukkaava väkivalta Seksuaalisuutta loukkaava väkivalta EDISTÄ, EHKÄISE, VAIKUTA Seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma käytäntöön Länsi- ja Sisä-Suomen AVI Suvi Nipuli, Lapset, nuoret ja perheet -yksikkö, THL

Lisätiedot

Uuden lainsäädännön vaikutukset väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October

Uuden lainsäädännön vaikutukset väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October Uuden lainsäädännön vaikutukset väkivallan ehkäisytyöhön Martta October 2.6.2016 Martta October 1 Perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisy säädösten soveltaminen Jotakin vanhaa Jotakin uutta Jotakin lainattua

Lisätiedot

Heidi Vähämaa Opinnäytetyö, 2013

Heidi Vähämaa Opinnäytetyö, 2013 Heidi Vähämaa Opinnäytetyö, 2013 SAATTEEKSI Can t touch this- oppaan tavoitteena on tuottaa sosiaalialan ammattilaisten työn tueksi opas, joka käsittelee seksuaalista kaltoinkohtelua, vastikkeellista seksiä,

Lisätiedot

Salassapitosäännöksiä ja oikeus tietojenantoon sosiaalihuollossa ja terveydenhuollossa. Versio 3; 15.1.2016 VT Päivi Vilkki, lakimies Espoon kaupunki

Salassapitosäännöksiä ja oikeus tietojenantoon sosiaalihuollossa ja terveydenhuollossa. Versio 3; 15.1.2016 VT Päivi Vilkki, lakimies Espoon kaupunki Salassapitosäännöksiä ja oikeus tietojenantoon sosiaalihuollossa ja terveydenhuollossa Versio 3; VT, lakimies Espoon kaupunki Sovellettavia lakeja Sosiaalihuolto ja terveydenhuolto: ( molempia koskevat

Lisätiedot

4 Seksuaalirikokset Heini Kainulainen & Päivi Honkatukia

4 Seksuaalirikokset Heini Kainulainen & Päivi Honkatukia II.4 Seksuaalirikokset 63 4 Seksuaalirikokset Heini Kainulainen & Päivi Honkatukia Seksuaalirikoksia koskevia rangaistussäännöksiä uudistettiin 1.1.1999 (L 563/1998) voimaan tulleella lailla. Rikoslain

Lisätiedot

KÄYPÄ HOITO SUOSITUS 22.5.2013 LAPSEN SEKSUAALISEN HYVÄKSIKÄYTÖN EPÄILYN TUTKIMINEN

KÄYPÄ HOITO SUOSITUS 22.5.2013 LAPSEN SEKSUAALISEN HYVÄKSIKÄYTÖN EPÄILYN TUTKIMINEN KÄYPÄ HOITO SUOSITUS 22.5.2013 LAPSEN SEKSUAALISEN HYVÄKSIKÄYTÖN EPÄILYN TUTKIMINEN JOUNI RAIPELA, PSYKOTERAPEUTTI, SAIRAANHOITAJA, ERIKOISTUTKIJA (virkavapaalla VSSHP/TYKS) Käypä hoito työryhmän jäsen

Lisätiedot

Internetiin liittyvä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen ennaltaehkäisy verkossa

Internetiin liittyvä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen ennaltaehkäisy verkossa Internetiin liittyvä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen ennaltaehkäisy verkossa Jenni Häikiö, Asiantuntija, psykologi Pelastakaa Lapset ry 27.11.2014 Pelastakaa Lapset & internetiin liittyvän lasten

Lisätiedot

Digitaalinen media ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Mari Laiho Lasten suojelu digitaalisessa mediassa Pelastakaa Lapset ry

Digitaalinen media ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Mari Laiho Lasten suojelu digitaalisessa mediassa Pelastakaa Lapset ry Digitaalinen media ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö Mari Laiho Lasten suojelu digitaalisessa mediassa Pelastakaa Lapset ry Joulukuu 2011 Lapsen oikeudet YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus valtioita

Lisätiedot

LAPSEN PAHOINPITELYN JA SEKSUAALISEN HYVÄKSIKÄYTÖN EPÄILYn SELVITTELY Lastensuojelu

LAPSEN PAHOINPITELYN JA SEKSUAALISEN HYVÄKSIKÄYTÖN EPÄILYn SELVITTELY Lastensuojelu LAPSEN PAHOINPITELYN JA SEKSUAALISEN HYVÄKSIKÄYTÖN EPÄILYn SELVITTELY Lastensuojelu Johtava sosiaalityöntekijä Päivi Mykrä Lapsiperhepalvelut, Lapsiperheiden tuki Lahti VIRANOMAISYHTEISTYÖ LAPSEN PAHOINPITELYN

Lisätiedot

Käräjätuomari Kirsi Huotari. Kihlakunnansyyttäjä Sini Paavola. Oscar Kabuyaya Désiré Kamanzi Teemu Niko Petteri Kyyriäinen Patrick Ndayishimiye

Käräjätuomari Kirsi Huotari. Kihlakunnansyyttäjä Sini Paavola. Oscar Kabuyaya Désiré Kamanzi Teemu Niko Petteri Kyyriäinen Patrick Ndayishimiye Kainuun käräjäoikeus Tuomio Annettu kansliassa 10.02.2016 16/100062 Asianumero R 15/918 1 (22) Puheenjohtaja Käräjätuomari Kirsi Huotari Lautamiehet Anneli Määttä Kari Silvennoinen Syyttäjä Kihlakunnansyyttäjä

Lisätiedot

4 Seksuaalirikokset Päivi Honkatukia & Heini Kainulainen

4 Seksuaalirikokset Päivi Honkatukia & Heini Kainulainen II.A.4 Seksuaalirikokset 81 4 Seksuaalirikokset Päivi Honkatukia & Heini Kainulainen Seksuaalirikoksia koskevia rangaistussäännöksiä uudistettiin 1.1.1999 (L 563/1998) voimaan tulleella lailla. Rikoslain

Lisätiedot

Raiskauskriisikeskus Tukinaisen tilastot 2014

Raiskauskriisikeskus Tukinaisen tilastot 2014 1 Raiskauskriisikeskus Tukinaisen tilastot 2014 2 Ensipuheluiden määrät: Kriisipäivystys Juristipäivystys 210 kpl 220 kpl Raiskauskriisikeskus Tukinainen laatii tilastot vuosittain kriisi- ja juristipäivystyksiin

Lisätiedot

SAA PUHUA Nuorten seksuaaliterveys

SAA PUHUA Nuorten seksuaaliterveys SAA PUHUA Nuorten seksuaaliterveys 21.9.2017 Silvennoinen Tiina Kliininen asiantuntijasairaanhoitaja KSSHP 1 Nuorten seksuaalioikeuksiin kuuluu 1. oikeus omaan seksuaalisuuteen 2. oikeus tietoon seksuaalisuudesta

Lisätiedot

Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö

Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö 18.1.2017 / Timo Mutalahti 1 Kuvat: Pixabay.com Ilmoitus viranomaisille Missä asukkaan asumiseen tai elämiseen liittyvissä ongelmissa vuokranantajalla tai asumisen

Lisätiedot

Jätealan ympäristörikokset

Jätealan ympäristörikokset Jätealan ympäristörikokset Jätehuoltopäivät 10.-11.10.2012 Satu Lyytikäinen, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 8.10.2012 Ympäristöviranomaisen roolit YSL:ssä ja jätelaissa säädetty valvontaviranomaiselle

Lisätiedot

Joensuun kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen

Joensuun kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen Joensuun kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen SUUNNITELMA ALAIKÄISTEN HENKILÖKOHTAISTA KOSKEMATTOMUUTTA TURVAAVIKSI TOIMIKSI JA VAPAAEHTOISEN RIKOSTAUSTAN SELVITTÄMISEKSI Joensuun kaupunki / Sosiaali-

Lisätiedot

UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI JA VIRANOMAISTEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTA täysi-ikäiset asiakkaat

UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI JA VIRANOMAISTEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTA täysi-ikäiset asiakkaat UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI JA VIRANOMAISTEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTA täysi-ikäiset asiakkaat Rovaniemellä 23.5.2016 Lakiasiainpäällikkö, VT Keijo Mattila Lapin aluehallintovirasto 1 Esityksen rakenne 1) Yleisiä

Lisätiedot

Kiusaaminen koulun arjessa 10.11.2015. Merja Rasinkangas Oulun poliisilaitos ylikonstaapeli, koulupoliisi merja.rasinkangas@poliisi.

Kiusaaminen koulun arjessa 10.11.2015. Merja Rasinkangas Oulun poliisilaitos ylikonstaapeli, koulupoliisi merja.rasinkangas@poliisi. Kiusaaminen koulun arjessa 10.11.2015 Merja Rasinkangas Oulun poliisilaitos ylikonstaapeli, koulupoliisi merja.rasinkangas@poliisi.fi Oulun poliisilaitos 750 työntekijää 16 poliisiasemaa pääpoliisiasema

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 654. Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Naantalissa 13 päivänä heinäkuuta 2001

SISÄLLYS. N:o 654. Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Naantalissa 13 päivänä heinäkuuta 2001 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä heinäkuuta 2001 N:o 654 659 SISÄLLYS N:o Sivu 654 Laki rikoslain muuttamisesta... 2077 655 Laki pakkokeinolain 5 luvun 11 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 564/2015 Laki. rikoslain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 564/2015 Laki. rikoslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2015 564/2015 Laki rikoslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain

Lisätiedot

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen?

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä väkivallasta perheessä ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää

Lisätiedot

Laki rikoslain muuttamisesta

Laki rikoslain muuttamisesta EV 19/1995 vp - HE 42/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eräiden rikoslain kokonaisuudistuksen toiseen vaiheeseen liittyvien lakien muutoksiksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys

Lisätiedot

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2 Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus

Lisätiedot

Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015

Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Laki rikoslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain (39/1889) 6 luvun 5, 17 luvun 1 a, 8 a :n 2 kohta ja 18 a :n 1 momentin 4

Lisätiedot

Nuoret ja sosiaalinen media

Nuoret ja sosiaalinen media Nuoret ja sosiaalinen media Marko Masco Seppälä & Kosti Pasanen Move - Monialainen verkkonuorisotyön hanke Oulun kaupunki, sivistys- ja kulttuuripalvelut Nuoret ja internet Aikuiset mieltävät internetin

Lisätiedot

Ministeri Olli-Pekka Heinonen

Ministeri Olli-Pekka Heinonen Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle Euroopan yhteisöjen komission aloitteesta neuvoston puitepäätökseksi (lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja lapsipornografia) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti

Lisätiedot

PÄIVÄN PÄIHDETILANNE 2016 SEMINAARI TURUSSA

PÄIVÄN PÄIHDETILANNE 2016 SEMINAARI TURUSSA PÄIVÄN PÄIHDETILANNE 2016 SEMINAARI TURUSSA 25.04.2016 Päihdeongelmien torjunta - kaikkien yhteinen asia Tilannekatsaus poliisin näkökulmasta 2016 Janne Aro-Heinilä Ylikonstaapeli Lounais-Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Ihmiskauppa.fi. Inkeri Mellanen tarkastaja, Hapke-hanke Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä

Ihmiskauppa.fi. Inkeri Mellanen tarkastaja, Hapke-hanke Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä Ihmiskauppa.fi Inkeri Mellanen tarkastaja, Hapke-hanke Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä 1 HAPKE Haavoittuvassa asemassa olevien turvapaikanhakijoiden palvelujärjestelmän kehittämishanke Johdanto

Lisätiedot

vanhempi konstaapeli Jarno Saarinen Nettikiusaaminen

vanhempi konstaapeli Jarno Saarinen Nettikiusaaminen vanhempi konstaapeli Jarno Saarinen Nettikiusaaminen Helsingin nettipoliisi ylikonstaapeli Marko Forss vanhempi konstaapeli Jutta Antikainen vanhempi konstaapeli Jarno Saarinen Nettipoliisitoiminta Alkoi

Lisätiedot

Seksuaalinen hyväksikäyttö digitaalisessa mediassa

Seksuaalinen hyväksikäyttö digitaalisessa mediassa Seksuaalinen hyväksikäyttö digitaalisessa mediassa Veera Uusoksa Lapset ja digitaalinen media veera.uusoksa@pelastakaalapset.fi +35850 433 1397 www.pelastakaalapset.fi/nuorisotoiminta Linkedin: fi.linkedin.com/in/uusoksa/

Lisätiedot

Välittämisen koodi. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä. RoadShow 10.3.2015 Välittämisen koodi toiminnan ohjeistus

Välittämisen koodi. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä. RoadShow 10.3.2015 Välittämisen koodi toiminnan ohjeistus Välittämisen koodi Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä RoadShow 10.3.2015 Välittämisen koodi toiminnan ohjeistus - Täältä aloitetaan - Palvelu käyttöönotto aloitetaan Seinäjoen kaupungin alueelta

Lisätiedot

Näkökulmia koulun/oppilaitoksen johtamisesta ja työn muutoksesta. Pohjois-Suomen oppilaitosjohdon päivät Timo Kettunen

Näkökulmia koulun/oppilaitoksen johtamisesta ja työn muutoksesta. Pohjois-Suomen oppilaitosjohdon päivät Timo Kettunen Näkökulmia koulun/oppilaitoksen johtamisesta ja työn muutoksesta Pohjois-Suomen oppilaitosjohdon päivät 21.4.2016 Timo Kettunen Näinkin voi arvioida tulevaisuutta... Matkapuhelimet eivät todellakaan korvaa

Lisätiedot

III RIKOLLISUUSKONTROLLI

III RIKOLLISUUSKONTROLLI III RIKOLLISUUSKONTROLLI Tässä jaksossa käsitellään virallisen kontrollijärjestelmän toimintaa kuvailemalla muun muassa rikosten ilmituloa, ilmi tulleiden rikosten selvittämistä, rikoksentekijöiden syytteeseen

Lisätiedot

POHJOISMAAT IHMISKAUPAN MARKKINA-ALUEENA HYVÄKSIKÄYTÖN PSYYKKISET SEURAUKSET JA RIKOSPROSESSI MAIJA KOSKENOJA

POHJOISMAAT IHMISKAUPAN MARKKINA-ALUEENA HYVÄKSIKÄYTÖN PSYYKKISET SEURAUKSET JA RIKOSPROSESSI MAIJA KOSKENOJA POHJOISMAAT IHMISKAUPAN MARKKINA-ALUEENA HYVÄKSIKÄYTÖN PSYYKKISET SEURAUKSET JA RIKOSPROSESSI MAIJA KOSKENOJA 26.10.2016 Maija Koskenoja Case - Mallitoimisto Epäiltynä 48-vuotias itäsuomalainen mies Antoi

Lisätiedot

KUN NUORI KOKEE SEKSUAALISTA VÄKIVALTAA. Opas vanhemmille ja huoltajille

KUN NUORI KOKEE SEKSUAALISTA VÄKIVALTAA. Opas vanhemmille ja huoltajille KUN NUORI KOKEE SEKSUAALISTA VÄKIVALTAA Opas vanhemmille ja huoltajille SISÄLLYS Mitä on seksuaalinen väkivalta? s. 3 Miksi seksuaalista väkivaltakokemusta pitää käsitellä? s. 4 Miten nuori oireilee? s.

Lisätiedot

Juridiset perusteet yhteistyölle eri toimijoiden kesken työikäisten hoidossa, salassapito huomioiden

Juridiset perusteet yhteistyölle eri toimijoiden kesken työikäisten hoidossa, salassapito huomioiden Juridiset perusteet yhteistyölle eri toimijoiden kesken työikäisten hoidossa, salassapito huomioiden Työikäinen terveydenhuollossa II, ksshp, 29.11.2016, lakimies, tietosuojavastaava, Espoon kaupunki Käsiteltävät

Lisätiedot

Verkkorikosten tutkinta. Nixu Oy:n ja FireEye Inc. aamiaisseminaari 4.12.2013 Rikoskomisario Timo Piiroinen Keskusrikospoliisi

Verkkorikosten tutkinta. Nixu Oy:n ja FireEye Inc. aamiaisseminaari 4.12.2013 Rikoskomisario Timo Piiroinen Keskusrikospoliisi Verkkorikosten tutkinta Nixu Oy:n ja FireEye Inc. aamiaisseminaari 4.12.2013 Rikoskomisario Timo Piiroinen Keskusrikospoliisi Kyberrikollisuus Lisääntynyt Vakavoitunut Ammattimaistunut Piilorikollisuutta

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 441/2011 Laki. rikoslain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 441/2011 Laki. rikoslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 17 päivänä toukokuuta 2011 441/2011 Laki rikoslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain

Lisätiedot

Laki. rikoslain muuttamisesta. sellaisina kuin ne ovat, 27 luku siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen ja 42 luvun 1 laissa 343/1939, ja

Laki. rikoslain muuttamisesta. sellaisina kuin ne ovat, 27 luku siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen ja 42 luvun 1 laissa 343/1939, ja EV 56/2000 vp - HE 184/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamista koskevien rangaistussäännösten uudistamiseksi Eduskunnalle on vuoden 1999 valtiopäivillä

Lisätiedot

RAISKAUSKRIISIKESKUS TUKINAINEN 21.1.2010. Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisipäivystyksen ja juristipäivystyksen tilastobarometri

RAISKAUSKRIISIKESKUS TUKINAINEN 21.1.2010. Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisipäivystyksen ja juristipäivystyksen tilastobarometri RAISKAUSKRIISIKESKUS TUKINAINEN 21.1.2010 Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisipäivystyksen ja juristipäivystyksen tilastobarometri 1.1. 31.12.2009 välisenä aikana Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisipäivystykseen

Lisätiedot

Viranomaisyhteistyö, ilmoitusvelvollisuus ja lapsen edustaminen tutkinnassa

Viranomaisyhteistyö, ilmoitusvelvollisuus ja lapsen edustaminen tutkinnassa Viranomaisyhteistyö, ilmoitusvelvollisuus ja lapsen edustaminen tutkinnassa Rovaniemi 7.4.2014 Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila 7.4.2014 1 YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista Sopimus tehty 1989, ratifioitu

Lisätiedot

SEKSITAUDIT Hiv-säätiö / Aids-tukikeskus Vaihde 0207 465 700 (ma - pe 9-16) Neuvonta ja ajanvaraus 0207 465 705 (ma - pe 10-15.30) www.aidstukikeskus.fi SEKSUAALITERVEYS Rakkaus, seksuaalisuus ja seksi

Lisätiedot

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelusta Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelulain kokonaisuudistus tuli voimaan 1.1.2008 Kaikkien lasten kehityksen turvaaminen Ongelmien ehkäiseminen

Lisätiedot

MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON. Tunnistammeko koulussa tapahtuvat rikokset

MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON. Tunnistammeko koulussa tapahtuvat rikokset MENETELMIÄ RIKOSASIOIDEN PUHEEKSIOTTOON Tunnistammeko koulussa tapahtuvat rikokset MIKSI AIHE ON TÄRKEÄ? Suomen laki määrittelee rikoksen tunnusmerkistöt tapahtuvat ne missä tahansa tai minkä ikäiselle

Lisätiedot

Seksuaalisesta väkivallasta ja kaltoinkohtelusta voi ja saa selviytyä Sijaishuollon päivät 29.9.2015

Seksuaalisesta väkivallasta ja kaltoinkohtelusta voi ja saa selviytyä Sijaishuollon päivät 29.9.2015 Seksuaalisesta väkivallasta ja kaltoinkohtelusta voi ja saa selviytyä Sijaishuollon päivät 29.9.2015 Nina Vaaranen-Valkonen Asiantuntija, Lapset ja digitaalinen media Pelastakaa Lapset ry nina.vaaranen-valkonen@pelastakaalapset.fi

Lisätiedot

Lastensuojelun alueellinen koulutuspäivä Paviljonki

Lastensuojelun alueellinen koulutuspäivä Paviljonki Lastensuojelun alueellinen koulutuspäivä 13.10.16 Paviljonki Lastensuojelulaki 25 (12.2.2010/88) WWW.FINLEX.FI } 1) Sosiaali- ja terveydenhuollon ja lasten päivähoidon; } 2) opetustoimen; } 3) nuorisotoimen;

Lisätiedot

Laki. rikoslain 10 luvun muuttamisesta

Laki. rikoslain 10 luvun muuttamisesta Laki rikoslain 10 luvun muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan rikoslain (39/1889) 10 luvun 5 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 875/2001, muutetaan 10 luvun 2 ja 3, 6 :n 1 momentti

Lisätiedot

VIRTUAALINEN LÄHIPOLIISITOIMINTA. Ylikonstaapeli Marko Forss Helsingin poliisilaitos

VIRTUAALINEN LÄHIPOLIISITOIMINTA. Ylikonstaapeli Marko Forss Helsingin poliisilaitos VIRTUAALINEN LÄHIPOLIISITOIMINTA Ylikonstaapeli Marko Forss Helsingin poliisilaitos Toiminnan tarkoitus Lähipoliisitoimintaa, jossa pyritään keskittymään paikallisiin ihmisiin, sekä alueen tapahtumiin

Lisätiedot

Seksuaalisuus. osana kokonaisvaltaista hoitotyötä. Haija Kankkunen Terveydenhoitaja (Yamk), seksuaalineuvoja 22.3.2016

Seksuaalisuus. osana kokonaisvaltaista hoitotyötä. Haija Kankkunen Terveydenhoitaja (Yamk), seksuaalineuvoja 22.3.2016 Seksuaalisuus osana kokonaisvaltaista hoitotyötä Haija Kankkunen Terveydenhoitaja (Yamk), seksuaalineuvoja 22.3.2016 Hoitotyössä seksuaalisuuden huomioon ottaminen jää usein muiden terveyteen ja hyvinvointiin

Lisätiedot

Ei kai taas kaappiin?

Ei kai taas kaappiin? Ei kai taas kaappiin? Sateenkaariseniorit asiakkaina Yhdenvertainen vanhuus II -projekti Seta ry Setan Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki www.seta.fi/yhdenvertainen-vanhuus www.facebook.com/yhdenvertainen-vanhuus

Lisätiedot

Turvapaikanhakija asianomistajana rikoksissa

Turvapaikanhakija asianomistajana rikoksissa 1 (5) 11.10.2017 Turvapaikanhakija asianomistajana rikoksissa 1.1. 30.9.2017 ROOLI/NIMIKE Yhteensä ASIANOMISTAJA (kaikki yht.) 1377 PAHOINPITELY 453 LAITON UHKAUS 187 VARKAUS 180 NÄPISTYS 112 LIEVÄ PAHOINPITELY

Lisätiedot

Välittämisen koodi. Hyvinvoiva lapsi ja nuori Johanna Sorvettula, hallintojohtaja, varatuomari. Johanna Sorvettula 1

Välittämisen koodi. Hyvinvoiva lapsi ja nuori Johanna Sorvettula, hallintojohtaja, varatuomari. Johanna Sorvettula 1 Välittämisen koodi Hyvinvoiva lapsi ja nuori, hallintojohtaja, varatuomari 1 Miten viranomaiset voivat tehdä lakiperusteista yhteistyötä ilman asiakkaan/potilaan suostumusta? Julkisuuslaki Viranomaisen

Lisätiedot

M I K A L I N D É N 16.10.2013 1

M I K A L I N D É N 16.10.2013 1 NUORTEN KOKEMA NETTIRIKOLLISUUS M I K A L I N D É N 16.10.2013 1 FAKTOJA IRC galleriaa käyttää kuukausittain 70% maamme 15-24 vuotiaista nuorista IRC galleriaan lisätään joka päivä noin 70 000 valokuvaa

Lisätiedot

Viranomaisten toimintaohjeisto lapsen kaltoinkohteluepäilyn

Viranomaisten toimintaohjeisto lapsen kaltoinkohteluepäilyn Viranomaisten toimintaohjeisto lapsen kaltoinkohteluepäilyn selvittelyyn S o s i a a l i a l a n o s a a m i s k e s k u s V e r s o l i i k e l a i t o s Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Asikkala

Lisätiedot

Yhteensä ASIANOMISTAJA (kaikki yht.) 1866

Yhteensä ASIANOMISTAJA (kaikki yht.) 1866 1 (6) 16.1.2018 Turvapaikanhakija asianomistajana rikoksissa 1.1. 31.12.2017 ROOLI/NIMIKE Yhteensä ASIANOMISTAJA (kaikki yht.) 1866 PAHOINPITELY 629 LAITON UHKAUS 239 VARKAUS 216 NÄPISTYS 157 LIEVÄ PAHOINPITELY

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2015. 368/2015 Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2015. 368/2015 Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2015 368/2015 Laki rikoslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan rikoslain

Lisätiedot

Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito

Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito Esityksen sisältö Taustaa lyhyesti Lastensuojelulaki ja ennakollinen lastensuojeluilmoitus Erityiskysymyksenä tahdonvastainen hoito 2 7.11.2013 Paula Hurttia

Lisätiedot

Viranomaisten toimintaohjeisto lapsen kaltoinkohteluepäilyn

Viranomaisten toimintaohjeisto lapsen kaltoinkohteluepäilyn Viranomaisten toimintaohjeisto lapsen kaltoinkohteluepäilyn selvittelyyn S o s i a a l i a l a n o s a a m i s k e s k u s V e r s o l i i k e l a i t o s Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Asikkala

Lisätiedot

KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI

KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI VTT/ Sosiologi Hanna Vilkka Opetusmenetelmät ja opetuksen arviointi -seminaari/ Turun kesäyliopisto 11.12.2010 RAKENTEISTA TOIMIJAAN Oma kasvu merkityksissä,

Lisätiedot

1v. 6kk. ehdollinen ja 90 tuntia yk-palvelua Helsingin Syyttäjä, vastaaja Kaikki syytekohdat. Syyttäjä, asianomistaja

1v. 6kk. ehdollinen ja 90 tuntia yk-palvelua Helsingin Syyttäjä, vastaaja Kaikki syytekohdat. Syyttäjä, asianomistaja Lainvoimainen Tapaus (HO diaarinro)käräjät KO Syyte KO Syyksilukeminen KO tuomio Hovi Valittaja HO Syyksilukeminen HO tuomio Hovin tuomiopäivä tuomio, laji lainvoimainen tuomio, määrä Huomautuksia R04/1476

Lisätiedot

EDUSKUNNAN VASTAUS 332/2010 vp. Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta

EDUSKUNNAN VASTAUS 332/2010 vp. Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta EDUSKUNNAN VASTAUS 332/2010 vp Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien välityksellä tehtyjen luonteeltaan

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Kuopion

Lisätiedot

Asumisneuvonta- koulutustilaisuus 10.12.2013

Asumisneuvonta- koulutustilaisuus 10.12.2013 Asumisneuvonta- koulutustilaisuus 10.12.2013 Helsingin poliisilaitos Ennalta estävän toiminnan toimintalinja ennalta_estava_toimintalinja.helsinki@poliisi.fi Pentti Tarvonen ylikonstaapeli 040-5434291

Lisätiedot

Nuoret ja pornoistunut arki

Nuoret ja pornoistunut arki Nuoret ja pornoistunut arki 9.4.2010 Väestöliitto Jussi Aaltonen Määritelmiä Ihmisoikeusnäkökulma Lapsi: alle 18-vuotias YK:n lapsen oikeuksien sopimus Lapsipornografia Ikää ei voida selvittää, mutta perusteltua

Lisätiedot

Turvapaikanhakija asianomistajana rikoksissa

Turvapaikanhakija asianomistajana rikoksissa 1 (5) 11.7.2017 Turvapaikanhakija asianomistajana rikoksissa 1.1. 30.6.2017 ROOLI/NIMIKE Yhteensä ASIANOMISTAJA (kaikki yht.) 858 PAHOINPITELY 300 LAITON UHKAUS 104 VARKAUS 101 NÄPISTYS 66 LIEVÄ PAHOINPITELY

Lisätiedot

EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA. VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010

EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA. VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010 EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010 1) MIHIN LAPSELLA ON OIKEUS SUKUPUOLISENA? 2) MIHIN LAPSELLA ON OIKEUS SEKSUAALISENA?

Lisätiedot

VÄKIVALLANKÄYTTÖ PUHEEKSI. Työntekijän lomake

VÄKIVALLANKÄYTTÖ PUHEEKSI. Työntekijän lomake VÄKIVALLANKÄYTTÖ PUHEEKSI Työntekijän lomake Kaarlejärvi, Kaisto, Malinen ja Mällinen 2014 SISÄLLYS Puheeksiotto kannattaa! 3 Mitä on väkivalta? 3 10 + 1 neuvoa Väkivallankäyttö puheeksi -lomakkeen käyttöön

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke 2(7) Sisällys Lastensuojeluasian vireilletulo...3 Arvio toimenpiteiden tarpeesta...4 Kiireelliset lastensuojelutoimenpiteet...4 Lastensuojelutarpeen selvitys...5 Avohuollon tukitoimet...5 Huostaanotto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 28/ (6) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Esityslista 28/ (6) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Esityslista 28/2014 1 (6) 2 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annetun lain ja ulkomaalaislain 52 b ja 52 c :n muutoksesta

Lisätiedot