Minkälainen on rasisminvastainen työote?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Minkälainen on rasisminvastainen työote?"

Transkriptio

1 Minkälainen on rasisminvastainen työote?

2 R-sana kirja rasismista ja siihen puuttumisesta Chatit 1. Nuorisoalan ammattilaiset Tiedot, taidot ja pohdinta TAUSTAA Tutkimukset Tarve rasisminvastaisuudelle nuorille suunnatussa työssä 1. Valtaväestöä puhututtavat aiheet

3 RASISMINVASTAINEN TYÖOTE 1. Rasismia kokeneen nuoren tukeminen 1. Rasismin eri muotojen tunnistaminen Rasismin ilmenemisen myöntäminen Rasisminvastaisuus on kaikkien vastuulla KÄYTÄNTÖ Systemaattinen puuttuminen rasismiin 1. Rasisminvastaisuutta, ei hiljaista suvaitsevaisuutta

4 Monenlainen rasismi Mitä rasismi on? Miten rasismi näkyy nuorten arjessa?

5 Rasismin eri muotojen tunnistaminen Rasismia on mm. ihmisen tai ihmisryhmän asettaminen muita alempiarvoiseen asemaan esimerkiksi hänen ihonvärinsä, kulttuurinsa, etnisen taustansa, äidinkielensä tai uskontonsa vuoksi.

6 Rotuoppit Valkoinen rotu kuvataan normiksi ja ideaaliksi muiden ryhmien näyttäytyessä vähempiarvoisina ja vääränlaisina. Kulttuurirasismi Ihmiskunta jaetaan kulttuurisin ja historiallisin perustein arvoasteikollisiin ryhmiin siten, että omaa kulttuuria pidetään kehittyneimpänä ja parhaimpana.

7 KAPEA MÄÄRITELMÄ Rotuopit Sanoudutaan irti rasismista RASISMI Historialliset ja kulttuuriset eronteot LAAJA MÄÄRITELMÄ Rasismin monet ulottuvuudet: opit ja asenteet, toiminta, seuraukset ja olosuhteet Lähde: Puuronen, 2011

8 ..totutuissa tavoissa ja yhteiskunnan eri toiminnoissa...ihmisen tai ihmisryhmän halveksimista esimerkiksi kulttuurin tai uskonnon vuoksi RASISMIA ON..väittää, että ihonväri merkkaisi vähempiarvoisuutta..arjen vuorovaikutustilanteissa, esimerkiksi kouluissa....tiettyjen ihmisryhmien pitäminen rikollisina, laiskoina tai tyhminä.

9 Vähemmistöjen keskinäinen rasismi Eri maahanmuuttajaryhmien välillä voi olla myös toisiinsa kohdistavaa rasismia. Vähemmistöjen kesken voi olla kamppailua esimerkiksi arvojärjestyksestä nuorisotalolla. Rasismiin tulee puuttua aina, harjoitti sitä kuka tahansa ja kohdistui se kehen tahansa.

10 Rasismi ja valtasuhteet Rasismi on sidoksissa yhteiskunnallisiin valtasuhteisiin, joissa usein vain jotkut ihmiset saavat äänensä kuuluviin. Kuka saa määrittää, mikä on rasismia? Minkälainen vähemmistön edustaja saa olla? Esimerkiksi pakolainen saatetaan hyväksyä vain tietyssä autetun roolissa, mutta ei hienoissa vaatteissa.

11 Rasismi ja valtasuhteet Suomalaiset saattavat olla rasisteja, mutta ovathan maahanmuuttajatkin rasistisia valtaväestöä kohtaan Maahanmuuttajilla on myös ennakkoluuloja suomalaisista, ja myös he voivat olla rasistisia valtaväestöä kohtaan. Rasismiin vastaaminen rasismilla on huono itsepuolustus. Valtaväestöllä usein enemmistön valta taustallaan, esimerkiksi rasismia puolustellaan kaikkien suomalaisten etuna.

12 Ihannetila: Rasismiin puututaan aina lapsi-ja nuorisoryhmissä Millainen haaste rasismiin puuttuminen on?

13 Rasisminvastainen työote Historiallinen, poliittinen ja yhteiskunnallinen tietoisuus Puhuminen ongelmista niiden oikeilla nimillä Omien asenteiden tarkastelu LÄHTÖKOHTIA LÄHTÖKOHTIA Monikulttuurisuuden idea Rasisminvastainen toimintakulttuuri

14 Rasisminvastainen työote Kujeilu sallittu Rasismin muotojen tunnistaminen Moninainen rasismivastaisuus (vrt. hiljainen suvaitsevaisuus) KÄYTÄNTÖJÄ Aktiivinen ja systemaattinen puuttuminen Ei tule pelätä kiistanalaisuuksia ja konflikteja Moniäänisyys

15 Miten rasismi vaikuttaa lapseen tai nuoreen? Rasismilla on vakavia seurauksia hyvinvointiin, identiteettiin ja itsetuntoon. Niiden mielestä olen joku outo friikki Rasismi tekee elämänpiiristä turvattoman. Rasismi kyseenalaistaa kuulumisen yhteiskuntaan. Vaikeuttaa sopeutumista. Rasismi halventaa lapsen perheen ja juuret.

16 Miten nuori selviytyy rasismin kokemusten kanssa? Miten osallistaa toimintaan rasismia kokeneita? Miten huomioida rasismia kohdanneita nuoria? Mikä on haasteellista rasismia kohdanneiden tukemisessa? Minkälaisia selviytymismalleja rasismia kokeneet nuoret ovat kehittäneet arjessaan? Miten aikuinen voi olla tukemassa tätä prosessia?

17 Miten keskustella rasistisesti asennoituneen nuoren kanssa?

18 Miten keskustella rasistisista kannanotoista nuoren kanssa? Nuorta tulee kuunnella, kyseenalaistaa ja haastaa. Keskustelut tulee käydä tuomiten loukkaava teko, mutta ei nuorta itseään. Nuorten rasismin auki purkaminen ja siihen vaikuttaminen vaativat nuorten näkökulmien ymmärtämistä, mutta eivät niiden hyväksymistä. Nuorelle tulee antaa uutta tietoa ennakkoluulojen tilalle.

19 Aktiivinen ja systemaattinen puuttuminen rasismiin: Miten keskustella rasistisista kannanotoista nuorten kanssa? 1. Tulisiko rasistinen kommentti vain sivuuttaa? 2. Faktatiedon antaminen 3. Voitko selittää minulle tarkemmin? 4. Käsittele aina yksi argumentti tai väite kerrallaan 5. Haluatko tuota todella? Miten se olisi toteutettavissa?

20 Aktiivinen ja systemaattinen puuttuminen rasismiin: Miten keskustella rasistisista kannanotoista nuorten kanssa? 6. Huumori rasismin käsittelyssä 7. Ota muut keskusteluun mukaan 8. Rauhallisuus 9. Keskity myös hiljaisiin 10. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

21 Keskeisimmät lähteet: Rastas, A. (2007). Rasismi lasten ja nuorten arjessa. Transnationaalit juuret ja monikulttuuristuva Suomi. Tampereen yliopistopaino. Perho, S. (2010). Rasistisuus nuorten yhteisöissä. Tutkimus vuosituhannen vaihteen Joensuusta. Julkaisuja 103. Helsinki,Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto. Puuronen, V. (2011). Rasistinen Suomi. Helsinki: Gaudeamus Souto, Anna-Mari: Arkipäivän rasismi koulussa. Etnografinen tutkimus suomalais- ja maahanmuuttajanuorten ryhmäsuhteista (Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto 2011)

METELIÄ. Rasismista ja siihen puuttumisesta

METELIÄ. Rasismista ja siihen puuttumisesta METELIÄ. Rasismista ja siihen puuttumisesta - Verkko ja rasismivastainen työ nuorten parissa Heli Markkula Projektisuunnittelija, VTM Pelastakaa Lapset 10.11.2011 Verkostotapaaminen nuorisotyön monikulttuurisuudesta

Lisätiedot

Monipuolinen tiedottaminen, kulttuuriset rajanvedot ylittävän dialogin edistäminen ja rasisminvastaisuus nuorisotyössä

Monipuolinen tiedottaminen, kulttuuriset rajanvedot ylittävän dialogin edistäminen ja rasisminvastaisuus nuorisotyössä Monipuolinen tiedottaminen, kulttuuriset rajanvedot ylittävän dialogin edistäminen ja rasisminvastaisuus nuorisotyössä Antti Kivijärvi Nuorisotutkimusverkosto & Kanuuna verkosto 11.3.2010 31.3.2010 www.nuorisokanuuna.fi

Lisätiedot

Kuinka kohdata maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten välisiä ristiriitoja.

Kuinka kohdata maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten välisiä ristiriitoja. Kuinka kohdata maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten välisiä ristiriitoja. TT, hankevastaava, nuorisokasvasvattaja Katri Kyllönen Kajaani, 27.3.2017 Etnisten vähemmistöryhmien välisen rasismin ehkäisy-,

Lisätiedot

satu kanninen & heli markkula sana Kirja rasismista ja siihen puuttumisesta.

satu kanninen & heli markkula sana Kirja rasismista ja siihen puuttumisesta. satu kanninen & heli markkula 1 sana Kirja rasismista ja siihen puuttumisesta. satu kanninen & heli markkula 2 3 r- sana ISBN: 978-952-5706-56-7 Kirja rasismista ja siihen puuttumisesta. 4 by the way,

Lisätiedot

- rasisminvastaisuus ja nuorisotyö. Leena Suurpää Nuorisotutkimusverkosto leena.suurpaa@nuorisotutkimus.fi

- rasisminvastaisuus ja nuorisotyö. Leena Suurpää Nuorisotutkimusverkosto leena.suurpaa@nuorisotutkimus.fi Maailmaan mahtuu - rasisminvastaisuus ja nuorisotyö Leena Suurpää Nuorisotutkimusverkosto k leena.suurpaa@nuorisotutkimus.fi Rasisminvastaisuus yhteiskunnan muutoksen voimana Nuorisotyön kielioppi: hiljainen

Lisätiedot

RASISMIVISA KUVA: EEVA ANUNDI / EI RASISMILLE! -HANKE

RASISMIVISA KUVA: EEVA ANUNDI / EI RASISMILLE! -HANKE RSISMIVIS KUV: EEV NUNDI / EI RSISMILLE! -HNKE 1. KYSYMYS Mitä rasismi tarkoittaa? C D Ihmisarvon alentamista Suuruudenhulluutta Erakkoluonnetta Suurta itserakkautta 1. VSTUS Ihmisarvon alentamista Rasismi

Lisätiedot

Maahanmuuttajanuoret näkökulmia syrjäytymiseen

Maahanmuuttajanuoret näkökulmia syrjäytymiseen Maahanmuuttajanuoret näkökulmia syrjäytymiseen VÄESTÖLIITTO Anita Novitsky 23.4.2012 1 Nuoren kasvun haasteet Maahanmuuttajalasten/nuorten erityistarpeet ovat useimmiten mukana tuoduista resursseista kumpuavia

Lisätiedot

Kanuunan alkukartoitustilaisuus Oulussa 2.11.2009

Kanuunan alkukartoitustilaisuus Oulussa 2.11.2009 Kanuunan alkukartoitustilaisuus Oulussa 2.11.2009 Paikalla oli suuri joukko nuorisotyöntekijöitä (sekä avoimen toiminnan puolelta että aamu ja iltapäivätoiminnasta). Yhteensä 63 kpl. Suuren yleisön takia

Lisätiedot

Nuorisotyöntekijöiden ja monikulttuuristen nuorten tulkintoja rasismista. Antti Kivijärvi Nuorisotutkimusverkosto & Kanuuna verkosto & UEF

Nuorisotyöntekijöiden ja monikulttuuristen nuorten tulkintoja rasismista. Antti Kivijärvi Nuorisotutkimusverkosto & Kanuuna verkosto & UEF Nuorisotyöntekijöiden ja monikulttuuristen nuorten tulkintoja rasismista Antti Kivijärvi Nuorisotutkimusverkosto & Kanuuna verkosto & UEF Esitelmän rakenne 1) Arkeen heijastuvat yhteiskunnalliset valtasuhteet

Lisätiedot

MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN näkökulma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen

MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN näkökulma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN näkökulma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen Välittämisen koodi RoadShow 10.3.2015 Seinäjoki Elina Stenvall, tutkija Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmä (SPARG)

Lisätiedot

RASISMIVISA KUVA: EEVA ANUNDI / EI RASISMILLE! -HANKE

RASISMIVISA KUVA: EEVA ANUNDI / EI RASISMILLE! -HANKE RSISMIVIS KUV: EEV NUNDI / EI RSISMILLE! -HNKE 1. VSTUS Ihmisarvon alentamista Rasismi käsitteenä tarkoittaa ihmisryhmän tai yksittäisen ihmisen arvottamista oletetun etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden,

Lisätiedot

VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry

VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry Vuonna 2015 Suomessa on kv-adoptoituja noin 4 500, joista 1 000

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

Ohjauksen hyvät käytännöt - Maahanmuuttajanuoret. Päivi Vatka Aluekoordinaattori, Kotona Suomessa -hanke

Ohjauksen hyvät käytännöt - Maahanmuuttajanuoret. Päivi Vatka Aluekoordinaattori, Kotona Suomessa -hanke Ohjauksen hyvät käytännöt - Maahanmuuttajanuoret Päivi Vatka Aluekoordinaattori, Kotona Suomessa -hanke Ohjaus Neuvonta vs. ohjaus Neuvonta: asiantuntijakeskeisyys, lyhytkestoisuus, pintapuolisuus, asiakas

Lisätiedot

SOSIAALIPEDAGOGISIA KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTAJUUDEN JA MONIKULTTUURISUUDEN TARKASTELUUN

SOSIAALIPEDAGOGISIA KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTAJUUDEN JA MONIKULTTUURISUUDEN TARKASTELUUN SOSIAALIPEDAGOGISIA KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTAJUUDEN JA MONIKULTTUURISUUDEN TARKASTELUUN Sosiaalipedagogiikan kouluttajatapaaminen 2016 11.11.2016 Elina Nivala YTT, yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopisto

Lisätiedot

PELKOA, MITÄTÖINTIÄ JA ULKOPUOLISUUTTA RASISMI LASTEN JA NUORTEN KOULUARJESSA ANNE-MARI SOUTO YTT, KM

PELKOA, MITÄTÖINTIÄ JA ULKOPUOLISUUTTA RASISMI LASTEN JA NUORTEN KOULUARJESSA ANNE-MARI SOUTO YTT, KM PELKOA, MITÄTÖINTIÄ JA ULKOPUOLISUUTTA RASISMI LASTEN JA NUORTEN KOULUARJESSA ANNE-MARI SOUTO YTT, KM Anastasia: Kun opettaja puhuu joistakin asioista, niin hän sanoo tavallaan, erottelee suomalaiset ja

Lisätiedot

Monikulttuurisen nuorisotyön asema Hyvinkäällä. 1.10.2009 Veronika Honkasalo, Nuorisotutkimusverkosto

Monikulttuurisen nuorisotyön asema Hyvinkäällä. 1.10.2009 Veronika Honkasalo, Nuorisotutkimusverkosto Monikulttuurisen nuorisotyön asema Hyvinkäällä 1.10.2009 Veronika Honkasalo, Nuorisotutkimusverkosto Päivän rakenne 1. Yleistä tutkimushankkeesta Mikä tekee nuorisotyöstä monikulttuurisen? Nuoret vs. nuorisotyöntekijät.

Lisätiedot

Sisällys. Johdanto... 11. I Monikulttuurisuus ja maahanmuutto...17. 1 Maastamuutto Suomesta ja maahanmuutto Suomeen... 18

Sisällys. Johdanto... 11. I Monikulttuurisuus ja maahanmuutto...17. 1 Maastamuutto Suomesta ja maahanmuutto Suomeen... 18 Sisällys Johdanto... 11 I Monikulttuurisuus ja maahanmuutto...17 1 Maastamuutto Suomesta ja maahanmuutto Suomeen... 18 Siirtolaisuus ja maastamuutto Suomesta... 18 Maahanmuutto Suomeen...23 Mitä monikulttuurisuus

Lisätiedot

ARVO. Lohja 25.11.2008 Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta

ARVO. Lohja 25.11.2008 Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta ARVO Lohja 25.11.2008 Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta Haasteet: asiakas & kumppanuus Asiakkuuden määrittäminen - segmentit Kasvatuskumppanuuden toteutuminen perheiden

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Toiminnan arvoperiaatteet

Toiminnan arvoperiaatteet Sivu 1/5 1 Yleistä Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen arvoperustana on luovuttamaton yleismaailmallinen ihmisarvo ja kaiken elämän arvokkuus itsessään. Yhdistys sitoutuu toiminnassaan yhdenvertaisuuteen,

Lisätiedot

Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä

Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä Kehittämispäällikkö Helena Ewalds 5.9.2013 28.5.2013 Systemaattinen kartoitus / Ewalds 1 Paras tapa ehkäistä väkivaltaa on puhua

Lisätiedot

Miehen kohtaaminen asiakastyössä Miehen näkökulma asiakastyössä 2/2. 17.3.2016 Osa 5/5 Jari Harju & Petteri Huhtamella

Miehen kohtaaminen asiakastyössä Miehen näkökulma asiakastyössä 2/2. 17.3.2016 Osa 5/5 Jari Harju & Petteri Huhtamella Miehen kohtaaminen asiakastyössä Miehen näkökulma asiakastyössä 2/2 17.3.2016 Osa 5/5 Jari Harju & Petteri Huhtamella Miehen kohtaamiseen vaikuttavat tekijät työntekijä tiedot, taidot ammatillinen viitekehys/oma

Lisätiedot

Alkuvaiheen palvelut Alkuvaiheen palveluihin kuuluvat perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma.

Alkuvaiheen palvelut Alkuvaiheen palveluihin kuuluvat perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma. Keskeiset käsitteet Alkukartoitus Työttömille työnhakijoille, toimeentulotuen saajille ja sitä pyytäville tehtävä kartoitus, jossa arvioidaan alustavasti työllistymis-, opiskelu- ja muut kotoutumisvalmiudet.

Lisätiedot

Kotouttaminen kunnan näkökulmasta. Ensin huudetaan ja sitten halataan! Pasi Laukka, 17.12.2015

Kotouttaminen kunnan näkökulmasta. Ensin huudetaan ja sitten halataan! Pasi Laukka, 17.12.2015 Kotouttaminen kunnan näkökulmasta. Ensin huudetaan ja sitten halataan! Pasi Laukka, 17.12.2015 Kotouttaminen Alkaa jo vastaanottokeskuksissa -infot, alkukartoitus, osaamisenkartoitus Työvoimapoliittiset

Lisätiedot

Ohjaus ja monikulttuurisuus

Ohjaus ja monikulttuurisuus Ohjaus ja monikulttuurisuus ELO-foorumi 25.9.2014 Ohjaus Ohjaus on ihmisen normaaleissa elämäntilanteissa kohtaamien vaikeuksien käsittelyä, jossa yksilöä ei patologisoida eikä tukeuduta autoritaariseen

Lisätiedot

Arkipäivän rasismi koulussa. YTT Anne-Mari Souto 14.11.2011

Arkipäivän rasismi koulussa. YTT Anne-Mari Souto 14.11.2011 Arkipäivän rasismi koulussa YTT Anne-Mari Souto 14.11.2011 Suomalainen julkinen keskustelu rasismista näyttää olevan ennemminkin keskustelua siitä, mikä kaikki ei ole rasismia kuin siitä, millaista rasismi

Lisätiedot

Lounais-Suomen nuorisotyönpäivät. Miska Keskinen & Rosa Rantanen /

Lounais-Suomen nuorisotyönpäivät. Miska Keskinen & Rosa Rantanen / Lounais-Suomen nuorisotyönpäivät Miska Keskinen & Rosa Rantanen Miska.keskinen@redcross.fi / Rosa.rantanen@redcross.fi Nuorisotyön rooli kotouttamisessa Kysyin asiaa parilta ystävältä: Nuorisotyö voi auttaa

Lisätiedot

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti Preventiimi pähkinänkuoressa OKM:n rahoittama, Humakin hallinnoima, yksi valtakunnallisista

Lisätiedot

TERVEYDEN- EDISTÄMISEN MÄÄRÄRAHALLA TOIMIVA HANKE

TERVEYDEN- EDISTÄMISEN MÄÄRÄRAHALLA TOIMIVA HANKE 1.1.2019-31.10.2021 Nuorten huumeidenkäytön ehkäisemiseen tähtäävä hanke Päijät-Hämeessä, Iitissä, Myrskylässä ja Pukkilassa. Hanketta hallinnoi Sosiaalialan osaamiskeskus Verso liikelaitos ja osatoteuttajana

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen:

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen: SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen: AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja

Lisätiedot

Monikulttuurista osaamista Ohjaamoihin -projekti

Monikulttuurista osaamista Ohjaamoihin -projekti OSMo Monikulttuurista osaamista Ohjaamoihin -projekti Ulla Siirto ja Outi Pylkkä RADIKALISOITUMISEN TUNNISTAMINEN JA EHKÄISY Ulla Siirto MITÄ OVAT RADIKALISMI JA RADIKALISOITUMINEN? Monimutkainen ilmiö,

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÖILLE: VIHAPUHEESTA VAPAAN NUORISOTILAN RAKENNUSPALIKAT

TYÖNTEKIJÖILLE: VIHAPUHEESTA VAPAAN NUORISOTILAN RAKENNUSPALIKAT TYÖNTEKIJÖILLE: VIHAPUHEESTA VAPAAN NUORISOTILAN RAKENNUSPALIKAT Jokainen ihminen on erilainen monen eri identiteetin ja ominaisuuden yhdistelmä. Moninaisuuden arvostamisen ja yhdenvertaisuuden edistämisen

Lisätiedot

Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala

Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala Maahanmuuttajien määrä kasvaa 2 Maahanmuuttajien terveys ja työkyky tutkimustietoa

Lisätiedot

VÄLITTÄMISESTÄ. Lasse Siurala

VÄLITTÄMISESTÄ. Lasse Siurala VÄLITTÄMISESTÄ Lasse Siurala Välittäminen on myös sitä, että rakennetaan keskinäisen huolehtimisen yhteisöjä, jossa nuori ei ole pelkkä tuen kohde vaan aktiivinen osa solidaarista yhteiskuntaa. VÄLITTÄMINEN

Lisätiedot

Monikulttuurisuus ja kulttuurien kohtaaminen

Monikulttuurisuus ja kulttuurien kohtaaminen Monikulttuurisuus ja kulttuurien kohtaaminen Rekar Abdulhamed rekar.abdulhamed@helsinki.fi Luokanopettajaopiskelija (kasvatuspsykologia) Helsingin yliopisto 1 Monikulttuurisuudesta tulee mieleeni... 2

Lisätiedot

TURVATAITOJA NUORILLE

TURVATAITOJA NUORILLE TURVATAITOJA NUORILLE Opas sukupuolisen häirinnän ja seksuaalisen väkivallan ehkäisyyn Jussi Aaltonen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät, Kalastajatorppa, 30.11.2012 Lähtökohdat

Lisätiedot

VIIRTA - PPSHP: KUNTOUTUSYKSIKKÖ NUORTEN LUOTSINA AKTIIVISEEN ELÄMÄÄN

VIIRTA - PPSHP: KUNTOUTUSYKSIKKÖ NUORTEN LUOTSINA AKTIIVISEEN ELÄMÄÄN KOKEMUKSIA KOKEMUKSELLISESTA RYHMÄTOIMINNASTA Virta PPSHP Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 27.11.2012 Eeva-Leena Laru projektikoordinaattori VIIRTA - PPSHP: KUNTOUTUSYKSIKKÖ NUORTEN LUOTSINA AKTIIVISEEN

Lisätiedot

MOD mukana erilaisuuden kohtaamisessa? monimuotoisuus ja vuoropuhelu? moniarvoisuus ja dialogi? moninaisuus oivallus dialogi www.evl.

MOD mukana erilaisuuden kohtaamisessa? monimuotoisuus ja vuoropuhelu? moniarvoisuus ja dialogi? moninaisuus oivallus dialogi www.evl. MOD mukana erilaisuuden kohtaamisessa? monimuotoisuus ja vuoropuhelu? moniarvoisuus ja dialogi? moninaisuus oivallus dialogi www.evl.fi/mod Kenelle MOD on tarkoitettu? * kansalaisjärjestöjen työntekijät

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaja. ymmärtää identiteetin merkityksen ihmisen elämässä

Tutkinnon suorittaja. ymmärtää identiteetin merkityksen ihmisen elämässä 1 Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto PAKOLLISET TUTKINNON OSAT KULTTUURIEN VUOROVAIKUTUS Näytön antaja: Arvioija: Paikka ja aika: KULTTUURINEN IDENTITEETTI ymmärtää kulttuurin ja uskonnon

Lisätiedot

Nuorisotyön laadun arvioinnista ja merkityksestä

Nuorisotyön laadun arvioinnista ja merkityksestä laadun arvioinnista ja merkityksestä Sosiaalinen hyvinvointi yhteisöjen voimavarana miten rakennan yhteisöllisyyttä? Jyväskylä 28.4.2010 Merja Hovi Helsingin nuorisoasiainkeskus Näkökulmat Nuorisotalo

Lisätiedot

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää?

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää? Lasten marginalisoitumisen ehkäisy paikkalähtöisen osallistumisen keinoin (SA134949) Lasten ja nuorten marginalisaatioriskin hallinta varhaisen tunnistamisen avulla (SA264436) OSATUTKIMUS II: Lasten ja

Lisätiedot

Työssä jatkaminen kannattaa Henkilöstön arvoa koskeva tieto ja työssä jatkaminen

Työssä jatkaminen kannattaa Henkilöstön arvoa koskeva tieto ja työssä jatkaminen Työssä jatkaminen kannattaa Henkilöstön arvoa koskeva tieto ja työssä jatkaminen Varatoimitusjohtaja Eija Lehto Kannisto HAKU hankkeen päätösseminaari 17.2.2011 Työssä jatkamisen tukemisella on pitkä historia

Lisätiedot

Kotouttamisen ABC. Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet Aluekoordinaattori

Kotouttamisen ABC. Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet Aluekoordinaattori Kotouttamisen ABC Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet 11.5.2016 Aluekoordinaattori Seinäjoki Kotona Suomessa -hanke Käsitteet käyttöön Maahanmuuttaja

Lisätiedot

Monikulttuurisuus ja sukupuolten tasaarvo nuorisotyössä. Veronika Honkasalo, Nuorisotutkimusverkosto

Monikulttuurisuus ja sukupuolten tasaarvo nuorisotyössä. Veronika Honkasalo, Nuorisotutkimusverkosto Monikulttuurisuus ja sukupuolten tasaarvo nuorisotyössä Veronika Honkasalo, Nuorisotutkimusverkosto Tausta Tutkimushanke 2004 2007: Kyselyt (n. 1400) ja haastattelut (38) nuorille kysely järjestöille (n.

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Kirsi Tarkka 12.11.2018 Rovaniemi Varhaiskasvatus otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta

Lisätiedot

Lapsiasiavaltuutetun ja vähemmistövaltuutetun suositukset lasten ja nuorten kokeman syrjinnän ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi

Lapsiasiavaltuutetun ja vähemmistövaltuutetun suositukset lasten ja nuorten kokeman syrjinnän ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi Lapsiasiavaltuutetun ja vähemmistövaltuutetun suositukset lasten ja nuorten kokeman syrjinnän ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi Julkaistu 15.3.2011 Lasten ja nuorten kokemaa syrjintää ehkäistävä ja vähennettävä

Lisätiedot

Veturointi-toiminta Kokemuksen äärellä

Veturointi-toiminta Kokemuksen äärellä Veturointi-toiminta Kokemuksen äärellä Mitä Veturointi on? Veturointi-toiminnassa lastensuojelun nuoret aikuiset kokemusasiantuntijat työskentelevät nuorten sekä perheiden/muiden lähiverkostojen tukena

Lisätiedot

Myönteinen tunnistaminen

Myönteinen tunnistaminen Myönteinen tunnistaminen Taustaymmärrys Kehitetty Tampereen yliopiston Tilan ja poliittisen toimijuuden (Sparg) tutkimusryhmässä Tunnustussuhdeteoreettinen ymmärrys (esim. filosofit Axel Honneth ja Charles

Lisätiedot

Arvot ja etiikka maakuntauudistuksessa. Tommi Lehtonen

Arvot ja etiikka maakuntauudistuksessa. Tommi Lehtonen Arvot ja etiikka maakuntauudistuksessa Tommi Lehtonen 2.2.2018 Jeremy Bentham (1748 1832) Yhteiskunnan tehtävä on lisätä onnellisuutta ja vähentää kärsimystä. 2.2.2018 2 John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoria

Lisätiedot

Piirrä monta kiloa perunaa lattialla

Piirrä monta kiloa perunaa lattialla Piirrä monta kiloa perunaa lattialla Tunnistaen ja tukien nuorten moninaisia tarpeita ja identiteettejä. Yhdenvertaisuuden edistäminen osana nuorten tieto- ja neuvontapalveluja. Moodi2017, Turku Riikka

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ YHDESSÄ ENEMMÄN MAAHANMUUTTAJAT OSANA YHTEISÖÄ -HANKE KESKI-SUOMEN YHTEISÖJEN TUKI RY Sisällys Alkukartoitus... 1 Etninen tausta... 1 Kansainvälinen suojelu... 1 Kansalaisuus...

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Miltä maailma näyttää?

Miltä maailma näyttää? Miltä maailma näyttää? Globaali näkökulma lasten ja nuorten tulevaisuuteen (Jari Kivistö) Kasvava ihminen ja tulevaisuuden koulu -seminaari Kokkolassa 7.8.2013 Globaalikasvatuksen tehtävä on

Lisätiedot

Mitkä tekijät edistävät kulttuurienvälistä yhteisymmärrystä ja yhteistyötä?

Mitkä tekijät edistävät kulttuurienvälistä yhteisymmärrystä ja yhteistyötä? Mitkä tekijät edistävät kulttuurienvälistä yhteisymmärrystä ja yhteistyötä? Luennoitsija: Melody Karvonen monikulttuurisuuden asiantuntija Valtakunnalliset työpajapäivät Järjestäjä: Valtakunnallinen työpajayhdistys

Lisätiedot

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Veli-Matti Ahtiainen projektipäällikkö Punainen Risti Lapin piiri Hyvinvointia ja turvallisuutta v-ma 2014 Punaisen

Lisätiedot

VASU KAHVILAT Salpakankaan koulun kabinetti klo

VASU KAHVILAT Salpakankaan koulun kabinetti klo VASU KAHVILAT 2017 Salpakankaan koulun kabinetti klo 12.30-14.00 6.3 29.3 12.4. 26.4. 3.5 Yksiköistä kahvilaan osallistuu 1-3 henkilöä Kahvilassa käsitellään yhteisössä keskusteltuja teemoja osallistujat

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisten perheiden huomioiminen palveluissa

Maahanmuuttajataustaisten perheiden huomioiminen palveluissa Maahanmuuttajataustaisten perheiden huomioiminen palveluissa LAPE/perhekeskusseminaari 22.2.2018 Kokkola Kati Turtiainen, yliopistonlehtori, YTT Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Perheen taustalla (esim.)

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

Elämänhallinta kuntayhteisöissä yhteistoiminta-alueella. Niina Lehtinen

Elämänhallinta kuntayhteisöissä yhteistoiminta-alueella. Niina Lehtinen Elämänhallinta kuntayhteisöissä yhteistoiminta-alueella Niina Lehtinen Tavoite Vastaus kysymykseen Mitkä kuntien toimenpiteet vaikuttavat niin, että ihmiset kykenevät vahvistamaan elämänhallintataitojansa?

Lisätiedot

Sanastoa. Kotopaikka-hanke

Sanastoa. Kotopaikka-hanke Kotopaikka-hanke 16.3.2018 Etnisyys Sanan alkuperä on sanoissa heimo, rotu ja kansa. Etnisyys jaetaan objektiiviseen ja subjektiiviseen etnisyyteen. Objektiivisella etnisyydellä tarkoitetaan ulkoisesti

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010. Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry

Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010. Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010 Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry Kota ry Yleishyödyllinen yhdistys, perustettu 1991 Tehtävänä

Lisätiedot

Monikulttuurisen nuorisotyön kehittämishankkeen aloitusseminaari Veronika Honkasalo

Monikulttuurisen nuorisotyön kehittämishankkeen aloitusseminaari Veronika Honkasalo Monikulttuurisen nuorisotyön kehittämishankkeen aloitusseminaari 24.8.2009 Veronika Honkasalo Päivän kulku Päivän ohjelma 10 Tervetuloa 10.15 Osallistujien esittely 11 12 Mikä tekee nuorisotyöstä monikulttuurisen

Lisätiedot

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus positiivisen identiteetin mahdollistajana

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus positiivisen identiteetin mahdollistajana Sosiaalinen oikeudenmukaisuus positiivisen identiteetin mahdollistajana Valtakunnalliset lastentarhanopettajapäivät 23.9.2017 Helsingin yliopisto SOSIAALINEN OIKEUDENMUKAISUUS Yksilöt ja ryhmät tulisi

Lisätiedot

Kriittisiä näkökulmia: hankkeiden ongelmakohtia tutkijan kokemusten valossa

Kriittisiä näkökulmia: hankkeiden ongelmakohtia tutkijan kokemusten valossa Kriittisiä näkökulmia: hankkeiden ongelmakohtia tutkijan kokemusten valossa Veronika Honkasalo & Antti Kivijärvi & Tomi Kiilakoski 28.1.2011 24.1.2011 www.nuorisokanuuna.fi 1 Näkökulma 1 pilottihankkeen

Lisätiedot

Osaamispyörä työkalu. Tavoitteet

Osaamispyörä työkalu. Tavoitteet Osaamispyörä työkalu Tavoitteet Osaamispyörän avulla voidaan tehdä näkyväksi ja hyödyntää organisaation monimuotoisuuden ja erilaisuuden johtamiseen liittyvää osaamista. Osaamispyörä toimii työkaluna kuvattaessa

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely luokat

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely luokat Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely 7.-9. luokat Perustietoja vastaajasta 1. Sukupuoli * i poika tyttö muu en halua vastata 2. Luokka * i 7. luokka 8. luokka 9. luokka 3. Koulusi * Anttolan yhtenäiskoulu

Lisätiedot

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? MIKÄ NUORTA AUTTAA? MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? KUN ITSE OLIN NUORI? KUINKA MONI KÄYNYT ITSE TERAPIASSA TAI SAANUT APUA? Innostunut, olen mukana kaikessa ikä Teen työni hyvin, ei muuta Oven

Lisätiedot

Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla?

Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla? Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla? Maija Lanas 3.10.2017 Oulun yliopisto University of Oulu Nuorisotyöllä on paljon annettavaa kouluun. Mitä? Uusille toimijoille ei kuitenkaan

Lisätiedot

MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN vaihtoehtoinen näkökulma yksilö- ja ongelmakeskeisyydelle

MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN vaihtoehtoinen näkökulma yksilö- ja ongelmakeskeisyydelle MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN vaihtoehtoinen näkökulma yksilö- ja ongelmakeskeisyydelle VAMLAS yhteistyötilaisuus, Helsinki, 11.2.2016 Kirsi Pauliina Kallio Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmä (SPARG)

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki merkitystä on: Käytössä olevilla resursseilla asenteilla arvoilla omaksutulla perustehtävällä Olemassa olevalla tukijärjestelmällä yhteistyöllä vanhempien ja muiden

Lisätiedot

Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa. Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK

Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa. Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK Miten uskontodialogi liittyy päiväkotiin? Varhaiskasvatusta ja esiopetusta ohjaavissa asiakirjoissa

Lisätiedot

Ongelmallisesti pelaavan nuoren auttaminen

Ongelmallisesti pelaavan nuoren auttaminen Ongelmallisesti pelaavan nuoren auttaminen Lahti 9.4.2014 11.4.2014 Minna Kesänen 1 Rahapelaaminen ja digitaalinen pelaaminen Rahapelaaminen viittaa kaikkeen sellaiseen pelaamiseen, jossa voitto tai tappio

Lisätiedot

Valtion I kotouttamisohjelma

Valtion I kotouttamisohjelma Valtion I kotouttamisohjelma 7.6.2012 Lähtökohdat Maahanmuutto Suomeen kasvaa ja monipuolistuu: Nyt 170 000 ulkomaan kansalaista Vuonna 2020 Jo 330 000 ulkomaan kansalaista Yli puolet kaikista maahanmuuttajista

Lisätiedot

1 Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Niittylahti 2.2.2010. www.pkky.fi/pko. Suvi Mutanen Kati Lappalainen

1 Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Niittylahti 2.2.2010. www.pkky.fi/pko. Suvi Mutanen Kati Lappalainen 1 Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Niittylahti Kalake r.y / Seikkailukasvatuspäivät Mikkeli www.pkky.fi/pko p Suvi Mutanen Kati Lappalainen 2 Seikkailukasvatus työhyvinvointia tukemassa? Työpajan ohjelma

Lisätiedot

3. Yhteisön etiikka (et3) Keskeiset sisällöt yksilöllisyys ja yhteisöllisyys ihmisen elämän piirteinä

3. Yhteisön etiikka (et3) Keskeiset sisällöt yksilöllisyys ja yhteisöllisyys ihmisen elämän piirteinä 5.12 Elämänkatsomustieto Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen. Se hyödyntää ihmis-, yhteiskunta- ja kulttuuritieteitä. Elämänkatsomustiedon opetuksessa ihmisiä pidetään luonnollisina,

Lisätiedot

Lastenkirjastotyö ammattina - Kyselytutkimus Etelä-Savon kirjastoihin

Lastenkirjastotyö ammattina - Kyselytutkimus Etelä-Savon kirjastoihin Lastenkirjastotyö ammattina - Kyselytutkimus Etelä-Savon kirjastoihin ANU LAUKKANEN TOENPERÄN KIRJASTO/ JUVAN KIRJASTO Pohjaa opinnäytetyön toteuttamiselle theseus.fi --> Oulun ammattikorkeakoulu --> Kirjasto-

Lisätiedot

Lähemmäs. Marjo Lavikainen

Lähemmäs. Marjo Lavikainen Lähemmäs Marjo Lavikainen 20.9.2013 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6 Kehittämisohjelman valmistelu alkoi lasten ja nuorten verkkokuulemisella

Lisätiedot

Kulttuurisensitiivinen sukupuoli kirjan esittelyä. Airin Bahmani & Veronika Honkasalo

Kulttuurisensitiivinen sukupuoli kirjan esittelyä. Airin Bahmani & Veronika Honkasalo Kulttuurisensitiivinen sukupuoli kirjan esittelyä Airin Bahmani & Veronika Honkasalo 13.10. Mistä lähdettiin liikkeelle? Mitä ja miten tutkittiin? - Nuorisotutkimusseura toteutti Setlementtiliitolle tutkimushankkeen

Lisätiedot

Ari Tarkiainen YTT Hankeasiantuntija Karelia-amk 14.2.2013 Mikkeli

Ari Tarkiainen YTT Hankeasiantuntija Karelia-amk 14.2.2013 Mikkeli Ari Tarkiainen YTT Hankeasiantuntija Karelia-amk 14.2.2013 Mikkeli Kokemuksellisen hyvinvointitiedon haaste Tiedontuotannon analyysi Uudet menetelmät ja kanssakehittäminen Hyvinvointikertomus- hyvinvointijohtaminen

Lisätiedot

Friends-ohjelma Aseman Lapset ry. Workshop 5.9.2012 Tampere

Friends-ohjelma Aseman Lapset ry. Workshop 5.9.2012 Tampere Friends-ohjelma Aseman Lapset ry Workshop 5.9.2012 Tampere Mikä on FRIENDS? Lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävä sekä masennusta ja ahdistusta ennaltaehkäisevä ohjelma Perustuu - kognitiivis-behavioraalisen

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen:

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen: SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen: AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja

Lisätiedot

HYVIEN VÄESTÖSUHTEIDEN EDISTÄMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija

HYVIEN VÄESTÖSUHTEIDEN EDISTÄMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija HYVIEN VÄESTÖSUHTEIDEN EDISTÄMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ Panu Artemjeff Erityisasiantuntija https://www.youtube.com/watch?v=t_aqusmq Eyw Hannah Arendt Poliitisen filosofian historiassa vain kaksi merkittävää kysymystä:

Lisätiedot

TURVATAIDOILLA KOHTI SUKUPUOLTEN TASA-ARVOA. Jussi Aaltonen Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan juhlaseminaari, Säätytalo,

TURVATAIDOILLA KOHTI SUKUPUOLTEN TASA-ARVOA. Jussi Aaltonen Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan juhlaseminaari, Säätytalo, TURVATAIDOILLA KOHTI SUKUPUOLTEN TASA-ARVOA Jussi Aaltonen Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan juhlaseminaari, Säätytalo, 14.11.2012 Lähtökohdat Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelman toimenpidekirjaus

Lisätiedot

5.12 Elämänkatsomustieto

5.12 Elämänkatsomustieto 5.12 Elämänkatsomustieto Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen. Filosofian ohella se hyödyntää niin ihmis-, yhteiskunta- kuin kulttuuritieteitäkin. Elämänkatsomustiedon opetuksessa

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIA MENTOROINNISTA. Anni Paalumäki Turun kauppakorkeakoulu. Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen Labquality Days 2016, 12.2.

TYÖHYVINVOINTIA MENTOROINNISTA. Anni Paalumäki Turun kauppakorkeakoulu. Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen Labquality Days 2016, 12.2. TYÖHYVINVOINTIA MENTOROINNISTA Anni Paalumäki Turun kauppakorkeakoulu Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen Labquality Days 2016, 12.2.2016 JOHTAVA AJATUSKULKU TÄSSÄ Lähtökohtana yksilön vastuu omasta työhyvinvoinnistaan

Lisätiedot

Monikulttuurisuus näyttötutkinnoissa

Monikulttuurisuus näyttötutkinnoissa Monikulttuurisuus näyttötutkinnoissa KT 1.9.2016 Taustaa Valtioneuvoston asetus ammatilliseen aikuiskoulutukseen liittyvästä henkilökohtaistamisesta 1.8.2015 Näyttötutkinto-opas 2015 Näyttötutkinto-oppaan

Lisätiedot

Kiusaamisen kipeät arvet LASTEN. vertaissuhdetaidot. Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen. Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM

Kiusaamisen kipeät arvet LASTEN. vertaissuhdetaidot. Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen. Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM Kiusaamisen kipeät arvet 8.3.2016 LASTEN vertaissuhdetaidot Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM KIUSAAMINEN KOSKETTAA KOKO LAPSIRYHMÄÄ. Tässä puheenvuorossa keskitymme

Lisätiedot

Yksi elämä -terveystalkoot

Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,

Lisätiedot

Mitä partio on? 29.3.2012 2

Mitä partio on? 29.3.2012 2 PARTIO Mitä se on? Mitä partio on? Partio on monipuolinen harrastus lapsille, nuorille ja aikuisille Partio on käytännön toimintaa, jonka takana on kuitenkin arvoja ja ihanteita Viikoittaisissa kokouksissa

Lisätiedot

Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO

Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO Hyvinvointia tukeva kouluarki 2 Koululla on yhä tärkeämpi rooli lapsen

Lisätiedot

Taiteellinen toiminta ja nuorten sekä mielenterveyskuntoutujien hyvinvointi

Taiteellinen toiminta ja nuorten sekä mielenterveyskuntoutujien hyvinvointi Taiteellinen toiminta ja nuorten sekä mielenterveyskuntoutujien hyvinvointi Katsaus kansainväliseen tutkimukseen Liisa Laitinen 25.10.2017 Turun ammattikorkeakoulu, Turun yliopisto liisa.laitinen@utu.fi

Lisätiedot

MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015

MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015 MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön aluekoordinointi Mitä toivottaisiin aluekoordinoinnilta sekä aluekoordinaattoreilta, mikäli sellainen

Lisätiedot

Kouvolan alkukartoitustilaisuus 25.11.2009 Alkutilaisuudessa esille nousseita yleisiä teemoja. kartoitettaisiin perusteellisesti, mitä tällä

Kouvolan alkukartoitustilaisuus 25.11.2009 Alkutilaisuudessa esille nousseita yleisiä teemoja. kartoitettaisiin perusteellisesti, mitä tällä Kouvolan alkukartoitustilaisuus 25.11.2009 Kouvolan tilaisuudessa oli paikalla 34 kunnan nuorisotyöntekijää, mikä oli hieno saavutus. Paikalla olijat osallistuivat innokkaasti keskusteluun ja toivat esille

Lisätiedot

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Yhtä jalkaa - Ratsastuksen Reilu Peli Mitä on Reilu Peli? Jokaisen oikeus harrastaa iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta,

Lisätiedot