TIEDEKULMA 2017 FOOD & DRINK TAUSTAMATERIAALIA
|
|
- Joonas Mäkinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TIEDEKULMA 2017 FOOD & DRINK TAUSTAMATERIAALIA
2 FOOD & DRINK CORNER KAUPUNGIN KIINNOSTAVIN RAVINTOLA JA KLUBI FOOD & DRINK CORNER Tiedekulman ravintola kerää ihmiset kahvin, lounaan tai oluen äärellä. Corner voi laajentua myös ulos Yliopistokadulle popup streetfood-hengessä. Tila muuntuu vuorokaudenajan mukaan ja lisää vapaa-ajan viettoa Tiedekulmassa. Aukioloajat mahdollistavat myös Suomen ensimmäisen tiedebaarin, jossa voi olla myös klubitoimintaa. Yliopiston elintarviketieteen ja kotitaloustieteen opiskelijat ja opettajat tekevät yhteistyötä Cafen kanssa tuoden mukaan ravinto ja elintarviketietämyksen uusimmat tutkimustiedot ja trendit. PALVELUITA ESIMERKIKSI: Yhdistetty ajanvietto ja työskentelypaikka Helsingin keskustasta, jossa voi olla teemoitettuja tapahtumia brunssista, discoon, stand-upiin, illallisiin ja vaikka runokaraokeen. Maukasta syötävää ja juotavaa klo 7-23 Catering-palvelut ja tilauslounaat Erikoisuudet: HY:n uusin tutkimustieto osana ravintolan tarjontaa, pop-up ravintolat, vierailevat kokit Yliopiston ravitsemusasiantuntijoilta voit saada näkemystä itsellesi sopivan ruokavalion löytämiseen
3 FOOD & DRINK PALAUTE
4 FOOD & DRINK CORNER Tämä on iso riski; parhaimmillaan Helsingin upein juttu, pahimmillaan ilta-unicafe. Erilaisia mahdollisuuksia syödä kokonaisesta ateriasta pieniin (ei liian kallisiin!) välipaloihin Kannattaisiko nimi tosiaan muuttaa pois "kaupungin kiinnostavimmasta ravintolasta" lähemmäs tiedettä! ja Tiedekulman omaa profiilia? Ruoan ja hyvinvoinnin yhdistäminen tieteeseen ja tutkimukseen! ravintola-tilassa avaa huikeita mahdollisuuksia - sitä kannattaisi pitää vahvasti esillä.! Myös tietoiskutyyppiset kokonaisuudet säilöntäaineista ja ylipäätään ruoan teollistumisen mukanaan tuomista ilmiöistä kiinnostaisivat varmasti. "Viikin koe-eläintilan lehmät vierailulla keskustassa - lypsä itse mukillinen maitoa"!!! KUMPPANIT yliopiston entisten opiskelijoiden perustamien yritysten tuotteita? esim olut, kahvi? Lähi- ja luomuruokatilat, erikoisuudet kuten molekyyligastronomia, Plantagen tai Kasvitieteellinen puutarha tekemään Tiedekulman profiiliin sopivia istutuksia kattoterassille, Erilaisten ruokavalioiden ja terveysnäkökulmien edustajia järjestömaailmasta, allergialiitto, vegaaniliitto jne jne
5 FOOD & DRINK MUU MATERIAALI
6 Shop Ulkoisen myyjän ylläpitämä. Tärkeää, että löydettävissä ulkoa ja Aleksanterinkadulta. Vaihtelevia myyntiartikkeleja: kirjoja, lehtiä, vaatteita, mukeja, lahjoja ja matkamuistoja. Benchmarkeja: Kiasma, Tate, MoMa, Holmenkollen hiihtomuseo, Bikini Berlin, the Ace Hotel London ) Kuvat: Kahvila/ravintola/baari Ulkoisen ravintoloitsijan ylläpitämä. Kahviossa tulee olla rento, hieman street food henkinen avoin vuorovaikutukseen kannustava tunnelma. Aamulla kahviona ja päivällä lounaspaikkana joka muuntautuu baariksi iltaa kohti. Keittiö sijoittuu torin sivustalle, mutta tarjoilualue levittäytyy pitkin tiedetoria ja koko kerrosta. Kahvilan tulee olla auki vähintään klo Paikkoja ja wc:t max 200 hengelle. Jossain oltava tilaa myös syödä omia eväitä ilman, että tulee konfliktia yrittäjän kanssa. Kuvat:
7 MOTIIVIT JA PALVELUT LUONNOS! TUTKIJA OPISKELIJA KUMPPANI PIIPAHTAJA MUST-PALVELUT Henkilökohtainen hyöty IMPACT CORNER/TUTKIMUSTORI Tutkimuksen vaikuttavuuden parantaminen (vuorovaikutus&verkostoituminen) Rahoituksen saaminen (Suomi, EU) Digitaalisen jalanjäljen kasvattaminen: Tiedeviestintähitit & megafoni, oma näkyvyys, viestintäpalvelut Tuloksista lisenssituloja ja patentteja TYÖPISTE pop-up työtila ja ryhmätyötila URAKULMA Opintopolku- koulutustarjonta Coaching ja mentorointi: mitä kannattaa opiskella, missä olen hyvä? Yritysprojektit ja yrittäjyys Gradu pitchit OPPIMINEN Opintopisteet tapahtumista TYÖPISTE: pop-up ryhmätyötila VUOROVAIKUTUS SYVÄN ASIANTUNTEMUKSEN ÄÄRELLÄ RÄÄTÄLÖITY ASIANTUNTIJA PAKETTI Innovatiiviset ryhmätyö- ja osallistamistilat (vrt Minervatori) Kontaktipiste yhteistyölle, opiskelijarekrylle tai opinnoille Uusien osaamisverkostojen syntyminen ASIANTUNTIJARYHMIEN VIERAILUPAKETTI UTELIAISUUS & KEHITTYMINEN Halu nähdä uutta ja oppia, tiedeuutiset. Lähden ajatusta rikkaampana Henkilökohtainen fyysinen ja henkinen hyvinvointi: oppiminen ja yhteisö Asiakaspalvelu: visitor hub KIIHDYTTÄMÖ start-up palvelut ASIAKASPALVELU visitor hub TIEDEKULMAN IDENTITEETTI Yhteisö, johon haluaa kuulua PEDACORNER Opetuksen ja oppimisen Tutkimusmenetelmien ja osallistamisen INOVAATIOYMPÄRISTÖ & POIKKITIEDEKULMA Verkostoituminen tiettyjen missioiden/teemojen ympärille TIEDETINDER Omat osaamisalueet TIEDEPULSSI: pysyy perillä, mitä PEDACORNER Opetuksen ja oppimisen Tutkimusmenetelmien ja osallistamisen TIEDEPULSSI: pysyy perillä, mitä PEDACORNER Oppimisen ja osallistamisen POIKKITIEDEKULMA Verkostoituminen tiettyjen missioiden/teemojen ympärille Monialaista yhteistyötä vaativat hankkeet TIEDEPULSSI: pysyy perillä, mitä POIKKITIEDEKULMA Verkostoituminen tiettyjen missioiden/teemojen ympärille HY:n tarina: tekoja yhteisen hyvän puolesta PEDACORNER Tiedettä lapsille ja nuorille NICE TO HAVE Syy poiketa & kivaa kokeilla VIDEONEUVOTTELUPALVELU: Yhteys muille kampuksille ja kv-kumppaneille TIEDESIRKUS: Kiinnostavat tapahtumat ja kävijät SCIENCE GYM: Unisport ASIAKASPALVELU: visitor hub TIEDESIRKUS: kiinnostavat tapahtumat ja näyttelyt SCIENCE GYM: Unisport Summer School ASIAKASPALVELU: visitor hub TIEDESIRKUS: kiinnostavat tapahtumat ja näyttelyt TIEDEPULSSI: pysyy perillä, mitä ALUMNIIPALVELUT? TIEDESIRKUS: kiinnostavat tapahtumat ja näyttelyt Tutkimukseen vaikuttaminen ASIAKASPALVELU: visitor hub
TIEDEKULMA 2017 UNISPORT TAUSTAMATERIAALIA
TIEDEKULMA 2017 UNISPORT TAUSTAMATERIAALIA WELLNESS CORNER HENKINEN JA FYYSINEN HYVINVOINTI UNISPORT Ajattelu vaatii vastapainoksi myös fyysistä rasitusta. Unisport toivottaa kaikki tervetulleiksi pitämään
TIEDEKULMA 2017 VISITOR CORNER TAUSTAMATERIAALIA
TIEDEKULMA 2017 VISITOR CORNER TAUSTAMATERIAALIA VISITOR CORNER OVI YLIOPISTOON VISITOR CORNER Visitor Corner toivottaa kaikki tieteen ystävät tervetulleeksi akateemiseen yhteisöön. Se on Helsingin yliopiston
TIEDEKULMA 2017 EXPERIENCE CORNER TAUSTAMATERIAALIA
TIEDEKULMA 2017 EXPERIENCE CORNER TAUSTAMATERIAALIA EXPERIENCE CORNER TIEDE JA TUTKIMUS ELÄMYKSELLISESTI EXPERIENCE CORNER Experience Corner on Tiedekulman monikanavainen, vuorovaikutteinen ajankohtais-
TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA
TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA MEDIA CORNER TIEDESISÄLTÖJEN KV- NÄKYVYYDEN MAKSIMOINTI MEDIA CORNER Media Cornerista löydät apua ja työvälineitä tiedesisältöjen omatoimiseen tuottamiseen
TIEDEKULMA 2017 VISITOR CORNER TAUSTAMATERIAALIA
TIEDEKULMA 2017 VISITOR CORNER TAUSTAMATERIAALIA VISITOR CORNER OVI YLIOPISTOON VISITOR CORNER Visitor Corner toivottaa kaikki tieteen ystävät tervetulleeksi akateemiseen yhteisöön. Se on Helsingin yliopiston
TIEDEKULMA 2017 PARTNERSHIP CORNER TAUSTAMATERIAALIA
TIEDEKULMA 2017 PARTNERSHIP CORNER TAUSTAMATERIAALIA IMPACT CORNER VAIKUTTAVUUTTA TUTKIMUKSELLA IMPACT CORNER Impact Corner saattaa tutkimuksen tekijät ja tutkimustuloksia hyödyntävät ja rahoittavat osapuolet
TIEDEKULMA 2017 CAREER CORNER TAUSTAMATERIAALIA
TIEDEKULMA 2017 CAREER CORNER TAUSTAMATERIAALIA CAREER CORNER TIETO MUUTTUU TYÖURAKSI CAREER CORNER Career Corner mahdollistaa HY:n opiskelijoiden kiinnittymisen työelämään opintojen kautta. Sen kautta
Saunatilat. Kokoustilat
Saunatilat Pikkujoulut? TYKY-päivät? Vai ihan vain rento saunailta parhaiden ystävien kanssa? Tule viettämään iltasi ravintola Spoonin upeisiin Saunatiloihin! Spoonin saunatiloissa mahtuu mukavasti saunomaan
TIEDEKULMA 2017 KONSEPTI TAUSTAMATERIAALIA
TIEDEKULMA 2017 KONSEPTI TAUSTAMATERIAALIA TÄRKEIMMÄT MOTIIVIT ASIOIDA TIEDEKULMASSA OPISKELIJAT Saada kontakteja yliopiston ulkopuolelle, jotka avaavat uramahdollisuuksia. Tehdä itsestään tärkeä osa yhteiskuntaa
OPPIMISKONSEPTI. Yleisesitys, kevät 2017
OPPIMISKONSEPTI Yleisesitys, kevät 2017 2 MIKÄ ON PLACE TO BE? Place to be Haaga uudistaa ja rikastuttaa koko hospitality-toimialaa tuottamalla rohkeampaa ajattelua ja parempaa tietoa jaettavaksi koko
HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO
HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO Tuija Korhonen 1 KAIKKIEN KIRJASTO SUOMEN SUURIN YLIOPISTOKIRJASTO. PALVELEMME YLI 40 000 OPISKELIJAN JA TYÖNTEKIJÄN KANSAINVÄLISTÄ TIEDEYHTEISÖÄ NELJÄLLÄ KAMPUKSELLA JA VERKOSSA.
verkostoista voimaa Elina Eerola, Sitra
verkostoista voimaa Elina Eerola, Sitra Twitter: @elinaeerola Transformation through a new type of collaboration Customer / citizen Source: http://catalyst.nejm.org/health-care-design-final-frontier/ Terveysvaikutus~
TIEDEKULMA 2017 PALVELULUPAUS
TIEDEKULMA 017 PALVELULUPAUS Helsingin kansainvälisin ja aktiivisin tieteen ystävien verkosto, jossa kohtaat kiinnostavia ihmisiä sekä tiedemaailman sisä- että ulkopuolelta. Aktiivinen yhteisöllisen kehittämisen
University of Helsinki Designing the Future
University of Helsinki Designing the Future Ira Leväaho, WDC projektipäällikkö Viestintä&yhteiskuntasuhteet teemat 10.6.2011 1 Taustaa HYlle design tarkoittaa tapaa organisoida asioita ja toimintaa, joilla
Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
INNOSTAVA & VAIKUTTAVA
INNOSTAVA & VAIKUTTAVA Sidosryhmäyhteistyö kumppanit mukana järjestötoiminnan kehittäjänä ja voimavarana HYYn virityspäivä 22.2.2018 Innostava & Vaikuttava/ Alumnipalvelut 1 LUVASSA Esittelyt Sidosryhmien
LeaForum Palvelupooli
Päivi Tikkala, Project Manager Learning & Educational Technology Research Unit paivi.tikkala@oulu.fi LeaForum Palvelupooli LeaForumin palvelujen tuotteistaminen ja myynti -työpaja 16.5.2013 Palvelu 1:
O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N
O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N S T R AT E G I A 2 0 19 MISSIO Olemme vaikuttava sivistysyliopisto VISIO Olemme oppimisen, hyvinvoinnin ja luonnon perusilmiöiden aloilla yksi maailman johtavista
OPPIMISKONSEPTI. Yleisesitys, Kevät 2018
OPPIMISKONSEPTI Yleisesitys, Kevät 2018 2 MIKÄ ON PLACE TO BE? Place to be Haaga uudistaa ja rikastuttaa koko hospitality-toimialaa tuottamalla rohkeampaa ajattelua ja parempaa tietoa jaettavaksi koko
Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen
Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen Torus-verkosto www.torus.oulu.fi Oulun yliopisto Historian laitos suunnittelija & koordinaattori Anita Honkala anita.honkala@oulu.fi Mikä
Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa
Liiketoiminta kehittyy kehity sinäkin. Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa Tieturi Oy / Arja Sipola HTC Santa Maria, Tammasaarenkatu 5, 00180 Helsinki, Finland www.tieturi.fi (09) 431 551
Kolme Kiveä Ravintolat Oy TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD. www.kolmekivea.fi
TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD www.kolmekivea.fi Wanha Makasiini Bistro on mutkaton ja tunnelmallinen ruokaravintola, Lappeenrannan satamassa. Ravintolamme punatiiliset kiviseinät, ikkunasyvennykset
Taitajakilpailutoiminta. ammatillisessa koulutuksessa
Taitajakilpailutoiminta ammatillisessa koulutuksessa Skills Finland ry Vuonna 1993 perustettu yleishyödyllinen yhdistys Tavoitteena suomalaisen ammattikoulutuksen ja ammattiosaamisen kehittäminen (vetovoima
Aikuisten museo. Aikuisten museo
Aikuisten museo Aikuisten museo Aikuisten museo Johdatus päivän teemaan 15.12.2009 Kalle Kallio museonjohtaja Työväenmuseo Werstas Päivän ohjelma ennen lounasta 11.00-12.15 Miten kapitalismi ruostuttaa
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Suomi 100 WISIOssa WISIOssa valmennetaan osaajia
Suomi 100 WISIOssa WISIOssa valmennetaan osaajia WISIO on Turun ammatti-instituutin yrittäjyyden oppimisympäristö, joka toimii kohtauspaikkana eri toimijoiden välillä. WISIO:ssa on muuntuvien yrittäjyyden
KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013
KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013 lisää liikettä koulupäivän aikana rakenteilla, asenteilla, yhteistyöllä! FAKTAA HANKKEESTA - Hallinnoija Hämeen Liikunta ja
HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS. Tulevaisuutta tehdään täällä
HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS Tulevaisuutta tehdään täällä Tervetuloa Harald Herlin - oppimiskeskukseen! Oppimiskeskus on osa Aalto-yliopistoa, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Opi
MEILAHDEN KAMPUSKIRJASTO TERKKO MUUTOKSESSA
MEILAHDEN KAMPUSKIRJASTO TERKKO MUUTOKSESSA Meilahden neuvottelukunnan kokous 16.3.2017 Kirsi Luukkanen Helsingin yliopiston kirjasto KIRJASTO OPPIMISYMPÄRISTÖ YHTEISTYÖSKENTELYTILA TILAA INNOVAATIOILLE
Uusi peruskoulu visiotyöpaja , Lappeenranta
Uusi peruskoulu visiotyöpaja 19.1.2017, Lappeenranta #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - 1 Oppijalähtöisyys Vahvan itsetunnon omaava motivoitunut oppija, joka on
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla
Tausta ja tarve: Tavoitteet:
1 OlaCity yhteisö Toimintamallin tavoitteena on Orimattilan alueen nuorten yrittäjien (Start Up, opiskelijayritykset) sekä mikro/yksinyrittävien yritystoiminnan tukeminen ja yrittäjyyden edistäminen, sekä
Avoimen tiedon keskus
Avoimen tiedon keskus Kun pieni idea kasvaa suureksi Pekka Olsbo JYU. Since 1863. 14.11.2017 1 Mistä kaikki alkoi? Vuonna 2014 Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö otti vastuulleen yliopiston
Suvi Nenonen YHTEENVETO YHTEISKAMPUSVISIOSTA
Suvi Nenonen 17.03.2017 YHTEENVETO YHTEISKAMPUSVISIOSTA 1 Tausta Yhteiskampuksen visio suuntaa fyysisen, digitaalisen ja sosiaalisen oppimis- ja työympäristön kehittämistä. Se on osa koko ammattikorkeakoulun,
Koulutuspolitiikan myrskytuulissa suunnistamisen lyhyt oppimäärä. Kauppaopettajapäivät 2016 Rehtori Teemu Kokko 15.-16.4.2016
Koulutuspolitiikan myrskytuulissa suunnistamisen lyhyt oppimäärä Kauppaopettajapäivät 2016 Rehtori Teemu Kokko 15.-16.4.2016 Ilmassa monia makrotason haasteita Yleinen suhtautuminen formaaliseen koulutukseen
Viestinnän mahdollisuudet
Viestinnän mahdollisuudet 06.02.2014 Riitta Tirronen 2 Suomen Akatemian viestinnän tavoitteet viestiä aktiivisesti tutkijoille, tiedeyhteisölle ja päättäjille toiminnastaan keskeisenä tieteellisen tutkimuksen
Järjestä erilainen yritystapahtuma
Järjestä erilainen yritystapahtuma HAPPY HOUR RESTAURANTS LeBonk Storyville On the Rocks Rymy-Eetu Popkellari Arctic Icebar Hyviä paikkoja hyville juhlille Happy Hour -ravintolat soveltuvat loistavasti
Myydään suosittu kahvila-lounasravintola PÄIVÄMÄÄRÄ: Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus
PÄIVÄMÄÄRÄ: 1.4.2019 Myydään suosittu kahvila-lounasravintola Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus +358 44 7415716 Yritys: Kahvila Wanha Postitalo Nilsiäntie 76, 73300 Nilsiä www.wanhapostitalo.fi Perustamisvuosi:
MIKÄ MOTIVOI MAATALOUSTIETEIDEN OPISKELIJOITA JATKAMAAN OPINTOJA JA MIKSI OSA HARKITSEE OPINTOJEN KESKEYTTÄMISTÄ?
MIKÄ MOTIVOI MAATALOUSTIETEIDEN OPISKELIJOITA JATKAMAAN OPINTOJA JA MIKSI OSA HARKITSEE OPINTOJEN KESKEYTTÄMISTÄ? Hanna-Riitta Kymäläinen Laura Kihlström Mervi Seppänen Helsingin yliopisto, maataloustieteiden
HAAGA-HELIA:. Yrittäjyydestä Yrittäjyydellä Yrittäjille. Tarja Römer-Paakkanen, MMT dos. Yrittäjyyden yliopettaja
HAAGA-HELIA:. Yrittäjyydestä Yrittäjyydellä Yrittäjille Tarja Römer-Paakkanen, MMT dos. Yrittäjyyden yliopettaja Oma yritys Wanha Satama 19.-20.3.2013 HAAGA-HELIA kouluttaa liike-elämän ja palveluelinkeinojen
Tiedekeskus Heurekan uudet haasteet. Tiedeviestinnän instituutiot ja käytännöt Helsingin yliopisto FM Mikko Myllykoski elämysjohtaja
Tiedekeskus Heurekan uudet haasteet Tiedeviestinnän instituutiot ja käytännöt Helsingin yliopisto 11.2.2015 FM Mikko Myllykoski elämysjohtaja Heurekan uudet haasteet Vanhat haasteet yhä olemassa Tieteen
KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS
KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS Visit Helsinki / Esko Jämsä ALVAR AALTO JA FINLANDIA-TALO KAKSI SUOMALAISEN DESIGNIN LEGENDAA Maailmankuulun arkkitehti Alvar Aallon (1898 1976) suunnittelema
Englanninkielisten tutkintojen tarjonta suomalaisissa korkeakouluissa. Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen 2008
Englanninkielisten tutkintojen tarjonta suomalaisissa korkeakouluissa Korkeakoulu ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen 2008 Irma Garam, Hanna Boman CIMO CIMO tiedon tuottajana Kerätä,
Uran rakennuspuita ja toimintasuunnitelma hyvinvointiin
Uran rakennuspuita ja toimintasuunnitelma hyvinvointiin 4.11.2016 klo 15-16 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Seija Leppänen psykologi, uraohjaaja Aalto-yliopiston oppimispalvelut,
Finlandia-talo I. osa m/s Baltic Queen II. osa
Finlandia-talo I. osa m/s Baltic Queen II. osa Arvokkaimmat kontaktit yrityksellenne Ajan ollessa kortilla LOGY Conferencen erinomaiset verkostoitumismahdollisuudet ja uudet kontaktit ovat kullan arvoisia
Komeat puitteet rennolle tapahtumalle
Bodomin kartanon väki toivottaa sinut tervetulleeksi! Master Golf toimii Bodom-järven rannalla, historiallisen Bodomin kartanon ympärillä, Espoossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sillä on kaksi erilaista
Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja
Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja Yhdessä tekemisen hyödyt Perustehtävän laadukas toteutuminen Toimijoiden hyvinvointi Toimijoiden hyvinvoinnin vaikutus
Motivaatio? Ihminen ei ole joko-tai vaan sekä että (Lähde: Kirsi Lonka 2009)
Motivaatio? Motivaatio on mielen käyttövoimaa, joka suuntaa energiaamme meitä kiinnostaviin ja innostaviin asioihin Oppimisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta sisäinen motivaatio on tärkein ihmistä eteenpäin
HELSINKI HOOKUP PROFESSIONAL SKATEBOARD CONTEST
HELSINKI X FINLAND MEDIAKIT 2013 9.8. 11.8.2013 HELSINKI HOOKUP PROFESSIONAL SKATEBOARD CONTEST PROSKATE X SKATE-SM MEDIAKIT 2013 HELSINKI HOOKUP 9. 11. ELOKUUTA 2013 Skeittaus on elämäntyyli joka vaatii
Taideyliopistoselvityksen tilannekatsaus 2.12.2010
Taideyliopistoselvityksen tilannekatsaus 2.12.2010 Taideyliopistoselvitystyöryhmän tehtävät Selvitystyöryhmän tulee: tehdä esitys siitä, millä edellytyksillä maahamme voidaan synnyttää kansallisesti ja
SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA
1 SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 2019 23.11.2018 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOFIA-OPISTON TEHTÄVÄ.. 3 2. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 3 3. HENKILÖSTÖN KOULUTUS JA OSALLISTAMINEN 4 4.
TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA
TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA ULLA MÄKELÄINEN & JUKKA HAAPAMÄKI 4.6.2018 Toimintokohtainen erittely Korkeakoulujen tulee laatia toimintokohtainen erittely, joka täsmää
OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna
OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna 2019-2020 KASVATUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO (Varhaiskasvatuksen
Ydinkeskustan yhteisöllinen työtila ja kaupunkiverstas
Ydinkeskustan yhteisöllinen työtila ja kaupunkiverstas FYYSINEN JA VIRTUAALINEN SEKOITTUVAT TYÖ AVARUUDESSA KOPPI- KONTTORIT AVO- KONTTORIT YHTEIS- KÄYTTÖISET TILAT AVOKONTTORIN TUKENA: PROJEKTITILAT TAUKOHUONEET
Nimeni on MOOC Digiloikka challenge Ympäristö- ja elintarviketalouden kandiohjelma
Nimeni on MOOC Digiloikka challenge Ympäristö- ja elintarviketalouden kandiohjelma 15.6.2017 Chiara Lombardini YET-kandiohjelman johtaja chiara.lombardini@helsinki.fi Miten nyt? Kolme haastetta HAASTE
MITEN SELVIÄT DIGIAJASSA?
(Päivitetty 10.8.2015) MITEN SELVIÄT DIGIAJASSA? KEHITY JA OTA HYÖTY IRTI! MITEN SELVIÄT DIGIAJASSA? KEHITY JA OTA HYÖTY IRTI! Digitaalisuus tuo mahdollisuuksia, joita emme ole ennen nähneet tai edes kuvitelleet.
MILLAISIA JUTTUVINKKEJÄ JA TIEDOTTEITA
MILLAISIA JUTTUVINKKEJÄ JA TIEDOTTEITA Viestintä- ja markkinointiseminaari 2.-3.6.2015 Kari Ikonen twitter @IkonenKari 3.6.2015 Alma Aluemedia Maakuntalehdet Alma Aluemedia 4 maakuntalehteä 14 tilattavaa
LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN
LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen
OPINTOPOLKU lukuvuosi
OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatustiede, Vanhoilla tutkintovaatimuksilla opintoja jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso
Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia
Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Kulttuurisesti kestävän kehityksen huomioiminen täydennyskoulutuksissa
Kulttuurisesti kestävän kehityksen huomioiminen täydennyskoulutuksissa Helsinki 24.01.2013 Risto Tenhunen Osuuskunta Eco-One & Erkka Laininen OKKA-säätiö Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifiointi
Vaikuta ja vaikutu - digikansalainen tänään ja huomenna seminaari Yritys opiskelun tukena
Vaikuta ja vaikutu - digikansalainen tänään ja huomenna seminaari Yritys opiskelun tukena Pertti Parpala Ritaharjun monitoimitalo, Oulu HANKESUUNNITELMASSA Eri käyttäjätahojen toiminnassa ja tilojen käytössä
Toinen auditointikierros ja katse kohti kolmatta
Toinen auditointikierros ja katse kohti kolmatta KORKEAKOULUJEN LAATUTYÖ MITEN MENEE? Korkeakoulujen laatujärjestelmien seuranta ja kehittämisseminaari 31.10.2018 Finlandia-talo Helka Kekäläinen, FT Yksikön
MUOKKAA PERUSTYYLEJ Ä NAPS.
MUOKKAA PERUSTYYLEJ Ä NAPS. Yrittäjyysvalmiuksien kehittymisen edistäminen tekniikan yliopistokoulutuksessa Yhteenveto Marko Oksasen diplomityöstä sekä kampuskiertueesta 2013-2014 Pirre Hyötynen, Tekniikan
Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen
Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin
A1. Työyhteisön hyvinvoinnin
A1. Työyhteisön hyvinvoinnin OPH Opetusalan johtamisen foorumi 7.6.2017 johtaminen Tarinoita hyvästä työyhteisön hyvinvoinnista. Mitä voimme yhdessä tehdä työhyvinvoinnin hyväksi? Mistä saamme apua, jos
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus
Espoon Avoimen osallisuuden malli
Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.
Yleistä Tavoite eli mitä opettaja haluaa teidän oppivan ja mikä on arvioinnin peruste: Ryhmä tutustuu laajasti yrittäjyyteen Ryhmätyöskentely
Yritysprojekti Yleistä Tavoite eli mitä opettaja haluaa teidän oppivan ja mikä on arvioinnin peruste: Ryhmä tutustuu laajasti yrittäjyyteen Ryhmätyöskentely Esittäminen Tietotekniikan hyödyntäminen Omat
SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN
SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Opettajan
Huippuosaamisen kasvupolku -malli
Huippuosaamisen kasvupolku -malli Mikä on Huippis? Kallioniemi&Hakio, LAMK Hyva kaytant6 MIKSI? - Nopeuttaa opintoja > tyoelamaan - Tukee alueellista strategiaa - Lisaa alan vetovoimaa - Tekee nakyvaksi
Kemianluokka Gadolin - Kiehtovaa kemiaa kaikille
Kemianluokka Gadolin - Kiehtovaa kemiaa kaikille Kemian opetuksen keskus, Kemma Kemian laitos Matemaa1s- luonnon3eteellinen 3edekunta Helsingin yliopisto Kemianluokka Gadolin toimii yhteistyössä Peruste:u
Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.
Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,
Maakuntaohjelma Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä
Maakuntaohjelma 2018 2021 Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä Aluekehittäminen Keski-Suomen liiton ydintehtävä on maakunnan kehittäminen. Aluekehityslainsäädännön mukaisesti Keski-Suomen liitto
TYYTYVÄISYYSKYSELY 2013
Iloisuus / Oppiminen 700 600 500 400 300 Huono Ei osaa sanoa Hyvä 200 100 0 4-6v. 7-12v. 13-15v. Aikuiset Kaikki Vastausprosentit 16,3 59,5 11,2 12,2 100 Luovuus 400 350 300 250 200 150 Huono Ei osaa sanoa
Alternative Party 2009 budjetti Tulot 1 / 8
budjetti Tulot 1 / 8 Budjetti / tulot 50 % # Selite Tavoite Minimi Vuosi 2008 Toteuma Yksikköhinta ALV % Verollinen yksikköhinta Tavoite Minimi Vuosi 2008 Toteuma TULOT 105 348,15 48 174,07 64 554,68 5
Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto
Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto 23.11.2017 Nuorten ja aikuisten yhdessä oppiminen Reformi kannustaa yhdessä oppimiseen Yksi laki, jossa lähtökohtana
Digitalisaatio. opiskelukokemuksen. muutos ja transformaation. johtaminen. Kati Hagros, CDO, Aalto-yliopisto OKM
Digitalisaatio opiskelukokemuksen muutos ja transformaation johtaminen Kati Hagros, CDO, Aalto-yliopisto OKM 16.1.2018 Työ muuttuu Teknologia muuttaa työrooleja, työn ja tekijöiden kohtaamista sekä työn
Tammelan kirjasto. Kumppanuuspöytä kirjastopalveluiden kehittämiseksi
Tammelan kirjasto Kumppanuuspöytä kirjastopalveluiden kehittämiseksi Kumppanuuspöydän työskentely Sivistyslautakunta päätti 25.10.2017: kumppanuuspöytä perustetaan 31.1.2018 ideointia ja jäsenten valinta
Normaalikoulut innovatiivisuutta, luovuutta ja aktiivista vaikuttamista ajan hermolla Miten tähän tilanteeseen on päästy?
Helsingin Sanomien otsikko 19.11.2020 Normaalikoulut innovatiivisuutta, luovuutta ja aktiivista vaikuttamista ajan hermolla Miten tähän tilanteeseen on päästy? Ryhmän esittely Helinä Patana, Treen normaalikoulu
Tuo yrityksesi kasvun äärelle Pasilaan
Tuo yrityksesi kasvun äärelle Pasilaan SIJAINTI JA YHTEYDET rubikista on lyhyt matka kaikkialle Hartwall Arena 900 m lentokenttä 20 min Rubikiin pääsevät kätevästi niin pitkän matkan vieraat kuin työmatkalaiset.
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
ILKON KURSSIKESKUS HINNASTO 2015 1
ILKON KURSSIKESKUS HINNASTO 2015 1 Hinnat sisältävät alv:n Pienlaskutuslisä 3,00 kun laskuja on enemmän kuin 1 kpl. M = majoitusalv 10% R = ruokapalvelualv 14% T = tila/kokous/palvelualv 24% Täyshoitohinta
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella
YLIOPISTO-LEHDEN IDEA
YLIOPISTO-LEHDEN IDEA Tiedeviestinnän instituutiot ja käytännöt luentosarja Päätoimittaja Marja Pemberton 18.2.2014 Viestintä ja yhteiskuntasuhteet Kommunikation och samhällsrelationer University University
Nuorisofoorumi 7.11.15 Yrittäjämäinen asenne, yrittäjyys
Nuorisofoorumi 7.11.15 Yrittäjämäinen asenne, yrittäjyys Opiskelijasta tulee tähti ja meistä opettajista ohjaajia, jotka huolehtivat, että tähti pääsee linnunradalle ja nousuun. Tee työtä ja ole onnellinen,
Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus
Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille - palvelu, Valtion taidemuseo 9.11.2011 Esityksen rakenne Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet
Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan!
Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan! Bioaika-tapahtumakiertue on koko metsäsektorin yhteinen lahja 100-vuotiaalle Suomelle ja Suomen nuorille. Kiertueen ytimen muodostaa pyörillä - ja biopolttoaineella -
Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia
Tulevaisuuden Museo-Suomi Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia 24.10.2010 Taiteen ja kulttuurin luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille. Hallitusohjelma Kattavin
Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF)
Kuvallinen aloitussivu, kuvan koko 230 x 68 mm Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF) Parasta on muutos kirjastopalveluiden avoin tulevaisuus seminaari 28.20.2016 31.10.2016
Vaikutusajattelu, Jaana Merenmies 13.8.13
Vaikutusajattelu, Jaana Merenmies 13.8.13 Mitä teemme Vapaaehtoislähtöinen Pro-toiminta Asiakaslähtöiset palvelut Vaikuttaa Organi- saatio Vaikutusjohtaminen Organi- saatio = Yhteiskunnallinen ongelma
Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta
Pohjoisen puolesta maailmaa varten l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta pohjoisen puolesta Kasvatuksen ja koulutuksen pohjoiset maisemat piirtyvät eteesi Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa.
TOIMINNAN TAVOITTEET. Ville Koiste, Sitra #soteuttamo
TOIMINNAN TAVOITTEET Ville Koiste, Sitra Twitter: @villekoiste #soteuttamo SOTE- Lähde: Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista http://alueuudistus.fi/documents/1477425/3195906/kuvaajat+valinnanvapauslausunnoista+3.4.2017.pdf/cb0adb5c-bd2a-41d0-b259-ad3cda54d38a
Kuopion Yrittäjien strategia
Kuopion Yrittäjien strategia 2018-2020 ARVOT Ohjaavat päätöksen tekoa Rohkeus Luotettavuus Uusiutumiskyky TOIMINNAN TARKOITUS, MISSIO Miksi olemme olemassa? Pidämme yritysten puolta ja yrittäjistä huolta
Myydään menestyvä kahvila Kuopiossa
Myydään menestyvä kahvila Kuopiossa Yrityksen nimi: Kahvila Malliyritys Oy Yrityksen osoite: Kauppakatu 1, Kuopio, Suomi Internet-osoite: www.kahvila.fi Perustamisvuosi: 2012 Toimiala: Majoitus, ravintola,
tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen
TAMPERE3: VISIO 2025 Visiona on synnyttää tamperelaiset korkeakoulut yhdistävä uusi kansainvälisesti vaikuttava tiedeyliopisto, joka luo uutta osaamista ja ennennäkemättömiä mahdollisuuksia monialaisiin
Toiminnasta tuloksiin miten osaamisen johtamisella tuetaan kehittämistyötä?
Toiminnasta tuloksiin miten osaamisen johtamisella tuetaan kehittämistyötä? MYÖTÄTUULESSA TOIMINTAA JA TULOKSIA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN 6-8.5.2013 Riitta Karusaari Koulutuspäällikkö Lapin matkailuopisto
HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys
HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys Kaikki liikkeelle yhdessä Miksi HYKKI HERÄÄ? Liikunta ja fyysinen aktiivisuus parantaa / kehittää / lisää muisti, tarkkaavaisuus, tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaidot