Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan!"

Transkriptio

1 Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan! Bioaika-tapahtumakiertue on koko metsäsektorin yhteinen lahja 100-vuotiaalle Suomelle ja Suomen nuorille. Kiertueen ytimen muodostaa pyörillä - ja biopolttoaineella - kulkeva tiedekeskusnäyttely, Bioaika-rekka. Koko Suomen kattavan kiertueen aikana esitellään myös kiertuepaikkakuntien biotalousvahvuuksia Bioaika-torilla ja -tapahtumissa, joihin etsimme kumppaneita. Bioaika-tapahtumakiertue koostuu kesä- ja koulukiertueesta. Kesäkiertue starttaa Helsingistä ja päättyy koulujen alkaessa. Kesäkiertue koostuu yleisö- ja sidosryhmätapahtumista. Bioaika-rekka on paikalla mm. Farmari-messuilla Seinäjoella ja SuomiAreenassa Porissa Lisäksi olemme paikalla luontokeskuksissa ja partioleireillä. Ivalosta alkavalla koulukiertueella vierailemme kouluilla ja oppilaitoksilla järjestäen oppimisvierailuja osana opetusta. Koulukiertueen aikana yleisölle on mahdollisuus tutustua Bioaika-rekkaan arki-iltaisin ja viikonloppuisin. Kiertue päättyy Helsinkiin joulukuussa, jolloin nuorten kiertueen aikana luoma biotalousvisio luovutetaan Suomen päättäjille. Bioaika-rekan tuottaa Metsähallituksen Tiedekeskus Pilke yhteistyössä Tiedekeskus Tietomaan kanssa. Kiertueen päärahoittajia ovat Suomen Metsäsäätiö ja Metsämiesten säätiö. Kaikki metsäsektorin toimijat ovat tervetulleita rakentamaan kanssamme monipuolista Bioaikatapahtumakiertuetta! Kiertue on virallinen Suomi100 -hanke. Toimi näin: 1. Katso oman paikkakuntasi kiertuepäivä 2. Ideoi, miten oma organisaatiosi voi olla esillä tapahtumapäivän aikana ja Bioaika-torilla tai millaisen Bioaika-tapahtuman haluat järjestää. 3. Ota yhteyttä meihin ja kerro - toteutamme Bioaika-tapahtuman yhdessä! Annan mielelläni lisätietoja. Laura Kuusisto Bioaika-innoittaja, Tiedekeskus Pilke p

2 Bioaika-tori Tapahtumakiertueeseen kuuluu Bioaika-tori, johon pysähdyspaikan biotalouden toimijat ovat pääkaupunkiseudun ulkopuolella tervetulleita esittelemään toimintaansa. Torin toiminta on suunnattu arkisin klo 9-15 rekassa vieraileville kouluryhmille. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin toimijoiden asiakkaat ja sidosryhmät ovat tervetulleita tutustumaan Bioaikatiedekeskusnäyttelyyn sekä toimijoiden toimintaan. Pääkaupunkiseudulla Bioaika-tiedekeskusnäyttely ja -tori on varattu nuorille suuntautuvaan toimintaan koko tapahtumapäivän ajan. Bioaika-torille on järjestäjien toimesta kolme 3x3 metrin kokoista telttaa. Osa teltoista toimii oppimisryhmien innoitusalueena rekkaan tultaessa. Voit tuoda torille myös oman teltan. Bioaika-tapahtumat Kiertuepaikkakuntien biotaloustoimijat ovat tervetulleita mukaan järjestämään myös omia biotaloudesta kertovia tapahtumiaan, kuten tuotantolaitosvierailuita, metsäretkiä ja vastaavia. Tavoitteena on esitellä jokaisen paikkakunnan omia biotalousvahvuuksia ja -toimijoita mahdollisimman laajasti ja monipuolisesti. Bioaika-rekka on oppimisryhmien käytössä pääsääntöisesti arkisin klo 9-15, muina aikoina se on avoinna kaikille. Kumppanit voivat järjestää pääkaupunkiseudun ulkopuolella myös omia tapahtumia rekassa arkisin klo 15 jälkeen sekä viikonloppuisin. Arkipäivät on varattu oppimisryhmiä varten - iltapäiville ja viikonloppuajoille voimme suunnitella kumppaneiden omia tapahtumia, mm. tuotantolaitosvierailujen ohessa. Etenkin kesäkiertue on suunnattu tällaisia tapahtumia varten. Tuotantovastuu tapahtumien järjestämisestä on kumppaneilla. Bioaika-hanke markkinoi tapahtumia keskitetysti ja tuottaa markkinointimateriaalia kumppaneiden käyttöön.

3 Oppimisvierailu Bioaika-rekassa Maksuton Bioaika-oppimisvierailu tiedekeskusnäyttelyyn on suunnattu ensisijaisesti vuotiaille. Ennakkoon varattavan oppimisvierailun kesto on 60 minuuttia ja ne järjestetään arkisin klo 9-15 yhdessä koulujen kanssa. Samalla oppilaat vierailevat Bioaika-torilla. Oppimisvierailu tukee opetussuunnitelmasta tuttua ilmiöpohjaista oppimista. Teemoja, joiden oppimista vierailu tukee: kestävä kehitys, uusiutuvat luonnonvarat, biotalous, kiertotalous, uusiutuva energia, innovaatiot, puupohjaiset tuotteet, yhteistoiminta ja vaikuttaminen sekä ammatinvalinta. Opettajille etukäteen lähetettävässä tehtävässä pohditaan erilaisia tuotteita biotalouden näkökulmasta. Oppimisryhmät miettivät asioita, jotka tekevät tuotteesta kestävän ja jotka viitoittavat yhteistä matkaa kohti biotalouden aikakautta. Tehtävän tuloksena syntyneet oivallukset jaetaan sosiaaliseen mediaan. Tehtävään voi osallistua, vaikkei vierailisi Bioaika-rekassa. Iltapäivisin ja viikonloppuisin tiedekeskusnäyttelyrekka on avoinna maksutta muille kävijöille. Bioaika-markkinointimateriaali Bioaika yhteystyökumppanina voitte käyttää alla olevia aineistoja, jotka ovat ladattavissa -sivustolta. Samat tunnukset ja kuvaustekstit löydät myös kumppanuusohjeen viimeiseltä sivulta. 1. Bioaika-tunnusta omassa viestinnässänne omilla verkkosivuillanne. 2. Bioaika-kuvaa. Kuvaan ei saa tehdä mitään muutoksia. 3. Bioaika-kuvaustekstiä, jota käytetään sellaisenaan kokonaisena. 4. Bioaika-hankkeesta mainitessanne merkitkää hankesivusto Löydät Bioajan myös sosiaalisesta mediasta. Muista tykätä sivusta ja jakaa yhteistä sisältöä! Voit myös lähettää meille vinkkejä ajankohtaisista

4 Bioaika-rekka ja -tori Huomioithan alla olevat tiedot Bioaika-tapahtuma-alueen sijainnista. Rekka tarvitsee tasaisen paikan ja helpon kulkuväylän, ei jyrkkiä mutkia. Rekka on 18 metriä pitkä ja avattuna 8 metriä leveä. Ajokorkeus on 4,2 metriä, ja katon ollessa kokonaan avattuna korkeutta on 6,4 metriä. Koko tapahtuma-alueen koko on noin 20x20 metriä. Bioaika-rekan lisäksi tapahtumakiertueeseen kuuluu rekan viereen sijoittuva Bioaika-tori. Näyttelyrekan toiminta tarvitsee 32 tai 16 A voimavirran. Rekassa on mukana 100 metriä kaapelia.

5 1. Bioaika-logo 2. Bioaika-kuva 3. Bioaika-kuvausteksti Bioaika-tapahtumakiertue on metsäsektorin lahja 100-vuotiaalle Suomelle ja sen nuorille. Läpi Suomen ulottuvan kiertueen ytimen muodostaa pyörillä - ja biopolttoaineella - kulkeva tiedekeskusnäyttely, Bioaika-rekka. Kiertueen aikana esitellään myös kiertuepaikkakuntien biotalousvahvuuksia. Bioaika-rekan näyttely kertoo biotalouden mahdollisuuksista ja innovaatioista ja siihen syntyy sisältöä myös kiertueen aikana. Keskeistä näyttelyssä on tekemällä ja kokeilemalla oppiminen. Bioaika on askeleen lähempänä, kun kävijät pääsevät itse ja yhdessä luomaan biotulevaisuutta. Bioaika-rekan tuottaa Metsähallituksen Tiedekeskus Pilke yhdessä Tiedekeskus Tietomaan kanssa. Kiertueen päärahoittajia ovat Suomen Metsäsäätiö ja Metsämiesten säätiö. Tapahtumakiertue toteutetaan yhdessä biotalouden toimijoiden kanssa.

Viestintäsuunnitelma 2015

Viestintäsuunnitelma 2015 Viestintäsuunnitelma 2015 OAJ Varsinais-Suomen viestintää toteutetaan vuosittaisen viestintäsuunnitelman mukaisesti. Se noudattaa aina voimassa olevaa OAJ V-S:n viestintästrategian linjauksia. Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

MTK juhlii 100-vuotista taivaltaan - miten saamme sen näkymään kaikille jäsenille?

MTK juhlii 100-vuotista taivaltaan - miten saamme sen näkymään kaikille jäsenille? MTK juhlii 100-vuotista taivaltaan - miten saamme sen näkymään kaikille jäsenille? Leppävirta 1.2.2017 Klaus Hartikainen MTK 100 juhlavuoden tavoitteet Ammattiylpeyden vahvistamien ja siitä viestiminen

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin!

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Koululaisten oma yhteiskunta Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Mikä Yrityskylä? Kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö Simulaatio

Lisätiedot

Pasi Rautio Myyntikuiskaaja, markkinoinnin apumies Oy TuloksenTuplausToimisto Ab

Pasi Rautio Myyntikuiskaaja, markkinoinnin apumies Oy TuloksenTuplausToimisto Ab Konkreettista markkinointiopastusta ja kannustavaa takapuolelle potkimista pienyrittäjille kautta Suomen: Yrittäjä tee nyt ***tu edes jotain Markkinoi, älä marise Yrittäjät tarvitsevat apua. Vallitseva

Lisätiedot

Tuemme ja edistämme LUMA-aineiden luonnontieteiden, matematiikan, tietotekniikan ja teknologian harrastusta, oppimista ja opettamista

Tuemme ja edistämme LUMA-aineiden luonnontieteiden, matematiikan, tietotekniikan ja teknologian harrastusta, oppimista ja opettamista Tuemme ja edistämme LUMA-aineiden luonnontieteiden, matematiikan, tietotekniikan ja teknologian harrastusta, oppimista ja opettamista KANSALLISEN LUMA-TOIMINNAN TAUSTA Miten turvaamme jatkossa Suomen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko

Lisätiedot

Saaristomuseo Pentala. Merellisen Espoon helmi

Saaristomuseo Pentala. Merellisen Espoon helmi Saaristomuseo Pentala Merellisen Espoon helmi Kehitämme menestyvää ja hyvinvoivaa Espoota. Tulevaisuuden Espoo on luova ja rohkea kulttuurikaupunki, joka tukee kestävää elämäntapaa ja uuden talouden toimintaa.

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Vierailulla Vellamossa

Vierailulla Vellamossa Merikeskus Vellamo panostaa hyvään saavutettavuuteen ja viihtyisään ympäristöön 2009 sivu 2 / 13 Sisällys Johdanto...3 Viestintä ja saapuminen...3 Opasteet ja seinätekstit...5 Lainattavia apuvälineitä...7

Lisätiedot

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten

Lisätiedot

Lokkiposti. Porvoon luontokoulun uutiskirje kouluille. kevätlukukausi 2017 *****

Lokkiposti. Porvoon luontokoulun uutiskirje kouluille. kevätlukukausi 2017 ***** Lokkiposti Porvoon luontokoulun uutiskirje kouluille kevätlukukausi 2017 ***** Uutiskirjeestä lähetetään kouluihin yksi kappale. Laitathan kirjeen näkyvälle paikalle kiitos! Kirje on myös luontokoulun

Lisätiedot

Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja. #sitoumus2050

Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja. #sitoumus2050 Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja #sitoumus2050 Tervetuloa mukaan! Suomi osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa Euroopan kestävän kehityksen viikkoon. Kestävän

Lisätiedot

Nutitilastot.fi Verkkokoulutus 17.12.2013

Nutitilastot.fi Verkkokoulutus 17.12.2013 Nutitilastot.fi Verkkokoulutus 17.12.2013 Nuorten tieto- ja neuvontatyön tilastointiohjelma Miksi tilastoida? - Asiakasmäärät, kysytyimmät aihealueet, asiointitapa, ikäryhmät jne. - Apuna nuorten tiedontarpeita

Lisätiedot

Näkyvyyttä alueen toimijoille!

Näkyvyyttä alueen toimijoille! Näkyvyyttä alueen toimijoille! Uusimaa-viikko on Uudenmaan liiton koordinoima tapahtumaviikko, jonka tarkoituksena on tehdä tunnetuksi maakunnan hyväksi tehtyä työtä ja nostaa esille uusmaalaisia toimijoita.

Lisätiedot

Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma 29.11.

Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma 29.11. Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö 1. Valtionhallinnon ohjelmat ja strategiat 2. MSO:n

Lisätiedot

Helsingin Energian Energianeuvonta Perustamisvuodesta 1909 alkaen

Helsingin Energian Energianeuvonta Perustamisvuodesta 1909 alkaen Helsingin Energian Energianeuvonta Perustamisvuodesta 1909 alkaen Energiakeskus Kampin Sähkötalossa vuodesta 1973 Asiakaspalvelu ja näyttelytila Aukioloaika ma - pe klo 8.30-16 Kodin energiankäytön neuvonta

Lisätiedot

MAAILMA KYLÄSSÄ Subject. PETS 14.3.2015 Lauttasaari Pertti Huitu

MAAILMA KYLÄSSÄ Subject. PETS 14.3.2015 Lauttasaari Pertti Huitu MAAILMA KYLÄSSÄ Subject PETS 14.3.2015 Lauttasaari Pertti Huitu OSALLISTUMISEN LÄHTÖKOHDISTA 2014 ROTARYA EI TUNNETA ROTARY NÄKYVÄKSI - TEEMA TULOSSA MITEN SAADA NÄKYVYYTTÄ? HYVIN ETABLOITUNUT, RENTOHENKINEN

Lisätiedot

Kestävää Kasvua Yrityksen näkökulma

Kestävää Kasvua Yrityksen näkökulma Kestävää Kasvua Yrityksen näkökulma Kenneth Ekman CTO CrisolteQ Ltd 29200 Harjavalta TEAM FINLAND Toiminta ja Palvelut Yritysten kansainvälistymistä tukevat palvelut Vaikuttaminen ulkomaiseen toimintaympäristöön

Lisätiedot

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA Sotkamon kansalaisopiston henkilöstö on työstänyt Osaava - koulutuksen aikana vuosina 2011 2012 opistolle räätälöityä laatukäsikirjaa. Käsikirja on EFQM (European

Lisätiedot

TIEDEKESKUS TIETOMAA, OULU. KOKO PERHEEN TOIMINNALLINEN VIERAILUKOHDE

TIEDEKESKUS TIETOMAA, OULU.  KOKO PERHEEN TOIMINNALLINEN VIERAILUKOHDE TIEDEKESKUS TIETOMAA, OULU 2013 www.tietomaa.fi UUTUUSNÄYTTELY KOKO PERHEEN TOIMINNALLINEN VIERAILUKOHDE YLEISÖN PYYNNÖSTA Musiikki koskettaa meitä jokaista. Encore-näyttelyssä voit tutustua monipuolisesti

Lisätiedot

Profiilitutkimus 2011

Profiilitutkimus 2011 Profiilitutkimus 2011 Rantapallo SFS-ISO 20252 -sertifioitu Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista ilman TNS

Lisätiedot

SYKSY 2014 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN TAIDEKESKUS

SYKSY 2014 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN TAIDEKESKUS Kristína Janušová/Nina Pecková, Nälkäinen sammakko, Slovakia, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN TAIDEKESKUS SYKSY 2014 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin

Lisätiedot

YLEISTEN KIRJASTOJEN YHTEINEN VIESTINTÄ JA VIESTINTÄKETJU

YLEISTEN KIRJASTOJEN YHTEINEN VIESTINTÄ JA VIESTINTÄKETJU YLEISTEN KIRJASTOJEN YHTEINEN VIESTINTÄ JA VIESTINTÄKETJU Marraskuu 2016 Päivi Litmanen-Peitsala Viestinnänsuunnittelija, Yleisten kirjastojen keskuskirjasto - Kirjastot.fi YKN:n viestintäryhmä Mukana:

Lisätiedot

LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUT HELSINGISSÄ

LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUT HELSINGISSÄ LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUT HELSINGISSÄ ARKKI HARAKKA MERIHARJU POLKU TÖYHTÖHYYPPÄ HELSINGISTÄ LÖYTYY VIISI AINUTLAATUISTA JA TOISISTAAN POIKKEAVAA LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUA, JOTKA KASVATTAVAT KESTÄVÄN

Lisätiedot

Henna Nurminen Hankkeen esittely

Henna Nurminen Hankkeen esittely Henna Nurminen 1.4.2016 Hankkeen esittely Perustiedot Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ELY-keskusten yhdessä toteuttama ESR-hanke Tiimi (paikkakunta): Projektipäällikkö Henna Nurminen (Rovaniemi) Projektikoordinaattori

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Kesäkuu 2017

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Kesäkuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Kesäkuu 2017 TUTKIMUKSIA VESIJÄRVESTÄ KESÄLEIRI ELOKUUN ALUSSA Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjestää Vesijärvisäätiön tuella Tutkimuksia Vesijärvestä kesäleirin

Lisätiedot

Lounais-Hämeen ympäristökasvatusverkosto

Lounais-Hämeen ympäristökasvatusverkosto Lounais-Hämeen ympäristökasvatusverkosto Hämeen luontokeskus Loimi-Hämeen jätehuolto Oy Wahren Keskus/Kuvataidekoulu Hämeen ammattiinstituutti/mustiala Agropolis Oy Maa-ja elintarviketalouden tutkimuskeskus/elonkierto

Lisätiedot

Vuoden aikana tapahtuu

Vuoden aikana tapahtuu Suuri Lukuseikkailu Suuri lukuseikkailu on kaikkien yhteinen lukemisen ja kirjallisuuden juhla! Se nostaa esiin lasten ja nuorten kirjallisuutta ja lukuharrastusta koko Suomi 100-juhlavuoden ajan. Lukuseikkailu

Lisätiedot

Suunnittele ja toteuta lukuhetki!

Suunnittele ja toteuta lukuhetki! Minä luen sinulle -kampanja (2017) Suunnittele ja toteuta lukuhetki! Tietoa ja vinkkejä oppilaitoksille ja vammais- ja vanhustyön yksiköille Hyvä lukija, Selkokieli - yhteinen kieli tämä pieni opas tarjoaa

Lisätiedot

Asiakkaan näkökulma julkisesta puurakentamisesta

Asiakkaan näkökulma julkisesta puurakentamisesta 4.11.2014 Metla-talo 10 vuotta Nouseeko puurakentaminen siivilleen? Edelläkävijä vihreillä markkinoilla Asiakkaan näkökulma julkisesta puurakentamisesta Yhteyspäällikkö Kristiina Vuopala Mikä Metsähallitus?

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Paja Yrittäjyyskasvatus 1. Yrittäjyyskasvatuksen polku ja sen jalkauttaminen NY ohjelman avulla osaksi Kotkan koulujen arkea

Paja Yrittäjyyskasvatus 1. Yrittäjyyskasvatuksen polku ja sen jalkauttaminen NY ohjelman avulla osaksi Kotkan koulujen arkea Paja 14. - Yrittäjyyskasvatus 1 Yrittäjyyskasvatuksen polku ja sen jalkauttaminen NY ohjelman avulla osaksi Kotkan koulujen arkea 1 Petrikki Tukiainen Villinikkarit Oy PAJANSISÄLTÖ Lyhytesi)äytyminen ketäjamiksipajassa?

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, Suomen Asuntomessut

Toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, Suomen Asuntomessut PÄIVÄN OHJELMA: Klo 10.00 Tiedotustilaisuus, messuravintola Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva, Lappeenrannan kaupunki Toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, Suomen Asuntomessut Klo 11.00 16.00 Tutustuminen omatoimisesti

Lisätiedot

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA turvaverkon varmistaminen mielen- terveystaitojen oppiminen yhteisöllisen oppilaitoskulttuurin rakentaminen HYVINVOIVA OPPILAITOS voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille/vkk

Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille/vkk Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille/vkk v. 2011 Tausta ja hakukelpoisuus Tunnettiin aikaisemmin nimellä tiedotustuki On jaettu jo 30 vuotta kansalaisjärjestöille

Lisätiedot

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ideoita paikalliseen markkinointiin ja viestintään

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ideoita paikalliseen markkinointiin ja viestintään PÄIvItÄ MaAsEuTuSi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ideoita paikalliseen markkinointiin ja viestintään Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin 1.

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään. Sykettä-hanke Jenni Tiainen

Vinkkejä hankeviestintään. Sykettä-hanke Jenni Tiainen Vinkkejä hankeviestintään Sykettä-hanke Jenni Tiainen Sivu 1 8.3.2016 Tiedottaminen Hankerahoituksen pelisääntöihin kuuluu, että hankkeista tiedotetaan avoimesti. Hankkeet ovat julkisia sen jälkeen, kun

Lisätiedot

Lokkiposti. Porvoon luontokoulun uutiskirje varhaiskasvattajille. kevätlukukausi 2017 *****

Lokkiposti. Porvoon luontokoulun uutiskirje varhaiskasvattajille. kevätlukukausi 2017 ***** Lokkiposti Porvoon luontokoulun uutiskirje varhaiskasvattajille kevätlukukausi 2017 ***** Uutiskirjeestä lähetetään päiväkoteihin yksi kappale. Laitathan kirjeen näkyvälle paikalle kiitos! Kirje on myös

Lisätiedot

TOIMINNAN HAVAINNOINTI. Kysely Orimattilan ja Myrskylän perusopetuksen opettajille syksyllä 2015

TOIMINNAN HAVAINNOINTI. Kysely Orimattilan ja Myrskylän perusopetuksen opettajille syksyllä 2015 TOIMINNAN HAVAINNOINTI Kysely Orimattilan ja Myrskylän perusopetuksen opettajille syksyllä 2015 HAVAINNOINNIN TAVOITE Kehittämistyön alkukartoitus Laadun arvioinnin työkalu kysely uusitaan vuosittain Uuden

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

EU:n Kansalaisten Eurooppa ohjelma liikunta-alalle. Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

EU:n Kansalaisten Eurooppa ohjelma liikunta-alalle. Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö EU:n Kansalaisten Eurooppa ohjelma liikunta-alalle Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Ketkä voivat osallistua? Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaan voivat osallistua kaikki Euroopan kansalaisuutta

Lisätiedot

Vetovoimaa nuorille. Rakennus- ja kiinteistöpalvelualan vetovoima ry www.themesta.net

Vetovoimaa nuorille. Rakennus- ja kiinteistöpalvelualan vetovoima ry www.themesta.net Vetovoimaa nuorille Rakennus- ja kiinteistöpalvelualan vetovoima ry www.themesta.net Tehtävä Edistää rakennus- ja kiinteistöpalvelualan tunnettuutta ja vetovoimaa ammatinvalintaikäisten nuorten keskuudessa

Lisätiedot

Taloyhtiöiden antenniverkkojen tilanne - miten tavoittaa päättäjät? 29.10.2015 Rantasipi Sveitsi Yhteysjohtaja Timo Tossavainen

Taloyhtiöiden antenniverkkojen tilanne - miten tavoittaa päättäjät? 29.10.2015 Rantasipi Sveitsi Yhteysjohtaja Timo Tossavainen Taloyhtiöiden antenniverkkojen tilanne - miten tavoittaa päättäjät? 29.10.2015 Rantasipi Sveitsi Yhteysjohtaja Timo Tossavainen Asunto-osakeyhtiöt & tavoitettavuus Suuri määrä taloyhtiöitä Suomessa = haaste

Lisätiedot

Laske Laudatur ClassPadilla

Laske Laudatur ClassPadilla Enemmän aikaa matematiikan opiskeluun, vähemmän aikaa laskimen opetteluun. Laske Laudatur ClassPadilla Pitkä matematiikka, syksy 2015 Casio Scandinavia Keilaranta 4 02150 Espoo info@casio.fi Hyvä Opettaja

Lisätiedot

MITEN SELVIÄT DIGIAJASSA?

MITEN SELVIÄT DIGIAJASSA? (Päivitetty 10.8.2015) MITEN SELVIÄT DIGIAJASSA? KEHITY JA OTA HYÖTY IRTI! MITEN SELVIÄT DIGIAJASSA? KEHITY JA OTA HYÖTY IRTI! Digitaalisuus tuo mahdollisuuksia, joita emme ole ennen nähneet tai edes kuvitelleet.

Lisätiedot

Kuva: Tuula Palaste-Eerola

Kuva: Tuula Palaste-Eerola Kuva: Tuula Palaste-Eerola Näkyvyyttä alueen toimijoille! Uusimaa-viikko on Uudenmaan liiton koordinoima tapahtumaviikko, jonka tarkoituksena on tehdä tunnetuksi maakunnan hyväksi tehtyä työtä ja nostaa

Lisätiedot

Liikkuva Koulu - koko kaupungin yhteinen asia. Oulu Juho Silvasti

Liikkuva Koulu - koko kaupungin yhteinen asia. Oulu Juho Silvasti Liikkuva Koulu - koko kaupungin yhteinen asia Oulu 7.9. 2015 Juho Silvasti Liikkuva Kalajoki- Hyvinvointia meille kaikille Kaikki koulut mukana Liikkuva koulu- toiminnassa 7 alakoulua 1 yläkoulu 1 yhtenäiskoulu

Lisätiedot

Tapahtumanjärjestäjälle

Tapahtumanjärjestäjälle Tapahtumanjärjestäjälle Näin pääset alkuun Näin pääset alkuun Työ kannattaa aloittaa hyvissä ajoin työryhmän kokoamisella oman yhteisösi tai järjestösi edustajista. Tapahtuman toteuttamisessa kannattaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 17.6.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Hankkeiden työ näkyväksi tuotekorteilla

Hankkeiden työ näkyväksi tuotekorteilla Hankkeiden työ näkyväksi tuotekorteilla Opin ovi klinikka 1.12.2011 Paula Tyrväinen (paula.tyrvainen@cimo.fi) Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Esityksen sisältö 1.CIMO lyhyesti 2.Vaikuttavuudesta

Lisätiedot

Liikkujan viikko 2014

Liikkujan viikko 2014 Liikkujan viikko 2014 Omilla poluilla ja radioaalloilla 19.5.2014 Sirpa Mustonen ja Kaisa Kauhanen 1 Euroopan yhteinen Liikkujan viikko Kansainvälistä Liikkujan viikkoa vietetään vuosittain 16. 22.9. Viikon

Lisätiedot

Bioenergiaosaaja - koulutus 30.3.2016 22.9.2016

Bioenergiaosaaja - koulutus 30.3.2016 22.9.2016 Bioenergiaosaaja - koulutus 30.3.2016 22.9.2016 TTY:n täydennyskoulutuskeskus Edutech Edutech on Tampereen teknillisen yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Tarjoamme korkealaatuisia osaamisen kehittämispalveluja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston

Lisätiedot

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan tekemään yhdessä hienoa Helsinki-päivää!

Tervetuloa mukaan tekemään yhdessä hienoa Helsinki-päivää! HELSINKI-PÄIVÄ 2017 OPAS TAPAHTUMA- JA OHJELMAJÄRJESTÄJILLE Taustaa 12. kesäkuuta vietettävä Helsinki-päivä on vuonna 1550 perustetun Helsingin ja helsinkiläisten kesäinen juhlapäivä, jota juhlitaan maalla,

Lisätiedot

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista?

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? ITK2012 Call for papers vaihe Sari Muhonen, luokanopettaja, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Ari Myllyviita, hankekoordinaattori,

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Viestintä ja tiedotus hankkeessa. 1 Hanna Laaksonen

Viestintä ja tiedotus hankkeessa. 1 Hanna Laaksonen Viestintä ja tiedotus hankkeessa 1 Viestintäsuunnitelma Monissa hankkeissa on tarpeen tehdä myös erillinen viestintä- ja tiedotussuunnitelma. Tiedotussuunnitelma tukee ja konkretisoi hankkeen toteutusta

Lisätiedot

PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN

PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN Lisää liikettä! Perusopetuksen opetussuunnitelma ja varhaiskasvatuslaki edellyttävät lasten ja nuorten aktiivisuuden

Lisätiedot

MUSEOKORTTI 5.5. ALKAEN YKSI VUOSI, 200 MUSEOTA, 54

MUSEOKORTTI 5.5. ALKAEN YKSI VUOSI, 200 MUSEOTA, 54 MUSEOKORTTI 5.5. ALKAEN YKSI VUOSI, 200 MUSEOTA, 54 Museokor:n tavoi@eet Kannustaa ihmisiä vierailemaan museoissa en:stä useammin Ø Lisätä museoiden kävijöitä ja monipuolistaa kävijöiden museoelämyksiä

Lisätiedot

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus InnoOmnia tarjoaa vuonna 2011 seuraavat koulutuskokonaisuudet uusi osaajaverkostolle opetushallituksen rahoittamana maksuttomana täydennyskoulutuksena.

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA LAHJA- JA MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ

PYHTÄÄN KUNTA LAHJA- JA MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ PYHTÄÄN KUNTA LAHJA- JA MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖT 1..1 Luokitus Luottamushenkilöt jaetaan tätä lahja- ja merkkipäiväsääntöä sovellettaessa kolmeen luokkaan seuraavasti: I II III kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu

Lisätiedot

Matkailualan aamu 11.2.2015

Matkailualan aamu 11.2.2015 Matkailualan aamu 11.2.2015 Matkailun kärjet Kotimaan Matkailumessut Tampereella 17.-19.4. Esite 2015 Uusi yhteinen markkinointisivusto Huvia meren rannalla esite 2016 SL 11.2.2015 Matkailun kärjet Matkailun

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma 2017

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma 2017 Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma 2017 Luonnos 9.3.2017 9.3.2017 1 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä

Lisätiedot

Kemianluokka Gadolin - Kiehtovaa kemiaa kaikille

Kemianluokka Gadolin - Kiehtovaa kemiaa kaikille Kemianluokka Gadolin - Kiehtovaa kemiaa kaikille Kemian opetuksen keskus, Kemma Kemian laitos Matemaa1s- luonnon3eteellinen 3edekunta Helsingin yliopisto Kemianluokka Gadolin toimii yhteistyössä Peruste:u

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Tervetuloa näytteilleasettajainfoon! Fastfood & Café & Ravintola 2015 Myymälä 2015 ja e-commerce 2015

Tervetuloa näytteilleasettajainfoon! Fastfood & Café & Ravintola 2015 Myymälä 2015 ja e-commerce 2015 Tervetuloa näytteilleasettajainfoon! Fastfood & Café & Ravintola 2015 Myymälä 2015 ja e-commerce 2015 Riitta Peitsala & Oona Rissanen 16.1.2011 Faktaa & lukuja Aktiivinen näytteilleasettaja = tyytyväinen

Lisätiedot

Sibeliustalo, Lahti 16.-17.2.2013

Sibeliustalo, Lahti 16.-17.2.2013 Sibeliustalo, Lahti 16.-17.2.2013 16.-17.2.2013 Lahden Sibeliustalolla järjestettävä Desucon Frostbite on tulevan talven suurin animetapahtuma Suomessa. Se on jo neljä kertaa peräkkäin kesällä järjestetyn

Lisätiedot

OSA I: NPDL ja 21. askeleen ohjelma

OSA I: NPDL ja 21. askeleen ohjelma Yhteistyöehdotus NPDLohjelmaan osallistumisesta OSA I: NPDL ja 21. askeleen ohjelma Kehitysjohtaja Mika Silvennoinen Ohjelmajohtaja Vesa Äyräs New Pedagogies for Deep Learning oppimisen muutoksen tukena

Lisätiedot

SVM osallistuu Museoviraston vetämään hankkeeseen valokuvaaineistojen

SVM osallistuu Museoviraston vetämään hankkeeseen valokuvaaineistojen Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Museon kokoelmien tuominen verkkoon 2. Museon osallistuminen asiantuntijana Museoviraston vetämään Museo 2015 -hankkeeseen, jossa luodaan valtakunnallista

Lisätiedot

Tervetuloa Expokeskukseen. Virtuaalitapahtumat netissä 24/7 - aina avoinna

Tervetuloa Expokeskukseen. Virtuaalitapahtumat netissä 24/7 - aina avoinna Tervetuloa Expokeskukseen Virtuaalitapahtumat netissä 24/7 - aina avoinna WWW.NETEXPO.CENTER aukeaa lokakuussa 2015 Netexpo näkyy ja kuuluu 15.10 alkaen Virtuaalisen Expokeskuksen maailma kutsuu vierailijaa

Lisätiedot

MiniMikkeli tapahtuma opiskelijoiden oppimisympäristönä Pekka Pulkkinen & Jarmo Kuosmanen

MiniMikkeli tapahtuma opiskelijoiden oppimisympäristönä Pekka Pulkkinen & Jarmo Kuosmanen MiniMikkeli tapahtuma opiskelijoiden oppimisympäristönä 16.3. 22.3.2017 Pekka Pulkkinen & Jarmo Kuosmanen MiniMikkeli on Mikkelin alueen kaikille kuudesluokkalaisille suunnattu pelillinen oppimiskokemus

Lisätiedot

Verorekkakiertue ja Pop up 2015 - veroilmoitus kuntoon helposti - Verohallinto

Verorekkakiertue ja Pop up 2015 - veroilmoitus kuntoon helposti - Verohallinto Verorekkakiertue ja Pop up 2015 - veroilmoitus kuntoon helposti - Verohallinto Tavoite: veroilmoitus vaivattomasti Lisätä sähköistä ilmoittamista ennakoivalla ohjauksella Poistaa asiakkailta käytön esteitä

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

Ilmastotekoja EU-puheenjohtajuuskauden ilmastotiedotushanke

Ilmastotekoja EU-puheenjohtajuuskauden ilmastotiedotushanke LOPPURAPORTTI 31.10.2006 Ympäristöministeriö Kansainvälisten asiain yksikkö/ Johan Wide Kasarmikatu 25 PL 25 00023 Valtioneuvosto Maan ystävät ry Kirkkotie 6-10 20540 Turku Ilmastotekoja EU-puheenjohtajuuskauden

Lisätiedot

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Innostunut opas innostaa kävijää! (opettaja) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Kenelle, mitä, missä? Kenelle? Kenelle suuntaatte viestinne? Mitä? Määritelkää kolme tärkeintä asiaa, jotka haluatte

Lisätiedot

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Aika: 20.10.2011 klo. 8.30 15.15 Paikka: Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Tekniikan yksikkö, Kotkantie 1 (Auditoriot

Lisätiedot

Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa. Outi Salo 3.10.2014

Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa. Outi Salo 3.10.2014 Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa Outi Salo 3.10.2014 Koulutuksen järjestäjät ja oppilasmäärät Kaupungin koulut - Suomenkieliset - ruotsinkieliset Koulujen määrä 99 21 oppilasmäärä 37 379

Lisätiedot

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla. Socca

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla. Socca GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla 1 GeroMetron seminaari 19.1.2015 Katse kehittämiseen 12.30 Tervetuloa! Arja Peiponen, Helsingin kaupunki 12.45 Mistä tässä kaikessa on kyse?

Lisätiedot

Suomi 100. VNK: Urheiluyhteisö:

Suomi 100. VNK:  Urheiluyhteisö: Suomi 100 Valtioneuvoston kansliassa toimiva Suomi 100 -hanke vastaa juhlavuoden ohjelman kokoamisesta Valo-Olympiakomitea toimii vnk:n yhteystahona ja kumppanina Suomi 100 -ohjelmaan voi päästä mukaan

Lisätiedot

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo MUSEON AVAIN Satakunnan Museo Marraskuu 2013 MIKÄ ON MUSEON AVAIN? Museon avain on Satakunnan Museon etukortti yrityksille ja yhteisöille. Museon avaimella saat käyttöösi lukuisia etuja ja mahdollisuuden

Lisätiedot

Videotuotanto SOK:lla. Tehokas nettivideo 5.2.2015

Videotuotanto SOK:lla. Tehokas nettivideo 5.2.2015 Videotuotanto SOK:lla Tehokas nettivideo 5.2.2015 Viestintä ja yhteiskuntasuhteet +asiakasvuorovaikutus ja asiakasymmärrys Kai Ovaskainen Strateginen viestintä ja vaikuttaminen Kai Ovaskainen Monikanavainen

Lisätiedot

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 VAHVASTI VERTAISTUKEA koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 Jyväskylä, Kansalaistoiminnan keskus Matara www.matara.fi Virtaako voimaa vertaistoiminnasta? Voiko potilas itse olla terveydenhuollon kumppani?

Lisätiedot

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä.

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä. Levin Joulu 2015 Jouluruokailuja, joulutori, jouluisia ohjelmia, useita erilaisia ohjattuja aktiviteetteja, pukin vierailuja huoneistoon, laskettelua, kelkkailua, hiihtokoulua, hiihtoa, kauneimpia joululauluja.

Lisätiedot

Ympäristökoulu Polku palvelee

Ympäristökoulu Polku palvelee Ympäristökoulu Polku palvelee Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhteisö. Toiminnan tavoitteena on elinympäristön parantaminen

Lisätiedot

Rakennerahastoviestintä Itä-Suomessa. Ohjelmakoordinaattori Eero Vilhu Viestintäverkosto Helsinki

Rakennerahastoviestintä Itä-Suomessa. Ohjelmakoordinaattori Eero Vilhu Viestintäverkosto Helsinki Rakennerahastoviestintä Itä-Suomessa Ohjelmakoordinaattori Eero Vilhu Viestintäverkosto 14.6.2012 Helsinki Rakennerahastoviestintää Viestinnän painopisteet 2012-2013, hallintoviranomainen Tulosviestintä,

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

Metsä. Evaluointi. Puhuu

Metsä. Evaluointi. Puhuu Metsä 2014 Evaluointi Puhuu Metsä Puhuu Evaluointi Esityksen ja keskustelun rakenne! Mitä on tehty Tärkeimmät havainnot Tulokset tavoitteisiin peilaten Työstöä ja ideoita Evaluointi Haastateltava Organisaatio

Lisätiedot

Tiedotus & markkinointi,

Tiedotus & markkinointi, Tiedotus & markkinointi, kiertuetoiminnassa TEKIJÄ: V KOULUTUSJAKSO 30.- 31.1.2012 Kouvolan Teatteri Leena Björkqvist 2012 Ma 30.1.2012 Onnistuneen markkinoinnin peruspilareita kiertuetoiminnassa Klo 12.00-12.10

Lisätiedot

merirosvoseikkailu Ohjelmointia alkuopetukseen Elina Laakko

merirosvoseikkailu Ohjelmointia alkuopetukseen Elina Laakko merirosvoseikkailu Ohjelmointia alkuopetukseen Elina Laakko ALUKSI Tämä tehtäväpaketti sisältää merirosvoaiheisia ohjelmointitehtäviä alkuopetukseen. Kokonaisuus koostuu kolmesta oppitunnista. Merirosvoseikkailu

Lisätiedot

Maailman Suurin Vanhempainilta

Maailman Suurin Vanhempainilta Maailman Suurin Vanhempainilta Maailma muuttuu nopeasti, samoin suomalainen koulu. Maailman Suurimman Vanhempainillan tavoitteena on kertoa innostavalla tavalla kaikesta siitä hienosta, mitä suomalaisissa

Lisätiedot

KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma

KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelman tarkoituksena on taata kaikille oppilaille yhtäläiset oikeudet kulttuuriin. Kulttuurikasvatussuunnitelma tukee koulujen

Lisätiedot