Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Komeat puitteet rennolle tapahtumalle"

Transkriptio

1 Bodomin kartanon väki toivottaa sinut tervetulleeksi! Master Golf toimii Bodom-järven rannalla, historiallisen Bodomin kartanon ympärillä, Espoossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sillä on kaksi erilaista kenttää. Master-kenttä on puistomainen ja seurailee Bodom- ja Matalajärven rantoja. Forest-kenttä taas nimensä mukaisesti polveilee metsäisessä maastossa. Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

2 Yritysgolf Yritystilaisuuden tarkoitus on vahvistaa sisäisiä tai ulkoisia siteitä ja suhteita. Siihen tarvitaan laadukkaat puitteet ja mukava tunnelma. Tunnelma syntyy yhtä lailla tilaisuuden isännän, puitteiden kuin palvelun toiminnasta. Golf ei ole jäykkää peliä, eikä yritystilaisuus pönäkkää edustamista. Master Golfin yritystilaisuus on kuulu tyylikkyydestä ja rentoudesta. Se on välitön, mutta sujuva. Tarvittaessa loisteliaskin, mutta aina lämmin. Olemme jo vuosia ottaneet asiaksemme tarjota pitkälle mietittyjä kokonaisuuksia, jotka muodostuvat pelistä, tarjoilusta ja spontaanista seurustelusta. Välitön ja palveluhaluinen henkilökunta on käytettävissä tilaisuuden alusta loppuun.

3 Pyydä tarjous golftapahtumasta! Yrityksellesi räätälöity golftapahtuma Pelaajamäärästä riippuen lähdöt toteutetaan peräkkäislähtöinä, kahden teen lähtöinä tai yhteislähtönä. Sopivat tarjoilut voit valita useista herkullisista vaihtoehdoista. Vielä golfia pelaamattomat pääsevät tutustumaan lajin saloihin alkeiskurssilla. Esimerkki sisällöstä l yhteislähtö l tulospalvelu l lähimmäksi lippua - ja pisin drive -kilpailut l give away -paketti jokaiselle pelaajalle l aamiainen l eväät kierrokselle l sauna ja pyyhkeet käytettävissä kierroksen jälkeen l lounas pelin jälkeen l 10 hengen alkeiskurssi rangella ja par 3 -radalla (3 h)

4 Onnistuneen tilaisuuden vinkit Varaa ajoissa. Yritysgolf on suosittu tapa hoitaa asiakassuhteita. Mitä aikaisemmin varaat, sen varmemmin saat tilaisuudellesi haluamasi päivän. Muista jättää aikaa suunnitteluun, sillä kyseessä on tärkeä pr-tilaisuus, vai mitä? Lähetä kutsu ainakin kolme kuukautta etukäteen, sillä halunnet, että tilaisuuteesi pääsevät myös ne tärkeimmät ihmiset. Hehkuta! Lähetä ennakkomuistutus. Se tuo tapahtumalle dramatiikkaa, joka on osanen vaikuttavaa ja onnistunutta tilaisuutta. Pane ihmeessä mainostoimisto asialle. Suosittele asiakkaitasi varaamaan tilaisuutta varten riittävän monta tuntia päivästä. Yritysgolf koetaan sitä onnistuneemmaksi, mitä enemmän jää aikaa seurusteluun pelin jälkeen. Yllätä asiakkaasi vaikka golfklinikalla tai kilpaile pron kanssa -tempauksella. Vahvista posiitivista mielikuvaa lähettämällä esim. sähköinen kiitoskirje valokuvineen ja tuloslistoineen. Kysy meiltä lisäideoita, sillä niitä on kertynyt takataskuun monesta onnistuneesta tilaisuudesta.

5 Jos et tullut ajatelleeksi... Valokuvaaja Järjestämme tilaisuuteen myös ammattikuvaajan, joka ottaa vieraistasi imartelevat kuvat jälkipeliä varten. Shop Callaway Golf on päämerkkimme. Tuotteissa on hyvä ja laaja valikoima. Testattavissa on joka päivä rautamailoja, hybridejä, väyläpuita ja draivereita. Uudet vuokrasetit ovat erinomaisia vieraitten todelliseen hemmotteluun tai omaan kokeiluun. Meiltä myös laadukkaat golf-tekstiilit. Huolto Vaihdamme kuluneet grippisi ja ruusukkeet kenkiisi. Kauttamme voit korjata mailasi ja saada palvelua missä tahansa golfiin liittyvässä asiassa. Harjoittelu Harjoittelua varten Master Golf tarjoaa hyvät puitteet: Puttiviheriön, pitchi- ja chippialueen, par 3 -kentän ja rangen Ilmoittautuminen Kartanolla alkaa, vieraat vastaanottaa Master Golfin kisaemäntä 7.30 Lämmittely rangella sekä mahdollisuus pron opetukseen 8.40 Tapahtuman isäntä ja Master Golfin toimitusjohtaja pitävät kilpailuinfon kartanolla, sen jälkeen siirtyminen Teelle 9.00 Yhteislähtö Kentällä on kahdessa taukopaikassa tarjolla virvokkeita, hedelmiä sekä suolaista syötävää Sauna Buffetruokailu Tallissa Tilaisuus päättyy Rento golfpäivä aamusta iltaan Onnistuneeseen tapahtumaan kuuluu myös hyvä ruoka ja juoma. Kentältä ja peliltä odotetaan paljon, mutta itsestään selvänä pidetään myös laadukasta syömistä. Bodomin kartanossa toimii ravintola, joka on ajan ja laadun tasalla. Käytettävissäsi on myös komea tallirakennus, jossa voit järjestää vaikka tanssit. Voit luottaa siihen, että tapahtumasi päätyttyä asiakkaasi ovat tyytyväisiä.

6 Master Golf Bodominkuja Espoo Puh. (09) Fax (09) Ravintola Puh Henkeä, hymyä ja puitteita. Hiukan parempaa sinulle ja vieraille.

Miksi GameBook? Onnistuneen yritystapahtuman tärkein elementti

Miksi GameBook? Onnistuneen yritystapahtuman tärkein elementti Onnistuneen yritystapahtuman tärkein elementti Miksi GameBook? Koska haluat koota tärkeimmät asiakkaasi yhteen ja tarjota heille golfpäivän, jollaista he eivät vielä koskaan ole kokeneet. GameBook on suomalainen

Lisätiedot

JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN.

JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN. JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN. MEILLÄ JUNIORIT SAAVAT HYVÄT EVÄÄT GOLFIIN! Tule kokeilemaan golfia lajia, jossa saat nauttia ulkoilmasta kavereiden seurassa. Espoon Golfseura on Golfliiton

Lisätiedot

N= N=367

N= N=367 Master Golf Jäsentyytyväisyystutkimus vertailu 2010 vs 2011 14.10.2011 2010 N=517 2011 N=367 (vastaamisen aloittaneet) 1 Taustatiedot 2010: 2011: Vastaajan sukupuoli Ikäjakautuma Olen Masterin Tasoitus

Lisätiedot

Äijälän Rustin veneretket

Äijälän Rustin veneretket Äijälän Rustin veneretket Veneemme 360 -asteinen kuva veneen sisätiloista, klikkaa: http://www.paratiisisaari.com/rusti_pure/harmony.html M/y Harmony luxusjahti Elegance 65, 19,6 m, max. 40 hlö M/s Juhana

Lisätiedot

Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan!

Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan! Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan! Tervetuloa Suomen eurooppalaisimman seuran kumppaniksi.

Lisätiedot

Tunnelma on rento mutta tehokas!

Tunnelma on rento mutta tehokas! Kokoukset ja juhlat Kokoukset Tunnelma on rento mutta tehokas! Oli oikeastaan neronleimaus järjestää kokous muualla kuin omassa konttorissa. Ne silmiä häikäisevät loistoputket ja epämukavat tuolit eivät

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

FC INTER YRITYSPAKETIT

FC INTER YRITYSPAKETIT FC INTER YRITYSPAKETIT HYVÄ YRITYS, NOUSE UUDESTA KULMASTA! Kausi 2013 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme laajaa näkyvyyttä niin stadionilla

Lisätiedot

Hook Finland Oy / Klubiteatteri

Hook Finland Oy / Klubiteatteri Hook Finland Oy / Klubiteatteri Mitä saisi olla? -kokonaisuus Ohjelmarunko 1 Mitä saisi olla? -kokonaisuus Tapahtumapaikka: Klubiteatteri, LeBonk Klubiteatteri on intiimi teatteri Helsingin ydinkeskustassa,

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat Oikea vastaus B ja C GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista

Lisätiedot

Aineiston rakenne % Sukupuoli Mies Nainen

Aineiston rakenne % Sukupuoli Mies Nainen Aineiston rakenne % 2009 2011 2012 2014 2015 Sukupuoli Mies 79 70 70 80 81 Nainen 21 30 30 20 19 Ikä alle 18 4 1 3 1 1 18-29 8 7 8 4 4 30-54 39 40 32 45 44 yli 55 48 51 57 49 51 Onko osakas osakas 49 48

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista asioista teet

Lisätiedot

Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella

Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella 5.-7.6. Liverpool Jalkapallokoulu Valkeakoski 5.6.-7.6.2015 Liverpool Football Club järjestää lukuisia jalkapallokouluja ympäri mailman koulujen loma aikoina. Valmentajina

Lisätiedot

Hill Side Golf & Country Club

Hill Side Golf & Country Club Green Golf Events Hill Side Golf & Country Club Hill Side Golf & Country Club sijaitsee Vihdin Jokikunnalla, perinteikkäässä uusmaalaisessa maisemassa. Kentät sijaitsevat historiallisen kulkureitin varrella,

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

2015 Senioritapahtumat

2015 Senioritapahtumat 2015 Senioritapahtumat Viikkokilpailut - maanantaisin klo 10 1/10 Kaikki pelaamaan mukavassa seurassa - kilpailit tai et! Kilpailusäännöt: Naisilla pelimuotona on pb ja miehillä pelimuoto vaihtelee pb

Lisätiedot

SHG. Lakisto. Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m. golfkenttäopas

SHG. Lakisto. Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m. golfkenttäopas SHG Lakisto Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m golfkenttäopas Tervetuloa golfkentälle! Tämä kenttäopas kehittää sinua nopeasti tekemään parempia päätöksiä golfkierroksen aikana. Hyvä pelitulos perustuu

Lisätiedot

Hook Finland Oy / Klubiteatteri

Hook Finland Oy / Klubiteatteri Hook Finland Oy / Klubiteatteri Rock Karaoke -kokonaisuus Ohjelmarunko 1 Rock Karaoke -kokonaisuus Tapahtumapaikka: Klubiteatteri, LeBonk Klubiteatteri on intiimi teatteri Helsingin ydinkeskustassa, jossa

Lisätiedot

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS Aktivoidaan seniorijäseniä järjestämällä sekä seuran sisäisiä senioritapahtumia ja -kilpailuja että senioreiden seuraotteluita muiden seurojen kanssa. Järjestetään valmennusta

Lisätiedot

TERVETULOA UNISPORTIIN! Info liikuntatuutoreille, kevät 2011

TERVETULOA UNISPORTIIN! Info liikuntatuutoreille, kevät 2011 TERVETULOA UNISPORTIIN! Info liikuntatuutoreille, kevät 2011 HY:N JA AALLON YHTEISET LIIKUNTAPALVELUT SYKSYSTÄ 2011 kuudella kampuksella 355 päivää vuodessa 7 päivää viikossa aamusta iltaan yli 250 ohjattua

Lisätiedot

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN Uusiutunut lipunnostotilaisuus täytti Pietarinkarin paviljongin ääriään myöten äitienpäivää edeltäneenä lauantaina. - Väkimäärä yllätti järjestäjät! totesi kommodori Timo

Lisätiedot

RIKALANMÄKI. Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme

RIKALANMÄKI. Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme RIKALANMÄKI Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme TERVETULOA RIKALANMÄELLE. Rikalanmäki Salon Halikon kulttuurimaisemassa yhdistää historialliset puitteet ja modernin palvelun. Meillä onnistutte luomaan

Lisätiedot

Linna Golf Yritystapahtumat 2016. Kun tapahtuma merkitsee

Linna Golf Yritystapahtumat 2016. Kun tapahtuma merkitsee Linna Golf Yritystapahtumat 2016 Kun tapahtuma merkitsee I have participated competitions during last 10 years and this is a high class Miksi juuri Linna Golf? Suomen parhaalla golfkentällä* yhdistyvät

Lisätiedot

Usein Kysytyt kysymykset Kuunari Linden

Usein Kysytyt kysymykset Kuunari Linden ME RAKASTAMME MERTA Usein Kysytyt kysymykset Kuunari Linden Mistä alus lähtee? Lindenin kotisatama on Halkolaituri Pohjoisrannassa. Mikä on ryhmän maksimikoko Lindenillä? Lindenillä voimme ottaa kyytiin

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan b) Olen liikkumatta ja puhumatta c) Katson mihin hänen pallonsa menee Oikea vastaus B ja

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE Loka-/Marraskuu 2012 SEURATIEDOTE LOKA-/MARRASKUU 2012 Tässä seuratiedotteessa: Green Card suoritukset liittoon IT- ja Viestintäseminaari Golfseurojen seuratuki Juniorigolfohjelman

Lisätiedot

Aura Golf. Yhteenveto N = 452

Aura Golf. Yhteenveto N = 452 Aura Golf Yhteenveto N = 452 07.01.2014 1 Sisällys Sivu Kyselyn mittari 3-5 Taustatiedot 6 Kuluneen kauden toiminta 7 Caddiemastertoiminta 8 Pelaaminen 8 Kentän kunto 9 Kilpailutoiminta 10 Klubitalo ja

Lisätiedot

Navitas on nykyaikainen työympäristö keskellä dynaamista liiketoimintaa

Navitas on nykyaikainen työympäristö keskellä dynaamista liiketoimintaa Navitas kokouspalvelut Navitas on nykyaikainen työympäristö keskellä dynaamista liiketoimintaa Navitas Navitas 1 ja 2-talot sijaitsevat Varkauden keskustassa, upealla paikalla järven rannalla. Tarjoamme

Lisätiedot

EUROPEAN CHALLENGE TOUR KYTÄJÄ, HYVINKÄÄ 1.-4.8.2013

EUROPEAN CHALLENGE TOUR KYTÄJÄ, HYVINKÄÄ 1.-4.8.2013 EUROPEAN CHALLENGE TOUR KYTÄJÄ, HYVINKÄÄ 1.-4.8.2013 KANSAINVÄLISTÄ HUIPPUGOLFIA SUOMESSA OLE MUKANA LUOMASSA SUOMALAISEN GOLFIN OLYMPIATARINAA! Suomen Golfliitto, Radiokatu 20, 00240 Helsinki, www.golf.fi

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Tervetuloa sääntömääräiseen kevätkokoukseen maanantaina 22.5.2017 klo 18:00 Hiedanrannan vanhalle tehdasalueelle (www.valiaikainenhiedanranta.fi, www.tampere.fi/hiedanranta).

Lisätiedot

Hook Finland Oy / Klubiteatteri

Hook Finland Oy / Klubiteatteri Hook Finland Oy / Klubiteatteri KolinaKlubi -kokonaisuus Ohjelmarunko 1 KolinaKlubi -kokonaisuus Tapahtumapaikka: Klubiteatteri, LeBonk Klubiteatteri on intiimi teatteri Helsingin ydinkeskustassa, jossa

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen Kaarina Suonperä

alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen Kaarina Suonperä Tule alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen koulutukseen sellaisena kuin olet. Palaat matkalta osaavampana ja tavoista paljon tietävänä. Tapaseura ry:n puheenjohtaja, tapakouluttaja Kaarina Suonperä tarjoaa

Lisätiedot

Kolme Kiveä Ravintolat Oy TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD. www.kolmekivea.fi

Kolme Kiveä Ravintolat Oy TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD. www.kolmekivea.fi TILAESITTELY MODERN CHINESE & ASIAN FOOD www.kolmekivea.fi Wanha Makasiini Bistro on mutkaton ja tunnelmallinen ruokaravintola, Lappeenrannan satamassa. Ravintolamme punatiiliset kiviseinät, ikkunasyvennykset

Lisätiedot

Meillä voit järjestää pieniä yritystapahtumia.

Meillä voit järjestää pieniä yritystapahtumia. Muurame Golf RYHMÄHINNASTO Pyyppöläntie 316 40950 Muurame www.muuramegolf.fi caddiemaster@muuramegolf.fi p. 014 373 2310 2017 Meillä voit järjestää pieniä yritystapahtumia. Klubin sisätilat ovat hyvin

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan b) Olen liikkumatta ja puhumatta c) Katson mihin hänen pallonsa menee GOLFIN ETIKETTI 2 Miksi

Lisätiedot

SQUASH & BOWLING CENTER SEINÄJOKI

SQUASH & BOWLING CENTER SEINÄJOKI KEILAILU KUNTOSALI SQUASH & BOWLING CENTER SEINÄJOKI 2015-2016 ESITE & HINNASTO 06-4140151 SQUASH Kurssit ja opetus SQB Center Keilakurssit SQB Centerissä järjestetään Sisällysluettelo: aina alkeiskursseista

Lisätiedot

Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti

Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti Yritystilaisuudet Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti ff Event on Konffan uusi, ainutlaatuinen tapahtumakonsepti. Kustannuksia säästävä f Event valmispaketti sopii yrityksen henkilöstö- ja asiakastilaisuuksiin.

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

Peltolan uutiset 3/2011

Peltolan uutiset 3/2011 Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras

Lisätiedot

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 uutiskuvat kotiotteluista paikallislehdessä näkyvyys kentällä myös pelien ulkopuolella näkyvyys peliasuissa näkyvyys netissä näkyvyys mainoksissa koko Lohjan alueella Kaikki

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen

Lisätiedot

Kokous- ja juhlatilat

Kokous- ja juhlatilat Murula 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Dataprojektori, valkokangas ja fläppitaulu Tilavuokra 250 / kokous Tilavuokra 500 / juhlat Kokous- ja juhlatilat Selinin

Lisätiedot

TERVETULOA. Valtran traktoritehtaalle

TERVETULOA. Valtran traktoritehtaalle TERVETULOA Valtran traktoritehtaalle TÄTÄ ON VALTRA YKSILÖLLISIÄ TRAKTOREITA JA PALVELUJA MAAILMAN POHJOISIN TRAKTORITEHDAS SUOSITTU VIERAILUKOHDE Valtran Suomen tehdas sijaitsee Suolahdessa, Keski-Suomessa

Lisätiedot

SHG. Lakisto. Par m m m m. golfkenttäopas

SHG. Lakisto. Par m m m m. golfkenttäopas SHG Lakisto Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m golfkenttäopas Tervetuloa golfkentälle! Tämä kenttäopas kehittää sinua nopeasti tekemään parempia päätöksiä golfkierroksen aikana. Hyvä pelitulos perustuu

Lisätiedot

GOLFTEKO. Käyttäjäprofiilit Hiihtokeskus

GOLFTEKO. Käyttäjäprofiilit Hiihtokeskus GOLFTEKO Mediatiedot 2016 Käyttäjäprofiilit Hiihtokeskus Golffaajat Lähde: TNS atlas 2013 M50 69 31 % M30 49 26 % Ikä (%) N15 29 6 % N30 49 9 % N50 69 17 % M15 29 11 % Maalaiskunta Alle 30 000 as. 14 %

Lisätiedot

Johtokuntien ja johdon raportti. Golf Talma Syyskuu 2015

Johtokuntien ja johdon raportti. Golf Talma Syyskuu 2015 Johtokuntien ja johdon raportti Golf Talma Syyskuu 2015 Tietoa raportista VASTAUSMÄÄRÄT Alla on tähän mennessä suoritettujen Pelaaja Ensin -kyselyiden vastausmäärät. Kysely Kutsuttuja Vastauksia Vastausprosentti

Lisätiedot

Gumböle Golfin jäsenkysely

Gumböle Golfin jäsenkysely Gumböle Golfin jäsenkysely 1. Sukupuoli? Nainen 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 24 26 28 30 32 34 36 38 40 42 44 46 48 Mies 2. Ikä? 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 24 26 28 30 32 alle 22 22-35 36-50 51-65

Lisätiedot

10.9.-11.9. PORIN SEUDUN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄT

10.9.-11.9. PORIN SEUDUN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄT 10.9.-11.9. Majoitusvaraukset Majoitusvaraukset hoidetaan hotellin numerosta 02 6285259, myös muihin hotelleihin, jos ja kun Yyterin kylpylähotelli tulee täyteen. Vaihtoehtona hotellimajoitukselle on myös

Lisätiedot

http://player.vimeo.com/video/110190145

http://player.vimeo.com/video/110190145 http://player.vimeo.com/video/110190145 Opettajat Toni Ari Juha-Pekka Jyry Sara Tomi Tuntien sisältö Alkukartoitus Swingi alkuasento Swingi taaksevienti Chipin perusteet Swingin yläasento Puumailat Avaus

Lisätiedot

HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1

HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1 HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1 Tänä vuonna autismikirjon aikuisten kesäretki suuntautuu luonnonläheiseen Lomakeskus Huhmariin (Huhmarisentie 43, 83700 Polvijärvi). Lomakeskus Huhmari sijaitsee

Lisätiedot

Golfseurojen jäsentyytyväisyyskysely ja harrastajatutkimus 2005

Golfseurojen jäsentyytyväisyyskysely ja harrastajatutkimus 2005 Golfseurojen jäsentyytyväisyyskysely ja harrastajatutkimus 2005 Tutkimus tehdään opinnäytetyönä Suomen Golfliitto ry:n toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa otoksella Suomen Golfliiton

Lisätiedot

PGA PRO Tuomas Pollarin Fustra opetus-ja pelimatka Pattana Golf Club & Resort Thaimaa 23.01-02.02.2015

PGA PRO Tuomas Pollarin Fustra opetus-ja pelimatka Pattana Golf Club & Resort Thaimaa 23.01-02.02.2015 PGA PRO Tuomas Pollarin Fustra opetus-ja pelimatka Pattana Golf Club & Resort Thaimaa 23.01-02.02.2015 Pattana Golf Club & Resort on kaiken kattava urheilu ja vapaa-ajan keskus. Resort sijaitsee vain 90

Lisätiedot

OTEPÄÄ GOLF CLUB 2015

OTEPÄÄ GOLF CLUB 2015 OTEPÄÄ GOLF CLUB 2015 Otepäällä tapahtuu! Viron monipuolisin golflomakohde. Tavoitettavissa vain muutamassa tunnissa. www.otepaagolf.com A La Carté ravintola Mr Jakob Ranskalainen, saksalainen ja italialainen

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Tilavuokrahinnasto 2015 Kokous- ja juhlatilat

Tilavuokrahinnasto 2015 Kokous- ja juhlatilat hinnasto 2015 Murula 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. 330 / kokous 650 / juhlat Selinin Sali 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen Dataprojektori,

Lisätiedot

Espoon kartanon luonnonläheinen ja rauhallinen miljöö tarjoaa omaisille miellyttävän ja rauhallisen paikan

Espoon kartanon luonnonläheinen ja rauhallinen miljöö tarjoaa omaisille miellyttävän ja rauhallisen paikan Espoon kartanon luonnonläheinen ja rauhallinen miljöö tarjoaa omaisille miellyttävän ja rauhallisen paikan rauhoittua muistamaan poismennyttä läheistään. Espoon Kartanolla muistotilaisuudet onnistuvat

Lisätiedot

FC Inter jatkaa voittokulkuaan viihdyttävän futiksen puolestapelaajana. Kesästä 2009 ennustetaan kaikkien aikojen Suomifutiksen huippukesää!

FC Inter jatkaa voittokulkuaan viihdyttävän futiksen puolestapelaajana. Kesästä 2009 ennustetaan kaikkien aikojen Suomifutiksen huippukesää! FC Inter jatkaa voittokulkuaan viihdyttävän futiksen puolestapelaajana. Kesästä 2009 ennustetaan kaikkien aikojen Suomifutiksen huippukesää! Ota hyöty buumista ja hyppää Suomen eurooppalaisimman seuran

Lisätiedot

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE?

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? Kyllä on! Lahjat, koristeet ja kattaukset, mitä ikinä jouluusi tarvitset! Tervetuloa jouluostoksille Espoontorille! EI ITKEÄ SAA, EI STRESSATA SAA, JOULU ON TULLUT

Lisätiedot

LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET

LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA 142 757 GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET 2014-2015 GREEN CARD SUORITUSTEN REKISTERÖINTI PELAAJA ENSIN PELAAJATYYTYVÄISYYSTYÖKALU ALUEKIERROKSEN

Lisätiedot

TROGIR DIVING CENTER - a recipe for the good holiday

TROGIR DIVING CENTER - a recipe for the good holiday Vain 4 km päässä Trogirista ja 12 km Splitin lentokentältä löydät TROGIR DIVING CENTERin (Trogirin sukelluskeskus). Sijantimme on loistava, meren äärellä pienen Okrug Gornjin turistialueen keskellä. Ajamukaiset

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

NORDCENTER. Harrastejuniorit vanhempainilta 2011

NORDCENTER. Harrastejuniorit vanhempainilta 2011 NORDCENTER Harrastejuniorit vanhempainilta 2011 Vanhempainilta 14.5. agenda Nordcenterin nuorisotoiminnan tavoitteet ja toimintaperiaatteet / Johanna Maula Tie kilpagolfryhmiin / Tommi Stude Kesän golftoiminta

Lisätiedot

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tämä matka on tehty ennenkin. Se oli niin hyvä että pyysimme Leo Baskinia järjestämään matkan uudelleen. Tämä on tosi Savusaunafaneille. Matalle mahtuu vain

Lisätiedot

KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU

KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU KOUKUN HELMEN KOTIATERIAPALVELU Palveluksessanne 31.1.2014 2009 Tampereen Ateria KOUKUN HELMI Koukun Helmen keittiössä ammattitaitoinen henkilökuntamme valmistaa suurella sydämellä maukkaita aterioita

Lisätiedot

SPORTNESS CORPORATE. INTRO Hyvä työvire heti aamusta. Maksimoidaan iskukyky. Fokus

SPORTNESS CORPORATE. INTRO Hyvä työvire heti aamusta. Maksimoidaan iskukyky. Fokus Maksimoidaan iskukyky Valmennusformaatti tähtää hyvinvoinnin ja suorituskyvyn maksimoimiseen. Hyvä työvire ja tasapaino elämän kaikilla osa-alueilla ovat kestävän johtajuuden Fokus INTRO Hyvä työvire heti

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 6/2013

Jalkapallojaoston tiedote 6/2013 Tampereen Kisatoverit Jalkapallojaosto, Roope Nutikka 2013 1 SISÄLTÖ 1) Taito-, kyky- ja maalivahtikoulu 3 2) Jalitsu-hallin talkoot 3 3) Jalkapallojaoston kehityspalaveri 4 4) E-valmentajakurssi 5 5)

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 9.2.2016 1. Vuoden 2015 tilinpäätöksen esittely 1.1 Osaketilanne 31.12.2015 1.2 Tunnusluvut 1.3 Tuloslaskelma 2015 1.4 Tase 2015 1.5 Yhteenveto talouden tunnusluvuista 1.6

Lisätiedot

Canorama 2008 projekti

Canorama 2008 projekti Canorama 2008 projekti Canorama Oy on erikoistunut toimistojen työnkulun, tiedonhallinnan, tiedon säilyttämisen ja jakelun ratkaisuihin. Canorama tuottaa ja ylläpitää sekä kehittää ratkaisuja, jotka parantavat

Lisätiedot

Kiitos ilmoittautumisestasi Tango & Tanssilava -tangoleirille!

Kiitos ilmoittautumisestasi Tango & Tanssilava -tangoleirille! Kiitos ilmoittautumisestasi Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä: Kari ja Merja Filpus, Raisiosta (Tanssinohjaus.fi) Mika ja Anna Väisänen, Lappeenrannasta (Tanssikoulu

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan

Lisätiedot

Maanantai-Lauantai 27.2.-3.3.

Maanantai-Lauantai 27.2.-3.3. Hiihtoloma 2012 Maanantai-Lauantai 27.2.-3.3. Koko viikon aikana hiihtolomakivaa Uudenkaarlepyyn kirjastoissa Tule poimimaan korillinen täyteen kirjoja Mielikuvituksessasi olet astronautti, valokuvaaja,

Lisätiedot

Canorama 2008 projekti

Canorama 2008 projekti Canorama 2008 projekti Kajaanin ammattikorkeakoulun kaikkiin pääaineisiin liittyy projektiopintoja, jotka tehdään yhteistyössä toimeksiantajien kanssa. Tässä yksi esimerkki. Canorama Oy on erikoistunut

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

Kiitos ilmoittautumisestasi Tango & Tanssilava -tangoleirille!

Kiitos ilmoittautumisestasi Tango & Tanssilava -tangoleirille! Kiitos ilmoittautumisestasi Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä: Kari ja Merja Filpus, Raisiosta (Tanssinohjaus.fi) Mika ja Anna Väisänen, Lappeenrannasta (Tanssikoulu

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015 Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015 1. Vuoden 2014 tilinpäätöksen esittely 1.1 Osaketilanne 31.12.2014 1.2 Tunnusluvut 1.3 Tuloslaskelma 2014 1.4 Tase 2014 1.5 Yhteenveto talouden tunnusluvuista

Lisätiedot

Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita!

Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita! K A R I N I N R U O K A L A H J A T 2 0 1 5 Vuoden parhaat ruokalahjat Ei kylmätuotteita! WWW.MATGAVOR.SE ORDER@MATGAVOR.SE +46 42 32 26 10 1 Me tarjoamme teille maistuvan ratkaisun! Jo 25 vuoden ajan

Lisätiedot

Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! 1 Majoittuminen Hangosta löytyy monta majoituskohdetta, jotka sopivat leirikoulu ryhmälle. Valitsetko motellin

Lisätiedot

EUROPEAN CHALLENGE TOUR KYTÄJÄ, HYVINKÄÄ 14.-17.8.2014

EUROPEAN CHALLENGE TOUR KYTÄJÄ, HYVINKÄÄ 14.-17.8.2014 EUROPEAN CHALLENGE TOUR KYTÄJÄ, HYVINKÄÄ 14.-17.8.2014 KANSAINVÄLISTÄ HUIPPUGOLFIA SUOMESSA OLE MUKANA LUOMASSA SUOMALAISEN GOLFIN OLYMPIATARINAA! Suomen Golfliitto, Radiokatu 20, 00240 Helsinki, www.golf.fi

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

Usein Kysytyt kysymykset

Usein Kysytyt kysymykset ME RAKASTAMME MERTA Usein Kysytyt kysymykset Kuunari Kulkuri Mistä alus lähtee? Kulkurin kotilaituri on Kanavarannassa osoitteen Kanavaranta 7 kohdalla. Mikä on ryhmän maksimikoko Kulkurilla? Kulkurille

Lisätiedot

REIKÄPELIN SM 2011 KISAJÄRJESTELYT

REIKÄPELIN SM 2011 KISAJÄRJESTELYT REIKÄPELIN SM 2011 KISAJÄRJESTELYT SM-Reikäpelikisat 2011 ovat Suomen Golfliitto ry:n alaiset kilpailut, joiden käytännön järjestelyistä vastaa Suomen Golfkiertue Oy (Finnish Golf Tour) sekä Viipurin Golf

Lisätiedot

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo MUSEON AVAIN Satakunnan Museo Marraskuu 2013 MIKÄ ON MUSEON AVAIN? Museon avain on Satakunnan Museon etukortti yrityksille ja yhteisöille. Museon avaimella saat käyttöösi lukuisia etuja ja mahdollisuuden

Lisätiedot

Leiriydy. Iso Kirja Camping. Tervetuloa pelaamaan Pikku Putille!

Leiriydy. Iso Kirja Camping. Tervetuloa pelaamaan Pikku Putille! 1 Tervetuloa pelaamaan Pikku Putille! Rata on tarkoitettu pelattavaksi puttikiekoilla. Muista varoa muita alueella liikkujia sekä autoja yms. Kiekko on aina heittäjän vastuulla. Kiekkoja saa kesäaikaan

Lisätiedot

Espoon merenkävijöiden tyytyväisyyskysely Tulosten analysoinnissa apuna Miratio (www.miratio.fi)

Espoon merenkävijöiden tyytyväisyyskysely Tulosten analysoinnissa apuna Miratio (www.miratio.fi) Espoon merenkävijöiden tyytyväisyyskysely 2016 Tulosten analysoinnissa apuna Miratio (www.miratio.fi) Mitä mieltä tavoitteista, strategiasta ja visiosta Mitä mieltä EMK tavoitteista, strategiasta ja visiosta?

Lisätiedot

Merkittäviä tapahtumia 2009

Merkittäviä tapahtumia 2009 18.-19.4. Golfohjaajan peruskurssi Merkittäviä tapahtumia 2009 Golfliiton järjestämä koulutus jossa annetaan perusteet golfohjaamiseen. Tarkemmat tiedot ja aikataulu ilmoitetaan lähempänä nettisivuilla.

Lisätiedot

KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä

KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä Kuvat: Kotkan kaupunki KOTKA Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä itään puolentoista tunnin ajomatkan päässä. Kotka on Kymijoen ja meren yhdyskohtaan

Lisätiedot

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:n Kajaanin ja Oulun toimiston alueen jäsenille ja heidän perheilleen. Virkistys- ja ulkoilutapahtuma on kaksipäiväinen. Ohjelman pääpaino

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti)

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti) KILPAILUOHJEET: KILPAILUJEN AIKATAULU Pe 30.3. Klo 17.00 Klo 19.00 Lehdistötilaisuus: hiihtostadionin lehdistökeskus Joukkueenjohtajien kokous: Kainuun Ammatti-instituutti La 31.3. Klo 09.45 Klo 10.00

Lisätiedot

Kokous- ja juhlatilat FresCo Ravintolat Oy

Kokous- ja juhlatilat FresCo Ravintolat Oy Kokous- ja juhlatilat FresCo Ravintolat Oy Turku 2013 Ravintola AITIOPAIKKA Itsenäisyydenaukio 2 20800 Turku puh. 0400 176 481 aitiopaikka@frescoravintolat.fi Tyylikkäät, uudistetut juhla- ja kokoustilat

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin

Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin 1 Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin Vaatteen valmistus Tervetuloa Turun Taitaja2015-kilpailujen vaatteenvalmistuksen semifinaalikilpailuihin. Semifinaalikarsintaan ilmoittautui 36 kilpailijaa ja karsinnat

Lisätiedot

SYYSKOKOUS 2013. - TALOUSARVIOESITYS ja MAKSUT 2014. Tiistai 3.12.2013 Metropolia

SYYSKOKOUS 2013. - TALOUSARVIOESITYS ja MAKSUT 2014. Tiistai 3.12.2013 Metropolia SYYSKOKOUS 2013 - TALOUSARVIOESITYS ja MAKSUT 2014 Tiistai 3.12.2013 Metropolia 2013 8. VUODEN 2014 TALOUSARVIO - PERUSTEET Kenttä jäsenten näkökulmasta edelleen täysi (yli 26.000 kierrosta) Kierrostilastot

Lisätiedot