Yritysesittely. Marraskuu 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yritysesittely. Marraskuu 2012"

Transkriptio

1 Yritysesittely Marraskuu 2012

2 Agenda Mediverkko tänään Mediverkon tehtävä ja toiminnan lähtökohdat Mediverkon palvelut ja toimintakenttä Mediverkko kumppanina ja työnantajana Mediverkon omistus ja yhteiskuntavastuu Mediverkon erottautumistekijät ja visio

3 Mediverkko yrityksenä tänään Kattava osaaminen koko sosiaali- ja terveyspalvelukentästä Valtakunnallinen palveluntuottaja, toimintaa yli sadalla eri paikkakunnalla Mittavat henkilöstöresurssit ja toimialan korkein toimintavarmuus Tyytyväiset asiakkaat ja työntekijät, laadukkaat ja kustannustehokkaat palvelut Suurin kotimaisessa omistuksessa oleva julkisen sektorin kumppani sosiaali- ja terveyspalveluissa

4 Mediverkolla on selkeä tehtävä Mediverkon tehtävä on turvata välttämättömien peruspalveluiden saatavuus ja laatu suomalaisille, väestön ikääntyessä ja julkisen talouden rahoitusmahdollisuuksien heiketessä Teemme tämän panostamalla jatkuvaan laadun ja toimintamallien kehitykseen, kilpailemalla yrittäjäriskillä avoimilla markkinoilla ja huolehtimalla hyvin henkilöstöstämme ja asiakkaistamme "Jos onnistumme tehtävässämme, tuotamme merkittävää lisäarvoa asiakkaillemme, työntekijöillemme, yhteistyökumppaneillemme ja omistajillemme"

5 Mediverkon toimintaa ohjaavat selkeät arvot Asiakaslähtöisyys on kaiken keskiössä: yksilön kunnioitus, hyvä palvelu, vapaus valita Hyvä laatu sosiaali- ja terveydenhuollossa syntyy tyytyväisistä ja osaavista ammattilaisista Aina voi toimia paremmin ilman, että kustannuksia ja henkilöstöä täytyy jatkuvasti lisätä Yksityinen yrittäjyys ja avoin kilpailu on välttämätöntä tulevien haasteiden ratkaisemiksi

6 Mediverkko kantaa yhteiskuntavastuuta Investointeja Työpaikkoja Vaihtoehtoja Palveluita Lähes 100 miljoonan euron investoinpäätökset hoivakoteihin Yli 1000 uutta työpaikkaa kymmenessä vuodessa Kilpailua markkinoille, vaihtoehtoja kunta-asiakkaille ja työntekijöille Lääkärille ja hoivakotiin pääsy turvattu yli suomalaiselle

7 Mediverkolla on laaja-alainen osaaminen Terveyspalvelut Terveyskeskuksen vastaanottopalvelut Lääkäri- ja päivystyspalvelut Hammaslääkäripalvelut Hammaslaboratoriopalvelut Sosiaalipalvelut Ikääntyneiden palveluasuminen Vammaisten palveluasuminen Lastensuojelun laitosja avopalvelut Kotihoito ja kotisairaanhoito

8 Mediverkko toimii valtakunnallisesti Yli 100 kunta-asiakasta 18/20 suurimmasta kaupungista Yli 50 toimintayksikköä eri puolilla Suomea Alueellinen palvelukonttori Terveysasemapalveluita Hoivapalveluita ja lastensuojelua Lääkäripalveluita Hammaslääkäriasemia Hammaslaboratorioita

9 Mediverkko on luotettava kumppani Yli 2000 työntekijää valtakunnallisesti Noin 1000 sosiaalipalveluiden asiakasta Yli potilaskäyntiä vuosittain Noin toimitustakuullista päivystysvuoroa Noin asukkaan väestövastuu 100 % toimitusvarmuus päivystyspalveluiden osalta ISO-9001:2008 sertifioitu laadunhallintajärjestelmä

10 Mediverkolla on tyytyväiset asiakkaat Asiakaslähtöinen yrityskulttuuri Selkeä tehtävä yrityksenä, vahva arvopohja Yli 90 % tilaaja-asiakkaista suosittelee / uskollinen Yli 90 % henkilöstöstä suosittelee / uskollinen Potilaspalaute erinomainen, yli 4 / 5 toistuvasti Sopimusten mukainen toiminta

11 Mediverkolla on tyytyväiset työntekijät Ihmisläheinen ja rehellinen lähestymistapa Helposti lähestyttävä, hyvä henki Rennompi ja avoimempi meininki Pääsee vaikuttamaan omaan työhönsä Täällä pidetään lupaukset! Luotettava ja eettinen Reilu ja hyvä työnantaja

12 Mediverkko aloitti pienenä yrityksenä Mediverkko on nopeimmin kasvanut terveyspalveluyritys Suomessa Lähde: Talouselämä Liikevaihto, MEUR

13 Mediverkko on edelleen pienyrittäjävetoinen Mediverkon tukijoukot Omistusosuus Yhtiössä aktiivisesti toimivat perustajajäsenet ja ylin johto Noin 35 % Janne-Olli Järvenpää KTM, MBA, konsernin toimitusjohtaja, hallituksen jäsen, perustaja Carlo Meloni DI, KTM, konsernin varatoimitusjohtaja, hallituksen jäsen, perustaja Lähes 100 avainhenkilöä ja työntekijää Noin 35 % Keskinäiset työeläkeyhtiöt Varma ja ilmarinen Noin 20 % Suomalaisia yritysenkeleitä ja yksityishenkilöitä Noin 10 % Toni Jäntti YL.EL, johtava lääkäri terveyspalvelut, hallituksen jäsen, perustaja Ari Häkkinen LL, henkilöstö- ja laatujohtaja, hallituksen jäsen, perustaja

14 Mediverkko on jo alansa suurin kotimainen LV 2011 LV 2012 Omistuspohja ja emoyhtiön kotimaa ~ 270 MEUR > 270 MEUR Attendo AB / Industri Kapital 2004 ltd, Jersey -saaret ~ 250 MEUR > 250 MEUR Bridgepoint Capital Group Limited, Cayman saaret ~ 193 MEUR > 200 MEUR Ambea Group, Triton, Iso- Britannia; KKR, Yhdysvallat ~ 66 MEUR > 80 MEUR Henkilöstö ja suomalaiset eläkeyhtiöt, Suomi ~ 67 MEUR > 70 MEUR Diakonissalaitoksen säätiö ~ 61 MEUR > 65 MEUR HG Capital LLP, Iso-Britannia ~ 57 MEUR > 60 MEUR Capman rahastot ~50 MEUR ~ 60 MEUR Sentica - rahastot ~ 45 MEUR ~ 50 MEUR G-Square - rahastot, Ranska ~ 46 MEUR ~ 50 MEUR Atine, pörssilistattu ~ 40 MEUR ~ 40 MEUR Ahon perhe

15 Mediverkon visio on nousta alansa johtajaksi Selkeä, kiistaton Suomen Mestari terveys- ja hoivapalveluissa Täyden palvelun kumppani suomalaisille kuntaasiakkaille Ensimmäinen ja toivotuin valinta itsemaksaville asiakkaille Innostava työpaikka, joka tarjoaa merkityksellistä työtä ammattilaisten koko uralle Johtaja kestävien arvojen, etiikan ja laadun saralla, arvostettu yhtiö

16 Mediverkon kehitys on jatkunut vuonna 2012 Uudet hoivakodit Viitasaarelle, Valkeakoskelle, Konnevedelle ja Turkuun Uudet hammaslääkäriasemat Rovaniemelle, Helsinkiin ja Hämeenlinnaan Ensimmäinen yksityinen terveysasemapalvelu Turkuun, Pansion alueelle Vihdin lastensuojeluyksikkö sopimuskumppaniksi Helsingin, Vantaa ja Espoon kaupungin kanssa Nousu 100 suurimman kotimaisen yksityisen työnantajan joukkoon, kasvu lähes 30 %

17 Mediverkko erottautuu edukseen Kasvolliset, sitoutuneet yrittäjät ja henkilöstö omistajina Sitoutuminen suomalaisen hyvinvoinnin kehittämiseen Työpaikat Suomessa, omistus Suomessa, verot Suomeen Asiakas- ja työntekijälähtöisyys: kumppanuus, yksilön kunnioitus Unelmana rakentaa yhdessä suomalainen menestystarina!

18 Mediverkko, Paciuksenkatu 27, HELSINKI Puh Fax

Yritysesittely. Marraskuu 2012

Yritysesittely. Marraskuu 2012 Yritysesittely Marraskuu 2012 Agenda Mediverkko tänään Mediverkon tehtävä ja toiminnan lähtökohdat Mediverkon palvelut ja toimintakenttä Mediverkko kumppanina ja työnantajana Mediverkon omistus ja yhteiskuntavastuu

Lisätiedot

Case Keminmaa Yksityiset palvelut julkisessa palveluntuotannossa

Case Keminmaa Yksityiset palvelut julkisessa palveluntuotannossa Case Keminmaa Yksityiset palvelut julkisessa palveluntuotannossa Elinkeinoelämän keskusliitto ja Palvelualat Ry, kutsuvierastilaisuus Finlandia talo, 18.11.2009 Agenda Keminmaan kunnan esittely ja taustaa

Lisätiedot

Oma Lääkärisi Espoontori - vapaan asiakasvalinnan malli. Janne-Olli Järvenpää, toimitusjohtaja Mediverkko Yhtymä Oy 25.11.2014

Oma Lääkärisi Espoontori - vapaan asiakasvalinnan malli. Janne-Olli Järvenpää, toimitusjohtaja Mediverkko Yhtymä Oy 25.11.2014 Oma Lääkärisi Espoontori - vapaan asiakasvalinnan malli Janne-Olli Järvenpää, toimitusjohtaja Mediverkko Yhtymä Oy 25.11.2014 Agenda Ajankohtaista Oma Lääkärisi Espoontori Tulokset Vaikutukset Espoon kaupungin

Lisätiedot

YRITYKSEN KOMMENTTI Lasse Männistö Palvelujohtaja, Yhteiskuntasuhteiden johtaja Mehiläinen Oy

YRITYKSEN KOMMENTTI Lasse Männistö Palvelujohtaja, Yhteiskuntasuhteiden johtaja Mehiläinen Oy YRITYKSEN KOMMENTTI 5.9.2016 Lasse Männistö Palvelujohtaja, Yhteiskuntasuhteiden johtaja Mehiläinen Oy 2 5.9.2016 Mehiläinen MEHILÄISEN TEHTÄVÄ Hoitaa. Hoivaa. Huolehtii. Rakennamme SINÄ JA PERHEESI yhdessä

Lisätiedot

Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR. Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy

Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR. Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy Esitykseni 8.12.2014 Diacor terveyspalvelut Oy osana Suomen suurinta yhteiskunnallista

Lisätiedot

Ylin johto yritysvastuun suunnannäyttäjänä. Ratkaisun paikka 2013. Anni Vepsäläinen 14.5.2013

Ylin johto yritysvastuun suunnannäyttäjänä. Ratkaisun paikka 2013. Anni Vepsäläinen 14.5.2013 Ylin johto yritysvastuun suunnannäyttäjänä Ratkaisun paikka 2013 Anni Vepsäläinen 14.5.2013 Esityksen rakenne Lyhyt yrityksen ja sen taustan esittely Vastuuajattelu Diacorissa Yritysjohdon roolista yritysvastuussa

Lisätiedot

Johanna Paavolainen, LL, liiketoimintajohtaja Mainio Vire Oy

Johanna Paavolainen, LL, liiketoimintajohtaja Mainio Vire Oy Omavalvonta osana oman toiminnan systemaattista laadunhallintaa Valvira 25.8.2015 Johanna Paavolainen, LL, liiketoimintajohtaja Mainio Vire Oy Mainiossa Vireessä jo 15 vuotta Tarjoamme sosiaali- ja hoivapalveluja

Lisätiedot

SISÄLLYS. Mediverkon toimintayksiköt... 2. Toimitusjohtajan katsaus... 3. Mediverkon tehtävä & arvot... 4. Mediverkon historia...

SISÄLLYS. Mediverkon toimintayksiköt... 2. Toimitusjohtajan katsaus... 3. Mediverkon tehtävä & arvot... 4. Mediverkon historia... VUOSIKERTOMUS SISÄLLYS Mediverkon toimintayksiköt... 2 Toimitusjohtajan katsaus... 3 Mediverkon tehtävä & arvot... 4 Mediverkon historia... 5 Mediverkon virstanpylväät... 6 Henkilöstö... 7 Laatu... 8 Yhteiskuntavastuu...

Lisätiedot

Miten terveydenhuolto muuttuu SOTEsta huolimatta

Miten terveydenhuolto muuttuu SOTEsta huolimatta Miten terveydenhuolto muuttuu SOTEsta huolimatta SOTE Ennakointikamari 30.3.2017 Olli Tolkki olli.tolkki@nhg.fi 0400 339 195 100% Suomen sote-markkina on kokonaisuudessaan ~31 mrd., josta palvelut kattavat

Lisätiedot

Terveyspalvelujen ulkoistaminen ja kilpailun toimivuus

Terveyspalvelujen ulkoistaminen ja kilpailun toimivuus Terveyspalvelujen ulkoistaminen ja kilpailun toimivuus Hennamari Mikkola, Kelan tutkimusosasto, Tieteiden talo 10.5.2010 Terveyspalvelujen markkinat Yksityinen tuottaja ja kuluttajat Yksityinen tuottaja

Lisätiedot

Asia. Asian vireilletulo. Osapuolet ja niiden harjoittama liiketoiminta. Päätös 1 (6) Dnro KKV/1293/ /2016 Julkinen versio 20.1.

Asia. Asian vireilletulo. Osapuolet ja niiden harjoittama liiketoiminta. Päätös 1 (6) Dnro KKV/1293/ /2016 Julkinen versio 20.1. Päätös 1 (6) Asia Yrityskaupan hyväksyminen: Esperi Care Oy / MediVida Oy:n terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluita tarjoavat yhtiöt Asian vireilletulo Kilpailu- ja kuluttajavirastolle on 23.12.2016 ilmoitettu

Lisätiedot

MEHILÄISEN TULOS JA VEROT 2015

MEHILÄISEN TULOS JA VEROT 2015 MEHILÄISEN TULOS JA VEROT 2015 Toukokuu 2016 Katsaus Mehiläisen vuoden 2015 tuloksiin Mehiläisen tulos 2015» Yritysrakenne ja verot Kysymyksiä ja vastauksia MEHILÄISEN AVAINLUVUT 2015 Mehiläinen kasvoi

Lisätiedot

Lääkärikeskus matkalla kohti 2015

Lääkärikeskus matkalla kohti 2015 Lääkärikeskus matkalla kohti 2015 Lääkäripäivät 2011 Antti Aho Tero Silvola Sivu 1 Mistä tulemme ja mitä eväitä meillä on matkarepussa? Sivu 2 Mistä tulemme? TAVOITTEET Yksityinen Lääkärin vastaanotto

Lisätiedot

Tilastoja sote-alan markkinoista

Tilastoja sote-alan markkinoista Tilastoja sote-alan markkinoista Helsinki 15.6.2017 Eduskunta, talousvaliokunta Aino Närkki 13.6.2017 Sosiaalipalvelualan tuotos ja osuus palvelutuotannosta tuottajittain 2000-2015 Sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

Yksityinen palvelutuotanto sosiaali- ja terveydenhuollossa verkkokirja www.thl.fi/yksityinenpalvelutuotanto

Yksityinen palvelutuotanto sosiaali- ja terveydenhuollossa verkkokirja www.thl.fi/yksityinenpalvelutuotanto Yksityinen palvelutuotanto sosiaali- ja terveydenhuollossa verkkokirja Julkistamistilaisuus 3.4.2009 1 Kustannukset 2006, miljardia euroa Kustannukset ja henkilöstö eri sektoreilla 2006 julkiset palveluntuottajat

Lisätiedot

Digipalvelut terveydenhuollossa lisäarvon tuottajana. Jyrki Saarivaara 16.4.2015

Digipalvelut terveydenhuollossa lisäarvon tuottajana. Jyrki Saarivaara 16.4.2015 Digipalvelut terveydenhuollossa lisäarvon tuottajana Jyrki Saarivaara 16.4.2015 Suomen suurin terveyspalveluyritys 2,5 miljoonaa lääkärikäyntiä Palvelut yksityishenkilöille, yritysasiakkaille, julkiselle

Lisätiedot

Palvelusetelikokemuksia valtakunnallisesti Asiakkaan valinta avain palvelurakennemuutokseen? Joensuu 12.1.2012

Palvelusetelikokemuksia valtakunnallisesti Asiakkaan valinta avain palvelurakennemuutokseen? Joensuu 12.1.2012 Palvelusetelikokemuksia valtakunnallisesti Asiakkaan valinta avain palvelurakennemuutokseen? Joensuu 12.1.2012 Varpu Valkeinen palveluseteliasiantuntija 040 748 0639, varpu.valkeinen@smartum.fi Smartum

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 22.3.2012 Toimitusjohtajan katsaus Martin Forss. Oral Hammaslääkärit Oyj

Varsinainen yhtiökokous 22.3.2012 Toimitusjohtajan katsaus Martin Forss. Oral Hammaslääkärit Oyj Varsinainen yhtiökokous 22.3.2012 Toimitusjohtajan katsaus Martin Forss Oral Hammaslääkärit Oyj Oral Hammaslääkärit Oyj Suurin ketjukonseptilla toimiva hammasterveyspalveluyhtiö Suomessa 23 hammaslääkäriasemaa

Lisätiedot

Palveluntuottajien eettinen näkökulma

Palveluntuottajien eettinen näkökulma Palveluntuottajien eettinen näkökulma Pirkanmaan sote-uudistuksen eettiset ulottuvuudet, Tampere 15.3.2017 Hyvinvointialan liitto lyhyesti Hyvinvointialan liitto edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Tietoja sosiaalialan yritystoiminnasta ja palveluasumisesta 1

Tietoja sosiaalialan yritystoiminnasta ja palveluasumisesta 1 Tietoja sosiaalialan yritystoiminnasta ja palveluasumisesta 1 Tietoja sosiaalialan yritystoiminnasta ja palveluasumisesta Nykytilan tausta Suomalaiset sosiaali- ja terveyspalvelut ovat historiansa suurimmassa

Lisätiedot

Arvojen voima yrityksen kasvun eri vaiheissa. Jukka-Pekka Kuokkanen Dextra Oy / Pihlajalinna -konserni

Arvojen voima yrityksen kasvun eri vaiheissa. Jukka-Pekka Kuokkanen Dextra Oy / Pihlajalinna -konserni Arvojen voima yrityksen kasvun eri vaiheissa Jukka-Pekka Kuokkanen Dextra Oy / Pihlajalinna -konserni 1 Aamun juoni Alussa oli yksi mies ja laukku tänään työntekijöitä on Dextra/Pihlajalinna - konsernissa

Lisätiedot

MEHILÄINEN TERVEYDEN- HUOLLON MURROKSESSA

MEHILÄINEN TERVEYDEN- HUOLLON MURROKSESSA MEHILÄINEN TERVEYDEN- HUOLLON MURROKSESSA Toukokuu 2016 Terveydenhuolto murroksessa, Mehiläisen lähestymistapa, Mehiläinen yrityksenä Terveydenhuolto murroksessa» Mehiläisen lähestymistapa Mehiläinen yrityksenä

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

ADMINISTER OY KUNTAMARKKINAT 2014 ADMINISTER ON SUOMEN ALPPI- JA FREESTYLEMAAJOUKKUEIDEN VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI

ADMINISTER OY KUNTAMARKKINAT 2014 ADMINISTER ON SUOMEN ALPPI- JA FREESTYLEMAAJOUKKUEIDEN VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI ADMINISTER OY KUNTAMARKKINAT 2014 ADMINISTER ON SUOMEN ALPPI- JA FREESTYLEMAAJOUKKUEIDEN VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI Administer Oy Taloushallinnon palvelut Suomalainen perheyritys Kasvaa vauhdikkaasti,

Lisätiedot

Lain hengen mukainen sähköinen palvelusetelijärjestelmä. Varpu Valkeinen palveluseteliasiantuntija 040 748 0639, varpu.valkeinen@smartum.

Lain hengen mukainen sähköinen palvelusetelijärjestelmä. Varpu Valkeinen palveluseteliasiantuntija 040 748 0639, varpu.valkeinen@smartum. Lain hengen mukainen sähköinen palvelusetelijärjestelmä Varpu Valkeinen palveluseteliasiantuntija 040 748 0639, varpu.valkeinen@smartum.fi Smartum - kohdennetun maksamisen edelläkävijä Smartum Oy on vuonna

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUT. Sanna Hartman Toimialapäällikkö

TERVEYSPALVELUT. Sanna Hartman Toimialapäällikkö TERVEYSPALVELUT Sanna Hartman Toimialapäällikkö Esityksen sisältö Toimialan kehityksestä Toimialan kannattavuus tunnuslukujen valossa Toimintaympäristö nyt Menestymisen mahdollisuudet Kansainvälistyminen

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

TOIMINNAN HALLITTU ORGANISOIMINEN UUDESSA HALLINTORAKENTEESSA

TOIMINNAN HALLITTU ORGANISOIMINEN UUDESSA HALLINTORAKENTEESSA TOIMINNAN HALLITTU ORGANISOIMINEN UUDESSA HALLINTORAKENTEESSA Yksityinen - julkinen: prosessiyhteistyö Terveydenhuollon Atk-päivät 24. - 25.5.2016 Lahden Messukeskus Jarmo Karpakka, lääketieteellinen johtaja,

Lisätiedot

Kuntakohtaisia tulosjakaumia 2015 sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelutyytyväisyydestä ja saatavuudesta ja saavutettavuudesta

Kuntakohtaisia tulosjakaumia 2015 sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelutyytyväisyydestä ja saatavuudesta ja saavutettavuudesta Kuntakohtaisia tulosjakaumia 2015 sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelutyytyväisyydestä ja saatavuudesta ja saavutettavuudesta ARTTU2-tutkimusohjelman Kuntalaistutkimus 2015 Terveyspalvelujen summamuuttuja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstö ja toimipaikat Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä

Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstö ja toimipaikat Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstö ja toimipaikat Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä Arja Jolkkonen, Virpi Lemponen ja Joona Rissanen Toukokuu 2017 Ennakoiva työmarkkina- ja toimialatieto kasvualojen

Lisätiedot

MEDIVERKON VAHVA KASVU JATKUI JA TULOS KOHENI 2010 MEDIVERKKO -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2010

MEDIVERKON VAHVA KASVU JATKUI JA TULOS KOHENI 2010 MEDIVERKKO -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2010 MEDIVERKON VAHVA KASVU JATKUI JA TULOS KOHENI 2010 MEDIVERKKO -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2010 Liikevaihto 46,7 (35,3) milj. euroa, kasvua 32,3 % Käyttökate 2,3 (1,9) milj. euroa, kasvua 21,3

Lisätiedot

Ratkaisuja. kunnan terveyspalveluihin

Ratkaisuja. kunnan terveyspalveluihin Ratkaisuja kunnan terveyspalveluihin Valinnanvapaus parantaa kuntalaisten asemaa. Terveyspalvelut kuntalaisille Terveyspalveluiden tuotanto LPY korostaa kuntavaaleissa kansalaisten valinnanvapauden lisäämistä.

Lisätiedot

Maintpartner Group. Yritysesittely Toukokuu 2017

Maintpartner Group. Yritysesittely Toukokuu 2017 Maintpartner Group Yritysesittely Toukokuu 2017 Maintpartner on Pohjois-Euroopan johtava teollisuuden käyttö- ja kunnossapitoyritys. Olemme alan asiantuntijoita ja yhdessä asiakkaidemme kanssa pyrimme

Lisätiedot

Kasvua mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Jukka-Pekka Kuokkanen, aluejohtaja Dextra Oy / Pihlajalinna -konserni

Kasvua mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Jukka-Pekka Kuokkanen, aluejohtaja Dextra Oy / Pihlajalinna -konserni Kasvua mutta ei hinnalla millä hyvänsä Jukka-Pekka Kuokkanen, aluejohtaja Dextra Oy / Pihlajalinna -konserni 1 Aamun juoni Alussa oli yksi mies ja laukku tänään työntekijöitä on Dextra/Pihlajalinna - konsernissa

Lisätiedot

Ennakointi apuna hyvinvointiyrityksen toiminnassa 21.11.2013 Hanna Erkko & Anne Tiihonen

Ennakointi apuna hyvinvointiyrityksen toiminnassa 21.11.2013 Hanna Erkko & Anne Tiihonen Ennakointi apuna hyvinvointiyrityksen toiminnassa 21.11.2013 Hanna Erkko & Anne Tiihonen Tavoitteet ja sisältö Osallistujat tutustuvat käytännönläheiseen ennakoinnin työkaluun (tulevaisuuskartta) ja työstävät

Lisätiedot

Älyhyvä kaupunki vastaa makrotrendeihin

Älyhyvä kaupunki vastaa makrotrendeihin Älyhyvä kaupunki vastaa makrotrendeihin Tausta Health City Finland Oy, osa Cor Group -konsernia (1989 ) Työntekijöitä koko konsernissa noin 1000 Toimitusjohtaja Jari-Pekka Kelhä, OTK, 43 v. Makrotrendit

Lisätiedot

Attendon Visio & Arvot

Attendon Visio & Arvot Attendon Visio & Arvot Se, miten huolehdimme hoivaa tarvitsevista ihmisistä, osoittaa millainen on yhteiskunta, jossa elämme. Attendon rooli yhteiskunnassa Pohjoismaissa on kunniakkaat perinteet kansalaistensa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluyritysten kehitysnäkymiä

Sosiaali- ja terveyspalveluyritysten kehitysnäkymiä Seinäjoki Sosiaali- ja terveyspalveluyritysten kehitysnäkymiä Sanna Hartman, Toimialapäällikkö sosiaali- ja terveyspalvelut, TEM TOL 2008 87 Sosiaalihuollon laitospalvelut 88 Sosiaalihuollon avopalvelut

Lisätiedot

12.11.2008 Kristiina Hautakangas Medivire Hoiva Oy

12.11.2008 Kristiina Hautakangas Medivire Hoiva Oy Ikääntyneiden asuminen ja arki 12.11.2008 Kristiina Hautakangas Medivire Hoiva Oy Hilma mummon unelma On mukavaa, kun heräsin aamulla omassa kauniissa huoneessa, ei tullut kiire ja söin rauhassa hyvän

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 21.3.2013. Toimitusjohtajan katsaus Martin Forss

Varsinainen yhtiökokous 21.3.2013. Toimitusjohtajan katsaus Martin Forss Varsinainen yhtiökokous 21.3.2013 Toimitusjohtajan katsaus Martin Forss Oral Hammaslääkärit Oyj Suurin ja tunnetuin ketjukonseptilla toimiva hammasterveyspalveluyhtiö Suomessa 27 hammaslääkäriasemaa 151

Lisätiedot

Yrityskaupan kuvaus: Mehiläinen Oy / Vire Care Oy

Yrityskaupan kuvaus: Mehiläinen Oy / Vire Care Oy Liite 1 (7) Yrityskaupan kuvaus: Mehiläinen Oy / Vire Care Oy Kilpailu- ja kuluttajavirastolle on 16.6.2016 ilmoitettu järjestely, jossa Mehiläinen Oy hankkii yksinomaisen määräysvallan Vire Care Oy:ssä.

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Sievi Capital Oyj:n Yhtiökokous 8.4.2014 Harri Takanen Sievi Capital Oyj:n sijoitusstrategia ja tavoitteet Pääomasijoitukset Sievi Capital Oyj sijoittaa varansa kasvupotentiaalia

Lisätiedot

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola Turvatiimi lyhyesti Liikevaihto 27,6 meuroa, henkilöstöä 750, toimintaa yli 20 paikkakunnalla Atine Group Oy:n tytäryhtiö (n

Lisätiedot

Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan

Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan Diacor terveyspalvelut Oy Terveyspalvelujen suomalainen suunnannäyttäjä Työterveyttä suurille ja pienille asiakkaille Yli 4000 sopimusasiakasta, joissa

Lisätiedot

VALINNANVAPAUS. sosiaali- ja terveyspalveluissa mitä, miten ja miksi?

VALINNANVAPAUS. sosiaali- ja terveyspalveluissa mitä, miten ja miksi? VALINNANVAPAUS sosiaali- ja terveyspalveluissa mitä, miten ja miksi? 1 VALINNANVAPAUS enemmän terveyttä samalla rahalla Sote-uudistuksen tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa

Lisätiedot

Investointiavustukset erityisryhmille 2005-2013

Investointiavustukset erityisryhmille 2005-2013 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh. +358 400 996 067 Selvitys 1/2014 Investointiavustukset erityisryhmille 2005-2013 21.1.2014 ARA myöntämillä investointiavustuksilla lisätään asumiskustannuksiltaan

Lisätiedot

Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja?

Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja? Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja? 17.3.2015 Suomi ja Työtulevaisuus Jari Syrjälä Henkilöstöjohtaja Maintpartner Suomessa Liiketoimintamme

Lisätiedot

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010 Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi lyhyesti Turvatiimi Oyj on johtava kotimainen turvallisuusalan ammattilainen. Yhtiö tarjoaa turvallisuusalan palvelutuotteita

Lisätiedot

01 June 2015. Subject/Place/Occasion

01 June 2015. Subject/Place/Occasion Palveluyritys Missiomme on tukea asiakkaitamme ja toimittajatehtaitamme ja tuottaa niille lisäarvoa Välitämme ihmisistä Enemmän kuin laajan tuotevalikoiman toimittaminen: Tukea jokapäiväiseen työhön Yksinkertaiset

Lisätiedot

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ!

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! VMP PÄHKINÄNKUORESSA Mikä VMP Group on? Olemme yksi Suomen suurimmista työnantajista ja rekrytoijista. Toimimme Suomen lisäksi Virossa, Ruotsissa, Espanjassa ja Romaniassa.

Lisätiedot

Miten perusoikeudet toteutuvat. Kansalainen hankintalain hetteikössä - seminaari Johtaja Riitta Särkelä, 14.1.2013

Miten perusoikeudet toteutuvat. Kansalainen hankintalain hetteikössä - seminaari Johtaja Riitta Särkelä, 14.1.2013 Miten perusoikeudet toteutuvat hankinnoissa Kansalainen hankintalain hetteikössä - seminaari Johtaja Riitta Särkelä, 14.1.2013 Perusoikeuksien ja sisämarkkinavapauksien jännite Jännitteinen lähtökohta

Lisätiedot

YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA

YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA 1 YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA KAUPPAKAMARI Työskentelemme elinvoimaisen Suomen puolesta. Suomi ilman hyvinvoivia yrityksiä on Suomi ilman hyvinvointia. Keskuskauppakamari ja 19 alueellista kauppakamaria,

Lisätiedot

23.5.2014, Naantali. Yhteistyöstä yhteiseen tekemiseen

23.5.2014, Naantali. Yhteistyöstä yhteiseen tekemiseen 23.5.2014, Naantali Yhteistyöstä yhteiseen tekemiseen Mikko Wirén Toimitusjohtaja, Pihlajalinna Oy Antti Lahti Kuntayhtymäjohtaja, SASKY Toivon että nyt kehitettäisiin vaihtoehtoja, tutkittaisiin ja vertailtaisiin

Lisätiedot

Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi

Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Vastaa alueen sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta. Väestö 132.000 Budjetti 410 M Työntekijöitä 4200 Helsinki tai Pietari

Lisätiedot

Päätös 1 (8) Dnro 577/KKV14.00.10/2014 Julkinen versio 5.1.2015

Päätös 1 (8) Dnro 577/KKV14.00.10/2014 Julkinen versio 5.1.2015 Päätös 1 (8) 1 Asia... 2 2 Asian vireilletulo... 2 3 Osapuolet ja niiden harjoittama liiketoiminta... 2 4 Kilpailuoikeudellinen arviointi... 2 4.1 Yrityskauppasäännösten soveltuminen järjestelyyn... 2

Lisätiedot

HALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN HENKILÖTIEDOT

HALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN HENKILÖTIEDOT HALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN HENKILÖTIEDOT Björn Wahlroos Puheenjohtaja Jäsen vuodesta 2008 Nimitys- ja hallinnointivaliokunnan puheenjohtaja S. 1952 Kauppatiet. tri Sampo Oyj:n konsernijohtaja 2001 2009.

Lisätiedot

30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely

30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely 30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tilaaja on Keskuskauppakamari ja Helsingin seudun kauppakamari Tutkimuksen tarkoitus on tuottaa mahdollisimman

Lisätiedot

Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana

Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana Antti Vasara, toimitusjohtaja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Joensuu 7.2.2017: Älyä

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu 16 SFS ISO252 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /16 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch

Lisätiedot

Siun sote tehdään NYT. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Siun sote tehdään NYT. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun sote tehdään NYT Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut sekä

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen yhteistyö maankäytössä. Rakennuttajan kokemuksia

Julkisen ja yksityisen yhteistyö maankäytössä. Rakennuttajan kokemuksia Julkisen ja yksityisen yhteistyö maankäytössä Rakennuttajan kokemuksia ASUNTOSÄÄTIÖ - Perustettiin vuonna 1951 rakennuttamaan Tapiola Perustajajärjestöt Väestöliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto SAK

Lisätiedot

Maineesta ja vastuullisuudesta kasvun veturi? 21.11.2013 Case LähiTapiola Johtaja Anu Pylkkänen, Yhteiskuntavastuu ja edunvalvonta

Maineesta ja vastuullisuudesta kasvun veturi? 21.11.2013 Case LähiTapiola Johtaja Anu Pylkkänen, Yhteiskuntavastuu ja edunvalvonta Maineesta ja vastuullisuudesta kasvun veturi? 21.11.2013 Case Johtaja Anu Pylkkänen, Yhteiskuntavastuu ja edunvalvonta Tämä on Suomalainen, vakavarainen finanssiryhmittymä, joka palvelee henkilö-, maatila-,

Lisätiedot

Työterveysyhteistyön uudistus

Työterveysyhteistyön uudistus Työterveysyhteistyön uudistus Parempaa työterveyttä- ja hyvinvointia yhteisin tavoittein 24.11.2015 Leena Kreus, henkilöstöjohtaja, Mainio Vire Oy Antti Lastunen, operatiivinen johtaja, Emkine Oy Mainio

Lisätiedot

Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kirjallinen kannanotto ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta Viite: Kutsunne

Lisätiedot

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja EVENTES BUSINESS GARDEN Espoo 1 Liikeideamme Peab on rakennusalan yritys, jonka tärkein tavoite on ehdoton LAATU ja AMMATTITAITO rakennusprosessin kaikissa vaiheissa.

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia 2016 2020 Hallitus hyväksynyt 1.2.2016 Tutkimus-kehittämistoiminnan strategia kertoo 1) Toiminta-ajatuksemme (Miksi olemme olemassa?) 2) Arvomme (Mikä meille

Lisätiedot

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö PPSHP Tekes Sitra 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö PPSHP Tekes Sitra 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö PPSHP Tekes Sitra 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP Vuonna 2020 Oulussa on sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä,

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

ARCUSYS OY HYVINVOINNILLA TUOTTAVUUTTA

ARCUSYS OY HYVINVOINNILLA TUOTTAVUUTTA ARCUSYS OY HYVINVOINNILLA TUOTTAVUUTTA ARCUSYS OY 2003 perustettu Tietotekniikan innovatiivinen palveluyritys, joka on erikoistunut it-asiantuntijapalveluihin ja tietojärjestelmäratkaisuihin. Asiakkaina

Lisätiedot

YRITTÄJYYDEN MERKITYS KANSANTALOUDESSA. 1. Yritysten määrä, henkilöstö 2. Pk-yritysten vienti 3. Yrittäjät 4. Alueellinen tarkastelu 5.

YRITTÄJYYDEN MERKITYS KANSANTALOUDESSA. 1. Yritysten määrä, henkilöstö 2. Pk-yritysten vienti 3. Yrittäjät 4. Alueellinen tarkastelu 5. YRITTÄJYYDEN MERKITYS KANSANTALOUDESSA 1. Yritysten määrä, henkilöstö 2. Pk-yritysten vienti 3. Yrittäjät 4. Alueellinen tarkastelu 5. Gasellit Yritysten määrä Suomessa Lähde: Yritys- ja toimipaikkarekisteri

Lisätiedot

Hyvinvointialan liitto

Hyvinvointialan liitto Hyvinvointialan liitto Vahva, integroitu, asiakaslähtöinen: kohti uutta sotejärjestelmää Ulla-Maija Rajakangas toimitusjohtaja Hyvinvointialan liitto 1.1.2017 HYVINVOINTIALAN LIITTO 1 500 jäsentä Yli 80

Lisätiedot

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19.-21.3.2012 Helsinki-Tukholma-Helsinki, M/S Silja Serenade Hallitusneuvos Merja

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään

Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro ja projektipäällikkö Raija Tiainen 1 1.11.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys koskettaa lähes jokaista suomalaista työuran

Lisätiedot

Poolian hakijatutkimus 2012

Poolian hakijatutkimus 2012 Poolian hakijatutkimus 2012 Hakijatutkimuksen taustoja ja tietoja Pooliasta Tämän hakijatutkimuksen tarkoituksena on täydentää vuosittaisen palkkatutkimuksemme antamaa kuvaa työnhakijoidemme toiveista

Lisätiedot

Valtorin strategia, päivitetty syksyllä 2016

Valtorin strategia, päivitetty syksyllä 2016 Valtorin strategia, päivitetty syksyllä 2016 Toiminta-ajatus, ja eteneminen Valtori tuottaa valtionhallinnon toimialariippumattomat ICT-palvelut Lähtötilanne Erilaisia palveluita käytössä Erilaiset toimintaprosessit

Lisätiedot

StaffPoint -yritysesittely. Yhtis-projekti Unto Nokelainen 29.11.2004

StaffPoint -yritysesittely. Yhtis-projekti Unto Nokelainen 29.11.2004 StaffPoint -yritysesittely Yhtis-projekti Unto Nokelainen 29.11.2004 StaffPoint Oy Suomen suurin henkilöstöpalveluyritys syntyi, kun Extra Henkilöstöpalvelut ja Jokela Capital yhdistyivät kesällä 2004.

Lisätiedot

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kauppa kaikille suomalaisille

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kauppa kaikille suomalaisille Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kauppa kaikille suomalaisille Mikko Helander Pääjohtaja, Kesko Oyj Eero Hautaniemi Toimitusjohtaja, Oriola-KD Oyj Tiedotustilaisuus 13.3.2017 Mitä olemme tekemässä? Rakennamme

Lisätiedot

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus 10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus Wulff merkittävä toimistomaailman toimija Pohjoismaissa ö 1 Wulff-Yhtiöt lukuina ö 2 Wulff-Yhtiöt Oyj liikevaihdon jakautuminen vuonna 2010

Lisätiedot

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK-2015 strategian ydin Missio, visio ja arvot Missio = Perustehtävä, olemassaolon

Lisätiedot

Oral Hammaslääkärit Oyj. Martin Forss, toimitusjohtaja 14.2.2013

Oral Hammaslääkärit Oyj. Martin Forss, toimitusjohtaja 14.2.2013 Oral Hammaslääkärit Oyj Martin Forss, toimitusjohtaja 14.2.2013 Oral Hammaslääkärit Oyj Suurin ketjukonseptilla toimiva hammasterveyspalveluyhtiö Suomessa 27 hammaslääkäriasemaa 151 hoitoyksikköä 700 hammashoidon

Lisätiedot

NETPLAZA. Hybrid Open Access turvaa verkkoyhtiöiden tulevaisuuden. Suomen Seutuverkot ry syysseminaari. Tommi Linna

NETPLAZA. Hybrid Open Access turvaa verkkoyhtiöiden tulevaisuuden. Suomen Seutuverkot ry syysseminaari. Tommi Linna NETPLAZA Hybrid Open Access turvaa verkkoyhtiöiden tulevaisuuden Suomen Seutuverkot ry syysseminaari Tommi Linna Netplaza Oy Perustettu 1996 Työntekijöiden omistama, yli 20 työntekijää Liikevaihto 2014:

Lisätiedot

YKSITYISEN HYVINVOINTIALAN AJANKOHTAISIA NÄKEMYKSIÄ SOTE- UUDISTUKSEEN

YKSITYISEN HYVINVOINTIALAN AJANKOHTAISIA NÄKEMYKSIÄ SOTE- UUDISTUKSEEN YKSITYISEN HYVINVOINTIALAN AJANKOHTAISIA NÄKEMYKSIÄ SOTE- UUDISTUKSEEN Elokuu 2016 (Terveyspalvelualan Liitto ja Sosiaalialan Työnantajat) 1.1.2017 alkaen Hyvinvointialan liitto Yksityinen hyvinvointiala

Lisätiedot

Säästöpankkiryhmän strategia 2012. Tavoite: huomattavasti merkittävämpi finanssialan toimija vuonna 2020

Säästöpankkiryhmän strategia 2012. Tavoite: huomattavasti merkittävämpi finanssialan toimija vuonna 2020 Säästöpankkiryhmän strategia 2012 Tavoite: huomattavasti merkittävämpi finanssialan toimija vuonna 2020 Missiomme nousee juuristamme Missio Säästöpankit edistävät säästäväisyyttä ja asiakkaidensa taloudellista

Lisätiedot

Kauppakeskus Kotkan Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2. Kotka KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI

Kauppakeskus Kotkan Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2. Kotka KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI auppakeskus n Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2 IINTEISTÖEHITYS IINTEISTÖONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSONSULTOINTI iinteistökohde: auppakeskus n Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2 AUPPAESUS OTAN TÄHTI LISÄTIEDOT

Lisätiedot

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kauppa kaikille suomalaisille

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kauppa kaikille suomalaisille Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kauppa kaikille suomalaisille Mikko Helander Pääjohtaja, Kesko Oyj Eero Hautaniemi Toimitusjohtaja, Oriola-KD Oyj Tiedotustilaisuus 13.3.2017 Mitä olemme tekemässä? Rakennamme

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. Hallituksen info

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. Hallituksen info Sote ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli Hallituksen info 9.5.2017 9.5.2017 Uuden soten kulmakivet 1. Vahva järjestäjä 18 maakuntaa, jotka hoitavat myös rahoituksen 2. Palvelujen integraatio palvelut

Lisätiedot

SOTE-alan toimintaympäristö, yritysten tilanne ja tulevaisuuden haasteet

SOTE-alan toimintaympäristö, yritysten tilanne ja tulevaisuuden haasteet SOTE-alan toimintaympäristö, yritysten tilanne ja tulevaisuuden haasteet Salmia, Jyväskylä 1.10.2012 Sanna Hartman Toimialapäällikkö, terveys- ja sosiaalipalvelut, TEM HYVÄ Toimintaympäristö - Entistä

Lisätiedot

Terveydellä ja hyvinvoinnilla lisäarvoa liiketoiminnalle

Terveydellä ja hyvinvoinnilla lisäarvoa liiketoiminnalle Terveydellä ja hyvinvoinnilla lisäarvoa liiketoiminnalle Case Skanska, 16.3.216 Kirsi Mettälä, Skanska Hanna von Weissenberg, Terveystalo Maailmanlaajuinen Skanska Yhdysvallat Norja Ruotsi Suomi Iso-Britannia

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

TYÖKYKYPALVELU TIESITKÖ, ETTÄ YKSI SAIRAUSPÄIVÄ MAKSAA TYÖNANTAJALLE KESKIMÄÄRIN 350

TYÖKYKYPALVELU TIESITKÖ, ETTÄ YKSI SAIRAUSPÄIVÄ MAKSAA TYÖNANTAJALLE KESKIMÄÄRIN 350 TYÖKYKYPALVELU TIESITKÖ, ETTÄ YKSI SAIRAUSPÄIVÄ MAKSAA TYÖNANTAJALLE KESKIMÄÄRIN 350 Olemme paras kumppanisi tuloksellisessa työkyvyn johtamisessa Työkykypalvelu on kokonaisvaltainen ratkaisu, jonka tavoitteena

Lisätiedot

VN 3/2016 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista (ministerit Risikko, Berner ja Mykkänen)

VN 3/2016 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista (ministerit Risikko, Berner ja Mykkänen) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista (ministerit Risikko, Berner ja Mykkänen) Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n mukaisesti lähetetään eduskunnalle perustuslain

Lisätiedot

Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä.

Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä. Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä. 1 Se aito työterveyshuolto Missiomme on parantaa työkykyä ja työterveyttä, ennaltaehkäistä riskejä ja edistää suomalaista työhyvinvointia. Työn, terveyden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamista koskeva kysely 8.6.2015

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamista koskeva kysely 8.6.2015 Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamista koskeva kysely 8.6.2015 Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistuksia koskeva kysely Kysely suunnattiin kaikille Manner-Suomen kunnille sekä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Lehdistömateriaali Julkaisuvapaa 5. kesäkuuta 2013 klo 18.00

Lehdistömateriaali Julkaisuvapaa 5. kesäkuuta 2013 klo 18.00 Lehdistömateriaali Julkaisuvapaa 5. kesäkuuta 2013 klo 18.00 The Veuve Clicquot Business Woman Award 2013 Catharina Stackelberg Toimitusjohtaja ja perustaja Marketing Clinic Oy Valintalautakunnan lausunto

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi

POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli (1.3.2009 31.10.2011) Levi 24.3.09 I-VAIHEEN Lapin osuus: perusterveydenhuoltoa, terveyden edistämistä ja sosiaalipalveluita

Lisätiedot

Socom Lappeenranta 25.2.2010 Mareena Löfgrén palveluseteliasiantuntija 050 544 5141, mareena.lofgren@smartum.fi

Socom Lappeenranta 25.2.2010 Mareena Löfgrén palveluseteliasiantuntija 050 544 5141, mareena.lofgren@smartum.fi Socom Lappeenranta 25.2.2010 Mareena Löfgrén palveluseteliasiantuntija 050 544 5141, mareena.lofgren@smartum.fi -Kohdennetun maksamisen edelläkävijä Vuonna 1995 perustettu yksityinen kohdennettuihin maksuvälineisiin

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2007

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2007 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 35 2007 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2007 Väkiluku on kasvanut määrällisesti eniten Helsingissä, Vantaalla,

Lisätiedot

KUNTAPALVELUT Presidenttifoorumi 16.9.2008. Toimitusjohtaja Risto Parjanne

KUNTAPALVELUT Presidenttifoorumi 16.9.2008. Toimitusjohtaja Risto Parjanne KUNTAPALVELUT Presidenttifoorumi 16.9.2008 Toimitusjohtaja Risto Parjanne Palveluista selviytyminen edellyttää kuntien aseman säilymistä vahvana (järjestämisvastuu) hyvää taloutta henkilöstön saatavuutta

Lisätiedot

Business Insight -tapahtumasarja TIEDOLLA JOHTAMINEN PALVELULIIKETOIMINNASSA. GLO Hotel

Business Insight -tapahtumasarja TIEDOLLA JOHTAMINEN PALVELULIIKETOIMINNASSA. GLO Hotel Business Insight -tapahtumasarja TIEDOLLA JOHTAMINEN PALVELULIIKETOIMINNASSA GLO Hotel 18.2.2016 Ohjelma 9.00-9.30 9.30-10.15 10.15-11.00 Palveluliiketoiminnan yleiset haasteet raportoinnin ja johtamisen

Lisätiedot