Palkansaajajärjestö Pardian edustajakokous Helsinki
|
|
- Sanna Keskinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Puheenjohtaja Niko Simola Palkansaajajärjestö Pardian edustajakokous Helsinki Arvoisat edustajakokousedustajat Kuluneen puolentoista vuoden edunvalvontaa on leimannut kilpailukykysopimus. Sopimus on historiallinen Suomen työmarkkinahistoriassa. Hyvin poikkeuksellisella tavalla ammattijärjestöt ovat tällä sopimukselle heikentäneet jäsenistönsä palvelussuhteen ehtoja Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi. Kilpailukykysopimuksen syntyä, taustoja, eikä eri vaiheita ole tässä yhteydessä mahdollista seikkaperäisesti käsitellä. Kaksi asiaa on kuitenkin syytä muistaa: Ensinnäkin aloite lähti maan hallitukselta ja heidän tavoitteestaan parantaa kilpailukykyä. Toiseksi tämä sopimus oli vaihtoehto maan hallituksen viime vuoden syyskuussa esittelemälle pakkolakipaketille. Pardia teki viime vuoden syyskuussa jäsenkyselyn maan hallituksen pakkolakipaketin vaihtoehdoista. Jäsenkyselyymme vastasi lyhyessä ajassa 46 % jäsenistöstämme ja vastauksia tuli yhteensä Vaikuttava ja kattava otos. Jäsenkyselymme vastausten viesti oli selkeä. Yli 90 % jäsenistöstämme oli vaihtoehtoisen paketin neuvottelemisen kannalla - vaikka vaihtoehtoinenkin paketti sisälsi heikennyksiä. Myös mahdollisiin heikennyksiin linja oli selvä. Lomarahojen leikkauksia, arkipyhiä ja päivittäistä työaikaa oltiin valmiit tarkastelemaan. Sen sijaan sairasajan palkanmaksusta, sunnuntaityö- tai ylityökorvauksista ei haluttu leikattavan. Ja yhteen asiaan viesti oli kristallinkirkas: näpit irti pitkien vuosilomien leikkaamisesta. Lopputulosta arvioidessa voi sanoa, että melko lähelle jäsenkyselystämme poikineita tavoitteitamme päästiin. Jäsenistön eniten kavahtamia leikkauksia ja heikennyksiä ei toteutettu. Parhaiten tai ehkä kliseisimmin lopputulosta voisi kuvailla siedettäväksi torjuntavoitoksi. Torjuntavoitoksi, jonka johdosta kuohuviinejä ei tarvitse poksautella. Hyvät kokousedustajat, Kilpailukykysopimuksen toteuttamisen jälkeen työmarkkinoilla katsotaan jo eteenpäin. Pardian hallitus käsitteli lokakuun kokouksessaan niin sanottua Suomen mallia ja sen rakentamista. Tässä hahmotellussa tulevassa työmarkkinamallissa ideana on, että palkankorotusvara eri aloilla nivotaan tavalla tai toisella kiinni kansainväliselle kilpailulle alttiiden alojen palkankorotusvaraan ja työllistämisen edellytyksiin. Olemme valmiit osallistumaan Suomen mallin rakentamiseen, mutta avointa valtakirjaa emme anna kenellekään etu- tai jälkikäteen. Haluamme olla vahvasti mukana sopimuksen valmistelussa. Ellei tämä toteudu, niin Pardia jatkaa omilla sopimusaloillaan normaaliin tapaan liittokohtaisten sopimusten tekoa. Mallin valmisteluun tulee sitouttaa mukaan laajasti muutkin kuin vientialojen työmarkkinaosapuolet, jotta sen toteuttamiselle olisi realistisia edellytyksiä. Tämä edellyttää
2 uudenlaista ajattelua, mikäli keskusjärjestöt eivät Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johdolla aio tätä yhdessä koordinoida. Yhteisen mallin rakentamiselle löytyy vahvoja perusteita maassamme, jossa perinteisesti yhteisiä asioita on edistetty yhteisesti sopimalla. Myös tulevaisuudessa yhteiskunnan kilpailukyvystä, työntekijöiden hyvinvoinnista, tutkimuksesta ja koulutuksesta sekä yhteiskunnan turvallisuudesta huolehtiminen on yhteinen asia, josta kaikkien on huolehdittava. Suomen malli voi toteutuessaan taata yhteiskunnan vakaan kehittämisen ja taloudellisen kasvun. Samalla pitää kuitenkin turvata vientialojen lisäksi muun muassa julkisen sektorin ja palvelualojen työntekijöiden ansiokehitys. Haluttaessa, ja niin sovittaessa, tähän on löydettävissä sopivat mekanismit. Aivan erityistä huomiota mallissa täytyy kiinnittää tasa-arvonäkökulmaan. Eri aikoina keskitetyillä ratkaisuilla ja tupoilla on pystytty vaikuttamaan miesten ja naisten välisen palkkaeron kaventamiseen muun muassa tasa-arvoeriä käyttämällä. Meillä on selvä viesti työmarkkinamallista riippumatta: Samapalkkatavoitteesta emme luovu. Sen edistäminen vaatii jatkossakin määrätietoista työtä. Viimeaikaiset kansainväliset tapahtumat osoittavat, että työelämän suuret muutokset ovat osaltaan aiheuttaneet suurta tyytymättömyyttä. Brexit ja Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi ovat osa tätä kehitystä. Kasvavalla populismilla on sijaa myös Euroopassa laajalti. Olisi kuitenkin liian helppoa syyttää asiasta vain populismia. Syyt ovat syvemmällä. Politiikan on muututtava ja tultava kansalaisia lähemmäksi ja puhuttelevammaksi Euroopassa ja maailmalla. Tämä muutos on haaste myös ammattijärjestöille. Miten pystymme vastaamaan muuttuvaan maailmaan siten, että jäsenistömme kokee aidosti saavansa meiltä vastauksia kysymyksiinsä ja arjen haasteisiinsa. Vaikeita kysymyksiä, joihin ei ole helppoja vastauksia. Yhden asian haluan tuoda selvästi esille. Meidän vastauksemme ei voi olla eristäytyminen ja vanhan menneen maailman haikailu. Ammattijärjestöjen perusta on ollut aina kollektiivisessa tekemisessä ja yhteiskunnan kehittämisessä. Siinä, että olemme yhdessä enemmän. Näin tulee olla jatkossakin. Yhdessä olemme enemmän niin työpaikkatasolla, virasto- ja yritystasolla, liittotasolla, keskusjärjestötasolla kuin myös ja ehkä jopa eniten - eurooppalaisella ja globaalilla tasolla. Euroopan tasolla politiikan muuttuminen tarkoittaa sitä, että Euroopan unionin lanseeraaman sosiaalisten oikeuksien pilarin on tuotettava konkreettisia aloitteita työelämän kehittämiseksi, eikä se saa jäädä pelkäksi parhaiden käytäntöjen toteamiseksi. Valtionhallinnon osalta eurooppalaisen yhteistyössä on edelleen yksi valitettava Suomea koskeva häpeätahra. Suomen valtiotyönantaja ei edelleenkään ole osana EU:n valtiosektorin virallista sosiaalidialogia, jossa on mukana jo 17 eurooppalaista maata. On vaikea keksiä järkiperusteita sille, että maa jossa sosiaalinen vuoropuhelu osapuolten välillä toimii maan sisäisessä toiminnassa hyvin, ei halua olla mukana tässä eurooppalaisessa kehityksessä. Valtiosektorin eurooppalaisessa vuoropuhelussa saavutettiin viime vuoden lopulla ensimmäinen yhteinen sopimus työnantajien ja työntekijäjärjestöjen välillä. Sopimus koskee yhteistoimintaa ja tietojensaantia. Parhaillaan EU:n komissio harkitsee miten ja millä aikataululla asiasta laaditaan direktiivi. Sosiaalisella vuoropuhelulla on siis merkitystä EU:n kehittämisessä.
3 Haluan myös tässä yhteydessä vedota ministeriin, eikö jo olisi korkea aika Suomenkin lähteä mukaan? Hallinnon uudistuksissa vauhti ei ole hiljentynyt. Suomen hallitus on toteuttamassa laajan sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen sekä maakuntauudistuksen. Tämän lisäksi on jo käynnistetty esiselvitys keskushallinnon uudistamisesta. Toistakymmentä vuotta jatkuneen valtionhallinnon myllerryksen ja säästötoimenpiteiden - jälkeen voisi pitää jopa ihmeenä, että Suomen valtionhallinto on edelleen ykkösenä erilaisissa kansainvälisissä vertailuissa. Nyt käynnissä olevien uudistusten yhteydessä yksityisen sektorin roolia julkisten palvelujen tuottajana on tarkoitus kasvattaa muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä työvoima- ja työnvälityspalveluissa. Tämä on jatkumoa jo parinkymmenen vuoden ajan tehdyistä poliittisista valinnoista. Mielenkiintoista sinänsä, että kansalaiset eivät välttämättä kannata näitä valintoja. Tämä ilmenee Pardian viime viikolla Aula Researchillä teettämästä tutkimuksesta, jossa selvitettiin kansalaisten kantaa julkisten palvelujen tuotannon yksityistämiseen ja yksityistämisen vaikutuksiin julkisiin palveluihin. Tutkimuksen mukaan kansalaisista 51 prosenttia suhtautuu julkisten palvelujen yksityistämiseen kielteisesti ja 39 prosenttia myönteisesti. Tutkimuksessa on ollut mukana kansalaista virhemarginaalin ollessa 3 % suuntaan tai toiseen. Yksi hallituksen keskeinen peruste julkisten palvelujen tuotannon yksityistämiselle on säästää palvelujen kustannuksista. Kansalaiset kuitenkin suhtautuvat tutkimuksessamme epäilevästi myös kustannussäästöjen syntymiseen. 48 prosenttia ei usko yksityistämisen tuottavan kustannussäästöjä, 37 prosentin uskoessa tämän tavoitteen toteutumiseen. Palvelujen tasa-arvoisen saatavuuden osalta luvut ovat vielä selvemmät. Kansalaisista peräti puolet (50 %) arvioi tasa-arvoisen saatavuuden heikkenevän yksityistämisen myötä vain 16 % uskoessa niiden paranemiseen. Tulokset tukevat viestiämme: Päävastuu sote- ja maakuntauudistuksen palvelutuotannosta tulee olla julkisella sektorilla, jota yksityinen ja kolmas sektori täydentävät. Sama pätee muillekin hallinnonaloille. Viranhaltijat tekevät viranomaispäätöksiä virkavastuulla ja niin pitää olla jatkossakin. Edunvalvonnan ohella järjestöllisessä kentässä on tapahtunut paljon. Uusi keskusjärjestö -hanke päättyi tuloksettomana keväällä. Pardian osalta hankkeesta irtaantumisen syyt voi tiivistää kolmeen asiaan. Uudesta keskusjärjestöstä ei kyetty rakentamaan niin uutta ja modernia kuin olisimme halunneet. Hankkeessa mukana olevien liittojen erilaiset näkemykset edunvalvonnan tavoitteista ja toteuttamistavoista nousivat hankkeessa näkyviin erityisesti kilpailukykysopimuksen neuvotteluprosessissa. Ja kolmanneksi emme kaikista kirjauksista huolimatta pystyneet täysin vakuuttumaan tulevan järjestön aidosta ja todellisesta poliittisesta sitoutumattomuudesta. Asia, joka on Pardialle ensiarvoisen tärkeä. STTK:ssa käynnistettiin kehittämisprojekti välittömästi, kun keskusjärjestöhankkeen kaatuminen vaikutti selvältä huhtikuussa. Ensimmäinen osuus tästä kehittämistyöstä saatetaan loppuun STTK:n syysedustajiston yhteydessä joulukuussa. Tulemme uudistamaan keskusjärjestömme toimintaa keskittymällä olennaisimpiin tehtäväkokonaisuuksiin, joihin jatkossa suunnataan panoksia. Ja joista myös tuloksia haetaan.
4 Painopistettä edunvalvonnan toteuttamisessa tulee suunnata keskusjärjestön osalta yhteiskunnallisen mielipidevaikuttajan suuntaan. Ay-liikkeen on päästävä eroon mielikuvasta ei-liikkeenä ja yhteiskunnallisena jarruna. Meillä on yhteiskunnalle tulevaisuudessakin annettavaa innovoivana rakentajana. Se edellyttää viestiemme kirkastamista ja niiden viemistä oikeilla foorumeilla ja tavoilla eteenpäin. Myös Pardia on uuden tien alussa. Pardian uudenlainen toimintamalli rakennettiin jäsenjärjestöjen kanssa keväällä. Jatkossa monet asiat, joita on tehty Pardian toimiston työnä jäsenistön, henkilöstön edustajien ja järjestöaktiivien parhaaksi hoidetaan jäsenjärjestöjen toteuttamina. Pardian toimintoina luovumme koulutuksesta, PlusMiinus30-toiminnasta, aluetoiminnasta sekä jäsenlehdestämme. Näistä muutoksista huolimatta Pardialle jää merkittävä osuus jäsenten edunvalvonnasta hoidettavaksi myös ensi vuonna. Ja yhteistyössä jäsenjärjestöjemme kanssa pystymme edelleen palvelemaan jäseniämme sekä laadukkaasti että kustannustehokkaasti. Pardia hallitus päätti jo keväällä selvittää mahdollisuudet kumppanuuksiin tai fuusioihin erityisesti muiden STTK:n julkisen sektorin liittojen kanssa vuoden 2017 aikana. Linjaus on tänään edustajakokouksen käsiteltävänä. Jos edustajakokous hyväksyy linjauksen, selvitystyön on määrä alkaa heti vuodenvaihteessa ja valmista tulee olla jo vuoden 2017 kuluessa. Kumppanuudet ja yhteistyö muiden järjestöjen kanssa vahvistaisivat ja antaisivat vaikuttavuutta pardialaiseen edunvalvontatyöhön niin sopimustoiminnassa kuin yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Näistä aiheista jatkamme keskustelua ja päätöksentekoa iltapäivällä käsitellessämme Pardian vuoden 2017 toiminnan painopisteitä. Kaiken edunvalvonnallisen ja järjestöllisen kiireen keskellä olemme tavanneet jäsenistöä eri yhteyksissä vuoden aikana. Pardian 10. jäsenristeily toteutettiin huhtikuussa. Itämeren aalloilla risteili jälleen laivallinen pardialaisia hyvässä hengessä virkistyen ja ajatuksia vaihtaen. Pardia ja Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty järjestivät Suomi-Areenassa Porissa keskustelutilaisuuden, jonka teemana oli julkinen hallinto. Järjestöjen yhteisessä esittelyteltassa SuomiAreenan kansalaistorilla tuotiin esille julkisen sektorin merkitystä kansalaisten hyvinvoinnille ja laadukkaille palveluille ja kysyttiin Kuka sinusta pitää huolta? Pardia on jatkanut myös puheenjohtajan jalkautumisia ja maakuntavierailuja sekä niiden yhteydessä järjestettyjä suosittuja elokuvailtoja. Tänä vuonna olen vieraillut Turussa, Hämeenlinnassa ja Oulussa. Tutuksi ovat tulleet työpaikat niin Verohallinnossa, Maanmittauslaitoksella, TE-toimistoissa, yliopistolla, Tullissa kuin Länsi-Suomen meriliikennekeskuksessa ja tieliikennekeskuksessa. Nämä ovat olleet hyviä vierailuita ja tapaamisia jäsenistön kanssa. Ensi viikolla matka jatkuu Mikkeliin ja Lahteen.
5 Hyvät ystävät Haluan lämpimästi kiittää aktiivista jäsenistöämme, aktiivejamme ja hallintomme jäseniä. Osallisuutenne ja panoksenne järjestömme toimintaan on ollut arvokasta. Haluan lopuksi osoittaa kiitokseni kuluneen vuoden työstä Pardian toimiston henkilökunnalle. Huolimatta niin edunvalvonnallisesti kuin muutenkin raskaasta vuodesta, he ovat tehneet työnsä hyvin ja sitoutuneesti jäsenistömme hyväksi. Lämmin kiitos teille siitä. Arvoisat edustajakokouksen osanottajat. Näillä sanoilla toivon tältä edustajakokoukselta hyviä ja rakentavia keskusteluja sekä erinomaisia päätöksiä.
Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia
Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia 21.11.2016 Suhtautuminen julkisten palvelujen tuotannon yksityistämiseen Suomen hallitus on toteuttamassa monia
LisätiedotVUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan
VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa
LisätiedotTerveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa
Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Vaikuttajatutkimuksen tulokset LUOTTAMUKSELLINEN Lehdistötilaisuus Lasipalatsi 12.6.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti terveyspolitiikan vaikuttajien
LisätiedotYhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru
Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta
LisätiedotNYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus
STRATEGIA -2020 JOHDANTO Strategia luo suuntaviivat toiminnalle ja opastaa opiskelijakuntaa paikallisessa (LUC2020) ja valtakunnallisessa toimintaympäristön muutoksessa. Strategian tavoite on löytää ratkaisuja
LisätiedotHyväksytty liittokokouksessa 17.10.2013. Vahva ja tehokas jäsenistön edunvalvoja
Hyväksytty liittokokouksessa 17.10.2013 Vahva ja tehokas jäsenistön edunvalvoja Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ry:n toimintastrategia 2014 2017 Visio Vahva, itsenäinen ja osaava toimija Toiminta-ajatus
Lisätiedot1. Uudistuva SOTE -lainsäädäntö muuttaa palvelumarkkinoita missä nyt mennään? 2. SOTE boostaa yrittäjyyttä Uudellamaalla
www.laurea.fi 1. Uudistuva SOTE -lainsäädäntö muuttaa palvelumarkkinoita missä nyt mennään? 2. SOTE boostaa yrittäjyyttä Uudellamaalla Petri Tani Johtaja SOTE- ja maakuntauudistus Laurea ammattikorkeakoulu
LisätiedotTaustaa tutkimukselle
Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti Veronmaksajien toimeksiannosta kyselytutkimuksen keskeisimpien vaikuttajien asenteista liittyen Veronmaksajien edunvalvonnan kannalta tärkeimpiin teemoihin
LisätiedotSuomen Pelastusalan Keskusjärjestön
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan
LisätiedotPalveluntuottajien eettinen näkökulma
Palveluntuottajien eettinen näkökulma Pirkanmaan sote-uudistuksen eettiset ulottuvuudet, Tampere 15.3.2017 Hyvinvointialan liitto lyhyesti Hyvinvointialan liitto edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan
LisätiedotToimihenkilöbarometri 2013
Toimihenkilöbarometri 2013 Seppo Nevalainen 2 7. 11. 2 0 1 3 Vastanneet jäsenliitoittain Yhteensä N = 1288 Miehet N = 307 Naiset N = 979 Naisten osuus, % Vastausprosentti Painokerroin Ammattiliitto PRO
LisätiedotKolmas sektori hyvinvointiyhteiskunnassa. Sakari Möttönen kehitysjohtaja, dosentti
Kolmas sektori hyvinvointiyhteiskunnassa Sakari Möttönen kehitysjohtaja, dosentti Julkisen ja kolmannen sektorin kehitysvaiheet Hyvinvointivaltion rakentamisen aikaan korostettiin julkisen sektorin vastuuta
LisätiedotTyöntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.
Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta
LisätiedotMiten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä
Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-
LisätiedotJyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.
LisätiedotAvoin hallinto Rovaniemi VM/VKO
Avoin hallinto 23.4.2018 Rovaniemi VM/VKO Avoin hallinto tarkoittaa hallinnon toimien läpinäkyvyyttä, hallinnon tiedon ja palveluiden saatavuutta, hallinnon vastaanottavaisuutta uusille ideoille, vaatimuksille
LisätiedotKirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia
Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia Kirjastoverkkopäivät 2012 Minna Karvonen 23.10.2012 Mistä tässä on oikein kysymys? Tieto- ja viestintätekniikkaan kiinnittyvän
LisätiedotFI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita
6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin
Lisätiedot10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu
10 hyvää syytä Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu 10 hyvää syytä, miksi järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu Yhteiset pelisäänöt 1. Tehokas yhteistyö henkilöstön kanssa Luottamusmies
LisätiedotKuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.
LisätiedotKansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.
Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.2014 Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin voit olla koko maailma.
LisätiedotKESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020
20.1.2012 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 1 Maakuntaohjelma linjaa valintoja 1 VISIONA YKSILÖLÄHTÖINEN, YHTEISÖLLINEN JA ELÄMÄNMAKUINEN KESKI-SUOMI Hyvinvointi on keskeinen kilpailukykytekijä
LisätiedotPaikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla
Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne
LisätiedotJärjestämisprojekti. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto
Järjestämisprojekti Julkisten ja hyvinvointialojen liitto Järjestäminen- miksi? JHL:n strategia 2022: perustehtävä, arvot, visio Perustehtävä: JHL edistää yhdessä jäsentensä kanssa jäsenistön työoloja,
LisätiedotKansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke. 8 valtiota käynnisti vuonna Suomi liittyi huhtikuussa 2013
Avoin Hallinto 2 Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke Tiedon saatavuus Kansalaisten osallisuus Hallinnon vastuullisuus Uusien teknologioiden hyödyntäminen 8 valtiota käynnisti vuonna 2011 Nyt
LisätiedotJulkisten palvelujen tulevaisuus
Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Kuntatutkimuksen tulosesitys 14.3.2017 Luottamuksellinen Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti JHL:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen
LisätiedotKansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta
Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaistutkimuksen tulokset 29.3.2017 Hyvinvointialan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti
LisätiedotSAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI
SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI LÄHTÖKOHDAT SAK:n tavoitteena on hyvinvointia rakentava työelämä SAK:n edustajakokous 2011: Työelämän ihmisoikeudet toteutuvat silloin, kun tärkeäksi
LisätiedotMiten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa?
Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa? Valtuustoseminaari 23.3.2015 ----------------------------------- Kari Hakari johtaja, HT Tampereen kaupunki, tilaajaryhmä
LisätiedotLausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen työterveyslääkäriyhdistys 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Katri Tiitola 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi
LisätiedotJÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA
JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten
LisätiedotRauman kauppakamarin strategia. Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät.
Rauman kauppakamarin strategia Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät. Rauman kauppakamarin visio, missio eli toiminta-ajatus ja arvot Kauppakamarin päämäärät
LisätiedotMitä mieltä maahanmuutosta?
JULKAISUSARJA 8/2019 Mitä mieltä maahanmuutosta? SAK:n jäsentutkimus 20 40-vuotiaille ammattiliittojen jäsenille Osaraportti Lisätietoja: Riitta Juntunen riitta.juntunen@sak.fi mah dolli suuk sien aika
LisätiedotSosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tarve
Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tarve Terveys- ja hyvinvointierot suuria ja kasvussa. Rahoituspohja ja henkilöstöresurssit heikkenevät väestörakenteen muutoksen seurauksena. Palvelujärjestelmä
LisätiedotLapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden
LisätiedotTyömarkkinapolitiikan eriytyminen sopimuspolitiikka tulevaisuudessa
Työmarkkinapolitiikan eriytyminen sopimuspolitiikka tulevaisuudessa Kuntien yritys- ja konsernijohtamisen foorumi Kuntatalo 23.3.2017 Henrika Nybondas-Kangas Keskusjärjestöjen asema tilanne muuttunut vuodessa
LisätiedotKANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN
Tiedote KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN Sivu 1 Suomalaisista kaksi kolmesta (2 %) suhtautuu myönteisesti (3 %) tai neutraalisti ( %) siihen, että julkiset sote-palvelut tuotetaan
LisätiedotSIL2020 Strategia. Avainhenkilöpäivät Eila Pohjola
SIL2020 Strategia Avainhenkilöpäivät 26.10.2014 Eila Pohjola Keskustelun tavoite Käydä avointa keskustelua liiton toiminnasta, sen kehittämisestä sekä lajitoimikuntien toiveista liittyen SIL 2020 strategiaan
LisätiedotTyömarkkinoiden pelikenttä
Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö
LisätiedotHyvinvointia työstä Terveyden edistämistä työpaikalle / P Husman Työterveyslaitos
Hyvinvointia työstä Työhyvinvointia arjessa Päivi Husman, teemajohtaja Työhön osallistuminen ja kestävä työura Työterveyslaitos Työhyvinvointi tehdään arjessa yhdessä Työkykyä, terveyttä ja hyvinvointia
LisätiedotFI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0197/19. Tarkistus
7.6.2017 A8-0197/19 19 Johdanto-osan AG kappale AG. ottaa huomioon, että epävirallinen hoitotyö ja vapaaehtoinen työ ovat yhteiskuntamme peruspilareita, että useimmiten niitä tekevät naiset ja että tämä
LisätiedotKuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä?
Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa Ei kovin tärkeää 6% 1% 5% 38% Erittäin tärkeää Useampi kuin joka kolmas kokee erittäin tärkeäksi, että
LisätiedotKansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta
Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaistutkimuksen tulokset 29.3.2017 Hyvinvointialan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti
LisätiedotINNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA
INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA KOKONAISHANKKEEN KOLME PÄÄTEHTÄVÄÄ Osakokonaisuuden yksi tavoitteena oli selvittää, miten korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten
LisätiedotSopimuskierroksen satoa
Sopimuskierroksen satoa YHDISTYSJOHDON SEMINAARI, PÄÄKAUPUNKISEUTU JA ETELÄ-SUOMI 3. 4.3.2018 Hotel Sveitsi, Hyvinkää Mari Keturi & Kristian Karrasch neuvottelupäälliköt Lähtökohtia neuvottelukierrokselle
LisätiedotYlijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät
23.8.2016 Ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen 16.2.2017 Alueelliset nuorisotyöpäivät Mikä muuttuu julkisen hallinnon rakenteen muutoksen iso kuva Ministeriöt
Lisätiedotkumppanuus Järjestöjen, kuntien ja maakuntien Mistä oikein on kysymys?
Järjestöjen, kuntien ja maakuntien kumppanuus Mistä oikein on kysymys? Kommenttipuheenvuoro Oulu 16.11.2017 Ritva Pihlaja asiantuntija ritva@pihlaja.fi 0400 895 140 Tulevaisuuden kunta Järjestöjen rooli
LisätiedotTyöntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.
Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta
LisätiedotOsallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017
Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia
LisätiedotKasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström
Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Elinkeinoministeri Olli Rehn Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata
LisätiedotPAKKA-TOIMINTAMALLI JA JÄRJESTÖYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET. - alustavia ajatusviivoja toiminnan järjestönäkökulman kehittämiseksi
PAKKA-TOIMINTAMALLI JA JÄRJESTÖYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET - alustavia ajatusviivoja toiminnan järjestönäkökulman kehittämiseksi Pakka-toimintamalli pähkinänkuoressa Pakka-toimintamallin erityispiirre on
LisätiedotJÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN
JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN 2017-2020 Hyvinkää 17.5.2016 @yverkosto @AliciaPerho #yhdistysverkosto KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO RY Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöelin Edistää järjestöjen
LisätiedotTyövoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella
Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu 2017-18 Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Regina Saari ohjelmajohtaja Tampereen kaupunki Taustaa Tampereen kaupunkiseutu hakeutui
LisätiedotJukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki
Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia
LisätiedotKolmas sektori hyvinvointipalvelujen tuottajana: haasteet ja uudet mahdollisuudet
Kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tuottajana: haasteet ja uudet mahdollisuudet Kolmas sektori: palveluita vai muita? Ylijohtaja Raimo Ikonen 12.4.2010 Julkisten ja yksityisten palveluntuottajien osuudet
LisätiedotKaupunkipolitiikka näkymiä kehittämiselle ja uudistamiselle
Kaupunkipolitiikka näkymiä kehittämiselle ja uudistamiselle Olli Voutilainen TEM/Yritys- ja alueosasto Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11. Kaupunkipolitiikka pidemmässä katsannossa Suomessa on
LisätiedotDigitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012. Minna Karvonen 11.12.2012
Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012 Minna Karvonen 11.12.2012 Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: kansallista perustaa Hallitusohjelman kirjaukset: kirjastojen kehittäminen
LisätiedotJyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,
LisätiedotSAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry
SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään
LisätiedotTyösuojelutoimikunta Työsuojelutoimikunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus
Työsuojelutoimikunta 3 19.02.2015 Työsuojelutoimikunta 10 17.05.2017 Kaupunginhallitus 260 28.06.2017 Kaupunginhallitus 343 18.09.2017 Kemijärven kaupungin tasa-arvosuunnitelma 2017-2018 330/00.006/2017
LisätiedotTUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI
TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei
LisätiedotToimintasuunnitelma 2013
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA
LisätiedotHelsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
Lisätiedot1995 Schengen Sisämarkkinat
Tähänastisista saavutuksista... 1957 Rooman sopimus 1992 Maastrichtin sopimus 1995 Schengen 2004 Laajentuminen itään 1987 Erasmus 1993 Sisämarkkinat 2002 Euro 2012 Nobelin rauhanpalkinto 1 10 painopistettä
LisätiedotToimintalinjaukset ja kehittämistoimet. Naisjärjestöjen Keskusliitto Hallituksen esitys kevätkokoukselle
oimintalinjaukset ja kehittämistoimet Naisjärjestöjen Keskusliitto Hallituksen esitys kevätkokoukselle 22.4.2015 M P A I N VII saavat ja vaikuttavat naiset rakentavat yhteistyössä tasa-arvoisen yhteiskunnan.
LisätiedotJHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018
JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018 JHL Sisä-Suomen aluetoimisto 15.8.2017 Liittostrategiassa määritellyt strategiset päämäärät ovat Järjestäytymisasteen kasvu liiton sopimusaloilla. Jäsenten työolosuhteiden
LisätiedotJärjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina
Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina Lauri Korkeaoja Hallituksen puheenjohtaja Teemat 1) Järjestöt Suomessa 2) Sosiaali ja terveyssektorin erityispiirteitä suomalaisessa yhteiskunnassa 3) Sote järjestöt
LisätiedotJulkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana
Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen
LisätiedotMaailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015
Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus
LisätiedotEUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 21. toukokuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2002/2031(COS) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien ja -oikeuksien
LisätiedotUudenmaan Yrittäjien syyskokous. Kari Järvenpää
Uudenmaan Yrittäjien syyskokous Kari Järvenpää MILLÄ SUOMEN HYVINVOINTI FINANSSIKRIISISTÄ NOUSUUN? Markkinoiden kasvupotentiaalia yrittäjyydellä lisää Jos ei ole yrittäjyyttä ja bisnestä, ei ole mitään
LisätiedotSosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena
Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki 4.4.2017 Marja Tuomi Kuka kuulee palvelujen käyttäjää? Keskeinen kysymys sotessa ja hyvinvointivaltion kehittämisessä Palvelujen
LisätiedotMitä uutta yksityiset palveluntuottajat tuovat palvelurakenteeseen?
Mitä uutta yksityiset palveluntuottajat tuovat palvelurakenteeseen? Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 2. 4.10.2012 mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen 1 Toimintaympäristön muutos Asiakkaiden
LisätiedotKari Vuorinen Ajankohtaista ehkäisevästä päihdetyöstä: Uusi EHYT-järjestö
Kari Vuorinen Ajankohtaista ehkäisevästä päihdetyöstä: Uusi EHYT-järjestö Ehkäisevän päihdetyön järjestöjen yhdistymishanke Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry PTS Göteborg 3.9.2011 tekee terveyttä edistävää ehkäisevää
LisätiedotSote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015
Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Hallituksen tiedotustilaisuus
LisätiedotTavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA
Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat
LisätiedotMiksi ei? Mieti (ja kirjoita paperille)paras kuulemasi (TEKO-)syy miksi ei joku kuulu liittoon.
Miksi ei? Mieti (ja kirjoita paperille)paras kuulemasi (TEKO-)syy miksi ei joku kuulu liittoon. Järjestäminen MIKSI?????? Jäsenmäärän ja järjestäymisasteenlasku Mitä? Mitä Sinä tarvitset, että olet valmis
LisätiedotVUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan. päivitetty
VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa
LisätiedotTehyn 5 sanaa Miten Tehy vaikuttaa jäsenten parhaaksi? Terveysalan verkosto Kirsi Sillanpää Johtaja, TtM, MBA, esh
Tehyn 5 sanaa Miten Tehy vaikuttaa jäsenten parhaaksi? 10.9.2018 Terveysalan verkosto Kirsi Sillanpää Johtaja, TtM, MBA, esh Tehyn missio Tehy on sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö, joka ajaa jäsentensä
LisätiedotKiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016
Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö
LisätiedotPalvelualojen ammattiliiton strategia vuoteen 2015
Palvelualojen ammattiliiton strategia vuoteen 2015 Strategiatyön eteneminen Strategiaperusta 2015 Toimintaympäristön (työelämän) muutosvoimat Globalisaatio (Globaali) taloustaantuma /lama Ikääntyminen
LisätiedotTeollisuusdemarien toimintaohje
1 1 Ammattiosaston ryhmätoiminta Ammattiosasto on liiton toiminnan ja järjestäytymisen perusyksikkö, jonka päätehtävä on tukea työpaikkojen edunvalvontaa, järjestämistä ja jäsenhankintaa. 1.1 Ammattiosaston
LisätiedotKUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN
KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN 2017-2019 Järvenpää 31.03.2017 @yverkosto #yhdistysverkosto KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO RY Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöelin Edistää järjestöjen välistä
LisätiedotAjankohtaista Arenen viestinnässä
Ajankohtaista Arenen viestinnässä Ammattikorkeakoulujen viestintäpäivät 2013, Tampere Rehtori Anneli Pirttilä Arenen viestintävaliokunnan puheenjohtaja Vastaajat Rehtori Muuhun johtoon tai esimieskuntaan
LisätiedotOsaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016
Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Työelämän laatu ja johtaminen muutoksessa TOIMINTAYMPÄRISTÖN KAAOS RESURSSIEN NIUKKUUS JA KUNTALAISTEN RAJOTTOMAT TARPEET OVAT JO HAASTANEET
LisätiedotHyvinvointitoimialan ja kolmannen sektorin yhteistyö Turussa. Suunnittelupäällikkö Jaana Halin ja suunnittelija Jenni Tähkävuori 6.2.
Hyvinvointitoimialan ja kolmannen sektorin yhteistyö Turussa Suunnittelupäällikkö Jaana Halin ja suunnittelija Jenni Tähkävuori 6.2.2018 Yhdistyskentän laajuus ja merkitys Rekisteröidyt yhdistykset: Suomessa
LisätiedotTE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013. Hallitusneuvos Päivi Kerminen
TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Miten viemme TE-palvelu-uudistuksen maaliin? Tilanne nyt (1) Uudistus on kiinnostanut ja palautetta on tullut
LisätiedotVälitön viestintä vaikuttaa. Sisäministeriön viestinnän linjaukset
Välitön viestintä vaikuttaa. Sisäministeriön viestinnän linjaukset 2016 2017 Viestinnän 7 linjausta 1 2 3 Viestintä tukee sisäministeriön ydintoimintaa ja erityisesti sisäisen turvallisuuden strategian
LisätiedotJÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ JULKISEN SEKTORIN KANSSA JA RAY-RAHOITUS. Tuomas Koskela
JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ JULKISEN SEKTORIN KANSSA JA RAY-RAHOITUS Tuomas Koskela RAY:n avustuslinjaukset 2016-2019 7.10.2016 JÄRJESTÖ-KUNTA YHTEISTYÖLLÄ PYSYVIÄ TULOKSIA Korostamme järjestöjen ja kuntien
LisätiedotKansalaisten Eurooppa - ohjelma meille kaikille
Kansalaisten Eurooppa - ohjelma meille kaikille Minkälaisen Euroopan sinä haluat? Euroopan unionin jäsenmaissa elää yli 500 miljoonaa ihmistä. Jokainen jäsenmaan kansalainen on myös EU-kansalainen. Identiteettimme
LisätiedotFI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä
LisätiedotTerveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK-2015 strategian ydin Missio, visio ja arvot Missio = Perustehtävä, olemassaolon
LisätiedotSelvitys terveyspalvelujen tulevaisuudesta Suomessa
Selvitys terveyspalvelujen tulevaisuudesta Suomessa Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti terveyspolitiikan vaikuttajien parissa tutkimuksen
LisätiedotJukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki
Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia
LisätiedotRakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa
Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa EU:n merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ulkomaankaupasta 2/3 EU-sisämarkkinoilla Työntekijöiden liikkuminen vaivatonta Sijoituskannasta 80 % EU-maissa Neuvotteluvoima
LisätiedotValtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut. Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö
Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö Demokratian kehittäminen: taustaa Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma
LisätiedotSAKU-strategia
1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää
LisätiedotKuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1.10.2015 Kuopion kaupungin JHL 862 toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Yhdistyksen
LisätiedotPoliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa. va kehittämispäällikkö Jarkko Majava
Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa va kehittämispäällikkö Jarkko Majava Tausta Pohjautuu 40 ARTTU2-kunnalle tehtyyn kyselyyn Kuntien poliittisten johtamis-
Lisätiedot