Työmarkkinapolitiikan eriytyminen sopimuspolitiikka tulevaisuudessa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työmarkkinapolitiikan eriytyminen sopimuspolitiikka tulevaisuudessa"

Transkriptio

1 Työmarkkinapolitiikan eriytyminen sopimuspolitiikka tulevaisuudessa Kuntien yritys- ja konsernijohtamisen foorumi Kuntatalo Henrika Nybondas-Kangas Keskusjärjestöjen asema tilanne muuttunut vuodessa Helmikuu 2017: EK luopuu keskusjärjestösopimuksista - "Haluaako EK julistaa sodan?" ( MTV 3, sitaatti PAM, Selin) Elinkeinoelämän keskusliitto luopuu 22 keskusjärjestösopimuksesta, jotka koskevat muun muassa luottamusmiehiä, irtisanomisia ja lomautuksia. Sopimukset on tehty EK:n tai sen edeltäjien sekä työntekijäkeskusjärjestöjen välillä. Syyskuu 2016: Korkeasti koulutettujen keskusjärjestö Akava on aloittanut kokouksen, jossa keskustellaan mahdollisesta irtautumisesta ay-liikkeen yhteistyöstä EUlobbauksessa. Pöydällä on myös luopuminen Palkansaajien tutkimuslaitoksen PT:n rahoittamisesta (YLE ) Huhtikuu 2016: Uuden keskusjärjestön tulevaisuus selviää kesäkuussa (Kansan Uutiset ) Tehy ei lähde uuteen keskusjärjestöön Marraskuu 2015: Kolmikanta murenee: EK jää pois keskitetyistä palkkojen sopimisista (MTV ) Elinkeinoelämän keskusliitto ei ensi vuoden huhtikuun jälkeen tee keskitettyjä tulopoliittisia ratkaisuja, sanoi EK:n hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta 2 1

2 Liittopöydät: tulevaisuuden työehtosopimukset julkisella sektorilla Esimerkkinä sote Maakunnille siirtyvä henkilöstö tehtäväalueittain Sosiaali- ja terveydenhuolto työntekijää Palo- ja pelastustoimi työntekijää Ympäristöterveydenhuolto Maatalouslomitus ja maaseutuhallinto työntekijää työntekijää Muut tehtävät (mm. maakuntaliitot) 636 työntekijää Valtiolta siirtyviä AVI-, ELY ja KEHA-toimintoja n työntekijää Yhteensä: Henkilöstöä luovuttavia kuntatyönantajia 367, jotka tekevät lähes 396 liikkeenluovutusta maakunnille. Koskee yli työntekijää valtio mukaan lukien. 18 maakuntaa Tilastolähde: Kuntasektorin palkat 2015, Tilastokeskus ja VM

3 Kunta- ja maakuntatyönantajat KT Hallitus (työmarkkinakeskusjärjestön tehtävät, koordinointi) Kuntajaosto Kunta Kuntayhtymä Maakuntajaosto Maakunta Yritysjaosto Konserniyhtiö Konserniyhteisö Uuden työnantajaorganisaation toimisto Kunkin työnantajasektorin tes-ves -toiminnasta päättävät jaostot. Jaostojen jäsenet valitaan kunta- ja maakuntavaalien voimasuhteiden perusteella sekä kyseisen työnantajasektorin edustajista. Yritysjaoston jäsenet valitaan yritysten edustajakokouksessa. Työmarkkinakeskusjärjestön hallitus valitaan jaostojen jäsenistä ja kokoonpanossa huomioidaan eri jaostojen painoarvo Soveltuu työmarkkinarakenteeseen (keskusjärjestötaso, liittotaso, työnantajataso) Toiminnasta säädetään lailla (Laki kuntien ja maakuntien työnantajaedunvalvonnan järjestämisestä) Voi ottaa jäsenikseen vapaaehtoispohjalta myös kunta/maakunta -konsernin yhtiöitä ja yhteisöjä Yksi toimisto synergia- ja tehokkuushyödyt 5 Neuvottelut sopimus- ja neuvottelujärjestelmän uudistamiseksi KT ja pääsopijajärjestöt ovat aloittaneet neuvottelut työ- ja virkaehtosopimusjärjestelmän uudistamiseksi sote- ja maakuntauudistuksessa. Osapuolet ovat sopineet menettelystä, jolla pääsopimuksen neuvottelu- ja sopijaosapuolista sekä kunta-alaa, maakuntia ja yritysjaostoa koskevista sopimusaloista ja näihin välittömästi liittyvästi asioista neuvotellaan ja sovitaan mennessä. Neuvottelut kohdistuvat lähinnä siihen, mitä sopimusaloja on tulevan KT-lain mukaisten kunta-, maakunta- ja yritysjaostojen piirissä sekä mitkä henkilöstöä edustavat neuvottelujärjestöt ovat KT:n ja paikallisten/alueellisten työnantajien neuvottelu- ja sopijaosapuolina eri sopimuksissa. Sote- ja maakuntauudistukseen sekä lakiin kuntien ja maakuntien työnantajaedunvalvonnan järjestämisestä liittyvä sopimus- ja neuvottelujärjestelmien uudistaminen on kiinni siitä, että sote- ja maakuntauudistus toteutuu ja uusi KT-laki tulee voimaan ehdotetussa muodossa. 6 3

4 Valinnanvapaus ? 7 Sote- työnantajuus tällä hetkellä ja tulevaisuudessa? Jo tällä hetkellä henkilöstö / sote-yrittäjä sijoittunut moneen eri työnantajaliittoon ja edunvalvontaorgaaniin Kuntasektori, kunnat ja kuntayhtymät: n palkansaaja Hyvinvointipalvelualan liitto n palkansaajaa Avaintan sote-sektori n palkansaajaa Suomen Yrittäjät Suomessa toimii vajaa sote-alan yritystä, jotka työllistävät yhteensä yli henkeä. Tähän joukkoon sisältyy noin yksinyrittäjää ja yli alle 10 henkeä työllistävää yritystä. Lääkäripalveluyritykset LPY ry LPY:llä on noin 60 jäsenyritystä. Jäsenistö muodostuu yksityisistä lääkäri-, hammaslääkäri-, sairaala- sekä laboratorio- ja kuvantamispalvelutoimintaa harjoittavista yrityksistä. 8 4

5 Kuka tuottaa mitäkin ja millä henkilöstöllä? Maakunta ja maakunnan liikelaitos Julkisen vallan alaista toimintaa, myös virkasuhteisia, maakuntien työ- ja virkaehtosopimukset Järjestäjäorgaani, maakunta toimii konsernin emona, ei yhtiöitettävän palvelun tuottaa liikelaitos Tuotanto-osakeyhtiöt Työsuhteista henkilöstöä, yksityisoikeudellinen lainsäädäntö Toimii markkinoilla vaikutukset työehtosopimuspolitiikkaan ja työnantajatoimintaan? Osakeyhtiöiden rahoitus: valtio Liiketoiminnan kannattavuus julkisella puolella? Vuoden syklit: henkilöstön siirtyminen julkinen konserni / yksityiset yritykset Yli-/aliresurssointi? Ketjuuntuminen? Konkurssit? 9 5

Sote ja maakuntauudistus henkilöstön asema, uudet työnantajakonsernit

Sote ja maakuntauudistus henkilöstön asema, uudet työnantajakonsernit Sote ja maakuntauudistus henkilöstön asema, uudet työnantajakonsernit Kuormitus hallintaan, Kuntatalo 5.6.2017 Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas Maakunnille siirtyvä henkilöstö tehtäväalueittain

Lisätiedot

Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan. Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti

Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan. Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti 24.11.2017 Henkilöstöä siirtyy maakuntakonserniin 1.1.2020 2 Maakunnille siirtyvä

Lisätiedot

KT:n rooli maakunnissa

KT:n rooli maakunnissa KT:n rooli maakunnissa Maakuntaviestijöiden tapaaminen 16.2.2017 Työmarkkinalakimies Jenni Aaltonen, KT Maakunnille siirtyvät tehtävät ja työntekijät Ympäristöterveydenhuolto 1 314 työntekijää Maatalouslomitus

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset Rekrytointi kunnat/ väliaikaishallinto/maakunnat/konsernit

Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset Rekrytointi kunnat/ väliaikaishallinto/maakunnat/konsernit Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset Rekrytointi kunnat/ väliaikaishallinto/maakunnat/konsernit Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Rekrytoija 2017 Henkilöstöä siirtyy maakuntakonserniin

Lisätiedot

KT Muutostuki henkilöstöjuridiikkaa ja muuta ajankohtaista. Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas

KT Muutostuki henkilöstöjuridiikkaa ja muuta ajankohtaista. Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas KT Muutostuki henkilöstöjuridiikkaa ja muuta ajankohtaista Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas Henkilöstömääristä ja tehtävistä 2 Maakunnille siirtyvä henkilöstö tehtäväalueittain Sosiaali- ja

Lisätiedot

Henkilöstön asema. Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakunta, esivalmistelun henkilöstöforumi

Henkilöstön asema. Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakunta, esivalmistelun henkilöstöforumi Henkilöstön asema Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakunta, esivalmistelun henkilöstöforumi 7.2.2017 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja työntekijät Ympäristöterveydenhuolto 1 314

Lisätiedot

KT Muutostuki henkilöstöjuridiikkaa ja muuta ajankohtaista

KT Muutostuki henkilöstöjuridiikkaa ja muuta ajankohtaista KT Muutostuki henkilöstöjuridiikkaa ja muuta ajankohtaista Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelupäällikkö Sari Ojanen, työmarkkina-asiamies Kirsi Korppi Kuntamarkkinat 13.9.2017 2 Henkilöstömääristä

Lisätiedot

Tietoisku liikkeenluovutuksesta. Työmarkkina-asiamies Kirsi Korppi

Tietoisku liikkeenluovutuksesta. Työmarkkina-asiamies Kirsi Korppi Tietoisku liikkeenluovutuksesta Työmarkkina-asiamies Kirsi Korppi Siirtyvä henkilöstö 2 Maakunnille siirtyvä henkilöstö tehtäväalueittain Sosiaali- ja terveydenhuolto 199 364 työntekijää Palo- ja pelastustoimi

Lisätiedot

Yhtiöittäminen ja kuntasektori

Yhtiöittäminen ja kuntasektori Yhtiöittämisen henkilöstökysymykset - henkilöstön asema muutoksessa - työnantajalle tarjottava muutostuki - sovellettavat työehtosopimukset FCG Kuntalakimiesten neuvottelupäivät 9.6.2017 Hämeenlinna Neuvottelupäällikkö

Lisätiedot

Miten kuntasektorilla säästettiin henkilöstömenoissa 2016? Mitkä ovat säästötarpeet 2017?

Miten kuntasektorilla säästettiin henkilöstömenoissa 2016? Mitkä ovat säästötarpeet 2017? Miten kuntasektorilla säästettiin henkilöstömenoissa 2016? Mitkä ovat säästötarpeet 2017? KT:n tiedotustilaisuus 7.2.2017 Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen KT:n tiedustelu henkilöstösäästöistä Tiedustelussa

Lisätiedot

MUUTOSTUKI. Opas työnantajille

MUUTOSTUKI. Opas työnantajille MUUTOSTUKI Opas työnantajille Lukijalle KT tukee kunta-alaa sote- ja maakuntauudistuksessa, jonka osana yli 210 000 ihmistä siirtyy uuden työnantajan palvelukseen. Tukea saavat myös perustettavat maakunnat

Lisätiedot

Onnistunut henkilöstöjohtaminen maakuntauudistuksessa

Onnistunut henkilöstöjohtaminen maakuntauudistuksessa Onnistunut henkilöstöjohtaminen maakuntauudistuksessa Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelupäällikkö sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstövaikutusten ennakkoarviointi.pptx1

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. HEmukaisesti. Uusimaa

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. HEmukaisesti. Uusimaa Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli HEmukaisesti Uusimaa 1.6.2017 Lainvalmistelun tilanne Maakunta- ja sotejärjestämislaki on eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä Valinnanvapauslaki: hallituksen

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa

Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa - Maakuntauudistuksen henkilöstösiirrot Arvio maakuntiin ja Valtion lupa- ja valvontavirastoon siirtyvästä henkilöstöstä Arviot henkilöstömääristä ovat suuntaa-antavia.

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus

Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus 24.4.2017 Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Valmistelija Juha Jääskeläinen 2 Työryhmän tavoitteet ja tehtävä Henkilöstötyöryhmän

Lisätiedot

Soma-esivalmistelun henkilöstöfoorumi

Soma-esivalmistelun henkilöstöfoorumi Soma-esivalmistelun henkilöstöfoorumi 25.1.2017 Valmistelun rakenne Esivalmistelun ohjausorganisaatio Henkilöstöfoorumi Yhteiset valmisteluryhmät Sote-tiimi sote-muutosjohtaja & valmisteluryhmien pj:t

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus: Pirkanmaa2019 Henkilöstöinfot 4.4. ja , Hämeenkyrön kunta

Sote- ja maakuntauudistus: Pirkanmaa2019 Henkilöstöinfot 4.4. ja , Hämeenkyrön kunta Sote- ja maakuntauudistus: Pirkanmaa2019 Henkilöstöinfot 4.4. ja 11.2017, Hämeenkyrön kunta 13.4.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Pirkanmaa2019: yhteistoimintamenettelyn käynnistäminen 13.4.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallitusneuvos Pekka Järvinen Syyskuu 2016 5.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa

Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa Esitys ohjeistukseksi edustuksellista yhteistoiminnasta ja työsuojelun yhteistoiminnasta Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksessa 30.3.2017 Muutoksen johtoryhmän 3. kokous Henkilöstöryhmän pj Leena Kaunisto

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien huippukokous

Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien huippukokous Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien huippukokous 1.9.2017 M I K K E L I, K U L T T U U R I T A L O T E M P O H E N K I L Ö S T Ö N P U H E E N V U O R O A N N I PA N U L A - O N T T O - S U U R O N E N,

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon tehtävät 1.7./

Väliaikaishallinnon tehtävät 1.7./ Väliaikaishallinnon tehtävät 1.7./1.9.2017-31.12.2018 Vastaa maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelusta siihen saakka, kunnes maakuntavaltuusto on valittu ja sen asettama maakuntahallitus

Lisätiedot

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta 22.9.2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Lausuntoluonnoksen tarkoitus Tukea kuntia niiden valmistellessa omia lausuntojaan Antaa kunnille

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma 20.6.2016 Pentti Malinen Tuleva kolmitasoinen hallinto Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on työnjako kunnan, maakunnan

Lisätiedot

Maakunnan keskeiset tehtävät

Maakunnan keskeiset tehtävät Työ- ja elinkeinopalvelut Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt Maakuntien liitot Kunnat ja kuntien yhteistoiminta-alueet Maakunnan keskeiset tehtävät Pelastustoimi

Lisätiedot

MAKU, henkilöstötyöryhmän terveiset

MAKU, henkilöstötyöryhmän terveiset MAKU, henkilöstötyöryhmän terveiset Kimmo Puolitaival, ylijohtaja, Varsinais-Suomen ELY-keskus Henkilöstösiirrot valtiolta valmisteluryhmän puheenjohtaja Kimmo Puolitaival, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa Henkilöstökysymykset yhtiöittämisessä Toimitusjohtaja Vesa Laine 13.9.2017 Avaintyönantajat AVAINTA ry Monitoimialainen kasvava työnantajaedunvalvontajärjestö

Lisätiedot

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Kuntamarkkinat 15.9.2016 16.9.2016 1 2 Työ- ja elinkeinopalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto Maakunnan

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Työmarkkinakatsaus. Neuvottelupäällikkö Sari Ojanen

Työmarkkinakatsaus. Neuvottelupäällikkö Sari Ojanen Työmarkkinakatsaus Neuvottelupäällikkö Sari Ojanen Kilpailukykysopimus Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen kilpailukykysopimuksen tavoitteena on parantaa suomalaisen työn ja yritysten kilpailukykyä, lisätä

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO

1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014-2016 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet liitot sopivat työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 30.8.2013 työllisyys- ja kasvusopimusta koskevan neuvottelutuloksen

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä KUNNAT Paikallisen osallistumisen,

Lisätiedot

KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus

KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus 23.5.2017 @Jari_Parkkonen #PHliitto TILAISUUDEN AVAUS Lähde: Tilastokeskus,

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-27.1.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät 23.8.2016 Ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen 16.2.2017 Alueelliset nuorisotyöpäivät Mikä muuttuu julkisen hallinnon rakenteen muutoksen iso kuva Ministeriöt

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Ratkaisuja. kunnan terveyspalveluihin

Ratkaisuja. kunnan terveyspalveluihin Ratkaisuja kunnan terveyspalveluihin Valinnanvapaus parantaa kuntalaisten asemaa. Terveyspalvelut kuntalaisille Terveyspalveluiden tuotanto LPY korostaa kuntavaaleissa kansalaisten valinnanvapauden lisäämistä.

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi

Maakuntauudistus. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi Maakuntauudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi 12.9.2016 12.9.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Esiselvitys Henkilöstötyöryhmä

Esiselvitys Henkilöstötyöryhmä Esiselvitys Henkilöstötyöryhmä 29.5.2017 SOTEMAKU esiselvitysraportti Henkilöstötyön ryhmät: Henkilöstötyöryhmä, puheenjohtaja Kari Jokinen, Epshp Henkilöstösiirtojen alatyöryhmä, puheenjohtaja Raija Ranta,

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen pk-yrityksissä

Paikallinen sopiminen pk-yrityksissä Paikallinen sopiminen pk-yrityksissä Suomen Yrittäjät 24.8.2009 1 Kuuluuko yritys SY:n ohella työehtosopimuksen osapuolena olevaan työnantajaliittoon? Kyllä 9 Ei 8 Ei osaa sanoa 0 10 20 0 40 0 60 24.8.2009

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudessa maakuntarakenteessa Uusi hankintalaki vihdoin täällä seminaari Kuntatalo

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudessa maakuntarakenteessa Uusi hankintalaki vihdoin täällä seminaari Kuntatalo Sosiaali- ja terveyspalvelut uudessa maakuntarakenteessa Uusi hankintalaki vihdoin täällä seminaari Kuntatalo 24.1.2017 johtava lakimies Kirsi Mononen, Suomen Kuntaliitto Maakunnat 18 maakuntaa Valtuustot,

Lisätiedot

Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös

Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös Henkilöstön asema maakuntauudistuksen yhteydessä Maakuntauudistuksen projektiryhmän liikkeenluovutusta koskeva päätös 23.8.2016 Maakuntauudistuksen projektiryhmän päätös 23.8.2016 Säädetään erikseen siitä,

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELU VARSINAIS SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELU VARSINAIS SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELU VARSINAIS SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 3/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

SOTE, henkilöstötyöryhmän terveiset. Laura Saurama, VTT Henkilöstöpäällikkö Naantalin kaupunki

SOTE, henkilöstötyöryhmän terveiset. Laura Saurama, VTT Henkilöstöpäällikkö Naantalin kaupunki SOTE, henkilöstötyöryhmän terveiset Laura Saurama, VTT Henkilöstöpäällikkö Naantalin kaupunki Miten henkilöstöä kuullaan? Koska asioita selviää? Harmonisoidaanko palkkoja? Säilyvätkö henkilöstöetuudet?

Lisätiedot

AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN

AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN @Jari_Parkkonen #PHliitto v. 2.2 Valtakunnallinen valmistelutilanne: Esivalmistelun ohjeistamiskirje toukokuun

Lisätiedot

Palkkaryhmien tehtäväkohtaisten vähimmäispalkkojen tarkistaminen

Palkkaryhmien tehtäväkohtaisten vähimmäispalkkojen tarkistaminen 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2003 2004 (TS-03) ALLEKIRJOITUS 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella (TS-03) toteutetaan

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä TYÖEHTOSOPIMUS INFO Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä SISÄLTÖ: Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut

Lisätiedot

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi

Esivalmistelun henkilöstöfoorumi MUISTIO 7/2017 1 Esivalmistelun henkilöstöfoorumi Aika 29.09.2017 klo 14:10-16:00 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2, Helsinki, Maakuntasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 31 Kokouksen avaus 3 32

Lisätiedot

Henkilöstön siirtymistä koskevat valmistelutoimenpiteet 2017 ja aikataulu. Lisää tähän nimi ja päivämäärä

Henkilöstön siirtymistä koskevat valmistelutoimenpiteet 2017 ja aikataulu. Lisää tähän nimi ja päivämäärä Henkilöstön siirtymistä koskevat valmistelutoimenpiteet 2017 ja aikataulu Lisää tähän nimi ja päivämäärä Henkilöstön siirtymistä koskevat valmistelutoimenpiteet Toteutetaan yhteistyössä maakunta - henkilöstöä

Lisätiedot

KT YLEISKIRJEEN 1/2003 LIITE 1

KT YLEISKIRJEEN 1/2003 LIITE 1 KT YLEISKIRJEEN 1/2003 LIITE 1 13.11.2002 1 (5) KUNNALLISEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISTOIMENPITEITÄ VUOSINA 2003 2007 1 Lähtökohdat Sopijaosapuolet ovat todenneet vuonna 2000 virka- ja työehtosopimusneuvottelujen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

Kunta-alan työmarkkinakatsaus. Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen 23.8.2013

Kunta-alan työmarkkinakatsaus. Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen 23.8.2013 Kunta-alan työmarkkinakatsaus Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen 23.8.2013 KT Kuntatyönantajat KT Kuntatyönantajat on kunta-alan työnantajajärjestö. Se ajaa kuntien ja kuntayhtymien etuja työmarkkinoilla.

Lisätiedot

Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian?

Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? 20.5.2016 Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen De unga beslutsfattarnas toppmöte Ministeri Lauri Tarasti Alkuvaiheet Pääministeri Sipilän hallituksen

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Pertti Rajala

Maakuntauudistus. Pertti Rajala Maakuntauudistus Pertti Rajala 6.6.2016 Maakuntauudistus Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on selkeä työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä. Tulevaisuuden työnjaossa:

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Maakuntauudistuksen aikataulu Lainsäädäntö voimaan /maakuntien

Lisätiedot

Henkilöstökysymykset yhtiöittämistilanteessa

Henkilöstökysymykset yhtiöittämistilanteessa Henkilöstökysymykset yhtiöittämistilanteessa Kimmo Mikander 1 Eläkeasioiden selvittäminen kannattaa! Säilyvätkö työntekijöiden eläke-edut yhtiöittämistilanteessa? Entä liikkeenluovutuksessa (TSL 1:10)?

Lisätiedot

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Kuntamarkkinat 14. - 15.9.2016 Hallitusneuvos Pekka Järvinen 23.9.2016 1 Tässä esityksessä Aikataulu Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä

Lisätiedot

Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa

Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa 1 Maakuntauudistuksen henkilöstösiirrot 2 Arvio maakuntiin siirtyvästä henkilöstöstä valtion sisällä siirtyvästä henkilöstöstä: Valtion lupa- ja valvontavirastoon

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Tukipalvelut. Talous, omaisuus, vastuut ja velat. POPmaakunta. Jarkko Raatikainen (PPSHP, talousjohtaja) 20.2.

Maakuntauudistus. Tukipalvelut. Talous, omaisuus, vastuut ja velat. POPmaakunta. Jarkko Raatikainen (PPSHP, talousjohtaja) 20.2. Maakuntauudistus Tukipalvelut Talous, omaisuus, vastuut ja velat Jarkko Raatikainen (PPSHP, talousjohtaja) 20.2.2017 Maakuntaan siirtyvät organisaatiot Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri NordLab (liikelaitoskuntayhtymä)

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet

KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet Kunnallinen työmarkkinalaitos ja kunta-alan pääsopijajärjestöt ovat laatineet tämän yhteisen yleiskirjeen paikallisesta sopimisesta

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntajohtajakokous 24.3.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Ajankohtaista Valtakunnallisesti:

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 30.5.2017 Työ- ja elinkeino Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt

Lisätiedot

Akava ry. Yleisesitys

Akava ry. Yleisesitys Akava ry Yleisesitys Menestystä ja turvaa yhdessä Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö. Akavaan kuuluu 35 jäsenjärjestöä, joissa on lähes 600 000 jäsentä. Jäsenyys akavalaisessa jäsenjärjestössä

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekuva. Maakuntakonsernin johtaminen seminaari , Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina

Maakuntauudistuksen tilannekuva. Maakuntakonsernin johtaminen seminaari , Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina Maakuntauudistuksen tilannekuva Maakuntakonsernin johtaminen seminaari 6.6.2017, Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina 23.2. I-vaiheen HE eduskunnalle Sote- ja maakuntauudistuksen I- ja II-vaihe Rahoituslaki

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus

Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus Sinikka Salo Muutosjohtaja, STM Helsinki 26.8.2016 29.8.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut

Lisätiedot

Kunnallinen Yleinen Virka- ja Työehtosopimus (KVTES) Työajan pidentäminen 24 tuntia vuodessa

Kunnallinen Yleinen Virka- ja Työehtosopimus (KVTES) Työajan pidentäminen 24 tuntia vuodessa YTY-ryhmä 26 17.11.2016 Kunnanhallitus 388 29.11.2016 TYÖAIKA, LOMARAHA SEKÄ TYÖAIKAPANKKI YTYryhmä 17.11.2016 26 Kunnallinen Yleinen Virka- ja Työehtosopimus (KVTES) Kunta-alan pääsopijajärjestöt ja KT

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Pohjois-Savo, 23.10.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä

Lisätiedot

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa Mauno Vanhala, prof 04.04.2017 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa

Lisätiedot

Kunta on työnantaja. Kunnallinen työmarkkinalaitos ajaa kuntien ja kuntayhtymien etuja työnantajina

Kunta on työnantaja. Kunnallinen työmarkkinalaitos ajaa kuntien ja kuntayhtymien etuja työnantajina Kunta on työnantaja. Kunnallinen työmarkkinalaitos ajaa kuntien ja kuntayhtymien etuja työnantajina Kunnallinen henkilöstö 1970-2000 KUNTA-ALA KASVOI NOPEASTI 1970- JA 1980-LUVUILLA, JOLLOIN LISÄTTIIN

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Lapsen oikeuksien iltapäivä 8.11.2016 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 9.11.2016 1 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten

Lisätiedot

Sote ja yleislääkärit

Sote ja yleislääkärit Sote ja yleislääkärit Yleislääkäripäivät 26.-27.11.2015 Hilton Kalastajatorppa Helsinki Heikki Pärnänen, Lääkäriliitto Päätoimi'aja Eila Kujansuu Professori Mauno Vanhala Johtava lääkäri Erkki Lehtomäki

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari

Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari 25.10.2016 Hämeenlinnan Ylijohtaja Pekka Savolainen Hämeen ELY-keskus Valtiolta (ELY, AVI) maakuntaan siirtyviä tehtäviä Sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Siun soten kehys Omistajaohjaus

Siun soten kehys Omistajaohjaus Siun soten kehys 2018 Omistajaohjaus 10.10.2017 MAKSUSOSUUKSIEN PERUSTEET Perussopimuksen 24 ja 25 Järjestämis- ja tuottamisvastuun aiheuttamat nettokustannukset rahoitetaan jäsenkuntien suorittamalla

Lisätiedot

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti STM / VM linjaukset 26.5.2016 Maakunnan esivalmistelu 30.6.2017 asti 1 STM / VM viesti 26.5.2016 Esivalmistelu käyntiin kaikissa maakunnissa ennen kesälomakautta. Maakuntien liitot kutsuvat koolle esivalmistelun

Lisätiedot

Muistio. Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 3/2017

Muistio. Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 3/2017 Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 3/2017 Aika: ke 17.5.2017 klo 13 14.45 Paikka: Etelä-Pohjanmaan liitto, Maakuntasali (Kampusranta 9 C, Seinäjoki, Frami, 4. kerros) Osallistujat: Julkisalan

Lisätiedot

KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. 1 Raamisopimuksen toteuttaminen

KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. 1 Raamisopimuksen toteuttaminen KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Raamisopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella toteutetaan kunnallisen opetushenkilöstön

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä 10.10.2017 Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki)

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 9.5.2017 1 16.5.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa Vates säätiö 18.5.2017 Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Miksi uudistus tehdään? 18.5.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi Miksi uudistus? Hyvinvointi- ja

Lisätiedot

YT-menettely liikkeen luovutuksessa. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

YT-menettely liikkeen luovutuksessa. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä YT-menettely liikkeen luovutuksessa Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Liikkeenluovutus pähkinänkuoressa Liikkeenluovutus on työoikeuden alalle kehittynyt käsite, jolla on seuraava

Lisätiedot

Sote ja maakuntauudistus

Sote ja maakuntauudistus Sote ja maakuntauudistus Pohjois Pohjanmaa 13.1.2017 1 P P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Pohjois-Pohjanmaa 13.1.2017 P-P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Asiakkaan Asiakk v linnan linnan apaus on tulevaisuutta

Asiakkaan Asiakk v linnan linnan apaus on tulevaisuutta Asiakkaan valinnanvapaus on tulevaisuutta Terveyspalveluala Keskeiset terveydenhuollon osajärjestelmät, joissa yksityinen sektori mukana Lääkärikeskukset ja sairaalat, työterveyshuolto, hammashuolto, kuntoutus,

Lisätiedot

Sisällysluettelo YTK, :30, Pöytäkirja

Sisällysluettelo YTK, :30, Pöytäkirja Sisällysluettelo YTK, 18.8.2017 12:30, Pöytäkirja -1 Pöytäkirjan kansilehti (läsnäolijat)... 1 10 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 11 Työjärjestyksen hyväksyminen... 4 12 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos

Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos 27.6.2016 19.8.2016 Maakuntauudistuksen vaiheet TOIMIKAUSI ESIVALMISTELU VÄLIAIKAIS- HALLINTO KÄYNNISTYMINEN 30.6.2017 saakka

Lisätiedot

KIINTEISTÖPALVELUT RY. Ratkaisut eduksesi, työnantaja.

KIINTEISTÖPALVELUT RY. Ratkaisut eduksesi, työnantaja. KIINTEISTÖPALVELUT RY Ratkaisut eduksesi, työnantaja. Historiaa. Kiinteistöpalvelut ry Perustettu 2002 Perustajajärjestöt Kiinteistöpalvelualat KIPA ry Kiinteistötyönantajat KITA ry Suomen Kiinteistöpalveluyritykset

Lisätiedot

Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus?

Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus? Kilpailukykysopimus Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus? Neuvottelujen kaksi keskeisintä asiaa olivat: Vuosittaisen työajan pidentäminen keskimäärin 24 tunnilla ja Työehtosopimusten uudistaminen 12 kuukauden

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen jäsenkirje 6/2011

Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen jäsenkirje 6/2011 Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen jäsenkirje 6/2011 Sisältö 1. Uusi työehtosopimus - Palkankorotukset 1.4.2012 - Palkankorotukset 1.5.2013 2. Muuta ajankohtaista - Ensihoidon muutokset - Järjestäytymisessä

Lisätiedot

SOTE, henkilöstötyöryhmien terveiset. Katariina Similä, henkilöstöjohtaja, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri

SOTE, henkilöstötyöryhmien terveiset. Katariina Similä, henkilöstöjohtaja, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri SOTE, henkilöstötyöryhmien terveiset Katariina Similä, henkilöstöjohtaja, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Miten henkilöstöä kuullaan? Koska asioita selviää? Säilyvätkö henkilöstöetuudet? Harmonisoidaanko

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Etelä-Savo 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä (valtio,

Lisätiedot