KOHTI NÄYTTÖPERUSTAISTA YLIOPISTO JA TIEDEPOLITIIKKAA RUSEn ehdotukset ja näkemykset yliopistojen rahoitusmallin kehittämissuunnista

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOHTI NÄYTTÖPERUSTAISTA YLIOPISTO JA TIEDEPOLITIIKKAA RUSEn ehdotukset ja näkemykset yliopistojen rahoitusmallin kehittämissuunnista"

Transkriptio

1 KOHTI NÄYTTÖPERUSTAISTA YLIOPISTO JA TIEDEPOLITIIKKAA RUSEn ehdotukset ja näkemykset yliopistojen rahoitusmallin kehittämissuunnista OSMO KIVINEN JUHA HEDMAN RESEARCH UNIT FOR THE SOCIOLOGY OF EDUCATION University of Turku Finland

2 Rahoitusmallin kehittäminenkin on osa laajempaa evidencebased politiikkaa, jossa korostuvat mm. seuraavat periaatteet Yliopistojen perustehtävät ovat tieteellinen työ, korkein opetus ja ns. kolmas tehtävä, niiltä osin kuin se nivoutuu yliopistoissa harjoitettavaan tutkimukseen ja opetukseen. Etenkin perustutkimus ja korkein opetus (tieteellinen jatkokoulutus) ovat tehtäviä, joita ei tee mikään muu taho kuin yliopisto. Yliopisto-organisaatio ei ole itsetarkoitus. Se on väline, jonka tulee palvella perustehtäviä. Ekspansoituvan ja massoittuvan korkeakoulutuksen oloissa Suomi ja muut OECDmaat ovat kohtaamassa kohoavien koulutuskustannusten ja heikkenevien oppisaavutusten dilemman. Inkrementalistiset rahoituskeinot eivät riitä. Koulutuspolitiikka on kansallista, työ- ja koulutusmarkkinat globaaleja.

3 Maailmanmitassa menestyvän tutkimusyliopiston vuotuiset menot ovat arviolta1.5 Mrd $ (+ lääketiede 0.5 Mrd $). Helsingin yliopiston nykymenot lääketiede mukaanlukien n. 0.8 Mrd $. Suomen oloissa on realistista tavoitella ensin yhtä maailmanluokan yliopistoa. Evidenssipohjalta Helsingin yliopisto on vakavasti otettava kandidaatti kärkeen, mutta lisäpanoksia tarvitaan tuplaten, jos kärkeen halutaan. Uuden alan/tahon etabloituminen tiedeyhteisössä ottaa minimissäänkin 20 vuotta. Tieteen huiput seuloutuvat esiin vuodessa Perustutkimukseen nojaava innovaatioprosessi vie neljännesvuosisadan. Suurillakaan kertasatsauksilla ei vielä kovin pitkälle edetä.

4 Muistioon kirjattuja periaatteita: Tutkimuksen ja opetuksen laadun parantaminen, vaikuttavuuden ja tuottavuuden lisääminen. Tuloksille painoarvo, profiloituminen, painoaloja vahvistetaan tarkoituksena turvata menestyminen kovenevassa kv. kilpailussa. Yliopistoille oikeudenmukainen kohtelu. Kv. yliopistorankingien noteerauksista, evaluoinneista ja tausta-aineistoista syytä ottaa kaikki hyöty irti. Rankingeista ratingeihin RUSEn ehdottamalla tavalla. Mallia esimerkiksi Thaimaasta (TRF- Assesment of Academic Disciplines) ja Malesiasta (SETARA - Rating System for Malaysian Higher Education Institutions). Evidence-based politiikkaa on viisainta tehdä tieteenaloittain tutkimuksen ja opetuksen tuloksellisuusanalyysien tulokset huomioonottaen.

5 KOLME ERI TAPAA ARVIOIDA YLIOPISTOJA A) Tuloksellisuusanalyysit a la Kivinen et. al. - tutkimuksen ja opetuksen tuloksellisuus - yliopistojen tieteenaloittainen rating-luokitus - faktoja näyttöperustaisen yliopistopolitiikan tarpeisiin tulos-panos suhteet RAHOITUS PANOKSET TULOKSET C) Rankingmetriikka a la ARWU, QS, HEEACT - statusnoteeraukset mainemarkkinoille - vertailuindikaattorit tulos-kustannus tulos-vaihtoehtoiskustannus suhteet B) Kustannuslaskenta a la Neittaanmäki et. al. - kustannusarviot toiminnan budjetointiin

6 RATING-JÄRJESTELMÄ Opetus + III Rating A Rating A ++ I Tutkimus Rating A 0 Rating A + Tutkimus + IV II Opetus

7 TULOKSELLISUUS-LUOKITUKSET JA NÄKYVYYS KV. RANKINGEISSA

8 TULOKSELLISUUSANALYYSIN TULOKSET JA PANOKSET TUTKIMUS OPETUS Panokset - Professorityövuodet - Ulkop. tutk.rahoitus (pl. SA) Panokset - Professorityövuodet - Muu opetustyö Tulokset -Ref. kv. artikkelit -Tohtorin tutkinnot -Suomen Akatemian rahoitus Tulokset -Tohtorin tutkinnot -Ylemmät tutkinnot

9 TÄSMENNYKSET - 9 tieteenalaa (disciplines) -16 yliopistoa - 66 yliopistoyksikköä - 5 vuotisjakso ( ) (

10 A III OPETUS + I A ++ TaY KY OY HY TUTKIMUS TY TUTKIMUS + A0 IV OPETUS II A + Lääketieteen viiden yksikön tuloksellisuus tutkimuksessa ja opetuksessa

11 A III OPETUS + LTY I A ++ VY JY TUTKIMUS TaY SHH OY HKKK ÅA TUTKIMUS + TuKKK A0 IV OPETUS II A + Kauppatieteen yhdeksän yksikön tuloksellisuus tutkimuksessa ja opetuksessa

12 A III OPETUS + JY I A ++ OY HY TUTKIMUS ÅA VY TaY TUTKIMUS + JoY TY A0 IV OPETUS II A + Humanististen tieteiden kahdeksan yksikön tuloksellisuus tutkimuksessa ja opetuksessa

13 SA-RAHOITUS TULOS SA-RAHOITUS PANOS Lääketieteen viiden yksikön tuloksellisuus tutkimuksessa ja opetuksessa

14 SA-RAHOITUS TULOS SA-RAHOITUS PANOS Humanististen tieteiden kahdeksan yksikön tuloksellisuus tutkimuksessa ja opetuksessa

15 SA-RAHOITUS TULOS SA-RAHOITUS PANOS Kauppatieteen yhdeksän yksikön tuloksellisuus tutkimuksessa ja opetuksessa

16 Specification of the Supra-National model: case Europe - 6 fields universities university units - 15 European countries notified by either ARWU FIELD 2009, QS-THES 2009 BY SUBJECTS or HEEACT FIELD 2009 Kivinen & Hedman

17 Preliminary outlines for evidence-based university & science policy Productivity and scientific impact of research of 15 European countries by their ranking-notified university units in 2009 in the field of clinical medicine. Kivinen & Hedman

18 FINLAND SWEDEN Preliminary outlines for evidence-based university & science policy Productivity and scientific impact of research of 15 European countries by their ranking-notified university units in 2009 in the field of clinical medicine. Kivinen & Hedman

Kohti näyttöperustaista yliopisto- ja tiedepolitiikkaa RUSEn ehdotukset ja näkemykset yliopistojen rahoitusmallin kehittämissuunnista

Kohti näyttöperustaista yliopisto- ja tiedepolitiikkaa RUSEn ehdotukset ja näkemykset yliopistojen rahoitusmallin kehittämissuunnista Kohti näyttöperustaista yliopisto- ja tiedepolitiikkaa RUSEn ehdotukset ja näkemykset yliopistojen rahoitusmallin kehittämissuunnista Yliopistolain 2 lähtökohtana keskitymme seuraavassa siihen, miten yliopistot

Lisätiedot

Tutkimuksen ja opetuksen tuloksellisuus kauppatieteessä- turkulaiskeskustelua

Tutkimuksen ja opetuksen tuloksellisuus kauppatieteessä- turkulaiskeskustelua 1 Julkaistu ewertissä 26.01.2011 Tutkimuksen ja opetuksen tuloksellisuus kauppatieteessä- turkulaiskeskustelua Osmo Kivinen ja Juha Hedman Julkaisimme äskettäin tuoreimman tuloksellisuusanalyysimme Kohti

Lisätiedot

KOHTI PARASTA A- LUOKKAA

KOHTI PARASTA A- LUOKKAA KOHTI PARASTA A- LUOKKAA TUTKIMUKSEN JA OPETUKSEN TULOKSELLISUUS SUOMALAISYLIOPISTOISSA Osmo Kivinen, Juha Hedman ja Kaisa Peltoniemi Koulutussosiologian tutkimuskeskus, RUSE Turun yliopisto, Turku 2010

Lisätiedot

N:o 794 LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA

N:o 794 LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA 2220 Liite LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA Koulutusyksiköiden nimien lyhenteet: HKKK HY HY (SSKH) JoY JY KY KuvA LTY LY

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet Suomen Akatemia 24.1.14 : Humanistiset tieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä sekä rahoituksesta www.aka.fi/tieteentila Suomen Akatemia 24.1.14 Sisällysluettelo -hanke...

Lisätiedot

TIETEELLISEN TOIMINNAN TULOKSELLISUUS SUOMESSA 2002 2006

TIETEELLISEN TOIMINNAN TULOKSELLISUUS SUOMESSA 2002 2006 TIETEELLISEN TOIMINNAN TULOKSELLISUUS SUOMESSA 2002 2006 Osmo Kivinen, Juha Hedman & Kaisa Peltoniemi Koulutussosiologian tutkimuskeskus, RUSE Turun yliopisto, Turku 2008 ISBN: 978-951-29-3598-7 Sisällys

Lisätiedot

Julkisuuskuva ja sen kehittäminen. Anu Mustonen

Julkisuuskuva ja sen kehittäminen. Anu Mustonen Julkisuuskuva ja sen kehittäminen Anu Mustonen Perusviestit: saavutuksia maan suosituimpia yliopistoja valtakunnallisin opiskelijarekrytoinniltaan Shanghain listalla tuottavin yliopisto (VATT 2007) tuloksellisin

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Pohjois-Savon maakuntaseminaari 21.9.2012 Itä-Suomen yliopisto monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto MISSIO Itä-Suomen

Lisätiedot

Yliopistot tekevät perustutkimusta ja. Vai miten se nyt olikaan? Rehtori Anneli Pirttilä Saimaan ammattikorkeakoulu 06.10.2010

Yliopistot tekevät perustutkimusta ja. Vai miten se nyt olikaan? Rehtori Anneli Pirttilä Saimaan ammattikorkeakoulu 06.10.2010 Yliopistot tekevät perustutkimusta ja ammattikorkeakoulut soveltavaa Vai miten se nyt olikaan? Rehtori Anneli Pirttilä Saimaan ammattikorkeakoulu 06.10.2010 Ammattikorkeakoulujen t&k-menot 2008 LAUREA

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön 1 Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön Sisällys: Kuvio 1a: Tikauden tuloksen osuus kokonaistuotoista Kuvio 1b: Tilikauden tuloksen osuus

Lisätiedot

LIITE 5. Pisteet. YLIOPISTOVERTAILU - Yritysnäkökulma 1,6 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2. Vuosi. Pisteet 1,6 1,4. Oikeus tieteellinen 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2

LIITE 5. Pisteet. YLIOPISTOVERTAILU - Yritysnäkökulma 1,6 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2. Vuosi. Pisteet 1,6 1,4. Oikeus tieteellinen 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 LIITE 5,6,4,,8,6,4, HY Teologinen Humanis tinen Oikeus tieteellinen Y hteis kuntatieteellinen Ps y kologia Kas v atus tieteellinen Maatalous - mets ätieteellinen Lääketieteellinen Hammas lääketieteellinen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta /2012 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta /2012 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012 421/2012 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2016 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2016 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön Asemointitilastot 2016; Yhteinen osio katsaus talouteen ja henkilöstöön 1 Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2016 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön Sisällys: Kuvio 1a: Tilikauden

Lisätiedot

Suomen ja korkeatasoisen tutkimuksen kohtalonyhteys. Raimo Sepponen, prof. Elektroniikan laitos Sähkötekniikan korkeakoulu Aalto yliopisto

Suomen ja korkeatasoisen tutkimuksen kohtalonyhteys. Raimo Sepponen, prof. Elektroniikan laitos Sähkötekniikan korkeakoulu Aalto yliopisto Suomen ja korkeatasoisen tutkimuksen kohtalonyhteys Raimo Sepponen, prof. Elektroniikan laitos Sähkötekniikan korkeakoulu Aalto yliopisto Nordic Innovation Monitor 2009 There is probably no historical

Lisätiedot

LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA

LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA VNA yliopistojen tutkinnoista (794/2004) LUONNOS 16.9.2013 Liite LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA Koulutusyksiköiden nimien

Lisätiedot

Tieteen avoimuus, JY, Suomi, Ruotsi, Norja. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Tieteen avoimuus, JY, Suomi, Ruotsi, Norja. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Tieteen avoimuus, JY, Suomi, Ruotsi, Norja Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Tieteen avoimuus? Miten tieteen avoimuutta voi mitata? - artikkelit Open Access -lehdissä -

Lisätiedot

Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Julkaisufoorumi ja Open Access Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Esityksen rakenne Julkaisufoorumi-hankkeesta Open Access käsitteenä Julkaisufoorumin lehdet ja Open Access

Lisätiedot

Kovissa tieteissä maailman kärkeen yltävä pohjoismainen ja itä-aasialainen yliopistotutkimus ja sen tuloksellisuus

Kovissa tieteissä maailman kärkeen yltävä pohjoismainen ja itä-aasialainen yliopistotutkimus ja sen tuloksellisuus 156 HALLINNON TUTKIMUS 2/2013 Kovissa tieteissä maailman kärkeen yltävä pohjoismainen ja itä-aasialainen yliopistotutkimus ja sen tuloksellisuus Osmo Kivinen, Juha Hedman & Päivi Kaipainen JOHDANTO Yliopistorankingeista

Lisätiedot

KOULUTUSALOJEN % -OSUUKSIA KOULUTUSALOISTA YHTEENSÄ 2001

KOULUTUSALOJEN % -OSUUKSIA KOULUTUSALOISTA YHTEENSÄ 2001 KOULUTUSALAT KOULUTUSALOJEN % -OSUUKSIA KOULUTUSALOISTA YHTEENSÄ 2001 Uudet Kaikki Alemmat Ylemmät Lis. Tri Muut tutkinnot Opettajat Muu Yhteensä lkm 20 651 162 785 2 461 11 581 695 1 203 734 7 559 20

Lisätiedot

Yliopistotutkimuksen tieteellinen vaikuttavuus ja tuottavuus päätieteenaloittain 2010-luvun alussa

Yliopistotutkimuksen tieteellinen vaikuttavuus ja tuottavuus päätieteenaloittain 2010-luvun alussa LIITE 4 Yliopistotutkimuksen tieteellinen vaikuttavuus ja tuottavuus päätieteenaloittain 2-luvun alussa Johdanto Tähän liitteeseen on koottu tiedot tutkimuksen vaikuttavuudesta ja tuottavuudesta 2- luvun

Lisätiedot

Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa

Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) KOTA seminaari 1.9.2015 Åbo Akademi Esityksen sisältö 1. Julkaisufoorumin esittely 2. Luokituksen käyttö rahoitusmallissa

Lisätiedot

Tutkimuksen huippulaatu menestystekijänä

Tutkimuksen huippulaatu menestystekijänä Tutkimuksen huippulaatu menestystekijänä Rehtori Aino Sallinen Elinkeinoelämän keskusliiton EK-päivä Mistä eväät uuteen nousuun Jyväskylä 31.3.2009 Perusteesit Globaalitalouden kehitys johtaa tiedon intressin

Lisätiedot

Yliopistotutkimuksen elvytystoimet

Yliopistotutkimuksen elvytystoimet Yliopistotutkimuksen elvytystoimet Kari Raivio Kansleri (emeritus), Helsingin yliopisto STS/STA seminaari 13.2.2014 Ovatko elvytystoimet tarpeen? Suomen tieteen kansainvälinen arvostus heikkenee Suomen

Lisätiedot

Yliopistojen rankinglistat

Yliopistojen rankinglistat Yliopistojen rankinglistat - bibliometrian näkökulmasta SYN bibliometriikkakoulutus 12.3.2012 Irma Pasanen - esityksen runko pohjautuu Antti Saariston keväällä 2011 Aallon laatuväelle pitämään yliopistojen

Lisätiedot

Sitaatioindeksityöryhmän raportti Yliopistojen tutkimusvararehtoreiden ja opetusja kulttuuriministeriön tapaaminen 29.10.

Sitaatioindeksityöryhmän raportti Yliopistojen tutkimusvararehtoreiden ja opetusja kulttuuriministeriön tapaaminen 29.10. Sitaatioindeksityöryhmän raportti Yliopistojen tutkimusvararehtoreiden ja opetusja kulttuuriministeriön tapaaminen 29.10. 2010, Helsinki Opetusneuvos Olli Poropudas Tieteenalaluokitus Lausunnot ehdotuksesta

Lisätiedot

koulutuksesta kuvaajia

koulutuksesta kuvaajia 3 25 2 15 1 5 22. Teknillisten korkeakoulujen ja tiedekuntien opiskelijamäärät opettajaa kohti (1981, 199 ja 2) Lähde: Opetusministeriön KOTA-tietokanta. TKK TTKK LTKK OY ÅA Perus- ja jatko-opiskelija/opetuksen

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuuden tilastoja Anni Kallio

Erasmus-liikkuvuuden tilastoja Anni Kallio Erasmus-liikkuvuuden tilastoja 28-9 3.2.21 Anni Kallio Persons Erasmus-liikkuvuus 7/8 ja 8/9 Outgoing from Finland 7/8 and 8/9 4 35 3436 3265 3 25 2 15 1 5 687 112 975 177 435 656 27-8 28-9 SMS SMP STA

Lisätiedot

Kilpailtu raha ja tieteen taso. Jarmo Laine 12. toukokuuta 2011

Kilpailtu raha ja tieteen taso. Jarmo Laine 12. toukokuuta 2011 Kilpailtu raha ja tieteen taso Jarmo Laine 12. toukokuuta 2011 Tieteen maantiedettä Maailman t&k investoinneista 80% käytetään 10 maassa (USA, Japani, Kiina, Saksa, Ranska, Etelä-Korea, Iso-Britannia,

Lisätiedot

Korkeakoulujen tuottamat tiedot kv-rankingeihin

Korkeakoulujen tuottamat tiedot kv-rankingeihin Korkeakoulujen tuottamat tiedot kv-rankingeihin Korkeakoulujen Laura Himanen, asiantuntija Tutkimuksen kehittämispalvelut Tampereen teknillinen yliopisto TUHA-Tab: Tutkimuksen arviointien kehittäminen

Lisätiedot

LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NI- MISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORIT- TAA

LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NI- MISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORIT- TAA 1039/2013 5 LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NI- MISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORIT- TAA Yliopistojen nimien lyhenteet: AYO Aalto-yliopisto Helsingin yliopisto (SSKH)

Lisätiedot

Näkökulmia tutkimusaineistojen avoimuuteen: tehokkuus, toistettavuus ja vaikuttavuus

Näkökulmia tutkimusaineistojen avoimuuteen: tehokkuus, toistettavuus ja vaikuttavuus Näkökulmia tutkimusaineistojen avoimuuteen: tehokkuus, toistettavuus ja vaikuttavuus Juha Haataja Etiikan päivä 9.3.2016 Avoimuus etenee kansainvälisesti Hyötyjä - Tieteellinen toimintamalli edistyy -

Lisätiedot

JULKAISUT VAIKUTTAMISEN VÄLINEENÄ

JULKAISUT VAIKUTTAMISEN VÄLINEENÄ JULKAISUT VAIKUTTAMISEN VÄLINEENÄ Artikkelit avoimiksi - teemana rinnakkaistallentaminen Jyväskylän yliopisto 3.2.2011 Pirjo Sutela Teknologian tutkimuskeskus VTT 2 HS 28.12.2010 3 TIETEELLISEN JULKAISEMISEN

Lisätiedot

Mitä eri tutkimusmetodeilla tuotetusta tiedosta voidaan päätellä? Juha Pekkanen, prof Hjelt Instituutti, HY Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos

Mitä eri tutkimusmetodeilla tuotetusta tiedosta voidaan päätellä? Juha Pekkanen, prof Hjelt Instituutti, HY Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Mitä eri tutkimusmetodeilla tuotetusta tiedosta voidaan päätellä? Juha Pekkanen, prof Hjelt Instituutti, HY Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Päätöksentekoa tukevien tutkimusten tavoitteita kullakin oma

Lisätiedot

Tieteen tila 2014 Havainnot ja suositukset

Tieteen tila 2014 Havainnot ja suositukset Tieteen tila 2014 Havainnot ja suositukset Heikki Mannila 24.10.2014 1 Sisältö Tavoitteet Aineistot ja huomautuksia niihin Havaintoja Suositukset 2 Tavoitteet Materiaalia, joka tukee yliopistojen ja tutkimuslaitosten

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

www.skr.fi www.saatiopalvelu.fi T&K menot (www.research.fi) 2006 yht. 5761 milj. euroa yritykset 4108 milj. julk. sektori 574 milj. korkeakoulusektori (ml. AMK:t) 1079 milj. T&K menot valtion talousarviossa

Lisätiedot

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku Kansainvälistymisen haasteet Marja-Liisa Niemi 25.11.2010 TerveysNet, Turku Tausta ja tavoitteet Hallitusohjelma "Korkeakoulutuksen kansainvälistymiselle luodaan kansallinen strategia, jolla opiskelijoiden,

Lisätiedot

Bibliometriikka Suomessa 1970-luvulta 2010-luvulle. Maria Forsman VTT Bibliometriikka- seminaari OKM, SYN, HULib, CSC

Bibliometriikka Suomessa 1970-luvulta 2010-luvulle. Maria Forsman VTT Bibliometriikka- seminaari OKM, SYN, HULib, CSC Bibliometriikka Suomessa 1970-luvulta 2010-luvulle Maria Forsman VTT Bibliometriikka- seminaari 16.12.2016 OKM, SYN, HULib, CSC Bibliometriikka eri näkökulmista Akateeminen tutkimus Informaatiotutkimus,

Lisätiedot

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Liite 1 1 (10) Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautuminen Tampereen yliopistossa koulutusaloittain ja nimikkeittäin tiedekunnille

Lisätiedot

Heikki Mannila Suomen Akatemia SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN TILA 2016

Heikki Mannila Suomen Akatemia SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN TILA 2016 Heikki Mannila Suomen Akatemia 14.3.2017 1 Tieteen tila selvitysten tavoitteet ja aineistot Tuottaa materiaalia, joka Tukee yliopistojen ja tutkimuslaitosten omaa kehitystyötä Vahvistaa tiedepolitiikan

Lisätiedot

Sisältö. Yliopistoista valmistuneiden alueellinen sijoittuminen. Aineisto. Lähtökohdat tutkimukselle

Sisältö. Yliopistoista valmistuneiden alueellinen sijoittuminen. Aineisto. Lähtökohdat tutkimukselle Sisältö Yliopistoista valmistuneiden alueellinen sijoittuminen Heli Kurikka Tutkija 1. Taustaa 2. Yliopistojen ryhmittely 3. Valmistuneiden alueellisen sijoittumisen piirteitä eri yliopistoista eri aloilta

Lisätiedot

Rationaalisen lääkehoidon tutkimuksen edellytykset

Rationaalisen lääkehoidon tutkimuksen edellytykset Rationaalisen lääkehoidon tutkimusseminaari 22.11.2017 Rationaalisen lääkehoidon tutkimuksen edellytykset Heikki Ruskoaho hallituksen pj 1 2 3 Publication profile of Finland and 12 comparison countries

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista

Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista LUONNOS 25.5.2004 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä kesäkuuta 1997 annetun yliopistolain

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Luonnontieteet

Tieteen tila 2014: Luonnontieteet Suomen Akatemia 24.1.214 : Luonnontieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä, rahoituksesta ja bibliometrisin menetelmin mitatusta tieteellisestä vaikuttavuudesta www.aka.fi/tieteentila

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Yhteiskuntatieteet

Tieteen tila 2014: Yhteiskuntatieteet Suomen Akatemia 24.1.214 : Yhteiskuntatieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä, rahoituksesta ja bibliometrisin menetelmin mitatusta tieteellisestä vaikuttavuudesta www.aka.fi/tieteentila

Lisätiedot

Julkaisut ja tutkimuksen arviointi - katsaus OKM:n vireillä oleviin hankkeisiin

Julkaisut ja tutkimuksen arviointi - katsaus OKM:n vireillä oleviin hankkeisiin Julkaisut ja tutkimuksen arviointi - katsaus OKM:n vireillä oleviin hankkeisiin Tutkijat, kirjastot ja tutkimuksen arviointi -seminaari 9.11.2011, Helsinki Opetusneuvos Olli Poropudas Tiedepolitiikan tavoitteet

Lisätiedot

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa 23.7.2015 1/12 Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautumista tieteenalayksiköiden ja koulutusalojen kesken. Ensimmäinen taulukko

Lisätiedot

JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ. Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj

JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ. Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj LAATU TIETEESSÄ tiedeyhteisö: yliopistot, tutkimuslaitokset, tieteelliset

Lisätiedot

Julkaisufoorumi tutkimustoiminnan laadun kannustajana

Julkaisufoorumi tutkimustoiminnan laadun kannustajana Julkaisufoorumi tutkimustoiminnan laadun kannustajana Rehtori Matti Manninen Yliopistojen rahoitusmalli uudistuu oletteko valmiit? OKM:n, TSV:n ja UNIFI:n seminaari Helsinki 17.2.2014 Tausta Julkaisut

Lisätiedot

Yliopistolaitos tänään ja huomenna

Yliopistolaitos tänään ja huomenna Yliopistolaitos tänään ja huomenna Hallintopäälliköiden neuvottelupäivät 2011 Levi 12.8.2011 Arvo Jäppinen Lapin korkeakoulukonsernin strategiaryhmän puheenjohtaja Yliopistolain yliopisto Yliopistoista

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen päivät TYÖRYHMÄ 3: SUOMALAISEN KORKEAKOULU- JA TIEDEPOLITIIKAN TILA

Korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen päivät TYÖRYHMÄ 3: SUOMALAISEN KORKEAKOULU- JA TIEDEPOLITIIKAN TILA Korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen päivät 22.-23.4.2013 TYÖRYHMÄ 3: SUOMALAISEN KORKEAKOULU- JA TIEDEPOLITIIKAN TILA Tiistai 23.4.2013 klo 12.00-13.45 OHJELMA Markku Mattila: Perustutkimuksen asema

Lisätiedot

Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa

Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa Anu Nuutinen Johtava tiedeasiantuntija 11.3.2013 Johdon tuki -yksikkö 1 Miksi, mihin ja miten Akatemia käyttää bibliometrisiä indikaattoreita? Akatemian

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista. Annettu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2004

Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista. Annettu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2004 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista Annettu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2004 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä kesäkuuta

Lisätiedot

Tutkimuksen tuottavuuden kehitys Suomen yliopistoissa

Tutkimuksen tuottavuuden kehitys Suomen yliopistoissa Tutkimuksen tuottavuuden kehitys Suomen yliopistoissa Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen Opetusministeriö, Helsinki tutkimusjohtaja: Erkki Kaukonen vastuulliset tutkijat:

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1039/2013 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1039/2013 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1039/2013 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 19

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista Annettu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2004 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä kesäkuuta

Lisätiedot

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan Johdatus julkaisufoorumin toimintaan Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) Metodifestivaali 2015 19.8.2015 Tampereen yliopisto Esityksen sisältö 1. Julkaisufoorumi-luokitus 2. Luokituksen käyttö rahoitusmallissa

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Bio- ja ympäristötieteet

Tieteen tila 2014: Bio- ja ympäristötieteet Suomen Akatemia 24.1.214 Tieteen tila 214: Bio- ja ympäristötieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä, rahoituksesta ja bibliometrisin menetelmin mitatusta tieteellisestä vaikuttavuudesta

Lisätiedot

Paneeli 7 biotieteet II

Paneeli 7 biotieteet II Paneeli 7 biotieteet II Tieteenalat: Web of Science luokat: ANDROLOGY (SCI) BIOCHEMICAL RESEARCH METHODS (SCI) BIOCHEMISTRY & MOLECULAR BIOLOGY (SCI) CELL BIOLOGY (SCI) DEVELOPMENTAL BIOLOGY (SCI) GENETICS

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Tekniikka

Tieteen tila 2014: Tekniikka Suomen Akatemia 28.1.214 Tieteen tila 214: Tekniikka Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä, rahoituksesta ja bibliometrisin menetelmin mitatusta tieteellisestä vaikuttavuudesta

Lisätiedot

Opiskelijapalautteen mahdollisuudet koulutuksen laadun kehittämisessä. 17.2.2014 Olli Silvén, Kandipalaute -työryhmä

Opiskelijapalautteen mahdollisuudet koulutuksen laadun kehittämisessä. 17.2.2014 Olli Silvén, Kandipalaute -työryhmä Opiskelijapalautteen mahdollisuudet koulutuksen laadun kehittämisessä 17.2.2014 Olli Silvén, Kandipalaute -työryhmä Kandipalaute: mitä se on? Suomalainen opiskelijapalautekysely CHE Quest:in pohjalta Varsinaisia

Lisätiedot

Korkeakoulujen profiloituminen ja vahvuusalueet ICT:n tutkimuksessa ja ICT:n soveltamisessa

Korkeakoulujen profiloituminen ja vahvuusalueet ICT:n tutkimuksessa ja ICT:n soveltamisessa Korkeakoulujen profiloituminen ja vahvuusalueet ICT:n tutkimuksessa ja ICT:n soveltamisessa Taustaa ja huomioita yliopistojen vastauksista Heikki Mannila 15.10.2014 1 OKM-ICT: Mistä on kyse ja mitä halutaan

Lisätiedot

UNIFIN SELVITYKSET KOOSTE

UNIFIN SELVITYKSET KOOSTE UNIFIN SELVITYKSET KOOSTE TUTKIMUS, PROFILOITUMINEN JA NOUSEVAT ALAT 18.5.2016 Humanistinen ala Jussi Nuorteva 16.12.2015 Tavoitteena lisätä digitalisaation hyödyntämistä ja tutkimuksen infrastruktuurien

Lisätiedot

Kansainvälisissä yliopistorankingeissa

Kansainvälisissä yliopistorankingeissa 7 Osmo Kivinen & Juha Hedman Kansainvälisissä yliopistorankingeissa ja kärkitutkimuksessa menestyminen ei-englanninkielisten maiden erityistarkastelu Keskustelu yliopistojen sijoittumisesta kansainvälisissä

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Tutkimuksen johtaminen ja asemoituminen korkeakouluissa Opetusneuvos Petteri Kauppinen

Tutkimuksen johtaminen ja asemoituminen korkeakouluissa Opetusneuvos Petteri Kauppinen Tutkimuksen johtaminen ja asemoituminen korkeakouluissa 2.2.2017 Opetusneuvos Petteri Kauppinen Yliopistolain arvioinnin tuloksia Käynnisti merkittävän johtamisen rakenne- ja kulttuurimuutoksen Antaa vapausasteita

Lisätiedot

Yliopistojen kandipalaute

Yliopistojen kandipalaute Yliopistojen kandipalaute Helena Rasku-Puttonen Korkeakoulujen KOTA-seminaari 17.9.2014 Taustaa Opiskelijoiden aloitteesta v. 2008; useita työryhmiä Palautekyselyiden kartoitus: Opiskelijoiden osallistaminen

Lisätiedot

1. Laitoksen tutkimusstrategia: mitä painotetaan (luettelo, ei yli viisi eri asiaa)

1. Laitoksen tutkimusstrategia: mitä painotetaan (luettelo, ei yli viisi eri asiaa) Tutkimuksen laadunvarmistus laitostasolla: Itsearviointi Tutkimuksen laadunvarmistukseen ja laadun arviointiin liittyvä kysely on tarkoitettu vastattavaksi perusyksiköittäin (laitokset, osastot / laboratoriot,

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Valtioneuvoston asetus. liikunta-asetuksen muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2009

SISÄLLYS. N:o Valtioneuvoston asetus. liikunta-asetuksen muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2009 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1135 1140 SISÄLLYS N:o Sivu 1135 Valtioneuvostonasetusliikunta-asetuksenmuuttamisesta... 5465 1136 Valtioneuvoston asetus

Lisätiedot

Tutkimuseettisen ohjeen tiedepoliittinen merkitys. Ylijohtaja Tapio Kosunen Tieteiden talo,

Tutkimuseettisen ohjeen tiedepoliittinen merkitys. Ylijohtaja Tapio Kosunen Tieteiden talo, Tutkimuseettisen ohjeen tiedepoliittinen merkitys Ylijohtaja Tapio Kosunen Tieteiden talo, 4.5.2017 The European Code of Conduct for Research Integrity Komissaari Moedas 24.3.2017: The Commission s recent

Lisätiedot

Yliopistotutkimuksen rakenteista ja muutosprosesseista. ETL-seminaari 12.5.2011 Miten turvataan tutkimuksen perusta? Erkki Kaukonen, TaSTI

Yliopistotutkimuksen rakenteista ja muutosprosesseista. ETL-seminaari 12.5.2011 Miten turvataan tutkimuksen perusta? Erkki Kaukonen, TaSTI Yliopistotutkimuksen rakenteista ja muutosprosesseista ETL-seminaari 12.5.2011 Miten turvataan tutkimuksen perusta? Erkki Kaukonen, TaSTI Yliopistojen ja tieteen kasvuun ja kehitykseen vaikuttaneet politiikat

Lisätiedot

KATSAUS YLIOPISTOJEN TALOUTEEN JA HENKILÖSTÖÖN

KATSAUS YLIOPISTOJEN TALOUTEEN JA HENKILÖSTÖÖN LIITE 2 KATSAUS YLIOPISTOJEN TALOUTEEN JA HENKILÖSTÖÖN Yliopistojen taloutta on tarkasteltu aikajaksolla 2011 2013 kannattavuutta, maksuvalmiutta ja vakavaraisuutta kuvaavien tunnuslukujen avulla. Lisäinformaatiota

Lisätiedot

AVAIN TAVOITTEELLISEEN VERKOSTOITUMISEEN

AVAIN TAVOITTEELLISEEN VERKOSTOITUMISEEN AVAIN TAVOITTEELLISEEN VERKOSTOITUMISEEN Kuopio 27.9.2013 Sirpa Virta Professori, turvallisuushallinto Avain: yhteisen intressin / tavoitteen olemassaolo ja tunnistaminen III kansallisen turvallisuustutkimuksen

Lisätiedot

Englannin kieli ja sen testaus Suomen korkeakouluissa

Englannin kieli ja sen testaus Suomen korkeakouluissa Englannin kieli ja sen testaus Suomen korkeakouluissa Seminaari 17.11.2010 Fulbright Center Anu Virkkunen-Fullenwider Helsingin yliopiston kielikeskus anu.virkkunen@helsinki.fi Esityksen sisältö - Ensin

Lisätiedot

perustamishankkeeseen ja päämajan sijoittamiseen Suomeen

perustamishankkeeseen ja päämajan sijoittamiseen Suomeen Ilmatieteen laitoksen ACTRISeurooppalaisen tutkimusinfrastruktuurin perustamishankkeeseen ja päämajan sijoittamiseen Suomeen Asiantuntijakuuleminen Liikenne- ja viestintävaliokunta 23.5.2017 FT Sanna Sorvari

Lisätiedot

Julkaisukäytännöt eri tieteenaloilla Hanna-Mari Puuska & Marita Miettinen (Opm julkaisuja 2008:33)

Julkaisukäytännöt eri tieteenaloilla Hanna-Mari Puuska & Marita Miettinen (Opm julkaisuja 2008:33) Julkaisukäytännöt eri tieteenaloilla Hanna-Mari Puuska & Marita Miettinen (Opm julkaisuja 2008:33) Opm sektoritutkimustapaaminen 04.12.2008 Erkki Kaukonen, TaSTI Tutkimusteemat Tieteenalan julkaisuprofiilin

Lisätiedot

Finnish Science Policy in International Comparison:

Finnish Science Policy in International Comparison: Finnish Science Policy in International Comparison: Havaintoja ja alustavia tuloksia Tutkijatohtori, VTT Antti Pelkonen Helsinki Institute of Science and Technology Studies (HIST) Vertailevan sosiologian

Lisätiedot

YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA. emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari 15.4.2015

YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA. emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari 15.4.2015 YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari 15.4.2015 KYSYMYKSIÄ mikä on ollut yliopistojen pitkän aikavälin vaikutushistoria Suomessa?

Lisätiedot

Työelämäyhteistyö MARIHE-maisteriohjelmassa. Jussi Kivistö & Laura Viitanen Higher Education Group (HEG) Johtamiskorkeakoulu, TaY

Työelämäyhteistyö MARIHE-maisteriohjelmassa. Jussi Kivistö & Laura Viitanen Higher Education Group (HEG) Johtamiskorkeakoulu, TaY Työelämäyhteistyö MARIHE-maisteriohjelmassa Jussi Kivistö & Laura Viitanen Higher Education Group (HEG) Johtamiskorkeakoulu, TaY Master in Research and Innovation in Higher Education (MARIHE) Erasmus Mundus

Lisätiedot

Kilpailutus ja yliopistojen tutkimusyksiköiden iden tehokkuus

Kilpailutus ja yliopistojen tutkimusyksiköiden iden tehokkuus Kilpailutus ja yliopistojen tutkimusyksiköiden iden tehokkuus Ahti Salo, Antti Silvast, Matti Ollila Helsinki Institute of Science and Technology Studies (HIST) sekä Matematiikan ja systeemianalyysin laitos

Lisätiedot

Yhteenveto ja suositukset

Yhteenveto ja suositukset Yhteenveto ja suositukset Heikki Mannila Suomen Akatemia 19.12.2016 1 Tieteen tila selvitysten tavoitteet ja aineistot Tuottaa materiaalia, joka Tukee yliopistojen ja tutkimuslaitosten omaa kehitystyötä

Lisätiedot

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 9 191 50521, fax +358 9 191 50522 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

Lisätiedot

Rekrytoinnit, meritoituminen ja vaikuttavuus

Rekrytoinnit, meritoituminen ja vaikuttavuus Rekrytoinnit, meritoituminen ja vaikuttavuus Jukka Mönkkönen Rehtori Itä-Suomen yliopisto UEF // University of Eastern Finland Jukka Mönkkönen 20.12.2016 1 Tutkimuksen ja koulutuksen yhteiskunnalliset

Lisätiedot

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

ZA4540. Flash Eurobarometer 198 Perceptions of Higher Education Reforms. Country Specific Questionnaire Finland

ZA4540. Flash Eurobarometer 198 Perceptions of Higher Education Reforms. Country Specific Questionnaire Finland ZA4540 Flash Eurobarometer 198 Perceptions of Higher Education Reforms Country Specific Questionnaire Finland Eurobarometer / Flash Eurobarometer Flash on Higher Education Reform (DG EAC/A2) Final Questionnaire

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Koulutusalojen profiloituminen opetukseen ja tutkimukseen

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Koulutusalojen profiloituminen opetukseen ja tutkimukseen Asemointitilastot 25; Yhteinen osio, koulutusalojen profiloituminen opetukseen ja tutkimukseen n asemointitilastot 25 yliopistoille Koulutusalojen profiloituminen opetukseen ja tutkimukseen Seuraavissa

Lisätiedot

Opintoja suorittamattomien opiskelijoiden opiskeluoikeuksien tilastoinnin yhteismitallistaminen

Opintoja suorittamattomien opiskelijoiden opiskeluoikeuksien tilastoinnin yhteismitallistaminen RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Opintoja suorittamattomien opiskelijoiden opiskeluoikeuksien tilastoinnin yhteismitallistaminen Muutosehdotus FTE-laskentaan ja 55-op-indikaattoriin Korkeakoulujen

Lisätiedot

Kauppatieteiden tulevaisuus periferiassa. Ilkka Virtanen Ylioppilaskuntien periferiatapaaminen Vaasassa

Kauppatieteiden tulevaisuus periferiassa. Ilkka Virtanen Ylioppilaskuntien periferiatapaaminen Vaasassa Kauppatieteiden tulevaisuus periferiassa Ilkka Virtanen Ylioppilaskuntien periferiatapaaminen Vaasassa Seminaarialustus Yliopistolaki, 4 Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä

Lisätiedot

Opettajankoulutuksen valinnat ennakoivaa tulevaisuustyötä (OVET) -kehittämishanke

Opettajankoulutuksen valinnat ennakoivaa tulevaisuustyötä (OVET) -kehittämishanke Selection to Finnish Teacher Education Anticipatory Work for Future Key Project Opettajankoulutuksen valinnat ennakoivaa tulevaisuustyötä (OVET) -kehittämishanke CC0 OVET-hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena

Lisätiedot

Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista

Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista KOTA-seminaari 22.8.2017 Jyväskylä Juha Sainio, TY Mitä kertoisit nyt generalistitutkintoa aloittavalle hänen mahdollisuudesta löytää töitä v. 2022? 1. Mitä

Lisätiedot

Faculty of Economics and Administration

Faculty of Economics and Administration Faculty of Economics and Administration in Finnish: Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta Bachelor of Administrative Sciences Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto Major subjects: Administrative Science

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009

MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Jyväskylän yliopisto MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Hallituksen tehtävänä on yliopistolain (645/97) 11 :n mukaan päättää määrärahojen jakamisen suuntaviivoista. Määrärahoja kohdennettaessa

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA OPETUKSEN SUUNNITTELUSSA JA LAADUN KEHITTÄMISESSÄ

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA OPETUKSEN SUUNNITTELUSSA JA LAADUN KEHITTÄMISESSÄ TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA OPETUKSEN SUUNNITTELUSSA JA LAADUN KEHITTÄMISESSÄ 1. Yliopistojen toimintaympäristö 2. Miten TTY:lla tuetaan opetuksen suunnittelua 3. Miten on vaikuttanut toiminnan laatuun

Lisätiedot

KOULUTUSVIENNIN MYÖTÄ MAAILMALLE

KOULUTUSVIENNIN MYÖTÄ MAAILMALLE KOULUTUSVIENNIN MYÖTÄ MAAILMALLE - Koulutusviennistä imua korkeakoulujen kansainvälistymiseen? Mirka Gustafsson, Mari Perlinen ja Jukka Pulkkinen ESITYKSEN SISÄLTÖ 1 Mistä koulutusviennissä oikein on kyse?

Lisätiedot

Suomen tieteen tila ja taso Finlandia-talo Paavo Löppönen

Suomen tieteen tila ja taso Finlandia-talo Paavo Löppönen 1 10.11.2009 Suomen tieteen tila ja taso 2009 Finlandia-talo 10.11.2009 Paavo Löppönen 2 10.11.2009 Tavoitteet Analysoida Suomen tieteellisen tutkimuksen ja tutkimusjärjestelmän kehitystä eurooppalaisessa

Lisätiedot

Supporting the contribution of higher education institutions to regional development: Case Jyväskylä region

Supporting the contribution of higher education institutions to regional development: Case Jyväskylä region KESKIMAA 90 VUOTTA Supporting the contribution of higher education institutions to regional development: Case Jyväskylä region OECD/IMHE 2006 ESITYKSEN RAKENNE 1. Hankkeen tarkoitus ja toteutus 2. OECD:n

Lisätiedot

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola Johanna Moisio, HT, opetusneuvos, ryhmäpäällikkö Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto

Lisätiedot

Rohkeasti yli rajojen Pohjois- Savon Maakuntaseminaari, Kuopio,

Rohkeasti yli rajojen Pohjois- Savon Maakuntaseminaari, Kuopio, Rohkeasti yli rajojen Pohjois- Savon Maakuntaseminaari, Kuopio, 27.9.2013 Jukka Mönkkönen Akateeminen rehtori Kansainvälistyminen 1.10.2013 2 1.10.2013 3 Itä- Suomen yliopiston kansainvälisen ohjelman

Lisätiedot

Finnish higher education system and the role of the governmental education and research policies

Finnish higher education system and the role of the governmental education and research policies Finnish higher education system and the role of the governmental education and research policies Erja Heikkinen Counsellor for Science Affairs Department for Higher Education and Science Policy, Flexible

Lisätiedot