Kansainvälisissä yliopistorankingeissa

Transkriptio

1 7 Osmo Kivinen & Juha Hedman Kansainvälisissä yliopistorankingeissa ja kärkitutkimuksessa menestyminen ei-englanninkielisten maiden erityistarkastelu Keskustelu yliopistojen sijoittumisesta kansainvälisissä rankingeissa on lisääntynyt varsin voimakkaasti viime vuosina. Tämän toteavat myös asiaa käsittelevät Osmo Kivinen ja Juha Hedman artikkelissaan. Ranking-keskustelun lisääntyminen tekeekin Kivisen ja Hedmanin tapaisten analyyttisten tarkastelujen tekemisen tarpeelliseksi. Jäsentyneellä tavalla kirjoittavat tuovat esiin erilaisten rankingien painotuksia ja niistä johtuvia eroja. Samalla tekstistä nousee mielenkiintoisella tavalla esiin tieteen käyttämän kielen merkitys rankingsijoitusten taustalla. Rankingien tulokset saavat tekstissä myös uudenlaisia ulottuvuuksia, kun niitä suhteutetaan käytettyihin panoksiin ja maiden väestöpohjaan. Kaikissa maailman maissa korkeakoulu ja tutkimuspolitiikkaa viedään tätä nykyä suorituksia ja kilpailua korostavaan suuntaan (vrt. Hazelkorn 2011, 9; Abramo, D Angelo & Di Costa 2011; Halffman & Leydesdorff 2010). Jopa pohjoiseurooppalaiset hyvinvointivaltiotkin ovat ottaneet etäisyyttä aiempaan yliopistojen yhtäläisyydestä lähtevään egalitaariseen korkeakoulupolitiikkaan ja tehneet tilaa eriytymistä rohkaisevalle rahoituskilpailulle. Globaalit yliopistorankingit ovat kansallisissa korkeakoulu- ja tutkimuspoliittisissa keskusteluissa jatkuvasti esillä, vaikka ne eivät noteeraa kuin vajaan kymmenesosan maailman yliopistosta. Voimistuvan kansainvälisen kilpailun oloissa rankingeissa pärjääminen on otettu tavoitteeksi tasoltaan hyvinkin erilaisissa yliopistoissa, vaikka globaaleissa rankingeissa menestymistä ei hevin operationalisoida sellaisiksi toimiksi, joilla yksittäiset yliopistot voisivat äkkiä asemiaan kohentaa. (ks. Hazelkorn 2011, 28; Kauppi & Erkkilä 2011.) Globaalit rankingit ovat osa uudenlaista ylikansallista korkeakoulutuspolitiikan viitekehystä, jonka nojalla myös yksittäiset kansakunnat ovat voineet legitimoida korkeakoulupolitiikkansa uudistuksia tai vaikkapa maailmanluokkaan tähtäävät yliopistoreforminsa (Erkkilä 2013; Hazelkorn 2013). Globaalit rankingit ja angloamerikkalainen yliopistomalli Kun tarkastellaan eri kansakuntia edustavien yliopistojen menestystä kahdessa tunnetuimmassa yliopistorankingissa Academic Ranking of World Universities (ARWU) ja Times Higher Education (THE) vahvistuu käsitys vallitsevasta geopoliittisesta nokkimisjärjestyksestä, missä Yhdysvallat on ykkössijalla, Eurooppa toisena ja muu maailma seuraa perässä. Yhdysvaltalaisyliopistot valtaavat 53 paikkaa ARWUn sadan kärjestä ja 47 THEn sadan kärjestä. Iso-Britannia saa kymmenen

2 8 yliopistoa THEn sadan kärkeen ja yhdeksän ARWUn Top sataan. Muiden maiden yliopistojen on tyytyminen hajamainintoihin. Rankingien kärkeen sijoittuvien yliopistojen nimilistat ja kansallisuudet puhuvat sen, miltei itsestäänselvyyden puolesta, että englanti, akateemisen maailman lingua francana on suosinut sitä äidinkielenään puhuvia (ks. esim. Hwang 2005). Kun Yhdysvaltain ja Iso- Britannian lisäksi otamme lukuun yliopistot Australiasta ja Kanadasta, vievät englanninkieliset maat 71 % ARWUn ja 68 % THEn kärkisijoista. Muiden kuin englanninkielisten maiden yliopistojen vaisua rankingmenestystä on selitetty muun muassa sillä, että keskeisiin viitetietokantoihin on indeksoitu suhteellisen vähän muita kuin englanninkielisiä tieteellisiä aikakausjulkaisuja ja että muita kuin englanninkielisiä tutkimuksia julkaistaan vähemmän ja niihin viitataan niukemmin. (ks. esim. Gantman 2012; Safón 2013). Yhdysvaltojen ja Britannian perinteisiä tutkimusyliopistoja suosii myös se tosiasia, että ne ovat voineet jo pitkään nauttia vakiintuneen aseman tuomista edelläkävijän eduista. Menestyneiden tutkimusyliopistojen toimintatavat tunnetaan kautta koko yliopistomaailman ja ne kiinnostavat aina imitoitaviksi asti. Esimerkiksi Jönsin ja Hoylerin (2013) mukaan globaalit rankingit viestivät ennen kaikkea anglosaksisen yliopistomallin ylivertaisuudesta. Simon Marginson (2013) katsoo niiden vain vahvistavan johtavien yliopistojen yliotetta, koska ne eivät kohtele reilusti ja tasapuolisesti yliopistoja, jotka ovat vasta tulossa mukaan kansainväliseen kilpailuun. Barbara Kehmin (2013) kärjekäs johtopäätös puolestaan on, ettei yksikään ei-englanninkielisessä maassa sijaitseva yliopisto vailla lääketiedettä, sen muusta erinomaisuudesta riippumatta, voi yltää yhdenkään rankingin kärkijoukkoon. Rankingien valossa monisatavuotisen anglosaksisen yliopistomallin etevämmyys näyttää siis kiistattomalta. Yksi tapa yrittää paikantaa sen mahdolliset haastajat on tarkastella THEn laatimaan nuorten (alle 50 vuotta toimineiden) yliopistojen Top-100 maailmanlistalle yltäneitä. Iso-Britanniasta tähän nuorten yliopistojen sadan kärkeen yltää 18 yliopistoa, Yhdysvalloista vain kahdeksan, ja vaikka mukaan luettaisiin vielä Australian, Kanadan, Irlannin ja Uuden Seelannin noteeratut yliopistot (kaikkiaan 20), jää englanninkielisten maiden osuus silti vajaaseen puoleen (46 %). Ei-englanninkielisistä maista nuorten sadan kärkeen yltää Ranskasta seitsemän yliopistoa ja Saksasta neljä; Japani saa tyytyä vain yhteen eikä Kiina saa mukaan yhtään yliopistoa. Todettakoon vielä, että siinä missä Itä-Aasian nelikosta Hong Kong, Korea, Taiwan ja Singapore yltää yhteensä 12 yliopistoa nuorten yliopistojen sadan kärkeen, Pohjoismaiden nelikosta Ruotsi, Tanska, Suomi ja Norja sinne yltää vain kahdeksan. Kokoavasti voimme vielä todeta, että siinä missä Yhdysvaltojen ja Britannian osuus kaikkien yliopistojen sadan kärjessä on 70 %, nuorten yliopistojen kärkilistalla niiden osuus jää alle puoleen (46 %). Englanninkielisten maiden ylivallan vähenemisessä voi nähdä merkkejä yliopistomaailman painopisteen siirtymisestä Eurooppa Pohjois-Amerikka akselilta muualle maailmaan. Globaalit rankingit ovat osa uudenlaista ylikansallista korkeakoulutuspolitiikan viitekehystä, jonka nojalla myös yksittäiset kansakunnat ovat voineet legitimoida korkeakoulupolitiikkansa uudistuksia tai vaikkapa maailmanluokkaan tähtäävät yliopistoreforminsa (Erkkilä 2013; Hazelkorn 2013). Maailmanmaineeseen nousseita yliopistorankingeja on kritisoitu siitä, että ne - ehkä tahtomattaankin - vievät huomion yliopistojen ydintehtävien tutkimuksen ja opetuksen keskeisyydestä monen moisiin muihin seikkoihin, joita niiden laatimista varten on päätetty mitata (Kivinen ja Hedman 2008; Safón 2013). Globaalien rankingien ympärille on vakiintunut omanlaisensa keskustelu siitä, mitä kunkin rankingin laadinnassa käytetyt indikaattorit tosiasiallisesti mittaavat ja mitä niiden pitäisi mitata (Hazelkorn 2013; Mustajoki 2010; 2013). Esimerkiksi THE ilmoittaa, että se perustaa rankinginsa yliopistojen mainetta ( academic reputation ) akateemisen yhteisön ja keskeisten sidosryhmien parissa luotaaviin

3 9 mielipidetutkimuksiin. Myös QS (Quacquarelli & Symonds) luottaa paljolti mielipidemittauksin tuotettuun dataan. THEn ja QSn yhteistyön päättymisen jälkeen mielipidetutkimusdatan perusteella määräytyvä pisteosuus on THEssä enää kolmanneksen luokkaa kun QSllä se on edelleen puolet. Esimerkiksi Marginson (2013) vierastaa mielipidetutkimuksia hyödyntävien yliopistorankingien subjektiivisuutta, koska hänen mukaansa surveyt eivät tuota tietoa reaalimaailmasta, vaan lähinnä vain vastaajien käsityksistä siitä, mikä kenenkin mielestä minkäkin yliopiston maine on. Marginsonin (2013) mukaansa olisikin ihanteellista, jos rankingit voisivat nojata globaaleihin tietokantoihin, mikä mahdollistaisi kaikkien instituutioiden yhtäpitävät objektiiviset arvioinnit. Koska rankingien kaltaiset valtioiden rajat ylittävät arvioinnit ovat kaikesta päätellen tulleet jäädäkseen, Marginson (2013) toivoo, että etenkin yhteiskuntatieteilijät vastustuksen sijasta ottaisivat pohdittavakseen, millä tavoin rankingeja voitaisiin yhteistuumin kehittää siten, että niiden negatiiviset vaikutukset minimoituisivat ja että ne saataisiin nykyistä paremmin palvelemaan yleistä etua tuottamansa objektiivisen vertailutiedon varassa. Domingo Docampon (2011) mukaan ARWU mittaa juuri sitä, mitä se ilmoittaakin mittaavansa - siis yliopistojen tutkimuksen tasoa ( research quality ) ja henkilökunnan ja opiskelijoiden tasoa ( excellence of staff and students ). ARWUa koskevan kritiikinkin tulisi siten keskittyä siihen, miten hyvin tai huonosti ARWU onnistuu itselleen asettamassaan mittaamistehtävässä. Docampo (2011) huomauttaa myös siitä, että toistuvat systemaattiset mittaukset mahdollisine puutteineenkin tuottavat yleensä ajan mittaan tarkentuvaa tulosta, kun taas pitäytymällä pönkittämään pelkkiä yleviä mielikuvia parhaan mahdollisen mittauksen perusperiaatteista ei saada lainkaan tuloksia (ks. esim. Billaut, Bouyssou ja Vincke 2010). Toisin kuin Docampo, itse emme usko, että ARWU onnistuu ongelmattomasti yliopistojen tutkimuksen tason mittaajana. Nähdäksemme ARWUa varteenotettavampien järjestelmien kuten Leiden rankingin ja Taiwan rankingin (NTU) vahvuudet nousevat nimenomaan siitä, että niissä tutkimuksen arvioinnit tehdään tieteenaloittain. Sellaiset yliopistojen paremmuusjärjestyksen määrittämiseen ARWUlle tyypilliset indikaattorit, kuten Nobel-palkinnot, Nature ja Science lehdissä julkaistut artikkelit tai siteeratuimmat (highly cited) tutkijat soveltuvat lähinnä muutaman kymmenen, jo muutoinkin hyvin tunnetun yliopiston keskinäisen paremmuuden selvittämiseen; huomautettakoon vielä, että kyseiset indikaattorit ovat omiaan suosimaan kovien alojen tutkimukseen profiloituneita yliopistoja (ks. Kivinen ja Hedman 2008; vrt. Florian 2007). Leiden ranking pyrkii saattamaan yliopistot keskenään vertailukelpoisiksi normalisoimalla erilaisten tieteenalarakenteiden vaikutukset, mikä ei ole mitenkään ongelmaton menettely sekään (ks. Robinson-García ja Calero-Medina 2013). Taiwan rankingin (NTU) vahvuutena ovat kuudella tieteenalalla tehdyt tutkimuksen top 300 arvioinnit. 1 Eriteltävät tieteenalat ovat luonnontieteet, teknilliset tieteet, kliininen lääketiede, biotieteet, maa- ja metsätieteet sekä yhteiskuntatieteet. Käsityksemme mukaan NTU tunnistaa tätä nykyä parhaiten maailman kärkitutkimuksen Web of Sciencen (WoS) indeksoimissa tieteellisissä aikakauslehdissä julkaistujen artikkeleiden ja niihin tehtyjen viittausten perusteella. Mitä sitten tulee siihen Ellen Hazelkornin (2013) huomautukseen, että bibliometriset aineistot eivät erityisesti humanistisia ja yhteiskuntatieteellisiä aloja koskevissa arvioinneissa olisi yhtä luotettavia kuin muiden alojen arvioinneissa, haluamme vain todeta, että nimenomaan NTU rankingissa kullakin alalla on omat bibliometriset aineistonsa eikä niistä yksikään ole lähtökohtaisesti yhtään sen epäluotettavampi kuin toinen. Kokonaan toinen asia, jota emme tietenkään kiistä, on se, että toki SSH-alat ovat monin tavoin omaleimaisia, kuten esimerkiksi Mustajoki (2013) tähdentää. Kärkitutkimuksen maittainen vertailu Vertailuun on otettu kaikki kuudella tieteenalalla vähintään yhden Top-300 noteerauksen (vuosina ) saaneet yliopistot. Tällä tavoin kärkitutkimuksen maittaiseen vertailuun yltää 679 yliopistoa 42 maasta. Kuuden tieteenalan Top-300 kärkinoteerauksista 36 % menee yhdysvaltalaisyliopistoille ja 9.6 % brittiyliopistoille. Tässä 42 maan joukossa Suomen yliopistot sijoittuvat 1.1

4 10 prosentin osuudella yhdessä Tanskan kanssa sijalle 17. Pohjoismaista eniten noteerauksia saavat Ruotsin yliopistot ja kahden prosentin osuudella Ruotsi sijoittuu maiden välisessä vertailussa sijalle 12. Kiinan yliopistojen 2.9 prosentin osuus riittää sijalle 9. (Kuvio 1.) Erot yliopistoille kertyneiden kärkinoteerausten määrässä heijastelevat maiden välisiä koko- ja varallisuuseroja. Tehdäksemme oikeutta pienissäkin maissa tehdyille tutkimustu- Lähteet: Noteeraukset haettu bruttokansantuote ja väkiluku haettu Bruttokansantuotteeseen suhteutetut noteeraukset = maan osuus noteerauksista/maan osuus 42 maan yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta. Väkilukuun suhteutetut noteeraukset = maan osuus kaikista noteerauksista/maan osuus 42 maan yhteenlasketusta väkiluvusta. Kuvio maan yliopistojen osuudet Taiwan rankingissa kuudella tieteenalalla Top-300 noteerauksista, sekä maitten järjestys bruttokansantuotteeseen ja väkilukuun suhteutetuilla Top-300 noteerauksilla (viisivuotisjaksolla ).

5 11 loksille, otamme seuraavaksi käyttöön maan koon ja varallisuuden standardoivat per capita tyyliset mittarit (vrt. Hazelkorn 2013). Näistä ensimmäinen suhteuttaa kärkinoteeraukset bruttokansantuotteeseen ja toinen väkilukuun. Bruttokansantuotteeseen suhteutettujen noteerausten perusteella Suomi nousee koko 42 maan joukon kärkeen suhdeluvulla Heti Suomen tuntumassa tulevat Ruotsi (3.54) ja Tanska (3.53). Yhdysvallat (1.56) putoaa kärjestä aina sijalle 16, Iso-Britannia (2.74) saa sijan 9 ja Kiina (0.19) sijan 32. (Kuvio 1.) Kun kärkinoteeraukset suhteutetaan bruttokansantuotteen asemesta väkilukuun, tilanne muuttuu siten, että Ruotsi (9.58) nousee Suomen (9.52) ohi kärkeen ja Tanska (9.06) sijoittuu Sveitsin jälkeen neljänneksi. Odotetusti Norja (7.90) kohentaa asemiaan sijalta 13 sijalle 6. Myös Yhdysvallat (5.09) sijoittuu väkilukuun suhteutettujen noteerausten perusteella jonkin verran korkeammalle (14) kuin bruttokansantuotteeseen suhteutettujen noteerausten perusteella (17). Iso-Britannian (6.77) ja Kiinan (0.10) sijoitukset taas laskevat hieman; Iso-Britannia putoaa sijalta 7 sijalle 9 ja Kiina sijalta 32 sijalle 35. (Kuvio 1.) Eriteltäessä Top-300 noteerauksia tieteenaloittain käy ilmi, että englanninkielisten maiden (Yhdysvallat, Iso Britannia, Kanada, Australia, Irlanti ja Uusi Seelanti) yliopistot menestyvät erityisesti yhteiskuntatieteissä; näiden osuus alan Top-300 noteerauksista on peräti 74 %. Englanninkielisten maiden yliopistot ovat enemmistönä niin ikään maa- ja metsätieteissä 58 %, biotieteissä 56 % sekä kliinisessä lääketieteessä 52 %. Talouden, teknologian ja tietoyhteiskuntakehityksen keskeisissä mittareissa Knowledge Economy Index (KEI 2013) sekä ICT Development Index (ITU 2013) luonnontieteet ja teknilliset tieteet ovat luonnollisesti avainasemassa. Niissä englanninkielisten maiden yliopistot jäävät kuitenkin alle puoleen kärkisijoituksista; luonnontieteissä osuus on 46 % ja teknillisissä tieteissä 42 %. (vrt. Gantman 2012.) Teknillis-luonnontieteelinen kärkitutkimus ei-englanninkielisissä maissa Seuraavaksi erittelemme tarkemmin sitä, miten suomalaisyliopistot menestyvät niin sanotusti kovien tai laiteintensiivisten luonnontieteellisten ja teknillisten alojen kärkitutkimuksessa ei-englanninkielisten maiden joukossa (ks. myös Kivinen, Hedman ja Kaipainen 2013a; Kivinen, Hedman ja Kaipainen 2013b). Tässä emme kuitenkaan ryhdy tarkastelemaan luonnontieteitä ja teknillisiä tieteitä erikseen, vaan tyydymme alat yhdistävän teknillis-luonnontieteellisen kärkitutkimuksen analyysiin. Tarkastelemme siis teknillisluonnontieteellisen kärkitutkimuksen tuloksia ei-englanninkielisissä maissa. Kuvion 2 havainnollistamalla tavalla vertailemme ei-englanninkielisten maiden teknillis-luonnontieteelliseen kärkitutkimukseen käyttämiä BKT:hen suhteutettuja panoksia (tutkimustyövuodet/bkt) ja tuloksia (WoS-artikkelit/BKT). Otamme lukuun kaikki luonnontieteessä ja tekniikassa jaksolla ainakin kertaalleen Top-300 noteeratut yliopistot ei-englanninkielisistä maista. Tällä tavoin saamme vertailuun mukaan kaikkiaan 265 teknillis-luonnontieteellisen tutkimuksen kärkiyliopistoa 33 ei englanninkielisestä maasta. Tiedot kunkin yliopiston tutkimustyövuosista on kerätty eri maiden kansallisista tilastoista ja niitä on tarpeen mukaan täydennetty yksittäisten yliopistojen open access lähteistä. Kuvion 2 ensimmäiseen (I) neljännekseen sijoittuvien 17 maan osuudet ei-englanninkielisten maiden teknillis-luonnontieteellisen kärkitutkimuksen tuloksista (WoS-artikkelit) ja panoksista (tutkimustyövuodet) ylittävät maan vauraustason (BKT-osuus). Ensimmäisen neljänneksen maista parhaiten tulosta tekevät Israel, Sveitsi, Hong Kong, Ruotsi ja Taiwan. Suomi asemoituu tulostensa perusteella samalle tasolle Etelä-Korean, Portugalin ja Slovenian kanssa. Suomea ei kuitenkaan erityisesti mairittele se, että panosten perusteella Suomi sijoittuu seitsemänneksi, mutta tulosten perusteella jää sijalle 11. Jos mukaan lasketaan vielä parhaiten tulosta tekevä Singaporekin (kuvio 2 kolmas neljännes), niin Suomi sijoittuu tuloksissa vasta sijalle 12. Tarkasteltavien 33 maan joukossa teknillisluonnontieteellisen kärkitutkimukseen eniten panostavat Belgia, Slovenia, Sveitsi, Tanska ja Ruotsi. Hieman näiden takana panoksiltaan tasaisena rintamana tulevat Saksa, Suomi, Hong Kong ja Israel. Singapore pärjää erittäin hyvin jokseenkin omaperäisellä mallillaan. Se tekee koko joukon kovinta tulosta, vaikka ei panosta

6 12 Bruttokansantuotteeseen suhteutetut panokset = maan osuus tutkimustyövuosista/maan osuus 33 maan yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta. Bruttokansantuotteeseen suhteutetut tulokset = maan osuus WoS- artikkeleista /maan osuus 33 maan yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta. Sekä vaaka- että pystyakselit ovat logaritmiasteikolla. Kuvio 2 Teknillis-luonnontieteellisen kärkitutkimuksen panokset ja tulokset maan vaurauteen suhteutettuna ei-englanninkielisissä maissa: 33 maan tutkimustyövuodet/bkt ja WoS-artikkelit/BKT viisivuotisjaksolla teknillis-luonnontieteelliseen kärkitutkimukseen mitenkään poikkeuksellisen paljon. Huomattakoon, että Itä-Aasian maista niin Etelä- Korea, Taiwan kuin Hong Kongkin tekevät Suomea pienemmillä panoksilla Suomea paremmat tulokset. Yliopistoittain tekemiemme tieteellisen toiminnan tuloksellisuusanalyysien (Kivinen, Hedman ja Kaipainen 2013a; 2013b) mukaan kovien tieteiden tuloksellisimmiksi yliopistoiksi Itä-Aasia - Pohjoismaat vertailussa osoittautuvat Pohang University of Science and Technology (KOR), Korea Advanced Institute of Science and Technology (KOR), National Tsing Hua University (TWN), National Taiwan University (TWN) sekä National University of Singapore (SGP). Kovien tieteiden koko viiden kärki edustaa siis Itä-Aasiaa. Pohjoismaiden tuloksellisimmat ovat Technical University of Denmark (DEN), Chalmers University of Technology (SWE), Uppsala University (SWE), Lund University (SWE) ja Stockholm University (SWE) edellään kuitenkin kaksitoista Itä- Aasian yliopistoa. Kuvion 2 toiseen (II) neljännekseen sijoittuu vain kaksi maata Tsekin tasavalta ja Puola, jotka panostavat teknillis-luonnontieteelliseen kärkitutkimukseen hieman yli vauraustasonsa, mutta jäävät tuloksissa selvästi vauraustasostaan. Neljännen (IV) neljänneksen maista Kiinan ja Japanin vauraustasoon suhteutetut tulokset ovat sen neljänneksen 10 maasta parhaat. Meksiko ja Argentiina sen sijaan näyttäisivät olevan enemmänkin Tsekin tasavallan ja Puolan viitoittamalla melkoisesti panoksia vaativalla tiellä. Vaikka pohjoismaisten yliopistojen teknillis-luonnontieteellinen kärkitutkimus näyttäytyy varallisuuteen ja väkilukuun suhteutettuna hyvinkin kilpailukykyiseltä muihin ei-englanninkielisiin maihin verrattuna, niin on syytä muistaa, että useat Itä-Aasian yksittäiset yliopistot ohittavat tuloksellisuudellaan selvästi pohjoismaiset verrokkinsa. Kiristyvässä

7 13 globaalissa kilpailussa Suomen ja muiden Pohjoismaiden teknillis-luonnontieteellisen kärkitutkimuksen tilannetta luonnehtiikin ns. Red Queen efekti, jolla tarkoitetaan sitä, että pysyäkseen edes paikallaan on kyettävä juoksemaan koko ajan entistä kovempaa. Omat tutkimuksemme (Kivinen, Hedman ja Kaipainen 2013a; 2013b) osoittavat, että kliinisessä lääketieteessä, joka on paljolti englanninkielisten maiden yliopistojen hallitsema ala, suomalainen ja pohjoismainen kärkitutkimus on Itä-Aasian maita tuloksellisempaa. Kaikki viisi suomalaisyliopistoa, joissa kliinisen lääketieteen tutkimusta harjoitetaan, ovat jokseenkin vakiintuneissa asemissa maailman 300 kärjessä. Voidaan lisäksi todeta, että tekniikkaa lukuun ottamatta Helsingin yliopisto erottuu muista suomalaisyliopistoista tutkimuksen tuloksellisuudellaan (Kivinen ja Hedman 2004, Kivinen, Hedman ja Peltoniemi 2008, Kivinen, Hedman ja Peltoniemi 2011). Lopuksi Pärjääminen THEn ja ARWUn kaltaisissa rankingeissa on noussut yliopistomaailman kestopuheenaiheeksi. Globaalien yliopistorankingien tosiasiallinen kontribuutio esimerkiksi suomalaisyliopistoja koskevan päätöksenteon tukena lienee kuitenkin verraten vähäinen. Anglosaksisen tutkimusyliopistomallin edustajat miehittävät edelleen rankingkärjen; Suomesta mukaan mahtuu vain Helsinki. THEn nuorten yliopistojen Top-100 listan tarkastelussa anglosaksisen yliopistomallin mahdolliset haastajat paikantuvat lähinnä Aasiaan. Tarkasteltaessa Taiwan rankingin perusteella suomalaisyliopistojen menestymistä eri tieteenalojen kärkitutkimuksessa havaitaan, että kun kuuden tieteenalan kärkinoteeraukset lasketaan yhteen, Suomi sijoittuu 42 maan joukossa sijalle 17, mikä on hyvää pohjoismaista tasoa. Noteerauksia per capita laskettaessa Suomi nousee aivan terävimpään kärkeen. Vaikka Suomesta ei siis sijoitu kuin yksi yliopisto (Helsinki) maailman kärkeen, niin Suomen yliopistoissa tehdään maan kokoon nähden runsaasti kärkitutkimusta useammallakin tieteenalalla. Oma mielenkiintoinen - mutta tässä avoimeksi jäävä - kysymyksensä on, missä määrin Suomen (suhteellinen) menestys on tulosta määrätietoisesti harjoitetusta korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta. Erityisesti luonnontieteissä ja tekniikassa kärkitutkimuksen painopiste näyttäisi olevan jo siirtymässä Pohjois-Amerikka-Eurooppa -akselilta muualle maailmaan. Itä-Aasian maiden suhteellisen vaatimattomilla panoksilla saavuttamat tulokset viestivät vanhalle maailmalle uudenlaisesta mallista edistää teknillis-luonnontieteellistä kärkitutkimusta. u Viitteet 1 Arvioinnit tehdään kahdeksan bibliometrisen indikaattorin nojalla, jotka ovat: viimeksi kuluneiden 11 vuoden aikana julkaistujen artikkeleiden määrä, edellisen vuoden aikana julkaistujen artikkeleiden määrä, viimeksi kuluneiden 11 vuoden aikana kerääntyneiden viittausten määrä, edellisen vuoden aikana kerääntyneiden viittausten määrä, kerääntyneiden viittausten keskimäärä artikkelia kohti, Hirschin indeksi, impact-faktorilla mitaten runsaasti viittauksia saaneiden artikkeleitten määrä sekä kunkin tutkimusalan arvostetuimmissa (top-5 %) lehdissä julkaistujen artikkeleiden määrä. Kirjallisuutta Abramo, G., D Angelo, C. A., & Di Costa, F. (2011). A national-scale cross-time analysis of university research performance. Scientometrics, 87(2), s ARWU (2013) Academic Ranking of World Universities Billaut, J.-C., Bouyssou, D., & Vincke, P. (2010). Should you believe in the Shanghai ranking? An MCDM view. Scientometrics, 84(1), s Erkkilä, T. (2013). Global University Rankings, Transnational Policy Discourse and Higher Education in Europe. European Journal of Education. doi: /ejed Florian, R. V. (2007). Irreproducibility of the results of the Shanghai academic ranking of world universities. Scientometrics, 72(1), s Docampo, D. (2011). On using the Shanghai ranking to assess the research performance of university systems. Scientometrics. 86(1), s Gantman, E. (2012), Economic, linguistic, and political factors in the scientific productivity of countries. Scientometrics 93(3), s Halffman, W. and Leydesdorff, L., (2010). Is Inequality Among Universities Increasing? Gini Coefficients and the Elusive Rise of Elite Universities. Minerva 48, s Hazelkorn, E. (2011). Rankings and the Reshaping

8 14 of Higher Education. The Battle for world-class excellence. London: Palgrave Macmillan. Hazelkorn, E. (2013). Reflections on a Decade of Global Rankings: what we ve learned and outstanding issues. European Journal of Education. doi: /ejed Hwang, K. (2005). The inferior science and the dominant use of English in knowledge production: A case study of Korean science and technology. Science Communication, 26(4), s ITU (2013) Measuring the Information Society Geneva: International Telecommunication Union, ITU. ICTOI-2013/en Jöns, H. & Hoyler, (2013) Global geographies of higher education: The perspective of world university rankings. Geoforum 46: Kauppi, N., & Erkkilä, T. (2011). The struggle over global higher education: actors, institutions, and practices. International Political Sociology, 5(3), Kehm, B. (2013). Global University Rankings Impacts and Unintended Side Effects. European Journal of Education. doi: /ejed KEI (2013) Knowledge Economy Index 2013, Resources/2012.pdf. Kivinen, O. & Hedman, J. (2004) Yliopistolaitoksen tuloksellisuus Suomessa Yliopistojen panokset ja tulokset tieteenaloittaisessa tarkastelussa. Research Unit for the Sociology of Education (RUSE). Research report 64. Turku: University of Turku. Kivinen, O., & Hedman, J. (2008). World-wide University Rankings A Scandinavian approach. Scientometrics, 74(3), s Kivinen, O.; Hedman, J. & Kaipainen, P. (2013a). Productivity analysis of research in Natural Sciences, Technology and Clinical Medicine: an input output model applied in comparison of Top 300 ranked universities of 4 North European and 4 East Asian countries. Scientometrics 94 (2), s Kivinen, O.; Hedman, J. & Kaipainen, P. (2013b). "Kovissa tieteissä" maailman kärkeen yltävä pohjoismainen ja itä-aasialainen yliopistotutkimus ja sen tuloksellisuus. Hallinnon Tutkimus 32 (2), s Kivinen, O., Hedman, J. & Peltoniemi, K. (2008) Productivity of research by disciplines in Finland in Research Unit for the Sociology of Education (RUSE), Research report 73. Turku: University of Turku. Kivinen, O.; Hedman, J. & Peltoniemi, K. (2011) Towards the Best A++Rating. Productivity of Research and Teaching in Finnish Universities. Research Unit for the Sociology of Education (RUSE), Turku: University of Turku, 47 pages. Online at: /69353 Leiden Ranking home page: Luettu Marginson, S. (2013). University Rankings and Social Science. European Journal of Education. doi: /ejed Mustajoki, A. (2010). Yliopistojen rankingit - paljon melua tyhjästä? Tieteessä tapahtuu 28(8), s Mustajoki, A. (2013). Measuring Excellence in Social Sciences and Humanities, teoksessa Global University Rankings: Challenges for European Higher Education (toim. Erkkilä, T.). London: Palgrave Macmillan: NTU (2013) Performance Ranking of Scientific Papers for World Universities, home page: ranking.heeact.edu.tw/en-us/2011/page/methodology. Luettu Robinson-García, N. and Calero-Medina, C. (2013) What do university rankings by fields rank? Exploring discrepancies between the organizational structure of universities and bibliometric classifications. Paper published in Scientometrics, doi: /s Safón, V. (2013) What do global university rankings really measure? The search for the X factor and the X entity. Scientometrics 97(2), s