Virtuaaliset ympäristöt

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Virtuaaliset ympäristöt"

Transkriptio

1 Eino Mäkitalo & Kirsi Wallinheimo Virtuaaliset ympäristöt Innostava oppiminen, tehokas koulutus TALENTUM HELSINKI 2012

2 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN ISBN (sähkökirja) Ulkoasu: Lapine Oy Hansaprint Oy 2012 Vantaa Anna palautetta kirjasta:

3 9 1 Verkko ja verkostunut oppiminen ovat nykypäivää Verkko on merkittävä osa arkipäiväämme niin sosiaalisessa kanssakäymisessä kuin opetuksessakin. Rajat perinteisen, verkko-, etä- ja virtuaaliopetuksen välillä ovat jo sekoittuneet. Nykyteknologian tarkoituksena on helpottaa työskentelyä ja viestintää. Uusi teknologia motivoi niin nuoria kuin aikuisia viestimään ja toimimaan eri tavalla kuin aikaisemmin. Verkon ja teknologian ohessa syntyvät oivallukset, ahaa-elämykset, voivat kasvattaa motivaatiota entisestään, kun omaa osaamistaan voi jakaa myös muille. Oppivissa organisaatioissa ja opetustilanteissa verkon vallankumous nostaa esille tärkeitä kysymyksiä: Miten teknologian ja pedagogiikan yhdistäminen onnistuu? Mitä lisäarvoa ja uutta virtuaalisen ympäristön käyttö tuo opettamisen ja koulutuksen maailmaan? Opettajan tai kouluttajan rooli on viimeisien vuosien aikana muuttunut paljon lyhyessä ajassa. Opettajanhuoneissa ja kou-

4 10 VIRTUAALISET YMPÄRISTÖT lutuksen foorumeissa kohtaavat kahden sukupolven edustajat: diginatiivit ja digituristit. Diginatiivit ovat syntyneet internet-aikaudella, digituristit ovat puolestaan haukanneet pieninä palasina teknologian osaksi arkeansa ja opettelevat elämään teknologian kanssa, halusivat he sitä tai eivät. Vanhempi sukupolvi digituristit on kokenut onnistumisia ja oppimista ennen digikautta ja haluaa usein perustelun ja lisäarvon uuden teknologian käyttöönotolle. Diginatiivit päivittävät luontevasti läppärinsä ja mobiililaitteensa, kun digituristit vielä jarruttelevat ja siirtävät käyttöönottopäivää. Diginatiivit ovat nyt työikäisiä, siirtyneet työyhteisöihin ja haastavat vallitsevan työkulttuurin. Tavoitteet ovat edelleen samansuuntaiset, mutta lähestymistapa ja näkökulma ovat erilaiset. Työkulttuuri ja kieli ovat erilaiset. Itse käsite diginatiivi on hyvin väljä. Tässä kirjassa me sisällytämme diginatiiveihin kaikki 1980-luvun lopulla ja sen jälkeen syntyneet. Kun tämä sukupolvi on opetellut lukemaan, heillä on ollut jo verkko käytettävissään. Tämän kirjan tavoitteena on auttaa ja tukea opettajaa ja kouluttajaa virtuaalisten oppimisympäristöjen käytön suunnittelussa. Kirjassa annetaan myös käytännön esimerkkejä verkon mahdollisuuksien hyödyntämiseen opetuksessa ja koulutuksessa, kun tavoitteena on innostavan oppimisen kokemus ja tehokas koulutus. Käytännölliset vinkit ja ideat näyttävät, miten erilaisia oppimistilanteita voidaan toteuttaa nykytekniikan avulla. Yritysmaailmassa joudutaan vähillä resursseilla tarjoamaan työntekijöille mielekkäitä mahdollisuuksia kehittyä työssään ja parantaa työssä tarvitsemiaan taitoja. Tällaisia taitoja ovat toisaalta perinteiset työmenetelmät ja laatutyöskentely ja toisaalta yrityksen arvojen ja toimintakulttuurin jalkauttaminen ja kehittäminen yhteistyössä työntekijöiden kanssa. Nykyisessä

5 VERKKO JA VERKOSTUNUT OPPIMINEN OVAT NYKYPÄIVÄÄ 11 työelämässä erilaisten työtehtävien hoitaminen vaatii monipuolista osaamista, eikä niukkojen resurssien aikoina henkilökunnan kokoaminen esimerkiksi yhteisille kursseille useinkaan ole mahdollista. Virtuaaliset ympäristöt tarjoavat yhden vaihtoehdon näiden haasteiden kohtaamiseen. Virtuaaliset ympäristöt haastavat myös opetustoimen henkilökunnan. Ei ole merkitystä sillä, oletko opettaja vai rehtori, joka vastaa opetusvälineiden hankinnasta, tai henkilö, joka opetusohjelmia laatii tai järjestää koulutuksia. Työtehtävästäsi riippumatta virtuaalisessa toimintaympäristössä roolisi liukuu sujuvasti tekniikan ja pedagogiikan välillä: välillä olet pedagoginen asiantuntija ja toisinaan tekninen tuki opiskelijoille ja kollegoillesi. Virtuaalisuutta ja virtuaalisia toimintaympäristöjä lähestytään tässä kirjassa kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin virtuaalisuutta ja virtuaaliopetusta voidaan pitää luonnollisena toimintana ajassamme, koska se vastaa nykyaikaista kuvaa ajankäytöstämme, ja teknologia, jota virtuaalisuus edellyttää, on mukana arjessa. Yhä useampi kantaa mukanaan kännykän lisäksi jotain muutakin teknologista vempainta. Opiskelijoilla ja työntekijöillä on useimmiten monta identiteettiä: he voivat olla työssäkäyviä opiskelijoita, vanhempia tai itsensä kehittäjiä. Myös erilaiset elämäntilanteet tai työn luonne (esim. runsas matkustaminen) voivat sitoa. Verkon käyttäminen antaa tällöin näille henkilöille mahdollisuuden osallistua kurssille tai koulutukseen. He voivat olla läsnä olematta fyysisesti paikan päällä he voivat olla läsnä tai ovat läsnä virtuaalisesti. Toiseksi Virtuaalisia ympäristöjä voidaan lähestyä myös pedagogiikan näkökulmasta. Tärkeimpänä lähtökohtana sekä perinteisessä oppimistilanteessa että työelämän muutokseen tähtäävässä toiminnassa on se, että kaikella oppimiseen täh-

6 12 VIRTUAALISET YMPÄRISTÖT täävällä toiminnalla on tavoite. Pedagogiset periaatteet ja oppimisteoriat vaativat tavoitteiden asettelua. Tavoitteet ohjaavat opiskelijan toimintaa motivoimalla, kannustamalla ja sitouttamalla oppijan. Verkkoympäristössä korostuu myös oppijan halu ottaa vastuuta omasta oppimisestaan. Opetuksen tulisi tukea mahdollisimman hyvin monenlaisia oppijoita vähillä resursseilla toimittaessa. Myös sekä oppijan että opettajan on arvioitava mahdollisimman tarkasti omat käytettävissä olevat resurssinsa. Teknologian hallinta säästää voimia ja tehostaa työskentelyä verkkoympäristössä, ja pedagoginen osaaminen auttaa valitsemaan oppimisen kannalta parhaat välineet ja ratkaisut. Ymmärrämme oppimisen vuorovaikutteisena tapahtumaketjuna, jossa opettaja tai kouluttaja käyttää asiantuntijuuttaan luodakseen sellaisen ympäristön, jossa oppimiselle on parhaat edellytykset. Oppimista tapahtuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Opiskelija on kuitenkin hyvin aktiivisessa roolissa. Virtuaaliset vuorovaikutustilanteet poikkeavat ympäristöltään olennaisesti fyysisistä tiloista, kun osallistujat voivat useimmiten muokata ja räätälöidä tilan mieleisekseen. Omien tietojen ja kokemusten tuominen esiin ja arvioiminen toisten toimijoiden kanssa yhteistyössä tekee mahdolliseksi uudentyyppisten, yhteistoiminnallisten oppijayhteisöjen syntymiseen. Kirjan jaottelussa noudatetaan ja sovelletaan ns. täydellisen oppimisen mallia (Engeström, 1982) ja virtuaalisia oppimis- ja toimintaympäristöjä kuljetetaan sen mukana. Oppimisen eteneminen ja tavoitteet mietitään täydellisen oppimisen mallissa tarkasti. Oppimateriaalia käytetään eri tavoin opetuksen eri vaiheissa. Täydellisen oppimisen (tunnetaan myös aktiivisen oppimisen mallina) mallia on sovellettu niin opetuksen maailmassa kuin organisaatioissa koulutuksessakin. Organisaatiossa oppi-

7 VERKKO JA VERKOSTUNUT OPPIMINEN OVAT NYKYPÄIVÄÄ 13 minen voidaan ymmärtää ongelmien ja ristiriitojen käsittelemiseksi ja työssä kehittymiseksi. Aktiivinen tiedonhankinta, tiedon prosessointi, omien tavoitteiden asettaminen ja niiden saavuttamisen kontrolli kuuluvat täydellisen oppimisen kriteereihin. Sama prosessi voisi koulumaailmassa ja oppivassa organisaatiossa näyttää seuraavalta: Koulussa Organisaatiossa 1. Motivointi herättää oppilaan mielenkiinnon 2. Orientointi auttaa oppilasta järjestämään kokonaiskuvaa 3. Sisäistäminen tarkoittaa uuden asian mieleenpainamista esim. mallintamalla 4. Ulkoistaminen on uuden mallin soveltamista 5. Arvioidaan opitun asian toimivuutta 6. Kontrolli oman oppimisen tarkastelua j a korjaamista 1. Kyseenalaistetaan vallitseva käytäntö 2.Analysoidaan käytäntöä 3. Mallinnetaan uusi ratkaisu ja tutkitaan uutta mallia 4. Otetaan uusi malli käyttöön 5. Arvioidaan koko prosessia 6. Vakiinnutetaan ja laajennetaan uusi käytäntö Engeströmin (1982; 2004) täydellisen oppimisen malli voisi näyttää koulu- ja organisaatiomaailmoissa tältä.

8 14 VIRTUAALISET YMPÄRISTÖT Prosessin jokaisessa vaiheessa osallistujien välillä on yhteistä tekemistä, vuoropuhelua ja dialogia. Dialogin aikana osallistujien esiin nostamat näkökulmat törmäävät ja vaativat kehittämään työstettävää toiminnan mallia edelleen. Tässä kirjassa on kuusi lukua. Ensimmäisen luvun jälkeen, luvussa kaksi, autamme lukijaa näkemään virtuaalisten ympäristöjen taakse ja avaamme käsitteistöä, joka on tärkeä osa kokonaiskuvan muodostamisessa. Esittelemme myös kirjassa käytetyt virtuaaliset tuotteet. Osaa ympäristöistä ja tuotteista raapaisemme pinnalta ja osaan perehdymme tarkemmin. Luvussa kolme näytämme teknologian pedagogisoinnin mahdollisuuksia ja käytännön sovelluksia autenttisten esimerkkien avulla. Neljäs luku haastaa kirjan käyttäjän soveltamaan esittämiämme työtapoja ja käyttömahdollisuuksia omissa mielekkäissä yhteyksissään. Kirjan viimeisissä luvuissa arvioimme sovellusten toimivuutta ja malleja sekä tarjoamme arvioinnin ja kontrollin työkaluja. Virtuaalisissa toimintaympäristöissä voidaan tunnistaa kahdenlaisia ratkaisuja. Virtuaaliset oppimisympäristöt ovat kokonaisia tuoteratkaisuja, joiden varaan voi rakentaa oppimistapahtuman. Toisaalta verkon tarjoamilla sosiaalisen median välineillä ja yksittäisillä tuotteilla sekä niiden yhdistelmillä voidaan myös rakentaa eheä opiskelukokemus. Näitä verkon välineitä voidaan luonnollisesti yhdistää perinteiseen opetukseen.

9 VERKKO JA VERKOSTUNUT OPPIMINEN OVAT NYKYPÄIVÄÄ 15 Esittelemme muun muassa seuraavien virtuaalisten oppimisympäristöjen opetuskäyttöä: Tämän kirjan tarkoituksena on koristaa teknologia pedagogiikalla ja päinvastoin. Teknologia tuo ekstraa opetukseen: kun ymmärtää teknologiaa, saa pedagogiikasta enemmän irti. Teknologia on mukana arkipäivässä niin kuin kännykkäkin. Nyt valjastamme sen käyttöömme tehokas koulutus ja innostava oppiminen. Tämä on matkaopas virtuaalisen ympäristön haltuunottoon.

KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020

KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020 KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020 Sisällys 1. Opetus muutoksessa.2 2. Visio.2 3. Tavoitteet.2 4. Toteutus 3 5. Kehittämissuunnitelmat 4 1 1. Opetus muutoksessa Oppimisympäristöt ja oppimistavat

Lisätiedot

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho

Lisätiedot

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista?

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? ITK2012 Call for papers vaihe Sari Muhonen, luokanopettaja, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Ari Myllyviita, hankekoordinaattori,

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Suomalaisen koulun kehittäminen

Suomalaisen koulun kehittäminen Suomalaisen koulun kehittäminen 31.10.2016 Aulis Pitkälä, pääjohtaja Opetushallitus Yhteinen visio Tavoitteena on eheä oppimisen polku jokaiselle lapselle ja nuorelle. Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Ryhmä 5 Kehityksen suunta.. Mitä teema tarkoittaa? Teeman punaisena lankana on pohjimmiltaan se, että teknologiakasvatus ja teknologian arkipäiväistäminen tulee

Lisätiedot

Hyvä sivistystoimenjohtaja/rehtori

Hyvä sivistystoimenjohtaja/rehtori Hyvä sivistystoimenjohtaja/rehtori Digitaalisten oppimisympäristöjen tulo kouluihin on nopeutunut merkittävästi viimeisen kahden vuoden aikana. Tämä on johtanut opettajien tieto- ja viestintäteknisten

Lisätiedot

Opetushallituksen kuulumiset

Opetushallituksen kuulumiset Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava

Lisätiedot

Digitalisaatio opettajan apuna ja oppilaan innostajana

Digitalisaatio opettajan apuna ja oppilaan innostajana Digitalisaatio opettajan apuna ja oppilaan innostajana Viisi keskeistä trendiä Kirsi Harra-Vauhkonen Toimitusjohtaja, Sanoma Pro Educa 26.1.2018 @kirsi_k @SanomaPro #digioppiminen Tarjoamme oppimisen ja

Lisätiedot

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on?

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on? Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi 1 Viitteitä suomalaisen koulutuksen kehitystarpeista Jarkko Hautamäen mukaan suomalaisnuorten oppimistulokset ovat heikentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi (Hautamäki ym. 2013). 2 Viitteitä

Lisätiedot

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI L U O N N O S P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A N P E R U S T E I K S I 2 0 1 4 ( 1 4. 1 1. 2 0 1 2 ) KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Historiallisesti

Lisätiedot

University of Joensuu Island in Second Life. Teemu Moilanen Telmus Noel Joensuun yliopisto/ Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskus skk.joensuu.

University of Joensuu Island in Second Life. Teemu Moilanen Telmus Noel Joensuun yliopisto/ Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskus skk.joensuu. University of Joensuu Island in Second Life Teemu Moilanen Telmus Noel Joensuun yliopisto/ Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskus skk.joensuu.fi 20 minuuttia Lähtökohdat Second Life - prosessi Second

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (1-6 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (1-6 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS 1/4 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen

Lisätiedot

OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ. Päivitetty 2017

OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ. Päivitetty 2017 70-20-10 - OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ Päivitetty 2017 O. Ala-Nissilä, T. Kauma, J. Kröger, T. Leppänen, M. Nissén-Feldt, E. Penttilä, S. Raatikainen, I. Sankkila, L.

Lisätiedot

Ropeka. Taustakysymykset

Ropeka. Taustakysymykset Ropeka Kysely koostuu taustakysymyksistä ja neljästä eri teemasta koostuvasta osiosta. Jokaisessa osiossa pyydetään ensin arvioimaan oppilaitoksesi tämän hetkistä tilannetta neljän kuvauksen perusteella

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Kaikki koulutus verkossa - tekniikka ja pedagogiikka kouluttajan apuna. Case MKFC

Kaikki koulutus verkossa - tekniikka ja pedagogiikka kouluttajan apuna. Case MKFC Kaikki koulutus verkossa - tekniikka ja pedagogiikka kouluttajan apuna Case MKFC Maarit Alppiranta Edusolutions Oy MKFC Stockholms folkhögskola Monikulttuurinen oppilaitos Tukholmassa Perustettu v. 1991

Lisätiedot

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op)

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS ON MONIMUOTOISTA OPISKELUA, JOKA KOOSTUU NELJÄSTÄ ERI KURSSISTA 1 n peruskurssi, 4 op 2 Jatkokurssi I, 3 op 3 Jatkokurssi II, 3 op 4 Kurssintuottajan koulutus,

Lisätiedot

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025

Lisätiedot

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Satakieli-teesit 1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Lapsuus on arvokas ja merkityksellinen aika ihmisen elämässä se on arvojen ja persoonallisuuden muotoutumisen aikaa. Jokaisella lapsella on oikeus

Lisätiedot

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa prof. Sanna Järvelä Oulun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö tietokoneavusteinen opetus etäopetus tietoverkkojen

Lisätiedot

Ilmastovastuun oppimisen kysely 2019

Ilmastovastuun oppimisen kysely 2019 Ilmastovastuun oppimisen kysely 2019 Kysely ilmastovastuun oppimisesta oppilaille, opiskelijoille, opettajille ja koulutuksen toimijoille ja sidosryhmille Kevät 2019 Ilmastovastuu koulutuksessa -vaikutusohjelma

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Sosiaalinen media ja opettajan tvt-taidot: mitä opettajan pitäisi osata? 16.4.2012 Katrina Vartiainen

Sosiaalinen media ja opettajan tvt-taidot: mitä opettajan pitäisi osata? 16.4.2012 Katrina Vartiainen Sosiaalinen media ja opettajan tvt-taidot: mitä opettajan pitäisi osata? 16.4.2012 Katrina Vartiainen Sosiaalinen media? Sosiaalinen media (some) liittyy internetin vuorovaikutteisiin ryhmätyö- ja julkaisujärjestelmiin,

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Toimintamallit ja kansalliset suunnitelmat koulun arjeksi ja eloon! ITK-workshop , Aulanko

Toimintamallit ja kansalliset suunnitelmat koulun arjeksi ja eloon! ITK-workshop , Aulanko Toimintamallit ja kansalliset suunnitelmat koulun arjeksi ja eloon! ITK-workshop 21.4.2010, Aulanko 14:00 14:10 Workshopin avaus (Hämeenlinna, Aulanko) professori Marja Kankaanranta, OPTEK-hanke, Jyväskylän

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia työkappale 20.5.2011 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa... 1 2 KPEDUn tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

Ajatuksia arvioinnista. Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla

Ajatuksia arvioinnista. Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla Ajatuksia arvioinnista Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla OPS 2014 ja arviointi Opintojen aikaisella arvioinnilla pyritään ohjaamaan oppimista, kannustamaan

Lisätiedot

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Luennon teemat Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Hanna Salovaara, tutkija Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Oulun Yliopisto Pedagogiset mallit ja skriptaus

Lisätiedot

Ketterän korkeakouluoppimisen malli HAMK/YAMK

Ketterän korkeakouluoppimisen malli HAMK/YAMK Ketterän korkeakouluoppimisen malli HAMK/YAMK Pirjo Valokorpi, Helena Turunen, Mikko Mäntyneva, Miikka Ruusunen, Irma Kunnari Kuvat: HAMK PEDAGOGISET LÄHTÖKOHDAT yhteisöllinen tiimioppiminen työssä sekä

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Verkko-opetus - Sulautuva opetus opettajan työssä PRO-GRADU KAUNO RIIHONEN

Verkko-opetus - Sulautuva opetus opettajan työssä PRO-GRADU KAUNO RIIHONEN Verkko-opetus - Sulautuva opetus opettajan työssä PRO-GRADU KAUNO RIIHONEN Opettajan näkökulma sulautuvaan opetukseen verkkooppimisympäristössä Hyödyllisintä opettajan näkökulmasta on verkkoympäristön

Lisätiedot

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Sisällys Lukijalle...12 Johdanto...16 Ajattelutehtävä kokeiltavaksi... 18 1 Arvot, ihmiskäsitys ja oppimiskäsitys... 20 Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Mitä tästä voisi ajatella?...

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia

Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia Visio etaitoa kalastamassa tietoa ja taitoa hyvillä toimintamalleilla, verkoilla ja välineillä Rohkeus

Lisätiedot

Joustavia polkuja osaamisen tunnistamisella

Joustavia polkuja osaamisen tunnistamisella Joustavia polkuja osaamisen tunnistamisella Synergiaseminaari TPY 10.10.2017, Hämeenlinna Anni Karttunen, vastaava asiantuntija Opetushallitus Kansainvälistymispalvelut Visio osaamisperustaisuudesta Viestintää:

Lisätiedot

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu

Lisätiedot

Tutkimushavaintoja kahdesta virtuaaliympäristöstä

Tutkimushavaintoja kahdesta virtuaaliympäristöstä Tutkimushavaintoja kahdesta virtuaaliympäristöstä Haasteita ja mahdollisuuksia uusiin toimintatapoihin 8.2.2008 Eija Korpelainen ja Meri Jalonen TKK, Työpsykologian ja johtamisen laboratorio Esityksen

Lisätiedot

Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin

Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin 1 Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Päivi Häkkinen PERUSOPETUS 2020 Tietoyhteiskuntavalmiudet 18.3.2010, Opetushallitus, Helsinki 2 Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan ja halutaan

Lisätiedot

Tiedot, taidot ja osaaminen oppivassa yhteiskunnassa

Tiedot, taidot ja osaaminen oppivassa yhteiskunnassa Tiedot, taidot ja osaaminen oppivassa yhteiskunnassa Prof. Sanna Järvelä Oulun yliopisto Oppijan taidot & oppivan yhteiskunnan haasteet Tarvitaan ehjät ja pidemmät työurat. Pään sisällä tehtävän työn osuus

Lisätiedot

Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot

Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistaminen 18.3.2010 Jyrki Koskinen Sisältö Mitkä tiedot, taidot ja osaamisen muodot korostuvat tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa?

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Koulupedagogiikkaa luovuuden, leikillisyyden ja virtuaalisuuden näkökulmista professori Heli Ruokamo Lapin yliopisto, mediapedagogiikkakeskus

Koulupedagogiikkaa luovuuden, leikillisyyden ja virtuaalisuuden näkökulmista professori Heli Ruokamo Lapin yliopisto, mediapedagogiikkakeskus Koulupedagogiikkaa luovuuden, leikillisyyden ja virtuaalisuuden näkökulmista professori Heli Ruokamo Lapin yliopisto, mediapedagogiikkakeskus Kommenttipuheenvuoro liiketoiminnan kehitysjohtaja Asko Alanen

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Opetuksen suunnittelun lähtökohdat Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Shulmanin (esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen

Lisätiedot

Suuntana tulevaisuus Yhteisöllinen koulu ja sosiaalinen media elinikäisten oppijoiden tukena

Suuntana tulevaisuus Yhteisöllinen koulu ja sosiaalinen media elinikäisten oppijoiden tukena Suuntana tulevaisuus Yhteisöllinen koulu ja sosiaalinen media elinikäisten oppijoiden tukena Miikka Salavuo OPS Kick Off 2013 Kuka olen? Miikka Tabletkoulu.fi Yrittäjä v:sta 2010 Filosofian tohtori 2005

Lisätiedot

Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena

Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena kaisa vähähyyppä, opetusneuvos, opetushallitus Oppiminen on tapahtuma tai tapahtumasarja, jossa oppija saavuttaa uusia taitoja tai tietoja jostain aiheesta. Opittu

Lisätiedot

Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely

Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely Helsingin kasvatus ja koulutus Toimialan esittely 30.5.2017 Helsingin kasvatus ja koulutus 1 2 3 Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pähkinänkuoressa Tavoitteemme: mistä haluamme olla tunnettuja?

Lisätiedot

Kohti seuraavaa sataa

Kohti seuraavaa sataa Kohti seuraavaa sataa Suomen keskeiset kysymykset 2020-luvulla 8.12.2017 POSTERINÄYTTELYN TULOKSIA Keskeiset kysymykset TOP 10 Miten irtikytketään hyvinvointi luonnonvarojen kestämättömästä käytöstä ja

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä 7.6.2016 Pia Kola-Torvinen Elisa Helin Opetushallitus Tavoitteena suomalaiseen järjestelmään sopiva, kehittämistä ohjaava asiakirja Lainsäädännön linjaukset

Lisätiedot

VIESTINNÄN- OPETUKSEN PERUSPILARIT

VIESTINNÄN- OPETUKSEN PERUSPILARIT VIESTINNÄN- OPETUKSEN PERUSPILARIT Viestinnänopettaja Maarit Jaakkola, Messukylän lukio 2009 Opetuksella ja oppimisella pitää olla selkeät tavoitteet. Oppijalla ja opettajalla on sekä oikeuksia että velvollisuuksia.

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

Ympäristökriisi ja ilmastokatastrofi Tiedon luonteen muutos Tieto- ja viestintäteknologian kehitys, digitalisaatio Työelämän murros, automatisaatio

Ympäristökriisi ja ilmastokatastrofi Tiedon luonteen muutos Tieto- ja viestintäteknologian kehitys, digitalisaatio Työelämän murros, automatisaatio Ympäristökriisi ja ilmastokatastrofi Tiedon luonteen muutos Tieto- ja viestintäteknologian kehitys, digitalisaatio Työelämän murros, automatisaatio ja robotisaatio Hyvinvoinnin ongelmat eli niin sanottu

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus InnoOmnia tarjoaa vuonna 2011 seuraavat koulutuskokonaisuudet uusi osaajaverkostolle opetushallituksen rahoittamana maksuttomana täydennyskoulutuksena.

Lisätiedot

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä Poimintoja mietittäväksi Juha Ristilä 16.4.2013 1. poiminta: Y-sukupolvi 2. poiminta: Työelämä odottaa koulutukselta 3. poiminta: Uusi opettaja 4. poiminta: Ammatillisen opettajan osaaminen 5. poiminta:

Lisätiedot

LUOLAVUOREN KOULU KOTITALOUS Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit LISÄYSEHDOTUKSET: 8. luokka

LUOLAVUOREN KOULU KOTITALOUS Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit LISÄYSEHDOTUKSET: 8. luokka LUOLAVUOREN KOULU LISÄYSEHDOTUKSET: 12.1 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 8. luokka KOTITALOUS Taide-ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 2 vvh Tavoitteet 8. luokka Käytännön toimintataidot S

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun opetushenkilöstön ja oppilaitosjohdon osaamisen kehittämisohjelma Miksi?

Tampereen kaupunkiseudun opetushenkilöstön ja oppilaitosjohdon osaamisen kehittämisohjelma Miksi? Tampereen kaupunkiseudun opetushenkilöstön ja oppilaitosjohdon osaamisen kehittämisohjelma Miksi? Toimintaympäristön muutos Työ, oppiminen ja oppimisen tavat muuttuvat yhteiskunnan ja työelämän muutoksen

Lisätiedot

Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto

Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto 23.11.2017 Nuorten ja aikuisten yhdessä oppiminen Reformi kannustaa yhdessä oppimiseen Yksi laki, jossa lähtökohtana

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Eija Kauppinen Opetushallitus Rakennusfoorumi 6.11.2018, Helsinki Oppimisympäristöt muutoksessa Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Tilatehokkaat oppimisympäristöt laadusta tinkimättä

Tilatehokkaat oppimisympäristöt laadusta tinkimättä Tilatehokkaat oppimisympäristöt laadusta tinkimättä Raila Oksanen, johtava konsultti, FCG Konsultointi Mikko Kaira, toimialajohtaja, FCG Suunnittelu ja tekniikka FCG Suunnittelu ja tekniikka 24.9.2018

Lisätiedot

Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Digioppimisen Areena

Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Digioppimisen Areena Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi Digioppimisen Areena 27.11.2018 Perusopetus Opetusneuvos Kimmo Koskinen Perusopetuksen digitalisaatiolle suunnitellaan yhteisiä

Lisätiedot

InnoOmnia. Toisin nähden, toisin tehden toisin sanoen. Uusia tuulia opetukseen. Mervi Jansson

InnoOmnia. Toisin nähden, toisin tehden toisin sanoen. Uusia tuulia opetukseen. Mervi Jansson InnoOmnia Toisin nähden, toisin tehden toisin sanoen. Uusia tuulia opetukseen. Mervi Jansson Mikä on InnoOmnia? Yrittäjien, opiskelijoiden ja omnialaisten kohtauspaikka. Omnian kehittämisyksikkö, jossa

Lisätiedot

Selänne Anne Moilanen, rehtori, Laanilan yläaste

Selänne Anne Moilanen, rehtori, Laanilan yläaste Selänne 13.9.2016 Anne Moilanen, rehtori, Laanilan yläaste Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable! - Michael Fullan

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Koulujen tilatehokkuutta metsästämässä

Koulujen tilatehokkuutta metsästämässä Koulujen tilatehokkuutta metsästämässä Uusien oppimisympäristöjen edut Raila Oksanen, johtava konsultti, FCG Konsultointi Mikko Kaira, toimialajohtaja, FCG Suunnittelu ja tekniikka & FCG Suunnittelu ja

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

E-oppimateriaalit. Opinaika vs. CD-verkko-ohjelmat

E-oppimateriaalit. Opinaika vs. CD-verkko-ohjelmat Nokian N8 puhelimessa Uutta Toimii netin kautta, ei ohjelmien asennuksia eikä ylläpitoa, koulun lisäksi käytettävissä myös kotona ja muualla 24/7, lisäksi muita opiskelua helpottavia verkko-opetuksen mahdollistavia

Lisätiedot

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4 Sisällys Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus Esipuhe 3 Johdanto 4 1 Opettajankoulutuksen rakenne 5 1.1 Ammatillisen opettajan ydinosaaminen 5 1.2 Opettajankoulutuksen tavoitteet ja

Lisätiedot

SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa

SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa TIES462 Virtuaaliset oppimisympäristöt-kurssi Sanna Kainulainen 2014 Miksi tämä aihe? SOMEn käyttö on yleistynyt Miksi SOMEn käyttö kouluissa ja oppilaitoksissa

Lisätiedot

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit OULUN LYSEON LUKION LAATUTYÖ Omaa tarinaa laadusta Mitä koulu edustaa sinulle? Mitä haluat saada aikaan omassa työssäsi? Miksi laatutyötä tarvitaan? Miten haluat itse olla mukana laatutyössä? Miten sinun

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla Leena Vainio, FUAS Virtuaalikampus työryhmän puheenjohtaja Antti Kauppi, FUAS liittouman projektijohtaja FUAS-virtuaalikampus rakenteilla FUAS Virtuaalikampus muodostaa vuonna 2015 yhteisen oppimisympäristön

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa

Lisätiedot

Joustavat oppimisen tilat Oppimaisemafestivaali Grand Marina Helsinki klo

Joustavat oppimisen tilat Oppimaisemafestivaali Grand Marina Helsinki klo Joustavat oppimisen tilat Oppimaisemafestivaali 2017 Grand Marina Helsinki 4.5.2017 klo 11.35 11.55 Joustavat oppimisen tilat - JOT Lähtökohdat Tilat Alueellinen kehitys ja palveluverkko Väistötiloissa

Lisätiedot

Näkökulmia koulupedagogiikkaan professori Leena Krokfors Helsingin yliopisto, opettajankoulutuslaitos

Näkökulmia koulupedagogiikkaan professori Leena Krokfors Helsingin yliopisto, opettajankoulutuslaitos Välittävä Näkökulmia pedagogiikkaan professori, opettajantuslaitos Kommenttipuheenvuoro johtava konsultti Petri Eskelinen, Helsingin kaupunki, Mediakeskus Välittävä ]É{wtÇàÉ Koulussa opiskeltu tieto ei

Lisätiedot

Tietoyhteiskuntaosaamista kouluille Selänteellä. TVT osaamiskartoituksen tuloksia

Tietoyhteiskuntaosaamista kouluille Selänteellä. TVT osaamiskartoituksen tuloksia Tietoyhteiskuntaosaamista kouluille Selänteellä TVT osaamiskartoituksen tuloksia Kyselyn toteutuksesta Kysely toteutettiin OPEKA työkalulla syksyllä 2013 Selänteen alueella sekä Nivalan Ylivieskan seutukunnassa

Lisätiedot

TAHTO. Tueksi Oppimisessa. Koulutoimenjohtaja Esa Santakallio, Pedagoginen suunnittelija Heini Majaranta Riihimäen kaupunki

TAHTO. Tueksi Oppimisessa. Koulutoimenjohtaja Esa Santakallio, Pedagoginen suunnittelija Heini Majaranta Riihimäen kaupunki TAHTO Teknologia Arje en Hyödyksi ja Tueksi Oppimisessa Koulutoimenjohtaja Esa Santakallio, Pedagoginen suunnittelija Heini Majaranta Riihimäen kaupunki Kansallinen TVT -käytön opetuskäytön suunnitelma

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 Arvioinnin kokonaisuus Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 2 Velvoite arviointiin

Lisätiedot

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi YMPÄRISTÖOPPI Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Rakentaa perusta ympäristö- ja luonnontietoaineiden eri tiedonalojen osaamiselle Tukea oppilaan

Lisätiedot

Verkostojen rooli koulujen kansainvälisen arjen vakiinnuttamisessa. Tiina Sarisalmi Opetushallitus

Verkostojen rooli koulujen kansainvälisen arjen vakiinnuttamisessa. Tiina Sarisalmi Opetushallitus Verkostojen rooli koulujen kansainvälisen arjen vakiinnuttamisessa Tiina Sarisalmi 29.1.2013 Opetushallitus Oppivat verkostot asiantuntijayhteisöissä Riippumattomuus ajasta ja paikasta Yhteisöllisyys kuuluminen

Lisätiedot

Avoin toimintakulttuuri. SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen

Avoin toimintakulttuuri. SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen Avoin toimintakulttuuri SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen 6.11.2018 Avoimuus on luonteva osa elämäämme Jaamme vapaaehtoisesti omaa henkilökohtaista elämäämme verkossa mm. somen kautta Osaamme valita, osaamme

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/9 22.03.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/9 22.03.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) 9 Helsingin kaupungin opetuksen digitalisaatio-ohjelma vuosille 2016-2019 (koulutuksen ja oppimisen digistrategia) HEL 2016-003192 T 12 00 00 Esitysehdotus Esittelijän

Lisätiedot

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kehittämis- ja koulutusyhteistyö 2014-2016 Helsingin kaupungin aineistopankki

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Aktiivisuus, vuorovaikutus ja myönteiset kokemukset oppimiskäsityksen kuvauksessa Tampere 28.1.2015 Eija Kauppinen Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

minen: Kohti monimediaista pedagogiikkaa

minen: Kohti monimediaista pedagogiikkaa Organisaation kehittäminen minen: Kohti monimediaista pedagogiikkaa TieVie-megakonferenssi 9.12.2005 Eija Aalto (eaalto@edu.jyu.fi) & Peppi Taalas (peppi@cc.jyu.fi) JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kielikeskuksen

Lisätiedot

KULKURI. Ulkomailla asuvan oppilaan verkkokoulu. Tuija Tammelander ja Anni Autere-Kesti EKO 19.1.2012

KULKURI. Ulkomailla asuvan oppilaan verkkokoulu. Tuija Tammelander ja Anni Autere-Kesti EKO 19.1.2012 KULKURI Ulkomailla asuvan oppilaan verkkokoulu EKO 19.1.2012 Tuija Tammelander ja Anni Autere-Kesti Etäkoulu Kulkuri Perustettu 1975 (2011 toukokuuhun asti Ulkosuomalaisten lasten kotiperuskoulu) Ylläpitäjä

Lisätiedot

J.J. Jedulainen 20.11.2012 1

J.J. Jedulainen 20.11.2012 1 1 MOOD- VALMENNUS Ohjauksen apuvälineenä Susanna Hjulberg LÄHDE: Koskinen, K. & Hautaluoma, M. (toim.) Valmennuksessa erilainen oppija. Välineitä työ- ja yksilövalmennukseen. Valtakunnallinen työpajayhdistys

Lisätiedot