Tradekan Corporate Governance selvitys vuodelta 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tradekan Corporate Governance selvitys vuodelta 2014"

Transkriptio

1 Tradekan Corporate Governance selvitys vuodelta Yleistä Tradekan hallinnointi perustuu kullekin konserniyhteisölle erikseen vahvistettuihin Corporate Governance - ohjeistuksiin, jotka perustuvat listayhtiöiden hallinnointikoodiin. Osuuskunta Tradekan ja Tradeka- Yhtiöt Oy:n ohjeistukset on laadittu comply or explain - periaatteen mukaisesti. Merkittävimmät poikkeukset hallinnointikoodista liittyvät riittävän omistajaohjauksen toteutumisen sekä Tradekan jäsenten vaikutusmahdollisuuksien turvaamiseen. Vuonna 2014 Osuuskunnassa toteutettiin organisaatiouudistus, jossa Osuuskunta Tradekan ydinliiketoiminnot siirrettiin Tradeka- Yhtiöt Oy - nimisen osakeyhtiön omistukseen. Tämä yhtiö vastaa jatkossa Osuuskunnan liiketoimintojen hallinnoinnista ja omistajaohjauksesta. Osuuskunta Tradeka omistaa 98 % Tradeka- Yhtiöt Oy:n osakkeista ja 49 % yhtiön määräysvallasta. Loput yhtiön osakkeista ja määräysvallasta omistaa Tradekan säätiö (1,8 % osakkeista ja 46 % määräysvallasta) sekä Kuluttajaosuustoiminnan säätiö (0,2 % osakkeista ja 5 % määräysvallasta). Samassa yhteydessä Osuuskunnalle hyväksyttiin uudet säännöt, jotka astuivat voimaan Uusien sääntöjen myötä Osuuskunnassa siirryttiin yksiportaiseen hallintomalliin ja Osuuskunnan hallintoneuvosto lakkautettiin. Samassa yhteydessä Osuuskunnan nimi muuttui Osuuskunta Tradeka- yhtymästä Osuuskunta Tradekaksi. Tässä selvityksessä on kuvaus Tradekan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmän toiminnasta vuonna Tämä selvitys on kokonaisuudessaan julkaistu Osuuskunnan www- sivuilla osoitteessa 2. Edustajiston kokous Osuuskunnan edustajisto kokoontui vuoden aikana yhden kerran. Edustajiston sääntömääräinen kokous järjestettiin Vantaalla. Kokouksessa käsiteltiin Osuuskunnan tilinpäätös, hallituksen esitys Osuuskunnan ylijäämän ja käyttörahaston käytöstä, hyväksyttiin Osuuskunnalle uudet säännöt, päätettiin Tradekan- säätiön perustamisesta sekä käsiteltiin muut Osuuskunnan sääntöjen määräämät asiat. Lisäksi edustajiston jäsenet kokoontuivat syksyllä alueellisesti koolle kutsuttuihin piirikokouksiin. Edustajiston kokoukseen osallistuneille edustajiston jäsenille on maksettu 300 euron suuruinen kokouspalkkio sekä piirikokouksiin osallistuneille edustajiston jäsenille 250 euron suuruinen kokouspalkkio. Osuuskunta Tradeka PL 72 (Hämeentie 19), Helsinki Puh

2 3. Hallintoneuvosto Vuonna 2014 Osuuskunnan hallintoneuvosto kokoontui 2 kertaa. Lisäksi hallintoneuvoston puheenjohtajisto ja hallintoneuvoston valitsemat tilientarkkailijat ovat vuoden aikana käsitelleet valmistelevasti hallintoneuvostossa käsiteltyjä asioita. Hallintoneuvoston jäsenet osallistuivat pääsääntöisesti kaikkiin hallintoneuvoston kokouksiin (osallistumisprosentti 98,2 %). Edustajistonkokoukseen saakka Osuuskunnan hallintoneuvostoon kuuluivat seuraavat henkilöt: Puheenjohtaja Markus Aaltonen, valtiopäiväneuvos I Varapuheenjohtaja Iivo Polvi, hallintotieteiden maisteri II Varapuheenjohtaja Minna Lintonen, rehtori Esa Anttila, rehtori Mika Hentunen, ammattikorkeakoulun opettaja Ulla- Maija von Hertzen, toimittaja Teemu Hirvonen, opiskelija Matti Kangas Aarne Kauranen, maakuntaneuvos Vuokko Kautto, YTM Marjo Kiukkonen, varatuomari, asianajaja Risto Koivisto, maakuntaneuvos Lauri Kähkönen, kaupunkineuvos Jukka Kärnä, kansanedustaja Taina Inkeri Lehto, materiaalihoitaja Pekka Luuk, taksiyrittäjä Sirpa Makkonen, erityisluokanopettaja Leena Mustonen, myymäläpäällikkö Pekka Niskanen, työnsuunnittelija Aki Nummelin, projektipäällikkö Hannu Peltonen, vanhempi ammattimies Mikko Raudaskoski, rehtori Jukka Roos, kunnallisneuvos Ilkka Sepponen, isännöitsijä Pertti Turtiainen, asentaja Jorma Pimperi, alueluottamusmies Riitta Virtanen, erikoissairaanhoitaja Henkilöstön edustaja: Päivi Aaltola, pääluottamusmies, Restel Oy lukien Osuuskunnan hallintoneuvostoon kuuluivat seuraavat henkilöt: Puheenjohtaja Markus Aaltonen, valtiopäiväneuvos Varapuheenjohtaja Mikko Raudaskoski, rehtori Varapuheenjohtaja Minna Lintonen, rehtori

3 Esa Anttila, rehtori Jukka Gustafsson, kansanedustaja Mika Hentunen, ammattikorkeakoulun opettaja Ulla- Maija von Hertzen, toimittaja Teemu Hirvonen, opiskelija Matti Kangas Aarne Kauranen, maakuntaneuvos Vuokko Kautto, YTM Marjo Kiukkonen, varatuomari, asianajaja Jukka Kärnä, kansanedustaja Esa Lahtela Hannu Lehikoinen, luokanopettaja Taina Inkeri Lehto, materiaalihoitaja Pekka Luuk, taksiyrittäjä Sirpa Makkonen, erityisluokanopettaja Leena Mustonen, myymäläpäällikkö Pekka Niskanen, työnsuunnittelija Aki Nummelin, projektipäällikkö Hannu Peltonen, vanhempi ammattimies Tarja Pietilä, pääluottamusmies Jorma Pimperi, alueluottamusmies Kirsti Puurunen, aluetoimitsija Jukka Roos, kunnallisneuvos Ilkka Sepponen, isännöitsijä Henkilöstön edustaja: Päivi Aaltola, Restel Oy Vuoden 2014 edustajiston kokouksessa päätetyt hallintoneuvoston jäsenten palkkiot olivat: Hallintoneuvoston puheenjohtaja 750 /kk Hallintoneuvoston varapuheenjohtaja 450 /kk Hallintoneuvoston jäsen 350 /kk Kokouspalkkio 450 /kokous Henkilöstön edustajille ei ole maksettu kuukausipalkkiota. Osuuskunta Tradeka- yhtymän hallintoneuvoston työskentely päättyi Osuuskunnan uusien sääntöjen tultua voimaan. 4. Hallitus Osuuskunnan hallitus kokoontui 6 kertaa vuoden 2014 aikana. Vuoden aikana hallitus on käsitellyt Osuuskunnan liiketoimintastrategiaa, toimintapolitiikkaa, vuosittaista toimintasuunnittelua sekä muita keskeisiä liiketoiminnan harjoittamista koskevia asioita sekä säännönmukaisesti seurannut Osuuskunta Tradeka- yhtymän ja Osuuskunta konsernin taloudellista tilannetta ja muita kulloinkin ajankohtaisia asioita. Hallituksen jäsenet ovat osallistuneet

4 pääsääntöisesti kaikkiin hallituksen kokouksiin (osallistumisprosentti 90,15 %). Osuuskunnan hallitukseen ovat kuuluneet seuraavat henkilöt: Markku Hyvärinen, hallituksen puheenjohtaja Keskeinen työkokemus: varatoimitusjohtaja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, toimitusjohtaja Eläke- Sampo, puoluesihteeri SDP, useita eri tehtäviä SAK:ssa ja SDP:ssä sekä jäsenyyksiä useiden eri yhtiöiden hallituksissa, mm. Solidium Oy:ssä. Margit Eteläniemi, Hallintopäällikkö, hallituksen varapuheenjohtaja Keskeinen työkokemus: hallintojohtaja Mäntän seudun koulutusyhtymä, useita eri tehtäviä kuntayhtymissä ja muissa kunnallisissa laitoksissa sekä jäsenyyksiä useiden eri kunnallisten elinten, liikelaitosten ja yhtiöiden hallituksissa. Tapio Luttinen, Professori Keskeinen työkokemus: Aalto- yliopiston yhdyskunta- ja ympäristötekniikan laitoksen johtaja, useita eri tehtäviä Teknillisessä korkeakoulussa ja jäsenyyksiä yliopiston hallinto- ja muissa elimissä sekä pitkäaikainen ja monipuolinen kokemus kunnallisesta luottamusmieshallinnosta sekä jäsenyyksiä useiden eri kunnallisten elinten, liikelaitosten ja yhtiöiden hallituksissa Tuire Mannila, KHT- tilintarkastaja Keskeinen työkokemus: tilintarkastaja BDO Oy, tilintarkastaja Tuokko Tilintarkastus Oy, talousjohtaja Ramirent Oyj sekä useita muita eri tehtäviä yritysten taloushallintoon ja tilintarkastukseen liittyen. Matti Pajuoja, Koneenhoitaja Keskeinen työkokemus: pääluottamusmies ja koneenhoitaja, pitkäaikainen ja monipuolinen kokemus kunnallisesta luottamusmieshallinnosta sekä jäsenyyksiä useiden eri kunnallisten elinten, laitosten ja yhtiöiden hallituksissa. Jukka Simula, Asianajaja Keskeinen työkokemus: asianajaja Asianajotoimisto Jukka Simula Oy:ssä sekä monipuolinen kokemus erilaisissa lakiasiantehtävissä Eka- yhtymässä ja Lakiasema Oy:ssä sekä jäsenyyksiä eri yhtiöiden hallituksissa.

5 Henkilöstön edustaja: Sari Tamminen, talous- ja hallintoassistentti Osuuskunnan sääntöjen tultua voimaan ovat Osuuskunnan hallitukseen kuuluneet seuraavat Osuuskunnan edustajistossa valitut henkilöt: Puheenjohtaja Markus Aaltonen, valtiopäiväneuvos Varapuheenjohtaja Mikko Raudaskoski, rehtori Varapuheenjohtaja Minna Lintonen, rehtori Esa Anttila, rehtori Jukka Gustafsson, kansanedustaja Mika Hentunen, ammattikorkeakoulun opettaja Ulla- Maija von Hertzen, toimittaja Teemu Hirvonen, opiskelija Matti Kangas Aarne Kauranen, maakuntaneuvos Vuokko Kautto, YTM Marjo Kiukkonen, varatuomari, asianajaja Jukka Kärnä, kansanedustaja Esa Lahtela Hannu Lehikoinen, luokanopettaja Taina Inkeri Lehto, materiaalihoitaja Pekka Luuk, taksiyrittäjä Sirpa Makkonen, erityisluokanopettaja Leena Mustonen, myymäläpäällikkö Pekka Niskanen, työnsuunnittelija Aki Nummelin, projektipäällikkö Hannu Peltonen, vanhempi ammattimies Tarja Pietilä, pääluottamusmies Jorma Pimperi, alueluottamusmies Kirsti Puurunen, aluetoimitsija Jukka Roos, kunnallisneuvos Ilkka Sepponen, isännöitsijä Henkilöstön edustaja: Päivi Aaltola, pääluottamies, Restel Oy Vuoden 2014 edustajiston kokouksessa päätetyt hallituksen jäsenten palkkiot olivat: Hallituksen puheenjohtaja 1200 /kk Hallituksen varapuheenjohtaja 900 /kk Hallituksen jäsen 350 /kk Kokouspalkkio 450 /kokous Henkilöstön edustajille ei ole maksettu kuukausipalkkiota.

6 Tradekan Corporate Governance - ohjeistuksen mukaisesti Osuuskunnan hallitus on syyskuussa 2014 järjestetyssä itsearviointikokouksessa arvioinut omaa toimintaansa. 5. Tradeka- Yhtiöt Oy:n hallitus Tradeka- Yhtiöt Oy:n hallitus kokoontui 8 kertaa vuoden 2014 aikana. Vuoden aikana hallitus on käsitellyt Tradeka- Yhtiöt Oy:n liiketoimintastrategiaa, toimintapolitiikkaa, vuosittaista toimintasuunnittelua sekä muita keskeisiä liiketoiminnan harjoittamista koskevia asioita sekä säännönmukaisesti seurannut Tradeka- Yhtiöt Oy:n konsernin ja sen tytäryhtiöiden taloudellista tilannetta ja muita kulloinkin ajankohtaisia asioita. Hallituksen jäsenet ovat osallistuneet pääsääntöisesti kaikkiin hallituksen kokouksiin (osallistumisprosentti 95 %). Vuonna 2014 Tradeka- Yhtiöt Oy:n hallitukseen ovat kuuluneet seuraavat henkilöt: Markku Hyvärinen, hallituksen puheenjohtaja Keskeinen työkokemus: varatoimitusjohtaja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, toimitusjohtaja Eläke- Sampo, puoluesihteeri SDP, useita eri tehtäviä SAK:ssa ja SDP:ssä sekä jäsenyyksiä useiden eri yhtiöiden hallituksissa, mm. Solidium Oy:ssä. Margit Eteläniemi, Hallintopäällikkö, hallituksen varapuheenjohtaja Keskeinen työkokemus: hallintojohtaja Mäntän seudun koulutusyhtymä, useita eri tehtäviä kuntayhtymissä ja muissa kunnallisissa laitoksissa sekä jäsenyyksiä useiden eri kunnallisten elinten, liikelaitosten ja yhtiöiden hallituksissa. Tapio Luttinen, Professori Keskeinen työkokemus: Aalto- yliopiston yhdyskunta- ja ympäristötekniikan laitoksen johtaja, useita eri tehtäviä Teknillisessä korkeakoulussa ja jäsenyyksiä yliopiston hallinto- ja muissa elimissä sekä pitkäaikainen ja monipuolinen kokemus kunnallisesta luottamusmieshallinnosta sekä jäsenyyksiä useiden eri kunnallisten elinten, liikelaitosten ja yhtiöiden hallituksissa Tuire Mannila, KHT- tilintarkastaja Keskeinen työkokemus: tilintarkastaja BDO Oy, tilintarkastaja Tuokko Tilintarkastus Oy, talousjohtaja Ramirent Oyj sekä useita muita eri tehtäviä yritysten taloushallintoon ja tilintarkastukseen liittyen.

7 Matti Pajuoja, Koneenhoitaja Keskeinen työkokemus: pääluottamusmies ja koneenhoitaja, pitkäaikainen ja monipuolinen kokemus kunnallisesta luottamusmieshallinnosta sekä jäsenyyksiä useiden eri kunnallisten elinten, laitosten ja yhtiöiden hallituksissa. Jukka Simula, Asianajaja Keskeinen työkokemus: asianajaja Asianajotoimisto Jukka Simula Oy:ssä sekä monipuolinen kokemus erilaisissa lakiasiantehtävissä Eka- yhtymässä ja Lakiasema Oy:ssä sekä jäsenyyksiä eri yhtiöiden hallituksissa. Henkilöstön edustaja: Sari Tamminen, talous- ja hallintoassistentti Tradeka- yhtiöt Oy:n hallituksen jäsenille on maksettu seuraavat palkkiot lukien: Hallituksen puheenjohtaja /kk Hallituksen varapuheenjohtaja /kk Hallituksen jäsenet /kk Kokouspalkkio 650 euroa/kokous Henkilöstön edustajalle ei ole maksettu kuukausipalkkiota. Toimintaansa varten hallitus on asettanut tarkastusvaliokunnan, joka kokoontui 3 kertaa vuoden aikana. Vuonna 2014 tarkastusvaliokunnan jäseninä ovat toimineet hallituksen puheenjohtaja Markku Hyvärinen, varapuheenjohtaja Margit Eteläniemi sekä hallituksen jäsen Jukka Simula. Tarkastusvaliokunnan jäsenet ovat vuoden aikana osallistuneet kaikkiin tarkastusvaliokunnan kokouksiin (osallistumisprosentti 100 %). Osuuskunta Tradekan osallistuminen tarkastusvaliokunnan työskentelyyn on järjestetty siten, että Osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja ja 1. varapuheenjohtaja ovat Tradekan uudistetun corporate governance ohjeistuksen mukaisesti osallistuneet Tradeka- Yhtiöt Oy:n tarkastusvaliokunnan työskentelyyn alkaen. Tarkastusvaliokunnan jäsenille on maksettu 200 euroa/kokous suuruinen kokouspalkkio. Vuonna 2014 tarkastusvaliokunta on työjärjestyksensä mukaisesti käsitellyt valmistelevasti Osuuskunnan tilinpäätös- ja välitilinpäätösasiat sekä tilintarkastukseen, riskien hallintaan ja sisäiseen tarkastukseen liittyvät asiat. Tarkastusvaliokunta on säännönmukaisesti raportoinut käsittelemistään asioista ja havainnostaan Osuuskunnan hallitukselle.

8 Tradekan Corporate Governance - ohjeistuksen mukaisesti Tradeka- yhtiöt Oy:n hallitus on syyskuussa 2014 järjestetyssä itsearviointikokouksessa arvioinut omaa toimintaansa. 6. Toimitusjohtaja Vuonna 2014 Osuuskunnan ja Tradeka- yhtiöt Oy:n toimitusjohtajana on toiminut OTK, VTM, emba Perttu Puro. Toimitusjohtaja on vastannut Osuuskunta Tradekan sekä Tradeka- Yhtiöt Oy:n juoksevan hallinnon hoitamisesta ja yhtiöiden hallitusten päätösten täytäntöönpanosta sekä vastannut yritysten operatiivisesta toiminnasta siltä osin, kuin se ei ole kuulunut hallitusten vastuulle. Toimitusjohtaja Purolle maksettiin vuonna 2014 palkkaa noin euroa, josta euroa oli tulospalkkiota vuodelta Puron kanssa laaditun toimitusjohtajasopimuksen mukaisesti Osuuskunta on ottanut Purolle maksuperusteisen lisäeläkevakuutuksen, jonka mukaisesti Purolla on oikeus jäädä eläkkeelle saavutettuaan 62 vuoden iän. Toimitusjohtaja Puro on mukana Osuuskunnan ylimmän johdon tulospalkkiojärjestelmässä, jonka perusteella toimitusjohtajalle voidaan maksaa enintään kolmen kuukauden palkan suuruinen tulospalkkio Tradeka- sijoitus oy:n ja Restel Oy:n liiketoiminnan tilikauden tuloksen perusteella. 7. Johtoryhmä Tradekan johtamisessa toimitusjohtajaa on vuoden 2014 aikana avustanut sekä Osuuskunta Tradekan johtoryhmä, johon ovat kuuluneet Osuuskunnan talous- ja hallintojohtaja Timo Mikkola, sijoitusjohtaja Heikki Venho, Restel Oy:n toimitusjohtaja Harri Sivula saakka sekä Mikael Backman alkaen että Tradeka- Yhtiöt Oy:n johtoryhmä, johon on kuulunut edellä mainittujen henkilöiden lisäksi Tradeka- sijoitus oy:n toimitusjohtaja Magnus Backström. 8. Ulkoinen tarkastus, tilintarkastaja ja tilientarkkailijat Osuuskunnan edustajisto valitsi kokouksessaan Osuuskunnan tilintarkastajaksi KHT Jukka Rajalan ja varatilintarkastajaksi tilintarkastusyhteisö KPMG Oy:n. Osuuskunnan tarkastusvaliokunta on käsitellyt vuotta 2013 koskevan tilintarkastuskertomuksen ja tarkastusraportit, välitilinpäätöstä koskevan tilintarkastusraportin sekä ulkoisen tarkastuksen vuosisuunnitelman vuodelle Hallintoneuvoston valitsemina tilientarkkailijoina ovat toimineet Leena Mustonen, Risto Koivisto ja Sirpa Makkonen sekä heidän varajäseninään Esa J. Anttila, Mika Hentunen ja Jorma Pimperi.

9 Vuonna 2014 tilintarkastajille maksettiin seuraavat palkkiot (euroa): OSK (emo) Tradeka- Yhtiöt Oy Tradeka- palvelut oy Tilintarka stus Muut palvelut Yhteensä Tilintarkastus Muut palvelut Yhteensä Restel konserni Tradeka- sijoitus oy Osuuskunta Tradeka (konserni) yhteensä: Tilintarkastus Muut palvelut Yhteensä Sisäinen tarkastus ja riskien hallinta Vuonna 2014 Osuuskunta Tradekan ja Tradeka- yhtiöt Oy:n sisäisen tarkastuksen käytännön toteutuksesta on vastannut Restel Oy:n sisäinen tarkastus. Tradeka- Yhtiöt Oy:n tarkastusvaliokunta on hyväksynyt Osuuskunnan sisäisen tarkastuksen vuosisuunnitelman. Tradeka- Yhtiöt Oy:n tarkastusvaliokunta ja hallitus ovat keväällä 2014 käsitelleet Tradeka- Yhtiöt Oy:n riskien hallintasuunnitelman ja sen pohjalta laaditun riskikartoituksen. Osuuskunta Tradekan hallitus on vastaavasti käsitellyt vastaavat asiakirjat Osuuskunta Tradekan osalta.

Vuonna 2013 Osuuskunnan hallintoneuvostoon kuuluivat seuraavat henkilöt:

Vuonna 2013 Osuuskunnan hallintoneuvostoon kuuluivat seuraavat henkilöt: Corporate Governance selvitys vuodelta 2013 1. Yleistä Osuuskunta Tradeka- yhtymän hallinnointi perustuu Osuuskunnan hallintoneuvoston hyväksymään Corporate Governance - ohjeistukseen, joka perustuu comply

Lisätiedot

SOK:n palkka- ja palkkioselvitys

SOK:n palkka- ja palkkioselvitys SOK:n palkka- ja palkkioselvitys 2015 Palkitsemisen periaatteet SOK:ssa SOK:n hallintoneuvosto on asettanut pysyvän palkitsemisvaliokunnan, jonka tehtävänä on arvioida ja kehittää koko S-ryhmän ylimmän

Lisätiedot

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle 8.4.2015

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle 8.4.2015 8.4.2015 1 Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % tilikauden voitosta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2014 olivat 519,1 miljoonaa euroa, tilikauden voitto 2014 oli 305,3

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2013

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2013 Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2013 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011 Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010 Selvitys 1 (7) QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010 Selvitys 2 (7) Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 3 2 Hallitus... 3 3 Toimitusjohtaja... 4 4 Hallintoneuvosto... 4 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 1 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 HALLITUKSEN JA VALIOKUNNAN JÄSENTEN PALKKIOT JA MUUT TALOUDELLISET ETUUDET Periaatteet ja päätöksentekojärjestys Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen

Lisätiedot

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1. 31.12.2014

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1. 31.12.2014 Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1. 31.12.2014 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

PWC:N TUTKIMUS CORPORATE GOVERNANCE TIETOJEN ESITTÄMISESTÄ LISTAYHTIÖISSÄ

PWC:N TUTKIMUS CORPORATE GOVERNANCE TIETOJEN ESITTÄMISESTÄ LISTAYHTIÖISSÄ 2) PwC:n tutkimus Corporate Governance -tietojen esittämisestä listayhtiöissä PwC PWC:N TUTKIMUS CORPORATE GOVERNANCE TIETOJEN ESITTÄMISESTÄ LISTAYHTIÖISSÄ PwC kävi läpi CG-tietojen esittämisen Päälistan

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012 1 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012 HALLITUKSEN JA VALIOKUNNAN JÄSENTEN PALKKIOT JA MUUT TALOUDELLISET ETUUDET Periaatteet ja päätöksentekojärjestys Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen

Lisätiedot

Alla luetellut liitteet ilmenevät :n tilinpäätöksestä 2014, joka löytyy :n internet-sivuilta osoitteesta: https://fortum-ar-2014.studio.crasman.fi/pub/pdf/fortum_tilinpaatos_2014.pdf Liite 6 Tilinpäätösasiakirjat

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 8.4.2014

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 8.4.2014 HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 8.4.2014 1 Osinkopolitiikka ja osingonmaksu Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % nettotuloksesta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2013

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2013

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2013 Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2013 Selvitys 24.2.2014 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Sisältö 1 Hallituksen jäsenten palkitseminen...1

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2012

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2012 Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2012 Selvitys 25.2.2013 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Sisältö 1 Hallituksen jäsenten palkitseminen...1

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko.

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko. 1(5) TIIMARI OYJ ABP (y-tunnus 0106264-1) VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2010 Aika: Paikka: 30.3.2010, kello 13.00 alkaen Scandic Marski hotelli, Mannerheimintie 10, 00100 Helsinki 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Selvitys Stockmann-konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmästä

Selvitys Stockmann-konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmästä SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Selvitys Stockmann-konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Stockmann noudattaa päätöksenteossaan ja hallinnossaan Suomen osakeyhtiölakia, Arvopaperimarkkinayhdistys

Lisätiedot

NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1(5) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Nordic Aluminium Oyj:n hallituksen kokouksessa

Lisätiedot

Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvoston ja hallituksen jäseniä sekä Metsä Groupin pääjohtaja ja toimihenkilöitä.

Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvoston ja hallituksen jäseniä sekä Metsä Groupin pääjohtaja ja toimihenkilöitä. Pöytäkirja 96 1(7) Metsäliitto Osuuskunnan edustajiston varsinainen kokous Aika Tiistaina 3.5.2016 kello 15.00 Paikka Metsätapiola, Revontulenpuisto 2 C, Espoo Läsnä Poissa Anttila Juha Haikkonen Aila

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

Selvitys SW-Development Oy:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä. (Corporate governance statement) 2015

Selvitys SW-Development Oy:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä. (Corporate governance statement) 2015 Selvitys SW-Development Oy:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate governance statement) 2015 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 1. Yrityksen päätöksentekoelimet 1.1 Yhtiökokous 1.2 Hallituksen

Lisätiedot

Teleste Oyj Yhtiökokous 2016

Teleste Oyj Yhtiökokous 2016 Teleste Oyj Yhtiökokous 2016 Enabling digital evolution Ehdokasesittelyt HALLINNOINTIKOODI - CORPORATE GOVERNANCE Suositus 7 - Hallituskokoonpanoa koskevan ehdotuksen valmistelu Suurimmat osakkeenomistajat

Lisätiedot

1 (6) HYPO KONSERNIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

1 (6) HYPO KONSERNIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1 (6) HYPO KONSERNIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Tämä selvitys sisältää Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 575/213 artiklan 450 mukaiset tiedot Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin palkitsemisjärjestelmästä.

Lisätiedot

Helsingin Messukeskus Messuaukio 1, 00520 Helsinki, kokoustila 208

Helsingin Messukeskus Messuaukio 1, 00520 Helsinki, kokoustila 208 EKOKEM OY AB PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 (6) (Y-tunnus: 0350017-4) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014 Aika 25.4.2014 klo 11.00 Paikka Läsnä Helsingin Messukeskus Messuaukio 1, 00520 Helsinki, kokoustila 208 Kokouksessa

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2014

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2014 Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2014 Selvitys 23.2.2015 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Keilaranta 9 Sisältö 1 Hallituksen

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014

Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014 Oulu, 42 edustajaa Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014 Nämä 79 valittua edustavat sinua. Antero Aakko insinööri, myyntijohtaja Allu Alatalo 48 vuotta myynti- ja markkinointipäällikkö Kyösti Asikainen

Lisätiedot

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen. Turvatiimi Oyj Pöytäkirja 1/2014 1(6) TURVATIIMI OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 20.3.2014, klo 9.00 9.30 Paikka: Läsnä: Rake-sali, Erottajankatu 4 C, 00120 Helsinki. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Kokoustiedot Aika Torstai 22.5.2014 klo 10.07 10.10 Perjantai 23.5.2014 klo 9.02 10.06 ja 13.31 14.39 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen

Lisätiedot

Mikkelin Puhelinosuuskunta MPY:n nimeämistoimikunnan esitys. Risto Rouhiainen, puheenjohtaja 19.5.2016

Mikkelin Puhelinosuuskunta MPY:n nimeämistoimikunnan esitys. Risto Rouhiainen, puheenjohtaja 19.5.2016 Mikkelin Puhelinosuuskunta MPY:n nimeämistoimikunnan esitys Risto Rouhiainen, puheenjohtaja 19.5.2016 Nimeämistoimikunnan tehtävä Mikkelin Puhelinosuuskunta MPY:n (myöhemmin MPY) nimeämistoimikunnan tehtävät:

Lisätiedot

1861/00.04.01.00/2015

1861/00.04.01.00/2015 18.05.2015 Sivu 1 / 1 1861/00.04.01.00/2015 26 Kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys 1 Palkka- ja palkkioselvitys Päätöksentekojärjestys Yhtiökokous päättää hallintoneuvoston palkkioista. Vaalivaliokunta tekee niistä ehdotuksen yhtiökokoukselle. Hallintoneuvosto päättää hallituksen palkkioista.

Lisätiedot

1 (6) HYPO KONSERNIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

1 (6) HYPO KONSERNIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1 (6) HYPO KONSERNIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Tämä selvitys sisältää Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 575/213 artiklan 450 mukaiset tiedot Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin palkitsemisjärjestelmästä.

Lisätiedot

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2014

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2014 Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2014 Yksi vahva koko yrityksen kattava päämäärä ohjaa Wärtsilän toimintaa vuonna 2014. Täydellisen raportin löydätte osoitteesta www.wartsilareports.com/fi-fi/2014/ar/ Wärtsilä

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 1 (9) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Käsiteltävät asiat 209 Kokouksen avaus 210 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 211 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 212 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

SISÄLLYS ESIPUHE...9 1. JOHDANTO HYVÄÄN JA TEHOKKAASEEN JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄÄN...11

SISÄLLYS ESIPUHE...9 1. JOHDANTO HYVÄÄN JA TEHOKKAASEEN JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄÄN...11 ESIPUHE...9 1. JOHDANTO HYVÄÄN JA TEHOKKAASEEN JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄÄN...11 1.1 Corporate governance hyvän johtamis- ja hallintojärjestelmän normisto Suomessa...15 1.1.1 Osakeyhtiölaki...15

Lisätiedot

Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä. (Corporate Governance Statement)

Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä. (Corporate Governance Statement) 1 (6) Componenta Oyj Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) 2012 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Componenta Oyj:n hallituksen tarkastusvaliokunnan

Lisätiedot

Vahvistettu Osuuskunta Tradekan hallituksessa syyskuussa 2014 OSUUSKUNTA TRADEKAN HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄ

Vahvistettu Osuuskunta Tradekan hallituksessa syyskuussa 2014 OSUUSKUNTA TRADEKAN HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄ Vahvistettu Osuuskunta Tradekan hallituksessa syyskuussa 2014 OSUUSKUNTA TRADEKAN HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄ CORPORATE GOVERNANCE OHJEISTUS 2014 1. Osuuskunta Tradeka Osuuskunta Tradeka on valtakunnallinen

Lisätiedot

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE Pohjois-Suomen aluehallintoviraston määräys 27.3.2014 1. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 27.3.2014 määrännyt osuuskuntalain (1488/2001) 7 luvun

Lisätiedot

Maanantai 21.3.2016, klo 13.00. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Maanantai 21.3.2016, klo 13.00. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (7) KEMIRA OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2016 Aika: Paikka: Läsnä: Maanantai 21.3.2016, klo 13.00 Scandic Marina Congress Center, osoitteessa Katajanokanlaituri 6, Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2013

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2013 Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2013 Sisältö 03 PALKAT JA PALKITSEMINEN 2013 2 Palkat ja palkitseminen vuonna 2013 Hallituksen jäsenten palkkiot Varsinainen yhtiökokous päättää vuosittain hallituksen jäsenten

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 3.6.2014 1 SISÄLTÖ 1. Palkitseminen... 3 1.1 Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1.2 Lyhyen aikavälin palkitseminen (vuosipalkkiojärjestelmä)...

Lisätiedot

Teleste Oyj Yhtiökokous 2013. Ehdokasesittelyt

Teleste Oyj Yhtiökokous 2013. Ehdokasesittelyt Teleste Oyj Yhtiökokous 2013 Ehdokasesittelyt Pertti Ervi Ins., s. 1957 Teleste Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 2009 Yritysjohdon konsultti Computer 2000 -konserni, pääjohtaja 1995-2000 Computer 2000

Lisätiedot

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmistä 2010

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmistä 2010 1 (9) Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmistä 2010 SRV Yhtiöt Oyj:n hallinto perustuu Suomen lainsäädäntöön, SRV Yhtiöt Oyj:n yhtiöjärjestykseen sekä Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodiin 2010 jäljempänä

Lisätiedot

Osuuskauppa Hämeenmaan hallinnointitapa. Corporate Governance Statement 1.1.2016

Osuuskauppa Hämeenmaan hallinnointitapa. Corporate Governance Statement 1.1.2016 Osuuskauppa Hämeenmaan hallinnointitapa Corporate Governance Statement 1.1.2016 2 Johdanto Tässä osuuskaupan hallinnointitapaa kuvaavassa selostuksessa (Corporate Governance Statement) kerrotaan, millä

Lisätiedot

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Corporate Governance Statement 2011

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Corporate Governance Statement 2011 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Corporate Governance Statement 2011 Tämä selvitys Saga Furs Oyj:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on annettu 25.11.2011 erillisenä kertomuksena ja julkaistu

Lisätiedot

Nastolan kunta Pöytäkirja 9/2012. Tarkastuslautakunta 2009-2012. Aika 1.11.2012 klo 14.00 16.20. Nastolan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Nastolan kunta Pöytäkirja 9/2012. Tarkastuslautakunta 2009-2012. Aika 1.11.2012 klo 14.00 16.20. Nastolan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone 9/2012 Aika 1.11.2012 klo 14.00 16.20 Paikka Nastolan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 43 ntarkastajien valinta 44 Elinkeinoyhteistyö klo 14.00 45 Talousennusteet ja näkymät 2013

Lisätiedot

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Mikael Lilius avasi kokouksen.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Mikael Lilius avasi kokouksen. WÄRTSILÄ OYJ ABP:N Aika: klo 15.00 16.37 Paikka: Messukeskuksen kongressisiipi, Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 11.4.2013 1 Osinkopolitiikka ja osingonmaksu Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % nettotuloksesta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2012

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI. / r1. Ko nse rn. Saap. ) / 20 Dno. Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous 22.3.2016. Joensuun

JOENSUUN KAUPUNKI. / r1. Ko nse rn. Saap. ) / 20 Dno. Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous 22.3.2016. Joensuun J Joensuun kaupunki Kaupunginhallitus Kaupungintalo 8000 JOENSUU Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous.3.06 JOENSUUN KAUPUNKI Ko nse rn i hallinto Saap. ) / 0 Dno Aika 0.4.06 klo.00 Paikka Kaupungintalo,

Lisätiedot

VR-YHTYMÄ OY:N PALKITSEMISTA KOSKEVAT TIEDOT. 1. a) Yhtiön nimi

VR-YHTYMÄ OY:N PALKITSEMISTA KOSKEVAT TIEDOT. 1. a) Yhtiön nimi SELVITYS 1 (6) VR-YHTYMÄ OY:N PALKITSEMISTA KOSKEVAT TIEDOT 1. a) Yhtiön nimi VR-Yhtymä Oy b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus 100 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on kuljetustoiminta

Lisätiedot

TECHN POLIS TECHNOPOLlS OYJ

TECHN POLIS TECHNOPOLlS OYJ Liite 6 TECHN POLIS TECHNOPOLlS OYJ YHTiÖKOKOUKSEN ESITYSLISTAN KOHTA 8 HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON. MAKSUSTA PÄÄTTÄMISESTÄ Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle,

Lisätiedot

Kokouskutsu otettiin pöytäkirjan liitteeksi 1.

Kokouskutsu otettiin pöytäkirjan liitteeksi 1. LEMMINKÄINEN OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika Paikka Läsnä 25.3.2015 klo 15.00 Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman tilat, Salmisaarenranta 11, Helsinki Kokouksessa olivat

Lisätiedot

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Tarkastussääntö 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset 1 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä. Hyvä hallintotapa - raportti 2014. (Corporate Governance Statement)

Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä. Hyvä hallintotapa - raportti 2014. (Corporate Governance Statement) 1(14) Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä Hyvä hallintotapa - raportti 2014 (Corporate Governance Statement) Hyväksytty: Hallitus 18.5.2015 Vahvistettu: Hallintoneuvosto 15.6.2015

Lisätiedot

Olvi Oyj Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2014

Olvi Oyj Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2014 Olvi Oyj Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2014 Olvi Oyj Y-tunnus: 01703189 Olvitie I-IV 74100 Iisalmi 1 s i v u Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2014 Sisällysluettelo

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1.10.2010 CRAMO OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1.10.2010 CRAMO OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1.10.2010 CRAMO OYJ 1 1 Cramon palkitsemisperiaatteet ja päätöksentekojärjestys... 3 2 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 3 3 Toimitusjohtajan, johtoryhmän ja avainhenkilöstön

Lisätiedot

MUUT SAAPUVILLA OLLEET Mikkonen Mika tilintark. 15.00-16.00. ja päätösvaltaiseksi.

MUUT SAAPUVILLA OLLEET Mikkonen Mika tilintark. 15.00-16.00. ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 31.03.2015 klo 15.00 17.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Kivisaari Markku puh.johtaja JÄSENET Marttinen Timo jäsen Väisänen Raija jäsen MUUT

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2015

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2015 Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2015 Selvitys 29.2.2016 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Keilaranta 9 Sisältö 1 Hallituksen

Lisätiedot

Sisältö. Hallinnointi. Periaatteet. Palkitseminen. Päättäjät

Sisältö. Hallinnointi. Periaatteet. Palkitseminen. Päättäjät Sisältö Hallinnointi Periaatteet Palkitseminen Päättäjät 1 4 7 Hallinnointiperiaatteet Finnfundin hallinto perustuu Teollisen yhteistyön rahasto Oy nimisestä osakeyhtiöstä annettuun lakiin (291/79 muut,

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA Kokousaika Keskiviikkona 29.04.2015 klo 18.00-19.13 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Läsnä: Risto Jormalainen,

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA TELESTE OYJ 1 (5) TELESTE OYJ:N Aika: Perjantaina kello 15.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

Sisältö. Hallinnointi. Periaatteet. Palkitseminen. Päättäjät

Sisältö. Hallinnointi. Periaatteet. Palkitseminen. Päättäjät Sisältö Hallinnointi Periaatteet Palkitseminen Päättäjät 1 4 7 Hallinnointiperiaatteet Finnfundin hallinto perustuu Teollisen yhteistyön rahasto Oy nimisestä osakeyhtiöstä annettuun lakiin (291/79 muut,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen 14.03.2016 Sivu 1 / 1 633/2016 00.04.02.00 24 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 17.3.2015 1 SISÄLTÖ 1. Palkitseminen... 3 1.1 Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1.2 Lyhyen aikavälin palkitseminen (vuosipalkkiojärjestelmä)...

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 21.4.2015 klo 11.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

Etelä- Karjalan Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä. Corporate Governance Statement 2015-2016

Etelä- Karjalan Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä. Corporate Governance Statement 2015-2016 1 Etelä- Karjalan Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä Corporate Governance Statement 2015-2016 2 SISÄLLYS JOHDANTO 3 1. ETELÄ-KARJALAN OSUUSKAUPPA JA S-RYHMÄ 4 2. ETELÄ-KARJALAN OSUUSKAUPPA

Lisätiedot

HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2011 (4.4.2012)

HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2011 (4.4.2012) HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2011 (4.4.2012) Sisältö 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen 1.1 Hallituksen jäsenille maksetut palkat ja palkkiot vuonna 2011 2. Toimitusjohtajan ja johtoryhmän

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous 1 (5) Varsinainen yhtiökokous Aika: Torstai 8.3.2012 klo 14.00 Paikka: Amer Sports Oyj:n pääkonttori, Mäkelänkatu 91, Helsinki Läsnä: Asianmukaisesti ilmoittautuneita osakkeenomistajia oli yhtiökokouksen

Lisätiedot

Palkat ja palkitseminen 2011

Palkat ja palkitseminen 2011 WÄRTSILÄ OYJ ABP CORPORATE GOVERNANCE Palkat ja palkitseminen 2011 48 Palkat ja palkitseminen 2011 Hallituksen jäsenten palkkiot Varsinainen yhtiökokous päättää vuosittain hallituksen jäsenten palkkioista

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

Selvitys Ilkka-Yhtymä-konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2011

Selvitys Ilkka-Yhtymä-konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2011 Hallitus 20.2.2012 Selvitys Ilkka-Yhtymä-konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2011 Ilkka-Yhtymä Oyj on osakeyhtiö, jonka päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan Suomen osakeyhtiölakia,

Lisätiedot

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on laadittu arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 :n ja Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance)

Lisätiedot

Osuuskauppa PeeÄssän hallinnointitapa. Corporate Governance -Statement

Osuuskauppa PeeÄssän hallinnointitapa. Corporate Governance -Statement 1 Osuuskauppa PeeÄssän hallinnointitapa Corporate Governance -Statement 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. ALUEOSUUSKAUPPA JA S-RYHMÄ... 4 3. ALUEOSUUSKAUPPA... 4 3.1. TEHTÄVÄT... 4 3.2. OSUUSKAUPAN

Lisätiedot

Kokouksessa olivat edustettuina osakkeenomistajat liitteenä 1 olevan ääniluettelon mukaisesti. Hallituksen puheenjohtaja Mikko Nikula avasi kokouksen.

Kokouksessa olivat edustettuina osakkeenomistajat liitteenä 1 olevan ääniluettelon mukaisesti. Hallituksen puheenjohtaja Mikko Nikula avasi kokouksen. HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2016 HKSCAN OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 13.4.2016 klo 10.00 11.53 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Mannerheimintie 13, Helsinki Kokouksessa olivat edustettuina osakkeenomistajat

Lisätiedot

_Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015

_Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015 _Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin 2010 Suositus 54:n

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015 Sivu 1/4 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistai 14.04.2015 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Jarmo Arvola Leena Hafrén Timo Isotalo Pekka Kalmi Outi Leino Kaija Mäki Taina Mäkinen Eila Saari Taru Sahla

Lisätiedot

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2009

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2009 1 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2009 Aspon päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan Suomen osakeyhtiölakia, arvopaperimarkkinalainsäädäntöä ja julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskevia säännöksiä,

Lisätiedot

Ehdotus: Hallituksen puheenjohtaja Risto Jormalainen avaa kokouksen. Päätös:Risto Jormalainen avasi kokouksen.

Ehdotus: Hallituksen puheenjohtaja Risto Jormalainen avaa kokouksen. Päätös:Risto Jormalainen avasi kokouksen. SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA 05.04.2009 Kokousaika Tiistaina 31.03.2009 klo 18.00-20.10 Kokouspaikka Suolahtisali Läsnä: Osuuskunnan jäsenet ( 43 ) liitteen nro 1. mukaisesti

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmistä 2012

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmistä 2012 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmistä 2012 1 (10) :n hallinto perustuu Suomen lainsäädäntöön, :n yhtiöjärjestykseen sekä Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodiin 2010 jäljempänä selostetuin poikkeuksin.

Lisätiedot

ASPO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (7) 7.4.2016, klo 10.00 Scandic Marina Congress Centerissä osoitteessa Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki.

ASPO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (7) 7.4.2016, klo 10.00 Scandic Marina Congress Centerissä osoitteessa Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki. ASPO OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (7) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka Läsnä 7.4.2016, klo 10.00 Scandic Marina Congress Centerissä osoitteessa Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki. Kokouksessa olivat

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtajan katsaus Jan Inborr hallituksen puheenjohtaja, Vacon Oyj

Hallituksen puheenjohtajan katsaus Jan Inborr hallituksen puheenjohtaja, Vacon Oyj Hallituksen puheenjohtajan katsaus Jan Inborr hallituksen puheenjohtaja, Vacon Oyj 1 Vastuunrajoitus Tämä esitys sisältää aikaan sidonnaisia tietoja, jotka pitävät paikkansa niiden julkaisuhetkellä. Tämä

Lisätiedot

Teleste Oyj Yhtiökokous 2011. Ehdotettujen henkilöiden esittely

Teleste Oyj Yhtiökokous 2011. Ehdotettujen henkilöiden esittely Teleste Oyj Yhtiökokous 2011 Ehdotettujen henkilöiden esittely Pertti Ervi Ins., s. 1957 Teleste Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 2009 Yritysjohdon konsultti Computer 2000 -konsernin pääjohtaja vuoteen

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

Teleste Oyj Yhtiökokous 2010. Hallitukseen ehdotettujen henkilöiden esittely

Teleste Oyj Yhtiökokous 2010. Hallitukseen ehdotettujen henkilöiden esittely Teleste Oyj Yhtiökokous 2010 Hallitukseen ehdotettujen henkilöiden esittely Pertti Ervi Ins., s. 1957 Teleste Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 2009 Yritysjohdon konsultti Computer 2000 -konsernin pääjohtaja

Lisätiedot

17.6.2014 1(11) Turun Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä

17.6.2014 1(11) Turun Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä 17.6.2014 1(11) Turun Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä Hyväksytty TOK:n hallintoneuvostossa 17.6.2014 17.6.2014 2(11) SISÄLLYS JOHDANTO... 3 1. TURUN OSUUSKAUPPA JA S-RYHMÄ... 3 2. TURUN

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 26.4.2010 klo 9.00 14.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Nummela Ritva varajäsen Laukkanen

Lisätiedot

Taloyhtiö 2006 korjausrakentaminen 27.4.2006. Ben Grass Rakennusneuvos, Varatuomari ben.grass@kolumbus.fi puh. 0400 601501

Taloyhtiö 2006 korjausrakentaminen 27.4.2006. Ben Grass Rakennusneuvos, Varatuomari ben.grass@kolumbus.fi puh. 0400 601501 Taloyhtiö 2006 korjausrakentaminen 27.4.2006 Ben Grass Rakennusneuvos, Varatuomari ben.grass@kolumbus.fi puh. 0400 601501 Käsite Corporate Governance = Yrityksen hallinnan kehittäminen, siten että omistajuutta

Lisätiedot

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Kysytty 27-01-2013. Voimassa 27-12-2012 lähtien SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen

Lisätiedot

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT)

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) Johdanto Listayhtiön on esitettävä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästään (jäljempänä selvitys) toimintakertomuksen yhteydessä.

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen. 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen. 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen YLIOPISTOKOLLEGIO 14.12.2015 Kokous 02/15 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen 4

Lisätiedot

tiistai 15.3.2016 klo 13.00, Kansallismuseon auditorio, Mannerheimintie 34, 00100 Helsinki.

tiistai 15.3.2016 klo 13.00, Kansallismuseon auditorio, Mannerheimintie 34, 00100 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (5) BASWARE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka tiistai klo 13.00, Kansallismuseon auditorio, Mannerheimintie 34, 00100 Helsinki. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2014 (Corporate Governance Statement)

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2014 (Corporate Governance Statement) SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2014 (Corporate Governance Statement) Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin

Lisätiedot

Konserniohjaus ja uusi kuntalaki

Konserniohjaus ja uusi kuntalaki Konserniohjaus ja uusi kuntalaki Kuntajohtajapäivät Dipolissa 22.8.2013 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen, Suomen Kuntaliitto Konsernisääntelyn tavoitteet ja näkökulmat Tavoitteena sääntelyn läpinäkyvyys:

Lisätiedot

KONSERNIHALLINTO KONSERNIRAKENNE YHTIÖKOKOUS HALLITUKSEN JÄSENTEN VALINTAMENETTELY HALLITUKSEN KOKOONPANO

KONSERNIHALLINTO KONSERNIRAKENNE YHTIÖKOKOUS HALLITUKSEN JÄSENTEN VALINTAMENETTELY HALLITUKSEN KOKOONPANO KONSERNIHALLINTO Eforen eri toimielinten velvollisuudet määräytyvät Suomen lakien ja yhtiön hallituksen määrittelemien periaatteiden mukaan. Eforen konsernihallinnoinnissa noudatetaan Suomen osakeyhtiölakia.

Lisätiedot

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS AIKA: PAIKKA: LÄSNÄ: 31.3.2016 klo 18.00 alkaen Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, Lahti Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja

Lisätiedot