Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""

Transkriptio

1

2

3

4

5

6

7

8 Alla luetellut liitteet ilmenevät :n tilinpäätöksestä 2014, joka löytyy :n internet-sivuilta osoitteesta: Liite 6 Tilinpäätösasiakirjat Liite 7 Tilintarkastuskertomus (sivulla 174)

9 Liite 8 HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ Fortum Y-tunnus ALV-NRO FI Kotipaikka Espoo

10 Hallituksen ehdotukset (3) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ Hallitus ehdottaa, että päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella maksetaan osinkoa 1,10 euroa osakkeelta ja lisäosinkoa 0,20 euroa osakkeelta, eli kokonaisosinkona ehdotetaan maksettavaksi yhteensä ,50 euroa. Loput taseen osoittamasta voitosta jätetään vapaaseen omaan pääomaan. Osinko ja lisäosinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa, että osinko ja lisäosinko maksetaan :n osinkopolitiikan mukaan tavoitteena on maksaa vakaa, kestävä ja aikaa myöten kasvava osinko, joka on % osakekohtaisesta tuloksesta ilman kertaluonteisia eriä. Espoo, Hallitus Fortum Corporation Y-tunnus ALV-NRO FI Kotipaikka Espoo

11 Liite 9 OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN EHDOTUS Fortum Y-tunnus ALV-NRO FI Kotipaikka Espoo

12 FORTUM OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN EHDOTUS HALLITUKSEN JÄSENTEN LUKUMÄÄRÄKSI, HALLITUKSEN KOKOONPANOKSI JA HALLITUKSEN PALKKIOIKSI Osakkeenomistajien nimitystoimikunta tulee ehdottamaan vuoden 2015 varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallitus koostuu kahdeksasta (8) jäsenestä ja että seuraavat henkilöt valitaan hallituksen jäseniksi tulevaksi toimikaudeksi, joka päättyy vuoden 2016 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä: Uudelleenvalittaviksi ehdotetaan: Sari Baldauf, hallituksen puheenjohtajaksi Kim Ignatius, varapuheenjohtajaksi Minoo Akhtarzand, jäseneksi Heinz-Werner Binzel, jäseneksi Petteri Taalas, jäseneksi ja Jyrki Talvitie, jäseneksi. Uusiksi jäseniksi ehdotetaan: Eva Hamilton ja Tapio Kuula. Uusien jäsenehdokkaiden ansioluettelot ovat Liitteenä 1-2. Hallituksen jäsenille maksettavat palkkiot Osakkeenomistajien nimitystoimikunta tulee ehdottamaan vuoden 2015 varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenille maksettavat palkkiot ovat tulevana toimikautena seuraavat: Puheenjohtaja: euroa vuodessa Varapuheenjohtaja: euroa vuodessa Jäsenet: euroa vuodessa sekä Tarkastus- ja riskivaliokunnan puheenjohtaja: euroa vuodessa siinä tapauksessa, että hän ei samalla toimi hallituksen puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana. Kokouspalkkioksi esitetään lisäksi 600 euroa per kokous. Kokouspalkkio maksetaan sekä hallituksen että valiokuntien kokouksista, kaksinkertaisena Suomen ulkopuolella Euroopassa asuville hallituksen jäsenille ja kolminkertaisena Euroopan ulkopuolella asuville jäsenille. Kokouspalkkio maksetaan sekä hallituksen että valiokuntien kokouksista Suomessa asuville kaksinkertaisena Suomen ulkopuolella ja kolminkertaisena Euroopan ulkopuolella pidettävistä kokouksista. Puhelinkokouksista maksetaan kaikille sekä hallituksen että valiokuntien jäsenille yksinkertainen palkkio. Päätöksistä, jotka vahvistetaan erillistä kokousta pitämättä ei makseta palkkiota. Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan puheenjohtajana toimii ylijohtaja Eero Heliövaara valtioneuvoston kanslian omistajaohjausyksiköstä ja jäseninä pääjohtaja Liisa Hyssälä Kansaneläkelaitoksesta ja :n hallituksen puheenjohtaja Sari Baldauf. Sari Baldauf ei osallistunut päätöksentekoon, kun nimitystoimikunta teki esityksen hallituksen puheenjohtajasta ja hallituksen palkkioista :n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan puolesta Eero Heliövaara, puheenjohtaja

13 1(1) EVA HAMILTON s Ruotsin kansalainen Koulutus: Uppsalan yliopisto, Ruotsi, 1974 Journalisthögskolan i Stockholm, Ruotsi, 1976 Päätehtävä: Hallitusammattilainen Merkittävimmät aiemmat tehtävät: Sveriges Television (SVT), toimitusjohtaja, Sveriges Television (SVT), SVT Fiktion johtaja, Sveriges Television (SVT), Uutisten ja ajankohtaisten asioiden johtaja, Merkittävimmät luottamustoimet: Radiotjänst, Ruotsin lisenssimaksuorganisaatio, puheenjohtaja Radiohjälpen Säätiö, puheenjohtaja Kungliga Ingenjörsvetenskapsakademien IVA, Elinkeinoelämäneuvoston hallitus, jäsen Nobel Center komitea, jäsen AB Lindex, hallituksen jäsen Osakeomistus: Eva Hamilton ei omista :n osakkeita.

14 1(1) TAPIO KUULA s Suomen kansalainen Koulutus: Diplomi-insinööri, sähkövoimatekniikka, Tampereen teknillinen korkeakoulu, 1980 Taloustieteiden maisteri, yrityksen hallinto ja laskentatoimi, Tampereen yliopisto, 1981 Päätehtävä: Toimitusjohtaja,, Merkittävimmät aiemmat tehtävät: Johtaja,, Sähkö ja lämpö -sektorin johtaja,, Fortumin johtoryhmän jäsen vuodesta 1997 Useita energia-alan toimitusjohtajatehtäviä Suomessa Merkittävimmät luottamustoimet: Fortumin Säätiö, hallituksen puheenjohtaja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, hallintoneuvoston puheenjohtaja OAO Fortum, hallituksen puheenjohtaja East Office of Finnish Industries Oy, hallituksen varapuheenjohtaja Suomalais-Venäläinen kauppakamari, hallituksen jäsen Suomen Messut Osuuskunta, hallintoneuvoston jäsen EURELECTRIC, hallituksen jäsen Northern Dimension Business Council, Co-Chairman Osakeomistus: Tapio Kuula omistaa :n osaketta.

15 Liite 10 SUOMEN VALTION ILMOITUS Fortum Y-tunnus ALV-NRO FI Kotipaikka Espoo

16 SUOMEN VALTION ILMOITUS FORTUM OYJ:N HALLITUKSELLE ESITYKSEN TEKEMISESTÄ YHTIÖKOKOUKSELLE Suomen valtio ilmoittaa, että osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotuksesta poiketen se tulee ehdottamaan :n varsinaiselle yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten vuosipalkkioiden säilyttämistä nykyisellä tasolla.

17 Liite 11 HALLITUKSEN EHDOTUS TILINTARKASTAJAN PALKKIOKSI Fortum Y-tunnus ALV-NRO FI Kotipaikka Espoo

18 Hallituksen ehdotukset (3) HALLITUKSEN EHDOTUS TILINTARKASTAJAN PALKKIOKSI Hallitus ehdottaa tarkastus- ja riskivaliokunnan suosituksesta, että tilintarkastajan palkkio maksetaan yhtiön hyväksymän laskun perusteella. Vuonna 2014 tilintarkastajalle suoritettiin toimestaan palkkiota laskun mukaan yhteensä n euroa. Lisäksi tilintarkastusyhteisölle maksettiin muista kuin tilintarkastukseen liittyvistä palveluista palkkioita yhteensä n euroa. Espoo, Hallitus Fortum Corporation Y-tunnus ALV-NRO FI Kotipaikka Espoo

19 Liite 12 HALLITUKSEN EHDOTUS TILINTARKASTAJAKSI Fortum Y-tunnus ALV-NRO FI Kotipaikka Espoo

20 Hallituksen ehdotukset (3) HALLITUKSEN EHDOTUS TILINTARKASTAJAKSI Hallitus ehdottaa tarkastus- ja riskivaliokunnan suosituksesta, että tilintarkastajaksi valitaan uudelleen KHT-yhteisö Deloitte & Touche Oy ja että yhtiökokous pyytää tilintarkastajaa lausumaan tilinpäätöksen vahvistamisesta, vastuuvapauden myöntämisestä ja hallituksen esityksestä varojenjaoksi. Deloitte & Touche Oy on ilmoittanut yhtiölle, että KHT Jukka Vattulainen tulee jatkamaan päävastuullisena tilintarkastajana, mikäli Deloitte & Touche Oy valitaan uudelleen yhtiön tilintarkastajaksi. Espoo, Hallitus Fortum Corporation Y-tunnus ALV-NRO FI Kotipaikka Espoo

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Pörssitiedote 1 (5) KUTSU FORTUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 2015 :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina maaliskuun 31. päivänä 2015 kello 14.00 alkaen

Lisätiedot

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle 8.4.2015

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle 8.4.2015 8.4.2015 1 Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % tilikauden voitosta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2014 olivat 519,1 miljoonaa euroa, tilikauden voitto 2014 oli 305,3

Lisätiedot

Finlandia-talon Finlandia-sali, Mannerheimintie 13 e, Helsinki

Finlandia-talon Finlandia-sali, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Pöytäkirja 1/2014 1 (8) FORTUM OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014 Aika: 8.4.2014 klo 14:00 17:11 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon Finlandia-sali, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai

Lisätiedot

Finlandia-talon Finlandia-sali, Mannerheimintie 13 e, Helsinki

Finlandia-talon Finlandia-sali, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Pöytäkirja 1/2016 1 (9) FORTUM OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2016 Aika: 5.4.2016 klo 14:00 17:31 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon Finlandia-sali, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai

Lisätiedot

Fortum Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 2018 ja hallituksen päätökset

Fortum Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 2018 ja hallituksen päätökset Yhtiökokouksen päätökset 1 (5) :n varsinaisen yhtiökokouksen 2018 ja hallituksen päätökset FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 28.3.2018 KLO 15.00 :n varsinainen yhtiökokous pidettiin 28.3.2018 Helsingissä. Yhtiökokous

Lisätiedot

Kutsu Fortum Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Kutsu Fortum Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Fortum Oyj Pörssitiedote 31.1.2013 klo 9.15 Kutsu Fortum Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Fortum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina huhtikuun 9. päivänä

Lisätiedot

Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Yhtiökokouskutsu 1 (6) Kutsu Fortum Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 2017 FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.15 Fortum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen Kutsu Fortum Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.2.2012 klo 9.05 EET Fortum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona huhtikuun

Lisätiedot

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle. Ekokem Oyj:n yhtiökokous

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle. Ekokem Oyj:n yhtiökokous Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksu Hallitus esittää, että Kertyneistä voittovaroista jaetaan osinkoa 11 266 560 euroa eli 3,20 euroa kutakin A-osaketta

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2015 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,35 euroa osakkeelta ja että

Lisätiedot

EHDOTUKSET BITTIUM OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

EHDOTUKSET BITTIUM OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE EHDOTUKSET BITTIUM OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 12.4.2017 Copyright Bittium Corporation Bittium Corporation, Tutkijantie 8, FI-90590 Oulu, FINLAND, +358 40 344 2000, +358 8 343 032 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2010 vahvistettavan taseen perusteella ei makseta osinkoa. Hallituksen ehdotus koskien

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31. joulukuuta 2017 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,55 euroa osakkeelta

Lisätiedot

ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 16.3.2018 klo 10.00 10.50 Paikka: Läsnä: Keilaranta 1, 1 krs., Auditorio, Espoo Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 8.4.2014

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 8.4.2014 HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 8.4.2014 1 Osinkopolitiikka ja osingonmaksu Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % nettotuloksesta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2013

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31. joulukuuta 2017 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,55 euroa osakkeelta

Lisätiedot

Kutsu Fortum Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 2019

Kutsu Fortum Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 2019 Yhtiökokouskutsu 1 (6) Kutsu Fortum Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 2019 FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.15 Fortum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki

Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 11.4.2013 1 Osinkopolitiikka ja osingonmaksu Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % nettotuloksesta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2012

Lisätiedot

Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 11.00 Paikka: Fingrid Oyj, Läkkisepäntie 21, Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät

Lisätiedot

TECHN POLIS TECHNOPOLlS OYJ

TECHN POLIS TECHNOPOLlS OYJ Liite 6 TECHN POLIS TECHNOPOLlS OYJ YHTiÖKOKOUKSEN ESITYSLISTAN KOHTA 8 HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON. MAKSUSTA PÄÄTTÄMISESTÄ Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle,

Lisätiedot

Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki

Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki TITANIUM OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 (5) TITANIUM OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 19.4.2018 klo 13.00 13.27 Paikka Läsnä Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Emoyhtiön taseen 31.12.2012 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2014 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Helsingin Messukeskus Messuaukio 1, 00520 Helsinki, kokoustila 208

Helsingin Messukeskus Messuaukio 1, 00520 Helsinki, kokoustila 208 EKOKEM OY AB PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 (6) (Y-tunnus: 0350017-4) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014 Aika 25.4.2014 klo 11.00 Paikka Läsnä Helsingin Messukeskus Messuaukio 1, 00520 Helsinki, kokoustila 208 Kokouksessa

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2016 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,42 euroa osakkeelta ja että

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa tilikaudelta 1.1.2017-31.12.2017 osinkoa 0,09 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle,

Lisätiedot

TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN

TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN 1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN Hallitus ehdottaa 11.4.2017 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 vahvistettavan taseen

Lisätiedot

EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1)

EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1) PÖYTÄKIRJA 1/2013 1(5) EXEL COMPOSITES OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 27.3.2013 klo 10.30 Paikka Kansallissali, Aleksanterinkatu 44, Helsinki Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia: Kesko Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018

Kysymyksiä ja vastauksia: Kesko Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018 1 (5) Kysymyksiä ja vastauksia: Kesko Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018 Minkä suuruista osinkoa Keskon hallitus ehdottaa maksettavaksi? Keskon hallitus ehdottaa, että vuodelta 2017 vahvistetun taseen

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Emoyhtiön taseen 31.12.2011 mukaan emoyhtiön voitonjakokelpoiset

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella

Lisätiedot

DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017

DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017 1 (5) DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017 Hallituksen ehdotukset ja osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen kokoonpanoksi ja palkkioiksi varsinaiselle yhtiökokoukselle 2017 2 (5) Hallituksen

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2015 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallitus ehdottaa, että 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella jaetaan osinkona

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA OSAKKEENOMISTAJIEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Helsinki

HALLITUKSEN JA OSAKKEENOMISTAJIEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Helsinki HALLITUKSEN JA OSAKKEENOMISTAJIEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 10.4.2019 Helsinki SISÄLLYS 1. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen 2 2. Hallituksen

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012 Sievi SISÄLLYS: 1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2 HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

KESKO OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Kysymyksiä ja vastauksia

KESKO OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Kysymyksiä ja vastauksia 1 (5) KESKO OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2019 Kysymyksiä ja vastauksia Minkä suuruista osinkoa Keskon hallitus ehdottaa maksettavaksi? Keskon hallitus ehdottaa, että vuodelta 2018 vahvistetun taseen

Lisätiedot

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013 KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013 26.3.2013 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 26.3.2013 klo 14 Paikka: Läsnä: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Tilinpäätöksen 31.12.2014 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Emoyhtiön taseen 31.12.2010 mukaan emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 24 186 082,73 euroa, josta tilikauden voitto

Lisätiedot

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta ja ylimääräistä osinkoa 0,39 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET 16.3.2016 PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE OSINGONJAKOEHDOTUS Digia Oyj:n vapaa oma pääoma oli 31.12.2015 päivätyn taseen mukaan 34.214.777,30 euroa,

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa tilikaudelta 1.1.2015 31.12.2015 osinkoa 0,14 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle,

Lisätiedot

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SysOpen Digia Oyj:n ( Yhtiö ) hallitus ehdottaa, että Yhtiön 28.2.2007 pidettävä varsinainen yhtiökokous päättäisi jäljempänä tarkemmin määritellyistä asioista.

Lisätiedot

Liite 6 Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Emoyhtiön taseen 31.12.2010 mukaan emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 24 186 082,73 euroa, josta tilikauden

Lisätiedot

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 31.3.2011 Copyright Elektrobit Corporation 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO: 1. HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

Lisätiedot

hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja teknistä

hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja teknistä ASPOCOMP GROUP OYJ:N Aika: 26.4.2012 klo 13:00 Paikka: Läsnä: Fondia Oy:n toimitilat, Lönnrotinkatu 5, 4 krs., Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta

Lisätiedot

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN :N KLO 12.00 AIKA: klo 12.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Rake-sali, Erottajankatu 4 C, 00120, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät osakkeenomistajat.

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous tiistaina klo Akseli Gallen-Kallela -kabinetissa Hotel Kämpissä, Pohjoisesplanadi 29, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous tiistaina klo Akseli Gallen-Kallela -kabinetissa Hotel Kämpissä, Pohjoisesplanadi 29, Helsinki Varsinainen yhtiökokous tiistaina klo 11.00 Akseli Gallen-Kallela -kabinetissa Hotel Kämpissä, Pohjoisesplanadi 29, 00100 Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo 13.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun

Lisätiedot

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle 12.4.2016

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle 12.4.2016 12.4.2016 1 Osinkopolitiikka ja osingonmaksu Osinkopolitiikka: Yhtiön tavoitteena on maksaa osinkona vähintään 50 % nettovoitosta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2015 olivat 575,6

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2010. Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki avasi kokouksen.

PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2010. Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki avasi kokouksen. VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 13.4.2010 klo 10:00 Paikka: Läsnä: Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina

Lisätiedot

Aika ja paikka torstai klo 13.00, Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 A, Helsinki.

Aika ja paikka torstai klo 13.00, Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 A, Helsinki. BASWARE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka torstai klo 13.00, Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 A, Helsinki. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Hannu Vaajoensuu

Lisätiedot

Fingrid Oyj:n yhtiökokouskutsu

Fingrid Oyj:n yhtiökokouskutsu 1 (5) Fingrid Oyj:n yhtiökokouskutsu Fingrid Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 28.3.2018 kello 11.00 yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Läkkisepäntie 21, 00620

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Nurminen Logistics Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 21. päivänä huhtikuuta 2017 kello 13.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 25.4.2013 klo 14.00 Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4, 00510 Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta

Lisätiedot

(6) Vuoden 2016 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

(6) Vuoden 2016 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Ferratum Oyj:n osakkeenomistajille KUTSU FERRATUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ferratum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 4.5.2017, klo 10.00 alkaen

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 13.4.2011. Scanfil Oyj

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 13.4.2011. Scanfil Oyj HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 13.4.2011 1. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen 2. Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkioista

Lisätiedot

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2014

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2014 KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2014 26.3.2014 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 26.3.2014 klo 14 Paikka: Läsnä: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot

Finlandia-talon Finlandia-sali, Mannerheimintie 13 e, Helsinki

Finlandia-talon Finlandia-sali, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Pöytäkirja 1/2017 1 (9) FORTUM OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017 Aika: Tiistai, 4.4.2017 klo 14:00 17:10 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon Finlandia-sali, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat

Lisätiedot

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2017

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2017 KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2017 23.3.2017 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 23.3.2017 klo 14 Paikka: Läsnä: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot

5.4.2016. s. 1955, Suomen kansalainen Kauppatieteiden maisteri Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2009

5.4.2016. s. 1955, Suomen kansalainen Kauppatieteiden maisteri Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2009 1 (8) SARI BALDAUF Hallituksen puheenjohtaja s. 1955, Suomen kansalainen Kauppatieteiden maisteri riippumaton jäsen vuodesta 2009 Johtaja Nokia Oyj, useita johtotason tehtäviä. Johtokunnan jäsen vuoteen

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA TELESTE OYJ 1 (5) TELESTE OYJ:N Aika: Tiistaina kello 15.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI # 20032017_SCA_V1 HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 26.4.2017 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3

Lisätiedot

tiistai 15.3.2016 klo 13.00, Kansallismuseon auditorio, Mannerheimintie 34, 00100 Helsinki.

tiistai 15.3.2016 klo 13.00, Kansallismuseon auditorio, Mannerheimintie 34, 00100 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (5) BASWARE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka tiistai klo 13.00, Kansallismuseon auditorio, Mannerheimintie 34, 00100 Helsinki. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 2.4.2009

EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 2.4.2009 EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 2.4.2009 1 1. Ehdotus osingonmaksusta Hallitus ehdottaa, että 31.12.2008 päättyneeltä tilikaudelta maksetaan osinkona 0,40 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkaalle, joka

Lisätiedot

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 25.3.2010 Copyright Elektrobit Corporation 1 (14) SISÄLLYSLUETTELO: 1. HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

Lisätiedot

Vuoden 2017 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Vuoden 2017 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Yhtiökokouskutsu 1 (7) Kutsu Fortum Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 2018 FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.15 Fortum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012

Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Home > Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Pörssitiedote 20.3.2012 klo 15:30 FINNLINES OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU 2012 Finnlines Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 18.4.2013 Sievi SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan osinkona 0,25 euroa osakkeelta

Lisätiedot

Kansallissali osoitteessa Aleksanterinkatu 44, Helsinki

Kansallissali osoitteessa Aleksanterinkatu 44, Helsinki TITANIUM OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 (6) TITANIUM OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 15.4.2019 klo 13.02 13.37 Paikka Läsnä Kansallissali osoitteessa Aleksanterinkatu 44, Helsinki Kokouksessa oli läsnä tai

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA 1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2014 Sievi # 11032014 Sievi Capital_V2 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 7.4.2011 1 Osinkopolitiikka ja osingonmaksu Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % nettotuloksesta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2010

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 18.4.2013 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Tilinpäätöksen 31.12.2015 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset

Lisätiedot

Maanantai 21.3.2016, klo 13.00. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Maanantai 21.3.2016, klo 13.00. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (7) KEMIRA OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2016 Aika: Paikka: Läsnä: Maanantai 21.3.2016, klo 13.00 Scandic Marina Congress Center, osoitteessa Katajanokanlaituri 6, Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot

CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous

CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 10.00 Paikka: Läsnä: Yrjönkatu 18 (G18-juhlasali), 00120 Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite

Lisätiedot

KONECRANES OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

KONECRANES OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET KONECRANES OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Jaa Stock exchange release 23.03.2017-12:30 Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään keskiviikkona 23.3.2017 klo 10.00 Hyvinkäällä.

Lisätiedot

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2012

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2012 KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2012 27.3.2012 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 27.3.2012 klo 13 Paikka: Läsnä: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,24 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

Aika kello Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, Helsinki ESITYSLISTA

Aika kello Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, Helsinki ESITYSLISTA Aika 29.3.2018 kello 10.00 Paikka Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, 00610 Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Lisätiedot

8.4.2014. Nokia Oyj, useita johtotason tehtäviä, johtokunnan jäsen

8.4.2014. Nokia Oyj, useita johtotason tehtäviä, johtokunnan jäsen Liite 1: Fortumin 1 (8) Sari Baldauf Hallituksen puheenjohtaja, s. 1955, Suomen kansalainen Kauppatieteiden maisteri Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2009 Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: klo 14.30-15.35 Paikka: Läsnä: Suomalainen Klubi, Kansakoulukuja 3, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

torstai klo 13.00, Astoria-sali, Iso Roobertinkatu 14, Helsinki.

torstai klo 13.00, Astoria-sali, Iso Roobertinkatu 14, Helsinki. BASWARE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 (6) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka torstai klo 13.00, Astoria-sali, Iso Roobertinkatu 14, Helsinki. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Hannu Vaajoensuu

Lisätiedot

Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30

Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30 Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30 KUTSU MARIMEKKO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Marimekko Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona

Lisätiedot

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU NIXU OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Nixu Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 24.3.2015 kello 9.00 Nixu Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina huhtikuun

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014

NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014 NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: Tiistaina 8.4.2014 klo 13.00 alkaen Satamakaari 24, 00980 Helsinki Pöytäkirjan liitteenä 1 olevan ääniluettelon

Lisätiedot

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2018

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2018 KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2018 28.3.2018 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 28.3.2018 klo 14 Paikka: Läsnä: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot

6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Panostaja Oyj Pörssitiedote YHTIÖKOKOUSKUTSU Panostaja Oyj Pörssitiedote 13.12.2013 klo 10:30 Panostaja Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona tammikuun 29. päivänä 2014 kello 13:00 Technopolis

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen EFORE OYJ Pörssitiedote 10.1.2012 klo 16.45 KUTSU EFORE OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Efore Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 9.2.2012 klo 18.00 alkaen Radisson

Lisätiedot

SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014

SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014 SCANFIL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 2422742-9 No. 1/2014 SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014 AIKA: 8.4.2014 alkaen klo. 10:30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon (Liite 1) mukaisesti

Lisätiedot

6. Tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen esittäminen 31.10.2014 päättyneeltä tilikaudelta

6. Tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen esittäminen 31.10.2014 päättyneeltä tilikaudelta YHTIÖKOKOUSKUTSU Panostaja Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina helmikuun 5. päivänä 2015 alkaen klo 13.00 Tampere-talon Studio-salissa osoitteessa

Lisätiedot

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU OUTOTEC OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Outotec Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 31.3.2014 kello 11.00 alkaen Finlandia-talolla, osoitteessa

Lisätiedot

NEO INDUSTRIAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2019

NEO INDUSTRIAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2019 :N 2019 Aika klo 13.00 14.14 Paikka Läsnä Lisäksi läsnä Vanhan Ylioppilastalon Galleria, Mannerheimintie 3, 00100 Helsinki Liitteenä olevan ääniluettelon (sisältäen valtakirjat) mukaisesti edustettuna

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot