Vuonna 2013 Osuuskunnan hallintoneuvostoon kuuluivat seuraavat henkilöt:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuonna 2013 Osuuskunnan hallintoneuvostoon kuuluivat seuraavat henkilöt:"

Transkriptio

1 Corporate Governance selvitys vuodelta Yleistä Osuuskunta Tradeka- yhtymän hallinnointi perustuu Osuuskunnan hallintoneuvoston hyväksymään Corporate Governance - ohjeistukseen, joka perustuu comply or explain - periaatteen mukaisesti listayhtiöiden hallinnointikoodiin. Merkittävimmät poikkeukset tästä hallinnointikoodista liittyvät Osuuskunnan hallintoneuvoston asemaan Osuuskunnan hallinnossa. Tehdyillä poikkeuksilla turvataan riittävän omistajaohjauksen toteutuminen sekä jäsenten mahdollisuudet vaikuttaa Osuuskunta Tradeka- yhtymän päätöksentekoon. Tässä selvityksessä on kuvaus Osuuskunnan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmän toiminnasta vuonna Tämä selvitys on kokonaisuudessaan julkaistu Osuuskunnan www- sivuilla osoitteessa 2. Edustajiston kokous Osuuskunnan edustajisto kokoontui vuoden aikana yhden kerran. Edustajiston sääntömääräinen kokous järjestettiin Vantaalla. Kokouksessa käsiteltiin Osuuskunnan tilinpäätös ja muut Osuuskunnan sääntöjen määräämät asiat. Lisäksi edustajiston jäsenet kokoontuivat syksyllä alueellisesti koolle kutsuttuihin piirikokouksiin. Edustajiston kokoukseen osallistuneille edustajiston jäsenille on maksettu 300 euron suuruinen kokouspalkkio sekä 200 euron suuruinen kokouspalkkio piirikokouksiin osallistuneille edustajiston jäsenille. 3. Hallintoneuvosto Vuonna 2013 Osuuskunnan hallintoneuvosto kokoontui 4 kertaa. Lisäksi hallintoneuvoston puheenjohtajisto, jäsenetuvaliokunta sekä hallintoneuvoston valitsemat tilientarkkailijat ovat vuoden aikana käsitelleet valmistelevasti hallintoneuvostossa käsiteltyjä asioita. Hallintoneuvoston jäsenet osallistuivat pääsääntöisesti kaikkiin hallintoneuvoston kokouksiin (osallistumisprosentti 94 %). Vuonna 2013 Osuuskunnan hallintoneuvostoon kuuluivat seuraavat henkilöt: Puheenjohtaja Markus Aaltonen, valtiopäiväneuvos Varapuheenjohtaja Iivo Polvi, hallintotieteiden maisteri Varapuheenjohtaja Minna Lintonen, rehtori, vt. kaupunginjohtaja Esa Anttila, rehtori Mika Hentunen, ammattikorkeakoulun opettaja Ulla- Maija von Hertzen, toimittaja Teemu Hirvonen, opiskelija Matti Kangas Aarne Kauranen, maakuntaneuvos Vuokko Kautto, sosiaalityöntekijä

2 Marjo Kiukkonen, varatuomari, asianajaja Risto Koivisto, maakuntaneuvos Lauri Kähkönen, kaupunkineuvos Jukka Kärnä, kansanedustaja Taina Inkeri Lehto, materiaalihoitaja Pekka Luuk, taksiyrittäjä Sirpa Makkonen, erityisluokanopettaja Leena Mustonen, myymäläpäällikkö Pekka Niskanen, työnsuunnittelija Aki Nummelin, projektipäällikkö Hannu Peltonen, autonkuljettaja Mikko Raudaskoski, rehtori Jukka Roos, eläkeläinen Ilkka Sepponen, isännöitsijä Pertti Turtiainen, asentaja Jorma Pimperi, alueluottamusmies Riitta Virtanen, erikoissairaanhoitaja Henkilöstön edustaja: Päivi Aaltola, Restel Oy Vuoden 2013 edustajiston kokouksessa päätetyt hallintoneuvoston jäsenten palkkiot olivat: 4. Hallitus Hallintoneuvoston puheenjohtaja 750 /kk Hallintoneuvoston varapuheenjohtaja 450 /kk Hallintoneuvoston jäsen 350 /kk Kokouspalkkio 400 /kokous Henkilöstön edustajille ei ole maksettu kuukausipalkkiota. Osuuskunnan hallitus kokoontui 11 kertaa vuoden 2013 aikana. Vuoden aikana hallitus on käsitellyt Osuuskunnan liiketoimintastrategiaa, toimintapolitiikkaa, vuosittaista toimintasuunnittelua sekä muita keskeisiä liiketoiminnan harjoittamista koskevia asioita sekä säännönmukaisesti seurannut Osuuskunta Tradeka- yhtymän ja Osuuskunta konsernin taloudellista tilannetta ja muita kulloinkin ajankohtaisia asioita. Hallituksen jäsenet ovat osallistuneet pääsääntöisesti kaikkiin hallituksen kokouksiin (osallistumisprosentti 94 %). Osuuskunnan hallintoneuvosto valitsi joulukuussa 2012 Osuuskunnan hallitukseen kalenterivuodeksi 2013 seuraavat henkilöt:

3 Markku Hyvärinen, hallituksen puheenjohtaja Keskeinen työkokemus: varatoimitusjohtaja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, toimitusjohtaja Eläke- Sampo, puoluesihteeri SDP, useita eri tehtäviä SAK:ssa ja SDP:ssä sekä jäsenyyksiä useiden eri yhtiöiden hallituksissa, mm. Solidium Oy:ssä. Margit Eteläniemi, Hallintopäällikkö, hallituksen varapuheenjohtaja Keskeinen työkokemus: hallintojohtaja Mäntän seudun koulutusyhtymä, useita eri tehtäviä kuntayhtymissä ja muissa kunnallisissa laitoksissa sekä jäsenyyksiä useiden eri kunnallisten elinten, liikelaitosten ja yhtiöiden hallituksissa. Tapio Luttinen, Professori Keskeinen työkokemus: Aalto- yliopiston yhdyskunta- ja ympäristötekniikan laitoksen johtaja, useita eri tehtäviä Teknillisessä korkeakoulussa ja jäsenyyksiä yliopiston hallinto- ja muissa elimissä sekä pitkäaikainen ja monipuolinen kokemus kunnallisesta luottamusmieshallinnosta sekä jäsenyyksiä useiden eri kunnallisten elinten, liikelaitosten ja yhtiöiden hallituksissa Tuire Mannila, KHT- tilintarkastaja Keskeinen työkokemus: tilintarkastaja BDO Oy, tilintarkastaja Tuokko Tilintarkastus Oy, talousjohtaja Ramirent Oyj sekä useita muita eri tehtäviä yritysten taloushallintoon ja tilintarkastukseen liittyen. Matti Pajuoja, Koneenhoitaja Keskeinen työkokemus: pääluottamusmies ja koneenhoitaja, pitkäaikainen ja monipuolinen kokemus kunnallisesta luottamusmieshallinnosta sekä jäsenyyksiä useiden eri kunnallisten elinten, laitosten ja yhtiöiden hallituksissa. Virpa Puisto, Sosiaalineuvos ( saakka) Keskeinen työkokemus: Ensi- ja turvakotienliitto toimitusjohtaja , kansanedustaja , monipuolinen kokemus kunnallisesta luottamusmieshallinnosta sekä jäsenyyksiä useiden eri kunnallisten elinten, laitosten ja yhtiöiden sekä järjestöjen johdossa ja hallituksissa. Jukka Simula, Asianajaja Keskeinen työkokemus: asianajaja Asianajotoimisto Jukka Simula Oy:ssä sekä monipuolinen kokemus erilaisissa lakiasiantehtävissä Eka- yhtymässä ja Lakiasema Oy:ssä sekä jäsenyyksiä eri yhtiöiden hallituksissa.

4 Henkilöstön edustaja: Riitta Lindström, tekninen sihteeri, Osuuskunta Tradeka- yhtymä ( saakka) Sari Tamminen, talous- ja hallintoassistentti ( alkaen) Vuonna 2013 Osuuskunnan hallituksen jäsenille maksettiin seuraavat palkkiot: Hallituksen puheenjohtaja /kk Hallituksen varapuheenjohtaja /kk Hallituksen jäsenet /kk Kokouspalkkio 600 euroa/kokous Henkilöstön edustajalle ei ole maksettu kuukausipalkkiota. Toimintaansa varten hallitus on asettanut tarkastusvaliokunnan, joka kokoontui 3 kertaa vuoden aikana. Vuonna 2013 tarkastusvaliokunnan jäseninä ovat toimineet hallituksen puheenjohtaja Markku Hyvärinen, varapuheenjohtaja Margit Eteläniemi sekä hallituksen jäsen Jukka Simula. Tarkastusvaliokunnan jäsenet ovat vuoden aikana osallistuneet pääsääntöisesti kaikkiin tarkastusvaliokunnan kokouksiin (osallistumisprosentti 95 %). Tarkastusvaliokunnan jäsenille on maksettu 200 euroa/kokous suuruinen kokouspalkkio. Vuonna 2013 tarkastusvaliokunta on työjärjestyksensä mukaisesti käsitellyt valmistelevasti Osuuskunnan tilinpäätös- ja välitilinpäätösasiat sekä tilintarkastukseen, riskien hallintaan ja sisäiseen tarkastukseen liittyvät asiat. Tarkastusvaliokunta on säännönmukaisesti raportoinut käsittelemistään asioista ja havainnostaan Osuuskunnan hallitukselle. Osuuskunnan Corporate Governance - ohjeistuksen mukaisesti Osuuskunnan hallitus on syyskuussa 2013 järjestetyssä itsearviointikokouksessa arvioinut omaa toimintaansa. 5. Toimitusjohtaja Vuoden 2013 alusta Osuuskunnan toimitusjohtajana on toiminut OTK; VTM Perttu Puro. Toimitusjohtaja on vastannut Osuuskunta Tradeka- yhtymän juoksevan hallinnon hoitamisesta ja hallituksen päätösten täytäntöönpanosta sekä päättänyt yhtiön operatiivisesta toiminnasta siltä osin, kuin se ei ole kuulunut hallituksen vastuulle. Toimitusjohtaja Purolle maksettiin vuonna 2013 palkkaa noin euroa, josta euroa oli tulospalkkiota vuodelta Puron kanssa laaditun toimitusjohtajasopimuksen mukaisesti Osuuskunta on ottanut Purolle maksuperusteisen lisäeläkevakuutuksen, jonka mukaisesti Purolla on oikeus jäädä eläkkeelle saavutettuaan 62 vuoden iän. Toimitusjohtaja Puro on mukana Osuuskunnan ylimmän johdon tulospalkkiojärjestelmässä, jonka perusteella toimitusjohtajalle voidaan maksaa enintään kolmen kuukauden palkan

5 suuruinen tulospalkkio Tradeka- sijoitus oy:n ja Restel Oy:n liiketoiminnan tilikauden tuloksen perusteella. 6. Johtoryhmä Osuuskunnan johtamisessa toimitusjohtajaa on vuoden 2013 aikana avustanut johtoryhmä, johon ovat kuuluneet Osuuskunnan talous- ja hallintojohtaja Timo Mikkola, sijoitusjohtaja Heikki Venho, Restel Oy:n toimitusjohtaja Harri Sivula sekä Tradeka- sijoitus oy:n toimitusjohtaja Magnus Backström. 7. Ulkoinen tarkastus, tilintarkastaja ja tilientarkkailijat Osuuskunnan edustajisto valitsi kokouksessaan Osuuskunnan tilintarkastajaksi KHT Jukka Rajalan ja varatilintarkastajaksi tilintarkastusyhteisö KPMG Oy:n. Osuuskunnan tarkastusvaliokunta on käsitellyt vuotta 2012 koskevan tilintarkastuskertomuksen ja tarkastusraportit, välitilinpäätöstä koskevan tilintarkastusraportin sekä ulkoisen tarkastuksen vuosisuunnitelman vuodelle Hallintoneuvoston valitsemina tilientarkkailijoina ovat toimineet Leena Mustonen, Risto Koivisto ja Sirpa Makkonen sekä heidän varajäseninään Esa J. Anttila, Mika Hentunen ja Jorma Pimperi. Vuonna 2013 tilintarkastajille maksettiin seuraavat palkkiot (euroa): OSK (emo) Tradeka- palvelut oy Tradeka- sijoitus oy Tilintarkastus Muut palvelut Yhteensä Restel konserni Tilintarkastus Muut palvelut Yhteensä Osuuskunta Tradeka- yhtymä (konserni) yhteensä: Tilintarkastus Muut palvelut Yhteensä

6 8. Sisäinen tarkastus ja riskien hallinta Vuonna 2013 Osuuskunnan sisäisen tarkastuksen tarvitsemat palvelut on ostettu KPMG Oy:n sisäisen tarkastuksen palveluyksiköltä. Osuuskunnan hallituksen tarkastusvaliokunta on hyväksynyt Osuuskunnan sisäisen tarkastuksen vuosisuunnitelman sekä käsitellyt sisäisen tarkastuksen suorittamiensa tarkastusten perusteella laatimat tarkastusraportit ja sisäisen tarkastuksen esittämät havainnot. Osuuskunnan hallituksen tarkastusvaliokunta ja hallitus ovat keväällä 2013 käsitelleet Osuuskunnan riskien hallintasuunnitelman ja sen pohjalta laaditun riskikartoituksen.

Tradekan Corporate Governance selvitys vuodelta 2014

Tradekan Corporate Governance selvitys vuodelta 2014 Tradekan Corporate Governance selvitys vuodelta 2014 1. Yleistä Tradekan hallinnointi perustuu kullekin konserniyhteisölle erikseen vahvistettuihin Corporate Governance - ohjeistuksiin, jotka perustuvat

Lisätiedot

Tradekan Corporate Governance selvitys vuodelta 2015

Tradekan Corporate Governance selvitys vuodelta 2015 Tradekan Corporate Governance selvitys vuodelta 2015 1. Yleistä Tradekan hallinnointi perustuu kullekin konserniyhteisölle erikseen vahvistettuihin Corporate Governance - ohjeistuksiin, jotka perustuvat

Lisätiedot

P A L K K A - J A P A L K K I O S E L V I T Y S

P A L K K A - J A P A L K K I O S E L V I T Y S P A L K K A - J A P A L K K I O S E L V I T Y S 2 0 1 2 Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin 2010 suosituksen 47 mukaisesti. Hallintoneuvoston jäsenten palkitseminen

Lisätiedot

Työttömyysvakuutusrahaston palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015

Työttömyysvakuutusrahaston palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015 Työttömyysvakuutusrahaston palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015 Sisällysluettelo 1 Työttömyysvakuutusrahaston palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015... 1 1.1 Hallintoneuvoston jäsenten palkkiot ja

Lisätiedot

SOK:n palkka- ja palkkioselvitys

SOK:n palkka- ja palkkioselvitys SOK:n palkka- ja palkkioselvitys 2015 Palkitsemisen periaatteet SOK:ssa SOK:n hallintoneuvosto on asettanut pysyvän palkitsemisvaliokunnan, jonka tehtävänä on arvioida ja kehittää koko S-ryhmän ylimmän

Lisätiedot

MPY Osuuskunta, Nimeämistoimikunnan esitys. Risto Rouhiainen, puheenjohtaja

MPY Osuuskunta, Nimeämistoimikunnan esitys. Risto Rouhiainen, puheenjohtaja MPY Osuuskunta, Nimeämistoimikunnan esitys Risto Rouhiainen, puheenjohtaja 14.6.2017 Nimeämistoimikunnan tehtävä MPY Osuuskunnan (myöhemmin MPY) nimeämistoimikunnan tehtävät: valmistella Osuuskunnan kokoukselle

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010 Selvitys 1 (7) QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010 Selvitys 2 (7) Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 3 2 Hallitus... 3 3 Toimitusjohtaja... 4 4 Hallintoneuvosto... 4 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä

Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 1 (5) Componenta Oyj Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) 2011 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Componenta Oyj:n hallituksen kokouksessa

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2013

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2013 Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2013 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011 Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle 8.4.2015

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle 8.4.2015 8.4.2015 1 Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % tilikauden voitosta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2014 olivat 519,1 miljoonaa euroa, tilikauden voitto 2014 oli 305,3

Lisätiedot

OSUUSKUNTA TRADEKAN HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄ CORPORATE GOVERNANCE OHJEISTUS 2017

OSUUSKUNTA TRADEKAN HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄ CORPORATE GOVERNANCE OHJEISTUS 2017 Hyväksytty Osuuskunta Tradekan hallituksen kokouksessa joulukuussa 2016 OSUUSKUNTA TRADEKAN HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄ CORPORATE GOVERNANCE OHJEISTUS 2017 1. Osuuskunta Tradeka Osuuskunta Tradeka

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1. 31.12.2014

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1. 31.12.2014 Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1. 31.12.2014 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia

Lisätiedot

OUTOTECIN SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

OUTOTECIN SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ OUTOTECIN SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2009 SELVITYS OUTOTECIN HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ HALLITUS Vastuu Outotecin hallinnosta ja toiminnasta on Outotec Oyj:n hallintoelimillä, jotka

Lisätiedot

Keskinäisen Vakuutusyhtiö Fennian hallituksen työjärjestys

Keskinäisen Vakuutusyhtiö Fennian hallituksen työjärjestys Keskinäisen Vakuutusyhtiö Fennian hallituksen työjärjestys Työjärjestyksen tarkoitus 1. Tämän työjärjestyksen tarkoituksena on ohjeistaa Fennian hallituksen käytännön työskentelyä. Vakuutusvalvontaviraston

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2013

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2013 Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2013 Selvitys 24.2.2014 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Sisältö 1 Hallituksen jäsenten palkitseminen...1

Lisätiedot

PWC:N TUTKIMUS CORPORATE GOVERNANCE TIETOJEN ESITTÄMISESTÄ LISTAYHTIÖISSÄ

PWC:N TUTKIMUS CORPORATE GOVERNANCE TIETOJEN ESITTÄMISESTÄ LISTAYHTIÖISSÄ 2) PwC:n tutkimus Corporate Governance -tietojen esittämisestä listayhtiöissä PwC PWC:N TUTKIMUS CORPORATE GOVERNANCE TIETOJEN ESITTÄMISESTÄ LISTAYHTIÖISSÄ PwC kävi läpi CG-tietojen esittämisen Päälistan

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2012

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2012 Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2012 Selvitys 25.2.2013 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Sisältö 1 Hallituksen jäsenten palkitseminen...1

Lisätiedot

Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvoston ja hallituksen jäseniä sekä Metsä Groupin pääjohtaja ja toimihenkilöitä.

Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvoston ja hallituksen jäseniä sekä Metsä Groupin pääjohtaja ja toimihenkilöitä. Pöytäkirja 96 1(7) Metsäliitto Osuuskunnan edustajiston varsinainen kokous Aika Tiistaina 3.5.2016 kello 15.00 Paikka Metsätapiola, Revontulenpuisto 2 C, Espoo Läsnä Poissa Anttila Juha Haikkonen Aila

Lisätiedot

1 (6) HYPO KONSERNIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

1 (6) HYPO KONSERNIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1 (6) HYPO KONSERNIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Tämä selvitys sisältää Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 575/213 artiklan 450 mukaiset tiedot Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin palkitsemisjärjestelmästä.

Lisätiedot

Alla luetellut liitteet ilmenevät :n tilinpäätöksestä 2014, joka löytyy :n internet-sivuilta osoitteesta: https://fortum-ar-2014.studio.crasman.fi/pub/pdf/fortum_tilinpaatos_2014.pdf Liite 6 Tilinpäätösasiakirjat

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 1 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 HALLITUKSEN JA VALIOKUNNAN JÄSENTEN PALKKIOT JA MUUT TALOUDELLISET ETUUDET Periaatteet ja päätöksentekojärjestys Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 8.4.2014

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 8.4.2014 HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 8.4.2014 1 Osinkopolitiikka ja osingonmaksu Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % nettotuloksesta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2013

Lisätiedot

Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä. (Corporate Governance Statement)

Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä. (Corporate Governance Statement) 1 (6) Componenta Oyj Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) 2012 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Componenta Oyj:n hallituksen tarkastusvaliokunnan

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 17.2.2016 HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on hyväksynyt tämän työjärjestyksen osana konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmää. Työjärjestys ohjaa hallituksen työskentelyä ja täydentää

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

1 (6) HYPO KONSERNIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

1 (6) HYPO KONSERNIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1 (6) HYPO KONSERNIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Tämä selvitys sisältää Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 575/213 artiklan 450 mukaiset tiedot Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin palkitsemisjärjestelmästä.

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2014

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2014 Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2014 Selvitys 23.2.2015 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Keilaranta 9 Sisältö 1 Hallituksen

Lisätiedot

Teleste Oyj Yhtiökokous 2016

Teleste Oyj Yhtiökokous 2016 Teleste Oyj Yhtiökokous 2016 Enabling digital evolution Ehdokasesittelyt HALLINNOINTIKOODI - CORPORATE GOVERNANCE Suositus 7 - Hallituskokoonpanoa koskevan ehdotuksen valmistelu Suurimmat osakkeenomistajat

Lisätiedot

SOK:n palkka- ja palkkioselvitys

SOK:n palkka- ja palkkioselvitys SOK:n palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkitsemisen periaatteet SOK:ssa SOK:n hallintoneuvosto on asettanut pysyvän palkitsemisvaliokunnan, jonka tehtävänä on arvioida ja kehittää koko S-ryhmän ylimmän

Lisätiedot

Comptelin palkka- ja palkkioselvitys 2016

Comptelin palkka- ja palkkioselvitys 2016 1 (5) Tämä palkka- ja palkkioselvitys 2016 on tehty 2015 annetun Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance, www.cgfinland.fi) mukaisesti ja julkaistaan vuoden 2016 tilinpäätöksen,

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys 1 Palkka- ja palkkioselvitys Päätöksentekojärjestys Yhtiökokous päättää hallintoneuvoston palkkioista. Vaalivaliokunta tekee niistä ehdotuksen yhtiökokoukselle. Hallintoneuvosto päättää hallituksen palkkioista.

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012 1 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012 HALLITUKSEN JA VALIOKUNNAN JÄSENTEN PALKKIOT JA MUUT TALOUDELLISET ETUUDET Periaatteet ja päätöksentekojärjestys Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Kokoustiedot Aika Torstai 22.5.2014 klo 10.07 10.10 Perjantai 23.5.2014 klo 9.02 10.06 ja 13.31 14.39 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen

Lisätiedot

Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoushuone 2, Tikkamäentie 16, Joensuu. Pirskanen ilkka toimitusjohtaja poistui klo 10.

Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoushuone 2, Tikkamäentie 16, Joensuu. Pirskanen ilkka toimitusjohtaja poistui klo 10. Pöytäkirja 3/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 30.08.2016 kello 10:00-11:09 Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoushuone 2, Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu Saapuvilla olleet jäsenet Tohkanen Matti Karjalainen

Lisätiedot

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Corporate Governance Statement 2011

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Corporate Governance Statement 2011 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Corporate Governance Statement 2011 Tämä selvitys Saga Furs Oyj:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on annettu 25.11.2011 erillisenä kertomuksena ja julkaistu

Lisätiedot

Mikkelin Puhelinosuuskunta MPY:n nimeämistoimikunnan esitys. Risto Rouhiainen, puheenjohtaja 19.5.2016

Mikkelin Puhelinosuuskunta MPY:n nimeämistoimikunnan esitys. Risto Rouhiainen, puheenjohtaja 19.5.2016 Mikkelin Puhelinosuuskunta MPY:n nimeämistoimikunnan esitys Risto Rouhiainen, puheenjohtaja 19.5.2016 Nimeämistoimikunnan tehtävä Mikkelin Puhelinosuuskunta MPY:n (myöhemmin MPY) nimeämistoimikunnan tehtävät:

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous tiistaina klo Akseli Gallen-Kallela -kabinetissa Hotel Kämpissä, Pohjoisesplanadi 29, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous tiistaina klo Akseli Gallen-Kallela -kabinetissa Hotel Kämpissä, Pohjoisesplanadi 29, Helsinki Varsinainen yhtiökokous tiistaina klo 11.00 Akseli Gallen-Kallela -kabinetissa Hotel Kämpissä, Pohjoisesplanadi 29, 00100 Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2016

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2016 1 (6) 7.2.2017 SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2016 1. JOHDANTO Oy:n (jäljempänä ) selvitys hallinto ja ohjausjärjestelmästä on laadittu soveltuvin osin Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n antaman

Lisätiedot

Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian hallituksen työjärjestys 1 (5)

Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian hallituksen työjärjestys 1 (5) Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian hallituksen työjärjestys 1 (5) 2 (5) Työjärjestyksen tarkoitus 1. Tämän työjärjestyksen tarkoituksena on ohjeistaa Henki-Fennian hallituksen käytännön työskentelyä. Vakuutusvalvontaviraston

Lisätiedot

VAMPULAN OSUUSPANKKI PÖYTÄKIRJA 1/2014

VAMPULAN OSUUSPANKKI PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 (5) VAMPULAN OSUUSPANKKI PÖYTÄKIRJA 1/2014 VARSINAINEN OSUUSKUNNAN KOKOUS AIKA 12.3.2014 kello 19.00 20.15 PAIKKA LÄSNÄ 1 Kokouksen avaus Vampulan Osuuspankin kokoustilat Kaarina Leppämäki Hannu Leppämäki

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 Aika 25.11.2014 klo 15:10 17:30 Paikka Kylmälahden leirikeskus Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 34 35 36 37 38 39 Kaupungin talouskatsaus 1.1. 31.10.2014 Kaupungin

Lisätiedot

Helsingin Messukeskus Messuaukio 1, 00520 Helsinki, kokoustila 208

Helsingin Messukeskus Messuaukio 1, 00520 Helsinki, kokoustila 208 EKOKEM OY AB PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 (6) (Y-tunnus: 0350017-4) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014 Aika 25.4.2014 klo 11.00 Paikka Läsnä Helsingin Messukeskus Messuaukio 1, 00520 Helsinki, kokoustila 208 Kokouksessa

Lisätiedot

SELVITYS OLVI OYJ:N HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT)

SELVITYS OLVI OYJ:N HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) 1 (6) SELVITYS OLVI OYJ:N HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) OLVI OYJ:N HALLINNOINTIKOODI 1.1.2009 Tieto hallinnointikoodin noudattamisesta Olvi Oyj (jäljempänä: Yhtiö )

Lisätiedot

1 (5) PALKITSEMINEN VAPO OY:SSÄ. 1. Yhtiön nimi ja valtion omistus- ja äänivaltaosuus Vapo Oy Valtion omistus 50,1 %

1 (5) PALKITSEMINEN VAPO OY:SSÄ. 1. Yhtiön nimi ja valtion omistus- ja äänivaltaosuus Vapo Oy Valtion omistus 50,1 % 1 (5) 2.5.2012 PALKITSEMINEN VAPO OY:SSÄ 1. Yhtiön nimi ja valtion omistus- ja äänivaltaosuus Vapo Oy Valtion omistus 50,1 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta,

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

NEO INDUSTRIAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017

NEO INDUSTRIAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017 :N 2017 Aika klo 14.00 15.09 Paikka Läsnä Lisäksi läsnä Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, Helsinki Liitteenä olevan ääniluettelon (sisältäen valtakirjat) mukaisesti edustettuna oli 17 osakkeenomistajaa

Lisätiedot

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2014

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2014 Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2014 Yksi vahva koko yrityksen kattava päämäärä ohjaa Wärtsilän toimintaa vuonna 2014. Täydellisen raportin löydätte osoitteesta www.wartsilareports.com/fi-fi/2014/ar/ Wärtsilä

Lisätiedot

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2015

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2015 Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2015 Tämä pdf-tiedosto koostuu Wärtsilän vuosikertomuksesta valituista osioista ja se voi poiketa muista tuotetuista tiedostoista. Raportti kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Palkat ja palkitseminen 2016

Palkat ja palkitseminen 2016 Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2016 Hallinnointi 1 Palkat ja palkitseminen 2016 Hallituksen jäsenten palkkiot Varsinainen yhtiökokous päättää vuosittain hallituksen jäsenten palkkioista toimikaudeksi kerrallaan.

Lisätiedot

SISÄLLYS ESIPUHE...9 1. JOHDANTO HYVÄÄN JA TEHOKKAASEEN JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄÄN...11

SISÄLLYS ESIPUHE...9 1. JOHDANTO HYVÄÄN JA TEHOKKAASEEN JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄÄN...11 ESIPUHE...9 1. JOHDANTO HYVÄÄN JA TEHOKKAASEEN JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄÄN...11 1.1 Corporate governance hyvän johtamis- ja hallintojärjestelmän normisto Suomessa...15 1.1.1 Osakeyhtiölaki...15

Lisätiedot

Vahvistettu Osuuskunta Tradekan hallituksessa syyskuussa 2014 OSUUSKUNTA TRADEKAN HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄ

Vahvistettu Osuuskunta Tradekan hallituksessa syyskuussa 2014 OSUUSKUNTA TRADEKAN HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄ Vahvistettu Osuuskunta Tradekan hallituksessa syyskuussa 2014 OSUUSKUNTA TRADEKAN HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄ CORPORATE GOVERNANCE OHJEISTUS 2014 1. Osuuskunta Tradeka Osuuskunta Tradeka on valtakunnallinen

Lisätiedot

Selvitys Stockmann-konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmästä

Selvitys Stockmann-konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmästä SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Selvitys Stockmann-konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Stockmann noudattaa päätöksenteossaan ja hallinnossaan Suomen osakeyhtiölakia, Arvopaperimarkkinayhdistys

Lisätiedot

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013 KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013 26.3.2013 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 26.3.2013 klo 14 Paikka: Läsnä: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 1 (9) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Käsiteltävät asiat 209 Kokouksen avaus 210 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 211 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 212 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1 29.05.2017 Aika 29.05.2017, 10:00-15:20 Paikka Kuopion kampus, Snellmania-rakennus Sn300 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Elorinne Anna-Liisa professori, jäsen

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2010 6.4.2011 Sisältö 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen 2 1.1 Hallituksen jäsenille maksetut palkat ja palkkiot vuonna 2010.. 2 2. Toimitusjohtajan ja johtoryhmän

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko.

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko. 1(5) TIIMARI OYJ ABP (y-tunnus 0106264-1) VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2010 Aika: Paikka: 30.3.2010, kello 13.00 alkaen Scandic Marski hotelli, Mannerheimintie 10, 00100 Helsinki 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys Palkka- ja palkkioselvitys Päätöksentekojärjestys Yhtiökokous päättää hallintoneuvoston palkkioista. Vaalivaliokunta tekee niistä ehdotuksen yhtiökokoukselle. Hallintoneuvosto päättää hallituksen palkkioista.

Lisätiedot

Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014

Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014 Oulu, 42 edustajaa Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014 Nämä 79 valittua edustavat sinua. Antero Aakko insinööri, myyntijohtaja Allu Alatalo 48 vuotta myynti- ja markkinointipäällikkö Kyösti Asikainen

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2015

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2015 Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2015 Selvitys 29.2.2016 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Keilaranta 9 Sisältö 1 Hallituksen

Lisätiedot

HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2011 (4.4.2012)

HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2011 (4.4.2012) HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2011 (4.4.2012) Sisältö 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen 1.1 Hallituksen jäsenille maksetut palkat ja palkkiot vuonna 2011 2. Toimitusjohtajan ja johtoryhmän

Lisätiedot

Teleste Oyj Yhtiökokous Hallitukseen ehdotettujen henkilöiden sekä tilintarkastajan esittelyt

Teleste Oyj Yhtiökokous Hallitukseen ehdotettujen henkilöiden sekä tilintarkastajan esittelyt Teleste Oyj Yhtiökokous 2012 Hallitukseen ehdotettujen henkilöiden sekä tilintarkastajan esittelyt Pertti Ervi Ins., s. 1957 Teleste Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 2009 Yritysjohdon konsultti Computer

Lisätiedot

Maanantai 21.3.2016, klo 13.00. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Maanantai 21.3.2016, klo 13.00. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (7) KEMIRA OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2016 Aika: Paikka: Läsnä: Maanantai 21.3.2016, klo 13.00 Scandic Marina Congress Center, osoitteessa Katajanokanlaituri 6, Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2013

Palkka- ja palkkioselvitys 2013 Palkka- ja palkkioselvitys 2013 2 Palkka- ja palkkioselvitys Tämä on Suomen Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n antaman Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance) jakson 7 suositusten

Lisätiedot

Yhtiökokousedustajat Hallituksen puheenjohtaja Toimitusjohtaja

Yhtiökokousedustajat Hallituksen puheenjohtaja Toimitusjohtaja KOKOUSKUTSU 2/2016 SUOMENSELÄN LENTOKENTTÄ Oy 26.05.2016 Aika Torstai 09.06.2016 klo 18.00 Paikka Kivijärven Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat/esityslista: 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.02.2014 Sivu 1 / 1 856/00.04.02/2014 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Taija Rönnberg, puh. 09

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä. Hyvä hallintotapa - raportti 2014. (Corporate Governance Statement)

Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä. Hyvä hallintotapa - raportti 2014. (Corporate Governance Statement) 1(14) Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä Hyvä hallintotapa - raportti 2014 (Corporate Governance Statement) Hyväksytty: Hallitus 18.5.2015 Vahvistettu: Hallintoneuvosto 15.6.2015

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmistä 2010

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmistä 2010 1 (9) Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmistä 2010 SRV Yhtiöt Oyj:n hallinto perustuu Suomen lainsäädäntöön, SRV Yhtiöt Oyj:n yhtiöjärjestykseen sekä Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodiin 2010 jäljempänä

Lisätiedot

Selvitys SW-Development Oy:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä. (Corporate governance statement) 2015

Selvitys SW-Development Oy:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä. (Corporate governance statement) 2015 Selvitys SW-Development Oy:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate governance statement) 2015 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 1. Yrityksen päätöksentekoelimet 1.1 Yhtiökokous 1.2 Hallituksen

Lisätiedot

NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1(5) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Nordic Aluminium Oyj:n hallituksen kokouksessa

Lisätiedot

Osuuskauppa Hämeenmaan hallinnointitapa. Corporate Governance Statement 1.1.2016

Osuuskauppa Hämeenmaan hallinnointitapa. Corporate Governance Statement 1.1.2016 Osuuskauppa Hämeenmaan hallinnointitapa Corporate Governance Statement 1.1.2016 2 Johdanto Tässä osuuskaupan hallinnointitapaa kuvaavassa selostuksessa (Corporate Governance Statement) kerrotaan, millä

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2014 1. Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU111

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2014 1. Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU111 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2014 1 27.10.2014 Aika 27.10.2014, 10:00-15:30 Paikka Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU111 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen

Lisätiedot

OUTOTECIN SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

OUTOTECIN SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ OUTOTECIN SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2010 OUTOTECIN SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Vastuu Outotecin hallinnosta ja toiminnasta on Outotec Oyj:n hallintoelimillä, jotka ovat

Lisätiedot

17.6.2014 1(11) Turun Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä

17.6.2014 1(11) Turun Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä 17.6.2014 1(11) Turun Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä Hyväksytty TOK:n hallintoneuvostossa 17.6.2014 17.6.2014 2(11) SISÄLLYS JOHDANTO... 3 1. TURUN OSUUSKAUPPA JA S-RYHMÄ... 3 2. TURUN

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 11.4.2013 1 Osinkopolitiikka ja osingonmaksu Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % nettotuloksesta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2012

Lisätiedot

HELSINGIN SATAMA OY:N OSAKKEENOMISTAJAN NIMITYSTOIMIKUNNAN EHDOTUKSET KEVÄÄN 2017 VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

HELSINGIN SATAMA OY:N OSAKKEENOMISTAJAN NIMITYSTOIMIKUNNAN EHDOTUKSET KEVÄÄN 2017 VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE HELSINGIN SATAMA OY:N OSAKKEENOMISTAJAN NIMITYSTOIMIKUNNAN EHDOTUKSET KEVÄÄN 2017 VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Helsingin Satama Oy:n yhtiökokouksessa 27.8.2014 perustettiin osakkeenomistajan pysyvä nimitystoimikunta,

Lisätiedot

_Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015

_Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015 _Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin 2010 Suositus 54:n

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Viikin Biokeskuksen auditorio 2041, Helsinki

Helsingin yliopiston Viikin Biokeskuksen auditorio 2041, Helsinki HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 1/2017 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 11.4.2017, klo 13.00 Paikka Läsnä Helsingin yliopiston Viikin Biokeskuksen auditorio 2041, Helsinki Liitteessä 3 luetellut

Lisätiedot

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Sisäisen tarkastuksen tutkimuksesta Tampereen yliopisto 2.6.2017 Väitöskirjatutkija, KHT, JHT, CIA Jaakko Rönkkö Slide 1 Väitöskirjatutkimuksen lähtökohdat Tutkimustyön

Lisätiedot

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2014

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2014 KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2014 26.3.2014 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 26.3.2014 klo 14 Paikka: Läsnä: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 26.4.2010 klo 9.00 14.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Nummela Ritva varajäsen Laukkanen

Lisätiedot

HELEN OY:N OSAKKEENOMISTAJAN NIMITYSTOIMIKUNNAN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 2016

HELEN OY:N OSAKKEENOMISTAJAN NIMITYSTOIMIKUNNAN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 2016 HELEN OY:N OSAKKEENOMISTAJAN NIMITYSTOIMIKUNNAN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 2016 Helen Oy:n yhtiökokouksessa 27.8.2014 perustettiin osakkeenomistajan pysyvä nimitystoimikunta, jonka tehtävänä

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 3.6.2014 1 SISÄLTÖ 1. Palkitseminen... 3 1.1 Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1.2 Lyhyen aikavälin palkitseminen (vuosipalkkiojärjestelmä)...

Lisätiedot

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Mikael Lilius avasi kokouksen.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Mikael Lilius avasi kokouksen. WÄRTSILÄ OYJ ABP:N Aika: klo 15.00 16.37 Paikka: Messukeskuksen kongressisiipi, Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Lisätiedot

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE Pohjois-Suomen aluehallintoviraston määräys 27.3.2014 1. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 27.3.2014 määrännyt osuuskuntalain (1488/2001) 7 luvun

Lisätiedot

Paikka Life Science Center, käyntiosoite Keilaranta 14 (Keilaranta 16, Espoo)

Paikka Life Science Center, käyntiosoite Keilaranta 14 (Keilaranta 16, Espoo) 1(5) RUUKKI GROUP OYJ PÖYTÄKIRJA 2/2009 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika Torstai 7.5.2009 klo 11.00 12.56 Paikka Life Science Center, käyntiosoite Keilaranta 14 (Keilaranta 16, 02150 Espoo) Läsnä Lisäksi paikalla

Lisätiedot

puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk.

puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk. Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 8/2016 Kokoustiedot Aika 23.11.2016 klo 10.04-13.20 Paikka Kuntatalo Toinen linja 14, Helsinki Päätöksentekoon osallistuneet puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

VR-YHTYMÄ OY:N PALKITSEMISTA KOSKEVAT TIEDOT. 1. a) Yhtiön nimi

VR-YHTYMÄ OY:N PALKITSEMISTA KOSKEVAT TIEDOT. 1. a) Yhtiön nimi SELVITYS 1 (6) VR-YHTYMÄ OY:N PALKITSEMISTA KOSKEVAT TIEDOT 1. a) Yhtiön nimi VR-Yhtymä Oy b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus 100 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on kuljetustoiminta

Lisätiedot

Etelä- Karjalan Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä. Corporate Governance Statement 2015-2016

Etelä- Karjalan Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä. Corporate Governance Statement 2015-2016 1 Etelä- Karjalan Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä Corporate Governance Statement 2015-2016 2 SISÄLLYS JOHDANTO 3 1. ETELÄ-KARJALAN OSUUSKAUPPA JA S-RYHMÄ 4 2. ETELÄ-KARJALAN OSUUSKAUPPA

Lisätiedot

MUUT SAAPUVILLA OLLEET Mikkonen Mika tilintark. 15.00-16.00. ja päätösvaltaiseksi.

MUUT SAAPUVILLA OLLEET Mikkonen Mika tilintark. 15.00-16.00. ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 31.03.2015 klo 15.00 17.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Kivisaari Markku puh.johtaja JÄSENET Marttinen Timo jäsen Väisänen Raija jäsen MUUT

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen 14.03.2016 Sivu 1 / 1 633/2016 00.04.02.00 24 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on laadittu arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 :n ja Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance)

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Kuntarahoitus Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 26.3.2013 kello 14.00 alkaen Helsingissä Kuntarahoituksen toimitiloissa, osoitteessa

Lisätiedot

18.2.2010 SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ SISÄLTÖ

18.2.2010 SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ SISÄLTÖ 18.2.2010 SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ SISÄLTÖ 1 Tieto hallinnointikoodin noudattamisesta... 2 2 Kuvaus hallituksen ja hallituksen asettamien valiokuntien kokoonpanosta ja toiminnasta...

Lisätiedot