TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI
|
|
- Leo Salminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI
2 Talousarvion seurantaraportti Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla kesäkuun lopussa 50 % vuoden 2016 talousarviosta. Toimintatuotot ovat euroa eli 53,9 % ja toimintakulut euroa, 49,5 %. Toimintakate on kesäkuun lopussa 49,1 % vuoden 2016 talousarviosta. Kuluissa tulee huomioida, että lomapalkat kirjataan heinäkuulle. Alustavan tilinpäätösennusteen mukaan vuosikate euroa riittää poistojen euroa kattamiseen. Tilikauden ylijäämä on alustavan ennusteen mukaan euroa. Ennusteessa on huomioitu tuottoihin Paloaseman myyntivoitto euroa rakennuksen osalta ja kuluihin VOK:n vuoden 2015 kirjaamaton myyntitappio euroa tontin osalta. Satunnaisissa kuluissa on arvioituna Paavolatalon mahdollinen pienempi arvo taseessa verrattuna kaupan myötä tulleisiin lainoihin ja rakennuksen arvoon. Ennusteen mukaan toimintatuotot olisivat talousarvion mukaiset. Toimintakulut alittuisivat noin euroa, johtuen erikoissairaanhoidon ennakoitua pienemmästä toteumasta. Verotulojen ennustaminen tässä vaiheessa on haastavaa ja ennusteeseen on pienennetty arviota euroa. Päävastuualueet: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla kesäkuun lopussa 50 % vuoden 2016 talousarviosta. Kunnanhallituksen päävastuualueen toimintatuotot ovat 49,5 %, toimintakulut 48,8 % ja toimintakate 48,8 %. Sivistyslautakunnan toimintatuotot ovat 63,0 %, toimintakulut 50,1 % ja toimintakate 49,2 %. Teknisen lautakunnan toimintatuotot ovat 51,0 %, toimintakulut 51,9 % ja toimintakate 57,6 %.
3 Kumulatiivinen toteuma 50,00 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot , Maksutuotot , Tuet ja avustukset , Muut toimintatuotot , TOIMINTATUOTOT , TOIMINTAKULUT Palkat ja palkkiot , Eläkekulut , Muut henkilösivukulut , Palvelujen ostot , esh ppshp , esh ras , Aineet,tarvikkeet, tavarat , Avustukset , Muut toimintakulut , TOIMINTAKULUT , TOIMINTAKATE , Verotulot Kunnan tulovero , Kiinteistövero , Yhteisövero , Verotulot , Valtionosuudet , Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot , Muut rahoitustuotot , Korkokulut , Muut rahoituskulut , Rahoitustuotot ja -kulut , VUOSIKATE , Poistot ja arvonalentumiset Suunn.mukaiset poistot , Arvonalentumiset Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut TILIKAUDEN TULOS Rahastojen vähennys (+) 0 Poistoeron vähennys (+) Poistoeron lisäys 0 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ ,
4 Kunnanhallitus Kumulatiivinen % 50,00 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma Tot-% Ulkoinen + sisäinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot ,4 Maksutuotot 0 0 Tuet ja avustukset ,3 Muut toimintatuotot ,2 TOIMINTATUOTOT ,5 TOIMINTAKULUT Palkat ja palkkiot ,7 Eläkekulut ,5 Muut henkilösivukulut ,2 Palvelujen ostot ,0 Aineet,tarvikkeet, tavarat ,9 Avustukset ,7 Muut toimintakulut ,0 TOIMINTAKULUT ,8 TOIMINTAKATE ,8 VUOSIKATE ,8 Poistot ja arvonalentumiset Suunn.mukaiset poistot 0 0 Arvonalentumiset TILIKAUDEN TULOS ,8 Talouspäällikön kommentit: Toimintatuotot ovat hieman talousarviota huonommat, kirjauksista puuttuu työterveyshuollon korvaus vuodelle 2016, joka kirjataan joulukuussa. Lisäksi laajakaistahankkeeseen on budjetoitu avustusta euroa, jota ei ole tuloutettu. Toimintakulut ovat hieman talousarvioita paremmat. Erikoissairaanhoidon toteuma on alle talousarvion, 44,1 %. Työmarkkinatuen kuntaosuus / kelalle maksettavan toteuma on 60,8 %. Kunnanhallituksen päävastuualueen kannalta on ratkaisevaa miten sote-menot kehittyvät loppuvuodesta. Jos kehitys on tasolla, mahdollisuudet alittaa vuoden 2016 talousarvio ovat hyvät.
5 Sivistyslautakunta Kumulatiivinen % 50,00 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma Tot-% Ulkoinen + sisäinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot ,7 Maksutuotot ,9 Tuet ja avustukset ,9 Muut toimintatuotot ,2 TOIMINTATUOTOT ,0 TOIMINTAKULUT Palkat ja palkkiot ,2 Eläkekulut ,3 Muut henkilösivukulut ,9 Palvelujen ostot ,7 Aineet,tarvikkeet, tavarat ,3 Avustukset ,4 Muut toimintakulut ,7 TOIMINTAKULUT ,1 TOIMINTAKATE ,2 VUOSIKATE ,2 Poistot ja arvonalentumiset Suunn.mukaiset poistot ,1 Arvonalentumiset TILIKAUDEN TULOS ,5 Vs. sivistystoimenjohtajan kommentit: Sivistystoimen toimintatuottoja ovat talousarvioon nähden nostaneet kunnan saamat lukuisat valtionavustukset liittyen koulujen kansainvälistymiseen ja TVT-hankkeisiin. Huolimatta hallitusohjelmaan kirjatuista säästöistä OPH myönsi kerhotoiminnan kehittäminen ( euroa) ja Opetus- ja kulttuuriministeriö valtion erityisavustuksen esi- ja perusopetuksen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin, erityisopetuksen laadun kehittämiseen, siihen liittyvään koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen ja opetusryhmäkoon pienentämiseen ( euroa). Lisäksi kuluneen kevään ajan oli vielä käytettävissä Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä avustus ryhmäkokojen pienentämiseen ja etsivään nuorisotyöhön myönnettiin toiminta-avustus kuluvalle vuodelle lähes edellisen vuoden suuruisena. Sivistystoimen toimintakulut ovat linjassa talousarvioon nähden.
6 Tekninen lautakunta Kumulatiivinen % 50,00 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma Tot-% Ulkoinen + sisäinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot ,0 Maksutuotot ,9 Tuet ja avustukset 0 0 Muut toimintatuotot ,9 TOIMINTATUOTOT ,0 TOIMINTAKULUT Palkat ja palkkiot ,0 Eläkekulut ,4 Muut henkilösivukulut ,2 Palvelujen ostot ,0 Aineet,tarvikkeet, tavarat ,6 Avustukset ,6 Muut toimintakulut ,3 TOIMINTAKULUT ,9 TOIMINTAKATE ,6 VUOSIKATE ,6 Poistot ja arvonalentumiset Suunn.mukaiset poistot ,6 Satunnaiset kulut TILIKAUDEN TULOS ,7 Teknisen johtajan kommentit: Teknisen puolen menot vuositasolla eivät toteudu tasaisella kuukausirytmillä talven takia, koska kiinteistöjen lämmityskulut, urheilualueiden hoitokulut (ladut ja luistelualueet) sekä kaavateiden kunnossapitotyöt painottuvat alku- ja loppuvuoteen. Uutena kiinteistönä teknisen puolen hoitoon on tullut Paavolatalo (kiinteistönhoito ja asuntojen vuokraustoiminta). Puisto- ja ympäristötöissä on kesän aikana työllisyysvaroilla palkattuja työntekijöitä sekä kuntouttavassa työtoiminnassa olevia henkilöitä. Satamien osalta Varessäikän satama-aluetta on kehitetty parkkipaikkoja laajentamalla ja kioskitoiminnan aloittamisella, alueella on ollut aikaisempaa enemmän käyttäjiä.
7 Verotilitysten seuranta Kuukausi Muutos % Muutos % Muutos % Muutos % Kunnan tulovero Kunnan tulovero Kiinteistövero Kiinteistövero Yht.vero Yht.vero Yhteensä Yhteensä Tammi ,8 % ,1 % ,9 % ,9 % Helmi ,3 % ,6 % ,7 % ,4 % Maalis ,1 % ,0 % ,5 % ,1 % Huhti ,9 % ,5 % ,4 % ,8 % Touko ,7 % ,0 % ,3 % ,0 % Kesä ,1 % ,2 % ,7 % ,8 % Heinä ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % Elo ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % Syys ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % Loka ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % Marras ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % Joulu ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % Yhteensä ,9 % ,2 % ,2 % ,2 % Ta ,9 % ,7 % ,2 % ,7 % Yli / alle Verotulot ovat toteutuneet tasaisen ennusteen mukaan 52,7 % talousarviosta. Tässä tulee kuitenkin muistaa marraskuun tuleva takaisinperintä, jota ei tässä toteumassa ole huomioitu.
8 Erikoissairaanhoito Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriltä toteuma on 44,1 % talousarviosta. Toteuma kesäkuussa 2016 on euroa ja vastaava summa vuodelta 2015 oli euroa. Erikoissairaanhoito Raahen sairaalalta toteuma on 55,6 % talousarviosta. Toteuma kesäkuussa 2016 on euroa ja vastaava summa vuodelta 2015 oli euroa.
9 RAHOITUSOSAN TOTEUTUMISVERTAILU TA TA 2016 TA-muutos Toteutuma Poikkeama Toiminta ja investoinnit Toiminnan rahavirta Vuosikate Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät Investointien rahavirta Investointimenot Rahoitusosuudet investointimenoihin Pysyv.vastaav.hyödykk.luovutustulot Toiminnan ja invest. rahavirta Rahoitustoiminta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennykset Lainakannan muutokset 0 Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen muutos Oman pääoman muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen var ja po muutokset Vaihto - omaisuuden muutos Saamisten muutos Korott.velkojen muutos Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahoitus: Lyhytaikaisen lainan määrä on 11,3 miljoonaa euroa. Pitkäaikaisia lainoja on lyhennetty euroa. Investoinnit: Investointeihin on varattu talousarviossa rahaa euroa. Toteuma kesäkuun lopussa euroa. Isoimmat menoerät ovat Ruukin koulukeskuksen rakentaminen (tilanne oli ,44), Ruukin kirjaston saneeraus , Revonlahden koulun kaukalo , Ruukin koulukeskuksen kalustaminen ja Oulun jätehuollon liittymismaksu euroa. Rahoitusosuuksissa investointeihin on koulukeskushanketta varten saatua valtionavustusta euroa.
10 INVESTOINTIMENOT Talousarvio+muutos Toteutunut Yli/alle talousarvion MAA- JA VESIALUEET Maa- ja vesialueet 0 0 MUUT PV MENOT Kevyenliikenteenväylä tiehanke RAKENNUKSET Uudet hankkeet Ruukin koulukeskus Muut korjaukset Mäkelänrinne Puistola Ruukin päiväkoti Päiväkoti Leppis Luohuan koulu Paavolan koulu Gumeruksen koulu Ruukin koulukeskus, liikuntasali Kirjastot Kiinteistöt, peruskorjausvaraus KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET Revonlahden kaukalo Kärkiniemi, lähiliikuntarata Kirkkokukkula, uusi kota Teiden rakentaminen Teiden päällystäminen Teiden valaistus Puistot ja leikkipaikat Satamat KONEET JA KALUSTO Ruukin koulukeskus, kalustaminen OSAKKEET JA OSUUDET Oulun jätehuolto Laajakaistahanke, osuuskunta INVESTOINTIOSA YHTEENSÄ Kiinteistöpäällikön kommentit: Ruukin koulukeskuksen sisäpuolen vastaanottotarkastus pidetty ja koko hankkeen vastaanottotarkastus pidetty Ruukin koulukeskuksen liikuntasalin vesikaton saneeraustöiden suunnittelutyö loppusuoralla ja työt aloitettu heinäkuussa Ruukin kirjaston purkurajatilojen sisäpuolen saneeraustyöt on saatettu loppuun. Puistolan hoitajakutsujärjestelmä asennettu. Muiden pienempien investointitöiden valmistelu on aloitettu.
11 MAKSUVALMIUS Kassavarat Käteiskassat 320,00 Ruukin op ,97 Siikajoen op ,69 Nordea 6 378,27 Danske Bank 8 076,10 Talletustili 124,57 Yhteensä ,60 Rahoitusarvopaperit Osakkeet ja osuudet ,12 Sijoitukset 0,00 Joukkovelkalainasaamiset ,81 Hoitotili Ålandsbanken 463,30 Yhteensä ,23 Yhteensä Kassavarat ja rahoitusarvopaperit ,83 LAINAT Lainat ,85 euroa / asukas Tilapäislainat Nostettu ,00 Talousarviolainat Nostettu 0,00 Nostamatta 0,00 Sijoitussalkun markkina - arvo 2016 huhti touko kesä Osakkeet , , ,15 8,2 Korkoinstrumentit , , ,85 91,7 Muut 0,00 0,00 0,00 0,0 Käteinen , ,18 463,30 0,0 Salkku yhteensä , , ,30
12 Konsernin raportointi, tytäryhtiöt Paavolan Vesi Oy / välitilinpäätös Paavolan Vesi Oy on pääosin Siikajoen kunnan omistama yksityisoikeudellinen, osakeyhtiöpohjalla toimiva vesihuoltolaitos, jonka tehtävänä on tuottaa vesihuoltopalveluja, ts. vedenhankintaa ja vedenjakelua sekä jäteveden poisjohtamista ja käsittelyä. Yhtiö on keskittynyt toiminnassaan pelkästään vesihuoltoon eikä yhtiöl-lä ole muuta kuin vesihuoltoon liittyvää liiketoimintaa. Paavolan Vesi Oy:n vesilaitokseen on liittynyt noin ja viemärilaitokseen noin 850 kiinteistöä. Alueen kokonaisvedenkulutus on keskimäärin noin 1300 m3/d ja keskimääräinen käsitelty jätevesimäärä on noin 600 m3/d. Siikajoen kunnan yhtiölle asettamia tavoitteita liittyen hallintoon ja talouteen ovat muun muassa: pitkäaikaisilla lainoilla. Tällä hetkellä yhtiöllä ei ole pitkäaikaista lainaa n ja taksan tason jatkuvalla seurannalla varmistetaan, että yhtiö voi jatkossakin turvata hyvän palvelutason asiakkaille ja kykenee hoitamaan tarvittavat investoinnit myös tulevaisuudessa (vrt. vesihuoltolaki 18 ) aiheuttamisperiaatteen mukaisesti -aikaista ja kattavaa esti eri asiakasryhmien kesken Yhtiön toiminnalliset tavoitteet liittyvät lähinnä vesilaitoksen toimintavarmuuteen, toimitettavan veden hyvään laatuun sekä jäteveden puhdistukseen siten, että puhdistus tapahtuu ympäristölupamääräysten mukaisesti.
13 Talous Paavolan Vesi Oy:n taloudellinen tilanne on aiempien vuosien kaltainen. Yhtiö ei yhtiöjärjestyksen mukaan tavoittele voittoa, mutta talous on kuitenkin pidettävä tasapainossa, jotta yhtiö voi kaikissa tilanteissa vastata velvoitteistaan. Yhtiöllä ei ole pitkäaikaista velkaa ja taseessa on jossain määrin varauduttu tuleviin saneerausinvestointeihin, joten velanotolle ei näillä näkymin ole lähivuosina tarvetta. Liitteenä olevan välitilinpäätöksen osalta täytyy ottaa huomioon, että keskeneräisten investointikohteiden vuoksi (=Siikajoen jätevedenpuhdistamon tehostaminen) tuloslaskelmassa on taseeseen siirtyviä kuluja (=Liiketoiminnan muut kulut) noin Kun tämä otetaan huomioon vastaa kuluvan vuoden tilikauden tulos jotakuinkin vuoden 2015 tulosta ensimmäiseltä puolelta vuodelta. Toiminta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa tehtyjen pohjavesiselvitysten ja koepumppausten perusteella yhtiön on tarkoitus rakentaa 5 7 uutta pohjavesikaivoa vuoden 2016 loppuun mennessä. Keltalan vedenottamon alueella jatketaan pohjavesialueen kunnostustoimenpiteitä puhdistamalla ja täyttämällä vanhoja maa-ainestenottopaikkoja. Yhtiö on hankkinut omistukseensa vv aikana noin 25 ha maa-alueita Keltala- Koivula 1 pohjavesialueelta uusien kaivojen rakentamista varten sekä vedenottamoiden suoja-alueeksi. Siikajoen jätevedenpuhdistamoa tehostetaan saneeraamalla jäteveden esikäsittelylaitteet ja rakentamalla lietteen kuivauslaitteisto. Samassa yhteydessä uusitaan myös pääosa puhdistamon sähkövoimatekniikasta ja automaatiosta. Projekti valmistuu syksyn 2016 aikana. Verkoston saneerausta on jatkettu uusimalla Paavolan taajaman viemäriverkostoa ns. sujutusmenetelmällä noin 800 metrin matkalta, samoin on saneerattu yksittäisiä viemäriverkoston ns. ongelmakohtia. Yhteistyössä Vihannin Vesi Oy:n, Raahen Vesi Oy:n, Haapaveden vesilaitoksen sekä Oulaisten Vesiosuuskunnan kanssa ollaan toteuttamassa yhteinen vesijohtoverkoston mallinnus, jolla pyritään selvittämään veden jakeluverkoston toimintaa sekä sitä, kuinka mahdollisissa poikkeustilanteissa voidaan johtaa vettä eri vesilaitosten välillä. Mallinnus valmistuu vuoden 2016 loppuun mennessä. Yhdessä Taloustutkimus Oy:n kanssa on toteutettu asiakastyytyväisyyskysely, jollaa pyritään selvittämään asiakastyytyväisyyttä yhtiön tarjoamiin palveluihin. Asiakaskysely on toteutettu haastattelemalla yhtiön asiakkaita puhelimella siten, että saadaan vastaus vähintään 200 asiakkaalta. Kyselyn tulokset valmistuvat syksyn 2016 aikana.
14 Verkostoon toimitetun veden laatu on ollut hyvää ja laatuvaatimukset täyttävää. Jätevedenpuhdistamoilla on päästy parempaan puhdistustulokseen kuin mitä ympäristölupamääräyksissä edellytetään. Tiukentuneet ympäristömääräykset aiheuttavat tulevina vuosina lisäinvestointitarvetta viemärilaitokselle. Myös viemärilaitoksen käyttökustannukset tulevat nousemaan johtuen etenkin lietteiden käsittelyn kohoavista kustannuksista. Vuoden 2017 aikana tulee ratkaistavaksi jäteveden-puhdistamoiden lietteen jatkokäsittelyvaihtoehdot sen jälkeen, kun lietettä ei voida enää käyttää suljettavan Huumolan kaatopaikan pintaosien verhouksessa. Tulevien vuosien painopiste on vanhan verkoston saneerauksessa. Vedenkäsittelyn osalta tulee harkittavaksi kalkkikivialkalointilaitosten rakentaminen myös Keltala Koivula 1 pohjavesialueelle.
15
16 Ruukin Vuokratalot Oy / välitilinpäätös Tavoitteet vuodella 2016 a. Toiminnalliset tavoitteet Tavoitteena on turvata kysyntää vastaava vuokra-asuntojen määrä sekä niiden laatutaso vähintään kohtuullisella tasolla. Asuntojen kunnostamiseen tulee panostaa erityisen paljon lähivuosina. Yhtiölle laaditaan kiinteistöstrategia, jonka pohjalta kunnostustoimintaa lähdetään viemään eteenpäin. Vuokratasot pyritään pitämään kohtuullisina. Energian kulutusta pyritään pienentämään 10 % lähivuosinen aikana. b. Taloudelliset tavoitteet Ruukin vuokratalot Oy on hyväksytty Valtiokonttorin lainojen osalta vapaaehtoiseen velkasaneerausohjelmaan. Vuonna 2014 on tehty velkasaneerauksen tarkistus. Saneerausaika on Valtiokonttorin lainojen osalta Saneerattujen lainojen maksuajat on pidennetty vuoteen 2033 saakka sekä niiden korko on alennettu 2,5 %:iin lukien. Valtiokonttorin velkasaneerausohjelma velvoittaa yhtiön säännöllisiin vuokrantarkistuksiin, joilla tulee kompensoida hoitokulujen indeksinousua. Tämän hetkinen vuokrataso on kohtuuttoman korkea huomioiden asuntojen kunto. Tästä johtuen vuokria ei voida korottaa vaan säästöjä täytyy hake kuluja karsimalla. Tärkeimpänä kannattavuuden parannuskeinona täytyy vajaakäyttöastetta saada laskettua alle10 %. i. liikevaihto Tavoitteena on, että liikevaihto saadaan ,00 euroon vuonna tilanteessa ollaan saatu toteutettua tavoitteesta 46 %. ii. voitto ennen satunnaisia eriä Tavoite 0,00 euroa iii. tilikauden voitto Tilikauden voitto/tappio tavoite on asetettu 0,00 euroon vuodelle Tavoitteeseen pääseminen näyttää vielä realistiselta, sillä tämän hetken tulos on noin ,00 euroa voitollinen. iv. vakavaraisuustavoite % (oma pääoma/taseen loppusumma) Vakavaraisuus 3 %, ei lienee tule toteutumaan tänä vuonna kun joudutaan ottamaan lisälainaa investointeihin.
17 v. pitkäaikaisten velkojen määrä Pitkä-aikaisten velkojen tavoite määrä ylittynee hieman tänä vuonna ,00 euroa. Investointeja joudutaan kattamaan pitkä aikaisella velalla. 2. Korjaustoiminta alkuvuonna 2016 Alkuvuonna 2016 on aloitettu asuntojen kunnostustyö, joka on käynnissä hyvää vauhtia. Asuntoja käydään läpi kiireellisyysjärjestyksessä, että saadaan asukkaita sisään mahdollisimman hyvin. Kunnostettaviin asuntoihin on pääsääntöisesti tehty ylimaalaus, uusittu lattiamatot, vaihdettu kaapistojen ovia sekä tehty kylpyhuoneremontteja tarpeen mukaan. 3. Investoinnit, rakennukset Hillatien käyttövesilinjaston saneeraaminen on ollut kilpailutuksessa kevään aikana. Työt on saatu käyntiin elokuun alussa. 4. Vuokrasaatavat Vuokra ja käyttökorvaussaatavia on ollut ,89 euroa. 5. Käyttöaste Vajaakäyttöaste tammi kesäkuussa 2016 Laskennallinen vuokra Vajaakäyttö Vajaakäyttö % Pohjolanpuisto , ,00 44,97 % Metsämarja , ,45 25,59 % Paavolan vuokratalot I , ,03 9,84 % Paavolan vuokratalot II , ,80 8,66 % hiihtäjänpuisto , ,79 48,14 % Suopursu , ,04 5,44 % Tervarinne , ,61 20,11 % Hillatie , ,78 14,57 % Ruukinvilla , ,00 22,90 % Yhteensä , ,50 21,96 %
18 6. TALOUSARVIOVERTAILU TALOUSARVIO Tilikausi KIINTEISTÖN TUOTOT TOT % Vuokrat , ,00 46 % Vuokrat, autopaikat 1 490, ,00 62 % Käyttökorvaukset yhteensä , ,00 76 % Muut kiinteistön tuotot 1 357,42 750, % Kiinteistönhoito- ja korjauspalveluiden myynti Kvantille 5 000,00 0 % KIINTESTÖN TUOTOT YHTEENSÄ , ,00 47 % KIINTESITÖN HOITOKULUT Henkilöstökulut , ,00 29 % Hallinto , ,00 73 % Käyttö ja huolto , ,00 94 % Ulkoalueiden hoito , ,00 55 % Siivous , ,00 44 % Lämmitys , ,00 43 % Vesi ja Jätevesi , ,00 84 % Sähkö ja kaasu , ,00 51 % Jätehuolto , ,00 35 % Vahinkovakuutus , ,00 89 % Vuokrat , ,00 70 % Kiinteistövero ,00 0 % Korjaukset , ,00 61 % Kiinteistön hoitokulut yhteensä , ,00 48 % KÄYTTÖKATE/HOITOKATE , ,00 46 % POISTOT JA ARVONALENTUMISET Rakennuksista ja rakennelmista , ,00 50 % Koneista ja kalustosta , ,00 52 % POISTOT JA ARVONALENTUMISET YHTEENSÄ , ,00 50 % RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT Korkotuotot 1 284, ,00 43 % Korkokulut , ,00 21 % Muut rahoituskulut - 20, ,00 1 % Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä , ,00 20 % TILIKAUDEN VOITTO (-TAPPIO) ,12 -
19 Ruukin Yrityspuisto Oy, välitilinpäätös Ruukin Yrityspuisto Oy:n toimiala koostuu vuoden 2015 alusta kolmesta eri alueesta: rakennuttaminen sekä huonetilojen ja alueiden vuokraus, kaukolämmön tuotanto ja jakelu sekä sähkön välitys. Tavoitteet vuodelle 2016 ovat seuraavat: Omistaja on esittänyt tytäryhtiöille tavoitteet vuodelle 2016, joihin Yrityspuisto tulee parhaansa mukaan vastaamaan. Tavoitteet ovat seuraavat: - valtuustokauden alussa uudet hallituksen jäsenet perehdytetään yhtiön toimintaan ja talouteen - riskienhallinta on järjestettävä ja siitä on raportoitava kunnan toimintakertomuksessa vuodelta välitilinpäätös tulee lähettää tilanteesta kuntaan - tytäryhtiöiden määrän vähentäminen fuusiot Ruukin Yrityspuisto Oy:lle on asetettu seuraavat tavoitteet: Toiminnalliset: - PTS-tekeminen 2016 tiilitehdas. - Uusien vuokralaisten saaminen - Entisten vuokralaisten säilyttäminen - Kiinteistöjen käyttöaste yli 90 %, pidemmän aikavälin tavoite - Varautumissuunnitelma - Kaukolämpöverkoston korjaustoimenpiteiden tehostaminen - Kaukolämmön hinnoittelun selkeyttäminen - Siikajoenkylän lämpölaitoksen toiminnan suunnittelu Taloudelliset: - Lainamäärää pienennetään - Yhtiön tulee pärjätä ilman kunnan uusia takauksia - Kuntalain konsernia koskevien vaatimusten huomioon ottaminen - Tilikauden tulos on positiivinen - Saamisten perinnän tehostaminen - Kassavirran seuranta viidelle vuodelle
20 Talous : Yrityspuiston taseen loppusumma on ,79 euroa. Tästä pysyvien vastaavien osuus on ,53 euroa. Myyntisaamisia on ,95 euroa. Perintää on Yrityspuistossa systemaattisesti tehostettu ja asiaa käsitellään hallituksen kokouksissa. Lainaa Yrityspuistolla on ,16 euroa. Tuloslaskelma Liikevaihto , ,97 josta vuokratulot , ,70 kaukolämpö , ,04 sähkö , ,92 muut tulot 422, , , ,97 Kulut: Muuttuvat kulut , ,47 Myyntikate , ,50 Henkilöstökulut , ,18 Liiketoiminnan muut kulut , ,72 Käyttökate , ,60 Poistot , ,22 Liikevoitto , ,38 Rahoitustuotot ja kulut , ,90 Tilikauden voitto , ,48 Verrattaessa vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon voidaan todeta seuraavaa: Liikevaihto on kasvanut ,24 euroa (5,8 %) vuoden 2015 vastaavasta ajanjaksosta. Liikevaihdon kasvua selittää kaukolämmön osalta kylmä pakkasjakso alkutalvesta sekä kaukolämmön hintojen nosto. Sähkötuotot ovat säilyneet lähes ennallaan ja vuokratuloihin on tullut pientä nousua, joka tulee vuokrien tarkistuksesta. Vuokralaisten vaihteluista on tullut uutta laskutusta ja lähtenyt vanhoja. Muuttuvissa kustannuksissa nousua selittää polttoaineiden ostojen lisääntyminen kylmänä kautena. Liiketoiminnan muiden kulujen lasku koostuu monesta pienestä osa-alueesta suurimpia yksittäisiä tekijöitä ovat muut hallintopalvelut, laki ja konsultointi, ulkoalueiden talvikunnossapito.
21 Ilman yhteisiä kustannuksia kaukolämmön tilanne on seuraava: Liikevaihto , ,88 Muuttuvat kulut , ,68 Myyntikate , ,20 Liiketoiminnan muut kulut , ,84 Käyttökate , ,36 Poistot , ,40 Liikevoitto , ,96 Yrityspuiston ja kaukolämmön tulos näyttävät tässä vaiheessa paremmilta kuin vuonna 2015 vastaavana ajankohtana. Haasteita Yrityspuistolla kuitenkin riittää, Siikajoenkylän lämpölaitokselle tulee tehdä suunnitelma sen uusimista varten. Kaukolämpöverkosto vaatii tarkastelua kaikissa yksiköissä. Siikajoenkylän lämpölaitoksen hoito on ollut parempaa sen sijaan Ruukin ja Paavolan lämpölaitosten toimintaa pyritään tehostamaan ja kehittämään kuluvan syksyn aikana. Yrityspuiston kiinteistöihin tulee tehdä korjaussuunnitelmat, uusia vuokralaisia tulee saada vapaana oleviin tiloihin nykyisiä vuokralaisia unohtamatta.
22 Kiinteistö Oy Kvantti, välitilinpäätös Korjaukset kohdekohtaisesti 2016 Alkuvuonna 2016 on tehty korjauksia yhteen Nuottalan asuntoon, sekä normaalit vuosihuollot. Asunnossa uusittiin lattiamatot, maalattiin seinät, vaihdettiin keittiökaapistojen ovet, pesuhuone sekä sauna kunnostettiin. 2. Investoinnit, rakennukset Investointeja ei ole tehty alkuvuonna Vuokrasaatavat Vuokra ja käyttökorvaussaatavia on ollut 7903,24 euroa. 4. Käyttöaste Vajaakäyttöaste tammi-kesäkuussa 2016 Laskennallinen vuokratuotto Vajaakäyttä Vajaakäyttö % Nuottala , ,36 28 % Kvantti I , ,68 11 % Kvantti II , ,75 11 % Siikanuotta , ,49 15 % Yhteensä , ,28 16 %
23 5. TALOUSARVIOVERTAILU KIINTEISTÖN TUOTOT Tot 1-6/2016 TA 2016 TOT % Vuokrat , ,00 43 % Vuokrat, autopaikat 300,00 600,00 50 % Käyttökorvaukset yhteensä 2 861, ,00 29 % Muut kiinteistön tuotot 1 000,00 0 % KIINTESTÖN TUOTOT YHTEENSÄ , ,00 43 % KIINTEISTÖN HOITOKULUT Henkilöstökulut , ,00 50 % Hallinto - 722, ,00 42 % Käyttö ja huolto , ,00 49 % Ulkoalueiden hoito ,00 0 % Lämmitys , ,00 59 % Vesi ja Jätevesi , ,00 49 % Sähkö ja kaasu , ,00 55 % Jätehuolto , ,00 30 % Vahinkovakuutus , , % Vuokrat - 941,85-940, % Kiinteistövero ,00 0 % Korjaukset , ,00 46 % Kiinteistön hoitokulut yhteensä , ,00 51 % KÄYTTÖKATE/HOITOKATE , ,00 32 % POISTOT JA ARVONALENTUMISET Rakennuksista ja rakennelmista , ,00 51 % Koneista ja kalustosta , ,00 50 % POISTOT JA ARVONALENTUMISET YHTEENSÄ , ,00 51 % RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT Korkotuotot 25,50 500,00 5 % Korkokulut , ,00 18 % Muut rahoituskulut - 31,50-100,00 32 % Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä , ,00 19 % TILIKAUDEN VOITTO (-TAPPIO) ,05 - Yhtiön tulos on tappiollinen ensimmäisellä vuosipuoliskolla, koska vuokratuotto ovat jääneet vajaakäytön vuoksi 16 prosenttia vajaaksi. Tyhjänä on tällä hetkellä kolme kolmiota, joille ei ole ollut suuremmin kysyntää. Lisäksi tyhjänä on kaksi kaksiota.
TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI
SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.9.2015 Talousarvion seurantaraportti 30.9.2015 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla syyskuun lopussa
TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI
SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI 30.9.2017 Talousarvion seurantaraportti 30.9.2017 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla syyskuun lopussa
TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI
TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7
TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI
SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI 30.9.2013 Talousarvion seurantaraportti 30.9.2013 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla syyskuun lopussa
TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI
TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI 31.5.2017 SIIKAJOEN KUNTA Kumulatiivinen toteuma 41,67 % TULOSLASKELMA TA 2017 + muutokset Toteuma 31.5.2017 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot
TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI
TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2
TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI
SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.6.2015 Talousarvion seurantaraportti 30.6.2015 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla kesäkuun lopussa
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
TALOUSARVION 2019 SEURANTARAPORTTI
TALOUSARVION 2019 SEURANTARAPORTTI 31.3.2019 Talousarvion seurantaraportti 31.3.2019 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla maaliskuun lopussa 25 % vuoden
TALOUSARVION 2018 SEURANTARAPORTTI
SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2018 SEURANTARAPORTTI 30.9.2018 Talousarvion seurantaraportti 30.9.2018 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla syyskuun lopussa
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
Väestömuutokset, tammi-huhtikuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön
Väestömuutokset, tammi-syyskuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj
Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys
Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63
TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI
SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI 30.6.2017 Talousarvion seurantaraportti 30.6.2017 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla kesäkuun lopussa
Väestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn
Väestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :
Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-%
PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 6/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 4 471 050 1 847 251 41,32 2 037 606 43,33 Maksutuotot 2 713 900
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL
1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat
Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen.
PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 9/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Muutos Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 0 4 471 050 2 750 516 61,52 2 990 447 63,59 Maksutuotot
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL
Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,
Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta
TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51
TALOUSARVION 2018 SEURANTARAPORTTI
SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2018 SEURANTARAPORTTI 30.6.2018 Talousarvion seurantaraportti 30.6.2018 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla kesäkuun lopussa
TALOUSARVION ENSIMMÄINEN VERSIO 2016
TALOUSARVION ENSIMMÄINEN VERSIO 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanvaltuusto 4.11.2015 TULOSLASKELMA Tp 2014 TA 2015 Raami 2016 Ta 2016 Erotus/raami Muutos % Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 2 079 427 1 311
Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot
Väestömuutokset 2017, kuukausittain
Iitin kunta 21/02.01.02/2017 Talouskatsaus 4.8.2017 Tammi-Kesäkuu, puolivuosiraportti Väestön kehitys ja väestömuutokset 2017 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys
Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL
1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL
Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona
RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS
RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2016 Kaupunginhallitus 30.5.2016 Sisällysluettelo Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013-2016 2 Tuloslaskelma 3 Rahoituslaskelma 4 Käyttötalouden toteutuminen
TA 2013 Valtuusto
TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut
RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015
RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote
Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä
SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti
SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti 31.10.2016 TULOSLASKELMA Talousarvio 2016 Toteuma Tot. % Toteuma Ta + Ta-muutos 31.10.2016 (83,33 % tas.kert) TPE 2016 31.10.2015 TOIMINTATUOTOT Myyntituotot
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017
Väestömuutokset, tammi kesäkuu
Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys
VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017
VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä
LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017
LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 LOIMAAN VESI LOIMAAN VEDEN OSAVUOSIKATSAUS 1 YLEISTÄ Loimaan veden johtosäännössä mainitaan kaupunginvaltuuston ja kuntalain liikelaitokselle määrittämät oikeudet
1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93
Kiint.Oy Peiponaho T U L O S L A S K E L M A Sivu 1 Y-tunnus 9017024-8 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013 Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 LIIKEVAIHTO
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä
UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2011
UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / Uudenkaupungin Jätehuollon johtokunta 24.5. Tuloslaskelma 1-4/ 1-4/2010 Arvio 1-4/ Poikkeama Käytön % Toteutuma arvio Liikevaihto
Talousarvion seuranta
n seuranta Tuloslaskelma Ulkoinen (1 000 ) 29.2. Toimintatuotot 12 548 1 061 9 713 9 713 1 045 10,8 Myyntituotot 2 234 263 1 637 1 637 217 13,3 Maksutuotot 4 708 646 4 324 4 324 642 14,8 Tuet ja avustukset
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri
Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen
1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,
5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut
5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124
kk=75%
1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden
Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset
Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014
Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014
TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.
TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun
Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B
Talousarvion toteutumisvertailu 1.1.- 31.10.2012 Ulkoinen/sisäinen Keskimääräinen käyttö--% saisi olla 833 % Sivu 1 KAYTTOTALOUSOSA Sito Määrärahat Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu-
Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014
Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12
Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola
Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)
TULOSLASKELMA
TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA TOUKOKUU 2017 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 41,7 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016
TA Muutosten jälkeen Tot
HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 3.6. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 30.4. Tuloslaskelma Kunnan tuloslaskelma on toteutunut talousarvion puitteissa, mikäli huomioidaan kiinteistöverojen kertaluontoisuus jakamalla
T U L O S L A S K E L M A Rahayksikkö EURO
Eestinmäen Palvelukeskus Oy T U L O S L A S K E L M A Y-tunnus 0315218-1 1.1.2016 1.1.2015 Rahayksikkö EURO - 31.3.2016-31.3.2015 Vastikkeet 13 621,92 13 621,92 Kiinteistön tuotoista suoritettava arvonlisävero
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä
Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen
PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016
PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016 Kunnanhallitus 28.11.2016 Valtuusto 14.12.2016 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2016 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260
LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT
LOIMAAN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSKATSAUS Tammikuu LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT 01-12 01-12 2016 Myyntituotot 5 421 423 7 520 900 7 264 623 96,6 Maksutuotot
Talousarvion toteumaraportti..-..
Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate
Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen
Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste
Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös
Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.
1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta
1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77
KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA
KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Tilikausi Edellinen tilikausi Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet 0,00 0,00 Hankeosuussuoritukset 0,00 0,00 Kulutusperusteiset vastikkeet 0,00 0,00 Erityisvastikkeet
31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014
31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken
Yhteenveto vuosien talousarviosta
Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon
TULOSTILIT (ULKOISET)
HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma
Vakinaiset palvelussuhteet
Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 kaupunki Ohjeistus liikelaitokset Kaupunginhallitus 16.06.2015 Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 Perusteita Hallitusohjelma
Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen
Väestömuutokset, tammi-joulukuu
Iitin kunta 21/2.1.2/217 Talouskatsaus, osavuosikatsaus 26.1.217 Tammi-Syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 217 Luonnollinen väestön lisäys Syntyne Kuolleet et Väestönlisäys Kuntien välinen muuttoliike
12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat
Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus
TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä
TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota
6/26/2017. xxx. Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016
6/26/2017 Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016 Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS 2021 Liikevaihto 0 0 0 0 0 0 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) 0 0
Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015
Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000