Kemistikilta ry Toimintakertomus 2008
|
|
- Niina Juusonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kemistikilta ry Toimintakertomus 2008
2 Yleistä Raati Kemistikilta ry:n raadissa toimivat vuonna 2008 seuraavat henkilöt: Janne Andtsjö Antti Ahrelma Henna Jääskeläinen Isa Lampinen Juho Perälä Minna Väkevä Laura Pälve Marika Hellman Mikko Peura Puheenjohtaja Isäntä, varapuheenjohtaja Emäntä (Sisäasiaintoimikunnan puheenjohtaja) Rahastonhoitaja Tiedottaja sihteeri (Tiedotustoimikunnan puheenjohtaja) Opintotovastaava (Opintotoimikunnan puheenjohtaja) Ulkovastaava (Ulkoasiaintoimikunnan puheenjohtaja) PR vastaava phuksikapteeni (phuksitoimikunnan puheenjohtaja) Vuonna 2008 Kemistikillan raati piti 37 varsinaista kokousta. Toimikunnat ja toimihenkilöt Kemistikillassa toimi vuonna 2008 seuraavat toimikunnat: sisäasiaintoimikunta, opintotoimikunta, ulkoasiaintoimikunta, phuksitoimikunta, tiedotustoimikunta, kaksi Kondensatiotoimikuntaa (117. ja 118. Kondensatiot), ansiomerkkitoimikunta sekä jatkuvuustoimikunta. TKY Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan (TKY) hallituksen sosiaalipolittiisista asioista vastaava jäsen Lauri Reiman toimi Kemistikillan kiltakummina. TKY:n edustajistossa varsinaisina jäseninä istuivat vuonna 2008 Kemistikillan jäsenet Minna Väkevä ja Juho Perälä. Edustajistossa varajäseninä olivat Tea Miller, Janne Andtsjö, Victor Heinänen, Kirsi Jalkanen, Oskari Aro, Pekka Peljo, Heikki Harju sekä Tapio Ryhänen. TKY:n hallituksessa toimi Kemistikillan jäsen Katariina Nyman. TKY:n kiltaneuvuostossa Kemistikiltaa edusti Janne Andtsjö. Yhteiset asiat Raha asiat Kemistikillan vuotta 2008 leimasivat useat hankinnat. Hankinnat näkyivät Kemistikillan taloudellisessa tuloksessa aiheuttaen kaavailtua enemmän tappiota. Myös kopiokoneen vähäinen käyttö aiheutti runsaasti tappiota. Ansio ja kiltamerkit Hopeiset ja kultaiset ansiomerkit olivat päässeet loppumaan ja niitä tilattiin heti alkuvuonna lisää. Uudet merkit saatiin pienten ongelmien jälkeen juuri ennen Kondensatiota. Myös kiltamerkit olivat vähissä. Eri toimittajia kilpailutettiin kesällä ja uusia merkkejä päätettiin tilata 250 kpl, jotta ne riittäisivät useaksi vuodeksi. Peli ja kiltapaidat Kemistikillan urheilujoukkuiden käyttöön tarkoitettuja pelipaitoja varten saatiin rahallista tukea Neste Oililta ja Borealis Polymersilta. Paidat saatiin hankituksi syksyllä. Paitojen käyttöönottotapahtuma, jonne
3 myös tukijat kutsuttiin, jouduttiin siirtämään vuoden 2009 puolelle, koska sopivaa ajankohtaa ei enää vuoden 2008 puolelta löytynyt. Kiltapaitojen ulkoasun suunnittelua varten avattiin keväällä kilpailu, jossa kiltalaiset saivat lähettää raadille ehdotuksensa paidan ulkonäöstä. Kilpailun voitti Sini Idänheimon ehdotus. Hänet palkittiin työstään Ulliskorilla sekä tietenkin omalla paidalla. Paitoja tilattiin sekä miesten että naisten malleina. Seremoniamestarin sauva Alkuvuonna saatiin ajatus tehdä Kemistikilllalle oma seremoniamestarin sauva käytettäväksi Kondensatiossa. Sauvaa varten teetettiin vuoden 2008 puolella Kemistikillan neon atomia kuvaava symboli. Sauvaa ei kuitenkaan ehditty saamaan valmiiksi vielä vuoden 2008 aikana. Kemian tekniikan rakennuksen peruskorjaus Kemian tekniikan rakennuksen peruskorjaus saatiin valmiiksi. Killalle luvattu arkistotila saatiin alkuvuonna, kun killalle osoitettiin käytettäväksi kolme arkistokaappia rakennuksen E siivessä. Nordisk Kemiteknolog Konferens Nordisk Kemiteknolog Konferens (NKK) järjestettiin marraskuussa 2008 Ruotsin Lundissa. Tapahtuman aikana vierailtiin Stora Enson Nymöllan tehtailla, Daniscon Arlövin tehtaalla ja Perstorpilla Perstorpissa. Kemistikiltaa NKK:ssa edustivat Tapio Ryhänen, Elena Suutarinen, Marika Hellman, Laura Pälve ja Isa Lampinen. Jatkuvuustoimikunta Vuonna 2008 jatkuvuustoimikunnassa toimivat Antti Hasanen (vetäjä), Antti Isomäki, Pekka Nurmi, Taina Routasalo, Reetta Tikanmäki ja Laura Nyfors. Vuoden loputtua pois jäivät Isomäki sekä Hasanen ja heidän tilalleen toimikuntaan tulivat Maiju Kylliäinen ja Elina Mattila. Toimikunta valitsi vetäjäkseen vuodelle 2009 Pekka Nurmen. Raati tapasi jatkuvuustoimikunnan kolme kertaa. Alkuvuonna kokoonnuttiin Heinävaaran saunatiloissa tutustumisen ja tulevan vuoden mietinnän merkeissä. Syksyn alussa vierailtiin Fermionilla, missä käytiin läpi killan kuulumisia. Joulukuussa toimikunta kutsuttiin vielä kiltahuoneelle jouluglögeille. CanCan CanCanin perinne on jatkunut vahvana ja uusia phukseja on mukana esiintymässä todella runsaasti. CanCan esiintyi vuoden aikana ahkerasti sekä Kemistikillan että muiden tapahtumissa. Sidosryhmät Kemistikillan läheisimpiä sidosryhmiä vuonna 2008 olivat Kemian tekniikan osastosta muodostuneet Kemian laitos sekä Biotekniikan ja kemian tekniikan laitos, Kemian ja materiaalitieteiden tiedekunta, TKY, Otaniemen muut killat ja osakunta, Prosessiteknillinen Kerho (PrTK), Helsingin Yliopiston kemistit ry. (HYK), Polin Kemistiklubin alumnit ry., Suomalaisten kemistien seura ry. (SKS), Kemiallisteknillinen yhdistys ry. (KTY) sekä muut kemistiopiskelijoiden ainejärjestöt. Kemistikilta ry:n jakamat tunnustukset Kemistikillassa toimi ansiomerkkitoimikunta, jonka puheenjohtajana toimi Laura Nyfors. Muut jäsenet olivat Victor Heinänen, Valentina Liski, Sini Jokisaari ja Minna Väkevä. Toimikunnan ehdotuksen perusteella vuosikokous päätti jakaa ansiomerkit ja kunniamaininnat seuraavalla tavalla:
4 Kultainen ansiomerkki Antti Hasanen Jani Turku Hopeinen ansiomerkki Oskari Aro Jaakko Laine Pekka Peljo Kunniamaininta Antti Arpalahti Mikko Helisevä Mikko Loponen Taina Nurmi (os. Viitamäki) Eija Zitting Oltermanni Kemistikillan oltermannina jatkoi toista vuottaan professori Markku Hurme. Raati valitsi hänet myös jatkamaan seuraavan kaksivuotisen toimikauden Vuoden 2008 aikana oltermanni osallistui Kondensatioon, phuksien T iltaan, phuksien perinnesitseille sekä raadin kokoukseen keväällä. Killan kokoukset Kemistikilta ry:llä oli vuonna 2008 kolme kokousta. Sääntömääräisten vuosi ja vaalikokouksen lisäksi järjestettiin keväällä ylimääräinen killan kokous, jotta Kemistikillan XQ ohjesääntöä saatiin päivitettyä. Sääntöuudistuksen perimmäinen tarkoitus oli mahdollistaa XQ:lle ilmoittautuminen internetissä. Raati järjesti myös epävirallisia kuukausikokouksia lähes jokaisena lukuvuoden kuukautena. Kuukausikokouksissa käytiin läpi ajankohtaisia killan asioita keskustelevaan tapaan kiltalaisten kanssa. Ponnet Kemistikilta ry:n raadille ei esitetty vuoden aikana ponsia. Opintotoimikunta Yleistä Toimikunnassa toimivat vuonna 2008 seuraavat henkilöt: Minna Väkevä Tatu Raunio Heikki Harju Konsta Ojala Arttu Leinonen Puheenjohtaja Tenttiarkistonhoitaja Arkistonhoitaja Arkistonhoitaja Riipparivastaava TKY:n opintoneuvostossa Kemistikiltaa edusti Minna Väkevä.
5 HalOpEdit HalOpEdit valittiin TKY:n toimesta, mutta kiltojen ehdotukset otettiin huomioon valintaa tehdessä. Kemistikillan jäsenistä vuonna 2008 Kemian ja materiaalitieteiden tiedekunnan neuvostoissa toimi seuraavia henkilöitä: Koulutusneuvosto Minna Väkevä Pekka Peljo Victor Heinänen Tiedekuntaneuvosto Oskari Aro Varsinainen jäsen Varajäsen (kevät) Varajäsen (syksy) Varsinainen jäsen HalOpEd toiminta Kuluneen vuoden aikana kehitettiin yhteistyötä tiedekunnan HalOpEdien kesken. Vuoden alussa perustettiin vpk elin, johon kutsuttiin tiedekunnan kiltojen HalOpEdit, raatien puheenjohtajat ja opintovastaavat. Vpk elin kokousti muutaman kerran vuoden aikana, kun esillä oli tärkeitä koko tiedekuntaa koskevia kysymyksiä. Kandiuudistus Koko vuoden erityisen seurannan alla oli kandiuudistus. Tiedekunnan kandiohjelmat on tarkoitus yhdistää (P ja O moduulit) ja tätä kehitystä seurattiin tiiviisti ja otettiin tarvittaessa kantaa epäkohtiin. Arkistointi Raadin kopista siivottiin runsas määrä arkistoitavaa tavaraa sekä TKY:n että killan arkistoihin. Kilta sai arkistointia varten kemian tekniikan rakennuksesta arkistokaappeja. Killan nettisivujen tenttiarkistoa päivitettiin ahkerasti tenttiarkistonhoitajan toimesta ja www vastaavan ystävällisellä avustuksella. Muuta Vaalikokouksessa riipparivastaavan nakki päätettiin poistaa seuraavalle vuodelle tarpeettomana ja jäljelle jääneet tehtävät siirrettiin tenttiarkistonhoitajalle. phuksitoimikunta Yleistä Vuonna 2008 phuksitoimikuntaan kuuluivat seuraavat henkilöt: Mikko Peura Elena Suutarinen Paula Päivike Suvi Paakkarinen Siiri Viljanen Tiina Saaristo phuksitoimikunnan pj, phuksikapteeni ISOvastavaava phuksiristeilyemäntä phuksiristeilykisälli phuksikapteeni asti ISOvastaava asti TKY:n fuksitoimikunnassa Kemistikiltaa edusti Mikko Peura ja ISOtoimikunnassa Elena Suutarinen.
6 Vuonna 2008 phuksikapteeni kokosi itselleen myös oman phuksitoimikunnan, joka auttoi tapahtumien ideoinnissa sekä käytännön järjestelyissä. phuksitoimikuntaan kuuluivat seuraavat henkilöt: Pyry Pajunen, Antti Ahrelma, Isa Lampinen, Joonas Paavola, Tatu Raunio, Laura Pälve, Minni Pirttimaa, Janne Andtsjö, Satu Nenonen, Laura Nyfors, Jouni Huttunen, Niko Tuomisalo, Minna Väkevä, Outi Härkönen, Miikka Tamminen, Mika Ketomäki, Keni Kastinen, Elena Suutarinen, Antti Suojalehto, Jussi Takalo, Henna Jääskeläinen ja Siiri Viljanen. Vuoden aikana phukseja tutustutettiin toisiinsa ja teekkarielämään. Tärkeinä tavoitteina vuoden aikana pidettiin phuksien tukemista opinnoissa sekä heidän aktivoimistaan teekkaritoimintaan. Joka viikko lähetettiin phuksikapteenin viikkotiedotus, johon koottiin phukseja kiinnostavat asiat niin opinnoissa kuin killan tapahtumistakin. phuksitoiminta Kevään phuksitoiminnan aloitti perinteinen lumisota physistejä vastaan Lumisota päättyi riemastuttavaan kemistien voittoon. Rauhansopimus allekirjoitettiin Rantasaunalla järjestettiin phuksijäynä, jossa ihastelluista jäynistä yksi osallistui myös Otaniemen jäynäkilpailuun. Laulutaitojaan phuksit esittelivät 2.4. järjestetyssä Laulukokeessa. Wappusitsit järjestettiin yhdessä Sähköinsinöörikillan kanssa Wapunaaton aamuna järjestettiin phukseille Wappuaamiainen Otarannan kerhotilassa. Uudet phuksit saapuivat syksyllä 1.9. ja heille järjestettiin vastaanottotilaisuus Ke1 salissa. Tilaisuudessa eri tahot esittivät tervetulotoivotuksensa uusille opiskelijoille. Vastaanottotilaisuudesta phuksit jatkoivat matkaa ISOhenkilöidensä kanssa. Iltaohjelmaa järjestettiin JMT 3A:n Sitsi ja pelitilassa, missä ohjelmassa oli mm. valephuksi Heikki Harjun paljastus järjestettiin phuksien puuhailta ja 8.9. Lettukestit, jotka sään vuoksi jouduttiin siirtämään JMT 10H:n kerhotilaan. Ennen phuksien ensimmäisiä sitsejä järjestettiin heille sitsikoulutus, missä heille jaettiin Isotuopit ja näytettiin tapahtumaa varten tehty sitsikoulutusvideo. phuksien perinnesitsit järjestettiin yhdessä Rakennusinsinöörikillan kanssa Servin Mökissä järjestettiin Skumppacruise yhdessä Puunjalostajakillan kanssa. Lokakuun loppupuolella järjestettiin makeannälkäisille FazerXQ, joka oli hyvin suosittu. Saman päivän iltana järjestettiin yhdessä AS:n ja FK:n kanssa Lastenkutsut, jonne saapui yksi kemistiphuksi paikalle järjestettiin perinteinen phuksicruise, johon osallistuivat kemistien lisäksi TiK ja Inkubio. Ennen risteilyä järjestettiin Haalarigaala, jonka jälkeen phuksit saivat omat haalarinsa. Haalarigaalassa esiteltiin myös phuksimatrikkeli ja haalarimerkki. Tukholmassa vierailtiin KTH:lla ja leikittiin Sergelin torilla, mistä siirryttiin viiniviestiin vanhan kaupungin läpi. ISOtoiminta Isotoiminta käynnistyi TKY:n järjestämillä ISOkoulutuksilla maaliskuussa, joihin osallistui hyvin kemistejä. Kevään aikana ISOt jaettiin ryhmiin. phuksien tuloa edeltävänä päivänä ISOille järjestettiin viimeinen voitelu Ossin Linnassa, missä paikalla puhumassa oli phuksikapteenin ja ISOvastaavan lisäksi opintojen suunnittelija. Paikalla puhumassa oli myös TEK yhdyshenkilö. TEK tarjosi saunajuomaa. TKY:n ISOtoimikunta järjesti toimintaa ISOille. Syksyn mittaan phuksikapteeni ja ISOvastaava tapasivat ISOjen kanssa ja juttelivat, miten ISOilu on mennyt.
7 Sisäasiaintoimikunta Kokoonpano Sisäasiaintoimikuntaan (ST) kuuluivat vuonna 2008: Henna Jääskeläinen Emäntä, sisäasiaintoimikunnan puheenjohtaja Antti Ahrelma Isäntä Outi Härkönen Apuemäntä Anni Karsma Apuemäntä Anu Vartiainen Apuemäntä Riitta Kujala Apuemäntä Joonas Paavola Apuisäntä Niko Tuomisalo Juomanlaskija Simo Kyllönen Juomanlaskija Miikka Tamminen Juomanlaskija Jussi Takalo Juomanlaskija Janne Andtsjö Kondensatiotirehtööri 118 Pekka Peljo Kondensatiotirehtööri 117, lukkari Minni Pirttimaa Lukkari Paula Päivike Lukkari Mikko Loponen Lukkari Arttu Leinonen Lukkarin kisälli Suvi Paakkarinen Lukkarin kisälli Eero Haapamäki Corona vastaava Oskari Aro Lehtivastaava Risto Pieviläinen DJ Anni Karppinen Kiltisvastaava Kirsi Jalkanen Kiltisvastaava (kevät 08) Heini Virtanen Kiltisvastaava (kevät 08) Päivi Kuosmanen kiltisvastaava (syksy 08) TKY:n isännistössä ja emännistössä Kemistikiltaa edustivat Antti Ahrelma ja Henna Jääskeläinen. Järjestetyt tapahtumat Vuonna 2008 sisäasiaintoimikunta järjesti seuraavat tapahtumat: pvm. Tapahtuma Yhteistyötaho* Kiltisrieha ja kirjamyynti Lumisota FK SKS sitsit HYK Tanssikertaus Isotuopin läpilaulanta Viinipruuvi 1.3. Kondensatio Kondensation silliaamiainen phuksijäynä Spring break, Beach party sitsit Prodeko
8 31.3. Neluricup 3.4. Lavatanssit VK, Athene, AS, Julkku 4.4. Wanhojen sauna Kolmen killan sitsit MK, PJK phuksien Wappusitsit SIK KKKK 1.9. T ilta 8.9. Lettukestit Kiltisrieha ja kirjamyynti Böle phuksien perinnesitsit IK Skumpparisteily PJK Kaverisitsit Lastenkutsut FK, AS Nuolemisilta Athene Laulusauna Wanhojen sauna Nakkisauna Tiedekuntasitsit VK, PJK Vaalikokouksen jatkot Toimarisitsit Coronacup raadin sitsit PiKKujoulut * TKY:n yleisesti tunnetut ja käyttämät lyhenteet. Vuosi oli sekä sisäasiaintoimikunnan että Kemistikillan osalta monella tapaa merkittävä. Tapahtumia järjestettiin yhteistyössä 12 eri Otaniemen killan kanssa ja viikolla 14 ohjelmaa riitti jokaiselle arkipäivälle. Sitsien suosio yllätti järjestäjätkin, kun pääsiäisloman aloittaneiden Beach Party sitsien osallistujiin kuului parikymmentä vaihto opiskelijaa ja syksyllä sekä phuksien perinnesitsit että kaverisitsit keräsivät molemmat lähes 160 hengen osallistujamäärät. Perinteiset tapahtumat lunastivat jälleen paikkansa tapahtumakalenterissa, mutta mahtui vuoteen muutamia uusiakin konsepteja. Keväällä juhlittiin Spring Breakia Prodekon kanssa sitsaamalla ja syksyllä tutustuttiin puunjalostajiin ja vuorimiehiin ensimmäisillä tiedekuntasitseillä. Kemistikilta, Vuorimieskilta, Automaatio ja systeemitekniikan kilta ja Informaatioverkostojen kilta Athene, yhdistivät voimansa Julkun avustuksella ja huhtikuussa Smökissä tanssittiin lavatansseja. Tanssiopetus, bingo ja humppamusiikki saivat Smökin täyteen flanellipaitaisia teekkareita. Athenen kanssa järjestetyssä nuolemisillassa maisteltiin tikkareita, mehujäitä ja kermavaahtoa. Laulusaunassa kisattiin teekkarilaulujen Bumtsibumia ja laulettiin Sing Staria. Joka toinen vuosi järjestettäviä 5 raadin sitsejä vietettiin tänä vuonna Kemistikillan raatien kesken. Lisäksi ST auttoi muita toimikuntia omien tapahtumiensa järjestämisessä Kondensatio Sisäasiaintoimikunnan alainen kondensatiotoimikunta avasi vuosijuhlaviikon järjestämällä ensin tanssikertauksen Smökissä, jonka jälkeen ilta jatkui Rantasaunalla uuden Isotuopin läpilaulannassa. Edellisenä vuonna onnistunut viinipruuvi sai jatkoa ja viiniesittelijänä toimi tänä vuonna Alkon kouluttama Nora Ahokas. Vuosijuhlaviikon ohjelmaan kuului vielä ulkoasiaintoimikunnan järjestämät Kondisbileet ja pärkkäcup. Kemistikillan 117. vuosijuhlaa Kondensatiota juhlittiin Astoria salissa Iso Roobertinkadulla.
9 Kutsuvieraille suunnattu cocktailtilaisuus järjestettiin remontoidussa Kemian tekniikan rakennuksessa, jatkot Hankenin Casa Academicalla Kampissa ja jatkojen jatkot Otaniemen Rantasaunalla. Silliaamiaista vietettiin jälleen Otaniemessä, JMT 3A:n kertavuokrattavissa tiloissa. Kiltahuone Kemistikillan kiltahuone koki uudistuksia, kun lähinnä varastotilana toiminut raadin koppi sai tietokoneen ja tila siivottiin toimistokäyttöön. Kiltahuoneelle ilmestyivät myös käytetty televisio sekä Nintendo Entertainment System ja SuperNintendo pelikonsolit. Corona Kemistikillan coronamestaruuksista taisteltiin perinteiden mukaan sekä keväällä Neluricupissa että syksyllä Coronacupissa. Kiltahuoneen coronapöytä sai uudet neonatomeilla varustellut käsinkirjaillut pussit. Neluricupin mitalisijat 1. Janne Andtsjö ja Arimatti Alhanko 2. Timo Viitanen ja Sini Jokisaari 3. Janne Oksanen ja Tuomas Hietala sekä Joona Malmivaara ja Keni Kastinen Coronacupin mitalisijat 1. Timo Viitanen 2. Jouni Huttunen 3. Tuomas Hietala Naisten sarjan voitti Marika Hellman, paras phuksi oli Eero Sääski ja onnetar suosi tänä vuonna Joona Malmivaaraa. Komppacup Komppacupin voittajat Vesa Vuori ja Antti Kurkijärvi palkittiin Kondensatiossa Porvoon mitalla. Tiedotustoimikunta Yleistä Vuonna 2008 tiedotustoimikuntaan kuuluivat seuraavat henkilöt: Juho Perälä Matti Lehtimäki Antti Karkola Antti Kajaste Tiedotustoimikunnan puheenjohtaja, tiedottaja www vastaava Tisleen päätoimittaja Kuvaaja TKY:n viestintätoimikunnassa Kemistikiltaa edusti Juho Perälä. Tiedotus Tärkeimpänä tiedotuskanavana toimi killan sähköpostilistalle viikoittain lähetetty tiedote. Tiedotteeseen koottiin tietoa tulevista killan tapahtumista sekä muista kiinnostavista tapahtumista. Myös tärkeistä opintoihin liittyvistä asioista tiedotettiin. Tiedotteet lähettiin sähköpostilistan lisäksi killan uutisryhmään, jonne lähetettiin lisäksi muita pienempiä ilmoituksia. Suurimmat tapahtumat ilmoitettiin lisäksi Polyteekkarissa.
10 Kaikki killan tapahtumat ilmoitettiin killan verkkosivujen tapahtumakalenterissa. Verkkosivujen tiedotusosiossa julkaistiin myös joitakin tiedotuksia. Sivuja varten hankittiin verkkotunnus kemistikilta.fi. Lisäksi sivujen ulkoasua muutettiin hieman ja niille lisättiin tietoa TEK:stä. Ilmoitustauluja käytettiin tiedottamisessa varsin vähän. Ilmoittautumiset sitseille ja XQ:ille järjestettiin ilmoitustauluilla tai verkkosivuilla. Verkossa ilmoittautuminen osoittautui erittäin toimivaksi joissakin tapahtumissa. Tisle Tisleen päätoimittajana toimi Antti Karkola. Vuoden aikana julkaistiin viisi lehteä, joista kaksi ilmestyi keväällä ja kolme syksyllä. Lehtien teemat olivat: Tisleen Kuvalehti, Pula aika Tisle, Kesähitti Tisle, The Tisle ja Tisleen Harjoitteluliite. Harjoitteluliite käsitteli harjoittelupaikkoja ja se oli kemian laitoksen sekä biotekniikan ja kemian tekniikan laitoksen yhdessä kustantama. Ulkoasultaan lehdet olivat aikakauslehtimäisiä ja ne painettiin suurimmaksi osaksi mustavalkoisina. Tisleen juttujen kirjoittamisesta vastasi pääosin Tisleen toimituskunta. Toimituskuntaan saattoivat liittyä kaikki innostuneet kirjoittajat ja vuoden päätteeksi toimituskunnalle järjestettiin virkistysilta. Ulkoasiaintoimikunta Yleistä Ulkoasiaintoimikunnan (UT) jäsenet vuonna 2008 olivat: Laura Pälve Marika Hellman Valentina Liski Laura Suoranta Tea Miller Sami Tuomi Sini Idänheimo Jenni Järvinen Victor Heinänen Minni Pirttimaa Laura Kolsi Ulkoasiaintoimikunnan pj. PR vastaava XQ mestari Apu XQ mestari Liikuntavastaava Liikuntavastaava Bilehile Bilehile Emeritus bilehile Kulttuurivastaava Kv vastaava Kv vastaava toimi killan edustajana TKY:n kv toimikunnassa, PR vastaavaa yrityssuhdetoimikunnassa, liikuntavastaavat liikuntatoimikunnassa ja kv vastaava kv toimikunnassa. Vuonna 2008 yhteistyö Otaniemen kiltojen sekä muiden kemian alan opiskelijajärjestöjen ja yhteistyötahojen kanssa oli varsin onnistunutta. Killasta oli edustajia jokaisen TKY:n killan, osakunnan ja ylioppilaskunnan vuosijuhlissa. Myös Yliopiston farmasiakunta ry:n ja Boa ry:n vuosijuhliin lähetettiin edustajat. Keväällä Helsingin Yliopiston Kemistit ry. juhli Kemistikillan järjestämillä SKS sitseillä ja syksyllä kiltalaisia osallistui HYK:n järjestämiin sitseihin Uudella Ylioppilastalolla.
11 Vuoden 2007 ulkovastaava Sini Jokisaari edusti Kemistikiltaa Polin KemistiKlubin Alumnit ry:n hallituksessa ja kertoi heille killan kuulumisia. Ketek ry kävi yöpymässä Otaniemessä huhtikuun alkupuolella ja osallistui samalla Kolmen killan sitsien jatkoille. KV tapahtumat Kv vastaava otti selville osastolle saapuvien vaihto opiskelijoiden yhteystiedot ja kutsui heidät henkilökohtaisesti mukaan killan toimintaan. KV vastaava piti vaihto opiskelijat ajan tasalla killan tapahtumista säännöllisillä viikkotiedotuksilla. Vaihto opiskelijoille järjestettiin kiltispäivä ja ulkkarisauna 1.4. Ulkkarisaunan ohjelmaan kuului infoa vaihtoon lähtemisestä ja eri vaihtomahdollisuuksista. Tapahtumassa oli puhumassa myös EMEC vaihdossa ollut Antti Arpalahti sekä kaksi PSE ohjelmassa opettavaa tutkijaa Espanjasta ja Italiasta. Syksyllä järjestettiin KV sauna yhdessä Puun ja Vuoren (Vuorelta ei loppujen lopuksi osallistunut ketään) kanssa. Tapahtuman tarkoituksena oli tutustuttaa ulkkareita ja suomalaisia kiltalaisia toisiinsa. Prodekon kanssa järjestettiin International Food Night, johon rekryttiin sekä Kemman että Prodekon ulkkareita eri maista valmistamaan oman maansa perinneruokia. Tapahtuma oli avoin sekä ulkkareille että suomalaisille. Mentorsaunat Ulkovastaava järjesti kaksi mentorsaunaa Heinävaarassa. Keväällä järjestetyssä saunassa oli puhumassa Antti Isomäki Accenturelta, Pirjo Sainio Suomen Ympäristökeskuksesta ja Jukka Leskelä Energiateollisuus ry:stä. Syksyllä järjestetyssä saunassa puhujina olivat Pekka Manninen SATO Oyj:stä, Antti Jussi Zitting Cloetta Fazerilta ja Anja Nysten Ecobiolta. Molemmissa mentorsaunoissa oli noin 20 osallistujaa. PR Vuonna 2008 hankittiin tukijoita killan tapahtumiin ja phuksien haalareihin, sekä uusiin pelipaitoihin. Kondensation tukijoita olivat Norilsk Nickel, Finnzymes, Pöyry, Danisco, Medix Biomedica ja Outokumpu. phuksien haalareihin saatiin ennätyksellisen monta tukijaa: Neste Oil, Kemira, Pöyry, Chemind, Basf, Sweco, Danisco, Medix Biochemica, Tikkurila ja CP Kelco. Pelipaitoja sponsoroivat Neste Oil ja Borealis. Borealis tarjosi myös labralasit phukseille pientä luentotilaisuutta vastaan. Forcit tuki rahallisesti Turun excursiota. Excursiot Vuonna 2008 järjestettiin seuraavat excursiot: iltapäiväxq Kemiran tutkimuskeskukseen Suomenojalle iltapäiväxq Vaasan&Vaasan tehtaille Espoossa iltaxq Accenturelle Ruoholahteen yhdessä AS:n, PJK:n ja KIK:n kanssa TurkuXQ phuksien FazerXQ Jokaiselle XQ:lle riitti kiitettävästi osallistujia, suosituimpia olivat TurkuXQ ja FazerXQ, joiden ilmolistat täyttyivät päivässä.
12 TurkuXQ:lla kohteina olivat Danisco Kantvikissa, Forcit Hangossa, Bayer Schering ja Perkin Elmer Turussa sekä Neste Oil Naantalissa. AccentureXQ järjestettiin yhdessä kolmen muun killan kanssa ja osallistujien toivottiin olevan lähellä valmistumistaan. Toimintasuunnitelmassa mainittua ulkomaan excursiota ei järjestetty, sillä PrTK järjestänee ulkomaan excun keväällä 2009, eikä kiltalaisten keskuudessa tuntunut olevan kysyntää kahdelle ulkomaan excursiolle saman lukuvuoden aikana. Baaribileet Vuonna 2008 järjestettiin kolmet baaribileet. Kondis bileet järjestettiin theclubilla 27.2, PreWappu bileet järjestettiin Aladinissä ja Skumppa bileet Baarikärpäsessä. Jokaisissa bileissä oli ohjelmassa CanCanin lisäksi arvontoja ja kilpailuja. PreWappu bileissä oli lisäksi live bändi. Vuodelta 2007 jäi selvittämättä SK ravintoloiden rikkomuksen takia peruuntuneet London Calling bileet. Asian selvittelyä jatkettiin vuonna ja päädyttiin ratkaisuun, jossa SK ravintolat tilitti sovitun rahasumman killalle. Kulttuuri järjestettiin leffayö Kinopolissa, jossa oli tarkoitus katsoa viisi leffaa putkeen. Tapahtuma ei kerännyt niin paljon osaanottajia kuin odotettiin ja loppuyön elokuvista jäi joku katsomatta kiinnostuksen ja yleisön puutteen vuoksi. Loppujen lopuksi leffoja katsottiin vain kolme kappaletta lauantaina järjestettiin yhdistetty käynti Kiasmaan, jonka jälkeen tarkoitus oli suunnata uuden musiikkitalon työmaalle Monttubileisiin. Tapahtuma ei kuitenkaan osallistumislistan perusteella kiinnostanut kiltalaisia, joten se jätettiin järjestämättä järjestettiin laulusauna, jossa musavisailtiin teekkarilaulujen hengessä ja loppuilta laulettiin SingStaria. Alkuperäinen idea oli suunnata tapahtuma pääasiassa phukseille ja tutustuttaa heidät paremmin teekkarilauluihin. Paikalle ei kuitenkaan ilmaantunut yhtään phuksia ja toisen vuosikurssin opiskeiljoitakin hyvin heikosti. Itse tapahtuma oli kuitenkin erittäin onnistunut ja varsinkin SingStar nostatti vanhempien opiskelijoiden tunnelmaa. Liikunta järjestettiin kyykkäturnaus Inkubion kanssa. Joukkueita ilmottautui Kemmalta 4 ja Inkubiolta 1kpl. Keväällä järjestettiin myös kiipeilytapahtuma, joka keräsi täyden osaanottajamäärän. Pesis sauna järjestettiin Pelaajia oli riittävästi sekä pelaamassa että saunalla. TKY:n liikuntasarjoihin osallistuttiin keväällä kahdella joukkueella lentopalloon ja yhdellä koripalloon. Syksyllä futsaliin osallistuttiin myös kahdella joukkueella. Sählyyn saatiin yksi joukkue kasaan. Syksyllä pelattiin syklopentaanifudista Alvarilla Osallistujia oli runsaasti, joista noin puolet phukseja pelattiin vielä ultimatea Alvarin aukiolla. Pelipaitojen hankinta vietiin loppuun asti varmistamalla edellisenä vuotena saadut painatustarjoukset sekä hankkimalla tarvittava sponsorointi. Sponsorifirmojen kanssa päätettiin järjestetää yhteinen kyykkäturnaus Otaniemessä vuoden 2009 alussa.
13 Muuta Vuoden 2008 aikana pantiin alulle muutos koskien ulkotoimikunnan toimareita. Syksyn kuukausikokouksissa esitettiin, että PR vastaavan ja XQ mestarin apuna ei enää jatkossa olisi apu XQmestaria, vaan kaksi yrityssuhdevastaavaa. Vaalikokouksessa valittiinkin toimikaudelle 2009 kaksi ring alingia.
KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09)
KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA Aika: 11.2.2009 16:16 Paikka: Kemian tekniikan rakennuksen luentosali Ke 2 Läsnäolijat: Liite 1 1. Kokouksen avaus
Kemistikilta ry:n toimintasuunnitelma 2008
Kemistikilta ry:n toimintasuunnitelma 2008 1. Yleistä Kemistikilta ry:n toiminnasta vuonna 2008 vastaa vaalikokouksessa valittu raati, jonka puheenjohtajana toimii Janne Andtsjö. Muina raadin jäseninä
KEMISTIKILTA Ry 1 (10) VAALIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo
KEMISTIKILTA Ry 1 (10) VAALIKOKOUS Aika: 18.11.2009 16:15 Paikka: Kemian tekniikan rakennuksen luentosali Ke 1 Läsnäolijat: Liite 1 1. Kokouksen avaus Kemistikillan puheenjohtaja Henna Jääskeläinen avasi
Kemistikilta Ry Toimintakertomus 2009
Kemistikilta Ry Toimintakertomus 2009 Sisällys Yleistä... 3 Yleiset asiat... 4 Opintotoimikunta... 8 phuksitoimikunta... 10 Tiedotustoimikunta... 12 Sisäasiaintoimikunta... 14 Ulkoasiaintoimikunta... 17
Kemistikilta ry. Toimintakertomus 2010
Kemistikilta ry. Toimintakertomus 2010 YLEISTÄ... 1 RAATI... 1 TOIMIKUNNAT... 1 AYY... 1 YLEISET ASIAT... 2 KILLAN KOKOUKSET... 2 SIDOSRYHMÄT... 2 OLTERMANNI... 2 TUNNUSTUKSET... 2 PONNET... 3 RAHA-ASIAT...
Kemistikilta ry Toimintakertomus 2006
Kemistikilta ry Toimintakertomus 2006 Yleistä Raati Kemistikilta ry:n raadissa toimivat vuonna 2006 seuraavat henkilöt: Katariina Nyman Puheenjohtaja Mikko Loponen Sihteeri/tiedottaja Mari Ijäs Rahastonhoitaja
Kemistikilta ry Toimintakertomus 2005
Kemistikilta ry Toimintakertomus 2005 Yleistä Kemistikilta ry:ssä toimineet henkilöt Raati Kemistikilta ry:n raadissa toimivat seuraavat henkilöt Puheenjohtaja Sihteeri/Tiedottaja Rahastonhoitaja Opintoasiaintoimikunnan
Kemistikilta ry Toimintakertomus 2007
Kemistikilta ry Toimintakertomus 2007 Yleistä Raati Kemistikilta ry:n raadissa toimivat vuonna 2007 seuraavat henkilöt: Victor Heinänen Puheenjohtaja Kirsi Jalkanen Rahastonhoitaja Paula Päivike PR-vastaava
1. Kokouksen avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Edellisen pöytäkirjan hyväksyminen
KEMISTIKILTA Ry 1 (5) RAADIN KOKOUS Aika: 3.3.2009 16:15 Paikka: Kemistikillan kiltahuone Läsnä: Henna Jääskeläinen, puheenjohtaja, poissa 16:32 16:36 Antti Karkola, tiedottaja sihteeri Simo Kyllönen,
Toimintakertomus 2012. Kemistikilta ry.
Toimintakertomus 2012 Kemistikilta ry. Sisällys Yleistä... 1 Raati... 1 Toimikunnat... 1 AYY... 2 Yleiset asiat... 3 Killan kokoukset... 3 Sidosryhmät... 3 Oltermanni... 3 Tunnukset... 4 Raha-asiat...
Kemistikilta ry:n toimintasuunnitelma 2006
Kemistikilta ry:n toimintasuunnitelma 2006 1. Yleistä Kemistikilta ry:n toiminnasta vuonna 2006 vastaa vaalikokouksessa valittu raati, jonka puheenjohtajana toimii Katariina Nyman. Muina raadin jäseninä
1. Kokouksen avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Kuulumiskierros. 5. Järjestäytyminen
KEMISTIKILTA Ry 1 (5) RAADIN KOKOUS Aika: 14.12.2014 12:00 Paikka: Maarintalo, huone 240 Läsnä: Poissa: Reetta Hassinen, puheenjohtaja Riikka Virtanen, tiedottaja-sihteeri Riku Montonen, rahastonhoitaja
1. Kokouksen avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Vanhojen pöytäkirjojen hyväksyminen
KEMISTIKILTA Ry 1 (5) RAADIN KOKOUS Aika: 05.02.2013 08:00 Paikka: Läsnä: Kemistikillan kiltahuone Elina Honkanen, puheenjohtaja Pia Silventoinen, tiedottaja-sihteeri Artturi Ropponen, rahastonhoitaja
KEMISTIKILTA Ry 1 (5) VUOSIKOKOUS Aalto-yliopiston ylioppilaskunta PL Espoo
KEMISTIKILTA Ry 1 (5) VUOSIKOKOUS Aika: 11.02.2013 16:15 Paikka: Kemian tekniikan luentosali Ke1 Läsnä: Liite 1 1. Kokouksen avaus Kemistikillan puheenjohtaja Elina Honkanen avasi kokouksen kello 16:26.
Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry
Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry 13.11.2017 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun
Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö
Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? Uusi hallitus on ottanut kopin killan pyörittämisestä ja kokoustanut paljon hyvällä osallistumisprosentilla
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? ELECarnival sujui kaikin puolin hyvin Koulutusohjelmien yhdistymiseen saatiin lisäaikaa Palautekeskutelut
Rakennusinsinöörikilta ry:n hallinto-ohjesääntö
Rakennusinsinöörikilta ry:n hallinto-ohjesääntö Hallinto-ohjesääntö on hyväksytty Rakennusinsinöörikillan ylimääräisissä kokouksissa xx.xx.2014 ja xx.xx.2014. 1 Ohjesäännön käytöstä Tämä hallinto-ohjesääntö
Saaja Summa Perustelu Päätös. Meri Terho 28,29 euroa Hallitusten megaherkkuaamupala Hyväksyttiin
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 3/2015 Aika: 23.1.2015, 13.15 Paikka: TTalo, B115 Paikalla: Meri Terho, Reetta Arokoski, Aleksi Pyykkönen, Emmi Peltonen, Julia Isotalo, Mira Lindroos,
KOKOUS PÖYTÄKIRJA 02151 Espoo www.kemistikilta.fi
KEMISTIKILTA Ry 1 (3) YLIMÄÄRÄINEN KILLAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 19.10.2009 16:15 Paikka: Kemian tekniikan rakennuksen luentosali Ke 2 Läsnäolijat: Liite 1 1. Kokouksen avaus Kemistikillan puheenjohtaja
Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry
Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry 15.11.2016 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 04/2015 Aika: 06.02.2015 kello 13.00 Paikka: AYY yhdistystila, Maarintalo Läsnä: Puheenjohtaja Oskar Niemenoja Sihteeri Milla-Maaria Pitkänen Rahastonhoitaja
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? ELECarnival yhdessä Inkubion ja AS kanssa Wapun ajan tapahtumat Enemmän toimikuntien osioissa
Kemiantekniikan kilta ry 1 (3) LÄSNÄ: Saara Laamanen, puheenjohtaja Leo Bruk, sihteeri Reetta Määttänen Joonas Liikanen (saapui klo 12:09)
Kemiantekniikan kilta ry 1 (3) KEMIANTEKNIIKAN KILTA RY SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS AIKA:, klo. 12:00 PAIKKA: Luokka 4511 LÄSNÄ: Saara Laamanen, puheenjohtaja Leo Bruk, sihteeri Reetta Määttänen Joonas
Toimintakertomus Kemistikilta ry
Toimintakertomus 2015 Kemistikilta ry Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 1.1 Raati... 1 1.2 Toimikunnat... 1 1.3 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY)... 1 2 Yleiset toimintaan liittyvät asiat... 2 2.1 Killan
1. Kokouksen avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus
KEMISTIKILTA Ry 1 (5) RAADIN KOKOUS Aika: 09.04.2013 12:15 Paikka: Läsnä: Kemistikillan kiltahuone Elina Honkanen, puheenjohtaja Pia Silventoinen, tiedottaja-sihteeri Artturi Ropponen, rahastonhoitaja
Toimintasuunnitelma 2016
Toimintasuunnitelma 2016 Prosessiteekkarit ry 9.11.2015 Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02150 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 24/2012 Aika: 5.11.2012 kello 16.15 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Emäntä
2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
PUUNJALOSTAJAKILTA RY:N VAALIKOKOUS Aika: Tiistai 20.11.2007 Paikka: Puunjalostustekniikan osaston Puu2:n auditorio Paikalla: Katso Avoin kirja 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16.26.
PUUNJALOSTAJAKILTA RY:N KUUKAUSIKOKOUS KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikko 30.3.2009 Paikka: Puunjalostustekniikan osaston Puu2:n auditorio.
PUUNJALOSTAJAKILTA RY:N KUUKAUSIKOKOUS KOKOUSPÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 30.3.2009 Paikka: Puunjalostustekniikan osaston Puu2:n auditorio. Läsnä: kts. Avoin kirja 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02150 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 13/2012 Aika: 21.5.2012 kello 16.15 Paikka: Otakaari 5, H202 (Dynamo) Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Tiedotusmestari
Ynnä ry, hallituksen kokous 32/2015 1/5. x, saapui paikalle 8b. x x
Ynnä ry, hallituksen kokous 32/2015 1/5 Hallituksen kokous 32/2015 Aika: 16.11.2015 16.27 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous SIKV 1/2007 Aika: Torstai 30.11.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali
Hallituksen esitys vuoden 2019 toimikunta- ja henkilörakenteesta
Hallituksen esitys vuoden 2019 toimikunta- ja henkilörakenteesta Alla on kuvattu eri toimikuntia ja niihin kuuluvia toimihenkilövirkoja, joita hallitus suosittelee ensi kaudelle. Tämä ehdotus ei kuitenkaan
Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi.
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 10/2013, 21.3.2013 klo 11.15 @T-talo Paikalla: Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Otso Hannula, Tiitu Lahti, Lotta Ahonen, Pietari Keskinen, Sofia Ahanen,
TEKNILLISEN KORKEAKOULUN SÄHKÖINSINÖÖRIKILTA RY
TEKNILLISEN KORKEAKOULUN SÄHKÖINSINÖÖRIKILTA RY PÖYTÄKIRJA VALTUUSTON KOKOUS 1/2005 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4 Aika: Keskiviikko 1.12.2004 klo 18.15 Läsnä: Valtuusto: Ahtiainen
INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello
02151 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n vaalikokous 2014 Aika: 13.11.2014 kello 17.00 Paikka: Otakaari 5, Sali S1 Läsnä: Läsnäolijat on listattu liitteessä 2. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen
PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 Aika: Maanantai 20.02.2006 klo 18.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S1 Paikalla: Valtuusto: Matti
1 KOKOUKSEN AVAUS Killan puheenjohtaja Outi Nyman avasi kokouksen kello 16:02.
1(8) MAANMITTARIKILTA RY Vaalikokous PÖYTÄKIRJA Paikka Koneenrakennustekniikan laitos, K213 Aika 22.11.2011 klo 16 Liitteet Liite1: Lista läsnäolijoista 1 KOKOUKSEN AVAUS Killan puheenjohtaja Outi Nyman
Prosessiteekkarit ry Pöytäkirja 3/2019 1/4 Hallituksen kokous
Pöytäkirja 3/2019 1/4 HALLITUKSEN KOKOUS 3/2019 Aika: 7.1.2019 klo 08.10 Paikka: Kemistintie 1 D 2 Läsnä: Jani Anttila puheenjohtaja Krista Lindqvist sisä- ja ulkovastaava Milja Koskela tiedottaja-sihteeri
PUUNJALOSTAJAKILTA RY:N KUUKAUSIKOKOUS KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikko 22.4.2009 Paikka: Puunjalostustekniikan osaston Puu2:n auditorio.
PUUNJALOSTAJAKILTA RY:N KUUKAUSIKOKOUS KOKOUSPÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 22.4.2009 Paikka: Puunjalostustekniikan osaston Puu2:n auditorio. Läsnä: kts. Avoin kirja 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012 Aika: Maanantai 23.10.2012 Paikka: Läsnä: Cafe Vanha Vanha ylioppilastalo Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Mikko Murto (sihteeri) Rene Male Riku Saarinen Suvi Syvänen
Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.
Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,
INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 22/2010 Aika: 5.10.2010, klo 18.00 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Fuksikapteeni Emäntä Opintomestari
Paikalla oli tarpeeksi väkeä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 7/2013, 27.2.2013 klo 8.15 @B122 Paikalla: Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Edward Landtman, Otso Hannula, Christian Mohn, Lotta Ahonen, Tiitu Lahti,
4. Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi
Prosessiteekkarit Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Hallituksen kokous, pöytäkirja 0/2013 Aika: 20.12.2012 16:00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Kiviluoma puheenjohtaja Laura Lundell varapuheenjohtaja
1. Kokouksen avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Vanhojen pöytäkirjojen hyväksyminen
KEMISTIKILTA Ry 1 (5) RAADIN KOKOUS Aika: 16.04.2013 12:15 Paikka: Läsnä: Kemistikillan kiltahuone Elina Honkanen, puheenjohtaja Pia Silventoinen, tiedottaja-sihteeri Artturi Ropponen, rahastonhoitaja
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? AlumniWeekend onnistui (pääjärjestäjänä Sklubi) Valtuuston vaalikokous on käyty ja ensi
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 7/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 11.2.2010 klo 16:00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko (kohdasta 5)
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI
Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),
PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 Aika: Keskiviikko 21.2.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4 Paikalla: Valtuusto:
Tampereen Rakentajakilta Päätöslista 1/2016 Raati
Tampereen Rakentajakillan raadin kokous 1/2016 Aika: lauantai 9.1.2016 Klo 18:00 Paikka: RH209/Kiltahuone 1. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Päätetään, että vuoden 2016 raadin kokous on laillisesti
Lappeenrannan teknillinen yliopisto Pöytäkirja TUOTANTOTALOUDEN KILTA 1/11 KAPLAAKI RY 11/01/11
HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistaina 11.1.2011, klo 18:00 Paikka: Läsnä: Kaplaaki ry:n kiltahuone Ville Kemppinen, puheenjohtaja Aki Jussila, sihteeri Lauri Anttila Sari Manninen Heikki Hämäläinen Aku Rantala
Rakennusinsinöörikilta ry PÖYTÄKIRJA Vuosikokous 2016
Aika: 22.2.2016 klo 17:00 Paikka: Rakentajanaukio 4A, Espoo Huone K2 Läsnä: Saara Lassila, pj Lauri Kare Ville Kirjonen, s Sivi Kivivirta Anton Närekorpi Romi Tolonen Terhi Seppälä Jussi Hietala Andrej
3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Nupponen ja Emmi Peltonen. Saaja Summa Perustelu Päätös
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 8/2015 Aika: 26.2.2015, 16.15 Paikka: T-Talo, B122 Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala, Emmi Peltonen, Reetta Arokoski, Lauri Lavanti, Antti
Kokous todettiin päätösvaltaiseksi, sillä paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa.
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 2/2013, 16.1.2013 klo 8.00 @Olkkari Läsnä: Otso Hannula, Edward Landtman, Pietari Keskinen, Christian Mohn, Tiitu Lahti, Vesa Laakso, Sofia Ahanen,
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 15/2017 Aika: 20.4.2017 kello 10.00 Paikka: Maarintie 8 (TUAS-talo), Sali TU3 Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen Sihteeri Toni Pellinen (saapui kohdassa
INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 17/2010 Aika: 18.8.2010 kello 21:00 (Suomen aikaa) Paikka: Fuksikapteeni Penttisen residenssi, Servin Maijan tie 12K Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja
Orientaatioviikon aikataulu
Aalto yliopisto Perustieteiden korkeakoulu Fuksit 2013 Orientaatioviikon aikataulu 2. 6. syyskuuta 2013 Hyvä uusi opiskelija, kädessäsi on orientaatioviikon ohjelmaesite, josta löydät tiedot orientaatioviikon
1. Kokouksen avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen
KEMISTIKILTA Ry 1 (5) RAADIN KOKOUS Aika: 28.11.2013 10:15 Paikka: Läsnä: Kemistikillan kiltahuone Elina Honkanen, puheenjohtaja Pia Silventoinen, tiedottaja-sihteeri Artturi Ropponen, rahastonhoitaja
Rakennusinsinöörikilta ry PÖYTÄKIRJA Vuosikokous 2019
Aika: 12.2.2019 kello 16:00 Paikka: Kokoushuone 101 Konetekniikan talo Otakaari 4 A, 02150 Espoo Läsnäolijat: Anton Närekorpi, puheenjohtaja Tuomas Rasku, sihteeri Matias Saikku Tuomas Orava Lauri Sääskilahti
Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2009
Inkubio ry Toimintasuunnitelma 2009 PL 69 2(11) Sisällysluettelo 1 Yleistä...3 2 Fuksitoimikunta...3 2.1 Kevät...3 2.2 Syksy...4 2.3 ISOhenkilötoiminta...5 3 Opintotoimikunta...5 3.1 Opintokysely 2009...6
17.42 Miikka Laitila poistui. 17.43 Miikka Laitila palasi.
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 13/2014 Aika: 9.4.2014 klo 17:30 Paikka: A106, TTalo Paikalla: Tomi Laakso, Reetta Arokoski, Emmi Linkola, Eeva Siikaaho, Aleksi Pyykkönen, Atte
Valittiin Aleksi Järvenpää ja Petteri Koskenniemi molempiin tehtäviin.
PÖYTÄKIRJA Sampsa ry:n vaalikokous Paikka: Luentosali C1, (Latokartanonkaari 5, 00790 Helsinki) Aika: 23.11.2016 klo 14.00 Läsnä: (piilotettu) 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin ajassa 14.09. 2. Kokouksen
6. Hyväksyttävät laskut Unigrafialta tuli hyvityslasku fuksioppaista. Ei vaadi maksutoimenpiteitä.
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 22/2015 Aika: 3.9.2015, 12.15 Paikka: A142, TTalo Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala,
Paikalla oli tarpeeksi porukkaa ja koollekutsuminen oli hoidettu ajoissa, joten todettiin kokous päätösvaltaiseksi.
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 4/2013, 30.1.2013 klo 8.15 @Olkkari Läsnä: Otso Hannula, Edward Landtman, Pietari Keskinen, Christian Mohn, Tiitu Lahti, Vesa Laakso, Sofia Ahanen,
Toimintasuunnitelma 2019
Toimintasuunnitelma 2019 Prosessiteekkarit ry 1.1.2019 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ARMATUURI RY 2/2016 21.1.2016
ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai klo 19.30 Paikka: Skinnarilan sauna Skinnarilankatu
AYY:n avustuspäätökset tulivat eilen. Athenella saatiin pyydetty 1200 euroa.
Paikka: TTalo, B122 Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala, Emmi Peltonen, Johannes Vainio, Reetta Arokoski, Julia Isotalo, Antti Nupponen, Lauri
PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 10 ARMATUURI RY 1/2016 11.1.2016
ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 10 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai klo 18.00 Paikka: Armatuurin kiltahuone
TOIMINTAKERTOMUS 2005
TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Aalto-yliopiston Arkkitehtikilta ry:n perinneohjesääntö
Aalto-yliopiston Arkkitehtikilta ry:n perinneohjesääntö (viimeiset hyväksytyt päivitykset vaalikokouksessa 25.11.2016) 1 Ohjesäännön käytöstä Tämä perinneohjesääntö täydentää ja tarkentaa Aalto-yliopiston
3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
1 Tampereen yliopisto PÖYTÄKIRJA STAABI ry 1 / 2015 STAABI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 05.01.2015 klo 14:00 Paikka: Paikalla: Kasino-kabinetti Markus Lappi Juulia Koivisto Saara Asikainen Marika Anttila
Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli riittävästi ihmisiä. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 1/2013, 2.1.2013 klo 17.00 Olkkarilla Paikalla: Jaakko Hynynen, Lotta Ahonen, Sofia Ahanen, Tiitu Lahti, Emmi Peltonen, Christian Mohn, Pietari
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous SIKV 1/2006 Aika: Torstai 1.12.2005 klo 18.15 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4
INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA
PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 06/2011 Aika: 16.2.2011, klo 16:10 Paikka: Otakaari 5, E220 Läsnä: Puheenjohtaja Opintomestari Yrityssuhdemestari Sisä- ja ulkomestari Rahastonhoitaja Tiedotusmestari
1. Kokouksen avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Vanhojen pöytäkirjojen hyväksyminen. 5.
KEMISTIKILTA Ry 1 (5) RAADIN KOKOUS Aika: 11.02.2014 10:15 Paikka: Läsnä: Poissa: Muut: Kemistikillan kiltahuone Artturi Ropponen, puheenjohtaja Emilia Ronkainen, tiedottaja-sihteeri Iiro Perttula, rahastonhoitaja,
2.2 Sihteerin valinta Olli Peltomäki ehdotti Julianna Porkkaa. Valittiin Julianna Porkka.
MAANMITTARIKILTA RY KILLAN KOKOUS 1/11 MAANMITTARIKILTA RY VAALIKOKOUS Aika: 14.11.2016 klo 17.00 Paikka: Urban Mill, Betonimiehenkuja 3 E, 02150 Espoo Läsnäolijat: Lista liitteenä (Liite 1) 1 Kokouksen
Fobia ry PÖYTÄKIRJA 06/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 26.02.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum
Aika: 26.02.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 06/2015 Läsnä: Poissa: Inari, Katri (lähti 17.00), Veera, Eetu V., Tinja, Saara, Eetu A., Charlotte, Elina, Enni E. (lähti 16.46),
TURUN KEMISTIKERHO RY
TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään
Tampereen Rakentajakilta Päätöslista 1/2017 Raati
Tampereen Rakentajakillan raadin kokous 1/2017 Aika: maanantai 9.1.2017 klo 12:00 Paikka: RI207 1. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Päätetään, että vuoden 2017 raadin kokous on laillisesti
Aika: ma klo Paikka: kiltahuone, rakennus K1, Otaniemi, Espoo
PÖYTÄKIRJA Koneinsinöörikilta ry Hallituksen kokous 22/2016 Aika: ma 29.8.2016 klo 19.00 Paikka: kiltahuone, rakennus K1, Otaniemi, Espoo Läsnäolijat: Ville Myllylä Puheenjohtaja Jaakko Kiviluoma Talousministeri
INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA
02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n halli tuksen kokous 23/2015 Aika: 12.10.2015 kello 08.15 Paikka: Otakaari 11, AYY:n keskustoimisto, olkkari Läsnä: Puheenjohtaja Oskar Niemenoja Sihteeri Salla Autti Rahastonhoitaja
3 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen
Fokus ry Kokous 4.3.2013 Pöytäkirja Aika: 4.3.2013 klo 18.15 Paikka: Ravintola Ylä-Ruth Osallistujat: Hallituksen jäsenet: Armi Korhonen, Anna Kettunen, Sanna Heikkinen, Arttu Säynäjäkangas, Miika Lähdeniemi,
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? Killan kesäpäivät Toimarisitsit Kaikkien aikojen hallitussitsit Dekaanin vaihdon keskeyttämät
Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous SIKV 3/2010 Aika: Tiistai 31.3.2010 klo 17:30 Paikka: Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunnan
Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x
Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5 Hallituksen kokous 24/2015 Aika: Maanantai 21.9.2015 16.15 Paikka: MaD259 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu Magnus Jyrkkänen
SPOL osallistui Nuorten Psykologien koulutus- ja rekrytointipäiville, jotka pidettiin 25.-26.9.2015. Päivät onnistuivat hyvin.
Suomen Psykologian Opiskelijain Liitto ry Hallituksen kokous 6/2015 Aika 27.9.2015 klo 15 Paikka Ravintola Sohwi, Vaasankatu 21, Jyväskylä Osallistujat Pia Jussila (pj.), Milja Jokinen (siht.), Emma Peltomaa,
Yhteistyösopimus. eli yhteisymmärrys ylioppilaskunnan ja yhdistyksen työnjaosta
Yhteistyösopimus eli yhteisymmärrys ylioppilaskunnan ja yhdistyksen työnjaosta Tähän asiakirjaan kirjataan Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) ja sen piirissä toimivan erityisaseman yhdistyksen Inkubio
3.1. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Prosessiteekkarit Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Kevätkokous 27.2. Aika: 27.2.2013 16:15 Paikka: Puu 2 auditorio Läsnäolijat liitteessä 1. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Kiviluoma
3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös
Paikka: TTalo, A106 Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Reetta Arokoski, Johannes Vainio, Julia Isotalo, Mira Lindroos, Lauri Lavanti, Emmi Peltonen (saapui ajassa 8.23) 1.
KOKOUS 5/2004. TEKNILLISEN KORKEAKOULUN YLIOPPILASKUNTA KONEINSINÖÖRIKILTA ry. HALLITUKSEN KOKOUS Otaniemessä 11.2.2004 klo 10.15.
KOKOUS 5/2004 TEKNILLISEN KORKEAKOULUN YLIOPPILASKUNTA KONEINSINÖÖRIKILTA ry. HALLITUKSEN KOKOUS Otaniemessä 11.2.2004 klo 10.15. LÄSNÄ Puheenjohtaja Outi Engman Sihteeri Laura Vanhatalo Talousministeri
PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.10.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena
Kokouskutsu oli lähtenyt ajoissa ja paikalla oli tarpeeksi väkeä, joten kokous todettiin päätösvaltaiseksi.
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 5/2013, 5.2.2013 klo 10.00 @A106 Paikalla: Otso Hannula, Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Lotta Ahonen, Sofia Ahanen, Pietari Keskinen (saapui ajassa
Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.
TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys