KOKOUS PÖYTÄKIRJA Espoo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOKOUS PÖYTÄKIRJA 02151 Espoo www.kemistikilta.fi"

Transkriptio

1 KEMISTIKILTA Ry 1 (3) YLIMÄÄRÄINEN KILLAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: :15 Paikka: Kemian tekniikan rakennuksen luentosali Ke 2 Läsnäolijat: Liite 1 1. Kokouksen avaus Kemistikillan puheenjohtaja Henna Jääskeläinen avasi kokouksen kello 16: Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi Kemistikilta Ry:n sääntöihin pohjautuen. Kokouskutsu on esitetty liitteessä Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kemistikillan puheenjohtaja Henna Jääskeläinen. Sihteeriksi valittiin Antti Karkola Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Juho Perälä (varalla Simo Kyllönen) ja Suvi Paakkarinen (varalla Elena Suutarinen). Ääntenlaskijoiksi valittiin Simo Kyllönen (varalla Juho Perälä) ja Elena Suutarinen (varalla Suvi Paakkarinen). 4. Työjärjestyksen hyväksyminen Hyväksyttiin kokouskutsun esityslista työjärjestykseksi muutoksin: Muutettiin työjärjestystä siten, että kohta kahdeksan on Ohjesääntöjen muuttaminen ja hyväksyminen ja sen alakohta neljä on Marjapussiohjesääntö. Kokouskutsu on esitetty liitteessä 2. Ei ilmoitusasioita. 5. Ilmoitusasiat

2 KEMISTIKILTA Ry 2 (3) YLIMÄÄRÄINEN KILLAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 6. Selvitys killan taloudellisesta tilanteesta Puheenjohtaja Henna Jääskeläinen kertoi killan taloudellisesta tilanteesta: Vuoden aikana killan taloudellisen tilanteen näkymät ovat vaihdelleet voimakkaasti, ja tässä kokouksessa esitelty talousarvio on tulokseltaan parempi, kuin alkuvuodesta vuosikokouksessa esitelty. Henna Jääskeläinen esitteli talousarvioon tehtyjä muutoksia kohtaa 7. alustaen. Henna Jääskeläinen ja raadin jäsenet vastasivat talousarviosta esitettyihin kysymyksiin ja talousarvion eri kohdista keskusteltiin. Päätettiin hankkia killalle airuenauhat. Lisättiin talousarvioesitykseen myös ChemBio messuilta saadut tulot. Muut talousarvioesitykseen tehdyt muutokset olivat pieniä. 7. Talousarvio loppuvuodelle 2009 Hyväksyttiin talousarvio loppuvuodelle 2009 kokouksessa tehdyin muutoksin. Lopullinen versio on esitetty liitteessä Ohjesääntöjen muuttaminen ja hyväksyminen Janne Andtsjö esitteli kaikki sääntöuudistusesitykset Kiltaohjesääntö Janne Andtsjö vastasi kokouksen kysymyksiin kiltaohjesäännöstä. Hyväksyttiin kiltaohjesääntö kokouksessa tehdyin muutoksin. Hyväksytty kiltaohjesääntö on esitetty liitteessä Lippuohjesääntö Hyväksyttiin lippuohjesääntö esityksen mukaisena. Hyväksytty lippuohjesääntö on esitetty liitteessä Excursio ohjesääntö Janne Andtsjö vastasi kokouksen kysymyksiin excursio ohjesäännöstä. Hyväksyttiin excursio ohjesääntö kokouksessa tehdyin muutoksin. Hyväksytty excursio ohjesääntö on esitetty liitteessä Marjapussiohjesääntö Janne Andtsjö vastasi kokouksen esittämiin kysymyksiin marjapussiohjesäännöstä. Ohjesääntöesityksestä keskusteltiin kohdittain. Hyväksyttiin marjapussiohjesääntö kokouksessa tehdyin muutoksin. Hyväksytty marjapussiohjesääntö on esitetty liitteessä 7.

3 KEMISTIKILTA Ry 3 (3) YLIMÄÄRÄINEN KILLAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 9. Muut esille tulevat asiat Isa Lampinen kysyi toimarisitsien ajankohtaa. Henna Jääskeläinen kertoi sitsien päivämäärän olevan Kokouksen päättäminen Kokouksen puheenjohtaja Henna Jääskeläinen päätti kokouksen kello 17:46. Pöytäkirjan vakuudeksi Henna Jääskeläinen kokouksen puheenjohtaja Antti Karkola sihteeri Juho Perälä pöytäkirjantarkastaja Suvi Paakkarinen pöytäkirjantarkastaja

4 KEMISTIKILTA Ry 1 (1) KILLAN YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS LÄSNÄOLIJAT Liite 1 Läsnäolijat Kemistikilta Ry:n ylimääräisessä kokouksessa maanantaina Andtsjö Janne Kaj Lennart 2 Hellman Marika Johanna 3 Härkönen Outi Iida Ulriikka poissa 17:32 17:34 4 Hätönen Matias Santeri 5 Jalkanen Kirsi Johanna saapui 16:27 6 Jääskeläinen Henna Riikka Pauliina 7 Karkola Antti Einari 8 Kastinen Keni Aleksis poissa 16:58 17:01 9 Kuosmanen Päivi Johanna 10 Kyllönen Simo Heikki Pietari 11 Lampinen Heini Isa Maria 12 Leinonen Arttu Jouko Kalevi saapui 16:30 13 Paakkarinen Suvi Tuuli 14 Perälä Juho Tapio 15 Peura Mikko Samuli 16 Pieviläinen Risto Antero 17 Pälve Laura Leena 18 Raunio Tatu Ilari 19 Sukunimi Etunimet 20 Suutarinen Elena Kristiina poissa 16:37 16:45 21 Tuomisalo Niko Samuli

5 Liite 2 Liite 2 KEMISTIKILTA Ry Teknillisenn korkeakoulun ylioppilaskunta FAX (09) KOKOUSKUTSU KILLAN YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS Kemistikilta ry:n ylimääräinen kokous Kemistikilta ry:n raati kutsuuu koolle killan ylimääräisen kokouksen. Kokous järjestetään maanantaina, lokakuun 19. päivänä 2009 kello 16:15 alkaen Kemian tekniikann rakennuksen luentosalissa Ke2, osoitteessa Kemistintie 1, Espoo. Kokouksen esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Kokouksen järjestäytyminen 4. Työjärjestyksen hyväksyminen 5. Ilmoitusasiatt 6. Selvitys killan taloudellisesta tilanteesta 7. Talousarvio loppuvuodelle Ohjesääntöjen muuttaminen 1. Kiltaohjesääntö 2. Lippuohjesääntö 3. Excursio ohjesääntö 4. Marjapussin säännöt 9. Muut esille tulevat asiat 10. Kokouksen päättäminen Otaniemessä Kemistikillan raati

6 Liite 4 KEMISTIKILTA Ry 1 (2) KILTAOHJESÄÄNTÖ Kemistikillan kiltaohjesääntö Hyväksytty Kemistikilta Ry:n kokouksessa Raadin kokoonpano Vaalikokouksessa valitaan Kemistikillan raadille puheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja. Lisäksi valitaan 1 8 raadin jäsentä. Raadin tulee valita keskuudestaan opintotoimikunnan, phuksitoimikunnan, sisäasiaintoimikunnan, tiedotustoimikunnan ja ulkoasiaintoimikunnan puheenjohtajat. 2 Raadin jäsenten ja toimikuntien tehtävät Toimikuntien kokoonpanosta päättää toimikunnan puheenjohtaja. Raati voi alla mainittujen lisäksi nimetä tarpeelliseksi katsomiaan toimikuntia killan sääntöjen 25 mukaisesti. Raati voi myös päätöksellään lisätä toimikunnille tehtäviä. Opintotoimikunta Opintotoimikunnan toiminnasta vastaa opintotoimikunnan puheenjohtaja. Opintotoimikunnan tehtäviin kuuluu: killan jäsenten opintoihin liittyvästä edunvalvonnasta huolehtiminen tenttiarkiston ylläpito killan arkiston hoito phuksitoimikunta phuksitoimikunnan toiminnasta vastaa phuksitoimikunnan puheenjohtaja. phuksitoimikunnan tehtäviin kuuluu: killan phuksikasvatus ISOhenkilötoiminta phuksien perehdyttäminen ylioppilaskunnan toimintaan ja opiskelijaelämään phuksicruisen järjestäminen Sisäasiaintoimikunta Sisäasiaintoimikunnan toiminnasta vastaavat isäntä ja emäntä, joista toinen toimii toimikunnan puheenjohtajana. Sisäasiaintoimikunnan tehtäviin kuuluu: vuosijuhla Kondensation sekä killan muiden tilaisuuksien ja juhlien järjestäminen kiltahuoneen kunnosta huolehtiminen killan laulukulttuurin vaaliminen ja gongista huolehtiminen killan corona ja marjapussiperinteiden vaaliminen sekä coronavälineistön kunnosta huolehtiminen

7 Liite 4 KEMISTIKILTA Ry 2 (2) KILTAOHJESÄÄNTÖ kiltahuoneen lehdistä huolehtiminen Tiedotustoimikunta Tiedotustoimikunnan toiminnasta vastaa tiedotustoimikunnan puheenjohtaja. Tiedotustoimikunnan tehtäviin kuuluu: killan tiedotuksen toteuttaminen kiltalehti Tisleen toimittaminen killan www sivujen ylläpito sähköpostilistojen ylläpito killan tapahtumien valokuvaaminen Ulkoasiaintoimikunta Ulkoasiaintoimikunnan toiminnasta vastaa ulkoasiaintoimikunnan puheenjohtaja. Ulkoasiaintoimikunnan tehtäviin kuuluu: yhteyden pitäminen muihin järjestöihin ja yhteisöihin killan yrityssuhteiden ylläpito ja kehittäminen excursioiden järjestäminen baaribileiden järjestäminen kulttuuri ja liikuntatapahtumien järjestäminen 3 Toimihenkilöiden tehtävät Killan sääntöjen 25 mukaan raati voi nimittää killalle alaisuuteensa toimihenkilöitä. Toimihenkilöiden tehtävistä päättävät toimikuntien puheenjohtajat tai raati.

8 Liite 5 KEMISTIKILTA Ry 1 (1) LIPPUOHJESÄÄNTÖ Kemistikillan lippuohjesääntö Hyväksytty Kemistikilta Ry:n kokouksessa Killan lippu Kemistikillan lipun pohjaväri on sininen ja sen keskellä on valkoinen neonatomin kuvio. Lippuun kuuluu kaksi (2) mustaa tupsua. Lipputangon pää on puinen ja sipulin muotoinen. 2 Lipun käyttö Kemistikillan lippua käytetään Kemistikillan juhlatilaisuuksissa. Lippua voidaan myös käyttää kunnianosoituksissa, jolloin käyttämispäätöksen tekee Kemistikillan raati. 3 Lipun kantaminen Lippua kannetaan aina sen omassa tangossa. Lippua seuraa kahden (2) Kemistikillan jäsenen lippuvartio, kun lippua kannetaan ilman suojusta. 4 Kunnian tekeminen Kemistikillan lippu tekee kunniaa valtion päämiehelle, Suomen kansallislaululle, Suomen lipulle, vainajille sekä Polyteknikkojen marssille. 5 Lipunkantajan ja lippuvartion nimittäminen Lipunkantajan ja lippuvartion sekä kolme (3) varahenkilöä nimittää Kemistikillan raati. 6 Lipunkantajan ja lippuvartion asusteet Lipunkantaja ja lippuvartiossa olevat henkilöt käyttävät aina teekkarilakkia. 7 Lipun hoitaminen Lipun hoidosta vastaa Kemistikillan raati. 8 Lipun hävittäminen Käytöstä poistettava lippu hävitetään polttamalla etanolilla kostutettuna.

9 KEMISTIKILTA Ry 1 (2) EXCURSIO OHJESÄÄNTÖ Liite 6 Kemistikillan excursio ohjesääntö Hyväksytty Kemistikilta Ry:n kokouksessa Tätä ohjesääntöä sovelletaan Kemistikillan järjestämiin opinto ja huviretkiin, joista käytetään tässä ohjesäännössä yleisnimitystä excursio. 1 Excursiolle osallistuminen Excursiolle voivat osallistua Kemistikillan varsinaiset jäsenet. Mikäli excursiolle osallistujia ei ole tarpeeksi, voi excursion järjestämisestä vastaava henkilö (myöhemmin vastuuhenkilö) harkintansa mukaan valita excursiolle myös muita siitä kiinnostuneita. 2 Excursiolle ilmoittautuminen Excursiosta on ilmoitettava viimeistään kahta (2) viikkoa ennen excursion alkamista Kemistikillan virallisella ilmoitustaululla. Tällöin on myös annettava ohjeet excursiolle ilmoittautumisesta. Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava valintaperusteet, hinta arvio ja excursion ajankohta. Ilmoittautumisajan päätyttyä ilmoittautumisista tulee sitovia ja excursiolle hyväksytyt ovat velvollisia suorittamaan excursiomaksun. 3 Excursiolle hyväksytyt Vastuuhenkilö valitsee lähtijät ilmoittautumislistalla mainittujen valintaperusteiden mukaisesti. Vastuuhenkilö on velvollinen ilmoittamaan excursiolle ilmoittautuneille henkilökohtaisesti (sähköpostilla tai puhelimitse) excursiolle valituista henkilöistä ja varasijajärjestyksestä mahdollisimman pian ilmoittautumisajan umpeuduttua. 4 Päätöksestä valittaminen Excursiolle ilmoittautuneilla on oikeus valittaa päätöksestä Kemistikillan raadille yhden (1) vuorokauden kuluessa 3 mainitun ilmoituksen jälkeen. Raadin on käsiteltävä valitus mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään kahta (2) vuorokautta ennen excursion lähtöhetkeä. Raadin on toimitettava tieto päätöksestään viipymättä sekä valituksen tehneelle että vastuuhenkilölle. 5 Ilmoittautumisen peruminen Excursiolle osallistumisen voi perua ennen ilmoittautumisajan päättymistä ilman sitoumuksia. Mikäli excursiolle hyväksytty estyy lähtemästä excursiolle ilmoittautumisajan päätyttyä, on hänen ilmoitettava tästä välittömästi henkilökohtaisesti vastuuhenkilölle. Tämä ilmoitus ei kuitenkaan poista excursiomaksun suoritusvelvoitetta.

10 KEMISTIKILTA Ry 2 (2) EXCURSIO OHJESÄÄNTÖ Liite 6 6 Excursion varahenkilöt Ilmoittautumisajan päätyttyä sattuvissa peruutustapauksissa excursiolle varasijoille valitut henkilöt ovat ensisijaisessa asemassa valittaessa peruuttaneen tilalle varahenkilöä. Excursiomaksuvelvollisuus siirtyy varahenkilölle siinä vaiheessa, kun hän ilmoittaa vastuuhenkilölle lähtevänsä excursiolle. 7 Excursiomaksut Excursiomaksu on suoritettava raadin ilmoittamaan päivään mennessä. Tämän päivän on oltava viimeistään excursion alkamispäivä. Jos maksuvelvollinen laiminlyö excursiomaksun suorittamisen, on Kemistikillan raadin annettava maksukehoitus. Excursiomaksun maksuvelvollisuudesta voidaan poiketa raadin päätöksellä painavista syistä.

11 KEMISTIKILTA Ry 1 (3) MARJAPUSSIOHJESÄÄNTÖ Liite 7 Marjapussiohjesääntö Hyväksytty Kemistikilta Ry:n kokouksessa Yleistä Marjapussi on Kemistikillan perinnepeli. Näitä sääntöjä noudatetaan Kemistikillan Komppa cupissa. Komppa cupin järjestää Kondensatiota edeltävän vuoden isäntä. Komppa cupin voittajajoukkue palkitaan Kondensatiossa Porvoon mitalla Koskenkorvaa. 2 Tavoite Pelin tavoitteena on voittaa sovittu määrä eriä. Erävoittoon vaaditaan 12 pistettä. Komppa cupissa pelin voittamiseen vaaditaan kaksi (2) erävoittoa ja Komppa cupin finaalissa kolme (3). 3 Jako Pelissä käytetään vain kortteja 6:sta ylöspäin, kortit 2 5 poistetaan pakasta. Korttien arvojärjestys suurimmasta alkaen on: ässä, 10, kuningas, kuningatar, sotilas, 9, 8, 7, 6. Maiden arvojärjestys suurimmasta alkaen on: valtti, tikkiin ensimmäisenä lyöty maa, muut maat. Kaikki kortit sekoitetaan huolellisesti ja jaetaan myötäpäivään aloittaen jakajasta vasemmalla olevasta pelaajasta. 4 Erän kulku Pelissä on kaksi (2) joukkuetta, joissa on kussakin kaksi (2) pelaajaa. Joukkueen jäsenet istuvat siten, että he eivät ole lyöntijärjestyksessä peräkkäin. Erän ensimmäisen jaon aloittaa pelaaja, jolla on ristiässä. Myöhemmissä jaoissa aloitusvuoro kulkee myötäpäivään siten, että ensimmäisessä jaossa ristiässän pelannut jakaa seuraavaksi ja hänen vasemmalla puolellaan oleva pelaaja aloittaa jaon. Lyöntikierroksen eli tikin voittaa se pelaaja, joka lyö tikkiin arvokkaimman kortin. Tikin voittaja kerää tikkiin pelatut kortit eteensä nurinpäin kasaan ja aloittaa seuraavan tikin. Kuka tahansa pelaaja saa katsoa jaon ensimmäisen ja viimeisimmän tikin silloin, kun pöytään ei ole lyöty kortteja. Jaon alussa ei ole valttia, vaan pelaajat voivat tehdä valtin jaon kuluessa. Pelissä noudatetaan seuraavia lyöntipakkoja, jotka on lueteltu vahvuusjärjestyksessä.

12 KEMISTIKILTA Ry 2 (3) MARJAPUSSIOHJESÄÄNTÖ Liite 7 1. Maapakko: mikäli pelaajalla on sitä maata, jota tikkiin on pelattu ensimmäisenä, on tämän pakko lyödä kyseistä maata. 2. Valttipakko: mikäli pelaajalla ei ole tikin aloittanutta maata, on pelaajan lyötävä valttia. 3. Ylimenopakko: mikäli pelaajalla on arvokkaampi kortti, kuin mitä tikkiin on aiemmin pelattu, on tämän pakko lyödä se. Lisäksi jaon ensimmäisessä tikissä noudatetaan seuraavia lyöntipakkoja: 1. Ässäpakko: Jaon ensimmäinen tikki on aloitettava ässällä. Vaikka jaon aloittajalla ei olisi ässää, on ensimmäisellä kierroksella pelattava tikin aloittaneen maan ässä. 2. Patapakko: Jos jaon aloittavalla pelaajalla ei ole ässää, on tämän aloitettava jako lyömällä pataa. Mikäli pelaajan on mahdotonta noudattaa edellä mainittuja lyöntipakkoja, voi hän pelata minkä kortin tahansa. Liitteessä 1 on esitetty käytännön esimerkkejä. 5 Valtin ja pikkuvaltin teko Jos pelaajalla on kädessään samasta maasta kokonainen, eli kuningas ja kuningatar, on hänen mahdollista julistaa kyseinen maa valtiksi. Valtin saa tehdä vain, jos on juuri voittanut tikin, eikä pöytään ole lyöty uusia kortteja. Valtin voi tehdä aikaisintaan jaon toisen tikin jälkeen. Valtin tekijän on ilmoitettava selvästi, mistä maasta on valtin tehnyt sanomalla esimerkiksi "pata on valttia". Valtti voidaan tehdä myös kysymällä. Tikin voittanut pelaaja voi kysyä pariltaan, onko tällä kokonaista, johon pari vastaa joko kieltävästi tai kertomalla maan, josta hänellä on kokonainen. Tällöin kyseisestä maasta tulee valtti. Tikin voittanut pelaaja voi myös kysyä pariltaan puolikasta jostain maasta, josta hänellä itsellään on toinen puolikas, eli kuningas tai kuningatar. Tällöin pelaaja kysyy esimerkiksi "onko sinulla puolikasta pataa?" johon pari vastaa joko kieltävästi tai myöntävästi. Jos pelaaja kysyy pariltaan kokonaista tai puolikasta, palavat hänen omat kokonaisensa, eli niiden avulla ei voi enää muodostaa valttia. Jos pelaaja kysyy pariltaan puolikasta jostain maasta, palavat joukkueen molempien pelaajien kokonaiset. Valtin teon jälkeen voidaan tehdä samalla menettelytavalla pikkuvaltteja. Pikkuvaltin tekemisestä saa pisteen, mutta valttimaahan se ei vaikuta. Jos joukkueen kokonaiset ovat palaneet valtin teon aikana, ei niistä voi tehdä myöskään pikkuvalttia. Pikkuvaltin teon jälkeen tulee aloittaa seuraava tikki kyseisellä maalla, mikäli mahdollista.

13 KEMISTIKILTA Ry 3 (3) MARJAPUSSIOHJESÄÄNTÖ Liite 7 6 Pistelasku Joukkueiden pisteet lasketaan joka jaon päätteeksi. Valtin teosta saa kaksi (2) pistettä, jokaisen pikkuvaltin tekemisestä yhden (1) pisteen. Jaon viimeisen tikin voitosta saa yhden (1) pisteen. Marjapussissa ässiä ja kymppejä kutsutaan mateiksi. Joukkue, joka kerää jaon aikana enemmän matteja, saa yhden (1) pisteen. Mikäli matit menevät jaossa tasan, ratkaisevat silmät. Joukkue, jolla on enemmän silmiä, saa mateista jaettavan pisteen. Silmiä saa jokaisesta kuninkaasta neljä (4), kuningattaresta kolme (3) ja sotilaasta kaksi (2). Jos silmätkin menevät tasan, saa pisteen se joukkue, jolla on enemmän ässiä. Jos ässätkin ovat tasan, ei kumpikaan joukkue saa mateista pistettä. Se joukkue, joka saa ensimmäisenä tasan 12 pistettä, on erän voittaja. Mikäli joukkueen pistesaldo menee yli 12:n, tipahtavat heidän pisteensä takaisin seitsemään (7) riippumatta siitä, kuinka paljon yli 12 pisteen pisteet menevät. Jos joukkue ei saa jaossa yhtään tikkiä, sanotaan heidän menneen Porvooseen, eli heidän pisteensä menevät nollaan (0). Jos joukkue tekee pelivirheen, menevät he Porvooseen, mutta jako pelataan loppuun, koska toinen joukkue voi edelleen saada pisteitä. Jos joukkue tekee erän aikana kolme (3) pelivirhettä, häviävät he pelin. Jos jaon jälkeen molemmat joukkueet ovat tasan 12 pisteessä, pelataan laistokierros. Tasapeliä ei tunneta. Jos joukkue saa jaossa pisteitä, tipahtavat heidän pisteensä seitsemään (7). Jos samalla toinen joukkue välttää pisteiden saamisen, pysyy se 12 pisteessä eli voittaa erän.

14 KEMISTIKILTA Ry 1 (1) MARJAPUSSIOHJESÄÄNTÖ LIITE 1 Liite 7 Käytännön esimerkkejä: 1. Tikkiin on lyöty pata 9, sinulla on pata 7 ja pataässä. Sinun on lyötävä pataässä (ylimenopakko). 2. Risti on valttia, tikkiin on lyöty hertta 8 ja sinulla on hertta 7 sekä valttia. Sinun on lyötävä hertta 7 (maapakko). Ylimenopakkoa et voi noudattaa, koska maapakko on vahvempi kuin ylimenopakko. 3. Risti on valttia, tikkiin on lyöty ensin hertta 8 ja sitten risti 6. Sinulla on hertta 7, herttaässä ja ristiässä. Voit pelata kumman tahansa hertan (maapakko). Herttaässää ei tarvitse pelata, koska sillä ei pääse yli valtista. 3. Risti on valttia, tikkiin on lyöty ensin hertta 10 ja sitten risti kuningas. Sinulla ei ole herttaa ja valtista vain risti kuningatar. Joudut lyömään sen (valttipakko). 4. Ruutu on valttia, tikkiin on lyöty ensin pata 7 ja sitten ruutu 8. Sinulla ei ole pataa ja ruudusta ruutu 7 ja ruutuässä. Sinun on lyötävä ruutuässä (ylimenopakko). 5. Aloitat pelin toisen jaon. Sinulla on ässät padasta ja ruudusta. Voit aloittaa kummalla tahansa (ässäpakko). 6. Aloitat pelin kuudennen jaon. Sinulla ei ole ässiä, mutta sinulla on pataa. Sinun pitää aloittaa padalla (patapakko).

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09)

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09) KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA Aika: 11.2.2009 16:16 Paikka: Kemian tekniikan rakennuksen luentosali Ke 2 Läsnäolijat: Liite 1 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

KEMISTIKILTA Ry 1 (10) VAALIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo

KEMISTIKILTA Ry 1 (10) VAALIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo KEMISTIKILTA Ry 1 (10) VAALIKOKOUS Aika: 18.11.2009 16:15 Paikka: Kemian tekniikan rakennuksen luentosali Ke 1 Läsnäolijat: Liite 1 1. Kokouksen avaus Kemistikillan puheenjohtaja Henna Jääskeläinen avasi

Lisätiedot

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet:

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Paikka: Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: Kaisa Köykkä Jeremias Mäkinen Outi Korpiluoma (poistui kohdassa 10) Jeremias

Lisätiedot

Salasuhteita. esimerkiksi espanjaksi nimi tarkoittaa pientä pusua.

Salasuhteita. esimerkiksi espanjaksi nimi tarkoittaa pientä pusua. Salasuhteita Avioliittopeleistä kehiteltiin edelleen uusia pelejä, joissa varsinaisten avioliittojen lisäksi kohdataan sopimattomia suhteita kuningatarten ja sotilaiden välillä vieläpä maiden rajat ylittäen!

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello 02151 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n vaalikokous 2014 Aika: 13.11.2014 kello 17.00 Paikka: Otakaari 5, Sali S1 Läsnä: Läsnäolijat on listattu liitteessä 2. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen

Lisätiedot

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 3 / 2013

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 3 / 2013 KOKOUSKUTSU 24.9.2013 Aika: 21.9.2013 klo 12.15 Paikka: Tuusniemi, Kaupungintalo. Läsnä: Hakalisto, Kasperi Herranen, Jussi Hippi, Eeva Hylkilä Hanna Ikonen, Juho Jokinen, Ida Junkkari, Heikki Kangas,

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo. 1 (5) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry 1.12.2016 Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta KILLAN SYYSKOKOUS Aika: Torstai klo 17.00 Paikka: Sali 4301+4302,

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 3/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 13.1.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Sisä- ja urheilumestari, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo. 1 (6) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja

Lisätiedot

KEMISTIKILTA Ry 1 (5) VUOSIKOKOUS Aalto-yliopiston ylioppilaskunta PL Espoo

KEMISTIKILTA Ry 1 (5) VUOSIKOKOUS Aalto-yliopiston ylioppilaskunta PL Espoo KEMISTIKILTA Ry 1 (5) VUOSIKOKOUS Aika: 11.02.2013 16:15 Paikka: Kemian tekniikan luentosali Ke1 Läsnä: Liite 1 1. Kokouksen avaus Kemistikillan puheenjohtaja Elina Honkanen avasi kokouksen kello 16:26.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aalto ENG Sivu 1 (5) PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aika: Torstai 2.11.2017 klo 16.30 Paikka: K215, Konetekniikka K1, Otakaari 4 Läsnäolijat: Lista läsnäolijoista on liitteenä 1. 1. Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 22/2010 Aika: 5.10.2010, klo 18.00 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Fuksikapteeni Emäntä Opintomestari

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 12.12.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Sivu 1/5 Pöytäkirja 1/2017 Aika: 15. joulukuuta 2016 klo 10.45 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Ali Benkherouf Inari Harjuniemi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Lappeenrannan teknillinen yliopisto HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 17.2.2014, klo 17.00 Paikka 4510 Läsnä: Topias Olkkonen, puheenjohtaja Miisa Komulainen, sihteeri Janne Ukkonen Miko Mehtäläinen Matti Rissanen Senni Bilund Sini Piiparinen

Lisätiedot

3 Työjärjestyksen hyväksyminen Lisättiin kohdaksi 15 Vappusauna. Hyväksyttiin työjärjestys edellämainituin muutoksin.

3 Työjärjestyksen hyväksyminen Lisättiin kohdaksi 15 Vappusauna. Hyväksyttiin työjärjestys edellämainituin muutoksin. Atlas Oulun yliopiston maantieteen opiskelijat ry PÖYTÄKIRJA Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous 9.4.2014 klo 16:00, kiltahuoneen kokoustilat 1 Kokouksen avaus Avattiin kokous klo 16:05. 2 Laillisuus

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 04/2015 Aika: 06.02.2015 kello 13.00 Paikka: AYY yhdistystila, Maarintalo Läsnä: Puheenjohtaja Oskar Niemenoja Sihteeri Milla-Maaria Pitkänen Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Avattiin kokous ajassa 16.31 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Pöytäkirja Esityslista 1/2017

Pöytäkirja Esityslista 1/2017 1 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2017 Aika: keskiviikko 25.1.2017 klo 18.00 18.20 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat:

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

Jaostojen kokoukset, lukuun ottamatta järjestöjaostoa, ovat avoimia kaikille ylioppilaskunnan jäsenille

Jaostojen kokoukset, lukuun ottamatta järjestöjaostoa, ovat avoimia kaikille ylioppilaskunnan jäsenille Kokouskutsu Kuopion kampuksen toimintajaoston kokous 1/2013 Aika: 31.1.2013 klo 14:00 Paikka: Lukema, Yliopistonranta 3, Kuopio ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Läsnäolijoiden toteaminen 3. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 23.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.02 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Kiltakunnan kokous 5/2015

PÖYTÄKIRJA Kiltakunnan kokous 5/2015 Aalto ENG Sivu 1 (5) PÖYTÄKIRJA Kiltakunnan kokous 5/2015 Aika: Keskiviikko 25.2.2015 klo 18.00 Paikka: AddLab, Konetekniikka K4, Sähkömiehentie 4G 1. Kokouksen avaaminen Kiltakunnan 2015 puhemies Niko

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Edellisen pöytäkirjan hyväksyminen

1. Kokouksen avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Edellisen pöytäkirjan hyväksyminen KEMISTIKILTA Ry 1 (5) RAADIN KOKOUS Aika: 3.3.2009 16:15 Paikka: Kemistikillan kiltahuone Läsnä: Henna Jääskeläinen, puheenjohtaja, poissa 16:32 16:36 Antti Karkola, tiedottaja sihteeri Simo Kyllönen,

Lisätiedot

BRIDGEN HISTORIA. ETO/Bridgen peruskurssi, oppitunti 1 2

BRIDGEN HISTORIA. ETO/Bridgen peruskurssi, oppitunti 1 2 NT JOHDANTO NT BRIDGEN HISTORIA Tikkipelit syntyivät 1500-luvulla, esim. twist 1800-luvulla kehittyi biritch eli venäläinen twist, suosittu Yhdysvalloissa ja Englannissa Nimi biritch vääntyi englantilaiseen

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5)

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PÖYTÄKIRJA Piraattipuolue ry Hallituksen kokous 11/2008 Aika: 15.9.2008 kello 18.30 Paikka: Läsnä: #hallituskokous PirateNet-IRC-verkossa Pasi Palmulehto (pj) Ahto Apajalahti

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02150 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 24/2012 Aika: 5.11.2012 kello 16.15 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Emäntä

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. PÖYTÄKIRJA 02/2012 Aika: Tiistai 23.10.2012 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, nuortentila Vaihde Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 06.11.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4

Lisätiedot

Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / Kaisa Kurenniemi Hans Saijets Milja Kärkimaa Pekka Sillanpää (saapui kohdassa 14)

Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / Kaisa Kurenniemi Hans Saijets Milja Kärkimaa Pekka Sillanpää (saapui kohdassa 14) Aika: 31.11.2013 Paikka: Siivikkala Läsnä: Antti Artukka Jari Paavilainen Jussi Alanen Alina Perälä Pauli Järvinen Jarno Pöhö Ville Kalliola Mikko Rintala Kaisa Kurenniemi Hans Saijets Milja Kärkimaa Pekka

Lisätiedot

Puheenjohtaja Jouni Pänkäläinen avasi kokouksen klo 15:12. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Oskar Sonninen.

Puheenjohtaja Jouni Pänkäläinen avasi kokouksen klo 15:12. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Oskar Sonninen. CLUSTER RY 8.11.2010 Lappeenrannan teknillisen yliopiston tietotekniikan kilta SYYSKOKOUS Aika Tiistai 16.11.2010 klo 15.00 Paikka Lappeenrannan teknillinen yliopisto, sali 4410 Läsnä Osallistujalista

Lisätiedot

3 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

3 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Aika: 01.11.2012 kello 15:30 Paikka: Siivikkala Läsnä: Juha Suominen Mikko Tuomaala Milja Kärkimaa Jarno Pöhö Lauri Metsovuori Riku Mäenpää Antti Laalahti Jussi Isoviita Jussi Alanen Tuukka Tapper Timi

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

VIITASAAREN SEURAKUNTA. KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1 / 2016 AIKA: Klo PAIKKA: SEURAKUNTATALO

VIITASAAREN SEURAKUNTA. KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1 / 2016 AIKA: Klo PAIKKA: SEURAKUNTATALO VIITASAAREN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1 / 2016 AIKA: 09.02.2016 Klo 18.00 - PAIKKA: SEURAKUNTATALO LÄSNÄ: Aula Maria Kaisa Halonen Juhani Helle Olli Hämäläinen Tuulikki Kananen Mauri Kananen Ulpu

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Pöytäkirja TUOTANTOTALOUDEN KILTA 1/15 KAPLAAKI RY 14/01/15

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Pöytäkirja TUOTANTOTALOUDEN KILTA 1/15 KAPLAAKI RY 14/01/15 HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikkona 14.1.2015, klo 18:00 Paikka 4510 Läsnä: Kaisa Köykkä, puheenjohtaja Antti Sinkkonen, sihteeri Otso Holttinen Jussi Rantanen Santeri Jansson Tiia Tenhunen Annika Auvinen

Lisätiedot

Lähdekorpi Anita jäsen. Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen

Lähdekorpi Anita jäsen. Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen 1 KOKOUSAIKA Maanantai 30.10.2017 klo 17.55 18.40 KOKOUSPAIKKA Torikatu, Olohuone KUTSUTUT JÄSENET: Malmberg Erkki puheenjohtaja, kirkkoherra Ylivakeri Paula varapuheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa jäsen

Lisätiedot

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA Toimijat, kokoukset ja kokoustekniikka Toimijoiden roolit Jäsenet Hallitus ja toimihenkilöt Sihteeri Puheenjohtaja taloudenhoitaja Kts. YHTALO Ryhmätyö Millainen on hyvä kokous?

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 (6) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2012 Aika: 14.12.2011 kello 17.00 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone, Skinnarila, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Borgström Toni

Lisätiedot

Paikka: kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Hermanni Eskoli Petri Puukki Maj-Britt Varpe. Poissa Tytti Hyytiä Timo Räsänen

Paikka: kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Hermanni Eskoli Petri Puukki Maj-Britt Varpe. Poissa Tytti Hyytiä Timo Räsänen Sivu 1 / 6 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika: perjantai 13.5.2016 klo 17.00 18.40 Paikka: kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet:

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA 02150 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n vuosikokous Aika: 19.03.2013 kello 18.00 Paikka: Otakaari 5, S2 Läsnä: Läsnäolijat on listattu liitteessä 2. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mäkelä avasi kokouksen

Lisätiedot

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 5 / 2014 Aika: keskiviikko 1.10.2014 klo 18.30-19.58 Paikka: seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Petri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 Aika: Maanantai 20.02.2006 klo 18.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S1 Paikalla: Valtuusto: Matti

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 Kirkkoneuvosto 48-59 09.06.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 Kirkkoneuvosto 48-59 09.06.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkeuvosto 48-59 09.06.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 09.06.2015 kello 18.00 19.10 Paikka: Rusk seurakuntakeskus, kokoustila (Vanhatie 7 21290 Rusko) Kirkkeuvost jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 Aika: Keskiviikko 21.2.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4 Paikalla: Valtuusto:

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 09.10.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4

Lisätiedot

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 06/2011 Aika: 16.2.2011, klo 16:10 Paikka: Otakaari 5, E220 Läsnä: Puheenjohtaja Opintomestari Yrityssuhdemestari Sisä- ja ulkomestari Rahastonhoitaja Tiedotusmestari

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA 3/18 PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 05.04.2018 Paikka: Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 ESITYSLISTA

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 ESITYSLISTA Aika: Tiistaina 8.10.2013, klo 16 20 Paikka: Nuortentila Vaihde, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen klo 16.13 2. Kokouksen

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avasi kokouksen ajassa 16.33. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.11. 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta

Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.11. 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta PÖYTÄKIRJA VAALIKOKOUS 2011 Aika Perjantaina 2.12.2011 klo 17.00 Paikka: Rambollin saunatilat Sentnerikuja 2, Helsinki Osallistujat: Taavi Dettenborn Jarno Jalonen Lauri Komulainen Manu Marttinen Kaisa

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Aika: 1.2.2012 klo 13:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Lisäksi: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO Sivu 1 TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 KOKOUSAIKA maanantai 2.3.2015 klo 16.45 KOKOUSPAIKKA Auditorio Joukahainen, Lemminkäisenkatu 30, TURKU ASIALUETTELO 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kielellisten palvelujen toimikunta 11.04.2014 PÖYTÄKIRJA 1/2014

Kielellisten palvelujen toimikunta 11.04.2014 PÖYTÄKIRJA 1/2014 Kielellisten palvelujen toimikunta 11.04.2014 PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 Pöytäkirjan tarkastajat 4 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 5 Idnet-verkoston

Lisätiedot

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Lehtojärvellä 21.3.2015 PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 16.00 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Aika: 9.2.2016 klo 19.00 19.30 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä

Lisätiedot

KOKOUSKÄYTÄNNÖT. Yritystoiminta Pauliina Stranius

KOKOUSKÄYTÄNNÖT. Yritystoiminta Pauliina Stranius KOKOUSKÄYTÄNNÖT Kokous kokouksissa keskustellaan yhteisistä asioista ja tehdään niistä päätöksiä päätökset pannaan toimeen kokouksen jälkeen ja päätösten toimeenpanoa seurataan vapaus kokoontua, yhdistymisvapaus

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

3.1. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

3.1. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Prosessiteekkarit Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Kevätkokous 27.2. Aika: 27.2.2013 16:15 Paikka: Puu 2 auditorio Läsnäolijat liitteessä 1. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Kiviluoma

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki PÖYTÄKIRJA 1(10) EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasila, tila 2004 KUTSUTUT 1 Salla Korhonen paikalla 2 Juhani Sillanpää paikalla 3 Teemu Tiilikainen paikalla 4 Tiina Hiltunen paikalla

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3.7.2014 N:o 4/2014 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 25.6.2014 Sivu 37

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3.7.2014 N:o 4/2014 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 25.6.2014 Sivu 37 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 25.6.2014 Sivu 37 Kokousaika Torstai 3.7.2014 kello 17.00 18.02 Kokouspaikka Päätöksen tekijät Laukaan seurakuntatalo Anttila Mika-Olli Ek Terhi, poissa varajäsen Pauliina Jääskeläinen

Lisätiedot

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016 Ylikylässä 20.8.2016 PÖYTÄKIRJA 3/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 18.25 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 1.10.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen

Lisätiedot

Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen

Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen 1 KOKOUSAIKA Maanantai 20.11.2017 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Torikatu, Olohuone KUTSUTUT JÄSENET: Malmberg Erkki puheenjohtaja, kirkkoherra Ylivakeri Paula varapuheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa jäsen Järvenpää

Lisätiedot

KIRVES SÄÄNNÖT. Kamotskineiden talon säännöillä pelataan normaalilla maapakkosäännöllä, ei kuitenkaan ylimenopakolla Rantasalmelaisittain..

KIRVES SÄÄNNÖT. Kamotskineiden talon säännöillä pelataan normaalilla maapakkosäännöllä, ei kuitenkaan ylimenopakolla Rantasalmelaisittain.. KIRVES SÄÄNNÖT Yleistä Kamotskineiden talon säännöillä pelataan normaalilla maapakkosäännöllä, ei kuitenkaan ylimenopakolla Rantasalmelaisittain.. Pelaaja voi pelata ensimmäisellä kyselykierroksella pintavalttiin

Lisätiedot

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 129 Kirkkovaltuusto Aika: 18.1.2017 klo 18.00 18.45 Paikka: Someron seurakuntakeskus, sali 2 Läsnä: Eino Pauli Haho Eevi vara Kankare Tarja Kujansuu Antti Känkänen

Lisätiedot

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 Ylimääräinen jäsenkokous 2017 Esityslista 13.8.2017 YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 AIKA Lauantai 28.10.2017 klo 10.00-12.00 PAIKKA LÄSNÄ Hotelli Korpilampi, Auditorio Korpilammentie 5, 02970 Espoo Valtuutetut

Lisätiedot

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja Pöytäkirja 15 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 15/2014 Aika: 24.9.2014 kello 16.00 Paikka: Kutsutut: Neuvottelutila Kummeli, Lappeenranta Paakki Pauliina, hallituksen puheenjohtaja Huhtiranta Sonja Hämäläinen

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto Pvm Nro / 2017

Kirkkovaltuusto Pvm Nro / 2017 KOKOUSKUTSU Pvm Nro 2.1.2017 1 / 2017 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 18 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo päätysali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS...2 2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Prosessiteekkarit ry Pöytäkirja 3/2019 1/4 Hallituksen kokous

Prosessiteekkarit ry Pöytäkirja 3/2019 1/4 Hallituksen kokous Pöytäkirja 3/2019 1/4 HALLITUKSEN KOKOUS 3/2019 Aika: 7.1.2019 klo 08.10 Paikka: Kemistintie 1 D 2 Läsnä: Jani Anttila puheenjohtaja Krista Lindqvist sisä- ja ulkovastaava Milja Koskela tiedottaja-sihteeri

Lisätiedot

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6 Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: tiistai 17.2.2015 klo 17.30-19.06 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:

Lisätiedot

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 3/2011 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 3/2011 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Lehtojärvellä 25.8.2011 PÖYTÄKIRJA 3/2011 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.15 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 13:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Koulumessi Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 3. Kokouksen

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 5/2014

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 5/2014 KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 5/2014 Aika: 18.9.2014 klo 16 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

SIKH12/2016 Pöytäkirja Sivu 1/5. Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH12/2016

SIKH12/2016 Pöytäkirja Sivu 1/5. Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH12/2016 SIKH12/2016 Pöytäkirja Sivu 1/5 Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH12/2016 Aika: Perjantai 18.3.2016, kello 12.55 Paikka: Kylpylähotelli Rantasipi Eden (Paratiisikatu

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus.

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus. PÖYTÄKIRJA 12 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 12/2010 Aika: 17.8.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja läsnä

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

(, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja

(, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja O OULUN (, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja III III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 26/2013 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 26/2013 Aika: 2 9.7.2013 klo 12.00 Paikka: Jäsenet: Valle Uimonen

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 1 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - METKA Bulevardi 31 A 00180 Helsinki Edustajiston 1.ylimääräinen kokous Esityslista Aika: 15.2.2017 klo 18.00 Paikka: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Bulevardi

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 04.09.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), Oulu.

Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), Oulu. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2017 Aika: Torstai 2.3.2017 klo 17.00 Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), 90570 Oulu.

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot