Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA"

Transkriptio

1 Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tehtävänä on edistää väestön hyvää terveyttä ja toimintakykyä sekä terveellistä työ- ja elinympäristöä ja turvata riittävä toimeentulo ja sosiaali- ja terveyspalvelut. Valtion talousarvion kautta rahoitetaan kaikista sosiaalimenoista noin kolmannes. Sosiaali- ja terveysministeriön pääluokan osuus sosiaalimenoista on noin viidennes. Pääluokan suurimmat menoerät ovat siirtomenot kotitalouksille, kunnille ja kuntayhtymille. Kansantalouden voimakas kasvu, kohentunut työllisyys sekä rakenteelliset uudistukset ovat keventäneet sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan menopaineita. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kysyntä on kasvanut edelleen. Suomen sosiaalimenojen bruttokansantuotteeseen suhteutettu osuus on painunut alle EU-maiden keskitason vuonna 2002 se on arviolta 23,8 %. Kansainvälisten ja kansallisten muutostekijöiden pohjalta merkittävimpiä sosiaaliturvan lähivuosien kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ovat väestön ikääntyminen, globalisoituminen, kansantalouden kehitys, työllisyys, pitkäaikaistyöttömyys, syrjäytyminen, uuden teknologian käyttöönotto sekä alueellinen kehitys. Sosiaaliturvan kestävän rahoituksen kannalta työssä jatkaminen sekä väestön työ- ja toimintakyvyn ylläpito korostuvat. Euroopan unionin maita yhdistävät samantyyppiset sosiaaliturvan haasteet. Sosiaali- ja terveyspolitiikan lähivuosien strategiset painotukset voidaan tiivistää seuraaviin asiakokonaisuuksiin: väestön terveyden ja toimintakyvyn edistäminen, työelämän vetovoiman lisääminen, syrjäytymisen ehkäisy ja hoito sekä toimivat palvelut ja kohtuullinen toimeentuloturva. Sosiaalisen hyvinvoinnin kulmakivinä ovat työ- ja toimintakyvyn ylläpito sekä omatoimisuus. Lähtökohtana on pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen. Sosiaaliturva tukee osaltaan ihmisten mahdollisuuksia oman elämänsä hallintaan sekä aktiivista osallistumista. Sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelujen turvaaminen kaikille väestöryhmille edellyttää kuntatalouden tasapainoista kehittämistä, vaikeuksissa olevien ryhmien palvelujen saatavuudesta huolehtimista, kuntien yhteistyötä ja uusien toimintamallien käyttöönottoa sekä palvelutuotannon taloudellisten kannustimien lisäämistä. Sosiaali- ja terveydenhuollon lähivuosien kehittämistoimenpiteiden perustana on hallituksen vuonna 1999 hyväksymä sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelma vuosille Perustehtäviensä lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala on asettanut vuoden 2002 toiminnalle seuraavat strategiset yleistavoitteet: Sosiaaliturvan kannustavuus ja rahoitus. Työssä jaksaminen ja jatkaminen. Syrjäytymisen ehkäisy ja katkaisu. Terveelliset elintavat, toimintakyky ja hyvä elinympäristö. Sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja hoitokäytäntöjen tehostaminen. Tasa-arvon vahvistaminen. Ohjauksen ja valvonnan tehostaminen. Toiminnan pitkäjänteisyyden varmistamiseksi tavoitteet ovat samat kuin kahtena edellisenä vuotena. Tavoitteiden edellyttämät konkreetit toimenpiteet sisältyvät pääluokan luku- ja momenttiperusteluihin. Hallinnonalan virastojen ja laitosten kanssa laadittavissa tulossopimuksissa sovitaan strategisten yleistavoitteiden toteuttamista koskevista laitosten vastuista. Tavoiteasettelussa on otettu myös huomioon sosiaali- ja terveysministeriön vuoden 2001 keväällä julkaiseman sosiaali- ja terveyspolitiikan strategiat asiakirjan painotukset. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Hallinnonalan menot luvuittain vuosina v tilinpäätös 1000 euroa v varsinainen talousarvio 1000 euroa Muutos v esitys 1000 euroa 1000 euroa % 01. Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Työttömyysturvalautakunta Tarkastuslautakunta Terveydenhuollon oikeusturvakeskus Työterveyslaitos Kansanterveyslaitos Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus Säteilyturvakeskus Lääkelaitos Valtion koulukodit Työsuojelun piirihallinto Valtion mielisairaalat Perhekustannusten tasaus Yleinen perhe-eläke Työttömyysturva Sairausvakuutus Eläkevakuutus Tapaturmavakuutus Rintamaveteraanieläkkeet Sotilasvammakorvaukset ja eräät kuntoutustoiminnan menot Muu sodista kärsineiden turva Muu toimeentuloturva Kuntien järjestämä sosiaali- ja terveydenhuolto Eräät sosiaali- ja terveydenhuollon menot Terveyden edistäminen ja terveysvalvonta Lomatoiminta Raha-automaattiyhdistyksen tuoton käyttö Yhteensä Henkilöstön kokonaismäärä ) 01. Sosiaali- ja terveysministeriö S e l v i t y s o s a : Perustehtävien ohella sosiaali- ja terveysministeriö keskittyy pääluokkaperustelujen selvitysosassa asetettujen hallinnonalan strategisten yleistavoitteiden konkretisointiin. Vuonna 2002 kiinnitetään huomiota seuraaviin kysymyksiin: Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategiat linjausten konkretisointi. Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelman toimeenpano ja seuranta. Sosiaaliturvan rahoitustoimikunnan ehdotusten jatkotyö. 1) Tästä maksullisen toiminnan osuus on henkilötyövuotta. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 Syrjäytymisen ehkäisyn tehostaminen eri toimijoiden yhteistyötä parantamalla. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen elämäntapoihin vaikuttamalla ja elinympäristöä parantamalla. Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työolosuhteiden, työ- ja toimintakyvyn sekä ammattitaidon ja osaamisen kehittäminen. Alueellisten hyvinvointierojen kaventaminen. Kansallisen huumausainestrategian toimenpiteiden toteutus. Työsuojelustrategian sisältämien toimintalinjausten toteutus. Ikääntyvän väestön tarvitsemien palvelujen ja mielenterveystyön kehittäminen. Tietotekniikan hyväksikäyttö kehitettäessä sosiaali- ja terveydenhuollon toimintoja ja palveluja. Hallinnonalan laatupolitiikan vahvistaminen. Alueellisen yhteistyön, palvelutuotannon ja osaamisen kehittäminen. Organisaation toimintoiminnan kehittämistätaa koskeneiden osastrategioiden (estm, henkilöstöstrategia, viestintästrategia) toimeenpano. Sosiaali- ja terveysministeriön talousarvio perustuu maksullisen toiminnan osalta osittain nettobudjetointiin. Toimintamenomomentille tuloutettavat tulot ovat valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla sosiaali- ja terveysministeriön määräämien perusteiden mukaisia tuloja lääkkeiden hintalautakunnan maksullisista suoritteista ja tuloja työsuojeluhallinnon maksullisista suoritteista sekä raha-automaattiavustuksista annetun lain (xxx/2001) 45 :n mukaisia korvauksia Raha-automaattiyhdistyksen valvonnasta sekä arpajaislain (xxx/2001) 52 :n mukaisia rahapeliyhteisöiltä perittäviä korvauksia arpajaisiin osallistumisesta aiheutuvien ongelmien seuraamisesta ja tutkimisesta. Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa): Maksullisen toiminnan tuotot julkisoikeudelliset suoritteet muut MPL suoritteet Tuotot yhteensä Maksullisen toiminnan kustannukset Erilliskustannukset: aineet, tarvikkeet ja tavarat henkilöstökustannukset vuokrat palvelujen ostot muut erilliskustannukset Erilliskustannukset yhteensä Käyttöjäämä Maksullisen toiminnan osuus yhteiskustannuksista tukitoimintojen kustannukset poistot korot Osuus yhteiskustannuksista yhteensä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 Kokonaiskustannukset yhteensä Tilikauden ylijäämä (+) / alijäämä (-) Kustannusvastaavuus-% Maksullisen toiminnan kehitystä kuvaava tunnuslukutaulukko: toteutuma ennakoitu arvio Maksullisen toiminnan tuotot (teuroa) Maksullisen toiminnan erilliskustannukset (teuroa) Käyttöjäämä (teuroa) % tuotoista Osuus yhteiskustannuksista (teuroa) Ylijäämä (+) / alijäämä ( ) (teuroa) % tuotoista Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan järjestämiseen, lääkinnällisen pelastustoimen ja poikkeusolojen valmiudesta sekä näihin liittyvien laitteiden ja kalusteiden hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen sekä sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen. Määrärahasta saa käyttää enintään euroa työterveydenhuollon koulutuksesta ja työterveyshenkilöstön kehittämiseen liittyvien hankkeiden toteuttamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa palkkaseurantaselvityksen mukaisiin tarkistuksiin. Määrärahan mitoituksessa on lisäyksenä otettu huomioon euroa vuonna 2001 perustettujen virkojen palkkausmenoina. Määrärahan mitoituksessa on vähennyksenä otettu huomioon euroa yhden henkilötyövuoden palkkaus- ja muiden menojen siirtona momentille sekä vuoden 2001 talousarvioon kertaluonteisena menona sisältynyt euron määräraha. Menojen ja tulojen erittely: euroa Bruttomenot Maksullisen toiminnan erillismenot Muut toimintamenot Bruttotulot Maksullisen toiminnan tulot julkisoikeudelliset suoritteet muut suoritteet Nettomenot talousarvio talousarvio lisätalousarvio tilinpäätös EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus sosiaali- ja terveysministeriön osalta (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Vuonna 2002 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä eurolla. Mikäli vuoden 2001 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna Määrärahaa saa käyttää Euroopan aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta rahoitettavien tavoite 1, 2 ja 3 -ohjelmien sekä Interreg ja Urban -yhteisöaloitteiden sekä innovatiivisten toimien valtion rahoitusosuuden maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan henki- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 löstön palkkaamiseen yhdessä momenteilla ja olevien EU-osuuksien kanssa. Määrärahasta on osa alueiden kehittämisestä annetun lain (1135/1993) 6 :n mukaista aluekehitysrahaa. S e l v i t y s o s a : Määrärahasta arvioidaan käytettävän euroa Euroopan aluekehitysrahaston hankkeiden valtion rahoitusosuutena ja euroa Euroopan sosiaalirahaston hankkeiden valtion rahoitusosuutena. Myöntämisvaltuuden käytöstä arvioidaan valtiolle aiheutuvan menoja seuraavasti (milj. euroa): Myöntämisvaltuusvuosi Yhteensä Vuoden sitoumukset 1,864 0,841 0,202-2,907 Vuoden 2002 sitoumukset 0,932 1,052 0,752 0,301 3,037 Yhteensä 2,796 1,893 0,954 0,301 5,944 Momentin myöntämisvaltuuden arvioidaan jakautuvan rahastoittain ja ohjelmittain seuraavasti (milj. euroa): Tavoite 1 Tavoite 2 Tavoite 3 Interreg ja Urban Yhteensä Euroopan aluekehitysrahasto 0,433 0,161-0,544 1,138 Euroopan sosiaalirahasto 0,216 0,050 1,633-1,899 Yhteensä 0,649 0,211 1,633 0,544 3, talousarvio talousarvio tilinpäätös Eräät erityishankkeet (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää sosiaali- ja terveysministeriön strategista suunnittelua ja päätöksentekoa tukevien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen sekä ministeriön toimialaan liittyvien ohjelmien ja kokeilujen toimeenpanosta aiheutuvien toimintamenojen ja rahoitusavustusten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien puiteja aihealueittaisten ohjelmien mukaisten hankkeiden rahoittamiseen. Määrärahaa saa käyttää enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen. S e l v i t y s o s a : Määräraha on tarkoitus käyttää seuraavien hankkeiden toteuttamiseen: Käynnissä olevien hankkeiden jatkaminen ja tehostaminen: Sosiaalisen luototuksen toteutus ja toimeenpano Sosiaalipoliittisten lähiöhankkeiden toimeenpano Hallituksen tasa-arvo-ohjelmaan sisältyvä naisiin kohdistuvan väkivallan ja prostituution ehkäisyhanke Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelmaan liittyvät hankkeet Terveydenhuolto 2000-luvulle hanke Verkostoituvat erityispalvelut -hanke Kansallinen Ikäohjelma (IKOMI) Hyvinvointiklusteritoiminta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tietoteknologian hyödyntämisstrategian toteuttaminen Työssä jaksamisen tutkimus- ja toimenpideohjelma Perhevapaista tiedottaminen Lääkkeen kustannus-vaikuttavuustutkimus EU:n puite- ja aihealueittaiset ohjelmat: Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

6 DAPHNE-ohjelman kansallinen rahoitusosuus EU:n tasa-arvo-ohjelman kansallinen rahoitusosuus Uusien hankkeiden käynnistäminen: Terveydenhuollon palvelujärjestelmän kehittämiskokeilut Työtapaturmaohjelma Terveys kansanterveysohjelma 2002 talousarvio talousarvio tilinpäätös Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän edistäminen tietoteknologian avulla sekä siihen tarvittavan infrastruktuurin rakentaminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän kehittämiseen tietoteknologian avulla ja tietoteknologian hyödyntämisen edellyttämän infrastruktuurin rakentamiseen sekä hankkeen läpiviemisen edellyttämään koulutus- ja kehittämistoimintaan sosiaalija terveysministeriön erikseen määräämin perustein. Määrärahaa saa käyttää enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen. S e l v i t y s o s a : Määräraha perustuu valtioneuvoston tekemään periaatepäätökseen valtion omaisuuden myynnistä vuosina saatavien tulojen käytöstä. Määrärahan käyttö jakautuu useammalle vuodelle ja sen avulla tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän kehittämistä. Avustusta maksetaan kunnille, kuntayhtymille ja muille palvelujen tuottajille. Tavoitteena on tietoteknologian hyväksikäyttöä tehostamalla parantaa palvelujen tasavertaista saatavuutta ja laatua sekä tukea omatoimisuutta, kotona asumista ja itsenäistä suoriutumista. Tavoitteena on myös varmistaa, että uuden tietoteknologian käyttöönotto toteutuu tasapuolisesti koko maassa talousarvio talousarvio Kansainväliset jäsenmaksut ja maksuosuudet (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksujen, maksuosuuksien ja erityisohjelmien tukemisesta aiheutuvien menojen maksamiseen talousarvio talousarvio tilinpäätös Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (Stakes) edistää hyvinvointia ja terveyttä sekä toimii laadukkaiden ja tuloksellisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseksi koko väestölle yhtäläisin perustein. Tässä tarkoituksessa se tuottaa ja välittää sosiaali- ja terveysalan tietoa ja osaamista päättäjille ja alan toimijoille. Stakesin ydintoimintoja ovat tutkimus, kehittäminen ja tietovarannot. Stakes tuottaa sosiaali- ja terveysministeriölle ja muulle valtionhallinnolle asiantuntijapalveluja sosiaali- ja terveysalan kehittämiseksi ja tukee valtakunnallisia sosiaali- ja terveysalan tavoitteita yhteistyössä kuntien, kuntayhtymien ja muiden toimijoiden kanssa. Stakes toteuttaa sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan vuoden 2002 yleistavoitteita, joista Stakesin kannalta keskeisiä ovat syrjäytymisen ehkäisy ja katkaisu, terveelliset elintavat, toimintakyky ja hyvä elinympäristö sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja hoitokäytäntöjen tehostaminen. Stakes toteuttaa myös hallinnonalan tutkimuspoliittista tavoiteohjelmaa. Vuonna 2002 Stakesin toimintaan vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelma, jota palvelemaan Stakes suuntaa tutkimus- ja kehittämishankkeita sekä tietotuotantoa. Stakes jatkaa toiminnan kehittämistä vuonna 1999 valmistuneen kansainvälisen arvioinnin ja vuonna 2000 laaditun selvityshenkilöraportin ehdotusten mukaisesti. Stakes kehittää tuotteitaan ja palveluitaan yhdessä keskeisten yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden kanssa. Sosiaali- ja terveysministeriö on alustavasti asettanut Stakesille seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2002: Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6

7 Stakes suuntaa tutkimus- ja kehittämistyötä, tietotuotantoa sekä tiedonvälitystä tukemaan erityisesti seuraavia sosiaalija terveysalan tavoitteita: Sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat asiakaslähtöisesti ja saumattomasti. Sosiaali- ja terveysala käyttää toiminnan taloudellisuutta, tehokkuutta ja vaikuttavuutta parantavia menetelmiä. Alueelliset ja sosiaaliset hyvinvointierot pysyvät hallinnassa. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen otetaan huomioon kaikessa päätöksenteossa. Sosiaali- ja terveysalan tieto-ohjaus toimii vuorovaikutteisesti ja tuloksellisesti. Stakesin arvioidaan tuottavan maksullisena palvelutoimintana seuraavat palvelut asiakkailleen vuonna 2002: Koulutuspäivät 250 kpl. Julkaisujen määrä Kirjat 34 Monisteet 44 Julkaisujen levikki Stakesin Ulkomaanavun yksikkö antaa sosiaali-, terveys- ja väestöalan kehitysyhteistyöhön ja muuhun ulkomaanapuun liittyviä asiantuntijapalveluja sekä toteuttaa alan hankkeita. Hallinnollisesti itsenäinen Alkoholitutkimussäätiö edistää ja tukee alkoholi- ja muuta päihdetutkimusta jakamalla apurahoja ja tekemällä tai teettämällä tutkimusta sekä harjoittamalla tutkimukseen liittyvää julkaisutoimintaa. Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa): Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan myyntituotot Maksullisen toiminnan muut tuotot Tuotot yhteensä Maksullisen toiminnan kustannukset Erilliskustannukset: aineet, tarvikkeet ja tavarat henkilöstökustannukset vuokrat palvelujen ostot muut erilliskustannukset Erilliskustannukset yhteensä Käyttöjäämä Maksullisen toiminnan osuusyhteiskustannuksista tukitoimintojen kustannukset Osuus yhteiskustannuksista yhteensä Kokonaiskustannukset yhteensä Tilikauden ylijäämä (+) / alijäämä (-) Maksullisen toiminnan kehitystä kuvaava tunnuslukutaulukko (julkisoikeudelliset ja Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 7

8 liiketaloudelliset suoritteet): toteutuma ennakoitu arvio Maksullisen toiminnan tuotot (teuroa) Maksullisen toiminnan erilliskustannukset (teuroa) Käyttöjäämä (teuroa) % tuotoista Osuus yhteiskustannuksista (teuroa) Ylijäämä (+) / alijäämä (-) (teuroa) % tuotoista Tuotot % kokonaiskustannuksista Vuodesta 2001 lähtien maksullisen toiminnan tuotot kattavat maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset. 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös jäsenmaksujen maksamiseen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tilastotietokannan käytöstä ja Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen ulkopuolella toimeksiannosta tai yhteishankkeena toteutettavasta tutkimus- ja kehittämistoiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää Alkoholitutkimussäätiölle suoritettavan valtionavustuksen maksamiseen ja Alkoholitutkimussäätiön toiminnasta Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskukselle aiheutuvien menojen maksamiseen sekä täydennyskoulutuksen avustuksen ja ulkomailla toteutettavien projektien menojen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Määrärahasta on varattu euroa Alkoholitutkimussäätiölle suoritettavan valtionavustuksen maksamiseen. Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa palkkaseurantaselvityksen mukaisiin tarkistuksiin sekä euroa uusiin toimitiloihin muutosta aiheutuvina kustannuksina. Määrärahan mitoituksessa on vähennyksenä otettu huomioon vuoden 2001 talousarvioon kertaluonteisina menoina sisältyneet yhteensä euroa. Menojen ja tulojen erittely: 03. Työttömyysturvalautakunta euroa Bruttomenot Maksullisen toiminnan erillismenot Yhteisrahoitteisen toiminnan erillismenot Muut toimintamenot Bruttotulot Maksullisen toiminnan tulot Yhteisrahoitteisen toiminnan tulot 2) Muut tulot Nettomenot talousarvio talousarvio lisätalousarvio tilinpäätös S e l v i t y s o s a : Työttömyysturvalautakunta toimii ensimmäisenä muutoksenhakuasteena työttömyyspäivärahaa, työmarkkinatukea, työttömyyskassan jäsenyyttä, työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen opintososiaalisia etuuksia, vuorottelukorvausta, työttömän omaehtoisen koulutuksen tukea ja kotoutumistukea koskevissa asioissa sekä eräissä palkkaturva-asioissa. Lisäksi se on ainoa muutoksenhakuaste koulutus- ja erorahalain mukaisissa asioissa. Vuonna 2000 vireille tuli valitusasiaa. Vireille tulevien asioiden määrän arvioidaan vuonna 2002 olevan noin valitusasiaa. 2) Ulkoasiainministeriön hallinnonalan jakamattomien momenttien käyttöoikeus on otettu huomioon tulona. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 8

9 Sosiaali- ja terveysministeriö on alustavasti asettanut työttömyysturvalautakunnalle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2002: Työttömyysturvalautakunnassa ratkaistujen valitusten käsittelyaika vuonna 2000 oli keskimäärin noin 6,5 kuukautta. Lautakunnan tavoitteena on saada käsittelyaika valittajien oikeusturvan kannalta kohtuulliselle tasolle eli noin viiteen kuukauteen vuonna Käytettävissä olevilla resursseilla pystytään ratkaisemaan vuonna 2002 noin valitusasiaa eli noin 500 valitusasiaa enemmän kuin uusia asioita arvioidaan tulevan vireille. Päätöstä kohden laskettu kustannus oli 164 euroa vuonna Vuonna 2002 vastaavan kustannuksen arvioidaan olevan 190 euroa. Vuonna 2000 tuottavuus oli 289 valitusasiaa henkilötyövuotta kohti. Vuonna 2002 tuottavuuden arvioidaan olevan 273 valitusasiaa henkilötyövuotta kohti. Tämä vastaa tasapainotilannetta, kun vuoteen 2000 liittynyt käsittelyruuhka on saatu purettua. Tavoitteena on pitää ratkaisujen laatu sellaisella tasolla, että työttömyysturvalautakunnan tekemien valitusratkaisujen muutosaste vakuutusoikeudessa pysyy ennallaan, noin 13 prosentissa. Työttömyysturvalautakunnan suoritteet eli valitusten johdosta annetut päätökset ovat maksuttomia. 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa palkkaseurantaselvityksen mukaisiin tarkistuksiin. 04. Tarkastuslautakunta 2002 talousarvio talousarvio lisätalousarvio tilinpäätös S e l v i t y s o s a : Tarkastuslautakunta on sosiaalivakuutuksen erikoistuomioistuimeen rinnastettava lautakuntatyyppinen muutoksenhakuelin, joka toimii ensimmäisenä muutoksenhakuasteena kansaneläkeasioissa ja Kansaneläkelaitoksen käsittelemissä kuntoutusasioissa ja yleistä asumistukea koskevissa asioissa sekä ylimpänä muutoksenhakuasteena sairausvakuutusasioissa ja eläkkeensaajien asumistukea, lapsilisiä, lasten kotihoidon tukea ja yksityisen hoidon tukea, sotilasavustusta ja äitiysavustusta koskevissa asioissa. Vuonna 2000 tarkastuslautakuntaan saapui valitusta. Valituksista koski Kansaneläkelaitoksen ratkaisemia eläke- ja vammaistukiasioita, kuntoutusasioita tuli 458, sairausvakuutusasioita 769 ja yleistä asumistukea koskevia asioita Vuonna 2002 arvioidaan valitusten määrän pysyvän samalla tasolla. Valitusten määrä on viime vuosina jonkin verran laskenut. Ratkaistujen asioiden määrään vaikuttaa, että asiat ovat vaikeutuneet ja päätöksiltä edellytetään parempia perusteluita. Vuonna 2000 käsiteltiin valitusta. Perustelujen parantamisen takia alennettiin vuoden 2000 kesäkuun alusta esittelijöiden viikkotyömäärää viidellä asialla, mikä alentaa ratkaistavien asioiden määrää noin asialla vuodessa. Sosiaali- ja terveysministeriö on alustavasti asettanut tarkastuslautakunnalle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2002: Valitusten keskimääräinen käsittelyaika on vuonna 2000 ollut 4 kk 6 pv. Tavoitteena on, että käsittelyaika pysyisi noin viidessä kuukaudessa. Tavoitteena on säilyttää ratkaisujen tekninen laatu entisellä tasolla siten, että lautakunnan ratkaisujen muutosaste vakuutusoikeudessa säilyy noin 18 prosentissa. Tavoitteena on myös kehittää tarkastuslautakunnan päätösten perusteluja siten, että myös lääketieteellisiä seikkoja sisältävissä ratkaisuissa pyritään entistä enemmän yksilöllisiin perusteluihin. Päätöstä kohti laskettu kustannus oli vuonna euroa ja arvion mukaan 159 euroa vuonna 2001 ja 149 euroa vuonna Tuottavuus (ratkaistut asiat/htv) oli vuonna Tuottavuuden arvioidaan alenevan vuonna :een ja nousevan vuonna :een. Tarkastuslautakunnan kaikki suoritteet ovat maksuttomia. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 9

10 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon tarkastuslautakunnan jäsenten palkkioiden tarkistamiset sekä euroa palkkaseurantaselvityksen mukaisiin tarkistuksiin talousarvio talousarvio lisätalousarvio tilinpäätös Vakuutusvalvontavirasto S e l v i t y s o s a : Vakuutusvalvontaviraston tehtävänä on vakuutus- ja eläkelaitosten, vakuutuksen välittäjien sekä työttömyyskassojen, työttömyysvakuutusrahaston ja koulutus- ja erorahaston valvonta ja tarkastus. Viraston toiminta-ajatuksena on vahvistaa luottamusta suomalaiseen vakuutusjärjestelmään ja edistää järjestelmän tehokkuutta vakuutuksenottajien ja vakuutettujen eduksi valvomalla ja tarkastamalla valvottavien toimintaa ja talouden kehitystä. Virasto hoitaa sille määrätyt tehtävät kiinnittäen erityistä huomiota vakuutusyhtiöryhmien ja finanssikonglomeraattien valvontaan sekä kykyynsä ennakoida valvottavien vastuunkantokyvyn muutoksia. Valvonnassaan virasto analysoi sekä lakisääteisissä että vapaaehtoisissa vakuutuksissa ja työttömyyskassojen toiminnassa yksittäisten valvottavien toimintaa, riskinottoa ja vastuunkantokykyä tavoitteena havaita ongelmat niin ajoissa, etteivät vakuutuksenottajien ja vakuutettujen edut vaarannu. Työttömyysturvan valvonnassa virasto tarkastaa myös etuuksien myöntämiskäytännön yhtenäisyyttä. Virasto kehittää toiminta- ja yhteistyökykyään markkinoiden muuttumisen sekä valvottavien toiminnan uudelleenorganisoitumisen ja kansainvälistymisen edellyttämälle tasolle ja yhdistää synergisesti vapaaehtoisen vakuutuksen, kasvavan lakisääteisen vakuutuksen sekä työttömyyskassojen valvonnan. Viraston tavoitteena on lisäksi edistää vakuutusalan, erityisesti vakuutusmatematiikan, tieteellistä tutkimusta ja koulutusta korkeakouluissa. Kotimaisessa toiminnassa korostuu Rahoitustarkastuksen kanssa tapahtuvan toimivan yhteistyön jatkaminen. Vakuutusvalvontaviraston toiminnan volyymi säilyy nykynäkymin entisellään. Kansainvälisessä toiminnassa painopiste on eurooppalaisten valvojien välisessä yhteistyössä. Osallistumisessa EYlainsäädännön kehittämiseen painotetaan hankkeita, jotka ovat valvonnan kehittämisen kannalta merkittäviä. Sosiaali- ja terveysministeriö on alustavasti asettanut Vakuutusvalvontavirastolle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2002: Vakuutusyhtiölain markkinavalvontaa täsmentävien muutosten voimaantulon vuoksi markkinavalvonnan sisällön täsmentämistä ja valvontakohteiden ja -menetelmien määrittelyä jatketaan. Virasto osallistuu aktiivisesti EU:ssa käynnistyneeseen Solvenssi II-projektiin ja seuraa samalla uusien kirjanpitostandardien kehitystä ja arvioi myös niiden vaikutuksia solvenssivaatimuksiin. Erityisesti virasto kiinnittää huomiota finanssisektorin muutosten edellyttämän niin koti- kuin ulkomaisenkin viranomaisyhteistyön toimivuuteen. Palvelutasotavoitteena on hakemusten nopea ja johdonmukainen käsittely kehittämällä edelleen ohjeistusta ja käsittelyrutiineja. Vakuutusvalvontaviraston talousarvio perustuu nettobudjetointiin ja sen bruttomenot ja -tulot on budjetoitu momentilla Nettobudjetoidusta maksullisesta toiminnasta ei synny ylijäämää. Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa): Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan myyntituotot Maksullisen toiminnan muut tuotot Tuotot yhteensä Maksullisen toiminnan kustannukset Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 10

11 Erilliskustannukset: aineet, tarvikkeet ja tavarat henkilöstökustannukset vuokrat palvelujen ostot muut erilliskustannukset Erilliskustannukset yhteensä Käyttöjäämä Maksullisen toiminnan osuus yhteiskustannuksista poistot korot Osuus yhteiskustannuksista yhteensä Kokonaiskustannukset yhteensä Tilikauden ylijäämä (+) / alijäämä (-) Kokonaiskustannukset ilman poistoja, korkoja ja lomapalkkavelan muutosta Investoinnit Kokonaiskustannukset + investoinnit yhteensä Tilikauden ylijäämä (+) / alijäämä (-) Maksullista toimintaa kuvaava tunnuslukutaulukko: toteutuma ennakoitu arvio Maksullisen toiminnan tuotot (teuroa) Maksullisen toiminnan erilliskustannukset (teuroa) Käyttöjäämä (teuroa) % tuotoista 0,9 2,1 2,1 Osuus yhteiskustannuksista (poistot+korot) (teuroa) Ylijäämä (+)/alijäämä (-) (teuroa) % tuotoista -1,8-0,4-0,3 Tuotot % kokonaiskustannuksista yhteensä 98,2 99,6 99,7 Investoinnit (teuroa) % tuotoista 2,4 2,2 2,2 Vakuutustarkastusmaksuilla katettavat kustannukset (ilman poistoja, korkoja ja lomapalkkavelan muutosta) + investoinnit yhteensä 3) (teuroa) Tuotot % em. kustannuksista ja investoinneista 100,0 100,0 100,0 Vakuutustarkastusmaksujen ylijäämä (siirtovelkana; hyvitetään seuraavan vuoden laskutuksessa) (teuroa) 714 3) Vakuutustarkastuksen kustantamisesta annetun lain (479/1944) nojalla hyvitetään seuraavan vuoden laskutuksessa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 11

12 06. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus S e l v i t y s o s a : Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tehtävänä on valvomalla terveydenhuollon ammattihenkilöitä osaltaan huolehtia kansalaisille annettavien terveyspalvelujen laadusta ja potilasturvallisuudesta. Lisäksi Terveydenhuollon oikeusturvakeskus huolehtii kuolemansyynselvittämistä sekä oikeuspsykiatriaa, raskaudenkeskeyttämistä ja steriloimista koskevassa tai muussa lainsäädännössä sille säädetyistä tai määrätyistä tehtävistä sekä muista terveydenhuoltoon liittyvistä tehtävistä, jotka asianomainen ministeriö sille määrää. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen käsiteltäväksi saapui vuonna 2000 yhteensä asiaa, joista koski terveydenhuollon ammattihenkilöiden laillistamista ja rekisteröimistä. Käsiteltävien asioiden määrä oli 10 % pienempi kuin edellisenä vuonna, mikä johtui pääasiassa terveydenhuollon ammattihenkilöiden laillistamista ja rekisteröintiä ja ammatinharjoittamisoikeudesta pyydettyjä todistuksia koskevien asioiden määrän pienenemisestä. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen käsiteltäväksi tulleiden kanteluiden, hoitovirhe-epäilyjen ja niitä koskevien lausuntojen sekä muiden valvonta-asioiden yhteismäärä pysyi suunnilleen aikaisemmalla tasolla. Vuoden 2001 alusta voimaan tullut terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) muutos merkitsi Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen käsiteltäväksi tulevien terveydenhuollon ammattihenkilöiden laillistamista koskevien asioiden määrän selkeää lisääntymistä. Samalla siirtyi terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisterin ylläpito kokonaisuudessaan Terveydenhuollon oikeusturvakeskukseen. Sosiaali- ja terveysministeriö on alustavasti asettanut Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2002: Terveydenhuollon oikeusturvakeskus kehittää ja yhtenäistää terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvontamenetelmiä ja yhteistyötä lääninhallitusten kanssa. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus kehittää terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvonnan laatua ja sisältöä yhteistyössä muiden valvontaviranomaisten kanssa. Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle saapuvien lupa- ja valvonta-asioiden käsittelyajat pidetään keskimäärin seuraavalla tasolla: Luvat Suomessa tutkinnon suorittaneiden ammattihenkilöiden laillistaminen 1 3 pv Raskauden keskeyttämistä koskevat hakemukset 1 5 pv Muut lupa-asiat ilman lisäselvityksiä ratkaistavat lupa-asiat 1 3 pv lausuntoja tai lisäselvityksiä vaativat lupa-asiat, enintään 90 pv Mielentilaa koskevat lausuntoasiat 3 4 kk (sisältää tutkimusjakson) Valvonta Kanteluasiat 6 12 kk Muut valvonta-asiat 6 24 kk Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen vuoden 2002 talousarvio perustuu maksullisen toiminnan osalta nettobudjetointiin. Toimintamenomomentille nettoutettavat tulot ovat valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla sosiaali- ja terveysministeriön määräämien perusteiden mukaisia Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun lain (1074/1992) ja asetuksen (1121/1992) tarkoittamia lupa- ja valvontamaksuja. Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa): Maksullisen toiminnan tuotot Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 12

13 julkisoikeudelliset suoritteet muut MPL suoritteet Tuotot yhteensä Maksullisen toiminnan kustannukset Erilliskustannukset: aineet, tarvikkeet ja tavarat henkilöstökustannukset muut erilliskustannukset Erilliskustannukset yhteensä Käyttöjäämä Maksullisen toiminnan osuus yhteiskustannuksista, tukitoimintojen kustannukset Osuus yhteiskustannuksista yhteensä Kokonaiskustannukset yhteensä Tilikauden ylijäämä (+) / alijäämä (-) Maksullisen toiminnan kehitystä kuvaava tunnuslukutaulukko: toteutuma ennakoitu arvio Maksullisen toiminnan tuotot (teuroa) Maksullisen toiminnan erilliskustannukset (teuroa) Käyttöjäämä (teuroa) % tuotoista 17,2 13,3 13,3 Osuus yhteiskustannuksista (teuroa) Ylijäämä (+) / alijäämä (-) (teuroa) % tuotoista 3,72 0,2 1,4 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa palkkaseurantaselvityksen mukaisiin tarkistuksiin sekä euroa lisätoimitilojen käyttöönotosta, henkilöstön palkkauksista ja muusta menojen lisääntymisestä. Menojen ja tulojen erittely: euroa Bruttomenot Maksullisen toiminnan erillismenot Muut toimintamenot Bruttotulot Maksullisen toiminnan tulot julkisoikeudelliset suoritteet muut suoritteet Nettomenot talousarvio talousarvio lisätalousarvio tilinpäätös Mielentilatutkimustoiminnan menot (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 13

14 Määrärahaa saa käyttää mielenterveyslain (1116/1990) 32 :n mukaisten valtion korvausten maksamiseen valtion mielisairaaloille ja vankeinhoitolaitoksen alaisille sairaaloille. Määrärahaa saa käyttää myös Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tilaamista mielentilalausunnoista maksettavien korvausten maksamiseen talousarvio talousarvio tilinpäätös Työterveyslaitos S e l v i t y s o s a : Työterveyslaitos on itsenäinen, sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla toimiva julkisoikeudellinen yhteisö. Työterveyslaitos osallistuu maamme työikäisen väestön työterveyden, työturvallisuuden ja työolojen kehittämiseen ja pyrkii edistämään työkykyä ja työelämän laatua sekä ehkäisemään työkyvyttömyyttä. Tässä tarkoituksessa laitos tuottaa, kokoaa ja välittää tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa työn ja terveyden välisestä vuorovaikutuksesta sekä edistää tämän tiedon hyväksikäyttöä. Tutkimustoiminta luo perustan laitoksen asiantuntemukselle. Koulutuksen, tiedonvälityksen ja työpaikoille suuntautuvan palvelutoiminnan avulla tietoa muutetaan käytännön vaikuttavuudeksi. Määräaikaiset toimintaohjelmat kohdentavat asiantuntemusta ajankohtaisten ongelmien ratkaisemiseen. Sosiaali- ja terveysministeriö on alustavasti asettanut Työterveyslaitokselle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2002: Ammattitautien ja työhön liittyvien sairauksien ehkäisy Painopisteinä tutkimus- ja ehkäisytoiminnassa ovat allergiat, tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä työperäiset syövät. Laitos tutkii ammattitautipotilaat valtakunnallisten ja alueellisten vastuidensa mukaisesti. Laitos osallistuu Terveys hankkeen tulosten analysointiin. Työympäristön laadun parantaminen Laitos kehittää vaarojen kartoituksen ja riskien arvioinnin menetelmiä sekä turvallisuuskriteerejä ja malliratkaisuja tapaturmien ja työympäristöperäisen altistumisen vähentämiseksi. Laitos on käynnistänyt toimintaohjelman suomalaisten työympäristöaltistumisen kokonaisvaltaiseksi kartoittamiseksi. Samoin toimintaohjelmissa selvitetään puupölyn sekä ionisoimattoman säteilyn terveyshaittoja ja niiden torjuntaa. Työntekijän henkisten voimavarojen kehittäminen Laitos tutkii psyykkistä ylikuormittumista ja työssä jaksamista ja kehittää käytännön ratkaisumalleja uupumisen ehkäisemiseksi ja voimavarojen lisäämiseksi. Laitos on käynnistänyt toimintaohjelman, jossa selvitetään työntekijän voimavarojen kehittymistä ja kehittämismahdollisuuksia koko työuran eri vaiheissa. Laitos tutkii eri työaikamuotojen kuormittavuutta ja kehittää työaikajärjestelyjä. Työyhteisöjen kehittäminen Laitos kehittää työorganisaatioille toimintamalleja, jotka edistävät oppimista sekä työyhteisöjen terveyttä ja toimivuutta. Laitos tutkii organisaatioiden menestyksen edellytyksiä. Laitos selvittää tasa-arvon toteutumista työpaikoilla ja kehittää toimintatapoja työelämän tasa-arvon edistämiseksi, erilaisuuden hyödyntämiseksi ja suvaitsevaisuuden lisäämiseksi. Työkykyä ylläpitävän toiminnan edistäminen Laitos kehittää työkykyä ylläpitävän toiminnan menetelmiä, soveltaa menetelmiä interventiohankkeissa ja arvioi niiden vaikuttavuutta. Ikääntyneiden työkyky ja myös hyvän ns. kolmannen iän edellytysten luominen ovat tyky-toiminnan erityiskohteita. Laitos osallistuu Kansalliseen Ikäohjelmaan ja yhdessä ministeriön ja muiden tutkimuslaitosten kanssa on suunnitteilla työ- ja toimintakyvyn tutkimusohjelman perustaminen. Sosiaali- ja terveysalan sekä turvallisuusalan ammattien työolot ja työkyky ovat laitoksen tutkimus- ja kehittämistoiminnan erityishuomion kohteita. Informaatiotyön terveellisyyden ja turvallisuuden edistäminen Laitos tutkii tietointensiivisen työn terveysvaikutuksia ja kehittää informaatioteknologian terveys-, turvallisuus- ja käytettävyyskriteerejä. Ihminen ja tietotyö -toimintaohjelmaa toteutetaan yhtenä Sitran tietoyhteiskuntakehityksen kärkihankkeena. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 14

15 Nuorten työterveyden parantaminen Laitos tutkii nuorten työ- ja toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä ja kehittää sekä koulutusjärjestelmälle että yrityksille toimintamalleja nuorten työelämänvalmiuksien parantamiseksi. Laitos osallistuu työterveyden ja työsuojelun ammatillisen opetuksen kehittämiseen ja edistää koulutyöympäristöjen turvallisuutta ja terveellisyyttä. Painoalueelle suunnitellaan toimintaohjelmaa. Työterveyshuollon ja työsuojelun laadun ja vaikuttavuuden parantaminen Laitos kehittää työterveyshuollon toimintatapoja sekä työvälineitä ja -menetelmiä siten, että ne tukevat kokonaisvaltaista ja systemaattista työskentelytapaa ja siten, että työterveyshuollon kattavuus paranee. Sekä viranomaistason että työpaikkatason työsuojelutoiminnan kehittämiseksi on suunnitteilla toimintaohjelma. Laitos kouluttaa työterveys- ja työsuojelualan ammattihenkilöstöä. Laitokseen perusteilla olevan koulutuskeskuksen tavoitteena on kehittää ja harmonisoida koulutuksen sisältöä, täyttää alan koulutusvaje ja säästää koulutuksen kustannuksissa valtakunnallisella tasolla. Koulutuskeskus toimii yhteistyössä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa. Laitoksen tavoitteena on tehostaa työterveyshuollon ammattilaisten ja erityisesti työterveyshuoltoon erikoistuneiden lääkärien koulutusta myös kehittämällä edelleen vastaperustettua työterveyshuolto-osastoa sekä hyödyntämällä yliopistojen ja Työterveyslaitoksen koulutus- ja tutkimusyhteistyön työterveysasemaverkkoa, jonka ytimenä tulee toimimaan HUS:n ja Mediviren toteuttama, laitoksen yhteyteen rakennettava yliopistollinen työterveyshuoltopoliklinikka. Sekä koulutuskeskuksen perustamisesta että työterveyshuolto-osaston kehittämisestä aiheutuu tarve valtionavun lisäykseen. Vuodeksi 2002 Työterveyslaitos on asettanut seuraavia suoritetavoitteita: Tavoite Tieteelliset julkaisut 540 Yleistajuiset julkaisut 400 Asiantuntijapalvelutyö (päiviä) Työympäristön mittaukset ja analyysit Ammattitauti- ja työkyvyn arviointitutkimukset Koulutettavapäivät Laitoksen kokonaismenoihin, joiden arvioidaan olevan euroa, myönnetään valtionapua euroa. Valtionavun lisäys johtuu lähinnä korjattujen ja uusien toimitilojen käyttöönottoon liittyvistä kiinteistökuluista ja koulutuskeskuksen aloittamisesta vuonna Laitoksen toiminnan laajuus tulosalueittain arvioidaan vuonna 2002 seuraavaksi (milj. euroa): Tulosalue Menot Tulot Valtionapu Työntekijän terveys Työympäristö Työyhteisöt Yhteensä Rahoitusosuus % Arvioidaan, että noin 595 henkilötyövuoden palkkauksiin käytetään 4/5 valtionosuutta ja noin 260 henkilötyövuotta rahoitetaan kokonaan oman toiminnan tuotoilla. Henkilötyövuosien kokonaismääräksi arvioidaan siten noin Valtionapu Työterveyslaitoksen menoihin (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää Työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annetun lain (159/1978) 3 :n nojalla Työterveyslaitoksen toiminnasta aiheutuviin menoihin suoritettavan valtionavun maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien tutkimushankkeiden rahoittamiseen. S e l v i t y s o s a : Työterveyslaitokselle suoritetaan sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamiin menoihin valtionapua 80 % kustannuksista kuitenkin siten, että Senaattikiinteistölle maksettavan toimitilan vuokraa ja arvonlisäveroa vastaava osuus myönnetään edellä mainitun lain 3 :n 2 momentin nojalla lisättynä valtionapuna. Valtionavusta arvioidaan kohdistuvan palkkausmenoihin euroa ja muihin menoihin euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 15

16 2002 talousarvio talousarvio lisätalousarvio tilinpäätös Kansanterveyslaitos S e l v i t y s o s a : Kansanterveyslaitoksen tavoitteena on väestön terveyden edistäminen sekä sairauksien ehkäisy. Kansanterveyslaitos seuraa, valvoo ja tutkii väestön terveyttä ja sairauksien yleisyyttä sekä osallistuu väestön terveyden edistämiseksi tarvittavaan selvitys- ja kokeilutoimintaan. Laitos huolehtii myös väestön rokotehuollon edellyttämien rokotteiden hankinnasta, laadunvalvonnasta ja jakelusta sekä ministeriön määräämistä seulontatehtävistä ja oikeuslääketieteellisistä laboratoriomäärityksistä. Kansanterveyslaitoksen toiminnan laajuus pysyy edeltävän vuoden tasolla, mutta sisällöllisiin painotuksiin vaikuttavat tarve saada lisää tutkimustietoa päihdeongelman ratkaisemiseksi, terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja muut väestön ikääntymisen aiheuttamat tehtävät sekä tarve uudistaa yleistä rokotusohjelmaa. Kansanterveyslaitos suorittaa tehtävänsä tekemällä budjettirahoituksella tutkimustyötä ja asiatuntijatehtäviä, huolehtimalla yleisen rokotusohjelman toimeenpanosta ja nk. rokotteiden myynnistä ja välitystoiminnasta, sekä 1) tekemällä tutkimustyötä yhteisrahoitteisina sopimustutkimuksina EU:n ja muiden tutkimusrahoittajien kanssa sovittavalla tavalla, 2) tekemällä maksulliset asiakkaiden tilaamat laboratoriomääritykset, 3) osallistumalla tartuntatautilaissa (583/1986) säädettyyn viranomaisvalvontaan, 4) toteuttamalla viranomaisille erillisten sopimusten mukaan maksuttomia ja yhteisrahoitteisia määritys-, valvonta- ja asiantuntijapalveluja, 5) toteuttamalla erilliseen sopimukseen perustuvat maksulliset tilaustutkimukset. Sosiaali- ja terveysministeriön on alustavasti asettanut Kansanterveyslaitokselle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2002: Kansanterveyslaitoksen toiminta-ajatuksena on edistää ihmisten mahdollisuuksia elää terveenä. Kansanterveyslaitos vastaa siitä, että päätöksentekijöillä, eri alojen ammattilaisilla ja kansalaisilla on käytössään paras mahdollinen tieto terveyttä koskevien valintojen takana. Vuonna 2002 toiminnan painopisteitä ovat laitoksen eri tulosalueilla: Infektiotaudit Rokotehuollolla ja tartuntatautien seurannalla ja tutkimuksella vaikutetaan väestön terveyteen siten, että vähennetään kyseisten tautien ilmaantuvuutta ja estetään vaarallisten tartuntatautiepidemioiden synty. Tartuntatautien seurantajärjestelmän kehittäminen, rokotusohjelman uudistaminen sekä uusien rokotteiden kehittäminen ja arviointi, mikrobien merkityksen selvittäminen kroonisten sairauksien syytekijänä sekä sairaalainfektioiden ja mikrobien lääkeresistenssin lisääntymisen ehkäisy ovat laitoksen keskeisiä tavoitteita infektiotautien alueella. Terveys ja kansantaudit Kansanterveyslaitos tutkii ja seuraa kroonisten kansantautien ja niiden syiden yleisyyttä sekä ehkäisymahdollisuuksia pyrkien samalla edistämään riskitekijöitä vähentäviä ja terveyttä edistäviä väestön elintapamuutoksia. Laitoksen keskeisiä tavoitteita ovat tiedon hankkiminen suurten kansantautien syntytekijöistä, väestöryhmien välisten terveyserojen syiden selvittäminen, työ- ja toimintakyvyn ylläpitomahdollisuuksien tutkiminen sekä elämäntapojen ja ravitsemuksen muutosten ja niiden terveydellisten vaikutusten seuranta. Ympäristöterveys Ympäristössä esiintyviä haitallisia tekijöitä tunnistamalla ja tutkimalla arvioidaan näiden kansanterveydellistä merkitystä ja siten tietoa tuottamalla ehkäistään niiden aiheuttamia terveyshaittoja. Sisäilman terveysvaikutusten selvittämi- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 16

17 nen, pienhiukkasaltistuksen sekä dioksiinien terveysriskien arviointi ovat keskeisiä ympäristöterveydellisiä tutkimuskohteita. Laitoksen kustannuksista kohdistuu 39 % infektiotautien tulosalueelle, 45 % terveyden ja kroonisten kansantautien tulosalueelle ja 16 % ympäristöterveyden tulosalueelle. Maksullisen palvelutoiminnan kannattavuustavoitteena on, että tulot kattavat kustannukset sekä syntyy ylijäämä, joka käytetään seuraavana vuonna tuotekehitykseen ja investointeihin. Yhteisrahoitteisen ulkopuolisen rahoituksen maksuosuuksien osalta tavoitteena on saada hankittua budjetoitu määrä yleishyödyllistä tutkimusrahoitusta laitoksen keskeisille tutkimusalueille. Yhteisrahoitteisen (ml. EU-rahoitus) tutkimusrahoituksen osuuden arvioidaan olevan 35 % koko toimintamenorahoituksesta. Kansanterveyslaitoksen talousarvio perustuu osittaiseen nettobudjetointiin, jossa on nettoutettu edellä kohdissa 1), 2), 4) ja 5) oleva toiminta. Liiketaloudellisesti hinnoiteltavien suoritteiden kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa): Tuotot Kustannukset Maksullisen toiminnan erilliskustannukset henkilöstökustannukset aineet, tarvikkeet ja tavarat ostetut palvelut vuokrat muut erillismenot ja -kustannukset Erilliskustannukset yhteensä Käyttöjäämä Osuus yhteiskustannuksista tukitoimintojen kustannukset korot ja poistot Yhteiskustannukset yhteensä Kokonaiskustannukset yhteensä Tilikauden ylijäämä (+) / alijäämä (-) Nettobudjetoitua maksullisen palvelutoiminnan kehitystä kuvaava tunnuslukutaulukko: toteutuma ennakoitu arvio Maksullisen toiminnan tuotot (teuroa) Maksullisen toiminnan erilliskustannukset (teuroa) Käyttöjäämä (teuroa) % tuotoista 30,0 23,9 22,6 Osuus yhteiskustannuksista (teuroa) Ylijäämä (+) / alijäämä (-) (teuroa) % tuotoista 15,6 3,4 4,2 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 17

01. Sosiaali- ja terveysministeriö

01. Sosiaali- ja terveysministeriö S e l v i t y s o s a : 01. Sosiaali- ja terveysministeriö Perustehtävien ohella sosiaali- ja terveysministeriö keskittyy pääluokkaperustelujen selvitysosassa asetettujen hallinnonalan strategisten linjausten

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tehtävänä on edistää väestön hyvää terveyttä ja toimintakykyä sekä terveellistä

Lisätiedot

01. Sosiaali- ja terveysministeriö

01. Sosiaali- ja terveysministeriö 01. Sosiaali- ja terveysministeriö S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa ja ohjaa sosiaaliturvan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä ja toimintapolitiikkaa.

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tehtävänä on edistää väestön hyvää terveyttä ja toimintakykyä sekä terveellistä

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tehtävänä on edistää väestön hyvää terveyttä ja toimintakykyä sekä terveellistä

Lisätiedot

10. Säteilyturvakeskus

10. Säteilyturvakeskus 10. Säteilyturvakeskus S e l v i t y s o s a : Säteilyturvakeskuksen toiminta-ajatuksena on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta. Toimintaympäristön

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 970 000 euroa. Vähennys

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tehtävänä on edistää väestön hyvää terveyttä ja toimintakykyä sekä terveellistä

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tehtävänä on edistää väestön hyvää terveyttä ja toimintakykyä sekä terveellistä

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tehtävänä on edistää väestön hyvää terveyttä ja toimintakykyä sekä terveellistä

Lisätiedot

03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta

03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta 03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus-, kehittämis-, tilasto-, rekisteri- ja asiantuntijatoiminnasta

Lisätiedot

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille. 90. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Kioton joustomekanismit Tavoitteena on vahvistaa Suomen toimintaa kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, mihin pyritään mm. toteuttamalla Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2003 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

03. (33.03, osa) Tutkimus- ja kehittämistoiminta

03. (33.03, osa) Tutkimus- ja kehittämistoiminta Talousesitys 03. (33.03, osa) Tutkimus- ja kehittämistoiminta S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus-, kehittämis-, tilasto-, rekisteri-

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Talousarvioesitys Tutkimus- ja kehittämistoiminta Talousesitys 03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus-, kehittämis-, tilasto-, rekisteri- ja asiantuntijatoiminnasta

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2004 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta

03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta Talousesitys 03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus-, kehittämis-, tilasto-, rekisteri- ja asiantuntijatoiminnasta

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 27.4.2005 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 27.4.2005 2 (9) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2006 Tilastokeskuksen vuoden 2006 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen

Lisätiedot

Terveyden edistämisen laatusuositus

Terveyden edistämisen laatusuositus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan perustehtävä. Tämän tehtävän toteuttamiseen kunta tarvitsee jokaisen hallinnonalan osaamista ja yhteistyötä. Terveyden edistäminen on tietoista terveyteen

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010 1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Lisätiedot

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut 30. Sairausvakuutus S e l v i t y s o s a : Sairausvakuutus täydentää julkista terveydenhuoltoa korvaamalla väestölle osan avohoidon lääkeja matkakustannuksista sekä turvaamalla väestölle mahdollisuuden

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tehtävänä on edistää väestön hyvää terveyttä ja toimintakykyä sekä terveellistä

Lisätiedot

Muistion liite: kustannusvastaavuustaulukot 1-8 / Valtiovarainministeriön asetus Väestörekisterikeskuksen suoritteiden maksuista vuosina 2017 ja 2018

Muistion liite: kustannusvastaavuustaulukot 1-8 / Valtiovarainministeriön asetus Väestörekisterikeskuksen suoritteiden maksuista vuosina 2017 ja 2018 TAULUKKO 1. KANSALAISVARMETEEN KUSTANNUSVASTAAVUUSLASKELMA KANSALAISVARMENNE 2015 2016 2017 2018 TOTEUMA Ennuste Ennuste Ennuste TUOTOT 1 918 716 2 112 000 2 112 000 2 112 000 aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 242

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Dnro 78/20/06 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2007 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristö Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Sosiaaliturvan lähivuosien kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ovat väestön ikääntyminen ja toimintakyky,

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Talousarvioesitys Tutkimus- ja kehittämistoiminta 03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus-, kehittämis-, tilasto-, rekisteri- ja asiantuntijatoiminnasta,

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle

Lisätiedot

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ei julkinen GTK/373/02.00/2016 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2017 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka 8. (34.6, osa) Työvoimapolitiikka S e l v i t y s o s a : Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/22) mukaan julkisen työvoimapalvelun ydintehtävä on työmarkkinoiden toimivuuden edistäminen. Tavoitteena

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Johtokunta hyväksynyt 9.3.. Korjattu VN:n kehyksen mukaiseksi 6.4.. 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo HTTHK webinaari 26.9.2014 Finlandiatalo Sosiaali- ja terveysministeriön puheenvuoro lääkintöneuvos Arto Laine Hyvä työterveyshuoltokäytäntö -

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN JA LÄÄKELAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan yleistavoitteet

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN JA LÄÄKELAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan yleistavoitteet SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN JA LÄÄKELAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2002 1. Lääkelaitoksen toiminta-ajatus Lääkelaitos on sosiaali- ja terveysministeriön alainen laitos, jonka tehtävänä on ylläpitää

Lisätiedot

2002 tuloarvio ( ) tuloarvio ( ) 2000 tilinpäätös ( )

2002 tuloarvio ( ) tuloarvio ( ) 2000 tilinpäätös ( ) METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2002 1 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän 3 010 564 euroa (17 900 000

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Espoo Ei julkinen E/80/223/2015 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2016 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 895 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja

Lisätiedot

20. (29.60) Ammatillinen koulutus

20. (29.60) Ammatillinen koulutus Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 2. (29.6) Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen päämääränä on vahvistaa työelämän ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä

Lisätiedot

29.88.22 ARKISTOLAITOS

29.88.22 ARKISTOLAITOS 14.3.2006 TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 29.88.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.88.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 435 000 euroa.

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 - Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 1. Hyvinvoinnille vahva perusta Terveys

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sisäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 14 857 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Päätösosa

Lisätiedot

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa.

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. 01. Energiamarkkinaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 088 000 euroa. Selvi ty so sa: Energiamarkkinaviraston tehtävänä on valvoa ja edistää sähkö- ja maakaasumarkkinoiden

Lisätiedot

Terveysalan hallinto ja päätöksenteko. Riitta Räsänen syksy 2008

Terveysalan hallinto ja päätöksenteko. Riitta Räsänen syksy 2008 Terveysalan hallinto ja päätöksenteko Riitta Räsänen syksy 2008 Kurssin tavoitteet ja suoritus suomalaisen sosiaali- ja terveysalan lainsäädäntö ja järjestelmät toimintaympäristö kehittämisen haasteet

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Pääluokan perusteluissa todetaan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet valtioneuvoston kanslian osalta. Vaikuttavuuden arviointi tehdään vuonna 2014. Hallitusohjelman

Lisätiedot

03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta

03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta Talous 03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tutkimus-, kehittämis-, tilasto-, rekisteri- ja asiantuntijatoiminnasta

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 02. Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 41 346 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) eläinlääkintävahinkojen

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Hallintovaliokunta (HaV) HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2017 talousarvioksi 7.10.2016 Yleistä Pääluokan loppusumma 14,6 mrd. euroa,

Lisätiedot

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus 70. (32.30, osa, 34.05 ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : Kansallisen rakennerahastostrategian yleisenä tavoitteena on vahvistaa sekä kansallista että alueellista

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Maaseudun kehittäminen 61. EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 7 000 000 euroa. S e

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.5 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna 24 hyväksyä sitoumuksia 172 59 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

70. Viestintävirasto

70. Viestintävirasto 70. Viestintävirasto S e l v i t y s o s a : Viestintäviraston toiminnan tavoitteena ovat monipuoliset, toimivat ja turvalliset viestintäyhteydet kaikille Suomessa. Viraston vuoden painopisteitä ovat tietoturvallinen

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tiede

Talousarvioesitys Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.50 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna hyväksyä sitoumuksia 205 590 000 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 103/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Tilastokeskus on valtion tilastotoimen yleisviranomainen, joka tilastojen laadinnan lisäksi huolehtii kansallisen

Lisätiedot

HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki HE 136/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtionavusta Urho Kekkosen kuntoinstituuttisäätiölle ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtionavusta Urho

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina

Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina 1(5) LUONNOS 11.10.2019 Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina 2020 2023 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2018-2021 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta (TyV) VNS 4/2017 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018 2021 12.5.2017 Yleistä Pääluokan määrärahataso

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Kehyspäätös Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehyspäätös Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehyspäätös 2018-2021 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Hallintovaliokunta (HaV) VNS 4/2017 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018 2021 - Maakunta- ja soteuudistuksen toimeenpano, kuntatalous

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,9 6,4 9,0 9,5

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,9 6,4 9,0 9,5 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Valtiovarainvaliokunta, kunta- ja terveysjaosto (KuTJ) HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2017 talousarvioksi 26.9.2016 Yleistä Pääluokan

Lisätiedot

Strategian yhteys tulossopimuksiin. Neuvotteleva virkamies Mikko Saarinen

Strategian yhteys tulossopimuksiin. Neuvotteleva virkamies Mikko Saarinen Strategian yhteys tulossopimuksiin Neuvotteleva virkamies Mikko Saarinen Voimavaralähtökohdat Toimintamenomomentin henkilötyövuodet sopeutetaan vuoden 2015 tasolta 783 henkilötyövuotta tasolle 726 henkilötyövuotta

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 40. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 366 871 000 euroa. Vuonna 2015 uusia rahoituspäätöksiä saa

Lisätiedot

18.2.2004 (EI JULKINEN) TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 29.88. ARKISTOLAITOS

18.2.2004 (EI JULKINEN) TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 29.88. ARKISTOLAITOS 18.2.2004 (EI JULKINEN) TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 29.88. ARKISTOLAITOS Helsinki 2004 29.88 Arkistolaitos 1 29.88.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot