Helpottaako uusi hankintadirektiivi kestävän kehityksen huomioon ottamista?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helpottaako uusi hankintadirektiivi kestävän kehityksen huomioon ottamista?"

Transkriptio

1 Helpottaako uusi hankintadirektiivi kestävän kehityksen huomioon ottamista? Motiva, Kestävien hankintojen vuosiseminaari Vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola TEM 1

2 Kansainvälisen hankintalainsäädännön soveltamiskenttä ja suhde kansalliseen lainsäädäntöön Maailman Kauppajärjestön GPAsopimus EU:n hankintadirektiivit EU-tuomioistuimen ratkaisut Suomen hankintalaki

3 Taustaa Euroopan komissio antoi ehdotukset uusiksi julkisia hankintoja ja erityisalojen hankintoja koskeviksi direktiiveiksi ja julkisia käyttöoikeussopimuksia koskeviksi direktiiveiksi joulukuussa 2011 (KOM (2011) lopullinen) Taustalla komission suorittamaa tutkimus- ja selvitystyötä hankintojen nykytilasta Euroopassa 2000-luvun trendejä: hankinnat muuttuneet ympäristöystävällisemmiksi, direktiivi ei kuitenkaan vastaa kaikkiin esiin nouseviin kysymyksiin Euroopan parlamentti ja neuvosto käsittelivät direktiivipakettia tahoillaan vuosina Parlamentti hyväksyi direktiivit äänestyksessään Neuvosto hyväksyi direktiivit helmikuussa 2014 Tuoreimpien tietojen mukaan direktiivit julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä maaliskuun lopussa Direktiivit tulevat voimaan 20 päivänä niiden julkaisemisesta Jäsenvaltioilla 2 vuotta aikaa saattaa uudet säännöt osaksi kansallisia lakeja 3

4 Direktiiviuudistuksen tavoitteet Yksinkertaistaminen ja joustavoittaminen neuvottelujen käymisestä vaivattomampaa, lisämääritelmiä lähes jokaiseen keskeiseen termiin (hankintasopimus, hankintayksikkö jne.) Ympäristö- ja sosiaaliset näkökohdat hankintoja voidaan nykyistä laajemmin varata vammaisia työllistäville toimittajille, näkökohtia voidaan huomioida kaikissa menettelyn vaiheissa elinkaarikustannuksista oma uusi artiklansa, viittauksia reilun kaupan tuotteisiin, työoloihin, tasa-arvoon jne. Pk-yritysten aseman parantaminen hankintojen jakamiseen vahva paine uudessa direktiivissä, vain voittajalta pyydetään selvitykset soveltuvuudesta; kilpailussa riittää toimittajan oma lausunto (European single procurement document) vaatimusten täyttymisestä Asianmukaiset menettelytavat toimittaja voidaan poissulkea tarjouskilpailusta, jos tämä on yrittänyt vaikuttaa epäasianmukaisesti hankkijaan Valvonta jäsenvaltioihin luotava valvonnan järjestelmä, jossa havaittuihin virheisiin voidaan myös reagoida, osana valvontaa myös raportointi 4

5 Ympäristönäkökohtien asema vahvistunut hankinnoissa 2000-luvulla Vielä vuosituhannen vaihteessa oli oikeudellisesti epäselvää, saivatko hankintayksiköt ottaa huomioon missään muodossa ympäristönäkökohtia ja vaikutuksia hankintaa koskevissa ratkaisuissaan Hankintojen perinteiset taloudellisen tehokkuuden ja EU:n sisämarkkinoiden edistämisen tavoitteet eivät suoraan tukeneet ympäristönsuojelunäkökohtia EU-tuomioistuin antoi 2000-luvulla kaksi merkittävää ratkaisua, jossa ympäristönäkökohtien huomioiminen tarjousten vertailuperusteissa sallittiin C-315/99, Concordia Bus Finland (ajoneuvojen päästöt ympäristöön) C-448/01, EVN Wienstrom (vihreä sähkö) 5

6 Ympäristönäkökohtien asemasta Salliva suhtautuminen kirjattiin myös vuoden 2004 hankintadirektiiviin (2004/18/EY) Komissio laati oppaan ympäristöystävällisistä hankinnoista v (Buying Green opas, päivitetty 2010) Monissa EU-maissa otettiin käyttöön strategisia linjauksia ja ohjelmia hankintojen viherryttämisestä Suomessa kestävien hankintojen periaatepäätös v. 2009, sittemmin Clean Tech periaatepäätös v Hankintalainsäädäntöön kohdistui kuitenkin käytännön paineita miten laki suhtautuu käytännön toimenpiteisiin: Miten elinkaarikustannuksia voidaan huomioida? miten ympäristömerkkejä voidaan käytännössä hyödyntää? 6

7 Ympäristönäkökohdat uudessa hankintadirektiivissä Keskeisiä uudistuksia Lähtökohta: hankintayksikön mahdollisuus, ei velvoite Elinkaariarviointi pohjaksi ympäristö- ja sosiaalisten näkökohtien huomioimiseen: saa huomioida tekijän, jos se sijoittuu johonkin hankinnan kohteen elinkaaren vaiheeseen Työntekijöiden työolot Tavaran valmistuksesta syntyvät päästöt ilmastoon Ajoneuvon käytön päästöt Ei kuitenkaan tekijöitä, joilla ei liityntää mihinkään elinkaaren vaiheeseen, esim. yrityksen hyväntekeväisyystoiminta Johdanto: ympäristönäkökohtien ottamiseksi paremmin huomioon hankintamenettelyissä hankintaviranomaisten olisi voitava käyttää tällaisia perusteita kaikilta osin a niiden elinkaaren kaikissa vaiheissa, tuotteen raaka-aineiden hankkimisesta aina tuotteen hävittämisvaiheeseen asti, mukaan lukien tekijät, jotka liittyvät kyseisen [hankinnan] tuotantoprosessiin silloinkin, kun kyseiset tekijät eivät kuulu niihin fyysisenä osana 7

8 Elinkaariarviointi Direktiivi: ympäristönäkökohtia voidaan ottaa huomioon kaikissa menettelyn vaiheissa (soveltuvuusvaatimukset, tekniset eritelmät, vertailuperusteet, sopimusehdot) Direktiivin johdannossa konkreettisia esimerkkejä runsaasti Johdanto: tällaiseen tuotanto- tai toimitusprosessiin liittyvissä perusteissa ja ehdoissa voidaan esimerkiksi edellyttää, että ostettavien tuotteiden valmistuksessa ei ole käytetty myrkyllisiä kemikaaleja tai että ostettavien palvelujen suorittamisessa käytetään energiatehokkaita koneita. Johdanto: Ympäristönäkökohtiin liittyviä hankintasopimuksen toteuttamisen ehtoja saattavat olla esimerkiksi tuotteiden jakelu, pakkaaminen ja hävittäminen sekä rakennusurakka- ja palvelusopimusten osalta jätteen minimointi tai resurssitehokkuus 8

9 Soveltuvuusehdot ja poissulkemisperusteet Uusi direktiivi sisältää uuden harkinnanvaraisen poissulkemisperusteen: Yritys on laiminlyönyt hankintasopimuksia toteutettaessa velvoitteensa koskien sovellettavia ympäristö-, sosiaali- ja työoikeudellisia velvoitteita, jotka on vahvistettu EUlainsäädännössä tai kansallisessa lainsäädännössä taikka tietyissä kansainvälisissä sopimuksissa Mukana edelleen myös ammattitoiminnan vakava virhe 9

10 Elinkaarikustannuksista uusi artikla Elinkaarikustannuksista kokonaan uusi artikla uuteen direktiiviin (68 artikla) Elinkaarikustannuksiin lasketaan tarkoituksenmukaisissa määrin osa tai kaikki seuraavista kustannuksista tuotteen, palvelun tai urakan elinkaaren aikana Hankintayksikölle tai muille käyttäjille aiheutuneet kustannukset Esim. hankintakustannukset, käyttökustannukset kuten energiankulutus, huoltokustannukset ja elinkaaren lopun kustannukset kuten kierrätyskustannukset Ulkoisista ympäristövaikutuksista aiheutuvat kustannukset, jotka liittyvät tuotteen, palvelun, urakan elinkaareen (esim. kasvihuonekaasupäästöjen kustannukset) 10

11 Elinkaarikustannukset Hankintayksikön on ilmoitettava tarjouspyyntöasiakirjoissa, mitkä tiedot tarjoajien on toimitettava ja mitä laskentamenetelmää hankintayksikkö käyttää Kustannusten laskemismenetelmän on täytettävä seuraavat ehdot Se perustu puolueettomasti todennettavissa oleviin ja syrjimättömiin perusteisiin; se ei saa aiheettomasti suosia tai syrjiä tiettyjä toimittajia Se on kaikkien osapuolten saatavilla ja käytettävissä Vaadittavien tietojen toimittaminen ei vaadi kohtuuttomia ponnistuksia tavanomaista huolellisuutta noudattavilta toimittajilta Jos EU:ssa on laadittu pakollinen menetelmä elinkaarikustannusten laskemiseen, sitä on sovellettava myös hankintojen vertailussa Mitä malleja on käytettävissä (EU energiatehokkaat ajoneuvot direktiivi 2009/33/EY) 11

12 Ympäristömerkit Nykylainsäädäntö: hankintayksikkö voi käyttää hankinnan kohteen vaatimuksen esittämiseen ympäristömerkissä olevia yksityiskohtaisia perusteita tai niiden osia HY voi lisäksi ilmoittaa, että tietyllä ympäristömerkillä varustettu tuote/palvelu täyttää ympäristöominaisuuksiin liittyvät vaatimukset Uusi direktiivi: hankintayksikkö voi suoraan vaatia tiettyä merkkiä näytöksi siitä, että vaatimukset täyttyvät Myös vastaavat merkit tulee hyväksyä Toimittajat voivat ainoastaan rajatuissa tapauksissa esittää muita todistuskeinoja kuin merkkejä (jos toimittajalla ei todistettavasti ollut mahdollisuutta saada vaadittua merkkiä tai vastaavaa merkkiä hankintamenettelyn määräaikojen puitteissa syistä, jotka eivät johdu toimittajasta itsestään) 12

13 Kansallinen täytäntöönpano Direktiivillä 2 vuoden täytäntöönpanoaika Kansallisesti voidaan/joudutaan ratkomaan kysymykset, joissa direktiivi antaa jäsenvaltioille harkintavaltaa, mm. Kynnysarvon alittavat hankinnat Miten säännellään julkisia käyttöoikeussopimuksia ja niiden kilpailuttamista tarkemmin? Hankinnoista kirjauksia myös hallitusohjelmassa Paljon viittauksia ympäristöystävällisiin hankintoihin, lähi- ja luomuruokaan jne. TEM perustanut kaksi työryhmää valmistelemaan uutta hankintalainsäädäntöä jo ennen direktiivien antamista Valmisteluryhmä ja ohjausryhmä Työryhmien toimikausi saakka 13

14 Kiitos! Markus Ukkola Puh

Puhuuko hinta edelleen julkisissa hankinnoissa? Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus

Puhuuko hinta edelleen julkisissa hankinnoissa? Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Puhuuko hinta edelleen julkisissa hankinnoissa? Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Jätehuoltopäivät 2014 Vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola TEM 1 Usein esitettyjä kommentteja hankintalaista

Lisätiedot

Hankintalakiuudistus. Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM

Hankintalakiuudistus. Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM Hankintalakiuudistus Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM 1 Taustaa Komissio antoi joulukuussa 2011 ehdotukset uusiksi julkisia hankintoja koskeviksi direktiiveiksi

Lisätiedot

Hankintalaki uudistuu kestävät elintarvikehankinnat helpommin?

Hankintalaki uudistuu kestävät elintarvikehankinnat helpommin? Hankintalaki uudistuu kestävät elintarvikehankinnat helpommin? Jonna Törnroos Lakimies, varatuomari Kemi Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Työ- ja elinkeinoministeriön ja Suomen Kuntaliitto ry:n ylläpitämä

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus. 24.2.2016 Sote-digi työryhmän kokous vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus. 24.2.2016 Sote-digi työryhmän kokous vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus 24.2.2016 Sote-digi työryhmän kokous vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola 1 Taustaa Komissio antoi joulukuussa 2011 ehdotukset uusiksi julkisia hankintoja koskeviksi

Lisätiedot

Hankinnan kohteen määrittely, vertailuperusteet

Hankinnan kohteen määrittely, vertailuperusteet Hankinnan kohteen määrittely, vertailuperusteet Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola TEM 1 Hankinnan kohteen määrittely 1(2) Nykylainsäädännön

Lisätiedot

Elinkaarikustannusten laskenta Määritelmä ja työkaluja Kestävien hankintojen vuosiseminaari 2015 Isa-Maria Bergman, Motiva Oy

Elinkaarikustannusten laskenta Määritelmä ja työkaluja Kestävien hankintojen vuosiseminaari 2015 Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Elinkaarikustannusten laskenta Määritelmä ja työkaluja Kestävien hankintojen vuosiseminaari 2015 Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Uusi hankintadirektiivi Artikla 67 2 Hankintaviranomaisen kannalta kokonaistaloudellisesti

Lisätiedot

SOTE-alan kehittäminen -seminaari. Kansallisen hankintalain uudistaminen

SOTE-alan kehittäminen -seminaari. Kansallisen hankintalain uudistaminen Julkiset hankinnat laatu ja tuottavuus SOTE-alan kehittäminen -seminaari Joensuu 5.2.2015 Katariina Huikko Lakimies Sisältö Kansallisen hankintalain uudistaminen» Uudistamisen tavoitteet» Vaikutukset pk-yritysten

Lisätiedot

Hankintadirektiiviuudistus uudistuksen tausta ja tavoitteet

Hankintadirektiiviuudistus uudistuksen tausta ja tavoitteet Hankintadirektiiviuudistus uudistuksen tausta ja tavoitteet Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola TEM 1 Kansainvälisen hankintalainsäädännön

Lisätiedot

Hankintadirektiivi uudistuu - Uudistus hankkijan näkökulmasta. 1.4.2014 Liisa Lehtomäki. Hansel Oy. Copyright Hansel Oy

Hankintadirektiivi uudistuu - Uudistus hankkijan näkökulmasta. 1.4.2014 Liisa Lehtomäki. Hansel Oy. Copyright Hansel Oy Hankintadirektiivi uudistuu - Uudistus hankkijan näkökulmasta Hansel Oy 1 Ympäristömerkin käyttäminen Direktiiviteksti Artiklassa 43 Merkit Ympäristö, reilu kauppa, luomu. Miten voi käyttää ympäristömerkkiä

Lisätiedot

Hankintalaki uudistuu mikä on tavoitteena? Tuire Santamäki-Vuori Valtiosihteeri Akavan yrittäjäseminaari 6.2.2015

Hankintalaki uudistuu mikä on tavoitteena? Tuire Santamäki-Vuori Valtiosihteeri Akavan yrittäjäseminaari 6.2.2015 Hankintalaki uudistuu mikä on tavoitteena? Tuire Santamäki-Vuori Valtiosihteeri Akavan yrittäjäseminaari 6.2.2015 Taustaa EU:n julkisia hankintoja ja käyttöoikeussopimuksia koskevat direktiivit uudistettiin

Lisätiedot

Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde

Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015 Lakimies Katariina Huikko Suomen Kuntaliitto Hankintaprosessi, nykytila Hankintasääntelyn mukainen hankintamenettely Valmistelu

Lisätiedot

Hankintalainsäädäntöuudistus Tarjousten käsittely, hankintapäätös, hankintasopimuksen muuttaminen

Hankintalainsäädäntöuudistus Tarjousten käsittely, hankintapäätös, hankintasopimuksen muuttaminen Hankintalainsäädäntöuudistus Tarjousten käsittely, hankintapäätös, hankintasopimuksen muuttaminen Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari Kuntatalo 18.5.2015 Markus Ukkola 1 Tarjousten käsittely

Lisätiedot

Markus Ukkola TEM. Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta

Markus Ukkola TEM. Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta Markus Ukkola TEM Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta Julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö Suomessa julkisyhteisöjen ja muiden ns. hankintayksiköiksi laskettavien tahojen on kilpailutettava

Lisätiedot

Julia 2030 -hanke Julkiset hankinnat -projekti. Ilmastonmuutos Helsingin seudulla hillintä ja sopeutuminen

Julia 2030 -hanke Julkiset hankinnat -projekti. Ilmastonmuutos Helsingin seudulla hillintä ja sopeutuminen Julia 2030 -hanke Julkiset hankinnat -projekti Ilmastonmuutos Helsingin seudulla hillintä ja sopeutuminen Ympäristönäkökohdat ja hankintalainsäädäntö Mitä hankintalainsäädännössä säädetään kilpailutusten

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Suomen Yrittäjät, Maakunnan julkisten hankintojen seminaari 10.4.2015 Vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola TEM 1 Kansainvälisen hankintalainsäädännön soveltamiskenttä

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön tulevat muutokset

Hankintalainsäädännön tulevat muutokset Hankintalainsäädännön tulevat muutokset 12.2.2014 Saila Eskola PTCServices Oy PTCServices Oy! PTCServices Oy on julkisiin hankintoihin ja sopimusoikeuteen erikoistunut asiantuntijatoimisto www.ptcs.fi!

Lisätiedot

Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä

Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies, VT Jonna Törnroos Sähköiset viestintävälineet Jäsenvaltioiden on huolehdittava

Lisätiedot

Uusien hankintadirektiivien vaikutukset

Uusien hankintadirektiivien vaikutukset Uusien hankintadirektiivien vaikutukset Terveys ja Talous -päivät 18.9.2014 Suvi Posio Hankinta- ja sopimuslakimies Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Uudet hankintadirektiivit Tulivat voimaan 17.4.2014

Lisätiedot

Kestävät ja innovatiiviset hankinnat Hinku-foorumi Joensuu 6.4.16 Risto Larmio, Motiva Oy

Kestävät ja innovatiiviset hankinnat Hinku-foorumi Joensuu 6.4.16 Risto Larmio, Motiva Oy Kestävät ja innovatiiviset hankinnat Hinku-foorumi Joensuu 6.4.16 Risto Larmio, Motiva Oy Esityksen sisältö Motivan kestävien julkisten hankintojen neuvontapalvelu Mitkä hankinnat kestäviksi ja miten;

Lisätiedot

Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015. Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos

Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015. Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015 Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos Tampereen kaupungin hankintojen kilpailuttaminen Tampereen kaupungin eri yksiköiden hankintojen

Lisätiedot

Tarjoajan soveltuvuus

Tarjoajan soveltuvuus Tarjoajan soveltuvuus Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Hankinta-asiantuntija Juha Kontkanen Tarjoajan soveltuvuus poissulkemisperusteet soveltuvuusvaatimukset selvitykset toimittajan

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne. Kuulemistilaisuus 31.10.2014

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne. Kuulemistilaisuus 31.10.2014 Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne Kuulemistilaisuus 31.10.2014 1 Taustaa Ohjausryhmä on kokoontunut neljä kertaa, valmisteluryhmä 24 kertaa Asioita on käsitelty teemoittain siten,

Lisätiedot

Hankintalain uudistaminen. Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014

Hankintalain uudistaminen. Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014 Hankintalain uudistaminen Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014 Aikataulu Uudet hankintadirektiivit tulivat voimaan 17.4.2014» yleinen hankintadirektiivi 2014/24/EU» Erityisalojen hankintadirektiivi

Lisätiedot

Yhteinen eurooppalainen hankintaasiakirja. 7.4.2016 Julkisten hankintojen neuvontayksikkö vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola

Yhteinen eurooppalainen hankintaasiakirja. 7.4.2016 Julkisten hankintojen neuvontayksikkö vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola Yhteinen eurooppalainen hankintaasiakirja ja sen käyttö 7.4.2016 Julkisten hankintojen neuvontayksikkö vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola 1 Yhteinen eurooppalainen hankintaasiakirja European

Lisätiedot

Hankintadirektiivien uudistus ja SGEI-sääntelyn uudistus

Hankintadirektiivien uudistus ja SGEI-sääntelyn uudistus Hankintadirektiivien uudistus ja SGEI-sääntelyn uudistus - Mitä kuuluu? Kuntamarkkinat 12.-13.9.2012 Katariina Huikko lakimies Uudistuksen tausta Vihreä kirja EU:n julkisten hankintojen politiikan uudistamisesta,

Lisätiedot

ITP-HANKKEEN STRATEGIAPÄIVÄ. Uuden hankintadirektiivin vaatimukset

ITP-HANKKEEN STRATEGIAPÄIVÄ. Uuden hankintadirektiivin vaatimukset ITP-HANKKEEN STRATEGIAPÄIVÄ Uuden hankintadirektiivin vaatimukset Vantaa 16.1.2014 Specialist Partner, asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy 1 Suomen hankintalainsäädännön

Lisätiedot

Uudet hankintadirektiivit valmistuneet miten sen tulisi näkyä hankintalaissa?

Uudet hankintadirektiivit valmistuneet miten sen tulisi näkyä hankintalaissa? Uudet hankintadirektiivit valmistuneet miten sen tulisi näkyä hankintalaissa? Rakennusfoorumi 10.6.2014 Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK Yksinkertaistuvatko hankintamenettelyt? Eivät! Sääntely ja pykälät

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Hankintojen laatu Sosiaaliset näkökohdat Sosiaali- ja terveyspalveluiden hankinnat

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Hankintojen laatu Sosiaaliset näkökohdat Sosiaali- ja terveyspalveluiden hankinnat Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Hankintojen laatu Sosiaaliset näkökohdat Sosiaali- ja terveyspalveluiden hankinnat Kuulemistilaisuus 31.10.2014 Markus Ukkola 1 Erityisalojen hankintalain uudistaminen

Lisätiedot

HANKINTALAKI UUDISTUU. Elise Pekkala

HANKINTALAKI UUDISTUU. Elise Pekkala . HANKINTALAKI UUDISTUU Elise Pekkala 1 Hankintalain uudistustarve Suomen lainsäädäntö perustuu EU:n julkisia hankintoja koskeviin direktiiveihin. Nykyiset hankintalait ovat vuodelta 2007, perusperiaatteet

Lisätiedot

Ehdotetun hankintalainsäädännön rakenne ja soveltamisala

Ehdotetun hankintalainsäädännön rakenne ja soveltamisala Ehdotetun hankintalainsäädännön rakenne ja soveltamisala Juha Myllymäki Johtava lakimies Valmisteluryhmän ehdotus 1. Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 2. Laki vesi- ja energiahuollon,

Lisätiedot

Ryhmittymät tarjoajana ja hankintalainsäädäntöä. Juha Kontkanen

Ryhmittymät tarjoajana ja hankintalainsäädäntöä. Juha Kontkanen Ryhmittymät tarjoajana ja hankintalainsäädäntöä Juha Kontkanen Hankintalaki mahdollistaa ryhmittymänä tarjoamisen Hankintalaki mahdollistaa tarjouskilpailuun osallistumisen ryhmittymänä. Ryhmittymästä

Lisätiedot

Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein?

Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein? Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein? Hallitusforum 6.10.2012 Helsingin Messukeskus Elina Skarra Lakimies Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry Taloyhtiön velvollisuus kilpailuttaa

Lisätiedot

EU:n uusi hankintadirektiivi mikä muuttuu julkisissa hankinnoissa ensi vuonna? Muista ainakin nämä asiat ottaessasi osaa julkiseen hankintaan

EU:n uusi hankintadirektiivi mikä muuttuu julkisissa hankinnoissa ensi vuonna? Muista ainakin nämä asiat ottaessasi osaa julkiseen hankintaan EU:n uusi hankintadirektiivi mikä muuttuu julkisissa hankinnoissa ensi vuonna? Muista ainakin nämä asiat ottaessasi osaa julkiseen hankintaan Vantaa 6.3.2015 Specialist Partner, AA, VT, KTM Mika Pohjonen

Lisätiedot

Uudistuva hankintalaki

Uudistuva hankintalaki Uudistuva hankintalaki Kuntamarkkinat 2015 Johtava lakimies Katariina Huikko Valmisteluryhmän mietintö Kahden TEM:n työryhmän työn tulosta Julkaistiin 13.5.2015 Sisältää ehdotukset:» Laki julkisista hankinnoista

Lisätiedot

Vihreät IT-hankinnat. IT2008-päivät 23.10.2008 Timo Rantanen yksikön päällikkö, ICT Hansel Oy

Vihreät IT-hankinnat. IT2008-päivät 23.10.2008 Timo Rantanen yksikön päällikkö, ICT Hansel Oy Vihreät IT-hankinnat IT2008-päivät 23.10.2008 yksikön päällikkö, ICT Hansel Oy 1 Vihreät IT-hankinnat Miksi vihreitä julkisia hankintoja? Mitä ovat vihreät julkiset hankinnat? Ympäristöasioiden huomioiminen

Lisätiedot

Hankintapäätös ja hankintasopimuskausi

Hankintapäätös ja hankintasopimuskausi Hankintapäätös ja hankintasopimuskausi Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies Mervi Kuittinen Ehdokkaille ja tarjoajille ilmoittaminen Päätöksistä on ilmoitettava ehdokkaille

Lisätiedot

Tarjoajan soveltuvuus Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015

Tarjoajan soveltuvuus Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015 Tarjoajan soveltuvuus Uusiutuva hankintalaki seminaari Jonna Törnroos Lakimies, varatuomari jonna.tornroos(at)kuntaliitto.fi 10 luku - Ehdokkaiden ja tarjoajien valinta sekä tarjouksen valinta 1 (2) 79

Lisätiedot

Tarjouspyyntö ja tarjousten tekeminen hankintalain mukaisesti

Tarjouspyyntö ja tarjousten tekeminen hankintalain mukaisesti Tarjouspyyntö ja tarjousten tekeminen hankintalain mukaisesti Markus Ukkola Lakimies, Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Hankintalainsäädäntö ja -ohjeistus Laki julkisista hankinnoista (348/2007) Laki

Lisätiedot

Kuva: Nathalie Bertrams

Kuva: Nathalie Bertrams Kuva: Nathalie Bertrams Sisällysluettelo 3 4 5 Kuva: Georg Schnellnberger 1 2 1 Euroopan komissio, http://ec.europa.eu/trade/policy/accessing-markets/public-procurement/, haettu 17.7.2014 2 https://www.vm.fi/vm/fi/09_valtiontalous/06_valtionhallinnon_hankintatoimi/index.jsp,

Lisätiedot

Vesihuoltoalan hankintojen erityiskysymyksiä, ympäristönäkökohdat hankinnoissa

Vesihuoltoalan hankintojen erityiskysymyksiä, ympäristönäkökohdat hankinnoissa Vesihuoltoalan hankintojen erityiskysymyksiä, ympäristönäkökohdat hankinnoissa Markus Ukkola Suomen Vesiyhdistys ry:n Vesihuoltojaoston syysseminaari 2.11.2011 1 Hankinnat ja CE-merkintä Unionin tuomioistuimen

Lisätiedot

Julkisten hankintojen direktiiviuudistukset 1.3.2012

Julkisten hankintojen direktiiviuudistukset 1.3.2012 Julkisten hankintojen direktiiviuudistukset 1.3.2012 Asianajaja, varatuomari Jaana Juutilainen ASIANAJOTOIMISTO JUUTILAINEN & CO OY Aleksanterinkatu 17, 00101 Helsinki + 358-9-682 9140 jaana.juutilainen@jlaw.fi

Lisätiedot

Julkisten hankintojen uusi direktiivi hyvä vai paha? Michaela Ramm-Schmidt & Matti Mannonen

Julkisten hankintojen uusi direktiivi hyvä vai paha? Michaela Ramm-Schmidt & Matti Mannonen Julkisten hankintojen uusi direktiivi hyvä vai paha? Michaela Ramm-Schmidt & Matti Mannonen Isoimmat ongelmat julkisissa hankinnoissa Tilaajien mielestä Toimittajat yrittävät vedättää ja myyvät huonoa

Lisätiedot

Uusi hankintalaki. Selkeitä rajoja ja uusia mahdollisuuksia

Uusi hankintalaki. Selkeitä rajoja ja uusia mahdollisuuksia Uusi hankintalaki Hyvä ostaja Hyvä tarjoaja tietää mitä haluaa ostaa ja tuntee julkisissa hankinnoissa millä ehdoilla noudatettavat menettelytavat tekee hankinnat suunnitelmallisesti; sitoutuu tarjouspyynnön

Lisätiedot

Kumppanuuden juridiikkaa

Kumppanuuden juridiikkaa Kumppanuuden juridiikkaa Kumppanuusseminaari Kuntatalo 14.10.2015 Katariina Huikko Johtava lakimies Kumppanuus, mitä se on? Erilaiset järjestelyt julkisen ja yksityisen toimijan välillä Voi olla muodoltaan

Lisätiedot

Hankintaohjeen pykäläviittaukset viittaavat hankintalakiin.

Hankintaohjeen pykäläviittaukset viittaavat hankintalakiin. ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITTO 1 HANKINTAOHJEET 1. Hankintalain soveltaminen Laki julkisista hankinnoista astui voimaan 30.3.2007. Lakia (348/2007) ja hankinta asetusta (Vnp 614/2007) sovelletaan kaikkiin

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama 4.11.2014 Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset

Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama 4.11.2014 Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset Jonna Törnroos Lakimies, VT Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen

Lisätiedot

Hankintamenettelyt mikä muuttuu?

Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies Katariina Huikko, Suomen Kuntaliitto Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Avoin menettely Rajoitettu menettely

Lisätiedot

Vihreät hankinnat haltuun seminaari

Vihreät hankinnat haltuun seminaari Vihreät hankinnat haltuun seminaari 18.1.2011 Suomen kansallinen puupohjaisten tuotteiden julkisten hankintojen politiikka Reima Sutinen Metsäalan strateginen ohjelma (MSO) Taustaa EU:lla ei ole yhtenäistä

Lisätiedot

POLTTOPUIDEN HANKINTA

POLTTOPUIDEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.

Lisätiedot

Ympäristöä säästävät julkiset hankinnat EU:ssa Sähkö

Ympäristöä säästävät julkiset hankinnat EU:ssa Sähkö Ympäristöä säästävät julkiset hankinnat EU:ssa Sähkö Ympäristöä säästävä julkinen hankinta vapaaehtoinen väline. Tässä asiakirjassa esitetään EU:n ympäristöä säästäviä julkisia hankintoja koskevat kriteerit

Lisätiedot

Professor Niklas Bruun

Professor Niklas Bruun Globaalin vastuun toteuttaminen hankintalainsäädännön näkökulmasta Professor Niklas Bruun Tampere 25.10.2012 Globaalia vastuuta reilun kaupan keinoin seminaari Juridiska fakulteten Hankintalainsäädäntö

Lisätiedot

Hankintoja direktiivimaailmassa PTCS 13.11.2014. Elise Pekkala

Hankintoja direktiivimaailmassa PTCS 13.11.2014. Elise Pekkala Hankintoja direktiivimaailmassa PTCS 13.11.2014 Elise Pekkala 1 Historiaa Asetus valtion tavarahankinnoista 714/1965 1 : Tarjouspyyntö on laadittava niin selväksi, että siihen perustuvat tarjoukset ovat

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Sivu 1 / 6 Tarjouspyyntö 22.6.2015 MAARAKENNUSSIMULAATTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista

Lisätiedot

Uusi hankintadirektiivi

Uusi hankintadirektiivi Uusi hankintadirektiivi Mitä muutoksia ja reunaehtoja se tuo sähköisiin hankintoihin? Kuntatalo 11.11.2014 Katariina Huikko Lakimies, Suomen Kuntaliitto Taustaa Sähköistyminen komission keskeisiä painopisteitä

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2007. Valtioneuvoston asetus. julkisista hankinnoista

Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2007. Valtioneuvoston asetus. julkisista hankinnoista 614/2007 Viitetiedot På svenska Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2007 Valtioneuvoston asetus julkisista hankinnoista Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty kauppa- ja teollisuusministeriön

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio)

TARJOUSPYYNTÖ. Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio) Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio) 15.3.2014 TARJOUSPYYNTÖ 1. Hankintayksikkö ja hankinnan kohde Keravan kaupunki Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitos PL 123 (Kauppakaari 11) 04201

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ JA KUMPPANUUTTA

YHTEISTYÖTÄ JA KUMPPANUUTTA HANKINTAILTA 20.4.2016 YHTEISTYÖTÄ JA KUMPPANUUTTA Keski-Suomen kunnat Kuntien ja kuntayhtymien talous v. 2015 Palkat 35 % Sos.vak.maksut ja eläkkeet 10 % Sosiaali- ja terveystoimi 49 % (Toimintamenot

Lisätiedot

Julkiset (pien)hankinnat

Julkiset (pien)hankinnat Julkiset (pien)hankinnat Kustannuslaskentakoulutus 10.11.2009 Lakimies, 1 Sisältö Pienhankinnan määrittelyä Pienhankintojen kilpailuttamisen periaatteita ja pienhankinnoissa käytettäviä menettelyjä Hankintalakiin

Lisätiedot

Uusi hankintadirektiivi ja kansallinen hankintalaki

Uusi hankintadirektiivi ja kansallinen hankintalaki Uusi hankintadirektiivi ja kansallinen hankintalaki Rakennusfoorumi 10.6.2014 12. kesäkuuta 2014 Arkkitehtitoimistojen liitto ATL Ry 1 Nykyisiä ongelmia Edelleen silloin tällöin hankintayksiköt pyytävät

Lisätiedot

U u s i h a n k i n t a l a k i m e r k i t t ä v i m m ä t m u u t o k s e t

U u s i h a n k i n t a l a k i m e r k i t t ä v i m m ä t m u u t o k s e t U u s i h a n k i n t a l a k i m e r k i t t ä v i m m ä t m u u t o k s e t A s i a n a j a j a, O T L, L L. M. E u r. J o u n i A l a n e n Tu r k u 2 2. 5. 2 0 1 5 U u d i s t u k s e n t a v o i t

Lisätiedot

Hankintaprosessi ja sen ongelmakohdat. Tampere/ JLY Hankinnat ja kilpailutus 21.9.2011 Tiia Lehikoinen Lakimies

Hankintaprosessi ja sen ongelmakohdat. Tampere/ JLY Hankinnat ja kilpailutus 21.9.2011 Tiia Lehikoinen Lakimies Hankintaprosessi ja sen ongelmakohdat Tampere/ JLY Hankinnat ja kilpailutus 21.9.2011 Tiia Lehikoinen Lakimies Oikeuskäytäntöä jätehuollon alalta KHO:2011:14 annettu 15.2.2011 Kuntien omistama jätehuoltoyhtiö

Lisätiedot

KOKOEKO seminaari Ympäristönäkökohdat hankinnoissa. Leena Piekkola Kuopion seudun hankintatoimi 29.10.2008

KOKOEKO seminaari Ympäristönäkökohdat hankinnoissa. Leena Piekkola Kuopion seudun hankintatoimi 29.10.2008 KOKOEKO seminaari Ympäristönäkökohdat hankinnoissa Leena Piekkola Kuopion seudun hankintatoimi 29.10.2008 Miten julkiset hankinnat liittyvät ympäristöön? Viranomaiset ovat huomattava kuluttajaryhmä Euroopassa:

Lisätiedot

FI-Valkeakoski: Rakennustyöt 2009/S 156-227660 HANKINTAILMOITUS. Rakennusurakat

FI-Valkeakoski: Rakennustyöt 2009/S 156-227660 HANKINTAILMOITUS. Rakennusurakat 1/5 FI-Valkeakoski: Rakennustyöt 2009/S 156-227660 HANKINTAILMOITUS Rakennusurakat I JAKSO: HANKINTAVIRANOMAINEN I.1) NIMI, OSOITE JA YHTEYSPISTE(ET): Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä, PL 119, FIN-37601

Lisätiedot

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille TARJOUSPYYN TÖ 29.5.2015 Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat

Lisätiedot

Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa. 08.06.2010 Antti Sinisalo

Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa. 08.06.2010 Antti Sinisalo Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa 08.06.2010 Antti Sinisalo Sisältö Julkinen hankinta ja kansallinen kilpailutusprosessi Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa Avoin

Lisätiedot

Kunnat energiatehokkuuden suunnannäyttäjinä Energiatehokkuus hankintaohjeessa Isa-Maria Bergman, Motiva Oy

Kunnat energiatehokkuuden suunnannäyttäjinä Energiatehokkuus hankintaohjeessa Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Kunnat energiatehokkuuden suunnannäyttäjinä Energiatehokkuus hankintaohjeessa Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Hankintapalvelu Motivan organisaatiossa Hankintayksiköt Yritykset Uusiutuva energia Lämmitys ja

Lisätiedot

SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2010 (Dno 539/531/2010) Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista.

SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2010 (Dno 539/531/2010) Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1(6) SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2010 (Dno 539/531/2010) Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. Hankitaan kaksi hoitokonetta

Lisätiedot

Sopimusehdot hankintaprosessissa ja sopimuksen synty. Varatuomari Leena Hoppu-Mäenpää Kuntaliitto / lakiyksikkö

Sopimusehdot hankintaprosessissa ja sopimuksen synty. Varatuomari Leena Hoppu-Mäenpää Kuntaliitto / lakiyksikkö Sopimusehdot hankintaprosessissa ja sopimuksen synty Varatuomari Leena Hoppu-Mäenpää Kuntaliitto / lakiyksikkö Julkinen hankinta Hankinnan suunnittelu ja toteutus Kilpailutus valmistelu Sopimuskausi, esim.

Lisätiedot

Alustus sosiaalisesti vastuullisiin hankintoihin Kestävien hankintojen vuosiseminaari

Alustus sosiaalisesti vastuullisiin hankintoihin Kestävien hankintojen vuosiseminaari Alustus sosiaalisesti vastuullisiin hankintoihin Kestävien hankintojen vuosiseminaari Hansel Oy 1 Sosiaalisesti vastuullinen hankinta Sosiaalisesti vastuullisilla julkisilla hankinnoilla tarkoitetaan hankintatoimia,

Lisätiedot

HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI.

HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HINTATIEDUSTELU 1 (7) Asianumero 10.12.2012 4845/02.08.00/2012 SULKUPORTIT 2013 HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HANKINNAN KOHDE Espoon

Lisätiedot

Julkiset hankinnat hankintalaki - Pääkohdat ja periaatteet

Julkiset hankinnat hankintalaki - Pääkohdat ja periaatteet Julkiset hankinnat hankintalaki - Pääkohdat ja periaatteet Uusi hankintalaki 2007 Hankintalain keskeiset periaatteet Hankintalaki 1 Hankintalain tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä edistää

Lisätiedot

Kuntamarkkinat Palveluasuminen ja hankintalainsäädäntö

Kuntamarkkinat Palveluasuminen ja hankintalainsäädäntö Kuntamarkkinat Palveluasuminen ja hankintalainsäädäntö Juha Myllymäki Johtava lakimies Suomen Kuntaliitto Palvelujen järjestäminen JÄRJESTÄMISVASTUU KUNTA ISÄNTÄKUNTA (YHTEISTOIMINTA-ALUE) KUNTAYHTYMÄ

Lisätiedot

FI-Haukipudas: Rakennustyöt 2012/S 200-328767. Hankintailmoitus. Rakennusurakat

FI-Haukipudas: Rakennustyöt 2012/S 200-328767. Hankintailmoitus. Rakennusurakat 1/6 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:328767-2012:text:fi:html FI-Haukipudas: Rakennustyöt 2012/S 200-328767 Hankintailmoitus Rakennusurakat Direktiivi 2004/18/EY

Lisätiedot

Hankintalaki uudistuu mikä muuttuu?

Hankintalaki uudistuu mikä muuttuu? Hankintalaki uudistuu mikä muuttuu? To 5.11.2015, 15.15-15.45, LVI-Päivät OTM, Lakimies Minna Rautiainen Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy Keitä me olemme? Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto

Lisätiedot

Palveluasumisen kilpailuttamisessa huomioitavia näkökohtia

Palveluasumisen kilpailuttamisessa huomioitavia näkökohtia Palveluasumisen kilpailuttamisessa huomioitavia näkökohtia Kuntaliiton palveluasumisen opas Kuntatalo 5.11.2012 Katariina Huikko Lakimies Sisältö Toimintaympäristöstä Hankinnan kohteen määrittely Palveluasumisen

Lisätiedot

Tarjoa oikein julkisissa tarjouskilpailuissa. Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK. EK-päivä 31.3.2009

Tarjoa oikein julkisissa tarjouskilpailuissa. Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK. EK-päivä 31.3.2009 Tarjoa oikein julkisissa tarjouskilpailuissa Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK EK-päivä 31.3.2009 Esityksen sisältö Tarjouskilpailuun osallistumista harkittaessa huomioitavat seikat Ryhmittymänä tarjoaminen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2011 KOM(2011) 377 lopullinen 2011/0164 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI kosmeettisia valmisteita koskevan direktiivin 76/768/ETY muuttamisesta sen liitteen III mukauttamiseksi

Lisätiedot

Käyttöoikeussopimusta koskeva jälki-ilmoitus Hankintamenettelyn tulokset

Käyttöoikeussopimusta koskeva jälki-ilmoitus Hankintamenettelyn tulokset Euroopan unionin virallisen lehden täydennysosa Tietoja ja sähköiset lomakkeet: http://simap.ted.europa.eu I kohta: Hankintaviranomainen/-yksikkö I.1) Nimi ja osoitteet Käyttöoikeussopimusta koskeva jälki-ilmoitus

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN

Lisätiedot

Yhtymähallituksen 26. päivänä huhtikuuta 2010/86 hyväksymä ja sairaanhoitopiirin johtajan 27.4.2012 tarkistama

Yhtymähallituksen 26. päivänä huhtikuuta 2010/86 hyväksymä ja sairaanhoitopiirin johtajan 27.4.2012 tarkistama SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA 1.12 A HANKINTAOHJE Yhtymähallituksen 26. päivänä huhtikuuta 2010/86 hyväksymä ja sairaanhoitopiirin johtajan 27.4.2012 tarkistama YLEISET OHJEET

Lisätiedot

Mika Pohjonen. Hankintalaki ja tilaajavastuulaki rakentamisessa opas tilaajalle ja tarjoajalle

Mika Pohjonen. Hankintalaki ja tilaajavastuulaki rakentamisessa opas tilaajalle ja tarjoajalle Mika Pohjonen Hankintalaki ja tilaajavastuulaki rakentamisessa opas tilaajalle ja tarjoajalle Suomen Rakennusmedia Oy Helsinki 2013 Suomen Rakennusmedia Oy Unioninkatu 14 00131 Helsinki www.rakennusmedia.fi

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄN TULOSALUEIDEN HANKINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty 20.2.2014 16 yhtymähallitus

KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄN TULOSALUEIDEN HANKINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty 20.2.2014 16 yhtymähallitus KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄN TULOSALUEIDEN HANKINTASÄÄNTÖ Hyväksytty 20.2.2014 16 yhtymähallitus KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ Hyväksytty 20.2.2014 16 yhtymähallitus HANKINTASÄÄNTÖ 1 1 Soveltamisala

Lisätiedot

FI-Lahti: Rakennustyöt 2009/S 110-158753 HANKINTAILMOITUS. Rakennusurakat

FI-Lahti: Rakennustyöt 2009/S 110-158753 HANKINTAILMOITUS. Rakennusurakat 1/6 FI-Lahti: Rakennustyöt 2009/S 110-158753 HANKINTAILMOITUS Rakennusurakat I JAKSO: HANKINTAVIRANOMAINEN I.1) NIMI, OSOITE JA YHTEYSPISTE(ET): Lahden kaupunki, tekninen ja ympäristötoimiala, tilakeskus,

Lisätiedot

FI-Lahti: Rakennustyöt 2009/S 206-296037 HANKINTAILMOITUS. Rakennusurakat

FI-Lahti: Rakennustyöt 2009/S 206-296037 HANKINTAILMOITUS. Rakennusurakat 1/6 FI-Lahti: Rakennustyöt 2009/S 206-296037 HANKINTAILMOITUS Rakennusurakat I JAKSO: HANKINTAVIRANOMAINEN I.1) NIMI, OSOITE JA YHTEYSPISTE(ET): Lahden kaupunki, tekninen ja ympäristötoimiala, tilakeskus,

Lisätiedot

STANDARDI SFS-EN ISO 14006, YMPÄRISTÖNÄKÖKOHDAT HUOMIOON OTTAVAN SUUNNITTELUN SISÄLLYTTÄMINEN YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄÄN

STANDARDI SFS-EN ISO 14006, YMPÄRISTÖNÄKÖKOHDAT HUOMIOON OTTAVAN SUUNNITTELUN SISÄLLYTTÄMINEN YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄÄN EKOSUUNNITTELU STANDARDI SFS-EN ISO 14006, YMPÄRISTÖNÄKÖKOHDAT HUOMIOON OTTAVAN SUUNNITTELUN SISÄLLYTTÄMINEN YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄÄN 30.1.2013, Riitta Lempiäinen, Motiva Oy 30.1.2013 RTL JOHDANTO EKOSUUNNITTELU

Lisätiedot

Tulossa: Hankintatoimen sähköistäminen

Tulossa: Hankintatoimen sähköistäminen Tulossa: Hankintatoimen sähköistäminen 1 Hanselin hankintapalvelut Puitejärjestelyt Kilpailutukset hankintayksikön puolesta Tulossa: Sähköiset työkalut omien kilpailutusten tekemiseen ja puitejärjestelyjen

Lisätiedot

Julkiset hankinnat ja luottamushenkilöiden rooli

Julkiset hankinnat ja luottamushenkilöiden rooli Julkiset hankinnat ja luottamushenkilöiden rooli Hankintapalvelut lyhyesti Henkilökunta; hankintapäällikkö, hankinta asiantuntija hankinta asiantuntija (50 % työajalla) 2 hankintasihteeriä Hankintapalvelut

Lisätiedot

Juha-Pekka Koho 13.11.2009

Juha-Pekka Koho 13.11.2009 Juha-Pekka Koho 13.11.2009 Hankinnat Tavaroiden ja palveluiden osto, vuokraus ja urakalla teettäminen Osamaksukaupat Leasing-sopimus Optiosopimus Lisätyöt Hankintalaki Voimaan 1.6.2007 Hankintalain tarkoitus

Lisätiedot

KILPAILUTTAMISEN KARIKOT

KILPAILUTTAMISEN KARIKOT 1 Pirjo Stolt KILPAILUTTAMISEN KARIKOT Julkiset hankintaongelmat hankintayksikön näkökulmasta Julkinen hankintayksikkö kilpailuttajana 2 Hankinnan suunnittelu Tarjouskilpailun toteuttaminen Hankinnan täytäntöönpano

Lisätiedot

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 5

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 5 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 5 HANKINTAMENETTELYT KANSALLISEN KYNNYSARVON ALITTAVISSA HANKINNOISSA ELI PIENHANKINNOISSA (Hyväksytty kaupunginhallituksessa 26.9.2011) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ...

Lisätiedot

79 22.11.2011. Hankinnan kuvaus

79 22.11.2011. Hankinnan kuvaus Tarkastuslautakunta 1.1.2009-30.6.2013 79 22.11.2011 ERITYISTARKASTUSPALVELUN HANKINTA TARLAU 79 Hankinnan kuvaus Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 26.9.2011 antanut tarkastuslautakunnan tehtäväksi vihreiden

Lisätiedot

FI-Espoo: Sähkölinjojen rakennustyöt 2012/S 45-074193. Hankintailmoitus erityisalat. Rakennusurakat

FI-Espoo: Sähkölinjojen rakennustyöt 2012/S 45-074193. Hankintailmoitus erityisalat. Rakennusurakat 1/5 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:74193-2012:text:fi:html FI-Espoo: Sähkölinjojen rakennustyöt 2012/S 45-074193 Hankintailmoitus erityisalat Rakennusurakat

Lisätiedot

Oikeussuoja hankintalakien ulkopuolelle jäävissä hankinnoissa

Oikeussuoja hankintalakien ulkopuolelle jäävissä hankinnoissa Oikeussuoja hankintalakien ulkopuolelle jäävissä hankinnoissa Anne Nenonen OTT, esittelijäneuvos NAF 4.2.2015 Väitöskirjan sisällöstä Artikkeliväitöskirja Yhteenveto Viisi artikkelia Julkaistu FORUM IURIS

Lisätiedot

USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ HANKINNOISSA

USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ HANKINNOISSA USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ HANKINNOISSA Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Lakimies Sirpa Palo Kuntamarkkinat 15.9.2009 Keskeisimmät esitetyt kysymykset hankintalain muutokseen (321/2010) Hankintaoikaisu

Lisätiedot

Kansalliset hankinnat, sosiaali- ja terveyspalveluhankinnat ja käyttöoikeussopimukset

Kansalliset hankinnat, sosiaali- ja terveyspalveluhankinnat ja käyttöoikeussopimukset Kansalliset hankinnat, sosiaali- ja terveyspalveluhankinnat ja käyttöoikeussopimukset Uusiutuva hankintalaki seminaari Lakimies Katariina Huikko Suomen Kuntaliitto OSA III 11 luku: Kansalliset menettelyt»

Lisätiedot

Edellisen johdosta tässä hankinnassa sovelletaan direktiivin määräyksiä sekä EU:n vakiolomakeasetusta n:o 2016/7.

Edellisen johdosta tässä hankinnassa sovelletaan direktiivin määräyksiä sekä EU:n vakiolomakeasetusta n:o 2016/7. TARJOAJAN SOVELTUVUUS OHJE TARJOAJALLE ESPD-LOMAKKEEN LIITTÄMISESTÄ TARJOUKSEEN Tässä hankinnassa arvioidaan tarjoajien soveltuvuus uudella ESPD-vakiolomakkeella. Kilpailutusta varten tilaaja laatii sähköisessä

Lisätiedot