Seminaari yliopistojen profiloitumisesta ja tutkimusinfrastruktuureista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Seminaari yliopistojen profiloitumisesta ja tutkimusinfrastruktuureista"

Transkriptio

1 1 (8) Seminaari yliopistojen profiloitumisesta ja tutkimusinfrastruktuureista osallistujien työpajoissa kirjoittamat stilisoimattomat kommentit Suomen Akatemian järjestämään seminaariin osallistui yli sata henkilöä. Valtaosa osallistujista oli korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten johtoa, tutkijoita ja tutkimushallinnon henkilökuntaa. Tilaisuudessa käyty keskustelu ja kerätyt kirjalliset kommentit tarjoavat Akatemialle pohjaa sekä yliopistojen tutkimuksen profiloitumista tukevan rahoituksen että tutkimusinfrastruktuurien rahoituksen ja strategian kehittämisessä. Aamupäivällä järjestettiin neljä työpajaa nk. learning cafe -mallilla, jossa kaikki osallistujat kiersivät kaikki työpajat. Osallistujille lähetettiin etukäteen työpajojen taustamateriaali. Itse työpajassa osallistujat kirjoittivat kommenttinsa tarralapuille. Nämä osallistujien antamat kommentit ja mielipiteet on listattu alla kunkin työpajan kohdalle. Kommentit on kirjattu sellaisinaan, joten osa niistä voi esimerkiksi olla ristiriidassa toisten kommenttien kanssa. Työpaja 1. Tutkimusinfrastruktuurien strategiset kehittämiskohteet tutkimusinfrastruktuurikomitean (TIK) toiminnan kautta Toiveet TIK:lle! Keskustelun tavoite: Miettiä ja kerätä tietoja ongelmista, joita esiintyy eri strategioiden (esim. organisaation tutkimusstrategia ja infrastruktuuristrategia), yhteensovittamisessa toimintaan Yleiset huomiot - Infrastruktuurien sitominen osaksi organisaatioiden tutkimusstrategioita elintärkeää - Infrastruktuurit eivät ole itseisarvo: Infrastruktuuristrategian tulee aina olla johdettu tutkimusstrategiasta - Strategioiden yhteensovittaminen haastavaa, koska infrastruktuurit luonteeltaan hyvin erilaisia - Infrastruktuurien pitkä elinkaari vaatii pitkäjänteistä strategista suunnittelua - Palvelukeskeinen (esim. ICT) infrastruktuurikomponentti näkyy harvoin organisaation strategian tasolla - Infrastruktuuristrategioiden kytkentä organisaation muuhun kehittämiseen ja toimintaan eri tasoilla (paikallinen, kansallinen, kansainvälinen) ei ole itsestään selvää. Strategioiden yhteensovittaminen ja koordinointi: - Strategioiden tavoitteena kaikilla tasoilla oltava kansainvälinen johtoasema - Strategioiden elinkaaret erilaisia vastaavasti eri rahoituskanavat ovat aikataulutettuja > yhteensovittaminen ei aina mahdollista - Onko strategioiden koordinointi ja riippuvuussuhteet kansallisella tasolla kenenkään vastuulla? - Miten tiedetään mihin sitoudutaan, teemmekö infrastruktuureja menneeseen vai tulevaisuuteen?

2 2 (8) - Kansallinen strategia tieteenaloittain + infrastruktuurit ja tutkimusrahoitus yhdessä tukemassa toisiaan - Strateginen avoimuus: strategiat täytyy viestiä ja implementoida - Avoimet yliopistokohtaiset infrastruktuuritiekartat > kansallinen koordinointi > kokonaiskuvan selkiytyminen? - Infrastruktuuristrategiat kytkettävä tieteen / tutkimuksen vahvuusalueisiin ja laajempaan kansalliseen strategiaan - Huippuyksikköpolitiikan koordinaatio kytkettävä profiloitumisen ja tutkimusinfrastruktuurien kehykseen - Alakohtaiset strategiat (mm. genomistrategia, biotalousstrategia) kokonaisvaltaisemmin huomioon. - Mikä on Suomi strategia, joka ohjaa ylätasolla? - Tutkimuslaitokset, ammattikorkeakoulut, yliopistosairaalat ym. tutkimustoimijat tiiviimmin mukaan strategiasuunnitteluun - Vahvuusalueiden identifiointi joskus haastavaa jopa yliopistojen sisällä > apua työnjakoon korkeammalta kansalliselta taholta - Kansallisten ja kansainvälisten infrastruktuurien käyttö mukaan Profi-hakemuksiin - Yliopistojen ja tutkimuslaitosten strategiset keskustelut ja rahoituksen ohjaaminen yhteisiin hankkeisiin (esim. ESFRI hankkeet) - Valittujen profiloitumisalueiden infrastruktuurin kehittäminen, ko. infrat eivät välttämättä tiekartalla - Innovatiivinen monitieteisyys Yhteistyö: - Strategioissa otettava paremmin huomioon yhteistyön tuomat mahdollisuudet - Infrastruktuuristrategioiden synergioiden tarkentaminen partneriorganisaatiossa, päällekkäisten palveluiden poistaminen ja uusien yhteisten palvelujen pitkäaikaisen rahoittamisen ja suunnittelutyön kehittäminen - Strategiatyö voi aiheuttaa lisähaasteita yliopistojen yksiköille ja muille infrastruktuuriverkoston toimijoille, jotka hoitavat infrastruktuureihin liittyvää toimintaa tai koordinointia - Kilpailu vs. yhteistyö: miten kehittää omia vahvuuksia ja samalla lisätä yhteistyötä? - Yhteistyö vs. keskittäminen - Joillakin aloilla (esim. biopankkitoiminta) yhteensovittaminen sekavaa - Profiloituminen infrastruktuurien yhteensovittamisen lähtökohta - Alakohtainen koordinaatio tärkeää - Supistuvan kenttäasemaverkoston tehokas yhteiskäyttö - Suomessa huolehdittava laskenta ja datakapasiteetista yhteisesti > tulee halvemmaksi kuin yliopistojen omat systeemit ja kaupalliset pilvipalvelut eivät korvaa tarvetta kuin osin - Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston roolin kehittäminen - Suomeen tarvitaan yhteinen e-infrastrategia - Kansallinen kirjastostrategia - Yhteiskäyttöiset infrastruktuurit pohjautuvat aina paikalliseen osaamiseen - Tieto ja tavoitteet partnerorganisaatioiden välillä ei aina riittävää / optimaalista

3 3 (8) Kansallinen toiminta kansainvälisessä viitekehyksessä: - Miten saada Suomeen kansainvälinen huippututkimusinfrastruktuuri? - ESFRI vie paljon resursseja, miten voidaan synkronoida yhteen kansallisen tarpeen kanssa? - Suomen profiili Euroopassa? Uskottavuus tulee vain erikoistumalla - Millä aloilla kansalliset infrastruktuurit skaalautuvat kansainväliseen mittaluokkaan - Kansainvälisten infrastruktuurien parempi hyödyntäminen (kansalliset panostukset, yliopistojen sitoutuminen) - Kansainvälisissä infrastruktuureissa pohjoismaisen yhteistyön mahdollisuudet jäsenyyskonsortioiden muodostamisessa - EU -rahoitus, kansallinen rahoitus, yliopistojen omarahoitus > ajoitus todella haastavaa Infrastruktuurirahoitus suhteessa tieteen rahoitukseen - Rahoituksen yhdenmukaistaminen (FIRI, yliopisto, TULAt) - Infrastruktuurirahoitus ei ole perinteistä projektirahoitusta - Eri rahoitusmuotojen aikajänteiden yhteensovittaminen (investointiavustus vs. poistot) - Infrastruktuuriverkostot monimutkaisia ja rakenteita olisi hyvä yksinkertaistaa esim. rahoitus verkostolle, joka jakaa sen eteenpäin omaan asiantuntijamenettelyyn perustuen - Satsataan kunnolla sinne mikä on strategisesti tärkeää - Infrastruktuuri-investointien hyöty yli oppiainerajojen - Lähtökohtaisesti strategista infrastruktuurirahoitusta tulisi käyttää tutkimusorganisaatioiden strategioiden kärkien vahvistamiseen - Ei pieniä infrastruktuureja Akatemian infrastruktuurikomitealle - Isot ja pienet infrastruktuurit erilliseen tarkasteluun Uudet avaukset - Pitkäjänteisyyden lisäksi huomioitava myös uudet avaukset - Uuden, palvelumuotoiluun ja tuotesuunnitteluun keskittyvän infrastruktuurin kehittäminen - Uudet avaukset ovat todella hankalia jos ovat laiteintensiivisiä. Näillä aloilla ei määritelmällisesti vahvaa näyttöä tutkimuksessa. Rahoitusta profiloitumisen kautta vaikka näyttää että Profi-rahoitus painottuu aiemmin vahvoiksi todetuille aloille? Miten tukea uusia avauksia? - Miten tunnistetaan uusi avaus? Missä vaiheessa rahoitusta voi hakea? Nyt tuntuu, että oltava vanha pohja - Uusi avaus vs. infrastruktuurin uudistaminen? Toiveet TIK:lle - Fasilitoida: o organisaatioiden välisten strategioiden yhteensovittamiseen tähtääviä keskustelutilaisuuksia o Tieteenalojen sisäisten infrastruktuuristrategioiden koordinointi o Kansallisesta työnjaosta sopiminen - Linjata kansalliset vastuut kansallisten infrastruktuurien osalta tutkimusorganisaatioiden profiloitumisen mukaan

4 4 (8) - Voisiko TIK toimia rahoituksellaan palveluiden tilaajana ja huolehtia käyttömaksuista, kun eri tutkimusinfrastruktuurien välillä halutaan käyttää samaa laitekantaa > jollakin selvä vastuu palvelusta koko elinkaaren ajaksi Työpaja 2. Mitkä ovat keskeiset kysymykset tai ongelmat rahoituslähteiden yhteensovittamisessa Keskustelun tavoite: selvittää mitä ongelmia tutkimusorganisaatioiden näkökulmasta liittyy profiloitumisen ja infrastruktuurien eri rahoituslähteiden yhteensovittamiseen Ohjaus ja koordinaatio: tarve ja haasteet - Tarvitaan vahvaa kansallista ohjausta - Rahoitusaikataulujen koordinointi > hakeminen ja hallinnointi saatava yksinkertaisemmaksi - Koordinaatio rahoittajien kesken rahoituksen tavoitteista, aikatauluista ym. > rahoittajien profiloituminen olisi eduksi - Yhtenäiset rahoitusehdot eri rahoittajien kesken, mm. palkat, laitehankinnat, ALV-käsittely - Rahoituslähteiden pirstaleisuus - Henkilörahoituksen varmistaminen rahoituselementtien eri rajoitusten takia haastavaa - Yhteistyön käytännön organisointi ja keskitetty tiedonjako - Profiloitumishankkeiden ja infrastruktuurien aito kansallinen koordinointi > yhteistyön toteutumista seurattava - Kansallinen yhteistyö yliopistojen, tutkimuslaitosten ja ammattikorkeakoulujen välillä > tunnistetaan eri roolit ja toimitaan niiden mukaan - Kuinka sovittaa nykyistä paremmin teknologia- ja tiederahoittajien rahoitusinstrumentit ja niiden hyödyntäminen pitkäjänteisen tutkimussuunnan tukemiseksi > tarvitaan konkreettisia malleja ja mekanismeja sekä rahoittajien yhteistä sitoutumista - Pitäisi tehdä kunnon analyysi olemassa olevista rahoituslähteistä ja niiden yhteensovittamisen haasteista - Koordinoinnista huolehtiminen laajasti, ei pelkästään yliopistojen vastuulla, yhteistyötä myös ministeriöiden välillä Rahoituksen haasteet ja kehittämisehdotukset - Olemassa olevan huippututkimuksen ja nousevien alojen tasapaino > pysyminen ajan hermolla - Työrauha vakiintuneille, mahdollisuus uusille infrastruktuureille - Rahoittajien omistajuus tutkimuspalveluista (ml. infrastruktuurit) - Vähenevät resurssit vs. työmäärä - Profiloitumistoimien huippututkimus vaatii kansainvälistä verkottumista, joka puolestaan vaatii pitkäjänteistä toimintaa ja rahoitusta - Elinkaaren mittainen rahoitus tärkeää infrastruktuureille - Uusiutuminen uusien tutkijoiden kautta, ei aina valmista käyttäjäkuntaa, uudet resursoitava riittävästi - Profiloitumiseen saatava merkittävä rahoitus - Uusien profiloitumisalueiden tunnistaminen - Jos profiloitumisrahoitus ja infrastruktuurit halutaan yhdistää miksi jaetaan erikseen?

5 5 (8) - Eri rahoituslähteet: yliopistojen perusrahoitus turvattava, pohjoismaiset ja EU rahoitusmahdollisuudet infrastruktuureille, yritykset mukaan infrastruktuurirahoitukseen - Akatemian rahoitus yliopistotasolla hankalaa tuntikirjauksineen - Erilaiset rahoitusmahdollisuudet erilaisille infrastruktuureille - Ongelmana on infrastruktuurin ylläpito ja päivitys: ei riitä että rahoitusta on tarjolla pelkästään hankintaan - IPR-oikeudet, yksityisyyskysymykset kun rahoitusta infrastruktuuriin tulee sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta - Profiloitumisrahoitus ei oikein tue yliopistojen välistä yhteistyötä Profiloituminen ja infrastruktuurikokonaisuus: - Profiloitumisessa mietittävä yhteistyö infrastruktuurin osalta mielekkääksi - Arvokkaiden data-aineistojen pysyväistalletus - Profiloituminen myös kansainvälisessä kentässä - Yliopistojen infrastruktuurien kansallinen työnjako osana profiloitumishakemusta ja rahoitusta sekä yhteistyön virallistaminen esim. sopimuksilla - Infrastruktuurien kohdalla yhteistyö on pelkkää plussaa, kun taas Profi-haussa pohjimmiltaan on kyse kilpailusta tietyn alan sisällä - Avoimuutta strategioihin > helpottaisi työnjakoa - Infrastruktuurit, jotka tukevat usean yliopiston profiloitumistoimia, tulisi huomioida strategioissa - Hyödynnetään paremmin tutkimuksen, kehittämisen ja käytäntöjen uudet avaukset - Huippututkimus ja sitä tukevat infrastruktuurit: jatkuvuus, uusiutuminen, riskit - Miten hyödynnetään julkiset suuret hankinnat tutkimusinfrastruktuurin rahoituksessa (esim. SOTE) Työpaja 3. Yliopistojen profiloituminen: yhteistyö ja työnjako Keskustelujen tavoite: Kuulla yliopistojen kommentteja Profi-hakuilmoituksen työnjaon ja yhteistyön ohjeistuksen luonnoksesta - Yhteistyöstä palkittava - Profiloituminen vahvuuksiin nojaten oleellista resurssiviisaus käyttöön - Koko innovaatiotoimijoiden ketjua tulisi katsoa vahvuuksiin perustuen - Vaikuttavuus oleellista - tämä profiloitumisen ajurina - Alueellisen yhteistyön lisäksi konkreettista ala- ja aihekohtaista yhteistyötä - Ongelmana on yhteistyön ja yliopistojen rahoitusmallin logiikan yhteensovittaminen > yhteistyöstä ei palkita rahoitusmallissa Hakemustekniset asiat: - Riittäisikö sitoumus yhteistyöhön ja ainoastaan, jos yliopistot hakevat rahoitusta samaan alueeseen, tarkempi kuvaus yhteistyöstä - Työnjaon ja yhteistyön kuvaus: tavoite, toimenpiteet, tausta, vaikutusten todentaminen - Konkreettinen kuvaus: mistä on sovittu, mistä sovitaan myöhemmin, toimijat ja miten ovat sitoutuneet, miten kulut jaetaan osallistujien kesken

6 6 (8) - Yhteistyöstä ja työnjaosta voisi laittaa esimerkkejä - Määriteltävä kuvataanko yhteistyötä profiloitumisalueella vai kaikki mahdollinen yhteistyö - Miksi kuvata yhteistyötä, johon ei hae rahoitusta - Yhteistyö kuvataan institutionaalisella tasolla - Hakemuksessa tuotava esiin tutkimuksen infrastruktuurin investoinnin kansallinen merkitys ja vaikuttavuus sekä tieteellisen vaikuttavuuden että kasvunäkymien ja talouden näkökulmasta - Miten kuvataan yritysyhteistyö, pitäisi perustua yliopistojen strategiaan Kansallinen kokonaisuus: - Mikä on tutkimuslaitosten rooli tässä haussa, tärkeä selvittää - Kansainvälisen yhteistyön tulisi olla vahvasti mukana, jos tähdätään kansainvälisen tason nousuun - Insentiiviksi se, että yliopisto tekee yhteistyötä esim. sektoritutkimuslaitoksen tai VTT:n kanssa - Huomioitava amk:t ja niiden infrastruktuurit, tuo lisäarvoa - Sovellukset ja innovaatiotoiminta - Akatemia voisi koordinoida session, jossa yliopistot katsovat keskinäisen työnjaon ja yhteistyön ennen hakemusten jättämistä - Koska rahoituksen hakeminen on strateginen kysymys, on yhteistyössä kyettävä tarkastelemaan kumppanien strategisia tavoitteita, tämä edellyttää kokonaisvaltaista tarkastelua ja laajempaa kumppanuutta Työpaja 4. Out of the box Tavoite: Odotuksia ja kehittämisehdotuksia! Ajatuksien tuulettamista! - Lähtökohta ei ole supistaminen vaan tutkimusrahoituksen kasvattaminen Suomessa - Rahoittajat puulaavat varansa josta saa hakea, mitä toiminta tarvitsee. - Opetuksen ja tutkimuksen suhde - Kansainvälisyys keskiöön - Miten digimaailma vaikuttaa Akatemian toimintaan tulevaisuudessa? - Avoimen tieteen ja datan pelisääntöjen kirkastaminen? Miten yritykset voivat hyödyntää avointa tiedettä? - Miten Akatemia jatkossa osallistuu tutkimuksen hyödyntämisen tukemiseen? rahoitus, välilliset toimet? % kokonaiskustannusmalli myös muihin hakuihin erityisesti nuorille tutkijoille, koska omarahoitusvaatimus estää uudet avaukset - Akatemia voisi vahvemmin seurata yliopiston antamaa hakijoiden paremmuusjärjestystä. Tämä tukisi profiloitumista myös. Jos yliopisto ei sitoudu hakijaan, niin miksi Akatemia sitoutuisi? - Kun yliopisto hakijana, voidaan menettää uusien tutkimusaiheiden/alojen nousu - Synergia OKM tulosneuvotteluiden kanssa epäselvä, Profi+TIK+Strat.raha - Liian paljon hakemuksiin pohjautuvia hankkeita -> hallinnollinen työ lisääntynyt - Kovasti paljon työaikaa investoidaan infra-, Profi-, STN yms. hakuihin. - Ask&Apply tiedotus, olisi hyvä saada tieto kierroksesta myös yliopistoihin, joilla ei ole omaa tilaisuutta - Akatemian sivuille tieto haetusta ja päätetystä hankerahoituksesta Tekesin tapaan -> integraatio yliopistojen tietojärjestelmiin

7 7 (8) - Akatemian sivuilta vaikea löytää tietoa hakusanoilla - Hakuaikoja voisi miettiä uudelleen, nyt sykli haasteellinen yliopistoille - Hakuaikataulujen koordinointi (kärkihankehaku vs. syyskuun haku) Infrastruktuureista - Infrastruktuuri vs palvelu? Laitekannan ja muiden resurssien varaan luodaan palveluita mitkä infran tai yliopiston palvelut ovat saatavilla oman organisaation ulkopuolelle ja millä reunaehdoilla? Kuka kantaa riskin palveluista? - Tiedonvaihtoa ja yhteistyötä infrastruktuurien välillä voi edistää - Yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimus- ja seurantainfrastruktuurien tehokkaampi integrointi (sekä mittaus- että datainfrat) - Infrastruktuurien yhteisomistus/yhteiset investoinnit hankalia, kun tutkimuslaitokset osa valtiota ja yliopistot ei - Alakohtaiset kansalliset tutkimusinfrastruktuuristrategiat tarpeen - Pitäisikö tulevia tutkimusinfrastruktuureja rakentaa myös kv kärkiyritysten kanssa? vaikuttavuus, hyödynnettävyys, yhteiset resurssit, amk:t, verkostot - Leasing toimintamallin hyödyntäminen akateemisessa ympäristössä - Miten saadaan yliopistot käyttämään kansallisia infrastruktuureja? näkyy esim. Profi-hakemuksissa, että yliopistot mainitsevat paikallisen infran, vaikka sovellus olisi muuallakin - Infrastruktuurirahoituksen haussa ja arvioinnissa pitäisi ottaa huomioon, että kyseessä on tuki-infra, ei tutkimushanke - Infrastruktuurit: miten keskinäisestä kilpailusta kansallisiin tulokulmiin ja yhteistyöhön? - Infrastruktuurien omistajuuden pysyvyys - Mitä jos katsottaisiin tutkimusinfrastruktuuriasiaa Suomen ja kansallisen kilpailukyvyn kannalta. Top down -näkökulma ja suuret satsaukset - Jos tulee maksimimäärä infrastruktuureja tiekartalle, kuinka vanhoja poistetaan? - Isot infrastruktuurit lisenssoitaviksi? Nykyinen käytäntö ei ole kustannustehokas - Yllättävien infrastruktuurisynergioiden tunnistaminen ja hyödyntäminen koordinoidusti - Voisi olla fiksua tarjota CSC:n rautaa entistä aktiivisemmin/avoimemmin myös tutkimuslaitoksille - Kansalliset infrastruktuurit aidosti kaikkien käyttöön - viestintä mahdollisuuksista - Kirjastokulujen ja -palveluiden yhteiskäyttö - Pitkäjänteinen tuki infrastruktuuriin, jos korkeatasoista Profiloitumisesta - Onko profiloitumishankkeilla taattu infrastruktuuritausta? Miten turvata hankkeiden jalkautuminen yliopistoyhteisöön? - Mikä on Profi 4:n teema? - Miten arvioidaan työnjako ja yhteistyö Profi 3 -haussa? - Profi-haussa kansainvälinen yhteistyö pitäisi olla ykkösprioriteetti. Kotimainen työnjako toisena kriteerinä. Arvio hakijan kansainvälisestä ja kansallisesta tasosta tärkeä - Profiloituminen avaa myös uusia mahdollisuuksia uudentyyppisten koulutuskokonaisuuksien /kokeilujen luomiseen->hybriditutkintojen luomiseen

8 8 (8) - Profiloitumisen pitäisi vaikuttaa myös perustutkinto-oikeuksiin, jos profiloitumisella kehitetään jotain osa-aluetta ja tutkinto-oikeudet eivät täyty. Koordinaatio OKM-AKA (tutkimus-opetus) - Olisi hyvä tietää etukäteen, tuleeko uusia Profi-hakuja - Profi-haun vuosierät järkeviksi - Profiloitumisen tulevaisuus? Katoaako kokonaan? ylläpitomoodiin?

Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma

Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma Yliopistojen profiloitumisrahoitus ja lippulaivaohjelma Riitta Maijala 28.8.2017 1 SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaprofessori Tutkijatohtori Huippuyksikkö

Lisätiedot

Tutkimusinfrastruktuuritoiminta - strategisen kehittämisen mahdollisuudet ja haasteet Työpaja 2 ( )

Tutkimusinfrastruktuuritoiminta - strategisen kehittämisen mahdollisuudet ja haasteet Työpaja 2 ( ) Tutkimusinfrastruktuuritoiminta - strategisen kehittämisen mahdollisuudet ja haasteet Työpaja 2 (21.5.2019) Tutkimusinfrastruktuurikomitean puheenjohtaja Riitta Maijala 1 Tutkimusinfrastruktuuritoiminnan

Lisätiedot

Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen

Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen Tutkimusinfrastruktuuritoiminnan strateginen kehittäminen Työpaja 25.4.2019 Anu Nuutinen Johtava tiedeasiantuntija Suomen Akatemia 1 SUOMEN AKATEMIA 2019

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 4.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia Tieteen eri roolit ja tutkimuksen

Lisätiedot

Profiloitumistoimi on se toimi, jolla yliopisto aikoo kehittää valittua profiloitumisaluetta.

Profiloitumistoimi on se toimi, jolla yliopisto aikoo kehittää valittua profiloitumisaluetta. 26.9.2016 1 (5) YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA MARRASKUUN 2016 (PROFI 3) HAUN HAKUILMOITUS Haku on auki verkkoasioinnissa 26.10. 16.11.2016. Rahoitus toteutuu edellyttäen,

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 12.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia 2 Julkisen rahoituksen

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA

YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA 2.12.2014 1 (7) YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA TAMMIKUUN 2015 HAUN HAKUILMOITUS Tavoite Yliopistojen profiloituminen vahvuusalueilleen ja yliopistojen välinen työnjako

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus. FIRI-Hakuinfo. Riitta Maijala Tutkimusinfrastruktuurikomitean puheenjohtaja Helsinki ACADEMY OF FINLAND 2018

Tilaisuuden avaus. FIRI-Hakuinfo. Riitta Maijala Tutkimusinfrastruktuurikomitean puheenjohtaja Helsinki ACADEMY OF FINLAND 2018 Tilaisuuden avaus -Hakuinfo Riitta Maijala Tutkimusinfrastruktuurikomitean puheenjohtaja 07.02.2019 Helsinki 1 ACADEMY OF FINLAND 2018 Infrastruktuurien strateginen suunnittelu ja kehittäminen on entistäkin

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

Hankoniemeltä Utsjoelle Kenttäasemaverkoston tulevaisuus

Hankoniemeltä Utsjoelle Kenttäasemaverkoston tulevaisuus Hankoniemeltä Utsjoelle Kenttäasemaverkoston tulevaisuus Keskustelutilaisuus kenttäasemaverkosto-selvityksen raportista 11.6.2015 Tieteiden talo, Helsinki Johtaja Riitta Maijala,Tiedepolitiikan vastuualue,

Lisätiedot

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015 Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta Heikki Ruskoaho hallituksen pj 1 Akatemian tehtävänä on lain mukaan edistää tieteellistä

Lisätiedot

TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI 2010. Riitta Mustonen

TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI 2010. Riitta Mustonen TUTKIMUSINFRASTRUKTUURIHAKU FIRI 2010 Riitta Mustonen 1 12.5.2010 FIRI 2010 -haun tutkimus- ja innovaatiopoliittiset perusteet Osa kansallista ja kansainvälistä tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa; tutkijat

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus 18.5.2016 AMK-päivät AMK goes Digi Johtaja Riitta Maijala 1 Musiikkituottajien jäsenyhtiöiden äänitteiden euromääräinen tukkumyynti Suomessa* * http://www.ifpi.fi/tilastot/

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Profi 5 -haun hakuilmoitus

Profi 5 -haun hakuilmoitus Yliopistojen profiloitumisen vahvistaminen kilpaillulla rahoituksella Profi 5 -haun hakuilmoitus 20.9. 15.11.2018 Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista, vastuullista ja vaikuttavaa tutkimusta, edistää

Lisätiedot

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Toimintaympäristön murros tiedepolitiikan strategisten valintojen taustalla Tutkimuksen paradigman muutokset

Lisätiedot

Korkeakoulujen tietohallinto mitä RAKETTI-hankkeen jälkeen

Korkeakoulujen tietohallinto mitä RAKETTI-hankkeen jälkeen Korkeakoulujen tietohallinto mitä RAKETTI-hankkeen jälkeen Korkeakoulujen KOTA-seminaari 20.8.2013 Juha Haataja ICT-asiat korkeakoulujen strategioissa Korkeakoulujen tietohallintotoimintojen strategisen

Lisätiedot

1 (5) Työnjako ja yhteistyö

1 (5) Työnjako ja yhteistyö 1 (5) 31.8.2017 Seminaari lippulaivoista ja yliopistojen tutkimuksen profiloitumisrahoituksesta 28.08.2017 - osallistujien työpajoissa kirjoittamat stilisoimattomat kommentit Suomen Akatemian järjestämään

Lisätiedot

Suunta tästä eteenpäin

Suunta tästä eteenpäin Suunta tästä eteenpäin Nimi- ja paikkatietopalvelujen seminaari 30.1.2018 Minna Karvonen Opetus- ja kulttuuriministeriö KDK- onnistuimmeko? Arvioinnin tulokset liikennevaloina KDK-hankkeen vaikuttavuus

Lisätiedot

Ideasta toteutukseen Huippuyksikköpolitiikka 1990 ja 2000-luvulla Timo Kolu

Ideasta toteutukseen Huippuyksikköpolitiikka 1990 ja 2000-luvulla Timo Kolu 1 20.1.2009 Ideasta toteutukseen Huippuyksikköpolitiikka 1990 ja 2000-luvulla Timo Kolu 15.1.2009 Top down -politiikka VTTN 1990 perustutkimuksessa panostetava tieteelliseen tasoon kv-kärkitason huippuyksiköiden

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen

Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus 2.4.2014 Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Oppiva päätöksenteko ja toimeenpano Yhteinen agenda Strategiset integraatioprosessit Hallitusohjelma Ohjauspolitiikka

Lisätiedot

Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi Matti Uusitupa, pj

Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi Matti Uusitupa, pj Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi 2014-2015 Matti Uusitupa, pj 1 Selvityksen lähtökohdat Yliopistojen yhteistyö, työnjako ja profilointi ovat

Lisätiedot

Tutkimusinfrastruktuurit ja yliopistojen profiloitumisstrategia. Ilkka Niemelä Vararehtori, Aalto-yliopisto

Tutkimusinfrastruktuurit ja yliopistojen profiloitumisstrategia. Ilkka Niemelä Vararehtori, Aalto-yliopisto Tutkimusinfrastruktuurit ja yliopistojen profiloitumisstrategia Ilkka Niemelä Vararehtori, Aalto-yliopisto 2.10.2013 Tutkimusinfrastruktuurit ja yliopistojen profiloituminen Tutkimus- ja opetusinfrastruurit

Lisätiedot

Ajankohtaista tiedepolitiikassa

Ajankohtaista tiedepolitiikassa Ajankohtaista tiedepolitiikassa Heikki Mannila 12.11.2013 1 Tervetuloa! 2 Sisältö Tutkimuksen ja opetuksen rahoitus Suomessa Suomen Akatemian kansainvälinen arviointi Kustannusmallit Tutkimuslaitosuudistus

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyö ja yhteistyön esteet Selvityksen tulokset

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyö ja yhteistyön esteet Selvityksen tulokset Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyö ja yhteistyön esteet Selvityksen tulokset Antti Pelkonen & Mika Nieminen VTT Sidosryhmien kuulemistilaisuus korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaohjelmat Tutkimusympäristöt Yliopistojen profiloituminen

Lisätiedot

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kaisa Kurki, kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto, strateginen kansainvälinen kehittäminen Sessio: Miten ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Lippulaiva: Hyvä hakemus. Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia

Lippulaiva: Hyvä hakemus. Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia Lippulaiva: Hyvä hakemus Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia Maiju Gyran 28.8.2017 1 SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Lippulaivaohjelma Lippulaivat ovat osaamiskeskittymiä, joissa toteutuu - Korkeatasoinen

Lisätiedot

Green Growth - Tie kestävään talouteen

Green Growth - Tie kestävään talouteen Green Growth - Tie kestävään talouteen 2011-2015 Ohjelman päällikkö Tuomo Suortti 7.6.2011, HTC Ruoholahti Ohjelman kesto: 2011 2015 Ohjelman laajuus: 79 miljoonaa euroa Lisätietoja: www.tekes.fi/ohjelmat/kestavatalous

Lisätiedot

TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien ( ) pohjalta

TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien ( ) pohjalta TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien (2012-2018) pohjalta Mira Huusko mira.huusko@karvi.fi 31.10.2018 Korkeakoulujen laatujärjestelmien seuranta- ja kehittämisseminaari Esityksen sisältö Tutkimuksen

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia

Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia 1 SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia & aineistonhallinnan historia Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS Ylijohtaja Tapio Kosunen 20.11.2014, Helsinki Seminaari ammattikorkeakoulujen rahoitusmallista vuodesta 2017 alkaen 11.00 Lounas 11.50 Seminaarin

Lisätiedot

FIRI 2018 määrähahaun hakuinfo INFRASTRUKTUURIEN KUSTANNUSRAPORTOINTI

FIRI 2018 määrähahaun hakuinfo INFRASTRUKTUURIEN KUSTANNUSRAPORTOINTI FIRI 2018 määrähahaun hakuinfo 16.3.2018 INFRASTRUKTUURIEN KUSTANNUSRAPORTOINTI Jaana Aalto 1 Infrastruktuurien kustannusraportointi - rahoitusehdot Tutkimusorganisaatio ja hankkeen vastuullinen johtaja

Lisätiedot

Kuinka tutkimus voisi paremmin tukea sote-palvelujen uudistumista tiedon hyödyntäjän näkökulmasta

Kuinka tutkimus voisi paremmin tukea sote-palvelujen uudistumista tiedon hyödyntäjän näkökulmasta Kuinka tutkimus voisi paremmin tukea sote-palvelujen uudistumista tiedon hyödyntäjän näkökulmasta Tutkimus sote-palvelujen uudistamisen tukena -seminaari 27.3.2015 Rauno Ihalainen sairaanhoitopiirin johtaja

Lisätiedot

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Rahoittajat ja tiedon julkisuus Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Periaate Julkisella rahalla tehty tutkimus on julkista. Berliinin julkilausuma 2003. ESF + EUROHORCS: Tiekartta 2008 Julkisuus koskee

Lisätiedot

CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus

CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Avoimuuden kypsyystason arviointi Kriteerit Pisteet Eri toimijoiden vastuut Toimenpiteet Kypsyystaso Indikaattorit:

Lisätiedot

MUISTIO 12.10.2015. 1. Johdanto

MUISTIO 12.10.2015. 1. Johdanto MUISTIO 12.10.2015 1. Johdanto Strateginen tutkimus on pitkäjänteistä, horisontaalista, ratkaisuhakuista ja tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta, jonka tarkoituksena on löytää ratkaisuja merkittäviin

Lisätiedot

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus

Lisätiedot

Akatemian rahoitusinstrumentit

Akatemian rahoitusinstrumentit Akatemian rahoitusinstrumentit Ohjelmapäällikkö Mikko Ylikangas, 10.6.2010 1 14.6.2010 Suomen Akatemian tehtävät Edistää tieteellistä tutkimusta ja sen hyödyntämistä Kehittää kansainvälistä tieteellistä

Lisätiedot

VTT:n arviointi Esitys julkistustilaisuudessa

VTT:n arviointi Esitys julkistustilaisuudessa VTT:n arviointi Esitys julkistustilaisuudessa 31.1.2019 Gaia Consulting Oy Mari Hjelt, Solveig Roschier, Tuomas Raivio, Susanna Sepponen, Diane Palmintera, Jenni Mikkola 31.1.2019 31/01/2019 2 Arvioinnin

Lisätiedot

TEKNIIKAN YLIOPISTOFORUM TYF , Vanajanlinna Tutkimustoiminnan vaikuttavuus yliopistojen rahoitusmallissa - työpajan kooste.

TEKNIIKAN YLIOPISTOFORUM TYF , Vanajanlinna Tutkimustoiminnan vaikuttavuus yliopistojen rahoitusmallissa - työpajan kooste. TEKNIIKAN YLIOPISTOFORUM TYF201 2.-3.12.201, Vanajanlinna Tutkimustoiminnan vaikuttavuus yliopistojen rahoitusmallissa - työpajan kooste. www.tek.fi/tyf201 Koonnut Pirre Hyötynen, TEK TUTKIMUSTOIMINNAN

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF)

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF) SUOMEN AKATEMIA HAKUILMOITUS 1 20.4.2012 KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF) Rahoitus Rahoituskausi

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto TUTKI -osahanke Korkeakoulujen ja opetusministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi Timo Tiihonen 26.05.2011 Sisältö Mitä luvattiin vuosi

Lisätiedot

SHOK infotilaisuus Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes

SHOK infotilaisuus Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes SHOK infotilaisuus 17.2.2014 Teija Lahti-Nuuttila, Kimmo Ahola Tekes DM xx-2013 SHOK-johtoryhmän linjaukset uudistuksiksi Fokusoidaan toimintaa nykyistä terävämpiin osaamiskärkiin tähtäimenä uusien liiketoimintojen

Lisätiedot

ICT opetuksen ja tutkimuksen tukena

ICT opetuksen ja tutkimuksen tukena ICT opetuksen ja tutkimuksen tukena Juha Haataja Juha.Haataja@minedu.fi Suomen haasteita korkeakoulujen ICT:n näkökulmasta Miten yhdessä saadaan kilpailuetua? riittävän vahvat yksiköt joiden kesken on

Lisätiedot

Innovaatioiden syntymisen ja käytön edistäminen maaseudulla selvitys innovaatiotoiminnasta Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Innovaatioiden syntymisen ja käytön edistäminen maaseudulla selvitys innovaatiotoiminnasta Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Innovaatioiden syntymisen ja käytön edistäminen maaseudulla selvitys innovaatiotoiminnasta Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Sanna Ahvenharju Gaia Consulting Oy Kasvua ja Innovaatioita seminaari

Lisätiedot

ATT-hankkeen tavoitteet vuonna 2015. Johtaja Riitta Maijala, OKM ATT työryhmäseminaari Tieteiden talo, 27.3.2015

ATT-hankkeen tavoitteet vuonna 2015. Johtaja Riitta Maijala, OKM ATT työryhmäseminaari Tieteiden talo, 27.3.2015 ATT-hankkeen tavoitteet vuonna 2015 Johtaja Riitta Maijala, OKM ATT työryhmäseminaari Tieteiden talo, 27.3.2015 Koulutus- ja tiedejärjestelmä dynaamisemmaksi Korkeakouluuudistus Tiede- ja tutkimusverkoston

Lisätiedot

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 25.11.2016 TIEDOSSA TULEVAISUUS www.professoriliitto.fi Professoriliiton tehtävät Professoriliiton sääntöjen mukaan liitto toimii yliopistolain tarkoittamien yliopistojen, Maanpuolustuskorkeakoulun

Lisätiedot

Lähtökohta. Kasvua luovien valintojen perusta

Lähtökohta. Kasvua luovien valintojen perusta Lähtökohta Joensuun seudun tulevaisuus Globaalit mahdollisuudet, haasteet ja muutokset Mahdollisuuksien tunnistaminen ja niihin reagoiminen Painopistealueet - uskoa, edistystä ja sitoutumista Toimii taustana

Lisätiedot

SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT Pauli Niemelä

SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT Pauli Niemelä SUOMEN AKATEMIAN YHTEISKUNTATIETEELLIS- PAINOTTEISTEN TUTKIMUSTEN RAHOITUSMUODOT 15.6.2011 Pauli Niemelä TUTKIJAN URAN IDEA TOHTORIKOULUTUS (Tohtori-/tutkijakoulut), ei ilmeisesti laajene jatkossa, mutta

Lisätiedot

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Lisätiedot

KOTA-seminaari 1.9.2015 Sipo Vanhanen Tutkimushallinnon päällikkö Helsingin yliopisto

KOTA-seminaari 1.9.2015 Sipo Vanhanen Tutkimushallinnon päällikkö Helsingin yliopisto KOTA-seminaari 1.9.2015 Sipo Vanhanen Tutkimushallinnon päällikkö Helsingin yliopisto TUHA-verkosto lyhyesti Verkoston suunnittelu käynnistyi RAKETTI TUTKI:n järjestämästä kick off tilaisuudesta 14.1.2014

Lisätiedot

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10.

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10. Talousarvioesitys 2017 - vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen Tulevaisuusvaliokunta 5.10.2016 T&K&I - määrärahat talousarvioesityksessä T&K&I politiikan

Lisätiedot

Muutama teema. Heikki Mannila

Muutama teema. Heikki Mannila Muutama teema Heikki Mannila 20.12.2017 Muutama teema Tutkimuksen rahoituksesta Eri alojen henkilöstörakenteesta Tieteen monet eri roolit Tutkimuksen vaikuttavuuden eri reitit Mihin tämä mahdollisesti

Lisätiedot

INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA

INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA KOKONAISHANKKEEN KOLME PÄÄTEHTÄVÄÄ Osakokonaisuuden yksi tavoitteena oli selvittää, miten korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten

Lisätiedot

Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin

Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin suositusten pohjalta KOHTI UUTTA KORKEAKOULULAITOSTA Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen seminaari 28.2.2007 OECD:n arviointi kolmannen

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi

VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi Tutkimusprofessori emeritus, johtaja Antti Hautamäki itutka-hanke Yliopistojen tutkimuksen vaikuttavuus Suomen

Lisätiedot

Tutkimustoimijoiden yhteistyö ja työnjako

Tutkimustoimijoiden yhteistyö ja työnjako Tutkimustoimijoiden yhteistyö ja työnjako Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 12.4.2016 Erja Heikkinen Tiedepolitiikan ryhmä 1 Puheen teemat Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyö

Lisätiedot

IDA-tallennuspalvelun esittely. CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy

IDA-tallennuspalvelun esittely. CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy IDA-tallennuspalvelun esittely CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy Opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämä hanke Hankkeessa rakennetaan Tutkimuksen tietoaineistojen tallennusratkaisu IDA Yhteinen

Lisätiedot

Innovaatiokeskittymät

Innovaatiokeskittymät Innovaatiokeskittymät Uusi ohjelmaväline 2014+ Mika Pikkarainen Elinkeino- ja innovaatio-osasto Innovaatioympäristöt ryhmä 7.9.2012 Innovaatiokeskittymäpolitiikan lähtökohdat Innovaatiojärjestelmä kv-arviointi

Lisätiedot

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes. Tutkimushaku 2013 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes DM 1098753 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tutkimushaku 2013

Lisätiedot

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään

Lisätiedot

Näkökulma: VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä VTT on suuri osaamiskeskittymien verkko ja (strateginen) kansallinen (ja kansainvälinen) toimija Suome

Näkökulma: VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä VTT on suuri osaamiskeskittymien verkko ja (strateginen) kansallinen (ja kansainvälinen) toimija Suome VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä VTT:n strateginen ja toiminnallinen arviointi Päätösseminaari 27.9.2010 Ilkka Turunen Pääsihteeri Tutkimus- ja innovaationeuvosto t 1 Näkökulma: VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Sähköinen asiointi ja palvelut Miten tästä eteenpäin?

Sähköinen asiointi ja palvelut Miten tästä eteenpäin? Sähköinen asiointi ja palvelut Miten tästä eteenpäin? Kauko Hartikainen, Kuntaliitto Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2012 Tavoiteltavat toteutukset Realistisia ja konkreettisia Hyötyjä jo

Lisätiedot

Tutkimuksen viitearkkitehtuuri Tutkimuksen tuen ja hallinnan näkökulma. Mari Riipinen Turun yliopisto

Tutkimuksen viitearkkitehtuuri Tutkimuksen tuen ja hallinnan näkökulma. Mari Riipinen Turun yliopisto Tutkimuksen viitearkkitehtuuri Tutkimuksen tuen ja hallinnan näkökulma Mari Riipinen Turun yliopisto Sisällys Tausta Mitä tutkimuksen viitearkkitehtuuri tarkoittaa Tavoite Miksi tutkimuksen viitearkkitehtuuria

Lisätiedot

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveysjärjestöt tutkimustoimijoina DOSENT TI JORMA NIEMELÄ MIPA-HANKE / DIAK

Päihde- ja mielenterveysjärjestöt tutkimustoimijoina DOSENT TI JORMA NIEMELÄ MIPA-HANKE / DIAK Päihde- ja mielenterveysjärjestöt tutkimustoimijoina DOSENT TI JORMA NIEMELÄ MIPA-HANKE / DIAK 4.4.2014 4.4.2017 DOKTRIINI.FI / ENNU OY 2 Monimuotoinen tiedon tuottaminen Tutkimuspohjainen kehittämistyö

Lisätiedot

STRATEGISEN TUTKIMUKSEN OHJELMAHAUT (STN) AIEHAKU

STRATEGISEN TUTKIMUKSEN OHJELMAHAUT (STN) AIEHAKU STRATEGISEN TUTKIMUKSEN OHJELMAHAUT (STN) AIEHAKU 1.12.2016-11.1.2017 Tutkimus- ja innovaatiopalvelut ris@jyu.fi Mitä STN rahoittaa 3. STN-haku Tutkittua tietoa yhteiskunnan tarpeisiin Ratkaisukeskeistä

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Suomen halutuin elämisen ympäristö

Suomen halutuin elämisen ympäristö Suomen halutuin elämisen ympäristö Pohjois-Savo tarjoaa laadukkaan ja turvallisen arjen kaikissa elämänvaiheissa Mitä se tarkoittaa PoSoten koulutus-, tutkimus- ja kehittäminen kehyksessä? KTK-työryhmä

Lisätiedot

Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Lausunto 1 (9) 12.10.2015 AKA/15/00.03.20/2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016-2019 Julkisen talouden suunnitelman eräitä

Lisätiedot

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serven julkisen tutkimuksen haun 2012 tiedotustilaisuus

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serven julkisen tutkimuksen haun 2012 tiedotustilaisuus Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serven julkisen tutkimuksen haun 2012 tiedotustilaisuus Sanna Piiroinen 1.2.2012 Esityksen sisältö 1. Tekesin julkisen tutkimusrahoituksen uudistuksen suhde

Lisätiedot

Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin

Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin Opetusneuvos Juha Haataja Avoin tutkimusdata ja aineistonhallinta ihmistieteissä seminaari Tampereen yliopisto 1.12.2014 Tiekartta

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaohjelmat Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat

Lisätiedot

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 1 TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 Yliopistoallianssin hallitus julistaa avoimeksi allianssin tutkimuksen kärkihankehaun 5.1.2009. Hakuaika päättyy 30.4.2009. Haku kohdistuu erityisesti allianssin tutkimuksen

Lisätiedot

Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun

Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun OPTEK seminaari Pekka Ollikainen 24.5.2011 1 www.tekes.fi/ohjelmat/oppimisratkaisut DM# 24.5.11 Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun! Kansallisen oppimisjärjestelmän kehitys

Lisätiedot

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Rakenteellisen kehittämisen tarve Yliopistolta edellytettiin neuvotteluaineistossa tutkittuun tietoon perustuvaa

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat Akatemiatutkija

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: AMK-sektorin näkökulma

Kommenttipuheenvuoro: AMK-sektorin näkökulma Kommenttipuheenvuoro: AMK-sektorin näkökulma Turo Kilpeläinen Toimitusjohtaja/rehtori Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy turo.kilpelainen@kamk.fi 044 7101 600 1 Yhdessä ja/vai erikseen ICT:n eri osa-alueilla

Lisätiedot

Biotekniikkaviikon päätapahtuma

Biotekniikkaviikon päätapahtuma Biotekniikkaviikon päätapahtuma 3.10.2013 Finlandia-talo Tietoyhteiskunta ja biotekniikka Marja Makarow Knowledge triangle Tietokolmio Tietoyhteiskunnan kivijalka TUTKIMUS Rahalla tietoa Tiedosta rahaa

Lisätiedot

Valtakunnallinen kehittämistehtävä Matti Sarmela

Valtakunnallinen kehittämistehtävä Matti Sarmela Valtakunnallinen kehittämistehtävä 10.11.2017 Matti Sarmela Johdanto Lain yleisistä kirjastoista mukaan (29.12.2016/1492) Yleisten kirjastojen toiminnan tasapuoliseksi tukemiseksi valtakunnallisella kehittämistehtävällä

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

1 Hakuaika Haku aukeaa ja päättyy

1 Hakuaika Haku aukeaa ja päättyy Tekesin Innovation Scout rahoitus julkisille tutkimusorganisaatioille kansainvälisen innovaatio-osaamisen kehittämiseksi korkeakouluissa ja tutkimusorganisaatioissa (ent. KINO) 1 Hakuaika Haku aukeaa 15.8.2016

Lisätiedot

Innokylän laajentaminen ja kokonaiskonseptin uudistus

Innokylän laajentaminen ja kokonaiskonseptin uudistus Innokylän laajentaminen ja kokonaiskonseptin uudistus TIINA Viestintäkoordinaattori REIJA Ohjelmapäällikkö KATJA Ohjelmakoordinaattori Työpaja I Agenda (11.3.2016) Workshopin avaus Työpajan aloitus ja

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös datan hyödyntämisestä liiketoiminnassa. Osaamiskysymykset ja osaamista koskevat toimet

Valtioneuvoston periaatepäätös datan hyödyntämisestä liiketoiminnassa. Osaamiskysymykset ja osaamista koskevat toimet Valtioneuvoston periaatepäätös datan hyödyntämisestä liiketoiminnassa Osaamiskysymykset ja osaamista koskevat toimet 1 Ennuste dataosaajien kasvulle vuoteen 2020 2 Tavoite: Osaamisen kasvattaminen Datan

Lisätiedot

Avoimuus, digitaalisuus ja muut toimintakulttuurin muutosvoimat

Avoimuus, digitaalisuus ja muut toimintakulttuurin muutosvoimat Avoimuus, digitaalisuus ja muut toimintakulttuurin muutosvoimat Juha Haataja Kirjastopäivät 24.11.2016 Avoimuus etenee kansainvälisesti Hyötyjä - Tieteellinen toimintamalli edistyy - Tutkimustiedon vahvistaminen

Lisätiedot

Tiede- ja tutkimusstrategia 2020

Tiede- ja tutkimusstrategia 2020 Tiede- ja tutkimusstrategia 2020 Johtajaylilääkäri Turkka Tunturi 26.4.2012 1 VSSHP:n strategia vuosille 2007-2015 Vahva yliopistollinen yhteistyö Vahvistetaan tutkimustoiminnan edellytyksiä Vaikutetaan

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Arene ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Riitta Rissanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Suomalainen tutkimus kansainvälisessä vertailussa Heikki Mannila

Suomalainen tutkimus kansainvälisessä vertailussa Heikki Mannila Suomalainen tutkimus kansainvälisessä vertailussa Heikki Mannila 27.11.2018 1 Miksi kansainvälinen vertailu on tärkeää? Tiede on kansainvälistä Tiede perustuu arvioinnille Suomalainen tiede on jatkuvasti

Lisätiedot

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta STN-tietoisku 1 Strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen Valtioneuvoston periaatepäätös 5.9.2013 tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen

Lisätiedot

STM:n arviointiryhmän linjauksia tutkimuksen arvioinnista. Seppo Nikkari, varajohtaja Lääketieteen yksikkö, TaY

STM:n arviointiryhmän linjauksia tutkimuksen arvioinnista. Seppo Nikkari, varajohtaja Lääketieteen yksikkö, TaY STM:n arviointiryhmän linjauksia tutkimuksen arvioinnista Seppo Nikkari, varajohtaja Lääketieteen yksikkö, TaY Valtakunnallinen terveyden tutkimuksen arviointiryhmä aloitti työnsä Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki 6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 15.2.-12.4.17 Infotilaisuus 13.2, Helsinki Ohjelma 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Asko Räsänen, Vantaan kaupunki

Lisätiedot