Maatalousvaliokunnan mietintö N:o 5 perustellusta päiväjärjestykseen siirtymisestä. edustaja J. Martikaisen tekemän välikysymyksen. Viipurin läänissä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maatalousvaliokunnan mietintö N:o 5 perustellusta päiväjärjestykseen siirtymisestä. edustaja J. Martikaisen tekemän välikysymyksen. Viipurin läänissä."

Transkriptio

1 1907. V. M. Välikysymys lahjoitusmaaoloista. Maatalousvaliokunnan mietintö N:o 5 perustellusta päiväjärjestykseen siirtymisestä edustaja J. Martikaisen tekemän välikysymyksen johdosta, joka koskee lahjoitusmaaoloja Viipurin läänissä. Eduskunta on pöytäkirjanotteella 31 päivältä viime lokakuuta perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen ehdottamista varten lähettänyt Maatalousvaliokuntaan seuraavan edustaja J. Martikaisen tekemän välikysymyksen. «Hallituksen tekemäin esitysten johdosta vuosien ja 1867 valtiopäiville, hyväksyivät säädyt viimemainittuna vuonna, että, lahjoitusmailla vallitsevien epäkohtien poistamiseksi ja niillä asuvan väestön taloudellisen ja henkisen vaurastumisen edistämiseksi, nämä tilat ostettaisiin valtiolle, sittemmin täydellä omistusoikeudella nykyisille asukkaille luovutettaviksi. V osti Suomen valtio tämän valtiopäiväin päätöksen mukaisesti Salmin, Korpiselän ja Soanlahden lahjoitusmaat, kuten kauppakirjassakin mainitaan, sittemmin omistusoikeudella lampuodeille luovutettaviksi". Perintökirjojen antaminen lampuodeille on kuitenkin isonjaon y. m. toimitusten takia viipynyt, joten vasta viime vuosina ne on jaettu lampuodeille Korpiselässä ja Soanlahdella ja vasta viime kuluneena keväänä Salmin pitä-

2 V. M. Välikysymys lahjoitusmaaoloista. jassa. Tämän pitkän väliajan kuluessa ovat nämä lahjoitusmaat olleet Suomen valtion omaisuutta ja lampuodit valtion lampuoteina. Katojen johdosta 1890 luvun alussa, etupäässä vuosina 1893 ja 1894, oli melkoinen joukko lampuoteja elintarpeiden puutteen vuoksi joutunut hädänalaiseen tilaan. Tätä käyttivät hyväkseen erinäiset kauppiaat ja metsäkeinottelijat antaakseen lahjoitusmaiden lampuodeille, etenkin Salmin pitäjässä, elintarpeita y. m. velaksi. Nämä velkasummat, joiden raha-arvo useimmissa tapauksissa nousi vain noin ruplan vaiheille, annettiin lampuodeille erilaisilla ehdoilla, osaksi siten, että pantiksi niistä vaadittiin hakkuuoikeuksia lampuotien metsäpalstoihin pitemmäksi ajanjaksoksi, vuodeksi, sen jälkeen kun lampuodit olivat saaneet perintökirjansa, osaksi siten, että lampuoteja vaadittiin siirtämään koko lampuotioikeutensa velan antajille. Lampuodit, jotka eivät osaa lukea eikä kirjoittaa, ovat melkein poikkeuksetta ymmärtämättä heille harhaan vievästi tulkitun siirtokirjan sisältöä, ne puumerkeillään vahvistaneet ja useat jälestäpäin tarjoutuneet suorittamaan velkansa takaisin, jota tarjousta kuitenkaan ei ole vastaanotettu. Saamiensa siirtokirjojen nojalla ovat mainitunlaiset keinottelijat anoneet ja suureksi osaksi saaneetkin viranomaisilta lampuotikirjat useihin lampuotitiloihin. Valtion, puutavaraliikkeiden maanostoja tutkimaan asetetun komitean mietinnön mukaan löytyi v silloin kokonaan valtion omistamassa Salmin pitäjässä jo 41 tilaa, jotka olivat puutavaraliikkeiden hallussa. Kunnallistaksoitusluetteloiden v mukaan oli yksi puutavaraliikkeenharjoittaja lampuotina 36 tilalla Salmin pitäjässä. Näitä tiloja sekä useita muita, joihin heillä on siirtokirjat lampuodeilta, mutta joihin heitä ei ole lampuodeiksi vielä asetettu, vaativat mainitut keinottelijat haltuunsa ja Maatalousvaliokunnan mietintö N.o 5.

3 1907. V. M. Välikysymys lahjoitusmaaoloista. 3 niiden perintökirjat, kuten Korpiselän ja Soanlahden pitäjissä jo lienee tapahtunutkin, heille luovutettaviksi. Tällaista asiain kehitystä täytyy pitää hallituksen leväperäisyydestä johtuneena. Vastoin valtiopäiväin päätöksen tarkoitusta on se vahvistanut lampuodeiksi metsäkeinottelijoita, jotka eivät aijokaan tiloja asua, ja mikä on surkeinta, hallituksella on myöskin täytynyt olla tiedos-.saan minkälaiset keinottelut ovat olleet pohjana näille lampuotioikeuksien siirroille ja että niissä parista sadasta ruplasta on keinoteltu keskimäärin 10,000 12,000 ruplan tiloja lampuotien hallusta pois. Kun ottaa huomioon, että mainitut lahjoitusmaalampuodit ovat olleet valtion lampuoteja, joilla ei mitään oikeutta ollut tehdä sellaisia sopimuksia, joista nyt on kysymys, ja kun oli päivän selvää, mihin tarkoitukseen metsäkeinottelijat aikoivat hankkimiaan tiloja käyttää, olisi hallituksen velvollisuus ollut, jos se lainkaan olisi halunnut huolia tehtävästään yhteiskunnan parhaan valvojana ja valtiopäiväin päätöksen toteuttajana, julistaa tällaiset sopimukset mitättömiksi. Myöskin ansaitsee mainitsemista, että hallitus aikaisemmin 1890-luvulla oli kieltäytynyt metsäkeinottelijoita lampuodeiksi hyväksymästä, vaikka se sittemmin on kantaa muuttanut. Yllä esiintuodun ohessa on Salmin pitäjässä jo usean vuoden kuluessa, vaikka kaikki maa onkin ollut valtion omaa ja niiden hoitoa varten on ollut erityiset valvojat, useat metsänkei n ottelijat harjoittaneet täydellistä metsänhaaskausta. Valaisevaa on lisäksi, että valtion omat paikalliset virkamiehet näihin metsäkeinotteluihin ovat osaa ottaneet. Kaikki esille tuodut asianhaarat olen valmis asiakirjain mukaan yksityiskohtaisesti toteennäyttämään. Koska mainitsemieni asianhaarojen vuoksi valtiopäiväin tarkoitus lahjoitusmaiden ostolla ainakin Korpiselän,

4 4: V. M. Välikysymys lahjoitusmaaoloista. Soanlahden ja Salmin pitäjissä on melkoisessa määrin jäänyt saavuttamatta, pyydän asianomaisen hallituksen jäsenen vastattavaksi esittää seuraavan kysymyksen: Minkä vuoksi hallitus on lahjoitusmaiden ylimpänä, valvojana sallinut edellä esiintuomieni seikkojen tapahtua ja mihin toimenpiteisiin aikoo hallitus ryhtyä, että perintökirjojen jaossa nämä tulisivat tiloja asuville lampuodeille eikä metsänkeinottelijoille luovutetuiksi. " Sekä Hallituksen jäsenen välikysymykseen antamasta vastauksesta että Eduskunnassa tapahtuneesta keskustelusta on käynyt ilmi, kuten muutenkin on tunnettu, että välikysymyksessä kosketelluissa lahjoitusmaa-oloissa on aikojen kuluessa päässyt vallalle arveluttavia epäkohtia, joiden korjaamiseen, mikäli suinkin vielä on mahdollista, on pikaisesti ryhdyttävä. Ajan lyhyyden vuoksi Valiokunta ei kuitenkaan ole voinut ryhtyä yksityiskohtaisesti käsittelemään kyseenalaista asiaa. Kuitenkin pitää Valiokunta suotavana, että Eduskunta, jo nyt saadun selvityksen nojalla, antaa kannatuksensa puheenaolevien epäkohtien poistamista tarkoittaville pyrkimyksille, ja katsoo senvuoksi asiakseen Eduskunnan hyväksyttäväksi kunnioittaen ehdottaa seuraavan sananmuodon päiväjärjestykseen siirtymiseksi: Kuultuaan Hallituksen selvityksen» Eduskunta, odottaen että Hallitus on pikaisesti ottava harkittavakseen, mitkä toimenpiteet ovat tarpeen välikysymyksessä kosketeltujen, lahjoitusmaiden hallinto-oloissa vallitsevien

5 1907. V. M. Välikysymys lahjoitusmaaoloista. 5 päiväjärjes- epäkohtien poistamiseksi, siirtyy tykseen. Tämän asian käsittelyyn ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Paasikivi ja jäsenet Castren, Hannes Gebhard, Huttunen, Häkkinen, Kairamo, Kaliiokorpi, Karlsson, Martikainen, Mennen, Rannikko, Sirén ja S. Vuolijoki sekä varajäsenet Rajala, Riihelä ja Storbjörk. Helsingissä, l päivänä marrask

1907. V. M. Maanviljelyslyseon avustaminen.

1907. V. M. Maanviljelyslyseon avustaminen. 1907. V. M. Maanviljelyslyseon avustaminen. Maatalousvaliokunnan mietintö n:o l Eduskunnassa tehdyn anomusehdotuksen N:o 3 johdosta, joka koskee valtionavustuksen myöntämistä yksityisestä alotteesta perustettavalle

Lisätiedot

1907. V. M. Esit. n:o 25.

1907. V. M. Esit. n:o 25. 1907. V. M. Esit. n:o 25. Maatalousvaliokunnan mietintö n:o 2 Keisarillisen Majesteetin armollisen esityksen johdosta Suomen Eduskunnalle tarttuvien kasvitautien ja vahingollisten hyönteisten tuhotöitten

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT

VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2001 vp Vahvistamatta jääneinä palautuneet arpajaislaki, laki arpajaisverolain muuttamisesta, laki rahankeräyslain muuttamisesta, laki viihdelaitelain muuttamisesta, laki

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1 (7) SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Allekirjoittaneet Sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan toiminnan ja

Lisätiedot

Päätös. Laki. rekisterihallintolain muuttamisesta

Päätös. Laki. rekisterihallintolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 118/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi rekisterihallintolain ja eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden

Lisätiedot

LIIKENNEVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2001 vp. hallituksen esityksen laiksi postipalvelulain JOHDANTO. Vireilletulo. Asiantuntijat.

LIIKENNEVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2001 vp. hallituksen esityksen laiksi postipalvelulain JOHDANTO. Vireilletulo. Asiantuntijat. LIIKENNEVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2001 vp Hallituksen esitys laiksi postipalvelulain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 20 päivänä kesäkuuta 2001 lähettänyt liikennevaliokuntaan valmistelevasti

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

tor luodon vastuulla ilmestyneen "Savon Kansa" nimisen sanomalehden

tor luodon vastuulla ilmestyneen Savon Kansa nimisen sanomalehden Savon Kansan lakkauttaminen. Asian aikasemmat vaiheet. Sittenkun Kuopion kaupungin raastuvanoikeus helmikuun 28 päivänä 1919 oli m.m. tuominnut "Savon kansan kirjapainoosakeyhtiön"kustantaman sanotussa

Lisätiedot

1907. V. M. Esit. N:o 28. Lakivaliokunnan mietintö N:o 5 Keisarillisen Majesteetin armollisen esityksen johdosta Suomen Eduskunnalle

1907. V. M. Esit. N:o 28. Lakivaliokunnan mietintö N:o 5 Keisarillisen Majesteetin armollisen esityksen johdosta Suomen Eduskunnalle 1907. V. M. Esit. N:o 28. Lakivaliokunnan mietintö N:o 5 Keisarillisen Majesteetin armollisen esityksen johdosta Suomen Eduskunnalle kulku kaupasta. Tämän armollisen esityksen on Eduskunta valmistelevaa

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. HÄMEENLINNAN ELÄINSUOJELUSSEURAN 0.-Y. HÄMEENLINNAN UUSI KIRJAPAINO HÄMEENLÄÄNIN KUVERNÖÖRIN VAHVISTAMAT HELMIKUUN 17 P:NÄ 1914.

SÄÄNNÖT. HÄMEENLINNAN ELÄINSUOJELUSSEURAN 0.-Y. HÄMEENLINNAN UUSI KIRJAPAINO HÄMEENLÄÄNIN KUVERNÖÖRIN VAHVISTAMAT HELMIKUUN 17 P:NÄ 1914. HÄMEENLINNAN ELÄINSUOJELUSSEURAN SÄÄNNÖT. HÄMEENLÄÄNIN KUVERNÖÖRIN VAHVISTAMAT HELMIKUUN 17 P:NÄ 1914. HÄMEENLINNA 1914 0.-Y. HÄMEENLINNAN UUSI KIRJAPAINO HÄMEENLINNAN ELÄINSUOJELUSSELRAN SÄÄNNÖT HÄMEENLINNA

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SAATAVIEN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SAATAVIEN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SAATAVIEN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET Nakkilan kunta Voimaantulo 7.6.2002 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleisperiaatteet...2 2. Soveltamisala...2 3. Laskutuksen suorittaja...2 4. Laskut...2

Lisätiedot

Lääketieteen lisensiaatti Herman Frithiof Anteli vain a j an testamenttaamia kokoelmia. kokoelmia hoitamaan asetettu. Valtuuskunnalle.

Lääketieteen lisensiaatti Herman Frithiof Anteli vain a j an testamenttaamia kokoelmia. kokoelmia hoitamaan asetettu. Valtuuskunnalle. 1907. - Edusk. Kirj. - H. F. Antellin kokoelmat. Suomen Eduskunnan kirjelmä sen kertomuksen johdosta, minkä lääketieteen lisensiaatti H. F. Anteli vainajan testamenttaamia kokoelmia hoitamaan asetettu

Lisätiedot

1908. Anomusmietintö N:o 8. Talousvaliokunnan mietintö N:o 5 Eduskunnassa tehdyn, langettavatautisten hoitoa koskevan anotnusehdotuksen johdosta.

1908. Anomusmietintö N:o 8. Talousvaliokunnan mietintö N:o 5 Eduskunnassa tehdyn, langettavatautisten hoitoa koskevan anotnusehdotuksen johdosta. 1908. Anomusmietintö N:o 8. Talousvaliokunnan mietintö N:o 5 Eduskunnassa tehdyn, langettavatautisten hoitoa koskevan anotnusehdotuksen johdosta. Eduskunta on pöytäkirjanotteen kera viime maaliskuun 6

Lisätiedot

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä- HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,

Lisätiedot

Kauppahinta viisikymmentätuhatta (50.000,00) euroa. Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä

Kauppahinta viisikymmentätuhatta (50.000,00) euroa. Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä Kiinteistön kauppa 1 (4) Myyjä Rautjärven kunta (0206951-1) Simpeleentie 12 56800 SIMPELE Ostaja Kuusisto, Ville Pekka Tapani Ahmakuja 3 55420 Imatra Kaupan kohde Kauppahinta Rautjärven kunnan Torsansalon

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Suomennos LA 127/2001 vp Gunnar Jansson /r ym. LAKIALOITE 127/2001 vp Arpajaislaki ja eräät siihen liittyvät lait Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tausta Eduskunta hyväksyi 19 päivänä kesäkuuta

Lisätiedot

Mauno Rahikainen 2009-09-29

Mauno Rahikainen 2009-09-29 SISÄLTÖ - Alustus - Tutustutaan toisiimme - Omat odotukset (mitä minä haluan tietää) - Vaalivaliokunnan tehtävät (sääntöjen vaatimat) - Miksi vaalivaliokunta on tärkein vaikuttaja järjestöissä? - Järjestön

Lisätiedot

1907. Y. M. H. F. Antellin kokoelmat. Valtiovarainvaliokunnan mietintö N:o 4 sen kertomuksen johdosta, minkä lääketieteen lisensiaatti

1907. Y. M. H. F. Antellin kokoelmat. Valtiovarainvaliokunnan mietintö N:o 4 sen kertomuksen johdosta, minkä lääketieteen lisensiaatti 1907. Y. M. H. F. Antellin kokoelmat. Valtiovarainvaliokunnan mietintö N:o 4 sen kertomuksen johdosta, minkä lääketieteen lisensiaatti H. F. Antell-vainajan testamenttaamia kokoelmia hoitamaan asetettu

Lisätiedot

UPM-Kymmene Oyj HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OSAKEANNISTA JA OSAKKEISIIN OIKEUTTAVIEN ERITYISTEN OIKEUKSIEN ANTAMISESTA (Esityslistan kohta 15) Hallitus ehdottaa UPM-Kymmene

Lisätiedot

2 1908. V. M. *) Sulkumerkkien väliösä olevat luvut osottavat vaataavia määriä vuonna 1905.

2 1908. V. M. *) Sulkumerkkien väliösä olevat luvut osottavat vaataavia määriä vuonna 1905. 1908. - V. m. Valtiovarainvaliokunnan mietintö N:o 3 Eduskunnalle Suomen postisäästöpankin tilasta ja hoidosta vuonna 1906 annetun kertomuksen johdosta. Eduskunta on Valtiovarainvaliokuntaan valmistelevaa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

1907. V. Liitemlet. Esit. n;o 19.

1907. V. Liitemlet. Esit. n;o 19. 1907. V. Liitemlet. Esit. n;o 19. Talousvaliokunnan mietintö n:o 4 Keisarillisen Majesteetin armollisen esityksen johdosta, joka koskee suostuntaveroa mallasjuomain valmistamisesta. Valtiovarainvaliokunta,

Lisätiedot

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp. Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp. Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä kesäkuuta 2009 lähettänyt

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä

Lisätiedot

1 (4) KCI KONECRANES OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2003 I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT. 1. Optio-oikeuksien määrä

1 (4) KCI KONECRANES OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2003 I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT. 1. Optio-oikeuksien määrä 1 (4) KCI Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on hyväksynyt nämä ehdot 6. maaliskuuta 2003. KCI Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on 8.3.2006 osakkeiden lukumäärän lisäyksen seurauksena muuttanut

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA OSAPUOLET. Ismo Syvähuoko ja Sport Aid Urheilulääkäriasema Oy. Ismo Syvähuoko perustettavan yhtiön lukuun [].

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA OSAPUOLET. Ismo Syvähuoko ja Sport Aid Urheilulääkäriasema Oy. Ismo Syvähuoko perustettavan yhtiön lukuun []. KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA OSAPUOLET Ismo Syvähuoko ja Sport Aid Urheilulääkäriasema Oy ja Ismo Syvähuoko perustettavan yhtiön lukuun [].2017 2(6) KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Ismo Syvähuoko

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle Kaupunginhallituksen 17 20.03.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 151 27.03.2017 Kaupunginhallitus 444 11.09.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Tarina-tehtävän ratkaisu

Tarina-tehtävän ratkaisu - tämä on esimerkki siitä, kuinka Pähkinä-lehdessä julkaistavia Tarina-tehtäviä ratkaistaan - tarkoitus ei ole esittää kaikkein nokkelinta ratkaisua, vaan vain tapa, jolla tehtävä ratkeaa Tehtävä: Pääsiäiskortit

Lisätiedot

Innofactor Oyj:n yhtiökokouskutsu

Innofactor Oyj:n yhtiökokouskutsu Innofactor Oyj:n Pörssitiedote 20.8.2013 klo 8.30 Innofactor Oyj:n yhtiökokouskutsu Innofactor Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 17.9.2013 klo 10

Lisätiedot

24.5.2016 B8-0623/2016 } B8-0633/2016 } B8-0639/2016 } B8-0643/2016 } B8-0644/2016 } RC1/Am. 2

24.5.2016 B8-0623/2016 } B8-0633/2016 } B8-0639/2016 } B8-0643/2016 } B8-0644/2016 } RC1/Am. 2 B8-0644/2016 } RC1/Am. 2 2 3 a kohta (uusi) 3 a. korostaa, että Privacy Shield -periaatteilla myönnetään avoin valtakirja henkilötietojen kaikenlaiseen käsittelyyn ilman rekisteröidyn suostumusta tai täysiä

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6. TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.2015) Yhdistyksen nimi on Tampereen teknillisen yliopiston henkilöstöyhdistys

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

1992 vp- VaVM 77- HE 204. Valtiovarainvaliokunnan mietintö n:o 77 hallituksen esityksen johdosta laiksi maatilatalouden tuloverolain muuttamisesta

1992 vp- VaVM 77- HE 204. Valtiovarainvaliokunnan mietintö n:o 77 hallituksen esityksen johdosta laiksi maatilatalouden tuloverolain muuttamisesta 1992 vp- VaVM 77- HE 204 Valtiovarainvaliokunnan mietintö n:o 77 hallituksen esityksen johdosta laiksi maatilatalouden tuloverolain muuttamisesta Eduskunta on 6 päivänä lokakuuta 1992 lähettänyt valtiovarainvaliokunnan

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja sovinnon vahvistamista yleisissä tuomioistuimissa koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2004 valtiopäivillä antanut

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kiinteistön kauppakirja 1 Luonnos Myyjä Naantalin seurakuntayhtymä (y-tunnus ), Piispantie 2, Naantali

Naantalin kaupunki Kiinteistön kauppakirja 1 Luonnos Myyjä Naantalin seurakuntayhtymä (y-tunnus ), Piispantie 2, Naantali Naantalin kaupunki Kiinteistön kauppakirja 1 Luonnos 3.2.2019 1 Myyjä Naantalin seurakuntayhtymä (y-tunnus 2231520-6), Piispantie 2, 21100 Naantali 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Naantalin kaupunki (y-tunnus

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnan kokous n;o 48 keskiviikkona 3.6.1992. klo 9.00

Perustuslakivaliokunnan kokous n;o 48 keskiviikkona 3.6.1992. klo 9.00 Perustuslakivaliokunnan kokous n;o 48 keskiviikkona 3.6.1992 klo 9.00 1) Nimenhuuto 2) Päätösvaltaisuus 3) HB 77 laiksi työllisyyslain väliaikaisesta muuttamisesta - Eduskunnan lausuntopäätös - I käsittely.

Lisätiedot

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 24 Asianro 7006/02.05.00/2014 Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

1908. Eduskuntaesitysmiet. N:o 1.

1908. Eduskuntaesitysmiet. N:o 1. 1908. Eduskuntaesitysmiet. N:o 1. Talousvaliokunnan mietintö N:o 1 Eduskunnassa tehtyjen esitysten johdosta laiksi, joka kieltää yhtiöitä ja osuuskuntia sekä eräissä tapauksissa yksityisiä henkilöitä hankkimasta

Lisätiedot

KAARTJÄRVEN VESIHUOLTO OY:N LIITTÄMINEN KUNNAN VESILAITOKSEEN

KAARTJÄRVEN VESIHUOLTO OY:N LIITTÄMINEN KUNNAN VESILAITOKSEEN KAARTJÄRVEN VESIHUOLTO OY:N LIITTÄMINEN KUNNAN VESILAITOKSEEN Kunnanhallitus 23.2.2015 ( 46): Kunnan vuoden 2015 talousarvion konsernitavoitteena on Kaartjärven Vesihuolto Oy:n osalta yhtiön toiminnan

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Emoyhtiön taseen 31.12.2013 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset varat ovat 17 969 052,99 euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle,

Lisätiedot

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 8.10.2010 2010/0067(CNS) LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta oikeudellisten

Lisätiedot

3. KAUPAN EHDOT 3.1. Kauppahinta Kauppahinta on seitsemäntuhattaneljäsataaviisikymmentäviisi (7.455,-) euroa.

3. KAUPAN EHDOT 3.1. Kauppahinta Kauppahinta on seitsemäntuhattaneljäsataaviisikymmentäviisi (7.455,-) euroa. KAUPPAKIRJA 1. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Hlö-tunnus Myöhemmin: 'Myyjä'. Erkki Estola Isokatu 14 85800 Haapajärvi Ostaja Haapajärven kaupunki Y-tunnus 0209756-3 Kirkkokatu 2 85800 Haapajärvi Myöhemmin: 'Ostaja'.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta 29. elokuuta 2002 PE 315.505/13-23 TARKISTUKSET 13-23 Lausuntoluonnos (PE 315.505) Amalia Sartori Ehdotus Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.11.2007 71 Muutos: 3 kv 25.2.2013 31 I YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä ja nimi Liikelaitoksen

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on suomeksi Helsingin miekkailijat ry, ruotsiksi Helsingfors fäktare rf ja sen virallinen lyhenne on HFM. Siitä käytetään näissä säännöissä

Lisätiedot

Pohtimo 619:0 kaupan kohteena olevalla määräalalla ei ole vahvistettua kaavaa.

Pohtimo 619:0 kaupan kohteena olevalla määräalalla ei ole vahvistettua kaavaa. KAUPPAKIRJALUONNOS KAUPAN OSAPUOLET Myyjä: Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Ly-tunnus: 0973110-9 Osoite: Toripuistikko 5-7, 3. krs 96200 ROVANIEMI Ostaja: Osoite: Evo Tek Oy / perustettavan yhtiön lukuun

Lisätiedot

ehdotetaan laajennettavaksi. Vastaisuudessa myös Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa toimiluvan saanut sijoitusrahasto

ehdotetaan laajennettavaksi. Vastaisuudessa myös Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa toimiluvan saanut sijoitusrahasto 1993 vp - Ta VM 15 - HE 309/1992 vp Talousvaliokunnan mietintö n:o 15 hallituksen esityksestä laeiksi sijoitusrahastolain sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunta on lähettänyt 24

Lisätiedot

Hyvän hallintopäätöksen sisältö. Lakimies Marko Nurmikolu

Hyvän hallintopäätöksen sisältö. Lakimies Marko Nurmikolu Hyvän hallintopäätöksen sisältö Lakimies Marko Nurmikolu Hallintopäätöksen sisältö Hallintolain 44 (Päätöksen sisältö) Kirjallisesta päätöksestä on käytävä selvästi ilmi: 1) päätöksen tehnyt viranomainen

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien EV 132/1995 vp - HE 136/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen

Lisätiedot

5. Ääniluettelon vahvistaminen sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

5. Ääniluettelon vahvistaminen sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen AFFECTO OYJ -- PÖRSSITIEDOTE -- 13.2.2014 klo 12.30 Kutsu Affecto Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Affecto Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 10.4.2014

Lisätiedot

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 Varsinaisen yhtiökokouksen 25.3.2015 antaman valtuutuksen nojalla hallitus on päättänyt antaa hallituksen nimeämille eq-konsernin avainhenkilöille yhteensä enintään 2 000 000

Lisätiedot

Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!

Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas! 1907. Edusk. Kirj. Pankkivaltuusmiesten johtosääntö. Suomen Eduskunnan alamainen kirjelmä Eduskunnan pankkivaltuusmiesten johtosäännöstä. Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas! Sen muutoksen

Lisätiedot

Ohjeet pelaajien siirtymiseen

Ohjeet pelaajien siirtymiseen Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 12.11.2014 versio 1.2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen 2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen SISÄLLYSLUETTELO 1 SIIRTYMINEN SEURAN SISÄLLÄ 3 1.1 Pelaaminen ja harjoittelu

Lisätiedot

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2005 vp Hallituksen esitys laiksi evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. 1 PÄIJÄT-HÄMEEN TUTKIMUSSEURA R.Y:N SÄÄNNÖT Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. Tarkoitus 2 Seuran tarkoituksena on toimia Päijät-Hämeeseen kohdistuvan

Lisätiedot

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. 1. Miten laki ja perustuslaki säädetään Suomessa 3 4 p. 5 6 p. Hallitus valmistelee ja antaa

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Uusi asunto-osakeyhtiölaki OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Uusi asunto-osakeyhtiölaki Osakkeenomistajan remontit Pakkalan Sali 2. 9 2010 Pekka Luoto Uusien määräysten tavoitteita, miksi uudet määräykset ovat

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Kokoukselle valitaan kolme (3) puheenjohtajaa, kolme (3) sihteeriä sekä kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa.

Kokoukselle valitaan kolme (3) puheenjohtajaa, kolme (3) sihteeriä sekä kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa. Kokouksen järjestyssääntö Edustajakokouksen esityslistan 4. kohdassa tehdyn päätöksen mukaisesti kokouksessa noudatetaan järjestäytymismuotojen ja menettelytapojen osalta seuraavaa järjestyssääntöä: 1

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 7 (1/5)

Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 7 (1/5) Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 7 (1/5) KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE 10.8.2015 Rekisteriyksikkö 992-454-1-98 Hirvaskankaan Liikekeskus Sivu 1 (1) Kiinteistötunnus: 992-454-1-98 Nimi: Hirvaskankaan

Lisätiedot

LIONIEN PALVELUT LAPSILLE PAIKKAKUNNAN ARVIOINTILOMAKE

LIONIEN PALVELUT LAPSILLE PAIKKAKUNNAN ARVIOINTILOMAKE LIONIEN PALVELUT LAPSILLE PAIKKAKUNNAN ARVIOINTILOMAKE Uusimmat tilastot kertovat, että uskomattoman monet lapset joka puolella maailmaa kärsivät köyhyydestä, sairauksista, vammoista ja lukutaidottomuudesta

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merityöaikalain, työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain ja merimieslain muuttamisesta

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merityöaikalain, työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain ja merimieslain muuttamisesta Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merityöaikalain, työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain ja merimieslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi merityöaikalain, työajasta

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA 1. OSAPUOLET MYYJÄ Lappi Timber Oy Y-tunnus Osoite: PL KEITELE Jäljempänä Myyjä

KAUPPAKIRJA 1. OSAPUOLET MYYJÄ Lappi Timber Oy Y-tunnus Osoite: PL KEITELE Jäljempänä Myyjä KAUPPAKIRJA 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ Lappi Timber Oy Y-tunnus Osoite: PL 4 72600 KEITELE Jäljempänä Myyjä 1.2. OSTAJA Kemijärven kaupunki Y-tunnus Osoite: PL 5, 98101 KEMIJÄRVI Jäljempänä Ostaja 2. KAUPAN

Lisätiedot

HE 171/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 171/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 171/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

VALIOKUNNAN KANNANOTOT SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan

Lisätiedot

Käyttöehdot, videokoulutukset

Käyttöehdot, videokoulutukset Käyttöehdot, videokoulutukset Edita Publishing Oy PL 700, 00043 NORDIC MORNING www.editapublishing.fi Asiakaspalvelu www.edilexpro.fi edilexpro@edita.fi puh. 020 450 2040 (arkisin klo 9 16) 1 Yleistä Tämä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 23/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi työeläkevakuutusyhtiöistä. annetun lain 29 e :n, eläkesäätiölain

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 23/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi työeläkevakuutusyhtiöistä. annetun lain 29 e :n, eläkesäätiölain EDUSKUNNAN VASTAUS 23/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 29 e :n, eläkesäätiölain 88 ja 100 a :n ja vakuutuskassalain 132 ja 134 :n muuttamisesta Asia Hallitus on

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.9.2014 COM(2014) 539 final 2014/0249 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta unionin vastustuksen perumiseen

Lisätiedot

1.1 Ehdotettua pakkokeinolain 4 luvun 4 a :n 3 momenttia ei tule hyväksyä

1.1 Ehdotettua pakkokeinolain 4 luvun 4 a :n 3 momenttia ei tule hyväksyä TIETOVERKKORIKOSTYÖRYHMÄN MIETINTÖ Asianajaja Satu Tiirikan eriävä mielipide 16.6.2003 1 Myös datan kopioinnin tulee olla takavarikko 1.1 Ehdotettua pakkokeinolain 4 luvun 4 a :n 3 momenttia ei tule hyväksyä

Lisätiedot

Päätös. Laki. yhteismetsälain muuttamisesta

Päätös. Laki. yhteismetsälain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 135/2007 vp Hallituksen esitys laiksi yhteismetsälain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi yhteismetsälain muuttamisesta (HE 111/2007 vp). Valiokuntakäsittely

Lisätiedot

HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi, tarkoitus ja toiminta Helsingin opettajien ammattiyhdistys ry:n SÄÄNNÖT

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE Pohjois-Suomen aluehallintoviraston määräys 27.3.2014 1. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 27.3.2014 määrännyt osuuskuntalain (1488/2001) 7 luvun

Lisätiedot

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT KäPa Fanit ry Hyväksytty 6.6.2008 YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on KäPa Fanit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue on Käpylän

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa tilikaudelta 1.1.2015 31.12.2015 osinkoa 0,14 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle,

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö ei jaa osinkoa vuodelta 2018. 5.2.2019 Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen Hallituksen

Lisätiedot

MYYJÄ Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola

MYYJÄ Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola KH xx.xx.2014 Kvsto xx.xx.2014 KAUPPAKIRJA MYYJÄ Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola OSTAJA Forsström Svante Peter Alexander perustettavien yhtiöiden lukuun Gamla Varvsvägen 55, 67300 Kokkola

Lisätiedot

Määräys. sähkönjakeluverkon kehittämissuunnitelmasta. Annettu Helsingissä 13 päivänä tammikuuta 2014

Määräys. sähkönjakeluverkon kehittämissuunnitelmasta. Annettu Helsingissä 13 päivänä tammikuuta 2014 1/3 dnro 823/002/2013 Määräys sähkönjakeluverkon kehittämissuunnitelmasta Annettu Helsingissä 13 päivänä tammikuuta 2014 Energiavirasto on määrännyt 9 päivänä elokuuta 2013 annetun sähkömarkkinalain (588/2013)

Lisätiedot

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta

Lisätiedot

Kh 26. HEINÄVEDEN KUNTA Viranomainen. Kunnanhallitus 21.1.2008 VALTUUSTOALOITE HAJA-ASUTUSALUEEN OSOITEJÄRJESTELMÄN MUUTTAMISES- TA

Kh 26. HEINÄVEDEN KUNTA Viranomainen. Kunnanhallitus 21.1.2008 VALTUUSTOALOITE HAJA-ASUTUSALUEEN OSOITEJÄRJESTELMÄN MUUTTAMISES- TA HEINÄVEDEN KUNTA Viranomainen Kunnanhallitus 21.1.2008 39 VALTUUSTOALOITE HAJA-ASUTUSALUEEN OSOITEJÄRJESTELMÄN MUUTTAMISES- TA Kh 26 Valmistelija: kunnansihteeri Sinikka Lappalainen, Kermanrannantie 7,

Lisätiedot

1907. V. M. Työjärjestys.

1907. V. M. Työjärjestys. 1907. V. M. Työjärjestys. Perustuslakivaliokunnan mietintö N:o 1 ehdotetun Suomen Eduskunnan työjärjestyksen 30 :n johdosta* Kun ehdotusta Eduskunnan työjärjestykseksi käsiteltiin eduskunnan täysi-istunnossa,

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 345 26.10.2015 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2016 1978/02.03.01.01/2015 Kaupunginhallitus 26.10.2015 345 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,

Lisätiedot

4 PALUU i HAKU KAIKISTA

4 PALUU i HAKU KAIKISTA Valtiopäiväasia, HE 83/2004 Sivu 1/1 4 PALUU i HAKU KAIKISTA Asian valiokuntakäsittely HE 83/2004 vp oikeusapuhakemusten toimittamista koskevan eurooppalaisen sopimuksen lisäpöytäkirjan hyväksymisestä

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2)

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2) TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2) OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 14. päivänä lokakuuta 2008 opetusministeriön

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue.

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. Lahden Formula K-kerhon säännöt Lahden Formula K-kerho r.y. 1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto.05.07 Sivu / [Ennakkotieto] 56/07 00.0.00.0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 4.4.07 Kaupunginhallitus 8 8.5.07 7 Siuntion ja Tuusulan kuntien liittyminen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot

Pellon myynti. Marica Twerin/Maatalouslinja

Pellon myynti. Marica Twerin/Maatalouslinja Pellon myynti Marica Twerin/Maatalouslinja Muotovaatimukset / kauppa Kirjallisesti Osapuolten on allekirjoitettava kauppakirja ja kaupanvahvistajan vahvistettava kauppa kaikkien allekirjoittajien ollessa

Lisätiedot

HE 75/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi. nostetaan nykyisestä 36,60 eurosta 46,60 euroon lasta kohden kalenterikuukaudelta.

HE 75/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi. nostetaan nykyisestä 36,60 eurosta 46,60 euroon lasta kohden kalenterikuukaudelta. HE 75/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että lapsilisän yksinhuoltajakorotusta

Lisätiedot

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen

Lisätiedot

Päätös. Laki. yliopistolain muuttamisesta

Päätös. Laki. yliopistolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 60/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain muuttamisesta ja yliopistolain muuttamisesta annetun lain voimaanpanosta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki 1. Yhtiökokouksen avaaminen 2. Puheenjohtajan valitseminen Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki Esityslista 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

RMH-sopimus-/omistajuusmalli esimerkit

RMH-sopimus-/omistajuusmalli esimerkit RMH-sopimus-/omistajuusmalli esimerkit Kyseiset omistajuus-/sopimusmallit ovat pelkästään esimerkkejä. Jokaisen kaupan/sopimuksen yhteydessä on aina syytä harkita, tarvitaanko asiantuntijaa laatimaan yksilölliset

Lisätiedot

LUONNOS 1. Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä

LUONNOS 1. Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä 1 / 6 LUONNOS 1 KAUPPAKIRJA (19.3.2012/UO) KAUPAN OSAPUOLET MYYJÄ Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä Risto Rytin katu 36 32700 Huittinen OSTAJA (he- / Y-tunnus), jäljempänä Ostaja

Lisätiedot

16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE

16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE 16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE Stockmann Oyj Abp:n hallitus ehdottaa 15.3.2012 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle optio-oikeuksien antamista

Lisätiedot