Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""

Transkriptio

1 Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen N 40 Sipoon Jokilaakson asemakaava ja asemakaavan muutos / N 40 Detaljplan och detaljplaneändring för Sibbo Ådal 546/ /2012 MAAJAOS 59 Maankäyttöjaosto /Markanvändningssektionen Valmistelija/Beredare: Kaavoituskoordinaattori / Planläggningskoordinator Suvi Kaski, suvi.kaski(at)sipoo.fi Kaavatyön taustaa ja vaiheita Kaavatyötä koskien on tehty kunnan ja Tallbackan tilan (R:No 5:29) maanomistajien kesken sopimus maankäytön hankeyhteistyön käynnistämisestä ja aiesopimus määräalan myymisestä (sopimus allekirjoitettu ). Kaavatyö kuulutettiin vireille Itäinen jokipuisto II -asemakaava nimellä ja kaavaa koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetettiin nähtäville Alueen suunnittelun ja kehittämisen tueksi ja pohjaksi päätettiin (kh ) järjestää vuoden 2011 aikana kutsukilpailuluonteinen suunnittelukilpailu. Kilpailun valmistelun yhteydessä suunnittelualueen nimi muutettiin Itäinen jokipuisto II sijaan alueen luonnetta paremmin kuvaavaksi Sipoon Jokilaaksoksi. Kutsukilpailu pidettiin välisenä aikana. Kilpailun tulokset julkistettiin Kilpailun voitti ehdotus "Aarrekartta", tekijänään Arkkitehtitoimisto AJAK Oy. Alueen suunnittelua on jatkettu kutsukilpailun voittaneen ehdotuksen pohjalta yhteistyössä Arkkitehtitoimisto AJAK Oy:n kanssa. Asemakaavatyö kuulutettiin uudelleen vireille Sipoon Jokilaakson nimellä ja kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetettiin nähtäville Asemakaavatyötä koskeva aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidettiin Uudenmaan ELY-keskuksessa.

2 Kaavatyön tavoitteet Suunnittelualue on Sipoon yleiskaavan 2025 mukaisesti yksi Nikkilän taajaman merkittävimmistä kasvualueista, jota on tarkoitus kehittää asumispainotteisena keskustatoimintojen alueena. Alueesta on tavoitteena muodostaa Nikkilän keskustaan tukeutuva, vetovoimainen, viihtyisä ja omaleimainen townhouse-henkinen asunto- ja keskustatoimintojen alue noin asukkaalle. Tavoitteena on luoda alueelle rakenne, joka kannustaa liikkumaan kävellen, pyöräillen ja joukkoliikenteellä sekä tarjoaa turvallisen ja virikkeellisen elinympäristön eri-ikäisille asukkaille. Sipoonjoen ranta-alueesta halutaan kehittää aktiivinen osa Nikkilän viheralueverkostoa. Alueen suunnittelussa pyritään rakenteellisesti ja toiminnallisesti mahdollisimman ekotehokkaaseen ratkaisuun, joka tukee myös yhteisöllisyyden ja alueellisen identiteetin muodostumista. Kaavoitusprosessin vaihe Kaavatyötä on jatkettu laatimalla asemakaavaluonnos MRL.n 62 :n mukaisen vuorovaikutuksen käymiseksi. Kaavaluonnoksen rakenne Kaava-alueen rungon muodostaa uusi pohjois-eteläsuuntainen kokoojakatu, jonka varteen monimuotoisen asuin- ja palvelurakentamisen korttelit sijoittuvat. Kortteleiden reunat ovat rakenteellisesti ehyet ja ne kätkevät sisäänsä yksilöllisiä aukioita ja pihoja, jotka alueen läpi kulkeva kevyenliikenteen reitti (osa Nikkilän kulttuurikäytävää) kytkee yhteen ja edelleen Nikkilän keskustaan. Sipoonjoen varteen on osoitettu nykyistä viherverkostoa täydentävä toiminnoiltaan monipuolinen puisto- ja lähivirkistysalue, joka kurottautuu vihersormina korttelialueiden väliin. Korttelialueiden väliset vihersormet toimivat myös hulevesireitteinä. Korttelirakenne muodostaa townhouseista sekä rivi- ja pientaloista rakennetun vapaamuotoisen reunan Nikkilän keskustan ja Sipoonjoen suuntaan. Alueen eteläosaan muodostuu uuden rakentamisen painopiste, 2-4 kerroksista taloista muodostuva keskusta-alue, jossa Itäisen jokipuiston (entinen Nikkilän sairaala-alue) rakenne ja koordinaatisto vaikuttavat voimakkaasti suunnitelmaan. Alueen keskusta rakentuu Nikkiläntien ja uuden kokoojakadun risteyksen muodostaman kiertoliittymän sekä entisen sairaala-alueen hallintorakennuksen puistoakselin päätteeksi osoitetun torialueen ympärille. Torialuetta reunustaa liike- ja asuinkerrostalojen korttelialueet. Torilta avautuu näkymäyhteys Sipoon kirkolle. Avoin näkymälinja Juhlatalolle on säilytetty sijoittamalla puistoalue Juhlatalon edustalla olevalle tasaiselle kohdalle. Uutta rakentamista ei uloteta etelässä Itäisen jokipuiston alueen länsipuolisen metsäisen reunan yli, jotta

3 jokivarren maisematilan jatkuvuus ei rikkoudu. Tallbackan tilan alue on liitetty luontevaksi osaksi uutta suunnitelmaa. Rakentaminen kevenee ja mataloituu tilan reunoja kohti. Tilakeskuksen alue on osoitettu kaavassa säilytettäväksi ja sen ympärille on jätetty väljyyttä. Nikkiläntien ja uuden kokoojakadun kiertoliittymän koillispuolelle on osoitettu tilavaraukset liikerakennusta ja päiväkotia varten. Alueen korttelirakenteen profiili mataloituu pohjoiseen päin mentäessä. Idässä uusi taajamarakenne kiinnittyy kevyesti nykyiseen Laaksosuontien varren pientaloasutukseen. Alueelle on osoitettu kattava ulkoilu- ja kevyenliikenteen verkosto, joka liittyy ympäröivien alueiden verkostoihin. Alueen halki kulkeva kokoojakatu yhdistää Uudensillantien ja Nikkiläntien alueen pohjoisosassa Pornaistentiehen ja Mixintiehen. Uusi kokoojakatu myötäilee maastonmuotoja ja on linjaltaan kaareva, luoden katuun rajautuvien rakennusten kanssa pikkukaupunkitunnelmaa. Nikkiläntie ja Laaksosuontie osoitetaan kaavassa kaduksi. Kaavassa osoitettujen katualueiden varteen varataan tilat kevyenliikenteen väylää tai jalkakäytävää varten, lukuun ottamatta pieniä tonttikatuja. Alueen pysäköinti toteutetaan maanpäällisinä keskitettyinä ja asuntokohtaisina autopaikkoina sekä osin kadunvarsipysäköintinä. Alueen laskennallinen asukasmäärä on noin 900 (1 asukas/50 kem2) ja laskennallinen työpaikkamäärä noin 100 (1 tp/75 kem2). Lausunnonantajat Asemakaavaluonnoksesta ja siihen liittyvästä aineistosta pyydetään lausunnot ainakin seuraavilta tahoilta: Uudenmaan ELY-keskus, ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue Uudenmaan ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Uudenmaan liitto Museovirasto Porvoon museo Itä-Uudenmaan maakuntamuseo Liikennevirasto Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymä Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) Itä-Uudenmaan pelastuslaitos Keravan Energia Oy Porvoon kaupunki, terveydensuojelu Jokipuistoseura Sipoon Yrittäjät ry

4 Kunnan sisäisille viranomaistahoille järjestetään kaavaluonnoksen esittelytilaisuus, jossa he voivat esittää lausuntonsa kaavasta. Liitteet - Asemakaavaluonnoskartta ja kaavamääräykset, liite 1/ 59 - Asemakaavaluonnoksen selostus liitteineen, liite 2/ 59 Kehitysjohtajan ehdotus Maankäyttöjaosto päättää asettaa Sipoon Jokilaakson, kaava N 40, asemakaavaluonnoksen nähtäville maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 :n mukaisesti sekä pyytää tarvittavat lausunnot. Utvecklingsdirektörens förslag Markanvändningssektionen beslutar lägga fram planutkastet för Sibbo Ådal, plan N 40, i enlighet med 62 i markanvändnings- och bygglagen och 30 i markanvändnings- och byggförordningen samt begära nödvändiga utlåtanden. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Beslut Förslaget godkändes enhälligt. MAAJAOS 22 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen Valmistelija/Beredare:Kaavoituskoordinaattori/Planläggningskoordina tor Suvi Kaski, suvi.kaski(at)sipoo.fi Kaavaprosessin vaihe Sipoon Jokilaakson asemakaavaluonnos oli MRL:n 62 :n ja MRA:n 30 :n mukaisesti nähtävillä välisen ajan. Asemakaavaluonnosta ja muuta kaavan valmisteluaineistoa esiteltiin pidetyssä kaavanäyttelyssä. Kaavaluonnoksesta pyydettiin lausunnot seuraavilta tahoilta: Uudenmaan ELY-keskus, Uudenmaan liitto, Porvoon museo/itä-uudenmaan maakuntamuseo, Museovirasto, Liikennevirasto, HSL, Itä-Uudenmaan pelastuslaitos, Keravan Energia Oy, Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä, Porvoon kaupunki terveydensuojelu, Sipoon Yrittäjät ry, Jokipuisto-seura ja Nimitoimikunta. Kunnan sisäisten viranomaistahojen lausunnonantamista varten järjestettiin ns. kunnan sisäinen viranomaisneuvottelu, jossa esiteltiin kaavaluonnosta ja jossa kunnan osastojen edustajat saivat esittää lausuntonsa kaavasta. Kaavaluonnoksesta saatiin kolme kirjallista mielipidettä sekä lausunnot kaikilta muilta yllä mainituilta lausuntopyyntötahoilta paitsi

5 Sipoon Yrittäjät ry:ltä. Jokilaakson kaavaluonnoksesta saadut lausunnot ja mielipiteet sekä niihin annetut vastineet on koottu kaavaluonnoksen vastineraporttiin, joka on kaavaselostuksen liitteenä 3. Kaavaehdotuksen laadinnan tueksi teetettiin raideliikenteen meluselvitys (Promethor Oy, ), hulevesien hallintasuunnitelma (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy, ) sekä Tallbacka 1 ja Tallbacka 2 kivikautisten asuinpaikkojen tarkkuusinventointi 2013 (Mikroliitti Oy). Samanaikaisesti kaavaehdotuksen kanssa on tehty myös alueen katu- ja infrasuunnittelua. Jokilaakson kaavaluonnoksesta saatujen lausuntojen ja mielipiteiden sekä tehtyjen lisäselvitysten pohjalta on laadittu asemakaavaehdotus sekä alueen rakentamista kaavan ohella ohjaavat rakentamistapaohjeet. Asemakaavaehdotus Asemakaavaehdotuksen kokonaisrakenne on pysynyt kaavaluonnoksen kaltaisena, mutta alueen rakentamisen tehokkuutta on nostettu jonkin verran. Alueen laskennallinen asukasmäärä on kaavaehdotuksen mukaisella ratkaisulla noin (1 asukas/50 kem2) ja laskennallinen työpaikkamäärä noin 100 (1 työpaikka/75 kem2). Laskennallinen asukasmäärä on noussut kaavaluonnoksen mukaiseen ratkaisuun verrattuna noin 100 asukkaalla. Keskeisimmät muutokset, joita kaavaehdotukseen on tehty kaavaluonnokseen nähden ovat seuraavat: Jokilaaksontieltä Laaksosuontien alueelle pohjoisessa erkanevan katuyhteyden (Lyhtytie) paikkaa on muutettu siten, että uusi katuyhteys liittyy Ratapolun tielinjaukseen. Alueen pohjoisosan korttelirakennetta on tehostettu ja rakennetta muutettu Lyhtytien linjausmuutoksen vuoksi. Korttelin 5050 käyttömuotoa on muutettu erillispientalojen korttelialueesta (AO-6 ja AO-2) enintään 2-kerroksisten asuinrakennusten korttelialueeksi (A-7). Korttelialueen viereen, Lyhtytien ja Laaksosuontien kulmaan on osoitettu yleinen pysäköintialue (LP). Rakentamisen tehokkuutta on nostettu usealla korttelialueella. Pornaistentie on sisällytetty kaava-alueeseen rata-alueen ja

6 Nikkiläntien väliseltä osuudelta ja osoitettu katualueeksi. Uudensillantien katualue on sisällytetty kaava-alueeseen Sipoonjoen ja Jokipuistontien väliseltä osuudelta. Kaava-aluetta on laajennettu myös Nikkiläntien osalta siten, että Nikkiläntie kuuluu kaava-alueeseen Pornaistentien risteykseen saakka. Pohjoisessa kaava-alueen rajausta on muutettu siten, että kaavaluonnoksessa joen, radan ja Laaksosuontien väliin osoitettu EV-alue on jätetty kaava-alueen ulkopuolelle. Aarrepuistonkujan katualuetta on siirretty hieman pohjoisemmaksi sen eteläpuolella sijaitsevan KL-alueen laajentamisen vuoksi. Aarrepuiston ja sen viereisen AO-1 -korttelialueen aluevarauksia on hieman muutettu. Karttakujan katualuevarausta on muutettu. VP-alueelle Uudensillantien varteen on osoitettu pysäköintialue. Torialueelle on osoitettu pysäköintialue. Lausunnonantajat Asemakaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot ainakin seuraavilta tahoilta: - Uudenmaan ELY-keskus, ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue - Uudenmaan ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue - Uudenmaan liitto - Museovirasto - Porvoon museo Itä-Uudenmaan maakuntamuseo - Liikennevirasto - Helsingin seudun liikenne kuntayhtymä (HSL) - Itä-Uudenmaan pelastuslaitos - Porvoon kaupunki, terveydensuojelu - Jokipuisto-seura - Keravan Energia Oy Liitteet: - Asemakaavaehdotuskartta, pienennös, liite 1/ 22 - Asemakaavaehdotuksen merkinnät ja määräykset, liite 2/ 22 - Asemakaavaehdotuksen selostus, liite 3/ 22

7 - Selostuksen liitteet, liite 4/ 22 - Rakentamistapaohjeet, liite 5 a / 22 - Anvisningar om byggsättet, bilaga 5 b / 22 Juhani Rantala jääväsi itsensä ja hän ei osallistunut asian käsittelyyn. Juhani Rantala anmälde jäv, och deltog inte i behandlingen av ärendet. Vt. kehitysjohtajan ehdotus Maankäyttöjaosto esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy vastineet luonnoksesta annettuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin, ja että Sipoon Jokilaakson asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus sekä sitä koskevat rakentamistapaohjeet asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain 65 :n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 :n mukaisesti nähtäville, ja että kaavaehdotuksesta pyydetään tarpeelliset lausunnot. Tf. utvecklingsdirektör förslag Markanvändningssektionen föreslår kommunstyrelsen att godkänna bemötandena till utkastets utlåtanden och åsikter och att förslaget till detaljplan och detaljplaneändring samt byggnadsanvisningar för Sibbo Ådal läggs fram i enlighet med 65 i markanvändnings- och bygglagen och 27 i markanvändnings- och byggförordningen samt att begära nödvändiga utlåtanden angående planförslaget. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Beslut Förslaget godkändes enhälligt. KH 96 Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen Kunn.joht:n ehdotus Kunnanhallitus päättää, että 1. vastineet luonnoksesta annettuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin hyväksytään 2. Sipoon Jokilaakson asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus sekä sitä koskevat rakentamistapaohjeet asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain 65 :n ja maankäyttöja rakennusasetuksen 27 :n mukaisesti nähtäville 3. kaavaehdotuksesta pyydetään tarvittavat lausunnot. Kd:s förslag

8 Kommunstyrelsen beslutar att 1. bemötandena till utlåtandena och åsikterna om utkastet godkänns 2. förslaget till detaljplan och detaljplaneändring för Sibbo Ådal samt byggnadsanvisningarna läggs fram i enlighet med 65 i markanvändnings- och bygglagen och 27 i markanvändnings- och byggförordningen 3. begära nödvändiga utlåtanden om planförslaget. Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen. Beslut Kommunstyrelsen godkände enhälligt föredragandens förslag. Liitteet/Bilaga 1-6/ 96 MAAJAOS 16 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen Valmistelija / Beredare: kaavoituspäällikkö / planläggningschef Matti Kanerva, matti.kanerva (at) sipoo.fi, kaavoituskoordinaattori / planläggningskoordinator Pilvi Nummi-Sund, pilvi.nummi-sund (at) sipoo.fi Kaavaprosessin vaihe Asemakaavaehdotus ja kaava-aluetta koskevat rakentamistapaohjeet olivat MRL:n 65 :n ja MRA:n 27 :n mukaisesti nähtävillä välisen ajan. Asemakaava-aineistoa esiteltiin Sipoon pääkirjastolla pidetyssä kaavanäyttelyssä. Asemakaavaehdotuksesta saatiin lausunnot seuraavilta tahoilta: ELY-keskus, Porvoon museo/itä-uudenmaan maakuntamuseo, Museovirasto, Liikennevirasto, HSL Helsingin Seudun liikenne, Itä-Uudenmaan pelastuslaitos, Keravan Energia Oy, Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä ja Porvoon kaupunki terveydensuojelu. Kunnan sisäisiltä toimijoilta ei pyydetty ehdotusvaiheessa lausuntoja, mutta kaavaehdotusta on laadittu tiiviissä yhteistyössä erityisesti kunnallistekniikan ja vesihuollon edustajien kanssa. Lisäksi kunnan ympäristövalvontaviranomaisia on kuultu kaavaehdotuksen nähtävillä olon jälkeen mm. pohjavesien suojelumääräysten sisällön uudelleen määrittelyssä. Kaavaehdotuksesta saapui neljä muistutusta. Kaavaehdotuksesta

9 saadut lausunnot ja muistutukset sekä niihin annetut vastineet on koottu kaavaehdotuksen vastineraporttiin, joka on kaavaselostuksen liitteenä 4. Kaavatyötä koskeva ehdotusvaiheen viranomaisneuvottelu pidettiin Uudenmaan ELY-keskuksessa. Neuvottelua koskeva muistio on selostuksen liitteenä 5. Lisäksi museovirastolta pyydettiin Tallbackan arkeologisten tasokaivausten esiraportin valmistuttua (joulukuussa 2014) lausunto muinaismuistoista. Asemakaavaehdotuksesta saadun palautteen sekä käydyn viranomaisneuvottelun pohjalta on laadittu hyväksymiskäsittelyyn vietävä asemakaava. Hyväksyttäväksi vietävä asemakaava Hyväksyttäväksi vietävään asemakaavaan ja sitä koskevaan aineistoon (selostus ja rakentamistapaohjeet) on tehty seuraavia muutoksia ja lisäyksiä: Kaavakartta ja -määräykset Pohjoinen LP-alue on poistettu ja alue on osoitettu osaksi VL-aluetta. Tärinä-merkintä on osoitettu koskemaan myös korttelin 5052 A0-7- ja A0-1-alueita. Kortteleiden 5053 ja 5054 väliin on lisätty uusi muuntamopaikka. Liittymäkieltomerkintä on osoitettu koko Nikkiläntien varrelle. Osa A-8 -korttelialueiden liiketilojen toteuttamisesta on osoitettu vapaaehtoiseksi. Vain toriin rajautuva liiketila on esitetty pakollisena. A-kortteleita koskevaa autopaikkamitoitusmääräystä on muutettu siten, että autopaikkojen määrä on sidottu asunnon sijaan kerrosalaan. Korttelin 5061 autopaikkojen määrää on tarkistettu ja sisäpihan autopaikka-aluetta on laajennettu ajoyhteyttä kaventamalla. Radonmääräyksen muotoa on muutettu. a 3,5 m kaavamerkinnästä ja -määräyksestä on poistettu lause: Autokatokset saa rakentaa kiinni tontin rajaan ilman palomuuria. Rakennussuojelumääräyksestä (sr-3 ja sr-4) on poistettu ilman pakottavaa syytä -maininta. Muinaisjäännösalue merkinnät on poistettu kaavakartasta tehtyjen tasokaivausten ja museoviraston lausunnon perusteella. Pohjaveden suojelumääräyksen muotoa on muutettu ja

10 viittaukset lakipykäliin poistettu. /kl-määräyksestä on poistettu viittaus lakipykälään ja määräyksen muotoa näin ollen muutettu. Yleisistä määräyksistä on poistettu seuraavat määräykset: A-6, A-7 ja A-8 kortteleissa yhden rakennuksen asuntojen maksimimäärä on 4. sekä Rakennuksen massa ei saa porrastua sivusuunnassa. Yleisiin määräyksiin on lisätty seuraavat määräykset: Korttelin A/5062 itäiselle rajalle on rakennettava vähintään 1,7 metriä korkea puuaita AO- tonttien suojaksi. ja Korttelin KL/5060 itäiselle rajalle on rakennettava vähintään 1,7 metriä korkea puuaita AO-tonttien suojaksi. Kortteleiden 5050, 5053, 5054 sekä 5057 rakennusalojen ja korttelialueiden rajauksia on korjattu maaperätutkimuksen perusteella siten, että asuinrakennukset eivät sijoitu tutkimuksen heikoimmalle maaperäalueelle. Muutettujen rakennusalojen rakennusoikeuksia on pienennetty siten, että asuinrakennusoikeus vähenee yhteensä k-m2. Selostus Kaavaselostuksen kohtaan 6. Asemakaavan toteutus on avattu prosessia, joita maantiealueiden muuttaminen kunnan hallinnoimiksi kaduiksi edellyttää. Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeita on päivitetty siltä osin kuin kaavaan on tehty muutoksia. Lisäksi rakentamistapaohjeissa on osoitettu pelastusreitit korttelialueiden viitepiirustuksissa ja avattu radonturvallisen rakentamisen periaatteita. Kaavaan tehdyt muutokset eivät edellytä kaava-aineiston asettamista uudelleen nähtäville, koska ne ovat luonteeltaan teknisiä korjauksia, jotka eivät olennaisesti muuta kaavan kokonaisratkaisua. Liitteet: Liite 1/ 16. MAAJAOS: Asemakaavakartta (päivätty ) Liite 2/ 16. MAAJAOS: Kaavamerkinnät ja -määräykset Liite 3/ 16. MAAJAOS: Kaavaselostus Liite 4/ 16. MAAJAOS: Kaavaselostuksen liitteet Liite 5/ 16. MAAJAOS: Rakentamistapaohjeet / Anvisningar om byggsättet Vt. kehitysjohtajan ehdotus Maankäyttöjaosto päättää esittää kunnanhallitukselle, että se päättää: 1) hyväksyä vastineet Sipoon Jokilaakson asemakaavaehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin sekä 2) esittää Sipoon Jokilaakson asemakaavan ja asemakaavan

11 muutoksen, kaavan N 40 (päivätty ) kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Tf. utvecklingsdirektörens förslag Markanvändningssektionen beslutar föreslå kommunstyrelsen att den beslutar: 1) godkänna bemötandena till utlåtanden och anmärkningar om förslaget till detaljplan för Sibbo Ådal, 2) framföra för fullmäktige att den godkänner detaljplan och detaljplaneändring för Sibbo Ådal, plan N 40 (daterad ). Juhani Rantala jääväsi itsensä asian käsittelyssä, eikä osallistunut asian käsittelyyn. Juhani Rantala anmälde jäv, och deltog inte i behandlingen av ärendet. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Beslut Förslaget godkändes enhälligt. KH 83 Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen Liitteet: Liite 1/ 83 KH: Asemakaavakartta (päivätty ) Liite 2/ 83 KH: Kaavamerkinnät ja -määräykset Liite 3/ 83 KH: Kaavaselostus Liite 4/ 83 KH: Kaavaselostuksen liitteet Liite 5/ 83 KH: Rakentamistapaohjeet / Anvisningar om byggsättet Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus päättää - hyväksyä vastineet Sipoon Jokilaakson asemakaavaehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin - esittää Sipoon Jokilaakson asemakaavan ja asemakaavan muutoksen, kaavan N 40 (päivätty ), valtuuston hyväksyttäväksi. Kommundirektörens förslag Kommunstyrelsen beslutar - godkänna bemötandena till utlåtandena om och anmärkningarna mot förslaget till detaljplan för Sibbo Ådal - föreslå fullmäktige att godkänna detaljplanen och detaljplaneändringen för Sibbo Ådal, plan N 40 (daterad ).

12 Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen. Beslut Kommunstyrelsen godkände enhälligt föredragandens förslag.

59 12.06.2013 22 12.03.2014 96 25.03.2014

59 12.06.2013 22 12.03.2014 96 25.03.2014 Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 59 12.06.2013 22 12.03.2014 96 25.03.2014 N 40 Sipoon Jokilaakson asemakaava ja asemakaavan

Lisätiedot

MAAJAOS 59 Maankäyttöjaosto Valmistelija: Kaavoituskoordinaattori Suvi Kaski, suvi.kaski(at)sipoo.fi

MAAJAOS 59 Maankäyttöjaosto Valmistelija: Kaavoituskoordinaattori Suvi Kaski, suvi.kaski(at)sipoo.fi Valtuusto 4 07.09.2015 4 N 40 Sipoon Jokilaakson asemakaava ja asemakaavan muutos 546/10.02.03/2012 MAAJAOS 59 Maankäyttöjaosto 12.6.2013 Valmistelija: Kaavoituskoordinaattori Suvi Kaski, suvi.kaski(at)sipoo.fi

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 64 23.09.2015

Lisätiedot

Valtuusto S24 Sipoonlahden ranta, asemakaavamuutos 895/ /2014

Valtuusto S24 Sipoonlahden ranta, asemakaavamuutos 895/ /2014 Valtuusto 135 07.11.2016 S24 Sipoonlahden ranta, asemakaavamuutos 895/10.02.03/2014 MAAJAOS 31 Maankäyttöjaosto 15.4.2015 Valmistelija: kaavoituskoordinaattori Pilvi Nummi-Sund, pilvi.nummi-sund(at)sipoo.fi,

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

E4 Jontaksen puutarhakylän asemakaava / Detaljplan för Jontas trädgårdsby

E4 Jontaksen puutarhakylän asemakaava / Detaljplan för Jontas trädgårdsby Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen 15 17.02.2016 24 16.03.2016 E4 Jontaksen puutarhakylän asemakaava / Detaljplan för Jontas trädgårdsby 1264/10.02.03/2015

Lisätiedot

Tervetuloa Sipoon Jokilaaksoon! Lisätietoja: www.sipoonjokilaakso.fi

Tervetuloa Sipoon Jokilaaksoon! Lisätietoja: www.sipoonjokilaakso.fi Tervetuloa Sipoon Jokilaaksoon! Sipoon Jokilaakson ja Nikkilän sijainti Helsingin keskustaan 35 km, Porvooseen noin 25 km ja Keravalle noin 10 km Kerava-Porvoo radan varrella Joukkoliikenneyhteydet Nikkilästä

Lisätiedot

T7B Sipoonlahden koulukeskuksen asemakaavamuutos / T7B Detaljplaneändring för Sibbovikens skolcentrum

T7B Sipoonlahden koulukeskuksen asemakaavamuutos / T7B Detaljplaneändring för Sibbovikens skolcentrum Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 18 13.02.2017 42 28.02.2017 107 09.05.2017 T7B Sipoonlahden koulukeskuksen asemakaavamuutos /

Lisätiedot

N 42 OP-korttelin asemakaavamuutos / N 42 Detaljplaneändring för OP-kvarteret

N 42 OP-korttelin asemakaavamuutos / N 42 Detaljplaneändring för OP-kvarteret Maankäyttöjaosto/Markanvänd 34 03.04.2013 ningssektionen Maankäyttöjaosto/Markanvänd 81 18.09.2013 ningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 8 08.10.2013 8 N 42 OP-korttelin asemakaavamuutos / N 42

Lisätiedot

B17 Majvikin 1. asemakaava, maatalousalueet, kaavaehdotus / B17 Majvik 1. detaljplan, jordbruksområden, planförslag

B17 Majvikin 1. asemakaava, maatalousalueet, kaavaehdotus / B17 Majvik 1. detaljplan, jordbruksområden, planförslag B17 Majvikin 1. asemakaava, maatalousalueet, kaavaehdotus / B17 Majvik 1. detaljplan, jordbruksområden, planförslag 1598/10.02.03/2016 MAAJAOS 61 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektion 8.6. 2016 Valmistelija

Lisätiedot

Liite: Kaavaselostus liitteineen, liite 1/ 6. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Liite: Kaavaselostus liitteineen, liite 1/ 6. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Valtuusto 61 18.06.2012 NG 5 Kartanonrinteen asemakaava ja asemakaavan muutos 33/10.02.03/2012 KAAVJAOS 6 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at) sipoo.fi,

Lisätiedot

E4A Jontaksen urheilupuiston asemakaava / E4A Detaljplan för Jontas idrottspark

E4A Jontaksen urheilupuiston asemakaava / E4A Detaljplan för Jontas idrottspark E4A Jontaksen urheilupuiston asemakaava / E4A Detaljplan för Jontas idrottspark 56/10.02.03/2017 MAAJAOS 13 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 12.2.2018 Valmistelija / Beredare: kaavoittaja /

Lisätiedot

Valtuusto NE1 Nevas gård asemakaavaehdotus 512/ /2012

Valtuusto NE1 Nevas gård asemakaavaehdotus 512/ /2012 Valtuusto 94 16.05.2016 NE1 Nevas gård asemakaavaehdotus 512/10.02.03/2012 MAAJAOS 55 Maankäyttöjaosto 4.6.2014 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva, matti.kanerva(at)sipoo.fi, kaavoittaja Pilvi

Lisätiedot

Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 41 31.01.2012 7 15.01.2013 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle Saariston ja rannikon osayleiskaavan hyväksymispäätöksestä jätetyistä

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokoushuone, Kuntala II krs / Kommunstyrelsens mötesrum, Sockengården II vån.

Kunnanhallituksen kokoushuone, Kuntala II krs / Kommunstyrelsens mötesrum, Sockengården II vån. 2/2015 1 Aika/Tid 18.03.2015, Klo/Kl. 17:00-20:00 Paikka/Plats Osallistujat/Deltagare Kunnanhallituksen kokoushuone, Kuntala II krs / Kommunstyrelsens mötesrum, Sockengården II vån. Nimi/Namn Klo/Kl. Tehtä

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 106 09.12.2015 265 15.12.2015 43 20.04.2016 214 26.04.2016

Lisätiedot

RA4 Krokholmenin ranta-asemakaavan muutos / Ändring av stranddetaljplan för Krokholmen

RA4 Krokholmenin ranta-asemakaavan muutos / Ändring av stranddetaljplan för Krokholmen 20 18.03.2015 44 20.05.2015 5 23.01.2017 24 18.03.2019 RA4 Krokholmenin ranta-asemakaavan muutos / Ändring av stranddetaljplan för Krokholmen 988/10.02.04/2015 MAAJAOS 20 Maankäyttöjaosto / 18.3.2015 Valmistelija

Lisätiedot

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin.

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin. Kaavoitustoimikunta 21 08.12.2006 Joutsan kunnanhallitus, -2007 81 05.03.2007 Kaavoitustoimikunta 24 05.10.2007 Joutsan kunnanhallitus 39 04.02.2008 Kaavoitustoimikunta 7 10.04.2008 Joutsan kunnanhallitus

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen K9 Söderkullan yritysalueen asemakaavamuutos / K9 Detaljplaneändring för Söderkulla företagsområde 1011/10.02.03/2018 MAAJAOS 14 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 11.2.2019 Valmistelija / Beredare:

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 9 29.01.2014 43 11.02.2014 72 27.08.2014 6 09.09.2014

Lisätiedot

19 18.03.2015 42 20.05.2015 140 02.06.2015

19 18.03.2015 42 20.05.2015 140 02.06.2015 Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 19 18.03.2015 42 20.05.2015 140 02.06.2015 T 7 Pähkinälehdon laajennuksen, osan A,

Lisätiedot

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

S 23, Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus / Planförslag för upphävande av södra delen av detaljplan för Söderkulla

S 23, Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus / Planförslag för upphävande av södra delen av detaljplan för Söderkulla S 23, Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus / Planförslag för upphävande av södra delen av detaljplan för Söderkulla 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto / Planläggninssektionen

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 32 17.03.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 20.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 9 11.02.2016 Kaupunginhallitus 70 22.02.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 24.05.2016

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Söderkullan osayleiskaavan 2015 kumoaminen, ehdotus / Planeförslag för upphävande av Söderkulla delgeneralplan 2015 310/10.02.02/2013 MAAJAOS 70 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 28.8.2013 Valmistelija/Beredare:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 78 29.4.2015 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Asemakaavaehdotus / Keilanrinne Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta 25.2.2015 40 Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa.

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustassa

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10 Tekninen lautakunta 100 01.04.2015 Kaupunginhallitus 154 07.04.2015 Kaupunginhallitus 284 06.07.2015 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10 588/10.02.03.00/2014 TEKLA 100

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

Pöytäkirja 4/2015 1. Valtuusto. Aika 07.09.2015, Klo 18:00-19:05. Wessmansali, Iso Kylätie 8, Nikkilä. Osallistujat.

Pöytäkirja 4/2015 1. Valtuusto. Aika 07.09.2015, Klo 18:00-19:05. Wessmansali, Iso Kylätie 8, Nikkilä. Osallistujat. Pöytäkirja 4/2015 1 Valtuusto Aika 07.09.2015, Klo 18:00-19:05 Paikka Osallistujat Wessmansali, Iso Kylätie 8, Nikkilä Nimi Klo Tehtä vä Läsnä Liljeström Christel 18:00-19:05 valt. pj. Vestman Heikki 18:00-19:05

Lisätiedot

Nikkilän OP- korttelin maankäyttösopimukset / Markanvändnigsavtalen i OP-kvarteret

Nikkilän OP- korttelin maankäyttösopimukset / Markanvändnigsavtalen i OP-kvarteret Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 66 08.06.2016 265 21.06.2016 Nikkilän OP- korttelin maankäyttösopimukset / Markanvändnigsavtalen i OP-kvarteret 1600/10.00.00/2016

Lisätiedot

T 7 Pähkinälehdon laajennuksen, osan A, asemakaava ja asemakaavan muutos

T 7 Pähkinälehdon laajennuksen, osan A, asemakaava ja asemakaavan muutos Valtuusto 36 15.06.2015 T 7 Pähkinälehdon laajennuksen, osan A, asemakaava ja asemakaavan muutos 652/10.02.03/2014 MAAJAOS 19 Maankäyttöjaosto 18.3.2015 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Jarkko Lyytinen,

Lisätiedot

Laguksenpuiston, Veikkolan asemakaavan muutoksen (hankenro ) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kh, kv)

Laguksenpuiston, Veikkolan asemakaavan muutoksen (hankenro ) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kh, kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 37 11.05.2017 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 45 31.05.2017 Laguksenpuiston, Veikkolan asemakaavan muutoksen (hankenro. 40120) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kh, kv) 734/10.02.03/2013

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori)

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori) Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 40 17.3.2015 Tekninen lautakunta 98 7.6.2016 Kaupunginhallitus 252 19.9.2016 Asianro 955/10.02.03/2014 80 Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula)

Lisätiedot

Kaavoitus- ja kaavamuutosaloitteet / Planläggnings- och planändringsinitiativ

Kaavoitus- ja kaavamuutosaloitteet / Planläggnings- och planändringsinitiativ Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 110 27.11.2013 4 10.12.2013 4 Kaavoitus- ja kaavamuutosaloitteet / Planläggnings- och planändringsinitiativ MAAJAOS 110 Maankäyttöjaosto

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään

Lisätiedot

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN Tekninen lautakunta 74 01.04.2008 Kaupunginhallitus 108 14.04.2008 Tekninen lautakunta 118 17.06.2008 Kaupunginhallitus 226 11.08.2008 Kaupunginhallitus 235 25.08.2008 Tekninen lautakunta 98 21.09.2010

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven

Lisätiedot

87 22.10.2014 275 25.11.2014 21 18.03.2015 87 31.03.2015. Kaavoitusohjelma 2015-2018, päivitetty / Planläggningsprogram 2015-2018, uppdaterat

87 22.10.2014 275 25.11.2014 21 18.03.2015 87 31.03.2015. Kaavoitusohjelma 2015-2018, päivitetty / Planläggningsprogram 2015-2018, uppdaterat Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 87 22.10.2014 275 25.11.2014 21 18.03.2015 87 31.03.2015

Lisätiedot

Suunnittelukilpailut & verkko-osallistuminen Sipoon Jokilaakso Sibbesborgin kestävän yhdyskunnan kilpailu

Suunnittelukilpailut & verkko-osallistuminen Sipoon Jokilaakso Sibbesborgin kestävän yhdyskunnan kilpailu Suunnittelukilpailut & verkko-osallistuminen Sipoon Jokilaakso Sibbesborgin kestävän yhdyskunnan kilpailu 8.5.2012 Pilvi Nummi-Sund kaavoittaja, Sipoon kunta Uusia tuoreita ideoita Vaihtoehtoja vertailtavaksi

Lisätiedot

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. www.sipoonjokilaakso.fi

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustan

Lisätiedot

Talman osayleiskaava - rakennemallivaihtoehdot / Delgeneralplan för Tallmo - alternativa strukturmodeller

Talman osayleiskaava - rakennemallivaihtoehdot / Delgeneralplan för Tallmo - alternativa strukturmodeller Kaavoitusjaosto/Planläggnings 31 28.03.2012 sektionen Talman osayleiskaava - rakennemallivaihtoehdot / Delgeneralplan för Tallmo - alternativa strukturmodeller 28/10.02.02/2012 Talman osayleiskaavan osallistumis-

Lisätiedot

Kaavoitus- ja kaavamuutosaloitteet / Planläggnings- och planändringsinitiativ 2015

Kaavoitus- ja kaavamuutosaloitteet / Planläggnings- och planändringsinitiativ 2015 Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 92 18.11.2015 240 01.12.2015 Kaavoitus- ja kaavamuutosaloitteet / Planläggnings- och planändringsinitiativ 2015 1333/10.02/2015

Lisätiedot

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kartanon (06) ja Nostavan (13) kunnanosat, tiloja 3:27, 7:825 ja 15:74 koskeva asemakaava. Kaava-alueen likimääräinen rajaus on

Lisätiedot

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari Tekninen lautakunta 77 19.04.2011 Tekninen lautakunta 141 25.10.2011 Kaupunginhallitus 284 14.11.2011 Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos 341/10.02.03/2011 TL 137/26.11.2008

Lisätiedot

Kerava-Nikkilä radan henkilöraideliikenteen tarveselvitys / Behovsutredning över persontrafik på Kervo-Nickby-banan

Kerava-Nikkilä radan henkilöraideliikenteen tarveselvitys / Behovsutredning över persontrafik på Kervo-Nickby-banan Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 101 09.12.2015 5 12.01.2016 Kerava-Nikkilä radan henkilöraideliikenteen tarveselvitys / Behovsutredning över persontrafik på Kervo-Nickby-banan

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 253 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) kortteleita 502 (osa), 517

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunkisuunnittelulautakunta 191 13.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 22.03.2016 Kaupunginhallitus 119 04.04.2016 Kaupunginhallitus 219 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 53 27.06.2016 Asemakaavan muutos,

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Kaupunginhallitus 253 19.9.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 81 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 117 13.04.2015. 117 Asianro 3041/10.02.03/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 117 13.04.2015. 117 Asianro 3041/10.02.03/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 70 8.4.2015 117 Asianro 3041/10.02.03/2012 Asemakaavan muutosehdotus / Talo Oy Kuopion Tulliportinkatu 27 / Multimäki 4-8 tontti 3, 5

Lisätiedot

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011

Lisätiedot

4 NG 6 Nikkilän kartanon alueen Y-tontit, asemakaavamuutos, hyväksyminen / NG 6 Y-tomterna i området Nickby gård, detaljplaneändring, godkännande

4 NG 6 Nikkilän kartanon alueen Y-tontit, asemakaavamuutos, hyväksyminen / NG 6 Y-tomterna i området Nickby gård, detaljplaneändring, godkännande Kaavoitusjaosto/Planläggnings 70 29.08.2012 sektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel 241 11.09.2012 sen Kaavoitusjaosto/Planläggnings # 4 12.12.2012 sektionen 4 NG 6 Nikkilän kartanon alueen Y-tontit, asemakaavamuutos,

Lisätiedot

LINJA-AUTOASEMAN JA AMIZZAN KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2009

LINJA-AUTOASEMAN JA AMIZZAN KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2009 1(6) LINJA-AUTOASEMAN JA AMIZZAN KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2009 PROJ.NRO XXX Asemakaavan muutos Keskustie 1 ja-3, korttelit 304 ja 306, OSOITE TAI MUU PAIKANNUS

Lisätiedot

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 21 20.05.2014 Kaavoitustoimikunta 28 08.09.2014 Kaavoitustoimikunta 22 11.05.2015 Kunnanhallitus 118 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 51 12.10.2015 Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus 77 16.02.2009 Kunnanhallitus 243 12.10.2009 Kunnanhallitus 270 23.11.2009 Kunnanhallitus 5 11.01.2010 Kunnanvaltuusto 4 17.02.2010 SAUKKOVAARAN LAKIALUEEN ASEMAKAAVA 101/10/2009 KHALL 77

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten

Lisätiedot

Hulhavanahon, Luokkavaaran ja Iso-Syötteen asemakaavojen muuttaminen ja laajentaminen

Hulhavanahon, Luokkavaaran ja Iso-Syötteen asemakaavojen muuttaminen ja laajentaminen Hulhavanahon, Luokkavaaran ja Iso-Syötteen asemakaavojen muuttaminen ja laajentaminen 627/08/10/2010 TEK 147 AirIX Ympäristö Oy on laatinut 27.4.2011 päivätyn kaavaluonnoksen Hulhavanahon, Luokkavaaran

Lisätiedot

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,

Lisätiedot

LINJAPUISTO II asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

LINJAPUISTO II asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LINJAPUISTO II asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten

Lisätiedot

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos.

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos. Tekninen lautakunta 20 03.04.2014 Tekninen lautakunta 33 27.05.2014 Tekninen lautakunta 47 11.09.2014 Tekninen lautakunta 7 29.01.2015 Tekninen lautakunta 26 16.06.2015 Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden

Lisätiedot

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kartanon (06) ja Nostavan (13) ja Vesalan (08) kunnanosat, tiloja 1:59, 3:27, 7:825, 15:74 ja 23:0 koskeva asemakaava. Päivitetty

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv)

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 9 08.2.206 Kunnanhallitus 9 2.0.207 Veikkolan keskustan korttelin 9 asemakaavan muutoksen (piir.nro 279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) 8/0.02.0/206 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna

Lisätiedot

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan ja Teilimäen alueiden osittainen kumoaminen (läntinen alue), kaavaehdotus

Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan ja Teilimäen alueiden osittainen kumoaminen (läntinen alue), kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 40 24.09.2015 Kaavoitustoimikunta 55 09.11.2015 Kaavoitustoimikunta 3 13.01.2016 Kunnanhallitus 19 01.02.2016 Kunnanhallitus 58 21.03.2016 Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467 Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä. SIUNTION KUNTA Viranomainen. Tekninen lautakunta TEKNLTK:249 /2010 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä. SIUNTION KUNTA Viranomainen. Tekninen lautakunta TEKNLTK:249 /2010 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Sivu 10 TEKNLTK:249 /2010 TEKNLTK 52 Teknltk 14.9.2010 62 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite 1 Liitteenä on kokonaissuunnitelma (alustava) jonka mukaan alueelle tulee - asuntoja - tuotantorakennuksia

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

L26 Vivamo, asemakaava ja asemakaavan muutos

L26 Vivamo, asemakaava ja asemakaavan muutos Vetovoimalautakunta 81 20.12.2017 Vetovoimalautakunta 98 20.06.2018 Kaupunginhallitus 230 06.08.2018 Vetovoimalautakunta 154 24.10.2018 Kaupunginhallitus 333 05.11.2018 Kaupunginvaltuusto 132 14.11.2018

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Hansas II, asemakaava ja asemakaavan muutos / Hansas II, detaljplan och detaljplaneändring

Hansas II, asemakaava ja asemakaavan muutos / Hansas II, detaljplan och detaljplaneändring Kaavoitusjaosto/Planläggningssekti 93 23.09.2009 onen Kaavoitusjaosto/Planläggningssekti 127 27.01.2010 onen Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 46 16.02.2010 Kaavoitusjaosto/Planläggningssekti 162 28.04.2010

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kirkonseudun (19) kunnanosa, tiloja 1:47, 2:13, 3:1 ja 3:11 koskeva asemakaava. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kaavaselostus 3.9.2014 Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi:

Lisätiedot

KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014

KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014 KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Klaukkalassa Ropakkotien eteläpuolella, rajoittuen

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.11.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Korttelit 18 ja 19 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja osa katualuetta (Entinen Rauhan keskuskeittiön tontti)

Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja osa katualuetta (Entinen Rauhan keskuskeittiön tontti) Tekninen lautakunta 94 19.03.2014 Kaupunginhallitus 131 24.03.2014 Kaupunginhallitus 235 19.05.2014 Kaupunginvaltuusto 44 02.06.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

Tarjoutuminen on liitteenä 2 ja Hankkeen OAS luonnos on liitteenä 3. Kaupunginjohtajan ehdotus:

Tarjoutuminen on liitteenä 2 ja Hankkeen OAS luonnos on liitteenä 3. Kaupunginjohtajan ehdotus: Maankäyttötoimikunta 5 22.02.2016 Maankäyttötoimikunta 5 25.04.2016 Maankäyttötoimikunta 4 07.06.2016 Kaupunginhallitus 133 13.06.2016 Maankäyttötoimikunta 26 25.10.2016 Kaupunginhallitus 232 14.11.2016

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 133 20.12.2006 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 32 18.04.2007 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 43 09.05.2007 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 61 13.06.2007 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot