Lausunto Dno 33/010/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunto Dno 33/010/"

Transkriptio

1 Dno 33/010/ Sosiaali- ja terveysministeriö Lausuntopyyntö (STM114:00/2015) Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laeiksi sairausvakuutuslain, lääkelain 57 b ja 102 :n sekä terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 22 ja 23 :n muuttamisesta sekä kokonaisuuteen liittyvien asetusten muuttamisesta Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt Kansaneläkelaitokselta lausunnon päivätystä luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi sairausvakuutuslain, lääkelain 57 b ja 102 :n sekä terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 22 ja 23 :n muuttamisesta sekä kokonaisuuteen liittyvien asetusten muuttamisesta. Esitysluonnoksen tavoitteena on täydentää vuonna 2016 tehtyjä lääkekorvaussäästöjä 134 miljoonalla eurolla siten, että pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa vaaditut yhteensä 150 miljoonan euron lääkekorvaussäästöt vuodesta 2017 lukien saavutetaan. Luonnos hallituksen esitykseksi on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä yhteistyössä valtiovarainministeriön, Kansaneläkelaitoksen sekä Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean kanssa. Kansaneläkelaitos toteaa lausuntonaan kunnioittaen seuraavaa. Hintakilpailun edistäminen ja hinnoittelu Esitysluonnoksessa ehdotetaan lisättäväksi sairausvakuutuslakiin uusi hinnoittelusäännös ensimmäiselle korvattavalle biosimilaarivalmisteelle. Säännöksessä määriteltäisiin biosimilaarivalmisteelle kohtuulliseksi katsottava hintataso suhteessa vastaavaan biologiseen alkuperäisvalmisteeseen. Myös säännöksiä alkuperäisvalmisteiden tukkuhinnan uudelleen arvioimiseksi tarkistettaisiin tilanteissa, joissa korvausjärjestelmään tulee uusi rinnakkaisvalmiste tai biosimilaari. Lisäksi viitehintajärjestelmää ehdotetaan laajennettavaksi rinnakkaistuonti- ja rinnakkaisjakeluvalmisteisiin. Nämä valmisteet säilyisivät kuitenkin hinnanvahvistuksen piirissä. Esitysluonnoksessa ehdotetaan kavennettavaksi myös lääkelaissa säädettyä hintaputkea. Viitehintajärjestelmää ehdotetaan laajennettavaksi myös muuttamalla vaihtokelpoisten lääkevalmisteiden määrittelyperusteita koskevaa luetteloa siten, että epilepsialääkkeet (ATC-luokka N03) määriteltäisiin vaihtokelpoisiksi silloin, kun valmisteita käytetään muissa käyttöaiheissa kuin epilepsiassa. Kansaneläkelaitos toteaa, että edellä mainittujen KANSANELÄKELAITOS FOLKPENSIONSANSTALTEN 1 (5) PL 450, Helsinki PB 450, Helsingfors Puhelin Telefon

2 ehdotusten toimeenpano vaatii muutoksia useisiin tietojärjestelmiin sekä Kansaneläkelaitoksessa että lääkkeiden hintalautakunnassa. Kansaneläkelaitoksen näkemyksen mukaan on tärkeää, että viitehintajärjestelmää on mahdollista tehostaa hintakilpailun keinoin sisällyttämällä siihen rinnakkaistuonti- ja rinnakkaisjakeluvalmisteet sekä ottamalla käyttöön uusia hinnoittelusäännöksiä. Ehdotuksen aikaansaama lisääntynyt hintakilpailu hillitsee lääkekorvausten kasvua sekä edullisemmat lääkevalmisteiden hinnat tulevat hyödyttämään myös potilaita. Samansuuntaisia vaikutuksia tulee olemaan myös biosimilaarien hinnoittelua koskevalla ehdotuksella. Ehdotusten toimeenpano on omiaan tukemaan valtiontalouden tasapainottamiseksi asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Kokonaisuuteen liittyvässä lääkkeen määräämisestä annetun asetuksen 13 :n muutosehdotuksessa säädetään, että lääkkeen määrääjän tulisi aina merkitä lääkkeen käyttötarkoitus, kun on kyse epilepsialääkkeen määräämisestä. Lisäksi muutosehdotuksessa todetaan, että asia edellyttää lääketurvallisuuden varmistamiseksi myös muutoksia tietojärjestelmiin. Kansaneläkelaitos toteaa, että lääkärin ja apteekkien työtä voidaan helpottaa tekemällä tietojärjestelmiin tukitoimintoja esimerkiksi diagnoosikoodia käyttämällä. Tarvittavat tukitoiminnot on mahdollista toteuttaa vuonna 2018 sähköisen lääkemääräyksen kansallisen muutoshallinnan yhteydessä. Siihen asti Kansaneläkelaitoksen mielestä lääkevaihtoja voidaan tehdä vain niissä tapauksissa, joissa apteekki voi yksiselitteisesti lääkemääräyksestä todentaa, että kyseessä ei ole epilepsian hoito. Tämän johdosta on erityisen tärkeää, että lääkäri merkitsee aina epilepsian hoidossa käytettävän lääkkeen lääkemääräykseen vaihtokiellon. Riskinjakomalli Käyttöön ehdotetaan otettavaksi määräaikaisena uusi riskinjakomenettely edistämään uusien ja innovatiivisten lääkkeiden markkinoille tuloa. On arvioitu, että lääkehoidoissa pienille potilasryhmille tarkoitettujen lääkkeiden osuus sekä yksilöllisten valmisteiden määrä tulee lisääntymään. Kyseiset valmisteet ovat usein kalliita ja niiden terveyshyötyihin suhteessa käytöstä aiheutuviin kustannuksiin sisältyy merkittävää epävarmuutta. Kansaneläkelaitoksen käsityksen mukaan ehdollinen korvattavuus mahdollistaisi päätöksenteon tueksi tarvittavan vaikuttavuus- ja kustannustiedon saamisen tilanteissa, joissa tarve uusille hoitovaihtoehdoille on suuri ja hoidon kustannukset ovat korkeat. Ehdotettu riskinjakomalli tukee myös sosiaali- ja terveysministeriön asettaman Harvinaiset sairaudet ohjausryhmän laatimaa esitystä 2 (5)

3 harvinaisten sairauksien kansalliseksi ohjelmaksi vuosille Tämän ohjelman yksi ehdotetuista jatkotoimista on edistää harvinaislääkkeiden saatavuutta ja korvattavuutta. Riskinjakomallin tapauskohtainen harkinta mahdollistaisi Kansaneläkelaitoksen käsityksen mukaan erityiset arviointiperusteet myös harvinaislääkkeille, joiden kustannusvaikuttavuuden arviointi nykymenettelyssä on ollut haasteellista. Edistäessään lääkeinnovaatioiden syntymistä ja hyödyntämistä, riskinjakomallin käyttöönotto tukee lisäksi Lääkepolitiikka asiakirjassa esitettyjä sosiaali- ja terveysalan viranomaisten ja lääkealan yhteisiä tavoitteita. Ehdolliseen korvattavuuteen liittyvän sairausvakuutusrahastolle palautettavan maksun toimeenpano on esitysluonnoksessa ehdotettu Kansaneläkelaitoksen tehtäväksi. Kansaneläkelaitos voi hyödyntää tässä vuoden 2016 palautusmaksun toimeenpanoa varten suunnittelemiaan toimintamalleja sekä prosesseja. Koska ehdollinen korvattavuus on Suomen lääkekorvausjärjestelmässä täysin uusi menettely, kaikkia toimeenpanon käytännön haasteita sekä mahdollisia resurssitarpeita on tässä vaiheessa vaikea arvioida. Lääkejätteen vähentäminen ja rationaalinen lääkehoito Esitysluonnoksessa ehdotetaan tehtäväksi muutoksia sairausvakuutuslain mukaisesti korvattavien valmisteiden toimitusväleihin ja kerralla korvattuna toimitettavaan lääkemäärään. Kalliiden lääkkeiden kerralla korvattava määrä rajattaisiin yhden pakkauksen arvonlisäverollisen vähittäishinnan mukaisesti siten, että kalliina lääkkeenä pidettäisiin valmistetta, jonka pakkauksen hinta on yli 1000 euroa. Näitä valmisteita korvattaisiin kerralla pääsääntöisesti enintään yhden kuukauden hoitoaikaa vastaava valmistemäärä. Lisäksi peruskorvattaville valmisteille ehdotetaan otettavaksi käyttöön sama menettely kuin erityiskorvattavien lääkkeiden korvaamisessa on jo ollut käytössä. Sen mukaan uusi erä toimitettaisiin korvattuna vasta, kun aiemmin ostettu erä olisi käytetty lähes kokonaan ennen uuden erän hankkimista. Nyt ehdotettavilla, korvattuna toimitettavaan lääkemäärään liittyvillä keinoilla pyritään sekä edistämään rationaalista lääkehoitoa että vähentämään lääkejätettä, mitä Kansaneläkelaitos pitää kannatettavana. Kansaneläkelaitos pitää myös tärkeänä, että potilaat ja apteekit kiinnittävät huomiota niin peruskorvattavien kuin erityiskorvattavien lääkkeiden tarkoituksenmukaisiin toimitusmääriin ja toimitusväleihin. Tämä lisää yleistä kustannustietoisuutta ja näin osallistaa potilaita rationaalisen lääkehoidon toteuttamiseen. 3 (5)

4 Erityiskorvausjärjestelmän tarkistaminen On kuitenkin mahdollista, että muutos välillisesti lisää joidenkin potilaiden kustannuksia lisääntyneiden matkakustannusten muodossa erityisesti, jos apteekki sijaitsee erillään muista asiakkaan käyttämistä palveluista. Kansaneläkelaitos toteaa, että lakiin nyt ehdotettava lisäys 5 luvun 9 :ään koskien korvattuna toimitettavien lääkevalmisteiden toimitusvälejä parantaa korvausjärjestelmän läpinäkyvyyttä ja selkeyttää toimeenpanon perusteita myös potilaille. Toimitusvälejä koskevassa muutosehdotuksessa on pyritty kiinnittämään huomiota potilaan sujuvaan asiointiin apteekissa pidentämällä nyt käytössä olevien toimitusvälien joustoaikoja. Kansaneläkelaitos pitää luonnosta valtioneuvoston asetuksen (337/2015) poikkeavan lääkekohtaisen omavastuun perimisen muuttamisesta onnistuneena ja 1 :n uutta kohtaa 3 soveltamiskäytäntöä selkiyttävänä. Esitysluonnoksessa ehdotetaan tarkistettavaksi erityiskorvausjärjestelmää siten, että muut diabeteslääkkeet kuin insuliinivalmisteet siirrettäisiin alempaan erityiskorvausluokkaan. Korvattavuus olisi siten samalla tasolla kuin sydän- ja verisuonisairauksien hoidossa käytettävillä lääkkeillä. Insuliinihoito vaikutustavaltaan korvaavana hoitona säilyisi kaikille diabetespotilaille edelleen ylemmässä erityiskorvausluokassa. Esitetty muutos perustuu selvitysmies Heikki Ruskoahon raporttiin Lääkekorvausjärjestelmän tarkastelua lääkkeiden näkökulmasta vuoden 2017 lääkesäästöihin liittyen. Toimenpiteen vaikutukset kohdistuisivat tältä osin potilaisiin. Säästön toteuttamisen myötä potilaan aiemmin saama ylempi erityiskorvaus muuttuisi alemmaksi erityiskorvaukseksi, millä olisi taloudellisia vaikutuksia näille potilaille. Esitetty muutos aiheuttaa Kansaneläkelaitoksessa tietojärjestelmämuutoksia ja hallinnollista työtä johtuen mm. uusien korvausoikeusnumeroiden ja Kela-korttien myöntämisestä potilaille. Kansaneläkelaitos pitää ehdotettua korvausjärjestelmän tarkistamista diabeteslääkkeiden osalta oikean suuntaisena toimena, mutta lopullisena tavoitteena pitkällä aikavälillä tulisi edelleen olla koko lääkekorvausjärjestelmän uudistaminen. Kansaneläkelaitos näkee muutokset välttämättöminä, jotta järjestelmän toimivuus ja rahoitus saadaan turvattua pitkällä aikavälillä tilanteessa, jossa lääkekorvausmenot ovat koko ajan kasvaneet ja yhä kalliimpia lääkkeitä tulee markkinoille. Kansaneläkelaitos pitää luonnosta muutokseksi valtioneuvoston asetukseen (25/2013) lääketieteellisin perustein vaikeiksi ja pitkäaikaisiksi arvioitavista sairauksista, joiden lääkehoidon kustannuksista sairausvakuutuslain 5 luvun 5 :n 2 momentin perusteella korvataan 65 tai 100 prosenttia onnistuneena, eikä Kansaneläkelaitoksella ole siihen lisättävää. 4 (5)

5 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkkeen määräämisestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta Kansaneläkelaitos pitää lääkkeen määräämisestä annettuun asetukseen ehdotettua 10 :n 8 momenttia kannatettavana. Kansaneläkelaitoksen näkemyksen mukaan tietojärjestelmien ja lääkäreille suunnatun tiedottamisen tulisi tukea edullisimman biologisen, tapauksesta riippuen alkuperäisen tai biosimilaarivalmisteen, määräämistä. Lääkäreiden käyttämät potilastietojärjestelmät eivät kuitenkaan välttämättä tällä hetkellä mahdollista vaihtoehtoisten biologisten lääkkeiden hintojen vertailua. Kansaneläkelaitos toteaa lääkkeen määräämistä koskevaan asetukseen ehdotetun 16 :n 1 momentin osalta seuraavaa. Lääketietokantaan tullaan lisäämään tieto biologisesta lääkkeestä tämän vuoden aikana. Lääketietokannassa ei toistaiseksi kuitenkaan ole tietoa biologisen lääkkeen biosimilaarista. Lääkäreiden käytössä olevat potilastietojärjestelmät eivät myöskään pysty tunnistamaan milloin biologisen lääkkeen lääkemääräyksen pitäisi olla voimassa vain vuoden. Edellä mainituista syistä Kansaneläkelaitos toteaa, että biologisen lääkkeen lääkemääräyksen vuoden voimassaolo pitäisi koskea kaikkia biologisia lääkkeitä riippumatta siitä, onko niillä biosimilaaria vai ei. Biologisia lääkkeitä käyttävät potilaat käyvät todennäköisesti ainakin kerran vuodessa lääkärin vastaanotolla, jolloin olisi oletettavaa että käynnit terveydenhuollossa eivät lisäänny biologisten lääkkeiden lääkemääräyksen vuoden voimassaolon johdosta. Lopuksi Kansaneläkelaitoksen näkemyksen mukaan lakimuutosehdotukset tukevat niille asetettujen keskeisten tavoitteiden saavuttamista. Kansaneläkelaitos yhtyy muilta osin esitysluonnoksessa esitettyihin asioihin. Etuusjohtaja Anne Neimala Lakiyksikön päällikkö Marjukka Turunen 5 (5)

LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ (HE

LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ (HE Kansaneläkelaitos Lausunto 24.10.2016 Kela 40/010/2016 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Lausuntopyyntö 18.10.2016 LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ (HE 184/2016 vp) LAEIKSI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN, LÄÄKELAIN

Lisätiedot

Kela ja lääkekorvaukset

Kela ja lääkekorvaukset Kela ja lääkekorvaukset Korvausjärjestelmä ja lääkkeen korvattavuus Lääkehuollon ja lääkekorvausjärjestelmän tavoitteita Mahdollistaa tehokas, turvallinen, tarkoituksenmukainen ja taloudellinen lääkehoito

Lisätiedot

Lääkkeiden korvattavuus

Lääkkeiden korvattavuus Sosiaaliturvan abc toimittajille 26.5.2011 Lääkkeiden korvattavuus Suomessa Päivi Kaikkonen yliproviisori Kela Terveysosasto 1 Lääkehuollon ja lääkekorvausjärjestelmän tavoitteita Mahdollistaa tehokas,

Lisätiedot

Tiivistelmä

Tiivistelmä Lainsäädännön arviointineuvosto Lausunto Dnro: VNK/1641/03.02.00/2016 15.9.2016 Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi sairasvakuutuslain, lääkelain

Lisätiedot

HE 91/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 6 luvun muuttamisesta

HE 91/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 6 luvun muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 6 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia. Esityksen mukaan lääkkeiden hintalautakunnan

Lisätiedot

HE 184/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia, lääkelakia ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettua lakia.

HE 184/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia, lääkelakia ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä laeiksi lääkelain 57 b ja 102 :n ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 22 ja

Lisätiedot

STM114:00/

STM114:00/ STM114:00/2015 7.9.2016 Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi kirsi.paivansalo@stm.fi :n lausunto laeiksi sairausvakuutuslain, lääkelain 57 b ja 102 :n sekä terveydenhuollon ammattihenkilöistä

Lisätiedot

LAUSUNTO. Helsinki, SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA. Viite: HE 184/2016 vp

LAUSUNTO. Helsinki, SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA. Viite: HE 184/2016 vp LAUSUNTO Helsinki, 24.10.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA Viite: HE 184/2016 vp Asia: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä laeiksi

Lisätiedot

Miten lääkkeitä korvataan ja

Miten lääkkeitä korvataan ja Miten lääkkeitä korvataan ja kenelle? Jaana Harsia-Alatalo Proviisori Terveysosasto/lääkeryhmä 1 Miksi ja kenelle lääkkeitä korvataan? Historiaa. Sairausvakuutuslain mukainen lääkekorvausjärjestelmä tuli

Lisätiedot

Luonnos Sosiaali- ja terveysministeriön asetukseksi lääkkeen määräämisestä annetun asetuksen muuttamiseksi

Luonnos Sosiaali- ja terveysministeriön asetukseksi lääkkeen määräämisestä annetun asetuksen muuttamiseksi 7.12.2016 Sosiaali- ja terveysministeriölle Viite: Lausuntopyyntö STM101:00/2016 / STM/4478/2016 Luonnos Sosiaali- ja terveysministeriön asetukseksi lääkkeen määräämisestä annetun asetuksen muuttamiseksi

Lisätiedot

LAUSUNTO. Helsinki, SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ. Viite: STM114:00/2015

LAUSUNTO. Helsinki, SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ. Viite: STM114:00/2015 LAUSUNTO Helsinki, 9.9.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Viite: STM114:00/2015 Asia: Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain, lääkelain 57 b ja 102 :n sekä terveydenhuollon ammattihenkilöistä

Lisätiedot

Lääkkeiden vaihtamisen vaikutukset kustannuksiin ja hintoihin

Lääkkeiden vaihtamisen vaikutukset kustannuksiin ja hintoihin Lääkevaihdon säästöt 2003-2017 Lääkkeiden vaihtamisen vaikutukset kustannuksiin ja hintoihin Hanna Koskinen Kelan tutkimusryhmä 2.3.2018 Suomen Apteekkariliitto millions Korvatut lääkeostot 1994-2016 (vuoden

Lisätiedot

HE 128/2015 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 täydentävään talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi

HE 128/2015 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 täydentävään talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, sairausvakuutuslain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta sekä apteekkimaksusta annetun lain

Lisätiedot

5 Sairausvakuutuslain mukaisen korvaamisen edellytykset

5 Sairausvakuutuslain mukaisen korvaamisen edellytykset 5 Sairausvakuutuslain mukaisen korvaamisen edellytykset --- 5.1.1 Lääkärin ja hammaslääkärin tai rajattuun lääkkeenmääräämiseen oikeutetun sairaanhoitajan määräämät lääkkeet Lääkekorvausmenettely koskee

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 252/2015 Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 252/2015 Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 2015 252/2015 Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

Lääkkeiden hintalautakunta

Lääkkeiden hintalautakunta Lääkkeiden hintalautakunta kehittämispäällikkö Lauri Vuorenkoski, THL 21.4.2010 ylijohtaja Marina Erhola 1 Lääkkeiden priorisointi avohoidossa Suomessa lääkkeitä priorisoidaan avohoidossa lääkekorvausjärjestelmän

Lisätiedot

APTEEKKIEN SV-OHJEET Muutokset 1.1.2011. Ohjeeseen muutettu: Kelan toimistosta > Kelasta. Apteekissa valmistetut lääkkeet

APTEEKKIEN SV-OHJEET Muutokset 1.1.2011. Ohjeeseen muutettu: Kelan toimistosta > Kelasta. Apteekissa valmistetut lääkkeet Ohjeeseen muutettu: Kelan toimistosta > Kelasta Apteekissa valmistetut lääkkeet Apteekissa valmistettujen lääkkeiden korvaamisessa noudatetaan soveltuvin osin, mitä lääkkeiden korvaamisesta säädetään (SVL

Lisätiedot

Kela ja lääkekorvaukset

Kela ja lääkekorvaukset Kela ja lääkekorvaukset 1 Korvausjärjestelmä ja lääkkeen korvattavuus 2 Lääkehuollon ja lääkekorvausjärjestelmän tavoitteita Mahdollistaa tehokas, turvallinen, tarkoituksenmukainen ja taloudellinen lääkehoito

Lisätiedot

Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat

Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat Proviisori Jaana Harsia-Alatalo Kelan terveysosaston lääkekorvausryhmä 17.2.2010 Suomen lääkekorvausjärjestelmä: Mitä korvataan? Kela korvaa lääkkeitä,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 134/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia. Lakiin lisättäisiin

Lisätiedot

- 58 (lääketaksan muodostuminen)

- 58 (lääketaksan muodostuminen) 26.2.2018 Dno 11/010/2018 Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi, juliana.tenovuo@stm.fi Lausuntopyyntö 25.1.2018 (STM 095:00/2012) Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt Kansaneläkelaitokselta

Lisätiedot

Viitehintajärjestelmä

Viitehintajärjestelmä Viitehintajärjestelmä Johtaja Sirpa Rinta Lääketeollisuus ry Farmaseuttisen yhdistyksen esitelmätilaisuus 10.3.2009 Käsiteltäviä teemoja 1. Viitehintajärjestelmän tavoitteita 2. Viitehintajärjestelmän

Lisätiedot

Suomen Apteekkariliitto 01.07.2010 1 (6)

Suomen Apteekkariliitto 01.07.2010 1 (6) Apteekkariliitto 01.07.2010 1 (6) LÄÄKEVALMISTEIDEN TIEDOSTON (SALVIA.txt) MERKINNÄT Yleistä Tiedoston nimi on Salvia.txt. Merkistö on Unicode. Hintakenttien tiedot välitetään ilman desimaalierotinta.

Lisätiedot

Vastaus sosiaali ja terveysministeriön lausuntopyyntöön (STM095:00/2012)

Vastaus sosiaali ja terveysministeriön lausuntopyyntöön (STM095:00/2012) LAUSUNTO 9.9.2016 Sosiaali ja terveysministeriö PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO kirjaamo@stm.fi merituuli.mahka@stm.fi Vastaus sosiaali ja terveysministeriön lausuntopyyntöön (STM095:00/2012) luonnoksesta hallituksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta /2012 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta /2012 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2012 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkkeiden hintalautakunnan maksullisista suoritteista Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

Viite: Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen torstaina klo 10:00 / HE 184/2016 vp / Asiantuntijapyyntö

Viite: Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen torstaina klo 10:00 / HE 184/2016 vp / Asiantuntijapyyntö 26.10.2016 Suomen Lääkerinnakkaistuojat ry www.laakerinnakkaistuojat.fi StV@eduskunta.fi Viite: Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen torstaina 27.10.2016 klo 10:00 / HE 184/2016 vp / Asiantuntijapyyntö

Lisätiedot

Etuuspalvelut Pvm Kela 44/010/2018

Etuuspalvelut Pvm Kela 44/010/2018 Lausunto 1 (5) Etuuspalvelut Pvm Kela 44/010/2018 Kansaneläkelaitoksen lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta sekä eräiksi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkkeiden hintalautakunnan maksullisista suoritteista Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveysministeriö LAUSUNTO Tampere 8.9.2016 Sosiaali- ja terveysministeriö Viite: STM114:00/2015 1 Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi laeiksi sairausvakuutuslain, lääkelain 57 b ja 102 :n sekä terveydenhuollon ammattihenkilöistä

Lisätiedot

Lääkekorvaukset ja rinnakkaistuonti. Lääketeollisuus ry:n muutosehdotukset hallituksen esitykseen HE 184/2016 vp ( Lääkesäästöpaketti 2017 )

Lääkekorvaukset ja rinnakkaistuonti. Lääketeollisuus ry:n muutosehdotukset hallituksen esitykseen HE 184/2016 vp ( Lääkesäästöpaketti 2017 ) Lääkekorvaukset ja rinnakkaistuonti Lääketeollisuus ry:n muutosehdotukset hallituksen esitykseen HE 184/2016 vp ( Lääkesäästöpaketti 2017 ) MITÄ ON RINNAKKAISTUONTI? Mikä lääke? Minkälainen lääke on kyseessä?

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain ja lääkelain 57 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi sairausvakuutuslakia ja lääkelakia. Esityksen

Lisätiedot

Ohje 6/2018 1(5) THL/1579/ /2018. Operatiivisen toiminnan ohjaus (OPER)

Ohje 6/2018 1(5) THL/1579/ /2018. Operatiivisen toiminnan ohjaus (OPER) Ohje 6/2018 1(5) LÄÄKKEEN MÄÄRÄÄMINEN RESEPTILLÄ LÄÄKEHOIDON KESTOAJALLE TULEE PERUSTUA HOIDOLLISEEN TARPEESEEN Valtuutussäännökset Sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain (61/2007) 24 :n 2 momentti

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 138/2008 vp. Hallituksen esitys laeiksi sairausvakuutuslain ja lääkelain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 138/2008 vp. Hallituksen esitys laeiksi sairausvakuutuslain ja lääkelain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 138/2008 vp Hallituksen esitys laeiksi sairausvakuutuslain ja lääkelain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi sairausvakuutuslain ja lääkelain muuttamisesta

Lisätiedot

HE 163/2005 vp. suuntaan. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 163/2005 vp. suuntaan. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. HE 163/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Lääkehoidon kehittämiskeskuksesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Lääkehoidon

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 32/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 32/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 32/2010 vp Hallituksen esitys laiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä

Lisätiedot

HE 40/2019 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia.

HE 40/2019 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia. Esityksessä

Lisätiedot

Rajattu lääkkeenmäärääminen

Rajattu lääkkeenmäärääminen Rajattu lääkkeenmäärääminen 1. Vastaajan taustaorganisaatio - Suomen Farmasialiitto ry 2. Arvioikaa ehdotusta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 23 b :n muutoksiksi. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 125/2005 vp. Hallituksen esitys laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta. Asia.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 125/2005 vp. Hallituksen esitys laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta. Asia. EDUSKUNNAN VASTAUS 125/2005 vp Hallituksen esitys laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta

Lisätiedot

Miten uudet lääkkeet tulevat avohoitoon

Miten uudet lääkkeet tulevat avohoitoon Miten uudet lääkkeet tulevat avohoitoon Elina Asola yliproviisori Lääkkeiden hintalautakunta Sosiaali- ja terveysministeriö 12.10.2016 1 12.10.2016 2 12.10.2016 3 Lääkkeiden kokonaismyynti vuonna 2015

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkkeen määräämisestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkkeen määräämisestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkkeen määräämisestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti terveydenhuollon ammattihenkilöistä

Lisätiedot

Esimerkki palveluvalikoiman määrittelyn periaatteiden soveltamisesta: Biosimilaarit ja kokonaistaloudellisuus

Esimerkki palveluvalikoiman määrittelyn periaatteiden soveltamisesta: Biosimilaarit ja kokonaistaloudellisuus Esimerkki palveluvalikoiman määrittelyn periaatteiden soveltamisesta: Biosimilaarit ja kokonaistaloudellisuus Jaana Leipälä Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston sidosryhmätilaisuus 29.9.2016 Lääkkeet

Lisätiedot

HE 184/2016 vp

HE 184/2016 vp HE 184/2016 vp 25.10.2016 Sosiaali- ja terveysvaliokunta stv@eduskunta.fi Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä laeiksi lääkelain

Lisätiedot

Kustannusvaikuttavuustiedon hyödyntäminen Hilan päätöksissä

Kustannusvaikuttavuustiedon hyödyntäminen Hilan päätöksissä Kustannusvaikuttavuustiedon hyödyntäminen Hilan päätöksissä Elina Asola johtava proviisori Lääkkeiden hintalautakunta Sosiaali- ja terveysministeriö 25.4.2018 1 Lääkkeiden hintalautakunta (Hila) toimii

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014. 1167/2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014. 1167/2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1167/2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkkeiden hintalautakunnan maksullisista suoritteista Annettu Helsingissä 17 päivänä

Lisätiedot

Rajattu lääkkeenmäärääminen

Rajattu lääkkeenmäärääminen Rajattu lääkkeenmäärääminen 1. Vastaajan taustaorganisaatio Vastaajien määrä: 1 - Hallintoylihoitajat ry / Förvaltningsöverskötare rf 2. Arvioikaa ehdotusta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun

Lisätiedot

Biosimilaari mitä tarkoittaa diabeetikolle? Järjestöpäivät Irene Vuorisalo, erityisasiantuntija

Biosimilaari mitä tarkoittaa diabeetikolle? Järjestöpäivät Irene Vuorisalo, erityisasiantuntija Biosimilaari mitä tarkoittaa diabeetikolle? Järjestöpäivät 6.5.2017 Irene Vuorisalo, erityisasiantuntija 1 Miksi biosimilaarit ovat juuri nyt merkityksellisiä? Vaihto alkuperäisvalmisteesta biosimilaariin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Eläketurvakeskuksen lausunto Eläketurvakeskuksen kanta asiakastietolakiin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 28/ (4) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 28/ (4) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 28/2017 1 (4) Sosiaali- ja terveysministeriö Holopainen Liisa PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO 753 Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle sosiaalihuoltolain muuttamista

Lisätiedot

SÄHKÖISEN LÄÄKEMÄÄRÄYKSEN MUUTOKSIA JA TOIMINTAMALLIN TARKENTAMINEN 01.11.2015 ALKAEN

SÄHKÖISEN LÄÄKEMÄÄRÄYKSEN MUUTOKSIA JA TOIMINTAMALLIN TARKENTAMINEN 01.11.2015 ALKAEN Ohje 8/2015 1(5) SÄHKÖISEN LÄÄKEMÄÄRÄYKSEN MUUTOKSIA JA TOIMINTAMALLIN TARKENTAMINEN 01.11.2015 ALKAEN Kohderyhmät Voimassaoloaika Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarjoajat Yksityisen

Lisätiedot

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 394. Laki. sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä toukokuuta 2001

SISÄLLYS. N:o 394. Laki. sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä toukokuuta 2001 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2001 N:o 394 399 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta... 1137 395 Valtioneuvoston asetus käräjäoikeusasetuksen

Lisätiedot

LAUSUNTO 1 (5)

LAUSUNTO 1 (5) LAUSUNTO 1 (5) 09.03.2017 Dnro Fimea 001710/00.04.05/2017 Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi maritta.korhonen@stm.fi Viite: STM015:00/2015 Luonnos hallituksen esitykseksi sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kansaneläkelaitoksen päätös

Kansaneläkelaitoksen päätös Kansaneläkelaitoksen päätös lääketieteellisistä edellytyksistä, jotka sairauden tulee rajoitetusti erityiskorvattavan lääkkeen erityiskorvaamiseksi täyttää. Annettu Helsingissä 31.12.2004 Kansaneläkelaitos

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (3)

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (3) Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (3) VM/Vero-osasto Jukka Vanhanen 27 Lausunto valtiovarainministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi tulotietojärjestelmästä ja eräiden muiden lakien

Lisätiedot

Apteekkien SV-ohjeet Muutokset (lisätty teksti on punaisella ja poistettu teksti on yliviivattu)

Apteekkien SV-ohjeet Muutokset (lisätty teksti on punaisella ja poistettu teksti on yliviivattu) 5.3.7 Kustannukset, joita ei pidetä tarpeellisina tai joiden korvaamisesta on annettu erillinen ohje Seuraavissa tilanteissa kustannuksia ei voida pitää sairausvakuutuslain mukaisina tarpeellisina sairaanhoidon

Lisätiedot

Rajattu lääkkeenmäärääminen

Rajattu lääkkeenmäärääminen Rajattu lääkkeenmäärääminen 1. Vastaajan taustaorganisaatio - Kunnallinen työmarkkinalaitos 2. Arvioikaa ehdotusta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 23 b :n muutoksiksi. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

LISÄLAUSUNTO KANSANELÄKELAITOKSEN ANTAMAAN LAUSUNTOON HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ (HE

LISÄLAUSUNTO KANSANELÄKELAITOKSEN ANTAMAAN LAUSUNTOON HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ (HE 2.3.2018 Kela 21/010/2018 Sosiaali- ja terveysvaliokunta LISÄLAUSUNTO KANSANELÄKELAITOKSEN 21.2.2018 ANTAMAAN LAUSUNTOON HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ (HE 159/2018 vp) LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYS- TIETOJEN TOISSIJAISESTA

Lisätiedot

Sairaanhoitokorvaukset vuosina

Sairaanhoitokorvaukset vuosina Tilastokatsaus Lisätietoja: 02.05.2012 Raija Pajunen, puh. 020 634 1361, etunimi.sukunimi@kela.fi Sairaanhoitokorvaukset vuosina 1986 2011 Sairausvakuutus maksoi 1 811,4 milj. euroa sairaanhoitokorvauksia

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 81/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa

Lisätiedot

Ajankohtaista lääkekorvauksista. Jaana Martikainen Lääketutkimustiimin päällikkö Tolkkua lääkekorvauksista 28.9.2011

Ajankohtaista lääkekorvauksista. Jaana Martikainen Lääketutkimustiimin päällikkö Tolkkua lääkekorvauksista 28.9.2011 Ajankohtaista lääkekorvauksista Jaana Martikainen Lääketutkimustiimin päällikkö Tolkkua lääkekorvauksista 28.9.2011 Terveydenhuoltomenot 1995 2009 vuoden 2009 hinnoin, miljoonaa euroa (Lähde: Terveydenhuollon

Lisätiedot

HE 100/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi sairausvakuutuslakia

HE 100/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi sairausvakuutuslakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain ja lääkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi sairausvakuutuslakia ja lääkelakia. Ehdotettavilla

Lisätiedot

Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkosto

Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkosto Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkosto Kelan tutkimuksen kommentit Leena Saastamoinen Erikoistutkija, dosentti Rationaalisen lääkehoidon tutkimusseminaari 21.8.2018 Kelan tutkimus ja rationaalinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (8) 191 Lausunto luonnoksesta mielenterveyslain väliaikaiseksi muuttamiseksi Pöydälle HEL 2013-000105 T 03 00 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä Lisätiedot

Lisätiedot

Hallituksen esitys terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 23 b :n muuttamisesta. Suomen Lääkäriliitto ry:n lausunto

Hallituksen esitys terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 23 b :n muuttamisesta. Suomen Lääkäriliitto ry:n lausunto VASTINE 1(5) Eila Mustonen Marjukka Vallimies-Patomäki 24.02.2019 Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Hallituksen esitys terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 23 b :n muuttamisesta Sosiaali- ja

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että lääkkeiden erityiskorvattavuutta koskevia sairausvakuutuslain menettelysäännöksiä

Lisätiedot

LÄÄKEKORVAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN

LÄÄKEKORVAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017:40 Heikki Ruskoaho, Helsingin yliopisto LÄÄKEKORVAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN SELVITYSHENKILÖN VÄLIRAPORTTI 30.9.2017 Helsinki 2017 2 Sisällys

Lisätiedot

Orion Oyj:n lausunto eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Orion Oyj:n lausunto eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Orion Oyj:n lausunto eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle 27.10.2016 Asia: HE 184/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Lisätiedot

HE 30/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016

HE 30/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 uj30lgm 22.10.2015 HE 30/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Teema: Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmähankkeet ja niiden eteneminen Kanta-palvelut ja

Lisätiedot

Asia: Hallituksen esitys sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Asia: Hallituksen esitys sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta LAUSUNTO 10.8.2012 Sosiaali ja terveysministeriö PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Viite: Lausuntopyyntö 27.6.2012 (STM:024:00/2012) Asia: Hallituksen esitys sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta

Lisätiedot

LAUSUNTO Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunta. SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN LAUSUNTOPYYNTÖ HE 184/2016 vp

LAUSUNTO Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunta. SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN LAUSUNTOPYYNTÖ HE 184/2016 vp LAUSUNTO 26.10.2016 Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunta SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN LAUSUNTOPYYNTÖ HE 184/2016 vp Asia: HE 184/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain

Lisätiedot

Miten päätetään lääkkeen korvattavuudesta tai sen päättymisestä?

Miten päätetään lääkkeen korvattavuudesta tai sen päättymisestä? Miten päätetään lääkkeen korvattavuudesta tai sen päättymisestä? Tolkkua lääkekorvauksista, Kela 28.9.2011 Johtaja Lauri Pelkonen, Hila 28.9.2011 HILA 1 Lääkekorvausjärjestelmä Lääkekorvausjärjestelmän

Lisätiedot

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja

Lisätiedot

TULISIKO SUOMALAISTEN LÄÄKKEIDEN SAANTIA JA KÄYTTÖÄ OHJAILLA?

TULISIKO SUOMALAISTEN LÄÄKKEIDEN SAANTIA JA KÄYTTÖÄ OHJAILLA? TULISIKO SUOMALAISTEN LÄÄKKEIDEN SAANTIA JA KÄYTTÖÄ OHJAILLA? Palveluvalikoimaneuvoston näkökulma Reima Palonen 10.9.2015 Esityksen sisältö Mikä on terveydenhuollon palveluvalikoima? Mikä on terveydenhuollon

Lisätiedot

Kuvallinen Kela-kortti

Kuvallinen Kela-kortti Apteekkien SV-ohjeet, liite 2 Kuvallinen Kela-kortti Kela on lopettanut kuvallisten Kela-korttien myöntämisen 13.10.2008. Kaikki tähän päivämäärään mennessä myönnetyt kuvalliset Kela-kortit ovat kuitenkin

Lisätiedot

Rajattu lääkkeenmäärääminen

Rajattu lääkkeenmäärääminen Rajattu lääkkeenmääräämi 1. Vastaajan taustaorganisaatio - Suun terveydenhoidon ammattiliitto STAL ry 2. Arvioikaa ehdotusta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 23 b :n muutoksiksi. Muutokset

Lisätiedot

Lääkehoidon tulevaisuus kotihoidossa. Anne Kumpusalo-Vauhkonen 15.3.2012

Lääkehoidon tulevaisuus kotihoidossa. Anne Kumpusalo-Vauhkonen 15.3.2012 Lääkehoidon tulevaisuus kotihoidossa Anne Kumpusalo-Vauhkonen 15.3.2012 Taustalla Suomessa tehdyt lääkepoliittiset linjaukset 1) Turvallinen lääkehoito Oppaita 2005: 32: Valtakunnallinen opas lääkehoidon

Lisätiedot

Erityis- ja poikkeuslupamenettelyt on tarkoitettu mahdollistamaan lääkkeen saatavuus poikkeustilanteissa

Erityis- ja poikkeuslupamenettelyt on tarkoitettu mahdollistamaan lääkkeen saatavuus poikkeustilanteissa Page 1 of 6 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2018 FIMEAN TOIMINTA Erityis- ja poikkeuslupamenettelyt on tarkoitettu mahdollistamaan lääkkeen saatavuus poikkeustilanteissa Suvi Loikkanen, Piia Salo / Kirjoitettu 26.10.2018

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkkeen määräämisestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkkeen määräämisestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkkeen määräämisestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta 1 Yleistä Sähköinen lääkemääräys Sähköisestä lääkemääräyksestä säädetään sähköisestä

Lisätiedot

KANSANELÄKELAITOS FOLKPENSIONSANSTALTEN

KANSANELÄKELAITOS FOLKPENSIONSANSTALTEN Etuuspalvelut Lakiyksikkö Toimeentuloturvaetuuksien osaamiskeskus Mäki-Jokela Anna 12.9.2016 Työ- ja elinkeinoministeriö PL 32 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntönne 6.9.2016 TEM/1239/03.01.01/2016 TEM044:00/2016

Lisätiedot

ALKUOMAVASTUU KÄYTTÖÖN 1.1.2016. 11.12.2015 Ari Jansen/ Apteekkariliitto 1

ALKUOMAVASTUU KÄYTTÖÖN 1.1.2016. 11.12.2015 Ari Jansen/ Apteekkariliitto 1 ALKUOMAVASTUU KÄYTTÖÖN 1.1.2016 11.12.2015 Ari Jansen/ Apteekkariliitto 1 LÄÄKEKORVAUKSIIN ALKUOMAVASTUU 1.1.2016 Kelan korvaamista lääkkeistä saa sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen vasta, kun lääkekustannukset

Lisätiedot

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut 30. Sairausvakuutus S e l v i t y s o s a : Sairausvakuutus täydentää julkista terveydenhuoltoa korvaamalla väestölle osan avohoidon lääkeja matkakustannuksista sekä turvaamalla väestölle mahdollisuuden

Lisätiedot

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain HE 305/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (7) 238 Lausunto luonnoksesta mielenterveyslain väliaikaiseksi muuttamiseksi HEL 2013-000105 T 03 00 00 Päätös päätti antaa sosiaali- ja terveysministeriölle seuraavan

Lisätiedot

1982 vp. n:o 178 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1982 vp. n:o 178 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1982 vp. n:o 178 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sairausvakuutuksen menojen kasvun hidastamiseksi tarkistettaviksi

Lisätiedot

APTEEKKI KOTIMAISTA YRITTÄJYYTTÄ JA TERVEYDENHUOLLON LÄHIPALVELUA APTEEKIT JA KILPAILU

APTEEKKI KOTIMAISTA YRITTÄJYYTTÄ JA TERVEYDENHUOLLON LÄHIPALVELUA APTEEKIT JA KILPAILU APTEEKKI KOTIMAISTA YRITTÄJYYTTÄ JA TERVEYDENHUOLLON LÄHIPALVELUA APTEEKIT JA KILPAILU 27.10.2017 Merja Hirvonen, toimitusjohtaja Suomen Apteekkariliitto E 26.10.2016 1 KÄYTETYIN TERVEYSPALVELU Apteekissa

Lisätiedot

Muuttuva rinnakkaislääkemarkkina

Muuttuva rinnakkaislääkemarkkina Muuttuva rinnakkaislääkemarkkina Heikki Bothas, toiminnanjohtaja Rinnakkaislääketeollisuus ry Rinnakkaislääkkeet Euroopassa Lääkealan kilpailu luo säästöjä ja kannustaa innovointiin 75 % EU:ssa käytettävistä

Lisätiedot

Lääkkeet osana perustoimeentulotukea Erityislupavalmisteet

Lääkkeet osana perustoimeentulotukea Erityislupavalmisteet Lääkkeet osana perustoimeentulotukea Erityislupavalmisteet Kelan miniseminaari 6.3.2018 Liisa Näveri, yksikön päällikkö Fimea Ensisijaisesti tulisi aina käyttää myyntiluvallisia lääkevalmisteita Lääkevalmisteella

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Korkein oikeus Lausunto 26.09.2018 OH2018/203 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö

LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö 1 LUONNOS 23.4.2013 HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa tapahtuvat

Lisätiedot

HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia

HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että

Lisätiedot

Lääkkeiden tukkuhintaindeksi 2015

Lääkkeiden tukkuhintaindeksi 2015 12.4.2016 1(9) Lääkkeiden tukkuhinnat laskivat hieman vuonna 2015 Lääketeollisuus ry:n Tilastokeskukselta tilaaman lääkkeiden tukkuhintaindeksin mukaan lääkkeiden tukkuhintojen vuosimuutos vuonna 2015

Lisätiedot

Rajattu lääkkeenmäärääminen

Rajattu lääkkeenmäärääminen Rajattu lääkkeenmäärääminen 1. Vastaajan taustaorganisaatio Vastaajien määrä: 1 - Pfizer Oy 2. Arvioikaa ehdotusta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 23 b :n muutoksiksi. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Lakimies Merituuli Mähkä

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Lakimies Merituuli Mähkä SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Lakimies 23.2.2016 Merituuli Mähkä SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS LÄÄKEALAN TURVALLISUUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSEN MAKSULLISISTA SUORITTEISTA 1 Yleistä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkkeen määräämisestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkkeen määräämisestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkkeen määräämisestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta 1 Yleistä Rationaalinen lääkkeen määrääminen ja lääkekorvaussäästöt Terveydenhuollon

Lisätiedot

1.1 Esitys laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta

1.1 Esitys laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta Lausunto 26.11.2015 Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta stv@eduskunta.fi Diabetesliitto kiittää mahdollisuudesta lausua sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsiteltävinä oleviin hallituksen esityksiin

Lisätiedot

Lääkehoidon rahoitus lääkkeiden käytön ohjauksessa. Jaana Martikainen, Kela, tutkimusosasto Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi, Kuopio, 10.9.

Lääkehoidon rahoitus lääkkeiden käytön ohjauksessa. Jaana Martikainen, Kela, tutkimusosasto Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi, Kuopio, 10.9. Lääkehoidon rahoitus lääkkeiden käytön ohjauksessa Jaana Martikainen, Kela, tutkimusosasto Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi, Kuopio, 10.9.2015 Lääkkeiden kaksikanavainen julkinen rahoitus Osaoptimointi

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 483. Laki. Kansainvälisen Demokratia- ja Vaaliapuinstituutin perussäännön lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

SISÄLLYS. N:o 483. Laki. Kansainvälisen Demokratia- ja Vaaliapuinstituutin perussäännön lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 16 päivänä heinäkuuta 2008 N:o 483 485 SISÄLLYS N:o Sivu 483 Laki Kansainvälisen Demokratia- ja Vaaliapuinstituutin perussäännön lainsäädännön alaan kuuluvien

Lisätiedot