EU:n sosiaaliturvasäännökset

Transkriptio

1 Päivitetty 2010 EU:n sosiaaliturvasäännökset Euroopan unionissa liikkuvien henkilöiden oikeudet VUOTTA EU:n sosiaaliturvan yhteensovittamista Euroopan komissio

2

3 EU:n sosiaaliturvasäännökset Euroopan unionissa liikkuvien henkilöiden oikeudet Euroopan komissio Työllisyys-, sosiaali- ja tasa-arvoasioiden pääosasto Yksikkö E3 Käsikirjoitus on valmistunut tammikuussa 2010.

4 Euroopan komissio tai kukaan komission nimissä toimiva henkilö ei ole vastuussa tämän julkaisun sisältämien tietojen mahdollisesta käytöstä. Muiden kuin Euroopan yhteisöjen tekijänoikeuksin suojattujen valokuvien käytön tai jäljentämisen osalta lupaa on anottava suoraan tekijänoikeuksien omistajilta Valokuvat 1, 3: istock Valokuvat 2, 4: 123RF Valokuva 5: Euroopan unioni Europe Direct -palvelu auttaa sinua löytämään vastaukset Euroopan unioniin liittyviin kysymyksiisi. Yhteinen maksuton palvelunumero (*): (*) Jotkin matkapuhelinoperaattorit eivät salli pääsyä alkuisiin numeroihin, tai niistä voidaan laskuttaa. Suuri määrä muuta tietoa Euroopan unionista on käytettävissä internetissä Europa-palvelimen kautta ( Luettelointitiedot sekä tiivistelmä ovat teoksen lopussa. Luxemburg: Euroopan unionin julkaisutoimisto, 2010 ISBN doi: /85588 Euroopan unioni, 2010 Tekstin jäljentäminen on sallittua, kunhan lähde mainitaan. Printed in Luxembourg Painettu kloorivalkaisemattomalle paperille (ECF)

5 Miksi tämä opas on laadittu? Tämä opas on tarkoitettu kaikille ihmisille, jotka liikkuvat Euroopan unionin (EU:n) jäsenvaltiosta toiseen työskentelemään, opiskelemaan, viettämään eläkevuosia tai vaikkapa vain lyhyelle lomamatkalle. Tässä oppaassa selvitetään, miten näiden henkilöiden sosiaaliturvaoikeudet siirtyvät heidän mukanaan maasta toiseen. Tarkoituksena on välittää helposti ymmärrettäviä tietoja sosiaaliturvaan liittyvistä oikeuksista ja velvoitteista tilanteissa, jotka koskevat kahta tai useampaa valtiota. Kansalliset sosiaaliturvajärjestelmät vaihtelevat jäsenvaltiosta toiseen, eikä sosiaaliturvan yhteensovittamista koskevilla ja jatkuvasti kehittyvillä EU:n sosiaaliturvasäännöksillä pyritä niiden yhtenäistämiseen. Näiden säännösten tarkoituksena on pelkästään estää kansalaisia menettämästä sosiaaliturvaan liittyviä oikeuksiaan osittain tai kokonaan heidän muuttaessaan jäsenvaltiosta toiseen. Kansalaisten sosiaaliturva ei aina säily samana heidän muuttaessaan. Siksi on suositeltavaa tutustua tämän oppaan asianomaisiin lukuihin ennen lähtöä ja tarpeen mukaan ottaa yhteyttä oman asuinvaltion sosiaaliturvalaitokseen lisäneuvojen saamiseksi. Tämä opas ei sisällä tietoja jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmistä. Yksityiskohtaisia tietoja kansallisista sosiaaliturvajärjestelmistä on saatavissa verkkosivuiltamme EU:n sosiaaliturvan yhteensovittamissäännöt ovat hyvin mutkikkaita, joten tämän oppaan eri luvuissa ei aina voida antaa tyhjentäviä tietoja. Lisäksi EU:n sosiaaliturvalainsäädäntöön vaikuttaa suuresti Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, minkä vuoksi se on dynaamista ja jatkuvasti kehittyvää. Epäselvissä tapauksissa suosittelemme tutustumista verkkosivuihimme, joihin annetaan linkit oppaan lopussa. Oman jäsenvaltion toimivaltaiset sosiaaliturvaviranomaiset voivat myös neuvoa eri tilanteissa. 3

6 Sisällys 1 EU:n sosiaaliturvan yhteensovittamissäännökset Mitä hyötyä EU:n säännöksistä on? Mitä EU:n sosiaaliturvan yhteensovittamisella tarkoitetaan? EU:n sosiaaliturvan nykyaikaistettu yhteensovittaminen Parempi tiedonkulku ja paremmat oikeudet Siirtyminen vanhoista säännöistä uusiin Keneen näitä säännöksiä sovelletaan? Missä maissa näihin säännöksiin voidaan vedota? EU:n sosiaaliturvan yhteensovittamissäännösten soveltamisala Missä valtiossa henkilö on vakuutettu? Mitkä oikeudet ja velvollisuudet pätevät? Mitä olisi tiedettävä sairaustapausten tai äitiyden varalta? Työtapaturmat ja ammattitaudit Työkyvyttömyys Kuka maksaa vanhuuseläkkeen? Lesken- ja orvoneläkkeet ja kuolemantapauksen johdosta myönnettävät avustukset Miten menetellä työttömyystilanteessa? Perhe-etuudet Varhaiseläke-etuudet Maksuihin perustumattomat erityiset rahaetuudet

7 6 Tiivistelmä Rajatyöntekijät Komennustyöntekijät Eläkkeensaajat Matkailijat Opiskelijat Muut kuin aktiiviväestöön kuuluvat EU:n ulkopuolisten valtioiden kansalaiset Miten yhteensovittamissäännökset toimivat käytännössä? Esitettävät asiakirjat Usean jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmään kuuluminen Vieras maa, vieras kieli ei välttämättä ongelma! Jäsenvaltioiden sosiaaliturvalaitokset yhteystahoina ongelmatilanteissa EU:n säännöt ovat ensisijaisia Oikeus saattaa sosiaaliturva-asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi Euroopan unionin tuomioistuin Lisätietoja

8

9 1 EU:n sosiaaliturvan yhteensovittamissäännökset 1.1 Mitä hyötyä EU:n säännöksistä on? Ilman Euroopan unionin sosiaaliturvan yhteensovittamissäännöksiä kansalaiset eivät saisi riittävästi suojaa käyttäessään oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti Euroopan unionin alueella. Siirryttäessä jäsenvaltiosta toiseen voi joutua kohtaamaan useita tilanteita, jotka liittyvät sosiaaliturvaoikeuksiin. Eri tilanteissa voi syntyä seuraavia kysymyksiä. Kuka korvaa tapaturmasta tai sairaudesta ulkomailla oleskelun aikana aiheutuneet sairaalakulut? Mitkä ovat eri jäsenvaltioissa työskennelleen työntekijän eläkeoikeudet? Minkä maan on maksettava työttömyysetuudet rajatyöntekijöille? Jatkuuko työttömyysetuuksien maksaminen henkilön etsiessä työtä toisesta jäsenvaltiosta? Minkä jäsenvaltion on maksettava perhe-etuudet, silloin kun lapset asuvat eri jäsenvaltiossa kuin siinä, missä heidän vanhempansa työskentelevät? Mihin sosiaaliturvamaksut on maksettava, millä kielellä etuuksia koskevat hakemukset on tehtävä ja mitä määräaikoja on noudatettava? Kansallisissa sosiaaliturvalaeissa näihin kysymyksiin ei aina kyetä vastaamaan, joten työntekijä voi joutua tilanteeseen, jossa hänellä on kaksi tai ei yhtään vakuutusta, tai hän menettää saavuttamansa oikeudet sosiaaliturvaan eikä uusia oikeuksia sosiaaliturvaan kerry. Tämän vuoksi tarvitaan unionin kattavia eurooppalaisia säännöksiä, joiden ansiosta sääntömääräisissä sosiaaliturvajärjestelmissä kansalaisille varmistetaan tehokas ja kattava vakuutusturva. 7

10 1.2 Mitä EU:n sosiaaliturvan yhteensovittamisella tarkoitetaan? EU:n sosiaaliturvasäännöksillä ei korvata eri jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmiä yhdellä eurooppalaisella järjestelmällä. Tällainen yhdenmukaistaminen ei olisi poliittisesti mahdollista, koska jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmiin ovat vaikuttaneet kansalliseen kulttuuriin ja arvoihin pohjautuvat pitkät perinteet sekä parhaaksi katsotut toimintatavat. Kansallisten sosiaaliturvajärjestelmien yhdenmukaistamisen sijaan EU:n sosiaaliturvasäännöksillä pyritään sovittamaan yhteen eri järjestelmien toiminta. Toisin sanoen jokainen jäsenvaltio voi päättää, kuka on vakuutettu kyseisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, mitä etuuksia annetaan ja millä edellytyksillä, miten etuudet lasketaan ja miten suuria sosiaaliturvamaksuja peritään. Yhteensovittamissäännöksillä vahvistetaan yhteiset säännöt ja periaatteet, joita kaikkien kansallisten viranomaisten, sosiaaliturvalaitosten ja tuomioistuinten on noudatettava kansallisia lakeja soveltaessaan. Tällä tavoin säännösten avulla varmistetaan se, että kansallisen lainsäädännön soveltaminen ei vaikuta haitallisesti niihin henkilöihin, jotka käyttävät oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioissa. Toisin sanoen henkilöä, joka on käyttänyt oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti Euroopan unionissa, ei saa asettaa huonompaan asemaan kuin sitä, joka on aina asunut ja työskennellyt yhdessä ainoassa jäsenvaltiossa. Tämä edellyttää erityisesti seuraavien ongelmien ratkaisemista. Joissakin jäsenvaltioissa kuuluminen sosiaalivakuutuksen piiriin perustuu maassa asumiseen, kun taas toisissa ainoastaan työssä käyvät (ja heidän perheenjäsenensä) kuuluvat vakuutuksen piiriin. Sen välttämiseksi, että siirtotyöläinen olisi vakuutettu kahdesti tai ei ollenkaan, sosiaaliturvasäännösten yhteensovittamisella määritetään se, minkä maan kansallista lainsäädäntöä siirtotyöläiseen sovelletaan kussakin yksittäistapauksessa. Kansallisessa lainsäädännössä edellytetään usein tietynpituista vakuutus-, työskentely- tai asumiskautta, ennen kuin oikeus etuuteen syntyy (jäsenvaltiosta ja etuudesta riippuen kausi voi olla kuusi kuukautta, vuosi, viisi vuotta, kymmenen vuotta tai joissakin tapauksissa jopa 15 vuotta). Säännösten yhteensovittamisella vakuutuskaudet voidaan laskea yhteen. Näin yhden 8

11 jäsenvaltion lainsäädännön mukaiset vakuutus-, työskentely- tai asumiskaudet otetaan tarvittaessa huomioon ratkaistaessa oikeutta toisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaiseen etuuteen. Esimerkki Siirtotyöläinen vammautuu, sen jälkeen kun hän on kuulunut neljän vuoden ajan sellaisen jäsenvaltion vakuutuksen piiriin, jossa työkyvyttömyysetuuksiin oikeuttava vähimmäisvakuutuskausi on viisi vuotta. Näiden neljän vuoden jälkeen hän työskenteli 14 vuotta jäsenvaltiossa, jossa vähimmäisvakuutuskausi on 15 vuotta. Miten hänen käy? Pelkästään kansallisen lainsäädännön mukaisesti tällä siirtotyöläisellä ei olisi oikeutta työkyvyttömyysetuuksiin kummassakaan valtiossa siitä huolimatta, että hän on ollut kaiken kaikkiaan vakuutettuna 18 vuotta. EU:n sosiaaliturvasäännöksillä ei oteta käyttöön uusia etuuksia eikä kumota kansallista lainsäädäntöä. Niiden ainoana tarkoituksena on suojella toisessa jäsenvaltiossa työskenteleviä, asuvia tai oleskelevia unionin kansalaisia. Huom. Tässä oppaassa käytetään usein termejä asua ja oleskella : Asuinpaikka on paikka, jossa henkilö yleensä asuu. Oleskelupaikka on paikka, jossa asutaan tilapäisesti. 9

12 2 EU:n sosiaaliturvan nykyaikaistettu yhteensovittaminen Euroopan unionin sosiaaliturvan yhteensovittamissäännökset ovat olleet voimassa jo 50 vuotta, ja niitä mukautetaan säännöllisesti yhteiskunnan ja oikeuslaitoksen kehitykseen. Uudet asetukset (EY) N:o 883/2004 ja (EY) N:o 987/2009 EU:n sosiaaliturvan nykyaikaistettu yhteensovittaminen perustuvat 50 vuoden arvokkaaseen kokemukseen, ja niillä selkeytetään ja tehostetaan EU:n lainsäädäntöä ja parannetaan kansalaisten oikeuksia. Kun EU:n sosiaaliturvan yhteensovittaminen nykyaikaistetaan, säännöissä keskitytään työntekijöiden liikkuvuuden helpottamisen sijaan kaikkien kansalaisten oikeuksien voimaansaattamiseen, heidän työssäkäynnistään riippumatta. Näillä muutoksilla halutaan helpottaa eurooppalaisten liikkumista. Nykyaikaistetulla yhteensovittamisella parannetaan merkittävästi kansalaisten turvaa. Tämä turva ei kata ainoastaan muussa EU:n jäsenvaltiossa kuin synnyinmaassaan asuvia noin 10,5:tä miljoonaa eurooppalaista (heidän osuutensa on noin 2,1 prosenttia EU:n koko väestöstä). Sillä helpotetaan myös niiden henkilön elämää, jotka ovat työskennelleet monessa jäsenvaltiossa ja jotka joutuvat vuosittain viemään maasta osan eläkeoikeuksiaan. Sillä lisätään myös työnsä vuoksi päivittäin EU:n rajat ylittävien yli miljoonan henkilön turvaa. 2.1 Parempi tiedonkulku ja paremmat oikeudet Kansalaiset ovat nykyaikaistetun yhteensovittamisen keskiössä, ja uusissa asetuksissa korostetaan jäsenvaltioiden velvollisuuksia heitä kohtaan. Näiden asetusten mukaan jäsenvaltioiden on annettava aktiivista apua, välitettävä aktiivisesti tietoja ja täytettävä konkreettiset tehokkuuden, nopean palvelun ja saatavuuden tavoitteet. Kansalaisen on puolestaan mahdollisimman pian ilmoitettava viranomaisille, jos kansalaisen omat tai hänen perheenjäsenten etuuksiin liittyvät seikat muuttuvat. Tämän hallinnon tehostamiseen liittyvän tavoitteen tueksi uusissa säännöissä edellytetään sosiaaliturvalaitosten välistä sähköistä tiedonvaihtoa. Tämä tapahtuu niin kutsutun EESSI-järjestelmän (sosiaaliturvatietojen sähköisen vaihtojärjestelmän) kautta. Tässä järjestelmässä yli kansallista laitosta on verkkoyhteydessä toisiinsa. 10

13 Aiemmin käytetyistä paperisista E-lomakkeista luovutaan. Tosin osa niistä korvataan uusilla esitettävillä asiakirjoilla (katso luettelo luvussa 7). Kansalaisetkin pääsevät EESSI-järjestelmään pääohjelmiston kautta. Tässä ohjelmistossa luetellaan kaikki sosiaaliturva-asioita hoitavat kansalliset ja paikalliset laitokset. Uusilla asetuksilla parannetaan Euroopassa liikkuvien henkilöiden suojaa. Ne noudattavat kansallisen lainsäädännön kehitystä eri jäsenvaltioissa, ja niillä katetaan uusia oikeuksia, kuten isyysetuuksia ja varhaiseläke-etuuksia, joita aiemmat säännöt eivät kattaneet. Lisäksi muun muassa työttömyyttä, sairaanhoitovakuutusta ja perhe-etuuksia koskevia säännöksiä on selkeytetty, minkä vuoksi asetuksia lienee helpompi tulkita, ja niillä voidaan vähentää ristiriitaisten näkemysten syntymistä. Uusissa asetuksissa annetaan myös kansalaisille mahdollisuus rekisteröityä tilapäisesti sosiaaliturvajärjestelmään ja saada sitä kautta etuuksia, silloin kun jäsenvaltioiden näkemykset sovellettavasta lainsäädännöstä poikkeavat toisistaan. Näin varmistetaan, ettei kukaan jää ilman sosiaaliturvaa jäsenvaltion päätöstä odotellessaan. Asetuksissa säädetään myös uudesta jäsenvaltioiden välisestä neuvottelu- ja sovittelumenettelystä. Jos valtioilla on eri näkemys tietyn asiakirjan voimassaolosta tai siitä, mitä lainsäädäntöä olisi sovellettava tiettyyn tapaukseen, ne voivat tämän menettelyn avulla päästä sopimukseen enintään kuuden kuukauden kuluessa. Uudet asetukset tulevat voimaan 1. toukokuuta Tuosta ajankohdasta alkaen kaikki kansalliset laitokset ja elimet alkavat soveltaa uusia sosiaaliturvan yhteensovittamissääntöjä, jotka tässä oppaassa on otettu huomioon. Tärkeää Uusia asetuksia sovelletaan Islantiin, Liechtensteiniin, Norjaan (ETA-maihin) ja Sveitsiin, vasta kun näiden maiden ja EU:n väliset sopimukset muutetaan uusien asetusten mukaisiksi. 11

14 2.2 Siirtyminen vanhoista säännöistä uusiin Erityisillä säännöksillä varmistetaan, ettei uusiin sääntöihin siirtyminen vaikuta kielteisesti kansalaisiin. Mitä sääntöjä sovelletaan hakemukseen, joka on jätetty vanhojen sääntöjen voimassaoloaikana? Uusien asetusten tultua voimaan niitä sovelletaan periaatteessa myös tilanteisiin, jotka ovat saaneet alkunsa ennen asetusten voimaantuloajankohtaa. Jos hakemus on kuitenkin jätetty vanhojen sääntöjen perusteella, sitä olisi käsiteltävä niiden sääntöjen mukaisesti, jotka olivat voimassa hakemuksen jättämisajankohtana. Jos henkilölle on myönnetty eläke vanhojen sääntöjen perusteella, hän voi pyytää eläkkeen uudelleenlaskemista uusien sääntöjen mukaisesti. Uudelleenlaskemisesta ei kuitenkaan saa aiheutua myönnetyn etuuden heikkenemistä. Miten käy asiakirjoille, jotka laitos on myöntänyt vanhojen asetusten voimassaoloaikana? Toimivaltaisten viranomaisten vanhojen sääntöjen mukaisesti myöntämät asiakirjat, jotka liittyvät sosiaaliturvan yhteensovittamiseen (toisin sanoen E-lomakkeet, eurooppalaiset sairaanhoitokortit ja väliaikaiset korvaavat todistukset), säilyvät voimassa, ja jäsenvaltioiden laitokset ottavat ne huomioon myös uusien asetusten tultua voimaan. Niitä ei kuitenkaan voida käyttää niiden voimassaoloajan umpeuduttua tai silloin, jos toimivaltainen laitos poistaa ne käytöstä tai korvaa ne uusilla. Minkä jäsenvaltion vakuutuksen piiriin henkilö kuuluu siinä tapauksessa, että hänen tilanteeseensa sovellettavat säännöt ovat muuttuneet? Jos henkilöön sovelletaan uusien sääntöjen perusteella muun kuin vanhojen sääntöjen mukaan määritetyn jäsenvaltion lainsäädäntöä, alkuperäistä lainsäädäntöä sovelletaan edelleen niin kauan kuin asian perustana oleva tilanne pysyy muuttumattomana, kuitenkin enintään 10 vuoden ajan. Henkilö voi tästä tilanteesta huolimatta pyytää uusien asetusten mukaisen lainsäädännön soveltamista. 12

15 Käynnistyykö lähetettyjen työntekijöiden uusissa asetuksissa säädetty työkomennuskausi uudelleen uusien sääntöjen tultua voimaan? Uusienkin sääntöjen mukaan työkomennus säilyy voimassaololtaan rajoitettuna poikkeuksena yleisestä säännöstä, jonka mukaan henkilö on vakuutettu työskentelyjäsenvaltiossa. Näin ollen vanhojen sääntöjen mukaisesti käytetty työkomennuskausi otetaan huomioon ja lasketaan uusissa asetuksissa säädettyyn työkomennuksen yleiseen aikarajoitukseen kuuluvaksi. Tärkeää Vanhojen ja uusien sääntöjen vuorovaikutukseen voi liittyä muitakin kysymyksiä ja ongelmia. Tällöin on syytä ottaa yhteyttä oman valtionsa toimivaltaiseen laitokseen sen selvittämiseksi, mitä muutoksia uudet säännöt voivat aiheuttaa itse kunkin tilanteeseen. Nykyaikaistetussa yhteensovittamisessa korostetaan kansalaisille suunnattua tiedottamista: heillä on oikeus saada tietoa uusien yhteensovittamissäännösten mukaisista oikeuksistaan ja velvoitteistaan. 13

16 3 Keneen näitä säännöksiä sovelletaan? EU:n sosiaaliturvasäännöksiä ei vielä sovelleta kaikkiin Euroopan unionissa ja Euroopan talousalueella liikkuviin ja oleskeleviin henkilöihin. Tämän vuoksi jokaisen on syytä selvittää tarkoin, sovelletaanko säännöksiä häneen, koska ainoastaan tällöin hän voi vedota näihin säännöksiin kansallisissa tuomioistuimissa ja ollessaan yhteydessä viranomaisiin. Yhteensovittamissäännöksiä sovelletaan kaikkiin Euroopan unionin jäsenvaltioiden sekä Islannin, Liechtensteinin, Norjan (Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen perusteella) ja Sveitsin (EU:n ja Sveitsin välisen sopimuksen perusteella) kansalaisiin, jotka on vakuutettu näiden valtioiden lainsäädännön nojalla. Tietyissä tapauksissa näitä säännöksiä sovelletaan myös muiden kuin EU:n jäsenvaltioiden kansalaisiin (katso luku 6.7). 14

17 4 Missä maissa näihin säännöksiin voidaan vedota? EU:n sosiaaliturvasäännöksiin voidaan vedota kaikissa Euroopan unioniin (EU) tai Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvissa maissa ja Sveitsissä. Euroopan unioni (EU): Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta Euroopan talousalue (ETA): EU27 + Islanti, Liechtenstein, Norja Sveitsi Uusia asetuksia (EY) N:o 883/2004 ja (EY) N:o 987/2009 sovelletaan ETA-maihin ja Sveitsiin, vasta kun ETA:n ja Sveitsin kanssa tehdyt sopimukset on muutettu. Siihen asti näihin maihin sovelletaan edelleen asetuksia (ETY) N:o 1408/71 ja (ETY) N:o 574/72. Huom. Tässä oppaassa jäsenvaltiolla tarkoitetaan edellä mainittuja valtioita. 15

18 5 EU:n sosiaaliturvan yhteensovittamissäännösten soveltamisala EU:n sosiaaliturvan yhteensovittamissäännöksiä sovelletaan kansalliseen lainsäädäntöön ( 1 ), joka koskee sairausetuuksia äitiys- ja isyysetuuksia työtapaturmia ammattitauteja työkyvyttömyysetuuksia vanhuuseläkkeitä lesken ja orvon etuuksia kuolemantapauksen johdosta myönnettäviä avustuksia työttömyysetuuksia perhe-etuuksia varhaiseläke-etuuksia. Yhteensovittamissäännöksiin voidaan vedota, aina kun on kyse henkilön oikeudesta näihin etuuksiin. Näitä säännöksiä ei kuitenkaan sovelleta sosiaaliavustukseen eikä lääkinnälliseen apuun: nämä etuudet ovat tavallisesti tulosidonnaisia, eivätkä ne kuulu edellä mainittuihin ryhmiin 16 sotainvalidien, rikoksen, murhan tai terroritekojen uhrien, valtion viranomaisten virkatehtäviä suorittaessaan aiheuttamien vahinkojen uhrien etuuksiin eikä niiden uhrien etuuksiin, jotka ovat kärsineet vahingon poliittisista tai uskonnollisista syistä tai syntyperänsä vuoksi. ( 1 ) Asetuksen (EY) N:o 883/ artiklan l alakohdan mukaan lainsäädännöllä tarkoitetaan kunkin jäsenvaltion osalta lakeja, asetuksia, määräyksiä sekä muita täytäntöönpanotoimenpiteitä, jotka liittyvät tämän oppaan luvussa 5 lueteltuihin sosiaaliturvan aloihin.

19 Joissakin tapauksissa on ehkä vaikeaa määritellä, kuuluuko jokin yksittäinen etuus yhteensovittamissäännösten soveltamisalaan. Asian varmistamiseksi voi aina ottaa yhteyttä etuudesta vastaavaan laitokseen. Tärkeää Yhteensovittamissäännöksiä sovelletaan sosiaaliturvaan, mutta ei verotukseen. Verotuksesta on tehty kahdenvälisiä sopimuksia maiden välillä. Kunkin maan verotoimistoista saa tietoa tulojen verottamisesta yksittäistapauksissa. 5.1 Missä valtiossa henkilö on vakuutettu? Yhteensovittamissäännöksissä annetaan säännöt, joilla määritetään, minkä valtion sosiaaliturvalainsäädäntöä henkilöön sovelletaan, silloin kun hänen tilanteeseensa liittyy useampia jäsenvaltioita. Tämä on tärkeää sosiaaliturvamaksujen suorittamiseksi sekä etuuksien ja tulevien eläkeoikeuksien saamiseksi. Perusperiaatteet ovat seuraavat: A Sovelletaan vain yhden valtion lainsäädäntöä Tätä periaatetta sovelletaan kaikkiin henkilöihin, jotka ovat kuuluneet yhden tai useamman jäsenvaltion lainsäädännön alaisuuteen, riippumatta kyseisten valtioiden määrästä. Vaikka henkilö olisi ollut palkattuna työntekijänä neljässä tai viidessä valtiossa, häneen sovelletaan vain yhden valtion lainsäädäntöä. B Henkilöön sovelletaan työskentelyvaltion lainsäädäntöä Tämä pätee sekä palkattuihin työntekijöihin että itsenäisiin ammatinharjoittajiin, vaikka he asuisivat toisen valtion alueella tai heidän yrityksensä tai yrityksensä työntekijät olisivat sijoittautuneet toiseen jäsenvaltioon. 17

20 Toisin sanoen jos työskentely lopetetaan jossakin jäsenvaltiossa ja sitä jatketaan toisessa, sovelletaan uuden työskentelyvaltion lainsäädäntöä. Näin ollen työntekijälle tai ammatinharjoittajalle ei enää kerry oikeuksia entisessä valtiossa ja hänelle alkaa kertyä oikeuksia uudessa työskentelyvaltiossa. Merkitystä ei ole sillä, muuttaako hän asumaan työskentelyvaltioon: myös rajatyöntekijä, joka jää asumaan entiseen työskentelyvaltioon, on vakuutettu työskentelyvaltion lainsäädännön mukaisesti. Poikkeuksia Tähän periaatteeseen on tiettyjä poikkeuksia. Työkomennustapaukset: Työnantaja voi lähettää työntekijän tilapäisesti työskentelemään toiseen jäsenvaltioon. Tällaista tilannetta, jossa noudatetaan tiettyjä edellytyksiä, kutsutaan työkomennukseksi. Jos kyseiset edellytykset täytetään (eikä työntekijää lähetetä korvaamaan toista henkilöä), työntekijä voi työskennellä 24 kuukautta kyseisessä valtiossa niin, että häneen sovelletaan edelleen lähettävän valtion lainsäädäntöä. Näin toimien pyritään välttämään sovellettavan lainsäädännön muuttumista toistuvasti ulkomailla toteutettavien lyhyiden työkausien aikana. Tämän vuoksi järjestelyn kesto on rajattu. Komennustyöhön lähtevän on hankittava ennen toiseen työskentelymaahan siirtymistä asiakirja A1 (katso luettelo luvussa 7), jossa todistetaan, että häneen sovelletaan edelleen lähettävän valtion lainsäädäntöä. Työntekijä tai tämän työnantaja saa asiakirjan sen jäsenvaltion laitoksesta, jossa työntekijä on vakuutettu (lähettävä jäsenvaltio). Samoja säännöksiä sovelletaan itsenäisiin ammatinharjoittajiin, jotka harjoittavat vastaavaa toimintaa toisessa jäsenvaltiossa. Merimiehet: Jäsenvaltion lipun alla purjehtivalla aluksella työskentelevät merimiehet ovat vakuutettuja tässä jäsenvaltiossa myös työskennellessään aluksella ulkomailla, vaikka he asuisivatkin toisessa maassa. Jos työnantajan liiketoimipaikka on toisessa jäsenvaltiossa kuin siinä, minkä lipun alla alus purjehtii, ja jos kyseinen jäsenvaltio on myös työntekijän asuinpaikka, hänet vakuutetaan asuinvaltiossa. Vakuutetun edun mukaisesti: Näistä EU:n yleisistä säännöistä voidaan poiketa, jos se on vakuutettujen edun mukaista. Jäsenvaltiot voivat tällöin kahden- tai monenvälisesti sopia kansallisista poikkeuksista. 18

21 C Useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa työskentelevät Tällaisissa tilanteissa määritetään, mihin valtioon henkilöllä on kiinteimmät siteet. Jos henkilö työskentelee useammassa jäsenvaltiossa ja asuu siinä valtiossa, jossa hän harjoittaa huomattavaa osaa toiminnastaan palkattuna työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana, häneen sovelletaan asuinjäsenvaltion lainsäädäntöä. Jos henkilö työskentelee useammassa jäsenvaltiossa ja työskentelee useille yrityksille tai työnantajille eri jäsenvaltioissa, häneen sovelletaan asuinvaltion lainsäädäntöä. Jos henkilön asuinvaltio ei ole sama kuin se, missä hän harjoittaa huomattavaa osaa toiminnastaan (palkatun työntekijän tapauksessa), tai asuinvaltio ei ole hänen toimintansa keskuspaikka (itsenäisen ammatinharjoittajan tapauksessa), häneen sovelletaan seuraavia sääntöjä. Palkatut työntekijät: Palkattuihin työntekijöihin sovelletaan sen jäsenvaltion lainsäädäntöä, jossa työnantajan kotipaikka tai liiketoimipaikka sijaitsee. Itsenäiset ammatinharjoittajat: Itsenäiseen ammatinharjoittajaan sovelletaan sen jäsenvaltion lainsäädäntöä, jossa hänen toimintansa keskuspaikka sijaitsee. Jos henkilö työskentelee sekä palkattuna työntekijänä että itsenäisenä ammatinharjoittajana eri jäsenvaltioissa, asetetaan etusijalle sen valtion lainsäädäntö, jossa hän työskentelee palkattuna työntekijänä. Virkamiehiin sovelletaan heidän työnantajaansa sovellettavaa lainsäädäntöä, toimivatpa he sitten palkattuina työntekijöinä tai itsenäisinä ammatinharjoittajina. D Niihin, jotka eivät käy työssä, sovelletaan asuinvaltion lainsäädäntöä Tätä periaatetta voidaan soveltaa tietyissä tapauksissa työttömiin (katso luku 5.8) ja muihin tapauksiin, joita edellä esitetyt luvut eivät koske (toisin sanoen muihin kuin aktiiviväestöön kuuluviin henkilöihin, katso luku 6.6). 19

22 Nykyaikaistetun yhteensovittamisen mukainen lainsäädäntö ASETUS (EY) N:O 883/2004 Yleisperiaatteet 11 artikla Poikkeukset 12 ja 16 artikla Ensisijaiset säännöt 13 artikla Erityiset ryhmät 11 artiklan 2 kohta, 3 kohdan e alakohta ja 4 kohta MITÄ LAINSÄÄDÄNTÖÄ MILLOINKIN SOVELLETAAN? Työntekijöihin sovelletaan työskentelypaikan lainsäädäntöä noudattaen periaatetta lex loci laboris. Komennustyöntekijöihin sovelletaan edelleen sen valtion lainsäädäntöä, josta heidät on lähetetty. Jäsenvaltiot voivat kahden- tai monenvälisesti sopia poikkeuksista tiettyjen henkilöiden tai henkilöryhmien etujen mukaisesti. Kahdessa tai useammassa valtiossa toimintaansa harjoittaviin henkilöihin sovellettava lainsäädäntö määräytyy sen mukaan, missä he harjoittavat huomattavaa osaa toiminnastaan. Erityisiä sääntöjä sovelletaan muihin kuin aktiiviväestöön kuuluviin henkilöihin. Erityisiä sääntöjä sovelletaan merimiehiin. 5.2 Mitkä oikeudet ja velvollisuudet pätevät? Pääsääntöisesti sen jäsenvaltion sosiaaliturvalainsäädäntö, jonka mukaisesti henkilö on vakuutettu, takaa henkilölle samat oikeudet ja velvollisuudet kuin tämän valtion kansalaisille. Tämä tarkoittaa erityisesti sitä, että etuutta koskevaa hakemusta ei voida hylätä vain sillä perusteella, että työntekijä ei ole tämän valtion kansalainen. Yhdenvertaisen kohtelun periaate ei koske ainoastaan välitöntä syrjintää vaan myös kaikkea peiteltyä (välillistä) syrjintää eli sitä, että teoriassa kansallisia säännöksiä sovelletaan yhdenvertaisesti oman maan kansalaisiin ja ulkomaalaisiin, mutta käytännössä säännös on epäedullinen ulkomaalaisille. 20

23 Syrjimättömyyden ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteet ovat yhteensovittamissääntöjen keskeisiä osia, sillä niillä ehkäistään henkilöiden joutuminen epäedulliseen asemaan heidän liikkuessaan unionin alueella. Uusissa yhteensovittamissäännöissä on yleinen säännös, jossa nämä periaatteet saavat konkreettisen sanamuodon: siinä on kyse etuuksien, tulojen, tosiseikkojen ja tapahtumien yhdenvertaistamisesta tai rinnastamisesta. Tällöin esimerkiksi jäsenvaltio voi määrätä tietyn etuuden saamisen perustaksi tietyn tapahtuman (kuten asevelvollisuuden suorittamisen tai työtapaturman), mutta kyseisen jäsenvaltion on harkitessaan henkilön oikeutta sosiaaliturvaetuuteen otettava huomioon myös tapahtumat toisissa jäsenvaltioissa samalla tavalla kuin siinä tapauksessa, että ne olisivat tapahtuneet kyseisen jäsenvaltion omalla alueella. Yhteensovittamissäännösten mukaisesti siirtotyöläisillä on sama oikeus kuin sen valtion kansalaisilla, jossa heidät on vakuutettu, osallistua sosiaaliturvalaitosten toimielinten jäsenten valitsemiseen tai heidän nimeämiseensä. Kuitenkin se, voidaanko siirtotyöläinen itse valita näihin elimiin, ratkaistaan kansallisen lainsäädännön perusteella. Lopuksi on syytä muistaa ne velvollisuudet, jotka työntekijälle on asetettu sen valtion lainsäädännössä, jossa hänet on vakuutettu. Niihin kuuluvat velvollisuus maksaa sosiaalivakuutusmaksut sekä kaikki muut velvollisuudet, joita myös kyseisen valtion kansalaisilla on (esimerkiksi hänen on ilmoittauduttava kansallisille viranomaisille ja ilmoitettava niille tietyt tosiseikat). 5.3 Mitä olisi tiedettävä sairaustapausten tai äitiyden varalta? Yhteensovittamissäännöksiin sisältyy erityinen sairaus- ja äitiysetuuksia sekä vastaavia isyysetuuksia koskeva luku, jota sovelletaan ulkomailla asuviin tai oleskeleviin vakuutettuihin, eläkkeensaajiin ja heidän perheenjäseniinsä. Säännöksissä annetaan laajaa ja tehokasta suojaa siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä lisäksi kaikille muillekin säännösten soveltamisalaan kuuluville henkilöille, muun muassa ulkomailla lomaileville matkailijoille. Seuraavissa kappaleissa annetaan yleiskuva näistä oikeuksista. 21

24 A Yleiset säännöt Kausien yhteenlaskeminen: Jos tietyn määräajan täyttyminen on edellytyksenä sille, että oikeus etuuksiin syntyy, toimivaltaisen laitoksen on otettava huomioon muiden valtioiden lainsäädännön perusteella kertyneet vakuutus-, asuin- ja työskentelykaudet. Tämä takaa sen, että kyseinen henkilö ei menetä sairausvakuutusturvaa vaihtaessaan työpaikkaa ja muuttaessaan toiseen valtioon. Esimerkki Joissakin valtioissa oikeus sairausetuuksiin syntyy vasta sitten, kun työntekijä on ollut vakuutettuna kuusi kuukautta. Yhteensovittamissäännöksillä varmistetaan se, että työntekijällä, jonka edellinen vakuutus keskeytyi hänen muuttaessaan toiseen valtioon, on oikeus sairausetuuksiin vakuutuksensa alkamisesta lähtien. Kullakin jäsenvaltiolla on omat sairaus- ja äitiysetuutensa, jotka poikkeavat toisistaan. Kaikkien valtioiden etuudet voidaan kuitenkin jakaa kahteen pääryhmään: rahaetuuksiin ja luontoisetuuksiin. B Sairausvakuutuksen rahaetuudet Rahaetuuksien tarkoituksena on tavallisesti korvata sairauden vuoksi menetetty tulo (palkka tai muu ansio). Myös etuudet, joita maksetaan erityistapauksissa (hoitoetuudet), voidaan katsoa sairausvakuutuksen rahaetuuksiksi. Pääsääntöisesti sairausvakuutuksen rahaetuudet maksetaan sen valtion lainsäädännön mukaisesti, jossa työntekijä on vakuutettu riippumatta siitä, missä hän asuu tai oleskelee. Tätä sääntöä sovelletaan kaikkiin henkilöryhmiin ja kaikkiin tilanteisiin. Etuuden suuruus ja kesto riippuvat täysin sen valtion lainsäädännöstä, jossa kyseinen henkilö on vakuutettu. Rahaetuudet maksaa tavallisesti suoraan kyseisen valtion toimivaltainen laitos. 22

25 C Sairausvakuutuksen luontoisetuudet Luontoisetuuksiin sisältyy terveydenhuolto, sairaanhoito, lääkkeet ja sairaalahoito, tiettyjä etuuksia hoidon tarpeessa oleville henkilöille sekä välittömät maksut näistä aiheutuvien kustannusten korvaamiseksi. Pääsääntöisesti sairausvakuutuksen luontoisetuudet maksetaan sen valtion lainsäädännön mukaisesti, jossa työntekijä asuu tai oleskelee, aivan kuin henkilö olisi vakuutettu kyseisessä valtiossa. Tämä saattaa olla vakuutetulle edullisempaa tai epäedullisempaa verrattuna sen valtion lainsäädäntöön, jossa hänet on varsinaisesti vakuutettu. Kuitenkaan pelkästään se seikka, että luontoisetuudet maksetaan asuin- tai oleskelumaan lainsäädännön mukaisesti, ei tarkoita, että henkilöt saisivat näitä etuuksia rajoituksitta kaikissa jäsenvaltioissa. Tämän vuoksi on tärkeää tuntea kussakin jäsenvaltiossa luontoisetuuksien saamiselle asetetut konkreettiset edellytykset. D Asuinpaikka valtiossa, jossa henkilö on vakuutettu Jos henkilö asuu valtiossa, jossa hänet on vakuutettu, on selvää, että hänellä on oikeus kaikkiin tämän valtion lainsäädännön mukaisesti annettaviin etuuksiin. Nämä etuudet antaa asuinpaikan sairausvakuutuslaitos samoin edellytyksin kuin kaikille tässä valtiossa vakuutetuille. E Asuinpaikka on muualla kuin valtiossa, jossa henkilö on vakuutettu Jos henkilö asuu eri valtiossa kuin siinä, jossa hänet on vakuutettu, hänellä on oikeus kaikkiin luontoisetuuksiin asuinvaltion lainsäädännön mukaisesti. Etuudet antaa vakuutetun asuinpaikan sairausvakuutuslaitos, ikään kuin hänet olisi vakuutettu siellä. Rajatyöntekijöillä ja heidän perheenjäsenillään on oikeuksia myös työskentelyvaltionsa etuuksiin (tiettyjä rajoituksia sovelletaan kuitenkin rajatyöntekijöiden perheenjäseniin (katso luku 6.1) ja eläkeläisiin (katso luku 6.3)). Työntekijän on ilmoittauduttava asuinpaikkansa sairausvakuutuslaitokseen. Tätä varten on hankittava asiakirja S1 (katso luettelo luvussa 7), jossa todistetaan, että henkilö kuuluu sen laitoksen sairausvakuutuksen piiriin, jossa hänet on vakuutettu. 23

26 Tarvittavien tietojen vaihtamiseksi henkilön etuuksista asuinpaikan laitos voi myös toimia yhteistyössä sen laitoksen kanssa, jossa henkilö on vakuutettu. Asuinvaltion sairausvakuutuslaitos saa yleensä korvauksen etuuksista siltä sairausvakuutuslaitokselta, jossa kyseinen henkilö on vakuutettu. F Tilapäinen oleskelu muualla kuin valtiossa, jossa henkilö on vakuutettu Jos vakuutettu oleskelee tilapäisesti muussa valtiossa kuin siinä, jossa hänet on vakuutettu, hänellä on oikeus kaikkiin luontoisetuuksiin, jotka ovat lääketieteellisistä syistä välttämättömiä toisen jäsenvaltion alueella oleskelun aikana ottaen huomioon etuuksien luonne ja oleskelun ennakoitu kesto. Toisin sanoen vakuutettu saa aina todella tarvitsemansa hoidon, jopa kalliin sairaalahoidon (esimerkiksi teho-osastohoidon sydänkohtauksen jälkeen). Hoito on annetaan hänelle samoin edellytyksin kuin silloin, jos hän olisi vakuutettu oleskeluvaltiossa. Sen sijaan tapauksissa, joissa henkilö hakeutuu ulkomaille hoitoon, edellytetään lupaa (katso jäljempänä luku 5.3 G). Eurooppalainen sairaanhoitokortti Unionin kansalaiset, jotka liikkuvat Euroopan talousalueella (toisin sanoen Islannissa, Liechtensteinissa ja Norjassa) tai Sveitsissä joko henkilökohtaisista, ammatillisista tai opiskelusyistä, saavat käyttöönsä eurooppalaisen sairausvakuutuskortin (EHIC-kortti), joka helpottaa tilapäisen oleskelun aikana syntyneiden välttämättömien sairaanhoitokustannusten korvaamista. Kukin jäsenvaltio on vastuussa EHIC-kortin tuottamisesta ja jakelusta alueellaan. Kortin malli on kuitenkin sama, ja sillä on samat tekniset ominaisuudet kaikissa jäsenvaltioissa. Näin terveydenhuollon tarjoajat kaikkialla Euroopassa pystyvät tunnistamaan kortin välittömästi. EHIC-kortin saa maksutta paikallisesta sairausvakuutuslaitoksesta. Lisätietoja terveydenhoidosta ulkomailla ja siihen liittyvistä oikeuksista on saatavilla verkkosivuiltamme osoitteesta 24

27 G Hakeutuminen hoitoon toiseen valtioon Jos vakuutettu hakeutuu hoitoon toiseen valtioon, hänen sairausvakuutuslaitoksensa korvaa yhteensovittamissääntöjen mukaan hoidon kustannukset ainoastaan, jos kyseinen laitos on antanut vakuutetulle etukäteen luvan kyseiseen hoitoon. Tavallisesti sairausvakuutuslaitos voi itse päättää, antaako se tällaisen ennakkoluvan. Luvan antamisesta ei voi kieltäytyä, jos tämä hoito kuuluu oman valtion lainsäädännön mukaisiin etuuksiin mutta hoitoa ei siellä ole tarjolla potilaan terveydentilan vaatimassa ajassa. Toimivaltaisen laitoksen on tällöin toimitettava vakuutetulle asiakirja S2 (katso luettelo luvussa 7), jossa todistetaan, että henkilöllä on oikeus saada hoitoa ulkomailla. Näin ollen vakuutetulla on sairausvakuutuslaitoksensa luvalla oikeus vastaanottavan valtion tarjoamiin etuuksiin. Vakuutettu voi tietyissä tapauksissa hakea asuinvaltiossaan myös lisäkorvausta. Lisäksi Euroopan unionin tuomioistuin on todennut, että vakuutetut, joilla ei ole ennakkolupaa, voivat kuitenkin pyytää sairaskassaansa korvaamaan toisessa jäsenvaltiossa sairaalan ulkopuolisesta sairaanhoidosta aiheutuneet kustannukset; ne korvataan sen jäsenvaltion korvausperiaatteiden mukaan, jossa henkilö on vakuutettu. Euroopan unionin tuomioistuin on todennut samassa päätöksessä, että sosiaaliturvalaitokset voivat kieltäytyä myöntämästä ennakkolupaa toisessa jäsenvaltiossa annettavaa sairaalahoitoa varten. Tämän on kuitenkin perustuttava etukäteen tiedossa oleviin, objektiivisiin ja syrjimättömiin perusteisiin. Näiden perusteiden tulee rajoittaa kansallisten viranomaisten harkintavapautta siten, ettei sitä käytetä mielivaltaisesti. Helposti käytettävissä olevan menettelyn pitää taata, että lupahakemus käsitellään puolueettomasti ja kohtuullisessa ajassa, ja luvan epääminen pitää voida kyseenalaistaa oikeudellisessa tai vastaavassa menettelyssä. Kansallisten viranomaisten on lisäksi otettava huomioon kunkin tapauksen erityisolosuhteet eli potilaan terveydentilan lisäksi myös hänen potilashistoriansa. 5.4 Työtapaturmat ja ammattitaudit Yhteensovittamissäännökset työtapaturmiin tai ammattitauteihin perustuvista etuuksista vastaavat monilta osin sairausetuuksia koskevia säännöksiä. Vakuutetun on kuitenkin ilmoitettava työtapaturman tapahduttua tai ammattitaudin ensimmäisen 25

28 diagnoosin varmistuttua asia vakuutuksestaan vastaaville viranomaisille tiettyjä menettelyjä noudattaen. Tällaisten muodollisuuksien täyttämisessä on oltava tarkka, sillä virheellinen toiminta voi vaikuttaa kielteisesti rahaetuuksien saamiseen. A Luontoisetuudet Jos vakuutetulle sattuu työtapaturma tai hän saa ammattitaudin, hänellä on kaikissa tapauksissa oikeus luontoisetuuksiin asuinvaltionsa lainsäädännön mukaisesti. Jos henkilö asuu muussa valtiossa kuin siinä, jossa hänet on vakuutettu, asuinpaikan laitos antaa hänelle luontoisetuudet kyseisen valtion lainsäädännön mukaisesti. Asuinvaltion sairausvakuutuslaitos saa korvauksen kaikista antamistaan eduista sen valtion toimivaltaisesta laitoksesta, jossa henkilö on vakuutettu. Vakuutetun oikeus terveydenhoitoon ulkomailla työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen perusteella voidaan todistaa hänen vakuutuslaitoksensa antamalla asiakirjalla DA1 (katso luettelo luvussa 7). B Rahaetuudet Rahaetuudet maksetaan aina sen valtion lainsäädännön mukaisesti, jossa henkilö oli vakuutettu työtapaturman sattuessa tai hänen saadessaan ammattitaudin riippumatta siitä, missä hän asuu tai oleskelee. Rahaetuudet maksaa tavallisesti suoraan sen valtion laitos, jossa henkilö on vakuutettu, mutta se voi kuitenkin sopia asuin- tai oleskeluvaltion laitosten kanssa, että viimeksi mainitut maksavat rahaetuuden (tämä ei vaikuta etuuden suuruuteen). Jos rahaetuuden suuruus riippuu perheenjäsenten lukumäärästä, myös toisessa jäsenvaltiossa asuvat perheenjäsenet otetaan huomioon. C Matkatapaturmat Tapaturmavakuutus on voimassa myös, jos vakuutetulle sattuu tapaturma hänen matkustaessaan sen valtion ulkopuolella, jossa hänet on vakuutettu, ja hänellä on oikeus erityisetuuksiin. Oikeuden terveydenhoitoon voi osoittaa esittämällä asiakirjan DA1 (katso luettelo luvussa 7). 26

29 5.5 Työkyvyttömyys Jäsenvaltioiden työkyvyttömyyseläkejärjestelmät eroavat toisistaan huomattavasti. Kuitenkin on mahdollista erottaa pääasiassa kahdenlaisia järjestelmiä. Monissa valtioissa työkyvyttömyyseläkkeet lasketaan samalla tavalla kuin vanhuuseläkkeet. Näissä maissa eläkkeen määrä riippuu vakuutuskausien pituudesta: mitä kauemmin henkilö on ollut vakuutettuna ennen työkyvyttömäksi tuloaan, sitä suurempi hänen eläkkeensä on. Näissä järjestelmissä ei ole välttämätöntä, että kyseinen henkilö on vakuutettuna työkyvyttömyyden sattuessa. Toisin sanoen työntekijällä, joka on jo lopettanut työskentelyn muutama vuosi ennen työkyvyttömäksi tuloaan, on oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen aikaisempien vakuutuskausiensa perusteella. Toisissa valtioissa työkyvyttömyyseläkkeen suuruus ei ole riippuvainen vakuutuskausien pituudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että eläkkeen määrä on sama riippumatta siitä, onko kyseinen henkilö ollut vakuutettuna 5, 10 vai 20 vuotta ennen työkyvyttömäksi tuloaan. Näissä järjestelmissä eläkeoikeuden saaminen edellyttää sitä, että henkilö on vakuutettuna työkyvyttömäksi tullessaan. Jos hän on lopettanut työskentelemisen vähänkin aikaa tätä ennen, hänellä ei ole oikeutta työkyvyttömyyseläkkeeseen. Seuraavassa tarkastellaan työkyvyttömyyteen yleisesti liittyviä ongelmia. A Yleiset säännöt Kausien yhteenlaskeminen: Sen valtion sosiaaliturvalaitos, josta eläkettä haetaan, ottaa huomioon vakuutus- tai asumiskaudet, jotka ovat kertyneet muiden jäsenvaltioiden lainsäädännön perusteella, jos tämä on tarpeen etuuden saamiseksi. Asuminen tai oleskelu ulkomailla: Jos henkilöllä on oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen, se maksetaan hänelle riippumatta siitä, asuuko hän Euroopan unionin jäsenvaltiossa, Islannissa, Liechtensteinissa, Norjassa vai Sveitsissä. Lääkärintarkastukset: Jos henkilöllä on oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen yhdessä valtiossa ja hän asuu tai oleskelee toisessa valtiossa, tarvittavat hallinnolliset 27

30 tarkistukset tai lääkärintarkastukset tekee yleensä asuin- tai oleskelupaikan laitos. On kuitenkin mahdollista, että vakuutettua vaaditaan palaamaan tällaista tutkimusta varten valtioon, joka maksaa eläkkeen, jos tämä on mahdollista ottaen huomioon hänen terveydentilansa. B Yhdessä valtiossa vakuutettuna olleet henkilöt Jos henkilö on ollut vakuutettuna yhdessä ainoassa jäsenvaltiossa, työkyvyttömyyseläkkeen määrä lasketaan tämän valtion lainsäädännön mukaisesti, ja hänellä on oikeus samaan kohteluun kuin tämän maan kansalaisilla. C Useassa valtiossa vakuutettuna olleet henkilöt Jos henkilö on ollut vakuutettuna useassa valtiossa ennen työkyvyttömäksi tuloaan, hänellä on useita vaihtoehtoja saada eläke. Henkilö on ollut vakuutettuna ainoastaan jäsenvaltioissa, joissa eläkkeen määrä riippuu vakuutuskausien pituudesta: Henkilö saa kaikista näistä maista erillisen eläkkeen. Kunkin eläkkeen määrä vastaa kyseisessä valtiossa kertyneiden vakuutuskausien pituutta. Henkilö on ollut vakuutettuna ainoastaan jäsenvaltioissa, joissa eläkkeen määrä ei riipu vakuutuskausien pituudesta: Henkilö saa eläkkeen valtiosta, jossa hän oli vakuutettuna tullessaan työkyvyttömäksi. Hänellä on siellä aina oikeus täysimääräiseen eläkkeeseen, myös jos hän on ollut vakuutettuna tässä valtiossa ainoastaan lyhyen aikaa (esimerkiksi yhden vuoden). Toisaalta hänellä ei ole oikeutta eläkkeeseen niistä muista valtioista, joissa hän on ollut aikaisemmin vakuutettuna. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että henkilö saa eläkkeen, joka vastaa sen jäsenvaltion maksamaa määrää, jossa hän oli vakuutettuna työkyvyttömyyden sattuessa, vaikka tämä määrä olisi pienempi kuin sen jäsenvaltion maksama määrä, jossa hän oli aiemmin vakuutettuna. Tämä periaate vastaa niin kutsuttuja riskiin perustuvia järjestelmiä, joissa eläkkeen määrä ei perustu vakuutuskausien pituuteen ja joissa työkyvyttömyyden sattumisajankohtana on oltava vakuutettuna. 28

31 Henkilö on ollut ensin vakuutettuna jäsenvaltiossa, jossa työkyvyttömyyseläkkeen määrä riippuu vakuutuskausien pituudesta, ja sitten valtiossa, jossa näin ei ole: Henkilö saa kaksi eläkettä. Yksi eläke myönnetään ensimmäisestä valtiosta, ja se vastaa kyseisen maan lainsäädännön perusteella kertyneitä vakuutuskausia, ja toinen eläke valtiosta, jossa hän oli vakuutettuna työkyvyttömäksi tullessaan. Viimeksi mainitun valtion olisi tavallisesti maksettava täysi eläke. Monissa tapauksissa kuitenkin maksetaan vain osa eläkkeestä, koska valtio, jossa henkilö on vakuutettuna työkyvyttömäksi tullessaan, ottaa huomioon hänen ensimmäisestä valtiosta saamansa eläkkeen. Monet vakuutetut katsovat näin menettävänsä työskentelemällä ansaitsemiaan ja maksamiaan eläkeoikeuksia. Näin ei asia kuitenkaan ole. Jos henkilö olisi aina ollut vakuutettuna ainoastaan yhdessä näistä valtioista (kummassa tahansa), hän ei olisi voinut koskaan saada suurempaa eläkettä kuin se, johon hänellä on oikeus molemmissa työskenneltyään. Hän ei siten ole paremmassa eikä huonommassa asemassa kuin henkilö, joka on työskennellyt koko uransa ajan yhdessä ainoassa jäsenvaltiossa. Henkilö on ollut ensin vakuutettuna maassa, jossa työkyvyttömyyseläkkeen määrä ei riipu vakuutuskausien pituudesta, ja sitten maassa, jossa eläkkeen määrä riippuu näistä kausista: Henkilö saa kaksi erillistä eläkettä, jotka molemmat vastaavat vakuutuskausien pituutta kyseisissä valtioissa. D Päätökset työkyvyttömyysasteesta Työkyvyttömyysasteen määritys voi olla ongelma tapauksissa, joissa henkilö on ollut vakuutettuna useassa jäsenvaltiossa, sillä kansalliset perusteet eroavat toisistaan huomattavasti. Itse asiassa monissa tapauksissa eläkkeen määrä riippuu hyväksytystä työkyvyttömyysasteesta. Päätöksen tekevät oman lainsäädäntönsä mukaisesti sen valtion kansalliset laitokset, jossa henkilö on ollut vakuutettuna. Vain hyvin harvoissa tapauksissa yhden laitoksen tekemä päätös sitoo laitoksia kaikissa muissa valtioissa, joissa henkilö on ollut vakuutettuna. 29

32 Esimerkki Henkilö on ollut vakuutettuna 20 vuotta valtiossa A, sitten viisi vuotta valtiossa B ja lopuksi kaksi vuotta valtiossa C. Kaikissa kolmessa valtiossa työkyvyttömyyseläkkeen määrä riippuu vakuutuskausien pituudesta. Hän lopetti työskentelyn valtiossa C, jossa hänen työkyvyttömyysasteekseen määritettiin 100 prosenttia. Tämä oikeuttaa hänet eläkkeeseen valtiosta C, koska hän oli siellä vakuutettuna kaksi vuotta. Hän saa myös eläkkeen valtiosta B, jossa hän oli vakuutettuna viisi vuotta. Tässä valtiossa kuitenkin hänen työkyvyttömyysasteekseen määritettiin 70 prosenttia. Valtiosta A, jossa hän oli vakuutettuna suurimman osan urastaan (20 vuotta), hän saa työkyvyttömyyseläkkeen, joka perustuu vain 30 prosentin työkyvyttömyysasteeseen. Tässä tapauksessa henkilö olisi paljon paremmassa asemassa, jos työkyvyttömyyseläkkeen määrä valtiossa C ei riippuisi vakuutuskausien pituudesta. Hän saisi tällöin täyden eläkkeen valtiosta C, jolloin ei olisi mitään merkitystä sillä, pidetäänkö häntä työkyvyttömänä näiden muiden jäsenvaltioiden lainsäädännön mukaisesti. Edellä kuvattu johtuu siitä, että kansallisia sosiaaliturvajärjestelmiä ei ole yhdenmukaistettu unionin säännöksillä vaan ainoastaan sovitettu yhteen, minkä vuoksi kukin valtio määrittää työkyvyttömyyseläkkeisiin sovellettavat sääntönsä. 5.6 Kuka maksaa vanhuuseläkkeen? Vanhuuseläkkeet ovat merkittävimpiä sosiaaliturvaetuuksia. Sen vuoksi on luonnollista, että henkilöt, jotka aikovat työskennellä tai harjoittaa ammattia ulkomailla, haluavat ennen lopullisen päätöksen tekemistä tarkasti tietää, mitä tuleville eläkeoikeuksille tapahtuu. EU:n vanhuuseläkesäännöksissä taataan seuraavat oikeudet. Jokaisessa jäsenvaltiossa, jossa henkilö on ollut vakuutettuna, hänen eläkevakuutustietonsa säilytetään, kunnes hän saavuttaa eläkeiän. Toisin sanoen maksettuja eläkemaksuja ei siirretä toiseen jäsenvaltioon tai makseta kyseiselle henkilölle, jos hän ei ole enää vakuutettu tuossa jäsenvaltiossa. 30

33 Henkilön saavutettua eläkeiän jokaisen valtion, jossa henkilö on ollut vakuutettuna ainakin yhden vuoden, on maksettava hänelle vanhuuseläkettä hänen saavuttaessaan eläkeiän. Esimerkiksi, jos hän on työskennellyt kolmessa jäsenvaltiossa, hän saa kolme erillistä vanhuuseläkettä eläkeiän saavutettuaan. Eläke lasketaan hänen kussakin jäsenvaltiossa olevien eläkevakuutustietojensa mukaisesti. Kustakin jäsenvaltiosta maksettava eläke riippuu niissä kussakin kertyneistä vakuutuskausista. Nämä periaatteet takaavat sen, että kenellekään ei aiheudu haittaa useissa jäsenvaltioissa työskentelystä. Eläkemaksuja ei menetetä, saadut oikeudet on turvattu, ja jokainen jäsenvaltio maksaa eläkkeen siellä kertyneiden vakuutuskausien perusteella. Yksikään valtio ei maksa enempää eikä vähempää eläkettä kuin työntekijä on eläkemaksuillaan ansainnut. Seuraavista kappaleista käy ilmi, miten vanhuuseläke lasketaan ja maksetaan yhteensovittamissääntöjen mukaisesti. A Yleiset säännöt Kausien yhteenlaskeminen: Jos henkilön vakuutuskausi ei ole tarpeeksi pitkä eläkkeen saamiseksi kyseisestä jäsenvaltiosta, otetaan huomioon muissa jäsenvaltioissa kertyneet vakuutuskaudet. Esimerkki Jos henkilön vakuutuskautta on kertynyt vähemmän kuin vuosi yhdessä jäsenvaltiossa, voidaan häneen soveltaa erityistä sääntöä, sillä tietyt jäsenvaltiot eivät maksa eläkettä lyhyeltä kaudelta. Miten käy henkilön kyseisessä jäsenvaltiossa maksamille eläkemaksuille? Hän on ollut vakuutettuna valtiossa A 10 kuukautta ja valtiossa B 35 vuotta. Tällöinkään valtiossa A, jossa hän oli työssä vähemmän kuin vuoden, kertyneet vakuutuskaudet eivät katoa. Valtio B ottaa huomioon valtiossa A maksetut 10 kuukautta. Asuminen tai oleskelu ulkomailla: Vanhuuseläke maksetaan ilman vähennyksiä, muutoksia tai lykkäyksiä riippumatta siitä, asuuko henkilö Euroopan unionin jäsenvaltiossa, Islannissa, Liechtensteinissa, Norjassa vai Sveitsissä. 31

34 B Henkilö on ollut vakuutettuna yhdessä ainoassa jäsenvaltiossa Tässä tapauksessa henkilön eläkkeen määrä lasketaan kyseisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti samalla tavoin kuin maan omien kansalaisten eläke lasketaan. Asiaan ei vaikuta se, asuuko henkilö kyseisessä valtiossa eläkeiän saavuttaessaan. C Henkilö on ollut vakuutettuna useammassa jäsenvaltiossa Hän saa eläkkeen jokaisesta jäsenvaltiosta, jossa hän on ollut vakuutettuna. Nämä eläkkeet vastaavat kussakin valtiossa ansaittuja vakuutuskausia. Esimerkki Henkilö on ollut vakuutettuna 10 vuotta jäsenvaltiossa A 20 vuotta jäsenvaltiossa B 5 vuotta jäsenvaltiossa C. Tämä tarkoittaa sitä, että hän on ollut vakuutettuna yhteensä 35 vuotta ennen eläkeiän saavuttamista. Jäsenvaltio A laskee sen eläkkeen määrän, johon henkilöllä olisi oikeus kyseisessä valtiossa 35 vuoden vakuutuskauden perusteella. Tämän jälkeen se maksaa hänelle rahamäärän, joka vastaa tässä maassa tosiasiassa ansaittujen vakuutuskausien pituutta, eli 10/35 (1/4) tästä määrästä. Vastaavasti jäsenvaltio B maksaa 20/35 määrästä, johon henkilöllä olisi oikeus kyseisessä valtiossa 35 vuoden vakuutuskauden perusteella. Lopulta jäsenvaltio C maksaa 5/35 määrästä, johon hänellä olisi oikeus kyseissä valtiossa 35 vuoden vakuutuskauden perusteella. 32