NAO-Koulutusten rakennekysely II, syyskuu 2015
|
|
- Ida Lehtonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 - Selvitys siitä, mitä toimenpiteitä/hyviä käytäntöjä on käytössä missäkin koulutuksen vaiheessa - yhteistyöverkostot / hakeva toiminta - oppilaitoksen sisäiset muutokset - alkuvaihe / ennen opintojen alkua - opintojen aikainen tuki - työssäoppiminen (erikseen oppilaitosmuotoisessa / oppisopimuskoulutuksessa) - tutkintotilaisuus (ei enää mukana vuoden 2015 kyselyssä) - Selvitys siitä, mitä käytössä olevista metodeista pidettiin toimivina kokonaisuuden kannalta (käytännössä lähes kaikkia) - Selvitys siitä, ovatko menetelmät siirtymässä tai jo siirtyneet osaksi oppilaitoksen normaalia toimintaa; avovastausten luokittelu seuraavasti: - 1. normaalista toiminnasta NAO:on, - 2. pieniä toiminnan muutoksia/ ei mallia/ vain NAO-koulutusten sisällä - 3. tulevaisuudessa / harkitaan / kerätään kokemuksia - 4. on jo mallinnettu ja otettu käyttöön
2 Taustatietoja: 42 (43) vastaajaa, 47 (76) eri koulutusta kuvattuna (suluissa 2014) Koulutus on Rasti perustutkintoon johtava % 42 % 2 perustutkinnon osa/osia % 21 % 3 ammattitutkintoon johtava % 46 % 4 ammattitutkinnon osa/osia % 25 % 5 EAT:oon johtava 1 2 % 1 % 6 EAT:n osa/osia 1 2 % 0 % koulutus on Rasti 1 oppilaitosmuotoinen % 88 % 2 oppisopimusmuotoinen 3 7 % 15 % Opiskelijat ovat Rasti 1 NAO/ENO-erillisryhmä % 29 % 2 sekaryhmä, myös muita kuin NAO-/ENO-opiskelijoita % 68 % Ryhmän koko, henkilöä, joista 477 määrä, hlöä työttömiä koulutuksen alkaessa 471 määrä, hlöä työllisiä koulutuksen alkaessa 65 määrä, hlöä vieraskielisiä 145 määrä, hlöä naisia 392 määrä, hlöä miehiä 207 määrä, hlöä
3 YHTEISTYÖVERKOSTOT / HAKEVA TOIMINTA Rasti Vuonna 2014 Mitkä seuraavista ovat olleet yhteistyökumppaneitanne opiskelijoiden saamisessa NAO-/ENO-koulutukseen? a) TE-toimisto % 83 % b) etsivä nuorisotyö % 65 % c) työpajat % 59 % d) KELA 9 20 % 15 % e) kolmannen sektorin toimijat % 14 % f) TYP % 7 % g) yritykset % 47 % h) muu % 43 % i) muu % 15 % Käytössänne on erillinen hakevan toiminnan yhteistyöryhmä (k/e) % Kyllä 37 % % EI
4 OPPILAITOKSEN SISÄISET MUUTOKSET Rasti Vuonna 2014 Mitkä seuraavista toimintatavoista ovat olleet käytössä NAO-/ENO-koulutuksessanne? sisäinen moniammatillinen NAO-tiimi/yhteistyöfoorumi % 37 % opettaja-nao-ohjaaja -työparit/opettaja-avustaja -työparit % 68 % ohjauksen lisäresurssit % ei kysytty (4) täydennyskoulutusta kouluttajaryhmälle % 28 % muu, mikä % 21 % muu, mikä 5 11 % 7 % Oletteko siirtämässä/siirtäneet joitain elementtejä (mitä?) tästä osaksi oppilaitoksenne normaalia toimintaa? (avoin vastaus) vastauksiasuhteessa kaikkiin vastaajiin (n=42) vuonna % siirtäneet normaalista toiminnasta NAO:on tai ENO:on 16 % % vain pieniä toiminnan muutoksia/mallista ei voi vielä puhua/muutokset vain NAO:n sisällä 20 % % aiotaan mallintaa tulevaisuudessa / harkitaan / kerätään vielä kokemuksia 11 % 9 21 % on jo mallinnettu ja otettu käyttöön osana normaalia toimintaa 1 % 38
5 Käytäntöjen siirtäminen - avovastauksia - Olemme kehittäneet hakeutumisvaiheen opiskelijavalintaprosessia laadullisesti. Tämä on jäsentänyt hakijoiden valintaa ja henkilökohtaistamisprosessia.olemme kyenneet kehittämään toimivia ja mallinnettuja ohjaustoimintoja, jotka on tavoitteena jalkauttaa oppilaitokseen. - Työ on aloitettu myös talontasolla, minkä pyrkitys on vaikiinnuttaa toiminnot. Toiminnot on mallinnettu ja toimintojen vaikuttavuutta on testattu koko prosessin ajan. Läpäisyprosentti on toimintojen myötä lähes 83%. - NAO koulutuksessa kaikki ne tukitoimet käytössä kuin normaalissakin koulutuksessa (clearing). NAO koulutuksista viety clearing koulutuksiin entistä keskustelevampi, opiskelijat entistä enemmän yksilöinä huomioiva ohjausasenne, siis kiinnitetään entistä enemmän huomiota opiskelijan henkilökohtaiseen elämään, arkielämän ongelmien ratkaisuun sekä valmistavan koulutuksen ja arkielämän yhteensovittamiseen. Kaikin puolin ohjaavampi ote valmistavassa koulutuksessa. - Olemme siirtäneet oppilaitoksen nuorisokoulutuksen puolelta elementtejä naolaisille, jotka lähtökohtaisesti ovat tulleet aikuiskoulutukseen. Näitä elementtejä ovat olleet mm. työssä oppisen laajempi tukeminen. - Entistä tarkempi henkilökohtaistamisprosessi hakeutumisvaiheessa: opiskeluvalmiuden ja henkilökohtaisen tuen tarvekartoitus ja tukeen ohjaus. - NAO-projektissa on kehitetty Oivalluksia -työkirja, jota käytetään opiskeluun sitoutumisen ja itsetuntemuksen kehittämisen välineenä. Tätä työkirjaa käytetään myös muissa koulutustoteutuksissa.
6 ALKUVAIHE / ENNEN OPINTOJEN ALKUA Rasti Vuonna 2014 Mitkä seuraavista toimintatavoista ovat olleet käytössä NAO-/ENO-koulutuksessanne? valmentava pajajakso / mahdollisuus kokeilla eri aloja % 15 % opiskeluihin orientoiva jakso (myös treeni- tai navigointijakso tms) % 42 % ryhmäytymisen tuki / opiskelijan itsetunnon kohottaminen % 57 % työelämävalmiudet % 65 % työnantajien osallistuminen orientoivaan jaksoon 5 11 % 26 % muu, mikä % 26 % muu, mikä 7 15 % 4 % Oletteko siirtämässä/siirtäneet joitain elementtejä (mitä?) tästä osaksi oppilaitoksenne normaalia toimintaa? (avoin vastaus) vastauksiasuhteessa kaikkiin vastaajiin (n=42) vuonna % siirtäneet normaalista toiminnasta NAO:on tai ENO:on 7 % % vain pieniä toiminnan muutoksia/mallista ei voi vielä puhua/muutokset vain NAO:n sisällä 18 % % aiotaan mallintaa tulevaisuudessa / harkitaan / kerätään vielä kokemuksia 20 % 9 21 % on jo mallinnettu ja otettu käyttöön osana normaalia toimintaa 1 % 33
7 Käytäntöjen siirtäminen - avovastauksia - Olemme mallintaneet hakeutumisvaiheen ja hakijoiden ohjautumisen. NAO-prosessissa kehitetyt ennakkotehtävät ja esitietolomakkeet on käyttöönotettu organisaatiossamme. Tätä ei ole vielä ohjeistettu, mutta kuuluvat yleisiin toimintatapoihin ja suunnitellaan soveltuvin osin siirrettäviksi VOS koulutuksiin. - Opiskeluihin orientoivaa jaksoa aiotaan kokeilla sulauttamalla se pidemmälle aikajaksolle normaalia koulutusta. Yrityspalvelut pystyvät myös hyödyntämään orientoivan jakson moduuleja työelämävalmennuksissa - eri tyyppisiä valmentavia pajajaksoa ja orientoivia jaksoa mallinnetaan syksyn aikana ja kerätään kokemuksia. Edellä mainittun toiminnan yhteistyö on aloitettu TE-toimiston kanssa opiskelijahakuna. Parhaimmat käytännöt siirretään osaksi normaalitoimintaa. - NAO-opiskelijavalinnoissa on pilotoitu erityisopettajan roolia mm. erityisopettaja osallistuu valintahaastatteluun. Maahanmuuttajaopiskelijoiden hakeutumisprosessia on selkiytetty ja kielitaidon testausta on kehitetty. Kielitaitotasovaatimusta on alennettu ja tukitoimia lisätty. Orientaatio-opinnoista olemme vakiinnuttamasta CV- ja työnhakupajaa osaksi normaalia toimintaa. Muuten orientaatiojaksojen sisältöjä hyödynnetään tukea tarvitsevien opiskelijoiden ohjauksessa ja NOPPAA suunniteltaessa - Siirtymiä mallinnetaan Luksian VASTUUTA hankkeessa ja NAOssa kokeiltuja käytäntöjä tullaan hyödyntämään tässä. Siirtymät tulevat olemaan vahvassa roolissa Luksian opiskelijoiden vaihtoehtoisilla opintopoluilla. - tulevaisuudessa navigaatiojakson elementtejä on ajateltu siirtää osaksi nuorten tuettua oppissopimuskoulutusta, jossa meillä on pitkä perinteet ja yhteistyö nuorisopalveluiden kanssa.
8 OPINTOJEN AIKAINEN TUKI Rasti Vuonna 2014 Mitkä seuraavista toimintatavoista ovat olleet käytössä NAO-/ENO-koulutuksessanne? kummiohjaajat/henk.koht. coaching % 59 % opintokokonaisuuksien pilkkominen pienemmiksi paloiksi % 57 % muut lisäresurssit ohjaukseen ja opintojen henkilökohtaistamiseen % ei kysytty (8) ammattisuomen tukitoimia vieraskielisille % 25 % opiskelijoiden välinen vertaistuki % 67 % moniamm. opiskelijan tukipalv.malli (ml. terv.huolto, ravinto jne.) % ei kysytty (6) muu, mikä % 26 % muu, mikä 6 13 % 8 % Oletteko siirtämässä/siirtäneet joitain elementtejä (mitä?) tästä osaksi oppilaitoksenne normaalia toimintaa? (avoin vastaus) vastauksiasuhteessa kaikkiin vastaajiin (n=42) vuonna % siirtäneet normaalista toiminnasta NAO:on tai ENO:on 15 % % vain pieniä toiminnan muutoksia/mallista ei voi vielä puhua/muutokset vain NAO:n sisällä 15 % % aiotaan mallintaa tulevaisuudessa / harkitaan / kerätään vielä kokemuksia 9 % % on jo mallinnettu ja otettu käyttöön osana normaalia toimintaa 15 % 35
9 Käytäntöjen siirtäminen -avovastauksia - Uraohjaaja (NAO, AOV) on tukenut opiskelijoita mm. elämänhallintaan liittyvissä asioissa, auttanut virastoasioinnissa ja asunnon etsimisessä. Kaikki pudokkaat on poimittu ja tuettu eteenpäin. Tämä malli toivottavasti jää myös jatkossa organisaatioon, ainakin kuin kyseessä on vuotiaat (ja vailla tutkintoa). Jatkossakin edelleen tavoitteena vastuukouluttajan nopea reagointi opiskelijan poissaoloihin ja tukiverkostoa informoiden. - Pyritään vakinnuttamaan pajatyöskentelyt (työnhakupaja, oppimispaja sekä heksupaja) osaksi koko talon toimintaa. - Valmistavasta koulutuksesta on tehty entistä keskustelevampaa, kaikkia kannustetaan ottamaan keskusteluun osaa, keskustelu nähdään vertaistukena koulutukseen osallistuvien kesken. Henkilökohtaisia omaan elämäntilanteeseen liittyviä keskusteluja on lisätty huomattavasti ohjauksen lisäresurssilla. Tarkoituksena on mallintaa NAO-koulutuksessa havaitut hyvät käytännöt ja ottaa niitä käyttöön kaikissa koulutuksissa. - Ohjaajan osallistuminen koulutusprosessiin laajemmin (aiemmin vain tuki tarvittaessa), otettu käyttöön osana normaalia toimintaa. - Tämän ryhmän myötä sosiaali- ja terveysalan opintoihin on luotu selkokielinen tukimateriaali, jota voimme hyödyntää kaikissa tulevissa sos.- ja terveysalan koulutuksissa - Opintojen kokonaisuuden muokkaaminen, tässä tapauksessa normaalipituiseen koulutukseen lisättiin 13kk 15kuukauteen kohderyhmän lisäohjauksen ja haastavuuden vuoksi. Opiskelijoiden välinen vertaistuki toteutettiin, kun NAO-ryhmä ja toinen samaa tutkintoa opiskeleva ryhmä opiskelivat keskiviikkoisin yhdessä. Toisen ryhmän aikuiset, joilla oli enemmän alan työkokemusta takanaan, antoivat hyvää vertaistukea nuorille. Muun muassa ryhmätöitä tehtiin sekalaisissa ryhmissä, jolloin NAOryhmän opiskelijat pystyivät reflektoi-maan omaa toimintaansa ja ammatillista identiteetin kasvua kokeneempien opiskelijoiden kanssa.
10 TYÖSSÄOPPIMINEN OPPILAITOSMUOTOISESSA KOULUTUKSESSA Rasti Vuonna 2014 Mitkä seuraavista toimintatavoista ovat olleet käytössä NAO-/ENO-koulutuksessanne? valmentava ennakkojakso 8 19 % 30 % työpaikkakouluttajien vertaistukiryhmä 1 2 % 2 % työpaikkakouluttajien perehdyttäminen nuorten ohjaamiseen % 63 % tehostettu ohjaaminen työpaikoilla/laajennettu työssäoppiminen % ei kysytty (6) muu, mikä % 25 % muu, mikä 6 14 % 2 % Oletteko siirtämässä/siirtäneet joitain elementtejä (mitä?) tästä osaksi oppilaitoksenne normaalia toimintaa? (avoin vastaus) vastauksiasuhteessa kaikkiin vastaajiin (n=42) vuonna % siirtäneet normaalista toiminnasta NAO:on tai ENO:on 15 % % vain pieniä toiminnan muutoksia/mallista ei voi vielä puhua/muutokset vain NAO:n sisällä 8 % % aiotaan mallintaa tulevaisuudessa / harkitaan / kerätään vielä kokemuksia 18 % 3 7 % on jo mallinnettu ja otettu käyttöön osana normaalia toimintaa 2 % 33
11 Käytäntöjen siirtäminen -avovastauksia - Tutkinnon suorittamiseen kehitetty tukimateriaali. Työssäoppimisen ja tutkinnon suorittamisen ohjaamista on mallinnettu alustavasti. Tätä työskentelyä jatketaan. Työantajille on tehty kysely tutkinnon suorittamiseen liittyvistä käytännöistä ja kokemuksista, jotta työpaikkapedagogiikkaa voidaan kehittää. Myös pienryhmäohjausta mallinnetaan talon tasolla. - NAO/ENO -opiskelijoille on tarjottu työpaikoilla alussa mahdollisuus rauhassa tutustua työpaikan toimintaympäristöön ja työtapoihin, vasta tämän jälkeen on "palasteltu" oppimistavoitteet. Tätä työpaikalla tapahtuvaa ennakkojaksoa voisi kehittää myös normaaliin toimintaan yhteistyössä työelämän kanssa. - pidennetyt työssäoppimisjaksot on otettu käyttöön monessa muussakin koulutuksessa osana päätoimista opiskelua - Olemme laatineet Työpaikkaohjaajan oppaan, joka sisältää myös keinoja erityistä tukea tarvitsevan työssäoppijan ohjaamiseen. Opas käydään työssäoppimisen alkaessa läpi työpaikkaohjaajan kanssa. Jos katsotaan tarpeelliseksi voi työssäoppijan tukena olla työssäoppisen alussa joko työvalmentaja tai ammatillinen ohjaaja oppilaitoksen puolelta. Nämä toimenpiteet koskevat kaikkia opiskelijoita.
12 KESKEYTTÄMISET JA KOULUTUKSEN LOPPUSEURANTA (jos mahdollista) Koulutusryhmän koko alkuvaiheessa 519 hlöä Ei aloittanut / keskeytti alkuvaiheessa 53 hlöä 10 % keskeytti myöhemmin (positiivinen keskeyttäminen) 28 hlöä 5 % keskeytti myöhemmin (negatiivinen keskeyttäminen) 51 hlöä 10 % suoritti tutkinnon / tutkinnon osan 143 hlöä 28 % työllistyi 33 hlöä 6 % jatkaa opiskelua 233 hlöä 45 % joutui työttömäksi 10 hlöä 2 % 106 %
13 ilmoitetut yhteistyökumppanit/oppilaitos YHTEISTYÖVERKOSTOT / HAKEVA TOIMINTA Rasti Mitkä seuraavista ovat olleet yhteistyökumppaneitanne opiskelijoiden saamisessa NAOa) TE-toimisto % b) etsivä nuorisotyö % c) työpajat % d) KELA 9 20 % e) kolmannen sektorin toimijat % f) TYP % g) yritykset % h) muu % i) muu % Käytössänne on erillinen hakevan toiminnan yhteistyöryhmä (k/e) % Kyllä % EI
14 Käytössä olevat keinot/oppilaitos/koulutuksen osa sisäinen moniammatillinen NAO-tiimi/yhteistyöfoorumi opettaja-nao-ohjaaja -työparit/opettaja-avustaja -työparit ohjauksen lisäresurssit täydennyskoulutusta kouluttajaryhmälle muu, mikä muu, mikä valmentava pajajakso / mahdollisuus kokeilla eri aloja opiskeluihin orientoiva jakso (myös treeni- tai navigointijakso tms) ryhmäytymisen tuki / opiskelijan itsetunnon kohottaminen työelämävalmiudet työnantajien osallistuminen orientoivaan jaksoon muu, mikä muu, mikä kummiohjaajat/henk.koht. coaching opintokokonaisuuksien pilkkominen pienemmiksi paloiksi muut lisäresurssit ohjaukseen ja opintojen henkilökohtaistamiseen ammattisuomen tukitoimia vieraskielisille opiskelijoiden välinen vertaistuki moniamm. opiskelijan tukipalv.malli (ml. terv.huolto, ravinto jne.) muu, mikä muu, mikä valmentava ennakkojakso työpaikkakouluttajien vertaistukiryhmä työpaikkakouluttajien perehdyttäminen nuorten ohjaamiseen tehostettu ohjaaminen työpaikoilla/laajennettu työssäoppiminen muu, mikä muu, mikä
15 Johtopäätöksiä: - NAO- / ENO-ohjelmia toteuttavien oppilaitosten yhteistyöverkostot ovat laajentuneet raportointiaikana Erilaiset käytössä olevat toimintatavat näyttävät myös yleistyneen ja niistä on saatu positiivisia kokemuksia - Avovastausten perusteella kehitettyjä käytäntöjä on mallinnettu ja otettu laajemmin käyttöön osana normaalia toimintaa - Muutamalla NAO-toteuttajalla on suppeat yhteistyöverkostot ja käytössään suppea valikoima toimintatapoja; näkyy myös tuloksissa
16 Kiitoksia & palataan kyselyyn syksyllä 2016!
NAO-Koulutusten rakennekysely I, syyskuu 2014
- Selvitys siitä, mitä toimenpiteitä/hyviä käytäntöjä on käytössä missäkin koulutuksen vaiheessa - yhteistyöverkostot / hakeva toiminta - oppilaitoksen sisäiset muutokset - alkuvaihe / ennen opintojen
MAO-ohjelman tiedonkeruu
MAO-ohjelman tiedonkeruu NAO-MAO-seminaari Vaasassa 7-8.6.2017 Korkeakouluharjoittelija Victor Nyberg victor.nyberg@minedu.fi MAO-ohjelma tähän mennessä Noin 1300 opiskelijaa aloittanut Sukupuolijakauma;
Hakevan vaiheen merkitys ja soveltuvuuden arviointi opintojen henkilökohtaistamisen tukena. Eeva-Kaisa Pakkala Ttm, opinto-ohjaaja Edupoli
Hakevan vaiheen merkitys ja soveltuvuuden arviointi opintojen henkilökohtaistamisen tukena Eeva-Kaisa Pakkala Ttm, opinto-ohjaaja Edupoli Henkilökohtaistaminen KOMMENTOI! Ammatillis et opinnot Ammatillis
NAO- / MAO- tilannekatsaus
NAO- / MAO- tilannekatsaus NAO-ENO työseminaari XI Helsinki 9.-10.10.2017 Projektisuunnittelija Erno Hyvönen erno.hyvonen@minedu.fi Statistical data about the target group MINISTRY OF EDUCATION AND CULTURE
TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe. Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat
TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat - Kierros I klo 10.15-11.10 (55 min) - Kierros II klo 11.15 11.45 (35 min) - Kierros III klo 11.50 12.20 (30 min) - Yhteenveto
Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö
Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien
MAO-koulutusten rakennekysely I, kevät 2017
MAO-koulutusten rakennekysely I, kevät 2017 1. Koulutuksen järjestäjä (Valtionavustuksen saaja) Keitä ovat MAO-ohjelmaan osallistujat? Maahanmuuttaajien ammatillisen koulutusohjelman taustalla on vuonna
TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä
TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA Yleistä oppilaitosyhteistyöstä - Kokemukset oppilaitosyhteistyöstä - Yhteistyön muodot - Työssäoppimisjaksojen mahdollistaminen - Työssäoppimisjaksoon valmistautuminen työpaikalla
Nuorten aikuisten osaamisohjelma Satakuntalaisia kokemuksia Työseminaari II, Jyväskylä 25.10.2013
Koulutusjohtaja Pauli Kamppi Nao-koordinaattori Jonna Malmivuori Nuorten aikuisten osaamisohjelma Satakuntalaisia kokemuksia Työseminaari II, Jyväskylä Alueellista yhteistyötä Alueellinen yhteistyöryhmä
Erityisryhmät henkilökohtaistamisessa
Erityisryhmät henkilökohtaistamisessa Näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari Syksy 2014 Sanna Penttinen Ammatillinen aikuiskoulutus Ohjauksen ja tukitoimien tarve Lähtökohtaisesti kaikki tutkinnon
Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen ja näyttöjen kehittäminen
Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen ja näyttöjen kehittäminen Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus 19. 20.3.2009, Helsinki Opetushallitus Ulla Nieminen, Koulutuskeskus Salpaus Taustaa Osuma-projekti,
TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe. Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat
TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat - Kierros I klo 10.15-11.10 (55 min) - Kierros II klo 11.15 11.45 (35 min) - Kierros III klo 11.50 12.20 (30 min) - Yhteenveto
Satakunnan oppisopimuskeskus
Satakunnan oppisopimuskeskus Henkilöstö Koulutustarkastajat Janne Koskela, Riitta Lehtonen, Juha Nurmi, Anne Nurmimäki (Rauma) Koulutussihteerit: Sirpa Häyhtiö, Kirsi Aulapalo, Kirsi Jokisuo, Satu Uusi-Uola
Opiskeluhuolto työpaikoille -hyviä käytäntöjä
Opiskeluhuolto työpaikoille -hyviä käytäntöjä Itä-Suomen opiskeluhuollon päivät 6.-7.6. 2018, Iisalmi Anu Häikiö, opiskeluhuollon asiantuntija, Riveria Matti Ilvonen, kuraattori, Kainuun ammattiopisto
Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund
Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia 3.6.2015 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Käsiteltävät selvitykset: Selvitys nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimenpideohjelman tuloksellisuudesta
Oppisopimuksella uudistuvaa osaamista
Oppisopimuksella uudistuvaa osaamista EK:n henkilöstö ja koulutustiedustelu 2016 Joka neljäs yritys solmi oppisopimuksia vuosina 2014 2015 On solmittu oppisopimuksia 23 % Ei ole solmittu oppisopimuksia
Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja
Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja
Kirje 20.10.2014. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015
Kirje OKM/65/592/2014 20.10.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 Osana nuorisotakuun toimia opetus- ja kulttuuriministeriö
Nuorisotakuu Pasi Rentola
Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka
NUORTEN AIKUISTEN OSAAMISOHJELMA
NUORTEN AIKUISTEN OSAAMISOHJELMA OPH ja OKM työseminaari 13.6.2013 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Nuorten aikuisten osaamisohjelma Jyväskylän koulutuskuntayhtymään saatu v. 2013 1,2 m lisärahoitus 83 t
Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela
Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN 7.4.2017 Pauliina Sarhela Yhteistyökumppanit Työelämä TreduNavi-hakupalvelu:tietoa ja Yhteistyökumppanit ohjausta hakeutumisesta Tutkintoja
Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi
Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Ehdotukset valmisteltu työurasopimuksen pohjalta käynnistetyssä työryhmässä keskusjärjestötasolla. Neuvottelut
Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus. Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund
Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistus Toimenpideohjelma vuosille
Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes
Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013 Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa
TIE NÄYTTÖTUTKINTOON
TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan
V I E R A S K I E L I S T E N KO U L U T U S - J A O S A A M I S PA LV E L U T O M N I A S S A
2 V I E R A S K I E L I S T E N KO U L U T U S - J A O S A A M I S PA LV E L U T O M N I A S S A 3. 1 1. 2 0 1 6 R I I K K A - M A R I A Y L I - S U O M U O M N I A N KO U LU T U S - JA PA LV E LU V E
Uusi NAO maahanmuuttajille
Uusi NAO maahanmuuttajille Ikkunat auki eurooppalaiseen aikuiskoulutukseen, Helsinki 17.-18.11.2016 Ulla-Jill Karlsson Neuvotteleva virkamies Ammatillisen koulutuksen osasto Uusi NAO maahanmuuttajille
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula, Sipoo Opiskelijoita noin 7 000, henkilökuntaa noin 620 12 koulutusyksikköä (Järvenpää,
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto
Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite:
Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: on parantaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten kiinnittymistä ja pääsemistä koulutukseen, kehittää elämänhallinnan taitojaan ja saamaan työelämäkokemuksia
Työssäoppimisen toteuttaminen
Työssäoppimisen toteuttaminen 1 Sisällöt Määritelmät Valmistautuminen työssäoppimisen ohjaamiseen Mitä meidän työyhteisössä voi oppia? Yhteistyö oppilaitoksen kanssa Tutkinnon perusteiden merkitys työssäoppimisessa
TEEMA 4 Opintojen aikainen tuki. Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat
TEEMA 4 Opintojen aikainen tuki Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat - Kierros I klo 10.15-11.10 (55 min) - Kierros II klo 11.15 11.45 (35 min) - Kierros III klo 11.50 12.20 (30 min) -
Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä
Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä 5.10.2017 Pirjo Kauhanen pirjo.kauhanen@jao.fi Kuva: Mathias Falk / Skills Finland AMISreformi Koulutukseen joustavasti
Koulutuksenjärjestäjät Ohjaamopalveluiden tuottajana ja käyttäjänä
Koulutuksenjärjestäjät Ohjaamopalveluiden tuottajana ja käyttäjänä Sujuvat siirtymät seminaari 2.-4.5.2016 Mervi Huttula mervi.huttula@ortonpro.fi puh. 040 628 1800 TOIMINTAYMPÄRISTÖNÄ KESKI-UUSIMAA KOHDERYHMÄN
26.4.2012. HARVA-kehttämishanke Merja Tuomola Tiina Garcia 2011-2012
HARVA-kehttämishanke Merja Tuomola Tiina Garcia 2011-2012 Oppisopimusopiskelija voi saavuttaa mahdollisimman hyvin tutkinnon ammattitaitovaatimukset ja selviytyä työtehtävistään oppimisvaikeuksistaan tai
Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta
Kuvasanakirja näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Suomen koulutusjärjestelmä Yliopisto- ja korkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkinnot Työelämä Erikoisammattitutkinnot Lukio/ Ylioppilastutkinto
Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto
Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta
Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset
Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Kyselyn tausta ja toteutus Ammatillisen koulutuksen uudistus lisää työpaikalla tapahtuvaa opiskelua. Kyselyllä kartoitettiin opiskelijoiden ohjauksen nykytilaa
Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo
Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,
Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund
Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Vuoden 2014 oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksen paikat Päätös
Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa
Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi
Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä
Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Liisi Mattila ja Anu Parantainen 3.5.2016 M.O.T. monenlaisia oppijoita työpaikalla Mukana menossa: Turun kaupungin sivistystoimiala, ammatillinen
Koulutuksenjärjestäjät Ohjaamopalveluiden. tuottajana ja käyttäjänä. Sujuvat siirtymät seminaari
Koulutuksenjärjestäjät Ohjaamopalveluiden tuottajana ja käyttäjänä Sujuvat siirtymät seminaari 2.-4.5.2016 Mervi Huttula mervi.huttula@ortonpro.fi puh. 040 628 1800 Koulutuksenjärjestäjän suhde Ohjaamo-toimintaan.
Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen
Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen
Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja TNO-palvelut nuorten tukena
Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja TNO-palvelut nuorten tukena Aikuiskoulutusjohtaja Anni Miettunen Projektisuunnittelija Niina Tikkanen 21.1.2014 Mikä NAO? Nuorten aikuisten osaamisohjelma osa nuorisotakuuta
LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa
LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2011 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus
Nuorten aikuisten osaamisohjelman arviointi
Nuorten aikuisten osaamisohjelman arviointi Loppuraportti 31.5.2017 0 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Yhteenveto arvioinnin tuloksista ja suositukset... 3 3. Arvioinnin kohde... 9 3.1 Ohjelman toteutus ja
Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi
Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan ja
Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen
Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Tausta Nuorten yhteiskuntatakuu Erillinen ohjelma 20 29-vuotiaille, vailla toisen asteen tutkintoa oleville Lisärahoitus ammatti- ja erikoisammattitutkintoon
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta
Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi
Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Oulun TOPPI Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan
OMNIAN MALLI, KOHTI TUTKINTOA hanke (OPH)
Espoon seudun koulutkuntayhtymä Omnia PL 77700 02070 ESPOON KAUPUNKI omnia.fi OMNIAN MALLI, KOHTI TUTKINTOA hanke (OPH) Sosiaali- ja terveysalan pertutkinto, lähihoitaja Omnia, aikuisopisto Mallissa oppimisvalmiuksia
YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN
YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN ERITYISEN TUEN MALLI OPINNOISTA TÖIHIN SIIRRYTTÄESSÄ KENELLE: Erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille ja heitä työllistäville työnantajille. MIKSI: Opintojen mahdollistajaksi,
Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu
Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen
Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15
Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi
OPAL, te - poliittinen koulutus (1 ryhmää valmistunut syksy 2017) vastaus%=100%
OPAL, te - poliittinen koulutus (1 ryhmää valmistunut syksy 2017) UUSIMAA_ LANU 28. Miten arvioit koulutuksen onnistuneen kokonaisuutena (u) 4,6 vastaus%=100% AIPAL/ HAKUVAIHE HAKEUTUMISVAIHEEN KYSELY
Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 21.8.2014 Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle
ERITYISOPETUS JA ERITYINEN TUKI NYT. Leena Selkivuori JAMK/AOKK Hämeenlinna
ERITYISOPETUS JA ERITYINEN TUKI NYT Leena Selkivuori JAMK/AOKK 2.11. Hämeenlinna Erityisopetuksena järjestettävän opetuksen osuus (2015 Tike) Koulutuslaji OPS-perusteinen ammatillinen peruskoulutus n.
Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja
Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala Kirsi Kangaspunta johtaja Koulutustasotavoitteet Maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto 88%
NAO- / ENO- tilannekatsaus
NAO- / ENO- tilannekatsaus NAO-ENO työseminaari VII Turku 29.-30.9.2015 Projektisuunnittelija Erno Hyvönen erno.hyvonen@minedu.fi Tilastotietoa kohderyhmästä (Tilastokeskus) OPETUS- JA KULTTUURI- MINISTERIÖ
Monimuotoinen ohjaus. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, kouluttaja. Eeva-Kaisa Pakkala
Monimuotoinen ohjaus Opinto-ohjaaja, kouluttaja Mitä oppilaitoksissa suunnitellaan? Opiskeluprosessi Hakeutumisvaiheen ohjaus ja osaamisperusteisuus Erityisen tuen tarve Ohjauksesta sopiminen Soveltuva
Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen
Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari Maaliskuu 2016 Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus
Näyttötutkintojen järjestämisen laadun kehittäminen. Markku Kokkonen Opetushallitus Ammatillinen aikuiskoulutus
Näyttötutkintojen järjestämisen laadun kehittäminen Markku Kokkonen Opetushallitus Ammatillinen aikuiskoulutus Näyttötutkinnot laadunhallintajärjestelmänä Rahoittajat Koulutuksen järjestäjät, yhteisöt
Eroaminen vs. siirtyminen toisen asteen koulutuksessa. Ohjauksella vahvaksi elämän siirtymissä Sanna Laiho
Eroaminen vs. siirtyminen toisen asteen koulutuksessa Ohjauksella vahvaksi elämän siirtymissä 2.11.2017 Sanna Laiho Agendalla Ammatillisen koulutuksen näkökulma Siirtyminen ja eroaminen: määritelmiä Havaittuja
Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09
MAHIS TYÖHÖN Kiinni työelämässä -seminaari Työllistymisen tuet ja palvelut Sari Honkonen ja Arja Pitkänen 11.11.09 1 TYÖLLISTYMISTÄ EDELTÄVÄT PALVELUT Työssäoppiminen on oppilaitoksen järjestämää työpaikalla
Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä
Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Liisi Mattila ja Anu Parantainen 22.4.2016 M.O.T. monenlaisia oppijoita työpaikalla Mukana menossa: Turun kaupungin sivistystoimiala, ammatillinen
Nuorisotakuu määritelmä
Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
Aikuisten taidot (PIAAC) ja nuorten aikuisten osaamisohjelma. Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 23.4.2014 Petri Haltia
Aikuisten taidot (PIAAC) ja nuorten aikuisten osaamisohjelma Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 23.4.2014 Petri Haltia KANSAINVÄLINEN AIKUISTUTKIMUS PIAAC: Programme for the International Assessment
Tarvittavan ammattitaidon hankkimisen henkilökohtaistaminen
Tarvittavan ammattitaidon hankkimisen henkilökohtaistaminen Luokka Prosessin tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Prosessin asiakastarpeet ja -odotukset Prosessin lähtötilanne
Erilaisten oppijoiden polut ja tukitoimet aikuisena ammatillisessa koulutuksessa
Erilaisten oppijoiden polut ja tukitoimet aikuisena ammatillisessa koulutuksessa 30.8.2017 Kirsi Ek Projektipäällikkö, Noheva ESR Kiipulan ammattiopisto 2 Noheva ESR Noheva hanke pohjautuu PIAAC-tutkimukselle.
Nuorten aikuisten osaamisohjelma Pirkanmaalla. Outi Rantanen ja Marjo Nieminen 13.6.2013
Nuorten aikuisten osaamisohjelma Pirkanmaalla Outi Rantanen ja Marjo Nieminen 13.6.2013 Nuorten aikuisten osaamisohjelma Pirkanmaalla v. 2013 Laaja tarjonta eri alojen tutkintoja, opiskelijatyövuosia on
Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008
Opetushallitus Pvm 31.3.2008 PL 380 Dnro 00531 HELSINKI 7/521/2008 Asia: NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISYYN JA TYÖLLISYYDEN PARANTAMISEEN VALTION TALOUSARVIOSSA VUODELLE 2008 VARATUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN
Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet
Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet Oppisopimuksen tulevaisuuden näkymiä -tilaisuus 15.6.2016 Satu Ågren Ketä EK edustaa? EK edustaa kattavasti kaikkia yksityisiä toimialoja ja kaikenkokoisia yrityksiä.
ONNISTUNUT OPPISOPIMUS
ONNISTUNUT OPPISOPIMUS OPPISOPIMUS ON VERKOSTOKOULUTUSTA Oppisopimus palvelut Opettajat Työnantaja Seurakuntaopisto Muut Yhteistyöverkostot Työhönvalmennus OPISKELUPOLKU OPPISOPIMUKSESSA Alkuhaastattelu
Työelämän odotukset ammatillisten perustutkintojen uudistuessa
Työelämän odotukset ammatillisten perustutkintojen uudistuessa SAK SAK syksy 2009 1 Työmarkkinoiden joustavuus haastaa ammatillisen peruskoulutuksen Työmarkkinoiden muutokset ja joustavuus lisääntynyt
OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN TOTEUTUS VANAJAN VANKILALLA
OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN TOTEUTUS VANAJAN VANKILALLA YLEISTÄ OPPISOPIMUKSESTA Hämeenlinnan seudun oppisopimustoimiston tehtävänä on palvella alueensa (Hämeenlinna, Hattula, Janakkala) elinkeinoelämää ja
Orientoiva jakso - toteutus
Orientoiva jakso - toteutus AppreA oppisopimus 40+ Projektin loppuseminaari 25.10.2007 Kristiina Salminen ja Leena Saarinen Vantaan Ammattiopisto Varia Ryhmät Vanhustyön erikoisammattitutkinto, oppisopimuksella
Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016
Kirje OKM/64/592/2015 05.10.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuonna
Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle
Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle 2 Milloin opiskelija voi tarvita tukea työllistymiseen? Miten oppilaitoksessa voidaan ohjata työllistymisessä? Ammatillisen koulutuksen tavoitteena
Opetus-, ohjaus- ja kasvatusalan koulutustoimikunnan yhteistyöseminaari 7.5.2012
Opetus-, ohjaus- ja kasvatusalan koulutustoimikunnan yhteistyöseminaari 7.5.2012 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Ajankohtaista sopimus 39 oppilaitoksen kanssa tutkintotilaisuuksien järjsestämisestä
Valmistavien ja valmentavien koulutusten uudistus, VALMA säädösmuutokset Nivala
Valmistavien ja valmentavien koulutusten uudistus, VALMA säädösmuutokset Nivala 13.3.2015 Valma-työryhmä: Hannele Siekkinen, Jaana Haikara, Tytti Sydänmetsä, Paula Jaakkonen, Arto Huuskonen, Ritva Joki-Kolehmainen
Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki
Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014
Nuorten Oppisopimuskoulutus
Nuorten Oppisopimuskoulutus Oppisopimuksella tarkoitetaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä harjoitettavia ammatillisia opintoja, joita täydennetään tietopuolisilla opinnoilla. Työ + koulu
SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori
SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio tori t Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi
Vantaan ammattiopisto Varia maahanmuuttaja hankkeet. Hanna Kontio Projektivastaava Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus (OKM) Väylä työhön (ESR)
Vantaan ammattiopisto Varia maahanmuuttaja hankkeet Hanna Kontio Projektivastaava Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus (OKM) Väylä työhön (ESR) Tilanne ennen hankkeita Maahanmuuttajille tarjottavia erillisiä
Erityinen tuki-webinaari
Erityinen tuki-webinaari 4.9.2018 14.00-14.30 Erityinen tuki osana henkilökohtaistamista ja HOKS-prosessia. Lehtori, EO Annikki Torikka, TAMK. 14.30-14.55 Opiskelija toimijana- miten toimijuutta vahvistetaan?
työpaikkaohjaajan opas
työpaikkaohjaajan opas LUKIJALLE Tähän oppaaseen on koottu ohjauksessa huomioitavat ydinasiat, jotka antavat vinkkejä työssä tapahtuvan oppimisen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Paljon lisämateriaalia
NAO-ohjelman arviointi. Loppuraportin esittely 7.6.
NAO-ohjelman arviointi Loppuraportin esittely 7.6. Arvioinnin kysymykset 1. Miten NAO-ohjelmalle asetetut määrälliset ja laadulliset tavoitteet ovat toteutuneet? 2. Kuinka toimiviksi ja tuloksellisiksi
AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018
AMMATILLINEN KOULUTUS Työelämän näkökulma 03/2018 Vastaus työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin Ammatillinen koulutus tarjoaa osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Koulutuspalvelut rakennetaan
Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus
Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Sisältö 1. Suomen koulutusjärjestelmä 2. Ammattitaidon hankkiminen (näyttötutkinto ja ammatillinen peruskoulutus) 3. Arviointi KORKEAKOULUTUTKINTO
Liite 1 22.10.2013. HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso
1 Liite 1 HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso 22.10.2013 Tavoitteena on kehittää ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen toteutustapoja
14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova,
Oppisopimustoiminnan i i i ajankohtaiskatsaus k t 14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova, Henkilöstö 3 ½ koulutustarkastajaa 4 ½ koulutussihteeriä Toimipisteet Otavankatu 5A, Pori ja Satamakatu 17, Rauma Eniten
Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet
Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110
ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja
ARVIOIJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ NÄYTTÖTUTKINNOISTA 2. TUTKINTORAKENNE 3. AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN 1. Tutkintotilaisuuden suorittamissuunnitelma
Oppisopimuksella ammattiin
Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa
Oppisopimuskoulutuksen esittely
Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä
Työpaja 2: Työpaikalla tapahtuva oppiminen
MAAHANMUUTTAJAT AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA 14. 15.3.2017 Työpaja 2: Työpaikalla tapahtuva oppiminen Maahanmuuttopäällikkö Lisbeth Mattsson, Pohjois-Savon ELY-keskus Vastaava asiantuntija Sari Turunen-Zwinger,
Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila
Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012 Anu Anttila Yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa on kiteytetty viiteen toimintamalliin 1. Työpajalla
Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena
Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena Kiinni Työelämässä Mahis työhön projektin väliseminaari 11.11.2009 Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen - yksikkö Opetushallitus Ammatillisten