VASTAAVUUSTAULUKKO OPETUSSUUNNITELMAAN

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VASTAAVUUSTAULUKKO OPETUSSUUNNITELMAAN"

Transkriptio

1 VASTAAVUUSTAULUKKO OPETUSSUUNNITELMAAN Luokanettajakoulutus sekä luokanettajan ja matemaattisten aineiden ettajan koulutus Uusi etussuunnitelma astuu voimaan syksyllä 2014; käytännössä etuksen alkaessa. Lähtökohtaisesti ennen vuotta 2014 aloittanut iskelija jatkaa intojaan aloitusvuotensa mukaisella tutkintorakenteella. Mikäli iskelija aloittaa syksyllä 2014 maisterivaiheen innot tai on suorittanut maisterivaiheen innoista aiemmin yksittäisiä intojaksoja, hänen kannattaa siirtyä suorittamaan maisterin tutkinto uuden etussuunnitelman tutkintorakenteen mukaisesti. Kandidaattivaiheen innot on suositeltavaa suorittaa lpuun vanhan etussuunnitelman tutkintorakenteen mukaisesti. Vastaavuustaulukon avulla iskelija saa selvitettyä, mitä intojaksoja ennen vuotta 2014 aloittaneena iskelijana tulee suorittaa saadakseen intokokonaisuudet ja tutkinnot valmiiksi luokanettaja- tai lokoma-koulutuksessa. Molempien koulutusten vastaavuudet ovat koottuina yhteiseen vastaavuustaulukkoon. Ohjeet iskelijalle: Tutustu itsenäisesti vastaavuuksiin ja suunnittele intosi lpuun uuden etussuunnitelman mukaisesti. Vastaavuustaulukon vasemmasta sarakkeesta ( vanha s ) löydät aloitusvuotesi mukaisessa tutkintorakenteessa olevat intojaksot ja samalta riviltä oikeasta sarakkeesta ( uusi s ) löydät kyseistä intojaksoa vastaavan uuden intojakson. Joitakin vanhan etussuunnitelman mukaisia intojaksoja ; myös nämä selviävät vastaavuustaulukosta. Huomaa myös mahdolliset lisäohjeet intojaksojen suorittamisen yhteydessä. Opintisteiden määrä vaihtelee vanhojen ja uusien intojaksojen ja kokonaisuuksien välillä, mutta intisteiden tasaukset tehdään pääsääntöisesti tutkinnon tasolla, ei yksittäisten intojaksojen tai kokonaisuuksien tasoilla. Tutkintojen pistemäärien tasaamisessa voidaan perustellusta syystä tarkastella myös intojen sijoittumista eri tutkintoihin. Uuden etussuunnitelman intojaksot tehdään pääsääntöisesti uudessa laajuudessaan ja uusien etussuunnitelmien mukaisesti, ellei vastaavuustaulukkoon muuta ole kirjoitettu. Jos olet aiemmin suorittanut jonkin intojakson vanhan etussuunnitelman mukaisesti pienemmässä laajuudessa, sitä ei (pääsääntöisesti) tarvitse täydentää uuden etussuunnitelman laajuiseksi. Mikäli olet suorittanut maisterivaiheen innoista joitakin intojaksoja vanhan etussuunnitelman tutkintorakenteen mukaisesti, suositeltavaa on siirtyä uuden etussuunnitelman tutkintorakenteeseen ja katsoa vastaavuustaulukosta, mitä uusia intojaksoja jo suoritetut intojaksot vastaavat. Tätä tarkoitusta varten viimeisellä sivulla oleva taulukko on rakennettu kasvatustieteen syventävien intojen osalta toisin päin kuin aiemmat, eli vasemmassa sarakkeessa on uusi s ja oikeassa sarakkeessa vanha s, jolloin lähtökohtana on uusi s ja siihen verrataan vanhan sin intojaksoja. Tarkista erityisen huolellisesti omien intojesi osalta, että pedagogisia intoja (P) tulee suoritetuksi kandidaatin ja maisterin tutkintoihin yhteensä vähintään 60! Voit luottaa siihen, että kun suoritat intosi lpuun vastaavuustaulukkoa noudattaen, kaikki vaaditut innot tulevat suoritetuiksi. Tarvittaessa voit ottaa yhteyttä luokanettaja-/lokoma-koulutuksen amanuenssi Anne Pitkäseen (anne.pitkanen(at)uef.fi). Soveltavan kasvatustieteen ja ettajankoulutuksen osasto

2 Opetussuunnitelma (vanha s) Huom. Opetussuunnitelma (uusi s) Orientaatio-, kieli- ja viestintäinnot Orientaatio-, kieli- ja viestintäinnot Johdatus akateemisiin intoihin Yliisto-innot käyntiin Henkilökohtainen intojen suunnittelu (LOKO) Henkilökohtainen intojen suunnittelu Ruotsia kasvatustieteiden Ruotsia luokanettajakoulutuksen iskelijoille 4 TAI iskelijoille Ruotsin monimuotokurssi Puheviestintää into-ohjaajan ja luokanettajakoulutuksen iskelijoille Kirjoitusviestintää kasvatustieteiden ja psykologian alan iskelijoille English Academic Reading and Study Skills for Students of Class Teacher Education English Academic and Professional Communication for Students of Class Teacher Education Tieto- ja viestintäteknologian soveltaminen etus- ja pimisprosessiin 4 1 intojakso on mahdollista suorittaa vielä syksyllä 2014, koodi lv intojakson voi tarvittaessa suorittaa suppeampana 4 laajuisena Puheviestintää kasvatustieteiden iskelijoille Kirjoitusviestintää kasvatustieteiden iskelijoille 3 TAI Kirjoitusviestinnän monimuotokurssi Academic English for Educational Sciences Opetus ja piminen tieto- ja viestintäteknologiaa soveltavissa ympäristöissä Kasvatustiede, perusinnot Kasvatus ja sen tutkimus Kasvatus ja sen tutkimus Kasvatuksen ja koulutuksen Kasvatuksen ja koulutuksen yhteiskunnallinen perusta, luennot 3 yhteiskunnallinen perusta, luennot Kasvatuksen ja koulutuksen Kasvatuksen ja koulutuksen yhteiskunnallinen perusta, kirjallisuus 2 yhteiskunnallinen perusta, kirjallisuus Kasvatuksen ja koulutuksen Kasvatuksen ja koulutuksen historiallis-filosofinen perusta 5 historiallis-filosofinen perusta Oppimisen ja etuksen perusteet; yhteinen osa 3 (P = pedagogisia intoja) jos vanhan sin mukainen suoritus puuttuu, 3 laajuinen osasuoritus uudesta intojaksosta: Tieto- ja pimiskäsitysten osuus luennoista 6 t, luentotentti näistä ja Toinen tapa käydä koulua tenttiminen Oppimisen ja kehityksen perusteet 5 (P) (osa) Soveltavan kasvatustieteen ja ettajankoulutuksen osasto

3 Oppimisen ja etuksen perusteet; eriytyvä osa 2 (P) a Kehitys- ja kasvatuspsykologian perusteet, A-osa 3 (P) b Kehitys- ja kasvatuspsykologian perusteet, B-osa 2 (P) Kasvatustiede, aineinnot Pedagogisia näkökulmia tieto- ja viestintäteknologian etuskäyttöön 3 (P) jos vanhan sin mukainen suoritus puuttuu, 3 laajuinen osasuoritus uudesta intojaksosta: Kehityspsykologian osuus luennoista 10 t, luentotentti näistä ja Ihmisen psykologinen kehitys tenttiminen jos vanhan sin mukainen suoritus puuttuu, suoritustapa sovitaan vastuuettajan kanssa lv vanhan sin mukainen intojakso Orientaatio ettajuuteen 2 (P) Oppimisen ja kehityksen perusteet 5 (P) (osa) Ei vastaavuutta uudessa sissa Vuorovaikutus pimis- ja koulutusympäristöissä 5 (P) (osa) Orientoiva harjoittelu 3 (P) Orientoiva harjoittelu (H1) 3 (P) vanhan sin Yhteisöllisen pimisprosessin mukainen b-osa 1 perusteet 3 (P) a Pedagogiikan perusteet 3 (P) vielä lv b Pedagogiikan perusteet 1 (P) tai Ainepedagogiikan perusteet 3 (P) suoritetaan täydentävällä tehtävällä (varmistuu myöhemmin) Perusharjoittelu 7 (P) Luokanettajan ammatillinen vuorovaikutusosaaminen 3 vanhan sin mukainen intojakso Opetuksen perusteiden harjoittelu (H2) 7 (P) Vuorovaikutus pimis- ja koulutusympäristöissä 5 (P) (osa) Kvantitatiivinen tutkimus 1, Kvantitatiivinen tutkimus Kvalitatiivinen tutkimus 1, Kvalitatiivinen tutkimus Kandidaatin tutkielmaseminaari Seminaarityöskentely (kandidaatti) Kasvatustieteiden tiedonhaku Kasvatustieteiden tiedonhaku Kandidaatintutkielma Kandidaatin tutkielma Kypsyysnäyte (KK), Kypsyysnäyte (KK) 0 Soveltavan kasvatustieteen ja ettajankoulutuksen osasto

4 lokoma: Soveltava matemaattisten aineiden pedagoginen kirjallisuus 3 (P) Orientaatio-, kieli- ja viestintäinnot a Työelämään suuntautuminen, A-osa b Työelämään suuntautuminen, B-osa Opettaja vaikuttajana Kasvatustiede, syventävät innot Soveltava pedagoginen kirjallisuus 3 (P) Pedagoginen etiikka 3 (P) a Erilaisuuden pedagogiset haasteet kasvatus- ja etustyössä, luennot 4 (P) b Erilaisuuden pedagogiset haasteet kasvatus- ja etustyössä, kirjallisuus 2 (P) vanhan sin mukaisen intojakson voi suorittaa vielä lv ja aikana Soveltava pedagoginen kirjalisuus vanhassa sissa syventävissä innoissa 3 laajuisena etus tarvittaessa vanhan sin mukaisesti lv etus tarvittaessa vanhan sin mukaisesti lv etus tarvittaessa vanhan sin mukaisesti lv vanhan sin mukaisen intojakson voi suorittaa syventäviin intoihin vielä lv aikana vanhan sin mukainen intojakso mahdollisesti tarvittaessa voi suorittaa 1 laajennuksen (varmistuu myöhemmin) Soveltavan kasvatustieteen ja ettajankoulutuksen osasto Soveltava pedagoginen kirjallisuus Soveltava pedagoginen kirjallisuus 5 Ei vastaavuutta uudessa sissa. Käy maisterin tutkinnon muihin intoihin. Ei vastaavuutta uudessa sissa. Käy maisterin tutkinnon muihin intoihin. Ei vastaavuutta uudessa sissa. Käy maisterin tutkinnon muihin intoihin Kasvatus kestävään tulevaisuuteen 5 (P) (3 osuus; vastaavuus uuteen intojaksoon ei ole sisällöllinen, mutta korvautuu) TAI Soveltavan pedagogisen kirjallisuuden voi liittää ylimääräisenä aineintoihin Opetusalan ammattilaiseksi ja yhteiskunnalliseksi toimijaksi kehittyminen 5 (P) Oppiminen ja pedagoginen tuki 5 (P) a&b Ohjaus intolun tukena ja yhteistyönä, luennot ja pimistehtävä 2 (P) Kasvatus kestävään tulevaisuuteen 5 (P) (2 osuus) c Ohjaus intolun tukena ja Ohjauksen kirjallisuus 2 yhteistyönä, kirjallisuus Soveltava harjoittelu (LOKO) 4 (P) Työelämäharjoittelu (H4) 5 (P) Syventävä harjoittelu (LOKO) 8 (P) Tutkiva ettajuus (H3) 7 (P)

5 Opetushallinto ja johtaminen 3 (P) vanhan sin mukainen intojakso vanhan sin mukaisen intojakson voi suorittaa Opetusalan ammattilaiseksi ja yhteiskunnalliseksi toimijaksi kehittyminen 5 (P) Syventävä pedagoginen kirjallisuus Tutkiva ettajuus moninaisissa (P) ympäristöissä 3 (P) (vastaavuus uuteen Syventävä matemaaattisten aineiden intojaksoon ei ole sisällöllinen, mutta pedagoginen kirjallisuus 4 (P) korvautuu) Kvantitatiivinen tutkimus 2, Kvantitatiivinen tutkimus Kvalitatiivinen tutkimus 2, Kvalitatiivinen tutkimus 2 3 Syventävä metodijakso 4 : Syventävä metodijakso 4 : Kvantitatiivinen tutkimus 3, Kvantitatiivinen tutkimus 3 4 xxx Kvalitatiivinen tutkimus Elämänkertatutkimuksen Narratiivinen psykologia 4 metodologiaa ja metodeja Menetelmä- ja tukiinnot (arkisto- ja metodikurssi) KH menetelmä- ja tukiinnot (arkisto- ja metodikurssi) Menetelmäkirjallisuus Menetelmäkirjallisuus 4 Tutkielmainnot 40 : Tutkielmainnot 40 : Suunnitteluseminaari Suunnitteluseminaari, kasvatustiede Työskentelyseminaari Työskentelyseminaari, kasvatustiede Opinnäyte eli pro gradu -tutkielma Pro gradu -tutkielma, kasvatustiede Kypsyysnäyte (KM) Kypsyysnäyte (KM) 0 vanhassa sissa ei vastaavaa Suositeltava valinnainen intojakso (voidaan liittää syventäviin intoihin): Ohjauksen kirjallisuus Kasvatus moninaisuuden kulttuureissa 5 (P) Opiskelija voi halutessaan suorittaa ylimääräisinä syventävinä intoina uudet intojaksot Kasvatus kestävään tulevaisuuteen 5, Tutkiva ettajuus moninaisissa ympäristöissä 3 ja/tai Kasvatus moninaisuuden kulttuureissa 5 (jos lv ), vaikka ne vastaavuustaulukon mukaisesti olisivatkin määritelty korvautuviksi vanhoilla intojaksoilla. Tarkista erityisen huolellisesti omien intojesi osalta, että pedagogisia intoja (P) tulee suoritetuksi kandidaatin ja maisterin tutkintoihin yhteensä vähintään 60! Soveltavan kasvatustieteen ja ettajankoulutuksen osasto

6 Seuraava vastaavuustaulukko kasvatustieteen syventävien intojen osalta on rakennettu toisin päin kuin edellä eli vasemmassa sarakkeessa on uusi s ja oikeassa sarakkeessa vanha s. Taulukkoa voi hyödyntää silloin, kun iskelija on suorittanut yhden tai muutamia vanhan sin intojaksoja vanhan sin mukaisesti, jolloin hänen kannattaa siirtyä iskelemaan kasvatustieteen syventävät innot uuden etussuunnitelman tutkintorakenteen mukaisesti. UUSI OPS Kasvatustiede, syventävät innot Vuorovaikutus pimis- ja koulutusympäristöissä 5 (P) Kasvatus kestävään tulevaisuuteen 5 (P) Kasvatus moninaisuuden kulttuureissa 5 (P) Tutkiva ettajuus moninaisissa ympäristöissä 3 (P) Tutkiva ettajuus (H3) 7 (P) Opetusalan ammattilaiseksi ja yhteiskunnalliseksi toimijaksi kehittyminen 5 (P) Työelämäharjoittelu (H4) 5 (P) vanhan sin mukaisen KK tutkinnon suorittanut ei voi suorittaa tätä syventäviin intoihin (päällekkäiset sisällöt) Mahdollisesti lv (varmistuu myöhemmin) Soveltavan kasvatustieteen ja ettajankoulutuksen osasto VANHA OPS Kasvatustiede, syventävät innot 85 Ei vastaavuutta vanhan sin syventävissä innoissa (vastaavuus aineinnoissa) Soveltava pedagoginen kirjallisuus 3 (P) (3 osuus uudesta intojaksosta) JA a&b Ohjaus intolun tukena ja yhteistyönä, luennot ja pimistehtävä 2 (P) (2 osuus uudesta intojaksosta) Ei vastaavuutta vanhan sin syventävissä innoissa Syventävä pedagoginen kirjallisuus 4 (P) (vastaavuus uuteen intojaksoon ei ole sisällöllinen, mutta korvautuu) Syventävä harjoittelu (LOKO) 8 (P) Opetushallinto ja johtaminen 3 (P) JA Pedagoginen etiikka 3 (P) Soveltava harjoittelu (LOKO) 4 (P) Kvalitatiivinen tutkimus Kvalitatiivinen tutkimus 2, Kvantitatiivinen tutkimus Kvantitatiivinen tutkimus 2, 3 Syventävät erityistutkimusmenetelmät 4 Syventävä metodijakso 4 : (iskelija valitsee yhden): xxx Kvalitatiivinen tutkimus 3 4 Ei vastaavuutta vanhan sin syventävissä innoissa Kvantitatiivinen tutkimus Kvantitatiivinen tutkimus 3, Menetelmäkirjallisuus Menetelmäkirjallisuus Narratiivinen psykologia Elämänkertatutkimuksen metodologiaa ja metodeja KH menetelmä- ja tukiinnot (arkisto- ja metodikurssi) Menetelmä- ja tukiinnot (arkisto- ja metodikurssi) 4

7 Tutkielmainnot: Suunnitteluseminaari, kasvatustiede Työskentelyseminaari, kasvatustiede Pro gradu -tutkielma, kasvatustiede 30 Tutkielmainnot 40 : Suunnitteluseminaari Työskentelyseminaari Opinnäyte eli pro gradu -tutkielma Kypsyysnäyte Kypsyysnäyte (KM) 0 Suositeltava valinnainen intojakso (voidaan liittää syventäviin intoihin): Ohjauksen kirjallisuus 2 HUOM!!! HUOM!!! Lisäksi iskelijan tulee suorittaa Oppiminen ja pedagoginen tuki 5 (P), ellei ole suorittanut Erilaisuuden pedagogiset haasteet kasvatus- ja etustyössä Lisäksi iskelijan tulee joissakin tapauksissa suorittaa pedagogisia intoja täydentämään Soveltava pedagoginen kirjallisuus 5, ellei ole suorittanut vanhan sin mukaista Soveltava pedagoginen kirjallisuus 3 (P) c Ohjaus intolun tukena ja yhteistyönä, kirjallisuus a Erilaisuuden pedagogiset haasteet kasvatus- ja etustyössä, luennot (P) 4 ja b Erilaisuuden pedagogiset haasteet kasvatus- ja etustyössä, kirjallisuus 2 (P) Soveltavan pedagogisen kirjallisuuden suorittamisen tarpeellisuutta arvioitaessa oleellista on, että pedagogisista innoista tulee yhteensä vähintään 60. Pedagogisia intoja täydentämään voi suorittaa ylimääräisenä myös jonkin muun kasvatustieteen syventävien intojen pedagogisten intojen (P) intojakson, joka ei sisälly oman hsin pakollisiin intoihin. Soveltavan kasvatustieteen ja ettajankoulutuksen osasto

VASTAAVUUSTAULUKKO OPETUSSUUNNITELMAAN päivitetty

VASTAAVUUSTAULUKKO OPETUSSUUNNITELMAAN päivitetty VASTAAVUUSTAULUKKO OPETUSSUUNNITELMAAN 2014-2017 päivitetty 28.5.2014 Luokanettajakoulutus sekä luokanettajan ja matemaattisten aineiden ettajan koulutus Uusi etussuunnitelma astuu voimaan syksyllä 2014;

Lisätiedot

VASTAAVUUSTAULUKKO OPETUSSUUNNITELMAAN päivitetty

VASTAAVUUSTAULUKKO OPETUSSUUNNITELMAAN päivitetty VASTAAVUUSTAULUKKO OPETUSSUUNNITELMAAN 2014-2017 päivitetty 24.6.2015 Luokanettajakoulutus sekä luokanettajan ja matemaattisten aineiden ettajan koulutus Luokanettajakoulutuksessa seka luokanettajan ja

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelman opintojen vastaavuudet ja

Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelman opintojen vastaavuudet ja Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelman intojen vastaavuudet 2012-2015 ja 2015-2018 Pohjoismaisten kielten kandidaattiohjelma Perusinnot Opetussuunnitelma 2012-2015 Opetussuunnitelma 2015-2018 PERUSOPINNOT

Lisätiedot

Historia (Suomen ja yleinen historia)

Historia (Suomen ja yleinen historia) Historia (Suomen ja yleinen historia) Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (180 ) Historian ettajan suuntautumisvaihtoehto: Orientoivat innot Kieli- ja viestintäinnot Historian perus- ja aineinnot

Lisätiedot

KIELIKESKUKSEN OPETUS FILOSOFISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJOILLE LUKUVUONNA

KIELIKESKUKSEN OPETUS FILOSOFISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJOILLE LUKUVUONNA KIELIKESKUKSEN OPETUS FILOSOFISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJOILLE LUKUVUONNA 2013-14 FILOSOFINEN TIEDEKUNTA JOENSUUN KAMPUS TUTKINTORAKENNE laajuus koodi Ajalla Joensuu PSYKOLOGIA 3 8013051 Skills for Students

Lisätiedot

Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen syventävien opintojen vastaavuustaulukko

Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen syventävien opintojen vastaavuustaulukko Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen syventävien intojen vastaavuustaulukko Syksystä 2012 alkaen Tampereen yliistossa otetaan käyttöön uusi etussuunnitelma. Siitä eteenpäin yliistossa järjestetään

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon muutokseen liittyvät siirtymäsäännökset alkaen.

Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon muutokseen liittyvät siirtymäsäännökset alkaen. Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon muutokseen liittyvät siirtymäsäännökset. Kauppatieteiden kandidaatin tutkintorakenne muuttuu 1.8.2016. Opiskelija voi siirtyä suorittamaan KTK-tutkinnon etussuunnitelmien

Lisätiedot

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2017 2018 Opintojen jakautuminen periodeihin Erityispedagogiikan intosuunta Opetusperiodit Syyslukukausi 2017 Intensiivijakso 28.8. 3.9. I etusperiodi 4.9. 22.10. Tentti- ja lukuviikko

Lisätiedot

Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Vastaavuustaulukot

Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Vastaavuustaulukot Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Vastaavuustaulukot Tutkinto-ohjelman etussuunnitelmatyöryhmä on hyväksynyt nämä vastaavuustaulukot toukokuussa.2012. Niihin voi kuitenkin tulla

Lisätiedot

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen,

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, Anu Hartikainen-Ahia Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, pedagogiikan lehtori Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Filosofinen tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Anu.hartikainen@uef.fi

Lisätiedot

Käsityönopettajakoulutus Degree Programme in Textile Teacher Education Savonlinnan kampus

Käsityönopettajakoulutus Degree Programme in Textile Teacher Education Savonlinnan kampus Käsityönopettajakoulutus Degree Programme in Tetile Teacher Education Savonlinnan kampus Käsityönopettajakoulutus koostuu Kasvatustieteen kandidaatin (180op) ja Kasvatustieteen maisterin tutkinnoista (120op).

Lisätiedot

RANST2 Ääntäminen ja intonaatio, 2 op RANP2 Suullinen viestintä, 5 op

RANST2 Ääntäminen ja intonaatio, 2 op RANP2 Suullinen viestintä, 5 op Ranskan kielen tutkinto-ohjelma vastaavuustaulukko (myös ranska c-työkielenä) Tutkinto-ohjelman etussuunnitelmatyöryhmä on hyväksynyt nämä vastaavuustaulukot 8.5.2012. Niihin voi kuitenkin tulla vielä

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset KAJOtutkinnosta. opintosuuntaan siirtyville. - miten jo suoritetut opinnot luetaan hyväksi uudessa tutkinto-ohjelmassa

Siirtymäsäännökset KAJOtutkinnosta. opintosuuntaan siirtyville. - miten jo suoritetut opinnot luetaan hyväksi uudessa tutkinto-ohjelmassa Siirtymäsäännökset KAJOtutkinnosta uuteen intosuuntaan siirtyville. - miten jo suoritetut innot luetaan hyväksi uudessa tutkinto-ohjelmassa Perusinnot KAJO-tutkinnossa suoritettu intojakso intojakson Huomioitavaa

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset Helsingin yliopisto / Käyttäytymistieteiden laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien 2012-2013 - 2014-2015 tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset vuosien opetussuunnitelmaan Kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnot, pääaineena vero-oikeus

Siirtymäsäännökset vuosien opetussuunnitelmaan Kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnot, pääaineena vero-oikeus 1 Tampereen yliisto Johtamiskorkeakoulu Pekka Nykänen 17.4.2012 päivitetty 19.6.2012 Siirtymäsäännökset vuosien 2012 201etussuunnitelmaan Kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnot, pääaineena

Lisätiedot

VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017

VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset vanhassa KAJO-tutkintorakenteessa jatkaville. - miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman kursseja

Siirtymäsäännökset vanhassa KAJO-tutkintorakenteessa jatkaville. - miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman kursseja Siirtymäsäännökset vanhassa KAJO-tutkintorakenteessa jatkaville. - miten uuden ohjelman intojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman kursseja Perusinnot KAJO-tutkinnossa suorittamatta jäänyt intojakso

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HENKILÖ- JA YHTEYSTIEDOT OPINTOSUUNNITELMA

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HENKILÖ- JA YHTEYSTIEDOT OPINTOSUUNNITELMA Kasvatustieteiden tiedekunta Kasvatustieteiden ja ettajankoulutuksen yksikkö Oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikkö EDUTOOL-maisteriohjelma lv 2009-2011 HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HENKILÖ-

Lisätiedot

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN KORVAAVUUDET JA TULEVIEN OPINTOJEN SUUNNITTELU

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN KORVAAVUUDET JA TULEVIEN OPINTOJEN SUUNNITTELU AIKAISEMPIEN OPINTOJEN KORVAAVUUDET JA TULEVIEN OPINTOJEN SUUNNITTELU Nimi Opiskelijanumero KANDIDAATIN TUTKINTO (180 ) Terveystieteiden yhteiset innot 35 Yleiset valmiudet 10 TERY1 Orientoivat innot,

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2017 2018 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan koulutus, pääaineena kasvatuspsykologia Opetusperiodit Syyslukukausi 2017 Intensiivijakso 28.8. 3.9. I opetusperiodi 4.9.

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset vanhassa KAJO-tutkintorakenteessa jatkaville. - miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman kursseja

Siirtymäsäännökset vanhassa KAJO-tutkintorakenteessa jatkaville. - miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman kursseja Siirtymäsäännökset vanhassa KAJO-tutkintorakenteessa jatkaville. - miten uuden ohjelman intojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman kursseja Perusinnot KAJO-tutkinnossa suorittamatta jäänyt intojakso

Lisätiedot

Käsityönopettajakoulutus Degree Programme in Textile Teacher Education Savonlinnan kampus

Käsityönopettajakoulutus Degree Programme in Textile Teacher Education Savonlinnan kampus Käsityönopettajakoulutus Degree Programme in Tetile Teacher Education Savonlinnan kampus Käsityönopettajakoulutuksessa opiskelijan pääaine on käsityötiede, tekstiilityö. Käsityötieteen opinnoissa perehdytään

Lisätiedot

Luokanopettajakoulutus Degree Programme in Class Teacher Education Savonlinnan kampus

Luokanopettajakoulutus Degree Programme in Class Teacher Education Savonlinnan kampus Luokanopettajakoulutus Degree Programme in Class Teacher Education Savonlinnan kampus Itä-Suomen yliopiston opettajankoulutuksissa astuivat uudistetut opetussuunnitelmat voimaan vuoden 2014 syksyllä. Suunnitelmat

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Opintokokonaisuuksia ovat esim. Yhteiset opinnot, Kieli- ja viestintäopinnot, Perusopinnot.

Opintokokonaisuuksia ovat esim. Yhteiset opinnot, Kieli- ja viestintäopinnot, Perusopinnot. Tutkinnon suorittaminen 2015-2018 etussuunnitelman rakenteen mukaisesti, kun innot aloitettu ennen 2015 syksyä Luonnontieteiden kandidaatin tutkinto (180 ) Erot uuden ja vanhan välillä Lyhyesti kerrottuna

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2012 2016 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op eo ped A I A II AIII Viestintä- ja orientoivat opinnot 20 Vo 1 Orientoituminen yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Erityispedagogiikan opetussuunnitelma 2014-2017

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Erityispedagogiikan opetussuunnitelma 2014-2017 Erityispedagogiikan etussuunnitelma 2014-2017 Infotilaisuus iskelijoille 24.4.2014 Yleistä g Uusi OPS voimaan 1.8.2014 g Uuden OPS:n mukainen etus käynnistyy 1.9.2014 g Pääsääntönä on, että uuteen OPS:aan

Lisätiedot

Tutkintorakenteet: Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Kieli- ja viestintäopinnot

Tutkintorakenteet: Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Kieli- ja viestintäopinnot HISTORIA- JA MAANTIETEIDEN LAITOS, SUOMEN HISTORIA JA YLEI- NEN HISTORIA op koodi English Academic Reading Skills for History 3 8013751 2 8013752 for History Ruotsia historian opiskelijoille, 5 8012751

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien 2012 2015 sekä 2015 2018 välillä PERUS- JA AINEOPINNOT Perus- ja aineopintojen suurin muutos on se, että jaksot Suomen kielen ja sen tutkimuksen historia

Lisätiedot

OHJAUKSEN KOULUTUS CAREER COUNSELLOR EDUCATION. Opinto ohjaajan koulutus 300 op Degree Programme in Career Counselling

OHJAUKSEN KOULUTUS CAREER COUNSELLOR EDUCATION. Opinto ohjaajan koulutus 300 op Degree Programme in Career Counselling OHJAUKSEN KOULUTUS CAREER COUNSELLOR EDUCATION Ohjauksen koulutus on yliistollinen yhteisö, jossa tutkitaan ja kehitetään ohjauksen ammattikäytäntöjä sekä iskellaan pilaan- ja into-ohjaajiksi ja ohjaustyön

Lisätiedot

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (Lastentarhanopettajan opintosuunta) Opetussuunnitelma OPETUSPERIODIT, lukuvuosi

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (Lastentarhanopettajan opintosuunta) Opetussuunnitelma OPETUSPERIODIT, lukuvuosi OPINTOPOLKU Tutkintovaatimusten 2017-2020 (1.8.2017 aloittaneet) mukaan meneville (3.vsk viimeinen sivu ennen 1.8.2015 aloittaneille eli tutkintovaatimusten 2012-2016 mukaan eteneville) Opintojen jakautuminen

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset Avoimen yliopiston sivuaineopiskelijoille

Siirtymäsäännökset Avoimen yliopiston sivuaineopiskelijoille Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2016 ja haluat jatkaa opintojasi 1.8.2016 jälkeen? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.2016. Lue, miten

Lisätiedot

Vapaavalintaisiin opintoihin tai sivuaineisiin on löydettävissä opintoja etäsuoritusmahdollisuudella Avoimen yliopiston kautta.

Vapaavalintaisiin opintoihin tai sivuaineisiin on löydettävissä opintoja etäsuoritusmahdollisuudella Avoimen yliopiston kautta. Teologian tutkinnon rakenne ja ohjeellinen suoritusjärjestys suuntautumisvaihtoehdoittain Avoimen yliopiston kautta tutkintotavoitteisesti opiskeleville Turkoosilla värillä merkityt opintojaksot on mahdollista

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan!

Tervetuloa opiskelemaan! Tervetuloa opiskelemaan! Kandidaatin- ja maisterintutkinnon opiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkintoohjelma 28.8.2012 Sisältö Opinto-oikeus Onko sinulla aiempi

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi?

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.12. Lue, miten jatkat opintojasi.

Lisätiedot

Luokanopettajakoulutus Degree Programme in Class Teacher Education Savonlinnan kampus

Luokanopettajakoulutus Degree Programme in Class Teacher Education Savonlinnan kampus Luokanopettajakoulutus Degree Programme in Class Teacher Education Savonlinnan kampus Itä-Suomen yliopiston opettajankoulutuksissa astuivat uudistetut opetussuunnitelmat voimaan vuoden 2014 syksyllä. Suunnitelmat

Lisätiedot

Tutkintorakenteet: Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta Kieli- ja viestintäopinnot

Tutkintorakenteet: Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta Kieli- ja viestintäopinnot FYSIIKAN JA MATEMATIIKAN LAITOS, JOENSUU FYSIIKKA op koodi English Academic Reading Skills for Chemistry, 2 8013327 Ruotsia fysiikan ja matematiikan, 3 8012325,, 2. tai metsätieteiden 2 8013328 Science,

Lisätiedot

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op Siirtymäsäännökset 2010 YPAT KOULUTUSOHJELMASSA JATKAVILLE (YPATohjelman uusilla YAP-opintosuunnan opintojaksoilla suorittaville) Ohje siitä miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman

Lisätiedot

Viestinnän johtamisen (YCC) siirtymäkauden opetussuunnitelma sekä syventävien opintojaksojen vastaavuudet yhteisöviestinnän (YVI) ja viestinnän

Viestinnän johtamisen (YCC) siirtymäkauden opetussuunnitelma sekä syventävien opintojaksojen vastaavuudet yhteisöviestinnän (YVI) ja viestinnän Viestinnän johtamisen (YCC) siirtymäkauden etussuunnitelma sekä syventävien intojaksojen vastaavuudet yhteisöviestinnän (YVI) ja viestinnän johtamisen (YCC) välillä Siirtymävaihe Viestinnän johtaminen

Lisätiedot

Opintopisteitä yht. 180op n. 60op n. 60op n. 60op

Opintopisteitä yht. 180op n. 60op n. 60op n. 60op KANDIDAATIN TUTKINNON OPINTOJEN ETENEMISJÄRJESTYS 1. lukuvuosi 2. lukuvuosi 3.lukuvuosi Teologian kandidaatin tutkinto (180 op) A1-linja sl kl sl kl sl kl Yleis- ja kieliopinnot 25op YK10 Filosofia ja

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2017 2018 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan koulutus, pääaineena kasvatustiede Opetusperiodit Syyslukukausi 2017 Intensiivijakso 28.8. 3.9. I opetusperiodi 4.9. 22.10.

Lisätiedot

FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Humanistinen osasto/suomen kieli ja kulttuuritieteet

FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Humanistinen osasto/suomen kieli ja kulttuuritieteet Avoin yliopisto OPETUSTARJONTA 1 (5) ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON OPETUSTARJONTA YHTEISTYÖOPPILAITOKSILLE Oppiaineet tiedekunnittain ja laitoksittain p= perusopinnot a=aineopinnot s=syventävät

Lisätiedot

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO ERITYISKASVATUKSEN ASIANTUNTIJAKOULUTUS (EA) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

60 op. STOA2001 Sosiaaliset ongelmat ja eriarvoisuus 5 STOA094 Sosiaalisten ongelmien teoreettisia jäsennyksiä

60 op. STOA2001 Sosiaaliset ongelmat ja eriarvoisuus 5 STOA094 Sosiaalisten ongelmien teoreettisia jäsennyksiä 1 VASTAAVUUSTAULUKOT SOSIAALITYÖN AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE SOSIAALITYÖN AINEOPINNOT OPS 2017-2020 OPS 2014-2017 Sosiaalityön aineopinnot 60 op Sosiaalityön toimintaympäristö

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajankoulutusfoorumin alueellinen tilaisuus 18.5.2017 18.5.2017 Pertti Väisänen, professori, varadekaani UEF, 4 tiedekuntaa: Filosofinen tiedekunta

Lisätiedot

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet 1(7) 2016 Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen Mikäli sinut on hyväksytty suorittamaan kandidaatin ja maisterin tutkintoa ja sinulla on aikaisempia korkeakouluopintoja,

Lisätiedot

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen 1.8.2005 aloittaneille opiskelijoille Kaikki ennen 1.8.2005 aloittaneet opiskelijat on siirretty uuden tutkintosäännön piiriin. Uuteen tutkintosääntöön siirtyvien opiskelijoiden

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

HOITOTIETEEN TUTKINTOJEN YLEISRAKENNE

HOITOTIETEEN TUTKINTOJEN YLEISRAKENNE HOOEEE KOULUUS HOOEEE UKOJE YLESRKEE Hoitotieteen lähtökohdat Hoitotieteen teoria Hoitotieteellinen tutkimus YHESE OPO 38 op (amk-tutkinnon perusteella korvautuu yht. 3, opistoasteen tutkinnon perusteella

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ 1 (9) JOHTAMISKORKEAKOULU Huom.! Päivitetty 19.12.2013 SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ talousjohtamisen opintosuunta (oppiaineet finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi

Lisätiedot

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä. Kasvatustieteiden yksikkö Arja Tahvola

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä. Kasvatustieteiden yksikkö Arja Tahvola Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä Kasvatustieteiden yksikkö 11.11.2014 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISET TUTKINNOT, ennen v. 2012 KK- JA KM-TUTKINNOT Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut keväällä 2013

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut keväällä 2013 TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut keväällä 2013 16.4.2013 Huom! Tarkista aikataulu vielä ennen opetuksen alkua, mahdollisten muutosten varalta Kaikkiin

Lisätiedot

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2 1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2015-2016 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja

Lisätiedot

Kasvatustieteiden tiedekunta Ennakkotietoja vuoden 2015 valintaperusteista. Faculty of Education/Kasvatustieteiden tiedekunta Helena Seppälä

Kasvatustieteiden tiedekunta Ennakkotietoja vuoden 2015 valintaperusteista. Faculty of Education/Kasvatustieteiden tiedekunta Helena Seppälä Kasvatustieteiden tiedekunta Ennakkotietoja vuoden 2015 valintaperusteista Koulutukset ja aloituspaikat v. 2015 Kasvatustieteiden koulutus 25 Luokanopettajan koulutus 100 (sisältää teknologia- sekä taide-

Lisätiedot

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello 11-12 Opintokoordinaattori Heli Tontti KTM, tutkinnon rakenne laajuus 120 op tutkinnon suorittamisaika tavoiteaika

Lisätiedot

UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, SOSIOLOGIAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op

UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, SOSIOLOGIAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op 1 VASTAAVUUSTAULUKOT SOSIOLOGIA AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, SOSIOLOGIAN OPINTOSUUNTA OPS 217-22 OPS 214-217 Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

Tärkeää huomioitavaa:

Tärkeää huomioitavaa: Siirtymäohjeistus tuotantotalouden kandidaattivaiheen opiskelijoille 2005 tutkintorakenteesta 2013 Teknistieteellisen kandidaattiohjelman tuotantotalouden pääaineeseen Tärkeää huomioitavaa: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Koulutusuudistuksen siirtymäaika Tampereen

Lisätiedot

Suositeltu suoritusajankohta. Koodi Opintojakson nimi ja laajuus

Suositeltu suoritusajankohta. Koodi Opintojakson nimi ja laajuus Oulun yliisto Opintojen rakennekaavio 2017 2018 Tutkinto-ohjelman nimi, Biologian tutkinto-ohjelma Tutkinnon nimi, Luonnontieteiden kandidaatti (3 vuotta, 180 ) Koodi Opintojakson nimi ja laajuus Suositeltu

Lisätiedot

Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma

Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelman opintojen vastaavuudet 2012-2015 ja 2015-2018 Perusopinnot Aineopinnot Ei muutoksia.

Lisätiedot

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen 7.3.2014 LL TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen SISÄLTÖ 1. KTK Giga - kandidaatintutkinnon suorittaminen

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN LAITOS

KASVATUSTIETEEN LAITOS KASVATUSTIETEEN LAITOS Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus www.helsinki.fi/ktl/opiskelu/ Kasvatustieteet tutkivat ihmisen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä näiden prosessien edistämistä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖPOLITIIKKA, OPINTO-OPAS

YMPÄRISTÖPOLITIIKKA, OPINTO-OPAS YMPÄRISTÖPOLITIIKKA, OPINTO-OPAS 2013-3014 Ympäristöpolitiikka ja -oikeus -pääaineessa vahva yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen perusosaaminen yhdistyy ympäristöalan työtehtävissä tärkeisiin

Lisätiedot

TUTKINTORAKENTEET, YMPÄRISTÖPOLITIIKKA

TUTKINTORAKENTEET, YMPÄRISTÖPOLITIIKKA TUTKINTORAKENTEET, YMPÄRISTÖPOLITIIKKA Ympäristöpolitiikka tarjoaa oppiaineena laaja-alaista yhteiskuntatieteellistä osaamista ympäristöalan ja kestävän kehityksen tehtäviin. Tarkastelun kohteita ovat

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op

YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op 1 VASTAAVUUSTAULUKOT YHTEISKUNTAPOLITIIKKA AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA OPS 2017-2020 OPS 2014-2017

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

Savonlinnan pää- ja sivuaineopinnot Vastaavuustaulukot lv. 2013 2014/2014 2015

Savonlinnan pää- ja sivuaineopinnot Vastaavuustaulukot lv. 2013 2014/2014 2015 Savonlinnan pää- ja sivuaineinnot Vastaavuustaulukot lv. 2013 2014/2014 2015 PERUSOPETUKSESSA OPETETTAVIEN AINEIDEN JA AIHEKOKONAISUUKSIEN MONIALAISET OPINNOT 60 OPS 2013-2014 Huom. OPS 2014-2015 2331100

Lisätiedot

5, S Maisteriseminaari 5 op 1,0 1,0 1,0 2, S Syventävien aineiden loppukuulustelu 10 op 5,0 5,0

5, S Maisteriseminaari 5 op 1,0 1,0 1,0 2, S Syventävien aineiden loppukuulustelu 10 op 5,0 5,0 Oulun yliisto Opintojen rakennekaavio 2017 2018 Tutkinto-ohjelman nimi, Biologian tutkinto-ohjelma Tutkinnon nimi, Filosofian maisteri (2 vuotta, 120 ) Koodi Opintojakson nimi ja laajuus Suositeltu suoritusajankohta

Lisätiedot

Tutkintorakenteet lv , maantiede ja yhteiskuntamaantiede

Tutkintorakenteet lv , maantiede ja yhteiskuntamaantiede Tutkintorakenteet lv. 2016 2017, maantiede ja yhteiskuntamaantiede Maantiede Maantieteen aineinnot Maantieteiden aineinnoissa vahvistetaan kykyjä työskennellä maantieteen näkökulmista ja soveltaa alalla

Lisätiedot

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 21.10.2013 YKYY0 Orientoivat opinnot ja HOPS 2 op 1. Orientoivat I: Tutkinto- ja opintoasiat Ma 2.9

Lisätiedot

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2 1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2016-2017 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja

Lisätiedot

Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään 60 p/vokke/suositus. yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot. Kandidaatin tutkinto

Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään 60 p/vokke/suositus. yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot. Kandidaatin tutkinto Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään p/vokke/suositus Kandidaatin tutkinto Maisterin tutkinto yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot Voivat jakaantua kandidaattitutkintoon (-30

Lisätiedot

v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op

v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma v. 201 OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN OPS

TIETOTEKNIIKAN OPS TIETOTEKNIIKAN OPS 2017-2020 Infotilaisuus nykyisille opiskelijoille Raino Mäkinen, Sanna Mönkölä & Ilona Lapinkylä OPS-infon sisältö OPS 2017-2020 mikä, miksi? Miten uusi eroaa nykyisistä ja vanhoista?

Lisätiedot

TUTKINTORAKENTEET, MAANTIEDE JA YHTEISKUNTAMAANTIEDE, LV

TUTKINTORAKENTEET, MAANTIEDE JA YHTEISKUNTAMAANTIEDE, LV TUTKINTORAKENTEET, MAANTIEDE JA YHTEISKUNTAMAANTIEDE, LV. 2017 2018 Maantiede Maantieteen iskelun tavoitteena on laaja-alainen maantieteen eri osa-alueiden tuntemus ja maantieteellisen ajattelun taito.

Lisätiedot

Opintojen suositellut suoritusajankohdat JOURNALISTIIKAN JA VIESTINNÄN KANDIDAATTIOHJELMA. 2. vuosi II per. 2. vuosi IV per. 1. vuosi I per.

Opintojen suositellut suoritusajankohdat JOURNALISTIIKAN JA VIESTINNÄN KANDIDAATTIOHJELMA. 2. vuosi II per. 2. vuosi IV per. 1. vuosi I per. Opintojen suositellut suoritusajankohdat päivitetty 15.3.2016 Nimi JOURNALISTIIKAN JA VIESTINNÄN KANDIDAATTIOHJELMA Tutkinto-ohjelman yhteiset innot JOVY1 Orientoivat innot ja HOPS, 2 JOVY2 Tiedonhankinnan

Lisätiedot

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4.

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. Koulutusohjelmakohtainen aineisto Graafisen suunnittelun koulutusohjelma Taiteen kandidaatin tutkinto ->2014 Taiteen kandidaatin tutkinto 2014-> Kandidaatin tutkinto 180

Lisätiedot

1. periodi 2. periodi 3. periodi 4. periodi P1a Sosiaalipolitiikan. P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op

1. periodi 2. periodi 3. periodi 4. periodi P1a Sosiaalipolitiikan. P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op LIITTEET Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa 1. vuosi 60 op P1a Sosiaalipolitiikan P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi 2 op maissa 4 op P2a Toimeentuloturvan ja

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

YK 61Orientoivan vaiheen HOPS, 1 op hyl/hyv YK 10 Filosofia ja etiikka, 7 op

YK 61Orientoivan vaiheen HOPS, 1 op hyl/hyv YK 10 Filosofia ja etiikka, 7 op OPINTOSUORITUSTEN REKISTERÖINTI Systemaattinen teologia 1(5) 2.11.2010 OPINTOSUORITUSTEN REKISTERÖINTI SYSTEMAATTISEN TEOLOGIAN OSASTOLLA Opintojaksot on suoritettava opinto-oppaassa ilmoitettujen opintopisteiden

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, 180 op (tavoiteaika 3 vuotta)

Lisätiedot

Siirtyminen TS2005:stä TS2013:een

Siirtyminen TS2005:stä TS2013:een Siirtyminen TS2005:stä TS2013:een 1. HENKILÖTIEDOT * Etunimi Sukunimi Opiskelijanumero Sähköposti 2. KOULUTUSOHJELMA JA SEN ERIKOISTUMISALUE * Opiskelija siirtyy aina koulutusohjelmaansa vastaavalle erikoistumisalueelle.

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO OPPAIDEN ja VÄLILLÄ

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO OPPAIDEN ja VÄLILLÄ SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO OPPAIDEN 2012 2015 ja 2005 2012 VÄLILLÄ Siirtymäsäännökset ovat pääasiassa tarkoitettu vuonna 2005 2011 aloittaneille opiskelijoille. Tätä aiemmin aloittaneita opiskelijoita kehotetaan

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

Kauppatieteiden maisteri KTM. 31.8.2015 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä

Kauppatieteiden maisteri KTM. 31.8.2015 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä Kauppatieteiden maisteri KTM Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta Kaisu Säilä Luennon sisältö Kauppatieteiden maisterin (KTM) tutkinto tutkinnon rakenne Tutkinto-ohjelman osaamistavoitteet Täydentävät

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot

Opettajan pedagogiset opinnot Opettajan pedagogiset opinnot Ainedidaktisten opintojen vertailu Opintojen rakenne (60 op) Yliopisto Kasvatustiede Ainedidaktiikka Harjoittelu 27 13 12 28 25 15 12 (+3?) 26 19 21 19 1 Ainedidaktiset kurssit

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa

Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa 1. vuosi 60 op P1a Sosiaalipolitiikan P1a Sosiaalipolitiikan P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op peruskurssi maissa

Lisätiedot

YHTEISKUNTA- JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKKÖ 7.7.2015

YHTEISKUNTA- JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKKÖ 7.7.2015 1 YHTEISKUNTA- JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKKÖ 7.7.2015 HUMANISTISTEN TIETEIDEN, PSYKOLOGIAN JA YHTEISKUNTATIETEIDEN KANDIDAATIN, SEKÄ FILOSOFIAN, PSYKOLOGIAN JA YHTEISKUNTATIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTOJA

Lisätiedot

SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN

SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN Pääaineen opinnot Pääaineen opinnot suoritetaan pääsääntöisesti uusien tutkintorakenteiden mukaisesti. Jo suoritetut pääaineiden opinnot korvaavat uusien tutkintorakenteiden

Lisätiedot

Vokke päätösseminaari

Vokke päätösseminaari Vokke päätösseminaari Kasvatustieteen asiantuntijuus Ritva Jakku Sihvonen 7.11.2006 Ritva Jakku Sihvonen 7.11. 2006 1 Maisterin tutkinto 2005 alkaen uuden asetuksen mukaan 1) pääaineen tai siihen rinnastettavan

Lisätiedot