Hanketoimijoiden verkostoitumispäivä Rovaniemi Liisa Irri

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hanketoimijoiden verkostoitumispäivä Rovaniemi Liisa Irri"

Transkriptio

1 ESR:n TL 5 Hanketoimijoiden verkostoitumispäivä Rovaniemi Liisa Irri

2 TL 5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta: Erityistavoitteet ja rahoitus Erityistavoite 10.1 Työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn parantaminen Tuettava toiminta pääsääntöisesti: Osallisuutta vahvistavien kokonaisvaltaisten palvelujen kehittäminen erityisesti työelämävalmiuksien näkökulmasta Monialaisen ja -ammatillisen yhteistyön ja osaamisen vahvistaminen Nuorten, ikääntyvien ja osatyökykyisten syrjäytymistä ehkäisevät toimenpiteet ja siihen liittyvien palvelujen kehittäminen Asukaslähtöiset toimintatavat ja palvelut osallisuuden tukemisessa 2

3 TL5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta: Tuettava toiminta 3 Kehitetään esim. nuorten osallisuutta ja elämänhallintaa tukevia toimintamalleja matalan kynnyksen ohjaus- ja tukipalveluita räätälöityjä sosiaali-, terveys- kuntoutus- ja työllisyyspalveluita, siten, että ne tavoittavat paremmin palveluiden ulkopuolelle jäävät ryhmät sektorirajat ylittävää yhteistyötä ja asiakaslähtöisyyttä vertaistukea, yhteisöllisiä palveluratkaisuja, omaehtoista toimintaa, asiakkaiden osallistumista heitä koskevien palvelujen suunnitteluun tehostettuja kotoutumistoimenpiteitä suurimmassa syrjäytymivaarassa oleville maahanmuuttajaryhmille vammaisten, päihde- ja mielenterveyskuntoutujien, romanien ja muiden erityisryhmien palveluita varhaisen puuttumisen toimintamalleja Voidaan hyödyntää myös kansainvälistä yhteistyötä

4 TL5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta: Kohderyhmät ja tuensaajat Kohderyhmät: työttömät ja työmarkkinoiden ulkopuolella olevat naiset ja miehet - erityisesti nuoret, maahanmuuttajataustaiset, romanit, vammaiset henkilöt, vajaakuntoiset, pitkäaikaissairaat ja ikääntyvät; työllisyys-, sosiaali-, terveysja kuntoutuspalvelujen tarjoajat, työnantajat - väestöryhmät, joiden sosiaalinen osallisuus on uhatuin ja jotka tarvitsevat työ- ja toimintakyvyn parantamista ja sosiaalisen osallisuuden tukemista, jotta työllistyminen avoimille työmarkkinoille olisi mahdollista - Väestöryhmät, joita köyhyys- ja syrjäytymisriski koskettavat keskimääräistä enemmän (romanit, vammaiset henkilöt, tietyt maahanmuuttajaryhmät, syrjintää ja ennakkoluuloja työelämään pyrkiessään kohtaavat ihmiset) Tuensaajat: kunnat; työllisyys-, sosiaali- ja kuntoutuspalvelujen tarjoajat; tutkimus- ja koulutusorganisaatiot, kansalaisjärjestöt, sosiaalipartnerit ja muut toimialaan liittyvät järjestöt, säätiöt ja yritykset 4

5 TL5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta: Tuotokset ja tulokset Hankkeiden välittömät mitattavat tulokset: Osallistujien parantunut työ- ja toimintakyky Hankkeiden tuotosindikaattorit: Työmarkkinaosapuolten tai kansalaisjärjestöjen täysin tai osittain toteuttamien hankkeiden lukumäärä Työelämän ulkopuolella olevat, jotka eivät ole koulutuksessa Pitkäaikaistyöttömät 5

6 Tuleva haku, mitä hankkeilta toivotaan? Haku päättyy Hankkeen tarpeelle on selkeät perustelut: tulee toteuttaa Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmaa ja maakuntastrategioita Hyvässä hankkeessa on selkeä ongelma, syy tai tarve, mikä hankkeella halutaan ratkaista Tavoite ja toimenpiteet ovat selkeät ja tarkasti määritellyt. Kilpailu rahasta kovenee ja odotukset hankkeiden sisällölle kasvavat - vähemmillä resursseilla on kuitenkin saavutettava entistä parempia tuloksia ja vaikuttavuutta Kohderyhmä on selkeästi määritelty ja rajattu Hankkeen kannalta tarpeelliset kumppanit ovat sitoutuneet mukaan Kustannusarvio suhteessa hankkeen tavoitteisiin ja toimenpiteisiin on perusteltu ja kohtuullinen Hankkeella on suunnitelma toiminnan jatkumisesta ja vakiinnuttamisesta sekä tulosten levittämisestä Hankkeen toteuttaja on sopinut hankkeelle tulevasta muusta rahoituksesta ja sitoutunut omarahoitusosuuteensa Hankkeelle on varattu riittävät ja osaavat henkilöstöresurssit Ohjelman yleiset ja erityiset valintaperusteet esim. kustannustehokkuus, innovatiivisuus - ei toimintatuki 6

7 Hankkeiden yleiset valintaperusteet Hakijan (tai tuen siirronsaajan) toteuttajaorganisaatio ja hankkeen tuettavan toiminnan toimenpiteet ovat ohjelman erityistavoitteen mukaisia Hakija (tai tuen siirron saaja) on yksityisoikeudellinen tai julkisoikeudellinen oikeushenkilö. Hankkeella on tunnistettuun tarpeeseen pohjautuva hankkeen etenemisen tarkastelun mahdollistava tavoitteellinen ja konkreettinen suunnitelma Hakijalla (tai tuen siirronsaajalla) on taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset hankkeen toteuttamiseksi. Hakija (tai tuen siirronsaaja) ei ole konkurssissa tai laiminlyönyt oleellisesti veroja tai sosiaaliturvamaksuja, eikä hanketoteuttajan avainhenkilö ole syyllistynyt aiemmin rikokseen avustuksia haettaessa tai asetettu liiketoimintakieltoon. Hankkeelle esitetyt resurssit ovat realistiset hankesuunnitelmassa esitettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi Hakijalla (tai tuen siirronsaajalla) on edellytykset vastata hankkeella aikaansaadun toiminnan jatkuvuudesta hankkeen päättymisen jälkeen, ellei se hankkeen luonteen vuoksi ole tarpeetonta Hakijalla (tai tuen siirronsaajalla) ei ole ERI-rahastoihin kohdistuvaa täytäntöönpanokelpoista takaisinperintäpäätöstä (esim. pysyvyyssäännön rikkominen, aiemman myönnetyn valtiontuen takaisinperintäpäätöksen keskeneräisyys), jota ei ole maksettu Hankkeessa työskentelevillä on toteuttamisen kannalta tarvittava koulutus tai osaaminen Hankkeen saamaa tukea ei käytetä yleisenä toimintatukena Kehittämishankkeen tulokset ovat yleisesti hyödynnettävissä (ei koske investointihankkeita, eikä yksittäisten yritysten kehittämishankkeita) Hankkeen saamalla tuella on merkittävä vaikutus hankkeen toteutumiseen 7

8 Erityiset valintaperusteet TL5 hankkeet Pisteytys asteikolla 1-5, saatava vähintään puolet maksimipisteistä jotta voi tulla rahoitetuksi Hankkeen toimenpiteillä edistetään osallistujien etenemistä kohti työelämää Hankkeessa kehitetään uudenlaisia ratkaisuja tai tuotetaan erityistä lisäarvoa olemassa oleviin työ- ja toimintakykyä lisääviin palveluihin ja/tai toimintamalleihin Hanke edistää toimijoiden yhteistyötä ja/tai monialaisten palvelujen hyödyntämistä koordinoidusti Hanke kohdistuu erityisesti ryhmiin, joiden sosiaalinen osallisuus on uhatuin. Hanke vahvistaa kansalaistoimijalähtöisiä toimintatapoja Hanke tukee sukupuolten välistä tasa-arvoa Hanke tukee yhdenvertaisuutta Hanke tukee kestävän kehityksen periaatteita Hanke tukee EU:n Itämeren alueen strategiaa 8

9 Mihin erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota hankehakemuksessa? Hakemuksen täyttöohjeet! Lisäksi?-merkki kysymysten kohdalla apuna 3 Hankkeen perustiedot (ohjaa hakemuslomakkeen muuta sisältöä) 5 Hankkeen tarve, tavoitteet ja kohderyhmä 5.1 Mihin tarpeeseen tai ongelmaan hankkeella haetaan ratkaisua? Miten hanke on valmisteltu? Miten valmistelussa on otettu huomioon aiemmin rahoitettujen hankkeiden tulokset? 5.2 Mitkä ovat hankkeen tavoitteet? 5.3 Mikä on hankkeen uutuus- tai lisäarvo? Mitä toimintatapojen muutosta halutaan saada aikaan? 5.4 Mitkä ovat hankkeen varsinaiset kohderyhmät? 6 Toteutus ja tulokset 6.1 Mitkä ovat hankkeen konkreettiset toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi? 6.2 Mitä tuloksia hankkeella saadaan aikaan? Mitä lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutuksia sillä on? 6.3 Miten hakemuksen kohteena olevaa toimintaa jatketaan ja tuloksia sekä kokemuksia hyödynnetään hankkeen päättymisen jälkeen? 9

10 Mihin erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota hankehakemuksessa? 8 Muilta rahoittajilta haettu rahoitus 12 Hakemusvaiheessa ilmoitettavat arviot hankekohtaisista seurantatiedoista 13 Horisontaaliset periaatteet (tasa-arvo, kestävä kehitys) Kustannusarvio & rahoitussuunnitelma Yhteishankkeet: yhteistyösopimus Rahoitussitoumukset / aiesopimukset muusta rahoituksesta Ytimekkäät vastaukset kysymyksiin, ei turhaa lavertelua Keskusteltu jo suunnitteluvaiheessa olennaisten yhteistyökumppaneiden kanssa, esim. TE-toimisto 10

11 Hakemusten käsittelyprosessi Hakemus tulee vireille, kun se on jätetty rahoittavalle viranomaiselle EURA järjestelmässä, hakemukset otetaan käsittelyyn kootusti hakuajan päätyttyä Hakemuksen käsittelijän valinta, ilmoitus hakijalle Mahdolliset lisäneuvottelut hakijan kanssa Hakemuksen arviointi ja pisteytys Mahdolliset lausunnot hakemuksesta Hakemuksen käsittely ELY-keskuksen hankeryhmissä, maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä (MYRS) ja tarvittaessa maakunnan yhteistyöryhmässä (MYR) siinä maakunnassa, jossa hanketta toteutetaan Käsittelyaika keskimäärin 3 4 kk, mukaan ei lasketa aikaa joka hakijalta kuluu lisätietojen ja täydennysten antamiseen Myönteinen tai kielteinen päätös (hankkeen aloittaminen ennen rahoituspäätöstä omalla riskillä mahdollista) 11

12 Lisätietoa > EU-rahoitus 12

ESR: tuettava toiminta ja painotukset TL5. Oulu

ESR: tuettava toiminta ja painotukset TL5. Oulu ESR: tuettava toiminta ja painotukset TL5 Oulu 31.8.2016 Alueellinen ESR-rahoitus Pohjois-Pohjanmaalla vuositasolla (v. 2016) 2,7 M 20 % 6,6 M 48 % TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus TL 4 Koulutus,

Lisätiedot

Länsi-Suomen ESR-haku

Länsi-Suomen ESR-haku Länsi-Suomen ESR-haku 12.6.2015 1.10.2015 Toimintalinja 5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta Erityistavoite 10.1:Työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn parantaminen Länsi-Suomen

Lisätiedot

Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen

Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen ESR-hakuinfo 15.1.18, Helsinki JA 12.1.2018 Toimintalinja 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Valintaperusteet, ESR (luonnoksen mukaan) Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa

Valintaperusteet, ESR (luonnoksen mukaan) Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa Valintaperusteet, ESR (luonnoksen mukaan) Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari Valintaperusteita on kolmenlaisia I YLEISET VALINTAPERUSTEET (luonnos) Merkitään rastilla

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR haku Uusimaa Suuralueet ylittävien hankkeiden esittely

Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR haku Uusimaa Suuralueet ylittävien hankkeiden esittely Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR haku Uusimaa 1.5.-3.10.2017 Suuralueet ylittävien hankkeiden esittely ESR haku 1.5.-3.10.2017 / Uudellamaalla auki toimintalinjat 4 ja 5 Toimintalinja 4: Koulutus,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -ohjelma Sisaltää EAKR Euroopan aluekehitysrahaston ja ESR

Lisätiedot

Taito-ohjelma yleisesti ja alkavan haun erityiskysymykset

Taito-ohjelma yleisesti ja alkavan haun erityiskysymykset Taito-ohjelma yleisesti ja alkavan haun erityiskysymykset Taito-hakuinfo Tieteiden talo 13.1.2016 Päivi Bosquet Marika Lindroth Taito-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahastoohjelma

Lisätiedot

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus)

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Länsi-Suomen ESR-haku 21.12.2015 1.3.2016 20.1.2016 Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä,

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm 14.9.2017 Hakijan virallinen nimi Lapin yliopisto Hankkeen julkinen nimi Design in Smart

Lisätiedot

ESR haku käynnissä Pohjois-Pohjanmaalla

ESR haku käynnissä Pohjois-Pohjanmaalla ESR haku käynnissä Pohjois-Pohjanmaalla 15.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä

Kestävää kasvua ja työtä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hakuinfo 17.6.2014 Molempia rahastoja koskevia hakuohjeita Mitä ennen hanketta ja mitä sen jälkeen? Hakemuksessa on selvitettävä Miten suunnittelussa

Lisätiedot

Miten tukea haetaan? Hämeen ELY-keskus Valtteri Karhu

Miten tukea haetaan? Hämeen ELY-keskus Valtteri Karhu Miten tukea haetaan? Valtteri Karhu Rahoitusta haetaan Eura2014 -järjestelmässä Rakennerahastojen viestintä, kuten hakuilmoitukset julkaistaan verkossa osoitteessa www.rakennerahastot.fi Sivustolla sivut

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014 EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu oy Hankkeen julkinen nimi 3D

Lisätiedot

Arktisissa olosuhteissa tapahtuvan erikoisterästen hitsauksen tuottavuuden ja laadun kehittäminen

Arktisissa olosuhteissa tapahtuvan erikoisterästen hitsauksen tuottavuuden ja laadun kehittäminen EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 4314/31/14 Hakemuksen saapumispvm 31.10.2014 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu Oy Hankkeen julkinen nimi Alkamispäivämäärä

Lisätiedot

Kajaani Verna Mustonen

Kajaani Verna Mustonen ESR: tuettava toiminta ja painotukset Kajaani Verna Mustonen 30.8.2016 Käytettävissä olevat ja varatut ESR-valtuudet toimintalinjoittain Kainuussa 2014-2020 (M ) (tilanne 30.8.2016) TL3 6,0 14,8 TL4 3,9

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 2631/31/15 Hakemuksen saapumispvm 17.9.2015 Hakijan virallinen nimi Geologian tutkimuskeskus Hankkeen julkinen nimi Mineral

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä

Kestävää kasvua ja työtä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hakuinfo Etelä-Pohjanmaa ESR www.rakennerahastot.fi sivustolta löytyy - Kestävää kasvua ja työtä - Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020

Lisätiedot

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku ESR -hakuinfo Alueellinen ESR haku 1.6.-3.10.2016 TL 4. Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen Erityistavoite 9.1 Siirtymävaiheita ja koulutuksellista tasa-arvoa tukevien palveluiden parantaminen

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku

Lisätiedot

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku ESR -hakuinfo Alueellinen ESR haku 1.8.-1.10.2015 Alueellinen ESR haku 1.8-1.10.2015 Etelä-Karjala Toimintalinja 3: ET 6.1, 7.1, 8.1 Toimintalinja 4: ET 9.1, 9.2 Toimintalinja 5: ET 10.1 Kanta-Häme Toimintalinja

Lisätiedot

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku ESR -hakuinfo Alueellinen ESR haku 1.1.-1.3.2017 Erityistavoite 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen Tavoitteena on parantaa nuorten ja muiden heikossa

Lisätiedot

Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo

Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo Kevään 2018 ESR- ohjelmatilanne TL5 Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo 29.5.2018 TL5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta

Lisätiedot

Hyvä hankehakemus ja hankkeiden valintaperusteet. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Hyvä hankehakemus ja hankkeiden valintaperusteet. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Hyvä hankehakemus ja hankkeiden valintaperusteet Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 17.1.2017 Hankkeen suunnittelussa huomioitavaa (1/3) Hankkeen tulee toteuttaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 -rakennerahasto-ohjelmaa

Lisätiedot

Hanketukea suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin ja juurrutukseen. Ritva Sauvola, aluekoordinaattori, Sokra Pohjois-Suomi

Hanketukea suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin ja juurrutukseen. Ritva Sauvola, aluekoordinaattori, Sokra Pohjois-Suomi Hanketukea suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin ja juurrutukseen Ritva Sauvola, aluekoordinaattori, Sokra Pohjois-Suomi Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston toimintalinjat TL3

Lisätiedot

VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 1 Alueosasto/Rakennerahastot LUONNOS 2 9.5.2014 1 (6) VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma I YLEISET VALINTAPERUSTEET Merkitään rastilla täyttyvät kriteerit.

Lisätiedot

VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Seurantakomitean on yleisasetuksen (1313/2013) mukaisesti tutkinut ja hyväksynyt toimien valinnassa käytetyt menetelmät

Lisätiedot

Hanketukea suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin ja juurrutukseen

Hanketukea suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin ja juurrutukseen Hanketukea suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin ja juurrutukseen Marjo Pulliainen & Ritva Sauvola Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston toimintalinjat TL3 Työllisyys ja työvoiman

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat. Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus

EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat. Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus 070514 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

ESR hakuinfo Kouvola Helsinki. Alueellinen ESR haku

ESR hakuinfo Kouvola Helsinki. Alueellinen ESR haku ESR hakuinfo 2.6.2017 Kouvola 17.8.2017 Helsinki Alueellinen ESR haku 1.5.-3.10.2017 Etelä-Suomen alueellinen ESR-haku 1.5.-3.10.2017 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

NewPro New high reactivity in-line process knowhow for the Finnish fiberproduct business ecosystem

NewPro New high reactivity in-line process knowhow for the Finnish fiberproduct business ecosystem EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 773/31/16 Hakemuksen saapumispvm 29.2.2016 Hakijan virallinen nimi Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Hankkeen julkinen nimi NewPro

Lisätiedot

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku ESR -hakuinfo Alueellinen ESR haku 1.1.-1.3.2016 2 Erityistavoite 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen Tavoitteena on parantaa nuorten ja muiden heikossa

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR Etelä-Pohjanmaa Aluekehittämispalaverit 14.-23.4.2015 www.rakennerahastot.fi sivustolta löytyy - Kestävää kasvua ja työtä - Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Hakuinfo /Kotka

Hakuinfo /Kotka Hakuinfo 29.8.2019/Kotka Alueellinen ESR haku 1.9.-1.10.2019 Hämeen ELY-keskus ESR-haku Etelä-Suomi 1.9.-1.10.2019 Haettavana Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahastoohjelman ESR toimintalinjat

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016 Rahoitusasiantuntija Minna Koivukangas Keski-Suomen ELY-keskus/Turku 18.1.2016 Länsi-Suomen alueen

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitusmahdollisuudet ohjelmakaudella TL 4 ja 5 sekä valtakunnalliset ESR-teemat

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitusmahdollisuudet ohjelmakaudella TL 4 ja 5 sekä valtakunnalliset ESR-teemat Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitusmahdollisuudet ohjelmakaudella 2014-2020 TL 4 ja 5 sekä valtakunnalliset ESR-teemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Päivi Jaakola ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet

Lisätiedot

Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen

Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen ELY-keskuksen kehittämishankerahoitus: EAKR & ESR Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen EAKR-kehittämishankkeet (YM:n hallinnonala) ELY-keskus rahoittaa ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä kehittämishankkeita;

Lisätiedot

ESR-haku

ESR-haku ESR-haku 12.6.2015 1.10.2015 Hakuinfo 16.6.2015 Toimintalinja 4 Marko Muotio Keski-Suomen ELY-keskus/Vaasa 16.6.2015 Länsi-Suomen alueellinen ESR-hankehaku 12.6.- 1.10.2015 Haku kattaa Länsi-Suomen suuralueen

Lisätiedot

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus ESR-haku 1.10.2015 Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoite on tukea työllisyyttä ja

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen Kuhmo

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen Kuhmo Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen 24.1.2018 Kuhmo ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa

Lisätiedot

EUROOPPA-PÄIVÄ

EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPAN SOSIAALIRAHASTON (ESR) RAHOITUS Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus Millainen hanke voi saada rahoitusta Kuka voi hakea rahoitusta Miten ja milloin haen rahoitusta ESR-osarahoitetun

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR rahoitus Pohjois-Pohjanmaalla ohjelmakaudella

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR rahoitus Pohjois-Pohjanmaalla ohjelmakaudella Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR rahoitus Pohjois-Pohjanmaalla ohjelmakaudella 2014-2020 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoituspäällikkö Riitta Ilola 14.12.2017 Rakennerahastot

Lisätiedot

ESR-haun painotukset ja valintaperusteet Varsinais-Suomen rakennerahastohaun infotilaisuus

ESR-haun painotukset ja valintaperusteet Varsinais-Suomen rakennerahastohaun infotilaisuus ESR-haun painotukset ja valintaperusteet Varsinais-Suomen rakennerahastohaun infotilaisuus 14.1.2015 Rahoitusasiantuntija Mika Villa Keski-Suomen ELY-keskus/Turku Suomen rakennerahasto-ohjelman ESR-painopisteet

Lisätiedot

KOTONA SUOMESSA HANKKEEN PILOTTIEN SISÄLTÖKUVAUS

KOTONA SUOMESSA HANKKEEN PILOTTIEN SISÄLTÖKUVAUS 23.3.2015 KOTONA SUOMESSA HANKKEEN PILOTTIEN SISÄLTÖKUVAUS 23.3.2015 1. KOTONA SUOMESSA HANKKEEN SISÄLTÖ Vuoden 2015 alussa käynnistynyt Kotona Suomessa -hanke pyrkii parantamaan maahanmuuttajien alkuvaiheen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä

Kestävää kasvua ja työtä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR-haku 21.12.2015 1.3.2016 25.1.2015 Merja Enlund Johanna Latvala Haun erityiset painotukset 1. Maahanmuuttajien kotoutumisen tukeminen,

Lisätiedot

Hanketoiminnan tutkimuseettiset kysymykset ja uudistuvan tietosuojalainsäädännön vaikutus tutkimustiedon hallintaan

Hanketoiminnan tutkimuseettiset kysymykset ja uudistuvan tietosuojalainsäädännön vaikutus tutkimustiedon hallintaan Hanketoiminnan tutkimuseettiset kysymykset ja uudistuvan tietosuojalainsäädännön vaikutus tutkimustiedon hallintaan Hankkeiden ja kumppanien arvioinnista ja hankkeista yleisemmin 1 Sisältö 1. Hanketoiminnan

Lisätiedot

ESR-RAHOITTEISESSA PAIKAL-HANKKEESSA TOTEUTETTAVIEN ALAHANKKEIDEN HAKU VARSINAIS- SUOMESSA

ESR-RAHOITTEISESSA PAIKAL-HANKKEESSA TOTEUTETTAVIEN ALAHANKKEIDEN HAKU VARSINAIS- SUOMESSA KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MUKAINEN KANSALAISTOIMIJALÄHTÖINEN PAIKALLINEN KEHITTÄMINEN KAUPUNKIALUEILLA ESR-RAHOITTEISESSA PAIKAL-HANKKEESSA TOTEUTETTAVIEN ALAHANKKEIDEN

Lisätiedot

Info-tilaisuus Luovaa osaamista ja Osallistamalla osaamista toimenpidekokonaisuuksista Luovaa osaamista

Info-tilaisuus Luovaa osaamista ja Osallistamalla osaamista toimenpidekokonaisuuksista Luovaa osaamista Info-tilaisuus Luovaa osaamista ja Osallistamalla osaamista toimenpidekokonaisuuksista Luovaa osaamista 5.11.2014 Helsinki Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Erityistavoite

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016. Hakijan ohje

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016. Hakijan ohje KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016 Hakijan ohje Sisältö: 1. Yleistä ESR-hausta 2. Haun erityispiirteet 3. Ohjeita hakemuksen

Lisätiedot

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen 19.1.2017 ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020 13.3..2015 Taina Lommi taina.lommi@ely-keskus.fi EU-rahoitusohjelmia ENI ESR Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - ohjelmassa Euroopan sosiaalirahasto rahoituksen

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä Hakuinfo

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä Hakuinfo Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Hakuinfo 17.1.2017 Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus, rahoitushaku Länsi-Suomessa Rahoitusasiantuntija Keski-Suomen ELY-keskus Mitä rakennerahastot ovat?

Lisätiedot

HAKUINFO. 6Aika Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Oulu Jukka Anttila HAMELY

HAKUINFO. 6Aika Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Oulu Jukka Anttila HAMELY HAKUINFO 6Aika Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 22.1.-16.3.2018 Oulu 25.1.18 Jukka Anttila HAMELY ESR-hankkeet osa kestävän kaupunkikehittämisen 6Aika-strategian toteuttamista ESR-rahoitus 6Aika-hankkeisiin

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitus ohjelmakaudella

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitus ohjelmakaudella Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 23.5.2014 MAKO-verkostot Olli Lehtoniemi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Lappi Ohjelman rakenne

Lisätiedot

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 7.2.2019 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Euroopan sosiaalirahasto ESR EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 3223/31/15 Hakemuksen saapumispvm 23.9.2015 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu Hankkeen julkinen nimi Sähkökelkan

Lisätiedot

Itä-Lapin hankepäivä Liisa Irri, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Itä-Lapin hankepäivä Liisa Irri, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto ESR Itä-Lapin hankepäivä 27.4.2018 Liisa Irri, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 (ESR) Rakennerahastokausi 2014-2020 - Tavoitteena on parantaa työllisyyttä,

Lisätiedot

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Hämeen ELY-keskus Paikallinen kehittäminen ja ESR Euroopan sosiaalirahasto (ESR) tukee yhteisölähtöistä eli kansalaistoimijalähtöistä paikallista kehittämistä

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 1.2.2018 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Järjestöt hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena mm. Ihmisten hyvinvointi-,

Lisätiedot

ESR Rahoituksen hakeminen

ESR Rahoituksen hakeminen ESR Rahoituksen hakeminen 25.1.2018 Sirpa Raassina Etelä-Savon RR-ELY Rakennerahasto-ohjelman toimintalinjat ja erityistavoitteet ESR 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (ESR) nuorten ja muiden heikossa

Lisätiedot

ESR-RAHOITTEISESSA PAIKAL-HANKKEESSA TOTEUTETTAVIEN ALAHANKKEIDEN HAKU VARSINAIS- SUOMESSA

ESR-RAHOITTEISESSA PAIKAL-HANKKEESSA TOTEUTETTAVIEN ALAHANKKEIDEN HAKU VARSINAIS- SUOMESSA KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MUKAINEN KANSALAISTOIMIJALÄHTÖINEN PAIKALLINEN KEHITTÄMINEN KAUPUNKIALUEILLA ESR-RAHOITTEISESSA PAIKAL-HANKKEESSA TOTEUTETTAVIEN ALAHANKKEIDEN

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan maakunnan ESRprojektirahoituksen

Keski-Pohjanmaan maakunnan ESRprojektirahoituksen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keski-Pohjanmaan maakunnan ESRprojektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA. Luovaa osaamista. VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA. Luovaa osaamista. VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA Luovaa osaamista VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku 15.8. - 30.11.2017 Hakijan ohje 2 ESR-HANKEHAKU Hämeen ELY-keskus avaa Kestävää kasvua

Lisätiedot

RR-HAKUINFO Varsinais-Suomi

RR-HAKUINFO Varsinais-Suomi RR-HAKUINFO Varsinais-Suomi ESR-sisällöt Pekka Stenfors Keski-Suomen ELY-keskus/ Turku 13.6.2014 Hallinnon muutokset ESR-rakennerahastohallinto Varsinais-Suomen osalta 1.1.2014 alkaen Keski-Suomen ELY-keskuksessa

Lisätiedot

HAKUINFO päättyvä ESR-haku. Hyvä hakemus

HAKUINFO päättyvä ESR-haku. Hyvä hakemus HAKUINFO 1.3.2016 päättyvä ESR-haku Hyvä hakemus Hyvän hakemuksen piirteitä Ohjelman ja haun mukainen Selkeästi kirjoitettu; mitä tavoitellaan mitä tehdään tavoitteiden saavuttamiseksi mitä tuloksia saadaan

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

ESR-hankkeiden hakuinfo

ESR-hankkeiden hakuinfo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR-hankkeiden hakuinfo 15.8.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ELY-keskus/Rahoitusyksikkö Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa HAKUINFO Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR-haku 13.2.2015 Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - rakennerahasto-ohjelma Ohjelma-asiakirja:

Lisätiedot

ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta

ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta 22.5.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Yksi ohjelma, joka pitää sisällään ESR- ja EAKR- rahoitukset Valtakunnalliset

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen Tilanne 26.8.2015 Rahoituspäällikkö

Lisätiedot

ESR-hakuinfo Länsi-Suomen alueen ESR-rahoitus / tl. 3

ESR-hakuinfo Länsi-Suomen alueen ESR-rahoitus / tl. 3 ESR-hakuinfo 16.6.2015 Länsi-Suomen alueen ESR-rahoitus / tl. 3 Rahoitusasiantuntija Minna Koivukangas Keski-Suomen ELY-keskus/Turku Länsi-Suomen alueen 3. alueellinen ESRhankehaku 12.6.-1.10.2015 Haku

Lisätiedot

HAKUINFO 1.10.2015 päättyvä ESR-haku. Hyvä hakemus

HAKUINFO 1.10.2015 päättyvä ESR-haku. Hyvä hakemus HAKUINFO 1.10.2015 päättyvä ESR-haku Hyvä hakemus Hyvän hakemuksen piirteitä Ohjelman ja haun mukainen Selkeästi kirjoitettu; mitä tavoitellaan mitä tehdään tavoitteiden saavuttamiseksi mitä tuloksia saadaan

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto ja välityömarkkinoiden kehittäminen ohjelmakaudella

Euroopan sosiaalirahasto ja välityömarkkinoiden kehittäminen ohjelmakaudella Euroopan sosiaalirahasto ja välityömarkkinoiden kehittäminen ohjelmakaudella 2014-2020 Lapin välityömarkkinaverkoston työkokous 26. 27.9.2013 Liisa Irri Lapin ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto ESR Euroopan

Lisätiedot

Hankehakemus. Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Hankehakemus. Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankehakemus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Viranomaisen logo Hankehakemuksia voi jättää pelkästään sähköisesti EURA 2014 -järjestelmässä, joka avautuu hakijoille toukokuun

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma 2014-2020 Kasvua kansainvälisistä osaajista agenda Valtakunnallinen ESR-haku 14.6.2017 Esityksen sisältö Hakuteeman rajausta/esr: Toimintalinjan 3 erityistavoitteen 6.1.

Lisätiedot

Hakuinfo Ideahaku Varsinainen haku

Hakuinfo Ideahaku Varsinainen haku Hakuinfo Ideahaku 1.4.-29.4.2016 Varsinainen haku 1.6.-15.9.2016 Valtakunnallinen ESR toimenpidekokonaisuus Tuottavaa ja tuloksellista työelämää yhteistyöllä Johanna Jalonen ja Minna Issakainen Hämeen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari

Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari ESR, tuettava toiminta Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari 26.5.2014 Alueellinen ESR-rahoitus Kainuussa ohjelmakaudella 2014-2020, kehys n. 31,4 M 6,2 M 20 % 14,8

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Verna Mustonen 29.8.2017, Kajaani ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS. Lapin MYR

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS. Lapin MYR Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS Lapin MYR 20.3.2017 Hakemustilanne 10.2.2017 (ESR ja EAKR) Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, sis. myös valtakunnalliset

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahaston ajankohtaiset kuulumiset Rakennerahastoinfo 24.1.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR v. 2018 Myönnetty ESR-rahoitus

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Verna Mustonen 28.11.2017, Kajaani ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014

Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014 Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014 Kukka Kukkonen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sivu 1 28.5.2014 Pohjois-Pohjanmaan maaseutustrategian

Lisätiedot

Joensuun KAKE -hanke. Kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuun kantakaupungin aluella. Tampere Projektipäällikkö Mari Nupponen

Joensuun KAKE -hanke. Kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuun kantakaupungin aluella. Tampere Projektipäällikkö Mari Nupponen Joensuun KAKE -hanke Kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuun kantakaupungin aluella Tampere 9.9.2016 Projektipäällikkö Mari Nupponen Joensuun KAKE Kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuun

Lisätiedot

6Aika-strategian ohjausryhmä

6Aika-strategian ohjausryhmä 6Aika-strategian ohjausryhmä Sähköpostikokous 17.1.2017 klo 13-17 Muistio 1. ESR-haun hakusisällöt ja 6Aika-kriteerien asettaminen Tausta päätöksenteon pohjaksi ja päätösesitys: 6Aika-johtoryhmän kokouksessa

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä

Kestävää kasvua ja työtä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Alueellinen ESR-haku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016 Pori 3.2.2015 Kehittämisasiantuntija Johanna Latvala Rakennerahasto-ohjelman ESR-painopisteet

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä

Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen 20.3.2018 Kajaani ESR-toiminnan tukena TL 5 Sosiaalinen osallisuus

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMA LÄNSI-SUOMEN ALUE

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMA LÄNSI-SUOMEN ALUE KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMA LÄNSI-SUOMEN ALUE Ideahaku 1.11.2017-11.12.2017 Varsinainen haku 14.12.2017-5.3.2018 Hakijan ohje Sisältö: 1. Kaksivaiheinen haku 2. Yleistä

Lisätiedot

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahasto-ohjelma rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 30.3.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen

Lisätiedot

Länsi-Suomen ESR-haku Erityiset painotukset maahanmuuttajien kotoutuminen ja kansainvälinen yhteistyö

Länsi-Suomen ESR-haku Erityiset painotukset maahanmuuttajien kotoutuminen ja kansainvälinen yhteistyö Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen ja köyhyyden torjuntaan! TL 5 infotilaisuus Turku Länsi-Suomen ESR-haku 21.12.2015 1.3.2016 Erityiset painotukset maahanmuuttajien kotoutuminen

Lisätiedot

6Aika-strategian johtoryhmä

6Aika-strategian johtoryhmä 6Aika-strategian johtoryhmä Sähköpostikokous 20.1.2017 klo 9-15 Pöytäkirja 1. ESR-haun hakusisällöt ja 6Aika-kriteerien asettaminen Tausta päätöksenteon pohjaksi ja päätösesitys: 6Aika-johtoryhmän kokouksessa

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet

Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet Pääteemana toimintalinja 5 eli sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet Euroopan

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-hankkeissa Työllisyystoimijoiden hankekahvit Kajaani. Verna Mustonen

Ajankohtaista ESR-hankkeissa Työllisyystoimijoiden hankekahvit Kajaani. Verna Mustonen Ajankohtaista ESR-hankkeissa Työllisyystoimijoiden hankekahvit Kajaani Verna Mustonen 7.9.2016 ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja

Lisätiedot

Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto

Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Parempaa huomista ihmisille Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Porvoo 20.4.2016 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Yhdistykset hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus Rakennerahastokausi 2014-2020 - millaista toimintaa rahoitetaan? ELY-keskus 22.1.2015 Hankkeita on käynnissä Hakemuksia ELY-keskukselle maakunnassa ESR 43, EAKR 7 kpl, ESR hakemuksista 16% ylialueellisia

Lisätiedot