Puhutun suomen muutokset sadan vuoden aikana

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puhutun suomen muutokset sadan vuoden aikana"

Transkriptio

1 Puhutun suomen muutokset sadan vuoden aikana Tommi Kurki Ulkomaisten yliopistojen Suomen kielen ja kulttuurin opettajien opintopäivät Turku

2 Aito murre on kuulunut maisemaan, jossa kapea kärrytie metsien ja viljelmien läpi mutkitellen yhdisti kyliä ja pitäjiä toisiinsa tavalla, mitä nykyinen kulkija pitäisi pikemminkin erottamisena. Matkalle lähtö, vaikkapa vain muutaman peninkulman päähän, oli vakava asia, eivätkä lähtijät ainkaan yksinomaan olleet murteentaitavia maalaisia. Vielä kulumassa olevan vuosisadan alussa kyytipoika kuin toinenkin kelpasi kotiseutunsa kielenparren oppaaksi Martti Rapola 1947: Johdatus suomen murteisiin

3 Puhutun kielen tutkimus ja muutosten tarkastelu Puhuttua suomea on tutkittu tieteellisesti 1800-luvun lopulta lähtien Kaikki tutkimus ei koske kielen muuttumista Tarkasteltavana ei tässä niinkään yksittäiset muutokset vaan muutosten tutkiminen

4 Puhuttu kieli ja eri käsitteet Murteen ja kirjakielen/yleiskielen suhde Puhdas murre (?) Murteen ja puhekielen suhde Yleispuhekieli (?)

5 Variaation kolme ulottuvuutta: alueellinen, sosiaalinen ja tilanteinen Eri aikoina tutkimuksessa eri tavoitteet ja eri lähestymistavat Esim. sosiolingvistiikka uudisti Suomeen rantautuessaan tutkimusta eri aikoina tutkimuksessa huomioitu ja keskitytty eri seikkoihin

6 Perinteinen murteentutkimus 1800-luvun lopulta pitkälle 1900-luvun jälkimmäiselle puolikkaalle tarkoitus tallentaa ja kuvata paikallismurteet Keskittyminen alueelliseen variaatioon Huomioita satunnaisesti esimerkiksi ikävariaatiosta, mutta päähuomio murteiden välisissä eroissa, ei murteiden sisäisissä Informantteina tyypillisesti vanhat, kouluttamattomat ja kotiseudullaan ikänsä asuneet paikalliset Tutkimus keskittynyt vahvasti äänne- ja muoto-opillisiin piirteisiin Äännehistoriat ja äänteenmuutokset l > r

7 Yhteiskunnalliset muutokset heijastuvat kielenkäyttöön: elinkeinorakenteen muutokset LÄHDE: Laakso, S. ja Loikkanen, H.A. (2004): Kaupunkitalous. Johdatus kaupungistumiseen, kaupunkien maankäyttöön sekä yritysten ja kotitalouksien sijoittumiseen.helsinki: Gaudeamus.

8 Yhteiskunnalliset muutokset heijastuvat kielenkäyttöön: kaupungistuminen Aki Kangasharju 2004: Alueellinen keskittyminen historiaa ja tulevaisuutta - myös Suomessa. Laakso, S. ja Loikkanen, H.A. (2004): Kaupunkitalous. Johdatus kaupungistumiseen, kaupunkien maankäyttöön sekä yritysten ja kotitalouksien sijoittumiseen. Gaudeamus.

9 Yhteiskunnalliset muutokset heijastuvat kielenkäyttöön Koululaitos ja lisääntynyt koulutustaso Tiedotusvälineet Maassamuutto Lähde: Heikki A. Loikkanen ja Henna Nivalainen (2010), Suomen kuntatalouden kehitys. Miten tähän on tultu? Kuntien takauskeskukselle tehty raportti KUVIO. Maassamuutto : Kuntien välinen muuttoliike Suomessa

10 Sosiaalimurteiden muotoutuminen Kytkeytyy yhteiskunnallisiin muutoksiin (ennen muuta kaupungistuminen ja teollistuminen) Sosiolingvistiikan vaikutteiden rantautuminen Suomeen ajoittuu ajankohtaan, jolloin Suomessa suuri yhteiskunnallinen ja rakenteellinen murros ja 1970-lukujen kiihtynyt kaupungistuminen ja laajemmin maassamuutto vaikuttivat variaatiotilanteeseen

11 Sosiolingvististen vaikutteiden myötä alueellisen vaihtelun tarkastelusta kaikenlaisen vaihtelun tarkasteluun valtaedustuksen tarkastelusta kvantitatiivisten vaihtelusuhteiden tarkasteluun tarkastelun ulottaminen myös niihin kielimuotoihin, joita ennen pidettiin sekakoosteisina Esim. kaupunkikielet taustaltaan erilaisten puhujien kielten tarkastelu sekä kielenulkoisten että kielensisäisten tekijöiden huomioiminen (Ks. tark. Kurki 2007: Variaationtutkimuksen nykynäkymiä. Sananjalka 49 s )

12 Muutosten tarkastelu eriaikaisia aineistoja käyttämällä Ei ongelmatonta Esimerkiksi äännehistorioissa kuvattujen äänteenmuutosten vertaaminen tilastollisiin vaihtelusuhteisiin Perinteisen murteentutkimusten informanttien vertailu sosiolingvistisen tutkimuksen informantteihin Ns. murremestarit ja ikäkohortit mahdolliset vääristyneet aikasarjat

13 Muutosten eteneminen Suuressa osassa viime vuosikymmeniä tehtyjä tutkimuksia, joissa on tarkasteltu puhesuomen muutosten etenemistä, on sovellettu näennäisaikamenetelmää Ikäryhmien vertailu Synkronisten ikäryhmittäisten erojen oletetaan heijastelevan meneillään olevaa muutosta Vaihtoehtoinen (mutta hidas) seurata muutoksia reaaliaikametodilla (pitkittäistutkimukset)

14 Muutosten eteneminen ja muutosmallit Suuressa osassa viime vuosikymmeniä tehtyjä tutkimuksia, joissa on tarkasteltu puhesuomen muutosten etenemistä, on sovellettu näennäisaikamenetelmää Ikäryhmien vertailu Omiaan vaikuttamaan siihen, että muutosten oletetaan etenevän nimenomaan sukupolvittain/ikäryhmittäin Onko turhan yksipuolinen tulkinta? (Kurki Asetelman pohjana Labov 1994, tarkennukset Sankoff 2005 ja Meyerhoff 2011)

15 Yksilö, idiolekti ja kielen muuttuminen Suuressa osassa viime vuosikymmeniä tehtyjä tutkimuksia, joissa on tarkasteltu puhesuomen muutosten etenemistä, on sovellettu näennäisaikamenetelmää Perustuu oletukseen aikuistuessa yksilön kieli vakiintuu eikä olennaisesti muutu Viimeaikaisessa tutkimuksessa tutkittu yhä enemmän yksilön kieltä Idiolektin muuttuminen aikuisiässä ei ole niin harvinaista kuin aiemmassa tutkimuksessa oletettiin Kansainvälisiä ja suomalaisia tutkimuksia (esim. Palander 2005, Kurki 2005, Mustanoja 2011) Vaikutus näennäisaikamenetelmällä saatuihin tuloksiin (ennusteisiin)

16 Sukupolvittainen muutos

17 Elinikäinen muutos

18 Murteen ja yleiskielen suhde (Ikola 1972)

19 Murtuvat murrerajat (Mielikäinen 1986) Monet murrepiirteet edustavat enää osalle suomalaisia maantieteellistä murretta; useimmille ne lienevät taustastaan irtautuneita, yksinomaan puheen epävirallisuutta osoittavia äänneja muotoasuja Paikallismurteiden ja yleiskielen välille syntynyt lukuisa joukko vaihtelevia kielimuotoja, eräänlaisia sekamurteita

20 Mantilan luokitus (1997, 2004) Perustuu edustustapojen nykykehitykseen Maantieteellinen levinneisyys ja sosiaalinen variaatio 1. Yleiset ja neutraalit puhekielisyydet Ei suurta ikä- ja sukupuolivariaatiota Tunnettuja kaikkialla puhutussa suomessa sekä alueellisesti että sosiaalisesti Me leivotaan Ne leipoo Sellanen punanen Kaks hyppäs Se ja ne persoonapronomineina Ns. yleispuhekielen piirteitä (?)

21 Mantilan luokitus (1997, 2004) Perustuu edustustapojen nykykehitykseen Maantieteellinen levinneisyys ja sosiaalinen variaatio 2. Laaja-alaiset puhekielisyydet Maantieteellisesti laaja-alaisia, puhujan kotipaikkaa ei voi tarkasti päätellä Vanhastaan sekä länsi- ja itämurteiden puolella Maaseudulla eläviä, kaupungeissa sosiaalista variaatiota Naiset ja nuoret karttavat Rahhaa tullee ja mennee Kylymä talavi

22 Mantilan luokitus (1997, 2004) Perustuu edustustapojen nykykehitykseen Maantieteellinen levinneisyys ja sosiaalinen variaatio 3. Yleistyvät puhekielisyydet Nopea ekspansiovaihe Maantieteellinen ja sosiaalinen leviäminen Hirveetä puuroo Täst paikast Mahotonta oottaa kahestaan Se kattoo mettää

23 Mantilan luokitus (1997, 2004) Perustuu edustustapojen nykykehitykseen Maantieteellinen levinneisyys ja sosiaalinen variaatio 4. Leimalliset maakuntapiirteet (leimautuneet ja kartettavat aluepuhekielisyydet) Leimautuneet jonkin alueen tunnusmerkeiksi Suomalaiset osaavat yleensä yhdistää tiettyyn alueeseen Sosiaalisesti leimautuneempia kuin laaja-alaiset puhekielisyydet (kakkosryhmän piirteet) Kaupungeista katoamassa: saattaa esiintyä vain vanhoilla, yleensä vanhoilla miehillä Maaseudulla sosiaalista variaatiota: esiintyy tyypillisesti enemmän miehillä kuin naisilla, mutta kuitenkin kaikkein tavallisimmin esiintyy vanhoilla naisilla Moa, mua; peä, piä Saunahan, saunhaan

24 Mantilan luokitus (1997, 2004) Perustuu edustustapojen nykykehitykseen Maantieteellinen levinneisyys ja sosiaalinen variaatio 5. Elävät ja yleistyvät puhekielen piirteet (Elävät paikallisuudet) Levikki suppeampi kuin yleistyvillä puhekielisyyksillä (kolmas ryhmä) sekä yleistyvillä ja neutraaleilla puhekielisyyksillä (ensimmäinen ryhmä) Sosiaalisesti myönteinen arvovaraus (vrt. neljäs ryhmä) Eivät tyypillisiä pääkaupunkiseudulla Sauhnaan Mie Tekkiin, tulliin

25 Muutoksen moninaisuus Puhuttu suomi muuttuu, mutta muutos ei etene vain johonkin tiettyyn yhtenäiseen suuntaan Vrt. Mantilan viisijako Murteiden uhkana pidetty eri aikoina muun muassa kirjakieltä, yleispuhekieltä ja Helsingin puhekieltä Paitsi muutoksen suunta myös muutoksen etenemistapa on eri piirteissä erilainen

26 Ikola O. 1972: Kirjakieli ja puhekieli, yleiskieli ja murre. Sananjalka 14 s Turku: Suomen Kielen Seura. Laakso, S. ja Loikkanen, H.A. 2004: Kaupunkitalous. Johdatus kaupungistumiseen, kaupunkien maankäyttöön sekä yritysten ja kotitalouksien sijoittumiseen. Helsinki: Gaudeamus. Kurki, T. 2005: Yksilön ja ryhmän kielen reaaliaikainen muuttuminen. Kielenmuutosten seuraamisesta ja niiden tarkastelussa käytettävistä menetelmistä. SKST Helsinki: SKS. Kurki, T. 2007: Variaationtutkimuksen nykynäkymiä. Sananjalka 49 s Kurki, T. 2013: Näennäisaikametodi ja muutosmallit. Sananjalka 55 s Labov, W. 1994: Principles of Linguistic Change vol. 1, Internal Factors. Language in Society 20. Oxford: Blackwell. Loikkanen, H.A. ja Nivalainen, H. 2010, Suomen kuntatalouden kehitys. Miten tähän on tultu? Kuntien takauskeskukselle tehty raportti Mantila, H. 1997: Johdanto. Seija Makkonen & Harri Mantila (toim.), Pohjoissuomalaisen puhekielen sosiolingvistinen variaatio, s Suomen ja saamen kielen ja logopedian laitoksen julkaisuja 8. Oulu: Oulun yliopisto. Mantila, H. 2004: Murre ja identiteetti. Virittäjä 108, s Meyerhoff, M. 2011: Introducing Sociolinguistics. 2nd edition. London and New York: Routledge. Mielikäinen, A. 1986: Murtuvat murrerajat. Kielikello 2 s Kielenhuollon tiedotuslehti. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Mustanoja, L. 2011: Idiolekti ja sen muuttuminen. Reaaliaikatutkimus Tampereen puhekielestä. Acta Universitatis Tamperensis Tampere: Tampereen yliopisto. Palander, M. 2005: Lapsuudesta keski-ikään. Seuruututkimus itäsavolaisen yksilömurteen kehityksestä. Suomi 191. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Rapola, M. 1947: Johdatus suomen murteisiin. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Sankoff, G. 2005: Cross-sectional and longitudinal studies in sociolinguistics. Sociolinguistics: An International Handbook of the Science of Language and Society. Berlin: de Gruyter. Suomen virallinen tilasto Väestörakenne. Verkkojulkaisu Tilastokeskus. Luettu Luettavissa

27 Kiitos! Keskustelu ja puhe jatkukoon!

Pohjoisia näkökulmia puhesuomeen

Pohjoisia näkökulmia puhesuomeen Pohjoisia näkökulmia puhesuomeen Ulkomaalehtoreiden koulutus- ja neuvottelupäivät 2018 Oulussa Harri Mantila (Kuva: copyright Oulun kaupunki) Esimerkkinä y. 2. persoonan pronomini Oulun seudun nykypuhekielessä

Lisätiedot

Suomen kielen variaatio 1. Puhuttu ja kirjoitettu kieli Suomen puhekielen vaihtelu

Suomen kielen variaatio 1. Puhuttu ja kirjoitettu kieli Suomen puhekielen vaihtelu Suomen kielen variaatio 1 Puhuttu ja kirjoitettu kieli Suomen puhekielen vaihtelu Puhuttu ja kirjoitettu kieli Puhuttu kieli on ensisijaista. Lapsi oppii (omaksuu) puhutun kielen luonnollisesti siinä ympäristössä,

Lisätiedot

Kielen muuttumisesta, muutosten seuraamisesta ja muutosten tarkastelussa käytettävistä menetelmistä

Kielen muuttumisesta, muutosten seuraamisesta ja muutosten tarkastelussa käytettävistä menetelmistä lektiot Kielen muuttumisesta, muutosten seuraamisesta ja muutosten tarkastelussa käytettävistä menetelmistä TOMMI KURKI Väitöksenalkajaisesitelmä Turun yliopistossa 26. marraskuuta 2005 Kielessä esiintyvä

Lisätiedot

Pellolaisnuorten ympäristösuhde, murremielteet ja h:n käyttö

Pellolaisnuorten ympäristösuhde, murremielteet ja h:n käyttö Pellolaisnuorten ympäristösuhde, murremielteet ja h:n käyttö Johanna Vaattovaara: Meän tapa puhua. Tornionlaakso pellolaisnuorten subjektiivisena paikkana ja murrealueena. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden

Lisätiedot

Suomen kielen variaatio 4. Murteista nykypuhekieleen Alueellinen variaatio ja sen taustamuuttujat

Suomen kielen variaatio 4. Murteista nykypuhekieleen Alueellinen variaatio ja sen taustamuuttujat Suomen kielen variaatio 4 Murteista nykypuhekieleen Alueellinen variaatio ja sen taustamuuttujat Murteiden perintö Murteita sellaisina, kun ne on edellä kuvattu, ei enää puhuta. Murteet ovat toisaalta

Lisätiedot

Kivijärven yläkoululaisten puheen variaatio

Kivijärven yläkoululaisten puheen variaatio Kivijärven yläkoululaisten puheen variaatio Kandidaatintutkielma Emmilotta Kinnunen Suomen kieli Kielten laitos, Jyväskylän yliopisto 2015 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Tiedekunta Faculty Humanistinen tiedekunta

Lisätiedot

Mitä suomen intonaatiosta tiedetään

Mitä suomen intonaatiosta tiedetään Mitä suomen intonaatiosta tiedetään ja mitä ehkä tulisi tietää? Tommi Nieminen Itä-Suomen yliopisto AFinLAn syyssymposium Helsinki 13. 14. 11. 2015 Johdanto Jäsennys 1 Johdanto 2 Mitä intonaatiosta tiedetään?

Lisätiedot

Kielenhuolto ja sen tarvitsema tutkimus muuttuvassa yhteiskunnassa. Salli Kankaanpää AFinLAn syyssymposiumi

Kielenhuolto ja sen tarvitsema tutkimus muuttuvassa yhteiskunnassa. Salli Kankaanpää AFinLAn syyssymposiumi Kielenhuolto ja sen tarvitsema tutkimus muuttuvassa yhteiskunnassa Salli Kankaanpää AFinLAn syyssymposiumi 14.11.2015 Sisällys 1) Suomen kielen huolto Kotuksen tehtävänä 2) Kielenhuollon toimintaympäristö

Lisätiedot

VOIKO KIELENMUUTOKSIA ENNUSTAA?

VOIKO KIELENMUUTOKSIA ENNUSTAA? VOIKO KIELENMUUTOKSIA ENNUSTAA? Kari Nahkola & Marja Saanilahti 10 vuotta myöhemmin. Seuruututkimus kielenmuutosten etenemisestä yksilön kielessä ja puheyhteisössä. Turun yliopiston suomalaisen ja yleisen

Lisätiedot

PERSOONAPRONOMINIEN VARIAATIO PIELAVEDEN MURTEESSA

PERSOONAPRONOMINIEN VARIAATIO PIELAVEDEN MURTEESSA PERSOONAPRONOMINIEN VARIAATIO PIELAVEDEN MURTEESSA Suomen kielen kandidaatintutkielma Oulun yliopisto 11.1.2018 Tiia Tirkkonen SISÄLLYS 1. JOHDANTO 1 1.1.Tutkielman aihe ja tutkimuskysymykset 1 1.2. Aiempi

Lisätiedot

REAALIAIKATUTKIMUS IIN PUHEKIELEN MUUTTUMISESTA

REAALIAIKATUTKIMUS IIN PUHEKIELEN MUUTTUMISESTA REAALIAIKATUTKIMUS IIN PUHEKIELEN MUUTTUMISESTA Suomen kielen pro gradu -tutkielma Oulun yliopisto 30.8.2018 Lea Millaskangas SISÄLLYS 1. JOHDANTO 1 1.1. Tutkimuskysymykset 3 1.2. Hypoteesit 4 2. TUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Mitä murteita Suomessa onkaan?

Mitä murteita Suomessa onkaan? HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI Mitä murteita Suomessa onkaan? Antti Leino antti.leino@cs.helsinki.fi 9. syyskuuta 2006 Tietojenkäsittelytieteen laitos Kotimaisten kielten

Lisätiedot

MURRE JA IDENTITEETTI

MURRE JA IDENTITEETTI HARRI MANTILA MURRE JA IDENTITEETTI MITEN SELITTÄÄ MURREPIIRTEIDEN LEIMAUTUMISTA? uomessa on 1970-luvun puolivälistä lähtien tehty paljon sosiolingvististä variaationtutkimusta (termeistä sosiolingvistiikka

Lisätiedot

TAMPERELAISNUORTEN PUHEKIELI JA SEN TIEDOSTAMINEN

TAMPERELAISNUORTEN PUHEKIELI JA SEN TIEDOSTAMINEN TAMPERELAISNUORTEN PUHEKIELI JA SEN TIEDOSTAMINEN Suomen kielen kandidaatintutkielma Oulun yliopisto 11.1.2019 Iida Kalliohaka SISÄLLYS 1. JOHDANTO 1 1.1. Tutkielman aihe ja tutkimuskysymykset 1 1.2. Teoriatausta

Lisätiedot

Oulun murteessa on käytössä myös nää-pronomini, joka tarkoittaa sinä. Sää on kuitenkin enemmän käytetty.

Oulun murteessa on käytössä myös nää-pronomini, joka tarkoittaa sinä. Sää on kuitenkin enemmän käytetty. Puhekieli Kirjoitettu kieli ja puhuttu kieli eroavat aika paljon suomen kielessä. Katsomme, miten puhekieli toimii. Keskitymme Oulun alueen puhekieleen, mutta osa puhekielen piirteistä on sellaisia, että

Lisätiedot

Katsaus suomalaisen henkilönimistön maantieteelliseen vaihteluun

Katsaus suomalaisen henkilönimistön maantieteelliseen vaihteluun Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Forskningscentralen för de inhemska språken Research Institute for the Languages of Finland Katsaus suomalaisen henkilönimistön maantieteelliseen vaihteluun Antti Leino

Lisätiedot

MAASSAMUUTTAJAN IDENTITEETIT JA PUHEKIELI. Jyväskylästä Turkuun muuttaneiden nuorten aikuisten paikallis- ja murreidentiteettien suhde puhekieleen

MAASSAMUUTTAJAN IDENTITEETIT JA PUHEKIELI. Jyväskylästä Turkuun muuttaneiden nuorten aikuisten paikallis- ja murreidentiteettien suhde puhekieleen MAASSAMUUTTAJAN IDENTITEETIT JA PUHEKIELI Jyväskylästä Turkuun muuttaneiden nuorten aikuisten paikallis- ja murreidentiteettien suhde puhekieleen Tero Kaihlavirta Pro gradu -tutkielma Suomen kieli ja suomalais-ugrilainen

Lisätiedot

Sosiolingvistiikkaa ja kielipolitiikkaa 18.9.2009 Julkishallinnon kieli tietoisen ja tahattoman kielipolitiikan ristipaineessa

Sosiolingvistiikkaa ja kielipolitiikkaa 18.9.2009 Julkishallinnon kieli tietoisen ja tahattoman kielipolitiikan ristipaineessa Sosiolingvistiikkaa ja kielipolitiikkaa 18.9.2009 Julkishallinnon kieli tietoisen ja tahattoman kielipolitiikan ristipaineessa Ulla Tiililä Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 1 Kielipolitiikka ja -suunnittelu

Lisätiedot

Näennäisaikamenetelmä ja kielen muutoksen ennustaminen

Näennäisaikamenetelmä ja kielen muutoksen ennustaminen Näennäisaikamenetelmä ja kielen muutoksen ennustaminen Mikko Laasanen Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Suomen kieli Pro gradu -tutkielma Helmikuu 2014 Tampereen yliopisto

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN MURTEEN MUUTOKSISTA Idiolektitutkimus neljästä sukupolvesta. Pro gradu Piia Hanhisalo

RUOKOLAHDEN MURTEEN MUUTOKSISTA Idiolektitutkimus neljästä sukupolvesta. Pro gradu Piia Hanhisalo RUOKOLAHDEN MURTEEN MUUTOKSISTA Idiolektitutkimus neljästä sukupolvesta Pro gradu Piia Hanhisalo Jyväskylän yliopisto Kielten laitos Suomen kieli Helmikuu 2011 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Tiedekunta Faculty Humanistinen

Lisätiedot

Miten tietokone näkee suomen murteet?

Miten tietokone näkee suomen murteet? Miten tietokone näkee suomen murteet? Antti Leino antti.leino@cs.helsinki.fi suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos tietojenkäsittelytieteen laitos Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2.11.2009

Lisätiedot

Mitä kuuluu suomelle Suomessa? Katsaus suomen nykypuhekielen sosiolingvistiseen vaihteluun ja kieliasenneilmastoon

Mitä kuuluu suomelle Suomessa? Katsaus suomen nykypuhekielen sosiolingvistiseen vaihteluun ja kieliasenneilmastoon Mitä kuuluu suomelle Suomessa? Katsaus suomen nykypuhekielen sosiolingvistiseen vaihteluun ja kieliasenneilmastoon Suomenopettajien XXXIX seminaari Tallinnassa 15.-16.3.2013 Johanna Vaattovaara Helsingin

Lisätiedot

KORAANIN KEHITYS. Syntykertomuksia ja historiaa. Tuesday, December 9, 14

KORAANIN KEHITYS. Syntykertomuksia ja historiaa. Tuesday, December 9, 14 KORAANIN KEHITYS Syntykertomuksia ja historiaa Perinteinen uskonnollinen käsitys Taivaassa on Jumalalla taivaallinen Koraani, josta maallinen on kopio Koraani tuli joko kerralla tai monessa osassa profeetta

Lisätiedot

Miten kuvata muutosta?

Miten kuvata muutosta? Pirkko Nuolijärvi Marja-Leena Sorjonen Miten kuvata muutosta? Puhutun kielen tutkimuksen lähtökohtia murteenseuruuhankkeen pohjalta Näköisjulkaisu Pirkko Nuolijärven ja Marja-Leena Sorjosen kirjasta Miten

Lisätiedot

INESSIIVIN JA JÄLKITAVUJEN A-LOPPUISTEN VOKAALIYHTYMIEN VARIAATIO RAAHELAISNUORTEN PUHEKIELESSÄ

INESSIIVIN JA JÄLKITAVUJEN A-LOPPUISTEN VOKAALIYHTYMIEN VARIAATIO RAAHELAISNUORTEN PUHEKIELESSÄ INESSIIVIN JA JÄLKITAVUJEN A-LOPPUISTEN VOKAALIYHTYMIEN VARIAATIO RAAHELAISNUORTEN PUHEKIELESSÄ Suomen kielen kandidaatintutkielma Oulun yliopisto 11.1.2019 Vilma Lehto SISÄLLYS 1. JOHDANTO 1 1.1. Tutkielman

Lisätiedot

Aineistot ja kenttä tänään

Aineistot ja kenttä tänään Aineistot ja kenttä tänään Liisa Raevaara, Kotimaisten kielten keskus Marja-Leena Sorjonen, Helsingin yliopisto Aineistojen kentällä ja äänten jäljillä Pertti Virtarannan syntymästä 100 vuotta Muistoseminaari

Lisätiedot

Kääntämisen sisäkkäiset etenevät ympyrät

Kääntämisen sisäkkäiset etenevät ympyrät Kääntämisen sisäkkäiset etenevät ympyrät Tommi Nieminen tommi.nieminen@uef.fi Itä-Suomen yliopisto KäTu XIII Kääntämisen ja tulkkauksen yhteisöt... Helsinki Sisäkkäiset etenevät ympyrät Kuvio jota kukaan

Lisätiedot

Lähdekielen vaikutuksen tutkimus korpusten pohjalta. Esitelmä Kielitieteen päivillä Oulussa 25.5.2007 Annekatrin Kaivapalu Tallinnan yliopisto

Lähdekielen vaikutuksen tutkimus korpusten pohjalta. Esitelmä Kielitieteen päivillä Oulussa 25.5.2007 Annekatrin Kaivapalu Tallinnan yliopisto Lähdekielen vaikutuksen tutkimus korpusten pohjalta Esitelmä Kielitieteen päivillä Oulussa 25.5.2007 Annekatrin Kaivapalu Tallinnan yliopisto Käsitteistä Kielten välinen vaikutus (crosslinguistic influence)

Lisätiedot

Suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien opetus (kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma)

Suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien opetus (kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma) Suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien opetus 2019-2020 (kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma) Perusopinnot Pakollinen kaikille Opintojakson Tunniste Kurssin Laajuus Opintojakson

Lisätiedot

Työllisyysaste Pohjoismaissa

Työllisyysaste Pohjoismaissa BoF Online 2008 No. 8 Työllisyysaste Pohjoismaissa Seija Parviainen Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. Suomen Pankki Rahapolitiikka-

Lisätiedot

Ongelmalähiöitä ja aidattuja eliittiyhteisöjä? Kaupunkiluentosarja 7.11. 2006 Marjaana Seppänen

Ongelmalähiöitä ja aidattuja eliittiyhteisöjä? Kaupunkiluentosarja 7.11. 2006 Marjaana Seppänen Ongelmalähiöitä ja aidattuja eliittiyhteisöjä? Kaupunkiluentosarja 7.11. 2006 Marjaana Seppänen Luennon sisältö Johdanto Lahti kymmenen suurimman kaupungin joukossa Onko segregaatio Lahdessa ongelma? Lahden

Lisätiedot

GEMINAATIOILMIÖT OULULAISTEN NUORTEN PUHEKIELESSÄ

GEMINAATIOILMIÖT OULULAISTEN NUORTEN PUHEKIELESSÄ GEMINAATIOILMIÖT OULULAISTEN NUORTEN PUHEKIELESSÄ Suomen kielen kandidaatintutkielma Oulun yliopisto 11.1.2019 Salla Petäjäjärvi SISÄLLYS 1. JOHDANTO 1 1.1. Tutkimusaihe 1 1.2. Tutkimusaineisto 2 2. TEOREETTISET

Lisätiedot

KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI )

KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI ) KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI ) OPETTAJA : FARID BEZZI OULU 2013 1/5 Ohjelman lähtökohdat Arabian kieli kuuluu seemiläisiin kieliin, joita ovat myös heprea ja amhara. Äidinkielenä

Lisätiedot

Millaista kieltä internetissä käytetään? Nuorten näkemyksiä verkkokielen variaatiosta

Millaista kieltä internetissä käytetään? Nuorten näkemyksiä verkkokielen variaatiosta Millaista kieltä internetissä käytetään? Nuorten näkemyksiä verkkokielen variaatiosta Sanni Hautamäki Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteen yksikkö Suomen kieli Pro gradu -tutkielma

Lisätiedot

Puhekielen piirteiden esiintyminen alakoululaisten kirjoitelmissa

Puhekielen piirteiden esiintyminen alakoululaisten kirjoitelmissa Puhekielen piirteiden esiintyminen alakoululaisten kirjoitelmissa Iina Salonen Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Suomen kieli Pro gradu -tutkielma Marraskuu 2012 Tampereen

Lisätiedot

SKIS111 Kielentutkimuksen suuntauksia (5 op), materiaalit

SKIS111 Kielentutkimuksen suuntauksia (5 op), materiaalit SKIS111 Kielentutkimuksen suuntauksia (5 op), materiaalit 1. Keskusteluntutkimus Vastuuhenkilö Minna Suni BERG, MAARIT 2003: Syytöksiä ja epäilyksiä. Toimittajan ja poliitikon vuorovaikutuksesta televisiokeskustelussa.

Lisätiedot

LIPERIN MURRE VUOSINA 1990 JA 2000 Idiolekteittaisten muutosten tarkastelua reaaliajassa

LIPERIN MURRE VUOSINA 1990 JA 2000 Idiolekteittaisten muutosten tarkastelua reaaliajassa LIPERIN MURRE VUOSINA 1990 JA 2000 Idiolekteittaisten muutosten tarkastelua reaaliajassa Suomen kielen pro gradu -tutkielma Itä-Suomen yliopistossa toukokuussa 2012 Suvi Ikäheimonen SISÄLLYS 1. JOHDANTO...

Lisätiedot

Yhteenveto Espoon ruotsinkielisen väestön kehityksestä alkaen vuodesta 1999

Yhteenveto Espoon ruotsinkielisen väestön kehityksestä alkaen vuodesta 1999 Yhteenveto Espoon ruotsinkielisen väestön kehityksestä alkaen vuodesta 1999 Sisältäen: Espoon ruotsinkielinen väestö vs. Helsingin ruotsinkielinen väestö. Olennaiset erot väestön kehityksessä. Lasten lukumäärän

Lisätiedot

Semmosia ja tämmösii. Jälkitavujen A-loppuiset vokaaliyhtymät tamperelaisnuorten puhekielessä

Semmosia ja tämmösii. Jälkitavujen A-loppuiset vokaaliyhtymät tamperelaisnuorten puhekielessä Semmosia ja tämmösii Jälkitavujen A-loppuiset vokaaliyhtymät tamperelaisnuorten puhekielessä Sanna Salmi Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Suomen kieli Pro gradu -tutkielma

Lisätiedot

Liikenteen kysynnän muutokset ja niiden ennakointi. Liikenne ja maankäyttö 2019 Touko Väänänen, FLOU Oy

Liikenteen kysynnän muutokset ja niiden ennakointi. Liikenne ja maankäyttö 2019 Touko Väänänen, FLOU Oy Liikenteen kysynnän muutokset ja niiden ennakointi Liikenne ja maankäyttö 2019 Touko Väänänen, FLOU Oy Esityksen sisältö Liikenneinvestointien piirteitä Henkilöliikenteen ilmiöt Syötteet strategiseen suunnitteluun

Lisätiedot

Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua

Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua Kooste kymmenen kaupunkiseudun väestönkehityksestä vuoteen Alueellinen väestöennuste kertoo, että pääkaupunkiseudun väestö kasvaa 270 000

Lisätiedot

Alueellinen identiteetti Puheenvuoro Kyläparlamentissa Rovaniemellä

Alueellinen identiteetti Puheenvuoro Kyläparlamentissa Rovaniemellä Puheenvuoro Kyläparlamentissa 15.6.2011 Rovaniemellä Vesa Puuronen Itä-Suomen yliopisto vesa.puuronen@uef.fi 29.6.2011 1 Sisältö Johdanto 1. Identiteetti-käsitteistä 2. Alueellinen ja alueen identiteetti

Lisätiedot

Kielineuvoston suomen kielen neuvonta

Kielineuvoston suomen kielen neuvonta Kielineuvoston suomen kielen neuvonta Kielineuvoston kieliseminaari Tukholma 28.3.2019 Tarja Larsson ja Henna Leskelä Kielineuvoston suomen kielen neuvonnan kartoitus kartoitusvuodet 2007, 2010 ja 2017

Lisätiedot

Tuas souvetaa Sulkavalla

Tuas souvetaa Sulkavalla Tuas souvetaa Sulkavalla SULKAVALAISTEN MURREASENTEITA Suomen kielen pro gradu -tutkielma Jyväskylän yliopiston kielten laitos joulukuussa 2007 Mirja Lignell JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Tiedekunta Faculty Humanistinen

Lisätiedot

Pohjois-Savossa opettavien S2-opettajien käsitykset murteen asemasta. suomi toisena kielenä -opetuksessa

Pohjois-Savossa opettavien S2-opettajien käsitykset murteen asemasta. suomi toisena kielenä -opetuksessa Pohjois-Savossa opettavien S2-opettajien käsitykset murteen asemasta suomi toisena kielenä -opetuksessa Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Aineenopettajan koulutus

Lisätiedot

Puhutun ja kirjoitetun rajalla

Puhutun ja kirjoitetun rajalla Puhutun ja kirjoitetun rajalla Tommi Nieminen Jyväskylän yliopisto Laura Karttunen Tampereen yliopisto AFinLAn syyssymposiumi Helsingissä 14. 15.11.2008 Lähtökohtia 1: Anekdotaaliset Daniel Hirst Nordic

Lisätiedot

Sosiolingvistinen katsaus suomalaisnuorten nykypuhekieleen ja sen tutkimukseen

Sosiolingvistinen katsaus suomalaisnuorten nykypuhekieleen ja sen tutkimukseen Sosiolingvistinen katsaus suomalaisnuorten nykypuhekieleen ja sen tutkimukseen HANNA LAPPALAINEN uorten kieli on aina herättänyt negatiivisia tunteita vanhemmissa ikäpolvissa. Sosiolingvistiikassakin sitä

Lisätiedot

Suomen aluerakenteen muutokset kansainvälisessä ja kansallisessa perspektiivissä

Suomen aluerakenteen muutokset kansainvälisessä ja kansallisessa perspektiivissä Suomen aluerakenteen muutokset kansainvälisessä ja kansallisessa perspektiivissä Sosiaalialan osaamiskeskuspäivät Pyhätunturi 27.8.2009 Heikki Eskelinen Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos 1. Johdanto

Lisätiedot

Miltä suomen kieli kuulostaa vuonna 2050?

Miltä suomen kieli kuulostaa vuonna 2050? Miltä suomen kieli kuulostaa vuonna 2050? Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin 132. vuosipäivän symposiumi Pirkko Nuolijärvi 15.11.2013 Kotimaisten kielten keskus Äidinkieli Mutta kaikista kielistä on

Lisätiedot

Torsti Hyyryläinen Mikkeli

Torsti Hyyryläinen Mikkeli Glokalisoituvan ja digitalisoituvan maaseudun tulevaisuus Torsti Hyyryläinen Mikkeli 17.3.2015 www.helsinki.fi/ruralia 17.3.2015 1 Esityksen sisältö 1. Muutoksesta aluekehitystä 2. Resilienssi muutoskestävyytenä

Lisätiedot

Suomen kielimaisema muuttuu Kielelliset oikeudet Suomessa

Suomen kielimaisema muuttuu Kielelliset oikeudet Suomessa Suomen kielimaisema muuttuu Kielelliset oikeudet Suomessa Kieli ja syrjäytyminen -seminaari 8.2.2019 Valtiovarainministeriön Paja, Helsinki Matti Räsänen Kotimaisten kielten keskus Esityksen sisältö Kielelliset

Lisätiedot

Salmista Rauman seudulle ja Etelä-Savoon: rajakarjalaisen siirtoväen kielellinen sopeutuminen itä- ja länsimurteiden alueelle

Salmista Rauman seudulle ja Etelä-Savoon: rajakarjalaisen siirtoväen kielellinen sopeutuminen itä- ja länsimurteiden alueelle Salmista Rauman seudulle ja Etelä-Savoon: rajakarjalaisen siirtoväen kielellinen sopeutuminen itä- ja länsimurteiden alueelle Taina Kilpijoki Tampereen yliopisto Kieli- ja käännöstieteiden laitos Suomen

Lisätiedot

Murteen asema Etelä-Karjalan suomi toisena kielenä -opetuksessa

Murteen asema Etelä-Karjalan suomi toisena kielenä -opetuksessa Murteen asema Etelä-Karjalan suomi toisena kielenä -opetuksessa Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Aineenopettajan pedagogiset opinnot Opettaja työnsä tutkijana

Lisätiedot

Kirjallisuustieteet, kulttuurin ja taiteen tutkimus, saamelainen kulttuuri

Kirjallisuustieteet, kulttuurin ja taiteen tutkimus, saamelainen kulttuuri Kirjallisuustieteet, kulttuurin ja taiteen tutkimus, saamelainen kulttuuri Kirjallisuustieteet, kulttuurin ja taiteen tutkimus sekä saamelainen kulttuuri kuuluvat yleensä humanistisiin tieteisiin, joten

Lisätiedot

Syntyvyyden laskusta. Lapsistrategiahankkeen ohjausryhmän kokous Tutkimusprofessori

Syntyvyyden laskusta. Lapsistrategiahankkeen ohjausryhmän kokous Tutkimusprofessori Syntyvyyden laskusta Lapsistrategiahankkeen ohjausryhmän kokous 2.10.18 Tutkimusprofessori Anna Rotkirch @annarotkirch @perhetutkimus Syntyvyyden lasku 2010-2018 Syntyneet Kokonaishedelmällisyys 64 000

Lisätiedot

Sanastosta tarkennusta tverinkarjalaisten lähtöseutuihin?

Sanastosta tarkennusta tverinkarjalaisten lähtöseutuihin? Sanastosta tarkennusta tverinkarjalaisten lähtöseutuihin? Tverinkarjalaisten ystävät ry:n vuosikokous 19.3.2017 Susanna Tavi, nuorempi tutkija Susanna Tavi 19.3.2017 1 Kartta: tverinkarjala.fi? Hingalo

Lisätiedot

LASTEN PITÄÄ PUHUA PUHEKIELTÄ, PRESIDENTIN EI

LASTEN PITÄÄ PUHUA PUHEKIELTÄ, PRESIDENTIN EI TAMPEREEN YLIOPISTO Sanna Heinonen LASTEN PITÄÄ PUHUA PUHEKIELTÄ, PRESIDENTIN EI Lehtikieli ja puhekielisyys: toimittajien mielipiteitä puhekielen käyttämisestä sanomalehdissä Journalistiikan pro gradu

Lisätiedot

TAPAUSTUTKIMUS ERÄÄN MUUTTAJAN KIELESTÄ

TAPAUSTUTKIMUS ERÄÄN MUUTTAJAN KIELESTÄ TAPAUSTUTKIMUS ERÄÄN MUUTTAJAN KIELESTÄ d:n VASTINEIDEN JA YKSIKÖN 1. JA 2. PERSOONAPRONOMINIEN VARIAATIO KAHDESSA ERI TILANTEESSA Pro gradu -tutkielma Minna-Mari Hyvärinen Helsingin yliopiston suomen

Lisätiedot

Kaupunkipolitiikkaa etsimässä

Kaupunkipolitiikkaa etsimässä Keskustelutilaisuus alue- ja kaupunkipolitiikasta Vasemmistoliiton aluepoliittinen ryhmä ja eduskuntaryhmä Eduskunta 20.4.2017 Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy Kaupunkipolitiikkaa etsimässä Aluekehityksen

Lisätiedot

Kielet sähköistävät. Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta

Kielet sähköistävät. Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Sähköä ilmassa IX valtakunnalliset lukiopäivät 12.- 12.11.2013 Kielet sähköistävät Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Suomi

Lisätiedot

DIFTONGINREDUKTIO OULULAISNUORTEN PUHEKIELESSÄ

DIFTONGINREDUKTIO OULULAISNUORTEN PUHEKIELESSÄ DIFTONGINREDUKTIO OULULAISNUORTEN PUHEKIELESSÄ Suomen kielen kandidaatintutkielma Oulun yliopisto 12.1.2018 Päivi Tolonen SISÄLLYS 1. JOHDANTO 1 1.1. Tutkimusaihe 1 1.2. Diftonginreduktio 2 1.3. Tutkimusaineisto

Lisätiedot

Perusteos kotimaista kansandialektologiaa

Perusteos kotimaista kansandialektologiaa Perusteos kotimaista kansandialektologiaa Marjatta Palander: Itä- ja eteläsuomalaisten murrekäsitykset. Suomi 200. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2011. 223 s. isbn 978-952-222-262-6. Kansanlingvistisen

Lisätiedot

Kun tavallinen kirja ei riitä - Celian aineistot, äänikirjat, selkokirjat

Kun tavallinen kirja ei riitä - Celian aineistot, äänikirjat, selkokirjat Kun tavallinen kirja ei riitä - Celian aineistot, äänikirjat, selkokirjat Pohjois-Suomen kirjastoautohenkilöstön koulutuspäivä 6.6.2014 Helena Kokko Rovaniemen kaupunginkirjasto Lapin maakuntakirjasto

Lisätiedot

Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi. Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus

Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi. Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus 2 Turvallisuuden kokemus ja identiteetti Turvallisuutta ja identiteettiä on kirjallisuudessa käsitelty

Lisätiedot

Jukka Mönkkönen Rehtori Itä-Suomen yliopisto Unifi ry. Jukka Mönkkönen 1

Jukka Mönkkönen Rehtori Itä-Suomen yliopisto Unifi ry. Jukka Mönkkönen 1 Jukka Mönkkönen Rehtori Itä-Suomen yliopisto Unifi ry Jukka Mönkkönen 1 TIIVISTELMÄ + Suomen tieteen taso on top 10-indeksillä tarkasteltuna noussut (2012-2015) + Suomessa tieteellisten julkaisujen määrä

Lisätiedot

Inessiivin päätteen variaatio Kannuksen murteen puhujilla ja 2010-luvulla

Inessiivin päätteen variaatio Kannuksen murteen puhujilla ja 2010-luvulla Inessiivin päätteen variaatio Kannuksen murteen puhujilla 1960- ja 2010-luvulla Maija Luoma Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Suomen kielen tutkinto-ohjelma Pro gradu

Lisätiedot

VETELIN LUKIOLAISNUORTEN MURREASENTEISTA JA MURRETIETOISUUDESTA

VETELIN LUKIOLAISNUORTEN MURREASENTEISTA JA MURRETIETOISUUDESTA VETELIN LUKIOLAISNUORTEN MURREASENTEISTA JA MURRETIETOISUUDESTA Suomen kielen pro gradu -tutkielma Jyväskylän yliopistossa lokakuussa 2008 Tarja Isomöttönen JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Tiedekunta Faculty Humanistinen

Lisätiedot

Kieli ja viestinnän kokonaisuus

Kieli ja viestinnän kokonaisuus Kieli ja viestinnän kokonaisuus viesti verbaalinen nonverbaalinen kielioppi sanasto parakieli ekstralingv. keinot proksemii kka kinemiikk a 1 Pakieli l. paralingvistiset keinot sävelkulku äänenpaino vokalisaatiot

Lisätiedot

RUOTSALAISESTA REAALIAIKATUTKIMUKSESTA

RUOTSALAISESTA REAALIAIKATUTKIMUKSESTA RUOTSALAISESTA REAALIAIKATUTKIMUKSESTA Eva Sundgren Språklig variation och förändring. Exemplet Eskilstuna. Lund: Studentlitteratur 2004. 227 s. ISBN 91-44-04345-5. E va Sundgrenin vuonna 2002 Uppsalan

Lisätiedot

Helsinki kieliyhteisönä on artikkelikokoelma,

Helsinki kieliyhteisönä on artikkelikokoelma, kirjallisuutta HESAN JA STADIN MUUTTUVAT MURTEET JA KIELET Kaisu Juusela ja Katariina Nisula (toim.) Helsinki kieliyhteisönä. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos

Lisätiedot

OULULAISTEN NUORTEN KÄSITYKSIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN PUHEKIELESTÄ

OULULAISTEN NUORTEN KÄSITYKSIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN PUHEKIELESTÄ OULULAISTEN NUORTEN KÄSITYKSIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN PUHEKIELESTÄ Suomen kielen pro gradu -tutkielma Oulun yliopisto 9.4.2015 Eero Manninen SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 2 1.1. Tutkimuksen aihe ja tavoite 2 1.2. Tutkimuksen

Lisätiedot

Murreasenteet Särmässä

Murreasenteet Särmässä Murreasenteet Särmässä Tutkielma Maiju Viitanen, 013896366 Helsingin yliopisto Opettajan pedagogiset opinnot OTT-seminaari Sisällysluettelo 1 Johdanto...1 2 Teoriataustaa...2 2.1 Murteen käsite...2 2.2

Lisätiedot

YHDISTYMISSELVITYS JUANKOSKI- KUOPIO TOIMINTAYMPÄRISTÖ

YHDISTYMISSELVITYS JUANKOSKI- KUOPIO TOIMINTAYMPÄRISTÖ YHDISTYMISSELVITYS JUANKOSKI- KUOPIO TOIMINTAYMPÄRISTÖ 1 Juankosken ja n kaupungin toimintaympäristöselvitys (213) Toimintaympäristön muutoshaasteet Juankosken ja n kaupunkien toimintaympäristön muutokseen

Lisätiedot

OULUNSALOLAISNUORTEN PUHEKIELI

OULUNSALOLAISNUORTEN PUHEKIELI OULUNSALOLAISNUORTEN PUHEKIELI Suomen kielen pro gradu -tutkielma Oulun yliopisto huhtikuu 2015 Sirkku Löppönen SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 1 1.1. Tutkimuksen aihe ja tavoitteet... 1 1.2. Tutkimuskysymykset

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä (S2) -opetuksen opintokokonaisuus 25 op

Suomi toisena kielenä (S2) -opetuksen opintokokonaisuus 25 op Suomi toisena kielenä (S2) -opetuksen opintokokonaisuus 25 op Valintaperusteet Opiskelija voi hakeutua suorittamaan joko koko kokonaisuutta tai yksittäisiä opintojaksoja. Opintoihin valitaan ensisijaisesti

Lisätiedot

Tutkimus suomalaisten maallikoiden metakielestä

Tutkimus suomalaisten maallikoiden metakielestä Thompson, Sandra A. 2002: Object complements and conversation. Towards a realistic account. Studies in Language 26 s. 125 164. Tutkimus suomalaisten maallikoiden metakielestä Aila Mielikäinen & Marjatta

Lisätiedot

Aasian ja Afrikan kielet tulivat lukion opsperusteisiin. Mitä muita muutoksia päivitys tuo mukanaan?

Aasian ja Afrikan kielet tulivat lukion opsperusteisiin. Mitä muita muutoksia päivitys tuo mukanaan? Aasian ja Afrikan kielet tulivat lukion opsperusteisiin. Mitä muita muutoksia päivitys tuo mukanaan? Paula Mattila, opetusneuvos (Anu Halvaria mukaillen) Opetushallitus Mitä tässä esityksessä: Miten tähän

Lisätiedot

LOUNAISSUOMALAISTEN MURREKÄSITYKSIÄ. Maijastiina Heikkilä Pro gradu -tutkielma Suomen kieli Suomen kieli ja suomalaisugrilainen

LOUNAISSUOMALAISTEN MURREKÄSITYKSIÄ. Maijastiina Heikkilä Pro gradu -tutkielma Suomen kieli Suomen kieli ja suomalaisugrilainen LOUNAISSUOMALAISTEN MURREKÄSITYKSIÄ Maijastiina Heikkilä Pro gradu -tutkielma Suomen kieli Suomen kieli ja suomalaisugrilainen kielentutkimus Kieli- ja käännöstieteiden laitos Turun yliopisto Elokuu 2014

Lisätiedot

Maakunnan identiteetti ja institutionalisoituminen. Uusimaa 2.0 Roadshow Lauri Kuukasjärvi

Maakunnan identiteetti ja institutionalisoituminen. Uusimaa 2.0 Roadshow Lauri Kuukasjärvi Maakunnan identiteetti ja institutionalisoituminen Uusimaa 2.0 Roadshow Lauri Kuukasjärvi 17.5.2018 Identiteetti Rakentuu kollektiivisista käytännöistä alueelta tai sen ulkopuolelta. Voi rakentua bottom-up

Lisätiedot

On noloa, jos ammattilaiset tekevät tökeröitä kielioppivirheitä

On noloa, jos ammattilaiset tekevät tökeröitä kielioppivirheitä lektiot On noloa, jos ammattilaiset tekevät tökeröitä kielioppivirheitä Toimitushenkilökunnan kielenhuoltotiedot, -käytännöt ja -diskurssit Maija Saviniemi Väitöksenalkajaisesitelmä Oulun yliopistossa

Lisätiedot

Miten väestöennuste toteutettiin?

Miten väestöennuste toteutettiin? Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon

Lisätiedot

KIELIMUODOT TARMO KOIVISTON SARJAKUVASSA MÄMMILÄ

KIELIMUODOT TARMO KOIVISTON SARJAKUVASSA MÄMMILÄ KIELIMUODOT TARMO KOIVISTON SARJAKUVASSA MÄMMILÄ Meri Haikarainen Suomen kielen pro gradu -tutkielma Jyväskylän yliopistossa joulukuussa 2004 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Tiedekunta Faculty humanistinen tiedekunta

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Henkilökunta syyslukukaudella 2016 Professorit Harri Mantila

Lisätiedot

Ammattiyhdistysliike kansanliikkeenä

Ammattiyhdistysliike kansanliikkeenä Ammattiyhdistysliike kansanliikkeenä Ammattiyhdistysliike ja korporatismin murros Erkki Laukkanen, ekonomisti, KTT KANTU-päivät, 12.2.2015, Helsinki Ay-liikkeen roolit Edunvalvontaorganisaatio Sopimustoiminta,

Lisätiedot

Jälkitavun pitkien vokaalien äänteellinen variaatio Kiteen murteessa

Jälkitavun pitkien vokaalien äänteellinen variaatio Kiteen murteessa Jälkitavun pitkien vokaalien äänteellinen variaatio Kiteen murteessa Anni Malinen Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Suomen kieli Pro gradu -tutkielma Huhtikuu 2016 Tampereen

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO. Sanojen lyhentyminen eräiden porilaisnuorten puheessa

HELSINGIN YLIOPISTO. Sanojen lyhentyminen eräiden porilaisnuorten puheessa HELSINGIN YLIOPISTO Sanojen lyhentyminen eräiden porilaisnuorten puheessa Pro gradu -tutkielma Tiina Mäkelä Helsingin yliopiston suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLISEN YRITTÄJYYDEN ESIINTYVYYS SUOMESSA JA KANSAINVÄLISESTI. 5/9 Helsinki

YHTEISKUNNALLISEN YRITTÄJYYDEN ESIINTYVYYS SUOMESSA JA KANSAINVÄLISESTI. 5/9 Helsinki YHTEISKUNNALLISEN YRITTÄJYYDEN ESIINTYVYYS SUOMESSA JA KANSAINVÄLISESTI Pekka Stenholm TSE Entre, Turun kauppakoulu Turun yliopisto 5/9 Helsinki TAUSTAA Esityksen pohjana kansainväliseen yrittäjyysmonitoriin

Lisätiedot

Green care. Kuva: Hannele Siltala

Green care. Kuva: Hannele Siltala Green care Kuva: Hannele Siltala Ihmisen ja ympäristön vuorovaikutus - Perinteinen elämäntapa: luonnonläheisyys, riippuvuus luonnon antimista - Teknistyminen: elämäntavan irtaantuminen luonnosta - Ympäristöongelmat

Lisätiedot

TAULUKKO 2. Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä / 1000 asukasta

TAULUKKO 2. Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä / 1000 asukasta VÄESTÖ VAKKA-SUOMEN SEUTUKUNTA Tähän katsaukseen on kerätty 15.6.2012 mennessä päivittyneet tilastot koskien TIETOHYÖTY-hankkeen väestötilastokokonaisuutta. Kuvioissa olevat arvot pylväissä ovat viimeiseltä

Lisätiedot

FT Henna Makkonen-Craig Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 2. 3.8.2011

FT Henna Makkonen-Craig Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 2. 3.8.2011 FT Henna Makkonen-Craig Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 2. 3.8.2011 Esityksen rakenne Johdannoksi Tekstilajin eli genren määrittelyä Millaisin eri tavoin tekstilajia voidaan tutkia? Millaisista

Lisätiedot

OAMK-OPISKELIJOIDEN MURREKÄSITYKSET

OAMK-OPISKELIJOIDEN MURREKÄSITYKSET OAMK-OPISKELIJOIDEN MURREKÄSITYKSET Suomen kielen kandidaatintutkielma Oulun yliopisto 13.1.2017 Hanna Heiska SISÄLLYS 1. JOHDANTO 1 2. TUTKIMUKSEN TEOREETTINEN TAUSTA 2 2.1. Kansanlingvistiikka ja kansandialektologia

Lisätiedot

Prominenssin toteutuminen kolmessa yleispuhesuomen varieteetissa

Prominenssin toteutuminen kolmessa yleispuhesuomen varieteetissa lektiot Prominenssin toteutuminen kolmessa yleispuhesuomen varieteetissa RIIKKA YLITALO Väitöksenalkajaisesitelmä Oulun yliopistossa 5. kesäkuuta 2009 Termi prominenssi tarkoittaa toisaalta puheen joidenkin

Lisätiedot

Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä

Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä Tutkielman arvostelussa on käytössä viisiportainen asteikko (1-5): o Ykkönen (1) merkitsee, että työ on hyväksyttävissä, mutta siinä on huomattavia puutteita.

Lisätiedot

Haasteita oppijankielen korpusanalyysille: oppijankielen universaalit

Haasteita oppijankielen korpusanalyysille: oppijankielen universaalit Haasteita oppijankielen korpusanalyysille: oppijankielen universaalit Jarmo Harri Jantunen Korpustutkimus oppijankielen kielikohtaisista ja universaaleista ominaisuuksista -projekti www.oulu.fi/oppijankieli/

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Ruralia-instituutti 2018 1 KALVOSARJAN OSAT Osa 1: Taustatiedot Osa 2: Nykytilanne Osa

Lisätiedot

Litrasev viinapulloj ja séittemätóista kalijjaa Diftongin reduktio ja geminaatio erään pyhäjärvisistä nuorista koostuvan ryhmän puhekielessä

Litrasev viinapulloj ja séittemätóista kalijjaa Diftongin reduktio ja geminaatio erään pyhäjärvisistä nuorista koostuvan ryhmän puhekielessä Litrasev viinapulloj ja séittemätóista kalijjaa Diftongin reduktio ja geminaatio erään pyhäjärvisistä nuorista koostuvan ryhmän puhekielessä Pro gradu -tutkielma Tanja Aittokoski Helsingin yliopiston suomen

Lisätiedot

UUTTA KVANTITATIIVISTA ANALYYSIA FENNISTISESSÄ VARIAATIONTUTKIMUKSESSA

UUTTA KVANTITATIIVISTA ANALYYSIA FENNISTISESSÄ VARIAATIONTUTKIMUKSESSA sessive constructions in Helsinki colloquial Finnish. Mats Thelander ym. (toim.), Samspel och variation. Språkliga studier tillägnade Bengt Nordberg på 60-årsdagen. Uppsala: Uppsala Universitetet. SUNDGREN,

Lisätiedot

Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3.

Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3. Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 1.1.2010-2030 Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3.2010 Ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten määrä Helsingin seudulla

Lisätiedot

UUDISTETTU LAITOS VARIAATIONTUTKIMUKSEN METODEISTA

UUDISTETTU LAITOS VARIAATIONTUTKIMUKSEN METODEISTA loamerikkalainen, voisi sitä hyvinkin suositella yliopistojemme sosiolingvistiikan peruskurssien lukemistoksi. Alaan enemmän perehtyneelle Qualitative methods in sociolinguistics ei tarjoa juurikaan uutta,

Lisätiedot

Puhekielisyys verkkokeskustelussa

Puhekielisyys verkkokeskustelussa Puhekielisyys verkkokeskustelussa Suomen kieli ja viestintä Maisterin tutkinnon tutkielma Jouni Karppinen 2011 Viestinnän laitos Aalto-yliopisto Kauppakorkeakoulu AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU TIIVISTELMÄ

Lisätiedot