Miltä suomen kieli kuulostaa vuonna 2050?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miltä suomen kieli kuulostaa vuonna 2050?"

Transkriptio

1 Miltä suomen kieli kuulostaa vuonna 2050? Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin 132. vuosipäivän symposiumi Pirkko Nuolijärvi Kotimaisten kielten keskus

2 Äidinkieli Mutta kaikista kielistä on äidinkieli suloisin; sitä kuulimme jo äitimme rinnoilla ollessamme, sepä soi korvissamme jo kohdussa maatessamme, sitä vanhoina huokaamme, sillä vihdoin hautammekin siunataan. (Eurén 1852)

3 Blogikommentti Minun vakiofraasini kuuluu, ettei suomella (Suomella) ole tulevaisuutta. Olemme tässä ja nyt, katselemme tarkasti taaksepäin. Eniten tätä mietin, kun sain tutustua venäjän aikamuotoihin. Siinähän on vain yksi mennyt aikamuoto (preteriti), preesens ja peräti kaksi futuuria. Kyllä ajattelen, että näin valtavat kielen erot jotenkin näkyvät maailmankuvassa ja ajattelussakin taikka sitten toisinpäin. Kommentoija J

4 37 vuotta sitten: 1976 Suomi kaupungistui, kyliä tyhjeni Suuri osa suuria ikäluokkia oli muuttanut Pohjois- ja Itä-Suomesta etelään ja Ruotsiin Peruskoulu alkoi vaikuttaa yhä useamman lapsen elämään Yliopistot kasvoivat, koulutus lisääntyi Nuorisokulttuuri moninaistui Tietotekniikka oli vain harvojen hallussa.

5 2013 Taajamoituminen ja kaupungistuminen on voimissaan Suomen väestö keskittyy etelään (väestön keskipiste on Hauholla eli Hämeenlinnan alueella); muuttajia tulee alueelle maasta ja maan ulkopuolelta Suomen puhuttu kieli yhtenäistyy, hämäläistyy Alueelliset kielimuodot ovat vahvasti eroteltavissa Suomi eriarvoistuu sosiaalisesti ja kielellisesti

6 Diversiteetin pysyvyys Leimallinen Vähemmän Sosiaalinen Puhekielinen Vähemmän Leimallinen paikallismurteen leimallinen varieteetti varieteetti leimallinen standardivarieteetti alueellinen puhekielinen varieteetti varieteetti varieteetti

7 Kielimuotojen limittäisyys Leimallinen Vähemmän Sosiaalinen Puhekielinen Vähemmän Leimallinen paikallismurteen leimallinen varieteetti varieteetti leimallinen standardivarieteetti alueellinen puhekielinen varieteetti varieteetti varieteetti

8 Valinta Rupesin sellaseks, josta ei tiedä. Aikasemmin olin käyttäytyny sillai kun nuoren odotetaan käyttäytyvän. Et vittuu joka väliin ja viilee suhtautuminen kuumiin kysymyksiin. Siistin kieltä ja otin joka jutun asiallisesti ja tosissaan. Se toimi. Ja hämäs. Esimerkki. Faija kysy: Mitä te aiotte siellä Laten mökillä duunata? (Vastaus entisessä elämässä: Vittuuks se sua liikuttaa? ) Nyt: Aiomme juoda hieman keskiolutta, kuunnella sydämen rytmihäiriöistä vaikutteensa saanutta teknomusiikkia ja kenties paritella samanikäisten ja samanmielisten tyttöjen kanssa. Faija oli ihan et mikä taajuus. (Hotakainen 2001: Näytän hyvältä ilman paitaa)

9 Yksilöllisyys, tilanteinen vaihtelu Katkelma tekstiviestittelyä: Oletko jo tulossa? Luen vielä tovin. Saapunen noin tunnin kuluttua.

10 Julkinen puhekieli, presidentinvaalit 1994 Ahtisaari Rehn Occurrences (n)

11 Julkinen puhekieli, presidentinvaalit 2000 Halonen Aho 8 features: nonstandard occurrences

12 Julkinen puhekieli, presidentinvaalit 2006 Occurrences (n) Halonen Niinistö

13 Puhekielisyyden ero ja vuorottelu SN: niin #ää# (.) sillonhan oltiin tilanteessa jolloin (.) Lipposen ensimmäisen hallitukse aikana leikattiin varmasti.hh kaikkia menoja. koska niihin ei vain yksinkertaisesti ollut rahaa. mutta: #öö# (1.1) kyllä muistan hhh (.) erityisesti: hhh (0.8) yhdeksäkytyhdeksän Berliinin huippuko[kouksen jossa saatiin.hh TH: SN: [joo se oli ihan kauhee joo <äärimmäisen tärkeä> (.) lausuma siitä että EU kunnioittaa että myös.hh öö luonno-olosuhteiltaa hankalimmissa olosuhteissa. maataloutta (.) pitää voida harjoittaa. ja: olen: kyllä ymmärtänyt että... (MTV )

14 Julkinen puhekieli, presidentinvaalit 2012 Haavisto Niinistö Occurrences (n)

15 Vilustuminen-keskustelua, Suomi24 Kurkkukivulias, viestisi haiskahtaa IHAN vähän suosittelemasi lääkkeen tietoiselta mainostamiselta. Eikös tuollainen toiminta ole mainonnassa kielletty? Että terveisiä vaan sinne mainostoimistoon... Hahhahaha, c'maan! :D Kommentistasi voisi päätellä että olet joku vanha hapannaama... Ei siinä mitään erikoista mainostamista ollut. Tyyppihän vaan suositteli lääkettä kun sitä kysyttiin. Strepsils tepsii miul ainaki. Sitä saa lähes kaikkialt jopa Kyproksen supermarketeista oon niitä törmänny. Jos ei oo niitä ni sitte juo teetä tai vettä. Kuuma tee tai jäävesi auttaa sitte. Käy nukkumaa vaikka.

16 Vuonna 2050 Suomen monikielisyys on lisääntynyt ja suomi on 2050 ehkä jo kolmasosalle suomalaisia toinen kieli Ammatit ja koulutus eriytyvät edelleen Suomen väestö keskittyy etelään ja suuriin kaupunkeihin, mutta tietyt murre-erot säilyvät Julkinen puhekieli moninaistuu, mutta yksilölliset erot säilyvät Eteläsuomalainen varieteetti vahvistuu, nuoret, naiset ja kaupunkilaiset ylipäätään käyttävät puhekieltä, muodollinen yleiskieli on myös julkisessa keskustelussa yhä harvempien varieteetti Vaikutteet muista kielistä moninkertaistuvat, englannin, mutta erityisesti aasialaisten kielten vaikutus esim. sanastoon kasvaa.

17 Kielimuodon eristyneisyys Leimallinen Vähemmän Sosiaalinen Puhekielinen Vähemmän Leimallinen paikallismurteen leimallinen varieteetti varieteetti leimallinen standardivarieteetti alueellinen puhekielinen varieteetti varieteetti varieteetti

18 Valinnan mahdollisuudet Valinta on viesti Valinnassa toteutuu merkitys Valita voi vain, jos voi valita Valita voi paremmin, jos on kielellisesti tietoinen

19 Lopuksi Vuonna 2050 puhuttu suomi on monipuolisesti varioiva jos me niin haluamme

20 Onnea lääketieteen sanastolautakunnalle, lääketieteen suomelle ja suomen kielelle! Kotimaisten kielten keskus

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I MUUT KIELIOPINNOT 3la71 Saksan kieli 1 (4 op) 3la31 Italian kieli 1 (4 op) 3la72 Saksan kieli 2 (5 op) 3la32 Italian kieli 2 (5 op) k0-9123 Englannin kielen valmentava opintojakso (3 op) k0-9122 Ruotsin

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Suomen kielen variaatio 1. Puhuttu ja kirjoitettu kieli Suomen puhekielen vaihtelu

Suomen kielen variaatio 1. Puhuttu ja kirjoitettu kieli Suomen puhekielen vaihtelu Suomen kielen variaatio 1 Puhuttu ja kirjoitettu kieli Suomen puhekielen vaihtelu Puhuttu ja kirjoitettu kieli Puhuttu kieli on ensisijaista. Lapsi oppii (omaksuu) puhutun kielen luonnollisesti siinä ympäristössä,

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Kielten oppiminen ja muuttuva maailma

Kielten oppiminen ja muuttuva maailma Kielten oppiminen ja muuttuva maailma Tarja Nikula (Soveltavan kielentutkimuksen keskus) Anne Pitkänen-Huhta (Kielten laitos) Peppi Taalas (Kielikeskus) Esityksen rakenne Muuttuvan maailman seuraamuksia

Lisätiedot

Päiväkoti monikielisen kehityksen ympäristönä Varsinais-Suomen varhaiskasvattaja 2014 Jaana Toomar, Johanna Sallinen & Karita Mård-Miettinen

Päiväkoti monikielisen kehityksen ympäristönä Varsinais-Suomen varhaiskasvattaja 2014 Jaana Toomar, Johanna Sallinen & Karita Mård-Miettinen Päiväkoti monikielisen kehityksen ympäristönä Varsinais-Suomen varhaiskasvattaja 2014 Jaana Toomar, Johanna Sallinen & Karita Mård-Miettinen Näkökulmia monikielisyyteen Yksikielinen näkökulma: monikielinen=yksikielinen+yksikielinen+jne.

Lisätiedot

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä Diakonian tutkimuksen päivä 7.11.2008 Riikka Haahtela, YTM, jatko-opiskelija sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön

Lisätiedot

Suomen kielimaisema muuttuu Kielelliset oikeudet Suomessa

Suomen kielimaisema muuttuu Kielelliset oikeudet Suomessa Suomen kielimaisema muuttuu Kielelliset oikeudet Suomessa Kieli ja syrjäytyminen -seminaari 8.2.2019 Valtiovarainministeriön Paja, Helsinki Matti Räsänen Kotimaisten kielten keskus Esityksen sisältö Kielelliset

Lisätiedot

Helpon suomen alkeet. Miten puhua niin, että kielenoppijakin ymmärtää? Salla Kurhila & Taija Udd, Suomen kieli ja kulttuuri, Helsingin yliopisto

Helpon suomen alkeet. Miten puhua niin, että kielenoppijakin ymmärtää? Salla Kurhila & Taija Udd, Suomen kieli ja kulttuuri, Helsingin yliopisto Helpon suomen alkeet Miten puhua niin, että kielenoppijakin ymmärtää? Salla Kurhila & Taija Udd, Suomen kieli ja kulttuuri, Helsingin yliopisto Puhu ja vastaanota puhetta selvästi Äännä selkeästi älä mumise

Lisätiedot

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom Mikun koekuvausmateriaali MUSTA RUUTU. Kuulemme musiikkia. Ruudun oikeaan ala-laitaan ilmestyy grafiikkaa: SANNA on POKEttanut sinua. S0 INT.

Lisätiedot

Päätöksenteon mallit

Päätöksenteon mallit Prosesseja! Mitä luvattiin? Prosessi on helposti tapahtumanjärjestäjälle kirosana, mutta kelvollista työtä on helvetin vaikea tehdä ilman ainakin jonkinlaista prosessia. Käymme läpi mielestämme tärkeimpiä

Lisätiedot

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi. Pauliina Koljonen

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi. Pauliina Koljonen Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi Pauliina Koljonen Matkalla etsiväksi nuorisotyöntekijäksi Lukio-opintoja 2 vuotta Keskeyttämisen jälkeen vuoden työharjoittelu nuorisotyössä 1994-1996

Lisätiedot

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 28.08.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

- Passiivi-lauseessa ei ole tärkeää, kuka tekee. Yleisesti tehdään. (something is done)

- Passiivi-lauseessa ei ole tärkeää, kuka tekee. Yleisesti tehdään. (something is done) Passiivi Milloin käytät passiivia? 1.) Passiivi-lause - Passiivi-lauseessa ei ole tärkeää, kuka tekee. Yleisesti tehdään. (something is done) - Esimerkiksi: Suomessa juodaan paljon kahvia. Talo myytiin

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Vuorovaikutus sairaanhoitajan työvälineenä ja kielenoppimisympäristönä. Inkeri Lehtimaja & Salla Kurhila Urareitti-seminaari 30.5.

Vuorovaikutus sairaanhoitajan työvälineenä ja kielenoppimisympäristönä. Inkeri Lehtimaja & Salla Kurhila Urareitti-seminaari 30.5. Vuorovaikutus sairaanhoitajan työvälineenä ja kielenoppimisympäristönä Inkeri Lehtimaja & Salla Kurhila Urareitti-seminaari 30.5.2017 S2 ja tilanteinen oppiminen -projekti - HUS: tukea suomen kielen käyttöön

Lisätiedot

Miten tietokone näkee suomen murteet?

Miten tietokone näkee suomen murteet? Miten tietokone näkee suomen murteet? Antti Leino antti.leino@cs.helsinki.fi suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos tietojenkäsittelytieteen laitos Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2.11.2009

Lisätiedot

Oulun murteessa on käytössä myös nää-pronomini, joka tarkoittaa sinä. Sää on kuitenkin enemmän käytetty.

Oulun murteessa on käytössä myös nää-pronomini, joka tarkoittaa sinä. Sää on kuitenkin enemmän käytetty. Puhekieli Kirjoitettu kieli ja puhuttu kieli eroavat aika paljon suomen kielessä. Katsomme, miten puhekieli toimii. Keskitymme Oulun alueen puhekieleen, mutta osa puhekielen piirteistä on sellaisia, että

Lisätiedot

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 edistää oppilaan taitoa pohtia englannin asemaan ja variantteihin liittyviä ilmiöitä ja arvoja antaa oppilaalle

Lisätiedot

Koulun keinot haastavaan käyttäytymiseen

Koulun keinot haastavaan käyttäytymiseen Koulun keinot haastavaan käyttäytymiseen häiriökäyttäytymistä ehkäisemään Huomio pitää kohdistaa kasvatukseen, nuorten heitteillejättöön, rajojen asettamiseen, koveneviin arvoihin, ydinperheiden pirstoutumiseen,

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

MONIKIELISYYS VAHVUUDEKSI Selvitys kansallisen kielivarannon tilasta ja kehittämistarpeista

MONIKIELISYYS VAHVUUDEKSI Selvitys kansallisen kielivarannon tilasta ja kehittämistarpeista MONIKIELISYYS VAHVUUDEKSI Selvitys kansallisen kielivarannon tilasta ja kehittämistarpeista Riitta Pyykkö Selvityksen julkistustilaisuus Helsinki 13.12.2017 Miksi selvitys on ollut tarpeen? Kouluissa opiskellaan

Lisätiedot

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä?

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä? VERTAISARVIOINTI s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Minkälainen tyyppi sä olet? Mitä sulle kuuluu? Onko sulla hyvä olla täällä? VALTTI VERTAISARVIOINTI SIJAISHUOLLOSSA VERTAISARVIOINTI? MIKSI? MITÄ HYÖTYÄ?

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö

1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 1. luokan kielivalinta A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 21.3.2017 21.3.2017 2 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A1-kieleksi saksa, ruotsi, venäjä ja englanti. Opetuksen

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Kysyminen & vastaaminen (Asking & Answering)

Kysyminen & vastaaminen (Asking & Answering) Kysyminen & vastaaminen (Asking & Answering) Persoonapäätteet (personal endings/suffix) Jos A, O, U -vat. Jos ei -vät (If A, O, U -vat. If not -vät) Minä olen. Sinä olet. Hän on. (I am. You are. He/She

Lisätiedot

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Matti Sarvimäki (yhdessä Laura Ansalan, Essi Eerolan, Kari Hämäläisen, Ulla Hämäläisen, Hanna Pesolan ja Marja Riihelän kanssa) Viesti Maahanmuutto voi parantaa

Lisätiedot

Laiska, tyhmä, saamaton.

Laiska, tyhmä, saamaton. Laiska, tyhmä, saamaton. Vai tukitoimia vailla? Klaus Karkia kokemusasiantuntija Koulutien kompastuskivet Peruskoulussa: Lievää keskittymättömyyttä Paljon pahempi ongelma kiusatuksi joutuminen, ja siitä

Lisätiedot

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde työn ydin on asiakkaan ja työntekijän kohtaamisessa

Lisätiedot

VERBIN AIKAMUODOT. Aikamuotoja on neljä: Preesens Imperfekti Perfekti Pluskvamperfekti. Verbi ilmaisee tekijän. Kuka tekee? Ketkä tekevät?

VERBIN AIKAMUODOT. Aikamuotoja on neljä: Preesens Imperfekti Perfekti Pluskvamperfekti. Verbi ilmaisee tekijän. Kuka tekee? Ketkä tekevät? Harri Laitinen VERBIN AIKAMUODOT Verbi ilmaisee tekijän. Kuka tekee? Ketkä tekevät? Verbi ilmaisee myös aikaa. Milloin jokin tekeminen tapahtuu? Aikamuotoja on neljä: Preesens Imperfekti Perfekti Pluskvamperfekti

Lisätiedot

Minkälaisia merkityksiä työntekijät antavat palvelulle palveluprosessissa? Tarja Korpela HM, Sh, HO Lahden ammattikorkeakoulu

Minkälaisia merkityksiä työntekijät antavat palvelulle palveluprosessissa? Tarja Korpela HM, Sh, HO Lahden ammattikorkeakoulu Minkälaisia merkityksiä työntekijät antavat palvelulle palveluprosessissa? Tarja Korpela HM, Sh, HO Lahden ammattikorkeakoulu Tarja.korpela@lamk.fi Palvelu on noussut strategisella tasolla kriittiseksi

Lisätiedot

Työhyvinvointi. Aktiivista toimijuutta ja valintoja verkostossa. Heli Heikkilä ja Laura Seppänen. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Työhyvinvointi. Aktiivista toimijuutta ja valintoja verkostossa. Heli Heikkilä ja Laura Seppänen. Työterveyslaitos www.ttl.fi Työhyvinvointi Aktiivista toimijuutta ja valintoja verkostossa Heli Heikkilä ja Laura Seppänen ESIMERKKI 1: Raideliikenteen hallinta 1/2 Liikenneohjaajasta kalustonkäytönohjaajaksi Liikenteenohjaus ei

Lisätiedot

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS Alla on kuvattu keskustelutilanteita. Ennen tilannetta sinulla on aikaa tutustua siihen. Näet sulkeissa vihjeen, mitä sinun pitää sanoa suomeksi. Kuulet keskustelun toisen

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Virkakielikampanja Avoimen hallinnon virkamiesverkoston tapaaminen Ulla Tiililä

Virkakielikampanja Avoimen hallinnon virkamiesverkoston tapaaminen Ulla Tiililä Virkakielikampanja 13.10.2014 31.12.2015 Avoimen hallinnon virkamiesverkoston tapaaminen 7.10.2014 Ulla Tiililä Hyvän virkakielen toimintaohjelma http://www.minedu.fi/export/sites/default/opm/julkaisut/2014/liitteet/tr02.pdf?lang=fi

Lisätiedot

Onnistumisia & epäonnistumisia Kokeilukulttuurin koetinkiviä Kehitysjohtaja Liisa Björklund

Onnistumisia & epäonnistumisia Kokeilukulttuurin koetinkiviä Kehitysjohtaja Liisa Björklund Onnistumisia & epäonnistumisia Kokeilukulttuurin koetinkiviä 16.6.2016 Kehitysjohtaja Liisa Björklund Banksy Kuinka otamme hyvät käytännö t pysyvään käyttöön ja tavoitamme erityisesti haavoittuvat väestöryhmä

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

VARHAINEN PUUTTUMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAINEN PUUTTUMINEN www.tasapainoa.fi MITÄ VARHAINEN PUUTTUMINEN ON? Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että autetaan kaveria tai ystävää jo silloin kun mitään vakavaa ei vielä

Lisätiedot

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA Lämmittely Selitä sana EDUSKUNTA EHDOKAS ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI JAISET KUNNAN- VELVOL- ÄÄNI- POLIITIKKO PUOLUE VALTUUSTO LISUUS OIKEUS Keskustellaan ÄÄNESTYS-

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

T-TE SCANDIC TASTE & DESIGN Me Johan & Nyströmillä uskomme, että skandinaavinen desing ei tarkoita pelkästään muotoilua vaan siihen voidaan liittää myös maku. Otimme vastaan kunnianhimoisen haasteen lähtiessämme

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan

Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan Monet vastavalmistuneista hakeutuvat jatko-opintoihin Studentumin tutkimus nuorten hakeutumisesta koulutukseen keväällä

Lisätiedot

Eväspussi. Onko lähipiirissä esiintynyt hitautta tai vaikeutta lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa? Millaista?

Eväspussi. Onko lähipiirissä esiintynyt hitautta tai vaikeutta lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa? Millaista? Liite Pienten Kielireppuun. Eväspussi Oman äidinkielen vahva hallinta tukee kaikkea oppimista. Tämän vuoksi keskustelemme kielten kehityksestä aina varhaiskasvatuskeskustelun yhteydessä. Kopio Kielirepusta

Lisätiedot

Humanistiset tieteet

Humanistiset tieteet Humanistiset tieteet 2013-15 Kielet kuuluvat humanistisiin tieteisiin, joten aluksi tarkastellaan humanistisia tieteitä yleensä. Kielissä on todistusvalinnan kannalta peräti 17 vaihtoehtoa, joista monet

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Blogit kunniaan 2008 -kysely Yhteenvetoraportti N=1049 Julkaistu: 28.4.2008 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Kuinka usein luet blogeja? 1. En koskaan 57 5,43% 2. Harvemmin kuin kerran viikossa 135 12,87%

Lisätiedot

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU

Lisätiedot

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat? GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu

Lisätiedot

Itsenäisen Suomen kielet

Itsenäisen Suomen kielet Itsenäisen Suomen kielet Matti Räsänen Kielineuvoston seminaari Tukholma 28.3.2019 Väestönkehitys vuosina 1749-2050 http://www.stat.fi/org/tilastokeskus/vaestonkehitys.html Suomen, ruotsin ja saamen puhujamäärät

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Kasvatuksen ja opetuksen toimiala LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Lapsen esiopetuksen suunnitelma laaditaan yhdessä lapsen, huoltajan ja esiopetuksesta vastaavan lastentarhanopettajan kanssa. Suunnitelmaan

Lisätiedot

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin VUOSIRAPORTTI 2018 Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura /kriisipuhelin Vuonna 2017 avioeroon päättyi 13 485 avioliittoa, hieman edellisvuotta vähemmän. (Tilastokeskus)

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta Kieliympäristössä tapahtuneita muutoksia Englannin asema on vahvistunut,

Lisätiedot

Nainen ja seksuaalisuus

Nainen ja seksuaalisuus Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin

Lisätiedot

Suullinen asiointi osana viranomaisviestintää. Liisa Raevaara Helsingin yliopisto / Kotimaisten kielten keskus

Suullinen asiointi osana viranomaisviestintää. Liisa Raevaara Helsingin yliopisto / Kotimaisten kielten keskus Suullinen asiointi osana viranomaisviestintää Liisa Raevaara Helsingin yliopisto / Kotimaisten kielten keskus Asioinnin kielen kehittäminen 1) Suullisen asioinnin rooli viranomaisviestinnässä 2) Asiakaspalvelun

Lisätiedot

FUAS Kielet ja viestintä. Taina Juurakko-Paavola & Sari Saarinen HAMK Kielikoulutuskeskus & Laurea

FUAS Kielet ja viestintä. Taina Juurakko-Paavola & Sari Saarinen HAMK Kielikoulutuskeskus & Laurea FUAS Kielet ja viestintä Taina Juurakko-Paavola & Sari Saarinen HAMK Kielikoulutuskeskus & Laurea 2 Mikä on FUAS? Hämeen ammattikorkeakoulun, Lahden ammattikorkeakoulun ja Laureaammattikorkeakoulun muodostama

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Tutkimuksen puheenvuoro Arjen turvaa kylissä

Lisätiedot

Ohje tutkielman tekemiseen

Ohje tutkielman tekemiseen Sauvon koulukeskus 2011 Ohje tutkielman tekemiseen Aiheen valinta Etsi materiaalia Valitse itseäsi kiinnostava aihe. Sovi opettajan kanssa aiheen rajaus. Pyydä opettajalta tutkielmapassiin merkintä aiheen

Lisätiedot

Millaista oppimista ja missä? Teemu Valtonen & Mikko Vesisenaho

Millaista oppimista ja missä? Teemu Valtonen & Mikko Vesisenaho Millaista oppimista ja missä? Teemu Valtonen & Mikko Vesisenaho Kuinka tieto- ja viestintäteknologia muuttaa oppimistilanne/-ympäristöä? Kuinka tieto- ja viestintäteknologia on mahdollistanut tuttujen

Lisätiedot

Tiedolla tulevaisuuteen Tilastoja Suomesta

Tiedolla tulevaisuuteen Tilastoja Suomesta Tiedolla tulevaisuuteen Tilastoja Suomesta Kuviot ja taulukot Suomiforum Lahti 9.11.25 Suomalaiset Kuvio 1. Väkiluku 175 25 Väkiluku 175 25 ennuste 6 Miljoonaa 5 4 3 2 1 Suomen sota 175 177 179 181 183

Lisätiedot

Verbien morfosyntaksista, osa 2

Verbien morfosyntaksista, osa 2 Verbien morfosyntaksista, osa 2 Finiittiverbi ja sen rakenne mitä verbin finiittimuotoon sisältyy muodon ja merkityksen kannalta? kokonaisuuden ytimenä on verbin vartalo: LEKS aikamuoto (tempus) ja tapaluokka

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse?

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse? 1 LAKI JA KADONNEEN JUONEN ARVOITUS LAKI kertojaääni Nimeni on Larry Laki, ja sanani on laki. Laki on myös sukunimeni, ja lakia pitää noudattaa. Laki ei ole mikään Lucky Luke (=Lakki Laki), vaan se on

Lisätiedot

Kielikysely syksyllä 2012 7. luokan oppilaiden kielivalinnat ja vaihtoehdot

Kielikysely syksyllä 2012 7. luokan oppilaiden kielivalinnat ja vaihtoehdot Tuuli Mirola Anneli Pirttilä Terttu Kauranen Kielikysely syksyllä 2012 7. luokan oppilaiden kielivalinnat ja vaihtoehdot Saimaan ammattikorkeakoulu Saimaa University of Applied Sciences 2013 Saimaan ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

A2-kieli. Puolalan koulussa

A2-kieli. Puolalan koulussa A2-kieli Puolalan koulussa Mikä on A1-kieli? A1-kieli on ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 1. luokalta, ns. varhennettu kielenopetus. A1-kieli on kaikille oppilaille yhteinen aine. A1-kieli on Puolalan

Lisätiedot

Pertti Pennanen DOKUMENTTI 1 (17) EDUPOLI ICTPro1 27.11.2013

Pertti Pennanen DOKUMENTTI 1 (17) EDUPOLI ICTPro1 27.11.2013 Varmuuskopionti DOKUMENTTI 1 (17) SISÄLLYSLUETTELO Varmuuskopionti... 1 Johdanto... 2 Varmuuskopiointi... 2 Tallennusmediat... 2 Suunnitelma... 3 Toteutus... 3 Palautus... 12 Kommentti... 17 DOKUMENTTI

Lisätiedot

Kysely etäopetustuntien valvojille toukokuussa 2011 (vastauksia 13)

Kysely etäopetustuntien valvojille toukokuussa 2011 (vastauksia 13) Kysely etäopetustuntien valvojille toukokuussa 2011 (vastauksia 1) Olen saanut riittävästi perehdytystä etätuntien valvojana toimimiseen kyllä en en tiedä 8 % Mistä asiasta/asioista olisit kaivannut lisää

Lisätiedot

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO Lämmittely YP= YLLÄPITO YV = YKSITYIS- VIESTI AV = ALUS- TAVA VARAUS JONO = JONOSSA VAIN NOUTO = VOI VAIN HAKEA SPK = SISÄLTÄÄ POSTIKULUT MMM = MYYNNISSÄ MYÖS MUUALLA KÄYTETTY KÄYTTÄMÄTÖN VÄHÄN- KÄYTETTY

Lisätiedot

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit TIEDOTE Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit Kaikkien aikojen arvostetuimmiksi tasavallan presidenteiksi nousevat ja, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta.

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Pohdintaa osallisuuden arvosta: Case turvallisuuskahvilat

Pohdintaa osallisuuden arvosta: Case turvallisuuskahvilat Pohdintaa osallisuuden arvosta: Case turvallisuuskahvilat Harri Raisio & Alisa Puustinen DDI T&K-päivä 9.11.2016, Vantaa TURVALLISUUSKAHVILA Ketterä tapa osallistaa laaja joukko ihmisiä yhteiseen keskusteluun

Lisätiedot

Päiväkotilasten käsityksiä kieltenoppimisesta

Päiväkotilasten käsityksiä kieltenoppimisesta Tutkimusryhmä Päiväkotilasten käsityksiä kieltenoppimisesta Karita Mård-Miettinen Kielikoulutuspolitiikan verkosto Soveltavan kielentutkimuksen keskus Jyväskylän yliopisto Karita Mård-Miettinen, JY, Kieliverkosto

Lisätiedot

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja päättelykyvyn kehittymistä

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja päättelykyvyn kehittymistä A2-VENÄJÄ vl.4-6 4.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman kielellinen ja kulttuurinen runsaus sekä

Lisätiedot

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio Liite 1 AJATTELE ITSE! Mikä päihteissä kiehtoo? Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio 20.10.2017 Muutoksia tulossa. Tätä vihkoa käytetään vain, jos oppilailla ei ole omia tietokoneita tai tabletteja

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Päiväkotilasten käsityksiä kieltenoppimisesta

Päiväkotilasten käsityksiä kieltenoppimisesta Päiväkotilasten käsityksiä kieltenoppimisesta Karita Mård-Miettinen Kielikoulutuspolitiikan verkosto Soveltavan kielentutkimuksen keskus Jyväskylän yliopisto Tutkimusryhmä Karita Mård-Miettinen, JY, Kieliverkosto

Lisätiedot