Työaikapankista sopiminen KVTES

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työaikapankista sopiminen KVTES"

Transkriptio

1 Työaikapankista sopiminen KVTES Etälähetys

2 Mikä on työaikapankki Työaikapankilla tarkoitetaan kunnissa ja kuntayhtymissä käyttöönotettavia vapaaehtoisuuteen perustuvia työ- ja vapaa-ajan yhteensovitusjärjestelyjä, joilla vapaa-ajaksi muutettuja rahamääräisiä etuuksia voidaan paikallisesti sopimalla säästää sekä yhdistää toisiinsa pitemmällä aikavälillä kunnan/kuntayhtymän toiminnat ja henkilöstötilanne huomioon ottaen. Työaikapankkiin voidaan liittää myös mahdollisuus lainata työaikaa, jos tämä katsotaan paikallisesti tarkoituksenmukaiseksi. 2

3 Mitä työaikapankki ei ole Työaikapankki ei ole tasoittumisjärjestelmä, esimerkiksi vuosityöaikaan. Se voi kuitenkin toimia eri tasoittumisjärjestelmien rinnalla. Työaikapankki ei ole ratkaisu, jolla voitaisiin poistaa ongelmia, jotka liittyvät liian vähäiseen henkilöstön määrään työpaikalla. Henkilö ei voi olla samanaikaisesti lomautettuna ja työaikapankkivapaalla. Työaikapankkijärjestelmä on kustannusneutraali, sen avulla ei voi kiertää oikeutta ylityökorvauksiin. Kun työntekijä omasta aloitteestaan pyytää saada tehdä työtunteja sisään käyttääkseen tehdyt tunnit myöhemmin tiettyä tarkoitusta varten, siirtyvät nämä tunnit pankkiin tunti tunnista. 3

4 Peukku työaikapankille, kun Pankki toimii parhaiten olosuhteissa, joissa työvoiman tarve vaihtelee. Liitto suosittelee työaikapankkijärjestelmien käyttöönottoa työpaikoilla, mikäli niiden avulla voidaan edistää työntekijöiden hyvinvointia. Sijaisjärjestelyt on hoidettu pankkivapaan aikana 4

5 KVTES 32 1 mom. Kunnassa ja kuntayhtymässä voidaan ottaa työaikapankki sopimalla sen käyttöönotosta ja ehdoista kunnallisen pääsopimuksen 13 :n mukaisella paikallisella työ- / ja virkaehtosopimuksella 2 mom. Työaikapankilla tarkoitetaan vapaaehtoisuuteen perustuvaa järjestelmää, jolla vapaa-ajaksi muutettuja rahamääräisiä etuuksia voidaan säästää pidettäväksi vapaana pidemmällä aikavälillä. 3 mom. Paikallisessa sopimuksessa tulee määritellä ainakin sopimuksen piiriin kuuluva henkilöstö, pankkiin siirrettävät erät ja korvaukset, työaikapankin vapaaaikasaldon enimmäismäärät, työaikapankkivapaan pitämisen ehdot, pankkiin kertyneen vapaan korvaaminen rahassa sekä menettelytavat työaikapankkiin liityttäessä ja irtauduttaessa siitä. Soveltamisohje Sopijaosapuolet ovat antaneet tarkemmat työaikapankkia koskevat ohjeet. Nämä ohjeet eivät ole osa kunnallista yleistä työ- ja virkaehtosopimusta 5

6 Työaikapankin käyttöönotto Työaikapankin käyttöönotosta ja työaikapankin sisällöstä on määräys virka- ja työehtosopimuksissa. Työaikapankin käyttöönotto edellyttää KVTES:n mukaan paikallisen virka- ja työehtosopimuksen solmimista. Kussakin kunnassa ja kuntayhtymässä sovitaan, millä ehdoilla työaikapankki mahdollisesti otetaan käyttöön. Työaikapankin ehdot on kirjattava. Työaikapankkijärjestelyt edellyttävät useimmiten valtakunnallisten virka- ja työehtosopimusten määräyksistä poikkeamista ainakin joiltain osin, joten työaikapankkisopimuksessa tulee olla näitä asioita koskevat määräykset 6

7 Ennen käyttöönottoa huomioitavaa Työaikapankin käyttöönottoa harkittaessa tulee ottaa huomioon: toiminnan luonne, käytössä olevat tuotanto- ja palvelutekniikka sekä henkilöstöresurssit ja henkilöstön tarpeet työpaikkakohtaisesti. Arvioitava työaikapankin vaikutus sijaisjärjestelytarpeisiin. Ennen järjestelyn käyttöönottoa tulee selvittää työ- ja virkaehtosopimuksiin sisältyvät määräykset. Työaikapankkijärjestelmän toimivuuden varmistamiseksi paikallisessa sopimuksessa tulee määritellä mahdollisimman täsmällisesti järjestelmän tavoitteet, soveltamisala ja sisältö. 7

8 Järjestelmän piiriin kuuluva henkilöstö Työaikapankkijärjestelmä voi koskea koko henkilöstöä tai vain osaa henkilöstöä. Rajauksilla ei tule kuitenkaan asettaa ketään perusteettomasti eriarvoiseen asemaan. Liittyminen ja eroaminen perustuvat yksittäisen henkilön osalta aina vapaaehtoisuuteen. Paikallisessa sopimuksessa voidaan tarvittaessa ja perustellusta syystä sopia eri henkilöstöryhmien tai tehtävien osalta erilaisista säästettävistä osatekijöistä tai niiden enimmäismääristä. 8

9 Järjestelmään liittyminen ja siitä irtautuminen Työaikajärjestelyjen, palkkahallinnon sekä palkka- ja työaikakirjanpidon kannalta on välttämätöntä tietää, ketkä kulloinkin ovat järjestelmän piirissä. Sovittava menettelytavat, joilla yksittäisen henkilön mukanaolo järjestelmässä todetaan. Sovittava ilmoitusajasta ja muista menettelytavoista, jos henkilö haluaa/joutuu erkaantumaan pankista. Korvataanko säästetyt tai lainatut tunnit mahdollisesti rahana. Työsuhteen päättyessä työaikapankkisäästöjen käyttöön vapaana vaikuttaa säästömäärän ohella ennakkotieto työsuhteen päättymisajankohdasta. Tämän vuoksi on tarkoituksenmukaista sisällyttää sopimuksiin mahdollisuus korvata työaikapankin säästö myös rahana työsuhteen päättymisen yhteydessä. 9

10 Työaikakorvaukset Työaikapankkia koskevassa sopimuksessa on määriteltävä ne osatekijät, joita pankkiin voidaan säästää. Työaikapankkiin voidaan kerätä tyypillisesti eri työaikakorvauksia. KVTES:n työaikaluvun mukaan varallaolokorvaus, lisätyökorvaus, ylityökorvaus, sunnuntaityökorvaus, lauantaityökorvaus, aattokorvaus, ilta- ja yötyökorvaus voidaan KVTES:n perusteella antaa vapaa-aikana. Työaikakorvausten suorittamisajan pidentäminen KVTES:n mukaisista määräajoista (KVTES III luvun 25 5 mom) vaatii asiasta toisin sopimista työaikapankkisopimuksessa. Sopimuksessa on myös sovittava ne ehdot, joiden mukaan eriä siirretään työaikapankkiin (määräaikainen/toistaiseksi voimassa oleva ilmoitus, mahdollisuus siirtää vain tiettyjä eriä jne.) 10

11 Työaikapankkikirjanpito Työaikapankkiin siirrettävät eri osatekijät muutetaan tunneiksi ja minuuteiksi. Työaikapankkiin siirtämisessä on myös huomioitava asianmukaisten kirjausten tekeminen työaikakirjanpitoon. Työaikapankkiin siirretyistä eristä on pidettävä työntekijä- /viranhaltijakohtaista kirjanpitoa. Työaikapankkisopimuksessa on myös syytä sopia siitä, miten ja kuinka usein kukin yksittäinen henkilö saa ilmoituksen työaikapankkiin kertyneestä ajasta. Ilmoitus voi olla esim. henkilön palkkalaskelmassa. 11

12 Työaikapankkivapaalla sairastuminen Työaikapankissa tulee sopia siitä, siirtyvätkö työaikapankkivapaat myöhemmin pidettäväksi, jos henkilö sairastuu ennen työaikapankkivapaata tai työ-aikapankkivapaan aikana. Tulisi pyrkiä sopimaan, että sairaustapauksissa työaikapankkivapaa keskeytyy viimeistään sairauden alkamista seuraavan vuorokauden alusta. Ellei muusta ole sovittu tai sovita, noudatetaan ns. aikaprioriteettiperiaatetta. Mikäli tästä ei päästä sopimukseen, ei kannata sopia pankista!!! KVTES III luvun 25 4 momentin mukaan ylityön vapaa-aikakorvaus siirtyy tietyin ehdoin sairausloman ajalta. Jollei työaikapankkivapaata sovita siirrettäväksi muissa tilanteissa, ylityöstä johtuva vapaaaikakorvaus on eriteltävä muista korvauslajeista. Pankkiin siirretyt osatekijät ovat sinänsä samanarvoisessa asemassa eikä niiden alkuperäistä perustetta tarvitse erikseen seurata. 12

13 Vapaan pitäminen 1/2 Työaikapankkiin kertyneiden erien vapaana pitämistä koskevista periaatteista on sovittava paikallisessa sopimuksessa. Lähtökohtana on se, että vapaan ajankohdasta sovitaan työnantajan ja työntekijän/viranhaltijan välillä ottaen huomioon työpaikan toiminnalliset tarpeet sekä henkilön toiveet. Sopimuksessa tulee määritellä, minkälaisissa jaksoissa vapaata voidaan pitää: yksittäisinä tunteina, kokonaisina päivinä ja vapaan mahdollinen enimmäispituus. 13

14 Vapaan pitäminen 2/2 Vapaan antaminen tulee huomioida työvuoroluettelon suunnittelussa siten, että pankista vähennettävät tunnit vähentävät vastaavasti tehtävää työaikaa. Lisä- ja ylityörajat eivät kuitenkaan muutu. Mikäli työtä joudutaan kuitenkin teettämään enemmän kuin on suunniteltu, työaikapankista vähennetään vain tosiasiassa vapaina pidetyt tunnit. Työvuoroluettelossa tulee KVTES III luvun 15 4 momentin mukaan ilmetä millä viikolla ja kuinka paljon vapaata annetaan. Sen jälkeen kun vapaa-aikakorvaus on siirretty työaikapankkiin, työnantaja ei voi yksipuolisesti määrätä vapaan pitämisen ajankohtaa. 14

15 Vaikutus vuosilomaan Työaikapankkiin säästetyt erät eivät KVTES:n IV luvun mukaan ole työssäolon veroista aikaa vuosilomaan oikeuttavia määräytymiskuukausia laskettaessa. Tästä syystä sopijaosapuolet suosittelevat, että työaikapankkiin säästettyjä vapaita annettaessa vapaata annetaan siten, ettei niiden pitäminen vähennä työntekijän/viranhaltijan vuosilomaoikeutta. Vapaat annetaan sellaisissa jaksoissa, että kaikissa kalenterikuukausissa on vähintään 35 tuntia työtä tai työssäolonveroista aikaa. 15

16 Korvaus työaikapankkivapaan ajalta Vapaita pidettäessä palkka määräytyy vapaan pitämisajankohtana voimassa olevan palkan mukaisesti. Osa-aikatyöhön siirtyvien viranhaltijoiden/työntekijöiden osalta tulee sopia työaikapankkivapaiden pitämisestä pois ennen osa-aikaiseksi siirtymistä. Mikäli käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja, on ennalta syytä täsmentää, miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään. Sovittava, että työtehtävien tai palkkaperusteiden olennaisesti muuttuessa vapaat korvataan rahana 16

17 Hyvä huomioida Työaikapankin enimmäismäärät Työpaikkatasolla on arvioitava asetetaanko säästö- ja lainausmahdollisuuksille enimmäismäärät ja ovatko ne samat eri tehtävissä. Työaikapankkijärjestelmä on usein syytä aloittaa pienemmillä enimmäismäärillä ja kasvattaa niitä järjestelmän toimivuudesta saatujen kokemusten myötä. Työaikapankkijärjestelmään ei tule sekoittaa vuosilomia tai lomarahoja!!! KVTES luku IV 13 3 mom. ja ja luku V 2 :n 5 mom. (vuosilomapalkan ja sairausloma-ajan palkkan lisäkompensaatio ) 17

KT Yleiskirjeen 6/2016 liite 1 1 (5) Työaikapankkia koskevat ohjeet. 1 Työaikapankkijärjestelmän tavoitteet

KT Yleiskirjeen 6/2016 liite 1 1 (5) Työaikapankkia koskevat ohjeet. 1 Työaikapankkijärjestelmän tavoitteet KT Yleiskirjeen 6/2016 liite 1 1 (5) Työaikapankkia koskevat ohjeet 1 Työaikapankkijärjestelmän tavoitteet 2 Mikä on työaikapankki? 3 Työaikapankin käyttöönotto 4 Paikallinen työaikapankkisopimus Työaikapankkijärjestelmä

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 6/2016 liite 1 1 (5) Työaikapankkia koskevat ohjeet. 1 Työaikapankkijärjestelmän tavoitteet

KT Yleiskirjeen 6/2016 liite 1 1 (5) Työaikapankkia koskevat ohjeet. 1 Työaikapankkijärjestelmän tavoitteet KT Yleiskirjeen 6/2016 liite 1 1 (5) Työaikapankkia koskevat ohjeet 1 Työaikapankkijärjestelmän tavoitteet 2 Mikä on työaikapankki? 3 Työaikapankin käyttöönotto 4 Paikallinen työaikapankkisopimus Työaikapankkijärjestelmä

Lisätiedot

Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (5) Työaikapankkia koskevat ohjeet. 1 Työaikapankkijärjestelmän tavoitteet

Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (5) Työaikapankkia koskevat ohjeet. 1 Työaikapankkijärjestelmän tavoitteet Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (5) Työaikapankkia koskevat ohjeet 1 Työaikapankkijärjestelmän tavoitteet 2 Mikä on työaikapankki? 3 Työaikapankin käyttöönotto 4 Paikallinen työaikapankkisopimus

Lisätiedot

PAIKALLINEN SOPIMUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA JA EHDOISTA

PAIKALLINEN SOPIMUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA JA EHDOISTA 1 PAIKALLINEN SOPIMUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA JA EHDOISTA Kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen 2017 luku III 32 pykälän 1 momentissa todetaan, että kunnassa voidaan ottaa käyttöön työaikapankki

Lisätiedot

Paikallinen virka- ja työehtosopimus 1 (5)

Paikallinen virka- ja työehtosopimus 1 (5) Työaikapankki, paikallinen virka- ja työehtosopimus Paikallinen virka- ja työehtosopimus 1 (5) Työaikapankin käyttöönotosta ja työaikapankin sisällöstä on määräys virka- ja työehtosopimuksissa. KVTES:n

Lisätiedot

Työaikapankki. Osa monipuolisia ja joustavia työaikajärjestelyjä. 1 luentokalvo0806up-työaikapankki.ppt

Työaikapankki. Osa monipuolisia ja joustavia työaikajärjestelyjä. 1 luentokalvo0806up-työaikapankki.ppt Työaikapankki Osa monipuolisia ja joustavia työaikajärjestelyjä 1 luentokalvo0806up-työaikapankki.ppt Pitkäjänteiset ja yksilölliset työaikajärjestelyt Tukea työyhteisön menestymistä mm. tuloksellisuus,

Lisätiedot

JHL:n edustajisto/hallitus Håkan Ekström

JHL:n edustajisto/hallitus Håkan Ekström Kilpailukykysopimuksen soveltaminen 2016 Kunta-alan KVTES neuvottelutulos 30.5.2016 JHL:n edustajisto/hallitus 31.5.2016 Håkan Ekström Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2017 Allekirjoituspöytäkirjan

Lisätiedot

JHL:n edustajisto/hallitus Dan Koivulaakso

JHL:n edustajisto/hallitus Dan Koivulaakso Kilpailukykysopimuksen soveltaminen 2016 TTES:n neuvottelutulos 30.5.2016 JHL:n edustajisto/hallitus 31.05.2016 Dan Koivulaakso Allekirjoituspöytäkirja 1 : Työmarkkinakeskusjärjestöjen Kilpailukykysopimusta

Lisätiedot

Kunnallinen Yleinen Virka- ja Työehtosopimus (KVTES) Työajan pidentäminen 24 tuntia vuodessa

Kunnallinen Yleinen Virka- ja Työehtosopimus (KVTES) Työajan pidentäminen 24 tuntia vuodessa YTY-ryhmä 26 17.11.2016 Kunnanhallitus 388 29.11.2016 TYÖAIKA, LOMARAHA SEKÄ TYÖAIKAPANKKI YTYryhmä 17.11.2016 26 Kunnallinen Yleinen Virka- ja Työehtosopimus (KVTES) Kunta-alan pääsopijajärjestöt ja KT

Lisätiedot

FINANSSIALAN KESKUSLIITON JA VAKUUTUSVÄEN LIITON YHTEINEN OHJEISTUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA VAKUUTUSALALLA

FINANSSIALAN KESKUSLIITON JA VAKUUTUSVÄEN LIITON YHTEINEN OHJEISTUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA VAKUUTUSALALLA 14.11.2016 FINANSSIALAN KESKUSLIITON JA VAKUUTUSVÄEN LIITON YHTEINEN OHJEISTUS TYÖAIKAPANKIN KÄYTTÖÖNOTOSTA VAKUUTUSALALLA 1. Työaikapankin käsite ja tarkoitus Työaikapankilla tarkoitetaan työ- ja vapaa-ajan

Lisätiedot

PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS TYÖAIKAPANKISTA

PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS TYÖAIKAPANKISTA 1 (5) PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS TYÖAIKAPANKISTA 1. Soveltamisala Sopimusta sovelletaan KVTES:n, LS:n ja TS:n soveltamispiirissä olevaan henkilöstöön, lukuun ottamatta johtavassa ja itsenäisessä

Lisätiedot

Pankkivapaat siirtyvät työntekijän mukana, mikäli vastaanottavassa yksikössä pankkivapaat ovat käytössä.

Pankkivapaat siirtyvät työntekijän mukana, mikäli vastaanottavassa yksikössä pankkivapaat ovat käytössä. Hämeenkyrön kunta PAIKALLINEN SOPIMUS TYÖAIKAPANKISTA 1. Sopimuksen soveltaminen Sopimusta sovelletaan kunnan kaikilla palvelualueilla KVTES:n, TS:n ja TTES:n alaiseen henkilöstöön. Työn luonteen ja työaikajärjestelmien

Lisätiedot

Työaikapankkiin siirrettävät osatekijät

Työaikapankkiin siirrettävät osatekijät Työaikapankki Liittyminen Työaikapankkiin liittyminen on vapaaehtoista ja se perustuu työntekijän ja työnantajan väliseen sopimukseen. Liittymissopimus tehdään kirjallisesti (lomake). Liittymissopimuksessa

Lisätiedot

Työaikapankkisuositukset ja soveltamisohjeet

Työaikapankkisuositukset ja soveltamisohjeet Työaikapankkisuositukset ja soveltamisohjeet Keskusjärjestöjen suositus AKAVA on pitkään vaatinut työaikapankkijärjestelmien kehittämistä. Tulopoliittisessa sopimuksessa vuosille 2003 ja 2004 asetettiin

Lisätiedot

Työaikamuoto KVTES KVTES t 45 min /vk. Arkipyhälyhennys 7 t 39 min. Ylityöraja. Säännöllinen työaika. Arkipyhälyhennys.

Työaikamuoto KVTES KVTES t 45 min /vk. Arkipyhälyhennys 7 t 39 min. Ylityöraja. Säännöllinen työaika. Arkipyhälyhennys. KT Yleiskirjeen 4/2016 liite 6 1 (6) KVTES:n muuttuneiden työaikaa koskevien määräysten soveltamisohjeet KVTES:n työaikaa koskevia määräyksiä on muutettu siten, että säännöllistä työaikaa on pidennetty.

Lisätiedot

303 Kirkon virka- ja työehtosopimuksen mukaisen työaikapankin käyttöönotto

303 Kirkon virka- ja työehtosopimuksen mukaisen työaikapankin käyttöönotto 826/2015 303 Kirkon virka- ja työehtosopimuksen mukaisen työaikapankin käyttöönotto Päätösehdotus Hallintojohtaja Jussi Muhonen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää, että työaikapankkijärjestelmä otetaan käyttöön

Lisätiedot

Säännöllisen työajan järjestäminen on erotettava työaikapankkijärjestelystä.

Säännöllisen työajan järjestäminen on erotettava työaikapankkijärjestelystä. Palvelualojen työnantajat PALTA ry Suomen tanssioppilaitosten liitto STOPP ry Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto ry Liite 1 OHJEET TYÖAIKAPANKKIJÄRJESTELMÄSTÄ Työaikapankkijärjestelmä on kokeilu,

Lisätiedot

SAK:n työaikapankkiohjeistus

SAK:n työaikapankkiohjeistus 1 2007 SAK:n työaikapankkiohjeistus Joulukuu 2007 Lisätietoja: Palkka- ja työaika-asiantuntija Juha Antila juha.antila@sak.fi puh. 020 774 0169, 050 575 1790 Lakimies Anu-Tuija Lehto anu-tuija.lehto@sak.fi

Lisätiedot

TYÖAIKAPANKKIOHJEISTUS

TYÖAIKAPANKKIOHJEISTUS 1 TYÖAIKAPANKKIOHJEISTUS Nämä työaikapankkeja koskevat ohjeet ovat suosituksia. Työaikapankeista voidaan sopia paikallisesti myös näistä ohjeista poiketen, mutta aina noudattaen lainsäädäntöä ja teknologiateollisuuden

Lisätiedot

1. Työaikapankkia koskevia määritelmiä

1. Työaikapankkia koskevia määritelmiä OHJE TYÖAIKAPANKKIJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTOON SUUNNITTELU- JA KONSULTTIALALLA Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry, Arkkitehtitoimistojen liitto ATL ry, Toimihenkilöunioni TU ry ja Ylemmät

Lisätiedot

Keskeytysmääräykset sisältävät voimaantulevat yleistyöaikamääräykset

Keskeytysmääräykset sisältävät voimaantulevat yleistyöaikamääräykset KVTES yleistyöaika Keskeytysmääräykset sisältävät 7.5.2018 voimaantulevat yleistyöaikamääräykset Edustajisto 15.2.2018 Määräysten voimaantulo Määräykset korvaavat KVTES III luvun 7, 14 ja 15 yleistyöaikaa

Lisätiedot

Työaikapankin palkkahallinnollisia ohjeita (KirVESTES 183 )

Työaikapankin palkkahallinnollisia ohjeita (KirVESTES 183 ) Työaikapankin palkkahallinnollisia ohjeita (KirVESTES 183 ) Sisällys: 1. JOHDANTO 1.1 Työaikapankki 1.2 Työaikapankkia koskevia määritelmiä 1.3 Työaikapankkitilit 2. PALKKAHALLINTOON LIITTYVIÄ ERITYISKYSYMYKSIÄ

Lisätiedot

2 mom. Sopimusmuutokset tulevat voimaan lukien.

2 mom. Sopimusmuutokset tulevat voimaan lukien. Yleiskirjeen 11/2011 liite 1 TYÖEHTOSOPIMUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010 2011 LIITTEEN 12 MUUTTAMISESTA (omassa kodissaan työskentelevien perhepäivähoitajien tultua työaikalain

Lisätiedot

Autoalan työaikapankki - koulutusaineisto

Autoalan työaikapankki - koulutusaineisto Autoalan työaikapankki - koulutusaineisto Autoalan Keskusliitto Teollisuusliitto Työaikapankin perusteet Työaikapankkia koskeva sopimus tehdään noudattaen autoalan työehtosopimuksissa olevia paikallisen

Lisätiedot

TYÖAIKAPANKKI Kuntasektorin ammattiosastojen puheenjohtajien ja luottamusmiesten neuvottelupäivät Kevät 2012

TYÖAIKAPANKKI Kuntasektorin ammattiosastojen puheenjohtajien ja luottamusmiesten neuvottelupäivät Kevät 2012 TYÖAIKAPANKKI Kuntasektorin ammattiosastojen puheenjohtajien ja luottamusmiesten neuvottelupäivät Kevät 2012 Neuvottelupäällikkö Riikka Rapinoja Tehy ry Vuosityöaikasopimus Paikallinen sopimus, jonka mukaan

Lisätiedot

PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS LOMARAHAVAPAASTA JA VUOSILOMAPALKAN MÄÄRÄÄ ALENTAVASTA VAPAA-AJASTA

PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS LOMARAHAVAPAASTA JA VUOSILOMAPALKAN MÄÄRÄÄ ALENTAVASTA VAPAA-AJASTA PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS LOMARAHAVAPAASTA JA VUOSILOMAPALKAN MÄÄRÄÄ ALENTAVASTA VAPAA-AJASTA 1 Sopimuksen tarkoitus 2 Sopimuksen sisältö Tällä paikallisella sopimuksella Järvenpään kaupunki

Lisätiedot

Uusi jaksotyö 1.6.2015 alkaen Muutosseminaarit 2015

Uusi jaksotyö 1.6.2015 alkaen Muutosseminaarit 2015 Uusi jaksotyö 1.6.2015 alkaen Muutosseminaarit 2015 Tehy, Edunvalvontatoimiala Muutoksia säännölliseen työaikaan Tasoittumisjakso Säännöllisen työajan tulee tasoittua kahden, kolmen taikka neljän viikon

Lisätiedot

Valtion työaikasopimuksen sisältämät joustot Eräitä muita joustomahdollisuuksia

Valtion työaikasopimuksen sisältämät joustot Eräitä muita joustomahdollisuuksia Valtion työaikasopimuksen sisältämät joustot Eräitä muita joustomahdollisuuksia HAUS kehittämiskeskus Oy Joustavat työaikajärjestelyt valtiolla -teemapäivä 31.10.2017 Anna Kaarina Piepponen Valtion työmarkkinalaitos

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 2/2018 liite 2 1 (10) voimaan tulevien yleistyöaikamääräysten soveltamisohje. Sisällys

KT Yleiskirjeen 2/2018 liite 2 1 (10) voimaan tulevien yleistyöaikamääräysten soveltamisohje. Sisällys KT Yleiskirjeen 2/2018 liite 2 1 (10) 7.5.2018 voimaan tulevien yleistyöaikamääräysten soveltamisohje Sisällys 1 Yleistyöaikaa koskevat määräykset poissaolon vaikutuksesta työaikaan... 2 2 Säännöllinen

Lisätiedot

Kilpailukykysopimuksen soveltaminen 2016 KVTES Liite 12:n neuvottelutulos Marja Lehtonen. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Kilpailukykysopimuksen soveltaminen 2016 KVTES Liite 12:n neuvottelutulos Marja Lehtonen. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Kilpailukykysopimuksen soveltaminen 2016 KVTES Liite 12:n neuvottelutulos 30.05.2016 Marja Lehtonen Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Kilpailukykysopimuksen mukainen 24h:n työajan lisäys Sopimuksen

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 4/2018 liite 5 1 (10) TS-18 liitteen 8, määräaikainen kokeilumääräys ns. 24 t / 42 t työajasta

KT Yleiskirjeen 4/2018 liite 5 1 (10) TS-18 liitteen 8, määräaikainen kokeilumääräys ns. 24 t / 42 t työajasta KT Yleiskirjeen 4/2018 liite 5 1 (10) TS-18 liitteen 8, määräaikainen kokeilumääräys ns. 24 t / 42 t työajasta sopimuskauden loppuun asti (Liitteen 8 kokeilumääräyksen mukaista työaikaa voidaan soveltaa

Lisätiedot

JOUSTOVAPAAMENETTELY - vaihtaminen, kerryttäminen, antaminen, maksaminen, muuttaminen

JOUSTOVAPAAMENETTELY - vaihtaminen, kerryttäminen, antaminen, maksaminen, muuttaminen JOUSTOVAPAAMENETTELY - vaihtaminen, kerryttäminen, antaminen, maksaminen, muuttaminen Viestinvälitys- ja logistiikka-alan TES 22 1 Etuuden vaihtaminen joustovapaaksi Ta ja tt voivat sopia (tes 22.3 ) a)

Lisätiedot

LIITE 1 Muistio työ- ja vapaa-aikoja koskevista lainsäännöksistä ja työ- ja virkaehtosopimusten joustavista työaikamääräyksistä

LIITE 1 Muistio työ- ja vapaa-aikoja koskevista lainsäännöksistä ja työ- ja virkaehtosopimusten joustavista työaikamääräyksistä 24.2.2004 1 (12) SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimeksianto ja työryhmän työ...2 2. Lähtökohdat ja rakenne...3 3. Työaikapankki käsitteenä...4 4. Työaikapankin koko ja käyttö...4 5. Työaikapankkijärjestelmästä sopiminen...5

Lisätiedot

poissaolo Viikoittainen ylityöraja viikolla tai tasoittumisjaksolla, jossa on hyväksyttävä

poissaolo Viikoittainen ylityöraja viikolla tai tasoittumisjaksolla, jossa on hyväksyttävä KT Yleiskirjeen 2/2018 liite 3 1 (11) 7.5.2018 voimaan tulevien toimistotyöaikamääräysten soveltamisohje Sisällys 1 Toimistotyöaikaa koskevat määräykset poissaolon vaikutuksesta työaikaan... 2 2 Säännöllinen

Lisätiedot

KVTES yleistyöaika. Keskeytysmääräykset sisältävät voimaantulevat yleistyöaikamääräykset. JHL koulutus/mp

KVTES yleistyöaika. Keskeytysmääräykset sisältävät voimaantulevat yleistyöaikamääräykset. JHL koulutus/mp KVTES yleistyöaika Keskeytysmääräykset sisältävät 7.5.2018 voimaantulevat yleistyöaikamääräykset JHL koulutus/mp Määräysten voimaantulo Määräykset korvaavat KVTES III luvun 7, 14 ja 15 yleistyöaikaa koskevat

Lisätiedot

, , , ,5 48,75 52

, , , ,5 48,75 52 1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Vuosivapaajärjestelmässä työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain 1.1.2017 alkaen vuosivapaata. Niissä työsuhteissa, jotka alkavat 1.1.2017 tai sen

Lisätiedot

Työaika yleisiä määräyksiä

Työaika yleisiä määräyksiä Tekstimuutoksia Koulutustilaisuus Työajaksi luetaan koulutus, johon työnantaja määrää työntekijän/viranhaltijan osallistumaan Mikäli kyseessä on koulutus, johon työnantaja ei ole määrännyt ja jota ei lueta

Lisätiedot

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta 1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain

Lisätiedot

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta 1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain

Lisätiedot

TYÖAIKAPANKKIOHJEISTUS

TYÖAIKAPANKKIOHJEISTUS 1 Tammikuu 2010 OHJEISTUS Nämä työaikapankkeja koskevat ohjeet ovat suosituksia. Työaikapankeista voidaan sopia paikallisesti myös näistä ohjeista poiketen, mutta aina noudattaen lainsäädäntöä ja teknologiateollisuuden

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PAIKALLINEN SOPIMUS 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto

HELSINGIN KAUPUNKI PAIKALLINEN SOPIMUS 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto HELSINGIN KAUPUNKI PAIKALLINEN SOPIMUS 1 PAIKALLINEN SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSLAITOKSEN PALOMIESTEN TYÖAJASTA 1 Sopimuksen soveltamisalaan kuuluva henkilöstö Tämä sopimus koskee palomiehiä,

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 8/2016 liite 1 KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2017 (TS-17) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Työmarkkinakeskusjärjestöjen Kilpailukykysopimusta koskevan neuvottelutuloksen

Lisätiedot

Kilpailukykysopimukseen perustuvan 24 tunnin vuosittaisen työajan lisäyksen toteuttaminen 1.1.2017 alkaen (uusi kohta 12 :n viimeiseksi kohdaksi)

Kilpailukykysopimukseen perustuvan 24 tunnin vuosittaisen työajan lisäyksen toteuttaminen 1.1.2017 alkaen (uusi kohta 12 :n viimeiseksi kohdaksi) Pöytäkirja 1 (8) 23.5.2016 KUMITEOLLISUUS: Kilpailukykysopimukseen perustuvan 24 tunnin vuosittaisen työajan lisäyksen toteuttaminen 1.1.2017 alkaen (uusi kohta 12 :n viimeiseksi kohdaksi) Vuosittaista

Lisätiedot

KVTES LIITE 12:n neuvottelutulos

KVTES LIITE 12:n neuvottelutulos KVTES LIITE 12:n neuvottelutulos 08.02.2018 JHL:n edustajisto/hallitus 15.02.2018 Marja Lehtonen/Riitta Rautiainen KVTES Liite 12 Palkan korotukset Sopimusta sovelletaan omassa kodissa työskenteleviin

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 8 ) KIRKKONEUVOSTO 1/2011 26.1.2011

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 8 ) KIRKKONEUVOSTO 1/2011 26.1.2011 SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 8 ) KIRKKONEUVOSTO 1/2011 26.1.2011 Aika Keskiviikko 26.1.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Petri Tervo puheenjohtaja

Lisätiedot

rehtorit ja apulaisrehtorit,

rehtorit ja apulaisrehtorit, AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 LIITE T1 Tätä liitettä sovelletaan ten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit, kokoaikaiset opettajat, osa-aikaiset opettajat,

Lisätiedot

Jaksotyöuudistus 1.6.2015 alkaen. Jenni Tähkäoja Pääluottamusmies/Tehy HYKS Akuutti HYKS Tukielin- ja plastiikkakirurgia HYKS Vatsakeskus

Jaksotyöuudistus 1.6.2015 alkaen. Jenni Tähkäoja Pääluottamusmies/Tehy HYKS Akuutti HYKS Tukielin- ja plastiikkakirurgia HYKS Vatsakeskus Jaksotyöuudistus 1.6.2015 alkaen Jenni Tähkäoja Pääluottamusmies/Tehy HYKS Akuutti HYKS Tukielin- ja plastiikkakirurgia HYKS Vatsakeskus Siirtymäaika 1.6.2015 saakka Tuplajaksoja ei suunnitella Taustalla

Lisätiedot

Jokaista kertynyttä 220 tuntia kohden työntekijä ansaitsee vuosivapaita alla olevan taulukon mukaisesti:

Jokaista kertynyttä 220 tuntia kohden työntekijä ansaitsee vuosivapaita alla olevan taulukon mukaisesti: Vuosivapaajärjestelmä Vuosivapaan ansainta 2. Vuosivapaajärjestelmässä työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain 1.1.2017 alkaen vuosivapaata. Niissä työsuhteissa, jotka alkavat 1.1.2017 tai sen jälkeen,

Lisätiedot

10 Lisä- ja ylityö Lisätyö 1. Lisätyö on sovitun työajan lisäksi tehty työ enintään 40 tuntiin saakka viikossa.

10 Lisä- ja ylityö Lisätyö 1. Lisätyö on sovitun työajan lisäksi tehty työ enintään 40 tuntiin saakka viikossa. 10 Lisä- ja ylityö Lisätyö 1. Lisätyö on sovitun työajan lisäksi tehty työ enintään 40 tuntiin saakka viikossa. Ylityö 2. Ylityötä on 40 tuntia viikossa ylittävä työ. 3. Tasoittumisjärjestelmässä ylityötä

Lisätiedot

JHL:n hallitus Mari Keturi

JHL:n hallitus Mari Keturi Kilpailukykysopimuksen soveltaminen 2016 Yksityisen sosiaalipalvelualan neuvottelutulos 3.6.2016 JHL:n hallitus Mari Keturi Neuvottelutuloksen sisältö Tekstimuutokset Työajan pidentäminen Paikallinen työaikasopiminen

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA KVTES UUDET JAKSOTYÖ- MÄÄRÄYKSET Valtuusto 22.-23.5.2014 Arto Vallivaara JAKSOTYÖMÄÄRÄYSTEN MUUTOKSET Muutoksen kohteena KVTES luku III 9, 16 ja 17 Muodollista jaksotyötä koskevat

Lisätiedot

PYSYVÄISMÄÄRÄYS VUOSILOMAOHJEISTUKSESTA JA OHJE SÄÄSTÖVAPAAN ANTAMISESTA MUHOKSEN KUNNASSA

PYSYVÄISMÄÄRÄYS VUOSILOMAOHJEISTUKSESTA JA OHJE SÄÄSTÖVAPAAN ANTAMISESTA MUHOKSEN KUNNASSA YTY-ryhmä 8 29.03.2016 YTY-ryhmä 10 04.04.2016 Kunnanhallitus 125 11.04.2016 Kunnanhallitus 159 26.04.2016 PYSYVÄISMÄÄRÄYS VUOSILOMAOHJEISTUKSESTA JA OHJE SÄÄSTÖVAPAAN ANTAMISESTA MUHOKSEN KUNNASSA 230/0/00/001/2013

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 15/2013 liite 3. TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje

KT Yleiskirjeen 15/2013 liite 3. TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje Kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen (TTES) määräystä vuosiloman siirtämisestä työkyvyttömyyden vuoksi ja määräystä vuosilomapalkan

Lisätiedot

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat

Lisätiedot

3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää.

3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää. 3) Työaika Työaikalaissa on yleissääntö, jonka mukaan: Työaika on 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Jos työntekijä tekee enemmän työtä, työ on ylityötä. Ylityöstä maksetaan ylityökorvaus, joka on

Lisätiedot

YLEINEN OSA. Soveltamisohje KVTES:n V luvun 11 3 momentin soveltamisohjeeseen

YLEINEN OSA. Soveltamisohje KVTES:n V luvun 11 3 momentin soveltamisohjeeseen YLEINEN OSA KUNNALLINEN KUUKAUSIPALKKAISTEN MUUSIKKOJEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS 2014 2016 I LUKU YLEINEN OSA 1 Soveltamisala 1 mom. Tämä sopimus koskee toistaiseksi voimassa olevassa ja vähintään neljän

Lisätiedot

kilpailukykysopimuksesta johtuen

kilpailukykysopimuksesta johtuen Kaupan työehtosopimukseen tulevat muutokset kilpailukykysopimuksesta johtuen Koulutuksen sisältö I. Vuosivapaajärjestelmä syrjäyttää arkipyhäjärjestelmän ja työaika pitenee II. Paikallinen sopiminen III.

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 10/2014 liite 2 1 (10)

KT Yleiskirjeen 10/2014 liite 2 1 (10) KT Yleiskirjeen 10/2014 liite 2 1 (10) 1.6.2015 Voimaan tulevien jaksotyöaikamääräysten soveltamisohje Sisällys 1. Säännöllinen työaika (9 1 mom.) 1.1 Palvelussuhde ei kestä koko työaikajaksoa (9 2 mom.)

Lisätiedot

Kaupan työehtosopimuksen kilpailukykysopimuksen mukaiset muutokset

Kaupan työehtosopimuksen kilpailukykysopimuksen mukaiset muutokset Kaupan työehtosopimuksen kilpailukykysopimuksen mukaiset muutokset 12.10.2016 Mistä tähän on tultu? 12.10.2016 Antti Huotilainen / KL ja Mia Suominen / PAM Kilpailukykysopimusneuvottelut pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Kilpailukykysopimus KVTES 2017 LS Shp henkilöstöjohdon tapaaminen

Kilpailukykysopimus KVTES 2017 LS Shp henkilöstöjohdon tapaaminen Kilpailukykysopimus KVTES 2017 LS 2017 Shp henkilöstöjohdon tapaaminen 1.-2.9.2017 Kilpailukykysopimuksen mukainen neuvottelutulos kunta-alalla Kilpailukykysopimus Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen neuvotteleman

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 10/2014 liite 1 1 (9) LUKU III TYÖAIKA Säännölliset työajat Työpäivän yhtäjaksoisuus

KT Yleiskirjeen 10/2014 liite 1 1 (9) LUKU III TYÖAIKA Säännölliset työajat Työpäivän yhtäjaksoisuus KT Yleiskirjeen 10/2014 liite 1 1 (9) LUKU III TYÖAIKA Säännölliset työajat Työpäivän yhtäjaksoisuus III LUKU TYÖAIKA 9 Jaksotyöaika Säännöllinen työaika 1 mom. Työaikalain 7 :ssä tarkoitetussa työssä,

Lisätiedot

1. Säännöllinen työaika toimistotyössä on keskimäärin enintään 7 1/4 tuntia vuorokaudessa ja enintään 36 1/4 tuntia viikossa.

1. Säännöllinen työaika toimistotyössä on keskimäärin enintään 7 1/4 tuntia vuorokaudessa ja enintään 36 1/4 tuntia viikossa. 6 Työaika 1. Säännöllinen työaika toimistotyössä on keskimäärin enintään 7 1/4 tuntia vuorokaudessa ja enintään 36 1/4 tuntia viikossa. 2. Säännöllinen työaika muussa kuin toimistotyössä on enintään 9

Lisätiedot

Jatkossa vuosilomaa kertyy enintään kuuden kuukauden ajalta. Koska äitiys-,

Jatkossa vuosilomaa kertyy enintään kuuden kuukauden ajalta. Koska äitiys-, 1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE VUOSILOMALAKIIN MUUTOKSIA: PERHEVAPAAN LOMAKERTYMÄ PIENENEE LOMALLA SAIRASTAMISEEN OMAVASTUU Eduskunta hyväksyi vuosilomalain muutoksen. Muutos rajaa äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan

Lisätiedot

Vuosilomalain muutokset. Mikko Nyyssölä

Vuosilomalain muutokset. Mikko Nyyssölä Vuosilomalain muutokset Mikko Nyyssölä Vuosilomalain muutokset Loman aikana alkavaan sairastumiseen liittyvä seitsemän päivän karenssi poistuu Muutos tulee voimaan 1.10.2013 Ei siis koske sitä ennen annettavia

Lisätiedot

Uusi työaikalaki ja sen vaikutukset kunta-alan virka- ja työehtosopimuksiin. Kuntamarkkinat Neuvottelupäällikkö Anne Kiiski

Uusi työaikalaki ja sen vaikutukset kunta-alan virka- ja työehtosopimuksiin. Kuntamarkkinat Neuvottelupäällikkö Anne Kiiski Uusi työaikalaki ja sen vaikutukset kunta-alan virka- ja työehtosopimuksiin Kuntamarkkinat 12.9.2019 Neuvottelupäällikkö Anne Kiiski Uusi työaikalaki ja sen vaikutus KVTES:n määräyksiin: Uusi työaikalaki

Lisätiedot

Kilpailukykysopimus: Vuosittaista työaikaa pidennetään keskimäärin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta.

Kilpailukykysopimus: Vuosittaista työaikaa pidennetään keskimäärin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta. YHTEISTYÖTOIMIKUNTA 11.1.2017 Työajan pidentäminen Kilpailukykysopimus: Vuosittaista työaikaa pidennetään keskimäärin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta. Työajan pidentämisessä ratkaisut vaihtelevat

Lisätiedot

Vuosittaisen työajan pidentäminen keskimäärin 24 tunnilla

Vuosittaisen työajan pidentäminen keskimäärin 24 tunnilla 1 (5) Vuosittaisen työajan pidentäminen keskimäärin 24 tunnilla Yleistä Kilpailukykysopimuksen mukaisesti vuosittaista säännöllistä työaikaa pidennetään keskimäärin 24 tunnilla ansiotasoa muuttamatta.

Lisätiedot

Suomen Farmasialiiton, Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja Apteekkien työnantajaliiton yhteinen ohje vuosityöajan pidentämisen toteuttamisesta.

Suomen Farmasialiiton, Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja Apteekkien työnantajaliiton yhteinen ohje vuosityöajan pidentämisen toteuttamisesta. 30.9.2016 1 OHJEET VUOSITYÖAJAN PIDENTÄMISEKSI Suomen Farmasialiiton, Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja Apteekkien työnantajaliiton yhteinen ohje vuosityöajan pidentämisen toteuttamisesta. Vuosityöajan

Lisätiedot

Työaikapankki pitkäaikaisten ja yksilöllisten työaikajärjestelyjen toteuttamiseksi, työryhmäraportti 24.2.2004

Työaikapankki pitkäaikaisten ja yksilöllisten työaikajärjestelyjen toteuttamiseksi, työryhmäraportti 24.2.2004 LIITE 1 0 (8) Työaikapankki pitkäaikaisten ja yksilöllisten työaikajärjestelyjen toteuttamiseksi, työryhmäraportti Akava Kirkon sopimusvaltuuskunta Kunnallinen työmarkkinalaitos Palvelutyönantajat Suomen

Lisätiedot

Työaikapankki pitkäaikaisten ja yksilöllisten työaikajärjestelyjen toteuttamiseksi, työryhmäraportti 24.2.2004

Työaikapankki pitkäaikaisten ja yksilöllisten työaikajärjestelyjen toteuttamiseksi, työryhmäraportti 24.2.2004 Työaikapankki pitkäaikaisten ja yksilöllisten työaikajärjestelyjen toteuttamiseksi, työryhmäraportti 24.2.2004 Akava Kirkon sopimusvaltuuskunta Kunnallinen työmarkkinalaitos Palvelutyönantajat Suomen Ammattiliittojen

Lisätiedot

AVAINTES Yleistyöaika ja toimistotyöaika, lisäja ylityön laskentaesimerkit

AVAINTES Yleistyöaika ja toimistotyöaika, lisäja ylityön laskentaesimerkit AVAINTES 2018-2020 Yleistyöaika ja toimistotyöaika, lisäja ylityön laskentaesimerkit Avaintyönantajat AVAINTA ry Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto

Lisätiedot

Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta.

Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta. Vuosiloma Lomanmääräytymisvuosi Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta. Lomakausi 2.5. 30.9. välinen aika. Täysi lomanmääräytymiskuukausi Kalenterikuukausi,

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus Vaihtelevaa työaikaa koskevat määräykset - käytön rajaaminen - työajan vakiintuminen

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus Vaihtelevaa työaikaa koskevat määräykset - käytön rajaaminen - työajan vakiintuminen Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus Vaihtelevaa työaikaa koskevat määräykset - käytön rajaaminen - työajan vakiintuminen Vappu Okkeri Lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta Taustaa vaihtelevan työaikaehdon

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet

KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet Kunnallinen työmarkkinalaitos ja kunta-alan pääsopijajärjestöt ovat laatineet tämän yhteisen yleiskirjeen paikallisesta sopimisesta

Lisätiedot

PALKKAUS. 37 Palkanmaksu --- 3 mom. Palkan maksaminen. Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille.

PALKKAUS. 37 Palkanmaksu --- 3 mom. Palkan maksaminen. Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille. PALKKAUS 37 Palkanmaksu 3 mom. Palkan maksaminen VUOSILOMA Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille. Maksu- tai siirtomääräys on tällöin lähetettävä niin ajoissa, että palkan

Lisätiedot

Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 15/2007 liite 3 1 (10)

Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 15/2007 liite 3 1 (10) Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 15/2007 liite 3 1 (10) Vuosilomamääräysten soveltamisohjeet Suurin osa käytännön soveltamisen kannalta tärkeistä vuosilomamääräyksistä on ennallaan. Tällaisia

Lisätiedot

KVTES:n vuosilomamääräysten muutokset. 11 Vuosiloman siirto. Työkyvyttömyys

KVTES:n vuosilomamääräysten muutokset. 11 Vuosiloman siirto. Työkyvyttömyys KT Yleiskirjeen 13/2013 liite 4 1 (8) KVTES:n vuosilomamääräysten muutokset IV LUKU VUOSILOMA 11 Vuosiloman siirto Työkyvyttömyys 1 mom. Jos viranhaltija/työntekijä on vuosilomansa tai säästövapaan alkaessa

Lisätiedot

AVAINTES:n muuttuneet työaikamääräykset

AVAINTES:n muuttuneet työaikamääräykset AVAINTES:n muuttuneet työaikamääräykset JHL:n edustajisto/hallitus 15.2.2018 Riitta Rautiainen Määräysten voimaantulo määräykset korvaavat Avaintes:n 3 luvun 49 :n 1 ja 3 momenttien, 52 :n 1-3 momenttien

Lisätiedot

PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN TAYS HATANPÄÄN KARDIOLOGISEN VUODEOSASTOTOIMINNAN TYÖNTEKIJÖIDEN SIIRTYMINEN TAYS SYDÄNKESKUS OY:lle

PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN TAYS HATANPÄÄN KARDIOLOGISEN VUODEOSASTOTOIMINNAN TYÖNTEKIJÖIDEN SIIRTYMINEN TAYS SYDÄNKESKUS OY:lle PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN TAYS HATANPÄÄN KARDIOLOGISEN VUODEOSASTOTOIMINNAN TYÖNTEKIJÖIDEN SIIRTYMINEN TAYS SYDÄNKESKUS OY:lle 1 Yleistä 2 Luovuttava ja vastaanottava organisaatio 3 Siirron aikataulu

Lisätiedot

Korvaava työ kemian aloilla

Korvaava työ kemian aloilla Korvaava työ kemian aloilla KEMIANTEOLLISUUS KT RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY 1 KORVAAVA TYÖ KEMIAN ALOILLA 2017 Korvaava työ kemian aloilla

Lisätiedot

Kaupan liitto ry:n ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n yhteiset vuosivapaajärjestelmän

Kaupan liitto ry:n ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n yhteiset vuosivapaajärjestelmän 1 Kaupan liitto ry:n ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n yhteiset vuosivapaajärjestelmän soveltamisohjeet Soveltamisohjeita on tarkoitus lukea siinä olevien viittausten vuoksi yhdessä Kaupan työehtosopimusten

Lisätiedot

Anni Haapanen TYÖAIKAPANKKIJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUS KOHDEORGANISAATIOSSA

Anni Haapanen TYÖAIKAPANKKIJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUS KOHDEORGANISAATIOSSA Anni Haapanen TYÖAIKAPANKKIJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUS KOHDEORGANISAATIOSSA Liiketalouden koulutusohjelma 2017 TYÖAIKAPANKKIJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUS KOHDEORGANISAATIOSSA Haapanen, Anni Satakunnan ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Viestinnän Keskusliitto ry Suomen Journalistiliitto ry KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖAIKAOPAS

Viestinnän Keskusliitto ry Suomen Journalistiliitto ry KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖAIKAOPAS 0 Viestinnän Keskusliitto ry Suomen Journalistiliitto ry KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖAIKAOPAS 2011 1 Tyo ajan sijoittaminen Säännöllinen työaika Säännöllistä työaikaa koskevat määräykset ovat työaikalaissa

Lisätiedot

PAIKALLINEN SOPIMINEN 2017 MUUTOKSET JA MERKITYS TYÖNANTAJILLE? Katariina Sorvanto KataKoski Oy

PAIKALLINEN SOPIMINEN 2017 MUUTOKSET JA MERKITYS TYÖNANTAJILLE? Katariina Sorvanto KataKoski Oy PAIKALLINEN SOPIMINEN 2017 MUUTOKSET JA MERKITYS TYÖNANTAJILLE? Katariina Sorvanto KataKoski Oy 9.2.2017 YLEISTÄ PAIKALLISESTA SOPIMISESTA Paikallinen sopimisen mahdollisuudet kokonaiskatsaus ja muutokset

Lisätiedot

KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS mom. Vuosityöaika määräytyy vuosiloman pituuden mukaan seuraavasti:

KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS mom. Vuosityöaika määräytyy vuosiloman pituuden mukaan seuraavasti: YLEISKIRJEEN 26/2003 LIITE 2 1 (5) KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS 2003 2004 LIITE 5 KESKEYTYMÄTÖN KOLMIVUOROTYÖ 1 Soveltamisala ja säännöllinen työaika 2 Vuosityöaika Tämän liitteen

Lisätiedot

KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- ja TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos

KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- ja TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- ja TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos 8.2.2018 JHL:n edustajisto 15.2.2018 Hannu Moilanen/Marja Lehtonen KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUS Sopimuksen

Lisätiedot

VUOSILOMALAIN UUDISTUS HE 213/12 vp

VUOSILOMALAIN UUDISTUS HE 213/12 vp VUOSILOMALAIN UUDISTUS HE 213/12 vp MIKÄ MUUTTUU? 1. Loman siirto-oikeus: A. Vuosilomalain mukaisen loman aikana alkavaan työkyvyttömyyteen liittyvä seitsemän päivän karenssi poistuu ja B. Tes-perusteisten

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ERÄIDEN VUOSILOMAMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMISESTA

TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ERÄIDEN VUOSILOMAMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMISESTA Yleiskirjeen 9/2019 liite TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2018 2019 ERÄIDEN VUOSILOMAMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMISESTA 1 Tällä työehtosopimuksella muutetaan kunnallisen

Lisätiedot

MAATALOUSLOMITTAJIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET

MAATALOUSLOMITTAJIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET LIITE 13 MAATALOUSLOMITTAJIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala ja sovellettavat määräykset Lomittajilla tarkoitetaan myös turkistuottajien lomituspalvelulaissa (1264/2009) tarkoitettuja paikallisyksikön

Lisätiedot

UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO

UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO Elinkeino ja työmarkkinatiedote 21/2018 25.5.2018 1 MK/TO UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO Työehtosopimusmuutokset Elinkeino ja työmarkkinatiedotteessa

Lisätiedot

Paikallisen sopimisen perusteet kristillisten järjestöjen työehtosopimuksen mukaan. Kristillisten järjestöjen. luottamusmieskoulutus

Paikallisen sopimisen perusteet kristillisten järjestöjen työehtosopimuksen mukaan. Kristillisten järjestöjen. luottamusmieskoulutus KJTES Paikallisen sopimisen perusteet kristillisten järjestöjen työehtosopimuksen mukaan luottamusmiesten koulutus 21.-22.3.2019 Hotelli Ava Paikallisen sopimisen tasot Luottamusmies KJTES:n määräyksistä

Lisätiedot

Virkamiesten lomauttaminen

Virkamiesten lomauttaminen Virkamiesten lomauttaminen Päivitetty 11/2016 Valtion virkamieslaki 8 luku 36 39 Jos viranomainen voisi 27 :n 1 momentin nojalla irtisanoa virkamiehen, virkamies voidaan 14 päivän ilmoitusaikaa noudattaen

Lisätiedot

TYÖAIKALAKI. Aalto-yliopisto, AA Katriina Vierula

TYÖAIKALAKI. Aalto-yliopisto, AA Katriina Vierula TYÖAIKALAKI Aalto-yliopisto, AA Katriina Vierula 2016 www.dlapiper.com 2015 0 Työaikalain soveltamisala kauppatyöaikalain ja työaikalain yhdistäminen 1996 soveltamisalakiista ylempien toimihenkilöiden

Lisätiedot

Työaikapankkitietojen raportointi Kiekussa. Muutosehdotus ME 3062 tilanne

Työaikapankkitietojen raportointi Kiekussa. Muutosehdotus ME 3062 tilanne Työaikapankkitietojen raportointi Kiekussa Muutosehdotus ME 3062 tilanne TPR Työaikapankkien raportointi Projektin tavoitteena on toteuttaa Kiekuun työaikapankkien raportointi sekä muutos, jolla luovutaan

Lisätiedot

2 Perhepäivähoitajan palkka-asteikko

2 Perhepäivähoitajan palkka-asteikko 1 LIITE 13 YLEISKIRJEEN 2/2001 LIITE 2 LIITE 13 PERHEPÄIVÄHOITAJIEN PALVELUSSUHTEEN EHDOT PALKKAUS 3 2 mom. Peruspalkan määrääminen palkka-asteikosta 1 Henkilökohtaisen peruspalkan tarkistaminen 1.2.2001

Lisätiedot

Muuttuvat KVTES:n jaksotyöaikamääräykset

Muuttuvat KVTES:n jaksotyöaikamääräykset Muuttuvat KVTES:n jaksotyöaikamääräykset sisältö kunnallinen henkilöstö työaikamuodoittain 2013... 3 Muuttuvat asiat... 4 Mikä esimerkiksi pysyy ennallaan... 4 Työhyvinvointi... 5 Ergonominen työvuorosuunnittelu...

Lisätiedot

Myöhemmin tässä ohjeessa ovat laskentaesimerkit ovat suuntaa-antavia. Tämä ohje ei ole osa työehtosopimusta eikä työehtosopimuksen soveltamisohje.

Myöhemmin tässä ohjeessa ovat laskentaesimerkit ovat suuntaa-antavia. Tämä ohje ei ole osa työehtosopimusta eikä työehtosopimuksen soveltamisohje. Ohje (1/6) 13.5.2014 YLIOPISTOJEN YLEINEN TYÖEHTOSOPIMUS OHJE KOSKIEN 1.4.2014 VOIMAAN TULLEITA IRTISANOMISAIKA- JA VUOSILOMAMÄÄRÄYKSIÄ TAUSTA Sivistystyönantajat ry ja yliopistojen henkilöstöä edustavat

Lisätiedot