Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanhallitus 235 28.10.2013 Kunnanhallitus 264 11.11.2013 Valtuusto 83 18.11.2013. Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013 KHALL Asikkalan kunnassa on valmisteltu keväästä 2013 asti uutta elinkeinostrategiaa ja linjausmuutoksia kunnan elinvoimapolitiikkaan. Taustalla on valtuuston hyväksymä uusi strategia sekä toimintaympäristön muutos. Kilpailu kuntien ja alueiden välillä kiristyy jatkuvasti. Maantieteen merkitys yritysten sijaintipäätöksissä kasvaa, mutta pelkkä sijainti ei riitä yrityksen sijoittumispäätökseen. Pelkkä tonttien kaavoitus ja maankäyttö on riittämätöntä, vaikka se onkin perusedellytys elinvoiman mahdollistajana. Asikkalan elinkeinopolitiikka on ollut perinteisesti varovaista. Asikkalan kaikki elinkeinorahat olivat LAKES:ssa vuosien välisenä aikana. Tänä aikana Asikkalaan ei tehty yhtään yrityssijoittumista LAKES:n toimesta. Vuoden 2013 alusta Asikkalan kunta on harjoittanut omaa elinkeinopolitiikkaa ja käynnissä on joitakin sijoittumisselvityksiä. Yritysneuvonta ja muu perustaso voidaan hoitaa kehittämislautakunnan omilla resursseilla sekä paikallisten, maakunnallisten ja valtakunnallisten yhteistyökumppanien kautta, mutta nykyisin kunnalla ei ole vielä riittäviä keinoja yrityssijoitusten ja laajentumisten kannustamiseen. Elinvoima on elinkeinoja laajempi käsite ja siksi yritysten sijoittumisen ja laajentumisen ohella tulee tarkastella asuntopolitiikkaa ja muita elinvoiman lisäämiseksi tehtäviä toimenpiteitä. Elinvoima on elinkeinojen lisäksi kattavaa yksityistä ja julkista palvelutarjontaa Asikkalassa, työpaikkaomavaraisuutta, perusturvaa (mm. alhainen työttömyys) ja väestön yleistä hyvinvointia. Elinvoimaa on myös vakaa talous, jota ilman ei voida järjestää riittäviä peruspalveluja kuntalaisille. Lahden talouskehitys ja velkaantuminen ovat huolestuttavalla tasolla. Maakunnan työttömyys on korkeahko, vaikka Asikkalassa se onkin matalampi. Lahden vetovoima on riittämätön säteilläkseen lähikuntiin ja Asikkalan osalta Vt24:n liikennöitävyys vähentää pendelöinnin houkuttelevuutta. Asikkalan oma talous on valtuuston tekemien päätösten jälkeen lyhyellä aikavälillä vakaalla pohjalla, mutta maakunnan kokonaiskehitys antaa aihetta huoleen. Kiristyvä kilpailu alueiden ja kuntien välillä yhdistettynä maakuntakeskuksen kilpailukykyongelmiin on johtanut tilanteeseen, jossa Asikkala ei voi nauttia sijaintinsa hedelmistä ja poimia asukkaita ja yrityksiä säteilyvaikutuksena Lahdesta vaan tarvitaan omaa ja vahvaa elinvoimapolitiikkaa. Kukaan muu ei työskentele asukkaiden ja yritysten sijoittamiseksi Asikkalaan kuin Asikkalan

2 kunta, yritykset ja asikkalalaiset itse. Yrittäjäyhdistys on erinomainen yhteistyökumppani paikallisen elinvoiman kehittämisessä. Oma aktiivisuus korostuu jatkossa erityisesti pienissä kunnissa, koska valtio on vetäytynyt työpaikkojen ja elinkeinopolitiikan osalta pieniltä paikkakunnilta. Lisäksi maakunnallisen hankerahoituksen määrä pienenee ja sen saamisen kriteerit ovat usein pienen kunnan mittakaavassa liian tiukkoja. Muualta avun odottaminen on epärealistista ja onkin tehtävä päätös halutaanko olla Asikkalan elinvoiman kehittämisessä itse aktiivisia vai jäädäänkö odottamaan aiemman linjauksen mukaisesti Lahdesta valuvaa hyötyä. Nykyinen keskittymiskehitys viittaa siihen, että maakuntakeskuksesta ei valu asukkaita ja työpaikkoja vaan päinvastoin asukkaat ja työpaikat siirtyvät Lahteen ilman Asikkalan omaa aktiivisuutta. Muutos edellyttää linjanmuutosta ja sen tunnustamista, että maantieteellinen sijainti ei nykyoloissa Asikkalaa pelasta vaan tarvitaan omaa ja voimakasta elinvoimapolitiikkaa. Elinvoimapolitiikan vahvistaminen on mahdollista ja tarpeellista samaan aikaan kun käyttötaloutta sopeutetaan valtionosuusleikkauksiin ja kunnalliseen palvelutuotantoon liittyvät investoinnit pidetään kurissa. Elinvoiman lisäämiseen liittyvät toimenpiteet voidaan toteuttaa konsernivelalla, joka ei näy peruskunnan talouden tunnusluvuissa. Kehittämislautakunnan määrärahat ovat liian pienet, jotta edes määrärahalisäyksillä voidaan saada riittävää vipuvaikutusta elinkeinoihin ja elinvoimaan. Siksi välineeksi tarvitaan kuntakonsernin rahoitusta. Asikkalan kunnalla on olemassa oleva kehittämisyhtiö ns. pöytälaatikkoyrityksenä ajalta ennen LAKES:ia, jolla ei ole ollut enää vuosikymmeneen toimintaa. Kyseistä yritystä voidaan käyttää kustannustehokkaasti yrityshankkeissa mukana olemiseen emokunnan antamilla takauksilla, jolloin kyse on konsernivelasta, joka ei näy käyttötaloudessa eikä kunnan taloudellisissa tunnusluvuissa. Yhtiöllä ei olisi omaa henkilökuntaa eikä varsinaisia kiinteitä kuluja. Yhtiön rahoitusmuotoja voivat olla sijoittumistuki, laajentumistuki ja osittainen lainatakaus sekä yksityisen ja julkisen kumppanuushankkeet. Rahoituksen ehdoksi voidaan yksiselitteisesti määritellä uusien pysyvien työpaikkojen määrä Asikkalan kunnan alueella, mikä varmistaa sen, ettei kunnan yhtiölle myöntämää taloudellista panostusta voitaisi käyttää mihinkään muuhun tarkoitukseen. Sijoittumistuki ja laajentumistuki tarkoittaisivat sitä, että kunnan elinkeinoyhtiö osallistuisi yrityksen toimitilan rakentamisen tai laajentamisen rahoittamiseen määritetyllä euromäärällä per syntyvä uusi työpaikka. Yhtiö saisi vastineeksi euromäärää vastaavan omistusosuuden kiinteistöstä ja vuokratuoton. Osittainen takaus tarkoittaisi sitä, että kunta takaisi uusien työpaikkojen määrän suhteessa yrityksen investointeja. Tässäkin kunnan yhtiön olisi saatava riittävä takaus sijoitusta kohden eikä kunta voisi olla minkään investoinnin täysimääräinen takaaja, jotta yrittäjäriski on olemassa.

3 Kunnan kiinteistöjen ja toimitilojen myymisestä ja vuokraamisesta valtuusto on jo tehnyt päätöksiä Lisäpäätöksenä tarvitaan elinvoiman vahvistamiseksi linjaus siitä, että kunnan tiloja voidaan vuokrata alle todellisten kustannusten tilanteissa, joissa tila olisi muuten tyhjänä, vajaa- tai tehottomassa käytössä. Kunnan sisäinen vuokra on näennäisvuokraa, joka ei tuo koko kunnan kassaan lisärahaa, mutta ulosvuokraaminen alemmallakin hinnalla sen sijaan tuo. Yksityisen ja julkisen kumppanuus tarkoittaa hanketta, jossa yritys on päätoteuttaja, mutta kunta osallistuu kustannuksiin tai ostaa yrityksen palveluja jollain sovittavalla summalla. Tällainen malli soveltuu erityisesti sellaisiin kunnan palveluiden järjestämiseen, jossa kunnalla ei ole lakisääteistä velvoitetta palvelua järjestää, mutta kyse olisi lisäarvosta kuntalaisille. Hyvänä esimerkkinä on uimala, jonka rakentaminen ja ylläpito on vapaaehtoista, mutta mitä monet kuntalaiset toivovat. Sen sijaan, että Asikkalan kunta toteuttaisi kalliin uimalan, johon pitäisi ottaa paljon velkaa ja vuosittaiset ylläpitokustannukset olisi rahoitettava veronkorotuksella, voidaankin toteuttaa yksityinen kylpylä, joka on pääosin yksityisesti rahoitettu, mutta kunnan yhtiö voisi tukea hankkeen aikaansaamista ostamalla määräajan alennuslippuja kuntalaisille. Lopputuloksena olisi pienen kunnallisen uimalan sijasta hieno kylpylä, joka maksaisi veronmaksajille murto-osan kunnalliseen toteutusmalliin verrattuna. Työpaikkojen lisääminen ei itsessään riitä vaan niiden taloushyöty realisoituu vasta uusina asukkaina. Kunnan asumisvaihtoehtoja on monipuolistettava ja tämä tarkoittaa niin vuokra-asuntokannan lisäämistä kuin muunkin asuntotuotannon vauhdittamista. Asikkalatalot Oy:n toteuttamana vuokra-asuntokohde siirtyy konsernivelkaan, joka ei näy kunnan tunnusluvuissa ja kunta voi puolestaan kannustaa rakennuttajia käynnistämään hankkeita sitoutumalla ostamaan pienen osuuden kerrostalo- tai rivitalokohteen huoneistoista työsuhdeasunnoiksi. Tämä alentaa kynnystä käynnistää hankkeita ja mahdollistaa sellaisten Asikkalan kunnan työntekijöiden houkuttelun paikkakunnalle, jotka eivät Asikkalassa vielä asu. Työvoimapulan ennakoidaan vaikeuttavan osaavan työvoiman saamista kuntiin tulevaisuudessa. Hyvän työilmapiirin lisäksi monipuolisilla asumisvaihtoehdoilla voidaan vaikuttaa kunnan houkuttelevuuteen asuin- ja työpaikkana. Elinvoimaan panostaminen aiheuttaa jonkin verran riskejä, mutta ne on pyritty esitetyssä mallissa minimoimaan. Kaikkea yrityksiin sijoitettua rahaa ei mahdollisessa konkurssitilanteessa välttämättä saada takaisin, mutta kunta saa silti kiinteistö tai muun vakuuden. Kumppanuushankkeet ovat automaattisesti lisämenoja kunnalle, eikä näitä rahoja saada takaisin, mutta niissä arviointi onkin tehtävä siitä näkökulmasta, että vaihtoehtoiskustannus hankkeen toteuttamisesta kunnallisena hankkeena täysin veronmaksajien rahoilla maksaisi huomattavasti enemmän. Asuntorakentamishankkeiden osalta riski on vähäinen, koska kohteisiin saadaan aina riittävä täyttöaste asettamalla vuokrataso

4 oikein, eikä kunnan tarvitse saada voittoa kohteista toisin kuin yksityisen sijoittajan, mikä mahdollistaa kilpailukykyisen vuokratason. Asikkalatalojen täyttöaste on pysynyt vakaana ja tilastokeskus ennustaa lievää väestönkasvua seuraavina vuosikymmeninä, joten uudelle asuntokannalle on riittävät perusteet myös pitkän aikavälin skenaarioissa. Suomen Yrittäjät on ajanut palvelualoitetta kuntiin. Toteutuksen esteeksi on muodostunut lainsäädäntö ja kuntien uskalluksen puute. Asikkalan kunta voisi olla edelläkävijä ja ottaa palvelualoitteen käyttöön omalla päätöksellä ja paikallisella toimintatavalla. Toteuttamalla palvelualoitteen vapaamuotoisena, ei synny lainsäädännöllistä ongelmaa, koska sen käyttäminen on joustavaa eikä se sido ketään osapuolta. Kaikki päätökset tehdään kunnan virallisissa toimielimissä hallintosäännön mukaan. Pelkistetysti kuka tahansa yrittäjä voi halutessaan esittää Asikkalan kunnalle kykenevänsä tuottamaan tietyn palvelun edullisemmin vähintään samalla palvelutasolla ja saa käyttöönsä hintatiedot, jolla kunta itse palvelun järjestää. Tämän jälkeen yrittäjä tarjoaa omaa mielestään parempaa mallia ja tarjoustaan, minkä jälkeen kunnan oma tuottajataho voi tehdä vastaesityksen toiminnan tehostamisesta. Sen jälkeen kunta päättää, toteuttaako se tarjouskilpailun (hankintarajat) kyseisen palvelun järjestämisestä. Kunta harkitsee ratkaisunsa aina tapauskohtaisesti kokonaistaloudellisuus huomioiden, mikä sisältää mm. henkilöstön työsuhdeturvan ns. vanhoina työntekijöinä. Asikkalan kunta on ottanut jo aiemmin yritysvaikutusten arvioinnin käyttöön kunnanhallituksessa ja muutamassa lautakunnassa. Nyt menettely laajennetaan koskemaan koko kunnan toimintaa. Yritysvaikutusten arviointi toteutetaan vapaamuotoisesti valmistelevan viranhaltijan apuvälineenä ja sitä käytetään ainoastaan niissä asioissa, joissa on olennaisia vaikutuksia yrittäjyyteen. Tarvittavat lisäpanostukset ovat vähäisiä suhteessa niistä saataviin hyötyihin ja malli on suunniteltu niin, että kulua ei synny, jos kriteerit täyttäviä toimijoita ei ole. Toimenpiteitä ei tehtäisi käyttötalousmäärärahoista, joten vaikutus kohdentuisi ainoastaan konsernivelan määrään, joka on Asikkalassa maltillinen ja kestää tarvittaessa merkittävänkin kasvun, jos uusia työpaikkoja ja asukkaita tuovia investointikohteita löytyy. Vastaavia ja riittäviä toimenpiteitä ei voitaisi mitenkään toteuttaa käyttötalousmäärärahoista. Uutta toimintamallia suunniteltaessa on otettu huomioon yritysvaikutusten arviointi sekä kunnalle aiheutuvien todellisten lisäkulujen minimointi suhteessa saatavaan hyötyyn. Asikkalan Yrittäjät ry:n hallitus on kokouksessaan on antanut lausuntonsa kunnanjohtaja Juri Niemisen Elinvoimapolitiikan muutos -esityksestä:

5 "Asikkalan Yrittäjät ry kannattaa Asikkalan kunnan toimia elinkeinopolitiikkansa voimistamiseksi. Yrittäjäyhdistys pitää erityisen hyvänä ns. vipurahoitusta, jolla kunta sitoutuu ostamaan yritysten tuotteita ja palveluja. Tämän kaltainen rahoitus ei vääristä kilpailua. Asikkalan Yrittäjien mielestä kunnan omistama elinkeinoyhtiö on tehokas ja joustava työväline silloin, kun tarvitaan nopeita päätöksiä. Yrittäjäyhdistys antaa tukensa tälle Elinvoimapolitiikan muutos -esitykselle, joka on yrittäjyyden puolesta allekirjoitetun sitoumuksen mukainen, allekirjoittajina Asikkalan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Vilho Laakso ja Asikkalan Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Kaarina Jokinen." Valmistelija/lisätietoja Kunnanjohtaja Juri Nieminen, puh , sähköposti: Ehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää: 1. Antaa :n lainatakauksen Asikkalan matkailu- ja kehitys Oy:lle. 2. Valtuuttaa kunnanhallituksen päättämään yrityksille yhtiön kautta myönnettävän vipurahoituksen kriteereistä ja myöntämisperusteista sekä valitsemaan yhtiölle hallituksen. Yhtiölle ei tule kiinteää kulurakennetta. 3. Hyväksyä, että kunta voi vuokrata omistamiaan tiloja yrityksille ja yhdistyksille alle todellisten yläpitokustannusten, mikäli vaihtoehtona on tilan oleminen tyhjillään tai epätuottavassa/tehottomassa käytössä. Tällöin kyse on lisätulosta kunnalle vaihtoehdon ollessa sisäinen vuokratulo lautakuntien välillä. 4. Ohjeistaa Asikkalatalot Oy:n toteuttamaan vuokrakerrostalon asumistarjonnan monipuolistamiseksi. 5. Sitoutua siihen, että Asikkalan kunta ostaa rakennuttajan niin halutessa % Asikkalaan rakennettavista (uudet vielä käynnistymättömät hankkeet) kerrostalo- ja rivitalohuoneistoista käytettäväksi työsuhdeasuntoina Asikkalan kunnan työntekijöiden houkuttelemiseksi muuttamaan Asikkalaan. 6. Ottaa käyttöön palvelualoitteen vapaamuotoisena ja kuntakohtaisena toimintamallina. 7. Ottaa käyttöön yritysvaikutusten arvioinnin koko kunnan organisaatiossa vapaamuotoisena toimintamallina. 8. Työllistämismäärärahoja lisätään vuodelle 2014 (sisältyy talousarvioesitykseen). Asian käsittely kunnanhallituksen kokouksessa: Kokouksessa esittelijä muutti päätösesitystään - kohdan 1. osalta kuulumaan: "Antaa :n lainatakauksen

6 perustettavalle elinkeinoyhtiölle." ja - kohdan 6. osalta kuulumaan: "Ottaa käyttöön palvelualoitteen vapaamuotoisena ja kuntakohtaisena toimintamallina. Henkilöstön työsuhdeturvasta huolehditaan." Tuomo Riihilahti esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Hanna Hasala kannatti Riihilahden ehdotusta. Puheenjohtajan tiedusteltua asiaa kunnanhallitukselta, hän totesi tuloksena, että kunnanhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä Riihilahden esityksen ja palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Päätös: Edellä selostetun käsittelyn jälkeen kunnanhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. KHALL Valmistelija/lisätietoja Kunnanjohtaja Juri Nieminen, puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Ehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää 1. antaa :n lainatakauksen perustettavalle elinkeinoyhtiölle. 2. valtuuttaa kunnanhallituksen päättämään yrityksille yhtiön kautta myönnettävän vipurahoituksen kriteereistä ja myöntämisperusteista sekä valitsemaan yhtiölle hallituksen. Yhtiölle ei tule kiinteää kulurakennetta. 3. hyväksyä, että kunta voi vuokrata omistamiaan tiloja yrityksille ja yhdistyksille alle todellisten yläpitokustannusten, mikäli vaihtoehtona on tilan oleminen tyhjillään tai epätuottavassa/tehottomassa käytössä. Tällöin kyse on lisätulosta kunnalle vaihtoehdon ollessa sisäinen vuokratulo lautakuntien välillä. 4. ohjeistaa Asikkalatalot Oy:n toteuttamaan vuokrakerrostalon asumistarjonnan monipuolistamiseksi. 5. sitoutua siihen, että Asikkalan kunta ostaa rakennuttajan niin halutessa % Asikkalaan rakennettavista (uudet vielä käynnistymättömät hankkeet) kerrostalo- ja rivitalohuoneistoista käytettäväksi työsuhdeasuntoina Asikkalan kunnan työntekijöiden houkuttelemiseksi muuttamaan Asikkalaan. 6. ottaa käyttöön palvelualoitteen vapaamuotoisena ja kuntakohtaisena toimintamallina. Henkilöstön työsuhdeturvasta huolehditaan.

7 7. ottaa käyttöön yritysvaikutusten arvioinnin koko kunnan organisaatiossa vapaamuotoisena toimintamallina. 8. lisätä työllistämismäärärahoja vuodelle 2014 (sisältyy talousarvioesitykseen). Asian käsittely kunnanhallituksen kokouksessa: Päätettiin käsitellä asia kohdittain. Tuomo Riihilahti esitti, että kohtaa 5. muutetaan kuulumaan: sitoutua siihen, että Asikkalan kunnalla on mahdollista niin halutessaan ostaa rakentamispäätöksen aikaansaamiseksi % Asikkalaan rakennettavista (uudet vielä käynnistymättömät hankkeet) kerrostalo- ja rivitalohuoneistoista käytettäväksi työsuhdeasuntoina Asikkalan kunnan työntekijöiden houkuttelemiseksi muuttamaan Asikkalaan. Mika Vartiainen kannatti Riihilahden esitystä. Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi Tuomo Riihilahden tehneen esittelijän esityksestä poikkeavan kannatetun esityksen, joten asia oli ratkaistava äänestämällä. Puheenjohtaja esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen ja teki seuraavan äänestysesityksen: "Ne jotka kannattavat esittelijän esitystä vastaavat JAA, ja ne jotka kannattavat Riihilahden tekemää esitystä vastaavat EI." Hyväksyttiin yksimielisesti puheenjohtajan äänestysesitys ja -tapa. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 3 jaa-ääntä (Kari Kitala, Aaro Moilanen, Hannu Mäkinen) ja 4 ei-ääntä (Merja Palokangas-Viitanen, Tuomo Riihilahti, Maija-Liisa Uusi-Uitto, Mika Vartiainen). Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksen, jonka mukaan kunnanhallitus hyväksyi Tuomo Riihilahden muutosesityksen. Hannu Mäkinen esitti, että kohdan 6. palvelualoitetta ei oteta käyttöön. Esitystä ei kannatettu, joten se raukeaa. Päätös: Edellä selostetun käsittelyn ja äänestyksen jälkeen kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se päättää 1. antaa :n lainatakauksen perustettavalle elinkeinoyhtiölle. 2. valtuuttaa kunnanhallituksen päättämään yrityksille yhtiön kautta myönnettävän vipurahoituksen kriteereistä ja myöntämisperusteista sekä valitsemaan yhtiölle hallituksen. Yhtiölle ei tule kiinteää kulurakennetta. 3. hyväksyä, että kunta voi vuokrata omistamiaan tiloja yrityksille ja yhdistyksille alle todellisten yläpitokustannusten, mikäli vaihtoehtona on tilan oleminen tyhjillään tai epätuottavassa/tehottomassa käytössä. Tällöin kyse on lisätulosta kunnalle vaihtoehdon ollessa

8 sisäinen vuokratulo lautakuntien välillä. 4. ohjeistaa Asikkalatalot Oy:n toteuttamaan vuokrakerrostalon asumistarjonnan monipuolistamiseksi. 5. sitoutua siihen, että Asikkalan kunnalla on mahdollista niin halutessaan ostaa rakentamispäätöksen aikaansaamiseksi % Asikkalaan rakennettavista (uudet vielä käynnistymättömät hankkeet) kerrostalo- ja rivitalohuoneistoista käytettäväksi työsuhdeasuntoina Asikkalan kunnan työntekijöiden houkuttelemiseksi muuttamaan Asikkalaan. 6. ottaa käyttöön palvelualoitteen vapaamuotoisena ja kuntakohtaisena toimintamallina. Henkilöstön työsuhdeturvasta huolehditaan. 7. ottaa käyttöön yritysvaikutusten arvioinnin koko kunnan organisaatiossa vapaamuotoisena toimintamallina. 8. lisätä työllistämismäärärahoja vuodelle 2014 (sisältyy talousarvioesitykseen). KVALT Valmistelija/lisätietoja Kunnanjohtaja Juri Nieminen, puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Ehdotus: Valtuusto päättää 1. antaa :n lainatakauksen perustettavalle elinkeinoyhtiölle. 2. valtuuttaa kunnanhallituksen päättämään yrityksille yhtiön kautta myönnettävän vipurahoituksen kriteereistä ja myöntämisperusteista sekä valitsemaan yhtiölle hallituksen. Yhtiölle ei tule kiinteää kulurakennetta. 3. hyväksyä, että kunta voi vuokrata omistamiaan tiloja yrityksille ja yhdistyksille alle todellisten yläpitokustannusten, mikäli vaihtoehtona on tilan oleminen tyhjillään tai epätuottavassa/tehottomassa käytössä. Tällöin kyse on lisätulosta kunnalle vaihtoehdon ollessa sisäinen vuokratulo lautakuntien välillä. 4. ohjeistaa Asikkalatalot Oy:n toteuttamaan vuokrakerrostalon asumistarjonnan monipuolistamiseksi. 5. sitoutua siihen, että Asikkalan kunnalla on mahdollista niin halutessaan ostaa rakentamispäätöksen aikaansaamiseksi % Asikkalaan rakennettavista (uudet vielä käynnistymättömät hankkeet) kerrostalo- ja rivitalohuoneistoista käytettäväksi työsuhdeasun-

9 toina Asikkalan kunnan työntekijöiden houkuttelemiseksi muuttamaan Asikkalaan. 6. ottaa käyttöön palvelualoitteen vapaamuotoisena ja kuntakohtaisena toimintamallina. Henkilöstön työsuhdeturvasta huolehditaan. 7. ottaa käyttöön yritysvaikutusten arvioinnin koko kunnan organisaatiossa vapaamuotoisena toimintamallina. 8. lisätä työllistämismäärärahoja vuodelle 2014 (sisältyy talousarvioesitykseen). Asian käsittely valtuuston kokouksessa: Immo Virtanen esitti, että asia palautetaan valmisteluun. Katja Riihilahti kannatti Virtasen tekemää esitystä. Puheenjohtaja rajoitti keskustelun koskemaan asian palauttamista ja keskustelun jälkeen totesi, että asian käsittelyn jatkaminen tässä kokouksessa oli ratkaistava äänestämällä. Hän esitti suoritettavaksi nimenhuuto ää nes tyk sen ja te ki seu raa van äänestysesityksen: "Ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamis ta tässä ko kouksessa vas taa vat jaa, ja ne, jotka kannattavat Virtasen te ke mää esi tystä asian palauttamisesta valmisteluun vas taa vat ei." Hy väk syt tiin yk si mieli sesti pu heen johtajan ää nestys esitys ja -ta pa. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 25 jaa-ääntä ja 10 ei-ääntä. Ää nestyslista nro 2 on liittee nä 9/ Puheenjohtaja totesi äänes tyk sen tuloksen, jonka mukaan valtuusto päätti jatkaa asian käsittelyä. Esitys päätettiin käsitellä kohdittain: Kohta 1. hyväksyttiin. Käsittelyn jatkuessa Timo Koivunen esitti, että kohta 2. muutetaan kulumaan: " Valtuusto päättää, että kunnanhallitus tuo myön nettävän vipurahoi tuksen kriteereistä ja myöntämis pe rusteista tarkemman esityksen valtuustoseminaarin käsittelyä seu raavaan valtuustoon." Tommi Piekkola kannatti Koivusen tekemää esitystä. Riitta Lalla esitti, että kohta 2. jätetään pöydälle. Esitystä ei kannatettu, joten se raukeaa. Päätettyään keskustelun kohdasta 2. ja puheenjohtajan tiedusteltua voidaanko Timo Koivusen muutosesitys hyväksyä yksimieleisesti, hän totesi tuloksena, että valtuusto hyväksyi kohdan 2. muutosesityksen yksimielisesti. Immo Virtanen esitti, että kohtaa 3. ei hyväksytä. Mika Vartiainen kannatti Virtasen esitystä. Puheenjohtaja päätti keskustelun kohdasta 3. ja totesi Immo Virtasen teh neen kun nan halli tuksen esityksestä poik keavan kannatetun

10 esi tyk sen, jo ten asia oli ratkaistava äänestämällä. Puheenjohtaja esitti suoritetta vak si ni men huutoäänestyksen ja teki seuraavan äänestys esityksen: "Kun nan halli tuksen esitystä kannattavat vastaavat jaa, ja Immo Virtasen teke mää esi tystä kannattavat vastaavat ei." Hy väk syt tiin yk si mielisesti pu heen johtajan äänestysesitys ja -ta pa. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 18 jaa-ääntä,15 ei-ääntä ja 2 valtuutettua äänesti tyhjää. Ää nestyslista nro 3 on liittee nä 10/ Pu heen joh ta ja to tesi ää nes tyk sen tuloksen, jonka mukaan valtuusto hyväksyi kohdan 3. kunnanhallituksen esityksen mukaisena. Kohta 4. hyväksyttiin. Tuomo Riihilahti esitti, että kohtaa 5. muutetaan, niin, että Asikkalatalot Oy valtuutetaan ostamaan asunnot. Immo Virtanen kannatti Tuomo Riihilahden esitystä. Puheenjohtaja päätti keskustelun kohdasta 5. ja totesi Tuomo Riihilahden teh neen kun nanhallituksen esityksestä poikkeavan kannatetun esi tyk sen, jo ten asia oli ratkaistava äänestämällä. Puheenjohtaja esitti suoritetta vaksi nimenhuutoäänestyksen ja teki seuraavan äänes tysesityksen: "Kunnanhallituksen esitystä kannattavat vastaavat jaa, ja Tuomo Riihilahden tekemää esitystä kannattavat vastaavat ei." Hy väk syt tiin yk si mieli sesti puheenjohtajan äänestysesitys ja -tapa. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 19 jaa-ääntä,14 ei-ääntä ja 2 valtuutettua äänesti tyhjää. Äänestyslista nro 4 on liitteenä 11/ Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksen, jonka mukaan valtuusto hyväksyi kohdan 5. kunnanhallituksen esityksen mukaisena. Immo Virtanen esitti, että poistetaan kohdasta 6. "Henkilöstön työsuhdeturvasta huolehditaan." Esitystä ei kannatettu, joten se raukeaa. Kohta 6. hyväksyttiin. Kohta 7. hyväksyttiin. Kohta 8. hyväksyttiin. Päätös: Edellä selostetun käsittelyn ja äänestysten jälkeen valtuusto päätti 1. antaa :n lainatakauksen perustettavalle elinkeinoyhtiölle. 2. että kunnanhallitus tuo myönnettävän vipurahoituksen kriteereistä ja myön tä mis pe rus teista tarkemman esityksen valtuustoseminaarin käsittelyä seuraavaan valtuustoon. 3. hyväksyä, että kunta voi vuokrata omistamiaan tiloja yrityksille ja yhdistyksille alle todellisten ylläpitokustannusten, mikäli vaihtoehtona on tilan oleminen tyhjillään tai epätuottavassa/tehottomassa käy-

11 tös sä. Tällöin kyse on lisätulosta kunnalle vaihtoehdon ollessa sisäinen vuokratulo lautakuntien välillä. 4. ohjeistaa Asikkalatalot Oy:n toteuttamaan vuokrakerrostalon asumistarjonnan monipuolistamiseksi. 5. sitoutua siihen, että Asikkalan kunnalla on mahdollista niin halutessaan ostaa rakentamispäätöksen aikaansaamiseksi % Asikkalaan rakennettavista (uudet vielä käynnistymättömät hankkeet) kerrostalo- ja rivitalohuoneistoista käytettäväksi työsuhdeasuntoina Asikkalan kunnan työntekijöiden houkuttelemiseksi muuttamaan Asikkalaan. 6. ottaa käyttöön palvelualoitteen vapaamuotoisena ja kuntakohtaisena toimintamallina. Henkilöstön työsuhdeturvasta huolehditaan. 7. ottaa käyttöön yritysvaikutusten arvioinnin koko kunnan organisaatiossa vapaamuotoisena toimintamallina. 8. lisätä työllistämismäärärahoja vuodelle 2014 (sisältyy talousarvioesitykseen).

Kunnanhallitus 235 28.10.2013. Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013

Kunnanhallitus 235 28.10.2013. Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013 Kunnanhallitus 235 28.10.2013 Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013 KHALL 235 28.10.2013 Asikkalan kunnassa on valmisteltu keväästä 2013 asti uutta elinkeinostrategiaa ja lin jaus muutoksia kunnan

Lisätiedot

Kunnanhallitus 235 28.10.2013 Kunnanhallitus 264 11.11.2013. Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013

Kunnanhallitus 235 28.10.2013 Kunnanhallitus 264 11.11.2013. Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013 Kunnanhallitus 235 28.10.2013 Kunnanhallitus 264 11.11.2013 Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013 KHALL 235 28.10.2013 Asikkalan kunnassa on valmisteltu keväästä 2013 asti uutta elinkeinostrategiaa

Lisätiedot

Elinvoimapolitiikan muutos / Tuki yritysten investoinneille ja sijoittumiselle

Elinvoimapolitiikan muutos / Tuki yritysten investoinneille ja sijoittumiselle Kunnanhallitus 235 28.10.2013 Kunnanhallitus 264 11.11.2013 Valtuusto 83 18.11.2013 Kunnanhallitus 14 03.02.2014 Valtuusto 4 17.02.2014 Elinvoimapolitiikan muutos / Tuki yritysten investoinneille ja sijoittumiselle

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 Kunnanhallitus 263 11.11.2013 Valtuusto 89 18.11.2013 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 267/02.03.01/2013 KHALL 263 11.11.2013 Kuntalain 66 :n

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2014 1/54. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2014 1/54. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2014 1/54 Kunnanhallitus Aika 03.02.2014 klo 17:00-20:05 Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 Käsitellyt asiat Asia Sivu 12 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot Kunnanhallitus 15 03.02.2014 Valtuusto 5 17.02.2014 Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot 146/02.00/2013 KHALL 15 3.2.2014 Valtuusto päätti 17.6.2023 63 toteuttaa talouden

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2014 1/73. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2014 1/73. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2014 1/73 Valtuusto Aika 17.02.2014 klo 18:00-21:25 Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/2013 1/54. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/2013 1/54. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/2013 1/54 Valtuusto Aika 18.11.2013 klo 18:00-21:05 Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 Käsitellyt asiat Asia Sivu 78 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Urajärven koulu 332/ /2014

Kunnanhallitus Valtuusto Urajärven koulu 332/ /2014 Kunnanhallitus 59 24.03.2014 Valtuusto 28 07.04.2014 Urajärven koulu 332/12.00.00/2014 KHALL 59 24.3.2014 Käsitellessään kokouksessaan 17.2.2014 11 Tuomo Riihilahden ym. valtuustoaloitetta: Ky se ly 2004-2010

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman hyväksyminen Kunnanhallitus 248 04.11.2013 Kunnanhallitus 262 11.11.2013 Valtuusto 88 18.11.2013 Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2014-2016 taloussuunnitelman hyväksyminen 265/02.02.00/2013 KHALL 248 4.11.2013 Kuntalain

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot Kunnanhallitus 221 30.09.2013 Kunnanhallitus 260 11.11.2013 Valtuusto 86 18.11.2013 Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot 146/02.00/2013 KHALL 221 30.9.2013 Valtuusto

Lisätiedot

Tuomo Riihilahden ym. valtuustoaloite: Kysely syntyneiden lasten vanhemmille

Tuomo Riihilahden ym. valtuustoaloite: Kysely syntyneiden lasten vanhemmille Sivistyslautakunta 52 01.10.2013 Sivistyslautakunta 66 03.12.2013 Kunnanhallitus 288 16.12.2013 Valtuusto 11 17.02.2014 Tuomo Riihilahden ym. valtuustoaloite: Kysely 2004-2010 syntyneiden lasten vanhemmille

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Valtuutettujen lukumäärä ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen

Valtuutettujen lukumäärä ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen Kunnanhallitus 202 17.10.2016 Valtuusto 66 31.10.2016 Valtuutettujen lukumäärä ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen 1093/00.00.01/2016 KHALL 202 17.10.2016 Uuden kuntalain (410/2015) 16 :ssä

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Kunnanhallitus Hallintosääntö

Kunnanhallitus Hallintosääntö Kunnanhallitus 214 03.11.2014 Hallintosääntö 1.1.2015 KHALL 214 3.11.2014 Elokuun 2014 alusta alkaen kunnan organisaatio muuttui, kun valtuus to 7.4.2014 26 päätti, että Asikkalan kunnan uusi vir ka or

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 18.03.2014

Lisätiedot

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen Kunnanhallitus 255 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 69 11.11.2013 Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen 349/02.03.02/2013 Kunnanhallitus 28.10.2013 255 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Kunnanhallitus 84 18.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 28.02.2013 Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 100/00.04.01/2013 Kunnanhallitus 18.02.2013 84 Valmistelija: kunnanjohtaja Simo Mäkinen

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus Joutsan kunnanhallitus 211 28.11.2016 Joutsan kunnanhallitus 99 08.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 15.05.2017 Perusturvalautakunta 66 30.05.2017 HALLINTOSÄÄNNÖN UUDISTAMINEN Joutsan kunnanhallitus 28.11.2016

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö Asikkalan kunnan osallistumisesta erityiseen kuntajakoselvitykseen

Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö Asikkalan kunnan osallistumisesta erityiseen kuntajakoselvitykseen Kunnanhallitus 200 16.09.2013 Valtuusto 70 30.09.2013 Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö Asikkalan kunnan osallistumisesta erityiseen kuntajakoselvitykseen 202/00.04.00/2013 KHALL 200 16.9.2013 Kuntarakennelaki

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Asikkalan kunnan rakennustonttien / maa-alueiden luovutusehtojen tarkistaminen

Asikkalan kunnan rakennustonttien / maa-alueiden luovutusehtojen tarkistaminen Kehittämislautakunta 29 03.06.2014 Kehittämislautakunta 37 04.09.2014 Kunnanhallitus 94 09.02.2015 Kunnanhallitus 155 30.03.2015 Asikkalan kunnan rakennustonttien / maa-alueiden luovutusehtojen tarkistaminen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen. Kunnanhallitus 54 24.02.2014 Kunnanhallitus 75 07.04.2014 Kunnanvaltuusto 10 16.04.2014 Kunnanhallitus 98 28.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 07.05.2014 LUNASTUSVUOKRASOPIMUS KHALL 54 Ristijärven kunta on neuvotellut

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

juha.leppialho@asikkala.fi 1. Sivistyslautakunta kuulee ATK-päällikkö Veijo Heikkistä internet-pohjaisesta hälytysjärjestelmästä

juha.leppialho@asikkala.fi 1. Sivistyslautakunta kuulee ATK-päällikkö Veijo Heikkistä internet-pohjaisesta hälytysjärjestelmästä Sivistyslautakunta 91 17.12.2012 Kunnanhallitus 77 18.03.2013 Valtuustoaloite / Kotihoidontuen kuntalisä 485/00.02.00/2012 379/00.02.00/2012 SLTK 91 17.12.2012 SLTK 28.8.2012 Valmistelija/lisätietoja Juha

Lisätiedot

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu. Sivistyslautakunta 95 08.12.2014 Kunnanhallitus 248 15.12.2014 Otto-oikeuden käyttäminen / Urajärven koulun sisäilma-asiat SLTK 95 8.12.2014 Urajärven koulun sisäilmaongelmat ovat puhuttaneet syys lu ku

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011 44 Kiinteistö Oy Hopunkallio

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus 441/54/548/2014 KH 06.10.2014 393

Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus 441/54/548/2014 KH 06.10.2014 393 Kaupunginhallitus 393 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 93 13.10.2014 Kaupunginhallitus 58 23.02.2015 Kaupunginhallitus 178 25.05.2015 Kaupunginvaltuusto 60 15.06.2015 Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus

Lisätiedot

Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja

Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja elinkeinoelämässä on vahva usko tulevaisuuteen. Johdanto Ylitornion

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 200 06.10.2014 Valtuusto 51 13.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 310/00.04.00/2014 KHALL 200 6.10.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Valtuusto päätti valita Aapo Pispan kunnanjohtajan virkaan lukien. Pispa ilmoitti , että hän ei ota virkaa

Valtuusto päätti valita Aapo Pispan kunnanjohtajan virkaan lukien. Pispa ilmoitti , että hän ei ota virkaa Kunnanhallitus 3 09.01.2017 Kunnanhallitus 26 30.01.2017 Kunnanhallitus 44 13.02.2017 Kunnanhallitus 66 20.03.2017 Kunnanhallitus 90 06.04.2017 Kunnanhallitus 109 12.04.2017 Kunnanhallitus 112 20.04.2017

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 16/2017 1/10

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 16/2017 1/10 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 16/2017 1/10 Kunnanhallitus Aika 05.06.2017 klo 17:15-17:30 Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 Käsitellyt asiat Asia Sivu 184 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 Kunnanhallitus 111 27.03.2013 Kunnanhallitus 134 15.04.2013 Kunnanvaltuusto 38 25.04.2013 JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 179/02.05.01/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että Sosiaalilautakunta 10 01.03.2016 Kunnanhallitus 59 21.03.2016 Kunnanhallitus 71 11.04.2016 Kunnanvaltuusto 15 18.04.2016 RAVITSEMISTYÖNTEKIJÄN OPPISOPIMUSTOIMEN PERUSTAMINEN KESKUSKEITTIÖLLE Sosltk 01.03.2016

Lisätiedot

Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kunnanvaltuusto 16 27.03.2012

Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kunnanvaltuusto 16 27.03.2012 Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kunnanvaltuusto 16 27.03.2012 Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8.2012 alkaen SIVLTK 21 vs. varhaiskasvatuksen päällikkö

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle:

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle: Sivistyslautakunta 78 04.11.2015 Sivistyslautakunta 87 08.12.2015 Sivistyslautakunta 5 07.03.2016 Kunnanhallitus 58 21.03.2016 TUNTIPERUSTEINEN PÄIVÄHOITOMAKSU Sivltk 04.11.2015 78 Päiväkodin johtaja Pasi

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter

Lisätiedot

SLTK Sivistyslautakunnalle on saapunut lausuntopyyntö:

SLTK Sivistyslautakunnalle on saapunut lausuntopyyntö: Sivistyslautakunta 78 14.10.2014 Sivistyslautakunnan lausunto hallintosäännöstä SLTK 78 14.10.2014 Sivistyslautakunnalle on saapunut lausuntopyyntö: Lausuntopyyntö hallintosääntöluonnoksesta 1.1.2015 Elokuun

Lisätiedot

Lumijoen nykyinen tuloveroprosentti on 20,75. Se on vahvistettu kunnanvaltuuston kokouksessa alkaen koskemaan vuotta 2016.

Lumijoen nykyinen tuloveroprosentti on 20,75. Se on vahvistettu kunnanvaltuuston kokouksessa alkaen koskemaan vuotta 2016. Kunnanhallitus 269 30.10.2017 Kunnanvaltuusto 100 06.11.2017 Vuoden 2018 tuloveroprosentin määrääminen Khall 30.10.2017 269 Kuntalain 111 :n mukaisesti kunnanvaltuuston on viimeistään talousarvion hyväksymisen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

KHALL 227 Valmistelija: kunnankamreeri Marjukka Manninen, p. (08) 887 4130 tai 050 390 0066, marjukka.manninen@haukipudas.fi

KHALL 227 Valmistelija: kunnankamreeri Marjukka Manninen, p. (08) 887 4130 tai 050 390 0066, marjukka.manninen@haukipudas.fi Kunnanhallitus 227 12.10.2009 Kunnanvaltuusto 82 12.10.2009 Elinkaarimallin käyttäminen Haukiputaalla 4317/65/659/2009 KHALL 227 Valmistelija: kunnankamreeri Marjukka Manninen, p. (08) 887 4130 tai 050

Lisätiedot

Avustuksista on ilmoitettu Päijät-Häme lehdessä, kunnan internet sivuilla sekä kunnan ilmoitustaululla. Hakuaika on ollut

Avustuksista on ilmoitettu Päijät-Häme lehdessä, kunnan internet sivuilla sekä kunnan ilmoitustaululla. Hakuaika on ollut Vapaa-aikalautakunta 15 10.05.2017 Vapaa-aikalautakunta 26 17.05.2017 Vapaa-aikalautakunnan yleisavustukset vuodelle 2017 VAPLTK 15 Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt voimassa olevan avustussäännön kokouksessaan

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 234 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 83 27.10.2015 Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Tekninen lautakunta 73 12.10.2006 Kunnanhallitus 227 30.10.2006 LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.

Kunnanhallitus Valtuusto Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00. Kunnanhallitus 18 08.02.2016 Valtuusto 8 15.02.2016 Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.01/2016 KOULTK 4 26.1.2016 Perusopetuslain 5 :n mukaan kunta voi järjestää

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Lausunto hallinto-oikeudelle valtuuston päätöksestä 10.12.2012 64 tehtyihin valituksiin / Ruotsalaisen rantaosayleiskaava

Lausunto hallinto-oikeudelle valtuuston päätöksestä 10.12.2012 64 tehtyihin valituksiin / Ruotsalaisen rantaosayleiskaava Kunnanhallitus 113 16.05.2011 Kunnanhallitus 189 05.09.2011 Kunnanhallitus 202 12.09.2011 Kunnanhallitus 272 03.12.2012 Valtuusto 64 10.12.2012 Kunnanhallitus 155 03.06.2013 Lausunto hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen laajakaistahankkeen rahoittamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen laajakaistahankkeen rahoittamiseksi Kunnanhallitus 184 01.07.2013 Kunnanvaltuusto 80 01.07.2013 Kunnanhallitus 192 08.08.2013 Kunnanvaltuusto 86 15.08.2013 Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen

Lisätiedot

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ Kunnanhallitus 250 18.10.2010 Kunnanvaltuusto 40 10.11.2010 Kunnanhallitus 287 01.12.2010 Tekninen tuotantolautakunta 10 08.02.2012 Kunnanhallitus 37 12.03.2012 Kunnanvaltuusto 12 19.03.2012 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Kunnanhallitus 262 03.11.2014 Kunnanvaltuusto 44 11.11.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti Kunnanhallitus 208 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 39 07.11.2016 Kunnanhallitus 5 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 6 30.01.2017 6 Tillolan koulun myynti 738/02.05.00/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016 208 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Tapio ja Rauni Ruohtula sekä Mikko Hentinen ovat esittäneet seuraavaa:

Tapio ja Rauni Ruohtula sekä Mikko Hentinen ovat esittäneet seuraavaa: Kunnanhallitus 246 31.10.2005 Kunnanhallitus 173 04.09.2006 Kunnanvaltuusto 35 09.10.2006 KIRKONSEUDUN KAAVA-ALUEEN KORTTELI NRO 48 ASEMAKAAVAN HYVÄKSYMINEN 164/62/622/2005 Kunnanhallitus 12.01.2004 10

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall Kunnanhallitus 311 13.11.2017 Kunnanvaltuusto 97 15.11.2017 PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE Khall 13.11.2017 311 Kunnanvaltuusto on 9.10.2017 84 päättänyt selvittää mahdollisuutta kunnan

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kunnanhallitus 297 02.11.2015 Kunnanhallitus 309 09.11.2015 Valtuusto 72 16.11.2015 Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma 800/02.02.00/2015 KHALL 297 2.11.2015 Kuntalain mukaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist,

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, Valtuusto 102 01.11.2010 Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien 2011-2013 taloussuunnitelma 1191/02.01.00/2010 KH 293 Kunnanhallitus 4.10.2010 Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, sture.lindqvist@sipoo.fi

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013.

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. Kunnanhallitus 98 11.03.2013 Kunnanvaltuusto 37 25.04.2013 Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. 153/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 11.03.2013 98 Valmistelija: kunnansihteeri

Lisätiedot

Kunnanhallitus 58 24.03.2014 Valtuusto 26 07.04.2014. Virkaorganisaatiomuutos 382/00.01.01/2014

Kunnanhallitus 58 24.03.2014 Valtuusto 26 07.04.2014. Virkaorganisaatiomuutos 382/00.01.01/2014 Kunnanhallitus 58 24.03.2014 Valtuusto 26 07.04.2014 Virkaorganisaatiomuutos 382/00.01.01/2014 KHALL 58 24.3.2014 Kunnan johtoryhmä on valmistellut muutoksia kunnan virkaorganisaatioon. Organisaatiomallista

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 31.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI

H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI Tekninen lautakunta 29.6.2016, 46 Vs. tekninen johtaja Hannu Niemelä: Kunta on perustanut toiminta-alueen

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Kh 14 18.1.2016 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään

Lisätiedot

Panttikirjojen luovuttaminen Kiinteistö Oy Kiikoisten Teollisuusmaalle ja osakekirjojen jälkipanttauksesta luopuminen

Panttikirjojen luovuttaminen Kiinteistö Oy Kiikoisten Teollisuusmaalle ja osakekirjojen jälkipanttauksesta luopuminen Kaupunginhallitus 366 18.11.2013 Panttikirjojen luovuttaminen Kiinteistö Oy Kiikoisten Teollisuusmaalle ja osakekirjojen jälkipanttauksesta luopuminen 900/02.05.06/2013 25.11.2004 Kh 290 Liite 04/13/2004

Lisätiedot

Viite STMO68:00/2015. MliDno Valmistelija / lisätiedot: Ari Liikanen, Timo Halonen. Li itteet 1 Liite Mikkelin kaupungin lausuntoluonnos

Viite STMO68:00/2015. MliDno Valmistelija / lisätiedot: Ari Liikanen, Timo Halonen. Li itteet 1 Liite Mikkelin kaupungin lausuntoluonnos Viite STMO68:00/2015 Mikkeli Ote pöytäkirjasta 1/2016 1(5) Kaupunginvaltuusto 25.01.201 6 Kaupunginhallitus, 24, 18.01.2016 Kaupunginvaltuusto, 12, 25.01.2016 12 Lausunto hallituksen linjaukseen itsehallintoaluejaon

Lisätiedot

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Aika 10.01.2012 klo 12:00-13:55 PÖYTÄKIRJA 1/2012 1 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Päätösehdotus (Pj): Tarkastuslautakunta päättää lähettää vastuullisen tilintarkastajan vaihtumisen tiedoksi valtuustolle.

Päätösehdotus (Pj): Tarkastuslautakunta päättää lähettää vastuullisen tilintarkastajan vaihtumisen tiedoksi valtuustolle. Tarkastuslautakunta 77 07.11.2014 Kaupunginvaltuusto 66 24.11.2014 TILINTARKASTUSYHTEISÖN VASTUULLISEN TARKASTAJAN VAIHTUMINEN 56/03/2013 TARLA 77 67 Oulun HTM&JHTT-Tarkastus Oy on valittu Lieksan kaupungin

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 258 05.11.2012 Kaupunginvaltuusto 69 12.11.2012 Veroprosenttien määrääminen vuodelle 2013 141/02.02/2012 KHAL 258 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietojen

Lisätiedot