Kunnanhallitus Kunnanhallitus Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanhallitus 235 28.10.2013 Kunnanhallitus 264 11.11.2013. Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013 KHALL Asikkalan kunnassa on valmisteltu keväästä 2013 asti uutta elinkeinostrategiaa ja linjausmuutoksia kunnan elinvoimapolitiikkaan. Taustalla on valtuuston hyväksymä uusi strategia sekä toimintaympäristön muutos. Kilpailu kuntien ja alueiden välillä kiristyy jatkuvasti. Maantieteen merkitys yritysten sijaintipäätöksissä kasvaa, mutta pelkkä sijainti ei riitä yrityksen sijoittumispäätökseen. Pelkkä tonttien kaavoitus ja maankäyttö on riittämätöntä, vaikka se onkin perusedellytys elinvoiman mahdollistajana. Asikkalan elinkeinopolitiikka on ollut perinteisesti varovaista. Asikkalan kaikki elinkeinorahat olivat LAKES:ssa vuosien välisenä aikana. Tänä aikana Asikkalaan ei tehty yhtään yrityssijoittumista LAKES:n toimesta. Vuoden 2013 alusta Asikkalan kunta on harjoittanut omaa elinkeinopolitiikkaa ja käynnissä on joitakin sijoittumisselvityksiä. Yritysneuvonta ja muu perustaso voidaan hoitaa kehittämislautakunnan omilla resursseilla sekä paikallisten, maakunnallisten ja valtakunnallisten yhteistyökumppanien kautta, mutta nykyisin kunnalla ei ole vielä riittäviä keinoja yrityssijoitusten ja laajentumisten kannustamiseen. Elinvoima on elinkeinoja laajempi käsite ja siksi yritysten sijoittumisen ja laajentumisen ohella tulee tarkastella asuntopolitiikkaa ja muita elinvoiman lisäämiseksi tehtäviä toimenpiteitä. Elinvoima on elinkeinojen lisäksi kattavaa yksityistä ja julkista palvelutarjontaa Asikkalassa, työpaikkaomavaraisuutta, perusturvaa (mm. alhainen työttömyys) ja väestön yleistä hyvinvointia. Elinvoimaa on myös vakaa talous, jota ilman ei voida järjestää riittäviä peruspalveluja kuntalaisille. Lahden talouskehitys ja velkaantuminen ovat huolestuttavalla tasolla. Maakunnan työttömyys on korkeahko, vaikka Asikkalassa se onkin matalampi. Lahden vetovoima on riittämätön säteilläkseen lähikuntiin ja Asikkalan osalta Vt24:n liikennöitävyys vähentää pendelöinnin houkuttelevuutta. Asikkalan oma talous on valtuuston tekemien päätösten jälkeen lyhyellä aikavälillä vakaalla pohjalla, mutta maakunnan kokonaiskehitys antaa aihetta huoleen. Kiristyvä kilpailu alueiden ja kuntien välillä yhdistettynä maakuntakeskuksen kilpailukykyongelmiin on johtanut tilanteeseen, jossa Asikkala ei voi nauttia sijaintinsa hedelmistä ja poimia asukkaita ja yrityksiä säteilyvaikutuksena Lahdesta vaan tarvitaan omaa ja vahvaa elinvoimapolitiikkaa. Kukaan muu ei työskentele asukkaiden ja yritysten sijoittamiseksi Asikkalaan kuin Asikkalan kunta, yritykset ja asikkalalaiset itse. Yrittäjäyhdistys on erinomainen

2 yhteistyökumppani paikallisen elinvoiman kehittämisessä. Oma aktiivisuus korostuu jatkossa erityisesti pienissä kunnissa, koska valtio on vetäytynyt työpaikkojen ja elinkeinopolitiikan osalta pieniltä paikkakunnilta. Lisäksi maakunnallisen hankerahoituksen määrä pienenee ja sen saamisen kriteerit ovat usein pienen kunnan mittakaavassa liian tiukkoja. Muualta avun odottaminen on epärealistista ja onkin tehtävä päätös halutaanko olla Asikkalan elinvoiman kehittämisessä itse aktiivisia vai jäädäänkö odottamaan aiemman linjauksen mukaisesti Lahdesta valuvaa hyötyä. Nykyinen keskittymiskehitys viittaa siihen, että maakuntakeskuksesta ei valu asukkaita ja työpaikkoja vaan päinvastoin asukkaat ja työpaikat siirtyvät Lahteen ilman Asikkalan omaa aktiivisuutta. Muutos edellyttää linjanmuutosta ja sen tunnustamista, että maantieteellinen sijainti ei nykyoloissa Asikkalaa pelasta vaan tarvitaan omaa ja voimakasta elinvoimapolitiikkaa. Elinvoimapolitiikan vahvistaminen on mahdollista ja tarpeellista samaan aikaan kun käyttötaloutta sopeutetaan valtionosuusleikkauksiin ja kunnalliseen palvelutuotantoon liittyvät investoinnit pidetään kurissa. Elinvoiman lisäämiseen liittyvät toimenpiteet voidaan toteuttaa konsernivelalla, joka ei näy peruskunnan talouden tunnusluvuissa. Kehittämislautakunnan määrärahat ovat liian pienet, jotta edes määrärahalisäyksillä voidaan saada riittävää vipuvaikutusta elinkeinoihin ja elinvoimaan. Siksi välineeksi tarvitaan kuntakonsernin rahoitusta. Asikkalan kunnalla on olemassa oleva kehittämisyhtiö ns. pöytälaatikkoyrityksenä ajalta ennen LAKES:ia, jolla ei ole ollut enää vuosikymmeneen toimintaa. Kyseistä yritystä voidaan käyttää kustannustehokkaasti yrityshankkeissa mukana olemiseen emokunnan antamilla takauksilla, jolloin kyse on konsernivelasta, joka ei näy käyttötaloudessa eikä kunnan taloudellisissa tunnusluvuissa. Yhtiöllä ei olisi omaa henkilökuntaa eikä varsinaisia kiinteitä kuluja. Yhtiön rahoitusmuotoja voivat olla sijoittumistuki, laajentumistuki ja osittainen lainatakaus sekä yksityisen ja julkisen kumppanuushankkeet. Rahoituksen ehdoksi voidaan yksiselitteisesti määritellä uusien pysyvien työpaikkojen määrä Asikkalan kunnan alueella, mikä varmistaa sen, ettei kunnan yhtiölle myöntämää taloudellista panostusta voitaisi käyttää mihinkään muuhun tarkoitukseen. Sijoittumistuki ja laajentumistuki tarkoittaisivat sitä, että kunnan elinkeinoyhtiö osallistuisi yrityksen toimitilan rakentamisen tai laajentamisen rahoittamiseen määritetyllä euromäärällä per syntyvä uusi työpaikka. Yhtiö saisi vastineeksi euromäärää vastaavan omistusosuuden kiinteistöstä ja vuokratuoton. Osittainen takaus tarkoittaisi sitä, että kunta takaisi uusien työpaikkojen määrän suhteessa yrityksen investointeja. Tässäkin kunnan yhtiön olisi saatava riittävä takaus sijoitusta kohden eikä kunta voisi olla minkään investoinnin täysimääräinen takaaja, jotta yrittäjäriski on olemassa.

3 Kunnan kiinteistöjen ja toimitilojen myymisestä ja vuokraamisesta valtuusto on jo tehnyt päätöksiä Lisäpäätöksenä tarvitaan elinvoiman vahvistamiseksi linjaus siitä, että kunnan tiloja voidaan vuokrata alle todellisten kustannusten tilanteissa, joissa tila olisi muuten tyhjänä, vajaa- tai tehottomassa käytössä. Kunnan sisäinen vuokra on näennäisvuokraa, joka ei tuo koko kunnan kassaan lisärahaa, mutta ulosvuokraaminen alemmallakin hinnalla sen sijaan tuo. Yksityisen ja julkisen kumppanuus tarkoittaa hanketta, jossa yritys on päätoteuttaja, mutta kunta osallistuu kustannuksiin tai ostaa yrityksen palveluja jollain sovittavalla summalla. Tällainen malli soveltuu erityisesti sellaisiin kunnan palveluiden järjestämiseen, jossa kunnalla ei ole lakisääteistä velvoitetta palvelua järjestää, mutta kyse olisi lisäarvosta kuntalaisille. Hyvänä esimerkkinä on uimala, jonka rakentaminen ja ylläpito on vapaaehtoista, mutta mitä monet kuntalaiset toivovat. Sen sijaan, että Asikkalan kunta toteuttaisi kalliin uimalan, johon pitäisi ottaa paljon velkaa ja vuosittaiset ylläpitokustannukset olisi rahoitettava veronkorotuksella, voidaankin toteuttaa yksityinen kylpylä, joka on pääosin yksityisesti rahoitettu, mutta kunnan yhtiö voisi tukea hankkeen aikaansaamista ostamalla määräajan alennuslippuja kuntalaisille. Lopputuloksena olisi pienen kunnallisen uimalan sijasta hieno kylpylä, joka maksaisi veronmaksajille murto-osan kunnalliseen toteutusmalliin verrattuna. Työpaikkojen lisääminen ei itsessään riitä vaan niiden taloushyöty realisoituu vasta uusina asukkaina. Kunnan asumisvaihtoehtoja on monipuolistettava ja tämä tarkoittaa niin vuokra-asuntokannan lisäämistä kuin muunkin asuntotuotannon vauhdittamista. Asikkalatalot Oy:n toteuttamana vuokra-asuntokohde siirtyy konsernivelkaan, joka ei näy kunnan tunnusluvuissa ja kunta voi puolestaan kannustaa rakennuttajia käynnistämään hankkeita sitoutumalla ostamaan pienen osuuden kerrostalo- tai rivitalokohteen huoneistoista työsuhdeasunnoiksi. Tämä alentaa kynnystä käynnistää hankkeita ja mahdollistaa sellaisten Asikkalan kunnan työntekijöiden houkuttelun paikkakunnalle, jotka eivät Asikkalassa vielä asu. Työvoimapulan ennakoidaan vaikeuttavan osaavan työvoiman saamista kuntiin tulevaisuudessa. Hyvän työilmapiirin lisäksi monipuolisilla asumisvaihtoehdoilla voidaan vaikuttaa kunnan houkuttelevuuteen asuin- ja työpaikkana. Elinvoimaan panostaminen aiheuttaa jonkin verran riskejä, mutta ne on pyritty esitetyssä mallissa minimoimaan. Kaikkea yrityksiin sijoitettua rahaa ei mahdollisessa konkurssitilanteessa välttämättä saada takaisin, mutta kunta saa silti kiinteistö tai muun vakuuden. Kumppanuushankkeet ovat automaattisesti lisämenoja kunnalle, eikä näitä rahoja saada takaisin, mutta niissä arviointi onkin tehtävä siitä näkökulmasta, että vaihtoehtoiskustannus hankkeen toteuttamisesta kunnallisena hankkeena täysin veronmaksajien rahoilla maksaisi huomattavasti enemmän. Asuntorakentamishankkeiden osalta riski on vähäinen, koska kohteisiin saadaan aina riittävä täyttöaste asettamalla vuokrataso oikein, eikä kunnan tarvitse saada voittoa kohteista toisin kuin

4 yksityisen sijoittajan, mikä mahdollistaa kilpailukykyisen vuokratason. Asikkalatalojen täyttöaste on pysynyt vakaana ja tilastokeskus ennustaa lievää väestönkasvua seuraavina vuosikymmeninä, joten uudelle asuntokannalle on riittävät perusteet myös pitkän aikavälin skenaarioissa. Suomen Yrittäjät on ajanut palvelualoitetta kuntiin. Toteutuksen esteeksi on muodostunut lainsäädäntö ja kuntien uskalluksen puute. Asikkalan kunta voisi olla edelläkävijä ja ottaa palvelualoitteen käyttöön omalla päätöksellä ja paikallisella toimintatavalla. Toteuttamalla palvelualoitteen vapaamuotoisena, ei synny lainsäädännöllistä ongelmaa, koska sen käyttäminen on joustavaa eikä se sido ketään osapuolta. Kaikki päätökset tehdään kunnan virallisissa toimielimissä hallintosäännön mukaan. Pelkistetysti kuka tahansa yrittäjä voi halutessaan esittää Asikkalan kunnalle kykenevänsä tuottamaan tietyn palvelun edullisemmin vähintään samalla palvelutasolla ja saa käyttöönsä hintatiedot, jolla kunta itse palvelun järjestää. Tämän jälkeen yrittäjä tarjoaa omaa mielestään parempaa mallia ja tarjoustaan, minkä jälkeen kunnan oma tuottajataho voi tehdä vastaesityksen toiminnan tehostamisesta. Sen jälkeen kunta päättää, toteuttaako se tarjouskilpailun (hankintarajat) kyseisen palvelun järjestämisestä. Kunta harkitsee ratkaisunsa aina tapauskohtaisesti kokonaistaloudellisuus huomioiden, mikä sisältää mm. henkilöstön työsuhdeturvan ns. vanhoina työntekijöinä. Asikkalan kunta on ottanut jo aiemmin yritysvaikutusten arvioinnin käyttöön kunnanhallituksessa ja muutamassa lautakunnassa. Nyt menettely laajennetaan koskemaan koko kunnan toimintaa. Yritysvaikutusten arviointi toteutetaan vapaamuotoisesti valmistelevan viranhaltijan apuvälineenä ja sitä käytetään ainoastaan niissä asioissa, joissa on olennaisia vaikutuksia yrittäjyyteen. Tarvittavat lisäpanostukset ovat vähäisiä suhteessa niistä saataviin hyötyihin ja malli on suunniteltu niin, että kulua ei synny, jos kriteerit täyttäviä toimijoita ei ole. Toimenpiteitä ei tehtäisi käyttötalousmäärärahoista, joten vaikutus kohdentuisi ainoastaan konsernivelan määrään, joka on Asikkalassa maltillinen ja kestää tarvittaessa merkittävänkin kasvun, jos uusia työpaikkoja ja asukkaita tuovia investointikohteita löytyy. Vastaavia ja riittäviä toimenpiteitä ei voitaisi mitenkään toteuttaa käyttötalousmäärärahoista. Uutta toimintamallia suunniteltaessa on otettu huomioon yritysvaikutusten arviointi sekä kunnalle aiheutuvien todellisten lisäkulujen minimointi suhteessa saatavaan hyötyyn. Asikkalan Yrittäjät ry:n hallitus on kokouksessaan on antanut lausuntonsa kunnanjohtaja Juri Niemisen Elinvoimapolitiikan muutos -esityksestä: "Asikkalan Yrittäjät ry kannattaa Asikkalan kunnan toimia

5 elinkeinopolitiikkansa voimistamiseksi. Yrittäjäyhdistys pitää erityisen hyvänä ns. vipurahoitusta, jolla kunta sitoutuu ostamaan yritysten tuotteita ja palveluja. Tämän kaltainen rahoitus ei vääristä kilpailua. Asikkalan Yrittäjien mielestä kunnan omistama elinkeinoyhtiö on tehokas ja joustava työväline silloin, kun tarvitaan nopeita päätöksiä. Yrittäjäyhdistys antaa tukensa tälle Elinvoimapolitiikan muutos -esitykselle, joka on yrittäjyyden puolesta allekirjoitetun sitoumuksen mukainen, allekirjoittajina Asikkalan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Vilho Laakso ja Asikkalan Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Kaarina Jokinen." Valmistelija/lisätietoja Kunnanjohtaja Juri Nieminen, puh , sähköposti: Ehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää: 1. Antaa :n lainatakauksen Asikkalan matkailu- ja kehitys Oy:lle. 2. Valtuuttaa kunnanhallituksen päättämään yrityksille yhtiön kautta myönnettävän vipurahoituksen kriteereistä ja myöntämisperusteista sekä valitsemaan yhtiölle hallituksen. Yhtiölle ei tule kiinteää kulurakennetta. 3. Hyväksyä, että kunta voi vuokrata omistamiaan tiloja yrityksille ja yhdistyksille alle todellisten yläpitokustannusten, mikäli vaihtoehtona on tilan oleminen tyhjillään tai epätuottavassa/tehottomassa käytössä. Tällöin kyse on lisätulosta kunnalle vaihtoehdon ollessa sisäinen vuokratulo lautakuntien välillä. 4. Ohjeistaa Asikkalatalot Oy:n toteuttamaan vuokrakerrostalon asumistarjonnan monipuolistamiseksi. 5. Sitoutua siihen, että Asikkalan kunta ostaa rakennuttajan niin halutessa % Asikkalaan rakennettavista (uudet vielä käynnistymättömät hankkeet) kerrostalo- ja rivitalohuoneistoista käytettäväksi työsuhdeasuntoina Asikkalan kunnan työntekijöiden houkuttelemiseksi muuttamaan Asikkalaan. 6. Ottaa käyttöön palvelualoitteen vapaamuotoisena ja kuntakohtaisena toimintamallina. 7. Ottaa käyttöön yritysvaikutusten arvioinnin koko kunnan organisaatiossa vapaamuotoisena toimintamallina. 8. Työllistämismäärärahoja lisätään vuodelle 2014 (sisältyy talousarvioesitykseen). Asian käsittely kunnanhallituksen kokouksessa: Kokouksessa esittelijä muutti päätösesitystään - kohdan 1. osalta kuulumaan: "Antaa :n lainatakauksen perustettavalle elinkeinoyhtiölle." ja

6 - kohdan 6. osalta kuulumaan: "Ottaa käyttöön palvelualoitteen vapaamuotoisena ja kuntakohtaisena toimintamallina. Henkilöstön työsuhdeturvasta huolehditaan." Tuomo Riihilahti esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Hanna Hasala kannatti Riihilahden ehdotusta. Puheenjohtajan tiedusteltua asiaa kunnanhallitukselta, hän totesi tuloksena, että kunnanhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä Riihilahden esityksen ja palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Päätös: Edellä selostetun käsittelyn jälkeen kunnanhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. KHALL Valmistelija/lisätietoja Kunnanjohtaja Juri Nieminen, puh , sähköposti: Ehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää 1. antaa :n lainatakauksen perustettavalle elinkeinoyhtiölle. 2. valtuuttaa kunnanhallituksen päättämään yrityksille yhtiön kautta myönnettävän vipurahoituksen kriteereistä ja myöntämisperusteista sekä valitsemaan yhtiölle hallituksen. Yhtiölle ei tule kiinteää kulurakennetta. 3. hyväksyä, että kunta voi vuokrata omistamiaan tiloja yrityksille ja yhdistyksille alle todellisten yläpitokustannusten, mikäli vaihtoehtona on tilan oleminen tyhjillään tai epätuottavassa/tehottomassa käytössä. Tällöin kyse on lisätulosta kunnalle vaihtoehdon ollessa sisäinen vuokratulo lautakuntien välillä. 4. ohjeistaa Asikkalatalot Oy:n toteuttamaan vuokrakerrostalon asu mistarjonnan monipuolistamiseksi. 5. sitoutua siihen, että Asikkalan kunta ostaa rakennuttajan niin halutessa % Asikkalaan rakennettavista (uudet vielä käyn nistymättömät hankkeet) kerrostalo- ja rivitalohuoneistoista käytettä väksi työsuhdeasuntoina Asikkalan kunnan työntekijöiden houkutte lemiseksi muuttamaan Asikkalaan. 6. ottaa käyttöön palvelualoitteen vapaamuotoisena ja kuntakohtaisena toimintamallina. Henkilöstön työsuhdeturvasta huolehditaan. 7. ottaa käyttöön yritysvaikutusten arvioinnin koko kunnan organisaatiossa vapaamuotoisena toimintamallina.

7 8. lisätä työllistämismäärärahoja vuodelle 2014 (si säl tyy talousarvioesitykseen). Asian käsittely kunnanhallituksen kokouksessa: Päätettiin käsitellä asia kohdittain. Tuomo Riihilahti esitti, että kohtaa 5. muutetaan kuulumaan: sitoutua siihen, että Asikka lan kun nal la on mahdollista niin halutessaan ostaa rakenta mispää tök sen ai kaan saamiseksi % Asikkalaan ra ken net ta vista (uu det vie lä käyn nis tymättömät hankkeet) kerrosta lo- ja ri vi talo huo neis toista käy tettä väk si työsuhdeasuntoina Asikka lan kun nan työn tekijöi den hou kutte lemi seksi muuttamaan Asikka laan. Mika Vartiainen kannatti Riihilahden esitystä. Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi Tuomo Riihilahden tehneen esit te li jän esi tyk sestä poikkeavan kannatetun esityksen, joten asia oli rat kais tava ää nestämällä. Puheenjohtaja esitti suoritettavaksi ni men huu toää nes tyksen ja teki seuraavan äänestysesityksen: "Ne jot ka kan natta vat esittelijän esitystä vastaavat JAA, ja ne jotka kannat ta vat Riihilahden tekemää esitystä vastaavat EI." Hyväksyttiin yksi mieli sesti pu heen johtajan äänestysesitys ja -tapa. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 3 jaa-ääntä (Kari Kitala, Aaro Moilanen, Hannu Mäkinen) ja 4 ei-ääntä (Mer ja Pa lo kan gas-vii tanen, Tuomo Riihilahti, Maija-Liisa Uusi-Uitto, Mika Vartiainen). Puheen joh taja to te si ää nes tyksen tuloksen, jonka mukaan kunnanhallitus hy väksyi Tuomo Riihilahden muutosesityksen. Hannu Mäkinen esitti, että kohdan 6. palvelualoitetta ei oteta käyttöön. Esitystä ei kannatettu, joten se raukeaa. Päätös: Edellä selostetun käsittelyn ja äänestyksen jälkeen kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se päättää 1. antaa :n lainatakauksen perustettavalle elinkeinoyhtiölle. 2. valtuuttaa kunnanhallituksen päättämään yrityksille yhtiön kautta myönnettävän vipurahoituksen kriteereistä ja myöntämisperusteista sekä valitsemaan yhtiölle hallituksen. Yhtiölle ei tule kiinteää kulurakennetta. 3. hyväksyä, että kunta voi vuokrata omistamiaan tiloja yrityksille ja yhdistyksille alle todellisten yläpitokustannusten, mikäli vaihtoehtona on tilan oleminen tyhjillään tai epätuottavassa/tehottomassa käytössä. Tällöin kyse on lisätulosta kunnalle vaihtoehdon ollessa sisäinen vuokratulo lautakuntien välillä. 4. ohjeistaa Asikkalatalot Oy:n toteuttamaan vuokrakerrostalon asumistarjonnan monipuolistamiseksi.

8 5. sitoutua siihen, että Asikkalan kunnalla on mahdollista niin halutessaan ostaa rakentamispäätöksen aikaansaamiseksi % Asikkalaan rakennettavista (uudet vielä käynnistymättömät hankkeet) kerrostalo- ja rivitalohuoneistoista käytettäväksi työsuhdeasuntoina Asikkalan kunnan työntekijöiden houkuttelemiseksi muuttamaan Asikkalaan. 6. ottaa käyttöön palvelualoitteen vapaamuotoisena ja kuntakohtaisena toimintamallina. Henkilöstön työsuhdeturvasta huolehditaan. 7. ottaa käyttöön yritysvaikutusten arvioinnin koko kunnan organisaatiossa vapaamuotoisena toimintamallina. 8. lisätä työllistämismäärärahoja vuodelle 2014 (sisältyy talousarvioesitykseen).

Kunnanhallitus 235 28.10.2013. Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013

Kunnanhallitus 235 28.10.2013. Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013 Kunnanhallitus 235 28.10.2013 Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013 KHALL 235 28.10.2013 Asikkalan kunnassa on valmisteltu keväästä 2013 asti uutta elinkeinostrategiaa ja lin jaus muutoksia kunnan

Lisätiedot

Kunnanhallitus 235 28.10.2013 Kunnanhallitus 264 11.11.2013 Valtuusto 83 18.11.2013. Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013

Kunnanhallitus 235 28.10.2013 Kunnanhallitus 264 11.11.2013 Valtuusto 83 18.11.2013. Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013 Kunnanhallitus 235 28.10.2013 Kunnanhallitus 264 11.11.2013 Valtuusto 83 18.11.2013 Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013 KHALL 235 28.10.2013 Asikkalan kunnassa on valmisteltu keväästä 2013 asti uutta

Lisätiedot

Elinvoimapolitiikan muutos / Tuki yritysten investoinneille ja sijoittumiselle

Elinvoimapolitiikan muutos / Tuki yritysten investoinneille ja sijoittumiselle Kunnanhallitus 235 28.10.2013 Kunnanhallitus 264 11.11.2013 Valtuusto 83 18.11.2013 Kunnanhallitus 14 03.02.2014 Valtuusto 4 17.02.2014 Elinvoimapolitiikan muutos / Tuki yritysten investoinneille ja sijoittumiselle

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2014 1/54. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2014 1/54. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2014 1/54 Kunnanhallitus Aika 03.02.2014 klo 17:00-20:05 Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 Käsitellyt asiat Asia Sivu 12 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 Kunnanhallitus 263 11.11.2013 Valtuusto 89 18.11.2013 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 267/02.03.01/2013 KHALL 263 11.11.2013 Kuntalain 66 :n

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/2013 1/54. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/2013 1/54. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/2013 1/54 Valtuusto Aika 18.11.2013 klo 18:00-21:05 Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 Käsitellyt asiat Asia Sivu 78 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2014 1/73. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2014 1/73. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2014 1/73 Valtuusto Aika 17.02.2014 klo 18:00-21:25 Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot Kunnanhallitus 15 03.02.2014 Valtuusto 5 17.02.2014 Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot 146/02.00/2013 KHALL 15 3.2.2014 Valtuusto päätti 17.6.2023 63 toteuttaa talouden

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Urajärven koulu 332/ /2014

Kunnanhallitus Valtuusto Urajärven koulu 332/ /2014 Kunnanhallitus 59 24.03.2014 Valtuusto 28 07.04.2014 Urajärven koulu 332/12.00.00/2014 KHALL 59 24.3.2014 Käsitellessään kokouksessaan 17.2.2014 11 Tuomo Riihilahden ym. valtuustoaloitetta: Ky se ly 2004-2010

Lisätiedot

Tuomo Riihilahden ym. valtuustoaloite: Kysely syntyneiden lasten vanhemmille

Tuomo Riihilahden ym. valtuustoaloite: Kysely syntyneiden lasten vanhemmille Sivistyslautakunta 52 01.10.2013 Sivistyslautakunta 66 03.12.2013 Kunnanhallitus 288 16.12.2013 Valtuusto 11 17.02.2014 Tuomo Riihilahden ym. valtuustoaloite: Kysely 2004-2010 syntyneiden lasten vanhemmille

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011 44 Kiinteistö Oy Hopunkallio

Lisätiedot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot Kunnanhallitus 221 30.09.2013 Kunnanhallitus 260 11.11.2013 Valtuusto 86 18.11.2013 Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot 146/02.00/2013 KHALL 221 30.9.2013 Valtuusto

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011

Lisätiedot

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu. Sivistyslautakunta 95 08.12.2014 Kunnanhallitus 248 15.12.2014 Otto-oikeuden käyttäminen / Urajärven koulun sisäilma-asiat SLTK 95 8.12.2014 Urajärven koulun sisäilmaongelmat ovat puhuttaneet syys lu ku

Lisätiedot

Kunnanhallitus Hallintosääntö

Kunnanhallitus Hallintosääntö Kunnanhallitus 214 03.11.2014 Hallintosääntö 1.1.2015 KHALL 214 3.11.2014 Elokuun 2014 alusta alkaen kunnan organisaatio muuttui, kun valtuus to 7.4.2014 26 päätti, että Asikkalan kunnan uusi vir ka or

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Valtuutettujen lukumäärä ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen

Valtuutettujen lukumäärä ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen Kunnanhallitus 202 17.10.2016 Valtuusto 66 31.10.2016 Valtuutettujen lukumäärä ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen 1093/00.00.01/2016 KHALL 202 17.10.2016 Uuden kuntalain (410/2015) 16 :ssä

Lisätiedot

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen. Kunnanhallitus 54 24.02.2014 Kunnanhallitus 75 07.04.2014 Kunnanvaltuusto 10 16.04.2014 Kunnanhallitus 98 28.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 07.05.2014 LUNASTUSVUOKRASOPIMUS KHALL 54 Ristijärven kunta on neuvotellut

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Valtuusto päätti valita Aapo Pispan kunnanjohtajan virkaan lukien. Pispa ilmoitti , että hän ei ota virkaa

Valtuusto päätti valita Aapo Pispan kunnanjohtajan virkaan lukien. Pispa ilmoitti , että hän ei ota virkaa Kunnanhallitus 3 09.01.2017 Kunnanhallitus 26 30.01.2017 Kunnanhallitus 44 13.02.2017 Kunnanhallitus 66 20.03.2017 Kunnanhallitus 90 06.04.2017 Kunnanhallitus 109 12.04.2017 Kunnanhallitus 112 20.04.2017

Lisätiedot

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja Virolahden kunnanhallitus 50 21.03.2016 Virolahden kunnanhallitus 64 25.04.2016 Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin ostamiseksi, takauksen myöntämiseksi

Lisätiedot

Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja

Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja elinkeinoelämässä on vahva usko tulevaisuuteen. Johdanto Ylitornion

Lisätiedot

Asikkalan kunnan rakennustonttien / maa-alueiden luovutusehtojen tarkistaminen

Asikkalan kunnan rakennustonttien / maa-alueiden luovutusehtojen tarkistaminen Kehittämislautakunta 29 03.06.2014 Kehittämislautakunta 37 04.09.2014 Kunnanhallitus 94 09.02.2015 Kunnanhallitus 155 30.03.2015 Asikkalan kunnan rakennustonttien / maa-alueiden luovutusehtojen tarkistaminen

Lisätiedot

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus Joutsan kunnanhallitus 211 28.11.2016 Joutsan kunnanhallitus 99 08.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 15.05.2017 Perusturvalautakunta 66 30.05.2017 HALLINTOSÄÄNNÖN UUDISTAMINEN Joutsan kunnanhallitus 28.11.2016

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 16/2017 1/10

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 16/2017 1/10 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 16/2017 1/10 Kunnanhallitus Aika 05.06.2017 klo 17:15-17:30 Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 Käsitellyt asiat Asia Sivu 184 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman hyväksyminen Kunnanhallitus 248 04.11.2013 Kunnanhallitus 262 11.11.2013 Valtuusto 88 18.11.2013 Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2014-2016 taloussuunnitelman hyväksyminen 265/02.02.00/2013 KHALL 248 4.11.2013 Kuntalain

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 18.03.2014

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Kunnanhallitus 84 18.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 28.02.2013 Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 100/00.04.01/2013 Kunnanhallitus 18.02.2013 84 Valmistelija: kunnanjohtaja Simo Mäkinen

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 200 06.10.2014 Valtuusto 51 13.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 310/00.04.00/2014 KHALL 200 6.10.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että Sosiaalilautakunta 10 01.03.2016 Kunnanhallitus 59 21.03.2016 Kunnanhallitus 71 11.04.2016 Kunnanvaltuusto 15 18.04.2016 RAVITSEMISTYÖNTEKIJÄN OPPISOPIMUSTOIMEN PERUSTAMINEN KESKUSKEITTIÖLLE Sosltk 01.03.2016

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen Kunnanhallitus 255 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 69 11.11.2013 Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen 349/02.03.02/2013 Kunnanhallitus 28.10.2013 255 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Lisätiedot

Elinkeinojen edistämistä kunnassa vai kehittämisyhtiössä Case Lahti. Kuntamarkkinat Kaupunkikehitysjohtaja Olli Alho Lahden kaupunki

Elinkeinojen edistämistä kunnassa vai kehittämisyhtiössä Case Lahti. Kuntamarkkinat Kaupunkikehitysjohtaja Olli Alho Lahden kaupunki Elinkeinojen edistämistä kunnassa vai kehittämisyhtiössä Case Lahti Kuntamarkkinat 12.9.2018 Kaupunkikehitysjohtaja Olli Alho Lahden kaupunki Tausta Edellinen uudistus 2013 alusta -> seudullinen kehitysyhtiö

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö Asikkalan kunnan osallistumisesta erityiseen kuntajakoselvitykseen

Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö Asikkalan kunnan osallistumisesta erityiseen kuntajakoselvitykseen Kunnanhallitus 200 16.09.2013 Valtuusto 70 30.09.2013 Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö Asikkalan kunnan osallistumisesta erityiseen kuntajakoselvitykseen 202/00.04.00/2013 KHALL 200 16.9.2013 Kuntarakennelaki

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen laajakaistahankkeen rahoittamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen laajakaistahankkeen rahoittamiseksi Kunnanhallitus 184 01.07.2013 Kunnanvaltuusto 80 01.07.2013 Kunnanhallitus 192 08.08.2013 Kunnanvaltuusto 86 15.08.2013 Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 27.4.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 2.5.2016 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Raharinne 117 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 Tarkastuslautakunta Aika 12.02.2019 klo 15:00-17:05 Paikka Tekninen toimi, kokoushuone, Asikkalantie 21 Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Päätös siirretyn päätösvallan peruuttamisesta kumoaa alemmalla tasolla tehdyt samaa päätösvaltaa koskevat siirtopäätökset.

Päätös siirretyn päätösvallan peruuttamisesta kumoaa alemmalla tasolla tehdyt samaa päätösvaltaa koskevat siirtopäätökset. Kunnanhallitus 27 21.01.2013 Kunnanhallitus 38 03.03.2014 Valtuusto 24 07.04.2014 Kunnanhallituksen päätösvallan siirto / muutokset 4.3.2014 145/00.00.01/2013 KHALL 27 21.1.2013 Kuntalain 14 :n mukaan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Kirkkonummen kuntastrategia

Kirkkonummen kuntastrategia Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kuntakehitysjaosto 14.11.2017 Ehdotus kunnanhallitus 27.11.2017 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta kokeilla

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti Kunnanhallitus 208 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 39 07.11.2016 Kunnanhallitus 5 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 6 30.01.2017 6 Tillolan koulun myynti 738/02.05.00/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016 208 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Aika 10.01.2012 klo 12:00-13:55 PÖYTÄKIRJA 1/2012 1 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 ELINVOIMAOHJELMA 2018-2021 Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 Elinvoimaisen kunnan teesit Hausjärven elinvoimaohjelma on laadittu elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämiseksi yhdessä yrittäjien

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1. Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1. Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1 Matkailulautakunta 16.04.2010 Aika 16.04.2010 klo 9:00-10:30 Paikka Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle Luettelo käsitellyistä asioista

Lisätiedot

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 5 16.11.2015 5 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

juha.leppialho@asikkala.fi 1. Sivistyslautakunta kuulee ATK-päällikkö Veijo Heikkistä internet-pohjaisesta hälytysjärjestelmästä

juha.leppialho@asikkala.fi 1. Sivistyslautakunta kuulee ATK-päällikkö Veijo Heikkistä internet-pohjaisesta hälytysjärjestelmästä Sivistyslautakunta 91 17.12.2012 Kunnanhallitus 77 18.03.2013 Valtuustoaloite / Kotihoidontuen kuntalisä 485/00.02.00/2012 379/00.02.00/2012 SLTK 91 17.12.2012 SLTK 28.8.2012 Valmistelija/lisätietoja Juha

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Tekninen lautakunta 73 12.10.2006 Kunnanhallitus 227 30.10.2006 LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 39 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014 Tulevaisuus-

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA KUNNAN VISIO JA STRATEGIA LUONNOLLISEN KASVUN UURAINEN 2016 AKTIIVISTEN IHMISTEN UURAISILLA ON TOIMIVAT PERUSPALVELUT, TASAPAINOINEN TALOUS, MENESTYVÄ YRITYSELÄMÄ JA PARHAAT MAHDOLLISUUDET TAVOITELLA ONNEA

Lisätiedot

H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI

H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI Tekninen lautakunta 29.6.2016, 46 Vs. tekninen johtaja Hannu Niemelä: Kunta on perustanut toiminta-alueen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella

Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella Kaakkois-Suomen Kaakkois-Suomen Kaakkois-Suomen 73 20.06.2017 91 30.08.2017 104 08.09.2017 Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella 88/10.00/2017 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Lumijoen nykyinen tuloveroprosentti on 20,75. Se on vahvistettu kunnanvaltuuston kokouksessa alkaen koskemaan vuotta 2016.

Lumijoen nykyinen tuloveroprosentti on 20,75. Se on vahvistettu kunnanvaltuuston kokouksessa alkaen koskemaan vuotta 2016. Kunnanhallitus 269 30.10.2017 Kunnanvaltuusto 100 06.11.2017 Vuoden 2018 tuloveroprosentin määrääminen Khall 30.10.2017 269 Kuntalain 111 :n mukaisesti kunnanvaltuuston on viimeistään talousarvion hyväksymisen

Lisätiedot

Sonkakoti Oy:n lainan takaus/vastavakuuden hyväksyminen

Sonkakoti Oy:n lainan takaus/vastavakuuden hyväksyminen Kunnanhallitus 46 21.03.2016 Valtuusto 1 31.03.2016 Kunnanhallitus 89 30.05.2016 Sonkakoti Oy:n lainan takaus/vastavakuuden hyväksyminen 76/02.05.06/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 46 Valmistelija: aluesihteeri

Lisätiedot

Kotipalvelun tukipalveluna järjestettävä ateriapalvelu/ sopimuksen jatkaminen ja aterioiden kuljetuksen kilpailuttaminen

Kotipalvelun tukipalveluna järjestettävä ateriapalvelu/ sopimuksen jatkaminen ja aterioiden kuljetuksen kilpailuttaminen Liperin sosiaali- ja 27 31.03.2015 terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja 45 26.05.2015 terveyslautakunta Kunnanhallitus 97 01.06.2015 Kotipalvelun tukipalveluna järjestettävä ateriapalvelu/ sopimuksen

Lisätiedot

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä Yrittäjänpäivä Naantali 5.9.2017 Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät 1 Kunta syntyy uudelleen Sote-palvelu- ja maakuntauudistus muuttavat Suomea Kuntien rooli

Lisätiedot

Kunnanhallitus 58 24.03.2014 Valtuusto 26 07.04.2014. Virkaorganisaatiomuutos 382/00.01.01/2014

Kunnanhallitus 58 24.03.2014 Valtuusto 26 07.04.2014. Virkaorganisaatiomuutos 382/00.01.01/2014 Kunnanhallitus 58 24.03.2014 Valtuusto 26 07.04.2014 Virkaorganisaatiomuutos 382/00.01.01/2014 KHALL 58 24.3.2014 Kunnan johtoryhmä on valmistellut muutoksia kunnan virkaorganisaatioon. Organisaatiomallista

Lisätiedot

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus kunnan/kehitysyhtiön näkökulmasta. Raahe

Kasvupalvelu-uudistus kunnan/kehitysyhtiön näkökulmasta. Raahe Kasvupalvelu-uudistus kunnan/kehitysyhtiön näkökulmasta Raahe 31.5.2017 Asiakaslähtöisen yrityskehittämisen kokonaisuus Konsultit/yksityiset palveluntarjoajat Rahoittajat & kehitysinstrumentit Kehittämisyhtiö

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2740/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 176 16.6.2014 92 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n otettaville lainoille perusparannusta varten kohteissa: Soukankuja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ Kunnanhallitus 250 18.10.2010 Kunnanvaltuusto 40 10.11.2010 Kunnanhallitus 287 01.12.2010 Tekninen tuotantolautakunta 10 08.02.2012 Kunnanhallitus 37 12.03.2012 Kunnanvaltuusto 12 19.03.2012 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010

NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010 NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010 PALTAMON YRITTÄJIEN JA YRITTÄJÄJÄRJESTÖN YHTEISTYÖ TYÖVOIMATALON KANSSA Kysely postitettu 27.10.2010 Kyselyn saanut n. 111 yritystä (n=111) Yhteistyössä Kainuun Yrittäjien kanssa

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan Tammelan kunnan tuloveroprosentin sekä kiin teis tö ve ro pro sen tit.

Kunnanvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan Tammelan kunnan tuloveroprosentin sekä kiin teis tö ve ro pro sen tit. Kunnanhallitus 359 04.12.2017 Kunnanvaltuusto 100 11.12.2017 TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2019-2020 230/02.02/2017 KHALL 359 Kunnanhallitus keskusteli talousarvioraamista ja ohjeisti

Lisätiedot

SLTK Sivistyslautakunnalle on saapunut lausuntopyyntö:

SLTK Sivistyslautakunnalle on saapunut lausuntopyyntö: Sivistyslautakunta 78 14.10.2014 Sivistyslautakunnan lausunto hallintosäännöstä SLTK 78 14.10.2014 Sivistyslautakunnalle on saapunut lausuntopyyntö: Lausuntopyyntö hallintosääntöluonnoksesta 1.1.2015 Elokuun

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot