10. Sotilaallinen maanpuolustus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "10. Sotilaallinen maanpuolustus"

Transkriptio

1 Talousarvioesitys HE 95/2012 vp ( ) 10. Sotilaallinen maanpuolustus Puolustusvoimien tärkein tehtävä on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Tehtävä toteutetaan ylläpitämällä ajantasaista ja turvallisuusympäristöön suhteutettua puolustuskykyä valtioneuvoston vuoden 2009 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon (VNS 2009) määrittämien toimintalinjojen mukaisesti. Puolustusvoimille osoitettuja voimavaroja kohdennetaan niin, että priorisoidut tehtävät voidaan toteuttaa kaikissa tilanteissa. Materiaalisen valmiuden, toiminnan tason sekä suorituskykyjen rakentamisen tasapaino tarkastellaan vuosittain. Suunnittelukaudella valmistellaan ja toteutetaan puolustusvoimien toiminnan ja rakenteiden uudistus. Puolustuskyvyn ylläpidon kustannuskehitys ja puolustusmateriaalin laaja vanheneminen vuosikymmenen puolivälistä alkaen eivät mahdollista nykyisen suuruisten puolustusvoimien ylläpitoa tulevaisuudessa. Uudistuksen lähtökohtia ovat puolustusvoimien nykyisten tehtävien jatkuminen, yleisen asevelvollisuuden toimivuuden varmistaminen sekä puolustusperiaatteen kehittäminen alueellisen puolustuksen pohjalta. Uudistuksella luodaan 2020-luvun vaatimuksia vastaava tasapainoinen sodan ja rauhan ajan kokonaisuus. Uudistus on välttämätön, jotta puolustuskyvyn ylläpitoon ja kehittämiseen voidaan kohdentaa riittävät resurssit. Toimintaympäristön kehitys, sotilaalliset uhkat, puolustusvoimien tehtävät ja puolustusvoimien resurssit muodostavat perusteet puolustusjärjestelmän strategiselle kehittämiselle. Viimeisen vuosikymmenen aikana valtioiden välisten konfliktien todennäköisyys Euroopassa on vähentynyt ja Pohjois-Euroopan turvallisuustilanne on säilynyt viime vuosina vakaana. Siten puolustuskyvyn ylläpitoa voidaan jatkaa vakaassa turvallisuustilanteessa. Positiivisesta kehityksestä huolimatta sotilaallisen voiman käyttö on säilynyt valtioiden keinovalikoimassa. Tästä syystä puolustusvoimien kehittäminen mitoitetaan siten, että maahamme kohdistuvat sotilaalliset uhat kyetään hallitsemaan kaikissa tilanteissa. Puolustusvoimat osallistuu EU:n yhteiseen kriisinhallintaan sekä Euroopan puolustusviraston toimintaan ja tekee yhteistyötä Naton kanssa osallistumalla Naton rauhankumppanuusohjelmaan, kriisinhallintaoperaatioihin ja yhteensopivuuden kehittämiseen poliittisten linjausten mukaisesti. Pohjoismainen puolustusyhteistyö (NORDEFCO) on vakiinnuttanut toimintamuotojaan ja sen odotetaan tiivistyvän suunnittelukaudella. Yhteispohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä haetaan synergioita ja taloudellisia säästöjä, mutta tavoitteena on myös yhteispohjoismaisten strategisten intressien selvittäminen pitkällä aikavälillä. Toiminnalliset tulostavoitteet Sotilaalliselle maanpuolustukselle asetetaan seuraavat pääluokkaperusteluissa esitettyjä hallinnonalan yhteiskunnallisia vaikuttavuustavoitteita edistävät, alustavat toiminnalliset tulostavoitteet: Tavoite Tavoitetaso asteikolla 1 5 Suorituskykyinen puolustusjärjestelmä Puolustusvoimilla on riittävän ennakkovaroituksen antava sotilasstrateginen tilannekuva. 4 Puolustusvoimat on valvonut alueellisen koskemattomuuden sekä ennalta ehkäissyt ja tarvittaessa torjunut alueloukkaukset. 4 Puolustusvoimilla on valmius torjua sotilaallisen voiman käyttö ja sillä uhkaaminen koko maan alueella. 3 Puolustusvoimat kykenee muodostamaan painopisteen kulloisenkin tilanteen vaatimusten mukaisesti torjuessaan sotilaallisen voiman käyttöä. 3 Puolustusvoimat kehittää asevelvollisuutta ja vapaaehtoista maanpuolustusta osana puolustusvoimauudistusta. 3 Asevelvollisten sosiaalista ja taloudellista asemaa kehitetään puolustusministeriön johtaman poikkihallinnollisen työryhmän avulla. 4 Puolustusvoimat turvaa kustannustehokkaan henkilöstöjärjestelmän toimivuuden niin, että puolustusvoimien tehtävärakenne on tarkistettu ja henkilöstön osaaminen, toimintakyky ja työhyvinvointi varmistettu. 3 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 1

2 Tavoite Tavoitetaso asteikolla 1 5 Ylläpidetään ja ajantasaistetaan maltillisesti materiaalista suorituskykyä sekä huolehditaan syntyneistä sitoumuksista. 3 Puolustusvoimat integroi Naton suorituskykyvaatimukset soveltuvin osin osaksi joukkojen kehittämistä. 3 Puolustusvoimat suuntaa kiinteistöinvestoinnit priorisoiden turvallisuutta, henkilöstön ja koulutettavien terveyttä, poikkeusolojen vaatimuksia, materiaalin hallintaa ja ympäristönsuojelua edistävät hankkeet. 3 Puolustusvoimat parantaa käytössään olevien palvelussuhdeasuntojen vuokraamisessa kustannustehokkuutta niin, että tyhjistä asunnoista aiheutuu kustannuksia enintään 0,5 milj. euroa/vuosi. 3 Turvallinen yhteiskunta Puolustusvoimien valmius tukea muita viranomaisia ylläpidetään. 4 Tavoitteiden saavuttamista arvioidaan valtion yhteisellä arviointiasteikolla 1 5. Arviointiasteikossa 1 = Tavoitteesta on luovuttu, 2 = Tavoite ei toteutunut, 3 = Tavoite on osittain toteutunut, 4 = Tavoite on saavutettu ja 5 = Tavoite on ylitetty. 01. Puolustusvoimien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 95/2012 vp ( ) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) ulkomaalaisille oppilaille annettavasta sotilaskoulutuksesta ja puolustusvoimien joukkojen kansainvälisestä harjoitustoiminnasta ja sen valmisteluista sekä muusta puolustusvoimien kansainvälisestä yhteistoiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen 2) enintään euroa palvelussuhdeasuntojen vuokraosuuksien maksamiseen puolustusvoimien toiminnallisiin tarpeisiin perustuen tai puolustusministeriön määräämäksi siirtymäajaksi puolustushallinnon rakennemuutoksen henkilöstöjärjestelyihin liittyvistä syistä tai muihin puolustushallinnon vastaaviin tarpeisiin perustuen 3) enintään euroa sotainvalideille ja sotaveteraaneille, maanpuolustustyölle, partiolaistoimintaan sekä merkittäville urheilu- ja muille vastaaville tapahtumille suoritettavan liiketaloudellisin perustein hinnoitellun maksullisen toiminnan hintojen alentamiseen 4) enintään euroa varusmiesten päivärahojen korottamiseen 5) puolustusvoimien toimintaan liittyvien kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin ja monikansallisten yhteishankintajärjestelyjen kuluosuuksiin 6) Vapaudenristin Ritarikunnan menoihin 7) kotimaisen puolustusteollisuuden vientiedellytysten ja kansainvälistymisen tukemiseen liittyvien menojen maksamiseen 8) puolustusvoimien tarpeita vastaavaan museotoimintaan liittyvien menojen maksamiseen. Valtuudet 1) Vuonna 2013 saa tehdä puolustusvoimien toiminnan edellyttämiä materiaalin ja palvelujen hankintaan liittyviä pitkäaikaisia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua valtiolle menoja vuosina enintään euroa (Vuoden 2013 toimintamenojen tilausvaltuus). 2) Vuonna 2013 saa tehdä huoltojoukkojen varustamiseen ja taistelijan varusteiden hankintaan liittyviä pitkäaikaisia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua valtiolle menoja vuosina enintään euroa (Puolustusvoimien logistiikka tilausvaltuus). 3) Vuonna 2013 saa tehdä sopimuksia aiemmin hyväksyttyjen tilausvaltuuksien sitomatta olevaa määrää vastaavasti kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa. 4) Aiemmin hyväksytyistä tilausvaltuuksista saa aiheutua valtiolle menoja valtuuksissa olevista vuosittaisista enimmäismääristä poiketen, mutta pysyen kuitenkin kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa. Uusiin tilausvaltuuksiin sisältyvien tavaroiden ja palvelujen hintojen tarkistuksista aiheutuvien lisämenojen maksamiseen käytetään puolustusvoimien toimintamenoihin vuosittain myönnettäviä määrärahoja. Tilausvaltuuksien maksatusmäärärahat sekä niihin liittyvät indeksien ja valuuttakurssien noususta aiheutuvat lisätarpeet tai alenemisesta syntyvät vähennykset budjetoidaan talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluviksi maksuperusteisina. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 2

3 Toiminnalliset tulostavoitteet Toiminnallinen tehokkuus 2011 toteutuma 2012 ennakoitu 2013 arvio Taloudellisuus Varusmiespäivän hinta (euroa) Reserviläispäivän hinta (euroa) HN lentotunnin hinta (euroa) NH-90 lentotunnin hinta (euroa) Taistelualus 1A valmiusvuorokauden hinta (euroa) Tuottavuus Koulutetut varusmiehet/varusmiespalvelukseen tulleet (%) Pääesikunnan, puolustushaarojen ja sotilasläänien esikuntien henkilötyövuosimäärä/puolustusvoimien henkilötyövuosimäärä yhteensä (%) Kannattavuus Maksuperustelain mukaisen maksullisen toiminnan kustannusvastaavuus-% on vähintään Tuotokset ja laadunhallinta 2011 toteutuma 2012 ennakoitu 2013 arvio Varusmiesten sotaharjoitusperusteiset maastovuorokaudet (lkm) Kertausharjoituksissa koulutetut reserviläiset (lkm) HN lentotunnit (lkm) NH-90 lentotunnit (lkm) Taistelualus 1A valmiusvuorokaudet (lkm) Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa) vuodesta lähtien Vanhat tilausvaltuudet KASI-järjestelmän huolto- ja ylläpito -tilausvaltuus NH-90 koulutuspalvelut -tilausvaltuus Sodankylän vaatetuskorjaamon palveluhankinta -tilausvaltuus Maavoimien materiaalin kunnossapitopalvelut -tilausvaltuus Vuoden 2009 toimintamenojen tilausvaltuus ITO 2005 ja 2005M huolto -tilausvaltuus Helikopteripataljoonan suorituskyvyn ylläpito ja kehittäminen (HESKY) -tilausvaltuus Peruslentokoulutus VN-kalustolla -tilausvaltuus Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 3

4 vuodesta lähtien Ilmatorjuntajärjestelmä 90 MOD Crotale NG:n huoltoja ylläpitosopimus (ITO90MOD huolto) -tilausvaltuus Vuoden 2011 toimintamenojen tilausvaltuus Käyttöajoneuvojen hankintojen täydentäminen -tilausvaltuus Vuoden 2012 toimintamenojen tilausvaltuus Ilmatorjuntajärjestelmien huolto- ja ylläpito -tilausvaltuus Vanhat tilausvaltuudet yhteensä Uudet tilausvaltuudet Vuoden 2013 toimintamenojen tilausvaltuus Puolustusvoimien logistiikka 2013 (PVLOG 2013) -tilausvaltuus Uudet tilausvaltuudet yhteensä Valtuudet yhteensä Momentilta palkattavan henkilöstön määrä vähenee 51 henkilötyövuotta. Vähennys aiheutuu pääosin ampumatarvikkeiden ja räjähteiden elinkaaren hallinnan kehittämisestä (ELKAKOP). Vuoden 2013 toimintamenojen tilausvaltuudella on tarkoitus hankkia varaosia ja materiaalin kunnossapitopalveluja maa-, meri- ja ilmavoimille. Tilausvaltuus kohdistuu pääosin varaosahankintoihin. Uudet tilausvaltuudet kaikkine taloudellisine seurannaisvaikutuksineen toteutetaan puolustusministeriön hallinnonalalle vahvistettujen valtiontalouden kehysten puitteissa. Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) 2011 toteutuma 2012 varsinainen talousarvio 2013 esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 4

5 Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) 2011 toteutuma 2012 varsinainen talousarvio 2013 esitys Maksullisen toiminnan tuotot suoritteiden myyntituotot muut tuotot Tuotot yhteensä Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset erilliskustannukset osuus yhteiskustannuksista Kustannukset yhteensä Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Hintatuki Kustannusvastaavuus hintatuen jälkeen Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Ennakollinen kustannustasotarkistus (1,5%) Puolustusvoimien ravitsemispalvelujen yhtiöittämiseen liittyvä lisäeläketurva, kertaluonteisen lisäyksen poistuminen Siirto momentille (-9 htv) -720 Siirto momentille Siirto momentilta Sähkön hinnannousu, kertaluonteisen lisäyksen poistuminen Tekniset siirrot ja rakennekorjaukset Turvaverkon käyttökustannukset -860 Vakiomuotoiset tietoluovutukset (siirto momentille ) -2 Vaurioituneen Hornet 428 -koneen korjaus, kertaluonteisen lisäyksen poistuminen Virkapukuavustusten määrän tarkistus 850 Vuoden 2011 toteutuneen indeksikehityksen jälkikäteinen kustannustasotarkistus Julkisen hallinnon atk-menosäästö (HO) Palkkausten tarkistukset Yhteishankintojen lisääminen (HO) talousarvio II lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Täydentävä talousarvioesitys HE 166/2012 vp ( ) Määrärahaa saa käyttää myös: 3) enintään euroa sotainvalideille ja sotaveteraaneille, maanpuolustustyölle, partiolaistoimintaan sekä merkittäville urheilu- ja muille vastaaville tapahtumille suoritettavan liiketaloudellisin perustein hinnoitellun maksullisen toiminnan hintojen alentamiseen. Valtuudet 1) Vuonna 2013 saa tehdä puolustusvoimien toiminnan edellyttämiä materiaalin ja palvelujen hankintaan liittyviä pitkäaikaisia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua valtiolle menoja vuosina enintään euroa (Vuoden 2013 toimintamenojen tilausvaltuus). Päätösosan ensimmäisen kappaleen kohta 3) korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan toisen kappaleen kohdan 3) ja päätösosan valtuuskohdan kohta 1) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 5

6 korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan valtuuskohdan kohdan 1). Maksullisen toiminnan hintojen alentamiseen myönnetyn määrärahan vähennys eurolla talousarvioesityksen euroon nähden johtuu siitä, ettei kyseistä määrärahaa voi käyttää Leijona Catering Oy:ltä hankittujen palvelujen maksamiseen. Vastaava määräraha tullaan käyttämään jatkossa muulla tavoin asevelvollisten omaistenpäivien sekä sotaveteraanien tilaisuuksista aiheutuviin kuluihin. Vuoden 2013 toimintamenojen tilausvaltuuden enimmäismäärän lisäys eurolla talousarvioesityksen euroon nähden aiheutuu siitä, että eräät maavoimien koulutusympäristön kehittämiseen liittyvät hankinnat siirretään budjettiperustelujen mukaan paremmin kuuluvina momentilta momentille Helikopteripataljoonan suorituskyvyn ylläpito ja kehittäminen (HESKY) -tilausvaltuuden ja Puolustusvoimien logistiikka tilausvaltuuden menoajoitusta muutetaan kyseisten tilausvaltuuksien enimmäismäärien puitteissa vastaamaan paremmin hankintojen toimitus- ja maksuaikataulua. Edellä mainitut tilausvaltuuksien muutokset ja vuoden 2012 kolmanteen lisätalousarvioesitykseen sisältynyt vuoden 2011 toimintamenojen tilausvaltuuden muutos huomioon ottaen valtuustaulukko muuttuu seuraavanlaiseksi: Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa) vuodesta lähtien Vanhat tilausvaltuudet KASI-järjestelmän huolto- ja ylläpito -tilausvaltuus NH-90 koulutuspalvelut -tilausvaltuus Sodankylän vaatetuskorjaamon palveluhankinta -tilausvaltuus Maavoimien materiaalin kunnossapitopalvelut -tilausvaltuus Vuoden 2009 toimintamenojen tilausvaltuus ITO 2005 ja 2005M huolto -tilausvaltuus Helikopteripataljoonan suorituskyvyn ylläpito ja kehittäminen (HESKY) -tilausvaltuus Peruslentokoulutus VN-kalustolla -tilausvaltuus Ilmatorjuntajärjestelmä 90 MOD Crotale NG:n huoltoja ylläpitosopimus (ITO90MOD huolto) -tilausvaltuus Vuoden 2011 toimintamenojen tilausvaltuus Käyttöajoneuvojen hankintojen täydentäminen -tilausvaltuus Vuoden 2012 toimintamenojen tilausvaltuus Ilmatorjuntajärjestelmien huolto- ja ylläpito -tilausvaltuus Vanhat tilausvaltuudet yhteensä Uudet tilausvaltuudet Vuoden 2013 toimintamenojen tilausvaltuus Puolustusvoimien logistiikka 2013 (PVLOG 2013) -tilausvaltuus Uudet tilausvaltuudet yhteensä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 6

7 vuodesta lähtien Valtuudet yhteensä talousarvio III lisätalousarvio II lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 39/2012 vp ( ) Puolustusministeriön hallinnonalalla jatketaan vuoteen 2015 mennessä toteutettavan puolustusvoimauudistuksen toimeenpanoa. Tavoitteena on organisaation ja toimintaperiaatteiden muutoksella mahdollistaa tasapainoinen puolustusbudjetti, jossa voidaan kohdentaa riittävät resurssit puolustuskyvyn ylläpitoon ja kehittämiseen. Hallinnonalalle esitetään miljoonan euron määrärahaa, joka on noin 25 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2012 varsinaisessa talousarviossa. Määrärahatason näennäinen nousu johtuu mm. vuoden 2012 kolmannessa lisätalousarviossa puolustusmateriaalihankintoihin tehdystä noin 93 miljoonan euron maksatusten siirrosta myöhemmille vuosille. Hallinnonalalle kohdistuvien menosäästöjen yhteismäärä on 124 miljoonaa euroa vuonna Puolustusvoimien toimintamenoja esitetään nostettavaksi miljoonaan euroon johtuen pääosin palkkausten tarkistuksista ja kustannustasotarkistuksista. Toimintamenomomentilta maksetaan myös puolustusvoimauudistuksen toimeenpanosta aiheutuvat kustannukset. Valiokunta pitää hyvänä, että niukasta budjetista huolimatta varusmiesten päivärahoja kyetään hieman korottamaan. Korotus lisää kustannuksia noin 2 miljoonalla eurolla. Vuonna 2013 puolustushallinto jatkaa toimintaansa välittömästi sopeuttavia toimenpiteitä, joiden vaikutuksesta puolustusvoimien toiminnan tasoa joudutaan väliaikaisesti alentamaan. Myös keskeiset suoritteet, kuten lentotunnit, alusvuorokaudet, kertausharjoitukset ja varusmiesten maastovuorokaudet, ovat alemmalla tasolla. Valiokunta kiinnittää huomiota kertausharjoitusten vähenemiseen entisestään. Kertausharjoitusten supistaminen vaikuttaa valiokunnan mielestä nopeasti sodan ajan joukkojen osaamiseen ja suorituskykyyn sekä reserviläisten maanpuolustustahtoon. Vuonna 2013 on tarkoitus kouluttaa vain reserviläistä. Kuluvana vuonna kertausharjoituksissa on ollut henkilöä. Kertausharjoitukset kohdennetaan ensisijaisesti avainasejärjestelmien käyttäjille ja maakuntakomppanioille. Vuodesta 2015 alkaen määrä on tarkoitus nostaa vastaamaan pienentyvää sodan ajan vahvuutta. Valiokunta kantaa huolta myös kotimaisen puolustusteollisuuden tulevaisuudesta muuttuvassa toimintaympäristössä. Valiokunta pitää tässä tilanteessa erittäin tärkeänä edistää teollisuuden vientiä ja kansainvälistymistä talousarvioesityksen kirjauksen mukaisesti, jotta kotimainen teollisuus pystyy hyödyntämään avautuvia eurooppalaisia markkinoita. Kriittisen osaamisen pysyminen kotimaassa turvaa Suomen puolustuskyvyn säilymistä myös poikkeus- ja kriisitilanteissa. Valiokunta korostaa, että hallinnonalalla on käynnissä väliaikainen siirtymäkausi. Myös sen aikana on kuitenkin tärkeää pitää kiinni Suomen puolustuskyvyn turvaamisesta, varusmiesten koulutuksen tasosta ja motivoivan asevelvollisuuden järjestämisestä sekä yleisestä maanpuolustustahdosta. Valiokunta pitää välttämättömänä, että toiminnan taso nostetaan kaikilta osin uudistettuja toimintatapoja vastaavaksi vuoden 2015 aikana. Uskottavan puolustuskyvyn ylläpitämiseksi on myös oleellista, että uudistuksen jälkeen noudatetaan periaatetta, jonka mukaan materiaalihankintoihin, henkilöstökuluihin ja toimintaan käytetään kuhunkin kolmannes puolustusbudjetista. Valiokunta lisää momentille euroa kertausharjoitusten lisäämiseen. Yhden reserviläispäivän hinnan arvioidaan olevan 165 euroa vuonna 2013, joten lisäyksellä pystytään toteuttamaan noin kertausharjoitusvuorokautta. Eduskunnan kirjelmä EK 36/2012 vp ( ) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) ulkomaalaisille oppilaille annettavasta sotilaskoulutuksesta ja puolustusvoimien joukkojen kansainvälisestä harjoitustoiminnasta ja sen valmisteluista sekä muusta puolustusvoimien kansainvälisestä yhteistoiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 7

8 2) enintään euroa palvelussuhdeasuntojen vuokraosuuksien maksamiseen puolustusvoimien toiminnallisiin tarpeisiin perustuen tai puolustusministeriön määräämäksi siirtymäajaksi puolustushallinnon rakennemuutoksen henkilöstöjärjestelyihin liittyvistä syistä tai muihin puolustushallinnon vastaaviin tarpeisiin perustuen 3) enintään euroa sotainvalideille ja sotaveteraaneille, maanpuolustustyölle, partiolaistoimintaan sekä merkittäville urheilu- ja muille vastaaville tapahtumille suoritettavan liiketaloudellisin perustein hinnoitellun maksullisen toiminnan hintojen alentamiseen. 4) enintään euroa varusmiesten päivärahojen korottamiseen 5) puolustusvoimien toimintaan liittyvien kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin ja monikansallisten yhteishankintajärjestelyjen kuluosuuksiin 6) Vapaudenristin Ritarikunnan menoihin 7) kotimaisen puolustusteollisuuden vientiedellytysten ja kansainvälistymisen tukemiseen liittyvien menojen maksamiseen 8) puolustusvoimien tarpeita vastaavaan museotoimintaan liittyvien menojen maksamiseen. Valtuudet 1) Vuonna 2013 saa tehdä puolustusvoimien toiminnan edellyttämiä materiaalin ja palvelujen hankintaan liittyviä pitkäaikaisia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua valtiolle menoja vuosina enintään euroa (Vuoden 2013 toimintamenojen tilausvaltuus). 2) Vuonna 2013 saa tehdä huoltojoukkojen varustamiseen ja taistelijan varusteiden hankintaan liittyviä pitkäaikaisia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua valtiolle menoja vuosina enintään euroa (Puolustusvoimien logistiikka tilausvaltuus). 3) Vuonna 2013 saa tehdä sopimuksia aiemmin hyväksyttyjen tilausvaltuuksien sitomatta olevaa määrää vastaavasti kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa. 4) Aiemmin hyväksytyistä tilausvaltuuksista saa aiheutua valtiolle menoja valtuuksissa olevista vuosittaisista enimmäismääristä poiketen, mutta pysyen kuitenkin kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa. Uusiin tilausvaltuuksiin sisältyvien tavaroiden ja palvelujen hintojen tarkistuksista aiheutuvien lisämenojen maksamiseen käytetään puolustusvoimien toimintamenoihin vuosittain myönnettäviä määrärahoja. Tilausvaltuuksien maksatusmäärärahat sekä niihin liittyvät indeksien ja valuuttakurssien noususta aiheutuvat lisätarpeet tai alenemisesta syntyvät vähennykset budjetoidaan talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluviksi maksuperusteisina. I lisätalousarvioesitys HE 52/2013 vp ( ) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Valtuudet 1) Puolustusvoimien toiminnan edellyttämän materiaalin ja palvelujen hankintaan vuonna 2013 myönnetyn tilausvaltuuden (Vuoden 2013 toimintamenojen tilausvaltuus) enimmäismäärää lisätään eurolla siten, että tilausvaltuuden käytöstä saa aiheutua valtiolle menoja vuosina enintään euroa. 2) Puolustusvoimien logistiikka 2013 (PVLOG 2013) - tilausvaltuuden enimmäismäärää lisätään eurolla siten, että tilausvaltuuden käytöstä saa aiheutua valtiolle menoja vuosina enintään euroa. Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä euroa vuoden 2012 toteutuneen indeksikehityksen mukaisesta kustannustasotarkistuksesta ja vähennyksenä euroa siirtona momentille puolustusvoimien tarvitseman liikenneopettajakoulutuksen toteuttamisesta oppisopimuskoulutuksena. Vuoden 2013 toimintamenojen tilausvaltuuden enimmäismäärän lisääminen kohdistuu tilausvaltuuden vuoden 2014 maksuosuuteen ja johtuu ilma- ja maavoimien muuttuneista kunnossapitotarpeista. PVLOG tilausvaltuuden enimmäismäärän lisääminen johtuu siitä, että suunniteltua suurempi osa logistiikan kehittämisohjelman hankinnoista luokitellaan siviilimateriaaliksi, joten nämä hankinnat siirretään perustelujen mukaan paremmin kuuluvina momentilta momentille Momentille myönnetyn PVKEH tilausvaltuuden enimmäismäärää ehdotetaan vastaavasti vähennettäväksi. Tilausvaltuuksiin tehdyt muutokset kaikkine taloudellisine seurannaisvaikutuksineen toteutetaan puolustusministeriön hallinnonalalle vahvistettujen kehysten puitteissa. Päätösosaan tehtyjen muutosten johdosta valtuustaulukko muuttuu seuraavanlaiseksi: Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 8

9 Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa) vuodesta alkaen Vanhat tilausvaltuudet KASI-järjestelmän huolto- ja ylläpito -tilausvaltuus NH-90 koulutuspalvelut -tilausvaltuus Sodankylän vaatetuskorjaamon palveluhankinta -tilausvaltuus Maavoimien materiaalin kunnossapitopalvelut -tilausvaltuus Vuoden 2009 toimintamenojen tilausvaltuus ITO 2005 ja 2005M huolto -tilausvaltuus Helikopteripataljoonan suorituskyvyn ylläpito ja kehittäminen (HESKY) -tilausvaltuus Peruslentokoulutus VN-kalustolla -tilausvaltuus Ilmatorjuntajärjestelmä 90 MOD Crotale NG:n huoltoja ylläpitosopimus (ITO90MOD huolto) -tilausvaltuus Vuoden 2011 toimintamenojen tilausvaltuus Käyttöajoneuvojen hankintojen täydentäminen -tilausvaltuus Vuoden 2012 toimintamenojen tilausvaltuus Ilmatorjuntajärjestelmien huolto- ja ylläpito -tilausvaltuus Vanhat tilausvaltuudet yhteensä Uudet tilausvaltuudet Vuoden 2013 toimintamenojen tilausvaltuus Puolustusvoimien logistiikka 2013 (PVLOG 2013) -tilausvaltuus Uudet tilausvaltuudet yhteensä Valtuudet yhteensä I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Eduskunnan kirjelmä EK 21/2013 vp ( ) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Valtuudet 1) Puolustusvoimien toiminnan edellyttämän materiaalin ja palvelujen hankintaan vuonna 2013 myönnetyn tilausvaltuuden (Vuoden 2013 toimintamenojen tilausvaltuus) enimmäismäärää lisätään eurolla siten, että tilausvaltuuden käytöstä saa aiheutua valtiolle menoja vuosina enintään euroa. 2) Puolustusvoimien logistiikka 2013 (PVLOG 2013) - tilausvaltuuden enimmäismäärää lisätään eurolla siten, että tilausvaltuuden käytöstä saa aiheutua valtiolle menoja vuosina enintään euroa. III lisätalousarvioesitys HE 101/2013 vp ( ) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Lisämäärärahan tarpeesta euroa aiheutuu Puolustushallinnon rakennuslaitokselta tilattavien rakennusten kunnossapitotöiden ja ylläpitopalveluiden kustan- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 9

10 nuksista, euroa räjähdeturvallisuuden parantamiseksi rakennettavien varastoalueen suojavallien kustannuksista ja euroa Senaatti-kiinteistöjen hyväksymien rakennusten purkutöiden kustannuksista. Rakennusten kunnossapitotöiden, rakennusten purkutöiden ja suojavallien rakentamisen työllistäväksi vaikutukseksi arvioidaan 32 henkilötyövuotta III lisätalousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Eduskunnan kirjelmä EK 25/2013 vp ( ) Momentille myönnetään lisäystä euroa. IV lisätalousarvioesitys HE 165/2013 vp ( ) Momentilta vähennetään euroa. Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon vähennyksenä euroa raamisopimuksen mukaisten koulutusmäärärahojen poistamisen ja lisäyksenä euroa ilmavoimien vaurioituneen konekaluston korjaamisen johdosta. Korjaustarve johtuu salamaniskun Pilatus PC-12 -koneeseen aiheuttamista mittavista vahingoista sekä huollon jälkeisessä koekäytössä vaurioituneista Hornet HN-405 -koneen kuomusta ja ohjaamorakenteista IV lisätalousarvio III lisätalousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Eduskunnan kirjelmä EK 26/2013 vp ( ) Momentilta vähennetään euroa. 18. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 95/2012 vp ( ) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) puolustusmateriaalin hankkimisesta ja puolustusvoimien turvallisuushankinnoista aiheutuvien menojen maksamiseen sekä hankittujen järjestelmien testaukseen ja käyttökoulutukseen 2) puolustusmateriaalihankintoihin ja puolustusvoimien turvallisuushankintoihin välittömästi liittyvään tutkimus- ja kehittämistoimintaan 3) puolustusmateriaalin sodan ajan välttämättömän varastotarpeen mukaisten varaosien ja vaihtolaitteiden hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Muihin puolustusmateriaalihankintoihin kuin tilausvaltuuksista aiheutuvien menojen tai niihin liittyvien indeksi- ja valuuttakurssimuutoksista aiheutuvien menojen maksamiseen määrärahaa saa käyttää enintään euroa. Valtuudet 1) Vuonna 2013 saa tehdä sotilaallisen maanpuolustuksen suorituskyvyn parantamiseksi puolustusvoimien materiaaliseen kehittämiseen liittyen uusia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina enintään euroa (Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen tilausvaltuus, PVKEH 2013). 2) Vuonna 2013 saa tehdä puolustusvoimien tekniseen tutkimukseen, tuotekehitykseen ja hankintavalmiuteen liittyen uusia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina enintään euroa (Tekninen tutkimus, tuotekehitys ja hankintavalmistelu tilausvaltuus, TTK-PROTO 2013). PVKEH 2013 ja TTK-PROTO tilausvaltuuksien enimmäismäärän mukaiset suoritukset voidaan sitoa alaa kuvaavaan hintakehitykseen vuoden 2013 ensimmäisestä vuosineljänneksestä alkaen. 3) Vuonna 2010 hyväksytyn Puolustusvoimien materiaalisen kehittämisen 2010 (PVKEH 2010) -tilausvaltuuden menojen maksatusaikaa pidennetään vuoteen 2015 saakka tilausvaltuuden enimmäismäärää yhteensä euroa muuttamatta. 4) Vuonna 2011 hyväksytyn Puolustusvoimien materiaalisen kehittämisen 2011 (PVKEH 2011) -tilausvaltuuden enimmäismäärää vähennetään eurolla euroon. 5) Vuonna 2013 saa tehdä sopimuksia aiemmin hyväksyttyjen tilausvaltuuksien sitomatta olevaa määrää vastaavasti kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa. 6) Vuonna 2010 hyväksytyn Tekninen tutkimus, tuotekehitys ja hankevalmistelu 2010 (TTK-PROTO 2010) - tilausvaltuuden osalta saa vuonna 2013 purkaa aiemmin Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 10

11 tehtyjä sopimuksia sekä sitoa uudelleen tilausvaltuuden varoja sitoumuksista maksamatta olevaa määrärahaa vastaavasti. 7) Aiemmin hyväksytyistä tilausvaltuuksista saa aiheutua valtiolle menoja valtuuksissa olevista vuosittaisista enimmäismääristä poiketen mutta pysyen kuitenkin kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa. Tilausvaltuuksien maksatusmäärärahat ja niihin liittyvät indeksien ja valuuttakurssien noususta aiheutuvat lisätarpeet tai alenemisesta syntyvät vähennykset budjetoidaan talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluviksi maksuperusteisina. Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa) vuodesta 2013 lähtien Vanhat tilausvaltuudet Valmiusyhtymien varustaminen (VYV 1) -tilausvaltuus Helikopterien huolto- ja tukeutumisjärjestelmien kehittäminen (HTH) -tilausvaltuus Valmiusyhtymien varustamisen täydentäminen (VYV 2) -tilausvaltuus (PVKEH 2007) -tilausvaltuus (PVKEH 2008) -tilausvaltuus Pääkaupunkiseudun ilmapuolustuksen suorituskyvyn tehostaminen (PKILPU 2008) -tilausvaltuus (PVKEH 2009) -tilausvaltuus (PVKEH 2010) -tilausvaltuus Tekninen tutkimus, tuotekehitys ja hankevalmistelu 2010 (TTK-PROTO 2010) -tilausvaltuus (PVKEH 2011) -tilausvaltuus (PVKEH 2012) -tilausvaltuus Vanhat tilausvaltuudet yhteensä Uudet tilausvaltuudet (PVKEH 2013) -tilausvaltuus Tekninen tutkimus, tuotekehitys ja hankintavalmistelu 2013 (TTK-PROTO 2013) -tilausvaltuus Uudet tilausvaltuudet yhteensä Valtuudet yhteensä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 11

12 perustuu seuraaviin puolustusvoimien kehittämisohjelmiin sekä niissä kehitettäviin suorituskykyihin: Kehittämisohjelma / Suorituskyky / Tavoite Puolustusvoimien johtamisen kehittämisohjelma Rakennetaan puolustusvoimien yhteinen suorituskykyjen käyttöä tukeva johtamisjärjestelmä sekä tuetaan yhteisoperaatioiden johtamista kehittämällä yhteistä tilannetietoisuutta ja varmennettuja operatiivisia tietoteknisiä palveluita. Korvataan puolustushaarojen itsenäiset järjestelmät ja sovellukset yhteisellä johtamisjärjestelmällä Luodaan edellytyksiä operaatioiden johtamiselle muuttamalla ja uusimalla teknisiä rakenteita ja palveluita Kehitetään integroitua tiedustelun, valvonnan ja johtamisen tiedonsiirtoa ja tietoteknisen alustan liityntäkykyä Uudistetaan tietohallintoa ja tietoteknistä integraatiota, lisätään hallinnollisissa tietopalveluissa valtionhallinnon keskinäistä yhteistoimintaa ja muita kumppanuusratkaisuja sekä siirretään henkilöstövoimavaroja hallinnollisista tietopalveluista operatiiviseen tietojenkäsittely-ympäristöön Laajennetaan toiminnanohjausjärjestelmien hyödyntämistä tavoitteena toimintavarmuuden ja kustannustehokkuuden lisääminen Jatketaan puolustusvoimien 2020-luvun tarpeita vastaavan puolustushaarojen yhteisen tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmän arkkitehtuurin luomista, jolla mahdollistetaan sähköinen, kansainvälinen tieto- ja tilannekuvavaihto. Puolustusvoimien tiedustelun, valvonnan ja maalittamistuen kehittämisohjelma Tuotetaan yhteisoperaatioiden johtamiseen ennakkovaroituskyky, analysoitu tiedustelutilannekuva ja lyhytviiveinen valvonta- ja maalitilannekuva. Ylläpidetään ja kehitetään tiedonhankinta- ja analysointikykyä Ylläpidetään ilmavalvonnan kauko- ja keskivalvontaa Ylläpidetään ja kehitetään ilmasta maahan tapahtuvaa tiedustelu- ja valvontakykyä Ylläpidetään tiedustelun tietojärjestelmää Kehitetään puolustusvoimien yhteisen maalitilannekuvan luomista ja aloitetaan maalittamisen tuen suorituskyvyn rakentaminen. Puolustusvoimien yhteisen vaikuttamisen kehittämisohjelma Rakennetaan ja ylläpidetään suorituskykyjä, joilla vaikutetaan operatiivisesti merkittäviin kohteisiin. Modernisoidaan raskaat raketinheitinjärjestelmät Rakennetaan ilmasta maahan -suorituskyky Hankitaan kaukovaikuttamisen ampumatarvikkeita Jatketaan yhteisoperaatiokykyisen erikoisjoukon rakentamista. Logistiikan kehittämisohjelma Ylläpidetään puolustusvoimien yhteinen logistinen järjestelmä, jolla varmistetaan joukkojen toimintakyky. Luodaan puolustusvoimille yhtenäiset logistiikan rakenteet, toimintatavat ja osaaminen sekä integroidaan puolustushaarojen huoltojärjestelmät tiiviimmin kansainvälistyvään elinkeinoelämään yhteensopivaksi Kehitetään kuljetuskykyä jatkamalla helikopterihankintoja ja hyödyntämällä kansainvälisen strategisen kuljetuskyvyn hankkeita Käynnistetään alueellisten joukkojen materiaalihankinnat täydennys-, kuljetus- ja kunnossapitojärjestelmän puutteiden korvaamiseksi. Maapuolustuksen kehittämisohjelma Kehitetään alueellisten joukkojen tulivoimaa, suojaa ja liikkuvuutta sekä ylläpidetään operatiivisten joukkojen suorituskykyä. Kehitetään alueellisia joukkoja toteuttamalla poistuvien suorituskykyjen korvaaminen sekä kokonaisrakenteen uudistus Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 12

13 Kehittämisohjelma / Suorituskyky / Tavoite Täydennetään ja ylläpidetään operatiivisia joukkoja Kehitetään suojelukykyä ja uusitaan lähipanssarintorjunta-aseistusta Jatketaan jalkaväkimiinojen suorituskyvyn korvaavien järjestelmien hankintoja. Meripuolustuksen kehittämisohjelma Kehitetään meriyhteyksien turvaamista, miinantorjuntakykyä ja rannikkojoukkojen liikkuvuutta. Painopisteenä ylläpidetään rannikkojoukkojen liikkuvuutta Saatetaan päätökseen Rauma-luokan peruskorjaus Otetaan käyttöön uudet miinantorjunta-alukset Ylläpidetään miina-asetta. Ilmapuolustuksen kehittämisohjelma Ylläpidetään ilmatorjunnan sekä Hornet-järjestelmän suorituskykyä. Jatketaan Hornet-torjuntahävittäjien elinjaksopäivitystä (MLU2) Aloitetaan erittäin lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjus-hanke Saatetaan päätökseen keskikantaman ilmatorjuntaohjus-hanke. Sekä aiemmin hyväksytyt tilausvaltuudet että uudet PVKEH ja TTK-PROTO tilausvaltuudet kaikkine taloudellisine seurannaisvaikutuksineen toteutetaan puolustusministeriön hallinnonalalle vahvistettujen valtiontalouden kehysten puitteissa. PVKEH tilausvaltuuteen sisältyvät kehittämisohjelmien suurimmat hankkeet Puolustusvoimien johtamisen kehittämisohjelmassa jatketaan ilmapuolustuksen tiedonsiirtohanketta ja päivitetään johtamisessa tarvittavia tiedonsiirtoverkkojen laitteita. Puolustusvoimien tiedustelun, valvonnan ja maalittamistuen kehittämisohjelmassa hankitaan signaali- ja kuvatiedustelun järjestelmiä. Puolustusvoimien yhteisen vaikuttamisen kehittämisohjelmassa jatketaan Hornet-torjuntahävittäjäkaluston päivityksiä hankkimalla pitkän kantaman ilmasta maahan -ohjusten käyttöön tarvittavia varusteita lentokoneisiin, aseiden käsittelyvälineitä sekä järjestelmätestaustyötä toiminnan aloittamiseksi. Logistiikan kehittämisohjelmassa hankitaan pääasiassa puolustushaarojen alueellisille huoltojoukoille mm. logistiikan johtamisen välineitä. Maapuolustuksen kehittämisohjelmassa aloitetaan XApanssariajoneuvojen järjestelmä-, huolto- ja koulutuspäivitys. Meripuolustuksen kehittämisohjelmassa toteutetaan teknologista kehitystä vastaavan nykyaikaisen herätemiina-asejärjestelmän hankinta. Ilmapuolustuksen kehittämisohjelmassa hankitaan Hornet-torjuntahävittäjäkaluston elinkaaren turvaavia kriittisiä koneiden ja moottoreiden vaihtolaitteita ja osia. TTK-PROTO tilausvaltuuden tavoite TTK-PROTO tilausvaltuuden keskeisenä tavoitteena on luoda edellytyksiä ja parantaa puolustusvoimien kehittämisohjelmiin kuuluvien ja puolustusvoimien suorituskyvyn kehittämiseen tähtäävien hankkeiden sekä tuleviin tilausvaltuuksiin sisällytettävien hankintojen valmiutta tutkimus-, kehittämis-, testaus- ja kokeilutoiminnalla. Muut tilausvaltuusmuutokset PVKEH tilausvaltuuden vuoden 2013 maksuosuutta siirretään euroa vuosille 2014 ja Valtuuden maksatusajan pidentämisellä ja menojen ajoitusmuutoksella saadaan määrärahat vastaamaan paremmin ilmavoimien varaosa- ja varalaitehankintojen pitkiä toimitusaikoja. PVKEH tilausvaltuuden enimmäismäärän vähentäminen eurolla aiheutuu siitä, että valtuuden hankintoihin on kohdistettu hallitusohjelman mukaisia puolustusmateriaalihankintojen määrärahavähennyksiä. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 13

14 Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Ennakollinen kustannustasotarkistus (1,5 %) Maksatusten siirrot Menosäästön lisäys Siirto momentille Siirto momentilta Vuoden 2011 toteutuneen indeksikehityksen jälkikäteinen kustannustasotarkistus talousarvio II lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Täydentävä talousarvioesitys HE 166/2012 vp ( ) Momentille myönnetään euroa. Valtuudet 1) Vuonna 2013 saa tehdä sotilaallisen maanpuolustuksen suorituskyvyn parantamiseksi puolustusvoimien materiaaliseen kehittämiseen liittyen uusia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina enintään euroa (Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen tilausvaltuus, PVKEH 2013). 2) Vuonna 2013 saa tehdä puolustusvoimien tekniseen tutkimukseen, tuotekehitykseen ja hankintavalmiuteen liittyen uusia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina enintään euroa (Tekninen tutkimus, tuotekehitys ja hankintavalmistelu tilausvaltuus, TTK-PROTO 2013). 5) Vuonna 2012 hyväksytyn Puolustusvoimien materiaalisen kehittämisen 2012 (PVKEH 2012) -tilausvaltuuden menojen enimmäismäärää lisätään eurolla euroon. Tilausvaltuuksien maksatusmäärärahat ja niihin liittyvät indeksien noususta aiheutuvat lisätarpeet tai alenemisesta syntyvät vähennykset budjetoidaan talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluviksi maksuperusteisina. Päätösosan ensimmäinen kappale korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen, päätösosan valtuuskohdan kohdat 1) ja 2) korvaavat talousarvioesityksen momentin päätösosan valtuuskohdan kohdat 1) ja 2), valtuuskohdan kohta 5) lisätään talousarvioesityksen momentin päätösosan valtuuskohdan kohdaksi 5), jolloin talousarvioesityksen momentin päätösosan valtuuskohdan kohdat 5), 6) ja 7) muuttuvat kohdiksi 6), 7) ja 8). Päätösosan viimeinen kappale korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan viimeisen kappaleen. Lisäys euroa talousarvioesityksen euroon nähden aiheutuu menojen siirrosta vuoden 2012 kolmannessa lisätalousarvioesityksessä. Puolustusvoimien materiaalisen kehittämisen 2013 (PVKEH 2013) -tilausvaltuuden enimmäismäärän lisäys eurolla ja menojen ajoitusmuutos talousarvioesityksen euroon nähden aiheutuu puolustusvoimien kehittämisohjelmiin sisältyvien hankkeiden menoajoituksien ja -määrien muutoksista ja tarkentumisista. TTK-PROTO tilausvaltuuden enimmäismäärän lisäys eurolla vuonna 2013 talousarvioesityksen euroon nähden aiheutuu tarkentuneesta tutkimussuunnitelmasta. PVKEH tilausvaltuuden enimmäismäärän lisääminen eurolla aiheutuu varautumisesta tykistöohjushankintaan. Edellä mainitut tilausvaltuuksien muutokset ja vuoden 2012 kolmanteen lisätalousarvioesitykseen sisältynyt vuoden 2011 toimintamenojen tilausvaltuuden muutos huomioon ottaen valtuustaulukko muuttuu seuraavanlaiseksi: Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 14

15 Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa) vuodesta 2013 lähtien Vanhat tilausvaltuudet Valmiusyhtymien varustaminen (VYV 1) -tilausvaltuus Helikopterien huolto- ja tukeutumisjärjestelmien kehittäminen (HTH) -tilausvaltuus Valmiusyhtymien varustamisen täydentäminen (VYV 2) -tilausvaltuus (PVKEH 2006) -tilausvaltuus (PVKEH 2007) -tilausvaltuus (PVKEH 2008) -tilausvaltuus Pääkaupunkiseudun ilmapuolustuksen suorituskyvyn tehostaminen (PKILPU 2008) -tilausvaltuus (PVKEH 2009) -tilausvaltuus (PVKEH 2010) -tilausvaltuus Tekninen tutkimus, tuotekehitys ja hankevalmistelu 2010 (TTK-PROTO 2010) -tilausvaltuus (PVKEH 2011) -tilausvaltuus (PVKEH 2012) -tilausvaltuus Vanhat tilausvaltuudet yhteensä Uudet tilausvaltuudet (PVKEH 2013) -tilausvaltuus Tekninen tutkimus, tuotekehitys ja hankintavalmistelu 2013 (TTK-PROTO 2013) -tilausvaltuus Uudet tilausvaltuudet yhteensä Valtuudet yhteensä talousarvio III lisätalousarvio II lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 39/2012 vp ( ) Merkittävä osa puolustusbudjetin määrärahaleikkauksista kohdistuu puolustusmateriaalihankintoihin. Määrärahoihin esitetään 685 miljoonaa euroa, missä on vähen- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 15

16 nystä noin 40 miljoonaa euroa vuoden 2012 varsinaiseen talousarvioon verrattuna. Vuosien välistä tasoeroa pienentää vuoden 2012 maksatusten myöhentymisestä aiheutunut 93 miljoonan euron siirto vuoden 2013 talousarvioesitykseen. Puolustusmateriaalihankintojen määrärahoihin kohdistuu hallitusohjelmaan perustuva 70 miljoonan euron suuruinen menosäästö, tilausvaltuuksien siirrot myöhemmille vuosille sekä määrärahasiirto Puolustusvoimien toimintamenot -momentille. Puolustushallinto tulee priorisoimaan materiaalihankintoja, ja osasta suunnitelluista hankinnoista joudutaan luopumaan. Säästöt kohdistuvat kaikkiin osa-alueisiin, mutta erityisesti ne viivästyttävät maavoimien alueellisten joukkojen varustamista. Valiokunta painottaa, että sodan ajan joukoille siirtymäkauden aikana muodostuvaa materiaali-investointien vajetta tulee kuroa kiinni uudistuksen jälkeen siten, että käytettävä materiaali vastaa mahdollisimman hyvin toimintaympäristön edellyttämiä suorituskyvyn vaatimuksia ja uudistettuja toimintatapoja. Valiokunta toteaa myös samalla, että puolustusmateriaalin kustannuskehitys on yleistä hintatasoa nopeampaa. Tämä väistämätön kehitys on siten huomioitava jo uudistusta tehtäessä ja tasapainotettua puolustusbudjettia tavoiteltaessa. Eduskunnan kirjelmä EK 36/2012 vp ( ) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) puolustusmateriaalin hankkimisesta ja puolustusvoimien turvallisuushankinnoista aiheutuvien menojen maksamiseen sekä hankittujen järjestelmien testaukseen ja käyttökoulutukseen 2) puolustusmateriaalihankintoihin ja puolustusvoimien turvallisuushankintoihin välittömästi liittyvään tutkimus- ja kehittämistoimintaan 3) puolustusmateriaalin sodan ajan välttämättömän varastotarpeen mukaisten varaosien ja vaihtolaitteiden hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Muihin puolustusmateriaalihankintoihin kuin tilausvaltuuksista aiheutuvien menojen tai niihin liittyvien indeksi- ja valuuttakurssimuutoksista aiheutuvien menojen maksamiseen määrärahaa saa käyttää enintään euroa. Valtuudet 1) Vuonna 2013 saa tehdä sotilaallisen maanpuolustuksen suorituskyvyn parantamiseksi puolustusvoimien materiaaliseen kehittämiseen liittyen uusia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina enintään euroa (Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen tilausvaltuus, PVKEH 2013). 2) Vuonna 2013 saa tehdä puolustusvoimien tekniseen tutkimukseen, tuotekehitykseen ja hankintavalmiuteen liittyen uusia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina enintään euroa (Tekninen tutkimus, tuotekehitys ja hankintavalmistelu tilausvaltuus, TTK-PROTO 2013). PVKEH 2013 ja TTK-PROTO tilausvaltuuksien enimmäismäärän mukaiset suoritukset voidaan sitoa alaa kuvaavaan hintakehitykseen vuoden 2013 ensimmäisestä vuosineljänneksestä alkaen. 3) Vuonna 2010 hyväksytyn Puolustusvoimien materiaalisen kehittämisen 2010 (PVKEH 2010) -tilausvaltuuden menojen maksatusaikaa pidennetään vuoteen 2015 saakka tilausvaltuuden enimmäismäärää yhteensä euroa muuttamatta. 4) Vuonna 2011 hyväksytyn Puolustusvoimien materiaalisen kehittämisen 2011 (PVKEH 2011) -tilausvaltuuden enimmäismäärää vähennetään eurolla euroon. 5) Vuonna 2012 hyväksytyn Puolustusvoimien materiaalisen kehittämisen 2012 (PVKEH 2012) -tilausvaltuuden menojen enimmäismäärää lisätään eurolla euroon. 6) Vuonna 2013 saa tehdä sopimuksia aiemmin hyväksyttyjen tilausvaltuuksien sitomatta olevaa määrää vastaavasti kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa. 7) Vuonna 2010 hyväksytyn Tekninen tutkimus, tuotekehitys ja hankevalmistelu 2010 (TTK-PROTO 2010) - tilausvaltuuden osalta saa vuonna 2013 purkaa aiemmin tehtyjä sopimuksia sekä sitoa uudelleen tilausvaltuuden varoja sitoumuksista maksamatta olevaa määrärahaa vastaavasti. 8) Aiemmin hyväksytyistä tilausvaltuuksista saa aiheutua valtiolle menoja valtuuksissa olevista vuosittaisista enimmäismääristä poiketen mutta pysyen kuitenkin kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa. Tilausvaltuuksien maksatusmäärärahat ja niihin liittyvät indeksien noususta aiheutuvat lisätarpeet tai alenemisesta syntyvät vähennykset budjetoidaan talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluviksi maksuperusteisina. I lisätalousarvioesitys HE 52/2013 vp ( ) Momentilta vähennetään euroa. Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että muihin puolustusmateriaalihankintoihin kuin tilausvaltuuksista aiheutuvien menojen tai niihin liittyvien indek- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 16

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 23. Julkisen hallinnon verkkoturvallisuuden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 177 887 000 euroa.

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 18. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 5 v) Momentille myönnetään 475 173 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) puolustusmateriaalin hankkimisesta ja puolustusvoimien turvallisuushankinnoista

Lisätiedot

10. Sotilaallinen maanpuolustus

10. Sotilaallinen maanpuolustus 01. Puolustusvoimien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 623 246 000 euroa. Valtuudet 1) Vuonna 2010 saa tehdä puolustusvoimien toiminnan edellyttämiä materiaalin

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 18. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 593 735 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) puolustusmateriaalin hankkimisesta ja puolustusvoimien turvallisuushankinnoista

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 18. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 593 735 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) puolustusmateriaalin hankkimisesta

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Sotilaallinen maanpuolustus

Asiakirjayhdistelmä Sotilaallinen maanpuolustus 10. Sotilaallinen maanpuolustus Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) S e l v i t y s o s a : Puolustusvoimien tärkein tehtävä on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Tehtävä toteutetaan ylläpitämällä

Lisätiedot

01. Puolustusministeriö

01. Puolustusministeriö 01. Puolustusministeriö 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 30 916 000 euroa. Selvitysosa: Lisämäärärahantarve aiheutuu momentin määrärahan

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 4 423 000 euroa.

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 29. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 900 000 euroa.

Lisätiedot

Talousarvioesitys Sotilaallinen maanpuolustus

Talousarvioesitys Sotilaallinen maanpuolustus 10. Sotilaallinen maanpuolustus S e l v i t y s o s a : Puolustusvoimat ylläpitää ja kehittää koko maan kattavaa alueellista puolustusjärjestelmää sekä yleistä asevelvollisuutta puolustuksen perusratkaisuina.

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012) Toimintaympäristön kuvaus Suomi ylläpitää ja kehittää toimintaympäristöön nähden mitoitettua puolustuskykyä, jota

Lisätiedot

Talousarvioesitys Sotilaallinen maanpuolustus

Talousarvioesitys Sotilaallinen maanpuolustus 10. Sotilaallinen maanpuolustus S e l v i t y s o s a : Toiminnalliset tulostavoitteet Hallinnonalan vaikuttavuuden ja puolustusvoimien toiminnallisen tuloksellisuuden tärkein tekijä on puolustusvoimien

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 19 830 000 euroa.

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristön kuvaus Suomen puolustusta ylläpidetään ja kehitetään toimintaympäristössä,

Lisätiedot

Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016

Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016 Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016 Puolustusvaliokunta 7.10.2015 Mrd. euroa PLM:n hallinnonalan määrärahat 2014-2019 3 500 3 000 2,67 2,66 2,89 2,85 2,82 3,08 2 500 2 000 1 500

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot

10. Sotilaallinen maanpuolustus

10. Sotilaallinen maanpuolustus 10. Sotilaallinen maanpuolustus S e l v i t y s o s a : Puolustusvoimien tärkein tehtävä on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Tehtävä toteutetaan ylläpitämällä ajantasaista ja turvallisuusympäristöön

Lisätiedot

Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä. Puolustusvaliokunta

Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä. Puolustusvaliokunta Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä Puolustusvaliokunta 5.10.2016 PLM:n pääluokka v. 2017 talousarvioesityksessä Puolustusministeriön hallinnonalalle esitetään määrärahoja

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

10. Sotilaallinen maanpuolustus

10. Sotilaallinen maanpuolustus 10. Sotilaallinen maanpuolustus S e l v i t y s o s a : Puolustusvoimien tehtäviä ovat Suomen sotilaallinen puolustaminen, muiden viranomaisten tukeminen sekä osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan.

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristön kuvaus Suomen puolustusta ylläpidetään ja kehitetään toimintaympäristössä, jossa toimijoiden keskinäisriippuvuus

Lisätiedot

10. Puolustusvoimat. Puolustusvoimien kassaperusteiset menot jakautuvat avain- ja tukituloksille seuraavasti (milj. euroa):

10. Puolustusvoimat. Puolustusvoimien kassaperusteiset menot jakautuvat avain- ja tukituloksille seuraavasti (milj. euroa): 10. Puolustusvoimat S e l v i t y s o s a : Puolustusvoimien kassaperusteiset menot jakautuvat avain- ja tukituloksille seuraavasti (milj. euroa): 2000 2001 2002 toteutuma ennakoitu arvio Avaintulokset:

Lisätiedot

HE 156/2007 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 NELJÄNNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 131/2007 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 156/2007 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 NELJÄNNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 131/2007 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 156/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 NELJÄNNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 131/2007 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Toimintaympäristön kuvaus Suomen turvallisuusympäristö on tällä hetkellä vakaa, mutta turvallisuuspoliittisia muutoksia voi syntyä

Lisätiedot

12.27. Puolustusministeriön hallinnonala

12.27. Puolustusministeriön hallinnonala 12.27. Puolustusministeriön hallinnonala 01. Puolustushallinnon rakennuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän nettotuloa 8 000 euroa. Momentille kertyviä tuloja saa käyttää toimintamenomäärärahojen

Lisätiedot

Valtioneuvoston Selonteko 2008

Valtioneuvoston Selonteko 2008 Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristön kuvaus Suomen puolustusta ylläpidetään ja kehitetään toimintaympäristössä, jossa toimijoiden keskinäisriippuvuus

Lisätiedot

27. Puolustusministeriön hallinnonala

27. Puolustusministeriön hallinnonala 27. Puolustusministeriön hallinnonala 01. Puolustushallinnon rakennuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän nettotuloa 8 000 euroa. Momentille kertyviä tuloja saa käyttää toimintamenomäärärahojen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 83. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 90 400 000 euroa. innovaatiotoimintaan. Lainat voidaan myöntää vakuutta

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristön kuvaus Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut huonompaan suuntaan ja muutoksen arvioidaan olevan pitkäkestoinen.

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Eräitä kehityssuuntia

Eräitä kehityssuuntia Eräitä kehityssuuntia Tietohallintokustannukset Sotaharjoitusvuorokaudet Kiinteistökustannukset Lentotunnit Henkilötyövuoden hinta Alusvuorokaudet Kv-toiminnan kustannukset Koulutetut reserviläiset / KH

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristön kuvaus Puolustuksen toimintaympäristö on muutoksessa. Suomen puolustusta kehitetään toimintaympäristössä, jossa

Lisätiedot

10. Sotilaallinen maanpuolustus

10. Sotilaallinen maanpuolustus 10. Sotilaallinen maanpuolustus S e l v i t y s o s a : Puolustusvoimien tehtäviä ovat Suomen sotilaallinen puolustaminen, muiden viranomaisten tukeminen sekä osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan.

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristön kuvaus Suomen turvallisuusympäristö on edelleen muutoksessa. Itämeren alueen sotilasstrateginen merkitys on kasvanut

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 01. Nettolainanotto ja velanhallinta Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille merkitään nettotuloa 4 467 821 000 euroa. Tuloina otetaan huomioon uusien valtionlainojen nimellisarvot, emissiovoitot,

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristön kuvaus Suomen sotilaallinen toimintaympäristö on muuttunut aiempaa epävakaammaksi. Kansainvälinen turvallisuustilanne

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristön kuvaus Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Toimintaympäristön muutoksessa keskeisiä maailmanlaajuisia muutostrendejä ovat väestökehityksen epätasapaino,

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 02. Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 41 346 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) eläinlääkintävahinkojen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Ulkoasiainhallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 201 254 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kunniakonsulien

Lisätiedot

HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017

HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaosto 13.10.2016 Tuija Karanko Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017

HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Puolustusvaliokunta 11.10.2016 Tuija Karanko Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry IA:n edustama teollisuus Suomessa

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Maahanmuuttoviraston ja valtion vastaanottokeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousesitys HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 39 229 000 euroa. 1)

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

01. (27.01 ja 27.92) Puolustuspolitiikka ja hallinto

01. (27.01 ja 27.92) Puolustuspolitiikka ja hallinto S e l v i t y s o s a : PUOLUSTUSMINISTERIÖ 01. (27.01 ja 27.92) Puolustuspolitiikka ja hallinto Puolustusministeriö vastaa valtioneuvoston osana ja hallinnonalansa ohjaajana puolustuspolitiikan valmistelusta

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

S e l v i t y s o s a : Tulot ovat valtion talousarviosta annetun lain (423/1988) mukaisia tuloja.

S e l v i t y s o s a : Tulot ovat valtion talousarviosta annetun lain (423/1988) mukaisia tuloja. 03. Valtion nettolainanotto ja velanhallinta Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) S e l v i t y s o s a : Valtion velanhoidon strategisena tavoitteena on velasta aiheutuvien kustannusten minimointi

Lisätiedot

Puolustusvoimat kohti 2020-lukua. Katse eteenpäin Suomen puolustuksen näkymät MTS-seminaari 18.9.2012

Puolustusvoimat kohti 2020-lukua. Katse eteenpäin Suomen puolustuksen näkymät MTS-seminaari 18.9.2012 Puolustusvoimat kohti 2020-lukua Katse eteenpäin Suomen puolustuksen näkymät MTS-seminaari 18.9.2012 Puolustusvoimien nykytilanne Suunnittelupäällikkö 1 Puolustusratkaisun suuntalinjat 2010-luvulla Kansallinen

Lisätiedot

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Espoo Ei julkinen E/80/223/2015 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2016 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2013

Asiakirjayhdistelmä 2013 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 95/ vp (17.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 424 094 000 Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2009

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2009 1 (14) JAKELU Puolustusministeriön päätös nro FI.PLM.2009 1351/20.01.01/2008-15.1.2009 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2009 1. MÄÄRÄRAHAJAKO JA TULOSTAVOITTEET

Lisätiedot

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Pääluokan perusteluissa todetaan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet valtioneuvoston kanslian osalta. Vaikuttavuuden arviointi tehdään vuonna 2014. Hallitusohjelman

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunnalle

Valtiovarainvaliokunnalle PUOLUSTUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 7/2008 vp Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2009 Valtiovarainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 19 päivänä syyskuuta 2008 lähettänyt hallituksen

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 ja Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016 2019

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 ja Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016 2019 Muistio 1 (5) Puolustusvaliokunta 22.10.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 ja Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016 2019 1 Puolustusvoimien

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 232/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 106/2003 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 112/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten

Lisätiedot

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ei julkinen GTK/373/02.00/2016 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2017 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

HE 78/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 78/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 78/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin EHDOTUS VUODEN 2018 II LISÄTALOUSARVIOON

Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin EHDOTUS VUODEN 2018 II LISÄTALOUSARVIOON EI JULKINEN kunnes VM antaa oman ehdotuksensa. JulkL (621/1999) 6.1 :n 4 k Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin EHDOTUS VUODEN 2018 II LISÄTALOUSARVIOON Tämä asiakirja on allekirjoitettu sähköisesti.

Lisätiedot

Suorituskykyjen kehittäminen 2015+

Suorituskykyjen kehittäminen 2015+ PE Suorituskykyjen kehittäminen 2015+ Puolustusvoimien hankepäivä 25.9.2012 1 Suorituskykyperusteisuus Suomen sotilaallisen puolustamisen toteuttaminen edellyttää turvallisuus-ympäristön sotilaalliseen

Lisätiedot

Puolustusteollisuuden näkemykset selonteosta

Puolustusteollisuuden näkemykset selonteosta Puolustusteollisuuden näkemykset selonteosta Eduskunta, Puolustusvaliokunta 10.5.2017 Olli Isotalo, Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry, hallituksen puheenjohtaja Keskeistä 1. Puolustusteollisuutta

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) Puolustuspoliittinen osasto FI.PLM.5182 Helsinki 29.9.2004 10945/2010/2003

PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) Puolustuspoliittinen osasto FI.PLM.5182 Helsinki 29.9.2004 10945/2010/2003 PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) PLM ak 10945/2010/2003-24.3.2004 Vuosien 2006-2009 toiminta- ja taloussuunnitelmien laadinta LISÄOHJE VUOSIEN 2006-2009 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMIEN LAADIN- NALLE Ohessa

Lisätiedot

HE 244/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 244/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 244/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Pääesikunta, logistiikkaosasto

Pääesikunta, logistiikkaosasto Pääesikunta, logistiikkaosasto Sotilaallinen huoltovarmuus MTS -seminaari, 23.5.2019 Huoltovarmuus - määritelmiä Huoltovarmuus (L1390/1992, Laki huoltovarmuuden turvaamisesta) Väestön toimeentulon, maan

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 61. Vesien- ja ympäristönhoidon edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 5 842 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) vesien- ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Tilastokeskus on valtion tilastotoimen yleisviranomainen, joka tilastojen laadinnan lisäksi huolehtii kansallisen

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

HE 233/2014 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 233/2014 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 233/2014 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 970 000 euroa. Vähennys

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

HE 324/2018 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2019 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 323/2018 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 324/2018 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2019 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 323/2018 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 324/2018 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2019 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 323/2018 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan,

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Dnro 78/20/06 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2007 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

HE 185/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 185/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 185/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Kontra-amiraali Timo Junttila Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö

Kontra-amiraali Timo Junttila Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö Kontra-amiraali Timo Junttila Puolustusvoimauudistuksen tavoitteet Tavoitteena : 1. Suomen sotilaallisesta puolustuskyvystä huolehtiminen 2. Pysyvät kustannussäästöt Kiinteistömenot Henkilöstökulut Materiaalihankinnat

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 21. Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 600 000 euroa. Momentin perusteluja

Lisätiedot

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

10. Puolustusvoimat. Puolustusvoimien menojen jakauma tulosalueille (milj. euroa) kassaperust. toteutuma ennakoitu arvio

10. Puolustusvoimat. Puolustusvoimien menojen jakauma tulosalueille (milj. euroa) kassaperust. toteutuma ennakoitu arvio S e l v i t y s o s a : Puolustusvoimien tehtävänä on: 10. Puolustusvoimat huolehtia valtakunnan maa- ja vesialueen sekä ilmatilan valvonnasta yhteistoiminnassa muiden valvontaviranomaisten kanssa turvata

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010 1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Lisätiedot

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 E/83/223/2011 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2010 2011 2012 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 42/20/10 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Katsaus pohjoismaiseen sotilaalliseen puolustusyhteistyöhön

Katsaus pohjoismaiseen sotilaalliseen puolustusyhteistyöhön Katsaus pohjoismaiseen sotilaalliseen puolustusyhteistyöhön Puolustusvoimien operaatiopäällikkö, NORDEFCON sotilaskomitean puheenjohtaja, kenraaliluutnantti Mika Peltonen, Pääesikunta 26. maaliskuuta 2013

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunnalle

Valtiovarainvaliokunnalle PUOLUSTUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 7/2005 vp Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2006 Valtiovarainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 22 päivänä syyskuuta lähettäessään hallituksen

Lisätiedot