S e l v i t y s o s a : Tulot ovat valtion talousarviosta annetun lain (423/1988) mukaisia tuloja.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "S e l v i t y s o s a : Tulot ovat valtion talousarviosta annetun lain (423/1988) mukaisia tuloja."

Transkriptio

1 03. Valtion nettolainanotto ja velanhallinta Talousarvioesitys HE 112/2013 vp ( ) S e l v i t y s o s a : Valtion velanhoidon strategisena tavoitteena on velasta aiheutuvien kustannusten minimointi siten, että velanhoidollisten toimenpiteiden ja itse velkasalkun riskit pysyvät hyväksyttävällä tasolla ja siten, että valtion maksuvalmius turvataan kaikissa olosuhteissa. Kustannuksia minimoidaan muokkaamalla aktiivisesti velkasalkun korkorakennetta siten, että velasta aiheutuvia korkomenoja voitaisiin hallitusti vähentää. Lisäksi pidetään yllä mahdollisimman likvidit viitelainamarkkinat edullisen rahoituksen turvaamiseksi. 01. Nettolainanotto ja velanhallinta Talousarvioesitys HE 112/2013 vp ( ) Momentille merkitään nettotuloa euroa. Tuloina otetaan huomioon uusien valtionlainojen nimellisarvot, emissiovoitot, pääomavoitot sekä velan riskiaseman säätelemiseksi tehdyistä johdannaissopimuksista saatavat tulot. Momentille kertyviä tuloja saa käyttää: 1) valtionvelan kuoletusten ja takaisinostojen maksamiseen 2) valtion lainanotossa esiintyvien emissiotappioiden ja velan takaisinostoissa esiintyvien pääomatappioiden sekä valtionlainojen ottamista ja takaisinmaksua suojaavista johdannaisista aiheutuvien menojen maksamiseen. Momentille budjetoitua lainaa saa valtion maksuvalmiuden salliessa jättää nostamatta siihen määrään asti, jolla talousarvion muille tuloarviomomenteille kertyneet tulot ylittävät vastaavat budjetoidut tuloarviot. S e l v i t y s o s a : ovat valtion talousarviosta annetun lain (423/1988) mukaisia tuloja. Budjettitalouden velan nimellisarvon kehitys vuosina (mrd. euroa) tilinpäätös tilinpäätös 2013 budjetoitu 2014 esitys Budjettitalouden velka, nimellisarvo 78,6 83,3 92,3 98,9 Momentin nettotuloarvio vastaa muista kuin velanhallinnasta aiheutuvista eristä syntyvää nettolainanottotarvetta. Momentille kertyy nettotuloja uusista valtionlainoista saatavista tuloista vähennettynä velan takaisinmaksuista aiheutuvilla menoilla. Nettotuloon sisällytetään lisäksi valtion lainanotossa esiintyvien emissiotappioiden ja velan takaisinostoissa esiintyvien pääomatappioiden sekä lainan ottamista tai takaisinmaksuhintaa suojaavista johdannaissopimuksista aiheutuvat erät. Budjettitalouden velan pitkäaikaisten lainojen kuoletuksia arvioidaan maksettavan 6,9 mrd. euroa vuonna Tämän lisäksi arvioidaan erääntyvän velkasitoumuksia ja lyhytaikaista luottoa 5,0 mrd. euroa. Uusista lainoista saatavan määrän, ml. emissiotappiot, arvioidaan olevan euroa ja lainojen kuoletuksiin ja takaisinmaksuun, ml. pääomatappiot, käytettävän määrän euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 1

2 ja menot (milj. euroa) Nimellisarvoinen nettolainanotto Nettotulot talousarvio III lisätalousarvio II lisätalousarvio I lisätalousarvio talousarvio Täydentävä talousarvioesitys HE 193/2013 vp ( ) Momentille merkitään nettotuloa euroa. S e l v i t y s o s a : Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen. Lisäys euroa talousarvioesityksen euroon nähden aiheutuu tässä täydentävässä esityksessä ehdotetuista tuloarvioiden ja määrärahojen muutoksista. Lisäksi talousarvioesityksen momentin selvitysosan taulukko korvataan oheisella taulukolla: ja menot (milj. euroa) Nimellisarvoinen nettolainanotto Nettotulot talousarvio IV lisätalousarvio III lisätalousarvio II lisätalousarvio I lisätalousarvio talousarvio Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 34/2013 vp ( ) Valiokunta ehdottaa momentille lisättäväksi euroa nimellisarvoiseen nettolainanottoon, jolloin nimellisarvoinen nettolainanotto on euroa. Lisäys johtuu valiokunnan menomomenteille ehdottamista muutoksista, joiden yhteismäärä on euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 2

3 Eduskunnan kirjelmä EK 33/2013 vp ( ) Momentille merkitään nettotuloa euroa. Tuloina otetaan huomioon uusien valtionlainojen nimellisarvot, emissiovoitot, pääomavoitot sekä velan riskiaseman säätelemiseksi tehdyistä johdannaissopimuksista saatavat tulot. Momentille kertyviä tuloja saa käyttää: 1) valtionvelan kuoletusten ja takaisinostojen maksamiseen 2) valtion lainanotossa esiintyvien emissiotappioiden ja velan takaisinostoissa esiintyvien pääomatappioiden sekä valtionlainojen ottamista ja takaisinmaksua suojaavista johdannaisista aiheutuvien menojen maksamiseen. Momentille budjetoitua lainaa saa valtion maksuvalmiuden salliessa jättää nostamatta siihen määrään asti, jolla talousarvion muille tuloarviomomenteille kertyneet tulot ylittävät vastaavat budjetoidut tuloarviot. I lisätalousarvioesitys HE 66/2014 vp ( ) Momentilta vähennetään euroa. S e l v i t y s o s a : Nimellisarvoiseen nettolainanottoon merkitään vähennystä euroa, jolloin nimellisarvoisen nettolainanoton määrä on euroa vuonna Velanhallinnan erät mukaan lukien nettotulojen määrä on euroa vuonna ja menot (milj. euroa) Nimellisarvoinen nettolainanotto Nettotulot Eduskunnan kirjelmä EK 19/2014 vp ( ) Momentilta vähennetään euroa. II lisätalousarvioesitys HE 113/2014 vp ( ) Momentille merkitään lisäystä euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 3

4 S e l v i t y s o s a : Nimellisarvoiseen nettolainanottoon merkitään lisäystä euroa, jolloin nimellisarvoisen nettolainanoton määrä on euroa vuonna Velanhallinnan erät mukaan lukien nettotulojen määrä on euroa vuonna ja menot (milj. euroa) Nimellisarvoinen nettolainanotto Nettotulot Eduskunnan kirjelmä EK 31/2014 vp ( ) Momentille merkitään lisäystä euroa. III lisätalousarvioesitys HE 207/2014 vp ( ) Momentilta vähennetään euroa. S e l v i t y s o s a : Nimellisarvoiseen nettolainanottoon merkitään vähennystä euroa, jolloin nimellisarvoisen nettolainanoton määrä on euroa vuonna Velanhallinnan erät mukaan lukien nettotulojen määrä on euroa vuonna ja menot (milj. euroa) Nimellisarvoinen nettolainanotto Nettotulot III lisätalousarvio III lisätalousarvioesitys täydentävä HE 233/2014 vp ( ) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 4

5 Momentilta vähennetään euroa. S e l v i t y s o s a : Päätösosa korvaa vuoden 2014 kolmannen lisätalousarvioesityksen momentin päätösosan. Lisäys euroa kolmannen lisätalousarvioesityksen euron vähennykseen nähden aiheutuu tässä täydentävässä esityksessä ehdotetuista määrärahamuutoksista III lisätalousarvio Eduskunnan kirjelmä EK 40/2014 vp ( ) Momentilta vähennetään euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 5

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 01. Nettolainanotto ja velanhallinta Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille merkitään nettotuloa 4 467 821 000 euroa. Tuloina otetaan huomioon uusien valtionlainojen nimellisarvot, emissiovoitot,

Lisätiedot

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 106/2003 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Valtiokonttorin TALOUSARVIOEHDOTUS 2014 Valtionvelka

Valtiokonttorin TALOUSARVIOEHDOTUS 2014 Valtionvelka Valtiokonttorin TALOUSARVIOEHDOTUS 2014 Valtionvelka Sörnäisten rantatie 13, Helsinki, PL 14, 00054 Valtiokonttori Puh. (09) 77 251, Faksi (09) 7725 208, www.valtiokonttori.fi Pääluokka 36 36. VALTIONVELAN

Lisätiedot

HE 244/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 244/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 244/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Valtiokonttorin TALOUSARVIO- EHDOTUS

Valtiokonttorin TALOUSARVIO- EHDOTUS VALTIOKONTTORI Valtiokonttorin TALOUSARVIO- EHDOTUS 2004 Valtionvelka VALTIOKONTTORI SISÄLLYSLUETTELO 36 Valtionvelan korot 3 36.01 Euromääräisen velan korko 6 36.03 Valuuttamääräisen velan korko 7 36.09

Lisätiedot

HE 324/2018 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2019 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 323/2018 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 324/2018 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2019 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 323/2018 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 324/2018 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2019 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 323/2018 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan,

Lisätiedot

HE 185/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 185/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 185/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 232/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Valtiokonttorin TALOUSARVIO- EHDOTUS

Valtiokonttorin TALOUSARVIO- EHDOTUS VALTIOKONTTORI Valtiokonttorin TALOUSARVIO- EHDOTUS 2005 Valtionvelka VALTIOKONTTORI SISÄLLYSLUETTELO 36 Valtionvelan korot 3 36.01 Euromääräisen velan korko 5 36.03 Valuuttamääräisen velan korko 6 36.09

Lisätiedot

HE 78/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 78/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 78/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 112/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten

Lisätiedot

HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

HE 171/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 171/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 171/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 103/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

HE 163/2012 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 136/2012 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 163/2012 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 136/2012 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 163/2012 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 136/2012 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain 3 aja 3 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion talousarviosta annettua

Lisätiedot

HE 233/2014 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 233/2014 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 233/2014 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 362/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 362/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 367/2014 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 362/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan,

Lisätiedot

Valtiokonttorin TALOUSARVIO- EHDOTUS

Valtiokonttorin TALOUSARVIO- EHDOTUS Valtiokonttorin TALOUSARVIO- EHDOTUS 2003 Valtionvelka VALTIOKONTTORI Sörnäisten rantatie 13 PL 14 00531 Helsinki http://www.valtiokonttori.fi VALTIOKONTTORI TAE 2003 SISÄLLYSLUETTELO sivu Talousarvioehdotuksen

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2017 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2017 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2017 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi hyväksyä oheen

Lisätiedot

HE 156/2007 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 NELJÄNNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 131/2007 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 156/2007 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 NELJÄNNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 131/2007 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 156/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 NELJÄNNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 131/2007 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

HE 127/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 NELJÄNNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 127/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 NELJÄNNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 127/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 NELJÄNNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

HE 70/2010 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 62/2010 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 70/2010 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 62/2010 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 70/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 62/2010 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

syntyminen, riskien lisääntyminen HE 31/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain 3 a :n muuttamisesta

syntyminen, riskien lisääntyminen HE 31/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain 3 a :n muuttamisesta HE 31/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain 3 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion talousarviosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 83. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 90 400 000 euroa. innovaatiotoimintaan. Lainat voidaan myöntää vakuutta

Lisätiedot

HE 128/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 TALOUSARVIOESITYKSEN (HE 59/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 128/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 TALOUSARVIOESITYKSEN (HE 59/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 128/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 TALOUSARVIOESITYKSEN (HE 59/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan,

Lisätiedot

Kotitalouksien kulutusmenojen arvo 3,2 1,7 2,7 Valtiosektorin ja sosiaaliturvarahastojen toiminnan välituotekäyttö

Kotitalouksien kulutusmenojen arvo 3,2 1,7 2,7 Valtiosektorin ja sosiaaliturvarahastojen toiminnan välituotekäyttö 04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut 01. Arvonlisävero Momentille arvioidaan kertyvän 17 030 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu arvonlisäverolakiin (1501/1993). Hallitus

Lisätiedot

HE 278/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 278/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 LISÄTALOUSARVIOKSI HE 278/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

HE 11/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 11/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 11/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

HE 206/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 206/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 206/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 61. Vesien- ja ympäristönhoidon edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 5 842 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) vesien- ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä EU ja kansainväliset järjestöt

Asiakirjayhdistelmä EU ja kansainväliset järjestöt 92. EU ja kansainväliset järjestöt S e l v i t y s o s a : Vuosi 2015 on seuraavan EU:n monivuotisen rahoituskehyksen toinen varainhoitovuosi ja vuoden 2014 EU-vaalien jälkeisen Euroopan parlamentin ja

Lisätiedot

Uudet ajoneuvot Käytetyt ajoneuvot Yhteensä

Uudet ajoneuvot Käytetyt ajoneuvot Yhteensä 10. Muut verot 03. Autovero Momentille arvioidaan kertyvän 997 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu autoverolakiin (1482/1994). Vuoden 2008 alusta sekä uusien että käytettyjen henkilöautojen

Lisätiedot

Valtion suorat taloudelliset vastuut ja riskit valtion velka

Valtion suorat taloudelliset vastuut ja riskit valtion velka Valtiokonttori 1 (6) Valtion suorat taloudelliset vastuut ja riskit valtion velka Aika klo 11.30 Paikka Eduskunta, Valtiovarainvaliokunta 1 Yleistä 2 Valtionvelan kehitys Valtiokonttori vastaa valtion

Lisätiedot

HE 19/2015 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 19/2015 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 19/2015 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 996. Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2005 kolmannen lisätalousarvion: TULOARVIOT.

SISÄLLYS. N:o 996. Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2005 kolmannen lisätalousarvion: TULOARVIOT. SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2005 N:o 996 SISÄLLYS N:o Sivu 996 Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio... 4585 N:o 996 Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio Eduskunta

Lisätiedot

2. Muuttuneet olosuhteet

2. Muuttuneet olosuhteet HE 233/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtioneuvoston lainanottovaltuuden muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Valtioneuvostolle myönnettyyn lainanottovaltuuteen liittyvää

Lisätiedot

Uudet ajoneuvot Käytetyt ajoneuvot Yhteensä

Uudet ajoneuvot Käytetyt ajoneuvot Yhteensä 10. Muut verot 03. Autovero Momentille arvioidaan kertyvän 993 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu autoverolakiin (1482/1994). Vuoden 2008 alusta sekä uusien että käytettyjen henkilöautojen

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi hyväksyä oheen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011. Vuoden 2011 lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011. Vuoden 2011 lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011 Vuoden 2011 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2011 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 242

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta 2012 235/2012 Vuoden 2012 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2012 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 40. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 366 871 000 euroa. Vuonna 2015 uusia rahoituspäätöksiä saa

Lisätiedot

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5

Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Ulkoasiainhallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 201 254 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kunniakonsulien

Lisätiedot

HE 332/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 332/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 LISÄTALOUSARVIOKSI HE 332/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä lokakuuta 2015 1258/2015. Vuoden 2015 III lisätalousarvio TULOARVIOT. Osasto 11

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä lokakuuta 2015 1258/2015. Vuoden 2015 III lisätalousarvio TULOARVIOT. Osasto 11 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä lokakuuta 2015 1258/2015 Vuoden 2015 III lisätalousarvio TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT 6 000 000 01. Tulon ja varallisuuden

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 444

Lisätiedot

Valtion velanhallinnasta

Valtion velanhallinnasta Valtiokonttori 1 (6) Valtion velanhallinnasta Aika klo 10.00 Paikka Eduskunta, Verojaosto 1 Yleistä Valtiokonttori vastaa valtion velanhallintaan liittyvistä käytännön toimista. Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sisäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 14 857 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Päätösosa

Lisätiedot

Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,3 8,2

Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,3 8,2 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 51. Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 557 459 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

lisätä tilit 1603, 2406, 2407, 2416, 2417, 2471, 2526, 2527, 2528 ja 5111 seuraavasti:

lisätä tilit 1603, 2406, 2407, 2416, 2417, 2471, 2526, 2527, 2528 ja 5111 seuraavasti: VALTIOKONTTORI MÄÄRÄYS 23.4.2003 Dnro 102/03/v107/531/2003 Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot KIRJANPIDON TILIT Valtion talousarviosta annetun asetuksen (11.12.1992 1243/1992)

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2011 2014

RAHOITUSOSA 2011 2014 279 RAHOITUSOSA 2011 2014 280 281 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Pääluokan perusteluissa todetaan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet valtioneuvoston kanslian osalta. Vaikuttavuuden arviointi tehdään vuonna 2014. Hallitusohjelman

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 40. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 328 970 000 euroa. Vuonna 2016 uusia rahoituspäätöksiä saa

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Kotouttaminen

Asiakirjayhdistelmä Kotouttaminen 70. Kotouttaminen Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) S e l v i t y s o s a : Vahvistetaan kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) toimeenpanoa tavoitteena tukea ja edistää maahanmuuttajien

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 21. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 87 652 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kansainvälistä suojelua

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 970 000 euroa. Vähennys

Lisätiedot

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille. 90. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Kioton joustomekanismit Tavoitteena on vahvistaa Suomen toimintaa kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, mihin pyritään mm. toteuttamalla Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 95 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Lisäys

Lisätiedot

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2016 II LISÄTALOUSARVIOON

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2016 II LISÄTALOUSARVIOON EI JULKINEN kunnes VM antaa oman ehdotuksensa. JulkL (621/1999) 6.1 :n 4 k Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2016 II LISÄTALOUSARVIOON 32.20.06 Innovaatiorahoitukeskus Tekesin toimintamenot

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunnan mietintö 12/1995 vp

Valtiovarainvaliokunnan mietintö 12/1995 vp VaVM 12/1995 vp- HE 71/1995 vp Valtiovarainvaliokunnan mietintö 12/1995 vp Hallituksen esitys vuoden 1995 toiseksi lisätalousarvioksi Eduskunta on 14 päivänä syyskuuta 1995 lähettänyt valtiovarainvaliokuntaan

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5. Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2018 2021 Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.2017 Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit 2015 2016 2017 2018 2019

Lisätiedot

S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin perusteluihin tulokertymä supistuu menojen vähenemisen johdosta.

S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin perusteluihin tulokertymä supistuu menojen vähenemisen johdosta. Osasto 12 SEKALAISET TULOT 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentilta vähennetään 19 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2013

Asiakirjayhdistelmä 2013 51. Julkiset työvoimapalvelut (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012) Momentille myönnetään 545 964 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 132/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtioneuvoston lainanottovaltuuden muuttamisesta Valtioneuvostolle myönnettyä lainanottovaltuutta esitetään lisättäväksi 110 miljardista eurosta 125 miljardiin

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 3 060 000 euroa.

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLIN- NONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLIN- NONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLIN- NONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot Momentilta vähennetään 963 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan muutoksessa

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 895 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 98 899 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) liikenteenharjoittajille

Lisätiedot

Miksi ja miten valtio ottaa velkaa? Valtion menojen rahoitus. Studia Monetaria 15.2.2011. Mika Arola Valtiokonttori Rahoitus

Miksi ja miten valtio ottaa velkaa? Valtion menojen rahoitus. Studia Monetaria 15.2.2011. Mika Arola Valtiokonttori Rahoitus Miksi ja miten valtio ottaa velkaa? Valtion menojen rahoitus Studia Monetaria 15.2.2011 Mika Arola Valtiokonttori Rahoitus Suomen valtionvelka Tilaisuus, Esittäjä 2 0,0 10,0 20,0 30,0 40,0 50,0 60,0 70,0

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 741 056 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2017 I LISÄTALOUSARVIOON

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2017 I LISÄTALOUSARVIOON EI JULKINEN kunnes VM antaa oman ehdotuksensa. JulkL (621/1999) 6.1 :n 4 k Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2017 I LISÄTALOUSARVIOON 32.20.06 Innovaatiorahoituskeskus Tekesin toimintamenot

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

Valtion velanhallinnasta

Valtion velanhallinnasta Valtiokonttori 1 (6) Valtion velanhallinnasta Aika klo 10.45 Paikka Eduskunta, Verojaosto 1 Yleistä Valtiokonttori vastaa valtion velanhallintaan liittyvistä käytännön toimista. Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta. Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä euroa.

02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta. Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä euroa. 02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 65 000 000 euroa. Selvitysosa: Lisäys johtuu ohjelmakauden 2014 2020 maatalouden ympäristökorvausten, luonnonmukaisen

Lisätiedot

Osasto 12 SEKALAISET TULOT 31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala

Osasto 12 SEKALAISET TULOT 31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala Osasto 12 SEKALAISET TULOT 31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala 10. Liikenneviraston tulot Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 11 118 000 euroa. Selvitysosa: Tulot ovat EU:n suoran rakentamistuen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 88. Senaatti-kiinteistöt Talousesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille ei myönnetä määrärahaa. 1. Palvelu- ja muut toimintatavoitteet Senaatti-kiinteistöt on valtiovarainministeriön hallinnonalalla toimiva

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 49. Valtionavustus Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n toimintaan (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 105 710 000 euroa. 1) 86 710 000 euroa Teknologian

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 1. Yhteenveto Talouden näkymät Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1 Maailmantalouden ja -kaupan kasvunäkymät ovat heikentyneet

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot