Talousarvio 2017 Taloussuunnitelma Kaupunginjohtajan esitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talousarvio 2017 Taloussuunnitelma Kaupunginjohtajan esitys"

Transkriptio

1 Talousarvio 2017 Taloussuunnitelma Kaupunginjohtajan esitys

2 Lahti kasvussa Suomi kaupungistuu ja keskittyy, talouden pitkä taantuma vaihtunee hitaaseen kasvuun, yritystoiminnassa nopeita muutoksia. Lahden asukasluvun kasvu on nopeutunut. Työllisyystilanne on parantunut. Lahden alueen yritysten investoinnit ovat lisääntyneet. Lahti järjestää kansallisesti ja kansainvälisesti merkittäviä tapahtumia. tiistai, 11. lokakuuta

3 Talousarvioesitys valmistaa muutokseen Nastolan ja Lahden yhdistyminen antoi uusia mahdollisuuksia toiminnan tehostamiseen. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista ensi vuoden alusta alkaen. Uusi kuntayhtymä on valmistautumista tulevaan maakuntauudistukseen. Yhtymään siirtyy lähes työntekijää, kaupungin palvelukseen jää 3800 henkilöä, ja tukipalvelujärjestelyt vuoden 2017 aikana vähentävät henkilöstöä edelleen merkittävästi. Kaupungin rooli muuttuu ratkaisevasti 2017 ja 2019 sivistys ja elinvoima, vastuu kaupunkiympäristöstä ja alueen kehityksestä korostuvat Koko kuntatalous 2019 on erittäin vaikeasti ennustettavissa

4 Lahden kaupungin strategia Yhteistyössä, avoimesti ja vastuullisesti Toteuttaa yhdistymissopimusta. Strategia viedään käytäntöön muutosohjelmilla (A E). Muutosohjelmat ovat kaupunkitasoisia ja organisaation poikkileikkaavia.

5 Taloussuunnitelma Talousarvio ja taloussuunnitelma turvaa ja kehittää palveluita, tukee kaupungin kasvua ja työllisyyttä sekä ylläpitää talouden tasapainoa Palveluiden turvaaminen, ei alijäämää Palveluiden uudistaminen, oma palveluverkko, hyvinvointiyhtymän palvelut, pohjan luominen maakunnan sote-palveluille 2019 Poikkeuksellisen isot investoinnit, aikataulutus Elinvoimapanostukset edelleen korkealla tasolla (Ladec, Region, yliopistot) Uudet hallinnolliset ja toiminnalliset ratkaisut täsmenevät vähitellen tiistai, 11. lokakuuta

6 Kaupungin elinvoimaisuus Eteläisen kehätien toteutus ja radanvarren rakentaminen yritys- ja elinkeinotoiminnalle sijoittumismahdollisuuksia Kaupunkiseudun kilpailukykystrategian ja Maaseutupoliittisen ohjelman toteuttaminen Osaamisen vahvistaminen, koulutuksen lisääminen, korkeakoulutoiminnan vahvistaminen Kumppanuus alueen yritysten kanssa, innovatiiviset hankinnat, smart&clean kasvusopimus Kaupunkikeskustan vetovoiman vahvistaminen -- Hennala, Rakokivi Urheilukeskus-satama -akselin kehittäminen tapahtumien ja vapaa-ajan vyöhykkeenä Lahti2017 hiihdon MM-kisat Kansalaisdemokratiaa vahvistavat työkalut ja toimenpiteet elävä kaupunkikeskusta ja aktiiviset asukkaat tiistai, 11. lokakuuta

7 Talousarvio 2017 Vuosikate 41,2 M, tulos -1,3 M, nettoinvestoinnit 76,7 M Kaupungin toimintaa tehostetaan ja organisoidaan uudelleen, ratkaisuja nyt ja ensi vuoden aikana. Tulos perustuu kiinteistöveron korotukseen (noin 5 milj. euroa) ja toiminnan tehostamiseen sekä karsintoihin. Hyvinvointiyhtymältä odotetaan tehokkuutta ja vaikuttavuutta, yhtymä tuottaa lahtelaisille sote -palveluita noin 340 milj. eurolla. Koulujen ja päiväkotien tilainvestoinnit ovat mittavat.

8 tiistai, 11. lokakuuta

9

10 Toimintaympäristö ASUKASLUKU elokuu hlöä alkuvuodesta LAHDESSA ASUVA TYÖVOIMA TYÖTTÖMYYSASTE 16,6 % Elokuu 2016 ASUNTOKUNTIA viime vuodesta

11 Toimintaympäristö, työ ja elinvoima Työttömyysaste: 16,6 % elokuussa 2016 Työpaikat alueittain Keskustan suuralue 32 % Laune 18 % Kivimaa-Kiveriö-Joutjärvi 14 % Kärpänen 14 % Nastolan alue 10 % muut alueet 12 % Nastolan ja Lahden yhdistyessä kaupunki sai uutta työpaikkaa, joista teollisuustyöpaikkoja.

12 Talousarvio 2017 TP 2015 TA+LTA:t 2016 TA 2017 Asukasluku Veroprosentti 20,25 % 20,25 % Lahti 20,25 % Nastola 20,50 % Verotulot (milj.) 447,28 446,30 445,50 Toimintakate (milj.) 599,37 613,37 594,32 Vuosikate 32,82 29,45 41,19 Lainat vuoden lopussa (milj.) 235,30 210,00 243,60 Vuosikate % poistoista 78 % 68 % 97 % Lainat euroa/ asukas * Toimintakate on toimintatulojen ja -menojen erotus, joka osoittaa vero-rahoituksella (verot + valtionosuudet) katettavan osuuden. Vuosikate on kunnan tulojen ja menojen erotus, joka on käytettävissä investointien rahoittamiseen ja lainojen lyhentämiseen.

13 Vuosikate

14 Vuosikate ja poistot

15 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit

16 Tuloslaskelma TP TA+ LTA:t TA Muutos-% TS Muutos-% TS Muutos-% / / / 2019 Toimintatuotot ,36 % ,26 % ,53 % Toimintakulut ,25 % ,18 % ,28 % TOIMINTAKATE ,11 % ,60 % ,08 % Verotulot ,18 % ,11 % ,86 % Valtionosuudet ,57 % ,64 % ,75 % Rahoitustuotot ja -kulut ,02 % ,09 % ,39 % VUOSIKATE ,85 % ,74 % ,36 % Poistot ja arvonalentumiset ,54 % ,24 % ,02 % TILIKAUDEN TULOS ,92 % ,40 % ,14 % Poistoeron lisäys tai vähennys ,00 % 85 0,00 % 85 0,00 % Rahastojen lisäys tai vähennys ,00 % 0 0,00 % 0 0,00 % TILIKAUDEN YLI-/ ALIJÄÄMÄ ,44 % ,40 % ,70 %

17 Rahoituslaskelma TP 2015 TA+ LTA:t 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 TOIMINNAN RAHAVIRTA Vuosikate Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Investointimenot Rahoitusosuudet investointimenoihin Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot TOIMINNAN JA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennykset Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäykset Pitkäaikaisten lainojen vähennykset Lyhytaikaisten lainojen muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset RAHOITUKSEN RAHAVIRTA VAIKUTUS MAKSUVALMIUTEEN

18 Verot ja valtionosuudet TP TA+ LTA:t TA TS TS Muutos-% Kunnan tulovero ,2 % Yhteisövero ,1 % Kiinteistövero ,0 % Yhteensä ,2 % TP TA+LTA:t TA TS TS Muutos% Kunnan peruspalvelujen valtionosuus ,9 % Opetus- ja kulttuuritoimen muut valtionosuudet ,2 % Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus ,4 % Yhteensä ,6 %

19 Kiinteistöverotarkastelu Kiinteistöveron korotuksen tuottoarvio yhteensä 5,1 milj. Kiinteistöveroprosentit verotuskohteittain eriteltynä Lahti Lahti Raja-arvot Raja-arvot Esitetyn korotuksen tuottoarvio 2017 Yleinen kiinteistöveroprosentti 1,15 1,35 0,80 1,55 0,93 1,80 3,5 milj. Vakituinen asuinrakennus 0,55 0,6 0,37 0,80 0,41 0,90 1,4 milj. Muu kuin vakituinen asuminen 1,15 1,35 0,93 1,80 0,05 milj. Rakentamaton rakennuspaikka 3,00 4,00 1,00 4,00 2,00 6,00 0,1 milj. Yleishyödyllinen yhteisö 0,55 0,6 0,00 1,55 0,00 1,80 0,03 milj. Voimalaitos 2,85 3,1 0,60 3,10 0,60 3,10 0,008 milj. 19

20 Henkilöstö Henkilöstön määrän ja palkkasumman muutokset Kaupunginhallituksen toimiala vakinaiset määräaikaiset palkkasumma Sivistystoimiala vakinaiset määräaikaiset palkkasumma Tekninen ja ympäristötoimiala vakinaiset määräaikaiset palkkasumma Sosiaali- ja terveystoimiala vakinaiset määräaikaiset palkkasumma Henkilöstö yhteensä Vakinaiset yhteensä vakinaisten osuus (%) 82 % 84 % 85 % 85 % 85 % Määräaikaiset yhteensä Palkkasumma yhteensä

21 Menot ja tulot lajeittain 2017 MENOT 790,2 milj. TULOT 830,9 milj. Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Muut toimintakulut Rahoitusmenot Yhteensä 177,0 milj. 450,4 milj. 22,1 milj. 52,5 milj. 67,7 milj. 20,4 milj. 790,2 milj. Verotulot Valtionosuudet Toimintatuotot Rahoitustuotot Yhteensä 445,5 milj. 187,1 milj. 175,0 milj. 23,3 milj. 830,9 milj.

22 Toimintamenot toimialoittain 2017 MENOT 769,8 milj. Kaupunginhallituksen toimiala sis. taseyksiköt Sosiaali- ja terveystoimiala Sivistystoimiala sis. taseyksiköt Tekninen ja ympäristötoimiala Yhteensä Eläkevastuuvarauksen purku Yhteensä 138,5 milj. 348,1 milj. 237,2 milj. 46,6 milj. 770,3 milj. 0,5 milj. 769,8 milj.

23 Toimintatulot toimialoittain 2017 TULOT 175,0 milj. Kaupunginhallituksen toimiala sis. taseyksiköt Sosiaali- ja terveystoimiala Sivistystoimiala sis. taseyksiköt Tekninen ja ympäristötoimiala Yhteensä 102,2 milj. 2,4 milj. 33,5 milj. 37,0 milj. 175,0 milj.

24 Lahden kaupungin investoinnit ,4 milj. 54 % 10 % 35 % Talonrakennusinvestoinnit 157,5 milj. Koulujen ja päiväkotien perusparannukset 34,9 milj. Pääterveysaseman uudistaminen 27,5 milj. Launeen monitoimitalo 24,5 milj. Kivimaan yläkoulu 18,4 milj. Julkinen käyttöomaisuus 102,7 milj. Kadunrakennus 47,3 milj. Eteläisen kehätien rakentaminen 44,7 milj. Valaistus 4,1 milj. Viheralueet 3,6 milj. Muut investoinnit 30,2 milj. Kiinteä omaisuus 15,0 milj. Irtain omaisuus 12,5 milj. Arvopaperit ja osuudet 2,7 milj.

25 Bruttoinvestoinnit ryhmittäin

26 Kaupungin omaan käyttöön otetut lainat

27 Lahti-konsernin tavoitteet tytäryhteisöille Kaupungin uudistuvassa roolissa konsernin merkitys koko alueen kehittämisessä vahvistuu Tytäryhteisöiltä edellytetään mm. kaupungin strategian mukainen toiminta innovatiivisten hankintojen edistäminen yhdessä alueen yritysten kanssa sosiaaliset kriteerit hankinnoissa, työllisyyden edistäminen terve, pitkäjänteinen taloudenpito ja toiminnan kannattavuus Osinkotavoite tytäryhtiöille yhteensä 12 milj. euroa

28 Lahti-konsernin investoinnit

29 Lahti-konsernin investoinnit Merkittävimmät käynnistyneet investoinnit Lahti Energia Oy Kymijärvi III-voimalaitos (KYVO III) noin 200 milj. euroa. Kymijärvi III korvaa Kymijärvi I -hiilivoimalan vuonna Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy investoi uuteen jätteiden mekaaniseen käsittelylaitokseen 11,5, milj. euroa, joka valmistuu tämän vuoden aikana. Tiedossa olevat merkittävimmät investointisuunnitelmat Lahden Talot Oy kiinteistöjen uudistuotanto noin 17,5 milj. euroa Lahden vanhusten asuntosäätiö uudisrakennukset ja perusparannukset noin 16,3 milj. euroa Oppilastalot Oy perusparannusinvestoinnit noin 6,8 milj. euroa Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy investoinnit noin 4,9 milj. euroa LAMK Oy uuden kampuksen investointimenotnoin 4 milj. euroa

30 Lahden kaupunkikonsernin lainakanta

31 Lahden kaupungin toiminnan virtaviivaistaminen Kaupunginhallitus päätti , että kaupungin toiminnan ja organisaation virtaviivaistamisesta valmistellaan selvitys, joka tuottaa vähintään 1,1 milj. euron säästöt kaupungin kustannuksiin. Esitykset valmistellaan kaupunginhallituksen alkavaan talousarviokäsittelyyn mennessä. Esitettävät toimet liittyvät kaupungin toiminnan ja toimintatapojen mittavaan uudelleenarviointiin, joka on mahdollista, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät vuodenvaihteessa kaupungilta hyvinvointiyhtymän järjestettäviksi. tiistai, 11. lokakuuta

32 Lahti menestyy kansainvälisesti rohkeana ihmisten ja yritysten ympäristökaupunkina Kaupungin vetovoima rakentuu kaupunkiympäristöstä, yhteisöistä, tapahtumista, monipuolisista asuinmahdollisuuksista, yritystoiminnan edellytyksistä, palveluista, yhteyksistä. Kuntien tai organisaatioiden rajat eivät ole niin tärkeitä kuin yhteinen visio tulevaisuudesta. Yhteiset tavoitteet ja keskinäinen arvostus luovat menestyksen pohjan, niin kaupunkiorganisaation sisällä kuin koko alueella. Osallisuuteen ja vuorovaikutukseen pitää panostaa. Lahti on edelläkävijä muuttuvassa kaupunkiroolissa, miten kaupunki ilman sotea luo hyvinvointia ja menestystä? Miten uusi maakuntamalli antaa kaupungeille edellytykset tähän? tiistai, 11. lokakuuta

33 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

Talousarvio 2017 Taloussuunnitelma Kaupunginhallituksen esitys

Talousarvio 2017 Taloussuunnitelma Kaupunginhallituksen esitys Talousarvio 2017 Taloussuunnitelma 2017 2019 Kaupunginhallituksen esitys 8.11.2016 Lahti kasvussa Suomi kaupungistuu ja keskittyy, talouden pitkä taantuma vaihtunee hitaaseen kasvuun, yritystoiminnassa

Lisätiedot

Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja

Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma 2019-2021 Kaupunginjohtaja 9.10.2018 Lahti rohkea ympäristökaupunki Eteläinen kehätie tuo uusia investointeja LUTin uudet opiskelijat Niemen kampukselle Lahti hakee Euroopan

Lisätiedot

Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma

Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma 2019-2021 10.12.2018 Usko Lahden tulevaisuuteen ratkaisee. Lahti tarvitsee investointeja. Investori ostaa tulevaisuutta. 6 600 opiskelijaa on jo valinnut Lahden. Lahti

Lisätiedot

Talousarvio 2018 Taloussuunnitelma Kaupunginhallitus

Talousarvio 2018 Taloussuunnitelma Kaupunginhallitus Talousarvio 2018 Taloussuunnitelma 2018 2020 Kaupunginhallitus 31.10.2017 Toiminnan ja talouden tasapaino 2018 2022 Valtuustosopimukseen perustuva pitkäjänteinen kehittäminen - kasvun edellytykset, vetovoima,

Lisätiedot

Talousarvio 2018 Taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja

Talousarvio 2018 Taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Talousarvio 2018 Taloussuunnitelma 2018 2020 Kaupunginjohtaja 10.10.2017 Toiminnan ja talouden tasapaino 2018 2022 Valtuustosopimukseen perustuva pitkäjänteinen kehittäminen - kasvun edellytykset, vetovoima,

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 2/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 35 32 1 347 3 Menot -4

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2011 2014

RAHOITUSOSA 2011 2014 279 RAHOITUSOSA 2011 2014 280 281 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/213 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 212 TA 213 TA 213 Erotus TA 213 Enn. enn. 3/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 375-11 1 369 7 Menot -4

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Poikkeama enn./ta yht. Toteutumisennuste. TA 2018 siirrot. TA 2018 yhteensä. Käyttötalousosa (1.000 ) TOT 2017 TA 2018 TA 2018 muutokset

Poikkeama enn./ta yht. Toteutumisennuste. TA 2018 siirrot. TA 2018 yhteensä. Käyttötalousosa (1.000 ) TOT 2017 TA 2018 TA 2018 muutokset Turku 437 462 431 241 431 241 428 914-2 327 159 459 153 846 153 846 155 656 1 810 66 047 67 330 67 330 61 647-5 683 28 271 23 915 23 915 27 971 4 057 159 819 164 743 164 743 164 856 113 23 867 21 407 21

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT 1 TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT KVTES: Vaalit Tulot 40 592 0 0 20 000 20 000 Menot 60 455 0 0 20 000 20 000 Netto -19 863 0 0 0 0 Tilintarkastus Tulot 0 0 0 0 0 Menot 27 987 31

Lisätiedot

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007 Lahden kaupunki Tilinpäätös 2007 Tilinpäätös 2007 LAHTI TP 2005 TP 2006 TP 2007 Asukasluku (31.12) 98 411 98 755 99 301 Veroprosentti 19,00 19,00 19,00 1000 euroa Verotulot 258 802 274 700 290 033 Vuosikate

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Yhteenveto vuosien talousarviosta

Yhteenveto vuosien talousarviosta Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS 1 TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS Hallintokunnan Kaup.johtajan Tehtäväalue Tilinpäätös Talousarvio esitys esitys Muutos Muutos% 2012 2013 2014 2014 2013/2014 2013/2014 Vaalit Tulot 40 592 0

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma 2017-2019 Alavieskan kunta Valtuusto 19.12.2016 JY Arvio 2016 tilinpäätöksestä tuloslaskelman osalta Poikkeama Tp ennuste - TA 2016 Muutos Tp ennuste - Tp 2015

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ VIHTI KASVUSSA Suomen talous jatkoi vuonna 2016 alkanutta kasvu-uraa -> bruttokansantuote +3,1 % Talouskasvu heijastui myös verotilityksiin ja mahdollisti talousarviota paremman

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso...

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso... Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 4 1.1. Väestö... 4 1.2. Työpaikat, työvoima ja työllisyys... 5 1.3. Väestön koulutustaso... 6 1.4. Kunnan talouden kehitystä kuvaavia tietoja... 7

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT

LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT LOIMAAN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSKATSAUS Tammikuu LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT 01-12 01-12 2016 Myyntituotot 5 421 423 7 520 900 7 264 623 96,6 Maksutuotot

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014 Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013 Kaupunginhallitus 31.3.2014 Kuntien yhdistyminen Vuoden 2013 tilinpäätöksessä vertailua edellisen vuoden tilinpäätökseen ei ole perusteltua tehdä, koska vuonna 2013

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 1 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Kaupunginhallitus 22.9.2014 Kaupunginvaltuusto 29.9.2014 2 KÄYTTÖTALOUS JA TULOSLASKELMA HALLINTOPALVELUKESKUS Vastuualue Tulosta parantavat (-) ja tulosta heikentävät (+) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate LIITE: Vuoden 2017 talousarvion muuttaminen Henkilöstön sivukulujen tarkennus: Konsernipalvelut Toimintatuotot 27 593 27 593 Toimintakulut 30 477-92 30 385 Toimintakate -2 884 92-2 792 Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Talousjaosto 21.11.2018 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.2018 Valmistelutilanne Talousarvion valmistelu on edennyt suunnitelman mukaisesti Lähtökohtana

Lisätiedot

6/26/2017. xxx. Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016

6/26/2017. xxx. Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016 6/26/2017 Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016 Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS 2021 Liikevaihto 0 0 0 0 0 0 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) 0 0

Lisätiedot

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA-2017 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA17 LÄHTÖKOHDAT Perustamissuunnitelma 1/2016: Kuntayhtymän tavoitteena on saavuttaa keskiarvoisesti ennakoitavaan kustannuskehitykseen nähden

Lisätiedot

Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015

Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Julkaisuvapaa 4.4.2016 klo 15.30 kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Johtoryhmä 30.3.2016 Laajennettu johtoryhmä 30.3.2016 YT-neuvottelukunta 1.4.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION SEURANTA TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

Asukasluku indeksoituna (2006=100)

Asukasluku indeksoituna (2006=100) 11 Asukasluku indeksoituna (26=1) 15 1 95 9 85 8 75 Hankasalmi 51-1 as. kunnat Keski-Suomi Koko maa Asukasluku ind. Hankasalmi 1, 99,1 99,5 99,2 99,7 98,8 98,1 97,3 95,5 94,3 92,9 9,3 51-1 as. kunnat 1,

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014. Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014. Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014 Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen Kestävää kasvua ja hyvinvointia Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn panostettiin erityisesti

Lisätiedot

Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola

Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola YLEINEN TALOUDELLINEN KEHITYS Talous vielä hyvässä vauhdissa, kasvu kuitenkin hidastumassa Julkinen talous ja kuntatalous velkaantuu edelleen

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 1..4.2019 Päiväys: 1.4.2019 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2016 Kaupunginhallitus 30.5.2016 Sisällysluettelo Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013-2016 2 Tuloslaskelma 3 Rahoituslaskelma 4 Käyttötalouden toteutuminen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot TALOUSARVIO 2018 14.8.2017 KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot OVK1 Ennuste 2017 KEHYS TAE 2018 Muutos talousarvioon 2017, euroa Kokonaismuutos-% TA 2017:een

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito 30.4.17 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KESKUSVAALILAUTAKUNTA

Lisätiedot

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talousarvion toteumaraportti..-.. Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 kaupunki Ohjeistus liikelaitokset Kaupunginhallitus 16.06.2015 Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 Perusteita Hallitusohjelma

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA Määrärahojen ja tuloarvioiden muutokset 2018 talousarvioon TA 2018 TA muutos 2018 Muutettu TA 2018 Selitys KÄYTTÖTALOUSOSA Konsernihallinnon

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Maltillisella menokasvulla laadukkaat palvelut Peruskorjauksilla huolehditaan kiinteistökannasta Investoinnit edellyttävät lainanottoa Kansantalouden

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA TOUKOKUU 2017 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 41,7 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Yhteenvetoesitys

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Yhteenvetoesitys Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2022 taloussuunnitelma Yhteenvetoesitys Kaupunginvaltuusto 13.11.2017 Talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 25.8.2017 25.8.2017 2 25.8.2017 3 25.8.2017 4 25.8.2017

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

Talousarvion seuranta

Talousarvion seuranta n seuranta Tuloslaskelma Ulkoinen (1 000 ) 29.2. Toimintatuotot 12 548 1 061 9 713 9 713 1 045 10,8 Myyntituotot 2 234 263 1 637 1 637 217 13,3 Maksutuotot 4 708 646 4 324 4 324 642 14,8 Tuet ja avustukset

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus 31.03.2015 Kunnanhallitus 11.05.2015 ALAVIESKAN KUNNAN TULOSLASKELMAN TOTEUTUMINEN TAMMI-MAALISKUU 2015 (sisäiset ja ulkoiset erät mukana) Tammi-maaliskuu 2014 TA 2015

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla.

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. 39 TULOSSUUNNITELMA 40 TULOSSUUNNITELMAN LUKUOHJE Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. TOIMINTAKATE on ilmoittaa

Lisätiedot

TULOSLASKELMA (ml. vesihuolto)

TULOSLASKELMA (ml. vesihuolto) TULOSLASKELMA (ml. vesihuolto) TP09 TA10 TPE10 TA11HK ehd TA11KV TS12 TS13 TS14 1 000 eur 1 000 eur 1 000 eur HK11 / TPE10 KHehd11 / TPE10 TOIMINTATUOTOT ulk. 29 451 950 30 856 981 31 660 981 33 948 085

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 ilman konsernitilinpäätöstä

TILINPÄÄTÖS 2017 ilman konsernitilinpäätöstä TILINPÄÄTÖS 2017 ilman konsernitilinpäätöstä Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 6.3.2018 LAHTI KASVUSSA Talouden taantuma vaihtunut kasvuun, kansainvälisen talouden näkymät hyvät, mutta riskialttiit. Yritystoiminta

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit 2020-2022 Kaupunginvaltuusto 21.5.2019 2 3 4 5 6 ? 8 10 11 Kajaani 1 000 S Yhteenveto TILIVUOSI 2017 2018 2019** 2020** 2021** 2022** Verolaji Kunnallisvero

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot