OSASTON SUUNNITTELU. Liikkuvien seinille, kattoon ym. heijastettavien logojen tulee pysyä oman osaston rajojen sisäpuolella.
|
|
- Anja Mattila
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OSASTON SUUNNITTELU Seuraavat asiat teidän tulisi ottaa huomioon messuille valmistautuessanne. Huom! Jos yrityksenne käyttää ulkopuolista rakentajaa, käykää heidän kanssaan läpi osastoon suunnitteluun, rakentamiseen ja purkuun liittyvät asiat sekä lähettäkää heille rakennuskirje, joka lähetetään teille marraskuussa 2010 sähköpostilla. Kaikki tiedot ovat saatavilla myös Matkamessujen verkkosivuilla. Osaston sijainti hallissa ja osastonumero Osastonne sijainti hallissa käy selville erillisestä piirroksesta, jonka olemme lähettäneet teille aikaisemmin. Piirroksesta näette myös osastonumeronne sekä mahdollisten lattiakaivojen ja pilareiden sijainnit. Suomen Messut kiinnittää osastonumerot otsalautaan tai sen puuttuessa seinään. Paloturvallisuusmääräysten mukaisesti osastojen väliin jääviä, piirroksessa vinoviivoitettuja alueita sekä osaston takaseinän ja hallin seinän väliin jääviä tiloja ei saa käyttää varastointiin. Palopostit on jätettävä vapaiksi sijoituspiirroksen mukaisesti (merkitty karttaan PP). Osaston korkeus Suomen Messuilta tilattujen osastorakenteiden vakiokorkeus on 250 cm ja otsalaudan 30 cm (profiilirakenteisen otsalaudan käytettävissä olevan vapaan tilan korkeus on 20 cm). Kaikille 250 cm ylittäville rakenne- ja somisteratkaisuille sekä ripustuksille tarvitaan Suomen Messujen teknisen neuvojan lupa. Ylikorkeat rakennelmat sijoitetaan vähintään kahden (2) metrin päähän naapuriosaston rajasta, ellei näytteilleasettaja itse naapuriosaston kanssa toisin kirjallisesti sovi. Tämä ei koske näyttelyesineitä. Liikkuvien seinille, kattoon ym. heijastettavien logojen tulee pysyä oman osaston rajojen sisäpuolella. Osaston yleisilme Siisti ja hyvin suunniteltu osasto houkuttelee kävijät tutustumaan yrityksenne tuotteisiin ja helpottaa osastollanne työskentelevien toimintaa. Jotta näyttelyn yleisilme olisi asiakasystävällinen, osastojen näkyvissä olevien rakenteiden, somisteiden yms. on oltava siistejä ja koko messujen ajan moitteettomassa kunnossa. Osastolle kuuluvat tavarat on pidettävä sen rajojen sisäpuolella. Edes esitteiden jakaminen osaston ulkopuolella ei ole mahdollista. Vapaita jakopisteitä voitte tiedustella myyntipäällikkö Anita Mäkelältä. Kaksikerrosrakennelmista lisänäkyvyyttä Kaksikerrosrakennelmat tuovat yrityksellenne paitsi lisätilaa myös lisänäkyvyyttä. Toisen kerroksen pinta-alasta veloitetaan 50 % lattiatilan korkeimmasta neliövuokrasta. Kaksikerrosrakennelmien pystyttämiseen tarvitaan aina Suomen Messujen ja viranomaisten ennakkolupa. Toimittakaa suunnitelmat lujuuslaskelmineen näyttelyn tekniselle neuvojalle viimeistään 45 päivää ennen rakennusajan alkamista.
2 Pilarit Hallin pilareiden ympärille voi pystyttää korkeintaan viiden (5) metrin korkuisia rakenteita. Pilareihin tai hallin muihin kiinteisiin rakenteisiin ei saa kiinnittää mitään. Kaasuilmapallot Kaasutäytteiset ilmapallot eivät ole sallittuja. Ripustaminen hallien katosta Somisteet Ripustaminen tehdään aina Suomen Messujen toimesta. Jos haluatte osastollenne ripustuksia, toimittakaa niistä tiedot ja tarvittavat piirrokset tekniselle neuvojalle viimeistään 45 päivää ennen näyttelyn alkua: Mika Olasmaa, Nanna Ihamäki, faksi , Kevyiden somisteiden ripustaminen on mahdollista: - hallissa 2 - hallissa 3 - hallissa 6 Hallissa 1 ripustaminen ei ole mahdollista. Hinnat ripustuspistettä kohden: - max 15 kg / piste alv 23 % / ensimmäinen ripustuspiste 95 + alv 23 % / kpl lisäripustuspisteet samalle osastolle Trussi- ja valopuomiripustukset Trussi- ja valopuomiripustukset tilataan Suomen Videoviestintä SVV Oy:ltä, puh , faksi Ne maksavat alv 23 % / ripustuspiste. Myös lisätiedot hallikohtaisista ripustusmahdollisuuksista Suomen Videoviestintä SVV Oy:ltä. Mahdollisesti tarvittavat ripustusmateriaalit yms. veloitetaan erikseen. Maton kiinnitys Osaston maton voi kiinnittää hallien lattiaan heikkoliimaisella teipillä (lattiasta vaikeasti irtoavien teippien käyttö on Helsingin Messukeskuksessa kielletty). Kaikki teipit on messujen jälkeen poistettava lattiasta. Korotettu lattia Jos osaston lattiaa korotetaan yli 12 cm, avoimet sivut on porrastettava tai niihin on rakennettava kaide. Raskaat näyttelyesineet Käynnissä esiteltävät raskaat koneet on varustettava painoa jakavalla alustalla. Näyttelyesineitä osastolle sijoittaessanne tulee varmistaa, että yleisö pääsee tutustumaan niihin turvallisesti ja vaivattomasti. Palo- ja muu turvallisuus osastolla
3 Osaston somistus- ym. materiaalien tulee olla paloluokiteltuja tai ne tulee palosuojata. Ohjeet perustuvat Suomen rakentamismääräyskokoelmaan sekä palo- ja pelastustoimesta annettuihin lakeihin ja asetuksiin. Lisätietoja paloturvallisuusasioissa antaa hallimestari, puh , Jos osastollanne on työnäytöksiä, näytösalueen tulee olla valvottu ja selkeästi rajattu kävijöiden turvallisuutta ajatellen. Lisätietoja työturvallisuusasioista antaa työnjohtaja Jari Hallamaa, puh Muistattehan lukea myös ohjeet näyttelyrakentamisesta ja turvallisuudesta Messukeskuksessa. Vesi-, viemäri- ja paineilmaliitännät Liitännät vaativat lattiakaivon osastolla tai sen läheisyydessä. Viemäreihin ei saa laskea kiinteitä, syövyttäviä tai ongelmajätteiksi katsottavia aineita. Mikäli osastollanne on elintarvikkeiden myyntiä, valmistusta tai tarjoatte maistiaisia kävijöille, toimintanne saattaa vaatia veden ja viemäröinnin. Ks. lisätietoja kohdasta luvat ja vakuutukset. Tekniset tilaukset - Messupalvelut Messupalvelut-esitteessämme ja FairNet -palvelussa kerrotaan tarkemmin Suomen Messujen tarjoamista suunnittelu-, rakentamis- ja vuokrauspalveluista sekä yhteistyökumppaneidemme tarjoamista palveluista. Käyttäkää sitä hyödyksenne omaa messuosastoa suunnitellessanne! Teknisiä tilauksia ovat: - Osastorakenteet, -kalusteet, matot, sähköt, kevyet ripustukset: Suomen Messut - Osaston siivous ja jätehuolto: SOL Siivouspalvelut Oy - Teksti- ja somistuspalvelut: Standiman Oy - Viherkasvit: Ambius, Viherkasvipalvelut - AV-palvelut, trussiripustukset: Suomen Videoviestintä SVV Oy - Nettiliittymät osastolle, Tele- ja tietoliikennepalvelut: Suomen Videoviestintä SVV Oy - Vesi, viemäröinti ja paineilma: ARE Oy - Logistiikkapalvelut (trukkipalvelut, huolinta- ja varastointipalvelut): Niemi Messulogistiikka Kaikissa teknisissä asioissa voitte ottaa yhteyttä näyttelyn tekniseen neuvojaan. Yksittäisiä tuotteita, kuten rakenteita, kalusteita, mattoa ja sähköjä voi tilata FairNetin kautta. Vuokrausehdot löytyvät sekä FairNetista että Messupalvelutesitteestä. Messujen aikana katkaistaan sähkö osastoilta yön ajaksi. Jos tarvitsette yösähköä esim. atk-laitteisiin tai jääkaappiin, muistakaa tilata pistorasia jatkuvalla virralla. Suomen Messuilta tilatut matot imuroidaan ennen näyttelyn avaamista. HUOM! Teknisten tilausten palautuspäivä on Muistattehan, että tilauksiin on liitettävä asennuspiirrokset.
4 Viimeistään 30 päivää ennen näyttelyä saapuneet tilaukset toimitetaan hinnastohinnoin. Tilaukset kannattaa tehdä ajoissa, sillä tätä myöhemmin saapuneisiin tilauksiin ja muutostöihin lisäämme 50 %:n hinnankorotuksen. Kaikkiin hintoihin lisätään arvonlisävero 23 %.
5 OSASTON RAKENTAMINEN Rakennusaika: klo 7 22 Osastojen on oltava rakenteiltaan valmiina sähkötöitä varten viimeisenä rakennuspäivänä klo mennessä. Jokaisella osastolla on oltava omat osastoa rajaavat seinät. Osastosi rajalla jo olevia naapuriosaston seiniä ei voi käyttää julisteiden kiinnittämiseen. Vakioseinä- ja profiilirakenteita ei voi yhdistää. Osastoille saapuvat tavaralähetykset Mikäli toimitatte lähetyksiä postin kautta kannattaa käyttää Kotipakettia tai Ovelle-pakettia, sillä silloin paketti toimitetaan suoraan osastollenne. Jos vastaanottajaa ei tavoiteta osastolta, tuodaan lähetyksen saapumisilmoitus Näytteilleasettajapalveluun ja itse paketti viedään postin toimipaikkaan (K-Market Pasaati, Asemapäällikönkatu 3), josta sen voi noutaa saapumisilmoitusta vastaan. Postipaketti ja Helposti-paketti on aina noudettava itse postista, kirjelähetykset toimitamme suoraan osastoille. Mikäli käytätte omaa kuljetusliikettä, huolitsijaa tai lähettipalvelua tavaran toimittamiseen, on vastaanottajan hyvä olla osastolla kuittaamassa lähetys. Suomen Messujen henkilökunta ei voi kuitata lähetystä vastaanotetuksi puolestanne. Jos vastaanottajaa ei tavoiteta, saattaa tavaran tuoja joutua viemään lähetyksen takaisin omiin varastoihinsa tai jättää tavarat osastolle ilman kuittausta. Lähetysosoite merkitään seuraavasti: Helsingin Messukeskus MATKA 2011 Näytteilleasettajan nimi + osastonumero Messuaukio HELSINKI Voitte myös tilata huolinnan Helsingin Messukeskuksessa toimivalta huolitsijaltamme Niemi Messulogistiikalta, jolloin huolintahenkilökunta hoitaa tavaran lähettämisen ja kuittaamisen. Tällöin osoite merkitään seuraavasti: Niemi Messulogistiikka Helsingin Messukeskus MATKA 2011 Näytteilleasettajan nimi + osaston numero Messuaukio HELSINKI Niemi Messulogistiikan huolinta- ja lähetysohjeet löytyvät FairNetista ja tästä näytteilleasettajakansiosta. Ajoneuvolla ajo halleissa Messujen rakennus- ja purkuaikoina näyttelyhalleihin voi ajaa pakettiautoilla ja sitä suuremmalla kuljetuskalustolla. Ajo halliin on sallittu vain tavaroiden kuljettamista varten. Tavarat on purettava pikaisesti, ja auto ajettava pois hallista viipymättä. Autojen tyhjäkäynti halleissa on kielletty.
6 Henkilöautoilla saa ajaa halliin sisälle ainoastaan silloin, kun auto vetää esimerkiksi peräkärryä. Hallin oville on varattu kuljetuskärryjä tavaran osastoille kuljettamista varten. Autolla ajo halleissa päättyy viimeisenä rakennuspäivänä klo Pidättehän huolen siitä, että yrityksenne kuljetuskalustoa tai matkailuajoneuvoja ei säilytetä Messukeskuksen pysäköintialueella messujen aikana. Näin messuvieraille jää paremmin pysäköintitilaa. Reklamaatiot Mahdolliset huomautukset osastorakenteista, kalusteista ja vastaavista tehdään kirjallisesti näytteilleasettajapalvelussa näyttelyn aikana.
7 OSASTON HUOLTAMINEN MESSUJEN AIKANA Messujen aikana osastojen huoltoajat ja ovet: to - pe klo 7-9, ovet 3.6, 6.6 ja 6.12 la - su klo 8-10, ovet 3.6, 6.6 ja 6.12 Muina aikoina tavaroita voidaan kuljettaa osastoille yleisösisäänkäyntien kautta. Jotta näyttelyn yleisilme olisi asiakasystävällinen, on osastojen näkyvissä olevien rakenteiden, somisteiden yms. oltava siistejä koko messujen ajan. OSASTON PURKAMINEN Purkuajat: klo klo 7 18 Osastojen purkamisen saa aloittaa vasta messujen sulkeuduttua. Näyttelytilat on luovutettava takaisin Suomen Messuille samassa kunnossa kuin ne olivat näytteilleasettajan käyttöön annettaessa. Suomen Messuilta tilatut rakenteet ja kalusteet puretaan Suomen Messujen toimesta näyttelyn päätyttyä. Halliin jääneet näytteilleasettajan tavarat siirretään huolitsijan (Niemi Messulogistiikka) toimesta pois näyttelyn purkuajan päätyttyä. Tavarat ovat noudettavissa huolitsijan varastosta syntyneitä kustannuksia vastaan kuukauden kuluessa. Välttyäksenne varkauksilta kannattaa viedä kaikki helposti irrotettavat tavarat pois heti näyttelyn sulkemisen jälkeen. Kaikki sähkövirta, myös jatkuva virta, katkaistaan osastoilta messujen sulkeuduttua. Jos tarvitsette osastollanne sähkövirtaa vielä tämän jälkeen, voitte sopia asiasta ennakkoon sähköpäivystäjän kanssa, puh Tapahtumapäivän päätyttyä näytteilleasettaja voi: 1. siivota osastonsa itse ja toimittaa lajittelemansa jätteet tapahtumaalueella oleviin Ekopisteisiin, 2. tilata siivousliikkeeltä osastonsa siivouksen (maksullinen palvelu), jolloin siivousliike tyhjentää osaston roska-astiat. Osaston siivouksen voi tilata FairNet-palvelun kautta tai sähköpostitse sol@finnexpo.fi
Yhteyshenkilöt Autamme mielellämme messuosallistumiseenne liittyvissä kysymyksissä:
Hyvä Caravan 2011 -messujen näytteilleasettaja, Messut lähestyvät hurjaa vauhtia ja haluammekin muistuttaa teitä osastonne rankentamiseen liittyvistä tärkeimmistä tiedoista. Mikäli osastonne rakentaa muu
Hyvä S&A Päivät 2011, GIMME Liikelahjat 2011, CORE Congress & Events 2011 näytteilleasettaja,
Hyvä S&A Päivät 2011, GIMME Liikelahjat 2011, CORE Congress & Events 2011 näytteilleasettaja, Messujen aukioloaika Messut lähestyvät ja haluammekin muistuttaa teitä osastonne rakentamiseen liittyvistä
Yhteyshenkilöt Autamme mielellämme messuosallistumiseenne liittyvissä kysymyksissä:
Hyvä Matka 2011 -messujen näytteilleasettaja, Matkamessut lähestyvät hurjaa vauhtia ja tekniikan tilausten määräaika on 1.12.2010. Haluammekin muistuttaa teitä osastonne rankentamiseen liittyvistä tärkeimmistä
Suomen Messuilta tilatut pakettiosastot pyritään saamaan valmiiksi torstaihin klo 12 mennessä.
Hyvä Model Expo 2011 -näytteilleasettaja Rakentaminen Mikäli osastonne rakentaa muu yritys kuin Suomen Messut, välittäkää tämä tiedote heille. Tunnukset FairNet verkkopalveluun tulette saamaan sähköpostiinne
Tietoja ja ohjeita rakentajille
Messukeskus [Rakennusohje] 1 (8) Rakennusohje / Messukeskus, Kokoustamo Tietoja ja ohjeita rakentajille Näytteilleasettajan on tiedotettava edelleen osastonsa suunnittelijoille ja rakentajille alla olevat
Järjestelyaikataulu... 2. Rakennusaika... 2. Purkaminen... 2. Pysäköinti... 3 Ohjeita osastojen suunnitteluun... 3. Tilojen suojaus...
Messukeskus [Rakennusohje] 1 (7) Pikaohje rakentajille Eläinlääkäripäivät 2.-4.12.2015 Tietoja ja ohjeita rakentajille Näytteilleasettajan on tiedotettava edelleen osastonsa suunnittelijoille ja rakentajille
Raskaalla kalustolla tai koneille, joissa on telaketjut, ei saa ajaa kiitoradan päältä!
Rakentaminen Osastojen rakennusajat: Ma-Ke 4.-6.9. klo 7:00-22:00 Rakentaminen tapahtuu pohjoisesta, eteläisestä ja läntisestä huoltoportista sekä pääsisäänkäynnin huoltoportista. Rakennusaikana käytössä
Taloyhtiö 2014 1.4.2014
1(12) Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Tietoja ja ohjeita näytteilleasettajille Sisällysluettelo Näytteilleasettajan on tiedotettava edelleen osastonsa suunnittelijoille ja rakentajille alla olevat osastojen rakentamista
Pikaohje rakentajille TERVE-SOS-TAPAHTUMA/THL
Messukeskus [Rakennusohje] 1 (8) Pikaohje rakentajille TERVE-SOS-TAPAHTUMA/THL 4.-5.5.2017 Tietoja ja ohjeita rakentajille Näytteilleasettajan on tiedotettava edelleen osastonsa suunnittelijoille ja rakentajille
Taloyhtiö Tietoja ja ohjeita rakentajille. Sisällysluettelo. Messukeskus [Rakennusohje] 1 (9) Kokous- ja Tapahtumapalvelut / Ekroth 17.1.
Messukeskus [Rakennusohje] 1 (9) Taloyhtiö 2017 Tietoja ja ohjeita rakentajille Näytteilleasettajan on tiedotettava edelleen osastonsa suunnittelijoille ja rakentajille alla olevat osastojen rakentamista
Näytteilleasettajan tietopaketti
Näytteilleasettajan tietopaketti Tervetuloa näytteilleasettajaksi Käsityömessuille! Messusivut: Uudet sivut löytyvät osoitteesta www.pytinki.fi Näytteilleasettajille on oma sivu, josta löydätte messujärjestelyihin
TERVETULOA näytteilleasettajaksi Sarkamessuille !
TERVETULOA näytteilleasettajaksi Sarkamessuille 1. 2.2.2019! MESSUT AVOINNA YLEISÖLLE: PE 9-17 ja LA 10 16. Sisäänkäynti A-hallin a-ovelta ja B-hallin A- ja C-ovelta. Aikuiset 14 (lapset alle 15 v. ilmaiseksi
Rakennusaika Purkaminen Pysäköinti Tilojen suojaus Osastojen sähköasennukset ja valaistus Ripustaminen...
Messukeskus Rakennusohje 1 (11) Operatiiviset päivät 2019 13. 15.11.2019 Tietoja ja ohjeita rakentajille Sisällysluettelo Näytteilleasettajan on tiedotettava edelleen osastonsa suunnittelijoille ja rakentajille
Pikaohje rakentajille: LABQUALITY DAYS
Messukeskus [Rakennusohje] 1 (8) Pikaohje rakentajille: LABQUALITY DAYS 6.-8.2.2019 Tietoja ja ohjeita rakentajille Näytteilleasettajan on tiedotettava edelleen osastonsa suunnittelijoille ja rakentajille
NÄYTTEILLEASETTAJALLE
NÄYTTEILLEASETTAJALLE TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ ASIAKASKUTSUT JA RUOKAILU Tilaa asiakaskutsut ennakkoon! Kutsun hinta on 7 + alv 10%. Laskutus tapahtuu vain palautuneista eli käytetyistä kutsuista, joten turhasta
Näytteilleasettajien infotilaisuus 29.1.2013
Näytteilleasettajien infotilaisuus 29.1.2013 easyfairs ICTexpo 2013 Esimies & Henkilöstö 20.-21.3.2013 2 3 easyfairs valmisosasto valkoiset seinät ja otsalauta profiilirakenteesta sininen palamatto pistorasia
PYTINKI 2016 SOPIMUSEHDOT
PYTINKI 2016 SOPIMUSEHDOT 1. TOIMEENPANO Järjestäjä: Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy Yhteistyössä: Etelä-Pohjanmaan Rakennustaitosäätiö E-P:n Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry E-P:n Rakennusmestarit
SÄHKÖ 2013 infotilaisuus. Oona Rissanen 2013 25.09
SÄHKÖ 2013 infotilaisuus Oona Rissanen 2013 25.09 TEKNISEN NEUVOJAN ESITYS easyfairs SÄHKÖ 2013 13.-15.11.2013 easyfairs valmisosasto valkoiset seinät ja otsalauta profiilirakenteesta sininen palamatto
TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JA PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA
TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JA PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA Lue tämä dokumentti tarkasti ja välitä se Skanssiin paikalle tuleville promootiohenkilöille. Ohjeista heitä ottamaan dokumentti
MESSUKESKUKSESSA 31.10 2.11.2014 TAPAHTUMAINFO JA HINNAT
MESSUKESKUKSESSA 31.10 2.11.2014 TAPAHTUMAINFO JA HINNAT PARASTA TUOTTOA YLI 60 000 MESSUVIERAASTA! TUTKITTUA TIETOA: Messuilla kävijät ovat vaivautuneet paikalle, koska ovat aidosti kiinnostuneet tarjoamastasi.
TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA
TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA Lue tämä dokumentti tarkasti ja välitä se Skanssissa paikalla oleville promootiohenkilöille. Ohjeista heitä ottamaan dokumentti mukaan
PROMOOTIOT JA TAPAHTUMAT WILLASSA OHJEET PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE
PROMOOTIOT JA TAPAHTUMAT WILLASSA OHJEET PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS WILLA Sijaitsee Hyvinkäällä. Pinta-alaltaan Suomen 10. suurin kauppakeskus Näyttävät digitaaliset ratkaisut kasvavassa Hyvinkään
Mikäli osastonne rakentaa muu yritys kuin Messukeskus, ystävällisesti välitättehän tämän tiedotteen heille.
Hyvä näytteilleasettaja Huomioittehan, että teknisten tilausten palautuspäivä on maanantaina 8.12. Tilaukset tehdään verkkopalvelumme kautta osoitteessa www.fairnet.fi. Mikäli osastonne rakentaa muu yritys
Mikäli osastonne rakentaa muu yritys kuin Messukeskus, ystävällisesti välitättehän tämän tiedotteen heille.
Hyvä näytteilleasettaja Huomioittehan, että teknisten tilausten palautuspäivä on perjantaina 21.3. Huomioittehan, että 6.4. on viimeinen päivä tehdä tilauksia normaalihinnoin. Tämän jälkeen saapuneisiin
Teknisten tilaukset tulee tehdä 2.12.2011. Tuotekuvastomme löytyy pdf-tiedostona osoitteessa www.finnexpo.fi/kuvasto
1 www.caravanmessut.fi Sisällys Osastoon liittyvät tilaukset...2 Pesupaikka...2 Asennuskuvat...2 Sisäänpääsy Messukeskukseen...2 Rakentaminen...3 Messujen aukioloaika...3 Osastojen huoltoajat...3 Purkuaika...4
Mikäli osastonne rakentaa muu yritys kuin Messukeskus, ystävällisesti välitättehän tämän tiedotteen heille.
1 Ohjeita osastorakentamisesta Matka 2016 / 21. 24.1.2016 Caravan 2016 / 22. 24.1.2016 Messukeskus, Helsinki Huomioittehan, että teknisten tilausten palautuspäivä on maanantai 7.12.2015 Tilaukset tehdään
Mikäli osastonne rakentaa muu yritys kuin Messukeskus, ystävällisesti välitättehän tämän tiedotteen heille.
Hyvä näytteilleasettaja Huomioittehan, että teknisten tilausten palautuspäivä on maanantaina 1.12. Tilaukset tehdään verkkopalvelumme kautta osoitteessa www.fairnet.fi. Mikäli osastonne rakentaa muu yritys
Näytteilleasettajien infotilaisuus. Oona Rissanen 2014 06.03
Näytteilleasettajien infotilaisuus Oona Rissanen 2014 06.03 easyfairs ICTexpo 2014 Esimies & Henkilöstö 2014 7.-8.5.2014 easyfairs valmisosasto valkoiset seinät ja otsalauta profiilirakenteesta sininen
Opiskelijakilpailu Aalto ARTS Books - Messuosaston suunnittelu Helsingin kirjamessuille 25. 28.10.2012 1. TAUSTAA
Opiskelijakilpailu Aalto ARTS Books - Messuosaston suunnittelu Helsingin kirjamessuille 25. 28.10.2012 1. TAUSTAA Helsingin kirjamessut ovat Aalto ARTS Booksin tärkein myyntitapahtuma Suomessa vuonna 2012.
PROMOOT IOT JA TAPAHTUMAT CITYCENTERISSÄ
PROMOOT IOT JA TAPAHTUMAT CITYCENTERISSÄ Tä r k e i t ä o h j e i t a t a p a h t u m a n j ä r j e s t ä j i l l e 1 CITYCENTER, HELSINKI Suomen 6. suurin kauppakeskus kävijämäärän mukaan Kävijämäärä:
Mikäli osastonne rakentaa muu yritys kuin Messukeskus, ystävällisesti välitättehän tämän tiedotteen heille.
Ohjeita osastorakentamisesta Bisnespäivät 23.-24.9.2015, Messukeskus, Helsinki Huomioittehan, että teknisten tilausten palautuspäivä on torstaina 6.8. Tilaukset tehdään verkkopalvelumme kautta osoitteessa
Näytteilleasettajien infotilaisuus. Oona Rissanen 2014 06.03
Näytteilleasettajien infotilaisuus Oona Rissanen 2014 06.03 easyfairs ICTexpo 2014 Esimies & Henkilöstö 2014 7.-8.5.2014 easyfairs valmisosasto valkoiset seinät ja otsalauta profiilirakenteesta sininen
Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi
Mäntsälän Messut 2014 PL 2O 04601 Mäntsälä Irma Pesonen Puh 045 2090700 irma.peso@gmail.com Mäntsälän Messut 2014 järjestetään elokuussa Mäntsälän Suurlavalla. Messut tarjoavat yrittäjille, yhdistyksille
Porin valmistuvat rakennusinsinöörit ry toivottaa teidät ja edustamanne yrityksen lämpimästi tervetulleeksi vuoden 2015 messuille.
Porin Rakennus- ja LVI-messut järjestetään tänä vuonna (21.-22.03.2015) 42. kerran paikkanaan tuttu Porin Karhuhalli. Messut ovat kasvaneet yhdeksi Suomen suurimmista opiskelijaprojekteista ja kävijämääräkin
Tervetuloa näytteilleasettajainfoon! Empack 2014 ja Sisälogistiikka 2014
Tervetuloa näytteilleasettajainfoon! Empack 2014 ja Sisälogistiikka 2014 Riitta Peitsala 4.9.2014 Mitä on Empack? easyfairs järjestää pakkausalan tapahtumia 19 eri Euroopan kaupungissa. Nimenmuutos toteutettiin
Tervetuloa näytteilleasettajainfoon! Terveysteknologia & ehealth 2015
Tervetuloa näytteilleasettajainfoon! Terveysteknologia & ehealth 2015 Riitta Peitsala & Annika Puotsaari 21.10.2014 easyfairs Terveysteknologia 2015 ehealth 2015 7.-9.1.2015 easyfairs valmisosasto valkoiset
MAISTUVA-TAPAHTUMAN SOPIMUSEHDOT
MAISTUVA-TAPAHTUMAN SOPIMUSEHDOT 1. TOIMEENPANO Järjestäjä: Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy Paikka: Seinäjoki Areena, Kirkkokatu 23 Aika: 30. 31.3.2019 Aukioloajat: la 10-17 su 10-17 2. NÄYTTEILLEASETTAJINA
IsoKristiinan myynti-ja promootiopaikkojen käyttöehdot
IsoKristiinan myynti-ja promootiopaikkojen käyttöehdot Tekemällä varauksen kauppakeskuksen myynti- ja promootiopaikalle sitoudut noudattamaan näitä käyttöehtoja. Luethan siis huolella ehdot läpi ja varmistat
WANHAN SATAMAN TALO-OHJE
WANHAN SATAMAN TALO-OHJE Tilavuokraajat, näytteilleasettajat ja ulkopuoliset messurakentajat (myöh. asiakas) ovat vastuussa näyttelyosastonsa tai vuokraamansa alueen rakentamisesta sekä turvallisuusasioista.
Yritykset ja yhteisöt, jotka tarjoavat seuraaviin osa-alueisiin liittyviä tuotteita ja palveluja:
PYTINKIMESSUT SOPIMUSEHDOT 1. TOIMEENPANO Järjestäjä: Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy Yhteistyössä: Etelä-Pohjanmaan Rakennustaitosäätiö E-P:n Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry E-P:n Rakennusmestarit
YLEISET OSALLISTUMISEHDOT MINÄ OLEN MESSUT 2016
YLEISET OSALLISTUMISEHDOT MINÄ OLEN MESSUT 2016 Näytteilleasettaja (jäljempänä Näytteilleasettaja) sitoutuu osallistumaan Minä Olen messutapahtumaan (jäljempänä Messut) sekä noudattamaan Minä Olen Keskus
LISÄÄ NÄKYVYYTTÄ MESSUKESKUKSEN TAPAHTUMISSA
HOUKUTTELE OHJAA LISÄÄ NÄKYVYYTTÄ MESSUKESKUKSEN TAPAHTUMISSA KASVATA TUNNETTUUTTA MUISTUTA LISÄÄ MYYNTIÄ VARAA MAINOSPAIKKASI HELSINGIN MESSUKESKUKSEN TAPAHTUMISTA Näytteilleasettajana yritykselläsi on
Näyttelyn rakentaminen alkaa, ovet A1, A2, B1, B4, C1, C4, C5 Näyttelyn rakentaminen päättyy
30.4.2010 NÄYTTELYINFO 3/2010 OHJELMA erjantai 7.5. klo 08:00 klo 20:00 Näyttelyn rakentaminen alkaa, ovet A1, A2, B1, B4, C1, C4, C5 Näyttelyn rakentaminen päättyy Lauantai 8.5. klo 09:00 klo 09:00 klo
MATKA 2010 tilastotietoa
MATKA 2011 MATKA 2010 tilastotietoa 11,249 m² näyttelypinta-alaa 1,202 näytteilleasettajayritystä 366 päänäytteilleasettajayritystä 836 alanäytteilleasettajayritystä 72 maata edustettuna lisäksi messuilla
Näin lähetät paketin Posti SmartShipistä. 1 Julkinen - Public
Näin lähetät paketin Posti SmartShipistä 1 Ohje paketin lähettämiseen SmartShipillä Posti SmartShipistä tulostat sekä kotimaan että ulkomaille menevien pakettien osoitekortit Lähettääksesi paketteja Postin
KRASNODAREXPO / KRASNODAR VALMISMESSUOSASTOT 2011-2012
KRASNODAREXPO / KRASNODAR VALMISMESSUOSASTOT 2011-2012 Osastojemme hinnat sisältävät pohjakuvan erittelyn mukaiset osastorakenteet, kalusteet, palvelut ja tilatekniikan. Kaikkiin hintoihin lisätään arvonlisävero.
OHJE NÄYTTEILLEASETTAJILLE. 11.6.2015 Sivu 1 / 11
Sivu 1 / 11 ERVEULOA OEUAMAAN LAPINLAHDEN OMAKOIALONÄYELYÄ ervetuloa toteuttamaan Omakotitalonäyttelyä kanssamme Lapinlahden Alapitkälle. Omakotitalonäyttelyn järjestetään neljättä kertaa. Petäjävedellä
Ohjeita näytteilleasettajille
1 Ohjeita näytteilleasettajille Sisällys Taidetila Terra... 2 Mitat... 2 Näyttelytilan varusteet... 3 Kohdevalaisimet... 4 Valaisimien asentaminen... 4 Ohjeita näyttelyn pystyttämiseen... 5 Näyttelyaika...
Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1
Loimaan kaupunki Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1 1. YHTEISKOULU Työkorkeus ylläpitosiivouksessa on ylettyvyyskorkeus, harvemmin tehtävissä ja perussiivouksessa on huonekorkeus.
GO! 3-2-1. 4.2.2015 klo 9-15 Kivikylän areena. rekrytointitapahtuma. www.urastartti.fi. Kuvauta itsestäsi video-cv!
3-2-1 GO! 4.2.2015 klo 9-15 Kivikylän areena Kuvauta itsestäsi video-cv! rekrytointitapahtuma www.urastartti.fi KOHTAUSPAIKKA TYÖNHAKIJOILLE, OPISKELIJOILLE JA YRITYKSILLE! HYVÄ URASTARTTI 2015-MESSUJEN
ÄRRÄPÄIVÄT 2016 LAHDESSA
ÄRRÄPÄIVÄT 2016 LAHDESSA ARVOISA YHTEISTYÖKUMPPANI Tervetuloa mukaan näytteilleasettajaksi Ärräpäiville 2016. Tehdään yhdessä unohtumaton tapahtuma! Kolmannet Ärräpäivät järjestetään 4.-6.2.2016 jo totuttuun
NIZHNI NOVGOROD YARMARKA VALMISMESSUOSASTOT 2010-2012
NIZHNI NOVGOROD YARMARKA VALMISMESSUOSASTOT 2010-2012 Osastojemme hinnat sisältävät pohjakuvan erittelyn mukaiset osastorakenteet, kalusteet, palvelut ja tilatekniikan. Kaikkiin hintoihin lisätään arvonlisävero.
PROMOOTIOPAIKAT. Modernit ja avarat sisätilat tekevät Sepästä mieluisan paikan tehdä ostoksia ja viihtyä.
PROMOOTIOPAIKAT Modernit ja avarat sisätilat tekevät Sepästä mieluisan paikan tehdä ostoksia ja viihtyä. Viihtyvyyden lisäksi kauppakeskuksen suunnittelussa on otettu vahvasti huomioon myös ekologisuus,
Verkkokaupan toimitustavat
Verkkokaupan toimitustavat Ohje Postin toimitustapojen esittämiseen kuluttajille verkkokaupan käyttöliittymässä 1 Näin kerrot Postin toimitustavoista verkkokaupassasi Postin toimitustapojen näkyminen yhdenmukaisella
BASAM BOOKS OY - YLEISET OSALLISTUMISEHDOT
BASAM BOOKS OY - YLEISET OSALLISTUMISEHDOT Hyväksymällä tilausvahvistuksen näytteilleasettaja sitoutuu osallistumaan messutapahtumaan ja noudattamaan Basam Books Oy:n yleisiä osallistumisehtoja sekä niiden
Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1
Loimaan kaupunki Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1 1.YHTEISKOULU, HIRVIKOSKEN YHTENÄISKOULU JA KESKUSKOULU Työkorkeus ylläpitosiivouksessa on ylettyvyyskorkeus, harvemmin
Purotie 1, 00380 Helsinki Pinninkatu 55 A, 33100 Tampere OHJEISTUS KUMPPANEILLE. we design stories
OHJEISTUS KUMPPANEILLE Kumppanipisteeseen liittyvät ohjeet Finlanda-talo, Verandan pohjakartta Kumppanipisteiden sijainnit Luentosalit Kumppanipisteen rakenne ja graafinen ohje (HUOM. Paikkojen 13-15 korkeus
Kuluttajatapahtumat Kauppakeskus Myllyssä. Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus. Faktoja Myllyn kävijöistä
Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus Vuosittain yli 4,7 miljoonaa ja viikoittain 90 000 kävijää Kuluttajatapahtumat Kauppakeskus Myllyssä Mylly on johtava kauppakeskus Turun ja Raision alueella. Saman
VARAUSEHDOT ALLIN MATALA
VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen vuokraajille (myöhemmin tilaaja) on
Asiakirjatyyppi 1/6 25.1.2013
Asiakirjatyyppi 1/6 PALVELUKUVAUS Ojoisten Lasten talo, (päiväkoti, esikoulu, koulu ja neuvola) (elokuu 2013) Ylläpitosiivous Tuulikaapit Märkäeteiset Ovista ja ovenpielistä likaantuneiden kohtien pyyhintä
URAL EXHIBITIONS / WTC - JEKATERINBURG VALMISMESSUOSASTOT
URAL EXHIBITIONS / WTC - JEKATERINBURG VALMISMESSUOSASTOT 2010-2011 Osastojemme hinnat sisältävät pohjakuvan erittelyn mukaiset osastorakenteet, kalusteet, palvelut ja tilatekniikan. Kaikkiin hintoihin
Siivouspalvelukuvaus Liite 2
1 Siivouspalvelukuvaus Liite 2 Asiakas Sopimuskohde / osoite Wiitaunioni; siivouspalvelut Päiväkoti Tuulentupa Työväentalontie 2 44 500 VIITASAARI Siivottava pinta-ala 161,0 m2 Päivittäinen työaika 1,75
DALEXPO / VLADIVOSTOK VALMISMESSUOSASTOT
DALEXPO / VLADIVOSTOK VALMISMESSUOSASTOT 2011-2012 Osastojemme hinnat sisältävät pohjakuvan erittelyn mukaiset osastorakenteet, kalusteet, palvelut ja tilatekniikan. Kaikkiin hintoihin lisätään arvonlisävero
Näyttelyn järjestäjä huolehtii siitä, että tämä näyttelytilojen ohjeistus välitetään eteenpäin myös näyttelyrakentajille.
Näyttelyyn liittyviä yleismääräyksiä Finlandia-talo ei vastaa näyttelyjärjestäjän tai hänen asiakkaansa omaisuudelle mahdollisesti aiheutuneista vahingoista rakentamisen, näyttelyn tai purun aikana. Näyttelyn
PROJEKTIPÄIVIEN KUMPPANIOSASTOT MEDIAKORTTI. Osastojen ilme, sisältö ja sijainti sekä tärkeitä päivämääriä
PROJEKTIPÄIVIEN KUMPPANIOSASTOT MEDIAKORTTI Osastojen ilme, sisältö ja sijainti sekä tärkeitä päivämääriä TÄRKEITÄ AIKATAULUJA! Aineiston toimitusaikataulu: Viimeinen aineiston toimituspäivä on perjantai
Kaunis sinä messujen hinnat 2019
Kaunis sinä messujen hinnat 2019 Messupaikat sisältävät messuille osallistumismaksun sekä sähkön. Hintoihin lisätään kaikilta näytteilleasettajilta rekisteröitymismaksu 49 + alv24% (rekisteröitymismaksu
Asiakirjatyyppi 1/6 28.11.2012
Asiakirjatyyppi 1/6 PALVELUKUVAUS Ojoisten Lasten talo, (päiväkoti, esikoulu, koulu ja neuvola) (elokuu 2013) Ylläpitosiivous Tuulikaapit Märkäeteiset Ovista ja ovenpielistä likaantuneiden kohtien pyyhintä
Nurmijärvi Open perhetapahtuma / ständivaihtoehdot
Nurmijärvi Open perhetapahtuma / ständivaihtoehdot 1 (7) Ständit (sis. sähköt tarvittaessa). Näytteilleasettaja tuo ständille oman pöydän. 1) 4 x 4 metrin kokoinen paikka näytteilleasettajan omaa telttaa
RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTIEN YLLÄPITOSIIVOUS
TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 4 B 2 1 (6) Ryhmäperhepäiväkotien ylläpitosiivouksen palvelukuvaus 18.4.2012 1751/02.08.00/2012 RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTIEN YLLÄPITOSIIVOUS RYHMÄ- JA LEPOHUONEET Paperi- ja saippua-annostelijat
Poikkeavista toimitusajoista tiedotetaan satu.ranta@pp3.inet.fi
Toimitusehdot Voimassa 01.11.2014 Tuotteita myy Sugart koriste- ja juhlapalvelu Ly-2447334-7. Myymme tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille sekä yrityksille ja oppilaitoksille. Emme toimita lähetyksiä
KEOS2019 forum. Kasvatus- ja opetusalan suurtapahtuma
KEOS2019 forum Kasvatus- ja opetusalan suurtapahtuma Opetus- ja kasvatusalan suurtapahtuma KEOS järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 16.11.2019 Tapahtuma koostuu alan näyttelystä ja seminaareista Tapahtuman
Näytteilleasettajille
Näytteilleasettajille Päivitetty 24.9.2014 TAPAHTUMAN PERUSTIEDOT Paikka: Kaapelitehdas, Merikaapelihalli Aika: 8. 9.11.2014 klo 10 17 Liput: ennakkoon ostettuna 4 hengen kimppalippu 20, ovelta 10 /kpl.
Siberia International Exhibition and Business Center valmismessuosastot
Siberia International Exhibition and Business Center valmismessuosastot 2010-2011 Osastojemme hinnat sisältävät pohjakuvan erittelyn mukaiset osastorakenteet, kalusteet, palvelut ja tilatekniikan. Kaikkiin
Kysymys 1. Mistä tiedän verkkokaupasta ostaessani, toimiiko paketinohjauspalvelu juuri kyseisen
Usein kysyttyjä kysymyksiä ohjauspalvelusta 26.3.2015 Kysymys 1. Mistä tiedän verkkokaupasta ostaessani, toimiiko paketinohjauspalvelu juuri kyseisen verkkokaupan lähetysten kohdalla? Miten ranskalaisen
Mikäli osastonne rakentaa muu yritys kuin Messukeskus, ystävällisesti välitättehän tämän tiedotteen heille.
Hyvä näytteilleasettaja Huomioittehan, että teknisten tilausten palautuspäivä on maanantaina 1.12. Tilaukset tehdään verkkopalvelumme kautta osoitteessa www.fairnet.fi. Mikäli osastonne rakentaa muu yritys
OSALLISTUMISEHDOT 1. OKRA MAATALOUSNÄYTTELY ORIPÄÄN LENTOKENTÄLLÄ 6.-9.7.2016
OSALLISTUMISEHDOT 1. OKRA MAATALOUSNÄYTTELY ORIPÄÄN LENTOKENTÄLLÄ 6.-9.7.2016 Järjestäjä Paikka Lions Club Oripää ry Oripään lentokenttä - Hirvikoskentie 290, 32500 Oripää Aika 6.-9.7.2016 Aukioloajat
KUNTAMARKKINAT
1 (5) KUNTAMARKKINAT 12. 13.9.2018 AUKIOLOAJAT keskiviikkona 12.9. klo 9 17 torstaina 13.9. klo 9 15 KÄYNTIOSOITE (tapahtuman aikana) Kuntatalo, Alppikatu 1 www.kuntamarkkinat.fi sähköposti: kuntamarkkinat@kuntaliitto.fi
Mikäli osastonne rakentaa muu yritys kuin Messukeskus, ystävällisesti välitättehän tämän tiedotteen heille.
1 Ohjeita osastorakentamisesta Teknologia 15, 6.-8.10.2015, Messukeskus, Helsinki Huomioittehan, että teknisten tilausten palautuspäivä on perjantaina 21.8. Tilaukset tehdään verkkopalvelumme kautta osoitteessa
MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN
MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN KORKEATASOISTA TUOTANTOTILAA HÄMEENLINNA MÄKELÄ Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi KIINTEISTÖN SIJAINTI
x.11.2013 Sipoon kunta, Tekniikka- ja ympäristöosasto, Toimitilat. PL 7, 04131 Sipoo Mårtenspy skola, Martinkyläntie 485, 04240 Talma.
1 (10) Vuokranantaja: Vuokralainen: Sipoon kunta, Tekniikka- ja ympäristöosasto, Toimitilat. PL 7, 04131 Sipoo Sipoon Kunta, Sivistysosasto, Kansalaisopisto PL 7, 04131 Sipoo Vuokrakohde: Mårtenspy skola,
Joulumarkkinat Mikä on kaikkein tärkein? (asiakas) By Aki Tuikka
Joulumarkkinat 25.11.-27.11.2016 Mikä on kaikkein tärkein? (asiakas) By Aki Tuikka Joulumarkkinat Mukana n. 50 nuori yrittäjyys NY-yritystä ja Verso osk:n jäseniä Jyväskylän koulutuskuntayhtymästä sekä
Puu pintamateriaalina_talo
1.0 YLEISTÄ Tässä teknisessä tiedotteessa esitetään missä rakenteissa ja millä ehdoilla D-s2, d2- ja D FL -s1-luokan tuotetta (puu) sekä B-s1, d0- ja B-s2, d0-luokan tuotetta (palosuojattu puu) voidaan
VARAUSEHDOT ALLIN MATALA
VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Päivitetty ja voimassa 25.1.2019 alkaen. Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen
RAKENTEELLINEN SUOJAUS. Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää vahingontorjuntaa, joka toteutetaan valitsemalla tarkoituksenmukaiset rakenteet
SUOJAUKSET T-110.5610 Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus - Kuorisuojaus Harri Koskenranta 19.3.2007 UHKAT VAHINGOT T-110.5610/Koskenranta 2 RAKENTEELLINEN SUOJAUS Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää
T-110.5610 Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus - Kuorisuojaus. Harri Koskenranta 19.3.2007
T-110.5610 Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus - Kuorisuojaus Harri Koskenranta 19.3.2007 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT T-110.5610/Koskenranta 2 RAKENTEELLINEN SUOJAUS Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää
RAKENTEELLINEN SUOJAUS. Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää vahingontorjuntaa, joka toteutetaan valitsemalla tarkoituksenmukaiset rakenteet
SUOJAUKSET T-110.5610 Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus - Kuorisuojaus Harri Koskenranta 14.3.2006 UHKAT VAHINGOT T-110.5610/Koskenranta 2 RAKENTEELLINEN SUOJAUS Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää
Palvelukuvaus 1/7 27.11.2012
Palvelukuvaus 1/7 PALVELUKUVAUS Seminaarin koulu Seminaarinkatu 2 Ylläpitosiivous Tuulikaapit Lasipinnoilta tahrojen pyyhintä Oven kahvojen pyyhintä Mattojen imurointi Lattian nihkeä / kosteapyyhintä,(kura-aikoina
MAINOSPAIKAT MESSUKESKUKSESSA HYÖDYNNÄ MAINOSPAIKAT JA VARMISTA ONNISTUMISESI MESSUILLA!
MAINOSPAIKAT MESSUKESKUKSESSA HYÖDYNNÄ MAINOSPAIKAT JA VARMISTA ONNISTUMISESI MESSUILLA! A A1 OSASTOT SISÄÄNKÄYNNEILLÄ A3 A2 A4 A5 A KOHTAA KÄVIJÄT JO SISÄÄNKÄYNNEILLÄ OSASTOT SISÄÄNKÄYNNEILLÄ A1. Osasto
KÄYTTÖOPAS. ver. 1.2
KÄYTTÖOPAS ver. 1.2 VAROITUS Tätä tuotetta ei ole tarkoitettu alle kolme (3) vuotiaille lapsille. VAROITUS Emme kanna mitään vastuuta mahdollisista onnettomuuksista tai vahingoista, jotka johtuvat laiminlyönnistä
VARAUSEHDOT ALLIN MATALA
VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Päivitetty 14.10.2018. Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen vuokraajille
Vanhan Joulutorin myyjäinfo
Vanhan Joulutorin myyjäinfo Paikka: Mannerheimintie, 0000 Helsinki (Stockmannin vieressä) Avoinna yleisölle ma-pe klo 0 ja la-su klo. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Myyntipaikkoja on kpl, toimi nopeasti!
MOSKOVA / EXPOCENTR
MOSKOVA / EXPOCENTR 2011-2012 Osastojemme hinnat sisältävät pohjakuvan erittelyn mukaiset osastorakenteet, kalusteet, palvelut ja tilatekniikan. Kaikkiin hintoihin lisätään voimassaoleva arvonlisävero.
Tilauslomake. Tilaukset mennessä, jonka jälkeen tilauksiin +50% Perustiedot. Näytteilleasettajan tilauslomake.
Tilauslomake Näytteilleasettajan tilauslomake Sisällysluettelo Perustiedot Rakenteet Osaston kalusteet Sähköt ja av-laitteet Tietoliikenneliittymät Tulosteet Viherkasvit Sijoituspiirros Loppusumma Klikkaamalla
Ilmoitus 1 (5) TsL 13. Osoite Postinumero Postitoimipaikka. Huoneiston omistaja
Ilmoitus 1 (5) Kauneushoitola tai vastaava huoneisto 1. Ilmoituksen aihe 2. Toiminnanharjoittajan yhteystiedot Perustaminen tai käyttöönotto Toiminnan olennainen muutos Toiminimi Toiminnanharjoittaja Y-tunnus
...joustava messu- ja näyttelyjärjestelmä.
...joustava messu- ja näyttelyjärjestelmä. elposti ja nopeasti pystytettävä rakenne suuri saumaton kuvapinta saatavana läes rajattomasti kokoja ja muotoja patentoitu runkorakenne, elinikäinen takuu Helposti
GRANHULTIN KOULU Tilojen muutokset
POHJAKERROS 2.11.2017 KOULUSELVITYS SKOLCENTRUM / GRANHULTSSKOLAN GRANHULTIN KOULU Tilojen muutokset Esiopetus sekä alakoulun 1-2 luokat on merkitty pohjapiirustuksiin harmaalla rasterilla. Muutokset tiloittain:
Kortit tilataan sähköisellä lomakkeella osoitteesta
MESSUINFO 1 Yleisohjeita Olemme koonneet seuraavat yleisohjeet käyttöönne. Osastojen rakentamisessa on huomioitava Rakenna ja Asu-messujen yleiset ehdot, jotka löytyvät osoitteesta /naytteilleasettajille
APUVÄLINE Tampere
7.-9.11. Tampere Apuväline - enemmän kuin nimensä Apuväline on enemmän kuin nimensä. Toimiva apuväline on mahdollistaja. Oivalluksille on Suomessa suuret markkinat. Tuoko teidän tuote tai palvelu helpotusta
MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA kem 2
MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA 3.469 kem 2 MYYTÄVÄ KOHDE Osoitteessa Turkkirata 27-29, 33960 Pirkkala, sijaitseva uudehko tuotantorakennus ja tontin vuokraoikeus. Vuokratontin kiinteistötunnus
Iveco Daily. Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi.
Iveco Daily Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Olet ostanut pakettiauton, joka voi olla liiketoimintasi tärkein osa pitkänkin aikaa. Pakettiauto on kuitenkin vain kuori, ja sinun tulee miettiä