Opiskelijakilpailu Aalto ARTS Books - Messuosaston suunnittelu Helsingin kirjamessuille TAUSTAA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opiskelijakilpailu Aalto ARTS Books - Messuosaston suunnittelu Helsingin kirjamessuille 25. 28.10.2012 1. TAUSTAA"

Transkriptio

1 Opiskelijakilpailu Aalto ARTS Books - Messuosaston suunnittelu Helsingin kirjamessuille TAUSTAA Helsingin kirjamessut ovat Aalto ARTS Booksin tärkein myyntitapahtuma Suomessa vuonna Messuosastolla on esillä paitsi Aalto ARTS Booksin kustantamat julkaisut myös Aalto-yliopiston kirjaston toiminta ja palvelut. 2. MESSUOSASTON KOKO Kulmaosasto, jonka koko on 4 x 8 m = 32 m2. Osaston korkeus on max. 2,5 m. Tätä korkeammat rakennelmat tulkitaan lisämainostilaksi, josta veloitetaan erikseen, ja joita koskevat erityissäännöt mm. sijoittelun suhteen. 3. AIKATAULU Kilpailuehdotukset tulee palauttaa klo 12 mennessä Arkkitehtuurin laitoksen vahtimestarille, Otakaari 1 X. Kilpailu on avoin Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijoille.

2 4. SUUNNITTELUOHJEET Messut ovat ennen kaikkea myyntitapahtuma. Myynti- ja esittelytilaa tulee olla eri kirjalle. Esittelypöytien tms. tulee kestää useiden jopa 10 kg painavien kirjapinojen paino. Myytävät kirjat varastoidaan messuosastolla, siksi säilytystilaa kirjalaatikoille tulee löytyä useamman kuution verran. Osan säilytystilasta tulee olla lukittavaa. Myyntilaitteisto vaatii tilaa min. 50 x 75 cm, kiinteän verkkoyhteyden ja verkkovirran. Myyntilaitteiston välittömässä läheisyydessä tulee olla paikka paperikasseille sekä lukittava vetolaatikko tai vastaava käteiskassalle (40 x 30 cm) ja muulle pientavaralle (kynät, käyntikortit, kuittirullat ym.). Valaistukseen on kiinnitettävä erityistä huomiota, etenkin kirjojen kohdevalaisu on tärkeää. Valoa voi käyttää myös yhtenä tilaelementtinä. Syväsäteilijöiden käyttö valaisemiseen ei ole messuhallissa mahdollista. Messuosastolla tulee näkyä Aalto-yliopiston virallinen tunnus sekä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun sekä kirjaston viralliset nimet. Messuosaston väreinä tulee käyttää ensisijaisesti Aalto-yliopiston graafisessa ohjeistuksessa määriteltyjä värivaihtoehtoja, luovuutta saa kuitenkin käyttää. Messuosastolla halutaan tehdä näkyväksi myös Aalto-yliopiston opetuksen ja tutkimuksen tuloksia. Aiempina vuosina esillä on ollut yksi kerrallaan mm. haute couture -puku, huonekaluja, lyhytelokuvia ja Aalto-pyörä (kts. liitteen kuvat). Osastolla on oltava mahdollisuus opiskelijoiden tuotoksien esittelyyn jatkossakin. Messuosaston rakenteiden tulee olla helposti (myös ulkopuolisen tahon) rakennettavissa, purettavissa ja uudelleen käytettävissä kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Osaston tulee kestää useamman vuoden messukäyttö (edellistä messuosastoa käytetty 10 vuotta) eli materiaalien tulee olla laadukkaita ja käsittelyä kestäviä. Muunneltavuus ja/ tai moduloitavuus on plussaa. Osaston rakenne-elementtien tulee olla kuljetettavissa ilman erikoisajoneuvoja. Messuosaston säilyttämiseen varattu varastotila on rajallinen, elementtien on siis mahduttava pieneen tilaan. Ripustettavia elementtejä tulee välttää, sillä ripustaminen varsinkin messukeskuksen uudessa hallissa on kallista. Myös kevyt (< 15 kg) ripustus vaatii vähintään trussin, kaksi ripustuspistettä ja ketjunostimet (hinta alk. 570 e + alv). Kaikkien osaston elementtien (ml. esim. liikkuvien ja heijastettavien logojen) tulee pysyä osaston rajojen sisäpuolella. 5. TOIVEITA MESSUOSASTON TOIMINNALLISUUDEN SUHTEEN - Lisää interaktiivisuutta ja dynaamisuutta nykyisen staattisen messuosaston sijaan - Väriä ja viihtyisyyttä - Paikkoja olemiseen ja kirjojen selailemiseen - Jotain erilaista, joka herättää huomiota ja houkuttelee paikalle - Ideat saavat olla villejäkin, kunhan kirjamyynti onnistuu niiden puitteissa 6. JURY - Annu Ahonen, kustannuspäällikkö, Aalto ARTS Books - Sanna Tyyri-Pohjonen, kustannustoimittaja, Aalto ARTS Books - Pia Alapeteri, julkaisukoordinaattori, Aalto ARTS Books - Riitta-Liisa Leskinen, informaatikko, Aalto-yliopiston kirjasto - Mikko Heikkinen, arkkitehtuurin perusteiden ja teorian professori, Arkkitehtuurin laitos, Aalto-yliopisto - Pentti Kareoja, Tilasuunnittelun professori, Muotoilun laitos, Aalto-yliopisto 7. PALKINNOT - Ensimmäinen palkinto 100e Arts Books kirjalahjakortti. - 2 Kpl Lunastusta à 50e Arts Books kirjalahjakortti. Kaikki hyväksytyt kilpailuehdotukset saavat 2op.

3 9. TOTEUTUS Voittanut ehdotus toteutetaan mikäli jury kokee sen toteutuskelpoiseksi. Toteutusbudjetti on enintään euroa. Toteutustyöstä saa 4op ja 2000e palkkion, joka maksetaan Aallon stipendisäätiön kautta, josta Aalto ottaa omiin kuluihinsa vakio-osan. 10. KYSYMYKSET JA LISÄTIETOA Kysymykset ja lisätiedot ma 12.3 mennessä julkaisukoordinaattori Pia Alapeterille sähköpostiosoitteeseen: Vastaukset julkaistaan 16.3 mennessä Noppa-portaalissa kurssissa A LIITTEENÄ KUVIA VUODEN 2011 MESSUOSASTOSTA

4

5

Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu

Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu 1/6 Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama Suomen itsenäisyyden 100- vuotisjuhlavuoden juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Aallosta kestävän kehityksen osaajia

Aallosta kestävän kehityksen osaajia Aallosta kestävän kehityksen osaajia LUMA-toimintaa yläkouluille ja lukioille RCE Espoon Unelman päivän seminaari Tiistaina 2.12.2014 @ Espoon valtuustotalo Meri Löyttyniemi, Aalto kampuspalvelut, kestävän

Lisätiedot

LUMINORD Seminaarin ohjelma

LUMINORD Seminaarin ohjelma LUMINORD 2014 2.4.2014 Seminaarin ohjelma Klo 14:00 Tervetuloa Aalto PROhon, muutama sana Aalto PROn Valon arkkitehtuuri-kurssista, Elisabeth Pesola, Aalto University Executive Education Oy 14:05 Luminord

Lisätiedot

Hulevedet hallintaan Lahdessa

Hulevedet hallintaan Lahdessa Hulevedet hallintaan Lahdessa Hulevedet hallintaan Lahdessa KILPAILUN TAVOITTEET Löytää uusia hulevesien hallinnan ja käsittelyn ratkaisuja, jotka sopivat Lahden kaupungin ja rakennusyritysten käyttöön.

Lisätiedot

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KONSTA JYLHÄ JA KANSANMUSIIKKI

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KONSTA JYLHÄ JA KANSANMUSIIKKI JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KILPAILUOHJELMA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Konsta Jylhä ja kansanmusiikki -juhlarahan taiteellisen suunnittelun toteuttamiseksi.

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 1

Graafinen ohjeisto 1 Graafinen ohjeisto 1 Sisältö Tunnuksista yleisesti... 3 Tunnuksen versiot ja rakenne.... 4 Merkin värit.... 5 Tunnuksen värivaihtoehtoja... 7 Tunnuksen suoja-alue.... 8 Tunnuksen sijoittelu.... 9 Pienen

Lisätiedot

Juliste ja Logo -kilpailun

Juliste ja Logo -kilpailun järjestää Juliste ja Logo -kilpailun Suomen Jousiampujain liiton (SJAL) Taulu-SM 2017 kilpailuita varten Created: 12.2.2017, Updated 22.3.2017 Jousiammunta on mukana Urheilun SM-viikolla 2017 Tampereella

Lisätiedot

Puh. (09) 7288 880 KUITUKANGASKASSI PUUVILLAKASSI PAPERIKASSIT. 1000 kpl... á 1,79 /kpl 3000 kpl... á 1,29 /kpl 5000 kpl...

Puh. (09) 7288 880 KUITUKANGASKASSI PUUVILLAKASSI PAPERIKASSIT. 1000 kpl... á 1,79 /kpl 3000 kpl... á 1,29 /kpl 5000 kpl... Merkittäviä tuotteita jo vuodesta 1994 KUITUKANGASKASSI Kevyt ja kestävä. Materiaali kierrätyskuitua. 25 värivaihtoehtoa varastotuotteena. Koko: 38 x 42 cm. Hinta 1-väripainettuna: 500 kpl... á 1,15 /kpl

Lisätiedot

2.1.1 Tunnus. Tunnuksen käyttö

2.1.1 Tunnus. Tunnuksen käyttö Tunnuksen käyttö 1 2 2.1.1 Tunnus Aalto-yliopiston merkki perustuu kysymykseen: minkälainen on Aalto-yliopisto? Kysymys kutsuu keskustelemaan ja arvioimaan sekä osallistumaan henkilökohtaisesti yliopiston

Lisätiedot

Tulevaisuuden opiskelijaasumisen

Tulevaisuuden opiskelijaasumisen ARA-päivä 2019 Ti 15.11.2019 klo 15.00 15.15 Scandic Marina Congress Center Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki Tulevaisuuden opiskelijaasumisen metsästäjät Markku Karjalainen Associate professor (rakennusoppi)

Lisätiedot

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1 (4)

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1 (4) JUHLARAHALAUTAKUNTA 1 (4) KILPAILUOHJELMA SUOMEN PANKKI 200 VUOTTA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Suomen Pankki 200 vuotta -juhlarahan taiteellisen suunnittelun

Lisätiedot

Tuomaristo kiinnittää arvioinnissaan huomiota ehdotusten taiteelliseen, arkkitehtoniseen ja muotoilulliseen laatuun.

Tuomaristo kiinnittää arvioinnissaan huomiota ehdotusten taiteelliseen, arkkitehtoniseen ja muotoilulliseen laatuun. Habitare-suunnittelukilpailu 2018 Messukeskus ja Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu järjestävät suunnittelukilpailun. Kilpailuun kutsutaan osallistumaan Suomessa arkkitehtuurin ja muotoilun

Lisätiedot

ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013

ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013 ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013 Johdanto Graafiset ohjeistot ovat viestinnän alan yleinen käytäntö. Kaikessa järjestöviestinnässä käytetään organisaatiokohtaisia graafisia ohjeistuksia, jotta

Lisätiedot

rajatonta visuaalisuutta SEISMO FACTORY www.seismo.fi www.panoramic-display.com

rajatonta visuaalisuutta SEISMO FACTORY www.seismo.fi www.panoramic-display.com rajatonta visuaalisuutta SEISMO FACTORY www.seismo.fi www.panoramic-display.com Isoa, upeaa, sau TÄYTTÄ KUVAA Panoramic on modulaarinen näyttely- ja sisustusratkaisu, jossa rakenteet piiloutuvat täysin

Lisätiedot

Fredikanterassin taidekilpailu

Fredikanterassin taidekilpailu K i l p a i l u o h j e l m a Fredikanterassin taidekilpailu Helsingin kaupunki (Kaupunginkanslia ja Taidemuseo HAM yhteistyössä Kaupunkisuunnitteluviraston, Rakennusviraston ja Rakennusvalvontaviraston

Lisätiedot

Kiintiö/quo ta/kvot. Kieli/language/spr åk

Kiintiö/quo ta/kvot. Kieli/language/spr åk JOUSTAVA OPINTO-OIKEUS (JOO) LUKUVUONNA 2016-17 / FLEXIBLE STUDY RIGHT (JOO) ACADEMIC YEAR 2016-17 / FLEXIBEL STUDIERÄTT (JOO) UNDER LÄSÅRET 2016-17 KORKEAKOULU / SCHOOL / HÖGSKOLA Taiteiden ja suunnittelun

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

PYTINKI 2016 SOPIMUSEHDOT

PYTINKI 2016 SOPIMUSEHDOT PYTINKI 2016 SOPIMUSEHDOT 1. TOIMEENPANO Järjestäjä: Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy Yhteistyössä: Etelä-Pohjanmaan Rakennustaitosäätiö E-P:n Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry E-P:n Rakennusmestarit

Lisätiedot

PSOAS Brändikäsikirja

PSOAS Brändikäsikirja 1. Tunnus ( Badge ) PSOAS-tunnus koostuu puhekupla -elementistä jonka sisällä on tekstit PSOAS ja Enemmän asumista sekä versotunnus/-ikoni. Verso -ikoni Kehys Teksti 1.1. Tunnuksen päävärit (lomakkeistossa

Lisätiedot

Kilpailu on valtakunnallinen ja kattaa seuraavat viisi maantieteellistä aluetta: (Etelä Suomi, Länsi Suomi, Keski Suomi, Itä Suomi, Pohjois Suomi).

Kilpailu on valtakunnallinen ja kattaa seuraavat viisi maantieteellistä aluetta: (Etelä Suomi, Länsi Suomi, Keski Suomi, Itä Suomi, Pohjois Suomi). 1 OLOSUHDETALKOOT 2011 SUUNNITTELUKILPAILU KILPAILUN SÄÄNNÖT 1. Kilpailun järjestäjä Schneider Electric Buildings Finland Oy Kellokukantie 2 PL 250 01300 Vantaa 2. Kilpailu ja sen tausta Schneider Electric

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kaikkien alojen yhteinen matematiikan valmiuksien kilpailu

Ammatillisen koulutuksen kaikkien alojen yhteinen matematiikan valmiuksien kilpailu MATEMATIIKAN KOE Ammatillisen koulutuksen kaikkien alojen yhteinen matematiikan valmiuksien kilpailu Nimi: Oppilaitos:.. Koulutusala:... Luokka:.. AIKAA KOKEEN TEKEMISEEN 90 MINUUTTIA MUKANA KYNÄ, KUMI,

Lisätiedot

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 VALTIONEUVOSTO 200 VUOTTA -JUHLARAHA

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 VALTIONEUVOSTO 200 VUOTTA -JUHLARAHA JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KILPAILUOHJELMA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Valtioneuvosto 200 vuotta -juhlarahan taiteellisen suunnittelun toteuttamiseksi. Palkintolautakuntaan

Lisätiedot

KISASÄÄNNÖT JA PROJEKTI 5.-9. LK

KISASÄÄNNÖT JA PROJEKTI 5.-9. LK KISASÄÄNNÖT JA PROJEKTI 5.-9. LK Sisällys 1. InnoGP CO 2 Dragsters muotoiluprojekti... 3 2. InnoGP kisakonsepti, CO 2 Dragsterit teknologiakasvatuksessa... 3 3. CO 2 Dragsterit muotoiluprojekti... 4 4.

Lisätiedot

NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS

NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS Opas onnistuneeseen osallistumiseen Suunnittele! Toteuta! Seuraa! Arvioi! = Paras ikinä saatu tulos! easyfairs.com easyfairs työkalupakki Tervetuloa näytteilleasettajaksi easyfairs

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kaikkien alojen yhteinen matematiikan valmiuksien kilpailu

Ammatillisen koulutuksen kaikkien alojen yhteinen matematiikan valmiuksien kilpailu MATEMATIIKAN KOE Ammatillisen koulutuksen kaikkien alojen yhteinen matematiikan valmiuksien kilpailu Nimi: Oppilaitos:.. Koulutusala:... Luokka:.. AIKAA KOKEEN TEKEMISEEN 90 MINUUTTIA MUKANA KYNÄ, KUMI,

Lisätiedot

M A L L I S T O H E L S I N K I T A M P E R E T U R K U

M A L L I S T O H E L S I N K I T A M P E R E T U R K U MALLISTO H E L S I N K I T A M P E R E T U R K U MALLISTO KAIKKI TARVITTAVA ONNISTUNEISIIN MESSUIHIN Varattuasi osastotilan messuilta, on aika keskittyä tulevan messuosaston sisältöön. Mitä haluat messuilla

Lisätiedot

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia Kansallinen Bologna-seurantaseminaari, Dipoli 25.5.2009 Opetussuunnitelmatyön haasteet ja mahdollisuudet yliopistolakiuudistuksen ja korkeakoulutuksen rakenteellisen kehittämisen yhteydessä Taideteollisen

Lisätiedot

Viikko 35 (25.-29.8.2014)

Viikko 35 (25.-29.8.2014) Viikko 35 (25.-29.8.2014) Tiistai 26.8. Tuutotointikoulutusta ja uudet opiskelijat saapuvat tiedekuntaan kello 8-11 Tiedekunnan opettaja- ja opiskelijatuutorikoulutusta, ls16 (tämän lisäksi opiskelijatuutoreille

Lisätiedot

JUHLARAHALAUTAKUNTA Porvoon valtiopäivät 200 vuotta KILPAILUOHJELMA

JUHLARAHALAUTAKUNTA Porvoon valtiopäivät 200 vuotta KILPAILUOHJELMA KILPAILUOHJELMA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Porvoon valtiopäivät 200 vuotta -juhlarahan taiteellisen suunnittelun toteuttamiseksi. Kilpailuohjelman liitteessä

Lisätiedot

ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU

ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU JYVÄSKYLÄ TAMPERE VANTAA ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU KILPAILUN JULKISTUS JA TUTKIMUSSEMINAARI 28.2.2018 www.asuntoreformi2018.fi #asuntoreformi2018 KILPAILUOHJELMA 1. KILPAILUKUTSU 2. KILPAILUTEKNISET

Lisätiedot

2014- Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Näyttämölavastuksen kandidaatti, arvioitu valmistumisvuosi 2017

2014- Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Näyttämölavastuksen kandidaatti, arvioitu valmistumisvuosi 2017 CV Virpi Nieminen HENKILÖTIEDOT virpi.nieminen@aalto.fi 0405879775 Syntymäaika 16.12.1988 KOULUTUS 2014- Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Näyttämölavastuksen kandidaatti, arvioitu

Lisätiedot

OSSINLAMMEN SILTA SUUNNITELMASELOSTUS EHDOTUS: FORMULA

OSSINLAMMEN SILTA SUUNNITELMASELOSTUS EHDOTUS: FORMULA OSSINLAMMEN SILTA SUUNNITELMASELOSTUS EHDOTUS: FORMULA SISÄLLYSLUETTELO 1 TAUSTATIETOJA... 3 1.1 HISTORIAA... 3 1.2 OTANIEMEN ALUEEN ARKKITEHTUURISTA... 3 1.3 SILTAPAIKAN SIJAINTI... 3 1.4 ALUEESEEN LIITTYVÄT

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 11/2012

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 11/2012 GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 Päivitetty 11/2012 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1. Tunnus - Suoja-alue ja mittasuhteet - Käyttö - Visuaalinen hierarkia 2. Värimaailma - Värimääritykset - Värien käyttö 3. Typografia

Lisätiedot

PARANTAVAT YMPÄRISTÖT HEALING ENVIRONMENT EURO MODO 2011 MUOTOILUKILPAILU

PARANTAVAT YMPÄRISTÖT HEALING ENVIRONMENT EURO MODO 2011 MUOTOILUKILPAILU PARANTAVAT YMPÄRISTÖT HEALING ENVIRONMENT EURO MODO 2011 MUOTOILUKILPAILU Kymenlaakson ammattikorkeakoulun kansainvälisen liiketoiminnan ja kulttuurin toimiala järjestää kansainvälisen muotoilukilpailun

Lisätiedot

JAMK julkaisutoiminta JKL Yliopiston julkaisuyksikkö

JAMK julkaisutoiminta JKL Yliopiston julkaisuyksikkö JAMK julkaisutoiminta JKL Yliopiston julkaisuyksikkö Julkaisutoiminnan ja henkilöstön yleisesittely Ideasta julkaisuksi eli miten julkaisu syntyy Mistä käsikirjoitukset tulevat, mitä julkaistaan Verkkojulkaiseminen

Lisätiedot

HIRSIRAKENTEINEN KAUPUNKIASUNTO IDEAKILPAILU

HIRSIRAKENTEINEN KAUPUNKIASUNTO IDEAKILPAILU HIRSIRAKENTEINEN KAUPUNKIASUNTO IDEAKILPAILU I D E A K I L P A I L U O P I S K E L I J O I L L E 12.4.-29.09.2017 ALUSTAVA OHJELMA 6.4.2017 1 Kilpailukutsu 1.1 Kilpailun järjestäjä, tarkoitus ja luonne

Lisätiedot

TULE YHTEISTYÖ- KUMPPANIKSI!

TULE YHTEISTYÖ- KUMPPANIKSI! TULE YHTEISTYÖ- KUMPPANIKSI! 11. 14.5.2020 OLE NÄKYVILLÄ JA JÄÄ MIELEEN Messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki ja koko Jyväskylä täyttyvät tämän päivän ja tulevaisuuden huippuosaajista 11. 14.5.2020! Taitaja

Lisätiedot

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 204 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.2.205 Pirre Hyötynen, TEK TEKNIIKAN ALAN PALAUTEKYSELY VASTAVALMISTUNEILLE 3.2.205 2 3.2.205 204 ENG:LTÄ VALMISTUNEET, YHTEENVETO /4 Sivunumerot

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO KEVYT

GRAAFINEN OHJEISTO KEVYT päivitetty 25.6.2015 MESSUJEN GRAAFINEN OHJEISTO KEVYT YLEISET 21 SARKA-MESSUT 4 Messutunnukset 7 Liikemerkki / synty 8 Liikemerkki / ryhmässä 9 Liikemerkki / kuosipinta 1 10 Liikemerkki / kuosipinta 2

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus

KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus KILPAILUKUTSU Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu 1. Kilpailun järjestäjä Kouvolan kaupunki 2. Osallistumisoikeus Aalto yliopisto, Maisema-arkkitehtuuri, Otaniemi Hämeen ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

Pandakaupunki Ähtärin esiintymislava

Pandakaupunki Ähtärin esiintymislava Pandakaupunki Ähtärin esiintymislava Opiskelijakilpailu 22.11.2018 12.2.2019 1. Kilpailutekniset tiedot Pandakaupunki Ähtärin esiintymislava Ähtärin kaupunki järjestää yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto

Lisätiedot

Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri

Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri Tietohallinto 30.9.2008 Satu Kekäläinen AALTO-YLIOPISTO Aalto-yliopisto aloittaa 1.1.2010 TIETOHALLINTO Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun

Lisätiedot

LUMINORD

LUMINORD LUMINORD 2016 19.4.2016 Seminaarin ohjelma Klo 13:00 Tervetuloa Luminord Valaisinkilpailun seminaariin 13:05 Luminord 2016 kilpailu, Risto Hiltunen Sähkösuunnittelijat NSS ry 13:30 Yleistä sekä sisä- että

Lisätiedot

TKK 100 vuotta -merkki

TKK 100 vuotta -merkki TKK 100 vuotta -merkki jari laiho design studio WHO ARE YOU oy Merkin esittely TKK Viestintä elementit TKK Viestintä TKK Viestintä TKK Viestintä TKK Viestintä TKK Viestintä TKK Viestintä TKK Viestintä

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun uusien opiskelijoiden tulokyselyraportti Syksyllä-2012 aloittaneet uudet opiskelijat

Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun uusien opiskelijoiden tulokyselyraportti Syksyllä-2012 aloittaneet uudet opiskelijat Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun uusien opiskelijoiden tulokyselyraportti Syksyllä-2012 aloittaneet uudet opiskelijat Tiivistelmä Linda Witick/OOP 22.1.2013 Sisällysluettelo 1. Johdanto

Lisätiedot

GEMINO -ROLLAATTORIT. Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI

GEMINO -ROLLAATTORIT. Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI GEMINO -ROLLAATTORIT Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI GEMINO aktiivisen ihmisen rollaattori Rollaattoreita suunniteltaessa on kiinnitetty erityistä huomiota rollaattorin painoon, laatuun, turvallisuuteen,

Lisätiedot

Miten taiteilija voi itse parantaa työllistymistään julkisen taiteen hankkeissa? Hanna Hannus, projektisuunnittelija

Miten taiteilija voi itse parantaa työllistymistään julkisen taiteen hankkeissa? Hanna Hannus, projektisuunnittelija Miten taiteilija voi itse parantaa työllistymistään julkisen taiteen hankkeissa? Hanna Hannus, projektisuunnittelija Sisältö Kuka julkista taidetta tilaa? Kuka siitä päättää? Miten voin parantaa mahdollisuuksiani?

Lisätiedot

Ohjeita näytteilleasettajille

Ohjeita näytteilleasettajille 1 Ohjeita näytteilleasettajille Sisällys Taidetila Terra... 2 Mitat... 2 Näyttelytilan varusteet... 3 Kohdevalaisimet... 4 Valaisimien asentaminen... 4 Ohjeita näyttelyn pystyttämiseen... 5 Näyttelyaika...

Lisätiedot

LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS

LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS HELSINGIN YLIOPISTON TOIMINTA LAHDESSA Monipuolista toimintaa jo lähes 40 vuotta. Toiminta kootaan synergiseksi kokonaisuudeksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvirasto Katu- ja puisto-osasto Investointitoimisto Toimistopäällikkö KIT

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvirasto Katu- ja puisto-osasto Investointitoimisto Toimistopäällikkö KIT Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 5 Keski-Pasilassa sijaitsevan Fredrikanterassin taidekilpailun palkkioiden ja palkintojen maksaminen, kokonaishinta 90 000 euroa HEL 2016-010064 T 10 03 09 Päätös n

Lisätiedot

Baarimestarin erikoisammattitutkinto

Baarimestarin erikoisammattitutkinto Baarimestarin erikoisammattitutkinto Lapin matkailuopisto Rovaniemi Kaikki esityksessä käytetyt logot, valokuvat ja muu materiaali on julkaistu niiden oikeuksien omistajien luvalla 2011 Miksi ja kenelle?

Lisätiedot

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO 1.1.2016 1 Sisällys 1. Tunnus... 4 2. Värit... 5 3. Suoja-alue... 6 4. Typografia... 6 5. Käyntikortti... 7 6. Lomakkeisto... 8 7. Kirjekuoret... 9 8. PowerPoint... 10 9. Ilmoittelu...

Lisätiedot

Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Tampereen Asta-messuille

Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Tampereen Asta-messuille Tiedotusvälineille Tampereen Asta messut 8.-10.2.2013 Tulikiven osasto A 428 Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Tampereen Asta-messuille Tulikivi on mukana Tampereen Asta messuilla 8.-10.2.2013. Tulikiven

Lisätiedot

Piha- ja kiinteistötuotteet pientalokohteisiin

Piha- ja kiinteistötuotteet pientalokohteisiin Piha- ja kiinteistötuotteet pientalokohteisiin Tuoteluettelo 2015 Yli 40 vuotta metallituotteita kodeille, pihoille ja katoille KPPR-Steel Oy:llä on yli 40 vuoden kokemus metallituotteiden valmistuksesta.

Lisätiedot

KAJAANI 2.2. 2016 MESSUOHJE NY- YRITTÄJILLE

KAJAANI 2.2. 2016 MESSUOHJE NY- YRITTÄJILLE KAJAANI 2.2. 2016 MESSUOHJE NY- YRITTÄJILLE Hyvä NY-yrittäjä! NY-aluemessut järjestetään tiistaina 2.2. klo 12-17 Kajaanin Prismassa. NYyritysten tulee osallistua messuille, osallistuminen messuille kuuluu

Lisätiedot

Viestintä ja vaikuttaminen

Viestintä ja vaikuttaminen Viestintä ja vaikuttaminen Joachim Kratochvil, Anne Soinsaari ja Virve Valtonen 3.4.2013 Viestintä opiskelija-aktiivien kesken Vaihtakaa ryhmissä kokemuksia siitä, kuinka yksikkönne opiskelija-aktiivit

Lisätiedot

- 1 - Laitteen valmistamiseen liittyvien prosessikuvausten kautta viestintä- ja mediataidot lisääntyvät ja ovat näin myös osa kilpailusuoritusta.

- 1 - Laitteen valmistamiseen liittyvien prosessikuvausten kautta viestintä- ja mediataidot lisääntyvät ja ovat näin myös osa kilpailusuoritusta. - 1 - Kilpailun tarkoituksena on ideoida, suunnitella ja valmistaa mahdollisimman nopeasti määrätyn matkan kulkeva laite. Laitteen käyttövoimana on 12 g:n hiilidioksidipatruuna. Kilpailuun osallistuminen

Lisätiedot

WebOodin HOPSin (OodiHOPS) käyttöohje ARTSin 1.8.2014 alk. tutkintovaatimusten mukaan opiskelevalle kandiopiskelijalle

WebOodin HOPSin (OodiHOPS) käyttöohje ARTSin 1.8.2014 alk. tutkintovaatimusten mukaan opiskelevalle kandiopiskelijalle 1 (5) WebOodin HOPSin (OodiHOPS) käyttöohje ARTSin 1.8.2014 alk. tutkintovaatimusten mukaan opiskelevalle kandiopiskelijalle Henkilökohtainen opintosuunnitelma eli HOPS on opintojen ja oppimisen suunnittelun

Lisätiedot

Data-Agenttien verkosto vie tutkimusaineistojen hallinnan laitostasolle Nicolle Rager Fuller, National Science Foundation

Data-Agenttien verkosto vie tutkimusaineistojen hallinnan laitostasolle Nicolle Rager Fuller, National Science Foundation Data-Agenttien verkosto vie tutkimusaineistojen hallinnan laitostasolle Nicolle Rager Fuller, National Science Foundation 4.12.2017 Maria Söderholm, Aalto-yliopiston Oppimiskeskus maria.soderholm@aalto.fi

Lisätiedot

Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Turun Rakenna ja sisusta -messuille

Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Turun Rakenna ja sisusta -messuille Tiedotusvälineille Turun Rakenna ja sisusta -messut 1.-3.2.2013, Tulikiven osasto: B80 Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Turun Rakenna ja sisusta -messuille Tulikivi on mukana Turun Rakenna & sisusta

Lisätiedot

1.Esipuhe. Esipuhe. Graafinen ohjeisto Rauman Lukko

1.Esipuhe. Esipuhe. Graafinen ohjeisto Rauman Lukko Sisällys Sisällys 1. Esipuhe Teksti 2. Liikemerkki ja värit eri käyttötilanteissa 2.1 Esimerkkejä liikemerkin käytöstä eri taustoissa 3. Liikemerkin mitat ja suoja-alue 4. Logo ja liikemerkki 5. Slogan

Lisätiedot

SOITA SÄÄSUOJAUSRATKAISUT OSANA RAKENNUSTYÖMAAN KOSTEUDEN HALLINTAA.

SOITA SÄÄSUOJAUSRATKAISUT OSANA RAKENNUSTYÖMAAN KOSTEUDEN HALLINTAA. SOITA 0800 171 414 SÄÄSUOJAUSRATKAISUT OSANA RAKENNUSTYÖMAAN KOSTEUDEN HALLINTAA www.ramirent.fi 1 Tarjoamme sääsuojaratkaisuja kaikkiin tilapäisiin suojaustarpeisiin, rakennus- ja korjaustyömaille sekä

Lisätiedot

Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä

Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä Yhteistyön osapuolet Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Svenska Handelshögskolan Hanken Itä-Suomen yliopiston

Lisätiedot

Portfolio. Erja Puoskari Suursuontie 111 77700 Rautalampi

Portfolio. Erja Puoskari Suursuontie 111 77700 Rautalampi Portfolio Erja Puoskari Suursuontie 111 77700 Rautalampi 040 756 4340 Asiakastyönä toteutettu TOYBOXSI/ myymäläkonsepti Lelukaupan kalusteiden leikittelevät muodot ja värit, sekä leikkimiseen ja lelujen

Lisätiedot

PROJEKTIPÄIVIEN KUMPPANIOSASTOT MEDIAKORTTI. Osastojen ilme, sisältö ja sijainti sekä tärkeitä päivämääriä

PROJEKTIPÄIVIEN KUMPPANIOSASTOT MEDIAKORTTI. Osastojen ilme, sisältö ja sijainti sekä tärkeitä päivämääriä PROJEKTIPÄIVIEN KUMPPANIOSASTOT MEDIAKORTTI Osastojen ilme, sisältö ja sijainti sekä tärkeitä päivämääriä TÄRKEITÄ AIKATAULUJA! Aineiston toimitusaikataulu: Viimeinen aineiston toimituspäivä on perjantai

Lisätiedot

Teollisuustontin myynti / Pirkanmaan PR-Rakennus Oy omaan, perustetun tai perustettavan yhtiön lukuun

Teollisuustontin myynti / Pirkanmaan PR-Rakennus Oy omaan, perustetun tai perustettavan yhtiön lukuun Kaupunginhallitus 115 24.03.2014 Kaupunginvaltuusto 41 14.04.2014 Teollisuustontin myynti / Pirkanmaan PR-Rakennus Oy omaan, perustetun tai perustettavan yhtiön lukuun 155/52.520/2014 KAUPHALL 24.03.2014

Lisätiedot

EUROCUCINA 2014, Milano

EUROCUCINA 2014, Milano Milanon Eurocucinakeittiömessut ovat Euroopan suurin keittiömessutapahtuma. Messut ovat tärkeä foorumi uusien keittiötrendien esille tuojana. EUROCUCINA 2014, Milano Vuoden 2014 messuilla näytteilleasettajia

Lisätiedot

Muuttuvassa maailmassa tieto ei ole valtaa osaaminen ja oppiminen on!

Muuttuvassa maailmassa tieto ei ole valtaa osaaminen ja oppiminen on! Muuttuvassa maailmassa tieto ei ole valtaa osaaminen ja oppiminen on! Valtakunnalliset Lukiopäivät 2.11. 2011 Tuija Pulkkinen, dekaani Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulu Ympäristön muutos 1980

Lisätiedot

POP- Paremman Oppimisen Puolesta

POP- Paremman Oppimisen Puolesta POP- Paremman Oppimisen Puolesta PedaForum 20.8.2013 Elina Lehkonen Elsa Mannila Jukka Parviainen Sisältö POP esittely Ryhmätehtävä: Vuorovaikutuksellisen opetuksen kehittäminen Palauteryhmät ja POP Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

E-KIRJASTO JA E. GRAAFINEN OHJEISTO Kirjastojen e-aineistotunnuksen ja ekirjasto-logon ohjeistus

E-KIRJASTO JA E. GRAAFINEN OHJEISTO Kirjastojen e-aineistotunnuksen ja ekirjasto-logon ohjeistus E-KIRJASTO JA E GRAAFINEN OHJEISTO Kirjastojen e-aineistotunnuksen ja ekirjasto-logon ohjeistus 1 Sisällys Tunnukset ja niiden käyttö 3 Terminologiasta asiakasviestinnässä 4 Tunnukset ja suoja-alueet 5

Lisätiedot

Kalustehelat. 007 Liukuoven helat. Valaisimet. Vetimet. varusteet

Kalustehelat. 007 Liukuoven helat. Valaisimet. Vetimet. varusteet 209 007 Tiivistekynnykset Pistorasiat/data/av Atk-varusteet Säilytystilan Vetimet Valaisimet Liesikuvut Keittiövarusteet Mekanismit Kalustehelat varusteet Laadukas liukumekanismi on tilaa säästävä ratkaisu

Lisätiedot

Kaupungin kehittämispalveluiden (viestintä) hallinnoimat ulkomainospaikat. www.salo.fi

Kaupungin kehittämispalveluiden (viestintä) hallinnoimat ulkomainospaikat. www.salo.fi Kaupungin kehittämispalveluiden (viestintä) hallinnoimat ulkomainospaikat 2015 Ohjeita ja pelisääntöjä Paikkoja voivat varata paikalliset yhdistykset, seurat ja muut eikaupalliset toimijat. Varaus tehdään

Lisätiedot

Ajankohtaista Aalto-yliopistosta

Ajankohtaista Aalto-yliopistosta Ajankohtaista Aalto-yliopistosta Oposeminaari 6.11.2015 Paula Nuorteva hakukoordinaattori Hakijapalvelut, Aalto-yliopisto paula.nuorteva@aalto.fi 050 410 7811 1 Ensikertalaiskiintiöt: - Tekniikan ala:

Lisätiedot

Tekninen johtaja Korhosen ehdotus Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen. Asemakaavaluonnos sekä kaavaselostusluonnos

Tekninen johtaja Korhosen ehdotus Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen. Asemakaavaluonnos sekä kaavaselostusluonnos TEK 9.12.2015 Lausunto asemakaavamuutoksesta, Naistenmatkan asemakaavan muutos (nro 243) Rakennuspäällikkö Keränen 2.12.2015 Kaavaluonnoksen aineistoon on perehdytty liikenteen, katujen ja vesihuollon

Lisätiedot

Musta kangas / hopeanharmaa verkkoselkänoja

Musta kangas / hopeanharmaa verkkoselkänoja 1 POISTAMME NÄYTTELYSTÄ ULOSKANTO-HINTAAN! HAE HETI MUKAAN! 1 KPL HÅG Futu 570 alv0% HÅG H09 850 ALV0% (Ovh 827 alv0%+toimitusmaksu) (Ovh 1595 alv0%+toimitusmaksu) Håg Futu Sininen kangas Istuimen syvyydensäätö

Lisätiedot

Wikin käyttö Perus ja kehittynyt. 2013 Juha Matikainen Antti Miettinen

Wikin käyttö Perus ja kehittynyt. 2013 Juha Matikainen Antti Miettinen Wikin käyttö Perus ja kehittynyt 2013 Juha Matikainen Antti Miettinen Koulutuksen tarkoitus Koulutuksen jälkeen osallistujat tietävät minkälaisiin sisältöihin ja käyttötarkoituksiin wikiä voi käyttää ja

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 3.2. Tunnus (ilman koulutus-sanaa) ja tunnuksen suoja-alue Tunnuksen muotoilu perustuu sanaan FINVA, erillistä liikemerkkiä ei käytetä. Tunnuksessa yhteen sulautuvat Finanssi ja vakuutus.

Lisätiedot

HINTATAULUT. Hinnat verottomia: alv 0 % Sovitaan erikseen, nämä tuotteet eivät ole meillä varastotuotteena, vaan teemme ne tilausten mukaan.

HINTATAULUT. Hinnat verottomia: alv 0 % Sovitaan erikseen, nämä tuotteet eivät ole meillä varastotuotteena, vaan teemme ne tilausten mukaan. HINTATAULUT Hintojen merkitseminen on vähittäismyymälässä keskeinen työtehtävä. Merkintöjen pitäisi olla siistejä ja selkeitä sekä näkyvästi esillä. Alumiiniseen telineeseen saa A4- tai A5-kokoisen paperin

Lisätiedot

MAL-verkoston verkkosivusto laaditaan Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimeksiannosta ja tilaamana.

MAL-verkoston verkkosivusto laaditaan Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimeksiannosta ja tilaamana. TARJOUSPYYNTÖ 20.1.2011 MAL-VERKOSTON VERKKOSIVUSTON TOTEUTTAMINEN Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä pyytää tarjoustanne hallinnoimansa kansallisen MAL-verkoston verkkosivuston toteuttamisesta. Pyydämme

Lisätiedot

PALAX KLAPIKONEMALLISTO

PALAX KLAPIKONEMALLISTO COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1. Tunnus - Suoja-alue ja mittasuhteet - Käyttö - Visuaalinen hierarkia 2. Värimaailma - Värimääritykset - Värien käyttö 3. Typografia 4. Visuaalinen

Lisätiedot

HEIKKINEN YHTIÖT YRITYSILME 071212

HEIKKINEN YHTIÖT YRITYSILME 071212 LOGON PERUSVERSIO PERUSVERSIO Ensisijaisesti käytettävä versio logosta. Käytetään valkoisella tai hyvin vaalealla pinnalla. PERUSVERSIO PUNAINEN NEGA Käytetään tässä ohjeistossa määritellyllä punaisella

Lisätiedot

Kilpailu on tarkoitettu parturi-kampaamoalan opiskelijoille sekä julkisissa että yksityisissä oppilaitoksissa.

Kilpailu on tarkoitettu parturi-kampaamoalan opiskelijoille sekä julkisissa että yksityisissä oppilaitoksissa. Säännöt Kilpailu on tarkoitettu parturi-kampaamoalan opiskelijoille sekä julkisissa että yksityisissä oppilaitoksissa. Teema: Cutrin Pohjoisen luonnon taika Suunnittele ja toteuta oma näkemyksesi: Mihin

Lisätiedot

virkailija.opintopolku.fi

virkailija.opintopolku.fi Cybercom Design Studio virkailija.opintopolku.fi Organisaatiotietojen ylläpitpo versio.0 7..0 versio muutoshistoria.0 Organisaatiotietojen ylläpito-palvelun design Organisaatiotietojen ylläpito Suodatuskenttä

Lisätiedot

Tässä on ehdotuksemme Metkan sivujen uudesta konseptista.

Tässä on ehdotuksemme Metkan sivujen uudesta konseptista. Hei Anu, Tässä on ehdotuksemme Metkan sivujen uudesta konseptista. Ehdotuksessamme olemme selkiyttäneet sivujen rakennetta, lisänneet interaktiivisuutta ja tuoneet lisää visuaalista sisältöä sivuille.

Lisätiedot

Musta kangas / hopeanharmaa verkkoselkänoja

Musta kangas / hopeanharmaa verkkoselkänoja 1 POISTAMME NÄYTTELYSTÄ ULOSKANTO-HINTAAN! HAE HETI MUKAAN! 1 KPL HÅG Futu 570 alv0% HÅG H09 850 ALV0% (Ovh 827 alv0%+toimitusmaksu) (Ovh 1595 alv0%+toimitusmaksu) Håg Futu Sininen kangas Istuimen syvyydensäätö

Lisätiedot

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Kemian tekniikan korkeakoulu 12.9.2016 Pia Lahti Ohjelma 12.9.2016 9.15 Tutkinnon rakenne ja opintojen suunnittelu Kotitehtävä myöhemmin tällä viikolla, tulee kurssin

Lisätiedot

Roosa nauha -tunnus. Graafinen ohjeisto - Versio 01

Roosa nauha -tunnus. Graafinen ohjeisto - Versio 01 Roosa nauha -tunnus Graafinen ohjeisto - Versio 01 Roosa nauha -tunnus on Syöpäsäätiön Roosa nauha -rahaston virallinen merkki. Merkin oikeudet omistaa Syöpäsäätiö eikä tunnusta saa painaa tai muuten käyttää

Lisätiedot

Innova 55 B. Tehokas, ketterä ja hiljainen yhdistelmäkone, jota voit käyttää missä ja milloin vain. Kasvata tuottavuutta ja vähennä kustannuksia.

Innova 55 B. Tehokas, ketterä ja hiljainen yhdistelmäkone, jota voit käyttää missä ja milloin vain. Kasvata tuottavuutta ja vähennä kustannuksia. Yhdistelmäkoneet Tehokas, ketterä ja hiljainen yhdistelmäkone, jota voit käyttää missä ja milloin vain. Kasvata tuottavuutta ja vähennä kustannuksia. Uusi muotoilu ja uusi ohjauspyörä tekevät käytöstä

Lisätiedot

Tampereen Messu ja Urheilukeskuksessa 10.-12.2.2012 MEDIAKORTTI 2012. Messulehti Messuopas Tuotekassi TuoteTalo

Tampereen Messu ja Urheilukeskuksessa 10.-12.2.2012 MEDIAKORTTI 2012. Messulehti Messuopas Tuotekassi TuoteTalo Tampereen Messu ja Urheilukeskuksessa 10.-12.2.2012 MEDIAKORTTI 2012 Messulehti Messuopas Tuotekassi TuoteTalo Asta Rakentaja -messulehti: Painosmäärä 140.000 Lehti jaetaan Aamulehden liitteenä pirkanmaalaisiin

Lisätiedot

URAL EXHIBITIONS / WTC - JEKATERINBURG VALMISMESSUOSASTOT

URAL EXHIBITIONS / WTC - JEKATERINBURG VALMISMESSUOSASTOT URAL EXHIBITIONS / WTC - JEKATERINBURG VALMISMESSUOSASTOT 2010-2011 Osastojemme hinnat sisältävät pohjakuvan erittelyn mukaiset osastorakenteet, kalusteet, palvelut ja tilatekniikan. Kaikkiin hintoihin

Lisätiedot

NIZHNI NOVGOROD YARMARKA VALMISMESSUOSASTOT 2010-2012

NIZHNI NOVGOROD YARMARKA VALMISMESSUOSASTOT 2010-2012 NIZHNI NOVGOROD YARMARKA VALMISMESSUOSASTOT 2010-2012 Osastojemme hinnat sisältävät pohjakuvan erittelyn mukaiset osastorakenteet, kalusteet, palvelut ja tilatekniikan. Kaikkiin hintoihin lisätään arvonlisävero.

Lisätiedot

G r a a f i n e n o h j e i s t u s

G r a a f i n e n o h j e i s t u s Graafinen ohjeistus Naisten Valmiusliiton graafinen ilme on merkittävä osa yleisölle välittyvästä mielikuvasta. Graafisen ohjeistuksen avulla luodaan huoliteltu ja yhtenäinen ilme, joka antaa Naisten Valmiusliitosta

Lisätiedot

KRASNODAREXPO / KRASNODAR VALMISMESSUOSASTOT 2011-2012

KRASNODAREXPO / KRASNODAR VALMISMESSUOSASTOT 2011-2012 KRASNODAREXPO / KRASNODAR VALMISMESSUOSASTOT 2011-2012 Osastojemme hinnat sisältävät pohjakuvan erittelyn mukaiset osastorakenteet, kalusteet, palvelut ja tilatekniikan. Kaikkiin hintoihin lisätään arvonlisävero.

Lisätiedot

DALEXPO / VLADIVOSTOK VALMISMESSUOSASTOT

DALEXPO / VLADIVOSTOK VALMISMESSUOSASTOT DALEXPO / VLADIVOSTOK VALMISMESSUOSASTOT 2011-2012 Osastojemme hinnat sisältävät pohjakuvan erittelyn mukaiset osastorakenteet, kalusteet, palvelut ja tilatekniikan. Kaikkiin hintoihin lisätään arvonlisävero

Lisätiedot

POMARKUN URAKOITSIJATARVIKE OY

POMARKUN URAKOITSIJATARVIKE OY POMARKUN URAKOITSIJATARVIKE OY HINTAKUVASTO Tuotteiden alv. Voimassa alkaen 1.12.2015 24 % POME tuotteilla on 1 Yhteystiedot Myynti Myynti- ja tuotanto Markus Salonen Ilkka Salonen 02-6342 613 02-6342

Lisätiedot

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014 1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa

Lisätiedot

LCCE. Projektivastaava. Opinnäytetyö. Katosrakenne. merkeissä. yhteyttä yhteistyön merkeissä. LCCE-projekti. Mu06M yritysvierailulle Loviisaan

LCCE. Projektivastaava. Opinnäytetyö. Katosrakenne. merkeissä. yhteyttä yhteistyön merkeissä. LCCE-projekti. Mu06M yritysvierailulle Loviisaan P 2011 Lokakuu LCCE Marraskuu Joulukuu Tammikuu Syyskuu Helmikuu Lokakuu Maaliskuu Marras Huh Lcce lyhyesti MediaModo Oikeita projekteja, Tilan suunnittelu oikeiden ja yritysten toteutus. kanssa. Projektit

Lisätiedot

Next Media ja kirjastot Kristiina Markkula, 12/12/2012

Next Media ja kirjastot Kristiina Markkula, 12/12/2012 Next Media ja kirjastot Kristiina Markkula, 12/12/2012 Sisältö Viestinnän Keskusliitto Next Media Kirjastolisenssihanke Kustantajanäkökulma Pilotti Pilotin tuloksia Kuva: Harri Heikkilä, Aalto ARTS Viestinnän

Lisätiedot

MAINOSPAIKAT MESSUKESKUKSESSA HYÖDYNNÄ MAINOSPAIKAT JA VARMISTA ONNISTUMISESI MESSUILLA!

MAINOSPAIKAT MESSUKESKUKSESSA HYÖDYNNÄ MAINOSPAIKAT JA VARMISTA ONNISTUMISESI MESSUILLA! MAINOSPAIKAT MESSUKESKUKSESSA HYÖDYNNÄ MAINOSPAIKAT JA VARMISTA ONNISTUMISESI MESSUILLA! A A1 OSASTOT SISÄÄNKÄYNNEILLÄ A3 A2 A4 A5 A KOHTAA KÄVIJÄT JO SISÄÄNKÄYNNEILLÄ OSASTOT SISÄÄNKÄYNNEILLÄ A1. Osasto

Lisätiedot