Matkalla lääkäriksi lääkäri- ja hammaslääkäriopiskelijoiden käsityksiä hyvästä lääkäriydestä ensimmäisen opiskeluvuoden aikana

Transkriptio

1 Matkalla lääkäriksi lääkäri- ja hammaslääkäriopiskelijoiden käsityksiä hyvästä lääkäriydestä ensimmäisen opiskeluvuoden aikana Maiju Toivonen Pro gradu -tutkielma Yleinen kasvatustiede Kasvatustieteiden laitos Turun yliopisto Huhtikuu 2011

2 TURUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta/ kasvatustieteiden laitos TOIVONEN, MAIJU: Matkalla lääkäriksi lääkäri- ja hammaslääkäriopiskelijoiden käsityksiä hyvästä lääkäriydestä ensimmäisen opiskeluvuoden aikana Pro gradu -tutkielma, s. 124, liites. 5 Kasvatustiede Huhtikuu 2011 TIIVISTELMÄ Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan ensimmäisen vuoden lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijoiden käsityksiä hyvästä lääkäriydestä sekä näiden käsitysten mahdollisia muutoksia ensimmäisen lukuvuoden aikana. Tavoitteena oli ottaa tarkastelun keskiöön juuri opiskelijoiden omat käsitykset ja peilata näitä käsityksiä muihin laadittuihin hyvän lääkärin määrittelyihin. Tutkimuksen aineistona käytettiin opiskelijoiden kirjoittamia kertomuksia, joissa he pohtivat omia käsityksiään hyvästä lääkäriydestä. Opiskelijat kirjoittivat kertomukset sekä ensimmäisen opiskeluvuoden alussa syksyllä 2008 että aivan ensimmäisen lukuvuoden lopussa keväällä Tutkittavaksi joukoksi valittiin Turun ja Oulun yliopistoissa lääketieteellisessä tiedekunnassa lääketieteen ja hammaslääketieteen koulutusohjelmissa vuonna 2008 aloittanut vuosikurssi. Oulun tiedekunnan opiskelijat valittiin tutkimukseen mukaan, sillä heillä on myös käytössään opettajatuutorointijärjestelmä, mutta ei erillistä portfoliotyöskentelyä. Turun tiedekunnassa on käytössä laaja opettajatuutorointimalli ja lisäksi ammatillisia teemoja käsittelevä portfoliotyöskentely. Kvalitatiivista tutkimusaineistoa lähestyttiin tyypittelyn avulla. Kertomusten analysoinnissa pyrittiin tiivistämään aineisto kattaviin ideaalilääkäriysmalleihin, jotka kuvaavat hyvin erään vuosikurssin käsityksiä hyvästä lääkäriydestä. Kertomusten perusteella sai kuvan, että opiskelijoilla on opiskelut aloittaessaan hyvin potilaskeskeinen ja kutsumuksellinen käsitys lääkäriydestä. Ensimmäisen lukuvuoden aikana opiskelijoiden kutsumuksellinen ote opintoihin tuntuu hieman vähenevän, mutta opiskelijat kokevat edelleen sujuvan potilaskohtaamisen työn tärkeimmäksi osaalueeksi. Opiskelijat oivaltavat myös jo opintojen alussa jatkuvan kehittymisen tarpeen lääkärin työssä ja toisaalta myös omasta jaksamisestaan huolehtimisen välttämättömyyden. Lääketieteen opinnoissa ja opettajatuutoroinnissa olisi jatkossa hyvä pitää edelleen yllä omasta jaksamisesta huolehtimisen tärkeyttä, mutta myös kiinnittää huomiota opiskelijoiden mahdollisen kyynistymisen ennaltaehkäisevään työhön. Avainsanat: lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelija, lääkärin professio, hyvä lääkäri, lääkäriksi kasvaminen, lääketieteellinen koulutus, ammatti-identiteetti 2

3 UNIVERSITY OF TURKU Faculty of Education / Department of Education TOIVONEN, MAIJU: On the way to becoming a doctor Medical and dental students conceptions of being a good doctor during the first-year studies Master s Thesis, 124 p., 5 p. appendices Science of Education April 2011 SUMMARY The purpose of this Master s Thesis is to study the conceptions of first-year medical and dental students concerning what is required from a good doctor and the possible changes in these conceptions during the students first academic year. This study focuses on students conceptions and compares them with other definitions of a good doctor. The data of the study consists of students written accounts about their conceptions of being a good doctor. The data was collected in the beginning of the students first-year studies in autumn of 2008 and at the end of their first academic year in spring The study sample consists of medical and dental students who started their medical studies in 2008 either in the University of Turku or Oulu. The students in Oulu were chosen as a study sample because the Faculties of Medicine in Oulu and Turku co-operate in education planning and research work. The medical students in the University of Oulu also have a tutoring system in their study program. The medical students in the University of Turku have a comprehensive tutoring system and they also study professional themes via portfolio working. The qualitative study data was compressed into different types of groups. This compression is intended to give the reader a general picture about the conceptions of the student group. According to the results, the medical students who begin their studies in the Faculty of Medicine are very patient-centered and dedicated to their future profession. At the end of their first-year studies the students seem to lose some of their passionate attitude towards the profession. Nevertheless, students remain very patientoriented throughout their first-year studies. In addition, students understand the importance of lifelong learning and taking care of themselves very early on in their academic career. Furthermore, the well-being of the students is a really important theme that needs to be taken into consideration more in the faculty s tutoring system and in the medical studies. It s also important to find ways to prevent the medical students from becoming cynical. Key words: medical student and dental student, profession of a doctor, a good doctor, the growth of a doctor, medical education, professional identity 3

4 SISÄLLYS 1 JOHDANTO LÄÄKÄRIYS JA PROFESSIONAALISUUS Lääkärin professio Lääkärin profession erityispiirteitä Hyvän lääkäriyden määritelmistä LÄÄKÄRIN AMMATTIIN SOSIAALISTUMINEN Lääkärin ammatinvalinta Lääkärin ammattiin sosiaalistuminen ja kasvaminen Ammatti-identiteetin kehittyminen Lääkärin ammatti-identiteetin muotoutumisesta Kyynistyminen lääketieteellisissä opinnoissa LÄÄKETIETEELLINEN KOULUTUS Lääketieteellisen koulutuksen tavoitteista Opiskelusta lääketieteellisessä tiedekunnassa Lääketieteen koulutusohjelma Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa Pätevyysvaatimukset lääketieteen lisensiaatin ja hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinnoissa Prekliiniset opinnot Lääkäriksi kasvaminen opinnot Opettajatuutorointi Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa Portfoliotyöskentely Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa Lääketieteen koulutusohjelma Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa Ensimmäisen lukuvuoden opinto-ohjelma Lääkäriksi kasvamiseen liittyvät opinnot Opettajatuutorointi Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa Yhteenvetoa hyvästä lääkäriydestä ja lääketieteellisistä opinnoista

5 5 TUTKIMUSTEHTÄVÄ Tutkimuksen aineisto Aineiston analyysimenetelmät TULOKSET Aineistosta luodut ideaalilääkäriysmallit Auttaja Potilaskeskeinen konsultantti Kehittäjä Auktoriteetti Ongelmanratkaisija Perinteisen profession edustaja Yksilötason muutossuuntaukset ideaalilääkäriyskäsityksissä ensimmäisenä lukuvuonna Täydellisestä osaajasta kohti oman hyvinvoinnin huomioimista Lääkärikeskeisyydestä kohti potilassuuntautunutta lähestymistapaa Empatiasta kohti ammatin realiteetteja Käsitys hyvästä lääkäriydestä säilynyt ennallaan Opiskelijoiden hyvän lääkäriyden käsitysten muutokset ensimmäisen opiskeluvuoden aikana suhteessa taustamuuttujiin POHDINTAA LÄHTEET LIITTEET Liite 1. Kyselylomake Liite 2. Esimerkkejä tyypittelyn tukena käytetyistä avainsanoista KUVIOT Kuvio 1. Yhteenveto hyvän lääkäriyden määritelmistä Kuvio 2. Muutossuuntaukset aineistossa ensimmäisen lukuvuoden aikana

6 TAULUKOT Taulukko 1. Turun ja Oulun yliopistojen lääkärikoulutuksen kompetenssitavoitteet Taulukko 2. Hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinnon tavoitteet Turun yliopistossa Taulukko 3. Lääketieteen lisensiaatin tutkinnon rakenne lukuvuonna Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa Taulukko 4. Ensimmäisen lukuvuoden opettajatuutorointiohjelma Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa Taulukko 5. Ensimmäisen lukuvuoden portfoliotyöskentelyn runko Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa Taulukko 6. Lääketieteen lisensiaatin tutkinnon rakenne lukuvuonna Oulun yliopistossa Taulukko 7. Lääketieteen koulutusohjelman prekliinisen opintovaiheen tutorohjaussuunnitelma Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa Taulukko 8. Vastaajamäärät ja vastausprosentit syksyllä 2008 ja keväällä Taulukko 9. Ristiintaulukointia ideaalilääkäriysmallien jakautumisesta ensimmäisen vuoden opiskelijoiden joukossa syksyllä Taulukko 10. Ristiintaulukointia ideaalilääkäriysmallien jakautumisesta ensimmäisen vuoden opiskelijoiden joukossa keväällä

7 1 Johdanto Suoritin kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon kuuluvan työharjoitteluni kevät-kesällä 2009 Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa, lääketieteellisen koulutuksen tutkimus- ja kehittämisyksikkö TUTKEssa. TUTKE on lääketieteellisen tiedekunnan hallinnon alla toimiva yksikkö, joka koordinoi muun muassa opettajatuutorointia ja perustutkinto-opiskelijoiden portfoliotyöskentelyä, opettajien pedagogista koulutusta, koulutuksen laadunvalvontaa sekä lääketieteelliseen koulukseen liittyvää tutkimusta. Harjoitteluni aikana sain perehtyä TUTKEssa tässä tutkimuksessa käytettävään kyselylomakeaineistoon, ja lopulta aloin kiinnostua lääkäriopiskelijoiden hyvän lääkärin käsityksistä ja niiden kehittymisestä opintojen aikana pro gradu - tutkielmani aiheena. TUTKEsta olen saanut paljon tukea ja apua tämän pro gradu tutkielman työstämiseen erityisesti Pekka Käävältä, Outi Jääskeläiseltä, Heli Vinkka-Puhakalta ja Antti Tarposelta. Pro gradu tutkielmani ansiosta olenkin saanut perehtyä lääketieteelliseen koulutukseen, joka on ollut itselleni alun perin vieras, mutta mielenkiintoinen opintoala. Tässä Pro gradu -tutkielmassa on tarkoituksena tutkia ensimmäisen vuoden lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijoiden ideaalikäsityksiä hyvästä lääkäriydestä. Käsityksiä kysyttiin opiskelijoilta sekä aivan heidän opintojensa alkuviikkoina että ensimmäisen lukuvuoden päätteeksi, jotta saatiin kuva hyvän lääkärin käsitysten mahdollisista muutoksista ensimmäisen vuoden opintojen aikana. Tutkimuksen tavoitteena on siis selvittää, millaiset käsitykset lääketieteelliseen tiedekuntaan tulevilla opiskelijoilla on hyvästä lääkäriydestä sekä miten ensimmäisen vuoden opinnot voivat muuttaa näitä professiokäsityksiä. Pyrkimyksenä on selvittää tutkimuksen avulla lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijoiden ammatillisen kasvun alkutaipaleen kulkua. Tarkoituksena on myös pohtia, mistä nämä ennakkokäsitykset sekä mahdolliset muutokset näissä professiokäsityksissä voisivat johtua. Aihe on tärkeä ja tutkimisen arvoinen, sillä yleensä opiskelijat saapuvat tutkimusten mukaan lääketieteelliseen tiedekuntaan täynnä intoa ja idealistisia ajatuksia. Kuitenkin 7

8 opintojen myötä opiskelijat usein kyynistyvät. (esim. Eli & Shuval 1982; Hojat, Vergare, Maxwell, Brainard, Herrine, Isenberg, Veloski & Gonnella 2009) Tämän tutkimuksen tulokset antavat kuvaa siitä, mitä opiskelijoiden käsityksille tapahtuu opintojen alussa. Tuloksia voidaan hyödyntää lääketieteellisten opintojen ja opettajatuutoroinnin suunnittelussa sekä turkulaisten lääketieteen opiskelijoiden käyttämän sähköisen portfolion tehtävien suunnittelussa. Opiskelijoiden ennakkokäsitykset hyvästä lääkäristä ohjaavat oletettavasti opiskelijoita opinnoissaan, joten tutkimus voi tuoda tärkeää lisätietoa tästäkin näkökulmasta. Lisäksi tutkimuksessa on mukana opiskelijan hyvinvointia tukeva näkökulma. Mikäli tutkimuksessa todetaan lääkärin professiota koskevien käsitysten muuttuvan merkittävästi ensimmäisen opiskeluvuoden aikana, tulee pohtia, miten tukea opiskelijoita luomaan korvaavia malleja romahtaneiden ihannekuvien tilalle. Myöhemmät opinnot ja työelämään tutustuminen voivat aiheuttaa stressiä opiskelijalle, mikäli omat ihannekuvat lääkärin työstä eivät kohtaa todellisuuden kanssa. Tässä kohdassa opiskelijalla saattaa ilmetä usein kyynistymistä. Kyynistymiseen voisikin puuttua jatkossa tarkemmin esimerkiksi juuri opettajatuutoroinnin ja portfoliotyöskentelyn avulla. Opettajatuutoroinnin avulla voisi pyrkiä löytämään jo ennalta opiskelijat, jotka ovat vaarassa kyynistyä. Tämä tutkimus voisi olla tässä apuna. Tutkimuksessa ovat mukana Turun ja Oulun yliopistojen lääketieteellisten tiedekuntien vuonna 2008 aloittaneen vuosikurssin lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijat. Turun ja Oulun tiedekuntien opiskelijat on valittu tämän tutkimuksen kohderyhmäksi, sillä kyseiset tiedekunnat tekevät paljon yhteistyötä sekä tutkimuksellisesti että koulutuksen suunnittelutyön puitteissa. Lisäksi Oulussa on pyritty kehittämään opettajatuutorointijärjestelmää Turun mallin mukaisesti. Kuitenkaan tutkimushetkellä Oulussa ei ole ollut käytössä yhtä kattavaa opettajatuutorointijärjestelmää eikä portfoliota, jonka avulla opiskelijat käsittelevät erilaisia lääkärin työssä keskeisiä ammatillisia teemoja. 8

9 2 Lääkäriys ja professionaalisuus Lääkärin ammatti on yksi vanhimpia ammatteja. Lääkäreiden ammattikunnan professionaalisilla piirteillä on myös pitkä historia. Samoin lääkäreiden oikeuksista ja velvollisuuksista on säädetty jo hyvin varhain. Vanhimmat lääkärin velvollisuuksia ja oikeuksia koskevat säädökset on kirjattu jo babylonialaisen kuningas Hammurabin hallintokauden ( ekr.) lakikokoelmaan. Myös hyvin edelleen tunnettu Hippokrateen vala on laadittu jo aikavälillä ekr. Kyseisillä kirjauksilla on haluttu varmistaa lääkärin hyvät tarkoitusperät toimintansa taustalla. Vuonna 1518 lääkärien asema monopolisoitiin ensi kerran, kun lontoolaisille lääkäreille annettiin valtuudet myöntää oikeus lääkärinä toimimiseen sekä valvoa ammatin harjoittamista. Myös Ruotsi-Suomeen perustettiin kuningatar Kristinan aikakaudella vuonna 1811 Collegium Medicum, joka asetti lääkärinä toimimisen ehdoiksi tutkinnolla osoitetun koulutuksen sekä vannotun lääkärivalan, jolla lääkärit sitoutuivat noudattamaan ammattikunnan etiikkaa. Nykyisin Suomessakaan ei edellytetä enää lääkäreiltä valan vannomista, mutta lääketieteellisissä tiedekunnissa vala vannotaan siitä huolimatta yleensä lääketieteen lisensiaattien valmistumisjuhlassa eli publiikissa. Tällä traditiolla on pyritty ylläpitämään lääkärin profession perinteitä. Onkin tärkeää huomata, että lääkärin profession perinteet säilyvät yhä edelleen pitkälti ammattikunnan itsensä ansiosta. Professio määrittää itse profession tehtävät lääketieteellisen koulutuksen kautta ja on näin ylläpitämässä vahvaa professiota. (Äärimaa 2005, 12 13; Rinne & Jauhiainen 1988, 68.) Lääkäreitä on koulutettu yliopistoissa yliopiston perustamisesta asti, ja lääkärin professio onkin muun muassa pappien ja lakimiesten ohella perinteisimpiä ja vanhimpia professioita (Reid, Dahlgren, Petocz & Dahlgren 2008, 729). Samoin hammaslääkärin ammatti lukeutuu näihin perinteisiin professioihin, ja lääkärin profession piirteet koskevatkin pääosin myös hammaslääkäreiden ammattikuntaa (Pöyry 2005). Pappien, lakimiesten ja lääkäreiden muodollinen koulutus alkoi Suomessakin jo vuonna 1640 perustetussa Turun Akatemiassa (Konttinen 1993, 22). Tosin vielä Ruotsin vallan aikana 9

10 lääkärin ammatti ei ollut kovinkaan arvostettu eikä taloudellisesti kannattava, vaikka lääkäreille perustettiin akateeminen koulutus ja taustalla toimi ammatinharjoittamista valvova Collegium Medicum. Ensimmäinen akateeminen lääkärikin valmistui Turun Akatemiasta vasta 1742, sata vuotta opinahjon perustamisen jälkeen (Halila 2007, 92). Ammatin yhteiskunnallinen arvostus on vaihdellut eri aikakausina, ja lääkärit ovatkin joutuneet kamppailemaan toimintareviiristään puoskareina pidettyjen lääkärintoimen harjoittajien kanssa (Rinne & Jauhiainen 1988, 68 69). Vuonna 1835 perustettu Suomen Lääkäriseura sekä lääkäreiden määrän vähitellen lisääntyvä kasvu alkoivat kuitenkin edistää ammattikunnan kehitystä kohti järjestäytynyttä ja omat oikeutensa tuntevaa professiota. Jo vuonna 1890 lääkärin ammatti suojattiin asetuksella lääkärin ammatin harjoittamisesta. Suomen Hammaslääkäriseura perustettiin vuonna 1892 ja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim vuonna Duodecim, on tieteellinen yhdistys, joka pyrkii kehittämään lääkärin ammattitaitoa ja käytännön työtä täydennyskoulutuksen, julkaisujen ja apurahojen avulla. (Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia 2010; Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2010.) Siirryttäessä 1900-luvulle voitiin sanoa lääkäreiden nousseen yhteiskunnassa arvostetuiksi asiantuntijoiksi. Vuonna 1910 perustettiin vielä Suomen Lääkäriliitto, jolla on ollut alusta asti tavoitteena edistää maamme lääkäreiden kollegiaalisuutta ja lääkärin professiota (Kouvalainen & Sarvilinna 2000). Kuitenkin vasta 1960-luvulla lääkärin ammatin arvostus nousi huippuunsa esimerkiksi lääkäripulan vuoksi. (Rinne & Jauhiainen 1988, 72 84; 95 99; 112.) 2.1 Lääkärin professio Risto Rinne ja Arto Jauhiainen (1988, 7) ovat listanneet profession keskeisiksi piirteiksi korkean koulutustason, yleisen hyvän palvelemisen, ammatin autonomisen aseman, pätevyyden ja rekrytoinnin kontrolloinnin, erityiskoulutuksen kautta hankitut erikoiskvalifikaatiot, ammatin intellektuaalisuuden ja profession harjoittajien organisoitumisen järjestöiksi. Perinteisesti niin sanottuihin profession arkkityyppeihin 10

11 on laskettu kuuluvaksi lakimiehet, lääkärit, papit ja upseerit (Freidson 1970). Nämä kyseiset ammatit edustavat profession arkkityyppiä, sillä ne ovat vanhoja, perinteisiä ja arvostettuja ammatteja. Profession leiman pysyminen on ollut mahdollista juuri niiden suljetun luonteen, oman kieli- ja käsitejärjestelmän ja laillisen autonomisen aseman vuoksi. Hieman kriittisemmän näkökulman eli niin sanotun ideologisen professiomäärityksen mukaan professionaalisuuden ideana on nimenomaan ammatin erottautuminen ja tämän erottautumisen kautta ammatin sosiaalisen aseman kohottaminen tai ylläpitäminen. Jotta näiden perinteisten professioiden sosiaalinen status on saatu pidettyä korkealla, on vaadittu ammattiin pääsyn, ammattikvalifikaatioiden ja koulutuksen kontrollointia. Koulutuksen kautta hankituilla kvalifikaatioilla onkin Max Weberin mukaan ammattikunnasta poissulkeva ominaisuus, sillä ilman koulutuksen kautta saatua pätevyyttä ei ole mahdollista liittyä osaksi professiota. (Rinne & Jauhiainen, 1988, 8-10; Blom, 1987.) Professioon kiinnitytään nimenomaan koulutuksen kautta, sillä koulutus tuottaa muodollisen pätevyyden, jota kyseisessä ammatissa vaaditaan. Tutkinto toimii samalla takuuna kyseisen alan ammattilaisen osaamisesta. Kuitenkaan pelkät koulutuksen kautta opitut kvalifikaatiot eivät riitä, sillä perinteiset professiot kattavat myös muita piirteitä, kuten ammattikunnalle kuuluvat moraaliset kvalifikaatiot, ammattietiikan, oman kielijärjestelmän, ajattelutavan, ammattikunnan välisen solidaarisuuden ja ammattiylpeyden. (Rinne & Jauhiainen 1988, 24.) Nämä muut ammatissa toimimiseksi vaadittavat ominaisuudet opitaan yleensä koulutuksen lisäksi ennen kaikkea kyseiseen ammattiyhteisöön sosiaalistumisen kautta. Tätä tiettyyn suljettuun professionaaliseen ammattiyhteisöön kuulumista korostetaan usein ulkoisilla symboleilla, kuten pukeutumisella, titteleillä ja oppiarvoilla. Näillä symboleilla korostetaan myös ammattikuntaan kuuluvan profession haltijan asiantuntijuutta sekä legitiimiä valtaa toimia kyseisessä ammatissa. (Rinne & Jauhiainen 1988, 34.) 11

12 Inga Hellberg (1978) on todennut profession olevan ammattiryhmä, joka on monopolisoinut hyödyllisenä ja arvokkaana pidetyn tiedon. Tämän monopoliaseman myötä myös tähän tietoon perustuvat ammattiasemat ovat monopolisoituja. Kun monopolisoitu tieto on tunnustettu arvokkaaksi ja tarpeelliseksi, eikä siihen pääse käsiksi kuin tähän asemaan legitimoitu valikoitu joukko eli kyseisen ammattikunnan edustajat, niin myös tämän arvokkaan tiedon haltijat nauttivat laajaa sosiaalista arvostusta. Perinteiset professiot ovatkin kuuluneet yleensä asemansa puolesta ylimpien ammattikuntien niukkaan eliittiin. Näin on usein edelleen väestön koulutustason kohoamisestakin huolimatta, sillä nämä perinteiset professiot ovat säilyttäneet asemansa vaativina ja pitkää koulutusta edellyttävinä asiantuntija-ammatteina. Näihin arvostettuihin ylimpiin ammattiluokkiin kuuluminen on tarkoittanut yleensä myös varsin korkean taloudellisen ja kulttuurisen pääomatason kertymistä. (vrt. Rinne & Jauhiainen 1988, 20; 23.) Lääkärit lasketaan siis kuuluvaksi perinteisiin professioihin, ja ammattikunta nauttii tänäkin päivänä laajaa arvostusta kansalaisten keskuudessa. Suomen Kuvalehti on vuodesta 1991 alkaen tehnyt yhteensä viisi kertaa kartoituksen suomalaisten eniten arvostamista ammateista. Ammattien arvostus 2010 tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten suhtautumista 380 eri ammattiin, ja kuten kaikissa edeltävissäkin kyselyissä, kirurgin ammatti oli arvioitu kaikkein arvostetuimmaksi ammatiksi. Lääkäreiden ammattikunnan laajasta arvostuksesta kertoo myös se, että kymmenen arvostetuimman ammatin joukossa oli jopa seitsemän erilaista lääkäriä. Kymmenen kärjen joukossa olivat kirurgin lisäksi myös ammattinimikkeet lääkäri, erikoislääkäri, ylilääkäri, silmälääkäri, hammaslääkäri ja terveyskeskuslääkäri. (Suomen Kuvalehti, 2010.) Lääkärit ovat siis hyvin arvostettu ammattikunta. Kuitenkin lääkäreiden ammattikunnassakin arvostus on jakautunut epätasaisesti. Kirurgeja ja monia erikoislääkäreitä arvostetaan sekä kansan että lääketieteen opiskelijoiden parissa. Terveyskeskuslääkäreiden työ taas ei näytä olevan yhtä suuressa suosiossa lääketieteen opiskelijoiden keskuudessa. Tämän päätelmän voisi tehdä jo senkin perusteella, että 12

13 lähes kaikki lääketieteen opiskelijat suunnittelevat jatkavansa opintojaan erikoislääkäriksi peruskoulutuksen suorittamisen jälkeen (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005). Terveyskeskuslääkärin työ saattaa näyttäytyä opiskelijoille hyvin raskaana, heikommin arvostettuna ja huonommin palkattuna kuin erikoislääkäreiden työ (vrt. Rinne & Jauhiainen 1988, ). Terveyskeskuslääkäreiden tarve kunnissa on kuitenkin suuri, joten työn suosion lisääminen tulevien lääkäreiden joukossa on suuri haaste. Hammaslääkäreiden määrä on lisääntynyt lääkäreitä hitaammin, sillä vielä vuonna 1890 Suomessa arveltiin olevan vain 20 varsinaista hammaslääkäriä, ja heidänkin vastaanottonsa olivat kaupungeissa. Harvalukuinen hammaslääkärikunta kiersi kuitenkin ajoittain myös maaseudulla. (Sotamaa 2004.) Tänä päivänä maamme kärsii hammaslääkäripulasta, eikä valmistuvien hammaslääkäreiden määrä tule vuosikausiin vastaamaan eläkkeelle jäävien hammaslääkäreiden määrää (Suominen-Taipale 2007). Suomea uhkaava hammaslääkäripula lisää oletettavasti jatkossa yhä enemmän hammaslääkäreiden ammatin arvostusta ja todennäköisesti hammaslääketieteen opintoihin pyrkivien nuorten määrää. 2.2 Lääkärin profession erityispiirteitä Lääkärin professio on muotoutunut pitkän ajan kuluessa ja siihen tiivistyvät ammattiryhmän keskeiset arvot ja toimintaperiaatteet. Lääkärin professioon kuuluviksi arvoiksi ja toimintaperiaatteiksi on määritelty muun muassa kliininen osaaminen, tiedot ja taidot sekä niiden jatkuva kehittäminen, kollegiaalinen yhteistyö, toiminnan eettisten ja juridisten puitteiden ymmärtäminen, erinomaisuus, humanistiset arvot, vastuullisuus sekä altruismi eli potilaan edun ensisijaistaminen. Tärkeä arvo on myös sitoutuminen jokaisen potilaan hoitamiseen yksilönä. (Patja, Litmanen, Helin-Salmivaara & Pasternack 2009, 2366; Saarni 2005, 135; Holmberg-Marttila, Turunen, Helminen & Pimiä 2007, 153.) Lääkärin valassa tulee esiin myös ammatin kutsumuksellinen luonne, joten lääkäreiden odotetaan tekevän työtään aidosta auttamisen halusta ja heittäytyvän 13

14 ammattiin koko persoonallaan, jopa vapaa-ajallaankin (Jauho 2004, 88; Pasternack, Pelkonen, Eskola & Haahtela 2007; Pasternack & Saarni 2007, 20). Vastavuoroisesti lääkäriprofessiolla on yhteiskunnan legitimoimat oikeudet toimia työssään autonomisesti ja tehdä itsenäisesti päätöksiä eettisten periaatteiden mukaisesti esimerkiksi taudinmääritykseen ja hoitoihin liittyen, sekä saada työstään kohtuullista palkkaa ja nauttia yhteiskunnallista arvostusta (Saarni 2005, 136). Lääkärin professiota määrittävät vahvasti vaativa akateeminen tieteellinen koulutus ja lääkärin etiikka. Lääkärin eettiset periaatteet yhdistävät koko ammattikuntaa, sillä niihin pohjautuu ammattikunnan yhteinen moraalinen arvopohja. Lisäksi lääkärin professioon kuuluu olennaisesti vapaus tehdä itsenäisesti ammatinharjoittamiseen kuuluvia päätöksiä, tietysti eettisten periaatteiden mukaisesti. Tätä vapautta kutsutaan kliiniseksi autonomiaksi. Lääkärit ovat järjestäytyneet Suomen Lääkäriliittoon, jonka valtuuskunta on hyväksynyt lääkärin perusarvot. Lääkärit määrittävät siis itse vahvasti hyvää lääkäriyttä. Lääkäriliiton keskeisenä tehtävänä on lisäksi ylläpitää lääkäreiden kollegiaalisuutta, kehittää ja ylläpitää lääkäreiden ammatillisia arvoja sekä edistää lääkäreiden professiota. (Äärimää 2005, 12; Saarni 2005, 135.) Hammaslääkärit ovat vastaavasti järjestäytyneet Suomen Hammaslääkäriliittoon. Juuri kollegiaalisuus onkin lääkärin ammattikunnan keskeisimpiä piirteitä, jota korostetaan lääketieteellisissä opinnoissa alusta alkaen. Suomen Lääkäriliitto tarkoittaa kollegiaalisuudella pyrkimystä pitää yllä arvonmukaista henkeä ja hyvää toveruutta maan lääkärikunnan keskuudessa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi, ettei lääkäri saa levittää tai ylläpitää väärää käsitystä kollegojen pätevyydestä, tutkimus- ja hoitomahdollisuuksista eikä moittia potilaalle kollegaansa. (Suomen Lääkäriliitto 2005.) Kollegiaalisuus pitää yllä yhteisöllisyyttä lääkäreiden keskuudessa, mikä mahdollistaa osaltaan ammattikunnan vahvan professionaalisen aseman säilymisen. Mitä yhteisöllisempi ja järjestäytyneempi ammattikunta on, sitä vankempi asema on myös vahvalla professiolla. 14

15 Itsenäisenä ja laillistettuna lääkärinä ei ole voinut ennen toimia Suomessa ilman lääketieteen lisensiaatin tutkintoa sekä perusterveydenhuollon lisäkoulutusta. Tutkinnon ja lisäkoulutuksen suorittamisen jälkeen lääketieteen lisensiaatti on saanut hakea Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolta (Valvira) oikeutta harjoittaa yleislääkärin ammattia itsenäisesti laillistettuna ammattihenkilönä. (Suomen Lääkäriliitto 2005.) Tästä prosessista säädettiin Suomen valtion säätämissä laissa asetuksilla (asetukset 1435/1993; 1342/2002). Lääkärin laillistamisprosessi on kuitenkin muuttumassa, sillä astuu voimaan lakimuutos, jonka jälkeen lääkärit laillistetaan LL-tutkinnon perusteella. Lakimuutoksen jälkeen lääkärillä on oikeus harjoittaa ammattiaan itsenäisesti ilman edellytystä perusterveydenhuollon lisäkoulutuksen suorittamisesta. (Suomen Lääkäriliitto 2011.) Suurin osa lääkäreistä kuitenkin erikoistuu peruskoulutuksen jälkeen jossakin vaiheessa uraansa, mikä määrittää myös vahvasti ammattikuntaa (Suomen Lääkäriliitto 2008). Vähemmistö lääkäreistä jää yleislääkäreiksi. Jo 1960-luvulta lähtien erikoistumisopintojen on nähty olevan ammattikuntaa erotteleva tekijä ja tuoneen erikoistujalle statusarvoa. (Rinne & Jauhiainen 1988, ) Lääkärin professiota takaavat siis omalta osaltaan niin Suomen valtio ja lainsäädäntö, lupia myöntävät tahot sekä lääketieteen koulutus. Ennen kaikkea hyvinvointivaltio on ylläpitänyt lääkäreiden ammattikunnan monopoliasemaa. Terveydenhuoltopalvelut onkin koettu Suomessa tärkeiksi hyvinvointiyhteiskunnan tukipilareiksi. (Rinne & Jauhiainen 1988, 349; 356.) Lääkärin profession erityispiirteet määrittelevät pitkälti myös hammaslääkäreiden ammattikuntaa. Tässä tutkimuksessa puhuttaessa lääkäreistä tarkoitetaankin samalla myös hammaslääkäreitä, ellei toisin erikseen mainita. Kuitenkin tulee muistaa, että lääkäreiden ja hammaslääkäreiden työnkuvat eroavat selkeästi toisistaan. Kyseisillä ammateilla on myös selkeästi erilaisia kulttuurisia eroja, ja lääkärin ammatti on perinteisesti ollut enemmän esillä esimerkiksi mediassa ja populaarikulttuurissa. Voikin sanoa lääkärin ammatin olevan edelleen tunnetumpi verrattuna hammaslääkärin 15

16 ammattiin. Lääkärin ammatti edustaa edelleen hyvin arvostettua vanhaa professiota, mikä lisää lääketieteen lisensiaatin koulutusohjelman kiinnostavuutta nuorten parissa. Vuonna 2010 lääketieteen lisensiaatin koulutusohjelmaan Turun yliopistoon haki 820 lääkärin urasta kiinnostunutta. Samana vuonna Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan hammaslääketieteen lisensiaatin koulutusohjelmaan oli 208 hakijaa. (Turun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta, Opiskelijavalinta.) Tosin Turun tiedekuntaan valitaan myös vähemmän hammaslääketieteen opiskelijoita, sillä heillä sisäänotto on vuosittain 40 ja sisäänpääsyprosentti vuonna 2010 oli 19,2 %. Lääketieteen koulutusohjelmaan otettiin samana vuonna 121 uutta lääketieteen opiskelijaa ja sisäänpääsyprosentti heillä oli 14,8 %. Kuitenkin hammaslääkäreistä on maassamme kova pula, mikä oletettavasti lisää jatkossa yhä enemmän ammatin kiinnostavuutta nuorten parissa. Lääkäri- ja hammaslääketieteen koulutusohjelmiin on kuitenkin melko vaikeaa päästä sisään verrattuna moniin muihin koulutusaloihin. Vertailun vuoksi vuonna 2009 Suomen yliopistojen luonnontieteellisten tiedekuntien keskimääräinen sisäänpääsyprosentti oli 34,0 ja teknillistieteellisten alojen 20,6 (Opetusja kulttuuriministeriön KOTA-tietokanta, 2010). Lääkärin ammatti on palkitseva, mutta myös erittäin haastava ja henkisesti kuormittava. Työn hyviksi puoliksi koetaan työn monipuolisuus, ihmisläheisyys, lääkärin itsensä tarpeelliseksi kokeminen ja vaikutusmahdollisuudet ihmisen terveydentilaan. Kuitenkin työn varjopuolina ovat työn henkinen kuormittavuus, työn paljous ja kova vastuu. (Virkki, Kumpusalo, Mattila, Virjo, Neittaanmäki, Hyppölä, Kujala, Luhtala, Halila & Isokoski, 1997.) Lääkäreiden joukossa ilmenee vuonna 1999 tehdyn hyvinvointitutkimuksen mukaan erityisen paljon työuupumusta verrattuna muihin ylempiin toimihenkilöihin. Hammaslääkäreiden ammattikunnassa on ilmennyt myös paljon uupumusta, tutkimusten mukaan heistä on kokenut työuupumusta jopa puolet (Suomen Hammaslääkäriliitto 2007; Eerola, henkilökohtainen tiedonanto ). Myös lääkäreiden alkoholin käyttö on tutkimusten mukaan lisääntynyt selvästi. (Siltala 2003, 981.) Vahva sitoutuminen ja kutsumuksellinen ote työhön ovat näyttöjen mukaan uuvuttaneet ammattikuntaa (Hupli 2007, 170). Työn psyykkisellä kuormittavuudella ja 16

17 pakkotahtisuudella on varmasti yhteyttä myös siihen, että mieslääkäreiden on tutkittu tekevän yli kaksi kertaa ja naislääkäreiden yli neljä kertaa niin paljon itsemurhia kuin muut ylemmät toimihenkilöt (Lindeman, Läärä, Hirvonen & Lönnqvist 1997). Monilla lääkäreillä tuntuu olevan vaikeuksia huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Lääkärin työn kuormittavuus tulee tuskin lähivuosina kääntymään laskuun. Perinteisiä professioita on määrittänyt pääsy salattuun ja suljettuun tietoon käsiksi. Tätä kyseistä tietoa on pidetty arvokkaana osittain juuri siksi, että se ei ole kenen tahansa käytettävissä. Alan koulutukseen pääsy on suljettua, ja ammattikunta itse valvoo omaa koulutustaan, siihen rekrytointia, koulutuksen sisältöä ja tätä kautta professioon rekrytoitumista. Ammattikunnan asiantuntijatieto on vaivalloista hankkia ja siksi luonteeltaan salaista ja hyvin suojattua. Lisäksi ammattikunnan asiantuntijatiedon saatavuutta vaikeuttaa ammattikunnan oma kieli. (Rinne & Jauhiainen 1988, ) Lääkäreillä on ollut siis monopoliasema lääketieteen hallitsijoina. Nykyisin kuitenkin kehittynyt tietoyhteiskunta on osittain haastanut tätä lääkäreiden monopoliasemaa lääketieteen asiantuntijoina (Saloheimo & Vuorenkoski 2003, 977). Internet ja muut lähteet tarjoavat valtavasti informaatiota, ja potilaat osaavatkin oma-aloitteisesti etsiä tietoa oireistaan ja ovat nykyisin tietoisempia omista sairauksistaan. Lääkärin ammatin harjoittamisen oikeus ei ole tietoyhteiskunnan kehittymisen myötä kuitenkaan muuttunut, lääkäreiden ammattikunta säilyttää edelleen monopoliasemansa lääketieteen harjoittajina. Tosin sairaanhoitajat saavat vuodesta 2011 alkaen kirjoittaa reseptejä tietyissä tapauksissa käytyään lisäkoulutuksen (Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira 2011). Toisaalta taas lääkäreille on lisätty uusia tehtäviä osittain vastoin ammattikunnan omia toiveita. Nykyisin lääkärin vastuulla on esimerkiksi arvioida potilaan terveydentila aseluvan myöntämistä varten (Kojo 2010). Vaikka lääkäreiden ammattikunta säilyttää yhä vahvan arvostuksensa ja professio on säilynyt vahvana, niin perinteinen lääkärin professio on kohdannut ja kohtaa jatkossakin varmasti uusia haasteita. 17

18 Muita lääkäreiden ja hammaslääkäreiden nykypäivänä kohtaamia haasteita ovat muun muassa jatkuvasti pirstaloituvan ja kehittyvän lääketieteen hallinta, talouden ja kustannusvaikuttavuuden huomiointi työssä, kansainvälisyys esimerkiksi lisääntyvän maahanmuuton seurauksena, työn teknistyminen ja työvoimapula. Kyseiset haasteet ja erityisesti taloudelliset resurssit ovat osittain uhanneet jopa lääkäreiden autonomista asemaa, mutta myös heikentäneet ammattikunnan sisäistä yhtenäisyyttä, jolloin heikentyminen on uhannut professiotakin. Toisaalta lääkäreiden professiota on myös kritisoitu väärin toteutetusta kollegiaalisuudesta, kuten salailusta, haluttomuudesta paljastaa kollegan huono ammattitaito sekä ammattikunnan sisäisestä suojelusta (Kouvalainen & Sarvilinna 2000, 2230). Lääkärikunnan näkökulmasta lääkäriprofessionkin on joustettava uusien haasteiden edessä, jotta ammattikunta pysyy vahvana ja yhtenäisenä tulevaisuudessakin. (Holmberg-Marttila ym. 2007, 153; Pasternack 2003, ) Kyseiset haasteet ovat siis uhka nimenomaan lääkäreiden ammattikunnalle, sillä ammattikunnan omana intressinä on luonnollisesti taata jatkossakin ammatin arvostettu asema yhteiskunnassa. 2.3 Hyvän lääkäriyden määritelmistä Jokaisella on jonkinlainen mielikuva lääkärin ja hammaslääkärin ammatista, velvollisuuksista ja oikeuksista. Vankka professio ohjaa näitä mielikuvia ja käsityksiä kyseisistä ammateista. Lisäksi lääkäri on ollut perinteisesti tunnettu hahmo monissa televisiosarjoissa, elokuvissa ja kaunokirjallisuudessa (esim. Sinuhe Egyptiläinen). Populaarikulttuuri luokin vanhojen sankarimyyttien lisäksi vahvoja mielikuvia lääkäriydestä ja lääkärin työn arjesta. Esimerkiksi 1990-luvulla televisioihin ilmestyi monia sairaalaelämää kuvaavia sarjoja, kuten Teho-osasto, Chicagon lääkärit, Tohtori tuli kaupunkiin ja Holby Cityn sairaala (Hietala 2007, 222). Myös 2000-luvulla on tehty useita lääkäreitä kuvaavia televisiosarjoja, kuten Greyn anatomia ja Dr. House, jotka ovat olleet katsojien keskuudessa erittäin suosittuja. Kyseisten televisiosarjojen luomat mielikuvat lääkärin työstä ja sairaalan arjesta eivät välttämättä ole kovin realistisia, 18

19 mutta silti ne ohjaavat varmasti esimerkiksi lääketieteellisten opintojen pariin hakeutuvien nuorten käsityksiä lääkärin työstä. Oikeassa elämässäkin vaatimukset lääkäreille ovat kovat, heiltä odotetaan paljon. Lääkärit nähdään ammattikuntana, johon voi luottaa. Lääkärin pätevyysvaatimuksista on tehty erilaisia virallisempiakin määritelmiä. Yleistän tässä tutkimuksessa kyseiset pätevyysvaatimukset koskemaan myös hammaslääkäreitä. Lääkäriliitto ja Hammaslääkäriliitto ovat hyväksyneet valtuuskunnissaan lääkärin ja hammaslääkärin eettiset ohjeet, joille jokaisen lääkärin ja hammaslääkärin toiminnan tulisi perustua. Eettisissä ohjeissa lääkärin velvollisuuksiksi määritellään terveyden edistäminen, kärsimyksen lievittäminen, kanssaihmisten palveleminen lähimmäisenrakkauden mukaisesti, tasa-arvoinen toiminta, toimiminen potilaan edun mukaisesti sekä osaamisen jatkuva kehittäminen. Lisäksi lääkäriä velvoitetaan toimimaan eettisesti tutkimustyössä, noudattamaan vaitiolovelvollisuutta sekä pohjaamaan työnsä objektiivisiin havaintoihin. (Lääkärin eettiset ohjeet 1988; Hammaslääkärin eettiset ohjeet 2004.) Lääketieteen lisensiaattien publiikissa vannomassa lääkärin valassa lupaudutaan noudattamaan eettisissä ohjeissa korostettuja asioita ja lisäksi kunnioittamaan kollegiaalisuutta työssään (Saarni 2005, 9). Lääkärin vala pohjautuu pitkälti jo noin ekr. laadittuun Hippokrateen valaan. Perusteet hyvälle lääkäriydelle määritellään siis ennen kaikkea lääkäreiden ammattikunnan sisällä, sillä esimerkiksi Suomen Lääkäriliitto on määritellyt hyvää lääkäriyttä ammattikunnalle. Lääkäriliitto taas koostuu lääkäreistä, joten professio itse toimii hyvän lääkäriyden määrittäjänä. Kristiina Patja, Topi Litmanen, Arja Helin-Salmivaara ja Amos Pasternack (2009, ) ovat todenneet, että lääkärinä toimiminen edellyttää monipuolista osaamista ja tietämystä muun muassa lääketieteellisestä tiedosta, potilastyöstä, vuorovaikutustaidoista, moniammatillisesta yhteistyöstä, terveydenhuollon toimintaprosesseista ja tietotekniikasta. Lisäksi lääkäriltä odotetaan ammatillisuutta ja professionaalisuutta, toiminnanohjauksen ja työssä oppimisen sekä kehittymisen taitoja. 19

20 Lääkärin työ edellyttää hyviä oppimis- ja tiedonhakutaitoja, sillä työ perustuu pitkälti tiedon haulle ja soveltamiselle käytännössä. Lääkäri tarvitsee hyvät viestintätaidot, jotta hän voi viestittää potilaalle hoidon kannalta oleelliset seikat, ja toisaalta ymmärtääkseen potilasta. Lisäksi tarvitaan hyviä yhteistyötaitoja, jotka voidaan jakaa tiimi- ja johtamistaidoiksi. Myös Yhdysvalloissa on tehty määritelmät lääkärin osaamisvaatimuksista uudella vuosituhannella (ABIM 2002, 289). Tässä listauksessa on määritelty pätevän lääkärin taidoiksi sitoutumisen kompetenssin jatkuvaan kehittämiseen, luottamuksellisuuden, rehellisyyden potilaille, resurssien oikeudenmukaisen kohdistamisen ja jatkuvan pyrkimyksen hoidon laadun parantamiseen. Hyvällä lääkärillä on aito valmius toimia kanssaihmisten auttajana sekä hyvä ihmistuntemus. Ihmistuntemus on tärkeää niin hyvän potilaskohtaamisen takaamiseksi kuin luotettavan käsityksen saamiseksi potilaan terveydentilasta. Jotta lääkäri voi selvittää oikean diagnoosin, hän tarvitsee myös loogisen ja deduktiivisen ajattelukyvyn sekä kliiniset tutkimustaidot. Kollegiaalisuuden lisäksi hyvän lääkärin tulisi olla myös yhteistyökykyinen, ystävällinen ja hyväkäytöksinen. Nykymaailmassa olisi lisäksi hyvä tietää taloudellisten resurssien sekä terveydenhuollon välisistä kytkennöistä. (Kouvalainen & Sarvilinna 2000.) Lääkäriltä vaaditaan siis paljon taitoja, tietoja ja asenteita sekä ennen kaikkea valmiutta kehittää itseään jatkuvasti lisää. Toki voidaan pohtia, onko kompetentti lääkäri sama asia kuin hyvä lääkäri. Kompetentilta lääkäriltä odotetaan paljon erilaisia ominaisuuksia ja taitoja, mutta voiko lääkäri olla hyvä, vaikka ei täyttäisikään kaikkia kompetentin lääkärin ominaisuuksia? Peggy Wagner, Julia Hendrich, Ginger Moseley ja Valera Hudson (2007) ovat tutkineet Georgiassa, Yhdysvalloissa lääketieteen opiskelijoiden, tiedekunnan henkilökunnan ja potilaiden käsityksiä hyvästä lääkäriydestä. Kyseisessä tutkimuksessa potilaat korostivat eniten lääkärin ihmissuhdeosaamista, joka sisältää muun muassa hyvät vuorovaikutustaidot, läsnä olemisen, toivon antamisen, huumorintajun sekä potilaan 20