Vamos Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten toiminta- ja työkyvyn sekä osallistumismahdollisuuksien tukeminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vamos Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten toiminta- ja työkyvyn sekä osallistumismahdollisuuksien tukeminen"

Transkriptio

1 Vamos Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten toiminta- ja työkyvyn sekä osallistumismahdollisuuksien tukeminen Sari Nyberg

2 Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan -kärkihanke Vamos toteutus Valtakunnalliset ja alueelliset hanketavoitteet Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt avustusta 2,6 meur yhteensä 3,4 meur hankkeelle, jossa Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön toimesta vahvistetaan koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten toiminta- ja työkykyä sekä osallistumismahdollisuuksia. Toteutus viidellä paikkakunnalla; Helsinki, Espoo, Turku, Kuopio ja Oulu. Suunnitelma: vuonna 2018 toiminta laajentuu Lahteen ja Rovaniemelle. Avustus on osa Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan -kärkihanketta. Tavoitteena on mallintaa ja juurruttaa vaikuttava eri palvelu- ja tukijärjestelmien yhteistoiminta, jotta nuorten tuen tarpeisiin voitaisiin vastata yhdeltä luukulta kokonaisvaltaisesti ja pitkäjänteisesti.

3 Hankkeen osatavoitteet Ensimmäisessä keskitytään riskiryhmiin kuuluvien nuorten (mielenterveys- ja päihdeongelmat) tavoittamiseen kotona aloitettavilla valmennuksilla ja matalan kynnyksen toiminnalla Rovaniemelle suunniteltu osio Toisessa suunnataan nuorten yksilö- ja ryhmävalmennuksella kohti koulutus- ja työelämäpolkuja. Toiminnan hyvinvointi- ja kustannusvaikuttavuutta mitataan ja nuorten jatkopolkuja seurataan. Hankkeessa valmistaudutaan myös sote-uudistukseen kehittämällä poikkihallinnolliset alueelliset toimintamallit.

4 Konseptin toteutus Toiminta tähtää vaikuttaviksi osoitettujen toimintamallien juurruttamiseen sekä palveluintegraatiomallin syventämiseen Yhteistyössä kaupunkien sosiaali- ja terveyspalveluiden kanssa Vamos Mindsetissa keskitytään tarvitsemiensa palveluiden ulkopuolella olevien nuorten riskiryhmään, jotka kärsivät sosiaalisten tilanteiden pelosta ja eritasoisesta mielenterveyden oireilusta. Aina ei kuitenkaan ole kyse psyykkisestä sairaudesta. Myös päihdeongelmia esiintyy tässä kohderyhmässä. Kuormitus ilmenee psykososiaalisina vaikeuksina, jotka heikentävät elämänlaatua. Vamos Mindsetissa toteutetaan kotiin vietävää valmennusta yhteistyössä kaupungin palvelujen kanssa Toteutetut yhteistyörakenteet kaupungin sosiaalityön ja psykiatristen palveluiden kanssa valmistavat toimijoita sote-uudistuksen vaatimuksiin Tavoitteena on 1) Lisätä psyykkisesti oireilevien nuorten hyvinvointia ja kykyä selviytyä arjessa psykososiaalisten ongelmien kanssa, 2) Vähentää psyykkisesti oireilevien nuorten syrjäytymistä koulutus- ja työelämäpoluista mielenterveyssyistä, 3) Vahvistaa samanaikaista psykiatrista hoitoa tarvitsevien kiinnittymistä hoitoonsa ja sitä kautta hoidon tuloksellisuutta

5 Kärkihankkeen tavoitteet valtakunnallisesti kohderyhmän nuorta tavoitetaan viidellä paikkakunnalla neljän maakunnan alueella 600 nuorista on kiinnittynyt kokonaisvaltaisen tuen avulla palkkatyöhön, tutkintoon johtavaan koulutukseen, palkkatukityöhön tai työkokeiluun Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten määrä ja heikossa työmarkkinaasemassa olevien nuorten osuus on hankkeen toiminta-alueilla vähentynyt Kohderyhmän nuorten tarpeisiin on rakennettu työ- ja toimintakyvyn sekä osallistumismahdollisuuksien vahvistamiseksi yhteistyömalli, jonka verkostomainen toiminta ja innovatiivinen kehittämistyö saattavat nuorten parissa toimivat tahot soteuudistuksen kynnykselle Vaikuttavia malleja on levitetty ja juurrutettu Toiminnan vaikuttavuutta on arvioitu ja tietoperusteiset vaikuttavuuden analyysimallit ovat levinneet myös julkisen palvelujärjestelmän osaksi

6 Kärkihankkeen tavoitteet Rovaniemellä 100 kohderyhmän nuorta tavoitetaan Vamos Mindset työskentelyyn vuoden 2018 aikana X% nuorista on kiinnittynyt Mindset työskentelyn jälkeen kuntouttaville jatkopoluille yhteistoiminnassa paikallisten toimijoiden kanssa Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten määrä ja heikossa työmarkkinaasemassa olevien nuorten osuus on hankkeen toiminta-alueilla vähentynyt Kohderyhmän nuorten tarpeisiin on rakennettu työ- ja toimintakyvyn sekä osallistumismahdollisuuksien vahvistamiseksi yhteistyömalli, jonka verkostomainen toiminta ja innovatiivinen kehittämistyö saattavat nuorten parissa toimivat tahot soteuudistuksen kynnykselle Yhteistoimintamalli on kuvattu Rovaniemellä ja on tehty suunnitelma mallin hyödyntämisestä jatkossa Toiminnan vaikuttavuutta on arvioitu ja tietoperusteiset vaikuttavuuden analyysimallit ovat levinneet myös julkisen palvelujärjestelmän osaksi

7 VAMOS MINDSET ONGELMA PALVELUINTEGRAATIO TULOS JOKA PÄIVÄ JÄÄ 7-8 NUORTA AIKUISTA TYÖKYVYTTÖMYYS- ELÄKKEELLE ALLE 30-VUOTIALLA 80 % JOHTUU MIELEN TAI KÄYTTÄYTYMISEN HÄIRIÖISTÄ KUN MIELENTERVEYS KUORMITTUU JA ONGELMAT KROONISTUVAT NUORI JÄÄ ILMAN AMMATTIKOULUTUS- TA EIKÄ PÄÄDY TYÖELÄMÄÄN TERVEYDENHUOLTO E I J O N O A MATALA K Y N N Y S PSYKIATRIAN PALVELUT L Ä H E S T Y TTÄVÄ Y H T E IS Ö NUORTEN PALVELUT K IINNITTYMINEN SOSIAALITYÖ L U O T T A MUS T E R V E Y D E N - H U O L L O N VARHAINEN PUUTTUMINEN S Ä Ä S T Ö VÄHENTÄÄ MIELENTERVEY- SONGELMIEN KROONISTUMISTA SITOUTUMINEN PSYKIATRSEEN HOITOON TEHOSTAA HOIDON TULOKSELLISUUTTA PARANTUNUT TOIMINTAKYKY MAHDOLLISTAA KOULUTUS- JA TYÖELÄMÄPOLUILLE SIIRTYMISEN T E R V E Y D E N - H U O L L O N S Ä Ä S T Ö K E L A N S Ä Ä S T Ö KROONISTUMISEN SOTE-KUSTANNUKSET SOTEKA-INTEGRAATIO KOULUTTAMATTO-MAN TYÖURA JÄÄ 10 VUOTTA LYHYEMMÄKSI L I S Ä Ä N T Y N E E T K U S T A N N U K S E T OMA-VALMENTAJA ARVIOINTI VALMENNUS- SUUNNITLME ITSEHOIDON TUKEMINEN HYVINVOINTI ARJEN SUJUVUUS MIELENTERVEYS KOGNITIIVINEN RYHMÄVALMENNUS TULEVAISUUS SOSIAALINEN VAHVISTUMINEN KOTITEHTÄVÄT VERTAIS-YHTEISÖ TURVALLINEN LIITTYMINEN SOSIAALISET SUHTEET OSALLISUUS YKSILÖTASOLLA PSYKOSOSIAALISTEN VAIKEUKSIEN OIREET OVAT HELPOTTANEET JA OIREHALLINTA PARANTUNUT

8

9 Vamos mittaristot PANOS TUOTOS TULOS VAIKUTUKSET VAIKUTTAVUUS Resurssit Vapaaehtoistyö Asiakkuudet Käynnit Sitoutuminen Toimintakyvyn muutokset palvelun aikana Outcome Star Subjektiivinen hyvinvointikokemus Spesifit palvelukohtaiset mittaristot Kohderyhmä: työkyvyttömyseläkkeellä olevat Työkyvyttömyyseläk keen päättyminen (syhteessa vertailudataan) Kohderyhmä: Sairauspäivärahalla olevat Sairauspäivärahalta työkyvyttömyyseläkke elle siirtymisen vähentyminen Kohderyhmä: Taustalla merkittävä psykiatrinen diagnoosi Keskimääräisten sairauspäivärahapäivi en väheneminen Työllistyminen Koulutukseen siirtyminen Psykiatristen palveluiden kuormitus intervention vaikutuksesta vähenee Toimeentulotuen vähentyminen Työmarkkinatuen vähentyminen Kansantulovaikutukset

10 Kiitos! Sari Nyberg, palvelualuejohtaja

Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille tietoa ja käytännön vinkkejä mittaamiseen. Vamos palvelut Vesa Sarmia

Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille tietoa ja käytännön vinkkejä mittaamiseen. Vamos palvelut Vesa Sarmia Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille tietoa ja käytännön vinkkejä mittaamiseen Vamos palvelut Vesa Sarmia Suomessa noin 60 000 nuorta koulutuksen tai työelämän ulkopuolella, joista Vamos kohderyhmää arviolta

Lisätiedot

Vamos Mindset. Palveluiden ulkopuolella olevien nuorten tavoittaminen kotiin vietävän- ja ryhmämuotoisen valmennuksen avulla.

Vamos Mindset. Palveluiden ulkopuolella olevien nuorten tavoittaminen kotiin vietävän- ja ryhmämuotoisen valmennuksen avulla. Vamos Mindset Palveluiden ulkopuolella olevien nuorten tavoittaminen kotiin vietävän- ja ryhmämuotoisen valmennuksen avulla Vesa Sarmia Vamos tukee nuoria kiinnittymään tulevaisuuteen! Suomessa nuorten

Lisätiedot

STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse?

STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? STARTTIVALMENNUS -mistä on kyse? Alueelliset työpajapäivät 10.6.2015 Tampere Mea Hannila-Niemelä projektipäällikkö Startti parempaan elämään juurruttamishanke (2012-2016), TPY www.tpy.fi Sisältöä Hankkeesta

Lisätiedot

Vankeusaika mahdollisuutena seminaari

Vankeusaika mahdollisuutena seminaari 12.2.2019 Vankeusaika mahdollisuutena seminaari 13.2.2019 Terhi Laine Mikä Vamos? Helsingin Diakonissalaitoksen palvelu koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oleville nuorille Vähentää 16-29 vuotiaiden

Lisätiedot

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa 1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa RAY rahoitus; Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa RAY rahoitus; Löytävä vanhustyö 2014-2017,

Lisätiedot

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa 1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa Löytävä vanhustyö 2014-2017, Turussa Palvelukatveet

Lisätiedot

Valmentava ja kuntouttava työote Vamos-toiminnassa. Marjo Hodju

Valmentava ja kuntouttava työote Vamos-toiminnassa. Marjo Hodju Valmentava ja kuntouttava työote Vamos-toiminnassa Marjo Hodju Vamos tukee nuoria kiinnittymään tulevaisuuteen! Suomessa nuorten syrjäytyminen on mittava ja paheneva ongelma Vamos vähentää 12-29 vuotiaiden

Lisätiedot

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä 2018-2020 Vanhusneuvoston seminaari 31.5.2018 Tampere Etsivää ja osallistavaa vanhustyötä Espoossa, Helsingissä ja Tampereella Helsingin Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

kynnyksetön Olopiste - työtoiminta

kynnyksetön Olopiste - työtoiminta OLOPISTE Olopiste - kynnyksetön työtoiminta 1.9.2015-31.8.2018 Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Harjulan Setlementti ry Sylvia-Koti yhdistyksen Kaupunkikylä Lahden ammattikorkeakoulu Lahden kaupunki osallistuu

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus ja työhönvalmennus apuna nuoren oman polun löytämisessä. Maria Joona

Sosiaalinen kuntoutus ja työhönvalmennus apuna nuoren oman polun löytämisessä. Maria Joona Sosiaalinen kuntoutus ja työhönvalmennus apuna nuoren oman polun löytämisessä Maria Joona 3.3.2017 NUORTEN YSTÄVÄT 110-vuotias oululainen kansalaisjärjestö Toimintaa 17 eri paikkakunnalla noin 40 toimintayksikössä,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa Eveliina Pöyhönen Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös

Lisätiedot

Masto-hanke. masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi

Masto-hanke. masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi Masto-hanke masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi Tukea työikäisten mielenterveydelle ja työkyvylle Työhyvinvoinnin edistämiseksi Masto-hanke tuo mielenterveysteemoja työterveys- ja työsuojeluhenkilöstön

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistus

SOTE- ja maakuntauudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne muuttuu miten kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja muu osallisuutta edistävä toiminta asemoituvat muutoksessa Eveliina Pöyhönen SOTE- ja maakuntauudistus

Lisätiedot

MIELENTERVEYS JA TYÖELÄMÄ- MITEN NUORTEN MT- HÄIRIÖT NÄKYVÄT TYÖELÄMÄSSÄ? MITKÄ OVAT KESKEISET HAASTEET JA MITEN NIITÄ RATKOTAAN? HAMK 30.8.

MIELENTERVEYS JA TYÖELÄMÄ- MITEN NUORTEN MT- HÄIRIÖT NÄKYVÄT TYÖELÄMÄSSÄ? MITKÄ OVAT KESKEISET HAASTEET JA MITEN NIITÄ RATKOTAAN? HAMK 30.8. MIELENTERVEYS JA TYÖELÄMÄ- MITEN NUORTEN MT- HÄIRIÖT NÄKYVÄT TYÖELÄMÄSSÄ? MITKÄ OVAT KESKEISET HAASTEET JA MITEN NIITÄ RATKOTAAN? HAMK 30.8.2017 Nuorten mielenterveys Nuorten mielenterveyshäiriöt (THL

Lisätiedot

Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.

Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10. Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.2012 Yleistä kuntakokeilusta Kokeilun tavoitteena on lisätä pitkään työttömänä

Lisätiedot

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamo yksi ovi moniin palveluihin Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen

Lisätiedot

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön yhteistyö

Nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön yhteistyö ALUEELLISET ETSIVÄN NUORISOTYÖN PÄIVÄT 9.-10.11.2016 Nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön yhteistyö Outi Rautio Pellon kunta Lapin ALUkoordinaatiotyö Tiedottaminen Alueelliset työkokoukset ja

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

yöote Vamoksen näkökulmia

yöote Vamoksen näkökulmia Nuorten onialainen hyvinvointia matalan kynnyksen tukemassa yöote Vamoksen näkökulmia Ulla Nord Palvelualuejohtaja 4.3.2014 ASUNNOTTOMAAN NUOREEN LIITETTYJÄ ILMIÖITÄ PÄIHDEONGELMAT LAISKUUS MIELENTERVEYS

Lisätiedot

Nuorten Ystävät - vankalla pohjalla

Nuorten Ystävät - vankalla pohjalla Nuorten Ystävät - vankalla pohjalla Perustettu 1907 Ensimmäinen työntekijä tittelillä katulastenkaitsija Ainolan lastentarha 1914 Pohjolakoti 1915 Toivola-koti 1926 Perhekotitoiminnan pioneeri 1974 Nuorten

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI 4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella oleville.

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

Työttömien työkyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnin koulutus. Kajaani

Työttömien työkyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnin koulutus. Kajaani Työttömien työkyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnin koulutus Kajaani 9.2.2017 Paltamon malli työllistämisen tukitoimissa Arto Laurikainen Kokeilun käynnistäminen Tavoite työllistää kaikki työttömät Syrjäytymisen

Lisätiedot

Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan

Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan Ohjaamoja on kaikkiaan noin 40 ja niissä työskentelee vähintään yhtenä päivänä viikossa yli 400 eri alojen ammattilaista. Vuonna 2016 Ohjaamot ovat tarjonneet yksilöohjausta

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN

VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN NUORTEN YSTÄVÄT Yli 100-vuotias oululainen kansalaisjärjestö Työtä heikoimmassa asemassa olevien lasten, nuorten ja perheiden hyväksi

Lisätiedot

UUDISTUVAT VAMMAISTEN TYÖ- JA PÄIVÄTOIMINTAPALVELUT

UUDISTUVAT VAMMAISTEN TYÖ- JA PÄIVÄTOIMINTAPALVELUT UUDISTUVAT VAMMAISTEN TYÖ- JA PÄIVÄTOIMINTAPALVELUT Keskustelutilaisuus 2.3. ja 22.3.2017 Nina Sohlberg-Ahlgren vammaisten työ- ja päivätoiminnan päällikkö VAMMAISTEN TYÖ- JA PÄIVÄTOIMINTA 9 työ- ja päivätoimintaa

Lisätiedot

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi Sote-näkökulma aluekehittämiseen Mari Niemi 30.11.2017 TKI ja maakuntauudistus Maakunnan ja sen yhteistyötahojen TKItoiminnalla on merkittävä rooli maakunnan elinvoimaisuuden edistämisessä. Tehtävä vaatii

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012

Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Sosiaali- ja terveysministeriö aktiivisena kumppanina kokeilussa Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Kokeilun lähtökohdat päävastuun

Lisätiedot

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-

Lisätiedot

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT 22.6.2016 Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT - Integroitu monitoimijainen perhepalvelulinja YHDESSÄ TOIMIEN, YHDESSÄ TEHDEN Kokonaisvaltaisuus Tiedon, palveluiden ja toimintojen

Lisätiedot

OHJAAMOT JA TYÖPAJAT. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke

OHJAAMOT JA TYÖPAJAT. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke OHJAAMOT JA TYÖPAJAT Tuija Kautto Kohtaamo-hanke NUOREN VERKOSTO NUORTEN PALVELUIDEN OHJAUS MINISTERIÖIDEN OMAT HISSIT? ( vrt. Valtiontalouden tarkastusvirasto 2015) OHJAAMOTOIMINNAN KULMAKIVET Kohderyhmänä

Lisätiedot

Turun Ohjaamo 2015-2018

Turun Ohjaamo 2015-2018 Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa

Lisätiedot

Kykyviisari hankeosallistujien työ- ja toimintakyvyn arviointiin

Kykyviisari hankeosallistujien työ- ja toimintakyvyn arviointiin Miia Wikström Tutkija, Työura TTL Kykyviisari hankeosallistujien työ- ja toimintakyvyn arviointiin Sosiaalinen osallisuus ja työ- ja toimintakyvyn muutos koordinaatiohanke Solmu Tavoitteena työ- ja toimintakyvyn

Lisätiedot

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO 10.10.2018 loppuseminaari Ritva Partinen, STM Yleistä rakennerahastoista Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta

Lisätiedot

Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma TOIMINTAKYKYÄ TYÖELÄMÄÄN - KKI-toimet ja työelämä - KKI-hankkeet TYÖELÄMÄ

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUJEN MERKITYS TYÖLLISTYMISEN KANNALTA

TERVEYSPALVELUJEN MERKITYS TYÖLLISTYMISEN KANNALTA TERVEYSPALVELUJEN MERKITYS TYÖLLISTYMISEN KANNALTA Päivi Ahola-Anttonen KAIRA-hanke (S10179) Kajaani 8.12.2010 KAIRA-HANKE Tavoite Keinot Kainuun rakennetyöttömyyden purkaminen 1) toimijat yhteistyöhön

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla

Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla Kuntamarkkinat 10.9.2014 Mea Hannila-Niemelä & Pirjo Oulasvirta-Niiranen Startti parempaan elämään -juurruttamishanke Valtakunnallinen työpajayhdistys

Lisätiedot

VIRTA-HANKE. - Pidämme huolta työ- ja toimintakyvystämme sekä tulevaisuudestamme

VIRTA-HANKE. - Pidämme huolta työ- ja toimintakyvystämme sekä tulevaisuudestamme VIRTA-HANKE - Pidämme huolta työ- ja toimintakyvystämme sekä tulevaisuudestamme VIRTA-HANKE Virta on osa Pohjois-Suomen Kaste-ohjelman hankekokonaisuutta. Hanke toteuttaa Kaste-ohjelman syrjäytymisen ehkäisemisen

Lisätiedot

Sosiaaliturvan selvittäminen

Sosiaaliturvan selvittäminen Sosiaaliturvan selvittäminen Terveiden tilojen vuosikymmen Itä- Suomessa - asiantuntijaseminaari Jyrki Elo Ylilääkäri Kela, Itäinen asiantuntijalääkärikeskus Sisäilmaan liittyvät terveysongelmat ja sosiaaliturva

Lisätiedot

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Hallituksen kärkihanke, valtakunnallinen toimeenpano-ohjelma Projektihenkilöstö Tarja Tammekas, Projektipäällikkö Hankeaika 2017-2018

Lisätiedot

Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus. Susanna Rahkonen

Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus. Susanna Rahkonen Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus Susanna Rahkonen 7.2.2018 Uudistettavat palvelut Vammaisten henkilöiden työllistymistä tukeva

Lisätiedot

Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty?

Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty? Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty? Kokkola 14.11.2016 Sirpa Vainio Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille (PPPR) -hanke Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille

Lisätiedot

Klubitalossa jäsenten ja henkilökunnan suhde on tasavertainen. Klubitalo EI ole hoitopaikka.

Klubitalossa jäsenten ja henkilökunnan suhde on tasavertainen. Klubitalo EI ole hoitopaikka. Asemakatu 2, 24100 Salo www.salonklubitalo.fi Puh.: 044 727 5150 ma-pe 8.30-16.00 Salon Klubitalo on tarkoitettu Salossa asuville työikäisille henkilöille, joilla on tai on ollut haasteita mielenterveyden

Lisätiedot

Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007

Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007 Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007 Pohjanmaa hankkeen toiminta alue Vaasan sairaanhoitopiiri väestömäärä n. 174 300 pinta ala 7930 km 2 Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief MIEPÄ -kuntoutusmalli Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari 15.1.2014 Amira Bushnaief MIEPÄ RAY:n rahoittama kehityshanke vuosina 2003-2010 Oulun kaupungin

Lisätiedot

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta

Lisätiedot

Ohjaamo Espoo. Uusi monialainen matalan kynnyksen palvelupiste työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville vuotiaille nuorille

Ohjaamo Espoo. Uusi monialainen matalan kynnyksen palvelupiste työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville vuotiaille nuorille Ohjaamo Espoo Uusi monialainen matalan kynnyksen palvelupiste työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville 17-29- vuotiaille nuorille Asiakasmäärät vuonna 2016 Ohjaamo Espoossa on yksilöasiakkaiden käyntikertoja

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena. Siirtymät uudessa ajassa -seminaari 26.3.2019 Helsinki Reetta Pietikäinen Esityksen rakenne Työpajatoiminnasta Työpajat ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään. Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus

Osatyökykyisille tie työelämään. Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus Osatyökykyisille tie työelämään Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus Sopimuksen taustaa Sosiaali- ja terveysministeriön Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) -kärkihankkeen tavoite on mahdollistaa

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 20.10.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt

Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt Lapin etsivän nuorisotyön ja työpajojen kehittämispäivät 21.11.2014 Kehityspäällikkö Anna Kapanen ja koordinaattori Elisa Lipponen Valtakunnallinen

Lisätiedot

Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela

Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela 1 Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa 22.2.2018 Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela 2 Mitä kuntoutuspalveluita tarjoamme nuorille nyt ja jatkossa? kuntoutuskurssit eri sairausryhmille,

Lisätiedot

Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa. Jouni Erola nuorisojohtaja 2015

Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa. Jouni Erola nuorisojohtaja 2015 Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa Miksi nuorten palvelukeskusta kehitetään Joensuun palveluohjelmat ja nuorisotakuun kuntakokeilu Asiakaslähtöiset

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään

Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisille tie työelämään Kärkihanke osana strategisen hallitusohjelman toimeenpanoa 2016 2019 Painopistealue Hyvinvointi ja terveys Kuka on osatyökykyinen? Henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään

Lisätiedot

Laiskuus on katsojan silmissä

Laiskuus on katsojan silmissä Laiskuus on katsojan silmissä Nuorten hyvinvointia tukemassa Ilmiöitä syrjään jäämisen taustalla Vamoksen näkökulmia Ketä kiinnostaa!!! - Välineitä ja välittämistä nuoren elämään 21.11.2013 Keskiuudenmaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 5057/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 5057/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) 11 Asianro 5057/02.07.02/2017 Perintövarojen käyttö / esitys vuosille 2017 Kuntoutusjohtaja Mikko Tapio Korhonen Vanhus- ja vammaispalvelujen hallinto Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Eveliina Pöyhönen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät henkilöt? Ei yhtenäistä määritelmää voi tarkoittaa pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, osatyökykyisiä

Lisätiedot

Tiedon hyödyntäminen

Tiedon hyödyntäminen Tiedon hyödyntäminen EEVA PIHA VAMOS HELSINGIN DIAKONISSALAITOS 21.4.2017 Kaavion otsikko 14 12 10 8 6 4 2 0 Luokka 1 Luokka 2 Luokka 3 Luokka 4 6 4 2 0 Kaavion otsikko Luokka 1 Luokka 2 Luokka 3 Luokka

Lisätiedot

Löydettynä yksin asuvat ikäihmiset ja etsivä vanhustyö. Minna Pietilä

Löydettynä yksin asuvat ikäihmiset ja etsivä vanhustyö. Minna Pietilä Löydettynä yksin asuvat ikäihmiset ja etsivä vanhustyö Minna Pietilä 8.11.18 MIKSI tehdä etsivää vanhustyötä?! Etsitään ja tuetaan vaikeissa elämäntilanteissa olevia ikäihmisiä, jotka ovat palvelujen

Lisätiedot

Välityömarkkinoiden työllisyyspolitiikan malli

Välityömarkkinoiden työllisyyspolitiikan malli Välityömarkkinoiden työllisyyspolitiikan malli Lähtökohtana nostaa esille Työllisyyspalveluiden asiakkaiden hyvin moninaiset ja tasoiset tarpeet Pääosin järjestötaustaisten toimijoiden tarjoamien palvelujen

Lisätiedot

ROVANIEMEN MONITOIMIKESKUS-SÄÄTIÖ L A A D U K K A I D E N K U N T O U T U S - J A O H J A U S P A L V E L U J E N E D E L L Ä K Ä V I J Ä

ROVANIEMEN MONITOIMIKESKUS-SÄÄTIÖ L A A D U K K A I D E N K U N T O U T U S - J A O H J A U S P A L V E L U J E N E D E L L Ä K Ä V I J Ä ROVANIEMEN MONITOIMIKESKUS-SÄÄTIÖ L A A D U K K A I D E N K U N T O U T U S - J A O H J A U S P A L V E L U J E N E D E L L Ä K Ä V I J Ä ROMOTKE Rovaniemen kaupungin konserniin kuuluva säätiö Perustettu

Lisätiedot

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa Vahvuudet ja kehittämiskohteet Päivi Tikkanen I&O muutosagentti, TtT FAKTOJA POHJOIS- SAVOSTA: 75v täyttäneiden

Lisätiedot

OHJAAMOJA KEHITTÄMÄSSÄ

OHJAAMOJA KEHITTÄMÄSSÄ OHJAAMOJA KEHITTÄMÄSSÄ Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Olisinpa kotona -seminaari Helsinki 18.2.2016 Ohjaamojen ja verkkopalvelujen kehittämisen lähtökohdat Alle 30-vuotiaiden kiinnittyminen yhteiskuntaan,

Lisätiedot

Leila Mukkala projektipäällikkö

Leila Mukkala projektipäällikkö SenioriKaste-hanke Leila Mukkala projektipäällikkö p Tavoitteet Toimintalinja 1. Kotona asumisen tukeminen Toimintalinja 2. Ikääntyvien arjen sisältöjen monipuolistaminen Toimintalinja 3. Kuntouttavan

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena

Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena 7.6.2016 Sosiaalinen kuntoutus tarkoittaa - Tuetaan vaikeasti syrjäytyneiden henkilöiden paluuta yhteiskunnalliseen osallisuuteen vahvistamalla sosiaalista toimintakykyä

Lisätiedot

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija Ikäihmisten liikunnan foorumi. 4.12.2013, Helsinki 2.12.2013 Hätönen 1 Sisältö

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Valtakunnallinen mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisseminaari -samanaikaiset mielenterveys- ja päihdeongelmat palvelujärjestelmän haasteena 28.8.2007 Suomen Kuntaliitto, Helsinki Apulaisosastopäällikkö

Lisätiedot

Sokra tukee kehittämistyötä ja osallisuutta! Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke

Sokra tukee kehittämistyötä ja osallisuutta! Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke Sokra tukee kehittämistyötä ja osallisuutta! Hyvinvointia osallisuustyöllä https://www.youtube.com/watch?v=twxk1pag5lu Mikä on Sokra? Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra koordinoi

Lisätiedot

Kykyviisari tulee, oletko valmis?

Kykyviisari tulee, oletko valmis? Kykyviisari tulee, oletko valmis? Muutoksen seuranta aikuissosiaalityössä mittareita ja menetelmiä asiakastyöhön ke 25.4.2018 Työterveyslaitos: Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Solmu-koordinaatiohanke

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Tiedosta hyvinvointia 1 Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Hankkeista kansalliseksi suunnitelmaksi Tiedosta hyvinvointia 2 Taustaa 106 kansanedustajan toimenpidealoite keväällä 2005 Kansallinen mielenterveysohjelma

Lisätiedot

Perustajayhteisöt. Iisalmen Kehitysvammaisten Tuki ry. Iisalmen Mielenterveystuki ry. Kiuruveden Varapäre ry. Sonkajärven Nuorison Tuki ry

Perustajayhteisöt. Iisalmen Kehitysvammaisten Tuki ry. Iisalmen Mielenterveystuki ry. Kiuruveden Varapäre ry. Sonkajärven Nuorison Tuki ry Perustajayhteisöt Iisalmen Kehitysvammaisten Tuki ry Iisalmen Mielenterveystuki ry Kiuruveden Varapäre ry Sonkajärven Nuorison Tuki ry Sonkajärven Mielenterveyskerho ry Iisalmen Invalidit ry ORGANISAATIO

Lisätiedot

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat?

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Tk-johdon neuvottelupäivät 07022013 Päivi Hirsso, pth-yksikön johtaja, PPSHP Hyvinvointi järjestämissuunnitelman ytimessä PTH-yksikkö

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tiina Saarela

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tiina Saarela Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta 1 15.2.2017 Tiina Saarela Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään terveitä

Lisätiedot

Sidosryhmien vaikuttavuusketju

Sidosryhmien vaikuttavuusketju Sidosryhmien vaikuttavuusketju Syöpäjärjestöjen sopeutumisvalmennuskurssit Suomen Syöpäyhdistys ry Marika Skyttä, kuntoutuksen asiantuntija, tutkija Suvi Pankakoski, projektikoordinaattori Suvi Pankakoski

Lisätiedot

Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus. Osatyökykyisille tie työelämään - OTE

Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus. Osatyökykyisille tie työelämään - OTE Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus Osatyökykyisille tie työelämään - OTE Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke, taustaa 1,9 miljoonaa = joku pitkäaikaissairaus

Lisätiedot

Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö

Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä

Lisätiedot

Kokemusohjaus mielenterveys- ja päihdetyön työmuotona

Kokemusohjaus mielenterveys- ja päihdetyön työmuotona Kokemusohjaus mielenterveys- ja päihdetyön työmuotona Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 25.-26.1.2017, Lahti Vastaava kokemusohjaaja, YTL Mervi Piiroinen 1. Mitä kokemusohjaus on? - Uusi mielenterveys-

Lisätiedot

VAMOS TYÖ ESPOO INNOSTA DUUNIIN!

VAMOS TYÖ ESPOO INNOSTA DUUNIIN! VAMOS TYÖ ESPOO INNOSTA DUUNIIN! Maarit Lankinen-Kivimäki & Kirsi Tamminen Espoon monikulttuuriasiain neuvottelukunnan kokous 8.5.2013 HELSINGIN DIAKONISSALAITOS - Lähes 150-vuotias yleishyödyllinen säätiö

Lisätiedot

Kognitiivista kuntoutusta skitsofrenian ensipsykoosiin sairastuneille. Annamari Tuulio-Henriksson Tutkimusprofessori, Kelan tutkimus

Kognitiivista kuntoutusta skitsofrenian ensipsykoosiin sairastuneille. Annamari Tuulio-Henriksson Tutkimusprofessori, Kelan tutkimus Kognitiivista kuntoutusta skitsofrenian ensipsykoosiin sairastuneille Annamari Tuulio-Henriksson Tutkimusprofessori, Kelan tutkimus 11.11.2016 Skitsofrenia Skitsofrenia on vakava psykoosisairaus, johon

Lisätiedot

NEET projektin tutkimus

NEET projektin tutkimus NEET projektin tutkimus Sari Miettinen Outi Välimaa Päivi Mäntyneva Terhi Kaisvuo Paula Hakala Sari Mäki Tutkimuksen osat 1. Kuvataan NUOTTI-valmennukseen ja ammatilliseen kuntoutusselvitykseen ohjautuneiden

Lisätiedot

Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä. Eveliina Pöyhönen 12.11.2010

Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä. Eveliina Pöyhönen 12.11.2010 Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä Eveliina Pöyhönen 12.11.2010 1 Lähtökohta Vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden palvelut ja niiden kehittäminen Pitkäaikaistyöttömät Vammaiset

Lisätiedot

Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo

Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo Kevään 2018 ESR- ohjelmatilanne TL5 Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo 29.5.2018 TL5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta

Lisätiedot

Ohjaamoja kehittämässä

Ohjaamoja kehittämässä Ohjaamoja kehittämässä Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Satakunnan verkostoitumisseminaari 15.4.2016 Helsinki Ohjaamo-toimintamallin taustaa ja suuntaviivoja Eurooppalainen yhteistyö 2007-2015 Suuntaviivoja

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla Keravan nuorisopalvelut ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla 16.3.2017 Etsivän nuorisotyön asiakkaat NEET-nuoret ovat etsivän nuorisotyön tyypillistä kohderyhmää ikä 16-29

Lisätiedot

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015 Nuorten Ohjaamot Kohtaamo-hanke NUORISOTAKUU ESR-OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 NUORTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISKOKOKONAISUUS Ohjaamo-toiminta ja verkko-ohjaus (Kohtaamo) kehittää Ohjaamoja ja verkko-ohjausta

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Kaakkois-Suomen osahanke Twitter #uudenlaista sosiaalityötä OSA I Valtakunnallinen hanke PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa 2

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen. Työryhmien seminaari Frami

Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen. Työryhmien seminaari Frami Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Työryhmien seminaari 29.4.2016 Frami Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma lopullinen hankeohjelma julkaistu 14.4. 2016 Maakuntakohtaiset

Lisätiedot

Miten varmistetaan palveluiden laatu ja vaikuttavuus uudistuvassa mielenterveystyössä? Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura

Miten varmistetaan palveluiden laatu ja vaikuttavuus uudistuvassa mielenterveystyössä? Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Miten varmistetaan palveluiden laatu ja vaikuttavuus uudistuvassa mielenterveystyössä? Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Turku, 09.05.2016 Mielenterveyspalvelut muutoksessa Psykiatrian sairaalahoidon

Lisätiedot