Talvivaaran ympäristön radiologisen perustilaselvityksen laajennus. Loppuraportti
|
|
- Väinö Ahola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Talvivaaran ympäristön radiologisen perustilaselvityksen laajennus Loppuraportti Säteilyturvakeskus
2 Tiivistelmä Tässä Talvivaaran ympäristön radiologisen perustilaselvityksen laajennuksessa kartoitettiin radiologinen tilanne Talvivaaran kaivosalueen ympäristössä marraskuussa 2012 sattuneen ympäristövahingon jälkeen. Talvivaaran ympäristön radiologinen perustilaselvitys tehtiin vuosina Ympäristövahingon seurauksena radioaktiivisuus kaivosalueen ympäristössä muuttui, minkä vuoksi radiologista perustilaselvitystä jouduttiin osittain päivittämään. Tämä perustilaselvityksen laajennus koskee vesistöjä, joissa on todettu vuodosta johtuneita vedenlaatumuutoksia. Selvityksessä analysoitiin uraanipitoisuuksia erilaisista vesistönäytteistä kuten kaloista, perifytonista, näkinsammaleesta, pohjasedimenteistä, pohjavesistä sekä joki- ja järvivesistä. Vuonna 2012 tapahtunut ympäristövahinko on nostanut Talvivaaran kaivoksen lähivesistöjen, pohjasedimenttien ja vesikasvien uraanipitoisuuksia. Erityisesti kaivosta lähimpien jokien ja järvien pitoisuuksissa on nähtävissä uraanipitoisuuden nousu. Kaivosalueella Salmisen järvi on saastunut, ja uraanipitoisuus järvessä on suuri. Salmisen järvessä vesi on kovasti kerrostunut ja pintaosassa vedenlaatu on selväsi pohjaosaa parempi. Kaivosalueen ulkopuolisten järvien pintaosien vedet ovat puhtaita, mutta vedet järvissä ovat myös kerrostuneita ja kohonneita uraanipitoisuuksia on havaittu järvien pohjaosiin kerrostuneessa raskaammassa vesikerroksessa (Kivijärvi, Kalliojärvi). Etelässä vesistöjen uraanipitoisuudet Kivijärvessä laimenevat ja sen jälkeisissä vesistöissä uraanipitoisuus on merkittävästi pienempi. Vastaavasti kaivoksen pohjoispuolella merkittävä vesistö on Kolmisopin järvi, jossa uraanipitoisuudet laimenevat jo niin paljon, että tämän jälkeisissä vesistöissä ei havaita merkittäviä muutoksia luonnossa esiintyvistä pitoisuuksista. Kaloissa ei havaittu uraanipitoisuuksien nousua. Kokonaisuudessaan ympäristövaikutuksiin liittyviä tarkempia arvioita pystytään arvioimaan vasta pitkällä aikavälillä. Perustilaselvitysten avulla voidaan arvioida tulevaisuudessa kaivostoiminnan ja mahdollisen uraanin talteenoton vaikutuksia ympäristön radioaktiivisuuteen, kun tehdään säännöllistä ympäristön säteilytarkkailua käyttäen hyväksi samoja näytteenottopisteitä ja näytelajeja. Raportin laatijat: Näytteenotto: Gammamittaukset: Radiokemialliset uraanit: Kartat: Pia Vesterbacka ja Dina Solatie Kari Huusela, Mikko Teräväinen, Pöyry Oy ja Evira Vesa-Pekka Vartti Tarja Heikkinen Jarkko Ylipieti Tarkastaja: 2
3 Sisällysluettelo 1. Johdanto Näytteenotto Talvivaaran kaivoksen ympäristössä Perifyton Näkinsammal Kalat Pohjasedimentit Pohjavedet Joki-, järvi- ja purovedet Näytteiden käsittelyssä ja analysoinnissa käytetyt menetelmät Näytteiden esikäsittely Gammaspektrometrinen määritys Radiokemiallinen uraanimääritys Tulokset Perifyton Näkinsammal Kalat Pohjasedimentit Pohjavedet Joki-, järvi- ja purovedet Johtopäätökset Kirjallisuusviitteet
4 1. Johdanto Marraskuun 4. päivänä 2012 Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-altaasta alkoi vuoto. Vuotava jätevesi oli erittäin hapanta ja se sisälsi suuria raskasmetallipitoisuuksia. Normaalisti kipsisakkaaltaan veden uraanipitoisuus on pieni, alle 1 Bq/l:ssa, mutta runsassateisen syksyn vuoksi kipsisakka-altaisiin johdettiin kaivosalueelta ylimääräisiä hyvin happamia vesiä, jolloin kipsisakkaaltaan veden ph laski niin alhaiseksi, että uraania liukeni kipsistä veteen. Suurin osa vuodosta saatiin pysäytettyä kaivosalueelle, mutta osa pääsi kaivosalueen ulkopuolelle luonnon vesiin. Tämänhetkisen arvion mukaan pohjoisen suuntaan, Oulunjoen vesistöön, pääsi käsittelemätöntä jätevettä n m 3. Etelän suuntaan, Vuoksen vesistöön, vuosi vettä n m 3, joka oli patojen läpi suotautunutta vettä. Talvivaaran ympäristön radiologinen perustilaselvitys tehtiin vuosina Ympäristövahingon seurauksena radioaktiivisuus kaivosalueen ympäristössä muuttui, minkä vuoksi radiologisen perustilaselvityksen osittainen päivittäminen oli tarpeen. Tämä perustilaselvityksen laajennus koskee vesistöjä joissa on todettu vuodosta johtuneita vedenlaatumuutoksia ja niissä olevaa kasvistoa. Näytteistä on analysoitu uraani. Toriumia tai uraanin ja toriumin hajoamistuotteita ei analysoitu, koska kipsisakka-altaassa ja vuotovesissä näiden aineiden pitoisuudet ovat erittäin pieniä ja säteilysuojelullisesti niillä ei ole merkitystä. Perustilaselvitysten avulla voidaan tulevaisuudessa arvioida kaivostoiminnan ja mahdollisen uraanin talteenoton vaikutuksia ympäristön radioaktiivisuuteen, kun tehdään säännöllistä ympäristön säteilytarkkailua käyttäen hyväksi samoja näytteenottopisteitä ja näytelajeja. 2. Näytteenotto Talvivaaran kaivoksen ympäristössä Radiologinen perustilaselvityksen laajennus alkoi kesällä Pöyry Oy otti perifyton-, näkinsammal- ja pohjavesinäytteet. Kalanäytteet saatiin Eviran kautta. STUK otti kaivosalueen ympäristön järvistä ja joista sedimenttinäytteet sekä järvi- ja jokivesinäytteet. Taulukossa 1 on listattu tässä selvityksessä kerätyt näytteet, näytemäärät (kpl) ja näytteenottajat. Kuvissa 1 ja 2 on esitetty eri ympäristönäytteiden näytteenottopisteet kartoilla. Liitteessä 1 on esitetty yksityiskohtaiset näytetiedot. Taulukko 1. Perustilaselvityksen laajennuksessa kerätyt näytteet, näytemäärät, analysoidut radionuklidit ja näytteenottajat. Näytematriisi Näytemäärä Näytteenottaja Perifyton 4 Pöyry Oy Näkinsammal 4 Pöyry Oy Kalat 6 Evira Pohjasedimentti 30 STUK Pohjavedet 4 Pöyry Oy Joki, järvi- ja purovedet 27 STUK 4
5 3.1 Perifyton Perifytonnäytteet otettiin Kalliojoesta, Tuhkajoesta, Lumijoesta ja Kivijoesta. Näytteet kerättiin kivien ja kasvien pinnoilta. Näytemäärä oli hyvin pieni, korkeintaan 1 litra. 3.2 Näkinsammal Näkinsammalnäytteet otettiin Kalliojoesta, Tuhkajoesta, Lumijoesta ja Kivijoesta. Näytteet ovat useiden eri otosten kokoomanäytteitä. Näytteissä oli mukana koko versotupas, joka katkaistiin tyveltä läheltä kasvualustaa ja huuhdottiin vedessä, jolloin humus ja muu sakka kasvustosta poistui. Näytteet kerättiin ajalla Näytemäärä oli noin 2 litraa, mikä vastaa massapainona noin 1,5 2 kg märkäpainoa. 3.3 Kalat Kalanäytteet kalastettiin kesän 2013 aikana Kiltuanjärvestä, Jormasjärvestä, Kivijärvestä, Kolmisopesta ja Laakajärvestä. Analysoitavina lajeina olivat ravinnoksi käytettävät kalalajit kuten hauki ja kuha. Kuva 1. Kala-, perifyton- ja näkinsammalnäytteiden näytteenottopaikat. 5
6 3.4 Pohjasedimentit Salmisen järvestä, Kolmisoppesta, Ylä-Lumijärvestä, Lumijärvestä, Kivijärvestä, Laakajärvestä, Lumijoesta, Viitapurosta, Kalliojoesta, Kalliojärvestä ja Jormasjärvestä otettiin sedimenttinäytteitä 64 mm putkinoutimella. Sedimenttinäytteet tutkittiin järvestä tai joesta riippuen kerroksittain. Sedimenttinäytteet otettiin seuraavasti: Kalliojokisuu 0 5 cm näyte. Tuhkajoki 0 10 cm näyte. Lumijoki 0 15 cm näyte. Jormasjärvi 0 5 cm, 5 10 cm, cm näytteet Viitapuro 0 10 cm näyte Laajajärvi 0 5 cm, 5 10 cm, cm näytteet Ylä-Lumijärvi 0 10 cm näyte Lumijärvi 0-20 cm näyte Kivijärvi 0 2 cm, 2 5 cm, 5 10 cm, cm ja cm näytteet Kolmisoppi 0 2 cm, 2 5 cm, 5 10 cm ja cm näytteet Kalliojärvi 0 2 cm, 2 5 cm, 5 10 cm, cm ja cm näytteet Salminen 0 5 cm, 5 10 cm, cm ja cm näytteet Niistä paikoista, joissa sedimentti oli liian löyhää tutkittavaksi kerroksittain, tutkittiin yksi isompi sedimenttikerros. Näytteenottopisteiden sijainnit on esitetty kuvassa Pohjavedet Pohjavesinäytteitä otettiin Puhakantilan, Taattolan, Pappilan ja Lahnasjärven kaivoista. Näytteet otettiin ajalla Pohjavesinäytteet otettiin 5 litran kanistereihin. Näytteenottopisteiden sijainnit on esitetty kuvassa Joki-, järvi- ja purovedet Joki-, järvi- ja purovesinäytteitä otettiin kaivosalueelta ja sen ympäristöstä. Näytteenottopisteiden sijainnit on esitetty kuvassa 2. Vesinäytteet otettiin välisenä aikana. Järvistä vesinäytteet otettiin eri syvyyksiltä, joista ja puroista pinnasta suoraan litran kanistereihin. Näyteastiat huuhdottiin näytevedellä ennen varsinaista näytteenottoa. 6
7 Kuva 2. Sedimentti-, järvi-, joki- ja kaivovesinäytteiden näytteenottopaikat. 4. Näytteiden käsittelyssä ja analysoinnissa käytetyt menetelmät Säteilyturvakeskuksen ympäristön säteilyvalvontaosasto on akkreditoitu ISO standardin 17025:2005 mukaan, akkreditointitunnus T167. Kaikki selvityksessä käytetyt analyysimenetelmät ovat akkreditoituja mukaan lukien ympäristönäytteiden näytteenotto (taulukko 2). Gammaspektrometrinen analyysi on menetelmä, jossa yhdellä mittauksella voidaan määrittää kaikkien gammasäteilyä lähettävien aineiden määrät näytteessä. Tyypillisiä gammaspektrometrisesti määritettäviä luonnon radioaktiivisia aineita ovat kalium-40, lyijy-210, uraani-238, radium-226 ja radium-228. Näytteen mittausaika on muutamasta tunnista kolmeen vuorokauteen. Radiokemiallista menetelmää käytetään, jos radioaktiivisen aineen aktiivisuuspitoisuus on niin pieni, ettei sitä pystytä mittaamaan gammaspektrometrisesti tai jos analysoitava radionuklidi ei lähetä gammasäteilyä. Radiokemiallinen määritys vaatii lähes aina alkuaineen erottamisen muista mittausta häiritsevistä aineista. Radiokemiallinen määritys voidaan tehdä kaikille näytteille, jotka voidaan saattaa liuosmuotoon. Helsingissä valvonta- ja mittauslaboratoriossa tehtiin kaikkien näytteiden esikäsittely paitsi kalojen, jotka esikäsiteltiin Pohjois-Suomen aluelaboratoriossa. Uraani määritettiin (U-234, U-238) radiokemiallisesti perifytonista, näkinsammaleesta ja kaloista. Vesinäytteistä uraanipitoisuus analysointiin ICP-MS (induktiivisesti kytketty plasma massaspektrometri) menetelmällä ulkopuolisessa akkreditoidussa laboratoriossa. Sedimenttinäytteistä uraanipitoisuus (U-238) 7
8 laskettiin sen radioaktiivisten hajoamistuotteiden perusteella gammaspektrometristen mittausten perusteella. Taulukko 2. Analysoinnissa käytetyt määritysmenetelmät. Määritettävä Käytetty analysointi Viittaus radionuklidi menetelmä Uraani (U-234, U-238) Radiokemiallinen erotus ja alfaspektrometrinen mittaus Uraani (U-238) Gammaspektrometrinen mittaus IEC 1452: 1995 Kokonaisuraani (U-238, U-235 ja U-234) ICP-MS Vesterbacka et al., 2009 STUK OHJE VALO STUK VALO 4.5 Ulkopuolinen akkreditoitu laboratorio 4.1 Näytteiden esikäsittely Näytteet punnittiin ennen esikäsittelyä. Osa näytteistä muun muassa kalat, perifyton ja näkinsammal pakastettiin pilaantumisen estämiseksi. Näkinsammalnäytteet puhdistettiin roskista. Kalanäytteet suomustettiin ja fileoitiin ennen kuivausta. Näytteet kuivattiin lämpökaapissa, minkä jälkeen ne homogenisoitiin. Uraanianalyysia varten näytteet vielä tuhitettiin. Sedimentti- ja pohjaainesnäytteet kuivattiin kylmäkuivurissa ja homogenisoitiin ennen gammamittausta. Kalanäytteiden uraanin aktiivisuuspitoisuudet on laskettu Bq/kg lihaa kohden. Elintarvikkeiden ja ympäristönäytteiden tulokset on ilmoitettu kuivattua näytettä kohden. Aktiivisuuspitoisuudet kuivatuissa näytteissä ovat moninkertaisia verrattuna tuoreiden näytteiden aktiivisuuspitoisuuksiin. Esimerkiksi tuoreiden kalojen aktiivisuuspitoisuudet ovat 4 5 kertaa pienempiä kuin kuivattujen näytteiden vastaavat pitoisuudet. 4.2 Gammaspektrometrinen määritys Uraani (U-238) voidaan määrittää gammaspektrometrisesti silloin, kun uraanipitoisuus näytteessä on riittävän suuri. U-238 aktiivisuuspitoisuus määritetään hajoamistuotteiden (tytärnuklidien) pitoisuuksien perusteella. 4.3 Radiokemiallinen uraanimääritys Radiokemiallisessa uraanimäärityksessä voidaan määrittää erittäin pienetkin uraanin eri isotooppien (U, 234, U-235 ja U-238) aktiivisuuspitoisuudet. Näyte saatetaan ensin liuosmuotoon märkäpolttamalla se mikroaaltouunissa. Tämän jälkeen näytteestä poistetaan erotusta häiritsevät aineet kuten esimerkiksi silikaatti ja orgaaninen aines. Uraani erotetaan ioninvaihdolla muista radioaktiivisista aineista ja saostetaan sen jälkeen yhdessä keriumfluoridin kanssa. Näytepreparaatit mitataan alfaspektrometrisesti. Näytteen uraanipitoisuus lasketaan analyysin alussa lisätyn sisäisen merkkiainemäärän avulla. Uraanianalyysissä merkkiaineena käytettiin U-232 -isotooppia. 5. Tulokset 5.1 Perifyton Perifyton kerää tehokkaasti vedestä haitta-aineita, ja sen vuoksi se on hyvä indikaattorikasvi. Perifytonin uraanipitoisuudet olivat alhaisimmat Tuhkajoessa, joka on tutkituista joista kauimpana kaivoksesta (taulukko 3). Korkeimmat uraanipitoisuudet olivat kaivosta lähimmissä joissa, Kalliojoessa ja Lumijoessa. Kivijoessa uraanipitoisuus oli jonkin verran Tuhkajoen uraanipitoisuutta suurempi. Kivijoki on Kivijärven ja Laakajärven välinen joki, ja siinä uraanin vaikutus näkyy nopeammin kuin Tuhkajoessa. Kolmisopen järvessä uraanipitoinen vesi laimenee niin paljon, että Tuhkajoen perifytonissa uraanipitoisuus on pienempi. Uraanin pitoisuudet perifytonissa ja näkinsammalissa olivat isompia samoissa joissa. 8
9 Vertailua aikaisempaan Talvivaaran perustilaselvitykseen vuosilta ei voitu tehdä, koska aiemmassa selvityksessä ei tutkittu perifytonnäytteitä. Taulukko 3. Perifytonnäytteiden uraanin aktiivisuuspitoisuudet Talvivaaran ympäristövahingon jälkeen epävarmuuksineen. Tulokset on ilmoitettu Bq/kg kuivapainoa kohden. Näytteenottopaikka / Kalliojoki Tuhkajoki Lumijoki Kivijoki Radionuklidi STUKin näytetunnus TT TT TT TT U-234 (Bq/kg, k.p.) 194 ± ± ± ± 18 U-238 (Bq/kg, k.p.) 189 ± ± ± ± Näkinsammal Näkinsammal kerää myös tehokkaasti vedestä haitta-aineita, ja sen vuoksi se on hyvä indikaattorikasvi. Näkinsammalnäytteet kerättiin samoista joista kuin perifytonnäytteetkin Kalliojoesta, Tuhkajoesta, Lumijoesta ja Kivijoesta (taulukko 4). Pienimmät uraanipitoisuudet olivat Tuhkajoessa ja suurimmat Kallio- ja Lumijoessa. Ennen ympäristövahinkoa Talvivaaran alueen joista mitatut näkinsammaleiden uraanipitoisuudet (U-238) vaihtelivat alle havaitsemisrajasta 44 Bq/kg (k.p.). Näihin verrattuna nyt Talvivaaran alueelta mitatut uraanin aktiivisuuspitoisuudet poikkesivat Kalliojoen, Kivijoen ja Lumijoen osalta aikaisemmin ympäristöstä mitatuista näkinsammaleiden pitoisuuksista. Ainoastaan Tuhkajoessa pitoisuudet olivat samaa tasoa kuin ennen ympäristövahinkoa. Taulukko 4. Näkinsammaleen uraanipitoisuudet epävarmuuksineen. Tulokset ilmoitettu Bq/kg kuivapainoa kohden. Näyte / Radionuklidi Kalliojoki Tuhkajoki Lumijoki Kivijoki STUKin näytetunnus TT TT TT TT U-234 (Bq/kg, k.p.) 184 ± ± ± ± 26 U-238 * (Bq/kg, k.p.) 169 ± ± ± ± Kalat Kalojen uraanipitoisuuksissa ei havaittu tausta-arvoja ylittäviä pitoisuuksia (taulukko 5). Eviran aikaisempien mittausten mukaan Talvivaaran ympäristöstä kalastettujen kalojen uraanipitoisuudet ovat olleet alle 5 mikrogrammaa kilossa tuorepainoa kohden. Tässä tutkimuksessa pitoisuudet olivat alle 0,4 mikrogrammaa kilossa kuivapainoa kohden kaikissa tutkituissa kaloissa. Talvivaaran kaivoksen ympäristön perustilaselvityksessä pyydettyjen kalojen lihan uraanipitoisuudet (U-238) ja U-234 olivat alle havaitsemisrajan (Kivijärveltä pyydetyn ahvenen lihan U-238 ja U-234 pitoisuudet alle 100 mbq/kg k.p.). Taulukko 5. Kalojen uraanipitoisuudet epävarmuuksineen. Tulokset ilmoitettu mbq/kg kuivapainoa kohden (1 mbq = 0,001 Bq), U-238 myös massapitoisuutena (µg/kg). Näyte / Hauki Hauki Hauki Hauki Hauki Kuha Radionuklidi STUKin näytetunnus TVO1-13 TVO3-13 TVO10-13 TVO11-13 TVO12-13 TVO9-13 Näytteenottopaikka Laakajärvi Kivijärvi Jormasjärvi Kolmisoppi Kivijärvi Jormasjärvi U-234 (mbq/kg) <4 <4 <4 <4 5,1 ± 1,0 <4 U-238 (mbq/kg) <4 <4 <4 <4 4,6± 0,9 <4 U-238 (µg/kg) <0,3 <0,3 <0,3 <0,3 0,37± 0,07 <0,3 5.4 Pohjasedimentit Sedimenttinäytteistä määritettiin uraanin aktiivisuuspitoisuudet Bq/kg kuivapainoa kohden. Sedimenttinäytteet tutkittiin kerroksittain 2 cm tai 5 cm paksuina leikkeinä. Tuhkajoen, Lumijoen, 9
10 Viitapuron, Lumijärven ja Ylä-Lumijärven sedimentit analysoitiin cm kokoomanäytteinä, joiden tulokset on esitetty taulukossa 6. Taulukko 6. Pohjasedimenttien uraanipitoisuudet epävarmuuksineen. Tulokset on ilmoitettu Bq/kg kuivapainoa kohden. Näytepaikka U-238 (Bq/kg k.p.) Epävarmuus (%) Kalliojokisuu 0 5 cm 66,1 22 Tuhkajoki 0 10 cm 31,8 48 Lumijoki 0 15 cm 87,4 21 Jormasjärvi 0 5 cm 92, cm < cm <45 - Viitapuro 0 10 cm Laakajärvi 0 5 cm < cm < cm <44 - Ylä-Lumijärvi 0 10 cm Lumijärvi 0 20 cm <55 - Kivijärvi 0 2 cm cm cm cm cm Kolmisoppi 0 2 cm cm cm < cm <53 - Kalliojärvi 0 2 cm cm cm cm < cm <53 - Salminen 0 5 cm cm < cm < cm <81 - Aikaisemmassa Talvivaaran kaivoksen ympäristön perustilaselvityksessä kerättyjen pohjasedimenttien uraanipitoisuus (U-238) vaihteli alle havaitsemisrajasta 140:een Bq/kg (k.p.). Kivijärven sedimenttiprofiilista korkein mitattu pitoisuus ennen ympäristövahinkoa oli 48 Bq/kg 10
11 (k.p.). Jormasjärven sedimenttiprofiilin suurin uraanipitoisuus ennen ympäristövahinkoa oli 77 Bq/kg (k.p.). Kaikista nyt tutkituista pohjasedimenteistä ei ole tiedossa uraanipitoisuutta ennen ympäristövahinkoa. Uraanipitoisuudet Viitapuron, Kalliojärven, Ylä-Lumijärven ja Salmisen järven sedimenteissä olivat satoja becquerellejä kilossa. Pitoisuudet ovat selvästi suurempia verrattuna Talvivaaran perustilaselvityksessä ennen ympäristövahinkoa kerättyjen sedimenttien uraanipitoisuuksiin. Myös Kivijärven sedimentin pintakerroksessa voidaan havaita selvä uraanipitoisuuden nousu ympäristövahingon jälkeen. Jormasjärven sedimenttien pitoisuudet olivat samaa suuruusluokkaa ennen ja jälkeen ympäristövahingon. Kaikissa analysoiduissa sedimenteissä uraani oli sedimenttiprofiilin ylimmässä kerroksessa. Osa sedimenteistä oli sen verran löysärakenteisia, ettei niitä voitu analysoida kerroksittain. Näistä näytteistä ei tämän vuoksi voi sanoa onko uraani sedimentin pintakerroksessa vai hieman syvemmässä kerroksessa. 5.5 Pohjavedet Tutkittujen pohjavesikaivojen uraanipitoisuudet eivät poikenneet normaaleista pohjavedessä esiintyvistä uraanipitoisuuksista (taulukko 7). Lahnasjärven kaivossa oli muita suurempi uraanipitoisuus johtuen siitä, että kyseinen kaivo on porakaivo. Nyt mitattu uraanipitoisuus ei poikkea tyypillisestä porakaivoveden uraanipitoisuudesta. Suomessa keskimääräinen uraanipitoisuus verkostovedessä on alle 1 µg/l, rengaskaivovedessä noin 1 µg/l ja porakaivovedessä 21 µg/l (taulukko 8). Ennen ympäristövahinkoa Lahnasjärven kaivoveden uraanipitoisuus oli samaa suuruusluokkaa kuin nyt mitattu pitoisuus (vuonna ,8 µg/l ja vuonna ,4 µg/l). Muissa kaivoissa veden uraanipitoisuudet olivat nyt hieman pienempiä kuin ennen ympäristövahinkoa mitatut pitoisuudet. Taulukko 7. Kaivovesien uraanipitoisuudet epävarmuuksineen. Tulokset on ilmoitettu mikgrogrammaa litrassa (µg/l). Tulosten epävarmuus on 20 %. Näytetyyppi Puhakan tila Taattola Pappila Lahnasjärvi Kaivotyyppi Porakaivo Porakaivo Lähdevesikaivo Porakaivo STUKin näytetunnus TT TT TT TT U-238 (µg/l) 0,09 0,29 0,03 15 Taulukko 8. Tyypillisiä uraanipitoisuuksia eri vesilähteissä STUKin aineiston perusteella Suomessa (Vesterbacka 2005). Näyte Vertailuarvo U-238 Keskiarvo (µg/l) Maksimi (µg/l) Porakaivovesi Lähdevesi 1,2 88 Puro- ja jokivesi 0,21* 13,6 Järvivesi 0,23** 2,8 *= Koko Suomen aineiston mediaaniarvo ** = Suomen vesilaitosveden uraanipitoisuus pintavedessä 5.6 Joki-, järvi- ja purovedet Joki-, järvi- ja purovesistä määritettiin uraanin pitoisuudet. Tulokset on esitetty taulukossa 9. Aikaisemman perustilaselvityksen perusteella puro-, järvi- ja jokivesien uraanipitoisuudet ovat olleet pieniä, koska uraani on luonnon olosuhteissa sitoutuneena orgaaniseen ainekseen ja pysyy orgaanisissa järvi- ja jokisedimenteissä. Hapettavissa olosuhteissa uraani voi olla liikkuvampi ja kulkeutua puroihin ja järvialtaisiin veden mukana. 11
12 Ympäristövahingon seurauksena uraania pääsi kaivosalueen ja sen ympäristön vesistöihin. Kaivosalueella Salmisen järvi on pahasti saastunut, ja uraanipitoisuus vedessä on suuri yli 1000 mikrogrammaa litrassa 4 m syvyydellä (kuva 4). Pintaosassa vedenlaatu on selvästi parempi. Kaivosalueen ulkopuolisten järvien pintaosien vedet ovat puhtaita, mutta vedet ovat kerrostuneita ja kohonneita uraanipitoisuuksia on havaittu järvien pohjaosiin kerrostuneessa raskaammassa vesikerroksessa yli 2 m syvyydessä. Etelässä vesistöjen uraanipitoisuus laimenee Kivijärvessä ja sen jälkeisissä vesistöissä uraanipitoisuus on merkittävästi pienempi (kuva 3). Vastaavasti kaivoksen pohjoispuolella merkittävä vesistö on Kolmisopin järvi, jossa uraanipitoisuudet laimenevat jo niin paljon, että tämän jälkeisissä vesistöissä veden uraanipitoisuudet vastaavat luonnossa esiintyviä pitoisuuksia (kuva 4). Kaikkien lähialueen vesistöjen uraanipitoisuudet ovat suurempia verrattuna luonnon vesien uraanipitoisuuteen ennen ympäristövahinkoa. Kuvissa 3 ja 4 on esitetty Kalliojärven, Kivijärven, Salmisen järven ja Kolmisopen vesien uraanipitoisuudet ennen ympäristövahinkoa ja sen jälkeen. Isoimmat muutokset on havaittavissa Salmisen järvessä, Lumijärvessä, Ylä-Lumijärvessä ja Kalliojärvessä. Kuvien mittaustulokset ovat Talvivaaran ympäristön tarkkailuohjelmasta. Taulukko 9. Joki- ja järvivesinäytteiden uraanipitoisuudet. Tulokset on ilmoitettu yksikössä mikgrogrammaa litrassa (µg/l). Tulosten epävarmuus on 20 %. Näytteenottopaikka ph-arvo Uraani (µg/l) Järvivesi, Kolmisoppi, pinnalta 6,6 0,43 Järvivesi, Kolmisoppi, 6 m syvyydeltä 6,3 0,44 Järvivesi, Kolmisoppi, 11,5 m syvyydeltä 6,1 0,79 Järvivesi, Salminen, pinnalta 5,8 1,4 Järvivesi, Salminen, 2 m syvyydeltä 3,5 880 Järvivesi, Salminen, 4 m syvyydeltä 3, Purovesi, Salmisenpuro 5,5 1,4 Purovesi, Kalliojoki 5,7 0,47 Järvivesi, Kalliojärvi, pinnalta 5,3 2,4 Järvivesi, Kalliojärvi, 3 m syvyydeltä 3,8 47 Järvivesi, Kalliojärvi, 4,5 m syvyydeltä 3,9 62 Järvivesi, Kivijärvi, pinnalta 5,8 0,32 Järvivesi, Kivijärvi, 5 m syvyydeltä 5,1 0,68 Järvivesi, Kivijärvi, 7,5 m syvyydeltä 5,9 0,92 Jokivesi, Lumijoki 6,4 0,47 Purovesi, Härkäpuro 10,6 0,01 Järvivesi, Lumijärvi 6,2 0,34 Järvivesi, Laakajärvi, pinnalta 7,0 0,08 Järvivesi, Laakajärvi, 3 m syvyydeltä 6,5 0,07 Järvivesi, Laakajärvi, 6 m syvyydeltä 7,2 0,08 Järvivesi, Jormasjärvi, pinnalta 6,0 0,15 Järvivesi, Jormasjärvi, 4 m syvyydeltä 6,8 0,12 Järvivesi, Jormasjärvi, 6,5 m syvyydeltä 7,1 0,11 Purovesi, Viitapuro 6,5 0,81 Jokivesi, Tuhkajoki 6,5 0,33 Ylälumijärvi 6,8 2,5 Purovesi, Mäkijärvenpuro 6,8 0,04 12
13 Uraani [µg/l] Uraani [µg/l] 1000 Kalliojärvi ,1 0, Kalliojärvi 0-1m Kalliojärvi 2-3m Kalliojärvi 4-5m Kalliojärvi 7m KS-altaan vuoto 2012 KS-altaan vuoto Kivijärvi ,1 Kivijärvi 0-1m Kivijärvi 2-3m Kivijärvi 4-5m Kivijärvi 6-9m KS-altaan vuoto 2012 KS-altaan vuoto , Kuva 3. Kalliojärven ja Kivijärven vesien uraanipitoisuudet ennen ympäristövahinkoa ja sen jälkeen. 13
14 Uraani [µg/l] Uraani [µg/l] Salminen ,1 Salminen 0-1m Salminen 4m (3-5m) Salminen 7m KS-altaan vuoto 2012 KS-altaan vuoto , Kolmisoppi ,1 0, Kolmisoppi 0-1m Kolmisoppi 2-3m Kolmisoppi 4-5m Kolmisoppi 7m Kolmisoppi 12-15m KS-altaan vuoto 2012 KS-altaan vuoto 2013 Kuva 4. Salmisen järven ja Kolmisoppi järven vesien uraanipitoisuudet ennen ympäristövahinkoa ja sen jälkeen. 14
15 6. Johtopäätökset Perustilaselvityksen laajennuksessa analysoitiin vesistöjen vesien, sedimenttien, kasvien ja kalojen uraanipitoisuudet. Analysoitujen näytteiden perusteella vuonna 2012 tapahtunut ympäristövahinko on nostanut vesistöjen, pohjasedimenttien ja vesikasvien uraanipitoisuuksia. Erityisesti kaivosta lähimpänä olevissa joissa ja järvissä (Salmisen järvi, Kalliojärvi ja Kivijärvi) on nähtävissä uraanipitoisuuden nousu. Kalojen uraanipitoisuus ei sen sijaan ole suurentunut ympäristövahingon seurauksena. Kaivosalueella Salmisen järvi on pahasti saastunut ja veden uraanipitoisuus on suuri. Kaivosalueen ulkopuolisten järvien (Kalliojärvi, Kivijärvi) pintaosien vedet ovat puhtaita, mutta vedet ovat kerrostuneita ja kohonneita uraanipitoisuuksia on havaittu järvien pohjaosien raskaammassa vesikerroksessa. Etelässä vesistöjen uraanipitoisuutta laimentaa Kivijärven vesimassa ja sen jälkeisissä vesistöissä uraanipitoisuus on merkittävästi pienempi. Vastaavasti kaivoksen pohjoispuolella merkittävä vesistö on Kolmisopin järvi, jossa vedet laimenevat jo niin paljon, että tämän jälkeisissä vesistöissä veden uraanipitoisuudessa ei havaita merkittäviä muutoksia luonnossa esiintyviin pitoisuuksiin nähden. Uraanin poistuminen vedestä pohjasedimenttiin ja vesistöjen maaympäristöön, esimerkiksi rannoille, riippuu ympäristöolosuhteista kuten esimerkiksi vesistöjen happamuudesta tai tulvimisalueesta. Kun uraanipitoinen vesi kulkeutuu isoihin vesistöihin, se sekoittuu puhtaampiin vesiin ja sen uraanipitoisuus pienenee. Uraanipitoisten vesien laimentuessa myös veden happamuus muuttuu neutraaliksi, jolloin uraani kiinnittyy vedessä oleviin pieniin hiukkasiin ja sedimentoituu vähitellen vesistöjen pohjaan. Kohonneita, yli 100 mikrogrammaa litrassa, uraanipitoisuuksia on havaittu kaivosalueen ulkopuolisissa vesistöissä Salmisen järvessä, Ylä-Lumijärvessä ja Lumijärvessa. Näiden järvien vesiä ei pidä käyttää jatkuvasti ruoka- ja juomavetenä niin kuin ei pintavesiä yleensäkään. Muuta veden käyttöä ei uraanin radioaktiivisuuden takia tarvitse rajoittaa. Muissa kaivosalueen ulkopuolisissa vesistöissä pitoisuudet ovat niin pieniä, että niillä ei ole säteilysuojelullista merkitystä ihmiselle, eläimille tai ympäristölle. Näin alhaisista pitoisuuksista ei aiheudu ihmisille terveyshaittaa. Uraanin pitoisuudet alittavat myös Maailman terveysjärjestön (WHO) asettaman uraanipitoisuuden ohjearvon 30 mikrogrammaa litrassa. Tällä hetkellä säteilyn suhteen ei ole rajoituksia alueen ympäristön luonnontuotteiden sekä elintarvikkeiden käytölle. Kokonaisuudessaan Talvivaaran kaivoksen ympäristövahingon aiheuttamia ympäristövaikutuksia pystytään arvioimaan vasta pitkällä aikavälillä. 7. Kirjallisuusviitteet IEC 1452: 1995, International standard IEC 1452 (1995), Nuclear instrumentation-measurement of gamma-ray emission rates of radionuclides-calibration and use of germanium spectrometers. Talvivaaran radiologinen perustilaselvitys, loppuraportti , STUK Vesterbacka P, Klemola S, Salahel-Din K, Saman M. Comparison of analytical methods used to determine 235 U, 238 U and 210 Pb from sediment samples by alpha, beta and gamma spectrometry. Journal of Radioanalytical and Nuclear Chemistry 2009; 281: Vesterbacka, P. 238 U-series radionuclides in Finnish groundwater-based drinking water and effective doses. Doctoral thesis, University of Helsinki, Radiation and nuclear safety authority STUK-A213,
16 Liite 1: Vuonna 2013 kerättyjen näytteiden näytteenottotiedot VESIKASVIT Näytteenottopäivä Näytemäärä, kg Näytteenottopaikka Näytetunnus Näkinsammal ,5-2 Kalliojoki TT Näkinsammal ,5-2 Tuhkajoki TT Näkinsammal ,5-2 Lumijoki TT Näkinsammal ,5-2 Kivijoki TT LEVÄT Näytteenottopäivä Näytemäärä Näytteenottopaikka Näytetunnus Perifyton noin 1 litra Kalliojoki TT Perifyton noin 1 litra Kivijoki TT Perifyton noin 1 litra Lumijoki TT Perifyton noin 1 litra Tuhkajoki TT KALAT Näytteenottopäivä Näytemäärä kg Lisätiedot Näytteenottopaikka Näytetunnus Hauki ,9 Näytteenotto: Evira Laakajärvi TVO1-13 Hauki ,1 Näytteenotto: Evira Kivijärvi TVO3-13 Hauki ,6 Näytteenotto: Evira Laakajärvi TVO10-13 Hauki ,9 Näytteenotto: Evira Kolmisoppi TVO11-13 Hauki ,0 Näytteenotto: Evira Kivijärvi TVO12-13 Kuha ,0 Näytteenotto: Evira Jormasjärvi TVO9-13 SEDIMENTTI Näytteenotto Lisätiedot Näytteenottopaikka Näytetunnus päivä Sedimentti cm Kalliojokisuu TT Sedimentti cm Tuhkajoki TT Sedimentti cm Lumijoki TT Sedimentti cm, 5 10 cm, cm Jormasjärvi TT TT Sedimentti cm Viitapuro TT Sedimentti cm, 5 10 cm, cm Laakajärvi TT TT Sedimentti cm Ylä-Lumijärvi TT Sedimentti cm Lumijärvi TT Sedimentti cm, 2 5 cm, 5 10 cm, cm ja cm Kivijärvi TT TT Sedimentti cm, 2 5 cm, 5 10 cm ja cm Kolmisoppi TT TT Sedimentti cm, 2 5 cm, 5 10 cm, cm ja cm Kalliojärvi TT TT Sedimentti cm, 5 10 cm, cm ja cm Salminen TT TT
17 LUONNON VEDET Näytteenottopäivä Näytemäärä, litraa Näytteenottopaikka Näytetunnus Järvivesi litra Kolmisoppi, pinnalta TN468 Järvivesi litra Kolmisoppi, 6 m syvyydeltä TN469 Järvivesi litra Kolmisoppi, 11,5 m syvyydeltä TN470 Järvivesi litra Salminen, pinnalta otettu näyte TN471 Järvivesi litra Salminen, 2 m syvyydeltä TN472 Järvivesi litra Salminen, 4 m syvyydeltä TN473 Purovesi litra Salmisen puro TN474 Purovesi litra Kalliojoki TN475 Järvivesi litra Kalliojärvi, pinnalta otettu näyte TN476 Järvivesi litra Kalliojärvi, 3 m syvyydeltä TN477 Järvivesi litra Kalliojärvi, 4,5 m syvyydeltä TN478 Järvivesi litra Kivijärvi, pinnalta otettu näyte TN479 Järvivesi litra Kivijärvi, 5 m syvyydeltä TN480 Järvivesi litra Kivijärvi, 7,5 m syvyydeltä TN481 Jokivesi litra Lumijoki TN482 Purovesi litra Härkäpuro TN483 Järvivesi litra Lumijärvi TN484 Järvivesi litra Laakajärvi, pinnalta otettu näyte TN485 Järvivesi litra Laakajärvi, 3 m syvyydeltä TN486 Järvivesi litra Laakajärvi, 6 m syvyydeltä TN487 Järvivesi litra Jormasjärvi, pinnalta TN488 Järvivesi litra Jormasjärvi, 4 m syvyydeltä TN489 Järvivesi litra Jormasjärvi, 6,5 m syvyydeltä TN490 Purovesi litra Viitapuro TN491 Jokivesi litra Tuhkajoki TN492 Järvivesi litra Ylälumijärvi TN493 Purovesi litra Mäkijärvenpuro TN494 Kaivovesi - 5 litraa Puhakantila TT Kaivovesi - 5 litraa Taattola TT Kaivovesi - 5 litraa Pappila TT Kaivovesi - 5 litraa Lahnasjärvi TT
Suhangon kaivoshankkeen ympäristön radiologinen perustilaselvitys. Väliraportti
Suhangon kaivoshankkeen ympäristön radiologinen perustilaselvitys Väliraportti Säteilyturvakeskus 15.10.2013 1 Tiivistelmä Gold Fields Arctic Platinium Oy selvittää Suhangon kaivoksen avaamista Ranuan
Väliraportin liitetiedostot
1 (21) Talvivaaran ympäristön Sisältö LIITE 1. Radiologisia suureita ja yksiköitä sekä yleistä tietoa luonnon radioaktiivisuudesta... 2 LIITE 2. Analysoidut näytteet 2010... 5 LIITE 3. Gammaspektrometristen
STUK Talvivaaran ympäristön radiologinen perustilaselvitys Väliraportti 28.2.2011
Yhteenveto Tässä Talvivaara Sotkamo Oy:n Säteilyturvakeskukselta (STUK) tilaamassa radiologisessa perustilaselvityksessä kartoitetaan radiologinen tilanne Talvivaaran kaivosalueen ympäristössä. Hankkeessa
Loppuraportin liitetiedostot
1 (33) Talvivaaran ympäristön Sisältö LIITE 1. Radiologisia suureita ja yksiköitä sekä yleistä tietoa luonnon radioaktiivisuudesta... 3 LIITE 2. Analysoidut näytteet 2010 ja 2011... 6 LIITE 3. Gammaspektrometristen
RADIOLOGINEN SELVITYS HANNUKAINEN MINING OY Radiologinen selvitys Hannukaisen kaivosalueella
RADIOLOGINN SLVITYS 101003100 28.06.2017 HANNUKAINN MINING OY Radiologinen selvitys Hannukaisen kaivosalueella 101003117 1 COPYRIGHT PÖYRY FINLAND OY Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa
Soklin radiologinen perustila
Soklin radiologinen perustila Tämä powerpoint esitys on kooste Dina Solatien, Raimo Mustosen ja Ari Pekka Leppäsen Savukoskella 12.1.2010 pitämistä esityksistä. Muutamissa kohdissa 12.1. esitettyjä tutkimustuloksia
STUK Talvivaaran ympäristön radiologinen perustilaselvitys Loppuraportti 31.3.12
Yhteenveto Tässä Talvivaara Sotkamo Oy:n Säteilyturvakeskukselta (STUK) tilaamassa radiologisessa perustilaselvityksessä kartoitettiin radiologinen tilanne Talvivaaran kaivosalueen ympäristössä. Hankkeessa
Soklin kaivoshankkeen radiologinen perustilaselvitys
Soklin kaivoshankkeen radiologinen perustilaselvitys Säteilyilta Savukoskella 12.1.2010 Dina Solatie STUK-Säteilyturvakeskus Pohjois-Suomen aluelaboratorio RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY Sisältö
Kuusamon kultakaivoshankkeen ympäristön radiologinen perustilaselvitys. Väliraportti - luonnos
Kuusamon kultakaivoshankkeen ympäristön radiologinen perustilaselvitys Väliraportti - luonnos Säteilyturvakeskus 30.1.2014 1 Tiivistelmä Dragon Mining OY selvittää kaivostoiminnan aloittamista Kuusamon
Auri Koivuhuhta Sonkajärvi
Sotkamon Talvivaaran ympäristön vesien harvinaiset maametallien sekä talliumin, lyijyn ja uraanin pitoisuudet GTK:n tekemän selvityksen tulosten esittely Esityksen sisältö Mitä ovat harvinaiset maametallit
Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila keväällä 2013
Tiedote 7..213 Julkaisuvapaa 8..213 klo 1. Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila keväällä 213 Talvivaaran kaivosyhtiö on kamppaillut viime ajat kaivosalueella olevien ylimääräisten vesien kanssa. Kainuun
Kuusamon kultakaivoshankkeen ympäristön radiologinen perustilaselvitys. Loppuraportti
Kuusamon kultakaivoshankkeen ympäristön radiologinen perustilaselvitys Loppuraportti Säteilyturvakeskus 10.12.2014 1 Summary Dragon Mining is currently investigating the possibility of commencing gold
Talvivaaran jätevesipäästön alapuolisten järvien veden laatu 2010-2011 - Tarkkailutulosten mukaan
Talvivaaran jätevesipäästön alapuolisten järvien veden laatu 21-211 - Tarkkailutulosten mukaan 4.1.211 1 Pintavesien tarkkailukohteet, Talvivaara Jormasjärvi Kolmisoppi Tuhkajoki Kalliojärvi Salminen Ylälumijärvi
Koekalastuskierroksen löydökset ja niiden merkitys kalojen käyttöön Eija-Riitta Venäläinen
Koekalastuskierroksen löydökset ja niiden merkitys kalojen käyttöön Eija-Riitta Venäläinen Kalojen raskasmetalli- ja hivenainemääritykset Maa- ja metsätalousministeriöltä toimeksianto 12.11.2012 laatia
SÄTEILYTURVAKESKUS Soklin radiologinen perustilaselvitys 31.5.2010 Loppuraportti
Yhteenveto Soklin fosfaattimalmissa luonnon radioaktiivisten aineiden määrät ovat selvästi suurempia kuin maaperässä keskimäärin. Tässä Yara Suomi Oy:n Säteilyturvakeskukselta (STUK) tilaamassa radiologisessa
Kuva 1. Ylä-Lumijärven eteläpäädystä alkavan Lumijoen alkupäässä oleva ponttipadon alue on puhdas. (NP1).
LIITE 3 Liite 3. Valokuvat, Lumijoki Kuva 1. Ylä-Lumijärven eteläpäädystä alkavan Lumijoen alkupäässä oleva ponttipadon alue on puhdas. (NP1). Kuva 2. Lumijoen ensimmäiset kalkkihavainnot ovat näytepisteen
LIITE 1 Perustelut toiminnan aloittamiseksi muutoksenhausta huolimatta
LIITE 1 Perustelut toiminnan aloittamiseksi muutoksenhausta huolimatta POHJOIS-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO ASIA Hakemus ja perustelut ympäristölupapäätöksen mukaisen toiminnan aloittamiseksi mahdollisesta
TERRAFAME OY OSA VI TERRAFAMEN KAIVOKSEN ALAPUOLISTEN VIRTAVESIEN VESISAMMALTEN METALLIPITOI- SUUDET VUONNA 2015. Terrafame Oy. Raportti 22.4.
Vastaanottaja Terrafame Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 22.4.2016 Viite 1510016678-009 Osaprojekti Biologinen tarkkailu pintavesissä TERRAFAME OY OSA VI TERRAFAMEN KAIVOKSEN ALAPUOLISTEN VIRTAVESIEN
TALVIVAARA SOTKAMO OY
VESISAMMALTEN METALLIPITOISUUDET 16X170583 5.5.2014 TALVIVAARA SOTKAMO OY Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2013 Osa IVb_4 Vesisammalten metallipitoisuudet Talvivaaran kaivoksen alapuolisten virtavesien
TUTKIMUSTODISTUS 2012E
TUTKIMUSTODISTUS 2012E- 21512-1 Tarkkailu: Talvivaara kipsisakka-altaan vuoto 2012 Tarkkailukierros: vko 51 Tilaaja: Pöyry Finland Oy Otto pvm. Tulo pvm. Tutkimuksen lopetus pvm. Havaintopaikka Tunnus
Kupari mg/kg tp. Sinkki mg/kg tp. Arseeni mg/kg tp
Taulukko 6. Kierros 2 Jormasjärvi Jormasjärvi ahven 0,037 0,78 0,023
Talousvesien radioaktiivisten aineiden mittaukset
Talousvesien radioaktiivisten aineiden mittaukset Ajankohtaista laboratoriorintamalla Evira 1.10.2015 Esitelmän sisältö 1. Johdanto 2. STM:n asetus talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista
Talvivaaran kaivoksen alapuolisten vesistöjen tila keväällä vuonna Kimmo Virtanen Kainuun ELY-keskus
Talvivaaran kaivoksen alapuolisten vesistöjen tila keväällä vuonna 2014 Kimmo Virtanen Kainuun ELY-keskus 2 Kolmisoppi ekologinen tila välttävä Kasviplankton (2008, 2010, 2012) erinomainen (2013) Lajistomuutoksia
Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila syksyllä 2013
Raportti 2.10.2013 Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila syksyllä 2013 Talvivaaran kaivosyhtiö on jatkanut kesän ajan kalkkikäsiteltyjen jätevesien johtamista sekä pohjoiseen Oulujoen vesistön suuntaan
TALVIVAARA SOTKAMO OY
LISÄTÖIDEN TARKKAILUSUUNNITELMA 16WWE0005.720L3 30.11.2012 TALVIVAARA SOTKAMO OY Kipsisakka-altaan vuoto, lisätöiden tarkkailusuunnitelma 1 Talvivaara Sotkamo Oy Kipsisakka-altaan vuoto, lisätöiden tarkkailusuunnitelma
TALVIVAARA SOTKAMO OY
LISÄTÖIDEN TARKKAILUSUUNNITELMA 16WWE0005.720L3 30.11.2012 TALVIVAARA SOTKAMO OY Kipsisakka-altaan vuoto, lisätöiden tarkkailusuunnitelma 1 Talvivaara Sotkamo Oy Kipsisakka-altaan vuoto, lisätöiden tarkkailusuunnitelma
7. Maaperä, vesi, ilma, ilmasto, kasvillisuus, eliöt ja luonnon monimuotoisuus
7. Maaperä, vesi, ilma, ilmasto, kasvillisuus, eliöt ja luonnon monimuotoisuus 7.1 Talvivaaran kaivoksen sijainti Talvivaaran kaivoksen sijainti on kuvattu seuraavan auekeaman kuvassa 7-1. 47 Talvivaaran
Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila - terveysriskinarvio. Tutkimusprofessori Hannu Komulainen Ympäristöterveyden osasto Kuopio
Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila - terveysriskinarvio Tutkimusprofessori Hannu Komulainen Ympäristöterveyden osasto Kuopio 1 Terveysriskin näkökulmasta tilanne ei ole oleellisesti muuttunut Tilanne
Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila alkuvuonna 2014
Katsaus Julkaisuvapaa 15.5.2014 klo 10.00 Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila alkuvuonna 2014 Talvivaaran kaivosyhtiö on johtanut kalkkikäsiteltyjä jätevesiä vesistöihin tammi huhtikuussa 2014 yhteensä
Suomessa tuotetun lihan ja kananmunien radioaktiivisuus
YMPÄRISTÖN SÄTEILYVALVONTA JA VALMIUS / LOKAKUU 2017 Suomessa tuotetun lihan ja kananmunien radioaktiivisuus Ympäristösäteilyn valvonnan toimintaohjelma Meerit Kämäräinen, Tuukka Turtiainen, Kaisa Vaaramaa
Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila keväällä 2015
Katsaus Julkaistavissa 9.6.2015 Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila keväällä 2015 Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesä on johtanut vuoden 2015 alusta toukokuun loppuun mennessä yhteensä n. 3,7 miljoonaa
Lannoitteiden radioaktiivisuus
YMPÄRISTÖN SÄTEILYVALVONTA / TOUKOKUU 2014 Lannoitteiden radioaktiivisuus Ympäristön säteilyvalvonnan toimintaohjelma Tuukka Turtiainen Säteilyturvakeskus PL 14 00881 Helsinki www.stuk.fi Lisätietoja Tuukka
Säteilyn aiheuttamat riskit vedenlaadulle
Säteilyn aiheuttamat riskit vedenlaadulle Turvallista ja laadukasta talousvettä! seminaari 27.11.2012 Kaisa Vaaramaa Esitelmän sisältö 1. JOHDANTO 2. LUONNOLLINEN RADIOAKTIIVISUUS 3. KEINOTEKOINEN RADIOAKTIIVISUUS
Valhe, emävalhe, Talvivaaran vesistömallinnus
1 Valhe, emävalhe, Talvivaaran vesistömallinnus Marraskuun vuodon jälkeen piti olla itsestään selvää, että jätealtaiksi muuttuneita lähijärvet piti ennallistaa. Tuskin kukaan olisi uskonut, että niiden
Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila loppuvuonna 2013
Tiedote 12.12.2013 Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila loppuvuonna 2013 Talvivaara on jatkanut syksyn ajan käsiteltyjen jätevesien johtamista sekä pohjoiseen Oulujoen vesistöön että etelään Vuoksen
STUK Soklin radiologinen perustilaselvitys, liitetiedostot 1(55)
STUK Soklin radiologinen perustilaselvitys, liitetiedostot 1(55) Soklin radiologinen perustilaselvitys Loppuraportin liitetiedostot 31.5.2010 Sisällysluettelo LIITE 1. Radiologisia suureita ja yksiköitä
Radioaktiivisten aineiden valvonta talousvedessä
Radioaktiivisten aineiden valvonta talousvedessä 3.11.2016 Ympäristöterveyspäivät, 2.-3.11.2016, Tampere Esitelmän sisältö 1. Johdanto 2. Luonnollinen radioaktiivisuus juomavedessä 3. Talousvedestä aiheutuva
Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila kesällä ja syksyllä 2014
Katsaus Julkaistavissa 16.10.2014 Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila kesällä ja syksyllä 2014 Talvivaaran kaivosyhtiö on johtanut vuoden 2014 alusta syyskuun alkuun mennessä yhteensä n. 4,5 miljoonaa
Alajärven ja Takajärven vedenlaatu
Alajärven ja Takajärven vedenlaatu 1966-16 Alajärvi Alajärven vedenlaatua voidaan kokonaisuudessaan pitää hyvänä. Veden ph on keskimäärin 7,3 (Jutila 1). Yleisellä tasolla alusvesi on lievästi rehevää
Vesijärven vedenlaadun alueellinen kartoitus 21.5.2013
Vesijärven vedenlaadun alueellinen kartoitus 21.5.2013 Antti Lindfors ja Ari Laukkanen Luode Consulting Oy 13.6.2013 LUODE CONSULTING OY, SANDFALLINTIE 85, 21600 PARAINEN 2 Johdanto Tässä raportissa käsitellään
Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet.
Kuva 1-8-8. Kuerjoen (FS4, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (, ) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-9. Kuerjoki. 189 1.8.4.3 Kuerjoki ja Kivivuopionoja Kuerjoen vedenlaatua on tarkasteltu kahdesta tarkkailupisteestä
TERRAFAME OY KAIVOKSEN PINTA- VESIEN TARKKAILU VUONNA 2017 Q1
Vastaanottaja Terrafame Oy Asiakirjatyyppi Neljännesvuosiraportti (1/4) 217 Päivämäärä 22.6.217 Viite 1513218 TERRAFAME OY KAIVOKSEN PINTA- VESIEN TARKKAILU VUONNA 217 Q1 TERRAFAME OY KAIVOKSEN PINTAVESIEN
TERRAFAME OY KAIVOKSEN PINTAVE- SIEN TARKKAILU VUONNA 2017 Q3
Vastaanottaja Terrafame Oy Asiakirjatyyppi Neljännesvuosiraportti (3/4) 217 Päivämäärä 8.12.217 Viite 1513218 TERRAFAME OY KAIVOKSEN PINTAVE- SIEN TARKKAILU VUONNA 217 Q3 TERRAFAME OY KAIVOKSEN PINTAVESIEN
»Terrafamen. tilannekatsaus. Veli-Matti Hilla kestävän kehityksen johtaja
»Terrafamen tilannekatsaus Veli-Matti Hilla kestävän kehityksen johtaja 22.11.2018 »Terrafame Oy on sotkamolainen yritys Terrafame Oy:n toiminta alkoi syyskuussa 2015. Yhteiset arvomme ohjaavat jokapäiväistä
KaiHali & DROMINÄ hankkeiden loppuseminaari
KaiHali & DROMINÄ hankkeiden loppuseminaari Sedimentin geokemiallisten olojen muuttuminen kaivoskuormituksessa (KaiHali-projektin työpaketin 2 osatehtävä 3), Jari Mäkinen, Tommi Kauppila ja Tatu Lahtinen
PAMPALON KULTAKAIVOKSEN LASKEUMAMITTAUKSET 2012. Mittausaika: 13.6. - 9.10.2011. Hattuvaara, Ilomantsi
Mittausraportti_1196 /2012/OP 1(10) Tilaaja: Endomines Oy Henna Mutanen Käsittelijä: Symo Oy Olli Pärjälä 010 666 7818 olli.parjala@symo.fi PAMPALON KULTAKAIVOKSEN LASKEUMAMITTAUKSET 2012 Mittausaika:
Talvivaaran säteilyturvallisuus
Talvivaaran säteilyturvallisuus Sonkajärven kuntalaisilta 22.3.2012 Raimo Mustonen, Apulaisjohtaja, Säteilyturvakeskus 22.3.2012 1 Keskeiset kysymykset Minkälainen uraani on? Onko uraani ongelma Talvivaarassa?
FORSSAN KAUPUNKI ENVITECH-ALUEEN VIRTAAMASELVITYS
Vastaanottaja Näytteenottaja Asiakirjatyyppi Näytteenotto-ohjelma Päivämäärä 2.7.2013 Projektinumero 1510006887 FORSSAN KAUPUNKI ENVITECH-ALUEEN VIRTAAMASELVITYS FORSSAN KAUPUNKI ENVITECH-ALUEEN VIRTAAMASELVITYS
PFAS ja paloharjoitusalueet - uudet selvitykset, tilanne ja riskit
PFAS ja paloharjoitusalueet - uudet selvitykset, tilanne ja riskit MUTKU-päivät, 25.3. 2015, Lahti Jussi Reinikainen, SYKE 1 http://yle.fi/uutiset/svt_lasten_talvikengista loytyi_haitallisia_aineita/7609792
Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 2013 Sisällys
Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 213 Sisällys 1. Vedenlaatu... 2 1.1. Happipitoisuus ja hapen kyllästysaste... 3 1.2. Ravinteet ja klorofylli-a... 4 1.3. Alkaliniteetti ja ph...
TALVIVAARAN KAIVOS KALKITUSALUEIDEN KARTOITUS 2013
Vastaanottaja Talvivaara Sotkamo Oy Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 4.7.2013 Viite 1510006710 TALVIVAARAN KAIVOS KALKITUSALUEIDEN KARTOITUS 2013 Päivämäärä 04/07/2013 Laatijat Tarkastaja Kuvaus
LEHDISTÖTILAISUUS 13.12.2011
LEHDISTÖTILAISUUS 13.12.2011 1 TALVIVAARAN TOIMINTA VESISTÖPÄÄSTÖJEN MINIMOIMISEKSI Vesien kierrätyksen lisääminen entisestään Vesien kierrätyksen lisääminen ja kemikaalikulutuksen optimointi Vedenlaatuvaikutusten
YHTEENVETO Vesistökuormitusta Ilmapäästöjen vesistöihin
YHTEENVETO Talvivaaran kaivoksen tarkkailu toteutettiin vuonna 2012 tarkkailusuunnitelman ja valvovan viranomaisen esittämien täydennysten sekä kaivoksen teettämien lisäselvitysten mukaisesti. Tavanomaiseen
TERRAFAME OY KAIVOKSEN PINTA- VESIEN TARKKAILU VUONNA 2016 Q2
Vastaanottaja Terrafame Oy Asiakirjatyyppi Neljännesvuosiraportti (2/4) 216 Päivämäärä 16.9.216 Viite 1512373-6 TERRAFAME OY KAIVOKSEN PINTA- VESIEN TARKKAILU VUONNA 216 Q2 TERRAFAME OY KAIVOKSEN PINTAVESIEN
MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS MAANTUTKIMUS LAITOS. Tiedote N:o 8 1979. MAAN ph-mittausmenetelmien VERTAILU. Tauno Tares
MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS MAANTUTKIMUS LAITOS Tiedote N:o 8 1979 MAAN ph-mittausmenetelmien VERTAILU Tauno Tares Maatalouden -tutkimuskeskus MAANTUTKIMUSLAITOS PL 18, 01301 Vantaa 30 Tiedote N:o 8 1979
YMPÄRISTÖN LUONNOLLINEN RADIOAKTIIVISUUS SUOMESSA professori Jukka Lehto Radiokemian laboratorio Helsingin yliopisto SISÄLTÖ Säteilyn lähteet Radioaktiivisuuden lähteet Suomessa Säteilyn terveysvaikutukset
Jäteveden ja purkuvesistön mikrobitutkimukset kesällä 2016
Tutkimusraportti 121 / 2017 Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy Nenäinniemen puhdistamo Jäteveden ja purkuvesistön mikrobitutkimukset kesällä 2016 Nab Labs Oy Arja Palomäki Sisällys 1 TUTKIMUKSEN TAUSTA...
Analyysi Menetelmä Yksikkö Kaivovesi Tehdasalue P1. 148,4 Alkaliniteetti Sis. men. O-Y-003 mmol/l < 0,02 Väriluku. lämpötilakompensaatio
Tutkimustodistus 2012-8409 1(3) 06.08.2012 Pöyry Finland Oy PL 40774 LASKUTUS Näytetiedot Näyte Kaivovesi Näyte otettu 12.06.2012 Näytteen ottaja Esa-Pekka Kukkonen Saapunut 13.06.2012 Näytteenoton syy
TERRAFAME OY KAIVOKSEN PINTA- VESIEN TARKKAILU VUONNA 2017 Q2
Vastaanottaja Terrafame Oy Asiakirjatyyppi Neljännesvuosiraportti (2/4) 217 Päivämäärä 8.9.217 Viite 1513218 TERRAFAME OY KAIVOKSEN PINTA- VESIEN TARKKAILU VUONNA 217 Q2 TERRAFAME OY KAIVOKSEN PINTAVESIEN
AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACKREDITERAT TESTNINGSLABORATORIUM ACCREDITED TESTING LABORATORY
T167/M18/2017 Liite 1 / Bilaga 1 / Appendix 1 Sivu / Sida / Page 1(9) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACKREDITERAT TESTNINGSLABORATORIUM ACCREDITED TESTING LABORATORY SÄTEILYTURVAKESKUS YMPÄRISTÖN SÄTEILYVALVONTA
LOKAN JA PORTTIPAHDAN TEKOJÄRVIEN KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUDEN TARKKAILU VUONNA 2012
LOKAN JA PORTTIPAHDAN TEKOJÄRVIEN KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUDEN TARKKAILU VUONNA 2012 JOHANNA MEHTÄLÄ 2014 TARKKAILUN PERUSTA Lokan ja Porttipahdan tekojärvien kalaston elohopeapitoisuuksien tarkkailu perustuu
Uraanikaivoshankkeiden ympäristövaikutukset
Uraanikaivoshankkeiden ympäristövaikutukset Fil. tri Tarja Laatikainen Eno, Louhitalo 27.02.2009 Ympäristövaikutukset A. Etsinnän yhteydessä B. Koelouhinnan ja koerikastuksen yhteydessä C. Terveysvaikutukset
KAIVOVEDEN LUONNOLLINEN RADIOAKTIIVISUUS OTANTATUTKIMUS 2001
/ TOUKOKUU 2004 KAIVOVEDEN LUONNOLLINEN RADIOAKTIIVISUUS OTANTATUTKIMUS 2001 P. Vesterbacka 1, I. Mäkeläinen 1, T. Tarvainen 2, T. Hatakka 2, H. Arvela 1 1 Säteilyturvakeskus, PL 14, 00881 HELSINKI 2 Geologian
Hiidenveden vedenlaatu 15.8.2005
LUODE CONSULTING OY 1636922 4 HIIDENVESIPROJEKTI Hiidenveden vedenlaatu 15.8.2005 Mikko Kiirikki, Antti Lindfors & Olli Huttunen Luode Consulting Oy 24.10.2005 LUODE CONSULTING OY, OLARINLUOMA 15, FIN
TALVIVAARA SOTKAMO OY
TARKKAILU 2012 16UEC0005 25.3.2013 TALVIVAARA SOTKAMO OY TALVIVAARAN KAIVOKSEN TARKKAILU 2012 Vastuuvapauslauseke Työ on suoritettu normaalilla perusteellisuudellamme ja ammattitaidollamme pätevien ja
TERRAFAME OY KAIVOKSEN PINTA- VESIEN TARKKAILU VUONNA 2016 Q3
Vastaanottaja Terrafame Oy Asiakirjatyyppi Neljännesvuosiraportti (3/4) 216 Päivämäärä 13.1.217 Viite 1512373-6 TERRAFAME OY KAIVOKSEN PINTA- VESIEN TARKKAILU VUONNA 216 Q3 TERRAFAME OY KAIVOKSEN PINTAVESIEN
Kaivosten Ympäristöhaitat Vesistöille and Niiden Teknologiset Ratkaisut. Professori Simo O. Pehkonen Ympäristötieteiden Laitos UEF (Kuopio)
Kaivosten Ympäristöhaitat Vesistöille and Niiden Teknologiset Ratkaisut Professori Simo O. Pehkonen Ympäristötieteiden Laitos UEF (Kuopio) Taustaa Taustaa Elohopea Riski Talvivaaran pohjavesituloksia,
Talvivaaran vesistövaikutukset
Talvivaaran vesistövaikutukset Seppo Hellsten Jaakko Mannio Anna Karjalainen Timo Jouttijärvi Sari Kauppi Kestävä kaivostoiminta MUTKU tutkimusseminaari SYKE, Hki 21.11.2013 Perustuu esitykseen: Kaivosten
Vesistömalliennuste ylimääräisten vesien jatkojuoksutuksen vaikutuksesta purkuvesistöjen sulfaattipitoisuuksiin
YLIMÄÄRÄISTEN VESIEN JOHTAMINEN 2013 16X154037.BA7201 11.6.2013 TALVIVAARA SOTKAMO OY Vesistömalliennuste ylimääräisten vesien jatkojuoksutuksen vaikutuksesta purkuvesistöjen sulfaattipitoisuuksiin 1 Sisältö
SÄTEILY- JA YDINTURVALLISUUSKATSAUKSIA. Uraani kaivostoiminnassa. Säteilyturvakeskus Strålsäkerhetscentralen Radiation and Nuclear Safety Authority
SÄTEILY- JA YDINTURVALLISUUSKATSAUKSIA Uraani kaivostoiminnassa Säteilyturvakeskus Strålsäkerhetscentralen Radiation and Nuclear Safety Authority Uraani kaivostoiminnassa Säteilyturvakeskus (STUK) valvoo
AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACKREDITERAT TESTNINGSLABORATORIUM ACCREDITED TESTING LABORATORY
T167/M20/2018 Liite 1 / Bilaga 1 / Appendix 1 Sivu / Sida / Page 1(8) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACKREDITERAT TESTNINGSLABORATORIUM ACCREDITED TESTING LABORATORY SÄTEILYTURVAKESKUS YMPÄRISTÖN SÄTEILYVALVONTA
Ruoppausmassojen meriläjityksen kalatalousvaikutusten
Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further Turun Satama Ruoppausmassojen meriläjityksen kalatalousvaikutusten tarkkailu 2007 Mateen haitta ainepitoisuudet 82117732 6.3.2008 Turun Satama Ruoppausmassojen
Viite Kirjeenne 11.10.2010 TÄYDENNYS LUPAHAKEMUKSEEN YDINENERGIALAIN 2 :N 2 MOMENTIN MUKAISEEN TOIMINTAAN
Työ- ja elinkeinoministeriö PL 32 00023 Valtioneuvosto Espoo 31 maaliskuuta, 2011 Viite Kirjeenne 11.10.2010 TÄYDENNYS LUPAHAKEMUKSEEN YDINENERGIALAIN 2 :N 2 MOMENTIN MUKAISEEN TOIMINTAAN Asia: Hakija:
SÄTEILY- JA YDINTURVALLISUUSKATSAUKSIA. Ihmisen radioaktiivisuus. Säteilyturvakeskus Strålsäkerhetscentralen Radiation and Nuclear Safety Authority
SÄTEILY- JA YDINTURVALLISUUSKATSAUKSIA Ihmisen radioaktiivisuus Säteilyturvakeskus Strålsäkerhetscentralen Radiation and Nuclear Safety Authority Ihmisen radioaktiivisuus Jokaisessa ihmisessä on radioaktiivisia
TALVIVAARA SOTKAMO OY URAANIN TALTEENOTON YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS
Vastaanottaja Talvivaara Sotkamo Oy Asiakirjatyyppi Ympäristölupahakemus Päivämäärä 16.3.2011 Viite 82132932 TALVIVAARA SOTKAMO OY URAANIN TALTEENOTON YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS TALVIVAARA SOTKAMO OY URAANIN
Talvivaara hyödyntää sivutuotteena saatavan uraanin
Uraani talteen Talvivaara hyödyntää sivutuotteena saatavan uraanin Talvivaaran alueella esiintyy luonnonuraania pieninä pitoisuuksina Luonnonuraani ei säteile merkittävästi - alueen taustasäteily ei poikkea
Säteilyturvakeskuksen määräys luonnonsäteilylle altistavasta toiminnasta
1 (10) LUONNOS 2 MÄÄRÄYS STUK S/XX/2019 Säteilyturvakeskuksen määräys luonnonsäteilylle altistavasta toiminnasta Säteilyturvakeskuksen päätöksen mukaisesti määrätään säteilylain (859/2018 ) nojalla: 1
Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011
Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto Johdanto Tämä raportti on selvitys Luoteis-Tammelan Heinijärven ja siihen laskevien ojien
Tahkolahden vedenlaadun koontiraportti
Tahkon matkailukeskuksen keskustan liikennejärjestelyjen ja ympäristön kehittäminen Anniina Le Tortorec Tuomas Pelkonen 10. huhtikuuta 2019 / 1 Tahkolahden vedenlaadun koontiraportti Tahkolahti on osa
AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACKREDITERAT TESTNINGSLABORATORIUM ACCREDITED TESTING LABORATORY
T167/A17/2015 Liite 1 / Bilaga 1 / Appendix 1 Sivu / Sida / Page 1(9) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACKREDITERAT TESTNINGSLABORATORIUM ACCREDITED TESTING LABORATORY SÄTEILYTURVAKESKUS YMPÄRISTÖN SÄTEILYVALVONTA
Terrafamen kaivoksen alapuolisten vesistöjen tila kesäkuussa 2017
Katsaus Dnro KAIELY/632/2015 10.7.2017 Julkinen Terrafamen kaivoksen alapuolisten vesistöjen tila kesäkuussa 2017 Terrafame Oy:n kaivoksen käsiteltyjen kaivosvesien kuormitusta ja alapuolisten vesistöjen
Kemiallisten taisteluaineiden ja niiden hajoamistuotteiden analysointi CHEMSEA-projektissa
Kemiallisten taisteluaineiden ja niiden hajoamistuotteiden analysointi CHEMSEA-projektissa Paula Vanninen, Martin Söderström, Harri Koskela, Jenny Rattfelt Nyholm, Anders Östin, Stanisław Popiel, Jakub
Sisäilma, juomavesi ja ionisoiva säteily
Sisäilma, juomavesi ja ionisoiva säteily Ajankohtaista laboratoriorintamalla 10.10.2012 Esitelmän sisältö 1. JOHDANTO 2. TÄRKEIMMÄT SISÄILMAN JA JUOMAVEDEN SÄTEILYANNOKSEN AIHEUTTAJAT 3. SISÄILMAN RADON
Talvivaaran vesistövaikutuksista Pohjois-Savon alueella
Talvivaaran vesistövaikutuksista Pohjois-Savon alueella Sonkajärvi 22.3.2012 Pohjois-Savon ELY-keskus 26.3.2012 1 Talvivaaran velvoitetarkkailupaikat ja tarkkailuohjelma (tilanne 1/2012) Aineisto:Talvivaara
Julkisselvittäjä, asianajaja, varatuomari Jari Salminen Fabianinkatu 29 B, Helsinki
(./) 0 UJ I (./) c::: UJ > UJ Pohjois-Suomen alueha llintovirasto PL 293, 90101 Oulu kirjaamo. pohjois@avi.fi Eversheds Asianajotoimisto Oy Fabianinkatu 29 B FI-00100 Helsinki Finland T: +358 (0)10 684
S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y
S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Linnunmaa Oy/ Tiia Grönholm (email) E 5141 28.12.2011 Lähetämme ohessa Endomines Oy:n uusien hankealueiden taustatilanteen selvittämiseen kuuluvan
SISÄILMAN VOC- JA FLEC-MITTAUKSET
SISÄILMAN VOC- JA FLEC-MITTAUKSET Ruonalan Koulu Karhuvuorentie 1 48300 Kotka 12.2.2018 Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 0306 705 500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 Kuntotutkimusraportti 2 Kenttätutkimus
KEMIALLISET ANALYYSIT TURUN YLIOPISTOSSA
Biokemian ja elintarvikekemian laitos RAPORTTI 1 (8) Projekti: Siian laatu kalan tarjontaketjussa Dnro: 4682/3516/05 Hankenro: 534589 Raportin laatija: Jukka Pekka Suomela KEMIALLISET ANALYYSIT TURUN YLIOPISTOSSA
Eviran raskasmetallianalyysit, erityisesti arseenin määrittäminen. Riskinarviointiseminaari
Eviran raskasmetallianalyysit, erityisesti arseenin määrittäminen Eviran raskasmetallitutkimukset Eviran kemian ja toksikologian tutkimusyksikössä tutkitaan raskasmetalleja elintarvikkeiden lisäksi myös
Luonnonympäristön nykytila
3 Luonnonympäristön nykytila 3 Luonnonympäristön nykytila 3.1 Hankealueen sijainti Kaivospiirin nykyinen laajuus on noin 65 neliökilometriä ja kaivospiirin laajennusalueen pinta-ala on noin 71 neliökilometriä.
Talvivaaran kipsisakka-altaan vuodon pohjavesivaikutusten selvitys
Talvivaaran kipsisakka-altaan vuodon pohjavesivaikutusten selvitys (antti.pasanen@gtk.fi) Anu Eskelinen, Anniina Kittilä, Jouni Lerssi, Heikki Forss, Taija Huotari-Halkosaari, Pekka Forsman, Marja Liisa
Talvivaara Projekti Oy
16.3.9 Talvivaara Projekti Oy Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 8 Osa I Tarkkailun taustatiedot Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 8, Osa I Tarkkailun taustatiedot 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 VOIMASSA OLEVAT
TALVIVAARA SOTKAMO OY URAANIN TALTEENOTON YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS
Vastaanottaja Talvivaara Sotkamo Oy Asiakirjatyyppi Ympäristölupahakemus Päivämäärä 16.3.2011 Viite 82132932 TALVIVAARA SOTKAMO OY URAANIN TALTEENOTON YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS TALVIVAARA SOTKAMO OY URAANIN
YDINVOIMALAITOKSEN YMPÄRISTÖN SÄTEILYTARKKAILU
OHJE YVL 7.7 / 22.3.2006 YDINVOIMALAITOKSEN YMPÄRISTÖN SÄTEILYTARKKAILU 1 YLEISTÄ 3 2 YDINVOIMALAITOKSEN YMPÄRISTÖN SÄTEILYTARKKAILU 3 2.1 Yleiset periaatteet 3 2.2 Ympäristön säteilytarkkailuohjelma 4
Neutralointi kipsialtaan vuodon aikana
Neutralointi kipsialtaan vuodon aikana 4.11.-15.11.2012 Etelän turvapadot Etelän turvapadoilta luontoon vuotaneen Pohjoisen turvapadoilta luontoon vuotaneen liuoksen Pohjoisen turvapadot liuoksen neutralointi
TERRAFAME OY TERRAFAMEN KAIVOKSEN VELVOITETARKKAILU 2015 OSA IX: POHJAVEDET
Vastaanottaja Terrafame Oy Asiakirjatyyppi Vuosiraportti Päivämäärä 2.5.2016 Viite 1510016678 ja 1510021110 TERRAFAME OY TERRAFAMEN KAIVOKSEN VELVOITETARKKAILU 2015 OSA IX: POHJAVEDET TERRAFAME OY TERRAFAMEN
joten ei E-colia AMMONIUM * SFS 3032:-76 mg/l < 0,02 AMMONIUM-TYPPI * SFS 3032:-76 mg/l < 0,02 HAJU
Testausseloste 2012-5576-1 1(1) Vesinäyte 31.12.2012 Vesilaitos Näytetiedot Näyte Näyte otettu 19.12.2012 Näytteen ottaja Riikonen Saapunut 19.12.2012 Näytteenoton syy Jatkuva valvonta Tutkimus alkoi 19.12.2012
Säteilyturvakeskuksen määräys luonnonsäteilylle altistavasta toiminnasta
MÄÄRÄYS S/3/2018 Säteilyturvakeskuksen määräys luonnonsäteilylle altistavasta toiminnasta Annettu Helsingissä 4.4.2019 Säteilyturvakeskuksen päätöksen mukaisesti määrätään säteilylain (859/2018) nojalla:
TALVIVAARA SOTKAMO OY
TAUSTATIEDOT 212 16UEC5 25.3.213 TALVIVAARA SOTKAMO OY TALVIVAARAN KAIVOKSEN TARKKAILU 212 Osa I Tarkkailun taustatiedot 1 Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 212 Osa I Tarkkailun taustatiedot Sisältö
Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu
1(3) 12.10.2016 :n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu 2016 Rämepuron kaivoksen louhinta on lopetettu 9.2.2016. Samoin louhoksen tyhjennyspumppaus on lopetettu eikä selkeytysaltaalle pumpata enää