Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 267/2008 vp Taito- ja taideaineiden asema kouluissa Eduskunnan puhemiehelle Taito- ja taideaineiden opetusta on Suomen kouluissa nykyisin vähemmän kuin aiemmin. Erilaisilla kädentaidoilla, liikunnalla ja kotitaloustaidoilla on iso merkitys kasvavien lasten ja nuorten persoonallisuuden ja hyvän itsetunnon kehittymiselle. Jokaisella lapsella ja nuorella tulisi olla koulussa hyvät ja riittävät mahdollisuudet löytää itsestään omat vahvuutensa. Näiden vahvuuksien avulla selviää kipeästäkin kasvuprosessista lapsesta aikuiseksi. Taito- ja taideaineilla on merkittävä vaikutus kouluviihtyvyydelle. Hyvistä oppimistuloksista huolimatta suomalaiset lapset ja nuoret viihtyvät koulussa huonommin kuin oppilaat muissa länsimaissa. Kouluviihtyvyyttä parantamalla voidaan ehkäistä merkittävästi jo lapsena alkavaa syrjäytymistä ja perusasteen koulutuksen keskeyttämisiä. Viime hallituksen koulutuspoliittista selontekoa käsitellessään sivistysvaliokunta kiinnitti huomiota taito- ja taideaineiden asemaan perusopetuksessa. Läpi asiantuntijakuulemisten eri tahot pitivät taito- ja taideaineiden tuntimäärää liian vähäisenä. Valiokunnan johtopäätös olikin, että nykyisellään taito- ja taideaineiden opetus on riittämätöntä ja sitä on välttämätöntä lisätä. Tähän vaatimukseen sinivihreä hallitus on vastannut kirjaamalla hallitusohjelman tavoitteeksi "vahvistaa taito- ja taideaineiden asemaa lisäämällä valinnaisuutta" kouluissa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin opetusministeriössä on ryhdytty hallitusohjelmassa sovitun taito- ja taideaineiden aseman vahvistamiseksi ja valinnaisuuden lisäämiseksi? Helsingissä 8 päivänä huhtikuuta 2008 Kirsi Ojansuu /vihr Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Kirsi Ojansuun /vihr näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 267/2008 vp: Mihin toimenpiteisiin opetusministeriössä on ryhdytty hallitusohjelmassa sovitun taito- ja taideaineiden aseman vahvistamiseksi ja valinnaisuuden lisäämiseksi? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Perusopetuslain (628/1998) mukaan perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana. Opetuksen tavoitteena on lisäksi turvata riittävä yhdenvertaisuus koulutuksessa koko maan alueella. Pääministeri Matti Vanhasen toinen hallitus on ohjelmassaan sitoutunut edistämään luovuutta, lahjakkuutta ja innovatiivisuutta varhaiskasvatuksesta alkaen. Hallitusohjelman mukaan vahvistetaan taito- ja taideaineiden asemaa lisäämällä valinnaisuutta. Ikäluokkien pienenemisestä vapautuvat voimavarat käytetään koulutuksen laadun kehittämiseen. Perusopetuksen voimavaroja vahvistamalla ehkäistään ja lievennetään lasten ja nuorten syrjäytymistä. Samaan aikaan kunta- ja palvelurakenneuudistus ja kuntien lisääntyvä yhteistyö tuovat palvelujen, myös opetustarjonnan, kehittämiseen aivan uusia mahdollisuuksia, kun niitä vain osataan käyttää. Opetusministeriö on jo aiemmin ottanut kantaa lasten ja nuorten liikunnan lisäämisen tarpeeseen. Ehjään aikuisuuteen kasvamisen kannalta aivan yhtä tärkeää on taidekasvatus. Valtakunnallisessa tuntijaossa säädetään kaikille tarjottavan opetuksen vähimmäismäärästä. Asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta (1435/2001) tuli voimaan yhdessä uusien opetussuunnitelman perusteiden kanssa kaikilla luokka-asteilla syksyllä Uudessa tuntijaossa taide- ja taitoaineiden määrä säilyi entisen suuruisena. Taide- ja taitoaineiden aineryhmään luetaan musiikki, kuvataide, käsityö ja liikunta. Taide- ja taitoaineiden opetusta tulee perusopetuksen aikana antaa vähintään 56 vuosiviikkotuntia (vuosiviikkotunti = 38 oppituntia). Vuosiluokilla 5 9 taide- ja taitoaineiden vähimmäistuntimäärä on 30 vuosiviikkotuntia, josta musiikkia tulee opettaa vähintään 3 vuosiviikkotuntia, kuvataidetta vähintään 4 vuosiviikkotuntia ja käsityötä vähintään 7 vuosiviikkotuntia sekä liikuntaa vähintään 10 vuosiviikkotuntia. Tavoitteena on, että taide- ja taitoaineita opetettaisiin kaikilla vuosiluokilla. Kotitaloudelle on määritelty oma erillinen tuntikiintiö, vähintään 3 vuosiviikkotuntia. Kotitalouden opetus keskittyy vuosiluokalle 7, ellei opetussuunnitelmassa toisin määrätä. Käytännössä vuosiluokan 7 jälkeen opetus voi jatkua valinnaisaineena. Valinnaisaineille on määritelty aikaisemman enimmäistuntimäärän (20) sijasta vähimmäistuntimäärä (13). Taide- ja taitoaineiden tarjonnan lisäksi on merkityksellistä, miten eri oppiaineissa ja koulun muussa toiminnassa huomioon otettavia aihekokonaisuuksia toteutetaan. Taide- ja taitoainei- 2

3 Ministerin vastaus KK 267/2008 vp Kirsi Ojansuu /vihr den sisältöjä tukevia aihekokonaisuuksia ovat erityisesti ihmisenä kasvaminen, kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys sekä viestintä- ja mediataito. Koulupäivässä pitää olla tilaa luovuudelle, itseilmaisulle ja vuorovaikutukselle, joita voidaan toteuttaa kaikissa oppiaineissa, mutta erityisen hyvin taiteen, käsin tekemisen ja liikunnan kautta. Tavoitteena on parantaa mahdollisuuksia erilaisten oppimisympäristöjen hyödyntämiseen ja opetusmenetelmien monipuolistamiseen. Oppimisympäristöjä tulee tarkastella laajasta näkökulmasta opetussuunnitelman tavoitteiden ja sisältöjen toteutumista tukevana kokonaisuutena. Kehittämällä uusia oppimisympäristöjä voidaan tukea myös taide- ja taitokasvatusta. Kunnan ja koulun päätöksistä riippuu, miten opetusta tosiasiassa tarjotaan, ja kuinka annettava opetus tukee lasten ja nuorten taide- ja taitokasvatusta ja kouluhyvinvointia. Kunta voi suunnata voimavaroja taide- ja taitoaineisiin lisäämällä opetustuntimäärää yli valtakunnallisen minimin ja tarjoamalla taide- ja taitoaineita myös valinnaisaineina. Kunta voi myös jättää kouluille liikkumavaraa koulukohtaisten painotusten toteuttamiseen. Taide- ja taitokasvatusta voidaan vahvistaa tekemällä yhteistyötä taide- ja kulttuurilaitosten, muiden oppilaitosten ja kansalaisjärjestöjen kanssa niin opetuksessa kuin koulun yhteydessä järjestettävässä muussa toiminnassa. Tavoitteena on koulun kehittäminen lasten ja nuorten hyvinvointia edistäväksi yhteisöksi. Aamu- ja iltapäivätoiminta ja vapaaehtoinen kerhoja harrastustoiminta ovat koulun yhteydessä järjestettyinä kaikkien ulottuvilla ja voivat osaltaan täydentää lasten ja nuorten taide- ja taitokasvatusta. Valtioneuvosto on joulukuussa 2007 hyväksynyt koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman vuosille sekä ensimmäisen lapsi- ja nuorisopoliittisen kehittämisohjelman vuosille Molemmissa on asetettu tavoitteeksi, että vahvistetaan koulua lasten harrastusympäristönä kehittämällä aamuja iltapäivätoimintaa sekä kerhotoimintaa. Kerhotoiminnan elvyttämiseen suunnataan vuonna 2008 noin kuusi miljoonaa euroa osana Perusopetus paremmaksi eli POP-ohjelmaa. Osana POP-ohjelmaa on käynnistetty myös perusopetuksen laatukriteerien valmistelu. Uudet opetussuunnitelman perusteet on otettu käyttöön yhdessä uuden tuntijaon kanssa kaikilla luokka-asteilla vasta syksyllä Opetussuunnitelman perusteita ja tuntijakoa on uudistettu noin kymmenen vuoden välein. Aiemmissa vastauksissa kirjallisiin kysymyksiin on todettu, että liikuntatunnit muodostavat koululiikunnan kivijalan ja tässä mielessä niiden lisääminen seuraavan perusopetuksen tuntijaon yhteydessä on perusteltua (KK 593/2007 vp, KK 608/2007 vp). Valmistelussa tulee samalla tarkasteltavaksi koko taide- ja taitoaineiden aineryhmän kokonaisuus ja myös valinnaisaineiden vähimmäiskiintiö. Seuraavaan tuntijako- ja opetussuunnitelmauudistukseen valmistautuminen on alkanut. Opetusministeriö ja Opetushallitus tukevat ja seuraavat opetussuunnitelmauudistuksen ja tuntijaon toteutumista. Tässä vaiheessa ensisijaisena tavoitteena on selvittää opetussuunnitelmien toimivuutta ja taide- ja taitokasvatuksen tarjonnan tilaa eri kunnissa sekä kannustaa kuntia vahvistamaan lasten ja nuorten taide- ja taitokasvatusta, lisäämään taide- ja taitoaineiden opetustuntimääriä ja tarjoamaan taide- ja taitoaineita myös valinnaisaineina. Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 2008 Opetusministeri Sari Sarkomaa 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 267/2008 rd undertecknat av riksdagsledamot Kirsi Ojansuu /gröna: Vilka åtgärder har undervisningsministeriet vidtagit för att stärka konst- och färdighetsämnenas ställning och för att öka valbarheten, i enlighet med regeringsprogrammet? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt lagen om grundläggande utbildning (628/1998) har den grundläggande utbildningen som mål att stödja elevernas utveckling till humana människor och etiskt ansvarskännande samhällsmedlemmar och ge dem sådana kunskaper och färdigheter som de behöver i livet. Utbildningen ska främja bildningen och jämlikheten i samhället och elevernas förutsättningar att delta i utbildning och i övrigt utveckla sig själva under sin livstid. Utbildningens mål är vidare att säkerställa att undervisning ges på lika villkor i tillräcklig utsträckning i hela landet. I regeringsprogrammet för statsminister Matti Vanhanens andra regering har regeringen förbundit sig att främja kreativitet, olika former av begåvning och innovativitet redan från den tidiga fostran. Enligt regeringsprogrammet stärks konst- och färdighetsämnenas ställning genom att valbarheten ökas. De resurser som frigörs när åldersklasserna minskar används till att utveckla utbildningens kvalitet. Genom att öka resurserna inom den grundläggande utbildningen förebyggs och minskas utslagning bland barn och unga. Samtidigt öppnar kommun- och servicestrukturreformen och kommunernas ökade samarbete helt nya möjligheter att utveckla servicen, också utbudet av undervisning, bara man utnyttjar dessa. Undervisningsministeriet har redan tidigare tagit ställning till behovet av att öka motionsidrotten bland barn och unga. När det gäller barns och ungas väg mot ett harmoniskt vuxenliv är konstfostran precis lika viktig. I den riksomfattande timfördelningen föreskrivs om minimiantalet undervisningstimmar för alla elever. Förordningen om riksomfattande mål för utbildningen enligt lagen om grundläggande utbildning och om timfördelning i den grundläggande utbildningen (1435/2001) trädde i kraft samtidigt som de nya grunderna för läroplanen på alla klasstadier hösten I den nya timfördelningen förblev antalet timmar i konstoch färdighetsämnen detsamma. Till konst- och färdighetsämnen räknas musik, bildkonst, slöjd och gymnastik. Minimiantalet årsveckotimmar (årsveckotimme =38 lektioner) i den grundläggande undervisningen ska uppgå till minst 56 årsveckotimmar undervisning i konst- och färdighetsämnen. I årskurserna 5 9 ska minimiantalet timmar i konst- och färdighetsämnen uppgå till 30 årsveckotimmar, varav undervisning i musik ska ges minst 3 årsveckotimmar, bildkonst minst 4 årsveckotimmar och slöjd minst 7 årsveckotimmar samt gymnastik minst 10 årsveckotimmar. Målsättningen är att undervisning i konst- och färdighetsämnen ska ges i alla årskurser. Man har slagit fast en separat timkvot för huslig ekonomi, som är minst 3 årsveckotimmar. Undervisningen i huslig ekonomi koncentreras till årskurs 7, om inte något annat bestäms i läroplanen. I praktiken kan undervisningen fortsätta som ett valfritt ämne efter årskurs 7. 4

5 Ministerns svar KK 267/2008 vp Kirsi Ojansuu /vihr I fråga om valfria ämnen har man fastställt ett minimiantal timmar (13) i stället för det tidigare maximiantalet timmar (20). Förutom utbudet av konst- och färdighetsämnen är det viktigt att man i de olika läroämnena och i skolans övriga verksamhet fäster uppmärksamhet vid hur man genomför de olika ämneshelheterna. Sådana ämneshelheter som särskilt stöder innehållet i konst- och färdighetsämnen är att växa som människa, kulturidentitet och internationalisering samt kommunikations- och mediefärdigheter. I skoldagen bör finnas rum för kreativitet, för att uttrycka sig själv och för växelverkan, och dessa kan förverkligas i alla läroämnen men särskilt väl genom konst, handarbete och gymnastik. Syftet är att förbättra möjligheterna att utnyttja olika inlärningsmiljöer och att göra undervisningsmöjligheterna mångsidigare. Man bör granska inlärningsmiljöerna ur ett brett perspektiv, som en helhet som stöder läroplanens syften och innehåll. Genom att nya inlärningsmiljöer utvecklas kan man också stödja konst- och färdighetsfostran. Hur undervisningen de facto ges beror på kommunernas och skolornas beslut och på hur undervisningen stöder barns- och ungas konstoch färdighetsfostran och välbefinnande i skolan. Kommunerna kan rikta resurser till konstoch färdighetsämnena genom att öka antalet undervisningstimmar över det riksomfattande minimitimantalet och genom att erbjuda konst- och färdighetsämnen också som valfria ämnen. Kommunen kan också ge skolorna rätt att bestämma om genomförandet av skolspecifika prioriteringar. Man kan stärka konst- och färdighetsfostran genom att idka samarbete med konst- och kulturinrättningar, andra läroanstalter och medborgarorganisationer såväl inom undervisningen som inom övrig verksamhet som ordnas i anslutning till skolan. Målet är att utveckla skolan till en gemenskap som främjar barns och ungas välbefinnande. Morgon- och eftermiddagsverksamhet och klubbar och hobbyverksamhet som ordnas i anslutning till skolan och som alla har möjlighet att delta i kan komplettera konst- och färdighetsfostran för barn och unga. I december 2007 godkände statsrådet en utvecklingsplan för utbildning och forskning för åren och det första barn och ungdomspolitiska utvecklingsprogrammet för åren Båda har som mål att stärka skolan som en hobbymiljö för barn genom att utveckla morgon- och eftermiddagsverksamheten och klubbverksamheten. Som en del av programmet för att förbättra den grundläggande utbildningen (POP-programmet), kommer man år 2008 att anslå cirka sex miljoner euro för att stimulera klubbverksamheten. Man har också som en del av programmet inlett beredningen av kvalitetskriterier för den grundläggande undervisningen. De nya grunderna för läroplanen och den nya timfördelningen togs i bruks först hösten 2006 på alla klasstadier. Man har förnyat grunderna för läroplanen och timfördelningen ungefär vart tionde år. I tidigare spörsmålssvar har man konstaterat att gymnastiktimmarna utgör grundvalen för skolgymnastiken (SS 593/2007 rd, SS 608/2007 rd) och i detta avseende är det befogat att öka timantalet när nästa timfördelningen för den grundläggande undervisningen läggs upp. Vid beredningen kommer man samtidigt att granska den helhet som konst- och färdighetsämnena utgör och även minimikvoten för de valfria ämnena. Beredningen av nästa timfördelnings- och läroplansreform har redan inletts. Undervisningsministeriet och Utbildningsstyrelsen stöder och följer genomförandet av läroplans- och timfördelningsrefomen. Det primära målet i detta skede är att redogöra för hur väl läroplanerna fungerar och läget i fråga om utbudet av konst- och färdighetsämnen i de olika kommunerna och att sporra kommunerna att stärka konst- och färdighetsfostran för barn och unga, att öka antalet undervisningstimmar i dessa ämnen och att erbjuda konst- och färdighetsämnen även som valfria ämnen. 5

6 Ministerns svar Helsingfors den 30 april 2008 Undervisningsminister Sari Sarkomaa 6

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 677/2006 vp Taito- ja taideaineiden asema opetussuunnitelmassa Eduskunnan puhemiehelle Suomi on akateemisesti menestynyt maa. Suuri osa ikäluokasta hakeutuu lukioon ja korkeakouluihin.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1014/2008 vp Yhteiskunnallisen opetuksen lisääminen Eduskunnan puhemiehelle Suomalainen yhteiskunta on monen suuren haasteen edessä. Yhteiskuntamme on muuttunut, se muuttuu ja sen täytyy

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 197/2012 vp Kotitalousopetuksen lisääminen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa luvattiin vahvistaa taito- ja taideaineiden opetusta, liikuntaa sekä yhteiskunnallista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 427/2010 vp Kotitalousopetuksen arvioinnin ottaminen osaksi perusopetuksen arviointisuunnitelmaa Eduskunnan puhemiehelle Opetusministeriö päätti 20.10.2008 koulutuksen arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 985/2001 vp Peruskoulun terveystiedon opetus Eduskunnan puhemiehelle Hallitus esitti (HE 142/2000 vp) perusopetuslain 11 :n muuttamista siten, että terveystieto säädettäisiin omaksi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1126/2001 vp Terveystiedon opetuksen määrä ja peruskoulun tuntijako Eduskunnan puhemiehelle Eduskunta hyväksyi viime keväänä terveystiedon uudeksi oppiaineeksi peruskouluihin, lukioihin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 193/2007 vp Vieraiden kielten opiskelumahdollisuudet Eduskunnan puhemiehelle Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi monipuolisten kieliohjelmien edistäminen kouluissa. Tämä onkin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 543/2009 vp Käyttäytymisarvosanan merkitseminen perusopetuksen päättötodistukseen Eduskunnan puhemiehelle Perusopetuksen arvopohjana ovat ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 212/2007 vp Venäjän kielen opiskelu Eduskunnan puhemiehelle Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi monipuolisten kieliohjelmien edistäminen kouluissa. Tämä onkin tarpeen, sillä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 863/2010 vp Tukiopetuksen kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Erityisopetuksen tarve kouluissa on lisääntynyt huolestuttavasti. Erityisopetusta tarvitsevat oppilaat pyritään yhä useammin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 467/2005 vp Uimaopetuksen tason nostaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2003 tehdyn tutkimuksen mukaan vain 66 % suomalaisista aikuisista osaa uida. Suomalaisten uimataidottomuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 160/2006 vp Seksuaaliterveys terveystiedon opetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Julkisuudessakin olleiden tetojen perusteella nuorten seksuaaliterveydestä on syytä olla huolissaan: ehkäisyvälineiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 706/2013 vp Perusopetuksen uuden tuntijaon kolmen vuosiviikkotunnin lisäyksen rahoitus Eduskunnan puhemiehelle Valtioneuvosto hyväksyi yleisistunnossaan 28. kesäkuuta 2012 perusopetuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 676/2006 vp Viisivuotiaiden esiopetuksen maksuttomuus Eduskunnan puhemiehelle Perusopetuslain 26 a :n mukaan lapsella on oikeus saada esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 319/2001 vp Koulujen kasvatusvastuu Eduskunnan puhemiehelle Akatemiaprofessori Lea Pulkkinen on arvostellut koululain puutteita, koska koulujen kasvatusvastuuta ei siinä mainita lainkaan.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 163/2006 vp Peruskoulun maksuttomuus ja oppilaiden yhdenvertaisuus Eduskunnan puhemiehelle Espoolaisen ala-asteen retkipäivän maksuista tehtiin Etelä-Suomen lääninhallitukselle kantelu.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1145/2002 vp Opetussuunnitelmien sisältöjen valmistelu Eduskunnan puhemiehelle Opetussuunnitelmien perusteet valmistellaan nykyisin virkamiestyönä Opetushallituksessa. Opetushallituksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 290/2007 vp Viittomakielentaitoisen luokanopettajan pätevyys Eduskunnan puhemiehelle Asetuksessa kuulovammaisten ja näkövammaisten sekä liikuntavammaisten kouluista (724/1984) säädellään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 572/2007 vp Vieraiden kielten opiskelun turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Kansanedustaja Sari Sarkomaa ja kolme muuta kansanedustajaa tekivät 23.2.2005 hallitukselle kirjallisen kysymyksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 38/2008 vp Hälytysajoneuvon kuljettajien koulutus Eduskunnan puhemiehelle Pelastusopiston vuoden 2008 budjetista on karsittu kokonaan pois määräraha ambulanssikokoluokan ajoneuvoja

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 320/2009 vp Lasten oman äidinkielen käyttö päiväkodeissa ja kouluissa Eduskunnan puhemiehelle Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Vaasan kaupungissa on jätetty varhaiskasvatus- ja

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2010 vp Sitoutuminen lukiossa valitun kielen opiskelemiseen Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisissa lukioissa opetetaan monipuolisesti vieraita kieliä. Opiskelijat saavat valita mieleisensä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1036/2012 vp Venäjän kielen opetukseen panostaminen Eduskunnan puhemiehelle Venäjä ja venäjän kieli ovat Suomelle mahdollisuuksia. Vuonna 2011 naapurimme tekivät noin kolme miljoonaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 673/2006 vp Animalian ja Luonto-Liiton luennot kouluissa Eduskunnan puhemiehelle Opetusministeriö tukee lakisääteisillä valtionosuuksilla ja -avustuksilla sekä harkinnanvaraisilla avustuksilla

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 168/2007 vp Yrittäjyyskasvatus peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Yrittäjyyskasvatus kirjattiin Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin vuonna 2004. Yrittäjyyskasvatuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2006 vp Rintasyöpäseulonnat Eduskunnan puhemiehelle Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpämuoto. Vuonna 2003 Suomessa todettiin 3 779 uutta rintasyöpätapausta, ja rintasyöpään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1286/2010 vp Pornaisten eteläisten kylien koulujen rakennusinvestointien valtionosuudet Eduskunnan puhemiehelle Pornainen on yksi Suomen nopeimmin kasvavia kuntia. Väestönkasvun takia

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 931/2005 vp Avoimen varhaiskasvatustoiminnan edistäminen Eduskunnan puhemiehelle Palveluiden järjestäminen on monille kunnille vaikeaa taloudellisten resurssien puuttuessa. Tämä johtaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1322/2010 vp Jälkihuollon järjestäminen yksityisesti sijoitetuille lapsille Eduskunnan puhemiehelle Yksityisesti sijoitetuille lapsille on ollut kunnissa käytännössä vaikea saada jälkihuoltoa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 587/2010 vp Tornion ja Haaparannan kielikoulun valtionavun palauttaminen Eduskunnan puhemiehelle Tornion ja Haaparannan yhteistyö on jatkuvasti tiivistynyt. Yhteistyön laajuus edellyttää

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 524/2013 vp Luonto- ja ympäristökoulujen asema Eduskunnan puhemiehelle Luonto- ja ympäristökoulut, nuorisokeskukset, Metsähallituksen luontokeskukset ja leirikoulukeskukset tekevät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 474/2010 vp Eräiden yksityisten koulujen valvonta ja oppilaiden oikeusturva Eduskunnan puhemiehelle Suomessa toimii noin 80 yksityistä koulua, joiden piiriin kuuluu 20 000 oppilasta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 928/2005 vp Kouluterveydenhuollon palveluiden saatavuus Eduskunnan puhemiehelle Hyvällä ja kattavalla kouluterveydenhuollolla on todistetusti suuri merkitys lasten ja nuorten terveen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1346/2001 vp Iltapäivätoiminnan järjestäminen alle 10-vuotiaille Eduskunnan puhemiehelle Lasten pahoinvoinnista keskustellaan julkisuudessa vilkkaasti. Monet kasvatusalan asiantuntijat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 471/2013 vp Käyttäytymisen merkitseminen ero- ja päättötodistukseen Eduskunnan puhemiehelle Opetushallituksen päättämissä vuoden 2004 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa on

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 694/2012 vp Koululiikunnan kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Koululiikunta ja sen opetusmäärät ovat olleet viime vuosina huomion keskipisteenä. Sen sijaan koululiikunnan laatu ja

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 906/2012 vp Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutuksen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutus käynnistettiin Suomessa pari vuotta sitten. Antamalla rajoitettu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2013 vp Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen tukitoimet Eduskunnan puhemiehelle Hallitus nimesi lähes päivälleen vuosi sitten Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen alueeksi.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 54/2005 vp Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta Eduskunnan puhemiehelle Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö tuli voimaan 1.8.2004. Lain tultua voimaan kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 680/2009 vp Nuorten akateemisten työttömyyden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut keväällä 2009 erityisesti 25 30-vuotiaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2010 vp Linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutus Eduskunnan puhemiehelle Laki linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyydestä (HE 149/2006 vp)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 475/2012 vp Ammattikorkeakoulujen turvaaminen aikuiskoulutuksen Eduskunnan puhemiehelle Julkisuuteen tulleen tiedon mukaan ammattikorkeakoulujen rahoitusmallia ollaan uudistamassa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 134/2010 vp Koulunkäyntiavustajien kelpoisuusehdot Eduskunnan puhemiehelle Koulunkäyntiavustajia on Suomessa lähes 10 000. Heistä kuitenkin vain n. 2 000 tekee työtä kokopäiväisesti,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 515/2005 vp Taideaineiden perusopetuksen monipuolistaminen Eduskunnan puhemiehelle Peruskouluopetuksen yksi keskeinen tarkoitus on antaa lapsille ja nuorille heidän koko persoonaansa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1193/2010 vp Reumahoidon alueellinen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Reumasairaala lakkautettiin viime keväänä. Reumasairaalaa ei katsottu tarpeelliseksi pelastaa, koska hyvää hoitoa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 181/2008 vp Yksityisten peruskoulujen määrän lisääminen Eduskunnan puhemiehelle Suomalainen koulujärjestelmä on jo usean kerran todettu OECD:n Pisa-tutkimuksessa maailman parhaimmaksi.

Lisätiedot