Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 54/2005 vp Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta Eduskunnan puhemiehelle Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö tuli voimaan Lain tultua voimaan kunnat ovat voineet saada valtionosuutta toiminnan järjestämiseen. Aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajien kelpoisuudesta annettu asetus tuli voimaan Opetushallitus on hyväksynyt koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet helmikuussa Lisäksi Opetushallitus on päättänyt koululaisten aamuja iltapäivätoiminnan ohjaajan näyttötutkinnon perusteista, joita on noudatettava alkaen. Lainsäädännön tarkoitus oli kehittää koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan laatua ja sisältöjä, ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja lisätä lasten osallisuutta. Lain valmistelun yhteydessä opetusministeriö arvioi, että noin 68 % ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaista sekä erityisopetukseen otetuista tai siirretyistä oppilaista tarvitsee aamu- ja iltapäivähoitoa. Tällöin toiminnan piirissä olisi lasta. Toisaalta koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen arvioitiin luovan yli uutta työpaikkaa. Lisäksi arvioitiin, että suuri joukko nykyisistä määrä- ja osa-aikaisista ohjaajien toimista vakinaistettaisiin. Lainsäädäntö ei ole toteutunut toistaiseksi tavoitteiden mukaisesti. Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan piirissä oli vuoden 2004 aikana vain noin lasta, mikä on lasta vähemmän kuin ennen lain voimaantuloa ja vain puolet ministeriön arvioimasta aamu- ja iltapäivähoidon tarpeesta. Toisaalta kuntien antamien arvioiden mukaan toimintaa ei olla kuluvana vuonna merkittävästi laajentamassa. Tämä tuskin on lainsäädännön tavoite. Tilastollisten käyttäjälukujen mukaan näyttää siltä, että aamu- ja iltapäivätoiminta ei nykyisellään pysty vastaamaan syrjäytymisvaarassa olevien lasten hoidon tarpeeseen. Tämä kuitenkin oli lainsäädännön keskeisimpiä tavoitteita. Valittaessa lapsia koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan noudatetaan yhdenvertaisuusperiaatteita. Kun tarjontaa on rajallisesti, ovat toiminnan piirissä yleensä aktiivisten perheiden lapset, ja heikon elämänhallinnan omaavien perheiden lapset jäävät palvelujen ulkopuolelle. Lainsäädännön valmistelun yhteydessä eduskunta edellytti, että hallitus seuraa aamu- ja iltapäivätoiminnan laajuuden, laadun ja palvelutarjonnan monipuolisuuden sekä lain vaikutuksia palvelun rahoitukseen ja hintaan ja antaa asiasta selvityksen sivistysvaliokunnalle keväällä Oletettavasti selvitystyö on nyt käynnistymässä. Oikean ja monipuolisen selonteon ja arvioinnin saamiseksi on välttämätöntä tehdä monipuolinen ja asiantunteva tutkimus siitä, miten lainsäädäntö on vaikuttanut pienten koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan saatavuuteen, laatuun ja sisältöön sekä perheiden mahdollisuuteen käyttää palveluita. On selvitettävä, miten käytettävissä olevat valtionosuudet ovat kohdentuneet. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan eräät kunnat lienevät saaneet enemmän valtionosuuksia kuin niille kuuluisi järjestetyn palvelun, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan, mukaan. Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan kustannusten osalta tulee myös tarkastella työllistä- Versio 2.0

2 misvarojen käyttöä. Nykyisellään henkilöstöä koulutetaan, mutta kunnissa palkataan henkilöitä vain määräaikaisiin työsuhteisiin, koska halutaan käyttää työllistämisvaroja. On arvioitava, miten tämä vaikuttaa nuorten koulutus- ja työmotivaatioon sekä toisaalta, mitkä vaikutukset tällä on toiminnan laatuun. Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevassa selvitystyössä ja lainsäädännön vaikuttavuuden arvioinnissa tulee tarkastella eri toimintojen, hallintojen ja rahoituslähteiden kokonaisuutta. Selvitystyössä tulee huomioida koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaisuus, perusopetuslain mukainen aamu- ja iltapäivätoiminta, päivähoitolain mukainen koululaisten päivähoito ja perinteinen koulun kerhotyö. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miten hallitus aikoo varmistaa koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevan lainsäädännön vaikuttavuuden ja tavoitteiden toteutumisen arvioinnin, tutkimuksen laaja-alaisuuden sekä tieteellisen pätevyyden? Helsingissä 11 päivänä helmikuuta 2005 Raija Vahasalo /kok 2

3 Ministerin vastaus KK 54/2005 vp Raija Vahasalo /kok Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Raija Vahasalon /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 54/2005 vp: Miten hallitus aikoo varmistaa koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevan lainsäädännön vaikuttavuuden ja tavoitteiden toteutumisen arvioinnin, tutkimuksen laaja-alaisuuden sekä tieteellisen pätevyyden? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö tuli voimaan eli noin puoli vuotta sitten. Lainsäädännön tavoitteena on selkeyttää aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteita ja sisältöä, eri toimijoiden työnjakoa, toiminnan koordinointia ja rahoitusta sekä saada toimintaan enemmän suunnitelmallisuutta, laadukkuutta ja turvallisuutta. Tarkoitus on edistää lasten hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä vähentää yksinäistä aikaa, jonka pienet lapset viettävät koulun jälkeen ilman turvallisen aikuisen läsnäoloa sekä helpottaa perheen ja työelämän yhteensovittamista. Tavoitteet ovat haastavia, eikä niitä saavuteta hetkessä. Vuonna 2004 perusopetuslain mukaista toimintaa järjesti 356 kuntaa ja toimintaan osallistui lasta. Toimintaa järjestävien kuntien määrä on yllättävän suuri ja kertoo, että kunnat ovat lähteneet aktiivisesti mukaan kehittämään aamu- ja iltapäivätoimintaa ja ymmärtäneet toiminnan tärkeyden ja merkityksen lasten hyvinvointia edistävänä toimenpiteenä. Kuntien ilmoituksen mukaan syksyllä 2005 aamu- ja iltapäivätoiminta laajenee 378 kuntaan ja toimintaan osallistuu lasta. Vaikka lasten osallistumismäärä perusopetuslain mukaiseen aamu- ja iltapäivätoimintaan on pysynyt lainsäädännön voimaantulon ensimmäisenä vuotena lähes samana, ovat aamu- ja iltapäivätoiminnan tuntimäärät lisääntyneet merkittävästi. Toiminnan laadun tukemiseksi Opetushallitus on hyväksynyt koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet, jotka ovat olleet käytössä toiminnan alkaessa elokuussa Tämä vuoden alusta on myös ollut voimassa koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan ammattitutkinnon perusteet. Aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun ja tavoitteiden saavuttamiseksi on luotu syksyn 2004 aikana valtakunnallinen kehittämisverkosto. Alueellisille kehittämisverkostoille (14) on nimetty yhteyshenkilöt, jotka yhteistyössä kuntien aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattorien kanssa vastaavat paikallisen ohjauksen kehittämisestä, koulutuksesta ja tiedottamisesta. Kuntien koordinaattoreille ja toiminnan toteuttajille on järjestetty koulutusta ja työseminaareja syksyn 2004 aikana. Tiedotusta, vuorovaikutusta ja asiantuntijatapaamisia on lisätty eri yhteistyötahojen ja sidosryhmien kanssa. Vuoden 2005 aikana Opetushallitus tuottaa aamu- ja iltapäivätoimintaan tukimateriaalia laadun kehittämiseksi toiminnan järjestäjille ja jatkaa koulutusta ja työseminaareja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteista ja sisällöistä. Lainsäädännön yhteydessä eduskunta edellytti, että hallitus seuraa aamu- ja iltapäivätoiminnan laajuuden, laadun sekä palvelutarjonnan monipuolisuuden kehittymistä sekä lain vaikutuksia palvelun rahoitukseen ja hintaan ja antaa selvityksen sivistysvaliokunnalle keväällä Koska kunnat ovat vasta käynnistämässä lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa on ennenaikaista ar- 3

4 Ministerin vastaus vioida lainsäädännön vaikutuksia ja toiminnan tavoitteiden toteutumista kirjallisessa kysymyksessä kuvatulla tavalla. Opetusministeriö on käynnistänyt eduskunnan edellyttämän lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantatyön. Seurantatyö toteutetaan koko maan kattavasti, ja sen valmistelussa käytetään laadukkaalle tieteelliselle tutkimukselle tunnusomaisia menetelmiä. Selvitys tulee olemaan monipuolinen ja asiantunteva arviointi aamu- ja iltapäivätoiminnan laajuudesta, laadusta sekä palveluntarjonnan monipuolisuuden kehittymisestä ja lain vaikutuksista palvelun rahoitukseen ja hintaan. Lisäksi selvityksessä tarkastellaan aamu- ja iltapäivätoiminnan henkilöstön kelpoisuuden ja täydennyskoulutuksen sekä työsuhteiden kehittymistä. Arvioinnissa kerätään tietoja useilta eri tahoilta, kuten kuntien toimintaa koordinoivilta henkilöiltä, toiminnan vastuuohjaajilta sekä toimintaan osallistuvien lasten vanhemmilta. Helsingissä 8 päivänä maaliskuuta 2005 Opetusministeri Tuula Haatainen 4

5 Ministerns svar KK 54/2005 vp Raija Vahasalo /kok Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 54/2005 rd undertecknat av riksdagsledamot Raija Vahasalo /saml: Hur avser regeringen kontrollera konsekvenserna av lagstiftningen om morgon- och eftermiddagsverksamhet för skolelever, bedömningen av måluppfyllelsen samt undersökningens bredd och vetenskapliga kvalitet? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Lagstiftningen om morgon- och eftermiddagsverksamhet för barn trädde i kraft den 1 augusti 2004, dvs. för ca ett halvt år sedan. Syftet med lagstiftningen är att klarlägga morgon- och eftermiddagsverksamhetens mål och innehåll, arbetsfördelningen mellan de olika aktörerna, samordningen och finansieringen av verksamheten samt att öka planmässigheten, kvaliteten och säkerheten i verksamheten. Avsikten är att främja barnens välfärd och jämlikhet i samhället samt minska den tid små barn tillbringar ensamma efter skolan utan vuxennärvaro samt underlätta avpassningen mellan familj och arbetsliv. Målen är utmanande och uppnås inte på en kort tid. År 2004 ordnade 356 kommuner denna verksamhet enligt lagen om grundläggande utbildning och antalet deltagande barn uppgick till Antalet kommuner som ordnade verksamheten är överraskande stort och visar att kommunerna aktivt har kommit med i utvecklingen av morgon- och eftermiddagsverksamheten och förstått verksamhetens vikt och betydelse som en åtgärd för att främja barnens välmående. Enligt uppgifter från kommunerna hösten 2005 utvidgas morgon- och eftermiddagsverksamheten till 378 kommuner och antalet deltagande barn ökar till Även om antalet barn som deltar i morgon- och eftermiddagsverksamhet enligt lagen om grundläggande utbildning har varit nästan detsamma under det första året lagen varit i kraft, har antalet verksamhetstimmar ökat markant. För att stödja verksamhetens kvalitet har Utbildningsstyrelsen fastställt grunder för morgon- och eftermiddagsverksamheten för skolelever, vilka har tillämpats sedan verksamheten inleddes i augusti Sedan ingången av i år finns även gällande grunder för yrkesexamen för ledare inom morgon- och eftermiddagsverksamhet för skolelever. I syfte att uppnå kvalitet och målen för morgon- och eftermiddagsverksamheten skapades hösten 2004 ett riksomfattande utvecklingsnätverk. För de regionala utvecklingsnätverken (14) utsågs kontaktpersoner, som i samråd med kommunernas samordnare av morgon- och eftermiddagsverksamheten svarar för utvecklingen av den lokala styrningen och för utbildningen och informationen. Hösten 2004 ordnades utbildning och arbetsseminarier för dem som samordnar och dem som genomför verksamheten i kommunerna. Informationen, interaktionen och expertmötena med olika samarbetsparter och intressentgrupper har utökats. Under 2005 producerar Utbildningsstyrelsen stödmaterial för utvecklingen av kvaliteten på morgon- och eftermiddagsverksamheten för verksamhetsanordnarna samt fortsätter att ordna utbildning och arbetsseminarier om verksamhetens mål och innehåll. Riksdagen förutsatte i samband med lagstiftningen att regeringen följer upp hur morgon- och eftermiddagsverksamheten utvecklas vad beträffar omfattning, kvalitet och allsidigt tjänsteutbud och vilka effekter lagen har på finansiering- 5

6 Ministerns svar en av och priset på tjänsterna samt lämnar en utredning om frågan till kulturutskottet våren Eftersom kommunerna först är i färd med att starta morgon- och eftermiddagsverksamheten för barn är det för tidigt att bedöma konsekvenserna av lagstiftningen och uppfyllelsen av verksamhetens mål på det sätt som beskrivs i spörsmålet. Undervisningsministeriet har satt igång det uppföljningsarbete som riksdagen har förutsatt i fråga om morgon- och eftermiddagsverksamheten för barn. Uppföljningsarbetet genomförs i hela landet och i förberedelserna används metoder som kännetecknar en kvalitativ vetenskaplig undersökning. Utredningen kommer att vara en mångsidig och sakkunnig bedömning av omfattningen och kvaliteten på morgon- och eftermiddagsverksamheten samt av hur tjänsterna utvecklas i fråga om allsidighet och vilka effekter lagen har på finansieringen av och priset på tjänsterna. I utredningen granskas även utvecklingen av personalens behörighet och fortbildning samt anställningsförhållanden. Uppgifterna för bedömningen insamlas på olika håll, som t.ex. av dem som samordnar kommunernas verksamhet, de ansvariga ledarna för verksamheten och av föräldrarna till de barn som deltar i verksamheten. Helsingfors den 8 mars 2005 Undervisningsminister Tuula Haatainen 6

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 928/2005 vp Kouluterveydenhuollon palveluiden saatavuus Eduskunnan puhemiehelle Hyvällä ja kattavalla kouluterveydenhuollolla on todistetusti suuri merkitys lasten ja nuorten terveen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 931/2005 vp Avoimen varhaiskasvatustoiminnan edistäminen Eduskunnan puhemiehelle Palveluiden järjestäminen on monille kunnille vaikeaa taloudellisten resurssien puuttuessa. Tämä johtaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 874/2010 vp Poliisikoiratoiminnan keskittäminen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Eduskunnan puhemiehelle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmisteilla muutos, jossa poliisikoiratoiminta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1193/2010 vp Reumahoidon alueellinen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Reumasairaala lakkautettiin viime keväänä. Reumasairaalaa ei katsottu tarpeelliseksi pelastaa, koska hyvää hoitoa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 134/2010 vp Koulunkäyntiavustajien kelpoisuusehdot Eduskunnan puhemiehelle Koulunkäyntiavustajia on Suomessa lähes 10 000. Heistä kuitenkin vain n. 2 000 tekee työtä kokopäiväisesti,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2013 vp Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen tukitoimet Eduskunnan puhemiehelle Hallitus nimesi lähes päivälleen vuosi sitten Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen alueeksi.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 750/2006 vp Digitaalisten ohjelmien lähettäminen yhteisten digisovittimien kautta Eduskunnan puhemiehelle Suomen television lähetykset muuttuvat kokonaan digitaalisiksi 31.8.2007. Jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 548/2003 vp Varhaiskasvatussuunnitelman kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Valtioneuvoston periaatepäätöksessä varhaiskasvatuksen valtakunnallisista linjauksista (2002) todetaan,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 22/2008 vp Kaivostoiminnan jatkumisen turvaaminen Sodankylässä Eduskunnan puhemiehelle Sodankylän kunta on ollut hitaasti nousemassa 1990-luvun alun syvästä lamasta. Yhtenä merkittävänä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 990/2012 vp Ruotsinkieliset tv-ohjelmat Lapissa Eduskunnan puhemiehelle Lapissa on herättänyt laajaa hämmästystä se, että maakunnassa Yleisradion ruotsinkielinen kanava YLE Fem lähettää

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2006 vp Rintasyöpäseulonnat Eduskunnan puhemiehelle Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpämuoto. Vuonna 2003 Suomessa todettiin 3 779 uutta rintasyöpätapausta, ja rintasyöpään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 673/2006 vp Animalian ja Luonto-Liiton luennot kouluissa Eduskunnan puhemiehelle Opetusministeriö tukee lakisääteisillä valtionosuuksilla ja -avustuksilla sekä harkinnanvaraisilla avustuksilla

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 677/2006 vp Taito- ja taideaineiden asema opetussuunnitelmassa Eduskunnan puhemiehelle Suomi on akateemisesti menestynyt maa. Suuri osa ikäluokasta hakeutuu lukioon ja korkeakouluihin.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2010 vp Linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutus Eduskunnan puhemiehelle Laki linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyydestä (HE 149/2006 vp)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 427/2010 vp Kotitalousopetuksen arvioinnin ottaminen osaksi perusopetuksen arviointisuunnitelmaa Eduskunnan puhemiehelle Opetusministeriö päätti 20.10.2008 koulutuksen arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 953/2001 vp Kemira Oy:n työpaikkojen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Kemira Oy:n kohdalla ollaan tekemässä omistusjärjestelyjä talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätöksellä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1286/2010 vp Pornaisten eteläisten kylien koulujen rakennusinvestointien valtionosuudet Eduskunnan puhemiehelle Pornainen on yksi Suomen nopeimmin kasvavia kuntia. Väestönkasvun takia

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 276/2003 vp Lasinkeräyksen järjestäminen ja kierrätys Eduskunnan puhemiehelle Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV on ilmoittanut lopettavansa jätelasin keräämisen toimialueellaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 99/2012 vp Sydänsairaiden hoito Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Tällä hetkellä ympärivuorokautinen kardiologinen päivystys on vain Helsingin, Tampereen ja Oulun yliopistollisissa sairaaloissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 143/2005 vp Näyttökokeiden resurssien varmistaminen Eduskunnan puhemiehelle Ammatilliset näyttötutkinnot ovat saaneet pysyvän jalansijan suomalaisessa koulutus- ja tutkintojärjestelmässä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 188/2013 vp Erityisopetuksen tarve ja riskitilanteiden kartoitus Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisen kattavan ja hyvän neuvolajärjestelmän jatkoksi on esitetty ajatus kahdesta muusta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 543/2009 vp Käyttäytymisarvosanan merkitseminen perusopetuksen päättötodistukseen Eduskunnan puhemiehelle Perusopetuksen arvopohjana ovat ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 160/2006 vp Seksuaaliterveys terveystiedon opetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Julkisuudessakin olleiden tetojen perusteella nuorten seksuaaliterveydestä on syytä olla huolissaan: ehkäisyvälineiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 856/2001 vp Sosiaalityöntekijöiden työuupumus ja heikentyneet työolot Eduskunnan puhemiehelle Sosiaalityöntekijöiden työuupumus on kasvaneen työmäärän ja työolojen huononemisen myötä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1346/2001 vp Iltapäivätoiminnan järjestäminen alle 10-vuotiaille Eduskunnan puhemiehelle Lasten pahoinvoinnista keskustellaan julkisuudessa vilkkaasti. Monet kasvatusalan asiantuntijat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 475/2012 vp Ammattikorkeakoulujen turvaaminen aikuiskoulutuksen Eduskunnan puhemiehelle Julkisuuteen tulleen tiedon mukaan ammattikorkeakoulujen rahoitusmallia ollaan uudistamassa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 587/2010 vp Tornion ja Haaparannan kielikoulun valtionavun palauttaminen Eduskunnan puhemiehelle Tornion ja Haaparannan yhteistyö on jatkuvasti tiivistynyt. Yhteistyön laajuus edellyttää

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 823/2012 vp Työharjoittelun suorittaminen etätyönä Eduskunnan puhemiehelle Etätyöstä on puhuttu paljon, mutta ennakko-odotuksiin nähden se on yleistynyt uutena työnteon muotona hitaasti.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 751/2004 vp Osa-aikalisän nykyistä joustavampi käyttö hoivatyössä Eduskunnan puhemiehelle Osa-aikalisä antaa työntekijälle mahdollisuuden lyhentää työaikaansa määräaikaisesti. Työnantajan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 38/2008 vp Hälytysajoneuvon kuljettajien koulutus Eduskunnan puhemiehelle Pelastusopiston vuoden 2008 budjetista on karsittu kokonaan pois määräraha ambulanssikokoluokan ajoneuvoja

Lisätiedot