Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 1036/2012 vp Venäjän kielen opetukseen panostaminen Eduskunnan puhemiehelle Venäjä ja venäjän kieli ovat Suomelle mahdollisuuksia. Vuonna 2011 naapurimme tekivät noin kolme miljoonaa työ- ja vapaa-ajanmatkaa Suomeen ja toivat tullessaan lähes 900 miljoonaa euroa. Matkailijamäärien odotetaan kasvavan myös tulevaisuudessa. Sisäasiainministeriön tuoreen arvion mukaan nykyinen kasvutahti johtaa venäläisten tekemien matkojen määrän kaksinkertaistumiseen viidessä vuodessa. Viisumivapaus Venäjän ja Schengenin välillä lisäisi matkailun määrää entisestään. Matkailualan yrityksille ja palveluelinkeinoille tämä on mahdollisuus. Potentiaalin hyödyntämiseksi on venäjän kielen osaamiseen kuitenkin panostettava todenteolla. Peruskoulun kieliohjelmia monipuolistettiin tuntijakouudistuksen myötä mahdollistamalla valinnaisten kielten ylimääräinen opetus. Valitettavasti tällä ei kuitenkaan pystytä vastaamaan kasvavaan tarpeeseen. Kielten opiskelijoiden määrät ovat romahtaneet viime vuosikymmenien aikana merkittävästi. Toisin sanoen osaamistarpeeseen vastaaminen vapaavalinnaisten aineiden kautta ei ole realistista. Opetus- ja kulttuuriministeriö hylkäsi itäsuomalaisten oppilaitosten hakemuksen opettaa venäjää B1-kielenä. Pilottihankkeelle on kuitenkin todellinen tarve, jotta osaamista saadaan nostettua ja alati kasvavaan venäjän kielen osaamistarpeeseen vastattua. Rajanylitysten ja matkailun voimakkaasti kasvaessa venäjän kielen ja venäläisen kulttuurin tuntemus korostuu entisestään. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin konkreettisiin toimiin hallitus aikoo ryhtyä panostaakseen venäjän kielen opetukseen ja toteuttaakseen pilottihankkeen erityisesti Itä-Suomessa lisääntyvään venäjän kielen osaamistarpeeseen vastaamiseksi? Helsingissä 9 päivänä tammikuuta 2013 Lenita Toivakka /kok Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Lenita Toivakka /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1036/2012 vp: Mihin konkreettisiin toimiin hallitus aikoo ryhtyä panostaakseen venäjän kielen opetukseen ja toteuttaakseen pilottihankkeen erityisesti Itä-Suomessa lisääntyvään venäjän kielen osaamistarpeeseen vastaamiseksi? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: On totta, että venäjän kielen osaamisen tarve Suomessa on kasvanut ja kasvaa. Itä-Suomessa on laaja tahto lisätä venäjän kielen opetusta, ja kielellä on alueelle tärkeä elinkeinopoliittinen sekä työllisyyttä ja elinvoimaisuutta edistävä merkitys. Eräät itäsuomalaiset kunnat hakivat opetus- ja kulttuuriministeriöltä kokeilulupaa perusopetukseen siten, että oppilaiden B1-kielenä voisi olla ruotsi tai venäjä. Ministeriö otti kantaa hakemuksiin. Lainsäädännön mukaan toinen kotimainen kieli on kaikille oppilaille yhteinen pakollinen oppiaine. Opetus- ja kulttuuriministeriö ei voi myöntää sellaista kokeilulupaa, jossa luovutaan toisen kotimaisen kielen opettamisesta. Suomen kielikoulutuspolitiikan keskeisenä tavoitteena on turvata kansalaisten sivistystaso ja sen olennaisena osana monipuolinen ja syvällinen kielitaito. Tämä edellyttää mahdollisuuksia monipuolisiin kielivalintoihin ja kieliopintojen aloittamista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Valtioneuvosto päätti perusopetuksen uusista valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta Tuntijaon uudistuksen tavoitteena on vahvistaa perusopetusta koko ikäluokalle yhdenvertaiset edellytykset jatko-opintoihin tarjoavana väylänä. Yhtenä tavoitteena on monipuolistaa kieliohjelmia. Se toteutetaan tarjoamalla opetuksen järjestäjille mahdollisuus järjestää valinnaisten kielten ylimääräistä opetusta A2- ja B2-kielessä. Tähän liittyvästä rahoituksesta on tarkoitus säätää ennen uusien opetussuunnitelman perusteiden voimaantuloa. Rahoituksen avulla turvataan oppilaille yhdenvertaiset mahdollisuudet kielten opiskelemiseen asuinpaikasta riippumatta ja mahdollistetaan alueellisten ja paikallisten erityistarpeiden huomioon ottaminen. Valtio ottaa näin nykyistä suuremman vastuun kielten opetuksen monipuolistamisesta. Tuntijaosta päättäessään valtioneuvosto edellytti myös, että opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee vuoden 2014 loppuun mennessä hallituksen esityksen, jossa esitetään vapaaehtoisen A2-kielen tarjoamisen säätämistä opetuksen järjestäjille pakolliseksi. Toisin kuin kysymyksessä esitetään, vuonna 2016 voimaan tuleva tuntijako luo hyvät ja tasa-arvoiset mahdollisuudet kielten opetustarjonnan monipuolistamiseen ja esimerkiksi venäjän kielen opetuksen järjestämiseen Itä-Suomen kunnissa. On tärkeää muistaa, että perusopetuksen tuntijaossa on säädetty opetukseen käytettävistä vähimmäistuntimääristä. Kunnat ja muut opetuksen järjestäjät voivat omalla päätöksellään lisätä esimerkiksi venäjän kielen tarjontaa käyttämällä siihen valinnaisaineiden tunteja tai lisäämällä opetustunteja venäjän kielen opetukseen perusopetuslain (628/1998) puitteissa. 2

3 Ministerin vastaus KK 1036/2012 vp Lenita Toivakka /kok Venäjän kielen opetuksen vahvistaminen on linjassa hallitusohjelman kielikoulutuksen monipuolistamista koskevan tavoitteen kanssa, ja Itä- Suomessa opetustarjonnan lisääminen on erityisen kiireellistä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt käynnistää alkukevään aikana kehittämistoimia, joilla venäjän kielen opetusta vahvistetaan Itä-Suomessa jo ennen uuden tuntijaon voimaantuloa. Tavoitteena on edistää venäjän kielen opetuksen järjestämistä, monipuolistaa opetusmenetelmiä ja oppimisympäristöjä sekä vahvistaa oppilaiden myönteisiä asenteita venäjän kielen opiskelua kohtaan. Perusopetuksen kielitarjonnan monipuolistaminen tulee ottaa huomioon myös perusasteen jälkeisissä opinnoissa. Kuten kysymyksessä todetaan, Venäjä ja venäjän kieli ovat Suomelle mahdollisuuksia. Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2013 Opetusministeri Jukka Gustafsson 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 1036/2012 rd undertecknat av riksdagsledamot Lenita Toivakka /saml: Vilka konkreta åtgärder ämnar regeringen vidta för att satsa på undervisning i ryska och för att genomföra ett pilotprojekt för att tillmötesgå det behov av kunskaper i ryska vilket finns framför allt i östra Finland? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Det är sant att behovet av att kunna ryska har ökat och ökar i Finland. I östra Finland finns en vitt utbredd vilja att öka undervisningen i ryska och språket har en viktig näringspolitisk och sysselsättnings- och livskraftsfrämjande betydelse i området. Ett antal kommuner i östra Finland ansökte hos undervisnings- och kulturministeriet om tillstånd för att bedriva försöksverksamhet inom den grundläggande utbildningen för att bereda eleverna möjlighet att som B1-språk välja antingen svenska eller ryska. Ministeriet tog den 20 december 2012 ställning till ansökningarna. Enligt lagstiftningen är det andra inhemska språket ett för alla elever gemensamt och obligatoriskt läroämne. Undervisnings- och kulturministeriet kan inte bevilja ett sådant tillstånd som innebär att man slopar undervisningen i det andra inhemska språket. Det centrala målet i politiken för språkundervisningen i Finland är att trygga medborgarnas bildningsnivå, och som en väsentlig del därav en mångsidig och gedigen språkkunskap. Det här förutsätter att det finns möjligheter att göra mångsidiga språkval och att språkstudier inleds så tidigt som möjligt. Statsrådet fattade beslut om de nya rikstäckande målen för och timfördelningen inom den grundläggande utbildningen den 28 juni Målet med reformen av timfördelningen är att stärka den grundläggande utbildningen som en kanal som erbjuder hela åldersklassen jämlika förutsättningar för fortsatta studier. Ett av målen är att språkprogrammen blir mer mångsidiga. Målet nås genom att man erbjuder anordnare av undervisning en möjlighet att ordna extra undervisning i A2- och B2-språk som är valfria. Avsikten är att man reglerar finansieringen innan de nya läroplanerna träder i kraft. Med hjälp av finansieringen tryggar man elevernas jämlika möjligheter till språkstudier oberoende av bostadsort. Man möjliggör också ett beaktande av regionala och lokala särbehov. Staten tar på så vis i högre grad än för närvarande ansvar för att språkundervisningen blir mångsidigare. I samband med att statsrådet beslutade om timfördelningen förutsatte den också att undervisnings- och kulturministeriet före utgången av 2014 bereder regeringens proposition med förslag till att det ska bli obligatoriskt för anordnare av utbildning att erbjuda undervisning i det frivilliga A2-språket. Till skillnad från det som anförs i spörsmålet skapar den timfördelning som träder i kraft 2016 goda och jämlika möjligheter till att göra utbudet av språkundervisning mångsidigare och till att exempelvis ordna undervisning i ryska i kommunerna i östra Finland. Det är viktigt att komma ihåg att det i fråga om timfördelningen inom den grundläggande utbildningen har bestämts om det minimiantal timmar som ska användas för undervisningen. Kommunerna och övriga anordnare av utbildning kan 4

5 Ministerns svar KK 1036/2012 vp Lenita Toivakka /kok med sina egna beslut öka exempelvis utbudet av ryska genom att för undervisningen i ryska använda timmar avsedda för valfria ämnen eller öka antalet undervisningstimmar för undervisning i ryska inom ramen för lagen om den grundläggande utbildningen (628/1998). Ett stärkande av undervisningen i ryska stämmer överens med målet att göra språkutbildningen mångsidigare vilket framgår av regeringsprogrammet. Utbildningsutbudet måste öka i rask takt i framför allt östra Finland. Undervisningsoch kulturministeriet har beslutat initiera utvecklingsåtgärder under vårvintern och genom dem ska undervisningen i ryska stärkas i östra Finland redan innan den nya timfördelningen träder i kraft. Målet är att främja ordnandet av undervisning i ryska, göra undervisningsmetoderna och inlärningsmiljöerna mångsidigare och stärka elevernas positiva attityder till studier i ryska. Det mångsidigare språkutbudet inom den grundläggande utbildningen ska också beaktas i fortsatta studier efter grundstadiet. Såsom det konstateras i spörsmålet innebär Ryssland och det ryska språket möjligheter för Finland. Helsingfors den 23 januari 2013 Undervisningsminister Jukka Gustafsson 5

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1037/2012 vp Venäjän opettaminen B1-kielenä ruotsin sijaan Eduskunnan puhemiehelle Kahdeksan itäsuomalaista kuntaa anoi opetus- ja kulttuuriministeriöltä lupaa opettaa peruskoulun seitsemänneltä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 89/2013 vp Venäjän kielen opetuksen järjestäminen (A2- tai B2-kieli) Pohjois-, Itä- ja Kaakkois-Suomen kouluissa Eduskunnan puhemiehelle Perussuomalaisten kansanedustaja Reijo Tossavainen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 193/2007 vp Vieraiden kielten opiskelumahdollisuudet Eduskunnan puhemiehelle Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi monipuolisten kieliohjelmien edistäminen kouluissa. Tämä onkin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 677/2006 vp Taito- ja taideaineiden asema opetussuunnitelmassa Eduskunnan puhemiehelle Suomi on akateemisesti menestynyt maa. Suuri osa ikäluokasta hakeutuu lukioon ja korkeakouluihin.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 706/2013 vp Perusopetuksen uuden tuntijaon kolmen vuosiviikkotunnin lisäyksen rahoitus Eduskunnan puhemiehelle Valtioneuvosto hyväksyi yleisistunnossaan 28. kesäkuuta 2012 perusopetuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 212/2007 vp Venäjän kielen opiskelu Eduskunnan puhemiehelle Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi monipuolisten kieliohjelmien edistäminen kouluissa. Tämä onkin tarpeen, sillä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 197/2012 vp Kotitalousopetuksen lisääminen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa luvattiin vahvistaa taito- ja taideaineiden opetusta, liikuntaa sekä yhteiskunnallista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2010 vp Sitoutuminen lukiossa valitun kielen opiskelemiseen Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisissa lukioissa opetetaan monipuolisesti vieraita kieliä. Opiskelijat saavat valita mieleisensä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 587/2010 vp Tornion ja Haaparannan kielikoulun valtionavun palauttaminen Eduskunnan puhemiehelle Tornion ja Haaparannan yhteistyö on jatkuvasti tiivistynyt. Yhteistyön laajuus edellyttää

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 863/2010 vp Tukiopetuksen kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Erityisopetuksen tarve kouluissa on lisääntynyt huolestuttavasti. Erityisopetusta tarvitsevat oppilaat pyritään yhä useammin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 990/2012 vp Ruotsinkieliset tv-ohjelmat Lapissa Eduskunnan puhemiehelle Lapissa on herättänyt laajaa hämmästystä se, että maakunnassa Yleisradion ruotsinkielinen kanava YLE Fem lähettää

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 572/2007 vp Vieraiden kielten opiskelun turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Kansanedustaja Sari Sarkomaa ja kolme muuta kansanedustajaa tekivät 23.2.2005 hallitukselle kirjallisen kysymyksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 427/2010 vp Kotitalousopetuksen arvioinnin ottaminen osaksi perusopetuksen arviointisuunnitelmaa Eduskunnan puhemiehelle Opetusministeriö päätti 20.10.2008 koulutuksen arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2010 vp Linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutus Eduskunnan puhemiehelle Laki linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyydestä (HE 149/2006 vp)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 126/2013 vp Suomi tieteen kielenä Eduskunnan puhemiehelle Suomen kieli sai virallisen aseman 150 vuotta sitten. Samoihin aikoihin, 1800-luvun puolivälin jälkeen, suomi alkoi vähitellen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 447/2013 vp Oppisopimuskoulutuksessa maksettavan koulutuskorvauksen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyystilanne oli huhtikuussa 2013 hyvin vaikea, kuten koko kuluneen vuoden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 188/2013 vp Erityisopetuksen tarve ja riskitilanteiden kartoitus Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisen kattavan ja hyvän neuvolajärjestelmän jatkoksi on esitetty ajatus kahdesta muusta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 543/2009 vp Käyttäytymisarvosanan merkitseminen perusopetuksen päättötodistukseen Eduskunnan puhemiehelle Perusopetuksen arvopohjana ovat ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 475/2012 vp Ammattikorkeakoulujen turvaaminen aikuiskoulutuksen Eduskunnan puhemiehelle Julkisuuteen tulleen tiedon mukaan ammattikorkeakoulujen rahoitusmallia ollaan uudistamassa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1286/2010 vp Pornaisten eteläisten kylien koulujen rakennusinvestointien valtionosuudet Eduskunnan puhemiehelle Pornainen on yksi Suomen nopeimmin kasvavia kuntia. Väestönkasvun takia

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 680/2009 vp Nuorten akateemisten työttömyyden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut keväällä 2009 erityisesti 25 30-vuotiaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 906/2012 vp Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutuksen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutus käynnistettiin Suomessa pari vuotta sitten. Antamalla rajoitettu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1014/2008 vp Yhteiskunnallisen opetuksen lisääminen Eduskunnan puhemiehelle Suomalainen yhteiskunta on monen suuren haasteen edessä. Yhteiskuntamme on muuttunut, se muuttuu ja sen täytyy

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 985/2001 vp Peruskoulun terveystiedon opetus Eduskunnan puhemiehelle Hallitus esitti (HE 142/2000 vp) perusopetuslain 11 :n muuttamista siten, että terveystieto säädettäisiin omaksi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1333/2010 vp Näkövammaisten kirjaston Celian tulevaisuus Eduskunnan puhemiehelle Celia on näkövammaisten kirjasto, joka on tarkoitettu Suomessa kaikille lukemisesteisille kansalaisille.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1126/2001 vp Terveystiedon opetuksen määrä ja peruskoulun tuntijako Eduskunnan puhemiehelle Eduskunta hyväksyi viime keväänä terveystiedon uudeksi oppiaineeksi peruskouluihin, lukioihin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 337/2008 vp Ylimääräisen opintotuen myöhästyneestä takaisinmaksusta perittävän koron alentaminen Eduskunnan puhemiehelle Opiskelijat maksavat ylimääräisiä opintotukiaan takaisin vuosi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 143/2005 vp Näyttökokeiden resurssien varmistaminen Eduskunnan puhemiehelle Ammatilliset näyttötutkinnot ovat saaneet pysyvän jalansijan suomalaisessa koulutus- ja tutkintojärjestelmässä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 843/2013 vp Suomalaisen yksityiskoulun toiminnan jatkuvuus Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Espanjan Aurinkorannikolla on jo parinkymmenen vuoden ajan toiminut yksityinen suomalainen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 320/2009 vp Lasten oman äidinkielen käyttö päiväkodeissa ja kouluissa Eduskunnan puhemiehelle Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Vaasan kaupungissa on jätetty varhaiskasvatus- ja

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 73/2013 vp Kieltenopetuksen tasa-arvoisuus perusopetuksen uuteen tuntijakoon siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Valtioneuvoston 28.6.2012 antamassa asetuksessa perusopetuslaissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 22/2008 vp Kaivostoiminnan jatkumisen turvaaminen Sodankylässä Eduskunnan puhemiehelle Sodankylän kunta on ollut hitaasti nousemassa 1990-luvun alun syvästä lamasta. Yhtenä merkittävänä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2006 vp Rintasyöpäseulonnat Eduskunnan puhemiehelle Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpämuoto. Vuonna 2003 Suomessa todettiin 3 779 uutta rintasyöpätapausta, ja rintasyöpään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 276/2003 vp Lasinkeräyksen järjestäminen ja kierrätys Eduskunnan puhemiehelle Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV on ilmoittanut lopettavansa jätelasin keräämisen toimialueellaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 313/2010 vp Yksityiskoulujen oppilashuollon turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa on 68 yksityistä peruskoulua, joissa saa opetusta alle kolme prosenttia perusopetuksen oppilaista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 676/2006 vp Viisivuotiaiden esiopetuksen maksuttomuus Eduskunnan puhemiehelle Perusopetuslain 26 a :n mukaan lapsella on oikeus saada esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 751/2004 vp Osa-aikalisän nykyistä joustavampi käyttö hoivatyössä Eduskunnan puhemiehelle Osa-aikalisä antaa työntekijälle mahdollisuuden lyhentää työaikaansa määräaikaisesti. Työnantajan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1193/2010 vp Reumahoidon alueellinen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Reumasairaala lakkautettiin viime keväänä. Reumasairaalaa ei katsottu tarpeelliseksi pelastaa, koska hyvää hoitoa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan

Lisätiedot