Ketään ei jätetä. nuorista huolehtimisen sosiaalinen ja taloudellinen merkitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ketään ei jätetä. nuorista huolehtimisen sosiaalinen ja taloudellinen merkitys"

Transkriptio

1 Ketään ei jätetä nuorista huolehtimisen sosiaalinen ja taloudellinen merkitys Oppilaan ja opinto-ohjauksen kansallinen kehittämispäivä, Helsinki, 20. huhtikuuta 2011

2 Osku 22v (nelisen vuottaa enimmäkseen toimeentulotuella) "Työttömyyteni syynä on yksinkertaisesti se, ettei minulla ole koulutusta mihinkään ammattiin. Se taas johtuu siitä, etten vielä tiedä, mikä minusta tulee isona" (HS ) "Minusta toimeentulotuen hakeminen ei ole millään tavalla nöyryyttävää. En oikein ymmärrä, miksi se joidenkin mielestä tuntuu siltä", Alhaisen opintotuen vuoksi opiskelu ei kauheasti houkuttele." Tuttavapiirissään on enemmän toimeentulotuella eläviä kuin työssäkäyviä

3 Hyvinvointivaltion haasteet 1) Globalisaatio heikentää mahdollisuuksia säännellä taloutta ja rahoittaa HV:ta (monikansalliset yhtiöt toimivat kansallisvaltioiden yläpuolella) 2) Markkinalähtöinen konsumerismi luo identiteettejä jotka eivät tunne solidaarisuutta (HV:n pohjana ollut perheiden, naapurustojen, yhteiskuntaluokkien, uskontojen välinen solidaarisuus) 3) "Viimeisimmän" kokoaikaisen työpaikan vaatimukset työntekijälle nousevat koko ajan (kouluttamattomat nuoret putoamisvaarassa)

4 Kunnialliset ja kunniattomat köyhät Kunniallisia: sairaat, työkyvyttömät, vanhat, pientä lasta hoitavat Kunniattomia: ne työttömän perusturvaa (työmarkkinatukea tai työttömän peruspäivärahaa) saavat jotka eivät hae töitä (karenssi, tt:n perusosan alennus) -> Oskun kaltaiset nuoret työttömät ovat kunniattomia köyhiä

5 Nuoret työmarkkinoilla Koulutus avain työllistymiseen -> suurimmat haasteet ja palkinnot vieraskielisillä ja lastensuojelulapsilla "Mun kompassin neula vaan pyörii" -> perhetaustan ja lähiyhteisön merkitys & tuki ja neuvonta Kannattaako kouluttautua "hörhöaloille"? -> oppimisen oppiminen

6 Miksi ihmiset käyvät töissä? Taloudellinen selitys Sosiaalinen selitys Valikoitumisselitys

7 Taloudellinen selitys Kuinka suuren taloudellisen hyödyn työssäkäynti tarjoaa suhteessa vapaa-aikaan eli perusturvaan homo economicus maksimoi rahassa ja vapaa-ajassa mitatun taloudellisen hyödyn Oskun työttömyyden syynä liian korkea sosiaaliturva (vaikka Osku valittelikin toimeentulotuen niukkuutta)

8 Taloudellisen selityksen kritiikki Uskomukset palkasta ja sosiaaliturvasta eivät vastaa objektiivia havaintoja Empiiristen havainnot ihmisten käyttäytymisestä ovat ristiriitaisia Toisaalta taloudellisilla kannustimilla voi olla suurin vaikutus juuri nuorille työttömille (vrt. O skun kommentit)

9 Sosiaalinen selitys Ihmiset tekevät työtä osallistuakseen yhteiskuntaan tai ainakin välttääkseen osattomuuden Homo sociologicuksen työhalu pohjautuu siihen, että ihminen on prososiaalinen olento, jonka toimintaa ohjaa sopeutuminen vallitseviin sosiaalisiin normeihin Osku on työttömänä, koska hänelle ei ole tarjottu oikeaa työtä

10 Sosiaalisen selityksen kritiikki Liian yleinen: jotkut mitä ilmeisimmin jättäytyvät työttömiksi tai työmarkkinoiden ulkopuolelle Työssäkäynti ei ole välttämättä nuorille yhtä vahva normi kuin vanhemmille Työttömyyden valitsemisen selityksenä voi olla se, että työtön arvostaa ainakin tietyllä hetkellä vapaa-aikaa enemmän kuin työtekoa

11 Valikoitumisselitys Korostaa kilpailua työmarkkinoilla, jossa menestyminen määräytyy yksilön ominaisuuksien ja verkostojen perusteella Työttömyyttä selittävät heikot kyvyt, alhainen koulutus (inhimillisen pääoman puutteet) ja puuttuvat verkostot (alhainen sosiaalinen pääoma). Osku on työttömänä, koska hänen osaamisellaan ei ole kysyntää, eikä hän ole saanut apua verkostoistaan

12 Valikoitumisselityksen kritiikki Uhkana kehäpäätelmä: työhaluttomuus voidaan tulkita valikoitumisen aiheuttamaksi näköalojen kapeutumiseksi, mutta se on samalla työttömyyden syy Selitys voi hävittää vapaan tahdon ja yksilön valinnan mahdollisuudet

13 Sosiaalisten mahdollisuuksien politiikka Hyvinvointivaltiossa ei ole kysymys vain sosiaalisten riskien välttämisestä, vaan myönteisistä elämänmuutoksista Tai vielä yksinkertaisemmin pahoinvoinnin välttämisen sijaan hyvinvoinnin edistämisestä Haasteena myönteisten siirtymien turvaaminen entistä haastavimmissa (vrt. markkinoiden sääntely) olosuhteissa

14 Yhteenveto selityksistä Taloudellinen selitys: taloudelliset tekijät voivat olla tärkeitä nuorille -> talousneuvontaa ja urapolkuja Sosiaalinen selitys: työ ei saa olla aina ja kaikissa tilanteissa ainoa vaihtoehto Valikoitumisselitys: nuoret tarvitsevat tuetun työn malleja (esim. työpajoja)

15 Putoamisen kierre Taustalla joku "negatiivinen" muutos (sosiaalinen riski) -> Koulutuksen keskeytyminen (ei ammatillista tutkintoa) -> Työn loppuminen -> Asunnon menetys (esim. häätö) -> Seurustelun loppuminen -> Velkaantuminen (esim. pikavipit, vahingonkorvaukset) -> O ngelmat viranomaisten kanssa (esim. rikostuomio)

16 Miten kierre katkaistaan? Jokaisella sosiaalisella riskillä on vastinparina joku positiivinen muutos eli myönteinen siirtymä

17 Myönteinen siirtymä -> Koulutuksen loppuun suorittaminen -> Uusi työ, työharjoittelu -> Uusi asunto -> Uusi parisuhde -> Velkojen järjestely -> Viranomaisasioiden selvittely

18 Myönteisten siirtymien kritiikki Kenen näkökulmasta myönteinen siirtymä? Mitkä todelliset valinnan mahdollisuudet? Normatiivisuus? Kyllä: työ luo hyvinvointia, työ on osallisuutta Tuleeko HV:stä kilpailuvaltio? Ei: työ ei ole ainoa sosiaalinen mahdollisuus Vapaamatkustaminen?

19 Vapaamatkustaminen Ovatko mahdollisuudet käyttämistä varten? Entä jos mahdollisuudet eivät kirkastu (vrt. Osku)? Yhteisöiden ja niiden arvojen merkitys Varhaislapsuuden merkitys Miten turvata mahdollisuuksien käyttäminen? - > Miten tasata eroja lasten sosiaalisten ympäristöjen välillä? 19

20 Miten turvata myönteisiä siirtymiä? Järjestelmien otettava huomioon yksilöllisten tarpeiden ja olosuhteiden monimutkaisuus Tärkeä arvokysymys: luotammeko ihmisten haluun tehdä myönteisiä valintoja vai etsimmekö kaikkialta pinnareita? Tarvitaan riittävän antelias turva, jotta ihmiset uskaltavat yrittää Tarvitaan erilaisia polkuja ja mahdollisuuksia

21 Itsenäisen selviytymisen edistäminen oppimisyhteiskunnassa Koulutustakuu Työkyvyn saavuttamisen ja ylläpitämisen palvelut (kuntoutus, päihdehuolto, päivähoito, terveydenhuolto ml. mt-huolto) Työn ja sosiaaliturvan yhdistäminen (työn tarjonta) Matalat työhön ottamisen kynnykset (työvoiman kysyntä)

22 Mistä uusi "kunnan lehmä"? Palveluita tuottavat osuuskunnat? Kansalaisjärjestöjen työllistämismahdollisuudet? Sosiaaliset yritykset ja työpajat? Työllistymisbonus: työpaikat kunnan suojeluksessa eikä palkka pudota etuja (vrt. voin myyminen)

Työterveysyhteistyöllä eteenpäin 9.6.2015 Helsinki. Työn arvo ja asenne työhön ennen ja nyt Professori Heikki Hiilamo Helsingin yliopisto

Työterveysyhteistyöllä eteenpäin 9.6.2015 Helsinki. Työn arvo ja asenne työhön ennen ja nyt Professori Heikki Hiilamo Helsingin yliopisto Työterveyden Edistämisyhdistyksen juhlaseminaari Työterveysyhteistyöllä eteenpäin 9.6.2015 Helsinki Työn arvo ja asenne työhön ennen ja nyt Professori Heikki Hiilamo Helsingin yliopisto Kokonaishedelmällisyys

Lisätiedot

Miten katkaista työttömyys reittinä köyhyyteen ja syrjäytymiseen? 12. marraskuuta 2014 Helsingin yliopisto Heikki Hiilamo

Miten katkaista työttömyys reittinä köyhyyteen ja syrjäytymiseen? 12. marraskuuta 2014 Helsingin yliopisto Heikki Hiilamo Miten katkaista työttömyys reittinä köyhyyteen ja syrjäytymiseen? 12. marraskuuta 2014 Helsingin yliopisto Heikki Hiilamo Hyvinvoinnin kolme kehitysvaihetta Rikkaat Rikkaat Super-Rikkaat Rikkaat Keskiluokka

Lisätiedot

Köyhien selviytyminen

Köyhien selviytyminen KelaFpa_... Köyhien selviytyminen Päihdealan sosiaalityön päivä Heikki Hiilamo 22.11.2012 1 22.11.2012 Tutkimusosasto Minna Canth (1844-1897) 1. merkittävä suomenkielinen naiskirjailija ja sanomalehtinainen

Lisätiedot

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset kansalaiset voivat määritellä valmiutensa, taitonsa

Lisätiedot

Perheet eriarvoistuvat ja koulu lohkoutuu miten tukea lasten ja nuorten hyvinvointia

Perheet eriarvoistuvat ja koulu lohkoutuu miten tukea lasten ja nuorten hyvinvointia Perheet eriarvoistuvat ja koulu lohkoutuu miten tukea lasten ja nuorten hyvinvointia Lasten hyvinvointi Suomessa 29.3.2017 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto PISA-tulokset kertovat:

Lisätiedot

Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - Näkökulma välityömarkkinoiden ohjaukseen

Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - Näkökulma välityömarkkinoiden ohjaukseen Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - Näkökulma välityömarkkinoiden ohjaukseen Kaija Ray Työkykykoordinaattorikoulutus Helsinki 27.3.18 Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993,

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

M I K S I T YÖ T TÖ M ÄT E I VÄT T YÖ L L I S T Y E I VÄT K Ä T YÖ PA I K AT TÄY T Y

M I K S I T YÖ T TÖ M ÄT E I VÄT T YÖ L L I S T Y E I VÄT K Ä T YÖ PA I K AT TÄY T Y 1 M I K S I T YÖ T TÖ M ÄT E I VÄT T YÖ L L I S T Y E I VÄT K Ä T YÖ PA I K AT TÄY T Y Herättävät Helsingin kuvat Helsingin työttömät eri ryhmissä kannustimien suhteen Miksi työttömät eivät työllisty Miksi

Lisätiedot

Työ on parasta sosiaaliturvaa. Tuetun työllistymisen markkinat Finlandia-talo 4.8.2011 Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko

Työ on parasta sosiaaliturvaa. Tuetun työllistymisen markkinat Finlandia-talo 4.8.2011 Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko Työ on parasta sosiaaliturvaa Tuetun työllistymisen markkinat Finlandia-talo 4.8.2011 Sosiaali- ja terveysministeri Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi Jyrki Kataisen hallituksen tavoitteena on välittävä

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Well-being through work Hyvinvointia työstä. Finnish Institute of Occupational Health www.ttl.fi

Well-being through work Hyvinvointia työstä. Finnish Institute of Occupational Health www.ttl.fi Well-being through work Hyvinvointia työstä Perhevapaalta takaisin työelämään Kaisa Kauppinen, vanhempi tutkija, Työterveyslaitos, dosentti, Helsingin yliopisto 20.5.2013 Suomalainen perhevapaajärjestelmä

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

Yli Hyvä Juttu Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki

Yli Hyvä Juttu Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki Yli Hyvä Juttu 21.11.2012 Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki Valtaosa nuorista on tyytyväisiä elämäänsä, vaikka tyytyväisyys vapaa-aikaan ja erityisesti taloudelliseen tilanteeseen vähenee. Nuoret ovat

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Lokakuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Lokakuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Tuottavatko markkinat kohtuuhintaisia asuntoja?

Tuottavatko markkinat kohtuuhintaisia asuntoja? Tuottavatko markkinat kohtuuhintaisia asuntoja? Maanmittauspäivät 2019 Tuukka Saarimaa Kaupunkitaloustieteen apulaisprofessori Aalto-yliopisto ja Helsinki GSE Ymmärretäänkö markkinoiden toimintaa? HS 25.3.2019

Lisätiedot

Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi

Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi Kuntoutus Kartanonväessä Hyvään hoitoon kuuluu aina kuntoutus Huonokuntoisellakin avuttomalla vanhuksella

Lisätiedot

Lisää ansaitsemisen mahdollisuuksia

Lisää ansaitsemisen mahdollisuuksia Lisää ansaitsemisen mahdollisuuksia Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra Marko Nousiainen & Anna Keto-Tokoi Osallisuuden edistäminen ja köyhyyden torjunta (Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto. Janne Savolainen Erityisasiantuntija

Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto. Janne Savolainen Erityisasiantuntija Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto Janne Savolainen Erityisasiantuntija Ajankohtaista Hallitusohjelman toimeenpano on käynnistynyt Uraohjauksen merkitys

Lisätiedot

Osaaminen on sosiaaliturvaa Mikko Hytönen, Keski-Uudenmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu TYP

Osaaminen on sosiaaliturvaa Mikko Hytönen, Keski-Uudenmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu TYP Osaaminen on sosiaaliturvaa 7.4. 2017 Mikko Hytönen, Keski-Uudenmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu TYP Keski-Uudenmaan TYP Hyvinkää + Nurmijärvi Järvenpää + Tuusula Kerava Kartoitusjakso

Lisätiedot

OIKEUDENMUKAISUUTTA KUSTANNUSTEHOKKAASTI. Osmo Soininvaara

OIKEUDENMUKAISUUTTA KUSTANNUSTEHOKKAASTI. Osmo Soininvaara OIKEUDENMUKAISUUTTA KUSTANNUSTEHOKKAASTI Osmo Soininvaara VATT-päivän seminaari 6.10.2009 Sosiaalipolitiikka ja taloudellinen tehokkuus Ekonomistit kontribuutio: small government Kansa on eri mieltä ja

Lisätiedot

LAPSISTRATEGIAA VALMISTELEVA TYÖ

LAPSISTRATEGIAA VALMISTELEVA TYÖ LAPSISTRATEGIAA VALMISTELEVA TYÖ Kohden lapsi- ja perhemyönteistä Suomea Jouni Välijärvi, professori Jyväskylän yliopisto Eteläisen Suomen LAPE-akatemia Lahti 24.5.2019 Visio: kansallinen lapsistrategia

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori Nuorisotakuu Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi Lotta Haikkola, tutkijatohtori 10.10.2017 Nuorisotakuu (2013 2015) Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Marraskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Marraskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Marraskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Toukokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Toukokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Toukokuu. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Maaliskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Elokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Elokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Elokuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Maaliskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Integroidut palvelut nuorille vai vaikuttava palvelusysteemi?

Integroidut palvelut nuorille vai vaikuttava palvelusysteemi? Integroidut palvelut nuorille vai vaikuttava palvelusysteemi? Soile Kuitunen, valt.tri, toimitusjohtaja 5.3.2015 1 Nuoret -50 000 koulutuksen ja työn ulkopuolella, ilman perusasteen jälkeistä koulutusta.

Lisätiedot

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkodeissa ja tukiasunnoissa oleville nuorille Nuorten kysely lähetettiin yksiköiden esimiesten kautta anonyyminä Surveypal-nettilinkkinä välitettäväksi

Lisätiedot

UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen

UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen Timo Lindholm / Sitra 22.8.2017 Lähtökohdat - Globaalit ilmiöt muokkaavat työelämää hävittävät ja luovat töitä. - Työn murroksen

Lisätiedot

Huono-osaisuuden vähentäminen ja hyvinvoinnin mittaaminen uusilla sote-alueilla

Huono-osaisuuden vähentäminen ja hyvinvoinnin mittaaminen uusilla sote-alueilla Huono-osaisuuden vähentäminen ja hyvinvoinnin mittaaminen uusilla sote-alueilla Sakari Kainulainen, dos, erityisasiantuntija, Diakonia-ammattikorkeakoulu Reija Paananen, FT, tutkija, Diakonia-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPOLKU. Nuorten työllisyyspalvelut

YRITTÄJYYSPOLKU. Nuorten työllisyyspalvelut YRITTÄJYYSPOLKU Lahden nuorisopalvelut Nuorten työllisyyspalvelut Matti Martikainen Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT Lahti Tuija Oikarinen Yrittäjyyden ja työn murros - Yrittäjyys mahdollisuutena

Lisätiedot

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset Hätä Nuorista! Nuorten työpajapalveluiden turvaaminen Joensuunseudulla! Nuorten työpajatoiminta on tavoitteellista, arjen hallintaa

Lisätiedot

Kannustimet ja sanktiot työttömyysturvassa. Heikki Ervasti Turun yliopisto Sosiaalitieteiden laitos

Kannustimet ja sanktiot työttömyysturvassa. Heikki Ervasti Turun yliopisto Sosiaalitieteiden laitos Kannustimet ja sanktiot työttömyysturvassa Heikki Ervasti Turun yliopisto Sosiaalitieteiden laitos heikki.ervasti@utu.fi Kannustin- ja sanktiopolitiikan ongelmia Tulkinta työttömyyden syistä on karkea

Lisätiedot

Päättökysely 2017 tulokset

Päättökysely 2017 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä keväällä 2017 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun

Lisätiedot

Köyhyyden monet kasvot

Köyhyyden monet kasvot Köyhyyden monet kasvot Maria Viljanen, Terveyden ja hyvinvoinnin yksikön päällikkö, SPR keskustoimisto 3.12.2018 Kemi Ruokaa ja osallisuutta -seminaari AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA HJÄLPARE NÄRÄ DIG Mitä on

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

AIKUISSOSIAALITYÖN ASIAKKAAN ALKUKARTOITUSLOMAKE. Päivämäärä: Vastuu työntekijän nimi:

AIKUISSOSIAALITYÖN ASIAKKAAN ALKUKARTOITUSLOMAKE. Päivämäärä: Vastuu työntekijän nimi: AIKUISSOSIAALITYÖN ASIAKKAAN ALKUKARTOITUSLOMAKE Asiakas: Nimi: Henkilötunnus: Osoite: Puh.nro.: Sähköpostiosoite: Äidinkieli ja kansalaisuus: Siviilisääty: Lähiomainen: Puoliso: Nimi: Henkilötunnus: Osoite:

Lisätiedot

Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012

Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Sosiaali- ja terveysministeriö aktiivisena kumppanina kokeilussa Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Kokeilun lähtökohdat päävastuun

Lisätiedot

Kohti kestävää tulevaisuutta Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta Ulla Nord, toimitusjohtaja Me-säätiö me. 2

Kohti kestävää tulevaisuutta Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta Ulla Nord, toimitusjohtaja Me-säätiö me. 2 Kohti kestävää tulevaisuutta Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta Ulla Nord, toimitusjohtaja Me-säätiö 19.4.2017 me. 2 Miten voidaan edistää kestävää hyvinvointia? Miten kestävää kehitystä voidaan edistää

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävä kehitys. Sakari Karvonen Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Osastojohtaja, tutkimusprofessori

Sosiaalisesti kestävä kehitys. Sakari Karvonen Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Osastojohtaja, tutkimusprofessori Sosiaalisesti kestävä kehitys Sakari Karvonen Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Osastojohtaja, tutkimusprofessori Sosiaalinen kestävyys Yhteiskunnan sosiaalinen kestävyys tärkeä strateginen

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta. ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry

VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta. ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelma 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (ESR) Nuorten

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksestako hyötyä työelämässä?

Aikuiskoulutuksestako hyötyä työelämässä? Aikuiskoulutuksestako hyötyä työelämässä? Rita Asplund Aikuiskoulutus taantumassa? Kalevi Sorsa -säätiön Perjantaiyliopisto 28.8.2009 ETLA 1 Aikuiskoulutus eli erityisesti aikuisia varten järjestetty koulutus

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto

Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina Työllistymisen seminaari 30.8.2017 Anne Saari, Kiipula ammattiopisto Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus 22.9.2017 Toimintamme lähtee

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot II Ohjaamo-päivät 24.3.2015, Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllisyydenhoidon kokonaisuus ELINKEINO- POLITIIKKA TYÖPOLITIIKKA

Lisätiedot

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Toimivat monialaiset verkostot 6.2.2015 Hotelli Santa Claus Tiina Keränen, yksikön päällikkö 9.2.2015 Verkostoyhteistyö on mahdollisuus Yhteistyö vaatii avoimuutta,

Lisätiedot

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI 4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)

Lisätiedot

Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulmia osatyökykyyn ja välityömarkkinoiden ohjaukseen. Helsinki 21.3.

Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulmia osatyökykyyn ja välityömarkkinoiden ohjaukseen. Helsinki 21.3. Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulmia osatyökykyyn ja välityömarkkinoiden ohjaukseen Helsinki 21.3.17 Kaija Ray Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993, nyt 37 taustayhteisöä,

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Osallistamalla osaamista -toimenpidekokonaisuus

Osallistamalla osaamista -toimenpidekokonaisuus Osallistamalla osaamista -toimenpidekokonaisuus Esa Pirnes kulttuuriasiainneuvos kulttuuri- ja taidepolitiikan osasto opetus- ja kulttuuriministeriö Merja Hilpinen ylitarkastaja nuoriso- ja liikuntapolitiikan

Lisätiedot

Ohjaamojen käynti- ja siirtymätilastot 2017

Ohjaamojen käynti- ja siirtymätilastot 2017 1 12.2.2018 Mirja Määttä, Kohtaamo-hanke mirja.maatta@ely-keskus.fi Ohjaamojen käynti- ja siirtymätilastot 2017 Ohjaamo-palvelupisteitä oli vuonna 2017 noin 40. Tässä tiivistelmässä kerrotaan niiden palvelujen

Lisätiedot

Väärien alavalintojen vaikutukset työllistymiseen

Väärien alavalintojen vaikutukset työllistymiseen Muutamia esimerkkejä käytännön tilanteista TE-toimistossa: 1) valmistunut autonasentajaksi 31.5 ja haluaa muita töitä jo 3.6 (kun työtön ) 2) eronnut ammattioppilaitoksesta 2 kk:n opiskelun jälkeen ja

Lisätiedot

Poistavatko kannustimet ja sanktiot työttömyyttä? Heikki Ervasti

Poistavatko kannustimet ja sanktiot työttömyyttä? Heikki Ervasti Poistavatko kannustimet ja sanktiot työttömyyttä? Heikki Ervasti heikki.ervasti@utu.fi Lähtökohdat Käänne työllisyyspolitiikassa 1990-luvulla Painopiste työvoiman tarjonnassa Rakenteellisen työttömyyden

Lisätiedot

Ajankohtaista etsivästä nuorisotyöstä

Ajankohtaista etsivästä nuorisotyöstä Ajankohtaista etsivästä nuorisotyöstä 29.-30.10.2014 Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi, Pohjois-Suomen Aluehallintovirasto 31.10.2014 2 lukumäärä 1 700 1 600 1

Lisätiedot

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä

Lisätiedot

Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin

Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin Lahden tiedepäivä 29.11.2011, Antti Karisto & Marjaana Seppänen 1.12.2011 1 Esityksessä tarkastellaan Miten köyhyys kohdentui ikääntyvän väestön keskuudessa

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen Tilanne 26.8.2015 Rahoituspäällikkö

Lisätiedot

Päättökysely 2018 tulokset

Päättökysely 2018 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä huhti-toukokuussa 2018 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun

Lisätiedot

Onni-hanke

Onni-hanke Onni-hanke 2018-2019 Miksi Onni? Nuorten viesti on selkeä: nykyiset palvelut eivät toimi (apua ei saa tai se ei riitä) 2017 Me-säätiön työpajoissa 100 nuorta 2018 Onni-hanke haastatteli 55 nuorta Onni-raadit

Lisätiedot

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen

Lisätiedot

10 askelta onnistumiseen

10 askelta onnistumiseen Askelia yrityksen uudistamiseen, osaamisen kehittymiseen ja yrittäjyyden lisäämiseen 10 askelta onnistumiseen Veli-Matti Lamppu 22.5.2018 Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

PA LV E L U T J A VA S T U U T U U D I S T U VAT - Y K S I O P P I L A I TO S VA H V I S T U U

PA LV E L U T J A VA S T U U T U U D I S T U VAT - Y K S I O P P I L A I TO S VA H V I S T U U 1 PA LV E L U T J A VA S T U U T U U D I S T U VAT - Y K S I O P P I L A I TO S VA H V I S T U U 22.11.2018 2 LÄHTÖKOHDAT Espoo on maailman kestävin kaupunki 2025 Espoo sai kutsun viiden yliopistokaupungin

Lisätiedot

Yrittäjä: Hyppää työn imuun Tuunaa aivosi työkuntoon. Kari-Pekka Martimo, Työeläkeyhtiö ELO

Yrittäjä: Hyppää työn imuun Tuunaa aivosi työkuntoon. Kari-Pekka Martimo, Työeläkeyhtiö ELO Yrittäjä: Hyppää työn imuun Tuunaa aivosi työkuntoon Kari-Pekka Martimo, Työeläkeyhtiö ELO Ylläpidä hyvää ja vahvuuksiasi Ennakoi riskejä ja toimi Hae apua ja kuntoudu Ylläpidä hyvää ja vahvuuksiasi Kumpaan

Lisätiedot

Nuori kuski osaa! Nuoret ammattikuljettajat työkykyisinä ja työelämätaitoisina ratissa

Nuori kuski osaa! Nuoret ammattikuljettajat työkykyisinä ja työelämätaitoisina ratissa Nuori kuski osaa! Nuoret ammattikuljettajat työkykyisinä ja työelämätaitoisina ratissa Nuori kuski osaa! -projektin tarkoituksena tuottaa kriteerit logistiikka-alan pk-yrityksiin nuoren työntekijän perehdyttämiseen

Lisätiedot

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? To be or Wellbe 11.2.2010 Oulu Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM Nuoret työntekijät muuttavat työelämää: MEGATRENDIT

Lisätiedot

KVANK/Työn ja päivätoiminnan valiokunta

KVANK/Työn ja päivätoiminnan valiokunta KVANK/Työn ja päivätoiminnan valiokunta Visiotyöryhmä Kehitysvammaisten ihmisten työ- ja päivätoiminnan kehittämisvisio (versio 20.11.2013) Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta 1 Tuettu päätöksenteko

Lisätiedot

Haastattelu- ja tutkimuspalvelut SUOMI EUROOPASSA 2008

Haastattelu- ja tutkimuspalvelut SUOMI EUROOPASSA 2008 Haastattelu- ja tutkimuspalvelut A SUOMI EUROOPASSA 2008 ITSETÄYTETTÄVÄ LOMAKE GS1. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rengastakaa, kuinka paljon tai vähän kuvaus

Lisätiedot

Nollatuntisopimusten kieltäminen. Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja

Nollatuntisopimusten kieltäminen. Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja Nollatuntisopimusten kieltäminen Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja 1 / 12 Johtopäätökset Nollatuntisopimusten kieltämisen vaikutukset ovat epäselviä talousteorian perusteella. Empiiristä tutkimusta

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUJEN MERKITYS TYÖLLISTYMISEN KANNALTA

TERVEYSPALVELUJEN MERKITYS TYÖLLISTYMISEN KANNALTA TERVEYSPALVELUJEN MERKITYS TYÖLLISTYMISEN KANNALTA Päivi Ahola-Anttonen KAIRA-hanke (S10179) Kajaani 8.12.2010 KAIRA-HANKE Tavoite Keinot Kainuun rakennetyöttömyyden purkaminen 1) toimijat yhteistyöhön

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Palveluesimies Päivi Kuusela Osaamisen kehittämispalvelut, nuoret 1 5.11.2013 TE-palvelut Lappi Päivi Kuusela TEM:n linjaukset nuorisotakuun toteuttamisessa TE-hallinnossa

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 1.2.2019 AJANKOHTAISIA KEHITTÄMISTOIMIA EHOKS tietovaranto henkilökohtaistamisen tueksi Pedagogisen

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

Elämänkulun siirtymät sujuviksi johtamiskäytäntöjä kehittämällä

Elämänkulun siirtymät sujuviksi johtamiskäytäntöjä kehittämällä Elämänkulun siirtymät sujuviksi johtamiskäytäntöjä kehittämällä koulutuspäällikkö Tiina Saarelma-Thiel Työstä työhön ~ mielekäs työura -seminaari Kruunupuisto Punkaharju 24.4.2012 Hallitusohjelma Suomessa

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 32 400 työtöntä alle 25v-vuotiasta työnhakijaa. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla

Lisätiedot

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa:

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Koulutukseen ja Te-toimiston rooliin liittyviä kysymykset: 1. Olen yli 30-vuotias mutta

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Perhekeskus kevätseminaari 23.5.2018 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Mitä perhekeskus tekee? Toimii yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, mahdollistaa

Lisätiedot

TYP Keski-Uudenmaan monialainen yhteispalvelu. - Kohti koulutusta ja työelämää -

TYP Keski-Uudenmaan monialainen yhteispalvelu. - Kohti koulutusta ja työelämää - TYP Keski-Uudenmaan monialainen yhteispalvelu - Kohti koulutusta ja työelämää - Aluksi Kroonisesti työttömiin kohdistettu työvoimapolitiikka näyttää olevan pikemmin hyvinvointivaltion tapa elää jatkuvasti

Lisätiedot

Kansalaisuuden kynnykset

Kansalaisuuden kynnykset Kansalaisuuden kynnykset 3/31/2017 Sadassa vuodessa kansalaiseksi juhlakonferenssi Sakari Kainulainen dosentti, asiantuntija Diakonia-ammattikorkeakoulu Kynnyksiä osallisuuden edessä Taloudellinen /Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut

Lisätiedot

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta Sisällysluettelo Nuorelle 3 Työpaikalle 4 Opiskelija / työpaikkaohjaaja / esimies

Lisätiedot

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla h Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla Syrjäytymisen uhka Nuorisotyöttömyyden lisääntyminen Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen Päihteiden käytön lisääntyminen Ammattitaitoisen

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

Kommentteja Irmeli Penttilän ja Päivi Keinäsen tutkimukseen Toimeentulo, työttömyys ja terveys. Arja Jolkkonen

Kommentteja Irmeli Penttilän ja Päivi Keinäsen tutkimukseen Toimeentulo, työttömyys ja terveys. Arja Jolkkonen Kommentteja Irmeli Penttilän ja Päivi Keinäsen tutkimukseen Toimeentulo, työttömyys ja terveys Arja Jolkkonen ECHP ECHP tuo rekisteripohjaisen pitkittäistutkimuksen rinnalle yksilöiden subjektiivisten

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Startti parempaan elämään Juurruttamishanke VAIKUTTAMISEN ABC Syksy 2015

Startti parempaan elämään Juurruttamishanke VAIKUTTAMISEN ABC Syksy 2015 Startti parempaan elämään Juurruttamishanke VAIKUTTAMISEN ABC Syksy 2015 Miksi starttivalmennusta tarvitaan? Näkökulmia starttivalmennuksen näkyväksi tekemiseen? Ulla Mänttäri-Tikka, toiminnanjohtaja,

Lisätiedot

Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin

Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin Nuorten tuetut opinpolut -ohjelman esittely 9.12.2010 Verkatehdas, Hämeenlinna Esityksen sisältö

Lisätiedot

Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK)

Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Sosiaalisen kuntoutuksen toimintamallin kehittäminen Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Opinnäytetyö käsittelee sosiaalista kuntoutusta: sen taustoja,

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Tallinnan-kokous

Tallinnan-kokous Tallinnan-kokous 8. 10.9. 010.3.010 Egoprise-sähköpostikysely yrityksille 010 Seamkin markkinatutkimusyksikkö teki kesäkuussa 010 sähköpostikyselyn, joka lähetettiin 1000 pienen ja keskisuuren yrityksen

Lisätiedot