13. Alumiiniseosten sulatus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "13. Alumiiniseosten sulatus"

Transkriptio

1 13. Alumiiniseosten sulatus Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Alumiiniseosten sulatukseen käytetään nykyisin tavallisesti vastusupokasuuneja, harvemmin öljytai kaasukäyttöisiä upokasuuneja tai induktiouuneja. Upokkaat on yleensä valmistettu grafiitista tai piikakarbidista. Alumiinin alhaisen sulamislämpötilan vuoksi voidaan käyttää myös valurautaisia upokkaita. Koska sula alumiini liuottaa itseensä rautaa, pitää upokkaan olla hyvin peitostettu sulan kosketuksen estämiseksi. Samoin senkka tai kauha täytyy olla hyvin peitostettu ellei käytössä ole keraaminen kauha. Kuva. Sulatustapahtuma vastusupokasuunilla Kuva. Keraaminen valukauha Keraamisen kauhan kunnosta on myös huolehdittava, kuten poistettava sularoiskeet pinnalta, sekä varoa vahingoittamasta kauhan pinta. Tällöin irtoaa tulenkestävää materiaalia, joka voi joutua sulan mukana muottiin. Niin kuin kuparimetallitkin, liuottavat myös alumiinimetallit itseensä halukkaasti vetyä, joka erottuu kuplina metallin jähmettyessä. Pääasiallisia vedyn lähteitä ovat ilman ja palokaasujen vesihöyry, kosteat työkalut tai raaka- aineet sekä kosteat suojasuolat. Kuvassa on keraaminen koemuotti sulan alumiinin kaasupitoisuuden toteamista varten. Havaintokuvasta nähdään kaasuja sisältävän sulan jähmettyessä muodostuvan kuplia, jotka näkyvät arpina koekappaleen pinnassa. Kuva. Koemuotti Raimo Keskinen, Pekka Niemi Alumiiniseosten sulatus - 1

2 Suojasuolaa käytetään sulan pinnalla ilman ja palokaasujen kosketuksen estämiseksi. Suurimittaisessa toiminnassa poistetaan kaasut kloorikaasuhuuhtelulla. Koska kloorikaasu on myrkyllistä, pyritään huuhtelussa käyttämään mukana myös typpikaasua. Kaasupoistohuuhtelu voidaan suorittaa myös upottamalla sulaan heksakloorietaania C 2 CI 6 sisältäviä puristeita. Alumiiniseoksista voidaan kaasut poistaa myös tyhjökäsittelyllä. Menetelmä on tehokas, mutta vaatii erikoislaitteet. Alumiini on helposti hapettuva metalli. Sen taipumus happeen on niin suuri, että normaalilämpötilassakin kappaleen kylkeen tehty naarmu peittyy heti oksidikalvolla. Hapettumista voidaan välttää aloittamalla sulatus isokokoisimmilla palasilla ja lisäämällä pienemmät palaset jo syntyneeseen sulaan. Syntynyt alumiinioksidi saattaa aiheuttaa myös valuvikoja. Sitkeänä aineena se muodostaa upokkaan nokkaan putkimaisen lisäkkeen, joka murruttuaan voi joutua virtaavan metallin mukana muottiin aiheuttaen sulkeumia kappaleeseen. Koska alumiinioksidilla on lähes sama tiheys kuin itse metallillakin, saattaa sitä myös jäädä leijumaan upokkaassa metallin joukkoon ja joutua valettaessa muottiin Alumiiniseosten sulakäsittelyjä Alumiinisulissa esiintyy epäpuhtauksia, jotka haittaavat valukappaleen ominaisuuksia. Niiden syntyä ja olemassa oloa pyritään poistamaan ja/tai vähentämään. Erilaisten sulakäsittelyjen avulla pyritään alumiinivalimoissa parantamaan alumiinisulan laatua poistamalla sulaan liuenneet kaasut sekä sulassa olevat oksidit ja muut epäpuhtaudet. Lisäksi voidaan eräille laaduille vaikuttaa sulakäsittelyillä mikrorakenteeseen ja edelleen kappaleen mekaanisiin ominaisuuksiin. Alkuaineet jotka muodostava alumiiniseoksen voivat hapettua ja muodostaa oksidisulkeumia. Mikäli käytetään panoksessa runsaasti kiertoromua, voivat sulkeumien määrä lisääntyä runsaasti verrattuna puhtaaseen raaka-aineeseen. Muita sulkeumalähteitä ovat sulankäsittelylaitteet ja -astiat, uunin vuoraus ym. tulenkestävät materiaalit. Alumiiniseossulissa olevat kiinteät epäpuhtaudet vaikuttavat haitallisesti sulan juoksevuuteen ja valukappaleiden pinnalaatuun, koneistettavuuteen ja mekaanisiin ominaisuuksiin erityisesti sitkeyteen Raimo Keskinen, Pekka Niemi Alumiiniseosten sulatus - 2

3 Sulkeumat toimivat myös ydintymispaikkoina metalliin liuenneille kaasuille, jotka erkautuessa metallin jäähtymisvaiheessa aiheuttavat huokoisuutta valukappaleeseen. Alumiinivalun ongelmista yleisempiä ovat alumiinioksidit ja oksidifilmien syntyminen (B) ja rautarikkaiden metallien väliset yhdisteiden esiintyminen. Lisäksi valusakka ja valettuun muodostunut huokoisuus aiheuttavat valuvirheitä. Kuva. Alumiinioksidifilmi Alumiinioksidien ja filmien esiintymistä aiheuttavat sekundääristen materiaalien valmistukseen käytetyt raaka-aineet ja prosessit sulan lämpöhistoria, niin harkon kuin valimonkin sulatuksessa sulatusraaka-aineiden ja atmosfäärin kosteus sulan liikkeet sula käsittelyt valutapahtuma. kaadot, valunopeus Sulaa voidaan käsitellä erilaisilla menetelmillä, joilla tavoitellaan kuonan, muiden oksidien ja kaasun poistoa, rakenteen modifiontia ja raekoon hienonnusta Raimo Keskinen, Pekka Niemi Alumiiniseosten sulatus - 3

4 Kuonan ja muiden oksidien poisto Kuonan ja muiden oksidien poistossa lisätään sulankäsittelyainetta sulaan perinteisesti sekoittamalla, injektoimalla kiinteällä lanssilla tai pyörivällä sekoituslanssilla.. Sekoitusmäärä on tyypillisesti 0,1 0,3 % sulan määrästä. Alaraja soveltuu primääriharkkovaltaiselle panokselle ja yläraja sekundääriharkko- ja kiertoromuvaltaiselle panokselle. Injektoimalla isommin yksiköin ja kattavasti voi puhtaaseen sulaan päästä ja ainakin hyviin tuloksiin jo 0,05% lisäyksin. Käsittelyaika riippuu menetelmästä ja ollen pyörivällä injektiolanssilla 3 min. ja perinteisellä sekoituksella min. Sulaan liukenee myös vetyä, kun panoksessa tai ympäröivässä atmosfäärissä on kosteutta. yhtälön 2Al + 3H 2 O Al 2 O 3 + 6H mukaan. Vedyn liukoisuus sulaan alumiiniin on moninkertainen verrattuna jähmettyneeseen. Raekoon hienonnus Raekokoa voidaan hienontaa, kun puhdistettuun sulaan lisätään kiteytymisytimiä, jotta dendriittejä syntyy paljon ja raekoko pienenee. Tämä menetelmä sopii hiekka- ja kokillivalujen sulille. Raekoon hienontamiseen vaikuttavat pääasiassa jäähtymisnopeus(valumenetelmä, kappaleen geometria) sekä sulassa olevien heterogeenisten ytimien määrä (panosmateriaalit, sulakäsittelyt). Kuva. Sulaa otetaan kauhaan Alieutektisille seoksille sopii alumiinititaaniseos (Al-Ti), alumiinibooriseos Al-Ti-B., jota voidaan käyttää 0,0025% sulan painosta. Se on tehokas suhteessa Ti/B = 5:1. Esiseoksilla käsittelyn vaikutus on lyhyempi kuin suolaseoksilla jotka vaikuttavat 2-4 h. Näillä seoksilla saadaan sulaan kiteytymisytimiä. Modifiointi Mikäli jäähtymisnopeus on hidas, kuten hiekkavalussa, muodostuu karkeaa piieutektikumia eli pii esiintyy paksuina ja kulmikkaina levymäisinä kiteinä. Tällöin mekaaniset ominaisuudet, erityisesti sitkeys, ovat varsin heikot. Tästä syystä sula jalostetaan eli modifioidaan lisäämällä Raimo Keskinen, Pekka Niemi Alumiiniseosten sulatus - 4

5 yleensä natriumia ja strontiumia sisältäviä aineita eri muodoissa sulaan ennen kappaleiden valamista. Modifioinnin vaikutuksesta eutektikumissa oleva pii kiteytyy hienjakoisina kuituina. Alumiinipiiseossulan modifioinnilla saadaan estettyä eutektisen piifaasin kasvu ja rakenteesta tulee hienompi ja tasaisempi, ei ydintymisen vaan kasvumekanismin takia. Seuraavassa esimerkki muutama tapa sulakäsittelyjärjestykseksi Na avulla Kuonaus > Na Modifiointi Kuonaus > Kaasuhuuhtelu > Na Modifiointi Kuonaus > Raekoon hienonnus > Kaasuhuuhtelu > N modifiointi Strontiumilla käsiteltynä järjestys osin samankaltainen Pohjasakan muodostuminen Pohjasakan muodostuminen riippuu seoksen rauta- kromi-, ja mangaanipitoisuuksia sekä sulan lämpötilasta. Sulan lämpötilaa on valvottava erityisesti uunia täytettäessä. Sulatusta ja kuumanpitoa on vältettävä samassa uunissa. Suositeltava tapa on sulattaa keskussulatossa uuniin lämpötila ºC :n välillä. Esikuumennettu panosmateriaali ja panostus hitaasti, auttaa usein kylmien alueiden muodostumisen estämiseksi. Pohjasakkaa ei voida liuottaa pois vaan se on kaavittava pois uunista. Pohjasakan muodostuminen upokkaan pohjalle on puhtaammista valuseoksista ja korkeammista valulämpötiloista harvinaisempaa hiekka ja kokillivaluissa. Kuitenkin voidaan todeta että mitä matalampi uunin lämpötila sitä enemmän pohjasakkaa Vedyn muodostuminen Liiallinen vetypitoisuus heikentää mm. alumiinivalujen painetiiveyttä ja mekaanisia ominaisuuksia kuten venymää, väsymis-, myötö- ja murtolujuutta. Vedyn lähteinä alumiinisulassa voi olla ilman kosteus mm. panoksessa, välineissä, uunin vuorauksessa, upokkaassa esiintyvä kosteus Raimo Keskinen, Pekka Niemi Alumiiniseosten sulatus - 5

6 Alumiinisulissa esiintyvien epäpuhtauksien ja kaasujen poistomenetelmiä Kuonaus eli puhdistuskäsittely sulatuksen apuaineilla Tällaisia ovat peiteaineet jotka ovat suolaseoksia, joiden sulamislämpötilat ovat ºC. Sula suolakerros suojaa sulan pintaa kasautumilta ehkäisten hapettumisen ja sulan pinna reagoinnin kostean uuniatmosfäärin kanssa. Mikäli käytetään harkkoja tai puhdasta romua ei peiteaineiden käyttö ole välttämätöntä. Peiteaineet lisätään uuniin jo panostusvaiheessa ja ne sulavat jo ennen panoksen sulamista. Kaasuhuuhtelumenetelmiä Sulan kaasun poistokäsittely tehdään tavallisesti johtamalla sulaan lanssin, suuttimen tms. välityksellä kaasuseoksia tai upottamalla suolapuristeita. Noustessaan pintaan kaasukuplat poistavat sulasta vetyä ja nostavat mukanaan alumiiniokisidipartikkeleita ja muita epäpuhtauksia pinnalle josta ne poistetaan kuonan mukana. Kuva. Alumiinisulan kaasuhuuhtelun soveltuva sekoitin Sulankäsittelylaitteita Sulakäsittelyssä käytetään mm seuraavia laitteita. pyöriviä inerttikaasusekoittimia, joilla mm. hyvä sekoitus, tasainen pienten kuplien jakautuma ja kaasun poisto huokoisia lanssierikoiskaasuksekoittimia jotka poistavat vetyä ja jonkin verran oksideja, mutta juoksevuus ei sanottavasti parane ja vaatii 15 min. aikaa kaasunpoistoon annostelija jossa kaasunpoisto ja flux- lisäys, (kaasua poistava aine). Tässä typpikaasu kuljettaa fluxin sulaan ja tekee kaasuhuuhtelun. Tämä mm. poistaa oksiditaikaan saa Raimo Keskinen, Pekka Niemi Alumiiniseosten sulatus - 6

7 helposti poistettavan kuivakuonan ja modifiointi sekä hienonnus samanaikaisesti parantaa juoksevuutta. parantaa alumiinin kuonahäviöitä Miten saat hyvälaatuisen alumiinisulan? Hyvälaatuisen alumiinivalun aikaan saamiseksi sulatuksessa ja käsittelyssä voidaan painotta seuraavia seikkoja: panosta vain tuntemiasi, kuivia raaka-aineita uuniin ja kuivaa tarvittaessa yli 200 ºC:ssa lisää raaka-aineita uuniin tasaisesti, jolloin lämpötila ja koostumusvaihtelut ovat pieniä puhdista uuni säännöllisesti ja poista puhdistusjäte uunista vältä uunin pohjasulan valamista seuraa sulan lämpötilaa ja tarkista että mittarit näyttävät oikein vältä sulan tarpeetonta seisottamista ja kuumennusta yli 100 ºC valulämpötilaa korkeammalle puhdista sula oksideista ja kaasusta sekä poista käsittelykuona ennen raekoon hienonnusta, modifiointia ja valua vältä kaatoja ja suodata sula ennen valua KERTAUSKYSYMYKSIÄ 1. Miksi erikoisesti kuparimetallien sulatuksessa on metallin ylikuumennusta vältettävä? 2. Miksi kuparimetallien sulatuksessa on metalliin liukenevia pieniäkin vetypitoisuuksia vältettävä 3. Selvitä hapettavan ja hapettoman sulatuksen periaate. 4. Miksi alumiinin sulatuksessa on teräsupokas aina peitostettava? 5. Mitkä ovat alumiinin sulatuksessa pääasiallisia metalliin liukenevia vedyn lähteitä. 6. Miten sulattaja voi välttää sulatettavan alumiinin hapettumista? 7. Miten alumiinidioksidi eroaa tiheyteensä puolesta muiden metallien oksideista? Raimo Keskinen, Pekka Niemi Alumiiniseosten sulatus - 7

Kuva. Upokasuunin öljypoltin

Kuva. Upokasuunin öljypoltin 4. Upokasuunit Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Polttoaineilla toimivat upokasuunit muistuttavat rakenteeltaan myöhemmin käsiteltäviä sähkökäyttöisiä vastusupokasuuneja. Polttoaineina

Lisätiedot

5. Sähköuunit. 5.1 Sähköuunien panostus Tyypillisiä panosraaka-aineita. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto

5. Sähköuunit. 5.1 Sähköuunien panostus Tyypillisiä panosraaka-aineita. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 5. Sähköuunit Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 5.1 Sähköuunien panostus 5.1.1 Tyypillisiä panosraaka-aineita Kuva. Kiertoromua Kuva. Ostoromua 9.11.2011 Raimo Keskinen, Pekka Niemi

Lisätiedot

Vastusupokasuuneissa irrallinen upokas on sijoitettu ylhäältä avonaiseen uunipesään, jonka seinämillä ovat sähkövastukset.

Vastusupokasuuneissa irrallinen upokas on sijoitettu ylhäältä avonaiseen uunipesään, jonka seinämillä ovat sähkövastukset. 9. Vastusupokasuunit Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Vastusupokasuuneissa irrallinen upokas on sijoitettu ylhäältä avonaiseen uunipesään, jonka seinämillä ovat sähkövastukset. Upokas

Lisätiedot

17. Tulenkestävät aineet

17. Tulenkestävät aineet 17. Tulenkestävät aineet Raimo Keskinen Peka Niemi - Tampereen ammattiopisto Alkuaineiden oksidit voidaan jakaa kemiallisen käyttäytymisensä perusteella luonteeltaan happamiin, emäksisiin ja neutraaleihin

Lisätiedot

8. Induktiokouru-uunit

8. Induktiokouru-uunit 8. Induktiokouru-uunit Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Kouru-uunit koostuvat periaatteellisesti teräsrungosta, johon on kiinnitetty induktori sulan lämpötilan ylläpitämiseksi. Kouru-uunien

Lisätiedot

Metalliseosten sulatus

Metalliseosten sulatus Metalliseosten sulatus Erkki Itävuori Tampereen teknillinen yliopisto Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Alumiiniseosten valussa raaka aineena käytetään yleisimmin romusta ja muusta alumiinijätteestä

Lisätiedot

19. Kylmänä kovettuvat hiekat, kovettumisreaktio

19. Kylmänä kovettuvat hiekat, kovettumisreaktio 19. Kylmänä kovettuvat hiekat, kovettumisreaktio Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Sideaineet vaikuttavat kylmänä kovettuvien hiekkojen kovettumisominaisuuksiin. Tällöin vaikuttavina

Lisätiedot

15. Sulan metallin lämpötilan mittaus

15. Sulan metallin lämpötilan mittaus 15. Sulan metallin lämpötilan mittaus Raimo Keskinen Peka Niemi - Tampereen ammattiopisto Sulan lämpötila joudutan mittaamaan usean otteeseen valmistusprosessin aikana. Sula mitataan uunissa, sekä mm.

Lisätiedot

Peitostaminen. ValuAtlas Valimotekniikan perusteet Seija Meskanen. Seija Meskanen, Teknillinen korkeakoulu

Peitostaminen. ValuAtlas Valimotekniikan perusteet Seija Meskanen. Seija Meskanen, Teknillinen korkeakoulu Peitostaminen Seija Meskanen, Teknillinen korkeakoulu Peitosteilla viimeistellään muotin tai keernan pinta tarkoituksena parantaa valun pinnanlaatua ja vähentää puhdistustyötä. Peitosteilla ei voi korjata

Lisätiedot

14. Valusangot ja astiat

14. Valusangot ja astiat 14. Valusangot ja astiat Raimo Keskinen Peka Niemi - Tampereen ammattiopisto Sula metalli kuljetetaan sulatusuuneilta valupaikalle kuljetus- ja valusangoilla. Kuljetus voi tapahtua joko trukilla, riippuradalla

Lisätiedot

Muotti on harvoin niin iso, että esim. siltanostureiden suuren koon vuoksi senkat pääsevät niin lähelle toisiaan, että se helposti onnistuisi.

Muotti on harvoin niin iso, että esim. siltanostureiden suuren koon vuoksi senkat pääsevät niin lähelle toisiaan, että se helposti onnistuisi. 15. Valutapahtuma Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto 15.1 Valutapahtuman vaatimat järjestelyt 15.1.1 Valulaitteisto ja välineistö Suurissa muoteissa, joissa sulan määrä on suuri tai valimon senkkakalustossa

Lisätiedot

Sulaperäiset valuviat

Sulaperäiset valuviat Sulaperäiset valuviat Seija Meskanen, Teknillinen korkeakoulu Pentti Toivonen, Teknillinen korkeakoulu Matkalla sulatusuuneilta valupaikalle sulan metallin lämpötila alenee aina. Tähän alenemiseen vaikuttavat

Lisätiedot

Alumiinikappaleen valuviat ja ominaisuudet 1

Alumiinikappaleen valuviat ja ominaisuudet 1 Alumiinikappaleen valuviat ja ominaisuudet Swerea SWECAST Madeleine Bladh Käännös: Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Valuviat ovat kappaleessa olevia haitallisia materiaali tai muotopoikkeamia.

Lisätiedot

13. Savisideaineet. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto

13. Savisideaineet. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 13. Savisideaineet Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Savisideaineet ovat luonnon tuotteita, jotka saadaan sitomiskykyiseksi kostuttamalla ne vedellä. Savella on taipumus imeä itseensä

Lisätiedot

18. Muotin täyttöjärjestelmä

18. Muotin täyttöjärjestelmä 18. Muotin täyttöjärjestelmä Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Kanavistoa, jota pitkin sula metalli virtaa muottionteloon, kutsutaan muotin täyttöjärjestelmäksi. Täyttämisen ohella sillä

Lisätiedot

Alumiinivalujen raaka-ainestandardit

Alumiinivalujen raaka-ainestandardit www.alteams.com Mitä on standardi? Normi, Normaalityyppi Vakio-, yleis- Voiko standardista poiketa? Miksei voisi, kun asiakkaan ja toimittajan kanssa näin sovitaan, esimerkiksi kustannusten pienentämiseksi

Lisätiedot

8. Muottihiekat. Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto. Valulämpötiloja:

8. Muottihiekat. Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto. Valulämpötiloja: 8. Muottihiekat Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Valulämpötiloja: Valuteräkset 1520 1600 C Valuraudat 1250 1550 C Kupariseokset alle 1250 C Alumiiniseokset alle 800 C Sinkkiseokset alle

Lisätiedot

10. Muotin viimeistely

10. Muotin viimeistely 10. Muotin viimeistely Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto 10.1 Epäpuhtauksien poisto Muotinpuoliskojen valmistuksen jälkeen muotti viimeistellään. Muottiontelosta puhdistetaan kaikki epäpuhtaudet, kuten

Lisätiedot

KOVAJUOTTEET 2009. Somotec Oy. fosforikupari. hopea. messinki. alumiini. juoksutteet. www.somotec.fi

KOVAJUOTTEET 2009. Somotec Oy. fosforikupari. hopea. messinki. alumiini. juoksutteet. www.somotec.fi KOVAJUOTTEET 2009 fosforikupari hopea messinki alumiini juoksutteet Somotec Oy www.somotec.fi SISÄLLYSLUETTELO FOSFORIKUPARIJUOTTEET Phospraz AG 20 Ag 2% (EN 1044: CP105 ). 3 Phospraz AG 50 Ag 5% (EN 1044:

Lisätiedot

24. Keraamihiekat. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto

24. Keraamihiekat. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 24. Keraamihiekat Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Keraamihiekka on noussut korvaajaehdokkaaksi kvartsihiekalle, jonka terveyshaitat on tunnetut. Lisäksi hiekasta seuraavat laatuongelmat

Lisätiedot

12. Erilaiset liitoskohdat ja risteykset

12. Erilaiset liitoskohdat ja risteykset 12. Erilaiset liitoskohdat ja risteykset Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Liitoskohdat ja risteykset aiheuttavat valukappaleen rakenteelle monia vaatimuksia mm. tiiveyden ja jännitysten syntymisen estämisessä.

Lisätiedot

11. Valuteräksen sulatus ja käsittely

11. Valuteräksen sulatus ja käsittely 11. Valuteräksen sulatus ja käsittely Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 11.1 Lyhyesti Sulaksi ajo eli mellotus Sulaksi ajossa pyritään käyttämään kohta aloituksen jälkeen täyttä sähkötehoa

Lisätiedot

3. Muotinvalmistuksen periaate

3. Muotinvalmistuksen periaate 3. Muotinvalmistuksen periaate Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Irtomallikaavaus Hiekkamuotin valmistuksessa tarvitaan valumalli. Se tehdään yleensä puusta, ja se muistuttaa mitoiltaan

Lisätiedot

Ruostumattoman teräksen valmistaminen loppupään terässulattoprosessit.

Ruostumattoman teräksen valmistaminen loppupään terässulattoprosessit. Ruostumattoman teräksen valmistaminen loppupään terässulattoprosessit www.outokumpu.com Johdanto Tuotantokaavio AOD-konvertteri AOD Senkka-asema SA Yhteenveto Ruostumaton teräs Ruostumaton teräs koostuu

Lisätiedot

3. Polttoaineuunit. 3.1 Kylmäilmakupoliuunit. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto

3. Polttoaineuunit. 3.1 Kylmäilmakupoliuunit. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 3. Polttoaineuunit Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 3.1 Kylmäilmakupoliuunit Kylmäilmakupoliuuni on vanhin valuraudan sulattamiseen käytetty uunityyppi. Nimitys kylmäilmakupoliuuni

Lisätiedot

14. Muotin kaasukanavat

14. Muotin kaasukanavat 14. Muotin kaasukanavat Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Muotti kuumenee voimakkaasti, kun sula metalli täyttää sen. Sideaineet palavat muodostaen suuria kaasumääriä. Kuva 149. Kaasu

Lisätiedot

Myös hiekan sideaine vaikuttaa sullonnan määrään. Hartsisideainehiekkojen sullontatarve on huomattavasti vähäisempi kuin bentoniittihiekkojen.

Myös hiekan sideaine vaikuttaa sullonnan määrään. Hartsisideainehiekkojen sullontatarve on huomattavasti vähäisempi kuin bentoniittihiekkojen. 12. Muotin lujuus Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Muotti joutuu usein alttiiksi suurille mekaanisille rasituksille sulan metallin aiheuttaman paineen ja painovoiman vaikutuksesta. Jotta

Lisätiedot

Dislokaatiot - pikauusinta

Dislokaatiot - pikauusinta Dislokaatiot - pikauusinta Ilman dislokaatioita Kiteen teoreettinen lujuus ~ E/8 Dislokaatiot mahdollistavat deformaation Kaikkien atomisidosten ei tarvitse murtua kerralla Dislokaatio etenee rakeen läpi

Lisätiedot

6. Valokaariuunit. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto

6. Valokaariuunit. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 6. Valokaariuunit Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Valokaariuunit on vanhin uunityyppi, jossa sulatus tapahtuu sähköenergian avulla. Uunin perusrakenteen kehitteli ranskalainen Heroult

Lisätiedot

Tehtäviä sähkökemiasta

Tehtäviä sähkökemiasta Tehtäviä sähkökemiasta 1. Millainen on sähkökemiallinen jännitesarja? Mitä sen avulla voidaan kuvata? Jännitesarjalla kuvataan metallien taipumusta muodostaa kemiallisia yhdisteitä. Metallit on järjestetty

Lisätiedot

23. Peitosteet. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto

23. Peitosteet. Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 23. Peitosteet Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Peitostamista on esitetty myös Muotti- ja valutekniikka- sekä Muotinvalmistustekniika-kirjoissa. Seuraavassa asiaa käsitellään peitosteen

Lisätiedot

20. Kaavaushiekkojen lisäaineet

20. Kaavaushiekkojen lisäaineet 20. Kaavaushiekkojen lisäaineet Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Sideaineiden lisäksi sekoitetaan kaavaushiekkoihin lisäaineita, joiden tehtävänä on parantaa valukappaleen pinnanlaatua

Lisätiedot

Tärkeitä tasapainopisteitä

Tärkeitä tasapainopisteitä Tietoa tehtävistä Tasapainopiirrokseen liittyviä käsitteitä Tehtävä 1 rajojen piirtäminen Tehtävä 2 muunnos atomi- ja painoprosenttien välillä Tehtävä 3 faasien koostumus ja määrät Tehtävä 4 eutektinen

Lisätiedot

18 Hakemisto. Hakemisto

18 Hakemisto. Hakemisto 18 230 A Alumiini ja ympäristö... 29 Alumiini, kulutus ja käyttö... 13 Alumiini, käyttökohteet - aurinkopaneelit... 19 - folio... 25 - ilmailu ja avaruusteknologia... 28, 29 - juomatölkit... 26 - konepajateollisuus...

Lisätiedot

Raudan valmistus masuunissa

Raudan valmistus masuunissa Raudan valmistus masuunissa Valtaosa maailman rautamalmista valmistetaan raakaraudaksi masuuneissa. Pääosa raakaraudasta käytetään sulana teräksen valmistukseen. Masuuni on ikivanha keksintö. Todennäköisesti

Lisätiedot

7. Valukappaleiden suunnittelu keernojen käytön kannalta

7. Valukappaleiden suunnittelu keernojen käytön kannalta 7. Valukappaleiden suunnittelu keernojen käytön kannalta Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Keernoja käytetään valukappaleen muotojen aikaansaamiseksi sekä massakeskittymien poistoon. Kuva 23 A D. Ainekeskittymän

Lisätiedot

15. Kemiallisesti kovettuvat epäorgaaniset sideaineet

15. Kemiallisesti kovettuvat epäorgaaniset sideaineet 15. Kemiallisesti kovettuvat epäorgaaniset sideaineet Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 15.1 Vesilasi Vesilasihiekkoja käytetään sekä muottien että keernojen valmistukseen. Niitä voidaan

Lisätiedot

Alumiiniseokset. Raaka aineet. Sovellukset. http://www.valuatlas.fi ValuAtlas ja CAE DS Painevaluseokset

Alumiiniseokset. Raaka aineet. Sovellukset. http://www.valuatlas.fi ValuAtlas ja CAE DS Painevaluseokset Alumiiniseokset Elin Carlholt Swecast AB Käännös: Tampereen Teknillinen Yliopisto Tuula Höök Raaka aineet Alumiini on maankuoren kolmanneksi yleisin alkuaine. Maankuori sisältää suuremmassa määrin vain

Lisätiedot

33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet

33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet 33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 33.1 Hihnakuljettimet Hihnakuljettimet ovat yleisimpiä valimohiekkojen siirtoon käytettävissä kuljetintyypeistä.

Lisätiedot

10. Valuraudan sulatus ja käsittely

10. Valuraudan sulatus ja käsittely 10. Valuraudan sulatus ja käsittely Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Valuraudan hiilipitoisuus on korkea, yleensä 2,4 3,6 % ja se on noin 10 15 kertainen teräksen hiilipitoisuuteen

Lisätiedot

47. Kuumalaatikko- eli hot-box-menetelmä

47. Kuumalaatikko- eli hot-box-menetelmä 47. Kuumalaatikko- eli hot-box-menetelmä Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Aikaisemmin todettiin, että lämpötilan nostaminen kiihdyttää hartsisideaineen kovettumista. Tätä käytetään hyväksi

Lisätiedot

Hienokiteinen ja pehmeä hunaja

Hienokiteinen ja pehmeä hunaja 1 Hienokiteinen ja pehmeä hunaja Hunajan kiteytyminen Hunaja on kemiallisesti ajateltuna sokerien ylikylläinen vesiliuos Hunajassa olevaan veteen on liuennut enemmän sokeria kuin siihen mahtuu. Ylimääräinen

Lisätiedot

26. Valumallin valmistuksessa huomioon otettavia seikkoja

26. Valumallin valmistuksessa huomioon otettavia seikkoja 26. Valumallin valmistuksessa huomioon otettavia seikkoja Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Kutistuminen Kuten aikaisemmin todettiin, valukappaleen jähmettyessä sulasta kiinteäksi tapahtuu

Lisätiedot

23. Yleistä valumalleista

23. Yleistä valumalleista 23. Yleistä valumalleista Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Valumallien yleisin rakenneaine on puu. Sen etuja muihin rakenneaineisiin verrattuna ovat halpuus, keveys ja helppo lastuttavuus.

Lisätiedot

37. Keernalaatikoiden irto-osat

37. Keernalaatikoiden irto-osat 37. Keernalaatikoiden irto-osat Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Niin kuin kaavauksessakin joudutaan myös keernanvalmistuksessa käyttämään joskus vastahellityksien poistamiseksi työtä

Lisätiedot

19. Muotin syöttöjärjestelmä

19. Muotin syöttöjärjestelmä 19. Muotin syöttöjärjestelmä Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Kun muotin täyttänyt sula metalli alkaa jähmettyä, kutistuu se samanaikaisesti. Valukappaleen ohuet kohdat jähmettyvät aikaisemmin

Lisätiedot

Biodiesel Tuotantomenetelmien kemiaa

Biodiesel Tuotantomenetelmien kemiaa Biodiesel Tuotantomenetelmien kemiaa Tuotantomenetelmät Kasviöljyjen vaihtoesteröinti Kasviöljyjen hydrogenointi Fischer-Tropsch-synteesi Kasviöljyt Rasvan kemiallinen rakenne Lähde: Malkki, Rypsiöljyn

Lisätiedot

TONI TURHANEN PAINEVALETUN ALUMIINISEOSKOMPONENTIN PAINETIIVEY- DEN JA KONEISTETTAVUUDEN PARANTAMINEN. Diplomityö

TONI TURHANEN PAINEVALETUN ALUMIINISEOSKOMPONENTIN PAINETIIVEY- DEN JA KONEISTETTAVUUDEN PARANTAMINEN. Diplomityö TONI TURHANEN PAINEVALETUN ALUMIINISEOSKOMPONENTIN PAINETIIVEY- DEN JA KONEISTETTAVUUDEN PARANTAMINEN Diplomityö Tarkastajat: dosentti Juhani Orkas, Associate Professor Pasi Peura Tarkastajat ja aihe hyväksytty

Lisätiedot

SVY Talviopintopäivät Scandic City Tampere

SVY Talviopintopäivät Scandic City Tampere Juha Levander juha.levander@lux.fi SVY Talviopintopäivät 1.2.2018 Scandic City Tampere Parhaat käytännöt (induktio)sulatuksessa energia, laatu, päästöt Parhaita käytäntöjä sulatuksessa Induktiosulatuksesta

Lisätiedot

Hitsausrailon puhtaus ja puhdistus raepuhalluksella

Hitsausrailon puhtaus ja puhdistus raepuhalluksella Sivu 1/6 Hitsausrailon puhtaus ja puhdistus raepuhalluksella Kirjoittaja Seppo Koivuniemi, Finnblast Oy Hyvän tuottavuuden yhtenä kulmakivenä on tehdä kerralla oikeaa laatua niin, että korjauksia ei tarvita.

Lisätiedot

Uusi ejektoripohjainen hiilidioksidin talteenotto-menetelmä. BioCO 2 -projektin loppuseminaari elokuuta 2018, Jyväskylä.

Uusi ejektoripohjainen hiilidioksidin talteenotto-menetelmä. BioCO 2 -projektin loppuseminaari elokuuta 2018, Jyväskylä. Uusi ejektoripohjainen hiilidioksidin talteenotto-menetelmä BioCO 2 -projektin loppuseminaari - 30. elokuuta 2018, Jyväskylä Kristian Melin Esityksen sisältö Haasteet CO 2 erotuksessa Mitä uutta ejektorimenetelmässä

Lisätiedot

TEOBAL Teollisuuden sivutuotteiden hyödyntäminen ballistisissa suojamateriaaleissa

TEOBAL Teollisuuden sivutuotteiden hyödyntäminen ballistisissa suojamateriaaleissa TEOBAL 2011- Teollisuuden sivutuotteiden hyödyntäminen ballistisissa suojamateriaaleissa 17.11.2011 MATINE Tutkimusseminaari Tomi Lindroos & Pertti Lintunen 2 Rahoituspäätös MAT804 suojamateriaaleissa

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM SILEÄLLE, UUDELLE POHJALLE MÄRKÄTILAAN

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM SILEÄLLE, UUDELLE POHJALLE MÄRKÄTILAAN Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer + verkko, kuivumisaika

Lisätiedot

Metalliseokset. Alumiiniseokset. ValuAtlas Suunnittelijan perusopas Seija Meskanen, Tuula Höök

Metalliseokset. Alumiiniseokset. ValuAtlas Suunnittelijan perusopas Seija Meskanen, Tuula Höök Metalliseokset Seija Meskanen Teknillinen korkeakoulu Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Alumiiniseokset Eri tavoin seostettu alumiini sopii kaikkiin yleisimpiin valumenetelmiin. Alumiiniseoksia

Lisätiedot

Piikarbidi, jalokorundi ja tavallinen korundi

Piikarbidi, jalokorundi ja tavallinen korundi Piikarbidi, jalokorundi ja tavallinen korundi c/o Cerablast GmbH & Co.KG Gerhard-Rummler-Str.2 D-74343 Sachsenheim / Saksa Puhelin: 0049 7147 220824 Faksi: 0049 7147 220840 Sähköposti: info@korutec.com

Lisätiedot

Kuonien rakenne ja tehtävät

Kuonien rakenne ja tehtävät Kuonien rakenne ja tehtävät Ilmiömallinnus prosessimetallurgiassa Syksy 2016 Teema 8 - Luento 1 Tavoite Oppia tuntemaan kuonien tehtävät pyrometallurgisissa prosesseissa Oppia tuntemaan silikaattipohjaisten

Lisätiedot

Ennekuin aloitat juottamisen:

Ennekuin aloitat juottamisen: Metallijuotos Yleistä Juottaminen eli juotto, on metallikappaleiden liitämistä toisiinsa sulattamalla niiden väliin metallia tai metalliseosta. Sulatettavan juotosmetallin, eli juotteen sulamislämpötilan

Lisätiedot

33. Valumenetelmiä. 33.1 Kuorimuottimenetelmä. Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto

33. Valumenetelmiä. 33.1 Kuorimuottimenetelmä. Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto 33. Valumenetelmiä Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto 33.1 Kuorimuottimenetelmä Kuorimuotti- eli croning menetelmässä käytetään erikoista hartsisideaineella päällystettyä juoksevaa hienoa

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden hapan vaahtopesuneste

Elintarviketeollisuuden hapan vaahtopesuneste P3-topax 56 Elintarviketeollisuuden hapan vaahtopesuneste OMINAISUUDET Erinomainen poistamaan mineraalisaostumia Poistaa hyvin rasvaa ja proteiinia Erittäin tehokas matalissa konsentraateissa Parannellut

Lisätiedot

OMAX VESILEIKKUUMATERIAALIT

OMAX VESILEIKKUUMATERIAALIT OMAX VESILEIKKUUMATERIAALIT OMAX vesileikkuujärjestelmät voivat leikata laajalti erilaisia materiaaleja. Hioma-aineella varustetut vesileikkurit voivat käytännössä leikata kaikkia materiaaleja, sisältäen

Lisätiedot

Induktiouunien vuorauksen kuluminen ja turvallinen sulatus

Induktiouunien vuorauksen kuluminen ja turvallinen sulatus metallurgiaa Induktiouunien vuorauksen kuluminen ja turvallinen sulatus Calle Nybergh, DI Oy Lux Ab Raudan ja teräksen sulatus tapahtuu yhä enemmän keskijaksotaajuusinduktiouuneja käyttämällä. Kupoliuunien

Lisätiedot

Kuva 104. Kehysten muotoilu. Kuva 105. Kehässä hiekkalistat

Kuva 104. Kehysten muotoilu. Kuva 105. Kehässä hiekkalistat 10. Kaavauskehykset Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Kaavauskehysten päätehtävä on pitää sullottu muotti koossa. Muotin muodostaa useimmiten kaksi päällekkäin olevaa kehystä, joiden

Lisätiedot

9. Hiekkojen raekoko ja raejakauma

9. Hiekkojen raekoko ja raejakauma 9. Hiekkojen raekoko ja raejakauma Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Raakahiekan raekoko riippuu paljon sen käyttötarkoituksesta. Useiden tonnien painoiset valukappaleet valetaan tavallisesti

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM VANHAN LAATAN PÄÄLLE MÄRKÄTILAAN

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM VANHAN LAATAN PÄÄLLE MÄRKÄTILAAN Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer laatta saumoihin,

Lisätiedot

18. Muotin täyttöjärjestelmä

18. Muotin täyttöjärjestelmä 18. Muotin täyttöjärjestelmä Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Kanavistoa, jota pitkin sula metalli virtaa muottionteloon, kutsutaan muotin täyttöjärjestelmäksi. Täyttämisen ohella sillä

Lisätiedot

Yhdistelmäuuni: kuumasavu/bbq/grilli Käyttöohjeet

Yhdistelmäuuni: kuumasavu/bbq/grilli Käyttöohjeet Yhdistelmäuuni: kuumasavu/bbq/grilli Käyttöohjeet Tekniset tiedot Mitat koottuna (kork. pit. lev.) 2 140 740 640 mm Ritilän mitat (lev. pit.) 500 500 mm Paino (suunnilleen) 105 kg ENSIMMÄINEN KÄYTTÖÖNOTTO

Lisätiedot

Rautametallien sulametallurgia

Rautametallien sulametallurgia Rautametallien sulametallurgia Seija Meskanen, Teknillinen korkeakoulu Pentti Toivonen, Teknillinen korkeakoulu Johdanto Induktiouuneista keskitaajuusuuneja käytetään valurautojen sulatukseen. Verkkotaajuusuunit

Lisätiedot

Faasialueiden nimeäminen/tunnistaminen (eutek1sessa) tasapainopiirroksessa yleises1

Faasialueiden nimeäminen/tunnistaminen (eutek1sessa) tasapainopiirroksessa yleises1 Faasialueiden nimeäminen/tunnistaminen (eutek1sessa) tasapainopiirroksessa yleises1 A B B Piirroksen alue 1: Sularajan yläpuolella on seos aina täysin sula => yksifaasialue (L). Alueet 2 ja 5: Nämä ovat

Lisätiedot

02. TULISIJALAASTIT. Tulostettu / 9

02. TULISIJALAASTIT. Tulostettu / 9 Tulostettu 1.2.2017 1 / 9 02. TULISIJALAASTIT Saviuunilaasti SUL 2 Tulenkestävä muurauslaasti TKM 4 Tulenkestävä valumassa TKV 6 Tulenkestävä korjausmassa 8 Saviuunilaasti SUL 2 / 9 SAVIUUNILAASTI SUL

Lisätiedot

2. Valukappaleiden suunnittelu mallikustannusten kannalta

2. Valukappaleiden suunnittelu mallikustannusten kannalta 2. Valukappaleiden suunnittelu mallikustannusten kannalta Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto 2.1. Valukappaleiden muotoilu Valitse kappaleelle sellaiset muodot, jotka on helppo valmistaa mallipajojen

Lisätiedot

Sisäpiirijuttu. The Inside Story

Sisäpiirijuttu. The Inside Story Sisäpiirijuttu The Inside Story Cat -suodattimet Fuel, Oil, and polttoaineelle, Transmission öljylle Filtersja vaihteistolle Näkyvästi parempi Cat -suodattimet Polttoaineelle, Öljylle ja Vaihteistolle

Lisätiedot

Nikkeliraaka-aineiden epäpuhtausprofiilin määritys

Nikkeliraaka-aineiden epäpuhtausprofiilin määritys Nikkeliraaka-aineiden epäpuhtausprofiilin määritys Analytiikkapäivät Kokkola 28.11.2012 Paul Cooper 1 Sisältö Tavoitteet Analyyttiset menetelmät / näytteen valmistus Nikkeliraaka-aineiden mittaaminen XRF:llä

Lisätiedot

UDDEHOLM VANADIS 4 EXTRA. Työkaluteräksen kriittiset ominaisuudet. Käyttökohteet. Ominaisuudet. Yleistä. Työkalun suorituskyvyn kannalta

UDDEHOLM VANADIS 4 EXTRA. Työkaluteräksen kriittiset ominaisuudet. Käyttökohteet. Ominaisuudet. Yleistä. Työkalun suorituskyvyn kannalta 1 (6) Työkaluteräksen kriittiset ominaisuudet Ohjeanalyysi % Toimitustila C 1,4 Si 0,4 Mn 0,4 Cr 4,7 Mo 3,5 pehmeäksihehkutettu noin 230 HB V 3,7 Työkalun suorituskyvyn kannalta käyttökohteeseen soveltuva

Lisätiedot

Kuumana kovettuvat hiekkaseokset

Kuumana kovettuvat hiekkaseokset Kuumana kovettuvat hiekkaseokset Seija Meskanen, Teknillinen korkeakoulu Kuumana kovettuvia hiekkaseoksia käytetään sekä muottien että keernojen valmistukseen. Muotteja valmistetaan kuorimuottimenetelmällä.

Lisätiedot

Happamat sulfaattimaat ja niiden tunnistaminen. Mirkka Hadzic Suomen ympäristökeskus, SYKE Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2018

Happamat sulfaattimaat ja niiden tunnistaminen. Mirkka Hadzic Suomen ympäristökeskus, SYKE Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2018 Happamat sulfaattimaat ja niiden tunnistaminen Mirkka Hadzic Suomen ympäristökeskus, SYKE Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2018 Kuva: https://commons.wikimedia.org/wiki/file:litorinameri_5000_eaa.svg

Lisätiedot

Testimenetelmät: SFS-EN 1097-6 ja 12697-5

Testimenetelmät: SFS-EN 1097-6 ja 12697-5 1 Testimenetelmät: SFS-EN 1097-6 ja 12697-5 -Kiintotiheys ja vedenimeytyminen -Asfalttimassan tiheyden määritys 2 Esityksen sisältö - Yleistä menetelmistä ja soveltamisala - Käytännön toteutus laboratoriossa

Lisätiedot

Toiminta perustuu pyörrevirtoihin, jotka syntyvät metallipanokseen, kun vaihtovirtaa johdetaan panoksen ympäri kulkevaan kuparikäämiin.

Toiminta perustuu pyörrevirtoihin, jotka syntyvät metallipanokseen, kun vaihtovirtaa johdetaan panoksen ympäri kulkevaan kuparikäämiin. 7. Induktiouunit Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Induktiouuni soveltuu hyvin uudelleensulatukseen ja kuumanapitoon. Mitään mellotusta ei suoritetta. Lämpötilaa voidaan säästää hyvin

Lisätiedot

MOOTTORIPYÖRÄN JALAN SINKITYS. Copyright Isto Jokinen 1

MOOTTORIPYÖRÄN JALAN SINKITYS. Copyright Isto Jokinen 1 MOOTTORIPYÖRÄN JALAN SINKITYS Copyright Isto Jokinen 1 LÄHTÖTILANNE Moottoripyörään on ostettu seisontajalka käytettynä Englannista. Jalka tulee vuosimallin 2007 pyörään ja on ikäänsä nähden aivan hirveässä

Lisätiedot

Parhaat käytännöt hiekan elvytykseen. Mekaaninen ja terminen elvytys SVY Opintopäivät Tommi Sappinen, TkK (DI) Aalto Yliopisto

Parhaat käytännöt hiekan elvytykseen. Mekaaninen ja terminen elvytys SVY Opintopäivät Tommi Sappinen, TkK (DI) Aalto Yliopisto Parhaat käytännöt hiekan elvytykseen Mekaaninen ja terminen elvytys SVY Opintopäivät, TkK (DI) Aalto Yliopisto Esityksen agenda 1. Lyhyesti hiekankierrosta ja elvytyksestä 2. Mekaaninen elvytys 3. Terminen

Lisätiedot

13. Sulan metallin nostovoima

13. Sulan metallin nostovoima 13. Sulan metallin nostovoima Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Jos putkessa, jonka poikkipinta-ala on A, painetaan männällä nestepinnat eri korkeuksille, syrjäytetään nestettä tilavuuden

Lisätiedot

Metallien plastinen deformaatio on dislokaatioiden liikettä

Metallien plastinen deformaatio on dislokaatioiden liikettä Metallien plastinen deformaatio on dislokaatioiden liikettä Särmädislokaatio 2 Ruuvidislokaatio 3 Dislokaation jännitystila Dislokaatioiden vuorovaikutus Jännitystila aiheuttaa dislokaatioiden vuorovaikutusta

Lisätiedot

Uppokaariuunin panoksen sähkönjohtavuus. Anne Hietava (os Heikkilä) Prosessimetallurgian tutkimusyksikkö

Uppokaariuunin panoksen sähkönjohtavuus. Anne Hietava (os Heikkilä) Prosessimetallurgian tutkimusyksikkö Uppokaariuunin panoksen sähkönjohtavuus Anne Hietava (os Heikkilä) Prosessimetallurgian tutkimusyksikkö 6.9.2018 Mitä on FeCr ja miten sitä valmistetaan? Ferrokromi on metalliseos, joka sisältää pääasiassa

Lisätiedot

Puhtaat aineet ja seokset

Puhtaat aineet ja seokset Puhtaat aineet ja seokset KEMIAA KAIKKIALLA, KE1 Määritelmä: Puhdas aine sisältää vain yhtä alkuainetta tai yhdistettä. Esimerkiksi rautatanko sisältää vain Fe-atomeita ja ruokasuola vain NaCl-ioniyhdistettä

Lisätiedot

Betonirakenteiden korjaus - 3-osainen järjestelmä 1 / 6. DIN EN :2004 -sertifioitu järjestelmä

Betonirakenteiden korjaus - 3-osainen järjestelmä 1 / 6. DIN EN :2004 -sertifioitu järjestelmä Betonirakenteiden korjaus - 3-osainen järjestelmä 1 / 6 1. K & H Korroosiosuoja- ja tartuntalaasti Korroosiosuojaus ja tartuntalaasti samassa, raekoko < 0,5 mm Soveltuu myös tiesuolan vaikutuksille alttiisiin

Lisätiedot

Alumiinin valaminen. Valuseosten seosaineet. Yleisimmät valuseokset. ValuAtlas Valimotekniikan perusteet

Alumiinin valaminen. Valuseosten seosaineet. Yleisimmät valuseokset. ValuAtlas Valimotekniikan perusteet Alumiinin valaminen Skan Aluminium Pohjoismaisen alumiiniteollisuuden yhteistyöelin: Alumiinin valaminen ja työstäminen Toimittanut: Seija Meskanen, Teknillinen korkeakoulu Valuseosten seosaineet Alumiinia

Lisätiedot

3. Valukappaleiden suunnittelu kaavauksen kannalta

3. Valukappaleiden suunnittelu kaavauksen kannalta 3. Valukappaleiden suunnittelu kaavauksen kannalta Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto 3.1 Käsitteet jakopinta ja jakoviiva Kahden muotinosan välistä kosketuspintaa nimitetään jakopinnaksi. Jakopintaa

Lisätiedot

Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II. Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy

Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II. Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy Miksi voimalaitos on rakennettu? Lahti Energialla on hyvät kokemukset yli 12 vuotta hiilivoimalan yhteydessä

Lisätiedot

Chem-C2400 Luento 3: Faasidiagrammit Ville Jokinen

Chem-C2400 Luento 3: Faasidiagrammit Ville Jokinen Chem-C2400 Luento 3: Faasidiagrammit 16.1.2019 Ville Jokinen Oppimistavoitteet Faasidiagrammit ja mikrorakenteen muodostuminen Kahden komponentin faasidiagrammit Sidelinja ja vipusääntö Kolmen faasin reaktiot

Lisätiedot

2. Sulattamisen periaate

2. Sulattamisen periaate 2. Sulattamisen periaate Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Valamiseen tarvittava sula metalli saadaan aikaan sulattamalla sopivaa metalliromua tai metalliharkkoja sulatusuunissa. Sulattamiseen

Lisätiedot

Elektrolyysi Anodilla tapahtuu aina hapettuminen ja katodilla pelkistyminen!

Elektrolyysi Anodilla tapahtuu aina hapettuminen ja katodilla pelkistyminen! Elektrolyysi MATERIAALIT JA TEKNOLOGIA, KE4 Monet kemialliset reaktiot ovat palautuvia eli reversiibeleitä. Jo sähkökemian syntyvaiheessa oivallettiin, että on mahdollista rakentaa kahdenlaisia sähkökemiallisia

Lisätiedot

69 RYHMÄ KERAAMISET TUOTTEET

69 RYHMÄ KERAAMISET TUOTTEET 69 RYHMÄ KERAAMISET TUOTTEET Huomautuksia 1. Tähän ryhmään kuuluvat ainoastaan muotoilun jälkeen poltetut keraamiset tuotteet. Nimikkeisiin 6904-6914 kuuluvat ainoastaan muut kuin nimikkeisiin 6901-6903

Lisätiedot

KOTELOIDEN VALMISTUSMENETELMÄT JA NIIHIN LIITTYVÄT SUUNNITTELUOHJEET

KOTELOIDEN VALMISTUSMENETELMÄT JA NIIHIN LIITTYVÄT SUUNNITTELUOHJEET KOTELOIDEN VALMISTUSMENETELMÄT JA NIIHIN LIITTYVÄT SUUNNITTELUOHJEET TkT Harri Eskelinen Elektroniikkasuunnittelijan ei tarvitse osata itse valmistaa koteloita, mutta mitä enemmän tietää valmistusmenetelmistä

Lisätiedot

Sulatto valimoprosessin osana

Sulatto valimoprosessin osana Sulatto valimoprosessin osana Seija Meskanen, Teknillinen korkeakoulu Pentti Toivonen, Teknillinen korkeakoulu Kilpailukykyinen, korkealaatuinen valu on kustannustehokas sekä metallurgisilta ja mekaanisilta

Lisätiedot

KAASUJEN YLEISET TILANYHTÄLÖT ELI IDEAALIKAASUJEN TILANYHTÄLÖT (Kaasulait) [pätevät ns. ideaalikaasuille]

KAASUJEN YLEISET TILANYHTÄLÖT ELI IDEAALIKAASUJEN TILANYHTÄLÖT (Kaasulait) [pätevät ns. ideaalikaasuille] KAASUJEN YLEISET TILANYHTÄLÖT ELI IDEAALIKAASUJEN TILANYHTÄLÖT (Kaasulait) [pätevät ns. ideaalikaasuille] A) p 1, V 1, T 1 ovat paine tilavuus ja lämpötila tilassa 1 p 2, V 2, T 2 ovat paine tilavuus ja

Lisätiedot

Sacotec Day verkkokoulutus. HINTAKOMPONENTIT ja TARJOUSPYYNTÖ,

Sacotec Day verkkokoulutus. HINTAKOMPONENTIT ja TARJOUSPYYNTÖ, Sacotec Day verkkokoulutus HINTAKOMPONENTIT ja TARJOUSPYYNTÖ, Kappaleen tuotannon hintakomponentit TEKNISET VAATIMUKSET JA OMINAISUUDET TYÖKALUN TUOTANTO KAPPALEMÄÄRÄ VAHAPUUSSA 3D- TULOSTEET KPL-PAINO

Lisätiedot

Koksin laatuun vaikuttaneet tekijät Ruukki Metalsin koksaamolla vuosina 2006-2011

Koksin laatuun vaikuttaneet tekijät Ruukki Metalsin koksaamolla vuosina 2006-2011 Koksin laatuun vaikuttaneet tekijät Ruukki Metalsin koksaamolla vuosina 2006-2011 Piia Kämäräinen, Ruukki Metals Oy Koksiseminaari, Oulun yliopisto, 23.5.2012 1 23/05/2012 www.ruukki.com Piia Kämäräinen

Lisätiedot

Tyhjiö- ja painevalulaite

Tyhjiö- ja painevalulaite by Michael Diomin Tyhjiö- ja painevalulaite VPC040 Power Vallankumouksellinen pöydälle asennettava valukone on tarkoitettu yksittäiskappaleita ja pieniä sarjoja valmistaville kultasepille, hopeasepille,

Lisätiedot

Stipendiaattityöt Jyväskylän yliopiston kemian laitos

Stipendiaattityöt Jyväskylän yliopiston kemian laitos Stipendiaattityöt Jyväskylän yliopiston kemian laitos Juha Siitonen 14. Elokuuta 2011 Alkuaineita jos tunne sä et Niiden kykyjä vähättelet minaisuudet peittelet Turha sun on koittaa Sieluja voittaa Goethe

Lisätiedot

Ilma betonissa Betonitutkimusseminaari 2017 TkT Anna Kronlöf, FM Jarkko Klami VTT Expert Services Oy

Ilma betonissa Betonitutkimusseminaari 2017 TkT Anna Kronlöf, FM Jarkko Klami VTT Expert Services Oy Kuvapaikka (ei kehyksiä kuviin) Ilma betonissa Betonitutkimusseminaari 2017 TkT Anna Kronlöf, FM Jarkko Klami VTT Expert Services Oy En kyllä tajua, mistä betoniin tulee ylimääräistä ilmaa. Betonissa

Lisätiedot